Merkintäehdot (pdf)

OSAKEANTIA JA VAIHTOVELKAKIRJALAINAN
MERKINTÄÄ KOSKEVAT EHDOT
1.
Osakeannin ja vaihtoehtovelkakirjalainan peruste ja määrä
Yhtiön hallitus on käyttänyt yhtiökokouksen 28.11.2012 valtuutusta järjestää osakeanti,
joka voidaan osittain tai kokonaan toteuttaa vaihtovelkakirjalainan muotoisena. Yhtiö on
järjestänyt Draiv´in -osakkeiden uusmerkinnän ja vaihtovelkakirjalainojen merkinnän,
joka vastaa yhteismäärältään enintään 200 uutta Draiv´in -osaketta tai vaihtovelkakir
jalainan merkintäerää seuraavin ehdoin:
2.
Osakeyhtiölain mukainen painava taloudellinen syy
Uudet osakkeet ja vaihtovelkakirjalainat annetaan osana yhtiön rahoitusjärjestelyä,
minkä perusteella osakkeiden ja vaihtovelkakirjalainojen antamiselle katsotaan olevan
yhtiön kannalta painava taloudellinen syy.
3.
Osakkeiden antaminen
3.1.
Osakeannissa tarjotaan osakkeita osakkeenomistajien merkintäoikeudesta poiketen
yleisön merkittäväksi rajoittamatta kuitenkaan osakkaan merkintäoikeutta.
Annissa tarjotaan vähintään yksi ja enintään 200 kpl Draiv´in -osakkeita, nimellisarvoltaan 100 €/kpl. Kullakin Draiv´in -osakkeella on yksi nimetty pelioikeus ja kaikilla
alle 21- vuotiailla samassa taloudessa asuvilla perheenjäsenillä.
Draiv´in -osakkeen merkintähinta:
- 4.750 €, maksupäivä viimeistään 31.1.2013
- 4.950 €, maksupäivä viimeistään 28.2.2013
- 5.250 €, maksupäivä viimeistään 31.5.2013
Osakepääomaa korotetaan nimellisarvon verran ja muu antitulo merkitään sijoitetun
vapaan oman pääoman rahastoon.
Osakkeiden merkintäaika alkaa 1.12.2012 ja viimeinen merkintäpäivä on 31.5.2013, joka
on myös viimeinen maksupäivä.
Yhtiön hallitus hyväksyy merkinnät ja lähettää niistä vahvistuskirjeen merkitsijöille.
Mahdollisessa ylimerkintätilanteessa:
Yhtiön hallituksella on oikeus keskeyttää anti ennen merkintäajan päättymistä.
Hallitus hyväksyy merkinnät niiden merkintäjärjestyksessä.
Hallitus ilmoittaa kirjallisesti niille, joiden merkintää ei mahdollisen ylimerkinnän
vuoksi voitu hyväksyä ja palauttaa merkintähinnan merkitsijän ilmoittamalle tilille
viipymättä.
Uudet osakkeet tuovat yhden äänen/osake ja osakasoikeudet, kun osakeanti on
rekisteröity kaupparekisterissä.
3.2.
3.3
3.4.
3.5.
3.6.
3.7.
3.8.
4.
Vaihtovelkakirjalainojen antaminen
4.1.
Vaihtovelkakirjalaina, enintään 1.050.000 €, tarjotaan yleisön merkittäväksi rajoittamatta kuitenkaan osakkaan merkintäoikeutta.
Vaihtovelkakirjalainan merkintä alkaa 1.12.2012 ja viimeinen merkintäpäivä on
31.5.2013, joka on myös viimeinen maksupäivä.
Laina
Lainan vaihtosuhteena on 5.250 €/osake.
Lainalla voidaan merkitä yhteensä enintään 200 uutta Draiv´in -osaketta.
4.2.
4.3.
4.4.
4.5.
4.6.
