Suomeksi

www.reka.fi
LUOTU JOHTAMAAN
Reka Kaapeli
on vahvasti kiinni
elämässä.
Reka Kaapelin vahvat juuret ovat Hyvinkäällä, jossa on
valmistettu kaapelia jo vuodesta 1961. Sittemmin Reka on
levittäytynyt laajemmalle, ja tuotantolaitoksia on nykyisin Hyvinkään lisäksi Riihimäellä, Keuruulla sekä Venäjän
Podolskissa. Ensiluokkainen laatu ja asiakkaiden tarpeisiin vastaaminen ovat olleet kautta aikojen tärkeitä asioita Rekalle.
Kaapeli on tietyllä tapaa kuin elämän lanka: sitä tarvitaan lähes kaikessa ja kaikkialla. Juuri mikään ei
toimisi ilman kaapelia. Rekalla on aito halu olla yhä
paremmin kiinni tässä ajassa, kehittyä ja auttaa asiakkaitaan uuden luomisessa.
Rakennetaan yhdessä
parempaa maailmaa.
Pienestä kaikki lähtee.
Vuosi 2011 on Reka Kaapelin 50-vuotisjuhlavuosi. Ensimmäiset kaapelit valmistuivat Hyvinkäällä vuonna 1961, kun isoisäni Onni K. Rentto perusti Kaapelitehtaan yhdeksi Rentto
Oy:n osastoksi tavaramerkillä RE-KA.
Johtavaa kaapelia jo puoli vuosisataa
Reka Kaapeli Oy on kulkenut pitkän ja työntäyteisen tien tähän päivään. Vuosikymmenten
aikana on kehitetty toimintaa ja laajennettu niin tuotevalikoimaa kuin toimipisteitä ja tehtaitakin. Tuotanto Keuruulla alkoi vuonna 1973 ja Riihimäellä vuonna 1999. Venäjän Podolskissa aloitimme vuonna 2007 keskijännitekaapeleiden valmistuksen.
Reka on vahvasti kansainvälinen suomalainen toimija. Toimintamme lähtökohtana voidaan
pitää korkealaatuisia tuotteita, luotettavuutta, ylivoimaista palvelua ja joustavaa asennetta.
Näillä eväillä tuotamme asiakkaillemme kiistatonta lisäarvoa. Kansainvälisyys ja kannattava
kasvu ovat keskeisiä tavoitteitamme.
Uskon ja tiedän, että onnistumme tavoitteissamme. Meillä on takanamme arvokas vuosikymmenten kokemus ja ammattitaito sekä kyky vastata tämän päivän haasteisiin. Tukenamme on laaja sidosryhmien verkosto sekä ammattitaitoinen ja innostunut henkilökunta.
Näillä edellytyksillä valmistamme johtavaa kaapelia seuraavatkin 50 vuotta.
Markku E. Rentto
toimitusjohtaja
Reka Kaapeli Oy
Kelaus Reka Kaapelin
Reka-konsernin juuret ovat niinkin syvällä kuin vuodessa 1898: tuolloin Edvard Rentto
käynnisti teollisen uransa astuessaan Korkeakosken kenkätehtaan palvelukseen.
Kaapelin valmistaminen aloitettiin vuonna 1961 Hyvinkäällä, kun silloinen Rentto
Oy vuokrasi Villayhtymältä yhden tehdaskerroksen kaapelitehdasta varten.
Kultainen 60-luku:
Vuonna 1965 muodostettiin erillinen osa-
maakaapelia, omat tilat ja
uusi osakeyhtiö
keyhtiö, RE-KA Oy, joka toimi itsenäisenä
Ensimmäiset Suomen Sähkötarkastuslaitok-
tukkuliikkeiden liittoon Reka on kuulunut
sen hyväksymät asennusjohdot toimitettiin
vuodesta 1966. Jäsenyys mahdollisti tuk-
tilaajille heinäkuussa 1961. Kaapelin valmis-
kuliikkeiden hyödyntämisen ja se vei myös
tus toimi aluksi Rentto Oy:n osastona tavara-
kaapelin myynnin uusille urille.
merkkinään RE-KA ja tunnuksenaan vihreäruskea lanka.
