Intia: Toivoa paremmasta Nigeria: Nigerialaisen

Intia: Toivoa paremmasta
Nigeria: Nigerialaisen uskon hinta
R
istinkantajiako?
Pääkirjoitus
”Viedessään häntä pois he saivat käsiinsä Simonin, erään kyreneläisen, joka tuli vainiolta; ja hänen
olalleen he panivat ristin kannettavaksi Jeesuksen jäljessä.” Luuk. 23:26
Juuri valittu paavi Franciscus on
saanut paljon huomiota ja hänestä
sosiaalinen media vaihtoi mielipiteitä
noin 7 miljoonaa kertaa vuorokauden
aikana. Paavi on luvannut huomioida
köyhien ja rikkaiden välistä kuilua ja
puuttua toiminnallaan siihen.
Samaan aikaan, kun paavin valinta
laittoi suomalaisetkin TV-katsojat ja
nettinörtit liikkeelle, massiivisesta
kristittyjä vastaan olevasta vainosta ei puhuttu mitään. Paavin tulisi
edustaa kristillistä maailmaa, johon
kuuluu henkipattona eläviä Jeesuksen
seuraajia. Tämän esilletuominen on
kuitenkin ”virallisessa ympäristössä”
kiusallista.
Nälkiintyneet koskettavat sydämiä
Köyhyys koskettaa suomalaisen
sydäntä hänen katsoessaan nälkäisten
lasten kuvia lehdestä tai nettisivuilta. Sydämet aukeavat ja apu lähtee
liikkeelle, joka on äärettömän kallisarvoista, sillä Jumala kärsii yhdessä
nälkiintyneiden ihmisten kanssa ja
haluaisi tarjota ihmiskunnalle ymmärrystä elinmahdollisuuksiemme
tasaamiseksi. Samalla kuitenkin tulisi
ottaa esille ne miljoonat Jeesuksen
seuraajat, jotka ovat joutuneet häikäilemättömän vainon kohteeksi. Suuri
joukko kristittyjä viruu vankiloissa
nälkiintyneinä ja sairaina. Monet elävät ”maan alla”, paeten vainoojiaan
ja heidän ”paljastumisensa” on riski
myös niille, jotka heitä suojelevat.
Stefanus-Lähetys ry
Heikinkatu 4 B 18
40100 Jyväskylä
Puh. 014 871 192
E-mail: [email protected]
Internet: www.stefanus.fi
Toimisto avoinna:
ma-pe klo 09.00-15.00
Marttyyrien Ääni:
Ilmestyy 6 numeroa vuodessa
ISSN 1457-6104
Vastaava toimittaja:
Marjukka Lehtonen
Taitto: Metedo Oy
Painatus: Kirjapaino Hermes
2
Koskettavatko vainotut sydämiä?
Palasin äskettäin Nigeriasta. Matka oli kuin veitsenisku sisimpääni.
Kristityt elävät joka päivä mahdollisesti elämänsä viimeistä päivää,
varsinkin maan pohjoisosissa. Boko
Haram ääri-islamistinen ryhmä saapui juuri ennen matkaamme kristittyjen asuttamalle kylälle. He alkoivat
ampua konetuliaseilla kylän laidalla,
osan ryhmästä asettuessa talojen
eteen aseineen. Ihmisten rynnättyä
ulos paetakseen kodeistaan, heidät
ammuttiin kotiensa ovelle. He kuolivat, mutta heistä ei yleinen media
halua puhua.
Ennen lähtöämme sama islamistinen ääriryhmä tunkeutui kristittyjen
koteihin heidän nukkuessaan ja ampui heitä vuoteisiinsa. Kuka kertoo
heistä? Kuka on valmis nostamaan
äänensä heidän puolestaan?
Olin taannoin erään katselluimman suomalaisen TV-kanavan studiolla keskustelemassa toimituksen
kanssa siitä, ottaisivatko he vastaan
tunnetun kasvainvälisen TV-kasvon,
joka tekee dokumenttiohjelmia mm.
kristittyjen vainoista. Asia on hyvin
tärkeä, minulle sanottiin, luvaten tutkia, mitä voidaan tehdä. Kun ei kuulunut heidän yhteydenottoaan, lähetin kyselyn ja sain vastauksen, josta
en ymmärtänyt juuri mitään. Asia oli
siirtynyt ns. ö-mappiin. Otin yhteyttä
toiseen valtakunnalliseen TV-kanavaan, minulle kerrottiin asian olevan
tärkeän, kunnes tuli hiljaista ja asia
unohtui jonnekin mukavien ja hauskojen viihdeohjelmien taakse.
Jeesus kulkee Via Dolorosaa
Mikä meille suomalaisille on tärkeää? Kenties se, että saamme junailluksi itsemme rauhallisesti eläkkeelle
hyvin ansaitun työelämän jälkeen, tai
Onko vainotuista kristityistä
voimme löytää oikean lomakohteen
vaikeaa puhua?
rentoutumista ajatellen.
