Kolme grillihullua sukupolvea

Weber
Grillerier
Grilli-inspiraatioita
IDEAKUVASTO 2011
– jokaiseen tilanteeseen
Kakkuvati on tyhjä. Väsymys valtaa mielet.
Hämärä alkaa hiipiä Lisbethin jakaessa huopia.
Karlan ja Karolinen pelatessa korttia Tobiaksen
ja Andreaksen kanssa pöydän ääressä Freja on
nukahtanut tuoliin. Kainalossa on tietenkin
Mille-nalle, joka on myös väsähtänyt. – Minusta
meidän pitäisi laittaa ensi vuonna savustettua
vasikanpaistia, Thomas pohtii. – Luoja tietää,
oletko sinä saanut sen kaasugrillin, Kristian,
Martin toteaa hiljaisuuden keskeltä.
Lundkvistin perhe hymyilee – se on perinne,
se on ensi vuonna, se on elokuun viimeisenä
viikonloppuna.
Nähdäänkö?
Kolme
grillihullua
sukupolvea
– Tapaa Lundkvistin perhe
Kaikille himogrillaajille
IDEAKUVASTO 2011
Weber-Stephen Nordic on julkaissut Ideakuvaston; Weber-Stephen Nordic, Bøgildsmindevej 23, 9400 Nørresundby. Puh: 09-7515 4974. S-posti; [email protected],
www.webergrill.fi Vastaava julkaisija; Stig Pedersen. Teksti; Stig Pedersen, Anne Jungersen Thomsen. Maja Kræmmergård. Kuva; Jakob Mark, Lars Mikkelsen.
Design; Convince Interactive A/S. Painosmäärä; Rajoitettu. Painos; ScanPrint A/S
Kaikki huomautukset toimitussisällön suhteen on tehtävä kirjallisena. Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyistä kirjoituksista, valokuvista tai muusta aineistoista. Emme vastaa
painovirheistä tai hintojen muutoksista. Artikkelit ja kuvat ei saa käyttää ilman kirjallista sopimusta Weber-Stephen Nordicin kanssa.
Bøgildsmindevej 23 · 9400 Nørresundby · www.webergrill.fi
ÄLÄ JÄMÄHDÄ PAIKOILLESI
Pihtisetti, höyrysäiliö, pizzalasta
Weberillä on kaikkea grillillesi
TULIKUUMIA UUTUKSIA
Grillaa mestarin tavoin –
lisää tehoa grilliin Weberin
uudella ruskistusyksiköllä
LIHAA, POPCORNIA JA
PANNUKAKKUJA
Kaiken voi tehdä grillissä
Runsaasti herkullisia ruokaohjeita
Kaasugrilli
Brikettigrilli
Transportable
1Smokey Joe® Gold
0 vuoden takuuohjelma
1
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Ilmapelti valualumiinia
Valmistettu Yhdysvalloissa
Grillausalue 37 cm
Kansi lukittuu paikoilleen, mikä tekee mallista
kannettavan
Mitat: K: 43 cm L: 37 cm S: 42 cm
Summit®
2Go-Anywhere®
10 vuoden takuuohjelma
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Valmistettu Yhdysvalloissa
Pienikokoinen kompakti malli
Grillausalue 41 x 25 cm
Jalat, jotka myös lukitsevat kannen paikalleen.
Mitat: K: 37 cm L: 53 cm S: 31 cm
26 Summit® E-670™
Musta
27 Summit® S-670™
Ruostumaton teräs
One-Touch®
3One-Touch® Original 47 cm
25 Summit® S-470™
Ruostumaton teräs
10 vuoden takuuohjelma
Kahvassa lämpösuoja
Brikettimitta
2 brikettipidikettä
One-Touch®-puhdistusjärjestelmä valualumiinilla
pinnoitettua terästä
Valualumiininen tuhkankeräysastia
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 91 cm L: 56 cm S: 51 cm
4One-Touch® Original 57 cm
24 Summit® E-470™
Musta
10 vuoden takuuohjelma
2 brikettipidikettä
One-Touch®-puhdistusjärjestelmä valualumiinilla
pinnoitettua terästä
Valualumiininen tuhkankeräysastia
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 99 cm L: 63 cm S: 58
5 One-Touch® Premium 47 cm
Grillaus on
perheurheilua
10 vuoden takuuohjelma
Kahvassa muoviotin
One-Touch® -puhdistusjärjestelmä
ruostumatonta terästä
Kannessa lämpömittari
2 brikettipidikettä
Tilava musta tuhka-astia, jonka voi irrottaa
tyhjennystä varten
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Brikettimitta
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 91 cm L: 63 cm S: 51 cm
34 Weber Q® 240
35 Weber Q® 300
6 One-Touch® Premium 57 cm
33 Weber Q® 220
36 Weber Q® 320
Weber merkitsee minulle ja kotiväelleni todella paljon. Eikä pelkästään sen takia, että
työskentelen Weberillä, vaan myös siksi, että grilli tarjoaa koko perheelle runsaasti hyviä
elämyksiä vuoden ympäri – ja myös monille muille perheille.
32 Weber Q® 200
31 Weber Q® 140
– We are in the entertainment business!
Nämä sanat ovat merkinneet minulle todella paljon. Ne
on lausunut Weberin toimitusjohtaja Jim Stephen, joka
on koko Weber-konsernin ylin johtaja ja vanhin konsernin
perustajan George Stephenin 11 lapsesta. Olin tekemässä
elokuvaa Weberin historiasta ja kehityksestä, ja palaset
loksahtivat paikoilleen, kun Jim Stephen tokaisi:
– We are not metal benders – we are in the entertainment
business…
Olin siinä hetkessä myyty! Juuri tällaisia arvoja halusin
yhdistää Weberiin. Miksikö? Koska kaikki voivat valmistaa
grillin ja tuoda sen markkinoille – mutta vain Weber
tarjoaa todellisen laatugrillin kylkiäisinä myös elämyksiä.
Siksi kotonani oleva grilli on muutakin kuin vain grilli – se
merkitsee viihtymistä, herkullista ruokaa, upeita elämyksiä
ja mukavia hetkiä minulle itselleni, vaimolleni Anjalle,
9-vuotiaalle Magnukselle ja erityisesti 6-vuotiaalle Sillelle.
Tulevana vuonna on entistäkin enemmän odotettavaa.
Kun grillaamisen on oltava hauskaa
2
Kaudella 2011 aiomme näyttää tosissamme, mihin
Weber pystyy viihderintamalla. Olemme juuri avanneet
ovet uuteen elämyskeskukseen, Kööpenhaminan
Grillerietiin – todelliseen grillausmekkaan – jonne
kutsumme kuluttajia, yrityksiä ja jälleenmyyjiä nauttimaan
monista huikeista grillauselämyksistä. Grillerietin voi
kokea sekä Kööpenhaminassa että Aalborgissa, ja lisäksi
tapaat Weberin erilaisissa tapahtumissa Suomessa. Ja
kesästä puheen ollen – sehän tarkoittaa samaa kuin
Weber Camp. Weber Klubbenin kautta järjestettävästä
leiristä on tullut mahtava perinne, jonka merkeissä sadat
asianharrastajat kokoontuvat viihtymään yhdessä ja
jakamaan intohimonsa grillaukseen. Tänä vuonna Weber
Camp käynnistyyy kesäkuun kolmantena viikonloppuna.
Uskallan taata, että siitä tulee suurempi, villimpi ja
varmasti yhtä mukava tapahtuma kuin muinakin vuosina.
kerroin, minkälaiseen grilliin hänen pitäisi sijoittaa taatakseen
itselleen mukavia grillielämyksiä vuosiksi eteenpäin. Tiedän
kyllä hyvin, että se saattaa vaikuttaa pelkältä sattumalta
– että Team Danmarkin heppu on vain yksi monista, joka
on saanut brikettigrillin lahjaksi. Tapaaminen kuitenkin
asetti asiat oikeaan perspektiiviin. Weber-grilli on oikea
valinta riippumatta siitä, millainen elämäntilanteesi on.
Olitpa sitten opiskelija, asunnonomistaja, kiireisen
lapsiperheen pää tai kiireinen eläkeläinen – whatever!
Weber tarjoaa kotonasi aina viihtyisiä hetkiä.
Weber on jokaiselle jotakin
Tapaa Lundkvistin perhe
Grilleriet, grillitapahtumat, Weber Camp, Weber Klubben
– kaikki nämä elämykset todistavat, että Weber on oikea
valinta, kun haluat grillaamisen olevan mukavaa.
Viihtyminen on nyt ja jatkossakin avainsana – ja se pätee
myös tähän ideakuvastoon, jota juuri pitelet käsissäsi.
Sain idean tavatessani erään Team Danmarkiin kuuluvan
kaverin. Väitin melko ponnekkaasti pystyväni
kuvailemaan, mitä vaihetta hän eli grillielämässään.
Kaveri oli sellainen siisti, noin 35-vuotias solmiomies – ja
minä pääsin hetkessä vauhtiin.
– Sinulla on brikettigrilli – One-Touch® 57 cm – jonka
olet saanut lahjaksi, mutta jota et käytä kovin usein, ja
grillaat noin 10 kertaa vuodessa, minä pälpätin.
Kaverin kulmakarvat nousivat, ja hän nyökkäsi. Minä
Tämän kuvaston sivuilla tapaat Lundkvistin perheen,
jossa sukupolvet grillaavat elämänsä kaikissa vaiheissa.
Tosin kyseessä on fiktiivinen perhe, mutta uskallan
väittää, että löydät tarinasta yhtymäkohtia myös omaan
perheeseesi. Minä ainakin tunnistan siitä pari
perheenjäsentä... Oikein hyviä grillauksia sinulle ja
perheellesi vuonna 2011. Olemme iloisia voidessamme
tehdä grillauksesta entistäkin hauskempaa!
Stig Pedersen
Markkinointijohtaja
10 vuoden takuuohjelma
Kahvassa muoviotin
One-Touch® -puhdistusjärjestelmä
ruostumatonta terästä
Kannessa lämpömittari
2 brikettipidikettä
Tilava musta tuhka-astia, jonka voi irrottaa
tyhjennystä varten
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Brikettimitta
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: 107 cm L: 71 cm S: 58 cm
7 Master-Touch® 57 cm
Weber Q®
28 Weber Q® 100
30 Weber Q® 140
29 Weber Q®
120
10 vuoden takuuohjelma
Kannessa lämpömittari
Tuck-Away™-kansipidike
Posliiniemaloitu alaosa
ja kansi
Nailonkahva, jossa ruostumaton
lämpösuoja
Brikettimitta
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 107 cm L: 71 cm S: 58 cm
8 Master-Touch® 67 cm
10 vuoden takuuohjelma
One-Touch® -puhdistusjärjestelmä
ruostumatonta terästä
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Kannessa lämpömittari
Tilava musta tuhka-astia, jonka voi irrottaa
tyhjennystä varten
2 Char-Basket™-brikettikoria
Tuck-Away™-kansipidike
Brikettimitta
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 109 cm L: 84 cm S: 69 cm
9 One-Touch® Deluxe 57 cm
10 vuoden takuuohjelma
2 integroitua työtasoa
6 työvälinekoukkua
Erikoissuuri kahva
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Kannessa lämpömittari
2 Char-Basket™-brikettikoria
One-Touch® -puhdistusjärjestelmä ruostumatonta
terästä
Kätevä kansipidike
Brikettimitta
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 104 cm L: 127 cm S: 61 cm
10One-Touch® Pro Classic 57 cm
10 vuoden takuuohjelma
Kahvassa lämpösuoja
Käytännöllinen työtaso
3 työvälinekoukkua
Hopeanväristä terästä
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Kannessa lämpömittari
2 Char-Basket™-brikettikoria
Tuck-Away™-kansipidike
One-Touch® -puhdistusjärjestelmä ruostumatonta
terästä
Brikettimitta
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 97 cm L: 120 cm S: 66 cm
Performer
®
11Performer®
10 vuoden takuuohjelma
Kannessa lämpömittari
Käytännöllinen työtaso
Tuck-Away™-kansipidike
Umpinainen CharBin™
-brikettilaatikko
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
3 työvälinekoukkua
2 Char-Basket™-brikettikoria
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 109 cm L: 119 cm S: 66 cm
12Performer®, jossa
kaasusytytys, 57 cm
10 vuoden takuuohjelma
Touch-N-Go-kaasusytytysjärjestelmä
Kannessa lämpömittari
3 työvälinekoukkua
Umpinainen CharBin™
-brikettilaatikko
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 109 cm L: 119 cm S: 66 cm
Smokey Mountain Cooker™
13Smokey Mountain Cooker™
47/57 cm
10 vuoden takuuohjelma
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
2 grilliritilää
Lisäkahva kannessa (57 cm)
Kannessa lämpömittari
Ranch® Kettle
14Ranch® Kettle
10 vuoden takuuohjelma
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Grillausalue 94 cm
Lukittavat pyörät
3 työvälinekoukkua
Valmistettu Yhdysvalloissa
Spirit®
15Spirit® Classic E-210™
25 vuoden takuuohjelma
Posliiniemaloidut grilliritilät
Posliiniemaloidut Flavorizer® Bars -tangot
2 ruostumatonta poltinta 7,61 kW/h
Kannessa lämpömittari
Grillausalue: 58 x 39 cm
4 työvälinekoukkua
2 maustepidikettä
Mitat: K: 151 cm L: 131 cm S: 71 cm
16Spirit® Classic E-310™
25 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 61 x 44 cm
2 maustehyllyä
3 ruostumatonta poltinta 11,0 kW/h
Posliiniemaloitu kansi, jossa lämpömittari ja
maalatut sivut
4 työvälinekoukkua
Posliiniemaloidut grilliritilät
Posliiniemaloidut Flavorizer® Bars -tangot
Mitat: K: 160 cm L: 137 cm S: 76 cm
17Spirit® Classic E-320™
25 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 61 x 44 cm
2 maustehyllyä
1 sivupoltin 3,51 kW/h
3 ruostumatonta poltinta 11,0 kW/h
Posliiniemaloitu kansi, jossa lämpömittari ja
maalatut sivut
4 työvälinekoukkua
Posliiniemaloidut grilliritilät
Posliiniemaloidut Flavorizer® Bars -tangot
Mitat: K: 160 cm L: 137 cm S: 76 cm
18Spirit® Premium 320™
25 vuoden takuuohjelma
Posliiniemaloitu kansi, jossa lämpömittari ja
maalatut sivut
3 ruostumatonta poltinta 11 kW/h
Grillausalue: 64 x 44 cm
Työtasot ruostumatonta terästä
Elektronisk Crossover® -sähkösytytys
Posliiniemaloidut grilliritilät
Posliiniemaloidut Flavorizer® Bars -tangot
6 työvälinekoukkua
1 sivupoltin 3,51 kW/h
Mitat: K: 157 cm L: 135 cm S: 76 cm
Genesis®
19 Genesis® E-310™
25 vuoden takuuohjelma
Posliiniemaloitu kansi, jossa lämpömittari ja
alumiinipäädyt
3 ruostumatonta poltinta 12,3 kW/h
Valurautainen grilliritilä
Posliiniemaloidut Flavorizer® Bars -tangot
Grillausalue: 66 x 50 cm
Työtasot ruostumatonta terästä
Eteen asennetut painikkeet
Sähkösytytys
Portaaton säätö
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 164 cm L: 152 cm S: 76 cm
20Genesis® S-310™
25 vuoden takuuohjelma
Ruostumaton teräskansi, jossa lämpömittari
ja alumiinipäädyt
Ruostumaton grilliritilä
Ruostumattomat Flavorizer® Bars -tangot
3 ruostumatonta poltinta 12,3 kW/h
Eteen asennetut painikkeet
Sähkösytytys
Grillausalue: 66 x 50 cm
Työtasot ruostumatonta terästä
6 työvälinekoukkua
Valmistettu Yhdysvalloissa
Portaaton säätö
Mitat: K: 164 cm L: 152 cm S: 76 cm
21Genesis® EP-320™
25 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 66 x 50 cm
6 työvälinekoukkua
2 ruostumatonta teräksistä työtasoa
Sivupolttimet 3,51 kW/h
Termostaatilla varustettu posliiniemaloitu kansi
ja alumiinipäädyt
3 ruostumatonta poltinta 12,3 kW/h
Ruostumaton grilliritilä
Ruostumattomat Flavorizer® Bars -tangot
Eteen asennetut painikkeet
Sähkösytytys
Työtasot ruostumatonta terästä
Valmistettu Yhdysvalloissa
Portaaton säätö
Mitat: K: 164 cm L: 152 cm S: 76 cm
Weber Q®
22Genesis® S-330™
25 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 66 x 50 cm
6 työvälinekoukkua
Sivupolttimet 3,51 kW/h
Ruostumaton teräskansi, jossa lämpömittari
ja alumiinipäädyt
3 ruostumatonta poltinta 12,3 kW/h
Ruostumaton grilliritilä
Ruostumattomat Flavorizer® Bars -tangot
Eteen asennetut painikkeet
Sähkösytytys
2 ruostumatonta teräksistä työtasoa
Sear Station®
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 164 cm L: 152 cm S: 76 cm
23Genesis® E-330™
25 vuoden takuuohjelma
Termostaatilla varustettu posliiniemaloitu kansi
ja alumiinipäädyt
Sähkösytytys
3 ruostumatonta poltinta 12,3 kW/h
Grillausalue 66 x 50 cm
Valurautainen grilliritilä
Posliiniemaloidut Flavorizer Bars® -tangot
6 työvälinekoukkua
Eteen asennetut painikkeet
2 ruostumatonta teräksistä työtasoa
Sivupolttimet 3,51 kW/h
Sear Station®
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 164 cm L: 152 cm S: 76 cm
Summit®
24 Summit® E-470™
25 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 70 x 49 cm
Paksu ruostumaton grilliritilä 9,5 mm
Ruostumattomat Flavorizer® Bars -tangot
Termostaatilla varustettu posliiniemaloitu kansi
ja alumiinipäädyt
4 ruostumatonta poltinta 14,3 kW/h
SnapJet™-sytytysjärjestelmä
Sear Station®
Sivupolttimet 3,51 kW/h
Tuck- Away™-grillausvarras
6 työvälinekoukkua
Kahvassa Grill-Out®-lamppu
Valaistut säätöpainikkeet
Savustuslaatikko
Infrapunapoltin
Mitat: K: 145 cm L: 168 cm S: 76 cm
25Summit® S-470™
25 vuoden takuuohjelma
Ruostumaton teräskansi, jossa lämpömittari
ja alumiinipäädyt
4 ruostumatonta poltinta 14,3 kW/h
Sivupolttimet 3,51 kW/h
Paksu ruostumaton grilliritilä 9,5 mm
Ruostumattomat Flavorizer® Bars -tangot
Sear Station®
Mitat: K: 145 cm L: 168 cm S: 76 cm
Tuck- Away™-grillausvarras
SnapJet™-sytytysjärjestelmä
Kahvassa Grill-Out®-lamppu
Valaistut säätöpainikkeet
Savustuslaatikko
Infrapunapoltin
Q®
33 Q® 220
5 vuoden takuuohjelma
Kannessa lämpömittari
Kansi 3,5 cm korkeampi kuin mallissa Q® 200
Kansi ja pohja valualumiinia
Grillausalue 59 x 54 cm
2 työtasoa
Sähkösytytys
Valurautainen grilliritilä
Mitat: K: 66,1 cm L: 130,6 cm S: 63,6 cm
28Q 100
®
5 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 42,5 x 32 cm
Valurautainen grilliritilä
Kansi ja pohja valualumiinia
Polttimet ruostumatonta terästä
Lämmön portaaton säätö
Helppo kuljettaa
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 59,7 cm L: 68,6 cm S: 48 cm
34 Q® 240, jalusta
29Q 120
®
5 vuoden takuuohjelma
Kaksi työtasoa ja kiinteä
työvälinekoukku
Sähkösytytys
Helppo kuljettaa
Kansi ja pohja valualumiinia
Kannessa lämpömittari
Valurautainen grilliritilä
Grillausalue 42,5 x 32 cm
Lämmön portaaton säätö
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 59,7 cm L: 68,6 cm S: 48 cm
30Q® 140
5 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 42,5 x 32 cm
2 200 W
Johdon pituus 1,8 m
Sähkögrilli
Valurautainen grilliritilä
Kansi ja pohja valualumiinia
Lämmön portaaton säätö
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 59,7 cm L: 68,6 cm S: 48 cm
31 Q
® 140, jalusta
5 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 42,5 x 32 cm
2 200 W
Johdon pituus 1,8 m
Sähkögrilli
Valurautainen grilliritilä
Kansi ja pohja valualumiinia
Lämmön portaaton säätö
Kätevä jalusta
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 99 cm L: 68,60 cm P: 48 cm
5 vuoden takuuohjelma
2 200 W
Johdon pituus 1,8 m
Sähkögrilli
Grillausalue 39 x 54 cm
2-osainen valurautainen grilliritilä
Kansi ja pohja valualumiinia
Lämmön portaaton säätö
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 101 cm L: 130,6 cm S: 63,6 cm
35Q®300
5 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 46 x 65 cm
2 poltinta, ruost. terästä
Kannessa lämpömittari
Asennettu tukevaan vaunuun
2-osainen valurautainen grilliritilä
Kansi ja pohja valualumiinia
Sytytys napin painalluksella
4 työvälinekoukkua
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 140,9 cm L: 140,3 cm S: 76,20
36Q®320
5 vuoden takuuohjelma
Lämmitysteline
Kahvassa Grill-out™-lamppu
Grillausalue 46 x 65 cm
Kansi ja pohja valualumiinia
Kannessa lämpömittari
2-osainen valurautainen grilliritilä
Sähkösytytys
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 140,9 cm L: 140,3 cm S: 76,20 cm
32 Q
® 200
5 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 39 x 54 cm
Grilliritilä posliiniemaloitua valurautaa
Kansi ja pohja valualumiinia
2 työtasoa
Sytytys napin painalluksella
Lämmön portaaton säätö
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 66,1 cm L: 130,6 cm S: 61,6 cm
26Summit® E-670™
25 vuoden takuuohjelma
SnapJet™-sytytysjärjestelmä
6 ruostumatonta poltinta 17,6 kW/h
Infrapunapoltin
Grillausalue 96 x 49 cm
Termostaatilla varustettu posliiniemaloitu kansi
ja alumiinipäädyt
Paksu ruostumaton grilliritilä 9,5 mm
Ruostumattomat Flavorizer® Bars -tangot
Sear Station®
Tuck- Away™-grillausvarras
6 työvälinekoukkua
Kahvassa 2 Grill-Out®-lamppua
Valaistut säätöpainikkeet
Savustuslaatikko
Mitat: K: 145 cm L: 168 cm S: 76 cm
27 Summit® S-670™
25 vuoden takuuohjelma
6 ruostumatonta poltinta 17,6 kW/h
Infrapunapoltin
Grillausalue 96 x 49 cm
Kahvassa 2 Grill-out™-lamppua
Ruostumaton teräskansi, jossa
lämpömittari ja alumiinipäädyt
Paksu ruostumaton grilliritilä 9,5 mm
Ruostumattomat Flavorizer® Bars -tangot
Sear Station®
SnapJet™-sytytysjärjestelmä
Tuck- Away™-grillausvarras
Mitat: K: 145 cm L: 168 cm S: 76 cm
Löydätte enemmän tietoa takuujärjestelmästä sivulla
www.weber.com
Uutuuksia 2011
03
04
02
Uusia
tarvikkeita
01
01 Weber Style™ -grilliharja, suos.hinta 23,00
02 Weber Style™ -salaattiottimet, suos.hinta
36,00 03 Weber Style™ -pizzaleikkuri, suos.
hinta 20,50 04 Weber Style™ -ruokalusikat,
suos.hinta
20,00
05
Weber
Style™
-savustuslaatikko, suos.hinta 26,00
05
Uusi upea grillitoiminto
Kauniita malleja, tyylikkäitä aterimia, käteviä toimintoja ja paljon mahdollisuuksia.
