Muslimi vai kristitty?

Muslimi vai kristitty?
H
uomisen kynnyksellä epävarmuutta?
vastaan”, vaan ”pimeydessä hallitsevia
maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden
henkiolentoja vastaan” (Ef. 6:12). On
erehdyttävää uskoa, että islamilainen,
hindu-, buddhalais- tai ateistinen
maailma on vihollisemme. Jokaisesta
näiden maailmojen edustajista Jeesus
on maksanut kalliin verensä hinnan
Golgatan ristillä. Jokainen ihminen,
uskoi hän miten hyvänsä tai oli sitten
uskomatta, on iankaikkisuussielu
ja Jumala haluaa pelastaa jokaisen
kadotukselta. Mutta valitettavaa on,
etteivät kaikki tule sisälle pelastukseen, vaan monet hylkäävät Jeesuksen
Kristuksen.
Kun puhumme vihollisestamme,
puhumme sielujen vihollisesta, joka
oivaltaa tapahtuvaksi jotain merkittävää, jota se pelkää. Jeesuksen toinen
paluu lähestyy ja se tietää aikansa
rajalliseksi (Ilm. 12:12). Siitä syystä se
huokuu vihaa Jumalan seurakuntaa
Uuden aikakauden syntyhetkohtaan ja on laittanut liikkeelle ahket
distuksen ja vainon eripuolilla maailmaa Jeesukseen uskoville, että edes
Neuvostoliiton hajottua monet
jokunen heistä luopuisi uskostaan.
huokasivat helpotuksesta ja luulivat
Valitettavaa sielunvihollisen onnisuuden rauhallisemman aikakauden
tumisyritykselle on, että vainojen
alkaneen. Monet kristityt uskoivat
keskellä seurakunta vahvistuu. Tievainon loppuneen ja keskinäisen
tysti on aina yksittäisiä uskovia, jotka
liennytyksen tulleen tilalle. Rauhalkatsovat enemmän ympärilleen kuin
lisuutta ei kestänyt montaa vuotta.
Irakissa tapahtuneen invaasion myötä Jeesukseen Kristukseen ja se suistaa
ääri-islamilainen maailma ”ryhdistäy- heidät pois uskon varmuudesta.
tyi” näyttämään kyntensä.
Varoittava ja traaginen yhdestoista Evankeliumi on saarnattava
syyskuuta 2001, kun New Yorkin tor- kaikille kansoille
nitalot sortuivat lentokoneiden iskeyJeesus sanoi opetuslapsilleen, että
tyessä niihin, aloitti uuden vaiheen,
”parannusta syntien anteeksisaamijossa ääri-islamistiset voimat laittoivat seksi on saarnattava hänen (Jeesuk”itsensä likoon” islamin maailmansen) nimessänsä kaikille kansoille”
valloituksessa, tai ainakin näyttämään (Luuk. 24:47). Tähän lähetyskäskyyn
voimansa muille. Äärihindut ja
sisältyvät nekin alueet, joissa evankeääribuddhalaiset saivat tuulta siipien- liumia ei haluttaisi kuulla, ainakaan
sä alle ja vaino kristittyjä kohtaan sai
jos asiaa kysytään maan poliittisiluusia mittasuhteita ja muotoja.
ta- tai terroristijohtajilta. Moneen
maahan ei voi järjestää ”herätyskoKauhulla täyttynyt vihollisem- kouksia”, ainakaan vuokraamalla
me
tiloja niihin. Mutta on vaikea estää
Meidän tulee muistaa, että ”meil- evankeliumin leviämistä internetin,
satelliittitelevision tai radioaaltojen
lä ei ole” kuten Paavali kirjoittaa
välityksellä. Parannushan ei kiinnosta
efesolaisille, ”taistelu verta ja lihaa
Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön
ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa. Eteisen ja alttarin välillä itkekööt
papit, jotka toimittavat Herran palvelusta,
ja sanokoot: Säästä, Herra, kansaasi.
Jooel 2:16-17
Ukrainan kriisi on vääntänyt
maailman kelloa takaisin ”kylmän
sodan” aikoihin. Lännen päämiehet
ovat sukkuloineet neuvotteluissa ja
puhelinlinjat ovat olleet kuumana.
”Vanha pelon peikko” on nostanut
päänsä esille sitten Neuvostoliiton
hajoamisen jälkeen, tavalla, jota lähes
kukaan ei odottanut taikka uskaltanut
odottaa. Maailma elää varpaillaan ja
poliittisella shakkilaudalla siirretään
harkiten pelinappuloita uuteen ruutuun.
Stefanus-Lähetys ry
Heikinkatu 4 B 18
40100 Jyväskylä
Puh. 014 871 192
E-mail: [email protected]
Internet: www.stefanus.fi
Toimisto avoinna:
ma-pe klo 09.00-15.00
Marttyyrien Ääni:
Ilmestyy 6 numeroa vuodessa
ISSN 1457-6104
Vastaava toimittaja:
Marjukka Lehtonen
Taitto: Metedo Oy
Painatus: Kirjapaino Hermes
2
Marttyrien Ääni/Stefanus-Lähetyksen tehtävä:
- antaa Raamattuja ja kristillistä
kirjallisuutta sekä lähettää radioohjelmia vainotuille kristityille heidän
omalla kielellään
- avustaa kristittyjen marttyyrien
perheitä
- toteuttaa tukiprojekteja, joilla
uskovia autetaan rakentamaan elämäänsä ja todistustaan vainoista
kärsineissä maissa
- tiedottaa maailmalle kristittyjen
vainoista, todistaa vainottujen rohkeudesta ja uskosta sekä kehottaa
rukoilemaan heidän puolestaan.
Pääkirjoitus
itsetietoisia ihmisiä, jotka kuvittelevat olevansa ”Jumalan sijaisia”
maan päällä. Siksi heitä kiusaa ajatus
siitä, että ihmisiä kehotetaan parannukseen, joka johtaa muuhun kuin
heidän palvontaansa. Pohjois-Korea
on esimerkki tällaisesta itsevaltiaiden
luomasta pakkoparatiisista.
On hätkähdyttävää, kuinka pelko
paratiisin hajoamisesta kasvaa maan
johtajien saadessa tietää uusista radiolähetyksistä, jotka kertovat ilosanomaa Jeesuksesta, joka voidaan ottaa
vastaan parannusta tehden. Toisaalta
tämä sanoma on radioaaltojen kautta
voittanut monien vasemmistolaississien sydämen Andien vuoristossa
Kolumbiassa. Se on johtanut rauhanneuvotteluihin sissien ja maan hallituksen välille, josta lisää tuonnempana tässä lehdessä.
Onko Suomi vaaravyöhykkeellä?
Palataksemme Ukrainan kriisin
tuomaan uuteen elämäntilanteeseen,
on väläytetty mahdollisuutta, että
Suomi olisi paremmin turvassa, jos se
liittyisi sinne tai tänne. Suomen kohtalo on Kaikkivaltiaan Jumalan käsissä. Sodan vuosina oli miehiä ja naisia
kahdella rintamalla, sotarintamalla
konekiväärien ja tykkien säestämänä
sekä rukousrintamalla, jossa uskon
Suomen kohtalon hetkiä ja suuntaa
säädetyn.
Nyt on syytä hakeutua tuolle rukousrintamalle, jossa on hyvä pyytää
itselle ja koko kansalle Jumalan apua
ja armoa, sekä parannukseen johtavaa vanhanaikaista herätystä, jossa
saadaan tehdä synnistä pesäeroa totisella sydämellä. Lihavat vuodet ovat
kyydinneet Suomen kansaa ja monia
uskovia siinä mukana ”huviajelulle”
luulemaan, ettei enää tarvitsisi tehdä
parannusta Jumalan kasvojen edessä.