4.15
Laina on jaettu 200 merkintäerään. Merkintäerien määrään vaikuttaa tässä annissa
vaihtovelkakirjalainan merkintöjen kanssa samanaikaisesti toteutuvien suorien
osakemerkintöjen määrä.
Kunkin merkintäerän merkintähinta on 5.250 €.
Merkintähinta perustuu tässä osakeannissa tarjottujen Draiv´in -osakkeiden hintaan.
Merkitsijä (lainanhaltija) voi merkitä yhden tai useamman merkintäerän.
Lainan korko: 4%. Yhtiö maksaa lainanhaltijalle korkoa merkinnän maksupäivästä alkaen
vuosittain siten, että koron eräpäivä 31.5 kuitenkin niin, että ensimmäinen eräpäivä on
31.5.2014.
Lainan takaisinmaksun eräpäivä on 31.5.2020 niiltä osin kuin lainoja ei ole vaihdettu
osakkeiksi.
Laina on vaihdettavissa yhdeksi Draiv´in -osakkeeksi milloin tahansa lainan voimassaoloaikana.
Vastiketta maksetaan osakkeesta sen pelikauden alusta alkaen, jolloin osakkeeksi
vaihtaminen tapahtuu.
Korkoa lainasta maksetaan lainanhaltijalle vaihtokuukautta edeltävän kuun loppuun
saakka.
Ylimerkintätilanteessa sovelletaan osakkeiden ylimerkintäehtoa (3.7)
5.
Vaihtovelkakirja todistuksena merkinnästä
4.7.
4.8.
4.9.
4.10.
4.11.
4.12.
4.13.
4.14.
Yhtiö antaa lainanhaltijoille yhtiön edustajien allekirjoittaman velkakirjan, joka sisältää
vaihtovelkakirjalainan keskeiset ehdot.
6.
Vaihtovelkakirjalainan asema eri tilanteissa
6.1
Osakeanti
Mikäli yhtiö ennen lainan vaihtoajan päättymistä päättää uusien osakkeiden antamisesta
tai hallussaan olevien omien osakkeiden luovuttamista taikka osakeyhtiölain 10 luvun
tarkoittamista optio- tai muiden erityisten oikeuksien antamista, lainanantajalle on
ilmoitettava tästä viimeistään 14 vuorokautta aikaisemmin ja tarjottava tälle mahdollisuutta vaihtaa velkakirja osakkeeksi. Lainanhaltijoilla on sama tai yhdenvertainen oikeus
kuin osakkeenomistajilla merkitä tällaisiä osakkeita tai oikeuksia vaihdettuaan
vaihtovelkakirjalainan ensin osakkeeksi.
6.2
Selvitystila
Mikäli yhtiön hallitus päättää ennen lainan vaihtoajan päättymistä tehdä ehdotuksen
yhtiökokoukselle yhtiön asettamiseksi selvitystilaan, yhtiön tulee ilmoittaa kirjallisesti
lainanhaltijoille tällaisesta päätöksestä viimeistään 21 vuorokautta ennen kyseistä
yhtiökokousta. Selvitystilassa vaihtovelkakirjalainan asema vieraana pääomana on
edullisempi kuin osakkeen.
6.3
Vaihtovelkakirjojen hankkiminen takaisin yhtiölle
Yhtiö voi ennen lainan vaihtoajan päättymistä päättää omien osakkeiden, vaihtovelkakirjojen, muiden optio-oikeuksien tai osakkeisiin oikeuttavien muiden erityisten oikeuksien hankkimisesta tai lunastamisesta ilmoittamalla suunnitellusta lunastamisesta tai
hankkimisesta lainanhaltijoille kirjallisesti vähintään 21 vuorokautta ennen suunnitellun
hankinnan tai lunastuksen toteuttamista. Tällöin lainanhaltijoilla on oikeus 21 vuorokauden kuluessa ilmoituksen saamisesta ilmoittaa, haluavatko he vaihtaa vaihtovelkakirjansa
osakkeiksi. Mikäli lainanhaltijat eivät käytä vaihto-oikeuttaan vaan valitsevat vaihtovelkakirjojen lunastuksen, on kaikille lainanhaltijoille tehtävä yhdenvertainen tarjous.