Keskustellessamme Nigerian
Jeesus kulkee vielä tänään Via Doseurakuntien edustajien kanssa he
lorosaa yhdessä vainottujen ja kärsipainottivat sitä, että vainotuista kris- vien uskonveljiemme ja -sisartemme
tityistä puhutaan liian vähän ja liian
kanssa. Jos Jeesus uupui ristinsä alle,
vaimealla äänellä. Totesin, että meikuinka moni vainottu veljemme ja
dän tehtävämme on korottaa äänem- sisaremme kokee uupumista taakkanme yli suomalaisen suvaitsevaisuuden sa alla tänään? Tahdommeko olla simuurin. Asiahan on niin, että meidän monkyreneläisiä, jotka auttavat ristin
kauniissa Suomessamme ei uskalleta kantamisessa vainottua veljeämme ja
kertoa totuutta, koska silloin joutuu
sisartamme?
epäsuosituksi ja saa ”puukotuksia
selkäänsä”.
Juhani Huotari
[email protected]
Marttyrien Ääni/Stefanus-Lähetyksen tehtävä:
- antaa Raamattuja ja kristillistä
kirjallisuutta sekä lähettää radioohjelmia vainotuille kristityille heidän
omalla kielellään
- avustaa kristittyjen marttyyrien
perheitä
- toteuttaa tukiprojekteja, joilla
uskovia autetaan rakentamaan elämäänsä ja todistustaan vainoista
kärsineissä maissa
- tiedottaa maailmalle kristittyjen
vainoista, todistaa vainottujen rohkeudesta ja uskosta sekä kehottaa
rukoilemaan heidän puolestaan.
Tilaukset ja osoitteenmuutokset:
Puhelimitse 014 871 192 tai
sähköpostitse: [email protected]
Kokoustoiminta:
Juhani Huotari
045 122 7416
[email protected]
Seppo Huotari
040 763 7410
[email protected]
I
ntia – Toivoa paremmasta
Tammikuun 28. päivänä StefanusLähetyksen tiimi tapasi intialaiset
yhteistyökumppanit Intiassa, Orissan
osavaltion pääkaupungissa, Bhubaneswarassa. Matka jatkui autolla ja
monen tunnin päästä olimme perillä
Kandhamalin alueella Ashirbadin
kampuksella. Meitä oli vastassa iloinen lasten joukko sekä monet alueen
pastorit ja lesket. Lapset toivottivat
meidät tervetulleiksi monin lauluin ja
esityksin.
Vastaavasti me toimme kaikille
läsnä olijoille tervehdyksen Suomesta
tarjoten heille ystävien kustantamia
hedelmiä. Myöhemmin jaoimme
lapsille ja leskille myös huovat ja Raamatut.
Olimme iloisia nähdessämme työn edistyneen hyvin. Lapset
ovat päässeet asumaan asuntolaan.
Alueesta on kehittymässä oma
yhteisönsä, jossa on muutamia
kristittyjen asuttamia taloja, kirkkorakennus, lasten asuntola, leskien
toimintakeskus sekä alueelle tärkeä
kaivo.
Lapsille jaettiin huovat ja Raamatut.
Alok Masih
Myös lesket saivat huovan ja Raamatun.
”Tähän asti Herra on auttanut”
Lapsia haastatellessamme näimme,
että sisäistä parantumista on edelleen
tapahtunut. Annetaan lasten itsensä
kertoa tarinansa.
Chinna Nayak,
Chinna on 13-vuotias, 6-luokkalainen tyttö.
”Perheeseeni kuuluvat isä, äiti ja
neljä sisarusta. Vuoden 2008 vainoissa
kotimme tuhottiin kokonaan. Asuin
tuolloin koulun asuntolassa, koska
koulumatkani oli liian pitkä voidakseni tehdä sen joka päivä. Tuona
päivänä, kun väkivaltaisuudet alkoivat, olin koulun asuntolassa tyttöjen
huoneessa. Kuulimme meteliä ja
yhtäkkiä joku mies tuli huoneeseemme ja pakotti meidät lähtemään mukaansa. Meidät kidnapattiin. Meidät
vietiin toiselle alueelle ja lukittiin
huoneeseen. Meillä ei ollut mitään
tietoa, miksi meidät oli sinne viety.
Pahinta oli, ettei meillä ollut ruokaa,
ei mitään. Olimme siellä pitkän aikaa.
Olimme aivan kauhuissamme. Sitten
koulumme hoitajat löysivät meidät,
rikkoivat lukot ja pääsimme pakenemaan viidakkoon. Siellä olimme useita päiviä. Poliisit veivät meidät Jharsugudaan leirille. Siellä oli erittäin
vaarallista olla. Äiti oli etsinyt minua
joka paikasta ja löysi minut vihdoin
Jharsugudasta. Hän vei minut toiselle
leirille perheeni luo. Myöhemmin
palasimme kotiin todetaksemme, että
kaikki oli tuhottu. Kukaan ei auttanut
meitä. Olimme menettäneet kaiken,
isä oli menettänyt myös työnsä, ja
yrittää nykyään hankkia perheelle
ruokaa toimimalla päivätyöntekijänä.
Äiti on eräällä koululla keittäjänä.
Pikku hiljaa elämä on mennyt eteenpäin.
Nyt perheemme tilanne on parempi, varsinkin omalta osaltani.
Olen päässyt tänne Ashirbadiin,
missä minusta pidetään hyvää huolta.
Käyn koulua ja lempiaineeni on matematiikka. Olen siinä hyvä. Minulla
on myös yksi tosi hyvä ystävä täällä,
jonka kanssa voin jakaa kaiken.”
Chinna Nayak
Iloinen Alok haluaa omistautua Herran
palvelemiseen.
