Suomen Golfseniorit - Kisakalenteri

Suomen Golfseniorit
– merkittäviä etuja seniorigolfareille –
. .
.
pelioikeudet 27 kentällä
.
. .
.
.
.
.
.
.
monipuolinen kilpAilutarjonta
jäsenmatkoja ulkomaille
Kesä- ja Talvipäivät
Green fee alennuksia
oma jäsenlehti
Jäsenmaksu vain 25 euroa
y.m.
Suomessa, kuten muissakin Euroopan maissa, naisgolfari tulee senioriksi
täyttäessään 50 vuotta ja miesgolfari täyttäessään 55 vuotta. Jokapäiväiseen golfin
pelaamiseen senioriksi siirtyminen ei vaikuta millään tavalla, mutta sen mukan seuraa
monta mukavaa asiaa. Kilpailuissa senioreilla on usein omat sarjansa ja seniorien oma
kilpailutarjonta, niin omissa seuroissa kuin valtakunnallisesti, on varsin laajaa.
Kilpailutoiminnan lisäksi Suomen Golfseniorit ry tarjoaa senioreille runsaasti muuta
toimintaa ja aktiviteetteja. Suomen Golfseniorien jäseneksi voi liittyä jokainen
Suomen Golfliiton alaisen seuran jäsenenä oleva seniori-ikäinen golfari.
SGS 30 vuotta
Suomessa seniorien oma toiminta alkoi jo 1950-luvun alussa kun Hel­singin Golfklubissa ryhdyttiin
kilpailemaan seniorien kiertopalkinnosta. Pikkuhiljaa toiminta kasvoi ja 1970-luvun puolessavälissä
myös kansain­väliset kontaktit olivat vilkastuneet ja Suomestakin haluttiin lähettää pelaajia mm.
Broadmooressa USA:ssa pelattaviin epäviralli­siin MM-kisoihin. Tätä varten oli perustettava oma
seniorijärjestö, jolle annettiin nimi Finnish Senior Golf Association. Virallista statusta yhdistys ei
saanut, mutta se riitti antamaan kuvan järjestäytyneestä senioritoiminnasta Suomessa ja edustajat
pystyttiin, amerikkalaisten apurahojen turvin, lähettämään vuosittain näihin ja myös muihin
kansainvälisiin seniorikisoihin.
Syksyllä 1980 senioritoiminta oli edennyt niin pitkälle, että virallinen seniorijärjestö
nimeltään Suomen Golfliiton Seniorit perustettiin seuraavan vuoden keväänä. Se sai myös
Suomen Golfliiton siunauksen ja toivo­tettiin tervetulleeksi erillisenä jaostona eli toimikuntana
golfliittoon ja sen puheenjohtaja oli myös Golfliiton hallituksen jäsen. Näin SGS viettää tänä
vuonna 30-vuotisjuhliaan. Verotusteknisistä syistä yhdistys on vuosikokouksessaan syksyllä 2010
päättänyt rekisteröityä pysyäkseen yleishyödyllisenä verotuksesta vapaana järjestönä.
KILPAILUJA
MONELLA TASOLLA
Kilpailutoiminta oli seniorien järjestäytymisen alkuun paneva voima ja kilpailut muodostavat
edelleen keskeisen osan SGS:n toimintaa. Vuodesta 1982 on ESGA:n (Union of European
Senior Golf Associations) toimesta järjestetty seniorien EM-kisat ja niihin sekä naisten vastaaviin kisoihin on Suomi osallistunut siitä lähtien vuosittain.
Vuonna 2006 myös EGA (European Golf Association) kiinnostui senio­reista ja ryhtyi järjestä­
mään omat EM-kisat seniorimiehille ja -nai­sille. Myös näihin on Suomi lähettänyt joukkueet
vuosittain. Edustuspelaajien valinnoista ja joukkueiden lähettämisestä EM-kilpailuihin vastaa
SGS.
SM-kisat
Perustamisestaan lähtien 1981 on SGS vastannut seniorien SM-kisojen järjestämisestä. Sitä ennen, vuodesta 1962 lähtien, oli Golfliiton toimesta ratkottu seniorien Suomenmestaruuksia.
