Hallitus - SF-Caravan Ydin

1
Pari sanaa
päätoimittajalta
SISÄLTÖ
Pari sanaa päätoimittajalta
2
Vastoinkäymisten kautta voittoon. Näin voisi sanoa tämän
lehden kohdalla. Viimeisten viikkojen aikana, kun lehden teko
oli kiireisimmillään, sairastin flunssan ja vatsataudin, lapset
sairastelivat, taittajan kone hajosi, ja oli voimavaroja kuluttavia
asioita työ- ja yksityiselämässä. Ja viimeisen kuukauden
aikana tapahtui yhdistyksenkin elämässä asioita, jotka
vaativat sihteeri- ja tiedottajapersoonani aikaa tavanomaista
enemmän. Sitäkin rakkaammalta lopputulos sitten tuntuu.
Sisällysluettelo
2
Painavia sanoja puheenjohtajalta
3
Yhteystiedot
4
Sadusta totta ?! Osa 4
4
Myös Ydin-Häme on kulkenut vastoinkäymisten kautta
voittoon. Monia pettymyksiä on koettu omaa aluetta
etsittäessä. Lukemattomia, sittemmin turhiksi osoittautuneita,
papereita ja laskelmia on tehty ja kaavakkeita täytelty,
neuvotteluja käyty. Käsittämätön määrä työtunteja ja
kilometrejä on uhrattu oman asian eteenpäin viemiseksi ja
lopputulos on ollut nolla. Mutta mikä tärkeintä, aina on jatkettu
eteenpäin.
Vuosikokous
Keväthetkiä
10
Kun vielä huhtikuussa luulin, että tästä lehdestä tulee hyvin
lyhyt, koska juuri mitään ei ollut yhdistysrintamalla tapahtunut,
niin yhtäkkiä asiat alkoivatkin rytistä eteenpäin. Yhtäkkiä
meillä olikin jälleen mahdollisuus omaan paikkaan ja sitä
myötä monia asioita, joista oli saatava juttu lehteen.
Tutustutaan Harriin
11
Ylimääräinen yleinen kokous
12
Kuten sanonta kuuluu; lopussa kiitos seisoo. Niin myös tässä,
oman alueen etsintä asiassa. Päämäärä, mitä on odotettu,
toivottu ja kaivattu koko yhdistyksen puolitoistavuotisen
olemassaolon ajan on toteutunut. Meillä on oma alue! Miten
siihen päästiin, selviää tämän lehden sivuilta. Mukavaa
tutkimusmatkaa!
Sitä ennen; malja alueellemme!
Hallitus
Tiivistetty toimintakertomus 2012
5-6
7
8-9
Oma paikka!
13-14
Liittokokous terveiset
15-16
Oman Paikan nimen valinta
16
Miten valmistan…
17
Nuoret karavaanarit
18
Kasvavat karavaanarit
19
Kuka, Mitä, Häh?
20
Arja
2
Painavia sanoja puheenjohtajalta
On tullut jälleen se vuodenaika, jota jokainen karavaanari on odottanut reilut puoli vuotta. Tämähän
tarkoittaa, että suvi on tullut Pohjolaankin. Kiireet matkailuajonevojen ympärillä kiihtyy; tehdään
matkasuunnitelmia ja muuta karavaanikesään liittyvää.
Mutta mitä onkaan tapahtunut vuoden 2013 toukokuussa Ydin-Hämeelle? Yhdistyksen ylimääräinen
yleiskokous päätti yksimielisesti antaa allekirjoittaneelle oikeudet allekirjoittaa vuokrasopimus, jolla
yhdistys sai pitkäaikaisella sopimuksella oman maatilan 1.6.2013 alkaen haltuunsa.
Tätä hetkeä olemme rakentaneet reilut puolitoista vuotta, mikä sinänsä on hyvin lyhyt aika nuorelle
yhdistykselle. Matkan varrella on tietysti ollut pettymyksiäkin, mutta aina niistä on noustu. Ja varmasti
näitä pettymyksiä tulee vielä ja pitääkin tulla.