Rentto Oy:n tytäryhtiönä. Suomen Sähkö-
1970-luku:
Uusien koneiden myötä päästiin keväällä 1962
vienti käynnistyi,
tuotannon volyymi kasvoi
valmistamaan myös maakaapeleita. Tuotanto-
Vuonna 1970 yhtiön nimi muutettiin Kaa-
tilat alkoivat kuitenkin pikkuhiljaa käydä ah-
pelitehdas REKA Oy:ksi. Ensimmäinen vien-
taiksi. Niinpä vuoden 1965 alussa päästiin vih-
titoimitus lähti Islantiin vuonna 1972. Hy-
doin omiin, uusiin tehdastiloihin Hyvinkään
vinkään muovilaitos paloi vuonna 1972 ja
Sahanmäessä. Upeat 1500 neliön ja 13 000
tilalle rakennettiin seuraavana vuonna uusi.
kuutiometrin tilat sekä uudet koneet nosti-
Vuonna 1973 alkoi oman PVC-muovin tuo-
vat tuotantokapasiteetin aivan uudelle tasolle.
tanto.
historiaan
Asennusjohtojen ja pienehköjen kaapelei-
Vuosituhannen vaihde:
mm. toinen CCV-eristyslinja sekä uutta, modernia tehdastilaa peräti 10 000 m2. Venä-
ruulle. 1970-luvun puolivälin aikoihin kaa-
kohti modernia, laajenevaa
tuotantoa
pelisarjojen tuotantoa laajennettiin ja joh-
Ensimmäinen Riihimäen CDCC-linja asennet-
aloitettiin keskijännitekaapeleiden valmistus
tosarjoja valmistettiin autoteollisuuden tar-
tiin entiseen Paloheimon lasivillatehtaaseen.
syksyllä 2007.
peisiin. Hyvinkäällä aloitettiin vuonna 1977
Siellä ryhdyttiin valmistamaan keski- ja suur-
myös kuparilangan veto.
jännitekaapeleita vuonna 1999, jonka myötä
den valmistus siirrettiin Hyvinkäältä Keu-
1980-luku:
alkoi uusi aikakausi. Keuruun tehtaalle raken-
jän Podolskista ostettiin tuotantotilat, joissa
Reka Kaapeli tänään
50-vuotias Reka Kaapeli on kansainvälinen
nettiin nykyaikainen pakkauskeskus auto-
ja kasvava. Työntekijöitä on yhteensä lähes
lisäkapasiteettia
asennuskaapeleille
maattipakkauskoneineen ja vihivaunuineen.
500 ja tehtaita viisi: Hyvinkäällä, Keuruul-
Keuruun tehtaan laajennus valmistui vuonna
Vuonna 2006 aloitettiin Riihimäen tehtaal-
jän Podolskissa. Tuotannon selkeä fokus
1984. Nykyisin siellä valmistetaan asennus-
la laajat investoinnit, jonka tuloksena syntyi
on asennus-, voima- ja suurjännitekaape-
la ja Riihimäellä sekä kaksi tehdasta Venä-
johtoja, asennus- ja instrumen-
leissa ja viennin osuus
tointikaapeleita sekä pienipoik-
tuotannosta noin 50 %.
kipintaisia maakaapeleita. 1986
Tärkeimmät markkina-
Tervakoskelle perustettiin joh-
alueet ovat Pohjoismaat,
dinsarjatehdas, jonka seurauk-
Venäjä ja Baltia.
sena syntyi vuonna 1992 erillinen yritys, Reka Harnesses. Sen
toiminta kuitenkin myytiin 1997.