Tutustu Weberin uutuksiin – ne tarjoavat jotakin jokaiselle, jonka sisällä asuu
pieni himogrillaaja.
We
be
rQ
®1
20
We
be
rQ
®
ber
We
240
®
Q
14
0
™
Summit® E-670™
0
-33
E
®
esis
n
e
G
3
Grillausta kautta
sukupolvien
On loppukesä, perhe on kokoontunut Lisbethäidin ja Knud-isän kotiin, ja tunnelma on jo
viihtyisä. Tervetuloa vuosittaisille grillipäivällisille
Lundkvistin perheen seuraan.
– Tule jo, Kristian, nyt se tapahtuu! Anna sen olla!
Kristian laskee grillipihdit kädestään ja sulkee kannen. Sekunnin verran hän pohtii, pitäisikö
esiliina riisua, mutta kiiruhtaa sitten muiden luokse. On melkoinen haaste saada kaikki 14
perheenjäsentä kokoon! Miesten on samalla vahdittava grillauksia, emännän kukkakimppu on
laitettava veteen, ja pikku Freja etsii Mille-nalleaan – koska Millen on myös päästävä kuvaan...
Onneksi Lisbeth-mummu pelastaa tilanteen – Mille makailikin kukkaruukun takana nauttimassa
vastaleikatun nurmikon tuoksusta.
On elokuun viimeinen viikonloppu – kaikilla on mukavaa, ja se on perinne. Joka vuosi, aina
samana viikonloppuna perhe kokoontuu Lisbethin ja Knudin takapihalle. Kukaan ei oikein
tiedä, miksi ajankohta on juuri elokuun viimeinen viikonloppu – se vain on tullut tavaksi. Kaikki
muistavat sen – yhtä vaistomaisesti kuin sen, että jouluaatto on 24. joulukuuta. Silloin he
kattavat pöydän, sytyttävät grillit ja viihtyvät yhdessä hyvää ruokaa nauttien.
Nyt kaikki 14 perheenjäsentä ovat valmiina perhepotrettia varten. Lisbeth ja Knud, nuorin
poika Frederik, isoveli Martin ja avovaimo Cecilie, isoveli Kristian ja vaimo Kamilla sekä lapset
Karla ja Karoline, isosisko Annemette ja mies Thomas, sekä lapset Andreas, Tobias ja Freja ja
tietenkin Mille-nalle.
– Muikku!
Kamera tallentaa hymyt ja tilanteen. Tapaa Lundkvistin perheen erilaiset ja eri-ikäiset jäsenet
yhdessä grillin äärellä.
4
5
LUNDKVISTIN
Tob i a s B ER G L UNDKVIST
Synt ynyt 1999
Koululainen
Asuu omakotitalossa yhdessä äidin, isän, Andreasisoveljen, Freja-pikkusiskon ja Molly-koiran kanssa
Harrastaa karatea ja kitaransoittoa
Pitää grillivartaista ja grillissä
valmistetuista popcorneista
F r e j a B ER G L UNDKVIST
Syntynyt 2004
Koululainen
Asuu omakotitalossa yhdessä äidin, isän, Andreas- ja
Tobias-isoveljien ja Molly-koiran kanssa
Harrastaa voimistelua
Pitää grillissä
valmistetusta pizzasta
A n d r e a s B ER G L UNDKVIST
Synt ynyt 1996
Thoma s B ER G
Synt ynyt 1965
Koululainen
Asuu omakotitalossa yhdessä äidin, isän, Tobias-pikkuveljen,
Freja-pikkusiskon ja Molly-koiran kanssa
Harrastaa jalkapalloilua
Pitää kokonaisena grillatusta broilerista
Asianajaja
Asuu omakotitalossa Annemeten, Andreaksen,
Tobiaksen, Frejan ja Molly-koiran kanssa
Harrastaa golfia
Grillaa useita kertoja viikossa Genesis-grillillään
Bravuuri on jaksoittain grillattu härän
sisäfilee perunaröstin kera
Annemette Lundkvist
Synt ynyt 1968
Peruskoulunopettaja
Asuu omakotitalossa Thomasin, Andreaksen,
Tobiaksen, Frejan ja Molly-koiran kanssa
Harrastaa steppiä kuntokeskuksessa
Grillaa, kun hän saa vuoron Thomasilta
Bravuureja ovat savustettu lohi ja kotitekoiset
brunsviger-leivonnaiset
Frederik Lundkvist
Synt ynyt 1985
Opiskelee taloustiedettä yliopistossa
Asuu opiskelija-asuntolassa
Pitää ruokakerhoa ystäviensä kanssa
Harrastaa jalkapalloilua Grillaa yhdessä ystäviensä
kanssa, kun he kokoontuvat katsomaan jalkapalloa,
osallistuvat festareille tai hengailevat puistossa
Bravuuri on chilimarinoidut katkarapuvartaat
6
Knud Lundkvist
Synt ynyt 1945
Eläkkeellä oleva puuseppäyrittäjä
Asuu Lisbethin kanssa talossa,
jonka pari osti avioiduttuaan
Harrastaa telttailua – mieluiten Italiassa
Grillaa Summit-grillillään useita kertoja viikossa,
sekä vieraille että pelkästään itselleen ja vaimolleen
Bravuuri on klassinen porsaanpaisti
sukupuu
Kuka on kukin Lundkvistin perheessä?
Tutustu perheenjäseniin sukupuun avulla ja lue,
mitä kukin mielellään grillaa.
Ka r ol i n e L u n d k v i s t
Syntynyt 2003
Koululainen
Asuu yhdessä äidin, isän ja Karla-isosiskon kanssa
Harrastaa voimistelua ja jalkapalloilua
Pitää kotitekoisista grillipurilaisista
K ARLA Lundkvist
Syntynyt 2000
Koululainen
Asuu yhdessä äidin, isän ja Karoline-pikkusiskon kanssa
Harrastaa ratsastusta ja voimistelua
Pitää grillissä valmistetusta pizzasta
Kristian Lundkvist
Synt ynyt 1973
Puuseppä
Asuu yhdessä Kamillan, Karlan ja Karolinen kanssa
Grillaa 8–10 kertaa vuodessa brikettigrillillään.
Bravuuri on vasikanpaisti
paistettujen juuresten kera
Kam i lla L u n d k v i s t
Synt ynyt 1975
Pankkineuvoja
Asuu yhdessä Kristianin, Karlan ja Karolinen kanssa
Toimii lastensa peruskoulun johtokunnassa
Huolehtii ruoan lisukkeista, kun Kristian grillaa
Bravuuri on grillattu ankanrinta hillokkeen kera
Martin Lundkvist
Synt ynyt 1981
Insinööri
Asuu kerrostaloasunnossa Cecilien kanssa
Harrastaa jalkapalloa ja juoksua
Grillaa pari kertaa viikossa kaasugrillillään
parvekkeella
Bravuureja ovat bruschetta ja hyvä vokkiruoka
Lisbeth Lundkvist
Synt ynyt 1948
Eläkkeellä oleva matematiikan ja kotitalouden opettaja
Asuu Knudin kanssa talossa, jonka pari osti avioiduttuaan
Käy aerobicissä naapurin rouvien kanssa
Valmistelee aina ruoan, mutta antaa Knudin grillata
Lempiruoka on purjo-tomaattimunakas
Cecilie Madsen
Synt ynyt 1982
Myymäläapulainen
Asuu kerrostaloasunnossa Martinin kanssa
Harrastaa kuntoilua ja opiskelee espanjaa vapaa-ajallaan
Antaa Martinin yleensä grillata, mutta grillaa
toisinaan ystävättärilleen
Bravuuri on kokonainen lohifilee
7
Mikä tekee grillistä aidon
Weberin?
Ensimmäinen Weber-grilli näki päivänvalon 59 vuotta sitten,
ja vaikka hienosäätöjä ja parannuksia tehdään kaiken aikaa,
perusolemus ja idea on sama kuin vuonna 1952. Eniten Weberin
grilleistä valmistetaan USA;ssa – hyvää laatu ei petä. Mutta mistä
Weberin tunnistaa?
Weber-brikettigrillin
tunnusmerkkejä...
Weber Q® -grillin
tunnusmerkkejä...
•Aito, klassinen muotoilu
•Valmis 3 minuutissa, minkä ansiosta grilli sopii
jokapäiväiseen käyttöön
•Kestävä pohja ja kansi, valmistettu
erikoisteräksestä ja posliiniemaloitu
•Lasikuituvahvisteinen nailonkahva, joka kestää
sään vaihteluja
•Päällä ruostumaton alumiinipelti, joka varmistaa
oikean ilmankierron
8
•Kansi ja alaosa on valmistettu kevyestä ja
kuumuutta kestävästä karkaistusta alumiinista
•Valurautaritilässä sisäänrakennetut Flavorizer®
Bars -tangot, jotka antavat grillimakua ja jakavat
lämmön tasaisesti
•Briketti- ja grilliritilä, joka ei ruostu ja on helppo
pitää kunnossa
•Tilava grillausalue, joka mahdollistaa sekä
suoran että epäsuoran grillauksen kompaktista
koosta huolimatta
•Ainutlaatuinen One-Touch®-puhdistusjärjetelmä,
jonka ansiosta grilli on helppo puhdistaa tuhkasta
•Mahdollisuus täydentää kätevillä työtasoilla,
jotka toimivat laskutasona ruoille ja välineille
•Mahdollisuus täydentää tukevalla jalustalla,
joka takaa sopivan työskentelykorkeuden ja
vakaan alustan grillille
Tiedät, että
kyseessä on
Weber, kun...
...olet juuri kokenut elämäsi parhaan
grillielämyksen. Ei sen vähempää.
On olemassa syy siihen, että monet kutsuvat jokaista brikettigrilliä
”Weberiksi”. Syynä on se, että Weber oli johtava nimi, kun yritys vuonna
1952 esitteli ensimmäisen brikettigrillin – ja johtava nimi se on ollut siitä
lähtien.
Tunnettu Weber-laatu
Weber-kaasugrillin
tunnusmerkkejä...
•Tukeva kahva, joka on sijoitettu sopivalle
etäisyydelle kannesta ja joka pysyy aina viileänä
•Vaunu, joka varmistaa grillille tukevan ja
tasaisen alustan
•Alaosan tiputusastia, joka helpottaa ja
nopeuttaa puhdistusta
•Sisäänrakennetut Flavorizer® Bars -tangot,
jotka takaavat täydellisen grillimaun ja suojaavat
polttimia rasvalta
•Elektrooninen sytytysjärjestelmä, joka helposti
sytyttää kaikki polttimet kerrallaan
•Polttimien portaaton säätö, jonka avulla hallitset
lämpötilan täydellisesti
Weberin visiona on luoda asiakkaille huikeita grillielämyksiä. Se
tarkoittaa, että Weberille on aina ollut tärkeää toimia edelläkävijänä ja
pysyä ajan hermolla – asiakkaiden tarpeiden täyttämiseksi. Siksi
Weberillä käytetään valtavasti voimavaroja tuotekehitykseen.
Vuoden 1952 jälkeen on tapahtunut paljon, ja markkinoilla on nähty
monenlaisia grillejä, kuten kottikärrygrilli, tynnyrigrilli, sohvapöytägrilli,
tarjoiluvaunugrilli, kaivogrilli ja monta muuta. Jotkin ideat ovat tulleet
jäädäkseen, mutta monet on heitetty romukoppaan. Yksi asia on
vuosien saatossa kuitenkin pysynyt muuttumattomana – laatu ja
toimivuus ovat aina olleet tärkeysjärjestyksessä ensimmäisellä sijalla.
Tiesitkö esimerkiksi että eniten Weberin grilleistä valmistetaan USA;ssa.
Ideoita kehitellään Weberin tuotekehitysosastolla pitkään, ja kun idea
syntyy, sitä testataan uudelleen ja uudelleen kuluttajaryhmissä, jotta
vain parhaat seuloutuvat joukosta. Grillit tarkastetaan ja testataan
Chicagon kahdessa tehtaassa ennen kuin ne pakataan ja päästetään
järjestelmästä eteenpäin. Laatu on kaiken A ja O, sekä grillien että
tarvikkeiden osalta.
Weber-grilli on valmistettu hyvistä ja kestävistä, ensiluokkaisista
materiaaleista, joten sitä ei tarvitse siirtää suojaan puutarhakalusteiden
kanssa, kun kesä on ohi. Voit rauhassa pitää grilliä terassilla vuoden
ympäri, sillä se on valmistettu kestämään sään vaihteluja, ja sinä voit
läheistesi kanssa luoda hienoja grillielämyksiä niin kesällä kuin
talvellakin.
Tunne grillisi
Weberin grillivalikoima jakautuu kolmeen pääryhmään: brikettigrillit,
kaasugrillit ja Weber Q -grillit. Jokaisella ryhmällä on omat erityiset
tunnusmerkkinsä, jotka tekevät grilleistä Weberin ja erottavat ne
markkinoiden muista grilleistä.
Miksi valita kopio, kun voi saada alkuperäisen? Sen saat valitsemalla
Weberin.
9
Pieni, pyöreä
ja paljon
mahdolli­
suuksia
Smokey Joe -grillistä on tullut opiskelijaelämän
keskipiste, ja Frederikiltä puuttuu vain yksi asia,
jotta hän voisi osoittaa, mihin pieni grilli pystyy...
10
11
Taistelu
spagettia ja
ketsuppia
vastaan
Unohda tylsä, yksitoikkoinen opiskelijaruoka ja
piilota ketsuppipullo pois tieltä! – Kun Frederik
laittaa ruokaa ystävilleen, se tapahtuu hänen
turkoosilla ystävällään, Smokey Joe -grillillä.
– Charmia, itseluottamusta ja Smokey Joe.
Frederik virnistelee, mutta isoveli Martin tönäisee häntä.
– Ryhdy toimiin äläkä vain seisoskele siinä vetelehtimässä
– muuten ei tule ikinä valmista, Martin hoputtaa.
Poikien edessä on kasa keisarihummereita, jotka on
puhdistettava. Ei mitään jokapäiväistä ruokaa Frederikin
kaltaisille opiskelijoille.
– Sinun olisi pitänyt nähdä, kun äskettäin grillasin
kyljyksiä Gordon Ramsayn ohjeen mukaan, hän yrittää
kierrellä.
– Voi että olet hidas! Hommiin siitä!
No way!
Ystävät virnuilivat, kun Frederik yritti kertoa heille
Smokey Joen ostosta jalkapalloiltoja varten. Ihan totta
– eikö se nyt ole ihan samantekevää, minkälaista grilliä
käyttää? Eivätkö kertakäyttögrillit ole helpompia ja
halvempia? Frederik piti päänsä.
– No way – olen kokeillut niitä, eivätkä ne kestä. Ne
eivät lämpiä kunnolla, hän totesi.
Frederik otti polkupyöränsä, polki kaupunkiin ja osti
itselleen turkoosin Smokey Joen. Hän hankki hieman
brikettejä, pistäytyi ruokakaupassa ja jatkoi puistoon,
jonne muut olivat saapunuet katsomaan MM-finaalia
suurelta valkokankaalta. Matkalla hän soitti veljelleen
Kristianille ja kyseli, miten porsaanfilee on grillattava,
jotta siitä tulee hyvää. Muiden mielestä grilli oli
huippuhieno asia – mikä kohensi Frederikin itseluottamusta.
Nykyään on melkein perinne, että hän ottaa Smokey
Joen mukaan, kun ystävykset katsovat jalkapalloa.
Tapahtuipa se sitten puistossa, parvekkeellisessa
asunnossa asuvan Mads-kaverin luona tai opiskelijaasuntolassa. Silloin he grillaavat puutarhassa.
Frederikin mielestä jalkapallo ja grilli kuuluvat yhteen.
Hän vakuuttui asiasta opiskellessaan vuoden
Yhdysvalloissa korkeakoulussa. Hän oli tuskin ehtinyt
kotiutua huoneeseensa isäntäperheen luona, kun perhe
jo vei hänet korkeakoulun jalkapallokentälle ja tutustutti
hänet ”tailgating”-perinteeseen. Jokaisen ottelun
yhteydessä – myös ammattilaispiireissä – väki kokoontui
yhteen tunteja ennen ottelua, pystytti grillit parkkipaikalle,
grillasi hotdogeja, hampurilaisia ja muita amerikkalaisia
grilliklassikoita ja nautti yhdessäolosta. He latautuivat
otteluun stadionin ulkopuolella, grilli keskipisteenään, ja
tailgating hurmasi Frederikin välittömästi. Kotona
Tanskassakin kaverukset järjestävät tailgate-juhlia, kun
ohjelmassa on jalkapalloa.
Kaikki alkoi vedonlyönnistä
Edellä mainittu MM-finaali pelattiin vuosi sen jälkeen,
kun Frederik oli aloittanut taloustieteen opinnot
yliopistossa. Hän oli sopeutunut opiskelijaelämään,
kaupunki oli tullut tutuksi, ja huone asuntolassakin oli
saanut sopivan sisustuksen. 17 neliömetriä – Frederikin
organisatoriset kyvyt olivat koetuksella hänen
pyrkiessään luomaan järjestystä. Uusi kämppäkaveri
Smokey Joe sai oman paikan kaapista.
– Ruokakerhossako sinä niitä kyljyksiä hiljattain
valmistit? Martin kysyy samalla, kun puhtaiden
keisarihummerien pino kasvaa.
– En, itselleni vain. Ne olivat tosi hyviä. Voin lähettää
ohjeen sinulle.
Frederik kokoontuu kerran viikossa viiden opiskelukaverinsa
kanssa laittamaan ruokaa. Se tekee hyvää pankkitilille
ja on tosi mukavaa. Kun Frederik vastaa ruuasta, hän
valmistaa sen lähes aina Smokey Joessa. Kaikki alkoi
oikeastaan vedonlyönnistä: muut eivät uskoneet, että
hän pystyisi laittamaan kaikille ruokaa niin pienessä
grillissä. Frederik tarttui haasteeseen. Hän valmisteli
asuntolan yhteiskeittiössä alkuruoaksi katkarapuvartaita
ja sekoitti marinadin pääruoan broilerifileille. Lisäksi hän
sekoitti salaatin ja varasi hyvää leipää. Puutarhassa hän
pystytti Smokey Joen, esivalmisteli briketit ja antoi
piippusytyttimen hoitaa hommat. Kun ystävät
ilmaantuivat paikalle, Frederik seisoskeli puutarhassa
kylmä olut kädessään, ja kaverukset saattoivat
seurustella keskenään ruoan valmistuessa. Hän voitti
vedon – ja lipun jalkapallo-otteluun.
Smokey Joe ei tunne rajoja
Kulhollinen keisarihummereita on valmiina. Frederikin
tiskatessa Martin ottaa valkosipulin ja leikkuulaudan
esiin ja ryhtyy pilkkomaan. Seuraavalla viikolla Frederik
saa ruokakerholaiset vieraaksi. Ehkäpä hän laittaa
kalaa – Martin on puhunut niin paljon tonnikalasta.
– Valitsen ohjeen varmaan Jamie Oliverin kirjasta, hän
selittää.
– Vaan pitäisiköhän odottaa tonnikalan kanssa todella
onnistuneeseen maalijuhlaan? Tarkoitan, että jos se onnistuu,
ei kavereilla voi olla muutakaan vastaansanomista?
– Ei, jos sinä onnistut grillillä, kuka tahansa onnistuu,
vanhin veli Kristian huomauttaa kulkiessaan keittiön
kautta grilliä kohti.
Frederik läimäyttää veljeään astiapyyhkeellä.
– Hei, Martinilla on aina tapana kerskailla onnistumisillaan
grillauksessa. Eihän se käy, Martin?
Simply the best – Frederikin suosikit
Paras grilli-ilta oli...
…kun jätkät ja minä veimme grillin puistoon ja
grillasimme katsellen samalla MM-finaalia valkokankaalta
yhdessä monen muun kanssa. Se oli huippua!
12
Paras Smokey Joella laittamani
ruoka oli varmaankin...
...grillattu ankanrinta, jota valmistin martinpäivän
iltana ystävilleni – se oli menestys.
Paras grillaustarvikkeeni on...
Paras grilliin liittyvä elämykseni oli...
...pieni paistiteline. Sain sen vasta hiljattain, mutta
se on jo nyt ihan hitti. Kun kokoonnumme katsomaan
jalkapalloa kavereiden kesken, käytämme sitä
grillatessamme pienen kokonaisen broilerin tai paistin.
Se on herkullista.
...kun otin sen mukaan kesälomalle. Pari ystävääni
ja minä ajoimme Kroatiaan teltan kanssa pariksi
viikoksi, ja grilli matkusti mukana auton tavaratilassa.
Täydellistä.
Paras grillivinkkini on...
...että ritilä kannattaa harjata puhtaaksi grillin ollessa
lämmin. Puhdistaminen on paljon helpompaa.
Tailgating –
jalkapalloottelun
alkupala
Jos kysyt amerikkalaiselta, hän tuskin pystyy
lausumaan sanaa ”football” lisäämättä perään
sanaa ”tailgating”.
Miksikö? Siksi, että jalkapallo ja grillaaminen
kulkevat Amerikassa käsi kädessä ja tailgating on
yhtä luonnollinen osa jalkapallokulttuuria kuin
cheerleaderit. Sana ”tailgate” tarkoittaa oikeastaan
auton tavaratilaa, mutta se kertoo myös lyhyesti
tavasta, jolla monet amerikkalaiset valmistautuvat
jalkapallo-otteluun. Vuosittain yli 20 miljoonaa
amerikkalaista osallistuu tailgate-juhliin muiden
fanien kanssa parkkipaikalla stadionin ulkopuolella
mukanaan grilli ja paljon erilaisia herkkuja ja juomia.
Samppanjasta Budweiseriin
Eri puolilla Yhdysvaltoja ihmiset kokoontuvat stadionin
ulkopuolelle parkkipaikoille, kaivavat grillit esiin ja
ryhtyvät grillaamaan välipalaa. Tuoksu leijuu paksuna
alueen yläpuolella, välipalat kulkevat ristiin rastiin
molempien joukkueiden fanien keskuudessa, ihmiset
grillaavat ja syövät. Juuri ennen ottelun alkamista
tavarat pakataan kokoon ja kansa jatkaa stadionille
seuraamaan, kuinka joukkueet ottavat mittaa
toisistaan. Kun Harvard Universityn joukkue pelaa,
kysessä on ”high-end tailgating” viinilaseineen,
hienoine lautasliinoineen ja kenties kaviaareineen,
kun taas Chicago Bearsin fanit kannattavaa hieman
toisenlaista filosofiaa. Heidän keskuudessaan
availlaan Budweiser-pulloja, oiotaan fanipaitoja ja
grillaillaan meheviä hampurilaisia, hotdogeja ja
kanansiipiä. Mutta päivän tyylistä riippumatta kyse
on aina tailgating-ilonpidosta ”the American Way”!
13
7 puhdasta vinkkiä
– likaiseen tapaan
Grillin puhdistamisen ei tarvitse olla ikävä velvollisuus.
Päinvastoin! Tässä saat seitsemän vinkkiä siihen, miten pidät
grillisi kunnossa grillaushetkiä varten ja voit keskittyä
viihtymiseen puhdistamisen asemasta.
1. Toimi, kun grilli on kuuma!
4. Hilseilyä?
Puhdista grilli sen ollessa lämmin. Näin säästät aikaa ja
grilliharjaasi, etkä joudu pohtimaan puhdistusta
myöhemmin. Puhdista lämmin ritilä harjaamalla sitä 10–15
sekuntia. Jos odotat sen jäähtymistä, puhditukseen
menee puoli tuntia.