Mutta 1.6.2013 on todella tarkoitus alkaa kunnostamaan Janakkalan kunnassa olevaa maatilaa meille
sopivaksi karavaanialueeksi. Monien vaiheiden jälkeen olemme onnistuneet löytämään meitä lähes
kaikkia kiinnostavan paikan. Vuokranantajan kanssa yhteistyö on sujunut luontevasti; asioista on ollut
helppo neuvotella ja luoda erilaisia fisioita siitä, kuinka mikin asia voitaisiin toteuttaa. Hänen apunsa on
ollut meitä tukevaa ja näin meillä on hyvä usko tulevaisuuteen.
Kun tällainen projekti aloitetaan, on hirmu määrä erilaisia asioita tehtävänä, jotta kaikki toimisi. Onneksi
meillä on valmiina muutamia rakennuksia. Jopa peruskorjattu mummon mökki, josta alkuvaiheessa
saamme oivan tukipisteen ja sosiaalitilat käyttöön. Lisäksi meillä on parinsadan neliön tallirakennus sekä
pieni pihasauna. Näillä uskomme pärjäävämme pitkälle syksyyn.
Tästä kokonaisuudesta on tarkoitus perustaa leirintä-alue, jonka toivomme olevan valmis niin, että vuoden
2014 toukokuussa voimme ottaa rajoitetusti ensimmäiset vieraat vastaan. Joukostamme löytyy kovia
ammattilaisia rakentamiseen, suunnitteluun, hankintoihin sekä eri vastuualueitten ottajia, näin tavoite on
mahdollista saavuttaa.
Meillä on muutamia vahvuuksia alueen suhteen. Esimerkiksi maankuulu Tervakosken Puuhamaa on vain
5,5 km alueesta, Riihimäkeen on noin 10 km ja Hämeenlinnaan noin 20 km. Myös Turengin Kalpalinna on
kohtuullisen matkan päässä. Alueemme sijaitsee Helsinki- Tampere moottoritien varressa, ainoastaan 2,5
km Tervakosken liittymästä Leppäkoskentietä. Tie alueelle on päällystetty perille asti.
Toivotan Ydin-Hämeen uuden hallituksen tervetulleeksi uusin voimin seuraavalle toimintakaudelle.
Yleiskokous osoitti, kuinka jäsenistö on kiinnostunut erilaisista vastuutehtävistä, sillä kokous piti sisällään
monia äänestyksiä, joissa valittiin henkilöitä eri tehtäviin. Ja näin on hyvä, että vastuu kiertää vuosittain ja
saamme uusia tuulia päätöksiin.
Oman alueen onnistumiseen jäsenistöllä on vahva usko ja luottamus keskuudessaan. Teitä kaikkia
tarvitaan ihan varmasti, kun kunnostamme alueen uuteen uskoon. Myös jäsenmäärämme uskomme
nousevan alueen johdosta. Toivotamme kaikki uudet ja vanhat karavaanarit mukaan ensi kevään
karkeloihin kanssamme.
Hanski
3
Sadusta totta ?!
Osa 4
Yhteystiedot
SF-Caravan Ydin-Häme ry
JÄSENLEHTI
2/2013
2.vuosikerta
Julkaisija
SF-Caravan Ydin-Häme ry
Kuusitie 5 D
13720 Parola
pj Hannu Anttonen
040-5086498
Päätoimittaja
Arja Oja
050-3508933
[email protected]
Taitto
Kasper Oja
044-3092229
[email protected]
Lehden ilmestymisajat
3/2013 syyskuu 2013
1/2014 tammikuu 2014
2/2014 toukokuu 2014
Aineistoaikatulu
3/2013
Syyskuu 10.pv mennessä
1/2014
tammikuu 10.pv. mennessä
Huomaatteko, otsikon kysymysmerkin perässä on
huutomerkki? Kyllä, satu alkaa olla totta!