Hyvinkäällä aloitettiin alumiinilankojen veto 1988. Reka Oy:stä
tuli koko konsernin emoyhtiö
vuonna 1989.
Kaapelia on kaikkialla
Yhteiskunta ei toimisi ilman sähköä. Sähkö mahdollistaa tehokkaamman toiminnan sekä mukavamman ja turvallisemman elämän meille jokaiselle.
Reka Kaapeli on Suomen suurimpia kaapelinvalmistajia, joka toimittaa laadukkaita
kaapeliratkaisuja teollisuuden, rakentamisen ja sähkönsiirron tarpeisiin.
Kaapeleita tarvitaan useisiin erilaisiin kohteisiin ja kaikissa on omat erityisvaatimuksensa. Reka Kaapeli valmistaa kaapeleita
ja miten monessa paikassa sitä todellakin
Kaapeleiden valmistaminen, kaapeliverkos-
aina 75 V:n tiedonsiirtokaapeleista 145 kV:n
on. Usein se on piilossa katseilta; maan alla,
ton suunnittelu ja kaapelien asentaminen
suurjännitemaakaapeleihin.
yläilmoissa, kotisi seinien sisällä tai koteloi-
on tarkkaa työtä, jonka vain alan ammatti-
tuna ympäri työhuonettasi. Jopa langatto-
lainen hallitsee.
Arjen kiireessä ei tule ajateltua, miten mo-
mat verkot edellyttävät kaapelointia toimi-
neen käytännön asiaan kaapelia tarvitaan,
akseen.
Emma Rönnholm
muotoili kaapelista taidetta
Emma Rönnholm on oman alansa ammatti-
siiviseen luonnonvoimaan, joka kasvaa läpi
lainen, joka keksi käyttää Reka-kaapelia luo-
lattiasta. Toivon, että se herättäisi mietti-
vasti, hieman totutusta poikkeavalla taval-
mään kaapeleiden samankaltaisuutta kas-
la. Emma valmistuu kuvataiteen maisterik-
vien ja puiden kanssa. Kaapeliverkostot ovat
si Helsingin kuvataideakatemiasta vuonna
kuin kaupunkien juuret, ne pitävät raken-
2011 ja hänen teoksensa “Salaliittoteoria” on
teet kasassa hyvin orgaanisella tavalla. Ih-
osa hänen lopputyönäyttelyään.
minen tavallaan toistaa ja tuhoaa luontoa
samanaikaisesti, valaisee Emma Rönn-
- Olin Pariisissa vaihto-oppilaana ja siellä
holm näkemyksiään.
vaikutuin metroasemien massiivisista kaapeliviritelmistä. Aloin miettiä kaapelien ole-
Hän kertoo käyttävänsä taiteessaan
musta voiman ja energian symbolina sekä
ns. arjen näkymättömiä raaka-aineita eli
sitä, miten suuri määrä raakaa, näkyvillä ole-
materiaaleja, jotka ovat niin tuttuja, et-
vaa kaapelia voi tuntua jopa uhkaavalta –
tei niihin kiinnitetä huomiota.
etenkin, jos sen käyttötarkoitus ei ole tiedossa, Emma kertoo.
– Tässä kaapelit ovat tarjonneet erityisen herkullisia mahdollisuuksia.
- Tästä sain ajatuksen luoda jättiläismäisen
Ja ovathan ne visuaalisesti hienoja,
puun, kaapelipylvään. Se vie ajatukset mas-
Emma Rönnholm iloitsee.
Miten kaapeli syntyy?
Reka Kaapeli käyttää kaapelin valmistuksessa parhaita raaka-aineita ja
aina mahdollisimman ympäristöystävällisiä ja kierrätettäviä materiaaleja.
Kaapelin materiaaleista ei saa liueta luontoon, maaperään tai vesistöihin
haitallisia aineita.