[email protected]
Suomen lähetysneuvosto ry:n jäsen.
Member of International Christian
Association.
Tilaukset ja osoitteenmuutokset:
Puhelimitse 014 87 11 92 tai
sähköpostitse: [email protected]
Lehdestä vapaaehtoinen tilausmaksu
Kokoustoiminta:
Juhani Huotari
045 122 7416
[email protected]
Seppo Huotari
040 763 7410
[email protected]
E
gyptin seurakunta tarvitsee rukouksiamme
Turvatalosta näkymä Kairon keskustaan.
Lähetyksen edustajat saivat jälleen
armon käydä tapaamassa vainottuja
veljiä ja sisaria Egyptissä tammihelmikuun vaihteessa. Koimme, että
Jumala avasi oven matkalle juuri oikeaan aikaan.
Kuten tiedetään, maassa on ollut
viime vuosina rajuja poliittisia muutoksia ja epävakaita aikoja, jolloin
uskovat yleensä ja niin Egyptissäkin
ovat kokeneet ja kokevat paineita ja
ahdistusta mitä moninaisimmissa
muodoissa. Ilmapiiri oli jännittynyt
ääri-islamistien uhkauksien jatkuessa.
Armeija olikin näkyvästi läsnä pääkaupungissa Kairossa.
Tapasimme perheen, isän, äidin
ja kaksi alle 10-vuotiasta lasta, jossa
vanhemmat olivat tulleet uskoon
jättäen islamin. Tästä syystä heidän
perheensä kohtelivat heitä kaltoin,
jopa väkivaltaisesti ja katkaisivat kaikki yhteydet, vieläpä niin, että isällä on
raskaana taakkana omaisten antama
tappouhkaus.
Kristinuskoon kääntynyt perhe elää jatkuvassa vaarassa tulla ilmi.
Perhe asuu yhdessä turva-asunnoista,
joita Stefanus-Lähetyskin tukee, ja
joita ylläpitävät siihen tehtävään Jumalan kutsumat paikalliset veljet ja
sisaret. Perhe ei voi juurikaan poistua
asunnosta, ja siksi eräs muslimista
kristityksi kääntynyt veli käy opettamassa lapsia kotona. He rukoilevat ja
odottavat ihmettä saadakseen viisumit
johonkin vapaampaan maahan.
Annoimme lupauksen avustuksesta, käytetyn auton hankkimisesta,
uskoon tulleiden muslimien parissa
tehtävään työhön.
Ylä-Egyptin veljet
Meitä tuli tapaamaan veljiä YläEgyptistä. He kertovat työstään muslimien ja osittain myös nimikristittyjen parissa.
Veljelle, joka tekee hengellistä
työtä poikansa kanssa, saimme viime
matkalla antaa avustuksen Raamat-
tuihin, joita heillä itsellä ei ollut varaa
hankkia, ja joka veljen mukaan oli
heidän suurin tarpeensa. Hän koki
avustuksen Jumalan vastauksena
rukouksiinsa. Hän kertoi, että alueilla, joissa hän tekee työtä poikansa
kanssa, ei tiedetä kenenkään koskaan
jakaneen Raamattuja.
Nälkä on suuri ja monet Raamatun saaneet kertoivat, että he ovat
kuin unta näkeväiset. Kun veljen
mukaan edelleen heidän suurin
tarpeensa ovat Raamatut, jätimme
yhdyshenkilömme kautta varat 4000
Raamattuun. Veli kertoi, kuinka
Jumalan sana on sielläkin elävä ja
voimallinen ja saa aikaan sen, mitä
varten se on lähetetty - Sana murtaa
vihollisen muurit.
Veljen työllä on luonnollisesti
hintansa. Viime elokuussa isä ja poika
olivat palaamassa kotiin islamistien
häiriköimästä ja siksi keskeytyneestä lapsievankelioimistapahtumasta,
kun ääri-islamistit pysäyttivät heidän
autonsa. Kysymys esitettiin: ”Muslimi vai kristitty?” Autoa ajava poika
vastasi: ”Kristitty”. Sen jälkeen heidät
revittiin ulos autosta, piestiin, ryöstettiin ja auto hajotettiin. Lopuksi ase
osoitti poikaa ja laukaus lähti.
Aidassa oleva punainen teksti ”Egypti kuuluu islamille / Egypti on islam”.
3
Isä kertoo, että kukaan ei tiedä, mitä
tapahtui, mutta poika ei vahingoittunut. Islamistit hämmentyivät
tästä niin, että käskivät isän ja pojan
lähtemään tiehensä. Jätimme yhdysmiehemme kautta heille varoja myös
käytetyn auton ostoon niin, että työ
voi jatkua.
Keskustelimme myös veljen
kanssa, joka tekee työtä oman työnsä ohella diakonina evankelisessa
seurakunnassa, erityisesti nuorten
keskuudessa. Hän tekee työtä myös
muslimien kidnappaamien kristittyjen tyttöjen parissa. Saimme tukea
taloudellisesti myös hänen työsarkojaan.
Tapasimme yhdysmiehemme välityksellä erään yhdistyksen vastuuhenkilöitä, jotka lähettävät ja varustavat työntekijöitä erittäin vaikeille
alueille. Annoimme avustuksen juuri
Syyriaan palanneelle pariskunnalle,
joka tekee siellä työtä äärimmäisen
vaikeissa olosuhteissa sekä hallituksen joukkojen että kapinallisten
hyökkäysten kohteena elävien kristittyjen keskuudessa.
Olemme kiitolliset Jumalalle ja
teille uskolliset lahjoittajat, että saim-
me näin varustaa ja vahvistaa monien
rohkeiden Jumalan palvelijoiden
työnäkyä.
Muistetaan rukouksin Egyptiä,
joka on johtava arabimaa yli 80 miljoonaisine asukkaineen. Rukoillaan
erityisesti islamista kristinuskoon
kääntyneiden veljien ja sisarten
puolesta, jotka meidän näkökulmastamme joutuvat maksamaan täyden
hinnan uskostaan. Rukoillaan myös
muslimien kidnappaamien kristittyjen tyttöjen ja muslimien parissa
tehtävän työn puolesta.
Viite 87120
Pakistanin joululahjakampanja
Suuret kiitokset kaikille teille,
jotka tuitte lahjoituksin Pakistanin
joululahjakampanjan toteutumista! Kampanja onnistui hienosti ja
kaikki 500 ruokapakettia jaettiin
vastaanottajilleen jouluviikolla.
Lisäksi lapsille jaettiin toffeekaramelleja ja aikaisemmin ilman Raamattua olleille oma Raamattu.
Tämä oli ensimmäinen kerta,
kun nämä perheet saivat joululahjan. Yhteistyökumppanimme kertoi lahjan tuoneen heille käytännön ruoka-avun lisäksi rohkaisua
ja lohdutusta ja että he ottivat
lahjan vastaan hyvin onnellisin sydämin.
Jokaisessa jakopaikassa vietettiin pieni joulujuhla laulaen
joululauluja, rukoillen ja yhteistyökumppanin kertoessa paikallaolijoille Jumalan Sanaa.
Oheiset kuvat kertokoot lahjansaajien ilosta.
Iloisia lahjan vastaanottajia. Lakanaan on painettu Matt. 1:20 ”Ja hän on synnyttävä
pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa
synneistänsä.”
Tässä lauletaan Psalmia 136.
4
P
akoon ”pakkoparatiisista”
Pohjois-Korea on maa, josta välittyvät eräät maailman erikoisimmat
uutiset. Diktatuurin kynsissä elävä
kansa on alistettu kuulemaan vain
yhdensuuntaisia uutisia. Heitä pakotetaan palvomaan johtajiaan jumalina. Jostain kuitenkin vuotaa salaista
tietoa siitä, että pakkoparatiisista voi
päästä pois, jos henkensä uhalla pakenee vaikka Kiinaan, maahan, josta
pohjoiskorealaisille on muodostunut
toivottu ja unelmoitu ”uusi paratiisi”.