Koppikansalaisten talvi ja kevät sujuivat rauhalliseen tahtiin
alueella, jonne he olivat talven viettoon asettuneet. Valon
lisääntyessä ja kevätauringon lämmittäessä ensimmäisillä
säteillään, alkoivat he viihtyä yhä enemmän yhdessä ulkona
toistensa seurasta nauttien. Omat tuolit kannettiin ryhmään,
joka liikkui lössinä sinne, minne aurinko kulloinkin lämpöään
loi. Oli siinä varmasti oravilla ja muilla sivusta seuraajilla
ihmettelemistä, mikä on tuo laji, joka noin aurinkoa palvoo,
että vilttiin kääriintyneenäkin on kaikki säteet kerättävä.
Lumet alkoivat sulaa ja lössi alkoi viihtyä aamusta iltaan
ulkona pälvipaikkoja hyödyntäen ja yhteisistä kahvihetkistä
nautiskellen. Ja myös kielenkannat alkoivat sulaa
kohmeesta, ainakin päätellen siitä jatkuvasta
naurunremakasta, mitä tuo lössi sai aikaan.
Mutta kyllä puheissa oli vakavaakin aihetta, nimittäin
tulevaisuus, joka oli hyvin avoin. Erilaisia vaihtoehtoja siinä
mietittiin ja joitain niistä suunniteltiin pitkällekin, mutta
mitään suurempaa ei ollut näköpiirissä. Se tuli kuitenkin
selväksi, että lössi halusi pysyä yhdessä.
Keväällä koppikansalaiset osallistuivat vuosittaiseen
suureen kokoukseensa. Kun muut asiat oli saatu purtua,
keskusteltiin jälleen siitä, miten oma alue mahdollistuisi
monien pettymysten jälkeen. Kokouksen lopuksi he
päättivät hieman luopua vaatimuksista, josko se oma paikka
siten paremmin löytyisi.
Ja kuinka ollakaan, heti tärppäsi! Seuraavan viikon aikana
mahdollista tulevaa paikkaa käytiin katsomassa useilla
kokoonpanoilla ja viralliset neuvottelut potkaistiin käyntiin.
Innostus nousi neuvottelujen edetessä; olisiko se nyt tässä?
Meidän oma paikka? Tulisiko sadusta totta? Oman paikan
odotusaika on tuntunut toisaalta pitkältä, toisaalta aika on
mennyt todella nopeasti. Mutta toivon ei ole annettu
koskaan kuolla.
Aineistot sähköisesti
[email protected]
Järjestettiin toinen suuri kokous, jossa yksimielisesti
päätettiin, että tässä se on! Yhtäkkiä asiat olivat lähteneet
vyörymään pikavauhtia; kuukausi edellisestä suuresta
kokouksesta, missä tulevaisuus oli ollut vielä aivan auki,
meillä olikin nyt oma alue!
Muu aineisto
Arja Oja
Marunantie 2
04300 Tuusula
Innostusta koppikansalaisten kesken on nyt roppakaupalla.
Pian, aivan pian, kopit siirtyvät kauan odotettuun omaan
paikkaan oma logo kylkeen liimattuna. Paljon on kuitenkin
työtä vielä jäljellä, ennen kuin satu saadaan lopulliseen
päätökseen.
Kannen kuva
Arja Oja
Pihasauna omalla alueella
Arja Oja
4
Sääntömääräinen vuosikokous
Vähän alle puolet yhdistyksen koko
jäsenmäärästä kokoontui sunnuntaina
iltapäivällä14.4.2013 Lammille Osuuspankin
kokoustiloihin sääntömääräiseen
vuosikokoukseen. Ennen varsinaista kokousta,
kahvinjuonnin ja pullansyönnin jälkeen, Pasi
Hjelm POP-vakuutuksesta kertoi tästä uudesta
vakuutusyrityksestä, sen vakuutusvaihtoehdoista
ja netissä toimivuudesta.
Kokousväki tarkkana...
Yhdistyksen puheenjohtaja Hannu Anttosen avattua kokouksen päästiin järjestäytymään.
Kokousväki valitsi yksimielisesti kokouksen puheenjohtajaksi Matti Vuorisen ja sihteeriksi
Arja Ojan. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Jari ja Katja Leskinen, ja ääntenlaskijoiksi
Irkka Raittinen ja Jenni Laurell.