Kaapelin valmistukseen käytetään mm. ku-
Kaapelin on kestettävä paitsi aikaa, myös
Käytössämme on sertifioitu SFS-EN ISO
paria, alumiinia sekä erilaisia muoveja ja la-
asennusympäristöstä aiheutuvia erikois-
9001:2008 -standardin mukainen laadun-
minaatteja riippuen kaapelin käyttötarkoi-
vaatimuksia: alhaisia tai korkeita lämpöti-
hallintajärjestelmä. Laadunhallintaan kuu-
tuksesta.
loja sekä niiden vaihteluita, veden ja jään
luvat laadunohjaus ja -varmistus. Laadun-
aiheuttamia rasituksia, tuulta, kemikaaleja,
hallintamme tukena ovat koestamot ja tes-
öljyä tai jopa jyrsijöiden puraisuja.
tauslaboratoriot.
3
Riihimäen CCV-eristyslinjan
periaatekaavio
7
9
1
10
6
11
8
2
5
4
13
12
1. Eristemuovi
2. Puolijohtavien
kerrosten materiaali
3. Kuivuri
4. Lähtökela
5. Varaaja
6. Johtimen esilämmitys
7. Puristinpää
8. Röntgen
9. EHT
10. Silloitusputki
11. Jäähdytysputki
12. Peräpään tiiviste
13. Vastaanottokela
Tuotantopäällikön työ tämän päivän Reka
Kaapelin palveluksessa on enemmänkin tulosten saavuttamista yhteistyössä. Toimenkuvaan kuuluvat olennaisesti tuottavuuden kehittäminen, tuotantokustannuksissa säästäminen ja kilpailukyvyn tehostaminen.
Väinö Tahvanainen, 65, on työskennellyt Rekalla vuodesta 1972. Hän
aloitti erilaisissa kaapelinvalmistuksen tehtävissä Hyvinkään tehtaalla.
Samana vuonna käynnistyivät ensimmäiset vientitoimitukset Islantiin. Se on yksi asia, joka on jäänyt erityisen hyvin Väinö Tahvanaisen
mieleen. Muita tärkeitä virstanpylväitä ovat olleet mm. uusien tehtaiden käynnistykset, laatusertifikaatin myöntäminen sekä toisen eristyslinjan käynnistyminen Riihimäellä vuoden 2006 lopussa.
Tuotannossa tapahtuvia merkittäviä muutoksia Tahvanaisen mukaan
oli mm. oman PVC-muovin valmistus vuonna 1973. Tämä omavaraisuus mahdollisti nopean, asiakkaan toiveiden mukaisen ja erikoisolosuhteisiin soveltuvien sekoitteiden valmistuksen.
- Myös kupari- ja alumiinilankojen veto ja kokonaan erillisen johdinyksikön valmistuminen muuttivat johdinvalmistuksen uuteen aikakauteen. Valmistusprosessin kannalta turhia työvaiheita jäi pois ja mm.
hankinta ja varastointi selkiytyivät ja tuotanto helpottui, Tahvanainen
muistelee.
Työnjohtajan toimenkuva 1970-80 -luvuilla oli korostuneesti työn organisointia: johtamiseen, ohjaukseen ja valvontaan liittyviä tehtäviä.
Työnjohtaja käskytti tehtävät alaisilleen yksityiskohtaisesti ja valvoi
työn suorittamista.
Väinö Tahvanainen on viihtynyt työelämässä pitkään, mutta mikä on
viihtymisen salaisuus?
- Monipuolinen työ, jossa voi haastaa itsensä, Väinö vastaa empimättä.
- Esimiestyössä erittäin tärkeää ja haasteellista on erilaisista ihmisistä
rakentuvan työyhteisön johtaminen niin, että kaikki olisivat tyytyväisiä.
Siinä onnistuminen tuo hyvän mielen. Työilmapiirin ja viihtyvyyden
parantaminen on oleellista, sillä hyvä ilmapiiri on suorassa suhteessa
työntekijöiden motivaatioon, Tahvanainen kertoo.
