Anna nähdä OlenNainen

Anna nähdä OlenNainen
La 22. – su 23.3.2014 Kainuun Opisto, Paltamon Mieslahti
Olen arvokas juuri tällaisena. On upeaa olla nainen ja saan olla mukana tässä
ainutlaatuisessa naisten ketjussa juuri omanlaisena; synnyttäjänä, lähettäjänä, huolehtijana,
sisarena, kumppanina.
Anna nähdä OlenNainen – viikonloppu on tarkoitettu juuri sinulle, tervetuloa!
Muk an a:
Taina Manninen
Taina Manninen, 51, on pappi ja asuu Kuusamossa yhdessä
miehensä kanssa. Neljä aikuista lasta ovat jo lentäneet pesästä
omille tahoilleen. Tällä hetkellä Taina on työssä Taivalkosken
seurakunnassa ja on myös Herättäjäyhdistyksen Päätoimikunnan jäsen. Kajaanin seurakunnassa 17 vuotta työskennellyt Taina on saanut kokea valtavaa luottamusta toimiessaan
lukuisten ihmisten kanssa eri tilanteissa. Maaliskuun alusta
alkaen hän toimii Kuusamon kappalaisena.
”Sieluni tulee hoidetuksi virsien veisuussa. Niiden hengellisesti rikas sanoma ja erilaiset sävelkulut ovat ehtymätön
aarteisto. Virren veisuun yhteisöllisyys on luovuttamatonta meidän perinteessämme. Seuroissa on puhuttelevaa juuri
tämä yhteinen matkateko virsiä tapaillen. Mutta seuraväki ei
voi jäädä vain omiin koloihinsa, tie kulkee yhteiselle aterialle, pyhälle ehtoolliselle. Sieltä lähdetään sitten erilaisiin arjen
palveluksiin. Kotiin, kouluihin ja työpaikoille sekä erilaisiin
luottamustehtäviin. “
Johanna Korhonen
Johanna Korhonen, 45, on oululaissyntyinen toimittaja ja
kirkkolaulaja, jolle Kainuun tutuin kylä on Paltamon Melalahti. Hän on työskennellyt toimittajana Helsingin Sanomis-
sa ja omassa yrityksessään sekä päätoimittajana ammattilehti
Journalistissa. Nyt hän tekee Yle Radio 1:lle ohjelmaa Valkoista valoa, joka yhdistää vanhan musiikin ja yhteiskunnalliset
teemat.
Johanna Korhonen on yli 20 vuotta laulanut keskiajan liturgista laulua, rukouslaulua, Vox Silentii --yhtyeessä. Rauhallisessa ja meditatiivisessa laulussa hän tuntee olevansa kotonaan: levossa Jumalan sylissä. Yhtyeen levyistä yksi, Kuule
minua, yhdistää keskiajan liturgian ja Siionin virret. Lisätietoja: www.voxsilentii.fi
Herännäisnuorten vahvistettu kvartetti
Herännäisnuorten vahvistettu kvartetti on toiminut Helsingissä jo vuodesta 1935 lähtien. Kuoron laulajat ovat kotoisin
eri puolilta Suomea, mutta opiskelevat pääkaupunkiseudulla.
Kuoron ohjelmisto koostuu pääasiassa Siionin virsistä, mutta
joukossa on myös runsaasti muuta kirkkomusiikkia. Suomen
lisäksi kuoro on esiintynyt viime vuosina myös Ruotsissa,
Kroatiassa ja Unkarissa. Maalis-huhtikuun vaihteessa 2011
kuoro teki reilun viikon mittaisen esiintymismatkan Karjalaan ja Inkeriin. Herännäisnuorten vahvistettua kvartettia
johtaa pastori ja kanttori Samuli Korkalainen, joka työskentelee Herättäjä-Yhdistyksen musiikkisihteerinä.
Ohjelma
Lauantai 22.3.2014
Sunnuntai 23.3.2014, Marian päivä
8.30
ilmoittautuminen alkaa, tulokahvit
10.00aamuveisuut
10.30
Tervetuloa ja raamattutunti
Kainuun oma pappi Taina Manninen
11.30lounas
12.30jumppa, Annamari Komulainen
12.45
Uskalla hengittää: Kuinka elää oman
elämän sankarittarena, mutta harmonisessa
suhteessa muihin
Johanna Korhonen
13.30
päiväkahvia, ulkoilua/ lepoa
14.30 Uskalla hengittää: Kuinka elää oman
elämän sankarittarena, mutta harmonisessa
suhteessa muihin
Johanna Korhonen
15.30virsihetki
16.00
Kolmen vartin kierros
17.00päivällinen
18.00
konsertti: Herännäisnuorten vahvistettu
kvartetti
20.00Iltapala
21.00
iltaveisuut, jossa mukana myös
Herännäisnuorten vahvistettu kvartetti
8.00
aamupala majoittujille
10.00jumalanpalvelus
saarna Paltamon
vs. kappalainen Emmi Haring
Ruokailu jumalanpalveluksen jälkeen
Seurat alkavat klo 12.30
Osallistumismaksu:
65 euroa sis. ohjelman ja ruokailut.
100 euroa sis. ohjelman ja täysihoidon.
Ilmoittautumiset Kainuun Opistolle
viimeistään 7.3.2014 mennessä
p. 0207 856 833 ja p. 0207 856 830
sekä sähköpostitse
[email protected]