Kokouskutsu oli lähetty jo kuukautta aiemmin
jokaisen jäsenen henkilökohtaiseen sähköpostiin,
saman ajan se oli ollut myös yhdistyksen kotisivuilla,
joten kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Tämän jälkeen käytiin läpi toimintakertomus ja
tilinpäätös vuodelta 2012, minkä jälkeen myönnettiin
vastuuvapaus hallitukselle ja muille tilivelvollisille.
... kun puheenjohtaja puhuu.
Hallitus esitti vuosikokoukselle palaamista takaisin
kuuden jäsenen hallitukseen, minkä kokousväki
katsoi hyväksi ratkaisuksi. Hallituksesta oli
erovuorossa Merja Niemi, Pentti Oksanen, Tapio
Rinta-Jyllilä ja Tuula Jokinen, joka oli eronnut jo
aiemmin.
Uusiksi hallitusjäseniksi oli ehdolla Matti Neuvonen, Harri Valkeinen, Merja Niemi, Pertti
Toivonen ja Jari Leskinen. Ääntenlaskijat pääsivät töihin ja niin yhdistyksemme
hallitusjäseneksi kaudelle 1.5.2013 - 30.4.2015 valittiin Matti Neuvonen, Harri Valkeinen
ja Merja Niemi.
Kokouksen sihteeri Arja Oja ja puheenjohtaja Matti Vuorinen työssään.
5
30.4.2014 päättyvälle kaudelle valituista hallitusjäsenistä erosi
30.4.2013 Timo Siivonen, Ritva Luumi oli eronnut jo aiemmin.
Tilalle yksivuotiskaudelle tarvittiin yksi henkilö ja ehdolla oli Pertti
Toivonen ja Jari Leskinen, joten päästiin taas äänestämään ja
valituksi kaudelle 1.5.2013 – 30.4.2014 tuli Pertti Toivonen.
Sihteeri Arja Oja esitteli toimintasuunnitelman ja taloudenhoitaja
Jenni Laurell talousarvion vuodelle 2013, mitkä molemmat
hyväksyttiin ja vahvistettiin. Kun muita kokoukselle esitettyjä
asioita ei ollut, päästiin vapaampaan keskusteluun.
Ääntenlaskijat Jenni Laurell ja
Irkka Raittinen työssään.
Kokous keskusteli mm. siitä tarvitseeko omaa aluetta etsittäessä
pitää edelleen vaatimuksena järven läheisyyttä. Kokous tuli siihen
tulokseen, että vesistöä ei pidetä enää välttämättömänä, jolloin
mahdollisuudet löytää oman alueen paikka kasvavat.
Lopuksi kokouksen puheenjohtaja Matti Vuorinen kopautti
kokouksen päättyneeksi. Moni evästi itseään vielä pullalla
ja kahvikupposella ennen kotiinlähtöä.
Teksti Arja Oja
Kuvat Arja Oja, Hannu Anttonen
Uusista hallitusjäsenistä kaksi: Pertti
Toivonen ja Harri Valkeinen.
Vanha ja uusi hallitus ja toimihenkilöt juhlistivat toisten viimeistä ja toisten ensimmäistä kokousta
kahvin ja kakun merkeissä huhtikuun lopussa.
6
Hallitus
Lehden toimitus pyysi hallitusjäseniä hieman
valottamaan taustaansa ja vastaamaan
seuraaviin kysymyksiin:
 Caravan jäsennumero / karavaanari
mistä lähtien?
 Kotipaikka?
 Perhe?
 Ikä?
 Kengän numero?
 Lempiruoka




69857-0
Parola
On lapsia, lapsenlapsia ja minä.
Kokemusta on, ikä on vain
numeroita.
 Aika pieni.