Alok on iloinen 7. luokalla oleva
14-vuotias poika. Hän on löytänyt
rauhan sydämeensä kaiken kärsimyksen jälkeen:
”Isäni tapettiin. Äitini sairastui
kaikkien koettelemusten jälkeen ja
kuoli lopulta viime vuonna. Minulla
on jäljellä vain isoisä, isoäiti ja sisko.
Pääsin tänne Ashirbadiin asumaan. Täällä voin keskittyä koulunkäyntiin. Mieliaineitani ovat matematiikka, luonnontieteet ja englanti.
Täällä tunnen olevani vapaa. Voin
palvella Herraa soittamalla seurakunnan tilaisuuksissa rumpuja. Haluan
oppia tuntemaan enemmän Herraa ja
tulla Hänen palvelijakseen.
Ei minulla ole täällä koti-ikävä.
Isoäiti käy niin usein kun mahdollista minua katsomassa. Matka on
kuitenkin pitkä, joten ei hän pääse
tänne edes joka kuukausi. Olen saanut täällä hyvän ystävän, jonka kanssa
vietämme yhdessä aikaa, juttelemme
ja pelailemme.”
Oli kuitenkin joitakin lapsia, joiden kohdalla ymmärsimme, ettei
heitä voinut haastatella. Ei ollut hyvä
avata haavoja, jotka ovat alkaneet
parantua. Muutamille tapahtumien
muisteleminen on edelleen ahdistavaa. Asuntolassa tutoreina toimivat
kolme sisarta ja yksi veli ovat olleet
lapsille suurena apuna. Heille lapset
voivat avautua ja puhua ikävästään
ja traumaattisista kokemuksistaan.
Rukoillaan, että Jumala saisi kohdata
jokaisen heistä sitoen kaikki heidän
sisäiset haavansa.
3
Elämässä kiinni
Haastattelimme noin 350 euron
avustuksen saaneita kristittyjä perheitä ja kävimme tutustumassa heidän
näillä varoilla aloittamaansa työhön
elannon hankkimiseksi. Oli todella
ilahduttavaa huomata, miten nämä
pienen alkupääoman saaneet henkilöt
olivat sisäistäneet asian.
Subala Digal
Subalalla on vaimo sekä 2- ja
4-vuotiaat pojat. Ennen vuonna 2008
alkaneita väkivaltaisuuksia hän työskenteli peltotyöntekijänä. Pariskunta
joutui olemaan useita kuukausia
paossa, ennen kuin pääsi palaamaan
kotiinsa. Talo oli hajotettu ja kaikki
irtaimisto rikottu. Hallitus antoi kotinsa ja omaisuutensa menettäneille
perheille noin 10 000 rupian (noin
230 euroa) avustuksen, jolla pystyi
hankkimaan perheelle vaatteita ja
ruokaa joksikin aikaa.
Subala sai Stefanus-Lähetyksen
tarjoaman avustuksen, jolla hän osti
viisi naarasvuohta ja yhden urosvuohen. Vuohilauma on lisääntynyt ja
hän on pystynyt myymään vuohia.
Tällä hetkellä hänellä on 15 vuohta.
Myynnistä kertyneillä varoilla hän on
korjannut taloaan ja ostanut astioita,
kattiloita ja muita tarpeellisia tavaroita. Vaimon hoitaessa vuohia, Subala
on voinut aloittaa taas peltotyöt.
Hindujen vihamielisyys kristittyjä
ja seurakuntaa kohtaan jatkuu, joten
kylässä on edelleen jännittynyt ilmapiiri.
Vas. Subala Digal, vuohien kasvattaja. Takana leskille valmistuva keskus.
Mongaraj Digal
Mongaraj perusti tiiliverstaan.
Tämän 35-vuotias nuorimies on
erittäin aktiivinen ja aikaansaava. Tiilentekoa ei voi harjoittaa sadekautena,
joten hän sijoitti rahaa myös vuohiin.
Mongarajilla on vaimo sekä
6-vuotias tytär ja 4-vuotias poika.
Perheeseen kuuluvat myös hänen
vanhempansa.
Vuonna 2008 perhe joutui pakenemaan väkivaltaisuuksia. Heidän
kotinsa sijaitsee Balligudan alueella,
jonka ilmapiiri on edelleen räjähdysherkkä. Perhe ei ole voinut palata
kotiinsa. He eivät ole myöskään
päässeet viljelemään maataan, joka on
aiemmin tuonut elannon perheelle.
Heillä ei ole myöskään lupaa myydä peltoaluettaan, ja niin se on nyt
käyttämättömänä. Tilanne on erittäin
hankala, sillä apua tilanteeseen eivät
ole tarjonneet sen paremmin paikalliset kuin maakunnan hallintoviranomaisetkaan.
Mongaraj ei ole jäänyt millään
4
Mongaraj Digal ja valmiit tiilet.
Mongaraj ei ole jäänyt millään
alueella toimettomaksi. Koska perhe
ei voi käydä entisen kotiseurakuntansa kirkossa, Mongaraj perusti uudelle
kotiseudulleen seurakunnan ja alkoi
evankelioida asukkaita. Tällä hetkellä
25-30 perhettä on tullut uskoon ja
Mongaraj toimii heidän pastorinaan.
Uuden kotiseudun seurakuntalaiset
auttavat Mongarajin entistä kotiseurakuntaa mm. keräämällä kolehteja
heidän kirkkonsa korjaamista varten.
Oli todella ilo tavata nuorimies,
joka ei ole jäänyt suremaan mennyttä, vaan on Jumalan avulla mennyt
eteenpäin.