SM-kilpailut käsittävät tänä päivänä sekä miesten että naisten lyönti­pelimestaruuskisat
ja joukkuekisat. Miehet kilpailevat ikäsarjoissa 55-, 65-, 70- ja 75-vuotiaat, naisten ikäsarjat ovat
50-, 60-, 65- ja 70-vuotiaat. Lyöntipelikisojen ohella järjestetään myös reikäpelin SM-kisat. Lisäksi SGS järjestää ulkomaalaisil­lekin avoimen lyöntipelikisan, Finnish Senior Openin. SM-kisoihin
voivat osallistua kaikki Suomen seniorigolfarit, muihin kisoihin vain SGS:n jäsenet.
Finnish Senior Tour
Finnish Senior Tour on Suomen parhaille mies- ja naispelaajille järjestettävä kahdeksan kilpailun
kilpailusarja. Siihen kuuluvat SM-kisojen lisäksi Senior Scratch Tourin kolme kilpailua, Senioripokaalit sekä erillinen avoin seniorikisa.
Miehillä tasoitusraja on -12 ja naisilla kilpailusta riippuen -16, -24 tai ei ollenkaan. Osallisumisoikeuden Finnish Senior Tourille (pl.
SM-kisat) saa Order of Merit -rankingin mukaan 50 parasta pelaajaa sekä alkukaudesta pelattavan karsintakilpailun 40 parasta miespelaajaa. Naisilla ei ole osallistumisrajoitusta, vaan pelaajia otetaan tasoitusjärjes­tyksessä kilpailusta riippuen joko 30 tai 90. Pisteitä saa
kussakin kilpailussa 30 parasta pelaajaa ja pistelaskussa huomioidaan kuusi parasta kilpailua.
Haastajatour
Haastajatour on viisi kilpailua käsittävä miessenioreille tarkoitettu kilpailusarja. Ikäsarjat ovat 55-, 65- ja 70-vuotiaat. Tasoitusrajat ovat
ensin mainitussa 7-15 ja kahdessa muussa 0-20. Kilpailut ovat sekä tasoituksettomia että tasoituksellisia siten, että 55-vuotiaiden sarja
on tasoitukseton, 65-vuotiailla on sekä tasoitukseton että tasoituksellinen sarja ja 70-vuotiailla pelkästään tasoituksellinen sarja. Osallistujat otetaan kilpailuihin tasoitusjärjestyksessä. Pistelaskussa pisteitä saa kunkin kilpailun 30 parasta pelaajaa ja mukaan lasketaan kolme
kilpailua. Erilliseen loppukilpailuun kutsutaan kustakin sarjasta kuusi pelaajaa paremmuusjärjestyksessä.
Aluetour
Aluetour on sekä miehille että naisille tarkoitettu seitsemällä alueella pelattava kilpailusarja. Miehet kilpailevat kahdessa ikäsarjassa;
55-vuotiaat sekä 65-vuotiaat, kummankin tasoitusraja on 9-36, naisilla on yksi sarja, 50 vuotiaat ja sen tasoitusraja on 12-36. Jokaisella
alueella pelataan kolme kilpailua, joista pistelaskussa huomioidaan kaksi kilpailua. Erilliseen loppukilpailuun kutsutaan paremmuusjär­
jestyksessä 30 nais- ja 90 miespelaajaa.
Seurajoukkuekilpailu
Seurajoukkuekilpailu on tänä vuonna kokeilumielessä järjestettävä Suomen golfseuroille tarkoitettu neljän pelaajan miesjoukkuein pelattava lyöntipelikilpailu. Siinä pelimuodot ovat foursome, fourball ja single.
Rahanarvoisia etuja senioreille
Pelioikeudet 27 kentällä
Suomen Golfseniorit on ostamalla ja vuokraamalla hankkinut jäsentensä käyttöön pelioikeuksia eri kentiltä ympäri maata ja vuosi sitten
myös Virosta. Tänä vuonna käytössä on 88 pelioikeutta 27:llä kentällä
(kts. kuva). Pelioikeuden käytöstä pelaajat maksavat toimistomaksun,
joka useimmilla kentillä on 10 euroa. Viron Suuresta ei peri toimistomaksua lainkaan, Hill Side, Nurmijärvi ja Wiurila perivät 15, Porvoo
Golf perii 11 ja Kurk Golf 20 euroa.