 Nakit kaikissa muodoissaan
Hannu Anttonen
puheenjohtaja
0405086498
[email protected]
([email protected])
 119047-0
 Lammi
 Vaimo Niina ja lapset
Miikka, Miili ja Tuuli
 Ikinuori
 43
 Grilliruoka, liha
Matti Vuorinen
Varapuheenjohtaja
0400340660
[email protected]
Arja Oja
sihteeri
0503508933
[email protected]
 128252 / vuodesta 2008
lähtien
 Hollola
 vaimo Satu, lapset Niko,
Sara-Maarit ja Toni
 45
 sopiva
 maukas
Harri Valkeinen
0445091267
[email protected]






 111266-0 / vuodesta 1990
alkaen
 Tuusula
 Viisi aikuista lasta, neljä
sijaislasta ja yksi lapsenlapsi.
 Puoli vuosisataa juuri täyttynyt.
 36
 Medium kypsennetty
naudanlihapihvi valkosipulivoilla
143270
Hausjärvi
perhettä on
hyvä keski-ikä
46
kaikki
Pertti Toivonen
0400912982
[email protected]
 104401-1 / noin vuodesta 2000
alkaen
 Tyrväntö
 Mies Pepe, tytär Mira ja kaksi
koiruutta; 8v Topi chihuahua ja
½v Tyyne kääpiösnautseri.
 Hyvässä iässä
 Siro 38
Merja Niemi
 Yleensä ottaen kaikkiruokainen,
0405042508
paitsi tillilihaa en suuhuni laita.
[email protected]






1104 / 1970
Hämeenlinna
vaimo
67
42
kaikkiruokainen
Matti Neuvonen
0400811712
[email protected]
7
TIIVISTETTY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012
Yleistä
SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa
19.11.2011 Kantele Caravan nimellä.
Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin yhdistys
rekisteröitiin 20.1.2012.
SF-Caravan ry:n liittokokous hyväksyi yhdistyksen liiton
varsinaiseksi jäseneksi 20.5.2012.
SF-Caravan Ydin-Häme ry:n nimellä yhdistys on rekisteröity Yleinen kokous 11.3.2012 vahvisti yhdistyksen
15.11.2012 lähtien.
uudeksi nimeksi Caravan Ydin-Häme ry. Kokouksen
Yhdistyksen oma logo julkistettiin 1.12.2012.
puheenjohtajana ja sihteerinä toimivat yhdistyksessä
vastaavissa tehtävissä toimivat Hannu Anttonen ja
Arja Oja.
Yhdistyksen kokoukset
Yhdistys on pitänyt ylimääräisen yleisen kokouksen Lammilla 11.3.2012. Kokous vahvisti yhdistyksen
uudeksi nimeksi sähköpostiäänestyksen voittaneen nimen: Caravan Ydin-Häme. Kokous käsitteli myös
Porraskosken alueen vuokraamista Hämeenlinnan kaupungilta, sittemmin asiassa tuli esteitä ja asia
jouduttiin jättämään loppuvuodeksi lepäämään.
Yhdistys on pitänyt sääntömääräisen vuosikokouksen Lammilla
22.4.2012. Kokouksessa oli läsnä 20 äänioikeutettua jäsentä.
Kokous päätti laajentaa hallituspohjaa hallituksen esityksen
mukaisesti kahdella jäsenellä, jolloin hallitusjäsenten lukumääräksi
tuli kahdeksan henkilöä.
Hallitus
Koska 11.12.2011 pidetty yleinen kokous oli valinnut
hallitusjäsenet toimikaudeksi 11.12.2011 - 30.4.2013 ja
11.12.2011- 30.4.2014 erovuoroisia hallitusjäseniä ei ollut.
Sääntömääräinen vuosikokous 22.4.2012 valitsi lisäksi
äänestämällä kaksi uutta hallitusjäsentä, joista toinen valittiin
arvalla erovuoroiseksi keväällä 2013.
SF-Caravan ry:n liittokokous hyväksyi
yhdistyksemme liiton varsinaiseksi
jäseneksi 20.5.2012.
Hallitusjäseniksi kaudelle 11.12.2011- 30.4.2013 oli valittu
Tapio Rinta-Jyllilä, Pentti Oksanen ja Merja Niemi.
Hallitusjäseneksi kaudelle 1.5.2012- 30.4.2013 valittiin
Tuula Jokinen (erosi 5.9.2012).