Kaksikymmentä perhettä sai
avustuksen. Monet ovat hankkineet
vuohia ja vähintäänkin tuplanneet
vuohien määrän. Muutama on perustanut sekatavarakaupan.
Tyytyväinen riksan omistaja.
Leskien ilo
Kävimme myös katsastamassa leskille rakennetut talot. Kohtasimme
kiitollisia ja ilosta itkeviä leskiä, jotka
ovat saaneet kokea, että Jumala on
nähnyt heidän ahdistuksensa ja lähettänyt avun suomalaisten kristittyjen
kautta.
Olemme voineet ottaa tuettavaksemme 20 lasta lisää sekä alkaa rakennuttaa 15 leskelle kodit, jotka valmistunevat vuoden loppuun mennessä.
Rakkaat Stefanus-Lähetyksen työn
tukijat, tämä kaikki on mahdollista
teidän avullanne. Jumala on vaikuttanut teissä tahtomista ja tekemistä,
niin että Hänen hyvä tahtonsa tapahtuu näiden sisarten, veljien ja lasten
elämässä. Kiitämme siitä Herraa.
Intian työn viite 871 04
Leskeksi jäänyt Sasmita Digal 4-vuotiaan poikansa kanssa.
Eräs seitsemän lapsen isä perusti
polkupyöräkorjaamon. Joku myy
vihanneksia torilla, eräs nuorimies
hankkii kankaita ja myy niitä torilla.
Kolme kristittyä miestä hankki
leasingriksan ja kustannusten jälkeen
he pystyvät hankkimaan elannon ja
lähettämään lapsensa kouluun. Jokaisen vanhemman sydämellä oli elannon hankkimisen jälkeen tärkeintä
saada lapsilleen koulunkäyntimahdollisuus.
Edelleen on monia lapsia, jotka
eivät voi käydä koulua, koska vanhemmilla ei ole varaa ostaa esimerkiksi koulupukua, joka on kaikilla
lapsilla oltava.
Intia
Väestö:
1,2 miljardia
Pääkaupunki:
New Delhi
Valtiomuoto:
Intian tasavalta
Uskonto:
Hindut 74,3%, muslimit 12,2%,
kristityt 5,8%, sikhit 2,2%,
muut 5,5%
5
N
igerialaisen uskon hinta
Juhani Huotari
Entinen opetusministeri tri Oby Eksewesili, kuten muutkin paikallaolijat vuodattivat kyyneleitä
kuunnellessaan Abujassa, Nigerian pääkaupungissa, pastori Sarana Chindaa protestanttisesta seurakunnasta Hauran Wankista, Kanosta. Sarana kertoi, kuinka hänen seurakuntansa 17 jäsentä oli tapettu, koska he eivät halunneet kieltää uskoaan Jeesukseen Kristukseen.
Samassa tilaisuudessa Deborah Shetima (45) kertoi, kuinka ääri-islamistinen Boko Haram -ryhmä
teurasti hänen miehensä huhtikuussa 2012 ja kaappasi hänen 7- ja 9-vuotiaat poikansa. Boko Haram
-ryhmä saapui kolme kuukautta myöhemmin tappaen hänen kolmannen lapsensa. (Nigerialainen päivälehti The Punch 5.3.2013)
Madallan räjähdyksessä tuhoutunut pommiauto.
Kristityt halutaan pois
Nigeria on maa, jossa ihmisarvo
lasketaan sillä kuuluko hän oikeaan
uskoon. Vaikka väestöstä yli puolet
on kristittyjä (lähes 53%), heidän ei
annettaisi elää, ainakaan maan pohjoisosissa, jossa islamilainen väestö
on enemmistönä. Näin ei tilanne ole
ollut aina. Vain vajaa pari vuosikymmentä sitten eri uskontojen edustajat
elivät pääasiassa rauhanomaisessa
rinnakkaiselossa ja vihollisuuksia ei
ollut. Pikkuhiljaa on alkanut vastustus kristittyjä kohtaan. Kohtalokas
11. päivä syyskuuta 2001, jolloin
New Yorkin terrori-iskut tapahtuivat, laukaisi voimakkaamman ääriislamistisen virtauksen eri puolille
maailmaa. Sen innoittamana islamistiset terroristiliikkeet kokosivat
6
voimiaan ja organisoituivat vallankumouksen nimissä.
Räjähdys kirkon ulkopuolella
Saavumme Nigerian pääkaupunkiin Abujaan. Aamuvarhainen
lämmin ilma syleilee kasvojamme,
tehden hemmottelevan vaikutuksen
Suomen pakkasen jälkeen. Lentokentällä meitä ovat vastassa ystävälliset vastaanottajat.
Aamupalan jälkeen lähdemme
läheiseen Madalan kaupunginosaan,
jossa joulupäivän aamuna 2011 räjähti katolisen kirkon ulkopuolella
pommi keskeyttäen traagisella tavalla
jouluaamun jumalanpalveluksen.
Räjähde oli tehokas. Sen seurauksena
mm. portin luona leikkivistä lapsista eräs pieni poika lensi korkean
kirkkorakennuksen yli parin sadan
metrin päähän takapihalle. 26 seurakunnan jäsentä kuoli ja 127 haavoittui. Sisäänkäynti ja etuosa kirkosta
tuhoutuivat. Tapaamme yhteisessä
hetkessä räjähdyksessä haavoittuneita. Heidän olemuksensa kertoo tapahtuman jättäneestä traumasta. Rukoushetki tuo esille anteeksiannon ja
Jeesuksen sovituksen merkityksen,
kun hyökkäyksen uhrit siunaavat
rukouksessa vainoojiaan pyytäen
Jeesuksen armon kosketusta heidän
elämälleen.