Pitkän linjan rekalaisella on muutama hyvä neuvo, joista uskoo olevan
hyötyä nuoremmille:
-Suosittelen myönteistä ajattelua. Se tuo elämään uskoa, luovuutta
ja hyvää henkeä. En anna periksi, vaikka tilanne näyttäisi jostakin
näkövinkkelistä huonolta – aina voi etsiä toisen näkökulman ja kehittää ajatusta ja toimintaa sitä kautta.
Näin se varmasti on, ja senhän me pidämme mielessä!
Välitämme ihmisestä ja
Otamme toiminnassamme huomioon ympäristön hyvinvoinnin vaatimukset. Ympäristöjärjestelmämme on sertifioitu
standardin SFS-EN ISO 14001 mukaisesti.
Reka Kaapelin keskeisin ympäristöpäämää-
Kolmas päämäärämme on kierrätettävyy-
rä on raaka-ainekäytön tehokkuuden paran-
den lisääminen. Tästä esimerkkeinä ovat
taminen, erityisesti metalliraaka-aineiden
prosessissa syntyvien muovi- ja metallihu-
osalta. Tällä tarkoitetaan optimaalista ma-
kan uudelleenkäyttö, kaapelikelojen ja la-
nen. Kymmenien vuosien käyttöikä on ym-
teriaalin käyttöä ja hukkamateriaalin mini-
vojen kierrättäminen sekä pakkausten hyö-
päristön kuormitusta vähentävä tekijä.
mointia.
tykäyttö (PYR-järjestelmä).
Toisena ympäristöpäämääränä on tervey-
sertifioitu SFS-EN ISO 9001:2008 standar-
delle ja ympäristölle haitallisten aineiden
Korkea laatu on ystävyyden
teko myös ympäristölle
mahdollisimman vähäinen käyttö. Kaape-
Kun kaapeli suunnitellaan ja valmistetaan
taa kaapeleiden suunnittelun, kehityksen,
limme täyttävät RoHS-direktiivin ja REACH-
huolellisesti hyviä ja turvallisia materiaaleja
markkinoinnin, myynnin ja valmistuksen
asetuksen vaatimukset.
käyttäen, siitä syntyy luotettava ja pitkäikäi-
Hyvinkäällä, Keuruulla ja Riihimäellä.
Reka Kaapelin laadunhallintajärjestelmä on
din mukaisesti. Laatujärjestelmämme kat-
ympäristöstä
Turvallinen ja motivoiva
työympäristö
Työyhteisön kokonaisvaltaista hyvinvointia
Turvallisuudessa kiinnitämme erityishuo-
ja viihtyvyyttä lisää varmasti myös vilkas yh-
miota työsuojeluun, palosuojeluun sekä
Tavoitteenamme on yhä turvallisemman ja
teinen harrastustoiminta. Reka Kaapeli kan-
sähkö- ja kemikaaliturvallisuuteen. Teem-
tehokkaamman työympäristön rakentami-
nustaa fyysisen kunnon ylläpitoon tukemal-
me vuosittain tehdas- ja osastokohtaisia
nen. Tuemme parhaamme mukaan koko
la monipuolisesti henkilökunnan liikunta-
riskikartoituksia. Seuraamme tarkasti myös
henkilökunnan fyysistä, psyykkistä ja sosi-
harrastuksia. Yhteisöllisyyttä edistävät osal-
vaaratilanteiden ilmoitusmenettelyä ja
aalista hyvinvointia.
taan myös erilaiset retket ja tapahtumat.
mahdollisia työtapaturmia, jotta osaisimme ennaltaehkäistä niitä mahdollisimman
tehokkaasti.
Kaapeli kohteen mukaan
Reka Kaapeli valmistaa, myy
ja markkinoi turvallisia kaapeleita, joiden valmistuksen
perustana ovat tarkat kaapelistandardit.