Weberin brikettigrilliä tai suuria värillisiä kaasugrillejä ei
ole maalattu. Ne on posliiniemaloitu, mutta silti pitkään
jatkuneen käytön jälkeen kannen sisäpuolelle voi
muodostua hilseileviä hiutaleita. Ne eivät siis ole maalia,
vaan hiiltyneitä rasvakerrostumia, joita ei välttämättä
tarvitse poistaa. Ne voi kuitenkin poistaa perusteellisella
puhdistuksella.
2. Huomioi grilliharja
Käytä grilliritilän puhdistukseen hyvää, kunnollista
grilliharjaa. Muista, että joitakin grilliharjoja voi
käyttää vain itse ritilään, ei grillin sisäpintaan. Grillin
sisäpuolen voi puhdistaa rypistetyllä foliolla. Emalisen
ulkopinnan voi puhdistaa saippuavedellä kostutetulla
liinalla. Kiillota tämän jälkeen kuivalla liinalla.
3. Öljy on paras ystäväsi
Voitele grilliritilä aina öljyllä, ennen kuin lisäät ruoan.
Tämä helpottaa grillin puhdistusta. Kaada taiteltuun
talouspaperiin rypäleensiemen- tai auringonkukkaöljyä
ja voitele ritilä sillä. Pitele paperia grillipihdeillä, jottet
polta sormia.
We
gril ber Or
kol liharj iginal
mip a,
uol
ine
n
5. Kaunis pinta
Jos grillin hitsaussaumojen pinnalle on muodostunut
vähän ruostetta, voit poistaa ruosteen hapottomalla
öljyllä (WD40). Grillin hitsaussaumoihin kannattaa
levittää säännöllisesti hieman hapotonta öljyä – öljy
tekee grillin pinnasta kauniin. Pyyhi tämän jälkeen
kuivalla liinalla. Älä koskaan käytä grillin sisällä
hapottomia öljyjä tai vastaavia aineita.
6. Hoida valurautaritilää hellästi
Hemmottele valurautaritilää silloin tällöin upottamalla se
kiehuvan kuumaan saippuaveteen. Laita ritilä takaisin
Web
grill er Orig
ihar
i
ja, b nalamb
u
grilliin ja kuumenna sitä täydellä lämmöllä 15 minuuttia.
Kun viimeinenkin likatahra on hiiltynyt, harjaa pinta
grilliharjalla. Voitele huolellisesti ruokaöljyllä (älä käytä
oliiviöljyä, koska se härskiintyy) suojataksesi ritilää
ruostumiselta.
7. Piste i:n päälle
Kun haluat täydellisen puhdistuksen, käytä Weberin
grillinpuhdistusainetta, joka tekee pinnasta loistavan
kiiltävän. Sitä on saatavana kaikille grillimalleille – sekä
grillin sisäiseen että ulkoiseen puhdistukseen.
Oikea harja
Grilliharja on grillin puhdistuksessa tärkein
työväline. Weberin valikoimissa on useita
erilaisia harjoja, joista löydät juuri tarpeisiisi
sopivan. On lyhyttä, pitkää, kolmipuolista,
silikoniharjaksia, irrotettavaa päätä jne. Lue
lisää osoitteessa webergrill.dk.
Web
grill er Orig
i
in p
uhd nalistu
sain
e
W
-gr eber
ill St
ih yl
ar e™
ja
Vinkki
Kunnossapito
Jos käytät grilliharjaa aina lopetettuasi grillin käytön niin,
että suurin osa ruoantähteistä irtoaa, ritilä on täysin
puhdas seuraavalla grillauskerralla.
On tärkeää, että käytät rypäleensiemen- tai auringonkukkaöljyä
14
tai vastaavaa grilliritilän voiteluun. Älä kuitenkaan käytä oliiviöljyä,
koska se härskiintyy ja antaa ruokaan makua. Ruokaöljy
muodostaa ritilään suojaavan kalvon, ja ruoka irtoaa ritilästä
helpommin.
Öljy on helppo ja turvallinen levittää taitetulla
talouspaperilla. Kostuta paperi öljyllä ja tartu siihen
grillipihdeillä. Näin et polta sormiasi.
Älä jämähdä
paikoillesi
01
02
Tarvikkeita
pienille
01 2-osainen Weber Original -pihtisetti, suos.
hinta 32,00 02 Weber Original -pizzakivi,
Ø 26 cm, suos.hinta 27,00 03 Weber Original
-paistikori, pieni, suos.hinta 20,50 04 Weber
Original -taskulämpömittari, suos.hinta 20,50
03
04
Grilli
meneville
Weberin valikoimassa on monia erilaisia kannettavia
grillejä. Niistä jokainen on räätälöity liikkuvaan
elämäntyyliin – autoon, veneeseen tai matkailuvaunuun.
Mallit on suunniteltu liikkuvuus huomioiden ja luotu
siirrettäviksi paikasta toiseen. Vaikka grillit ovat
kooltaan pieniä, niillä on suuri luonne.
Lisäksi niissä on valittavissa monta kaunista väriä;
tämän sivun täplistä näet vaihtoehdot.
Smokey Joe®
Go-Anywhere®
• Klassinen brikettigrilli pienoiskoossa
• Grillausalue: halkaisija 37 cm
•Helppo kantaa, sillä kansipidike lukitsee
kannen kuljetuksen ajaksi
• Sopii suoraan grillaukseen
• Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
• Musta, suos.hinta 82,00
• Värilliset, suos.hinta 57 cm 89,00
•Nelikulmainen grilli, jossa on tilaa säästävä
muotoilu
– sopii täydellisesti auton tavaratilaan
• Grillausalue: 41 x 25 cm
• Sopii sekä suoraan että epäsuoraan grillaamiseen
• Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
• Jalat, jotka lukitsevat kannen paikalleen
• Suos.hinta 89,00
Weber Q® 100
Weber Q® 120
Weber Q® 140
•Pieni ja kevyt grilli, jossa on ainutlaatuinen
muotoilu
• Grillausalue: 42,5 x 32 cm
• Valmis 3 minuutissa
•Valurautaritilä varmistaa hyvät suoran
grillauksen ominaisuudet
• Grillaa epäsuorasti pienen paistikorin avulla
• Suos.hinta 215,00
•Kompakti grilli, jossa kaksi käytännöllistä,
kokoon taitettavaa sivupöytää
• Grillausalue: 42,5 x 32 cm
• Valmis 3 minuutissa
• Sähkösytytys
•Korkeampi kansi kuin pikkusisaressaan Q ®
100:ssa – paljon tilaa epäsuoraan grillaukseen
• Suos.hinta 235,00
•Sähkögrilli – täydellinen silloin, kun brikettejä
tai kaasua ei voi käyttää
• Grillausalue: 42,5 x 32 cm
• Valmis 3 minuutissa
•Kunnollinen valurautaritilä, joka varmistaa
hyvät suoran grillauksen ominaisuudet
•Portaaton säätö, sopii erinomaisesti kauan
kestävään grillaamiseen
• Suos.hinta 246,00
15
Romantiikkaa
parvekkeella
Kun Cecilie ja Martin muuttivat yhteiseen asuntoon, Martinilla oli yksi vaatimus.
Asunnossa oli oltava parveke, jolle mahtuisi pari tuolia, pöytä ja tietenkin grilli.
16
Fra Smokey Joe til Q300
Miten tyypillistä Frederikiltä mainita asia! Martin hymyilee
pikkuveljelleen Frederikille itsevarmasti.
– No, olenhan valmistanut Cecilielle aterian jos toisenkin,
hän yrittää kierrellä avatessaan Knudin suuren kaasugrillin
kantta.
Perheen vuosittaisilla grillipäivällisillä Martin ja avovaimo
Cecilie ovat saaneet vastuulleen alkuruoan, ja tuoksu
alkaa levitä. Tänä vuonna valinta kohdistui grillattuihin
keisarihummereihin, jotka tarjotaan Lisbeth-äidin leipoman
leivän ja salaatin kera. Cecilie asettelee äyriäiset vadille.
– Myönnä pois – sinulla on tapana väittää, että hurmasit
minut Smokey Joella valmistetulla ruualla, Cecilia tokaisee.
Hän kääntyy Frederikin ja muun perheen puoleen.
– Hän keksi sen silloin, kun meidän piti hankkia uusi grilli.
Hän halusi vain hyvän tekosyyn ostaa parvekkeelle suurin grilli.
Q on tullut jäädäkseen
Uusi grilli tai ei – Martinin lohi varmasti onnistui, kun
Cecilie tuli ensimmäistä kertaa vierailulle. Mutta se on
loppujen lopuksi yhdentekevää, voiko pienen grillin
ansioksi laskea sen, että Cecilie rakastui Martiniin.
Tosiasia on, että tapahtumasta on neljä vuotta, ja
pariskunta on rakentanut yhteisen arjen asuntoon, jonka
he löysivät yhdessä vuosi sitten. Se on kaupunkiasunto,
jossa on tietenkin parveke. Vaatimus oli Martinilta ehdoton,
eikä hänen päätään voinut kääntää.
Vuoden etsinnän jälkeen he löysivät täydellisen
parvekkeellisen asunnon, ja niin he muuttivat uuteen
kotiin valkoinen ruokapöytä, virtaviivainen sohva ja IKEAhyllyt mukanaan. Parvekkeelle sijoitettiin pieni pöytä ja
pari tuolia. Vain yksi asia puuttui. Todellisuudessa ei ollut
tarkoitus, että se olisi Q300 – ennen kuin pariskunta
seisoi rautakaupassa.
– Meillähän on sille tilaa, ja brikettigrilli ei sovi niin hyvin
kerrostaloon, Martin perusteli.
Cecilie vilkuili miestään epäluuloisena, mutta totuuden
nimessä: kaasu on jokapäiväisessä käytössä helpompi.
Niinpä Q300 muutti parvekkeelle – Martinin piti lisäksi
vakuuttaa isoveli Kristian, jonka mielestä brikettigrilli on ja
tulee olemaan se ainoa oikea.
Rutiineja, rutiineja, rutiineja
Elokuun aurinko on ollut tänään sitkeä, ja se näkyy sekä
lasten poskilla että terassin kalusteissa. Vaikka ollaan
elokuun lopussa ja on jo ruoka-aika, Lisbetin ja Knudin
terassilla on vieläkin lämmintä. Ruoan tuoksu houkuttelee
lapsenlapset pöydän ääreen, kun Cecilie puristaa
keisarihummereille hiukan sitruunamehua.
– Sano minulle, miten nämä keisarihummerit onnistuvat
– minulla on tapana sanoa, että kaasugrilli on niin nopea!
Kristian asettaa ”isoveljen käden” Martinin olalle.
– Sehän on selvää, ja voit olla siitä iloinen. Niin paljon kuin
minä grillaan, olen kuitenkin meistä kahdesta se, jolla on
eniten rutiinia grillauksessa, Martin vastaa.
Hän tarttuu grillipihteihin, nostaa kauniin keisarihummerin
vadilta ja heiluttaa sitä Kristianin nenän edessä.
– Ole hyvä, syö.
5 kuumaa Martinille
1) Miksi kaasugrilli?
3)Entäpä viihtyvyys?
– Se on arkena helppo: paina painiketta, odota
muutama minuutti ja ala laittaa ruokaa. Se on
täydellinen ratkaisu lapsiperheille, jotka rakastavat
grillaamista. Ja ruoka maistuu todella hyvältä.
– Briketeillä grillaaminen on tietenkin jotakin
erityistä, muttei kaasulla grillaaminen ole
mielestäni yhtään sen tylsempää. Sinulle jää
aikaa kaikkeen muuhun, kun sytytykseen ei
mene aikaa, ja voit myös grillata joka päivä.
2)Eikö se ole pelkkää laiskuutta?
– Isoveljeni ajattelee tietenkin niin! Ei, minulle
kyse on siitä, etten halua grillin olevan vain
viikonloppujen kapistus. Grillin käytön on oltava
helppoa arkena, ja on tosi mukava välttyä
ruoankäryltä sellaisessa asunnossa, jossa asumme.
4)Eikö Q300 ole ihan liian suuri
kahdelle ihmiselle?
– Onhan se suuri, mutta grillaamme sillä usein
myös silloin, kun meillä on vieraita. Ottaisin ihan
mielelläni myös Q120:n – olen hulluna Q-sarjaan.
Niitä on helppo käyttää, niissä on hyvät valurautaritilät,
ja niihin saa myös paljon tarvikkeita.
5)Etkö huoli koskaan
brikettigrilliä?
– Toki – kun joskus muutamme omaan taloon,
olen varma, että hankimme klassisen brikettigrillin.
Siinä on jotakin erityistä... Mutta älä kerro
Kristianille, että minä olen sanonut niin!
17
Cecilien suosikki
– lohifilee grillissä
Sitrusmarinoitu lohi
hasselpähkinöiden kera
Ainekset
(4–6 hengelle)
1 lohifilee
2 sitruunaa
1 appelsiini
2 salottisipulia
Keittiössä:
75 g hasselpähkinöitä
2–3 rkl ruokosokeria
Suolaa ja pippuria
2 rkl oliiviöljyä
Brikettigrilli:Epäsuora grillaaminen 15 – 18 min.
Kaasugrilli: Espäsuora grillaaminen 15 – 18 min.
Weber Q: Medium – korkea lämpö 20 – 22 min.
18
Hienonna sipulit ja hasselpähkinät.
Purista sitruunoiden ja appelsiinin mehu
kulhoon.
Kaada valurautaparilalle oliiviöljyä. Paahda
sipuli ja hasselpähkinät kevyesti. Lisää
sitruuna- ja appelsiinimehu ja anna kiehua
hiljakseen. Lisää sokeri ja anna kiehua,
kunnes neste paksuuntuu hieman. Mausta
suolalla ja pippurilla. Voit halutessasi lisätä
hiukan raastettua sitruunankuorta antamaan
lisämakua.
Poista lohesta ruodot ja liika rasva. Aseta lohi
nahkapuoli alaspäin voideltuun alumiinivuokaan
ja mausta hasselpähkinämarinadilla.
Grillissä:
Valmistele grilli kohtalaiselle suoralle lämmölle.
Grillaa lohta nahkapuolelta 15–20 minuuttia
koon mukaan.
Anna vetäytyä muutaman minuutin ajan
ennen tarjoilua.
Nopea, käytännöllinen
– ja näppärä muotoilu
Weber Q® 140
ja jalusta
Weber Q® 200
Weber Q® 220
•
•
•
•
•
•
• Suosittu arkigrilli, joka tarjoaa vähän enemmän
• Sopii erittäin hyvin mukaan otettavaksi
• Veneeseen, retkelle, telttaan tai piknikille
•Valmista kaikkea pienistä fileistä kokonaiseen
broileriin
• Lämpömittari takaa täydellisen hallinnan
• Suos.hinta 329,00
•Näppärä sähkögrilli, kun kaasua ja brikettejä
ei voi käyttää
• Samaa tuttua, korkeaa Weber-laatua
• Helppo käyttää
• Valmis 3 minuutissa
•Sopii sekä nopeaan että kauan kestävään
grillaamiseen
• Suos.hinta 305,00
Weber Q® 300
Weber Q® 320
Weber Q® 240
• Moderni ja uskollinen kaasugrilli
• Huippulaatua arkeen
•Sopii sekä suoraan että epäsuoraan
grillaamiseen
•Asennettu pyörälliseen vaunuun –
hyvä työskentelykorkeus
• Suos.hinta 495,00
• Modernien kaasugrillien lippulaiva
• Luksusta arkeen
•Sopii sekä suoraan että epäsuoraan
grillaamiseen
•Lämpömittari ja leipähylly lisäävät
mahdollisuuksia
•Grillaa kaikkea pihveistä ja pitsoista
kokonaiseen broileriin ja suuriin paisteihin
• Suos.hinta 535,00
• Suosittu sähkögrilli jalustalla
• Samaa tuttua, korkeaa Weber-laatua
• Täydellinen työskentelykorkeus
•Valmis 3 minuutissa
• Hyvin tilaa kokonaiselle broilerille,
porsaanpaistille ja kaikenlaisille lisukkeille
• Suos.hinta 439,00
Nopea arkikäyttöön
Kätevä ottaa mukaan retkelle
Huippuluokan helppokäyttöisyyttä
Reilu grillausalue – tilaa lähes kaikelle
Paljon mahdollisuuksia
Suos.hinta 309,00
Weber Q®-tarvikkeet
Weber Q® 200–240 -grillin vaunu
– takaa sopivan työskentelykorkeuden.
Suos.hinta 114,00
Näppärä ja kätevä vaunu Weber Q®
100–240 -grilliin. Suos.hinta 76,50
Weber Original™ -vinyylipeite, joka sopii
täydellisesti Weber Q® -grilliin. Kuminauha
ja kiristysnyöri pitävät peitteen paikallaan.
Suos.hinta alkaen 35,50
Weber Grill-Out™ -lamppu.
Kätevä Q®-grillin lamppu
valaisee grilliritilän aina.
Suos.hinta 37,50
Lämmitysteline, joka säästää tilaa ja
kohottaa leivät grilliritilän yläpuolelle. Sopii
Weber Q® 300- ja Weber Q® 320 -grilliin.
Suos.hinta 34,50
Kätevät työtasot pienempiin
Q-malleihin. Helppo asentaa.
Suos.hinta 40,00
Valurautaritilä, jolla on helppo grillata niin
lihaa kuin vihanneksiakin.
Saatavana kaikkiin Q-malleihin.
Suos.hinta alkaen 40,00
Sovitusletku ja säädin Weber Q®
100, 120 malleihin. Voit liittää
sovitusletkulla täytettävään
kaasupulloon. Saatavana myös
retkiliitännällä. Suos.hinta 36,50
19
02
03
01
Tarvikkeet
pöytään
04
01 Weber Style™ -pizzaleikkuri, suos.hinta 20,50
02 Weber Style™ -ruokalusikat, 2 kpl, suos.hinta
20,00 03 Weber Style™ -keramiikkavati, useita
kokoja, suos.hinta alkaen 35,00 04 Weber
Style™ -maustemyllyt, suos.hinta 27,00 05 Weber
Style™ -suola- ja pippurimylly, suos.hinta 70,50
™
e
l
y
St
ber
e
W
et
m
i
t
jot
-tar
05
Weber Style™ -v
eitsenteroitin
t
tase
u
a
l
tyle
S
r
e
Web
™
Web
e
Täys r Style ™
taott
u ve
itsisa
rja
Weber Style
rie
helsmidd knivse
™
01 Weber Style™ -tarjoilualusta, suos.hinta 39,00 02
Weber Style™ -veitsenteroitin, saatavana punainen ja
musta, suos.hinta 43,00 03 Weber Style™ -grillilautanen,
posliinia, suos.hinta 40,00 kahden setti 04 Weber Style™
soft-touch -sytytin, saatavana punainen ja musta, suos.
hinta 22,00 05 Weber Style™ -veitsisarja, täystaottu,
saatavana yrtti-, santuko-, leipä- ja kokkiveitsi sekä
paistiveitsi ja -haarukka, suos.hinta alkaen 47,00
20
Pöytä – kata itsesi!
Kauniisti katettu pöytä on se kuuluisa piste i:n päälle. Lautaset, aterimet ja kauniit valot. Kukat, salaattiottimet
ja tyylikkäät myllyt. Ne kaikki yhdessä luovat oikean tunnelman, joka korostaa herkullista ruokaa ja tekee
päivällisestä entistäkin suuremman elämyksen. Weber Style™ -sarja sisältää kaiken, jota grilliharrastaja voi
toivoa pöytäänsä – modernia, tyylipuhdasta muotoilua, joka täyttää laatuvaatimukset ja viimeistelee jokaisen
grilliaterian. Näin pöytä on kunniaksi herkullisten grilliruokiesi maulle!
21
03
01
02
05
07
06
13
11
02
10
12
16
15
17
20
22
19
04
Weber
™
Style
Veitset
Modernit, kunnolliset Weber Style™
-veitset, joiden terä on valmistettu
saksalaisesta laatuteräksestä (DIN 1.4116).
Kahvassa on ergonominen muotoilu,
ja sisällä olevan hiekan ansiosta tasapaino
on optimaalinen.
01. Paistiveitsi ja -haarukka, 24 cm.
Suos.hinta 94,00
04. Vihannesveitsi, 14 cm.
Suos.hinta 40,00
05. Vihannesveitsi, 19 cm.
Suos.hinta alk. 54,00
09. Kokkiveitsi, 24 cm.
Suos.hinta 66,50
14. Yrttiveitsi, 8,5 cm.
Suos.hinta 26,50
20. Leipäveitsi, 21 cm.
Suos.hinta 54,00
09
08
02. Paistivälineet
Paistiveitsessä on sahalaitainen terä.
Välineistä saa hyvän otteen, joten lihan ja
vihannesten leikkaaminen sujuu helposti.
Pakattu koteloon, jossa kaksi veistä ja
kaksi haarukkaa.
Suos.hinta 54,00
03. Grillilautanen
Erinomainen grillilautanen kestävää,
klassista posliinia. 2 kpl:n pakkauksessa.
Suos.hinta 40,00
06. Grillipihtisetti
Moderni ja miellyttävä softcoating-kahva.
Lastassa ja pihdeissä on pehmeät, pyöreät
muodot, jotka sopivat jokaiseen moderniin
kotiin. Saatavana punaisena ja mustana.
Suos.hinta 40,00
14
07. Lifestyle-sytytin
Ylellinen, ruostumattomasta teräksestä
valmistettu täytettävä sytytin, jossa
kätevä säiliö.
Suos.hinta 41,00
08. Paistiteline
Tyylikäs paistiteline ruostumatonta terästä
– valmistettu kestämään monien vuosien
käyttöä. Telinettä on helppo kantaa
käytännöllisistä kantokahvoista.
Suos.hinta 32,00
10. Grillivartaat
Tukevat ruostumattomasta teräksestä
valmistetut grillivartaat kebabille, sataylle tai
esimerkiksi kasviksille. Kätevän renkaan
ansiosta ruoka on helppo irrottaa vartaista.
Suos.hinta 28,00
12. Grillikintaat
Kunnolliset grillikintaat on valmistettu
mokkanahasta ja puuvillasta.
Vaahtomuovitoppaus takaa kuumuuden
kestävyyden. Myydään pareittain.
Suos.hinta 46,00
13. Marinadikulho ja silikonisivellin
Kätevässä marinadikulhossa sivellin
pysyy tallessa.
Suos.hinta 27,50
15. Silikonisivellin
Tukeva sivellin, jossa helposti puhdistettavat
silikoniharjakset.
Suos.hinta 19,50
16. 3-osainen työvälinesarja
Erinomaiset ruostumattomasta teräksestä
valmistetut työvälineet, joissa ergonominen
muotoilu. Jokaisessa osassa on kätevä
rengas, josta välineen voi ripustaa grillin
työvälinetelineeseen.
Suos.hinta 68,50
17. Grilliharja
Kätevä grilliharja, jonka irrotettavan
harjapään voi vaihtaa, kun se on
kulunut loppuun. Harjat ovat harjattua
ruostumatonta terästä.
Suos.hinta 23,00
18. Kala-alusta
Hyvä alusta kalan, vihannesten ja hedelmien
kypsennykseen. Alustassa on kätevät
kantokahvat, joista alustaa on helppo
kantaa.
Suos.hinta 39.00
19. Esiliina
Kätevä laatupuuvillasta valmistettu esiliina.