Epävarmuus hallitsee jokapäiväistä elämää
Tapaamme matkallamme seurakuntien ja kristillisten järjestöjen
johtajia. Kaikilla on syvä huoli siitä,
Nigeria
mihin suuntaan Nigerian tilanne
kääntyy. Turvattomuus ja epätietoisuus tulevaisuudesta vaivaavat ei
vain seurakuntien ja kristillisten järjestöjen edustajia, vaan myös maan
poliittisia päättäjiä. Pakolaisten virta
eteläistä Nigeriaa kohti kasvaa.
Äärimuslimien vaikutus on
tunkeutunut maan parlamenttiin.
Hyökkäyksiä kristittyjä vastaan ei
tutkita kunnolla ja murhamiehet ovat
vapaalla jalalla. Rahoitus terrorismiin
tulee läheisistä muslimivaltioista, jotka öljyvaroillaan tukevat ääri-islamistien valtaannousua. Juuri äskettäin
avattiin islamilainen pankki Nigeriaan, sen kautta kulkeva rahavirta ei
ole läpinäkyvää. Askel askeleelta islamistit saavat lisää valtaa, jonka kautta
kristittyjen toimintaa rajoitetaan,
tänään väkivaltaisuuksin, ehkä tulevaisuudessa myös lakimuutoksin.
Maan hallinnasta taistellaan
Aki Miettinen haastattelemassa anglikaanipiispa Emmanuel Chukwumaa.
Tri Emmanuel Chukwuma on
Enugun anglikaanisen kirkon piispa
ja toimii samalla Nigerian Kristittyjen
Yhdistyksen (CAN) kaakkoisalueen
puheenjohtajana. Hän on ollut aiemmin piispana Nigerian pohjoisosassa,
jossa kristityillä on vaikeaa. Kirkkoja
poltetaan, ihmisiä tapetaan ja elämä
on hankalaa. Maata ei saada kirkkorakennusten rakentamiseen ja kristillistä opetusta ei saa antaa kouluissa,
koska hallintovirkamiesten joukossa
ei ole riittävästi kristittyjä.
Vaikka valtakunnan tason hallinnossa on kristittyjä, jopa presidentti
on kristitty, heillä ei ole uskallusta ja
voimaa vastustaa merkittäviä muslimijohtajia. Muslimit turvautuvat
koviin otteisiin, jopa ihmisten tappamiseen. Taustalla vaikuttavan Boko
Haram -järjestön mielestä länsimainen kulttuuri on vahingollista ja he
vastustavat sitä äärimmäisin keinoin.
Kristillisyys kuuluu näihin vastustettaviin asioihin. Kristityt joutuvat
pelkäämään jumalanpalvelukseen
menoa, heitä tapetaan ja kirkkoja
räjäytetään jatkuvasti. Jopa koteihin
tunkeudutaan tappamaan.
Köyhyys syynä väkivallan saapumiseen
Tapaamme tri Obiora Iken, joka
on Development of Justice and Peace
-instituutin johtaja ja yliopiston professori. Obiora Iken mielestä eräs
merkittävä syy tilanteen kuohuntaan
on äärimmäinen köyhyys maaseutualueilla. Ihmiset taistelevat jokapäiväisestä leivästä. Sen keskelle on tullut
uskonsota, jossa etsitään heikoimpia
maalitauluiksi. Boko Haram on uusi
ilmiö, joka saa aikaan epävarmuutta ja
7
Pastori Sati.
pelkoa, koska kukaan ei tiedä, missä
ja milloin liikkeen terroristit iskevät
kuolettavalla hyökkäyksellä.
Joka pysyy vahvana loppuun
asti, se pelastuu…
Baptistipastori Sati Tangs johtaa
kristittyjen yhteistä Gospel For All
Nations -järjestöä, joka auttaa hyökkäysten kohteeksi joutuneita. Hän
on saapunut tapaamaan meitä usean
tunnin ajomatkan päästä. Pastori
Satin mukaan ei tule paeta, vaan va-
rautua ennalta tilanteisiin. Erityisesti
kristittyjä johtajia tulisi kannustaa
tukemaan yhteisöään, jopa henkensä
uhalla. Hän puhuu myös turvallisuuskoulutuksesta mm. opiskelijoille
ja naisille.
Pastori Sati kertoo viimeviikkoisesta tilanteesta, jossa hänen omaan
kyläänsä hyökättiin yöllä ja kaksi
ihmistä tapettiin. Seuraavana päivänä
tapettiin 10 perhettä ja jälleen kolme
ihmistä muutama päivä ennen haastatteluhetkeä. Uutta tilanteessa on se,
Jumalanpalvelusväkeä Enugussa.
8
että hyökkääjät ovat nyt esiintyneet
armeijan ja poliisin univormuissa.
Sati kertoo, että viime viikolla eräs
fulani-mies pidätettiin. Hänen hallussaan oli viisi ihmisen päätä. Hänet
vapautettiin kuitenkin viikon kulutta, koska hänen veljensä on ilmavoimissa merkittävässä asemassa.