Pelioikeudet ovat käytettävissä siten, että kullakin kentällä
voi käydä kerran kauden aikana, paitsi jos peliaika varataan samana
tai edeltävänä päivänä ja pelioikeus on silloin vapaana. Pelioikeuden
käyttäjällä tulee, SGS:n jäse­nyyden lisäksi, olla jonkun SGL:n alaisen
seuran peli­oikeus
sekä voimassa oleva
tasoituskortti.
SGS-jäsennumero
MattI Malliseniori
Alastaro Golf
Archipelagia Golf
Botniagolf
Hangon Golf
Hartolan Golfklubi
Hill Side Golf
Hyvinkään Golf
Kalajokilaakso
Koski-Golf
SGS
Kurk Golf
Loimijoki Golf
Nurmijärven GK
Porvoo Golf
Puula Golf
Ruukkigolf
Rauma Golf
Revontuli Golf
Suuuresta Golf
11
kortti 20
Jäsen
Virpiniemi Golf Club
Kalajokilaakson Golf
Tahkon Golfseura
Vaasan Golf
Nimi
1234
SGS:N PELOIKEUSKENTÄT 2011
Revontuli Golf
Puula Golf
Botnia Golf
Tahkon Golfseura
Tawast Golf
Vaasan Golf
ViGS, Cooke
ViGS, Classic
VG, Kahilanniemi
VG, Etelä-Saimaa
Virpiniemi Golf
Wiurila Golf & CC
Hartolan Golfklubi
Vierumäen Golfseura
Rauma Golf
Viipurin Golf
Alastaro Golf
Loimijoki Golf
Archipelagia Golf Club
Wiurila Golf & CC
Hangon Golf
Pelioikeuden käyttö rastitaan mustekynällä
Ruukkigolf
Kurk Golf
Koski Golf
Tawast Golf
Hyvinkään Golf
Porvoo Golf Borgå
Nurmijärven Golfklubi
Hill Side Golf & CC
Suuresta Golf, Viro
Edullista pelaamista MYÖS
muilla kentillä
SGS:n jäsenet pääsevät pelaaman alennetulla green feellä myös
seuraavila kentillä: Asikkalan Golf, Iitin Golfseura, Jyväs-Golf,
Koski-Golf, Lakeside Golf Vammala, Nokia River Golf, Porin
Golfkerho, Sea Golf Rönnäs, St.Laurence Golf ja Tammer-Golf.
Alennukset ovat 5-25 euroa.
Lisäksi tarjoavat Espanjassa sekä Alboran Golf että Mijas
Golf edullisia golfpaketteja SGS:n jäsenille.
Kesä- ja Talvipäivät
1990-luvulta lähtien on SGS:n toimesta järjestetty ns. Senioripäivät. Viime vuosina
Kesäpäiviksi muutetut päivän mittaiset tapahtumat on järjestetty useammalla paikka­
kunnalla. Leppoisan kilpailemisen ohella seniorit pääsevät nauttimaan mukavasta
yhdessäolosta, hyvästä ruuasta ja viihteellisestä ohjelmasta. Tulevana kesänä Kesäpäivät
jarjestetään neljällä paikkakunnalla, Lohjalla St.Laurence Golfin kentällä, Porissa Porin
Golfkerhossa, Oulussa Oulun Golfkerhossa sekä Mikkelissä Golf Porrassalmen kentällä.
Viime vuosituhannen loppupuolella järjestettiin ensimmäiset Talvipäivät,
jotka saavuttivat heti suuren suosion. Kaksipäiväisen tapahtuman ohjelmaan kuuluu
mielenkiintoisia luentoja senioreita kiinnostavista aiheista, liikuntaa ulkona ja sisällä,
seurustelua sekä golfharjoittelua ja -opetusta sisähallissa. Viime vuosina Vierumäen
urheiluopisto on vakiinnuttanut paikkansa Talvipäivien pitopaikkana.
pelimatkoja ja oma jäsenlehti
Jäsenmatkat
Ensimmäiset SGS.n järjestämät matkat tehtiin jo 1980-luvulla
Korfun saarelle mutta varsinainen suuremmassa mittakaavassa
tapahtuva seniorimatkailu alkoi 2006, kun järjestettiin ensimmäinen matka Tunisan Hammametiin. Sen jälkeen on vuosittain
tehty yhden ja kahden viikon matkoja kahdeksaan eri kohteeseen.