Suos.hinta 31,50
21. Työtaso
Kätevä työtaso, joka sopii 47 cm:n, 57
cm:n ja 67 cm:n brikettigrilliin. Työtaso
voidaan asettaa kolmelle eri korkeudelle
halutun työskentelykorkeuden mukaan.
Runko on harjattua alumiinia, pöytälevy
jauhemaalattu.
Suos.hinta 67,00
22. Työvälineteline
Kätevä teline, jossa työvälineet pysyvät
aina käden ulottuvilla.
Suos.hinta 13,00
11. Vihanneskori
Pilko vihanneskoriin vihanneksia ja aseta
se grilliin pääaterian viereen. Korissa on
kätevät kantokahvat, joista koria on
helppo kantaa.
Suos.hinta 39,00
18
22
23
21
24
Briketeillä
viihtymistä
Kamillan ja Kristianin kotona grilli on erottamaton osa pihaa, ja Kristian
vannoo brikettien nimeen. Hänen maailmassaan brikettigrilli on
alkuperäinen ja oikea – lähtökohta ruoan valmistamiselle avotulella.
Lyhyesti sanottuna brikettigrilli on grillin ja viihtymisen täydellinen
ilmenemismuoto.
25
h®
c
u
o
e-T
n
O
ium
m
Pre
Perheen
5. jäsen
Pannukakkuja, pizzaa ja popcornia! Lapsilla on mukavaa, kun
Kristian sytyttää brikettigrillin. Se merkitsee aitoa kodikkuutta
kiireiselle perheelle.
Siinä se kökötti muiden lahjojen joukossa, eikä näyttänyt
mitenkään erikoiselta. Mutta Kristian tiesi heti, mikä se oli.
Muutama hänen ja Kamillan ystävistä oli ostanut heille
yhdessä grillin häälahjaksi. Se oli Weber, 57 cm:n
brikettigrilli, täsmälleen kuten lahjalistaan oli merkitty ja
täsmälleen samanlainen, jollainen Kristianin isän Knudin
ensimmäinen Weber oli ollut.
Grilli kuskattiin taloon, johon Kamilla ja Kristian olivat
ihastuneet, grilli koottiin, ja se sai paikkansa pihalla.
Tyttäret Karla ja Karoline syntyivät kolme vuoden välein,
ja yhtäkkiä he muodostivat ”oikean pienen perheen”,
jolla oli remonttia kaipaava talo, hoitoa kaipaava piha, ja
kaikki muut askareet odottamassa.
Never surrender
26
– Hups! kuusivuotias Karoline huudahtaa, kun
hummerinpyrstö lipsahtaa hänen sormistaan ja putoaa
terassille.
Mausteöljy on jättänyt selkeät juovat hänen poskilleen
– ja hameelleen.
On kulunut 11 vuotta siitä, kun Kamilla, Kristian ja
brikettigrilli muuttivat Møllevangen 17:ään. He korjaavat
taloa edelleen – terassista tulee hallitseva elementti – ja
keinut ja trampoliinit ovat löytäneet paikkansa pihalla.
Brikettigrilli, jonka pari sai häälahjaksi, seisoo yhä
paikallaan.
– Etkö jo kohta luovuta ja osta kaasugrillin? Martin
kysyy pöydän yli veitikkamaisesti hymyillen, kun lautaset
on koottu.
– Niin, eikö pian olisi jo aika, vai mitä? kiusoittelee lanko
Thomas ja katsahtaa grillissä pyörivää pääruokaa.
– Me emme grillaa kaasulla – se ei ole sama asia.
Grillauksessa on käytettävä brikettejä! Niin se vain on.
Ei briketeillä grillaamisessa ole mitään ongelmaa –
minulla on piippusytytin, joka hoitaa homman hienosti,
Kristian toteaa, ja aikuisten keskuudesta kuuluu
hyväntahtoinen nauru.
Viikonlopputouhuja?
Kristiania kuitenkin hieman harmittaa se, että hän
pystyy grillaamaan vain kahdeksasta kymmeneen
kertaa vuodessa. Se on niin mukavaa, ja sekä Kamilla
että tytöt rakastavat grillaamista. Grillissä valmistettu
pizza on lasten keskuudessa suuri hitti, ja kun Kristian
viime talvena grillasi lumen keskellä, riemu oli rajaton.
Kyse on vain siitä, että... on paljon työtä, talo, joka vaatii
rakastavaa kättä, ja lapset, joita on kuljetettava kaiken
maailman harrastuksiin. Ruoan on siis valmistuttava
nopeasti. Siksi grillaukset jäävät satunnaisiin
viikonloppuihin.
– Tiedän hyvin, mitä tarkoitat, Kristian – brikettigrilli on
jotakin erityistä. Siinä on jotakin tunnelmallista, jota on
vaikea
kuvailla.
Olen
kuitenkin
tyytyväinen
kaasugrilliimme – se on niin helppo, ja maku on hyvä,
hänen isänsä Knud toteaa ja palauttaa Kristianin
nykyhetkeen.
Pitäisikö vaiko eikö pitäisi?
Syvällä sisimmässään Kristian on varma asiasta, ja hän
on myös puhunut asiasta pari kertaa Kamillan kanssa.
Annemeten ja Thomasin kotona on kaasugrilli terassin
oven ulkopuolella, ja he grillaavat useita kertoja viikossa,
vaikka Kristian tietää, että he ovat vähintään yhtä
kiireisiä kuin hän ja Kamilla. Pitäisiköhän kaasugrilli
lisätä toivelistalle...
Ei, mieluummin se on sitten ostettava itse – Frederikille,
Martinille ja Thomas-langolle ei saa suoda sitä valttia,
koska muuten hän kuulee siitä lopun elämänsä. Oli niin
tai näin – brikettigrilli pysyy terassilla!
Grillausmenetelmät
Suora
Miten: Briketit jaetaan tasaisesti grilliritilälle.
Käyttö: Sopii pienten, enintään 15–20
minuuttia grillattavien lihapalojen, kuten
pihvien, katkarapujen, hampurilaisten ja
broilerinrintojen, kypsentämiseen.
Epäsuora
Miten: Briketit jaetaan grilliritilän sivuille ja
keskiosa jätetään tyhjäksi. Näin grilli toimii
kuten kiertoilmauuni.
Käyttö: Aseta ruoka ritilän keskelle siten,
ettei se osu briketteihin suoraan. Sopii
kokonaisten paistien ja esimerkiksi broilerien
kypsentämiseen.
50/50
Miten: Briketit asetetaan grilliritilän toiseen
sivuun. Nyt voit grillata suoraan brikettien
päällä ja epäsuorasti toisessa sivussa.
Käyttö: Tämä menetelmä sopii erinomaisesti
sellaisten ruokien valmistamiseen, joita on
ensin ruskistettava ja sen jälkeen kypsennettävä
pitempään.
Kiertomenetelmä
Miten: Jaa briketit pyöreästi grillin reunoja
pitkin.
Käyttö: Sopii todella suurten lihapalojen,
esimerkiksi kalkkunan, kypsentämiseen. Käy
myös pitsojen, leipien ja kakkujen valmistukseen.
27
Maailman
parhaat
klassikot
Keksitty vuonna 1952 – still going strong
– ja täynnä mahdollisuuksia! Brikettigrilli
on monen perheen lempilapsi, joka
wokkipannulla, grillausvartaalla tai esimer­
kiksi valurautapannulla täydennettynä on
itsessään kokonainen pieni keittiö.
One-Touch®
Original
One-Touch®
Premium
•Sopii sekä suoraan että epäsuoraan
grillaamiseen
•Sopii erilaisten grillausmenetelmien
opetteluun
• Suos.hinta 47 cm 142,00
• Suos.hinta 57 cm 182,00
•Sopii sekä suoraan että epäsuoraan
grillaamiseen
•Sopii kaikenlaisille ruoille – pihvien,
paistien, kalan, leivän ja esimerkiksi
jälkiruokien valmistukseen
• Suos.hinta 47 cm 215,00
• Suos.hinta 57 cm 269,00
One-Touch®
Deluxe
One-Touch®
Pro Classic
•Työtasot, jotka antavat lisätilaa
valmisteluille
•Lisäjalkojen ansiosta grilli seisoo
tukevasti
•Pidike, johon kansi keinautetaan
ruoan tarkistamisen ajaksi.
• Suos.hinta 57 cm 429,00
•Näppärä, tukeva työtaso, jonka
ansiosta saat lisätilaa ruoanlaittoon
•Sopii kaikenlaisille ruoille ja
grillausmenetelmille
•Pidike, johon kansi keinautetaan
ruoan tarkistamisen ajaksi.
• Suos.hinta 57 cm 425,00
Master-Touch®
Performer®
Ranch® kettle
•Korkea runko antaa hyvän
työskentelykorkeuden
•CharBin™-säilytyslaatikko, joka esim.
pitää briketit kuivina
•Saatavana kaasusytytys, jolla briketit
voi sytyttää ilman piippusytytintä
•Suos.hinta, ilman kaasusytytystä 439,00
• Suos.hinta, kaasusytytys 519,00
•Alkuperäinen – vain koossa XXL
•Erinomainen brikettigrilli suurille
seurueille ja juhliin
•Täydellinen vaihtoehto yhdistyksille,
kerhoille ja järjestöille
•Murtumattomat, säänkestävät pyörät
•Suos.hinta 1449,00
03
01
02
Brikettigrillien
tarvikkeet
01 Grillausvarras, suos.hinta 131,50 02 Piippusytytin,
suos.hinta 23,00 03 Valurautainen wokkipannu, suos.
hinta 84,50 04 3-osainen pihtisetti, suos.hinta 54,00
05 Pizza-/paistokivi, sis. leivinpellin, Ø 36 cm, suos.hinta
40,00
04
28
•Sopii sekä suoraan että
epäsuoraan grillaamiseen
•Sopii erilaisten
grillausmenetelmien
opetteluun
•Pidike, johon kansi
keinautetaan ruoan
tarkistamisen ajaksi
• Suos.hinta 57 cm 275,00
Suos.hinta 67 cm 489,00
05
Lapsenomaista
pannukakkuilottelua
Varo, grilli on tulikuuma. Aikuisen seurassa kuitenkin
myös lapset voivat osallistua grillaukseen. Näin
grillauksesta tulee erityinen hetki, joka kokoaa perheen
yhteen. Lapset rakastavat sitä! Mikset aloittaisi lasten
rakastamalla herkulla, pannukakuilla?
Ainekset
(8-10 pannukakkua)
120 g vehnäjauhoja
20 g sokeria
½ tl suolaa
2 kananmunaa
3 dl maitoa
20 g sulatettua voita
Ruokaöljyä valurautapannun
voiteluun
Tarvikkeet
Kulho
Sähkövatkain tai vispilä
Valurautapannu
Desilitran mitta
Lasta
Lautanen
Foliota
Astiapyyhe
Brikettigrilli:Suoraan 1–2 minuuttia pannukakkujen molemmin puolin
Kaasugrilli:Suoraan 1–2 minuuttia pannukakkujen molemmin puolin
Weber Q:Kohtalaisella/korkealla lämmöllä 1–2 minuuttia
pannukakkujen molemmin puolin
Keittiössä:
Sekoita vehnäjauhot, sokeri, suola, munat ja maito kulhossa keskenään
tasaiseksi taikinaksi ja sekoita lopuksi joukkoon sulatettu voi. Anna taikinan
levätä puolesta tunnista tuntiin, jotta taikinasta tulee tasaista ja ilmavaa.
Grillissä:
Kuumenna valurautapannu grillissä. Pannu on riittävän kuuma, kun tunnet
pannun lämmön pitäessäsi kättä sen päällä. Voitele pannu kevyesti öljyllä ja
kaada siihen noin desilitra taikinaa. Jaa taikina lastan avulla tasaisesti
pannulle, ennen kuin se jähmettyy. Paista pannukakku kullanruskeaksi ja
käännä se, jotta se paistuu myös toiselta puolelta. Kun pannukakku on
valmis, siirrä se suoraan ritilän päälle hetkeksi aikaa, jotta se saa kauniit
grilliraidat ja grillin makua. Muista lisätä pannuun hiukan öljyä ennen
seuraavan pannukakun paistamista. Kun pannukakut ovat valmiit, pinoa ne
lautaselle ja peitä foliolla ja astiapyyhkeellä, jotta pannukakut pysyvät
lämpiminä. Tarjoa pannukakut hillon, jäätelön, suklaakastikkeen tai oman
suosikkilisukkeesi kanssa.
29
1
22
24
2
23
27
28
29
32
33
37
38
36
41
30
40
42
42
Weber
™
Style
26
25
22. Puhuva lämpömittari
Kätevä lämpömittari, joka varmistaa, että
saat aina täydellisesti valmistettua lihaa.
Lämpömittari ilmoittaa sinulle jatkuvasti,
kuinka pitkälle prosessi on edennyt.
Kantavuus yli 30 metriä.
Suos.hinta 56,00
23. Pizzalasta
Weberin pizzalastalla pizzaa on helppo
liikutella. Kahvassa on softcoating-pinnoite,
joka takaa varman otteen. Pizza on helppo
kantaa grillistä pöytään. Saatavana
punaisena ja mustana.
Suos.hinta 35,50
24. Pizzaleikkuri
Terävä leikkuri, jolla viipaloit pizzan siististi
koko perheelle. Kahvassa on softcoatingpinnoite, joka takaa varman otteen.
Saatavana punaisena ja mustana.
Suos.hinta 20,50
30
31
25. Grillikylkikehikko
Voit grillata kehikossa monta grillikylkeä
yhtä aikaa.
Suos.hinta 52,00
26. Grillipihdit
Kahvassa on softcoating-pinnoite, joka
takaa varman otteen. Pitkän varren
ansiosta sormesi eivät joudu lähelle
kuumaa grilliritilää. Ruostumatonta terästä.
Suos.hinta 19,50
35
34
32
Täystaottu veitsisarja
Klassiset täystaotut Weber Style™ -veitset
pystyvät kaikkeen, mitä veitsiltä toivot.
Todellinen ”miesten veitsi”.
27. Paitsiveitsi ja -haarukka, 17/21 cm
Suos.hinta 162,00
30. Kokkiveitsi 21 cm
Suos.hinta 91,00
32. Yrttiveitsi 10 cm
Suos.hinta 47,00
37. Leipäveitsi 21 cm.
Suos.hinta 91,00
28. Höyrysäiliö
Kaada säiliöön olutta tai viiniä, lisää
mausteet ja kiinnitä kana pidikkeeseen.
Voidaan käyttää myös pikkuruokien,
kuten nachojen, valmistukseen.
Suos.hinta 45,00
29. Suola- ja pippurimylly
Moderni suola- ja pippurimylly pidikkeessä
– selkeälinjainen muotoilu. Softcoatingpinnoite takaa varman otteen.
K: 19 cm Saatavana punaisena ja mustana.
Suos.hinta 63,00
31. Suola- tai pippurimylly
Erinomainen mylly sekä keittiöön että grillin
viereen. Softcoating-pinnoite takaa varman
otteen. K: 30 cm Saatavana punaisena ja
mustana sekä ruostumattomasta teräksestä
valmistettuna.
Suos.hinta musta/punainen 40,00
Suos.hinta teräs 60,00
39
44
34. Sirotinsetti
Ylellinen ruostumattomasta teräksestä
valmistettu sirotinsetti suolalle ja pippurille.
K: 12 cm
Suos.hinta 40,00
35. Sytytin
Tyylikäs täytettävä sytytin noudattaa
palkittujen Weber Style™ -pippurimyllyjen
muotoilua. Ruostumatonta terästä,
softcoating-pinnoite. Saatavana punaisena
ja mustana.
Suos.hinta 22,00
36. Kohokasvuoka
Uunin- ja grillauksenkestävä vuoka
laatukeramiikkaa. Sopii hyvin kastikkeiden
ja lisukkeiden valmistukseen tai annosvuoaksi
esimerkiksi paahtovanukkaalle tai grillatulle
perunamuhennokselle.
S: 10 cm
Suos.hinta 19,00
38. Ruokalusikat
Weber Style™-paistivälineiden kanssa
yhteensopivat lusikat. Täydentävät
kattauksen. Saatavana 2 kpl:n
lahjakotelossa. Suos.hinta 20,00
39. Varrasteline
Kätevä varras ja pidike, joiden avulla
herkullisten kebabvartaiden valmistus on
helppoa. Ruoka kypsyy tasaisesti joka
puolelta.
Suos.hinta 52,00
40. Keraamiset grillivadit
Uunin- ja grillauksenkestävä vati
laatukeramiikkaa. Korkeareunaiset vadit on
helppo kantaa grillistä pöytään. Saatavana
useita kokoja.
Suos.hinta alk. 35,00
41. Maustemylly
Käytä aina kokonaisia mausteita – saat
parhaan maun. Maustemyllyssä on
CrushGrind®, joka jauhaa tehokkaasti
kokonaiset mausteet. Portaaton säätö.
Saatavana punaisena ja mustana.
Suos.hinta 27,00
42. Tarjoilualusta
Kätevä Weber Style™ -alusta, jolla
raaka-aineet, astiat ja muu tarvittava on
helppo kuljettaa pöytään.
Suos.hinta 27,00
43. Salaattisetti
Moderni salaattisetti, johon kuuluu lusikka
ja haarukka. Sopii yhteen sarjan muiden
aterimien kanssa. Täydellinen grillisalaatin
tarjoiluun.
Suos.hinta 36,00
44. Suola- ja pippurimylly
Moderni suola- ja pippurimylly pidikkeessä
– selkeälinjainen muotoilu. Ruostumatonta
terästä.
K: 19 cm
Suos.hinta 70,50
33. Savustuslaatikko, yleismalli
Näppärä savustuslaatikko kaikkiin
Weber-grilleihin. Täytetään savustuslastuilla
ja asetetaan grillin Flavorizer® Bars -tankojen
tai ritilän päälle. Antaa ruoalle herkullisen
savun maun ja tarjoaa monia mahdollisuuksia
grillaukseen.
Suos.hinta 26,00
43
31
Arkipäivän
keidas
Asianajajana työskentelevälle
Thomasille arkea leimaa täyteen
buukattu kalenteri, joten kun hän
saapuu kotiin perheen luokse, on
rentoutumisen aika. Rentoutumisen
takaa grilli, jonka ääressä hän viihtyy
valmistaen ruokaa yhdessä
Annemeten ja lasten kanssa.
32
Grillatut popcornit
Ainekset
Tarvikkeet
100 g kuivattuja maissinjyviä
Noin ½ dl kasvisöljyä
Hienoa suolaa
2 foliovuokaa
Foliota
Lasta
Brikettigrilli:
Kaasugrilli:
Weber Q: uoraan 10–15 minuuttia
S
Suoraan 10–15 minuuttia
Kohtalaisella/korkealla lämmöllä 10–15 minuuttia
Keittiössä:
Kaada kahteen foliovuokaan öljyä siten, että pohja peittyy. Jos sinulla on
ylimääräinen ritilä, kääri se folioon, jotta saat siitä kannen kahdelle vuoalle, kun
poksahtelu alkaa. Voit käyttää foliota myös yksistään. Kääri se huolellisesti
foliovuokien reunojen ympäri, jotta se pysyy kunnolla paikallaan. Käytä runsaasti
foliota, jotta popcornit eivät poksahtele läpi.
Grillissä:
34
Aseta foliovuoat suoralle lämmölle eli siten, että briketit on jaettu tasaisesti koko
brikettiritilälle. Lämmitä öljy. Kun öljy alkaa savuta, tiputa siihen 2–3 maissinjyvää.
Kun jyvät poksahtavat, öljy on riittävän lämmintä. Lisää kaikki maissinjyvät kerralla
ja jaa ne lastalla tasaiseksi kerrokseksi. Ripottele maissinjyville hienoa suolaa ja
sekoita niitä hieman, kunnes ensimmäiset alkavat poksahdella. Aseta foliovuokien
päälle kansi ja peitä grilli kannella. Seuraavien parin minuutin aikana maissinjyvät
poksahtelevat auki. Kun poksahdusten väli on 2–3 sekuntia, popcornit ovat
valmiita. Ole valmiina grillikintaat kädessä ja nosta foliovuoat nopeasti pois
lämpimästä grillistä. Kaada popcornit heti suureen kulhoon, jotta ne eivät jää kiinni
lämpimien foliovuokien pohjaan. Ripottele halutessasi päälle suolaa ennen tarjoilua.
Lisää reseptejä löydät osoitteesta weberklubben.dk.
Koko
perheen
keittiö
Annemette tiesi heti, että Thomas pitäisi grillaamisesta, koska kun
mies jotain tekee, hän tekee sen täysillä. Sen ovat Annemette ja muu
perhe saaneet huomata, erityisesti heidän ostettuaan Genesis-grillin.
Berg Lundkvistin perheessä grillauksesta on voitava nauttia myös arkena.
– Montako kertaa olette grillanneet tällä viikolla? Kristian
kysyy uteliaana.
Pääruoka on juuri nostettu pöytään: grillattua
kesäbroileria uusien perunoiden, grillattujen vihannesten
ja kastikkeen kera. Vadit kiertävät pöydässä, ja lasten
saatua lautasensa täyteen he rauhoittuvat, ja
puheensorina vilkastuu. Andreas on saanut uuden
tietokonepelin, Cecilie pohtii lopettavansa työt kaupassa
ja ryhtyvänsä jatkamaan opiskelua, ja Karla ja Karoline
menevät isoäidin ja isoisän luokse seuraavaksi
viikonlopuksi. Thomas katsoo ensin Kristiania ja sitten
Annemetteä.
– Olemme grillanneet tällä viikolla kolme kertaa, eikö
niin? hän kysyy.
Kyllä, pitänee paikkansa. Asianajotoimistossa on ollut
todella kiireistä, joten Annemette on vastannut
ruoanlaitosta suurimman osan viikkoa.
– Valmistin äskettäin kevätrullia. Niistä tuli erittäin
herkullisia, ja myös lapset pitivät niistä, hän kertoo. – Niin,
hän käytti parilaa. Ostin sen vasta vähän aikaa sitten,
mutta se on tosi kätevä, Thomas jatkaa. Itse asiassa
juuri Annemette johdatti Thomasin grillauksen saloihin.
Thomas ei ollut juurikaan grillannut muuta kuin kesäisin,
mutta asiassa on tapahtunut muutos. Radikaali sellainen.
Kaasulla täydellistä
Ratkaiseva tekijä oli kai jouluankka. Ja grillausvarras,
jollaisen appiukko oli hankkinut. Ennen Knudin ja
Lisbethin pihalla seisoi vain tavallinen brikettigrilli, ja
yhtäkkiä olikin päivän selvää, että Annemeten ja
Thomasin oli saatava samanlainen grillausvarras. Ja
loppu onkin sitten miltei historiaa...
Lopullinen niitti oli, kun appiukko pari kolme vuotta
sitten alkoi puhua suuren kaasugrillin hankkimisesta.
Thomas tutki, mitä malleja markkinoilla oli, ja näin
brikettigrilli sai isosiskokseen kaasugrillin, Genesiksen.
Kun kerran vauhtiin oli päästy, malli oli tietenkin varustettu
työtasolla olevalla sivukeittimellä ja grillausvartaalla.
Siitä lähtien Annemette ja Thomas ovat luottaneet
kaasuun, ja perheillallisilla Thomasin ja Kristianin välillä
on kuultu veljellistä kiusoittelua. Ihan kuten tänäkin iltana.
– Kippis! Ruoka maistuu todella herkulliselta. Broileri on
täydellistä, Kristian toteaa.
– Ja se on kuitenkin grillattu kaasulla, Thomas virnistää.
Kristian vastaa nopeasti:
– Kyllä, voit saada hyvää, kun näet vaivaa.