Ratkaisuna tilanteeseen pastori
Sati pitää hengellistä herätystä. Kun
uskonnolliset ihmiset, jotka eivät ole
löytäneet henkilökohtaista yhteyttä
Jumalaan, saavat kokea Jeesuksen
antaman anteeksiannon ja uuden elämän, heidän muutoksensa vaikuttaa
ympäristöön ja kanssaihmiset sekä
viranomaiset näkevät, ettei kysymys
ole uskonnosta, vaan Jumalan muuttavasta voimasta, jota evankeliumi
Jeesuksesta edustaa.
Kirkko täynnä kansaa
Saavumme sunnuntain jumalanpalvelukseen Enugussa. Kolmentuhannen hengen kirkko tulee täpötäyteen kansaa. Väki saapuu kirkkoon,
polvistuen penkkien ääreen. Hartaan
alkurukouksen jälkeen alkaa kaikua
raikas laulu, tuhansien ihmisten yhtyessä kiitosvirteen Jeesuksen nimen
kunniaksi. Kädet ja koko olemus
antautuvat mukaan ylistykseen ja
kiitokseen. Laulu jatkuu rytmikkäästi afrikkalaisittain, sen tempossa
suomalainenkin jäyhyys alkaa sulaa.
Saarna keskittyy rukouksen tärkeyteen ja Jeesuksen auktoriteettiin sielunvihollisen yläpuolella.
Hän, Jeesus, on voittanut vastustajamme sielunvihollisen. Terroristit,
kristittyjen vainoajat eivät olekaan
vihollisiamme, he ovat joutuneet sielunvihollisen orjiksi, josta heidätkin
tulisi saada vapauteen.
Nigeria
Väestö:
170 milj.
Pääkaupunki:
Abuja
Valtiomuoto:
Liittotasavalta. Pohjoisen islamilaisissa osavaltioissa käytössä islamilainen laki.
Uskonto:
Kristinusko 52,61%, islam 41,00%
Nigerian työn viite: 871 20
U
utisia maailmalta
Kiina – Kiinan seurakunnan ahdistus lisääntynyt
Kiinan kristityt kokivat viime
vuonna huomattavasti lisääntynyttä
vainoa, kun viranomaiset käynnistivät
ensimmäisen vaiheen kolmevaiheisesta kampanjastaan, jonka tarkoitus
on hävittää rekisteröimättömät kotiseurakunnat.
jotka koskettivat 4919 kristittyä. Ainakin 1441 kristittyä pidätettiin, yhdeksän tuomittiin ja 37 pahoinpideltiin.
Alueellisesti vainoa tapahtui
eniten Pekingissä, Luoteis-Kiinan
Xinjiangin uiguurien autonomisella
alueella sekä Keski-Kiinassa sijaitsevissa Henanin ja Hubei Hunaniin
kirkkoon. Kampanjan ensimmäinen
vaihe kesti tammikuusta kesäkuuhun
2012. Tuona aikana uskontoasioiden
virasto teki salaisen selvityksen rekisteröitymättömistä seurakunnista
Kiinassa, keräten niistä kaikenlaista
tietoa. Toisessa vaiheessa, joka on
jatkunut tämän vuoden puolelle,
Kristittyihin kohdistunut vaino
nousi 42 % vuodesta 2011,
ChinaAidin tekemässä raportissa kerrotaan. Monissa tapauksissa kohteena
oli ryhmä kristittyjä. ChinaAidin
keräämien tietojen mukaan Kiinassa
tapahtui vuonna 2012 vähintään 132
vainoksi luokiteltavaa tapahtumaa,
provinsseissa.
Vuonna 2012 käynnistettiin kampanja hävittää rekisteröitymättömät
kotiseurakunnat Kiinasta. Viranomaiset pitävät niitä toisinajattelijoista
koostuvina, vihamielisinä ryhminä ja
haluavat, että ne liittyvät viralliseen
Kolme Itse –isänmaalliseen (TSPM)
käynnistettiin hyökkäykset kotiseurakuntia vastaan. Toiseen vaiheeseen
kuuluu myös rekisteröitymättömien
seurakuntien painostaminen rekisteröitymään viralliseen TSPM-kirkkoon, jonka jälkeen niistä alettaisiin
puhua ”kotikokoontumisina”.
- Morning Star News
9
Pakistan - Kristittyjen asuinalueelle hyökätty
Viikonloppuna 9.-10.3. Punjabin provinssin Lahoren kaupungin
kristittyjen asuinalueella poltettiin
yli 200 kotia kaksi päivää kestäneissä väkivaltaisuuksissa.
Tuhannet muslimit ryhtyivät
riehumaan Lahoressa sijaitsevassa Joseph Colonyssa sen jälkeen,
kun viime perjantaina moskeijan
kovaäänisistä syytettiin kristityn
miehen syyllistyneen jumalanpilkkaan. Sunnuntaina sadat kristityt kautta Pakistanin osoittivat
mieltään vaatien tehokkaampaa
suojelua.
Syytökset kristittyä Sawan Masihia, 35-vuotiasta kadunlakaisijaa ja
kolmen lapsen isää, vastaan nousivat
sen jälkeen, kun hänellä oli vähäpätöinen riita läheisen muslimiystä-
Pakistan.
vänsä kanssa. Paikallisen moskeijan
rukousjohtajan yllyttämät tuhannet
muslimit marssivat Joseph Colonyyn
pian kello 16 jälkeen perjantaina, sy-
Iran - Pastori Saeedille kahdeksan vuotta vankeutta
Pastori Saeed Abedini on tuomittu 21.1.2013 kahdeksaksi vuodeksi
vankilaan syytettynä kansallisen turvallisuuden vaarantamisesta kotiseurakuntia perustamalla.