Nälkä, kansalaisten pakkohoito diktatuurilla ja pelko siitä, että he voivat
tehdä jotain, josta joutuu rangaistavaksi kommunismin julmien johtajien käsiin, ajaa yhä uusia maanpakoon
yli Tumen-joen kohti parempaa huomista.
aan Etelä-Koreaan luotsannut voimakkaasti kasvavaa amerikkalaista
seurakuntaa ja hänen kasvonsa olivat
suurelle joukolle tutut TV-ohjelmien
kautta. Nyt hänen oli vetäydyttävä,
kuten sanotaan, takavasemmalle
ja työskenneltävä tehtävässä, jossa hän ei voi juuri näyttäytyä, vaan
toimittava äärettömän harkitusti
hiljaiselta pohjalta.
Pohjois-Koreassa ei voi edes taivuttaa
päätään ja sulkea silmiään rukoukseen, kertoo helmikuun alussa Suomessa vieraillut Eric Foley.
Maan kuolleesta johtajasta
jumala
Pohjois-Koreassa on eräs maailman erikoisin ideologia. Sen ymmärtäminen vaatii siellä asumista
ja paikan päällä tutustumista. Maan
uskontona on Juche-ideologia, joka
on yhdistelmä kommunismia, konfutselaisuutta eli Konfutsen filosofiaa
ja kristinuskoa.
– Pohjois-Korean perustaja Kim
Il-sung kehitti Pohjois-Koreaa perustettaessa tämän ideologian. Kim
Il-sung kasvoi kristityssä kodissa.
Hänen setänsä oli kristitty, hänen
Uni, jota oli toteltava
molemmat vanhempansa olivat
kristittyjä. Hän tunsi Raamatun
Kolmetoista vuotta sitten pastori
erittäin hyvin. Tullessaan Pohjois-KoFoley heräsi merkillisestä unesta.
rean johtoon, Korean pohjoisosassa
Jumala kutsui häntä jättämään meoli paljon kristittyjä 1907 tapahtuneen
nestyksekkään pastoriuransa ja lähteherätyksen johdosta. Kim Il-sungilla
mään perheensä kanssa Korean nieoli siis paljon tietoa kristillisestä usmimaalle, jotta he voisivat saavuttaa
kosta. Sen perusteella hän tiesi, että
Pohjois-Korean evankeliumilla. Hän
jos tuon uskon voisi kohdistaa häymmärsi näyn olevan Jumalalta, joten
neen, se olisi hyvin voimakas keino
hän ei voinut olla tottelematta sitä.
Eric Foley
saada ihmiset palvomaan häntä. NiinKolme vuotta myöhemmin pastori
Pohjois-Korea kristittyjen vai- pä hän kehitti Juche-aatteen, jonka
Eric Foley, yhdessä vaimonsa Huyn
sisältö on Kim Il-sungin palvonta,
Sookin ja neljän lapsensa kanssa, pak- non ykkönen
– Pohjois-Korea on johdonmukuvailee pastori Foley tilannetta.
kasi tavarat ja muutti Souliin. Tänään
kaisesti ensimmäisenä niiden maiden
Pohjois-Koreassa tänäkin päivänä
he varustavat yhdessä Itä-Aasiassa
listalla, joissa kristittyjä vainotaan eni- jokaisen pohjoiskorealaisen on viiasuvia pohjoiskorealaisia opetuslapkoittain oltava läsnä kokouksessa, jota
seuttamalla heitä viemään evankeliu- ten maailmassa. Pohjois-Korean pemia Pohjois-Koreaan. Heidän Seoul rustamisesta lähtien maan hallitus on me suomalaisina kutsuisimme jumaUSA tiiminsä toimii Soulista käsin ja ollut erittäin rajoittava minkäänlaisen lanpalvelukseksi, mutta he kutsuvat
kristillisen käyttäytymisen suhteen.
sitä itsekritiikkikokoukseksi. Me
saavuttaa monella eri menetelmällä
Pohjois-Koreassa ei voi käydä kirkos- kutsuisimme kokouspaikkaa kirkoksi,
pohjoiskorealaisia ilosanomalla.
sa eikä siellä voi omistaa Raamattua.
mutta he kutsuvat paikkoja Kim IlPastori Foley oli ennen muutto-
5
sung -tutkimuskeskuksiksi.
– Kaikki istunnot aloitetaan laulamalla virsikirjasta, joka sisältää 600
ylistyslaulua Kim Il-sungille. Kristityt
tunnistaisivat monet lauluista, sillä
he käyttävät kristillisiä virsiä, joissa
sanat on muutettu. Sitten luetaan
Kim Il-sungin kirjoituksia, jolloin
jälleen kristityt tunnistaisivat nuokin asiat. Esimerkiksi Kim Il-sung
kirjoitti kymmenen periaatetta.
Nämä kymmenen periaatetta ovat
yksinkertaisesti Raamatun kymmenen käskyn väärennös. Lukemisen
jälkeen joku opettaa niiden perusteella tavalla, jota kutsuisimme saarnaksi.
Ihmiset rukoilevat Kim Il-sungia. He
eivät taivuta päätään ja sulje silmiään,
mutta he suuntavat katseensa ylös
seinällä olevaan kuvaan, joka esittää
Kim Il-sungia ja tämän edesmennyttä
poikaa Kim Jong-iliä, Pohjois-Korean
edellistä johtajaa, joka kuoli kolme
vuotta sitten.
Kidnapattu pakolaisiksi
Monessa tapauksessa pohjoiskorealaiset jättävät maansa vain, koska
heidän on pakko. Kuten meille, niin
heillekin on lähes mahdoton ajatus
jättää perheenjäsenensä. Itse asiassa,
kun joku pakenee Pohjois-Koreasta,
perheenjäseniä rangaistaan tämän
poissa ollessa. Niinpä pakenemispäätös on erittäin vakava asia. Kaikki
eivät pakene, vaan heidät myydään.
Rajalla tapahtuu ihmiskauppaa. Erityisesti naiset ovat pohjoiskorealaisen ihmiskaupan uhreja, ja siksi 75
% pohjoiskorealaisista loikkareista
on 20–30 -vuotiaita naisia. PohjoisKorean hallitus myy naispakolaisia
korealais-kiinalaisten liigojen kautta
kiinalaisille miehille.
– He eivät siis päättäneet lähteä
Pohjois-Koreasta, vaan heidät kidnapattiin ja myytiin. Syy tällaisten
pohjoiskorealaisten naisten markkinoiden olemassaoloon on Kiinan
hallituksen yhden lapsen -politiikka,
minkä seurauksena miehiä on paljon
enemmän kuin naisia. Siksi vanhemmalla tai vammaisella miehellä ei
ole mahdollisuutta saada vaimoa, ja
Pohjois-Korea Tumen-joelta katsottuna.
6
niinpä he ostavat pohjoiskorealaisen
naisen. He eivät puhu koreaa, eikä
nainen puhu kiinaa, ja tämä merkitsee kurjaa elämää naiselle. Usein hänen täytyy palvella kolmea tai neljää
miestä, ja synnyttää heille lapsia ja
pitää heistä huolta.
Naisten päästyä Kiinaan, he
tekevät yleensä mitä vain paetakseen, ja jättävät usein jälkeensä
synnyttämänsä lapset. Lapset eivät
ole kiinalaisia eivätkä korealaisia
kansalaisuudeltaan, sillä Kiinassa
kansalaisuuteen vaaditaan, että sekä
isä että äiti ovat kiinalaisia. Samoin
Koreassa tarvitaan molempia vanhempia kansalaisuuden saamiseksi.