Seuraava suuri juttu
Tytöt ovat nousseet pöydästä, ja nyt he juoksentelevat
ympäriinsä pallon perässä muun perheen tyhjentäessä
lautasiaan. Eihän Thomasilla toki ole mitään brikettigrilliä
vastaan – kaasu vain on kätevin heidän perheensä arjessa.
– Muistatteko, kun olimme viime vuonna rannalla ja
menimme sen jälkeen Kristianin ja Kamillan luokse
grillaamaan? Totta puhuen: savustettu vasikanpaisti,
jota laitoit, oli parasta, mitä olen koskaan maistanut. Se
maistui niin hyvältä, Thomas muistelee.
– Niinpä, ja se on tosi helppo valmistaa. Lihaa on helppo
savustaa myös kaasugrillissä, joudut vain heittämään
joukkoon hieman savustuspuuta, Kristian lisää.
– No niin, nyt et saa antaa hänelle enää yhtään uutta
ideaa, Annemette puuttuu hymyillen puheeseen.
Freja keskeyttää grillikeskustelun.
– Äiti, minäkin haluan mummin ja vaarin luokse Karlan ja
Karolinen kanssa. Saanhan mennä?
Thomas uppoutuu omiin ajatuksiinsa. Voi hyvinkin olla
niin, että Annemeten mielestä heillä on takapihallaan
kaikki tarpeellinen. Mutta silti...
Thomas vilkaisee appiukkoa.
- Knud, mitenkäs se teidän Summit – siinähän on kiinteä
savustuslaatikko, eikö vain?
™
s®
i
s
ne
Ge
30
S-3
Annemette grillistä
Mukavinta on...
...kun me kaikki viisi osallistumme ruoanlaittoon, ja
mielestäni niin tapahtuu usein silloin, kun grillaamme.
Yksi tekee salaatin, yksi vastaa kastikkeesta, yksi
auttaa isää tai äitiä grillin ääressä ja niin edelleen.
Arkena laitetaan eniten...
...broileria vartaassa, lohta foliossa tai lihapullia. Ihan
tavallisia ruokia, eikä niiden valmistaminen grillissä
ole paljonkaan erilaista kuin keittiössä.
Kun meille tulee vieraita, laitamme...
...perinteistä härän sisäfilettä herkullisten lisukkeiden
kera. Muutaman kerran olemme valmistaneet myös
osso bucoa wokissa – se on tosi herkullista. Olen
lukenut, että wokissa voi tehdä myös klenettejä, joten
kokeilemme niitä jouluna.
Jos haluamme
hemmotella lapsia...
...teemme grillissä popcorneja. Ne ovat takuuvarma
menestys, erityisesti jos lasten kavereita on käymässä.
Haluaisin...
...leipoa kaiken leivän grillissä. Rakastan kiviuunipohjaa
ja rustiikkia makua, jonka leipä grillissä saa.
35
Kaasugrillien
kuninkaan ja
kuningattaren
kasvojenkohotus
Kun Weber tuo kaasugrillin markkinoille, mitään ei ole jätetty sattuman varaan. Tämä kausi ei ole
mikään poikkeus, sillä kuuluisissa Genesis- ja Summit-sarjoissa esitellään joukko parannuksia.
Kaasugrilli on viime vuosien aikana saanut tukevan
jalansijan grillikansan keskuudessa. Monet ovat
huomanneet, että ”grillin maku” voidaan saada nykyään
aikaan myös Webers Flavorizer ® Bars -tangoilla
varustetulla kaasugrillillä. Lisäksi kaasugrilli on nopea –
yksi napin painallus, ja olet valmis grillaamaan, vaikka
joka päivä. Voidaan aivan tyynesti todeta, että kaasussa
on potkua.
– Olemme Weberillä uhranneet syystäkin paljon
voimavaroja suosittujen Genesis- ja Summitkaasugrillien kehittämiseen, kertoo Jens Bindslev,
Weber-Stephen Nordicin toimitusjohtaja.
Hän on ylpeä erilaisista parannuksista, joita uusi kausi
näiden kahden kaasugrillisarjan osalta tarjoaa. Kaikille
kaasugrillifaneille on tiedossa todellisia herkkuja.
Takapihan ulkokeittiö
Genesis ja Summit ovat Weberin suurimmat
kaasugrillisarjat, ja juuri nämä grillit toivat
ulkogrillikulttuurin Pohjolaan. Muutamat harrastajat ovat
menneet niin pitkälle, että ovat korvanneet sisäkeittiön
suurella kaasugrillillä.
Weber ei kuitenkaan tyydy siihen. Niille, joille mikään ei ole
tarpeeksi suurta, on tarjolla Genesis-grillin lisäkaappeja.
Genesis® S-310™
Näin työtasoille jää enemmän tilaa useamman kuin
yhden grillimestarin kulinaarisille taidonnäytteille, ja
samalla tarvikkeille on paremmin säilytystilaa.
– Voit rakentaa grillisi juuri sellaiseksi kuin itse haluat ja
luoda mahtavan ulkokeittiön kaikkine tarpeellisine
lisukkeineen. Sellaisen ulkokeittiön, josta ylellisimpiinkin
hienouksiin tottunut suurtalouskokki olisi kateellinen,
Jens Bindslev kertoo.
Mukavuus ja ylellisyys etusijalla
Tämän kauden uudistuksista mukavuus ja ylellisyys on
nostettu Genesis- ja Summit-grilleissä korkeammalle
tasolle kuin koskaan ennen.
Weberillä on ollut selkeä tavoite saada lisätilaa
työtasoille, jotta käyttäjillä olisi paremmat edellytykset
valmistella kaikkea sitä, mikä ei paistu grilliritilällä. Siksi
Genesis-sarjan säätöpainikkeet on siirretty oikeasta
työtasosta etupaneeliin. Eikä Summit jää Genesiksestä
jälkeen uudella Tuck Away® -grillausvartaallaan, joka
taitetaan esiin, kun ruokalistalla on porsaanpaistia tai
ankkaa, ja piilotetaan näkyvistä käytön jälkeen. Näin
työpöydällä on tilaa valmistella viimeiset vaiheet ennen
ateriaa.
Genesis® EP-320™
Genesis® E-330™
Summitin hienoimpia uusia ominaisuuksia on painikkeiden
ja kahvan valo, jonka ansiosta näet valmistuvan ruoan
myös pimeinä vuodenaikoina. Lisäksi suurimmat
Genesis- ja Summit-mallit on varustettu näppärällä
Sear Station® -polttimella, joka on uusi työväline
todellisille grillifriikeille. Sear Station® on erittäin korkean
lämmön tuottava erikoispoltin, joka sopii täydellisesti
vihannesten paistamiseen, sisäfileen ruskistamiseen tai
pihvin lihassyiden sulkemiseen ennen epäsuoraa grillausta.
Lisäksi Sear Station® jättää ruokaan kauniin grillikuvion.
Luotettavaa ja laadukasta käsityötä
Kun Weber kehittää kaasugrillin tai parantaa vanhaa
mallia, takana on aina tuhansia työtunteja. Mitään ei
jätetä sattuman varaan, ja kaikki on analysoitu, testattu
ja tarkistettu läpikotaisin ennen loppukäyttäjille esittelyä.
Kaikki tämä siksi, että grilliharrastajat saisivat entistäkin
enemmän iloa irti Weber-kaasugrillistään.
– Vaikka Weber on tunnettu laatumerkki, pyrimme
jatkuvasti kehittämään sekä jo markkinoilla olevia että
uusia tuotteita. Näin olemme aina askelen edellä, sillä
tuotteemme
ovat
ajanmukaisia
ja
täyttävät
asiakkaidemme toiveet – ja ylittävätkin ne, Jens
Bindslev toteaa.
Summit® S-470™
Summit® E-670™
Uutta vuonna 2011
Vanhat
tutut
Uusien parannusten lisäksi Genesis- ja Summitsarjan grilleissä on luonnollisesti jäljellä kaikki
tutut ja rakastetut ominaisuudet: Flavorizer ®
Bars -tangot, sivukeitin, työvälineteline,
lämpömittarilla varustettu lämpökansi ja
joissakin malleissa myös savustuslaatikko ja
infrapunapoltin.
36
Genesis® 310™
Summit® 670™
Genesis 310:n suuri uudistus on, että painikkeet on
siirretty eteen. Näin ne eivät vie tilaa työtasolla. S-310,
suos.hinta 1389,00 E-310, suos.hinta 1149,00
Kuudella polttimella varustetussa kuningasgrillissä ylitse
muiden on Sear Station®, valaistut painikkeet ja Tuck
Away® -grillausvarras. Kun lopetat sen käytön, se
piiloutuu automaattisesti näkyvistä tilaa viemästä. E-670,
suos.hinta 3800,00 S-670, suos.hinta 3950,00
Genesis® 320™/330™
Vuoden 2011 uutuutena Genesis painikkeet on siirretty
alas eteen, jotta työtasoille jää paljon tilaa. Lisäksi
330:n grillissä on näppärä Sear Station®, jolla grillaat
täydellisiä pihvejä. EP-320/E-330, suos.hinta 1389,00,
S-330, suos.hinta 1599,00
Summit® 470™
Neljällä polttimella varustetun Summit 470:n uusia
ominaisuuksia ovat Sear Station®, valaistut painikkeet
ja erityisesti grillausvarras, joka piiloutuu automaattisesti
näkyvistä käytön jälkeen. S-470, suos.hinta 3150,00
E-470, suos.hinta 2950,00
Kaasugrillien tarvikkeet
01. Weber-kaapit
Sopivat Genesis-malleihin vuodesta 2011 eteenpäin.
Musta/ruostumaton teräs. Suos.hinta 805,00
02. Grillausvarras Genesis®- tai Spirit®-grilliin
Todellisen grilliharrastajan ehdoton lisävaruste.
Tulenkestävässä
grillausvartaassa
voit
grillata
kokonaisia broilereita, ankkoja ja esimerkiksi isoja
paisteja. Sisältää vartaan ja moottorin 220 V. Hinnat
alkaen 113,00
01
02
03. Paistolevyt
Valmista grillissä esimerkiksi pekonia, makkaroita,
pannukakkuja ja kananmunia näppärien paistolevyjen
avulla. Valurautaa. Suos.hinta alkaen 62,00
04. Savustuslaatikot
Laatikot lastuille, joilla saat ruokaan herkullista savun
makua. Saatavana useimpiin malleihin, joko emaloituna
tai ruostumattomasta teräksestä valmistettuna. Suos.
hinta alk. 100,00
03
04
Kruununprinssi huippuluokassa
Spirit on luokan terävä poika. Sarja sisältää grillejä sekä
aloittelijoille että kokeneille grillaajille, jotka haluavat
tutustua kaasugrillauksen jännittävään maailmaan.
Weber Original
Suojapeite
Spirit Classic E-210®
Spirit Classic E-310®
•Lisätilaa irrotettavalla työtasolla
• Työvälineteline pitää välineet käden ulottuvilla
•Klassinen muotoilu, joka sopii jokaiselle
takapihalle
• Suos.hinta 549,00
•Kaasun portaattoman säädön ansiosta
lämpöä on helppo hallita
•Suuri grillausalue tarjoaa paljon
mahdollisuuksia
•Lisätilaa irrotettavalla työtasolla
• Suos.hinta 649,00
Spirit Classic E-320®
Spirit Premium E-320®
• 3 poltinta, joiden ansiosta epäsuora grillaus
on mahdollinen
•Sivukeitin, jolla voi valmistaa perunoita,
kastikkeita tai vihanneksia
•Kaasun portaattoman säädön ansiosta
lämpöä on helppo hallita
• Suos.hinta 699,00
•Sivukeitin, jolla voi valmistaa perunoita,
kastikkeita yms.
• Sähkösytytys
•Muotoilu pohjautuu Genesis®-sarjaan
• Suos.hinta 849,00
Erikoisvalmisteinen peite pitää grillin
siistinä ja puhtaana. Kestävää
vinyyliä. Suos.hinta alk. 82,50
Weber Original
-kaasupullonsuojus
Suojus, joka peittää pienet
kaasupullot siististi.
Saatavana 5 ja 10 kg:n
pulloihin. Musta, varustettu
logolla. Suos.hinta alk. 11,00
Weber Original
Pizza-/paistokivi
Pizza-/paistokiven avulla voit valmistaa Webergrillissä kaikenlaisia leipiä ja kakkuja. Mukana
alumiinista valmistettu leivinpelti. Mitat 30 x 44 cm.
Suos.hinta 40,00
37
Mestarillinen
senioriaika
Knud on pröystäillyt ja ostanut
valtavan Summit-kaasugrillin, sillä
nyt sekä hänellä että Lisbethillä on
aikaa nauttia sellaisesta toden
teolla. Se tarjoaa pariskunnalle
kaikki mahdollisuudet, myös silloin,
kun koko perhe on koolla.
38
39
Kun vain
paras on kyllin hyvää
Herkullisen lopputuloksen aikaansaamiseksi ei vaadita
molekyyligastronomiaa. Porsaanpaisti, pannukakut, lihapullat ja
ankanrinta – Knud ja Lisbeth pitävät klassikoista, ja heidän
Summit-grillinsä on ruoanlaiton ehdoton perusta.
Kaiken on käytävä nopeasti, jos he haluavat saada
valmista ennen pimeän tuloa!
Martin kerää nopeasti lautaset, Thomas ottaa kulhot ja
äiti Lisbeth kokoaa ruoantähteet. Knud nousee,
sammuttaa grillin ja tarttuu grilliharjaan.
– Sano, jos haluat päästä siitä eroon, Thomas sanoo,
kun hän palaa ulos ja kaataa loput punaviinistä laseihin.
– Tämä ei ole tilapäistä. Olen jo houkutellut Lisbethinkin
grillaamaan, joten en ala vaihtaa kaiken aikaa, Knud torjuu.
Kun Weber tuli taloon
Kun Knud oli lapsi, hänen isänsä seisoi aina
kumartuneena avogrillin ylle, kun perhe piti kesäjuhlia
pienellä kesämökillä. Ruoka ei ole samanlaista kuin
silloin, Knud muistelee, mutta viihtyisä tunnelma sen
sijaan on... hän pystyy yhä melkein haistamaan leppeät
kesäillat, jos oikein pinnistelee. Hänellä itselläänkin on
ollut avogrilli aikoinaan, kun hän ja Lisbeth asuivat
omakotitalossa. Sitä oli vaikea hallita, ja repertuaari oli
enemmän tai vähemmän rajoittunut pihveihin, kyljyksiin ja
makkaroihin. Mutta sitten Knud näki Weberin televisiossa,
ja Lisbeth ja lapset antoivat hänelle brikettigrillin
syntymäpäivälahjaksi. Siitä on jo kohta 20 vuotta...
Aluksi lempiruoka oli tölkkikana – helppoa ja helkkarin
herkullista. Sitten yksi Weberin keittokirjoista löysi
tiensä kirjahyllyyn, ja niihin aikoihin Knud kokeili melkein
kaikkea. Grillausmenetelmillä alkoi olla merkitystä. Ja
aivan kuten Kristianilla, jolla ei aika tahdo nykyään
riittää, isäksi tulleella Knudilla grillaukset alkoivat
painottua viikonloppuihin. Puuseppäyrittäjänä hänellä oli
paljon puuhaa, mutta grillin ääressä hän saattoi
todellakin rentoutua. Nyt eläkkeellä hän on päättänyt
viettää enemmän aikaa grillin ääressä. Juuri siksi hän
valitsi Summitin uutta grilliä ostaessaan.
– Tämä grilli on kyllä aivan mainio, Thomas. Ei ole mitään,
mitä sillä ei voisi valmistaa, joten ehkä sinunkin kannattaa
ostaa samanlainen, hän lähes kuiskaa vävylleen.
– Tulkaahan jo, te kaksi, nyt se alkaa, Annemette
huutaa pihan perältä.
Leivontaa
Lisbeth kurkistaa keittiönikkunasta: pihalla muu perhe
on aloittelemassa vuotuista mölkkyturnausta. Jopa
Freja on mukana. Lisbeth hymyilee. Touhu näyttää
mukavalta, mutta tällä kertaa hän haluaa itse katsella.
Samalla hän voi valmistaa jälkiruoan. Luvassa on
vadelmatorttua, ja Lisbethiä jännittää. Kyseessä on uusi
ohje, ja Knud vaati paistamaan tortun grillissä. Grillissä
– siihen Lisbeth ei haluaisi sotkeutua, se on Knudin
alaa. Hän kyllä tietää Annemeten sanoneen, että
grillissä on helppo leipoa – hänhän leipoo grillissä
vadelmakakkuja, pullia, brunsviger-leivonnaisia ja
pizzaa. Lapsenlapset ovat haltioituneita. Nyt jännätään,
mitä he sanovat vadelmatortusta – ja onnistuuko Knud
paistamaan sen grillissä.
– Mummi! – Minä, Frederik ja Tobias voitettiin, Karla
huutaa ja juoksee terassille.
– Hienoa! Mutta olisimmeko valmiita syömään
jälkiruokaa?
Moderneja klassikoita
– Nam, se näyttää hyvältä, Cecilie sanoo nähdessään
tuoreilla vadelmilla täytetyn haalean tortun.
Torttu kiertää ruokailijalta toiselle, ja hetkessä vati on
™
70
® S4
t
mi
m
Su
40
melkein tyhjä. Vastasiko se suurin piirtein sitä, miltä ohje
kuulosti? Oliko siinä puutteita? Kauanko se oli grillissä?
– Emme nykyisin käytä kovin paljon aineksia, Knud
kertoo, kun herkullisen tortun ohje on käyty tarkkaan läpi.
– Te muuthan valmistatte monia jännittäviä ruokia
grillissä, mutta täällä kotona me pitäydymme yhä
klassikoissa. Siis lukuun ottamatta bruschettaa, jonka
sinä Martin opetit minut tekemään. Se on kyllä hyvää,
hän sanoo.
Porsaanpaistia, ankanpaistia ja paistettua sianlihaa.
Jauhelihaa, lohifileetä ja tietenkin tölkkikanaa.
Tyylikkäitä grilliklassikoita, jotka pitävät pintansa.
– Mutta nyt meidän on kyllä myös leivottava enemmän.
Vai mitä sanot, Lisbeth? Knud hymyilee.
Ehkä vadelmatortusta tulee Lundkvistin perheessä uusi
klassikko.
Paras
vadelmatorttu
Ainekset
(6–8 hengelle)
Torttupohja:
150 g voita
100 g sokeria
225 g
vehnäjauhoja
1 kananmuna
Täyte:
100 g marsipaania
50 g mantelikeksejä
250 g vadelmia
(Hiukan manteli- tai pähkinärouhetta)
Tarjoiluun:
Vispikermaa tai ranskankermaa
Brikettigrilli:
Epäsuoraan noin 20 minuuttia, kunnes reuna on saanut väriä
Kaasugrilli:
Epäsuoraan noin 20 minuuttia, kunnes reuna on saanut väriä
Weber Q:Kohtalaisella/korkealla lämmöllä noin 25 minuuttia,
kunnes reuna on saanut väriä
Keittiössä:
Murustele voi vehnäjauhoihin ja sekoita joukkoon sokeri. Sekoita taikinaksi
vatkatulla kananmunalla ja anna levätä jääkaapissa vähintään tunnin ajan.
Kauli taikina levyksi ja nosta torttuvuokaan. Raasta marsipaani ja levitä se
torttupohjan päälle. Murskaa mantelikeksit ja lisää ne päälle. Ripottele lopuksi
päälle vadelmat ja halutessasi hieman mantelirouhetta.
Grillissä:
Valmistele grilli epäsuoraa grillausta varten ja grillaa torttua noin 20 minuuttia.
Vinkki Minion-menetelmä
Täytä brikettisäiliö haluamallasi määrällä
sytyttämättömiä brikettejä. Pitkäkestoisessa
ruoanvalmistuksessa säiliö on täytettävä
kokonaan.
42
Aseta haluamasi savustuspuu brikettien
päälle – ne eivät saa olla märkiä.
Aseta noin 25–30 sytytettyä brikettiä
savustuspuun ja sytyttämättömien brikettien
päälle.
Sytytetyt briketit käynnistävät ketjureaktion,
jossa muut briketit syttyvät seuraavien
tuntien kuluessa.
Savustusgrilli
- takaisin
juurille
tain
un
o
y M cm
oke r™ 47
m
S oke
Co
Suos.hinta 389,00
Knudilla on uusi harrastus, grillissä
savustaminen. Siksi hän on ostanut itselleen
Weberin Smokey Mountain Cookerin.
Vuotuisessa grillauskokoontumisessa hän
savusti herkullista makrillia koko perheen
aamiaiseksi. Mutta mistä savutuksessa on kyse?
Alkuajat
– Monen vuoden ajan käytin brikettigrilliäni vain suoraan
ja epäsuoraan grillaukseen, mutta yhdessä vaiheessa
teki mieli kokeilla jotakin uutta, joten aloin harjoitella
savustusta. Halusin tavalliseen liha- tai kalapalaan
vähän lisäsäväystä. Tein kokeiluja ripottelemalla
brikettien päälle erilaisia puulastuja, puupaloja ja tuoreita
mausteyrttejä, ja niistä liha sai jännittävää aromia.
Mikään ei kuitenkaan ole parempaa kuin vanhanaikainen
savustettu makrilli, ja sehän on vieläkin parempaa, kun
kala on itse pyydystetty ja savustettu. Minä siis aloitin
savustamisen yksinkertaisesti brikettigrillillä, mutta olen
myös käyttänyt useita kertoja Summitin savustuslaatikkoa.
Savustusmestari
– Miksikö ostin Smokey Mountainin? No jaa, kun jäin
eläkkeelle, silmäni avautuivat lopullisesti savustukselle.
Etsin internetistä uusia ideoita, ja siellä törmäsin monet
kerrat ”low & slow” -menetelmään, joka tarkoittaa
pitkäkestoista savustusta alhaisessa lämpötilassa. Kokeilin
sitä monet kerrat brikettigrillillä, mutta homma meni joka
kerran pieleen. Lämpötilaa oli mahdoton hallita, eikä se
pysynyt tarpeeksi alhaisena. Yritin monta kertaa selittää
asiaa Lisbethille, mutta hän ei voinut ymmärtää, miksi
Vinkki Savusta grillissä
Brikettigrilli
Brikettigrillissä savustaminen on helppoa. Esivalmistele
grilli epäsuoraa grillausta varten asettamalla lämpimät
briketit grillin vastakkaisille reunoille. Aseta keskelle
alumiinivuoka, jonka pohjalla on vettä. Levitä kostutetut
savustuslastut kuumien brikettien päälle ja anna
savun hälventyä hieman, ennen kuin laitat ruoan
grilliin. Muista kostuttaa lastuja vedellä säännöllisesti,
jos savustat alhaisessa lämpötilassa pitkään.
Kaasu
Useimmissa Weber-kaasugrilleissä on
vakiovarusteena tai lisävarusteena hankittavissa ns.
savustuslaatikko. Tällöin lastut laitetaan laatikkoon
ja laatikko grilliin – ja sitten vain annetaan savustua.
Weber Q®
Riippumatta siitä, mikä Q-malli sinulla on käytössäsi,
savustaminen todellakin kannattaa. Levitä vain
haluamasi määrä kostutettuja savustuslastuja
ritilälle sisempää poltinta pitkin ja anna lämmön
levitä. Aseta ruoka sen jälkeen ritilälle. Toinen tapa
on pakata lastut folioon ja asettaa paketti ritilälle
polttimien päälle tai käyttää Weberin savustuslaatikkoa.
tarvitsimme vielä yhden Weberin – ja vieläpä sellaisen,
joka oli tarkoitettu vain savustamiseen. Kerran hän
sitten sanoi minulle, että jos hän vielä kuulee puhuttavan
Smokey Mountainista, minun on ostettava se. Puoli tuntia
myöhemmin istuin autossa matkalla rautakauppaan.