Reka valmistaa sähkökaapeleita 75 V:n tie-
Rekan tapa palvella on ainutlaatuinen
donsiirtokaapeleista 145 kV:n suurjännite-
Reka Kaapeli on kansainvälinen ja luotettava toimija, jonka tuotantomenetelmät ja -proses-
maakaapeleihin. Tuotevalikoimassamme on
sit ovat syntyneet vuosikymmenten kokemuksen ja uusimpien innovaatioiden saumatto-
tiedonsiirtokaapeleita, asennusjohtoja, oh-
man yhteistyön tuloksena. Käyttämämme materiaalit ovat ensiluokkaisia ja tuotteemme
jaus- ja instrumentointikaapeleita, voima-
korkealaatuisia. Teemme täsmällistä, huolellista ja pitkäjänteistä työtä.
kaapeleita sekä keski- ja suurjännitemaakaapeleita teollisuuden, rakentamisen ja
Voisimme melkein puhua mittatilauskaapelista, sillä Rekalta saat oikean tyyppisen, kokoisen
sähkönsiirron tarpeisiin.
ja mittaisen kaapelin jokaiseen käyttötarpeeseen – ja juuri haluamasi määrän.
Henkilökohtainen ja ammattitaitoinen palvelu tekee Reka Kaapelista ylivoimaisen yhteistyökumppanin. Olemme tunnettuja myös nopeista ja varmoista toimituksistamme. Teemme sen, minkä lupaamme. Niin se on – Reka on kuin luotu johtamaan!
Reka Kaapelin tuotemerkit:
- se paloturvallisin vaihtoehto
- luotettavan kaapelin maineessa
Kun sähkönsyöttö pitää turvata myös mahdollisen tulipalon aikana, on Flamerex oikea valinta. Sen savunmuodostus on hyvin vähäinen eikä sen toimintakyky lamaannu polttavan kuumuuden, tulen tai lieskojenkaan keskellä. Flamerexin kuparijohtimen päälle on kierretty erityislaatuinen, palamaton ja eristävä kiillenauhoitus. Sen
rakenne on halogeeniton eikä se sisällä lainkaan PVC:tä.
Flamerex-kaapelit eivät levitä paloa yksittäin tai nipussa.
Normaaleissa käyttöolosuhteissa tarvitaan joustavaa ja
luotettavaa kaapelia, jolla on erinomaiset asennusominaisuudet. Rekan Reko on juuri se oikea. Reko on vaativaan käyttöön soveltuva vakiokaapeli, jonka laadukkuus tulee parhaiten esille sen asennus- ja käyttöominaisuuksien tasapainoisessa suhteessa. Sen PVC-materiaalit
ovat pitkäikäisiä, lyijyttömiä ja asennusominaisuuksiltaan
erinomaisia. Reko ei levitä paloa yksittäin tai nipussa.
- uuden sukupolven kaapeli
- äärimmäisen varma maakaapeli
Rekoclean on huipputuote, joka on kehitetty erityisesti
vaikeasti evakuoitaviin tiloihin, joissa on paljon ihmisiä.
Tällaisia ovat esim. päiväkodit, koulut, vanhainkodit, ravintolat ja julkiset rakennukset. Rekoclean on halogeeniton ja PVC-vapaa, joten mahdollisen palon sattuessa se
ei levitä paloa yksittäin eikä nipussa, ja sen savunmuodostus on vähäinen. Rekoclean on valmistettu helposti
kierrätettävistä materiaaleista.