– Lapsilla, jotka on jätetty jälkeen,
ei ole kansalaisuutta, eivätkä he voi
käydä koulua tai saada sairaanhoitoa.
Voit ymmärtää, että loikkaaminen luo
monia ongelmia. Siksi naiset, jotka
tulevat Etelä-Koreaan, kokevat syyllisyyttä sukulaisistaan ja lapsistaan,
jotka he jättävät jälkeensä PohjoisKoreaan. Tämä johtaa usein siihen,
että he tulevat Etelä-Koreaan kärsien
henkisistä ja fyysisistä ongelmista.
Siksi Etelä-Koreassa olevien pohjoiskorealaisten loikkareiden itsemurhista johtuva kuolleisuus on noin 16,3
prosenttia. Luku on yksi korkeimmista maailmassa.
jöitä Pohjois-Korean naapurimaissa
varustetaan mm. mp3-soittimilla,
jotka sisältävät evankeliumia ja joita
he vievät mennessään palatessaan kotimaahan työsuhteen päätyttyä. Jokin
aika sitten SeoulUSA teki evankeliumin faksikampanjan lähettämällä
fakseja kaikkiin julkisiin numeroihin
Pohjois-Koreassa. Raamatunlauseet
saavuttivat monet toimistot. Hallitus
ei voinut asialle mitään, koska he eivät halunneet vaarantaa suhteitaan.
Kampanjoista ei puhuta julkisesti,
ennen kuin ne on toteutettu.
– Meillä on kaksi mahdollisuutta.
Me teemme hyvin pientä tai jotain
hyvin suurta. Me olemme valinneet
jälkimmäisen. Tämä vaatii kuitenkin
viisautta ja valppautta, sanoo Eric
Foley.
Kommunistien raamatunkäännös
Etelä-Koreaan saapuessaan pakolaiset kohtaavat usein ensimmäistä
kertaa mahdollisuuden tutustua elävään Jumalaan kuolleiden jumalien
sijaan. Eric Foley tiiminsä kanssa on
perustanut Souliin Maanalaisen yliopiston, joka on tarkoitettu PohjoisKoreasta saapuville pakolaisille. Yliopistossa tutustutaan siihen uskoon,
joka on enemmän kuin ideologia.
Sen kohteena on pään sijasta sydän.
Evankeliumia kaasuilmapalKun sydän muuttuu, muuttuvat pään
loilla, radioaalloilla, mp3-soit- ajatuksetkin.
timilla ja fakseilla
Etelä-Korean kieliasu on paljolti
Kurjuuden pakkoparatiisissa elävät toisenlainen kuin Pohjois-Koreassa,
pohjoiskorealaiset tarvitsevat evansiksi oli vaikeaa saada raamatunkäänkeliumia yhdessä onnettomien pako- nös, jota pohjoiskorealaiset opiskelijat
laisten kanssa.
olisivat ymmärtäneet hyvin. Foleyn
Toimintansa vuoksi Foleyt ja
ryhmä tutki asiaa ja sai tietää, että
heidän tiimiläisensä ovat jatkuvassa
Pohjois-Koreassa on tehty raamatunhengenvaarassa ja tarkkailun alaisina. käännös valtion hallinnon toimesta.
Kaikesta huolimatta SeoulUSA onTämä johtuu siitä, että 1980-luvulla
nistuu jatkuvasti toteuttamaan evan- aloitettiin kilpailu kahden Korean
keliointikampanjoita. Pastori Foleyn välillä. Pohjois-Korea halusi voittaa
tiimi lähettää Raamattuja kaasuilkilpailun - urheilussa, tieteessä jne.,
mapalloilla. He lähettävät radiolähe- kaikessa. Sitten Pohjois-Korean haltyksiä, joita Pohjois-Korean hallitus
linto huomasi, että he voisivat tehdä
pyrkii sabotoimaan. Tästä syystä he
paremman raamatunkäännöksen
joutuvat vaihtamaan aaltopituutta
kuin Etelä-Korea (joka on eräs maailusean kerran viikossa saadakseen
man kristillisimmistä maista).
evankeliumin kuulumaan. Uskoon
– Työryhmä tutustui kaikkein
tulleita pohjoiskorealaisia työntekivanhimpiin Raamatun kaanonei-
hin, käyttäen Raamatun alkukieliä
hyväkseen. Aikaansaannos oli paras
raamatunkäännös mitä koskaan on
ollut Pohjois-Koreassa. Koska he
eivät palvo Jumalaa, he pitävät Raamattuja esillä ainoastaan muutamassa
turisteille tarkoitetussa kirkossa.
Raamatut eivät missään tapauksessa
E
voi levitä kansan keskelle. Sitä paitsi
Raamattuja on vain noin 500 kappaletta. Me saimme haltuumme yhden
niistä ja salakuljetimme sen Souliin
toimistoomme. Sitten otimme siitä
kopioita ja joka vuosi kiitokseksi Pohjois-Korean hallitukselle, lähetämme
tuhansia Raamattuja kaasuilmapal-
loilla rajan yli Pohjois-Koreaan. Sieltä
ei kyllä ole vastattu kiitoksella, vaan
ärtymyksellä, mutta me jatkamme
työtä ja iloitsemme, että evankeliumi
saavuttaa sydämiä Pohjois-Koreassa,
kertoi Eric Foley.
Juhani Huotari
Viite 871019
vankeliumia sodan jaloissa
On hankalaa ymmärtää suomalaisina, kuinka vaikeissa olosuhteissa
evankeliumi voi saada vaikutuksensa.
Meille saattaa pienikin hankaluus
tuottaa vaivaa, jota emme haluaisi,
kun viestitämme evankeliumin sanomaa. Ehkäpä osin tästä syystä yleinen
seurakuntakasvumme tai kristillisten tilaisuuksien kävijämäärä laskee
jatkuvasti. Hankaluudet voivat olla
alku paremmalle huomiselle, kun ne
otetaan oikeanlaatuisena haasteena.
Ne saavat meidät arvioimaan, mitä
olemme tehneet tai jättäneet tekemättä, miten toimimme ja mikä on
motiivimme.
ja nimeä Russell kohdatessaan englanninkielisiä. Hänen vanhempansa
Patricia ja Chadwick Stendal saapuivat vuonna 1964 Yhdysvalloista
raamatunkäännöstyöhön Kolumbiaan
Russell Martinin ollessa 8-vuotias.
Russell Martin kouluttautui agronomiksi ja helikopterilentäjäksi jatkaen
vanhempiensa työtä maaseudulla.
- Raamatunkäännöstyön lisäksi
tahdoimme viedä apua intiaaneille.
Samalla aloitimme toiminnan sissien
alueilla - toimintamme on edelleen
aktiivista, kertoo Russell Martin.
Herätystä ja vainoa
Pienkonetta kuljettanut, toisen
polven lähetystyöntekijä siepattiin
14.8.1983 hänen laskeuduttuaan syrjäiselle kiitoradalle. FARC-sissit vaativat suuria lunnasrahoja ja määräsivät joulupäivän teloitusajaksi. Russell
Martin kertoi viiden kuukauden ajan
sisseille Kristuksesta. Rakkaudellinen
julistus ja vangin käyttäytyminen
vaikuttivat voimakkaasti alueelliseen
sissipäällikköön. Lunnassumma laski
sitä mukaa, kuin sanoma alkoi vaikuttaa. Hänet vapautettiin kohtuullista
summaa vastaan. Aiheesta olemme
kertoneet aiemmin lehdessämme.