Sytytys
– Savustamaan ei siis pidä ryhtyä silloin, kun on kiire,
koska kaikkea ei ehdi millään saman päivän aikana.
Mutta sytyttäminen on helppoa. Käytän aina Minionmenetelmää, koska se pitää lämpötilan ja
savunmuodostuksen tasaisena usean tunnin ajan.
Smokey Mountainissa nerokasta on sen vesiastia – vesi
pitää lämpötilan alhaisena ja tekee lihasta uskomattoman
mehukasta. On vain muistettava lisätä vettä –
savustaminenhan kestää useita tunteja.
tain
un
o
y M cm
oke r™ 57
m
S oke
Co
Suos.hinta 489,00
Suosikkimaku
– En siis osaa sanoa, minkälainen savustuspuu milloinkin
parhaiten sopii. Minä teen kokeiluja omien
makunystyröitteni mukaan. Luin jostain, ettei koskaan
pidä käyttää pihkaisia puulajeja, koska niistä tulee paha
maku. Hedelmäpuut sitä vastoin ovat todella hyviä, ja
kun kaadan pihalta hedelmäpuita, säästän aina
muutaman oksan Smokey Mountainia varten. Itse olen
hulluna omenapuuhun. Se sopii lähes kaikkeen –
erityisesti riistaan, koska se antaa makean, hedelmäisen
maun. Pidän myös hickorysta, koska siinä on voimakas
ja erittäin savuinen maku. Hickorylla ruokaan saa
helposti savun makua. Lisäksi olen huomannut, että liian
vähän on parempi kuin liian paljon. Aion silti kokeilla lisää
erityyppisillä puulajeilla.
Puulastuja ja -paloja
– On vaikea sanoa, millainen puu sopii savustukseen
parhaiten – se riippuu vähän menetelmästä. Jos
savustaa pitkään, kokonaiset puupalat ovat hyvä idea,
sillä ne kestävät pitkään. Jos sen sijaan haluaa vain
antaa pihville aavistuksen omenapuun tai timjamin
aromia, puulastut tai mausteyrtit käyvät mielestäni hyvin.
Voimakas
savunmaku
Hickory
Mesquite
Tammi
Pyökki
Saksanpähkinä­
puu
Hasselpähkinä­
puu
Leppä
Setri
Hedelmäpuu
Mieto
savunmaku
43
02
1
04
03
01
08
10
07
10
09
14
13
16
15
20
19
17
23
24
44
25
21
Weber
Original
05
06
11
12
18
17
01. Grillikylkikehikko
Kätevä kehikko grillikyljille. Kehikon avulla
voit valmistaa grillissä monta grillikylkeä
kerrallaan, ja kehikossa ruokaa on helppo
siirtää. Suos.hinta 24,00
14. Työtaso
Vakaa työtaso 57 cm:n brikettigrilliin.
Saat paljon tilaa marinadeille, mausteille,
kulhoille ja pienille keittiövälineille.
Suos.hinta 44,00
02. Brikettikorit
Brikettigrillin brikettikorit, joissa briketit on
helppo pitää paikallaan. Epäsuora grillaus
ja muut grillausmenetelmät sujuvat
helposti, ja briketit on helppo poistaa
grillistä käytön jälkeen. Sopii 57 cm:n
brikettigrilliin
Suos.hinta 22,50
15. Grillausvarras
Brikettigrillin ehdoton lisävaruste. Voit
grillata kokonaisia broilereita, ankkoja ja
esimerkiksi paisteja. Sähkökäyttöinen
varras ruskistaa lihan tasaisesti joka
puolelta. Setti sisältää kohotusrenkaan,
vartaan ja moottorin. Sopii 57 cm:n
malleihin, ei kuitenkaan Compact-malliin.
Suos.hinta 131,50
03. Wokkipannu
Nerokas wokkipannu grilliin. Voit valmistaa
pannussa itämaisia ruokia, popcorneja,
klenettejä tai vaikka munkkeja. Sopii
57 cm:n brikettigrilliin
Suos.hinta 66,00
04. Kaksinkertaiset grillivartaat
Tukevat grillivartaat, joissa ruoka pysyy
hyvin paikallaan ja joita on helppo kääntää.
Konepesun kestävät. 8 kpl:n pakkauksessa.
Suos.hinta 15,00
05. Paistiteline
Kätevä teline niin lihan kuin lintujenkin
kypsennykseen. Teline kohottaa lihan irti
ritilästä, jolloin ilma pääsee kiertämään ympäri.
Liha on helppo kantaa keittiöstä grilliin.
Suos.hinta 22,50
06. Kansipidike
Kätevä kansipidike, jonka avulla kansi on
helppo keinauttaa grillin sivuun ruoan
tarkistamisen ajaksi. Sopii 57 cm:n
brikettigrilliin
Suos.hinta 28,00
07. Lämmitysteline
Leipä ei pala, ja grilliritilälle jää enemmän
tilaa. Sopii hyvin bruschetalle.
Suos.hinta 28,00
08. Suojapeite Fireplacelle
Ylellinen suojapeite Weber® Fireplacelle.
Suojaa lehdiltä, pölyltä ja muulta lialta.
Kestävää vinyyliä.
Suos.hinta 33,00
09. Brikettipidikkeet
Brikettigrillin brikettipidikkeet, joissa briketit
on helppo pitää paikallaan. Epäsuora
grillaus ja muut grillausmenetelmät
onnistuvat helposti. Sopii 47 ja 57 cm:n
brikettigrilleihin.
Suos.hinta 14,00
10. Pizza-/paistokivi
Pizza-/paistokiven avulla voit valmistaa
Weber-grillissä lähes kaikenlaisia leipiä ja
kakkuja. Mukana alumiinista valmistettu
leivinpelti. Koot Ø 26 cm, Ø 36 cm ja
30 x 44 cm
Suos.hinta alk. 40,00
11. Valurautapannu ja ritilä
Valurautapannussa on helppo paistaa
lihapullia, jauhelihaa, ohukaisia ja juureksia.
Mukana grilliritilä.
Suos.hinta 95,50
22
26
12. Työvälineteline
Kätevä teline, jossa välineet pysyvät aina
käden ulottuvilla, kun grillaat.
Suos.hinta 10,00
13. Valurautapannu, irrallinen
Valurautapannusisäkappale Weber Original
-valurautaritilään. Aseta paistinpannu
grilliritilän reikään ja valmista esimerkiksi
pannukakkuja, jauhelihapihvejä, kevyesti
paistettuja vihanneksia tai munakasta.
Sopii 57 cm:n brikettigrilliin
Suos.hinta 42,50
27
16. Kanateline
Helppokäyttöinen kanateline.
Telineessä kana kypsyy pinnaltaan
herkullisen rapeaksi.
Suos.hinta 26,00
17. Original Flex -sytytin
Tyylikäs softcoating-pinnoitteella
päällystetty sytytin, jonka voi täyttää
uudelleen. Joustavan ruostumattomasta
teräksestä valmistetun pään ansiosta
briketit on helppo sytyttää milloin tahansa.
Saatavana punaisena ja mustana.
Suos.hinta 19,50
18. Tiputusastiat
Kätevät astiat suojaavat grilliä rasvalta ja
lihanesteiltä, jotka palavat helposti kiinni ja
ovat vaikeasti puhdistettavia.
Suos.hinta alk. 9,50
19. Valurautasisäkappale, irrallinen
Valurautaritiläsisäkappale Weber Original
-valurautaritilään. Aseta valurautaritilä
grilliritilän reikään ja saat pihveille ja
kyljyksille täydellisen grillikuvion.
Suos.hinta 42,50
20. Grilliritilät
Taittuvareunaisten sivujen ansiosta brikettejä
on helppo lisätä jälkikäteen koko grilliritilää
poistamatta. Ruostumatonta terästä.
Suos.hinta alk. 38,50
21. Grillikinnas
Alkuperäinen grillikinnas, joka suojaa sinua
grillin lämmöltä. Puuvillaa.
Suos.hinta 14,00
22. Brikettigrillin suojapeite
Suojaa brikettigrilliä sään vaihteluilta tukevalla
suojapeitteellä. Vinyyli, suos.hinta alk. 14,00
Luksus, suos.hinta alk. 34,50
23. Firespice®-savustuslastut
Saat ruokaan savuista makua lisäämällä
grilliin aromipuulastuja. Saatavana lastuina
ja paloina.
Suos.hinta alk. 7,00
24. Parila
Paista esimerkiksi lihapullia, kananmunia
tai pekonia valurautaparilalla grillissä ja
välty käryltä sisällä.
Suos.hinta 70,50
25. Esiliina
Suojaa itsesi grillin ääressä alkuperäisellä
Weber-esiliinalla. Puuvillaa.
Suos.hinta 22,50
26. Fireplace
Ylellinen Weber-tulisija, joka luo viihtyisän
tunnelman jokaiselle takapihalle. Tulisija on
se kuuluisa piste i:n päälle. Se kruunaa
grillijuhlat ja mahdollistaa iltojen jatkumisen
hieman pidempään.
Suos.hinta 172,50
27. Varrasteline
Tee herkullisia grillivartaita omalla
varrastelineellä. Pidikkeen avulla
vartaita on helppo käännellä.
Suos.hinta 35,00
45
Pieni esite,
josta tuli
menestystarina
Kaikki alkoi esitteestä, joka katosi sotkuisen kirjoituspöydänlaatikon uumeniin.
Myöhemmin samainen esite antoi lähtölaukauksen voittokululle, joka toi
amerikkalaisen grillijättiläisen, Weberin, Pohjoismaihin ja Lähi-itään.
Tämä menestystarina kertoo Weber-Stephen Nordicista.
Markt & Co. -niminen yritys oli jo pitkään saanut kiristää
vyötä. Ajat olivat kovat, ja oli löydettävä uusi purje, joka
kääntäisi laivan kurssin. Jens Bindslev oli kauan sitten
saanut suuren amerikkalaisen grillivalmistajan,
Weberin, tuotevalikoimasta kertovan esitteen. Tämä
grillijätti ei kuitenkaan ollut vielä Pohjoismaissa mikään
jättiläinen, ja sen tuotteita myytiin vain yhdessä paikassa
Tanskassa, Johannes Fogin toimesta Lyngbyssä.
Esite oli siivouksessa kadonnut kirjoituspöydänlaatikon
uumeniin. Jens kaivoi esitteen uudelleen esiin. Se
sisälsi jotakin aivan uutta ja erilaista. Jens ja hänen
kumppaninsa Michael Jensen päätyivät yhteistuumin
ajatukseen, että oli aika laittaa uudet pullat uuniin.
Joten miksi ei kokeiltaisi grillimaailmaa?
Ei kannellinen grilli mene kaupaksi
Vuonna 1993 Jens ja Michael pukivat työvaatteet
ylleen – valmiina painamaan töitä hiki hatussa – kun
ensimmäinen 47 cm:n Weber-brikettigrillejä sisältävä
kontti saapui Tanskaan. Täynnä odotusta, jännitystä ja
hiukkasen pelkoa miehet lähettivät ensimmäiset
kappaleet jälleenmyyjille. Ennen vuoden loppua he
joutuivat kuitenkin toteamaan, että yli puolet grilleistä
oli palautettu mukanaan perustelu: ”Ei kannellinen grilli
mene kaupaksi – ei siinä ole mitään mieltä.” Hieman
noloina tanskalaismiehet näkivät unelman helposta
menestyksestä muuttuvan kovaksi työksi.
Hammasharja... ja grilli
Yksi pieni vastoinkäyminen ei kuitenkaan lannistanut
Jensin ja Michaelin kaltaisia miehiä. Itsepäisyydellä,
tarmolla ja sisuunnuksesta kumpuavalla tahdolla he
ponnistelivat härkäpäisesti saadakseen esiteltyä omituisen
kannellisen Weber-grillin tanskalaisille markkinoille. Ja
eräänä perjantai-iltana vuonna 1996 kohtalo teki heille
onnekkaan kepposen, joka muutti kaiken.
Tuona perjantaina herrat nauttivat harvinaisesta
lepohetkestä katsellen Casper Christensenin suosittua
TV-ohjelmaa ”Passi ja hammasharja", joka tuohon
aikaan keräsi joka jaksolleen noin 2,5 miljoonaa
katsojaa. Sukat saivat tuulettua sohvapöydällä, ja
väsymys alkoi jälleen yhden raskaan viikon jälkeen
painaa silmäluomissa.
Jan Glæselin, Passi ja hammasharja -ohjelman
orkesterin kapellimestarin, oli määrä osallistua visailuun,
jossa hänen rakkain aarteensa oli huutokaupattavana.
Visailu oli tietysti lavastettu, ja Jan murtui, kun hän
menetti rakkaan Weber-grillinsä. Jens ja Michael
heräsivät siinä silmänräpäyksessä – he tuskin pystyivät
käsittämään, että onnenpyörä oli pysähtynyt juuri heidän
kohdalleen. Seuraavana päivänä he lähettivät Janille
uuden Weber-grillin, ja siitä sai alkunsa läheinen ystävyys
Jan Glæselin ja hänen vaimonsa Miriamin kanssa. Siitä
sai alkunsa myös Weberin menestystarina...
kunnolla Skandinaviaan. Jens ja Michael eivät voineet
olla enempää yhtä mieltä. Weber Scandinavia
perustettiin Nørresundbyssä haastavassa tilanteessa,
mutta innostuneisuuden ja sitoutumisen ansiosta siitä
tuli suurempaa kuin mikään muu.
Kova uurastus alkoi vihdoinkin tuottaa hedelmää.
Vuonna 2002 Ruotsin markkinat yhdistettiin Weber
Scandinaviaan, ja kun Suomi tuli mukaan vuonna
2004, nimeksi muutettiin Weber-Stephen Nordic.
Vuonna 2008 perustettiin Weber-Stephen Middle
East, jonka tarkoituksena oli esitellä Weber-tuotteet
Lähi-idässä. Aalborgin elämyskeskus Grilleriet lisättiin
ansioluetteloon vuonna 2007, ja vuonna 2010 WeberStephen Nordicin varresta versoi vielä uusi oksa,
Kööpenhaminan Grilleriet.
Weber tekee takapihan sankareita
Jensille, Michaelille ja heidän uskollisille työntekijöilleen
on tapahtunut paljon vuoden 1993 jälkeen. Aikojen
kuluessa yksi asia on kuitenkin pitänyt pintansa:
Weber ajaa grilliharrastajien asiaa. Tavoitteena on ensi
kädessä tarjota upeita grillielämyksiä kaikille, jotka
haluavat valmistaa ruokaa avotulella. Weber haluaa
tehdä takapihan sankareita, ja näin tulee olemaan
myös jatkossa, kun Weberin kaksi pohjoismaista
pioneeria pistävät joka päivä kaikkensa peliin
luodakseen grillikansalle yhä uusia elämyksiä.
Niin siis kävi, että pienestä kirjoituspöydänlaatikossa
lojuneesta esitteestä tuli Weber-Stephen Nordicin
menestystarina. Ja se menestystarina on vasta alkanut.
Sehän on jo nähty...
Weber-Stephen Nordic syntyy
Yhden
miehen
intohimo
46
Weber sai alkunsa yhden miehen intohimosta
grillattuun ruokaan. Kun amerikkalainen George
Stephen vuonna 1952 sai hullun idean
muuttaa meripoijun kannelliseksi grilliksi,
ikoni oli syntynyt. Sen jälkeen on tapahtunut
paljon, mutta alkuperäinen brikettigrilli on
pysynyt lähes muuttumattomana vuodesta
1952. Ikävä kyllä George Stephen grillasi
viimeisen pihvinsä vuonna 1973, mutta
hänen lapsensa johtavat joukkuetta edelleen
Weber-konsernin päämajassa Chicagossa.
Tämän jälkeen alkoi tapahtua. Weber-grilli tunkeutui
Tanskan kansan tietoisuuteen, ja Jens ja Michael saivat
otteen Tanskan markkinoista. Vuonna 2000 Gardena
osti Markt & Co:n, ja kun Weber-grillin suosio oli jo
levinnyt Norjan rajojen yli, Weberin yhdysvaltalainen
emo-organisaatio päätti, että oli aika asettautua
Brik
etti
gril
li
199
3
Markt & Co. alkaa
myydä Weber-grilliä
1993
Casper Christensenin
Passi ja hammasharja
-ohjelmassa
lahjoitetaan palkinnoksi
Jan Glæselin rakas
häälahja, Weber-grilli
1996
Weber Scandinaviasta
tulee Weber-Stephen
Nordic
2004
Weber saa
ensimmäisen
kerran Seidenfaden
Design Copenhagen
-suunnittelupalkinnon
suola- ja
pippurimyllyistään
2007
Grilleriet avataan
Suomessa
Grilleriet avataan
Aalborgissa
Dubain
GardenCentressä
avataan
lippulaivamyymälä
2007
2007
2008
Grilleriet avataan
Kööpenhaminassa
2011
47
Plug It In
Plug It In
Ei kaasua eikä brikettejä? Ei hätää, voit silti
grillata. Tapaa Weberin sähkökäyttöiset
perheenjäsenet, Weber Q140 ja Q240
Ei kaasua eikä brikettejä? Ei hätää, voit silti grillata.
Tapaa Weberin sähkökäyttöiset perheenjäsenet, Weber
Q140 ja Q240. Helppoa, mukavaa ja täydellistä, kun
haluat grillata ympäristön rajoituksista huolimatta. Sen
mahdollistavat Weberin sähkögrillit Weber Q140 ja
Q240, mutta miten ne oikein toimivat?
Miksi sähkögrilli?
– Koska monet telttailevat, purjehtivat tai asuvat
paikoissa, joissa palomääräykset kieltävät brikettien ja
kaasun käytön. Lisäksi on niitä, jotka eivät halua käsitellä
brikettejä tai kaasupulloja, kertoo Martin Mygdam, joka
toimii keittiömestarina Weberin grillikoulussa Grillerietissä.
Miten sytytys tapahtuu?
– Sinun tarvitsee vain etsiä pistorasia, kytkeä pistoke ja
painaa grillin painiketta. Sen jälkeen on odotettava punaisen
valon syttymistä. Sitten grilli on valmis käyttöön.
Miten ruokaan saa aidon grillimaun?
– Ensimmäinen tekijä on grillin valurautaritilä, joka
lämpenee hyvin kuumaksi ja jättää ruokaan ”oikeat”
grillijäljet. Lisäksi kannessa on alumiiniosa, joka
heijastaa lämpöä ja antaa puhtia grillaukseen. Voit
myös käyttää grillissä savustuslastuja, jos pidät
savustetusta ruoasta, Martin Mygdam selittää.
Q
®2
40
W
eb
er
W
eb
er
Q
®1
40
W
eb
er
Q
®1
40
Mitä voin grillata?
– Voit grillata sähkögrillissä aivan samoja aineksia kuin
muissakin grilleissä. Weberin Q140 ja Q240 ovat täysin
samanlaisia kuin Q-sarjan muut grillit – paitsi että ne
ovat sähkökäyttöisiä. Suuremmassa mallissa voit siis
grillata kalaa, pihvejä ja kokonaisia broilereita, paistaa
pizzaa jne., Martin Mygdam luettelee. 3 mallit löytyy
alla.
48
•Sähkögrillissä ei tarvitse huolehtia
kaasun loppumisesta
•Täydellinen ratkaisu, kun kaasu ja
briketit eivät tule kysymykseen
•Suos.hinta 246,00
•Portaaton säätö, sopii erinomaisesti
kauan kestävään grillaamiseen
•Jalusta, joka varmistaa hyvän
työskentelykorkeuden
•Suos.hinta 305,00
•Suurempi kuin pikkusisarensa Weber
Q140 – enemmän tilaa epäsuoraan
kypsennykseen
•Paljon tilaa pihveille, broilerinfileille ja
muille pienille lihapaloille
•Suos.hinta 439,00
Olsenin
mehukas
grillimenu
Alkuruoka
Pääruoka
Jälkiruoka
Grillattu lohi- ja turskatartar
4 annosta
Marinoitu härän sisäfilee
4 annosta
Chilillä maustetut suklaamuffinit
Noin 10 kpl
300 g nahatonta ja ruodotonta lohta
300 g nahatonta ja ruodotonta turskaa
4–5 pientä salottisipulia
3 rkl silputtua tilliä
Hieman öljyä pannuun grillausta varten
Suolaa ja pippuria
700–800 g härän sisäfileetä
1 tl murskattua mustapippuria
½ tl paprikaa
2 tl sokeria
4½ tl karkeaa suolaa
Rucolaa
Vadelmaetikkaa
1 kourallinen vadelmia koristeeksi
250 g vehnäjauhoja
130 g voita
180 g sokeria
100 g tummaa suklaata rouhittuna
2 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaota
2 dl luonnonjogurttia
1 kananmuna
¼ tl chilijauhetta
Hienonna lohi ja turska terävällä veitsellä melko
karkeaksi.
Laita kala kulhoon ja lisää silputtu tilli, hienonnettu
salottisipuli, suola ja pippuri. Anna levätä 15
minuuttia. Muotoile pihveiksi ja grillaa kuumalla
pannulla grillissä tai Weber-alumiinivuoassa
kuumassa öljyssä. Tartarpihveissä on oltava hyvä
paistopinta ennen kääntämistä, koska ne eivät
sisällä mitään sitovaa ainesta. Grillaa tartarpihvejä
3–4 minuuttia kummaltakin puolelta.
Puhdista häränfileestä rasva ja jänteet. Sekoita
mausteet ja hiero ne kunnolla lihan pintaan.
Aseta liha vadille ja peitä se talouskelmulla.
Laita vati jääkaappiin noin vuorokaudeksi. Käännä
lihaa pari kertaa marinoitumisen aikana.
Sisäfilee grillataan jaksoittain. Aseta liha
kuumaan grilliin ja grillaa noin 10 minuuttia.
Käännä lihaa muutaman kerran, jotta saat
kauniin paistopinnan. Ota liha grillistä ja anna
sen levätä noin 10 minuuttia, mieluusti
astiapyyhkeellä peitettynä. Grillaa uudelleen
noin 10 minuuttia. Ota liha grillistä ja anna
levätä noin 10 minuuttia astiapyyhkeellä
peitettynä ennen tarjoilua.
Sytytä grilli ja kuumenna se 200-asteiseksi.
Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Sekoita
kulhossa vehnäjauhot, sokeri, rouhittu tumma
suklaa, leivinjauhe, kaakao ja chili.
Sekoita toisessa kulhossa jäähtynyt voi yhteen
jogurtin kanssa ja vatkaa joukkoon kananmuna.
Kääntele kuivat aineet joukkoon ja jaa taikina
10 pieneen alumiinivuokaan lähes reunaan
saakka. Aseta vuoat pizza-/paistokivelle ja
paista noin 20 minuuttia.
Leikkaa liha ohuiksi siivuiksi ja tarjoile rucolan,
vadelmaetikan ja kokonaisten vadelmien kera.
49
Weber-per he
Miltä koko Weber-perhe oikein näyttää? Tässä ovat esiteltyinä kaikki Weberin grillit, ja oikealta
voit lukea kunkin grillin ominaisuudet.