Hallitusjäseniksi kaudelle 11.12.2012- 30.4.2014 oli valittu
Matti Vuorinen, Arja Oja ja Ritva Luumi (erosi 30.8.2012).
Hallitusjäseneksi kaudelle 1.5.2012- 30.4.2014 valittiin
Timo Siivonen.
Hallitus on pitänyt vuoden 2012 aikana kymmenen kokousta.
8
Jäsenet
Yhdistyksen liityttyä 20.5.2012 SF-Caravan ry:n jäseneksi, jokaisen
aiempi jäsenyys yhdistyksessä raukesi ja jokaisen tuli liittyä liiton
kautta SF-Caravan Ydin-Häme ry:n jäseneksi. 31.12.2012
yhdistyksellä oli 29 pääjäsentä ja 7 rinnakkaisjäsentä.
Oman alue
Oman alueen etsintää on jatkettu koko vuoden 2012 ja jäsenet ovat
osallistuneet etsintään ahkerasti. Vaatimuksena on pidetty alueella
valmiiksi olevaa vesi- ja sähköjärjestelmää, samoin oma ranta on
katsottu tärkeäksi. Neuvotteluja Hämeenlinnan kaupungin kanssa
Porraskosken vanhan koulun alueesta on pidetty yllä, mutta
toivottavaan lopputulokseen ei ole päästy.
Tiedotus
Pikkujouluissa 1.12.12 julkistettiin oma
logo. Kuvassa oikealla logo-idean isä
Matti Neuvonen.
Yhdistyksen omat nettisivut www.caravan-ydinhame.fi avattiin 5.4.2012. Yleisten sivujen lisäksi
kotisivuilla on jäsenistön ja hallituksen omat sivut.
Tiedotus jäsenistölle on pidetty mahdollisimman avoimena ja jäsenistö ajan tasalla tapahtumien
kulusta. Kaikki ajankohtaiset asiat sekä jokaisesta hallituksen kokouksesta laadittu tiedote on
lähetetty jokaisen jäsen henkilökohtaiseen sähköpostiin.
Jäsenistö on päässyt osallistumaan päätöksentekoon mm. ehdottamalla yhdistykselle uutta nimeä
ja logovaihtoehtoja, ja sitten äänestämällä sähköpostitse näistä vaihtoehdoista.
Yhdistyksen nettisivuilla ilmestyy jäsenlehti, joista ensimmäinen
julkaistiin 31.5.2012 ja toinen 24.9.2012. Lehdet jäävät kotisivujen
arkistoon. Lehden päätoimittaja on Arja Oja. Ensimmäisen lehden
taittaja on Ritva Luumi, toisen lehden taittaja on Kasper Oja. Jäsenet
ovat osallistuneet ahkerasti lehden juttujen tekoon. Lehti on lähetetty
sähköpostilla liiton toimistoon, liittohallitukselle ja kaikkien
jäsenyhdistysten puheenjohtajille ja sihteereille.
Yhdistyksellä omat facebook sivut avattiin 28.5.2012, sivuista vastaa
Harri Valkeinen.
Tapahtumat
Itse järjestettyjä tapahtumia kokousten lisäksi olivat yhdistyksen
1-vuotis juhlaristeily lokakuussa, Halloween tapahtuma Vantaan
Tallilla ja Pikkujoulu Hausjärvellä.
Toimintakertomuksen tiivisti Arja Oja
Pikkujouluissa 1.12.12 saivat
kunniakirjan yhdistyksen hyväksi eri
aloilla kunnostautuneet. Kuvassa
vuorossa Jari Leskinen, vuoden 2012
sopimushankkija.
Yhdistyksen oma logo
julkistettiin 1.12.2012.
9
Keväthetkiä
Vantaan Tallilla nautittiin
yhdessä kevätauringosta ja
tuoliryhmä siirtyi auringon
mukaan seuraavaan paikkaan.
Juttu ja nauru raikui ja jatkui,
vaikka ihmiset vaihtuivat.