Viisi kertaa siepattuna ollut lähetyssaarnaaja on nähnyt Jumalan
ihmeitä, kuinka vihamieliset ja väkiRussell Martin Stendal.
valtaiset sissit, jopa sissipäälliköt tuleLähetyssaarnaajaksi väkivalvat uskoon. Alkaneesta voimakkaasta
lan keskelle
herätyksestä on maksettu kallis hinta.
- Kuusi- ja seitsemänkymmentäRussell Martin Stendal on esiluvuilla saapui liki kaksisataa lähetysmerkki peräänantamattomasta Jutyöntekijää sekä Yhdysvalloista että
malan näyn toteuttamisesta. Viiden
kuukauden vankeus sissien viidakko- Kanadasta. Tätä aikaa edelsi voimakas
leirissä puuhun sidottuna ei lannista- vaino evankelisia kristittyjä kohtaan.
nut miestä, joka oli rukoillut mahdol- Kymmenen vuoden aikana 1950- ja
1960-luvuilla puolet uskovista tapetlisuutta kertoa sisseille Jeesuksesta.
tiin. Heitä mm. tiputettiin kuormaRussell Martin vieraili maaliskuussa
autojen lavoilta alas rotkoihin ja
Suomessa poikansa Dylanin kanssa
poltettiin kuoliaaksi sokeriruokopakertoen evankeliumin levityksestä
doissa.
Kolumbian sisällissodan kaikkein
vaikeimpiin ja väkivaltaisimpiin paikLähetyssaarnaajien joukkopakoihin. Samalla hän kertoi etnisiin
ko
ryhmiin kohdistuvasta brutaalista vaiPoliittisen tilanteen muututtua
nosta, joka on ajanut uskoon tulleita
1960-luvun lopulla, uskonnonvapaus
intiaaneja pakoon suurin joukoin.
Russell Martin on juuriltaan poh- sai toisenlaisia piirteitä ja ovet avaujoismaalainen. Hän käyttää etunimeä tuivat kristilliselle lähetystyölle. VaMartin espanjankielisessä maailmassa pautta julistukselle kesti vajaat kymmenen vuotta, sillä vasemmistolaiset
sissiliikkeet (FARC ja ELN) nousivat
vastustamaan hallitusta aseellisin keinoin. He eivät hyväksyneet kristillistä
toimintaa keskittyessään Kolumbian maaseudulle Andien vuorille ja
laaksoihin. Pastoreita ja evankelistoja
siepattiin sekä tapettiin. Lähetystyöntekijät pakenivat pois henkensä kaupalla. Liki 200 lähetystyöntekijästä jäi
vain viisi jäljelle.
- Kun meitä oli enää muutama
lähetystyöntekijä, rukoilin voimakkaasti, että voisin evankelioida sissejä.
En arvannut, että Jumala veisi minut
heidän viidakkoleiriinsä, joka tapahtui, kun minut ensimmäistä kertaa
siepattiin. Hän vastasi rukouksiini,
vaikkakin toisella tavalla kuin odotin,
sanoo Russell Martin.
Evankeliumi murtaa kovuuden
Pyssyn piipun edessä hän laskelmoi, ettei ole enää paljon aikaa
evankelioida. Siksi hän päätti käyttää
aikansa Jeesuksesta kertomiseen, ennen kuin hänet tapettaisiin. Sanoma
Jumalan rakkaudesta mursi sissipäällikön sydämen kovuuden ja hän
halusi kuulla lisää Jeesuksesta. Tästä
alkoi tapahtumasarja, jonka kautta aukeni evankeliumin vieminen kaikkein
hankalimmille ja väkivaltaisimmille
alueille.
- Olemme levittäneet puoli miljoonaa Raamattua ja tuhansia radiovastaanottimia, jotka on asetettu
kahdelle meidän ylläpitämälle radiotaajuudelle. Pahimpiin kohteisiin
pudotamme pienillä laskuvarjoilla
evankelioimismateriaalia. Kristillisten
radio-ohjelmien välityksellä olemme
päässeet sissileireihin ja monet sissit
ovat tulleet uskoon. He kuuntelevat
jopa kahdeksan tuntia päivässä radiolähetyksiämme. He opiskelevat Raamattua ja kun he tulevat pois sissileireistä aloittaen uuden elämän, he ovat
kokosydämisiä ja Raamattua tuntevia.
Rauhanneuvotteluja
Russell Martinin yli sadan hengen evankelioimistiimiin kuuluukin
useita entisiä sissejä ja sissipäälliköitä.
Alkanut herätys on avannut uuden
ajan, sillä sissit ja Kolumbian hallitus
käyvät rauhanneuvotteluja Kuuban
7
Havannassa. Rauhanvälittäjänä Russell Martin on ollut neuvottelujen
avainasemassa.
- Kun neuvottelut alkoivat, eräs
neuvottelijoista sairastui vakavasti.
Ehdotin, että rukoilisimme hänen
puolestaan. Kaikki läsnäolijat, myös
sissien erittäin korkea-arvoinen edustaja, painoivat päänsä rukoukseen.
Jumala kuuli rukouksemme ja
silmiemme edessä tapahtui ihme,
sillä neuvottelija parani rukouksen
aikana. Sissipäällikkö alkoi itkeä ja
huusi:”Jeesus on Herra, minä uskon
häneen!” Sissipäällikkö on muuttunut, sillä ennen hän oli tyly kaikille ja
kemaan aseet ja rakentamaan Kolum- sissä olosuhteissa on päättynyt. Mutta
sadat, ehkä tuhannet intiaanit kokevat
bialle rauhan ja tulevaisuuden.
samaa kohtaloa, sillä herätys on levin-
Etnisten ryhmien vainoa
Kun poliittinen tilanne alkaa
muuttua sissialueilla, Kolumbian
etnisten ryhmien keskuudessa on
alkanut voimakas herätys. Se on johtanut voimakkaaseen vainoon heidän
omiensa tahoilta. Kolumbian perustuslaki määrittelee intiaanialueiden
omat lait ja käytännöt sellaisiksi, joita
tulee kunnioittaa.
- Alkuperäisuskontojen edustajina
he eivät hyväksy kristilliseen uskoon
tulleita intiaaneja. Heitä yritetään
käännyttää takaisin pois uskosta Jeesukseen. Heidät teljetään hirvittäviin
paikkoihin, joissa heitä kidutetaan.
Heidän kätensä ja jalkansa sidotaan,
heitä ruoskitaan ja heidän jäseniään
venytetään kidutuspaaluissa, joissa he
voivat menettää henkensä. Siksi he
pakenevat henkensä edestä, kertoo
Russell Martin.
Hän kiittää suomalaisia StefanusLähetys ry:n työn tukijoita, jotka
ovat auttaneet ostamaan maa-alueen,
jonne rakennetaan kaiken aikaa pakolaiskeskusta uskoon tulleille intiaaneille. He ovat nimittäneet alueen
Lupauksen ja Rauhan maaksi. AluSotilas näyttää pientä laskuvarjoevanke- eelle on saatu sähköt ja vedenjakelu,
liointipakkausta, joita armeija pudottaa sekä hyötykasvien viljely, jonka avulla
sissialueille.
liki tuhat intiaanipakolaista voi tulla
täynnä väkivaltaa. Nyt hän on hyvän- toimeen myyden tulevaisuudessa
tuulinen ja rauhallinen sekä haluaa
tuotteitaan markkinoille. Heidän
auttaa muita. Hän on kehottanut las- vuosien pakomatkansa epäinhimilli-
Stefanus-Lähetyksen kustantamia Lasten
kuvaraamattuja on jaettu tuhansia.
nyt Kolumbiassa sinne missä kuolema ja epätoivo on niittänyt ihmisten
henkiä.
Meillä on etuoikeus auttaa heitä
ja viestittää evankeliumia kohteisiin,
joissa viha ja katkeruus vievät ihmisiä
aseellisiin selkkauksiin ja viattomien
ihmisten tappamiseen. Tule mukaan
auttamaan, Sinun apuasi tarvitaan!