Genesis®
18 Spirit Premium
E-320™
®
17 Spirit® Classic
E-320™
20 Genesis®
S-310™
Spirit®
15 Spirit® Classic
E-210™
21 Genesis®
EP-320™
22 Genesis®
S-330™
16 Spirit® Classic
E-310™
19 Genesis®
E-310™
13 SMOKEY MOUNTAIN
COOKER™ 47 cM
23 Genesis®
E-330™
14 RANCH® KETTLE
Kaasu
13 SMOKEY MOUNTAIN
COOKER™ 57 cM
1 Smokey Joe® gold
2 Go-anywhere®
11 12 Performer®,
kaasusytytys ja ILMAN
KAASUSYTYTYSTÄ 57 cm
9 One-Touch®
DELUXE 57 cm
Brikettigrilli
10 One-Touch® PRO
CLASSIC 57 cm
3 one-touch®
original 47 cm
4 one-touch®
original 57 cm
6 One-Touch®
Premium 57 cm
5 One-Touch®
Premium 47 cm
4
Weber Original
1952
7 MASTER-TOUCH®
57 cm
8 MASTER-TOUCH®
67 cm
Kaasugrilli
Brikettigrilli
Transportable
1Smokey Joe® Gold
0 vuoden takuuohjelma
1
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Ilmapelti valualumiinia
Valmistettu Yhdysvalloissa
Grillausalue 37 cm
Kansi lukittuu paikoilleen, mikä tekee mallista
kannettavan
Mitat: K: 43 cm L: 37 cm S: 42 cm
Summit®
2Go-Anywhere®
10 vuoden takuuohjelma
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Valmistettu Yhdysvalloissa
Pienikokoinen kompakti malli
Grillausalue 41 x 25 cm
Jalat, jotka myös lukitsevat kannen paikalleen.
Mitat: K: 37 cm L: 53 cm S: 31 cm
26 Summit® E-670™
Musta
27 Summit® S-670™
Ruostumaton teräs
One-Touch®
3One-Touch® Original 47 cm
25 Summit® S-470™
Ruostumaton teräs
10 vuoden takuuohjelma
Kahvassa lämpösuoja
Brikettimitta
2 brikettipidikettä
One-Touch®-puhdistusjärjestelmä valualumiinilla
pinnoitettua terästä
Valualumiininen tuhkankeräysastia
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 91 cm L: 56 cm S: 51 cm
4One-Touch® Original 57 cm
24 Summit® E-470™
Musta
10 vuoden takuuohjelma
2 brikettipidikettä
One-Touch®-puhdistusjärjestelmä valualumiinilla
pinnoitettua terästä
Valualumiininen tuhkankeräysastia
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 99 cm L: 63 cm S: 58
5 One-Touch® Premium 47 cm
Grillaus on
perheurheilua
10 vuoden takuuohjelma
Kahvassa muoviotin
One-Touch® -puhdistusjärjestelmä
ruostumatonta terästä
Kannessa lämpömittari
2 brikettipidikettä
Tilava musta tuhka-astia, jonka voi irrottaa
tyhjennystä varten
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Brikettimitta
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 91 cm L: 63 cm S: 51 cm
34 Weber Q® 240
35 Weber Q® 300
6 One-Touch® Premium 57 cm
33 Weber Q® 220
36 Weber Q® 320
Weber merkitsee minulle ja kotiväelleni todella paljon. Eikä pelkästään sen takia, että
työskentelen Weberillä, vaan myös siksi, että grilli tarjoaa koko perheelle runsaasti hyviä
elämyksiä vuoden ympäri – ja myös monille muille perheille.
32 Weber Q® 200
31 Weber Q® 140
– We are in the entertainment business!
Nämä sanat ovat merkinneet minulle todella paljon. Ne
on lausunut Weberin toimitusjohtaja Jim Stephen, joka
on koko Weber-konsernin ylin johtaja ja vanhin konsernin
perustajan George Stephenin 11 lapsesta. Olin tekemässä
elokuvaa Weberin historiasta ja kehityksestä, ja palaset
loksahtivat paikoilleen, kun Jim Stephen tokaisi:
– We are not metal benders – we are in the entertainment
business…
Olin siinä hetkessä myyty! Juuri tällaisia arvoja halusin
yhdistää Weberiin. Miksikö? Koska kaikki voivat valmistaa
grillin ja tuoda sen markkinoille – mutta vain Weber
tarjoaa todellisen laatugrillin kylkiäisinä myös elämyksiä.
Siksi kotonani oleva grilli on muutakin kuin vain grilli – se
merkitsee viihtymistä, herkullista ruokaa, upeita elämyksiä
ja mukavia hetkiä minulle itselleni, vaimolleni Anjalle,
9-vuotiaalle Magnukselle ja erityisesti 6-vuotiaalle Sillelle.
Tulevana vuonna on entistäkin enemmän odotettavaa.
Kun grillaamisen on oltava hauskaa
2
Kaudella 2011 aiomme näyttää tosissamme, mihin
Weber pystyy viihderintamalla. Olemme juuri avanneet
ovet uuteen elämyskeskukseen, Kööpenhaminan
Grillerietiin – todelliseen grillausmekkaan – jonne
kutsumme kuluttajia, yrityksiä ja jälleenmyyjiä nauttimaan
monista huikeista grillauselämyksistä. Grillerietin voi
kokea sekä Kööpenhaminassa että Aalborgissa, ja lisäksi
tapaat Weberin erilaisissa tapahtumissa Suomessa. Ja
kesästä puheen ollen – sehän tarkoittaa samaa kuin
Weber Camp. Weber Klubbenin kautta järjestettävästä
leiristä on tullut mahtava perinne, jonka merkeissä sadat
asianharrastajat kokoontuvat viihtymään yhdessä ja
jakamaan intohimonsa grillaukseen. Tänä vuonna Weber
Camp käynnistyyy kesäkuun kolmantena viikonloppuna.
Uskallan taata, että siitä tulee suurempi, villimpi ja
varmasti yhtä mukava tapahtuma kuin muinakin vuosina.
kerroin, minkälaiseen grilliin hänen pitäisi sijoittaa taatakseen
itselleen mukavia grillielämyksiä vuosiksi eteenpäin. Tiedän
kyllä hyvin, että se saattaa vaikuttaa pelkältä sattumalta
– että Team Danmarkin heppu on vain yksi monista, joka
on saanut brikettigrillin lahjaksi. Tapaaminen kuitenkin
asetti asiat oikeaan perspektiiviin. Weber-grilli on oikea
valinta riippumatta siitä, millainen elämäntilanteesi on.
Olitpa sitten opiskelija, asunnonomistaja, kiireisen
lapsiperheen pää tai kiireinen eläkeläinen – whatever!
Weber tarjoaa kotonasi aina viihtyisiä hetkiä.
Weber on jokaiselle jotakin
Tapaa Lundkvistin perhe
Grilleriet, grillitapahtumat, Weber Camp, Weber Klubben
– kaikki nämä elämykset todistavat, että Weber on oikea
valinta, kun haluat grillaamisen olevan mukavaa.
Viihtyminen on nyt ja jatkossakin avainsana – ja se pätee
myös tähän ideakuvastoon, jota juuri pitelet käsissäsi.
Sain idean tavatessani erään Team Danmarkiin kuuluvan
kaverin. Väitin melko ponnekkaasti pystyväni
kuvailemaan, mitä vaihetta hän eli grillielämässään.
Kaveri oli sellainen siisti, noin 35-vuotias solmiomies – ja
minä pääsin hetkessä vauhtiin.
– Sinulla on brikettigrilli – One-Touch® 57 cm – jonka
olet saanut lahjaksi, mutta jota et käytä kovin usein, ja
grillaat noin 10 kertaa vuodessa, minä pälpätin.
Kaverin kulmakarvat nousivat, ja hän nyökkäsi. Minä
Tämän kuvaston sivuilla tapaat Lundkvistin perheen,
jossa sukupolvet grillaavat elämänsä kaikissa vaiheissa.
Tosin kyseessä on fiktiivinen perhe, mutta uskallan
väittää, että löydät tarinasta yhtymäkohtia myös omaan
perheeseesi. Minä ainakin tunnistan siitä pari
perheenjäsentä... Oikein hyviä grillauksia sinulle ja
perheellesi vuonna 2011. Olemme iloisia voidessamme
tehdä grillauksesta entistäkin hauskempaa!
Stig Pedersen
Markkinointijohtaja
10 vuoden takuuohjelma
Kahvassa muoviotin
One-Touch® -puhdistusjärjestelmä
ruostumatonta terästä
Kannessa lämpömittari
2 brikettipidikettä
Tilava musta tuhka-astia, jonka voi irrottaa
tyhjennystä varten
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Brikettimitta
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: 107 cm L: 71 cm S: 58 cm
7 Master-Touch® 57 cm
Weber Q®
28 Weber Q® 100
30 Weber Q® 140
29 Weber Q®
120
10 vuoden takuuohjelma
Kannessa lämpömittari
Tuck-Away™-kansipidike
Posliiniemaloitu alaosa
ja kansi
Nailonkahva, jossa ruostumaton
lämpösuoja
Brikettimitta
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 107 cm L: 71 cm S: 58 cm
8 Master-Touch® 67 cm
10 vuoden takuuohjelma
One-Touch® -puhdistusjärjestelmä
ruostumatonta terästä
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Kannessa lämpömittari
Tilava musta tuhka-astia, jonka voi irrottaa
tyhjennystä varten
2 Char-Basket™-brikettikoria
Tuck-Away™-kansipidike
Brikettimitta
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 109 cm L: 84 cm S: 69 cm
9 One-Touch® Deluxe 57 cm
10 vuoden takuuohjelma
2 integroitua työtasoa
6 työvälinekoukkua
Erikoissuuri kahva
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Kannessa lämpömittari
2 Char-Basket™-brikettikoria
One-Touch® -puhdistusjärjestelmä ruostumatonta
terästä
Kätevä kansipidike
Brikettimitta
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 104 cm L: 127 cm S: 61 cm
10One-Touch® Pro Classic 57 cm
10 vuoden takuuohjelma
Kahvassa lämpösuoja
Käytännöllinen työtaso
3 työvälinekoukkua
Hopeanväristä terästä
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Kannessa lämpömittari
2 Char-Basket™-brikettikoria
Tuck-Away™-kansipidike
One-Touch® -puhdistusjärjestelmä ruostumatonta
terästä
Brikettimitta
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 97 cm L: 120 cm S: 66 cm
Performer
®
11Performer®
10 vuoden takuuohjelma
Kannessa lämpömittari
Käytännöllinen työtaso
Tuck-Away™-kansipidike
Umpinainen CharBin™
-brikettilaatikko
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
3 työvälinekoukkua
2 Char-Basket™-brikettikoria
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 109 cm L: 119 cm S: 66 cm
12Performer®, jossa
kaasusytytys, 57 cm
10 vuoden takuuohjelma
Touch-N-Go-kaasusytytysjärjestelmä
Kannessa lämpömittari
3 työvälinekoukkua
Umpinainen CharBin™
-brikettilaatikko
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 109 cm L: 119 cm S: 66 cm
Smokey Mountain Cooker™
13Smokey Mountain Cooker™
47/57 cm
10 vuoden takuuohjelma
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
2 grilliritilää
Lisäkahva kannessa (57 cm)
Kannessa lämpömittari
Ranch® Kettle
14Ranch® Kettle
10 vuoden takuuohjelma
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Grillausalue 94 cm
Lukittavat pyörät
3 työvälinekoukkua
Valmistettu Yhdysvalloissa
Spirit®
15Spirit® Classic E-210™
25 vuoden takuuohjelma
Posliiniemaloidut grilliritilät
Posliiniemaloidut Flavorizer® Bars -tangot
2 ruostumatonta poltinta 7,61 kW/h
Kannessa lämpömittari
Grillausalue: 58 x 39 cm
4 työvälinekoukkua
2 maustepidikettä
Mitat: K: 151 cm L: 131 cm S: 71 cm
16Spirit® Classic E-310™
25 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 61 x 44 cm
2 maustehyllyä
3 ruostumatonta poltinta 11,0 kW/h
Posliiniemaloitu kansi, jossa lämpömittari ja
maalatut sivut
4 työvälinekoukkua
Posliiniemaloidut grilliritilät
Posliiniemaloidut Flavorizer® Bars -tangot
Mitat: K: 160 cm L: 137 cm S: 76 cm
17Spirit® Classic E-320™
25 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 61 x 44 cm
2 maustehyllyä
1 sivupoltin 3,51 kW/h
3 ruostumatonta poltinta 11,0 kW/h
Posliiniemaloitu kansi, jossa lämpömittari ja
maalatut sivut
4 työvälinekoukkua
Posliiniemaloidut grilliritilät
Posliiniemaloidut Flavorizer® Bars -tangot
Mitat: K: 160 cm L: 137 cm S: 76 cm
18Spirit® Premium 320™
25 vuoden takuuohjelma
Posliiniemaloitu kansi, jossa lämpömittari ja
maalatut sivut
3 ruostumatonta poltinta 11 kW/h
Grillausalue: 64 x 44 cm
Työtasot ruostumatonta terästä
Elektronisk Crossover® -sähkösytytys
Posliiniemaloidut grilliritilät
Posliiniemaloidut Flavorizer® Bars -tangot
6 työvälinekoukkua
1 sivupoltin 3,51 kW/h
Mitat: K: 157 cm L: 135 cm S: 76 cm
Genesis®
19 Genesis® E-310™
25 vuoden takuuohjelma
Posliiniemaloitu kansi, jossa lämpömittari ja
alumiinipäädyt
3 ruostumatonta poltinta 12,3 kW/h
Valurautainen grilliritilä
Posliiniemaloidut Flavorizer® Bars -tangot
Grillausalue: 66 x 50 cm
Työtasot ruostumatonta terästä
Eteen asennetut painikkeet
Sähkösytytys
Portaaton säätö
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 164 cm L: 152 cm S: 76 cm
20Genesis® S-310™
25 vuoden takuuohjelma
Ruostumaton teräskansi, jossa lämpömittari
ja alumiinipäädyt
Ruostumaton grilliritilä
Ruostumattomat Flavorizer® Bars -tangot
3 ruostumatonta poltinta 12,3 kW/h
Eteen asennetut painikkeet
Sähkösytytys
Grillausalue: 66 x 50 cm
Työtasot ruostumatonta terästä
6 työvälinekoukkua
Valmistettu Yhdysvalloissa
Portaaton säätö
Mitat: K: 164 cm L: 152 cm S: 76 cm
21Genesis® EP-320™
25 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 66 x 50 cm
6 työvälinekoukkua
2 ruostumatonta teräksistä työtasoa
Sivupolttimet 3,51 kW/h
Termostaatilla varustettu posliiniemaloitu kansi
ja alumiinipäädyt
3 ruostumatonta poltinta 12,3 kW/h
Ruostumaton grilliritilä
Ruostumattomat Flavorizer® Bars -tangot
Eteen asennetut painikkeet
Sähkösytytys
Työtasot ruostumatonta terästä
Valmistettu Yhdysvalloissa
Portaaton säätö
Mitat: K: 164 cm L: 152 cm S: 76 cm
Weber Q®
22Genesis® S-330™
25 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 66 x 50 cm
6 työvälinekoukkua
Sivupolttimet 3,51 kW/h
Ruostumaton teräskansi, jossa lämpömittari
ja alumiinipäädyt
3 ruostumatonta poltinta 12,3 kW/h
Ruostumaton grilliritilä
Ruostumattomat Flavorizer® Bars -tangot
Eteen asennetut painikkeet
Sähkösytytys
2 ruostumatonta teräksistä työtasoa
Sear Station®
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 164 cm L: 152 cm S: 76 cm
23Genesis® E-330™
25 vuoden takuuohjelma
Termostaatilla varustettu posliiniemaloitu kansi
ja alumiinipäädyt
Sähkösytytys
3 ruostumatonta poltinta 12,3 kW/h
Grillausalue 66 x 50 cm
Valurautainen grilliritilä
Posliiniemaloidut Flavorizer Bars® -tangot
6 työvälinekoukkua
Eteen asennetut painikkeet
2 ruostumatonta teräksistä työtasoa
Sivupolttimet 3,51 kW/h
Sear Station®
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 164 cm L: 152 cm S: 76 cm
Summit®
24 Summit® E-470™
25 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 70 x 49 cm
Paksu ruostumaton grilliritilä 9,5 mm
Ruostumattomat Flavorizer® Bars -tangot
Termostaatilla varustettu posliiniemaloitu kansi
ja alumiinipäädyt
4 ruostumatonta poltinta 14,3 kW/h
SnapJet™-sytytysjärjestelmä
Sear Station®
Sivupolttimet 3,51 kW/h
Tuck- Away™-grillausvarras
6 työvälinekoukkua
Kahvassa Grill-Out®-lamppu
Valaistut säätöpainikkeet
Savustuslaatikko
Infrapunapoltin
Mitat: K: 145 cm L: 168 cm S: 76 cm
25Summit® S-470™
25 vuoden takuuohjelma
Ruostumaton teräskansi, jossa lämpömittari
ja alumiinipäädyt
4 ruostumatonta poltinta 14,3 kW/h
Sivupolttimet 3,51 kW/h
Paksu ruostumaton grilliritilä 9,5 mm
Ruostumattomat Flavorizer® Bars -tangot
Sear Station®
Mitat: K: 145 cm L: 168 cm S: 76 cm
Tuck- Away™-grillausvarras
SnapJet™-sytytysjärjestelmä
Kahvassa Grill-Out®-lamppu
Valaistut säätöpainikkeet
Savustuslaatikko
Infrapunapoltin
Q®
33 Q® 220
5 vuoden takuuohjelma
Kannessa lämpömittari
Kansi 3,5 cm korkeampi kuin mallissa Q® 200
Kansi ja pohja valualumiinia
Grillausalue 59 x 54 cm
2 työtasoa
Sähkösytytys
Valurautainen grilliritilä
Mitat: K: 66,1 cm L: 130,6 cm S: 63,6 cm
28Q 100
®
5 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 42,5 x 32 cm
Valurautainen grilliritilä
Kansi ja pohja valualumiinia
Polttimet ruostumatonta terästä
Lämmön portaaton säätö
Helppo kuljettaa
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 59,7 cm L: 68,6 cm S: 48 cm
34 Q® 240, jalusta
29Q 120
®
5 vuoden takuuohjelma
Kaksi työtasoa ja kiinteä
työvälinekoukku
Sähkösytytys
Helppo kuljettaa
Kansi ja pohja valualumiinia
Kannessa lämpömittari
Valurautainen grilliritilä
Grillausalue 42,5 x 32 cm
Lämmön portaaton säätö
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 59,7 cm L: 68,6 cm S: 48 cm
30Q® 140
5 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 42,5 x 32 cm
2 200 W
Johdon pituus 1,8 m
Sähkögrilli
Valurautainen grilliritilä
Kansi ja pohja valualumiinia
Lämmön portaaton säätö
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 59,7 cm L: 68,6 cm S: 48 cm
31 Q
® 140, jalusta
5 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 42,5 x 32 cm
2 200 W
Johdon pituus 1,8 m
Sähkögrilli
Valurautainen grilliritilä
Kansi ja pohja valualumiinia
Lämmön portaaton säätö
Kätevä jalusta
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 99 cm L: 68,60 cm P: 48 cm
5 vuoden takuuohjelma
2 200 W
Johdon pituus 1,8 m
Sähkögrilli
Grillausalue 39 x 54 cm
2-osainen valurautainen grilliritilä
Kansi ja pohja valualumiinia
Lämmön portaaton säätö
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 101 cm L: 130,6 cm S: 63,6 cm
35Q®300
5 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 46 x 65 cm
2 poltinta, ruost. terästä
Kannessa lämpömittari
Asennettu tukevaan vaunuun
2-osainen valurautainen grilliritilä
Kansi ja pohja valualumiinia
Sytytys napin painalluksella
4 työvälinekoukkua
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 140,9 cm L: 140,3 cm S: 76,20
36Q®320
5 vuoden takuuohjelma
Lämmitysteline
Kahvassa Grill-out™-lamppu
Grillausalue 46 x 65 cm
Kansi ja pohja valualumiinia
Kannessa lämpömittari
2-osainen valurautainen grilliritilä
Sähkösytytys
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 140,9 cm L: 140,3 cm S: 76,20 cm
32 Q
® 200
5 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 39 x 54 cm
Grilliritilä posliiniemaloitua valurautaa
Kansi ja pohja valualumiinia
2 työtasoa
Sytytys napin painalluksella
Lämmön portaaton säätö
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 66,1 cm L: 130,6 cm S: 61,6 cm
26Summit® E-670™
25 vuoden takuuohjelma
SnapJet™-sytytysjärjestelmä
6 ruostumatonta poltinta 17,6 kW/h
Infrapunapoltin
Grillausalue 96 x 49 cm
Termostaatilla varustettu posliiniemaloitu kansi
ja alumiinipäädyt
Paksu ruostumaton grilliritilä 9,5 mm
Ruostumattomat Flavorizer® Bars -tangot
Sear Station®
Tuck- Away™-grillausvarras
6 työvälinekoukkua
Kahvassa 2 Grill-Out®-lamppua
Valaistut säätöpainikkeet
Savustuslaatikko
Mitat: K: 145 cm L: 168 cm S: 76 cm
27 Summit® S-670™
25 vuoden takuuohjelma
6 ruostumatonta poltinta 17,6 kW/h
Infrapunapoltin
Grillausalue 96 x 49 cm
Kahvassa 2 Grill-out™-lamppua
Ruostumaton teräskansi, jossa
lämpömittari ja alumiinipäädyt
Paksu ruostumaton grilliritilä 9,5 mm
Ruostumattomat Flavorizer® Bars -tangot
Sear Station®
SnapJet™-sytytysjärjestelmä
Tuck- Away™-grillausvarras
Mitat: K: 145 cm L: 168 cm S: 76 cm
Löydätte enemmän tietoa takuujärjestelmästä sivulla
www.weber.com
Kaasugrilli
Brikettigrilli
Transportable
1Smokey Joe® Gold
0 vuoden takuuohjelma
1
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Ilmapelti valualumiinia
Valmistettu Yhdysvalloissa
Grillausalue 37 cm
Kansi lukittuu paikoilleen, mikä tekee mallista
kannettavan
Mitat: K: 43 cm L: 37 cm S: 42 cm
Summit®
2Go-Anywhere®
10 vuoden takuuohjelma
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Valmistettu Yhdysvalloissa
Pienikokoinen kompakti malli
Grillausalue 41 x 25 cm
Jalat, jotka myös lukitsevat kannen paikalleen.
Mitat: K: 37 cm L: 53 cm S: 31 cm
26 Summit® E-670™
Musta
27 Summit® S-670™
Ruostumaton teräs
One-Touch®
3One-Touch® Original 47 cm
25 Summit® S-470™
Ruostumaton teräs
10 vuoden takuuohjelma
Kahvassa lämpösuoja
Brikettimitta
2 brikettipidikettä
One-Touch®-puhdistusjärjestelmä valualumiinilla
pinnoitettua terästä
Valualumiininen tuhkankeräysastia
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 91 cm L: 56 cm S: 51 cm
4One-Touch® Original 57 cm
24 Summit® E-470™
Musta
10 vuoden takuuohjelma
2 brikettipidikettä
One-Touch®-puhdistusjärjestelmä valualumiinilla
pinnoitettua terästä
Valualumiininen tuhkankeräysastia
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 99 cm L: 63 cm S: 58
5 One-Touch® Premium 47 cm
Grillaus on
perheurheilua
10 vuoden takuuohjelma
Kahvassa muoviotin
One-Touch® -puhdistusjärjestelmä
ruostumatonta terästä
Kannessa lämpömittari
2 brikettipidikettä
Tilava musta tuhka-astia, jonka voi irrottaa
tyhjennystä varten
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Brikettimitta
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 91 cm L: 63 cm S: 51 cm
34 Weber Q® 240
35 Weber Q® 300
6 One-Touch® Premium 57 cm
33 Weber Q® 220
36 Weber Q® 320
Weber merkitsee minulle ja kotiväelleni todella paljon. Eikä pelkästään sen takia, että
työskentelen Weberillä, vaan myös siksi, että grilli tarjoaa koko perheelle runsaasti hyviä
elämyksiä vuoden ympäri – ja myös monille muille perheille.