Dryrex on jännitetasoille 10-145 kV tarkoitettu keski- ja
suurjännitemaakaapeli, joka mahdollistaa sähköverkon
siirtämisen kaupunkiympäristön vaatimusten mukaisesti maan alle. Dryrex valmistetaan kuivavulkanointitekniikalla Riihimäellä, yhdessä Euroopan uudenaikaisimmista
kaapelitehtaista.
tehtaat
myyntiyhtiöt
KEURUU
RIIHIMÄKI
HYVINKÄÄ
KOLBOTN
LINKÖPING
HERNING
TRELLEBORG
Yhteystiedot:
Pääkonttorimme on Hyvinkäällä ja muut kotimaan tuotantolaitoksemme
sijaitsevat Keuruulla ja Riihimäellä. Venäjän tuotantolaitokset sijaitsevat
Podolskissa. Myyntiyhtiöt ovat Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Venäjällä.
Puhelinvaihde
+358 207 200 20 | [email protected]
Pääkonttori
Reka Kaapeli Oy
PL 12
05801 HYVINKÄÄ, FINLAND
Käyntiosoite
Niinistönkatu 8-12
05800 HYVINKÄÄ, FINLAND
PIETARI
PODOLSK
Tuotantolaitokset
Neo Industrial Oyj
mistukseen. Valmistusprosessi kattaa koko tuotantoketjun
Reka-konserniin, jonka toimialat ovat sijoitusliiketoiminta,
raaka-aineista valmiiksi kaapeliksi. Hyvinkäällä valmistetaan
teollisuus ja kiinteistöt. Neo Industrial on suomalainen teol-
PVC-, PEX- ja LSF-muovisekoitteita sekä kaapeleiden alumii-
linen monialayhtiö, jonka B-osakkeet noteerataan Nasdaq
ni- ja kuparijohtimia.
OMX Helsinki Oy:ssä.
Keuruun tehdas on erikoistunut asennus-, ohjaus-, liitäntä-,
Neo Industrialin strategia on tehdä pitkäaikaisia sijoituksia
kytkentä- ja tiedonsiirtokaapeleihin sekä palonkestäviin ja
teollisiin, keskenään synergisiin yhtiöihin. Sen tämänhetki-
halogeenittomiin erikoiskaapeleihin.
set toimialat ovat kaapeli, pientaloteollisuus ja viskoosikui-
Hyvinkään tehdas on erikoistunut voimakaapeleiden val-
Reka Kaapelin emoyhtiö on Neo Industrial Oyj. Se kuuluu
dut. Neo Industrialin tavoite on kehittää yrityksiä pitkäjänteiRiihimäen tehdas valmistaa keski- ja suurjännitemaakaape-
sesti ja nostaa sijoitetun pääoman tuottotasoa. Sijoitus Neo
leita. Vuosina
Vuosina 2006
2006-2008
- 2008 tehtyjen
tehtyjen investointien
investointien myötä teh-
Industrialiin on hyvä tapa omistaa kiinnostavia listaamatto-
taan kapasiteetti on kaksinkertaistunut. Tehtaalla valmiste-
mia yrityksiä.
taan kaapelit alumiinilanganvedosta lähtien aina valmiiden
kaapeleiden koestukseen asti.
Podolskin tehtaat sijaitsevat 50 km Moskovasta etelään, Podolskin kaupungissa. ZAO Reka Kabel valmistaa länsimaisella
tuotantotekniikalla keskijännitemaakaapeleita ja OAO Expokabel erilaisia ohjaus- ja instrumentointikaapeleita.
Reka työnantajana
Reka Kaapeli pitää huolta työyhteisön kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.
Henkilöstön viihtyvyydestä kertoo parhaiten se, että pitkiä työsuhteita on
paljon.
Henkilöstön palvelusvuodet
138
140
121
117
120
100
96
80
65
60
40
33 35
31 29
28
28 28 26
1616 1514 15
20
23 21
19 19
22
24 24
22
9
13 12
9 9
14
11
8 8
6 76
10 9
2 4 3 1 1
0 0 0 0 0
40-44 v.
45 v.-
0
0-4 v.
5-9 v.
10-14 v.
15-19 v.
20-24 v.
2006
25-29 v.
2007
30-34 v.