Viralliset syytteet kuultuaan
iranilais-amerikkalainen 32-vuotias
Abedini kertoi tuomarille, että hän
ei ole osallistunut politiikkaan eikä
hallituksen horjuttamiseen. Hän
selitti, että muutettuaan Yhdysvaltoihin vuonna 2005 hän vieraili Iranissa
10
toisinaan perhettään tapaamassa ja
valvomassa vuosia aiemmin aloittamansa orpokodin rakentamista.
Sitä ennen, noin kymmenen vuotta
sitten, Saeed perusti kasvavan kotiseurakuntien liikkeen, johon kuului
yli 2000 jäsentä. Siihen aikaan viranomaiset eivät kuitenkaan kokeneet
kotiseurakuntia uhkaaviksi.
- Marttyyrien Ääni, Kanada
Abedini Saeed - aclj.
Iran – Pastori Irani edelleen sairaanhoidon tarpeessa
Tällä hetkellä Ghezal Hesarin
vankilassa oleva pastori Behnam Irani
ei kykene kävelemään, mutta hänelle
ei silti sallita sairaanhoitoa.
Behnam Irani toimi Church of
Iran – seurakuntaverkoston pastorina
Karajissa. Hänet pidätettiin joulukuussa 2006 ja tuomittiin kuudeksi
vuodeksi vankilaan ”valtionvastaisesta
toiminnasta” ja ”järjestyksen vastaisesta toiminnasta”. Syytekirjelmässä
mainittiin lisäksi pastorin olevan luopio, ja että luopiot voidaan tappaa.
Pastori Irani on menettänyt painoa
useiden kuukausien ajan ja viimeaikoina hän ei ole pystynyt kävelemään
kipujensa vuoksi. Hänellä on ongelmia näkönsä kanssa ja loppuvuodesta
hänellä oli rajua sisäistä verenvuotoa.
Hänelle annettiin lääkkeitä verenvuodon lopettamiseksi, mutta ei muuta
sairaanhoitoa. Pastorin pelätään voivan menehtyä, jos hän ei saa asian-
tyttivät tuleen koteja ja hakkasivat
kristittyjä.
Lauantaiaamuna noin 4000 ihmisen joukko palasi ryöstelemään
ja polttamaan koteja. Yli 200 kotia
tuhottiin, kahta kirkkoa, kappelia
ja kahdeksaa kauppaa vahingoitettiin. Myös noin 500 Raamattua
poltettiin.
Poliisien kerrotaan pidättäneen
Sawanin ja häntä vastaan on nostettu syytteet. Neljä poliisia, joiden
katsottiin epäonnistuneen kristittyjen suojelemisessa, on erotettu
tehtävistään. 150 mellakointiin
syyllisiksi epäiltyä on pidätetty.
Pakistanin korkein oikeus on vaatinut Lahoren poliiseilta selvitystä
tapahtuneesta.
- Marttyyrien Äänen lähteet, Reuters,
World Watch Monitor
liittisin perustein vangittuna, pastori
Iranilla ei ole oikeutta sairaanhoitoon
tai osallistumisoikeutta kulttuuritapahtumiin. Häntä tutkitaan säännöllisesti ja hän saa tavata perheensä vain
kerran kahdessa viikossa.
Vankeutensa ensimmäisten muutamien kuukausien aikana pastori
Irania pidettiin yksin pienessä sellissä,
jossa vartijat kiduttivat häntä herättämällä hänet jatkuvasti unestaan. Sen
jälkeen hänet siirrettiin niin täyteen
ahdettuun selliin, että vangit eivät
mahtuneet nukkumaan maaten. Lopulta hänet siirrettiin nykyiseen selliinsä, joka sekin on ahdas ja likainen
ja jonka hän jakaa 40 muun vangin
kanssa, osa heistä väkivaltarikollisia.
Behnam Irani - Release International.
Häntä painostetaan fyysisesti ja henmukaista hoitoa.
kisesti ja sekä viranomaiset että muut
Iranin kristittyjen vastaiset syytteet vangit ovat hakanneet häntä säännölovat enenevässä määrin luonteeltaan lisesti.
poliittisia, vaikka heidät olisikin pidä- Christian Solidarity Worldwide
tetty pelkästään uskonsa tähden. Po-
Paikoissa, joissa olin elänyt syntistä elämää
”Romaniassa ollessani (kommunismin kukistuttua 1990, toim.
huom.) en nähnyt vain paikkoja, joihin liittyi miellyttäviä ja pyhiä muistoja, vaan myös sellaisia, joissa olin
elänyt syntistä elämää.
Näin uudelleen talot, joissa perheeni oli asunut ollessani nuori. Olin
ollut paha äidilleni, joka oli uhrannut
itsensä orpolasten puolesta.
Bukarestissa oli kaupunginosa,
joka – en tiedä mistä syystä – oli nimeltään Kiviristi. Se oli prostituution
keskus. ”Ystävät” veivät minut sinne
ollessani 12-vuotias. Yhtään kristittyä
ei ollut huonomaineisen talon edessä
varoittamassa nuoria astumasta sisään.