32 Weber Q® 200
31 Weber Q® 140
– We are in the entertainment business!
Nämä sanat ovat merkinneet minulle todella paljon. Ne
on lausunut Weberin toimitusjohtaja Jim Stephen, joka
on koko Weber-konsernin ylin johtaja ja vanhin konsernin
perustajan George Stephenin 11 lapsesta. Olin tekemässä
elokuvaa Weberin historiasta ja kehityksestä, ja palaset
loksahtivat paikoilleen, kun Jim Stephen tokaisi:
– We are not metal benders – we are in the entertainment
business…
Olin siinä hetkessä myyty! Juuri tällaisia arvoja halusin
yhdistää Weberiin. Miksikö? Koska kaikki voivat valmistaa
grillin ja tuoda sen markkinoille – mutta vain Weber
tarjoaa todellisen laatugrillin kylkiäisinä myös elämyksiä.
Siksi kotonani oleva grilli on muutakin kuin vain grilli – se
merkitsee viihtymistä, herkullista ruokaa, upeita elämyksiä
ja mukavia hetkiä minulle itselleni, vaimolleni Anjalle,
9-vuotiaalle Magnukselle ja erityisesti 6-vuotiaalle Sillelle.
Tulevana vuonna on entistäkin enemmän odotettavaa.
Kun grillaamisen on oltava hauskaa
2
Kaudella 2011 aiomme näyttää tosissamme, mihin
Weber pystyy viihderintamalla. Olemme juuri avanneet
ovet uuteen elämyskeskukseen, Kööpenhaminan
Grillerietiin – todelliseen grillausmekkaan – jonne
kutsumme kuluttajia, yrityksiä ja jälleenmyyjiä nauttimaan
monista huikeista grillauselämyksistä. Grillerietin voi
kokea sekä Kööpenhaminassa että Aalborgissa, ja lisäksi
tapaat Weberin erilaisissa tapahtumissa Suomessa. Ja
kesästä puheen ollen – sehän tarkoittaa samaa kuin
Weber Camp. Weber Klubbenin kautta järjestettävästä
leiristä on tullut mahtava perinne, jonka merkeissä sadat
asianharrastajat kokoontuvat viihtymään yhdessä ja
jakamaan intohimonsa grillaukseen. Tänä vuonna Weber
Camp käynnistyyy kesäkuun kolmantena viikonloppuna.
Uskallan taata, että siitä tulee suurempi, villimpi ja
varmasti yhtä mukava tapahtuma kuin muinakin vuosina.
kerroin, minkälaiseen grilliin hänen pitäisi sijoittaa taatakseen
itselleen mukavia grillielämyksiä vuosiksi eteenpäin. Tiedän
kyllä hyvin, että se saattaa vaikuttaa pelkältä sattumalta
– että Team Danmarkin heppu on vain yksi monista, joka
on saanut brikettigrillin lahjaksi. Tapaaminen kuitenkin
asetti asiat oikeaan perspektiiviin. Weber-grilli on oikea
valinta riippumatta siitä, millainen elämäntilanteesi on.
Olitpa sitten opiskelija, asunnonomistaja, kiireisen
lapsiperheen pää tai kiireinen eläkeläinen – whatever!
Weber tarjoaa kotonasi aina viihtyisiä hetkiä.
Weber on jokaiselle jotakin
Tapaa Lundkvistin perhe
Grilleriet, grillitapahtumat, Weber Camp, Weber Klubben
– kaikki nämä elämykset todistavat, että Weber on oikea
valinta, kun haluat grillaamisen olevan mukavaa.
Viihtyminen on nyt ja jatkossakin avainsana – ja se pätee
myös tähän ideakuvastoon, jota juuri pitelet käsissäsi.
Sain idean tavatessani erään Team Danmarkiin kuuluvan
kaverin. Väitin melko ponnekkaasti pystyväni
kuvailemaan, mitä vaihetta hän eli grillielämässään.
Kaveri oli sellainen siisti, noin 35-vuotias solmiomies – ja
minä pääsin hetkessä vauhtiin.
– Sinulla on brikettigrilli – One-Touch® 57 cm – jonka
olet saanut lahjaksi, mutta jota et käytä kovin usein, ja
grillaat noin 10 kertaa vuodessa, minä pälpätin.
Kaverin kulmakarvat nousivat, ja hän nyökkäsi. Minä
Tämän kuvaston sivuilla tapaat Lundkvistin perheen,
jossa sukupolvet grillaavat elämänsä kaikissa vaiheissa.
Tosin kyseessä on fiktiivinen perhe, mutta uskallan
väittää, että löydät tarinasta yhtymäkohtia myös omaan
perheeseesi. Minä ainakin tunnistan siitä pari
perheenjäsentä... Oikein hyviä grillauksia sinulle ja
perheellesi vuonna 2011. Olemme iloisia voidessamme
tehdä grillauksesta entistäkin hauskempaa!
Stig Pedersen
Markkinointijohtaja
10 vuoden takuuohjelma
Kahvassa muoviotin
One-Touch® -puhdistusjärjestelmä
ruostumatonta terästä
Kannessa lämpömittari
2 brikettipidikettä
Tilava musta tuhka-astia, jonka voi irrottaa
tyhjennystä varten
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Brikettimitta
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: 107 cm L: 71 cm S: 58 cm
7 Master-Touch® 57 cm
Weber Q®
28 Weber Q® 100
30 Weber Q® 140
29 Weber Q®
120
10 vuoden takuuohjelma
Kannessa lämpömittari
Tuck-Away™-kansipidike
Posliiniemaloitu alaosa
ja kansi
Nailonkahva, jossa ruostumaton
lämpösuoja
Brikettimitta
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 107 cm L: 71 cm S: 58 cm
8 Master-Touch® 67 cm
10 vuoden takuuohjelma
One-Touch® -puhdistusjärjestelmä
ruostumatonta terästä
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Kannessa lämpömittari
Tilava musta tuhka-astia, jonka voi irrottaa
tyhjennystä varten
2 Char-Basket™-brikettikoria
Tuck-Away™-kansipidike
Brikettimitta
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 109 cm L: 84 cm S: 69 cm
9 One-Touch® Deluxe 57 cm
10 vuoden takuuohjelma
2 integroitua työtasoa
6 työvälinekoukkua
Erikoissuuri kahva
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Kannessa lämpömittari
2 Char-Basket™-brikettikoria
One-Touch® -puhdistusjärjestelmä ruostumatonta
terästä
Kätevä kansipidike
Brikettimitta
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 104 cm L: 127 cm S: 61 cm
10One-Touch® Pro Classic 57 cm
10 vuoden takuuohjelma
Kahvassa lämpösuoja
Käytännöllinen työtaso
3 työvälinekoukkua
Hopeanväristä terästä
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Kannessa lämpömittari
2 Char-Basket™-brikettikoria
Tuck-Away™-kansipidike
One-Touch® -puhdistusjärjestelmä ruostumatonta
terästä
Brikettimitta
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 97 cm L: 120 cm S: 66 cm
Performer
®
11Performer®
10 vuoden takuuohjelma
Kannessa lämpömittari
Käytännöllinen työtaso
Tuck-Away™-kansipidike
Umpinainen CharBin™
-brikettilaatikko
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
3 työvälinekoukkua
2 Char-Basket™-brikettikoria
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 109 cm L: 119 cm S: 66 cm
12Performer®, jossa
kaasusytytys, 57 cm
10 vuoden takuuohjelma
Touch-N-Go-kaasusytytysjärjestelmä
Kannessa lämpömittari
3 työvälinekoukkua
Umpinainen CharBin™
-brikettilaatikko
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 109 cm L: 119 cm S: 66 cm
Smokey Mountain Cooker™
13Smokey Mountain Cooker™
47/57 cm
10 vuoden takuuohjelma
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
2 grilliritilää
Lisäkahva kannessa (57 cm)
Kannessa lämpömittari
Ranch® Kettle
14Ranch® Kettle
10 vuoden takuuohjelma
Posliiniemaloitu alaosa ja kansi
Grillausalue 94 cm
Lukittavat pyörät
3 työvälinekoukkua
Valmistettu Yhdysvalloissa
Spirit®
15Spirit® Classic E-210™
25 vuoden takuuohjelma
Posliiniemaloidut grilliritilät
Posliiniemaloidut Flavorizer® Bars -tangot
2 ruostumatonta poltinta 7,61 kW/h
Kannessa lämpömittari
Grillausalue: 58 x 39 cm
4 työvälinekoukkua
2 maustepidikettä
Mitat: K: 151 cm L: 131 cm S: 71 cm
16Spirit® Classic E-310™
25 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 61 x 44 cm
2 maustehyllyä
3 ruostumatonta poltinta 11,0 kW/h
Posliiniemaloitu kansi, jossa lämpömittari ja
maalatut sivut
4 työvälinekoukkua
Posliiniemaloidut grilliritilät
Posliiniemaloidut Flavorizer® Bars -tangot
Mitat: K: 160 cm L: 137 cm S: 76 cm
17Spirit® Classic E-320™
25 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 61 x 44 cm
2 maustehyllyä
1 sivupoltin 3,51 kW/h
3 ruostumatonta poltinta 11,0 kW/h
Posliiniemaloitu kansi, jossa lämpömittari ja
maalatut sivut
4 työvälinekoukkua
Posliiniemaloidut grilliritilät
Posliiniemaloidut Flavorizer® Bars -tangot
Mitat: K: 160 cm L: 137 cm S: 76 cm
18Spirit® Premium 320™
25 vuoden takuuohjelma
Posliiniemaloitu kansi, jossa lämpömittari ja
maalatut sivut
3 ruostumatonta poltinta 11 kW/h
Grillausalue: 64 x 44 cm
Työtasot ruostumatonta terästä
Elektronisk Crossover® -sähkösytytys
Posliiniemaloidut grilliritilät
Posliiniemaloidut Flavorizer® Bars -tangot
6 työvälinekoukkua
1 sivupoltin 3,51 kW/h
Mitat: K: 157 cm L: 135 cm S: 76 cm
Genesis®
19 Genesis® E-310™
25 vuoden takuuohjelma
Posliiniemaloitu kansi, jossa lämpömittari ja
alumiinipäädyt
3 ruostumatonta poltinta 12,3 kW/h
Valurautainen grilliritilä
Posliiniemaloidut Flavorizer® Bars -tangot
Grillausalue: 66 x 50 cm
Työtasot ruostumatonta terästä
Eteen asennetut painikkeet
Sähkösytytys
Portaaton säätö
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 164 cm L: 152 cm S: 76 cm
20Genesis® S-310™
25 vuoden takuuohjelma
Ruostumaton teräskansi, jossa lämpömittari
ja alumiinipäädyt
Ruostumaton grilliritilä
Ruostumattomat Flavorizer® Bars -tangot
3 ruostumatonta poltinta 12,3 kW/h
Eteen asennetut painikkeet
Sähkösytytys
Grillausalue: 66 x 50 cm
Työtasot ruostumatonta terästä
6 työvälinekoukkua
Valmistettu Yhdysvalloissa
Portaaton säätö
Mitat: K: 164 cm L: 152 cm S: 76 cm
21Genesis® EP-320™
25 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 66 x 50 cm
6 työvälinekoukkua
2 ruostumatonta teräksistä työtasoa
Sivupolttimet 3,51 kW/h
Termostaatilla varustettu posliiniemaloitu kansi
ja alumiinipäädyt
3 ruostumatonta poltinta 12,3 kW/h
Ruostumaton grilliritilä
Ruostumattomat Flavorizer® Bars -tangot
Eteen asennetut painikkeet
Sähkösytytys
Työtasot ruostumatonta terästä
Valmistettu Yhdysvalloissa
Portaaton säätö
Mitat: K: 164 cm L: 152 cm S: 76 cm
Weber Q®
22Genesis® S-330™
25 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 66 x 50 cm
6 työvälinekoukkua
Sivupolttimet 3,51 kW/h
Ruostumaton teräskansi, jossa lämpömittari
ja alumiinipäädyt
3 ruostumatonta poltinta 12,3 kW/h
Ruostumaton grilliritilä
Ruostumattomat Flavorizer® Bars -tangot
Eteen asennetut painikkeet
Sähkösytytys
2 ruostumatonta teräksistä työtasoa
Sear Station®
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 164 cm L: 152 cm S: 76 cm
23Genesis® E-330™
25 vuoden takuuohjelma
Termostaatilla varustettu posliiniemaloitu kansi
ja alumiinipäädyt
Sähkösytytys
3 ruostumatonta poltinta 12,3 kW/h
Grillausalue 66 x 50 cm
Valurautainen grilliritilä
Posliiniemaloidut Flavorizer Bars® -tangot
6 työvälinekoukkua
Eteen asennetut painikkeet
2 ruostumatonta teräksistä työtasoa
Sivupolttimet 3,51 kW/h
Sear Station®
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 164 cm L: 152 cm S: 76 cm
Summit®
24 Summit® E-470™
25 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 70 x 49 cm
Paksu ruostumaton grilliritilä 9,5 mm
Ruostumattomat Flavorizer® Bars -tangot
Termostaatilla varustettu posliiniemaloitu kansi
ja alumiinipäädyt
4 ruostumatonta poltinta 14,3 kW/h
SnapJet™-sytytysjärjestelmä
Sear Station®
Sivupolttimet 3,51 kW/h
Tuck- Away™-grillausvarras
6 työvälinekoukkua
Kahvassa Grill-Out®-lamppu
Valaistut säätöpainikkeet
Savustuslaatikko
Infrapunapoltin
Mitat: K: 145 cm L: 168 cm S: 76 cm
25Summit® S-470™
25 vuoden takuuohjelma
Ruostumaton teräskansi, jossa lämpömittari
ja alumiinipäädyt
4 ruostumatonta poltinta 14,3 kW/h
Sivupolttimet 3,51 kW/h
Paksu ruostumaton grilliritilä 9,5 mm
Ruostumattomat Flavorizer® Bars -tangot
Sear Station®
Mitat: K: 145 cm L: 168 cm S: 76 cm
Tuck- Away™-grillausvarras
SnapJet™-sytytysjärjestelmä
Kahvassa Grill-Out®-lamppu
Valaistut säätöpainikkeet
Savustuslaatikko
Infrapunapoltin
Q®
33 Q® 220
5 vuoden takuuohjelma
Kannessa lämpömittari
Kansi 3,5 cm korkeampi kuin mallissa Q® 200
Kansi ja pohja valualumiinia
Grillausalue 59 x 54 cm
2 työtasoa
Sähkösytytys
Valurautainen grilliritilä
Mitat: K: 66,1 cm L: 130,6 cm S: 63,6 cm
28Q 100
®
5 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 42,5 x 32 cm
Valurautainen grilliritilä
Kansi ja pohja valualumiinia
Polttimet ruostumatonta terästä
Lämmön portaaton säätö
Helppo kuljettaa
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 59,7 cm L: 68,6 cm S: 48 cm
34 Q® 240, jalusta
29Q 120
®
5 vuoden takuuohjelma
Kaksi työtasoa ja kiinteä
työvälinekoukku
Sähkösytytys
Helppo kuljettaa
Kansi ja pohja valualumiinia
Kannessa lämpömittari
Valurautainen grilliritilä
Grillausalue 42,5 x 32 cm
Lämmön portaaton säätö
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 59,7 cm L: 68,6 cm S: 48 cm
30Q® 140
5 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 42,5 x 32 cm
2 200 W
Johdon pituus 1,8 m
Sähkögrilli
Valurautainen grilliritilä
Kansi ja pohja valualumiinia
Lämmön portaaton säätö
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 59,7 cm L: 68,6 cm S: 48 cm
31 Q
® 140, jalusta
5 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 42,5 x 32 cm
2 200 W
Johdon pituus 1,8 m
Sähkögrilli
Valurautainen grilliritilä
Kansi ja pohja valualumiinia
Lämmön portaaton säätö
Kätevä jalusta
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 99 cm L: 68,60 cm P: 48 cm
5 vuoden takuuohjelma
2 200 W
Johdon pituus 1,8 m
Sähkögrilli
Grillausalue 39 x 54 cm
2-osainen valurautainen grilliritilä
Kansi ja pohja valualumiinia
Lämmön portaaton säätö
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 101 cm L: 130,6 cm S: 63,6 cm
35Q®300
5 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 46 x 65 cm
2 poltinta, ruost. terästä
Kannessa lämpömittari
Asennettu tukevaan vaunuun
2-osainen valurautainen grilliritilä
Kansi ja pohja valualumiinia
Sytytys napin painalluksella
4 työvälinekoukkua
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 140,9 cm L: 140,3 cm S: 76,20
36Q®320
5 vuoden takuuohjelma
Lämmitysteline
Kahvassa Grill-out™-lamppu
Grillausalue 46 x 65 cm
Kansi ja pohja valualumiinia
Kannessa lämpömittari
2-osainen valurautainen grilliritilä
Sähkösytytys
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 140,9 cm L: 140,3 cm S: 76,20 cm
32 Q
® 200
5 vuoden takuuohjelma
Grillausalue 39 x 54 cm
Grilliritilä posliiniemaloitua valurautaa
Kansi ja pohja valualumiinia
2 työtasoa
Sytytys napin painalluksella
Lämmön portaaton säätö
Valmistettu Yhdysvalloissa
Mitat: K: 66,1 cm L: 130,6 cm S: 61,6 cm
26Summit® E-670™
25 vuoden takuuohjelma
SnapJet™-sytytysjärjestelmä
6 ruostumatonta poltinta 17,6 kW/h
Infrapunapoltin
Grillausalue 96 x 49 cm
Termostaatilla varustettu posliiniemaloitu kansi
ja alumiinipäädyt
Paksu ruostumaton grilliritilä 9,5 mm
Ruostumattomat Flavorizer® Bars -tangot
Sear Station®
Tuck- Away™-grillausvarras
6 työvälinekoukkua
Kahvassa 2 Grill-Out®-lamppua
Valaistut säätöpainikkeet
Savustuslaatikko
Mitat: K: 145 cm L: 168 cm S: 76 cm
27 Summit® S-670™
25 vuoden takuuohjelma
6 ruostumatonta poltinta 17,6 kW/h
Infrapunapoltin
Grillausalue 96 x 49 cm
Kahvassa 2 Grill-out™-lamppua
Ruostumaton teräskansi, jossa
lämpömittari ja alumiinipäädyt
Paksu ruostumaton grilliritilä 9,5 mm
Ruostumattomat Flavorizer® Bars -tangot
Sear Station®
SnapJet™-sytytysjärjestelmä
Tuck- Away™-grillausvarras
Mitat: K: 145 cm L: 168 cm S: 76 cm
Löydätte enemmän tietoa takuujärjestelmästä sivulla
www.weber.com
Weber
Grillerier
Grilli-inspiraatioita
IDEAKUVASTO 2011
– jokaiseen tilanteeseen
Kakkuvati on tyhjä. Väsymys valtaa mielet.
Hämärä alkaa hiipiä Lisbethin jakaessa huopia.
Karlan ja Karolinen pelatessa korttia Tobiaksen
ja Andreaksen kanssa pöydän ääressä Freja on
nukahtanut tuoliin. Kainalossa on tietenkin
Mille-nalle, joka on myös väsähtänyt. – Minusta
meidän pitäisi laittaa ensi vuonna savustettua
vasikanpaistia, Thomas pohtii. – Luoja tietää,
oletko sinä saanut sen kaasugrillin, Kristian,
Martin toteaa hiljaisuuden keskeltä.
Lundkvistin perhe hymyilee – se on perinne,
se on ensi vuonna, se on elokuun viimeisenä
viikonloppuna.
Nähdäänkö?
Kolme
grillihullua
sukupolvea
– Tapaa Lundkvistin perhe
Kaikille himogrillaajille
IDEAKUVASTO 2011
Weber-Stephen Nordic on julkaissut Ideakuvaston; Weber-Stephen Nordic, Bøgildsmindevej 23, 9400 Nørresundby. Puh: 09-7515 4974. S-posti; [email protected],
www.webergrill.fi Vastaava julkaisija; Stig Pedersen. Teksti; Stig Pedersen, Anne Jungersen Thomsen. Maja Kræmmergård. Kuva; Jakob Mark, Lars Mikkelsen.
Design; Convince Interactive A/S. Painosmäärä; Rajoitettu. Painos; ScanPrint A/S
Kaikki huomautukset toimitussisällön suhteen on tehtävä kirjallisena. Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyistä kirjoituksista, valokuvista tai muusta aineistoista. Emme vastaa
painovirheistä tai hintojen muutoksista. Artikkelit ja kuvat ei saa käyttää ilman kirjallista sopimusta Weber-Stephen Nordicin kanssa.
Bøgildsmindevej 23 · 9400 Nørresundby · www.webergrill.fi
ÄLÄ JÄMÄHDÄ PAIKOILLESI
Pihtisetti, höyrysäiliö, pizzalasta
Weberillä on kaikkea grillillesi
TULIKUUMIA UUTUKSIA
Grillaa mestarin tavoin –
lisää tehoa grilliin Weberin
uudella ruskistusyksiköllä
LIHAA, POPCORNIA JA
PANNUKAKKUJA
Kaiken voi tehdä grillissä
Runsaasti herkullisia ruokaohjeita
Weber
Grillerier
Grilli-inspiraatioita
IDEAKUVASTO 2011
– jokaiseen tilanteeseen
Kakkuvati on tyhjä. Väsymys valtaa mielet.
Hämärä alkaa hiipiä Lisbethin jakaessa huopia.
Karlan ja Karolinen pelatessa korttia Tobiaksen
ja Andreaksen kanssa pöydän ääressä Freja on
nukahtanut tuoliin. Kainalossa on tietenkin
Mille-nalle, joka on myös väsähtänyt. – Minusta
meidän pitäisi laittaa ensi vuonna savustettua
vasikanpaistia, Thomas pohtii. – Luoja tietää,
oletko sinä saanut sen kaasugrillin, Kristian,
Martin toteaa hiljaisuuden keskeltä.
Lundkvistin perhe hymyilee – se on perinne,
se on ensi vuonna, se on elokuun viimeisenä
viikonloppuna.
Nähdäänkö?
Kolme
grillihullua
sukupolvea
– Tapaa Lundkvistin perhe
Kaikille himogrillaajille
IDEAKUVASTO 2011
Weber-Stephen Nordic on julkaissut Ideakuvaston; Weber-Stephen Nordic, Bøgildsmindevej 23, 9400 Nørresundby. Puh: 09-7515 4974. S-posti; [email protected],
www.webergrill.fi Vastaava julkaisija; Stig Pedersen. Teksti; Stig Pedersen, Anne Jungersen Thomsen. Maja Kræmmergård. Kuva; Jakob Mark, Lars Mikkelsen.
Design; Convince Interactive A/S. Painosmäärä; Rajoitettu. Painos; ScanPrint A/S
Kaikki huomautukset toimitussisällön suhteen on tehtävä kirjallisena. Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyistä kirjoituksista, valokuvista tai muusta aineistoista. Emme vastaa
painovirheistä tai hintojen muutoksista. Artikkelit ja kuvat ei saa käyttää ilman kirjallista sopimusta Weber-Stephen Nordicin kanssa.
Bøgildsmindevej 23 · 9400 Nørresundby · www.webergrill.fi
ÄLÄ JÄMÄHDÄ PAIKOILLESI
Pihtisetti, höyrysäiliö, pizzalasta
Weberillä on kaikkea grillillesi
TULIKUUMIA UUTUKSIA
Grillaa mestarin tavoin –
lisää tehoa grilliin Weberin
uudella ruskistusyksiköllä
LIHAA, POPCORNIA JA
PANNUKAKKUJA
Kaiken voi tehdä grillissä
Runsaasti herkullisia ruokaohjeita