Juhani Huotari
Viite 871103
U
utisia Maailmalta!
Turkki – Esirukouspyyntö
Turkin kristityt ovat pyytäneet
esirukousta alla olevan johdosta.
Torstaina 6.3.2014 Turkin presidentti allekirjoitti lakiesityksen, joka
johtaa viisi vuotta tai sen yli tutkintavankeudessa olleiden vankien vapauttamiseen. Aiemmin oli mahdollisuus
terrorismista epäiltyjä henkilöitä pitää
vangittuna 10 vuotta ja muista syistä
epäiltyjä viisi vuotta. Nyt voimaan
tullut lakiesitys tuo vapautumismahdollisuuden 149 vangille.
Erhan Tuncel, jota syytetään yllyttämisestä armenialaisen toimittajan
Hrant Dinkin salamurhaan vuonna
2007, tuotiin oikeuden eteen ja vapautettiin. Minkäänlaista virallista
anomusta hänen vapauttamisekseen
ei ollut tehty.
Kolme Zirve Publishing House
–kirjapainon kristittyä, Necati Aydin,
Ugur Yuksel ja Tilmann Geske, murhattiin raa´asti huhtikuussa 2007.
Kaksi epäiltyä pidätettiin rikospaikalta
ja kolmas rakennuksen ulkopuolelta hänen hypättyään ikkunasta
ulos. Puolustuksen asianajajat ovat
vaatineet jokaiselle viidelle kolmea
elinkautista. Syytetyt olivat pidätysten
tekoaikaan 19–20 -vuotiaita. Oikeudenkäsittely alkoi marraskuussa 2007,
mutta tutkimukset mutkistuivat, koska murhien takana uskottiin olevan
laajan salaliiton.
Tillmann Gesken vaatimaton hauta.
8
Syytetyt nuoret miehet pääsivät
vapaiksi 7.3. paikallisten uutislähteiden mukaan. Asianajajat olivat tehneet virallisen anomuksen asiakkaittensa vapauttamiseksi. Puolustuksen
asianajajat vaativat elektronisten laitteiden asettamista syytetyille, koska
on syytä epäillä, ettei heitä tavoiteta
vapautumisen jälkeen.
Tillman Gesken vaimo Susanne
Geske kommentoi uutta lakia ja mahdollista syytettyjen kanssa kasvokkain
joutumista: ”Rukoilkaa, että Jumala
antaa meille viisautta, miten reagoida
tällaisessa tilanteessa.”
- Middle East Concern/CSW
Sri Lankassa vainot lisääntyneet
Yksi johtavimmista Sri Lankan
buddhalaismilitanttiryhmien johtajista johdatti 250 ihmistä hyökkäämään
kristittyjä vastaan Sri Lankan keskiosassa Kandyn alueella. Bodu Bala
Sena – ääriliikkeen johtaja, Galagoda
Aththe Gnanasara, teki yli 100 kilometrin matkan johtaakseen kyläläiset
ja heidän joukossaan 11 buddhalaismunkkia Holy Family –seurakunnan
toimitiloihin. Rynnättyään pastori
Susanthan asuin-/toimitiloihin,
hyökkääjät vaativat pastoria lopettamaan välittömästi jumalanpalvelusten pitämisen ko. tiloissa. Pastori
Susanthan selitettyä Gnanasaralle
heidän oikeutensa jatkaa tilaisuuksien
pitämistä hyökkääjät repivät pastorin
ja hänen vaimonsa ulos heidän kodistaan ja pahoinpitelivät heitä, kertoo
the National Christian Evangelical
Alliance of Sri Lanka (NCEASL).
- Tämä väkijoukko löi ja hakkasi
pastoria ja hänen vaimoaan nyrkeillä.
Pastori ja vaimonsa saivat molemmat
fyysisiä vammoja. Buddhalaisfanaatikot uhkailivat myös pariskunnan
18-vuotiasta tytärtä.
Bodu Bala Sena (BBS Buddhalainen vallankäyttäjä) on singalesialaisbuddhistien kansallismielinen ryhmä, jonka perustivat kaksi munkkia
Gnanasara ja Kirama Wimalajothi.
Heidän pääpaikkansa on Colombossa
ja toimitilojen omistaja on Buddhalainen kulttuurikeskus. Tämän keskuksen avasi maan presidentti Mahinda Rajapaksa vuonna 2011. BBS
on vastuussa vainojen lisääntymisestä
kristittyjä vastaan.
- Vainojen kasvu on ollut huomattava vuoden 2012 jälkeen. Kohteena
ovat olleet vähemmistöuskonnot,
kristityt ja muslimit – varsinkin
vuonna 2013 tehtiin lukuisia hyökkäyksiä heitä vastaan. Erittäin merkittä-
Nigeria – Hyökkäykset laajentuneet etelään
Silminnäkijät kertoivat Release
Internationalin (Englannin Marttyyrien Ääni) edustajalle, että turvallisuusjoukot ovat tukeneet militantteja.
Hyökkäykset kristittyjä vastaan ovat
levinneet yhä etelämmäksi mm. Beneun osavaltioon.
Epäillyt fulani-militantit tappoivat
yli 110 ihmistä hyökättyään maaliskuussa pääasiassa kristittyjen kyliin
Kadunan osavaltiossa, Keski-Nigeriassa. Islamistiryhmä Boko Haram
tappoi kaksi kristittyä Bornon osavaltiossa, Nigerian pohjoisosassa.
Release Internationalin ryhmä
palasi juuri Nigeriasta vierailtuaan
hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden
uhrien luona. Plateaun osavaltion
kyläläiset kertoivat turvallisuusjoukkojen, jotka oli lähetetty suojelemaan
heitä, toimineen yhteistyössä hyökkääjien kanssa.
– Näimme poltettuja taloja ja ihmisiä, jotka olivat joutuneet pakenemaan uusille alueille. Kaikki sanoivat
tulleensa fulanipaimenten hyökkäyksen kohteeksi. He kuvailivat heitä
hyvin aseistetuiksi ja toiminnaltaan
hyvin järjestäytyneiksi. Jotkut kertoivat turvallisuusjoukkojen toimineen
heidän kanssaan, kertoi Releasen
Kenneth Harrod (nimi muutettu).
Hassan, entinen poliisi, joka selviytyi juuri Plateaun osavaltion Rimin alueelle tehdystä hyökkäyksestä,
kertoi turvallisuusjoukkojen olleen
osallisina.
– Turvallisuusjoukot tulivat fulanien kanssa ja auttoivat heitä ampumaan kyläläisiä. Kaikki olivat sekaisin
ja ihmiset juoksivat pakoon. Yksi
ihminen poltettiin elävältä. Kaikki
ruokavarastomme poltettiin.
Läheisessä Gwonin kylässä asuva
Samuel menetti kahdeksan perheenjäsentään. Heidät poltettiin kuoliaaksi
kodissaan. Turvallisuusjoukot olivat
paenneet hyökkäyksen alettua, mutta
sitä ennen he antoivat ohjeita, joiden
Samuel uskoo johtaneen perheensä
kuolemaan. He pyysivät perhettä pysymään sisällä. Hänen isänsä, äitinsä,
isoäitinsä, veljensä vaimo ja neljä veljen lasta poltettiin elävältä.
Egypti – Libyassa päähän ammuttu kristitty kuoli
Libyassa 2.3. epäiltyjen ääri-islamistien päähän ampuma kristitty on
menehtynyt vammoihinsa.
Salama Fawzy Tobia kuoli aamuyöllä 15.3. El Raey El Salehin
sairaalassa Samalutissa, Minyan
provinssissa hänen veljensä ollessa
hänen luonaan. Tobia oli kuollessaan
23-vuotias.