Määränpäinä ovat lähinnä olleet Välimeren maat Espanja, Portugali,
Turkki, Tunisia, Egypti ja Marokko mutta myös Kanariansaaret,
Arabiemiraatit, Azorit, Etelä-Afrikka ja Thaimaa. Tulevan syksyn
matkakohteina ovat Portugalin Praia del Rey, Turkin Belek, Tunisian Sousse sekä Ras al Khaimah Arabiemi­raateissa. Tammikuussa
tehdään 30-vuotisjuhlamatka Vietnamiin.
Jäsenmatkat ovat saavuttaneet varsin laajalti suosiota ja
osanottajat tulevatkin kaikkialta Suomesta – ja matkat myydään
yleensä loppuun hyvin nopeasti. Sen ohella, että seniorit ovat tunnetusti mukavaa peliseuraa, leppoisat kilpailut, hyvä ruoka ja
pääsääntöisesti loistavat kelit tekevät seniorimatkoista ikimuistoisia
golfelämyksiä.
ioriLFARI
S
enG
O
Seniorigolfari-lehti
2010
NRO 2/
Suomen
Golfliiton
Seniorien
Vuonna 2000 SGS ryhtyi julkaisemaan omaa jäsenlehteä, joka siitä lähtien on ilmestynyt
kaksi kertaa vuodessa. Alunperin tabloid-kokoinen lehti on sittemmin muuttunut aikakaus­
lehden tyyppiseksi 32-40-sivuiseksi julkaisuksi. Se toimii SGS:n omien nettisivujen ohella
erinomaisena seniorien tiedotuskanavana. Siinä kerrotaan seniorien ajan­kohtaisista asioista
ja mm. kootaan yhteen kauden kilpailutuloksia ja julkaistaan matkareportaaseja.
jäsenlehti
JÄSENEKSI LIITTYMINEN
SGS:n jäsenmäärä on jatkanut tasaista kasvuaan jo monta vuotta. Tällä hetkellä jäsenmäärä
lähentelee 10 000 jäsenen rajaa. Se tarkoittaa, että pyöreästi joka neljäs seniori-ikäinen
suomalaisgolfari on SGS:n jäsen. Liittyminen Suomen Golfseniorien jäseneksi on varsin helppoa.
atkoja,
Kätevimmin se tapahtuu netin kaut­ta
Seniorim
u,
kouskuts
Vuosiko
ksia,
lo
tu
lu
osoitteessa (www.golf.fi/portal/golf­liitto/
ai
kilp
otta,
K au de n
orit 10 vu
aan Seni
seniorit/jasenhakemus). Jäseneksi pääsyn
Uudenm
ainoat kriteerit ovat jäsenyys jossakin
Suomen Golfliiton alaisessa seurassa sekä
seniori-ikärajojen täyttäminen eli miehet pääsevät senioreiksi
sinä vuonna kun täyttävät 55 vuotta ja naiset sinä vuonna kun täyttävät 50 vuotta.
rit
lfliiton Senio
i, Finland
Suomen Go
Vuosimaksu on 25 euroa, liittymismaksua ei peritä.
240 Helsink
katu 20, 00
..
s. 26-32
..
s. 40
s. 8-25
s. 391
I 2/2010
IGOLFAR
SENIOR
SGS
i 2011
Jäsenkortt
Radio
SUOMEN GOLFSENIORIT
Suomen Golfse­­niorit -yhdistyk­sen tar­koituksena on kehittää seniori­golfia kilpa- ja kun­tourheiluna, yllä­pitää kou­lutus- ja valmennus­
toimintaa ja saattaa seniori-ikäiset golfseurojen jäsenet SGS:n toiminnan piiriin. SGS:ää johtaa kahdeksanhenkinen hallitus, joka toimii
myös Suomen Golfliiton senioritoimikuntana.
Hallituksen kokoonpano 2011: Pertti Raimiala HyG (pj), Heikki Hallaranta SaG, Heli Ekström HGK, Ole Johansson EGS, Teuvo
Käyhty VG, Armas Loponen TawG, Tiina Pesonen PaG sekä SGL:n edustajanaTeija Laitto SGC.
Osoite: Radiokatu 20, 00093 SLU, kotisivut: www.golf.fi/portal/golfliitto/seniorit/golfliiton_seniorit, sähköposti: [email protected], puhelin: (09)
3481 2244 (ma-ke)