Näin peliluolia, joissa olin käynyt,
paikkoja, joissa olin toisten kanssa häpäissyt Jumalaa, ja paikkoja, joissa itse
olin pettänyt kristittyyn kohdistuvat
odotukset.
Tunnustin Jumalalle nämä synnit ja uskon, että Kristus on antanut
kaiken anteeksi. Paavali kirjoitti, että
hän rientää eteenpäin unhoittaen sen,
mikä on takanapäin. Mutta hän ei
voinut unohtaa koko menneisyyttään.
Hän kertoo siitä meille.
Täällä ajattelin kaikkia laiminlyöntejäni ja kaikkia raskaita syntejä,
joihin olin syyllistynyt neljännesvuosisadan aikana ulkomailla.
Olin onnellinen, että ”on olemassa lähde, joka on täyttynyt
Immanuelin suonista virranneesta
verestä”. Suuri ihme tapahtuu sille,
joka puhdistautuu tässä lähteessä. Ei
ainoastaan synnit, vaan myös rikokset
annetaan anteeksi. Ne tulevat lumivalkeiksi. Ne muuttuvat näkyviksi
merkeiksi puhtaudesta. Se, mitä niille
tapahtuu, on jotakin sanoin kuvaa-
matonta. Jeesus tuli puolestamme
synniksi. Niin kuin savenvalaja voi
valmistaa halvasta savesta ylellisen
maljakon, niin Jeesus käsittelee syntistä elämää.
Niin kuin savea ja metallia puhdistettaessa on meidän kuitenkin
käytävä ensin kärsimyksen tulen läpi.
Puhdistustapahtuma jatkuu, kunnes
kaikki epäpuhtaus on hävinnyt, mikä
meidän tapauksessamme merkitsee:
kunnes kaikki valittaminen, kaikki
kapina, kaikki Jumalan vaivaaminen
miksi-kysymyksillä, kaikki itsekkyys,
kaikki ylpeys ja kaikki haluttomuus
anteeksiantamiseen, on hävinnyt.
Eräs pieni tyttö tarkkaili kultaseppää, joka piti kallisarvoista metallia
eräässä astiassa, että se puhdistuisi.
Kerta toisensa jälkeen hän otti hiilensirun esiin, ja metalli loisti kerta
kerralta kauniimmin. Tyttö kysyi:
”Kuinka kauan tätä vielä jatkuu?”
Hän vastasi: ”Kärsivällisyyttä”. Kultasepän täytyi vielä monta kertaa toistaa
nämä sanat odottaessaan sitä hetkeä,
jota kutsutaan ”hopeanvälkkeeksi”.
Hetkeä, jolloin hän katseli metallissa
kuvaansa.
Näin taivaallinen kultaseppäkin
työskentelee. Syntinen, joka on ollut
hänen puhdistettavanaan, loistaa ennen näkemätöntä kauneutta, itsensä
Kristuksen kauneutta.
Richard Wurmbrand
Lainaus kirjasta:
Kärsimyksestä voittoon.
Kotimaan maksuliikenteessä:
Rahankeräyslupa 2020/2012/3763
ajalle 1.1.2013-31.12.2014
Viitenumerot:
871 336 Marttyyrit
871 33 Toiminnan kulut
871 048 Radio- ja TV-työ
871 022 Suurin tarve
871 420 Lehden vapaaehtoinen tilausmaksu
871 04 Intian työ
871 20 Nigerian työ
11
.GF70
Kokoustoiminta - yhteystiedot
Seppo Huotari:
Huhtikuu
14.4. klo 12 Kortesjärvi hell.srk
14.4. klo 16 Kauhava hell.srk
16.4. klo 19 Veteli-Halsua hell.srk
17.4. klo 18.30 Lapua Vapaakirkko
21.4. klo 10 Tikkakoski Ev.lut.srk
28.4. klo 11 Kuhmalahti hell.srk
28.4. klo 18 Jämsä Vapaakirkko
Seppo Huotari:
Toukokuu
21.5. klo 14 Kiponniemi
26.5. klo 11 Suomussalmen hell.srk
26.5. klo 18 Hyrynsalmen hell.srk
28.5. klo 19 Sotkamon hell.srk
29.5. klo 19 Kajaanin hell.srk
30.5. klo 19 Puolanka hell.srk
Juhani Huotari
Yhteydenotot:
Puh. 045 122 7416
[email protected]
Radio Dei
Marttyyrien ääni ohjelmamme Radio Deissä joka kuun
toinen ja viimeinen lauantai
klo 15.00
Vainottujen ääni ohjelma joka sunnuntai klo 13.15
TV7
Marttyyrien Ääni -ohjelma:
su 07.04.2013
klo 22.00
su 21.04.2013
klo 22.00
su 05.05.2013
klo 22.00
su 19.05.2013
klo 22.00
su 02.06.2013
klo 22.00
su 16.06.2013
klo 22.00
su 30.06.2013
klo 22.00
Marttyyrien ääni ohjelma
nähtävissä myös netin kautta
osoitteesta:
www.tv7.fi/vod/categories.html/avaa
arkisto Marttyyrien ääni
12
Aki Miettinen:
Toukokuu
05.5. klo 15 Vuosaaren Vapaaseurakunta
19.5. klo 16 Hattula hell.srk (Kotikirkko)
02.6. klo 11 Soini hell.srk
Seppo Huotari
Yhteydenotot:
Puh. 040 763 7410
[email protected]
Aki Miettinen
Yhteydenotot:
Puh. 050 321 1662
[email protected]