Perhe kuljetti hänet itse takaisin
Egyptiin sen jälkeen, kun Egyptin
valtio kieltäytyi Libyan lääkärien suosituksesta kuljettamasta häntä takaisin
kotimaahansa. Aivovaurioiden vuoksi
vä vaikutus on ollut Bodu Bala Senan
kaltaisten buddhalaisryhmittymien
lisääntyminen, heidän harjoittamansa
vihapuhe ja hyökkäykset vähemmistöjä vastaan. Ikävä kyllä nämä ryhmät
saavat toimia aika vapaasti, kertoi eräs
kristitty johtaja, joka halusi vastata
anonyyminä turvallisuutensa vuoksi.
Open Doors nosti kristittyjä pahiten vainoavien maiden listassaan Sri
Lankan sijalle 29 vuonna 2013 - maa
ei ollut listalla aiemmin. Kyseisenä
vuonna oli 50 hyökkäystä eri seurakuntia vastaan ja hyökkäävät ryhmät
olivat suuruudeltaan 40–800 henkeä.
Munkit pyrkivät vaikuttamaan myös
virkavaltaan vaatimalla kristittyjen
toiminnan lopettamista.
Sri Lankan pääuskonto on buddhalaisuus. Maan 21,5 miljoonasta
kansalaisesta 1,9 milj. on kristittyjä.
- Morning Star News
Josin kaupunki Plateaun osavaltiossa on raja suuren muslimienemmistöisen Pohjois-Nigerian ja
pääosin kristittyjen asuttaman EteläNigerian välillä. Tähän asti se on
ollut militanttien hyökkäysten rajana.
Mutta nyt hyökkäykset ovat levinneet
yhä etelämmäksi, hedelmälliseen
Benuen osavaltioon, joka tunnetaan
Nigerian ruoka-aittana.
Kumaga menetti miehensä fulanien hyökättyä yöllä Jimban kylään.
– Fulanit tulivat soihtujen kanssa.
He ampuivat mieheni ja hakkasivat machete-veitsillä, repivät hänet
ulos talosta ja sytyttivät talomme
palamaan. Kaikki ruokavarastomme
poltettiin. Nyt elän muiden antamilla
armopaloilla.
Terroristiryhmä Boko Haram on
julkisesti julistanut sodan hallitusta ja
kristittyjä vastaan. Vuonna 2009 aloittamansa toiminnan jälkeen he ovat
tappaneet tuhansia siviilejä.
- Release International (Englanti,
Marttyyrien Ääni)
hän oli koomassa kuolemaansa saakka. Perhe vartioi vuoroissa hänen
vierellään.
”Hän ei missään vaiheessa tullut
tajuihinsa,” sanoi hänen setänsä Noushy Saeed Tawfik. Paikallisen tavan
mukaan hänet haudattiin myöhem9
min samana päivänä.
Tobia oli 2. maaliskuuta täyttelemässä Benghazin kaupungissa hedelmä- ja vihanneskojuaan, kun paikalle
tuli aseistautunut mies, joka ampui
häntä päähän ja pakeni paikalta.
Hyökkäyksestä epäillään ääri-islamistista Ansar al-Sharia –liikettä.
Surma on musertanut Tobian
perheen, mutta samaan aikaan setä
sanoo tapahtuneen johtaneen heidän
arvioimaan uudelleen elämäänsä.
”Uskomme oli kuivaa ja tarvitsimme
jotain tuomaan meidät lähemmäs Jumalaa, puhumaan Hänelle enemmän
ja katumaan,” Tawfik sanoi. ”Salaman
kuolema on johtanut meidät rukoilemaan ja tunnustamaan syntimme.
Toisinaan, kun olemme kaukana
Jumalasta, Jumala on kärsivällinen ja
odottaa meidän tunnustavan syntimme ja palaavan luokseen. Toisinaan
Hän koettelee meitä.” Pohtiessaan
Jumalan anteeksiantoa itseään kohtaan, Tawfik sanoo tietävänsä, että
hänen tulee tarjota sitä myös niille,
jotka surmasivat hänen veljenpoikansa. ”Sanon hänet tappaneille: ’Me
rakastamme teitä ja rukoilemme teille
rauhaa, ja että Jumala koskettaisi sydämiänne,‘” hän sanoo.
- Morning Star News
Syyria – Kristityt pakotettu verolle
Raqqahin kaupunkia hallitsevat ääri-islamistit ovat pakottaneet kaupungin kristityt
virallisesti islamilaisiin “alistumissääntöihin”.
The Islamic State of Iraq
and ash-Sham (ISIS) –niminen
ryhmä pakotti kristillisten yhteisöjen johtajat allekirjoittamaan
sopimuksen alistumisesta. Kristityillä oli kolme vaihtoehtoa:
alistua sääntöihin, kääntyä islamiin tai tulla ”islamin vihollisiksi”. Sopimus on julkaistu ääriislamilaisilla internetsivuilla.
Sopimuksen mukaan kristittyjen on maksettava jizya-veroa
(islamilainen vero, jota alistetut
Muslimit yrittävät pakkokäännyttää kristittyjä Syyriassa alRaqqan kaupungissa. Varoituksena on nuoren kristityn tapettu
ruumis ripustettu ristille: ”Tämä on kohtalonne, ellette käänny.”
voidaan määrätä maksamaan),
heidän on suoritettava uskonnolliset menonsa sellaisissa paikoissa
ja sellaisella tavalla, että ne eivät
näy tai kuulu muslimeille. Kristillisiä symboleja ei saa olla näkyvillä, kristittyjen on noudatettava
islamilaisia kaupankäynnin, pukeutumisen ja ruokailun tapoja.
Kristityt eivät saa korjata tai kunnostaa sodassa vahingoittuneita
kirkkojaan.
Järjestelmä on ollut käytössä
epävirallisesti siitä saakka kun
ääri-islamistit ottivat kaupungin
haltuunsa, mutta nyt siitä tehtiin
virallinen.
- Middle East Concern
Venäjä – Seurakunta lakkautettu
Maailman tarkkaillessa Venäjän toimia Krimillä, Venäjän
alueella toimivien evankelisten
seurakuntien painostus jatkuu.
Viime vuosina seurakuntarakennuksia on lanattu maan tasalle,
pastoreita sakotettu ja omaisuutta takavarikoitu. Niin kävi
jälleen.
Russian Ministries –järjestön
projektipäällikkö Wade Kusack
on erikoistunut entisen Neuvostoliiton alueen uskonnonvapauskysymyksiin. Kusack kertoo pietarilaisen Harvest –seurakunnan
olevan musertunut. ”Seurakunta
lakkautettiin, koska viranomaisten mielestä seurakunta tarjosi
rekisteröimätöntä koulutusta.”
”Venäjällä seurakuntien pitää
olla rekisteröityneitä. Ilman sitä
uskonnon harjoittamiseen ei ole
oikeutta. Seurakunnalta vietiin
nyt rekisteröinti,” sanoo Kusack.
Seurakuntalaisilla ei ole nyt oikeutta kokoontua yhteen tai kutsua itseään seurakunnaksi.
Millaista koulutusta seurakunta sitten järjesti? Kusack
sanoo: ”Kyseessä oli pyhäkoulutyyppiset tunnit. Niitä järjestet10
tiin arkipäivisin lapsille, joiden
vanhemmat kuuluivat seurakuntaan. Ne olivat uskonnollista
opetusta.”
Viranomaiset olisivat myös
voineet antaa seurakunnalle varoituksen tai tulla tarkastamaan,
mitä todella tapahtui. Kusack
sanoo seurakuntalaisten olevan
järkyttyneitä, sillä he olivat koko
ajan ajatelleet lakkautuspäätöksen olevan erehdys. ”Monet uskoivat, että korkeimmassa oikeudessa erehdys tulisi ilmi ja kaikki
olisi jälleen kunnossa. Mutta
valitettavasti korkein oikeus piti
päätöksen voimassa.”