Istuimeksi kelpasi paremman
puutteessa vaikka kottikärryt.
Yhteinen kahvihetki kevätauringon helliessä saaden kaikki
hyvälle tuulelle, vai olisiko iloisten ilmeiden syy sittenkin
hyvässä seurassa?
10
Tutustutaan Harriin
Harri Valkeinen on uusi hallituksemme jäsen ja webbisivujemme (kotisivujemme) pääkäyttäjä. Viimeksi mainittu
pesti pitää sisällään sivustojen ylläpidon, jäsenien
lisäämisen ja poistamisen, jäsentietojen ylläpidon sivustolle,
hallituksen tiedotteiden julkaisemisen sekä muiden
tapahtuminen ja tiedotteiden julkaisun.
Siviilityönään Harri on palvelukoordinaattori Päijät-Hämeen
Harri tulevan oman alueen maisemissa.
koulutuskorsernissa, ollut jo parikymmentä vuotta.
Pääpaino on oppimiskeskus Fellmannian alue ja sen aulapalvelut, sen lisäksi hänen
vastuualueenaan on Tieto- ja kirjastopalveluiden tietotekninen yksikkövastuu. ”Kokous- ja
asiakasvieraita siis käytännössä otan vastaan, katson että kaikki toimii”, toteaa Harri.
Harri asuu perheineen omakotitalossa Hollolan Pyhäniemessä, Hollolan kirkon kupeessa.
Perheeseen kuuluu vaimo ja kolme lasta; Niko 16v, Sara-Maarit 13v ja Toni 10v.
-
Harrastuksia ei karavaanariuden lisäksi tällä hetkellä ole. Nyt on nautittu vapaasta, kun
monta vuotta harrastuksena oli lapsien kuskailu urheilukentille, niin nyt voi harrastella
vaan tätä olemista.
Harri reissailee perheineen vaunulla kesät, sillä heillä on sen verran suuri piha, missä vaunu
mahtuu hyvin olemaan ja siitä on sitten helppo lähteä reissun päälle. Talvet he pysyvät alueella
paikallaan. Lapset lähtevät mielellään vaunulle, varsinkin jos kavereita on tiedossa.
-
Harrastuksiin voisin sen verran vielä liittää, että vanha omakotitalo on tietysti varmaan
yksi ikuinen harrastus. Sen myötä sitä karavaanarielämääkin harrastetaan, että silloin kun
ei tarvitse tehdä remonttia, niin sitten lähdetään vaunulle.
Harri on aloittanut karavaanarielämän 2007 ja alkusykäyksen tähän antoi seuraava tapahtuma:
-
Olimme Naantalissa ja meillä oli mökki vuokrattuna. Serkkutyttö sitten soitteli, että ovat
tulossa asuntoautolla Naantaliin päin. Meidän aika vuokramökissä kuitenkin juuri
umpeutui, ja koska oli menossa paras lomakausi, niin yhtään mökkiä ei saatu mistään.
Joten oli pakko pakata tavarat ja lähteä kotiin, ja ilmoittaa serkulle, ettei voitu jäädä.
Silloin sanoin vaimolleni Satulle, että seuraavan kerran kun tullaan, niin sitten on vaunu
perässä; jos innostaa olla, niin jäädään ja jos ei, niin laitetaan koukkuun ja lähdetään.
Harri toivoo muiden yhdistyksen jäsenten tavoin, että se oma alue löytyisi. Lisäksi toiveena on,
että lapset innostuisivat olemaan mukana vielä muutaman vuoden.
Harrin periaatteena on toteuttaa käytännössä ”karavaanari on kaikkien kaveri” ajatusta, hän
ainakin yrittää tulla kaikkien kanssa toimeen. Hän on huomannut, että karavaanari piireissäkin
muodostuu kaikenlaisia kuppikuntia, on kyräilyä ja selän takana puhumista.
-
Minä aion edelleen noudattaa omaa linjaani, että seurustelen kaikkien kanssa, kaikkien ei
tarvitse olla samaan aikaan paikalla, mutta en anna kenenkään valita kavereitani. Jos
jotain ahdistaa se, että olen jonkun toisen kaveri, saa ahdistaa, mutta se ei vaikuta
mielipiteeseeni.