6.4
Yhtiön sulautuminen tai jakautuminen
Mikäli yhtiö päättää ennen osakemerkintää sulautua sulautuvana yhtiönä toiseen yhtiöön tai
kombinaatiofuusiossa muodostuvaan yhtiöön taikka jakautua, yhtiön hallituksen tulee
ilmoittaa tästä kirjallisesti lainanhaltijoille kolme (3) vuorokauden kuluessa sulautumis- tai
jakautumissuunnitelman hyväksymisestä. Tällöin annetaan lainanhaltijalle oikeus merkitä
osakkeet hallituksen asettamana määräaikana ennen sulautumista tai jakautumista. Tämän
jälkeen osakemerkintäoikeutta ei enää ole. Edellä mainituissa tilanteissa lainanhaltioilla ei
ole oikeutta vaatia, että yhtiö lunastaa heiltä vaihto-oikeudet käyvästä hinnasta.
6.5
Vähemmistöosakkaiden lunastaminen
Mikäli syntyy osakeyhtiölain 18 luvun 1 §:ssä tarkoitettu lunastustilanne, yhtiön tulee
välittömästi ilmoittaa tästä kirjallisesti vaihtovelkakirjojen haltijoille. Yhtiön tulee myös
välittömästi ilmoittaa vaihtovelkakirjojen haltijoille tällaiseen liittyvästä osakkeenomistajien kanssa yhdenvertaisen lunastusoikeuden käyttämisoikeudesta sekä sellaisen osakkeenomistajan, jonka osuus yhtiön osakkeista ja äänistä on noussut yli 90%:iin, lunastusoikeudesta. Muilta osin vaihtovelkakirjojen haltijoiden oikeudet määräytyvät näiden ehtojen
ja osakeyhtiölain mukaan.
6.6
Yhtiön varojen jakaminen
Yhtiö voi jakaa varoja osakkeenomistajille osakeyhtiölain 13 luvun 1 §:ssä tarkoitetuilla
tavoilla ilman vaihtovelkakirjojen haltijoiden suostumusta. Yhtiön on ilmoitettava
vaihtovelkakirjojen haltijoille kirjallisesti vähintään 45 päivää ennen tällaista varojen jakoa
koskevan hallituksen ehdotuksen tekemistä ja vaihtovelkakirjojen haltijoiden on ilmoitettava 21 vuorokauden kuluessa ilmoituksen saamisesta, halavatko he vaihtaa vaihtovelkakirjat osakkeiksi, jolloin he ovat oikeutettuja varojen jakamiseen. Koska vaihtovelkakirjalainan korko on selvästi markkinakorkoa korkeampi, vaihtovelkakirjalainan haltijalla,
joka konvertoi lainan osakkeeksi, ei ole oikeutta yhtiön varoja jaettaessa merkitähinnan
alentumiseen.
7.
Vaihtovelkakirjalainan ja vaihto-oikeutta käyttämisen kirjaaminen taseeseen
7.1
Merkitty ja maksettu vaihtovelkakirjalaina kirjataan pitkäaikaiseksi vieraaksi pääomaksi
vaihtovelkakirjalainojen tilille.
7.2
Jos vaihtovelkakirjalaina konvertoidaan osakkeeksi, antitulo merkitään sijoitetun vapaan
oman pääoman rahastoon.
8.
Riitojen ratkaiseminen
Vaihtovelkakirjalainaa koskevat riitaisuudet ratkaistaan välimiesmenettelyssä Keskuskauppakamarin välityslautakunnan sääntöjen mukaisesti. Välimiesmenettelyn paikkana
on Helsinki ja kielenä suomi. Välitystuomio annetaan suomeksi.