Kusackin mukaan uskonnonvapaustilanne vaihtelee Venäjällä
alueittain. ”Joillakin alueilla
evankeliset seurakunnat ovat
suhteellisen vapaita julistamaan
evankeliumia. Toisilla alueilla,
kuten Pietarin alueella, tilanne
on täysin erilainen. Meidän pitäisi tajuta, että vainon aika on
palaamassa ja se on käynyt vuosi
vuodelta selvemmäksi. Valitettavasti seurakuntien vaino Venäjällä on lisääntynyt.”
- Mission Network News
Stefanus-Lähetys ry on julkaisemassa
huhtikuussa uuden kirjan ”Lähemmäksi
tulta,” jossa on vainon kohteeksi joutuneiden sisarten ja veljien todistuksia.
Tämän kirjan todistukset eivät kerro alkuseurakunnan päivistä, vaan nykyajan
tapahtumista. Niiden tulisi herättää ihmettelyä ja kysymyksiä: ”Voiko tällaista
todellakin tapahtua nykyaikana?
Valitettavasti vastaus on kyllä. Todistukset haastavat meitä kuulemaan sydämellämme – mutta ei niinkään kärsimyksistä vaan etenkin uskosta.” Phillip Gagnon
Kirjan hinta on 10€.
”Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen ja armahdan, ketä armahdan.”
Room. 9:15
Eräs mies tuotiin psykiatrille. Hänen sairautensa ilmeni siten, että hän
kuvitteli olevansa ruumis. Psykiatri
oli varma, että hänet oli helppo parantaa osoittamalla, että ruumiit eivät
vuoda verta, kun taas hänen ruumiistaan veri vuotaisi vain yhden neulanpiston seurauksena.
Psykiatri vei potilaan ruumishuoneelle ja pani hänet katsomaan
ruumiinavauksia. Näin hän todisti
miehelle, että kuolleet eivät vuoda
verta. Vakuuttaakseen, että mies eli,
psykiatri tökkäsi kynäveitsellä tämän
sormeen. Veri valui. Mies huudahti:
”Olen siis erehtynyt. Ruumiit vuotavat verta.”
Joskus meiltä vie rohkeuden se,
että ne monet, joille olemme todistaneet Kristuksesta – jotkut jopa rakastettuja perheenjäseniämme – eivät
ota vastaan evankeliumin sanomaa.
Emme voi aina pitää sitä omana vikanamme.
On olemassa voitettavissa olevaa
ja voittamatonta tietämättömyyt-
tä. Ihmisten reaktiot ovat yleensä
järjenvastaisia. Voimakkaimmatkin
perustelut harvoin onnistuvat muuttamaan mielipiteen, joka ihmisellä on
syntyperän tai koulutuksen takia tai
koska hän kuuluu tiettyyn uskontoon
tai kansaan. Ennakkoluulot ovat aina
tosiasioita voimakkaampia.
Meidän velvollisuutemme on todistaa Kristuksesta ja rukoilla. Valitut
ottavat todistuksen vastaan ja täyttävät
sen, mikä heille oli valmistettu jo
ennen maailman aikojen luomista.
Voitettavissa olevan välinpitämättömyyden tapauksissa voi auttaa vuoropuhelu ja hyvät esimerkit. Missä välinpitämättömyys on voittamatonta,
meidän täytyy jättää se rakastavan ja
vanhurskaan Jumalan käsiin. Älä tuhoa oman sydämesi rauhaa jatkuvilla,
perusteettomilla itsesyytöksillä siitä,
ettet pysty saamaan toisia vakuuttuneeksi.
Richard Wurmbrand
Lainaus kirjasta:
”Reaching toward the heights”
Stefanus-Lähetys ry:n nuorten nettisivu on avattu www.kolmetoistakolme.fi
KÄY TUTUSTUMASSA!
Kotimaan maksuliikenteessä:
Rahankeräyslupa 2020/2012/3763
ajalle 1.1.2013-31.12.2014
Viitenumerot:
871 336 Marttyyrit
871 33 Toiminnan kulut
871 048 Radio- ja TV-työ
871 022 Suurin tarve
871 420 Lehden vapaaehtoinen tilausmaksu
871 20 Egypti
871 307 Pakistan
871 103 Kolumbia
871 019 Pohjois-Korea
11
.GF70
Kokoustoiminta - yhteystiedot
Juhani Huotari
Toukokuu
Lähemmäksi Tulta -kokoussarjassa
vierailee dokumenttitoimittaja Greg
Musselman Kanadasta, kertoen maailmanlaajuisesta kristittyjen vainosta!
Su 11.5. klo 11:00 Salo hell.srk
Ti 13.5. klo 19:00 Turku Martin kirkko
Ke 14.5. klo 18:00 Jyväskylä
Länsi-Päijänteen hell.srk, (Kaupunginkirjasto,
Kansalaisopiston Luentosali 1.)
To 15.5. klo 19:00 Kauhajoki hell. srk
Pe 16.5. klo 19:00 Ilmajoki hell. srk
La 17.5. klo la 18:00 Kallvikin kartano
One Way Mission
Su 18.5. klo 11:00 Kotka hell.srk
Juhani Huotari
Yhteydenotot:
Puh. 045 122 7416
[email protected]
Radio Dei
Marttyyrien ääni ohjelmamme
Radio Deissä joka kuun toinen
ja viimeinen lauantai
klo 14.58
TV7
Marttyyrien ääni -ohjelma
nähtävissä netin kautta osoitteesta:
www.tv7.fi/vod/categories.html/avaa
arkisto Marttyyrien ääni
su 06.04.2014 klo 22:00
su 20.04.2014 klo 22:00
su 04.05.2014 klo 22:00
su 18.05.2014 klo 22:00
su 01.06.2014 klo 22:00
Uusinnat välitiistaisin.
12
Seppo Huotari:
Huhtikuu
Ke 2.4. klo 18:30 Palokka hell.srk
To 3.4. klo 12:30 Karttula Krist. eläkel. (Srk-koti)
Su 13.4. klo 11:00 Kihniö hell.srk
Su 13.4. klo 16:00 Kihniö Vapaasrk
Ma 14.4. klo 13:00 Tampere Krist. eläkel. (Kalevan kirkon srk-sali)
Toukokuu
Su 4.5. klo 13:00 Kauhava Vapaasrk
Su 4.5. klo 17:00 Alajärvi Vapaasrk
Ti 6.5. klo 19:00 Vimpeli hell.srk
Ke 7.5. klo 19:00 Peräseinäjoki hell.srk
To 8.5. klo 13:00 Alavus, Krist. eläkeläiset.
(Vapaaseurakunnassa)
Seppo Huotari
Yhteydenotot:
Puh. 040 763 7410
[email protected]
To 8.5. klo 19:00 Alajärvi hell.srk
Su 25.5. klo 11:00 Kaustinen hell.srk
Su 25.5. klo 14:00 Pietarsaari Vapaasrk
Ti 27.5. klo 14:00 Kokkola Krist. eläkeläiset.
(Lähetyssoppi, Kaupunginkirkkoa vastap.)
Ti 27.5. klo 18:00 Kokkola Baptistisrk
Ke 28.5. klo 19:00 Haapavesi Yhteinen tilaisuus
Hellsrk ja Vapaasrk (Hell.srkunnassa)
To 29.5. klo 16:00 Raahe Vapaasrk
Aki Miettinen
Huhtikuu
Su. 13.4 klo 11:00 ja 14:00 Toivakka hell.srk
Aki Miettinen
Yhteydenotot:
Puh. 050 321 1662
[email protected]