2008
35-39 v.
2009
2010
Henkilökohtainen kaapelimyyjäsi palveluksessasi
Johtaja, myynti ja markkinointi
Sähköposti:
[email protected]
Jorma Haapanen
Myynti- ja markkinointijohtaja
GSM +358 400 435 402
Tuotehallinta
Jyri Koskinen
Tuotepäällikkö
GSM +358 40 845 1291
Viestintä
Maarit Konu
Viestintäpäällikkö
GSM +358 400 939 722
Kotimaan myynti
Sähköposti:
[email protected]
Ari Skinnari
Myyntitukipäällikkö
GSM +358 40 831 3265
Reijo Lehtinen
Avainasiakaspäällikkö
GSM + 358 400 482 328
Martti Lius
Avainasiakaspäällikkö
GSM +358 400 541 639
Jaana Saunamäki
Avainasiakaspäällikkö
GSM +358 400 601 285
Reino Kauppila
Avainasiakaspäällikkö
GSM +358 400 911 895
Päivi Laine
Myyntiassistentti
GSM +358 40 529 6370
Maire Turpeinen
Myyntiassistentti
GSM +358 40 511 2682
Myyntipalvelu
Puh. + 358 207 200 222
Baltia, muu Eurooppa ja
vientiprojektit
Sähköposti:
[email protected]
Tarmo Nevala
Aluevientipäällikkö
GSM + 358 40 763 5894
Tatiana Antikainen
Vientiassistentti
GSM +358 40 485 5520
Karoliina Lunnas
Vientiassistentti (äitiyslomalla)
GSM +358 40 486 2170
Iso-Britannia, Irlanti,
Tanska, Norja ja Ruotsi
Sirpa Pötry
Aluevientipäällikkö
GSM + 358 40 503 2535
[email protected]
Lars Johannessen
Myyntipäällikkö, Tanska
GSM +45 20 75 00 85
[email protected]
Ulf Sekkelsten
Myyntipäällikkö, Norja
GSM +47 905 202 59
[email protected]
Satu Hämäläinen
Vientiassistentti (äitiyslomalla)
GSM +358 40 350 4598
[email protected]
Marja-Leena Sailio
Vientiassistentti
GSM + 358 40 717 9364
[email protected]
Sam Forsbeck
Myyntipäällikkö, Ruotsi
GSM +46 705 352 159
[email protected]
Roger Nilsson
Myynti, Ruotsi
GSM +46 703 805 820
[email protected]
Mirja Pietilä
Vientiassistentti
GSM +358 40 718 5772
[email protected]
Venäjä
Alexander Lapin
Myyntijohtaja, Venäjä
GSM +79857 640 664
[email protected]
Maria Trushechkina
Markkinointipäällikkö
GSM +7925 518 6207
[email protected]
Kseniya Salueva
Markkinointipäällikkö (äitiyslomalla)
GSM +7925 518 6653
[email protected]
Alexander Akimov
Myyntipäällikkö
GSM +7916 286 99 39
[email protected]
Aleksanteri Kolo
Myyntipäällikkö
GSM + 358 400 182 648
[email protected]
Evgeny Krasilnikov
Tuotepäällikkö
(Keski- ja suurjännitekaapelit)
GSM +7 921 743 28 45
[email protected]
Irina Väänänen
Vientiassistentti
GSM +358 40 707 3895
[email protected]
Oksana Rantala
Vientiassistentti (äitiyslomalla)
GSM +358 407 007 761
[email protected]
Oleg Ivanov
Myyntipäällikkö
GSM +7 921 944 79 26
[email protected]
Anna Zaitseva
Myynti
GSM +7 921 435 50 51
[email protected]
OAO Expokabel
Igor Dolgolenko
Myyntipäällikkö
GSM +7 925 081-17-79
[email protected]
Ilya Gusev
Myyntipäällikkö
GSM +7925 518 56 31
[email protected]