Harri itse ei osannut sanoa itsellään olevan mitään lempilausetta tai hokemaa. Vaimolta asiaa
tiedusteltaessa, hän vastasi heti Harrin hokemaksi ”Kyllä kulta!”.
Harria haastatteli Arja Oja
Kuva Arja Oja
11
MITÄ TAPAHTUI YLIMÄÄRÄISESSÄ YLEISESSÄ KOKOUKSESSA?
Kokouksessa mukana olleet saivat olla päättämässä ja todistamassa
historiallista hetkeä, kun Suomeen päätettiin perustaa uusi leirintäalue.
Ydin-Hämeen jäsenet oli kutsuttu ylimääräiseen yleiseen kokoukseen Lahden Fellmanniaan
13.4.2013. Kokouksessa oli vain yksi aihe: oma alue.
Yhdistyksen puheenjohtaja ja sihteeri valittiin myös kokouksessa hoitamaan samoja hommia.
Pöytäkirjantarkastajat ja ääntenlaskijatkin valittiin, mutta ei heistä sen enempää, mennään
varsinaiseen asiaan.
Puheenjohtaja Hannu Anttonen kertoi mahdollisen oman alueen tilanteen edenneen vauhdikkaasti
sen jälkeen, kun varsinaisessa vuosikokouksessa kuukausi aiemmin päätettiin luopua tulevan oman
alueen vesistövaatimuksesta. Heti samana päivänä jäsenemme Jari Friman oli löytänyt mahdollisen
oman alueen paikan, jota oli käyty porukalla pari kertaa katsomassa. Paikka vaikutti heti niin
kiinnostavalta, että vuokra- ja rahoitusneuvottelut oli aloitettu välittömästi. Nyt vuokrasopimusta oli
valmisteltu tiiviisti yhdessä meidän edustajien (Hannu Anttonen, Matti Neuvonen, Matti Vuorinen) ja
vuokranantajan kanssa ja kaikki asiat oli selvitetty valmiiksi, jotta vuokrasopimus voitaisiin
allekirjoittaa alkavaksi 1.6.2013.
Kokousta edeltävänä päivänä oli vuokranantajalta saatu oma vuokrasopimus ehdotus, joka ei
sisältänyt juurikaan muutosta omaan ehdotukseemme. Vuokra-aika on pitkä ja pari ekaa vuotta
saisimme helpotusta vuokraan, jolloin olisi huomioitu alueella tekemämme kunnostustyöt.
Puheenjohtaja kehotti kuitenkin harkitsemaan alueen ostoa tulevaisuudessa mahdollisimman
varhaisessa vaiheessa.
Puheenjohtaja kertasi alueen kunnostamista varten otettavan lainan ehdot ja takaisinmaksukuvion.
Hallituksen ajatuksena on, että lainasummalla kunnostetaan alue niin, että ensi keväänä voidaan
ottaa vastaan vierailijoita virallisesti alueelle. Muu rahoitus koostuisi ennen vieraiden tuomaa tuloa
kausipaikkamaksuista, mainostuloista ja avustuksista.
Hallituksen esityksen mukaisesti kokous päätti yksimielisesti hyväksyä vuokrasopimuksen
Janakkalassa sijaitsevan yksityisen omistaman määräalan ja sillä sijaitsevien rakennusten
vuokraamiseksi ja antaa puheenjohtaja Hannu Anttoselle valtuudet allekirjoittaa
vuokrasopimus.
Sitten vielä päätettiin muistakin raha-asioista, kuten kausipaikka- ja vuorokausimaksusta. Ja koska
alueella tulee olemaan paljon töitä, jaettiin niitä vastuualueisiin ja kullekin vastuualueelle valittiin
vastuuhenkilöt. Innostus oli suurta eikä vastuuhenkilöitä ollut vaikeuksia löytää. Eikä kukaan
varmasti jää toimettomaksi, jokaiselle löytyy varmuudella jotakin tekemistä. Nyt pitää kuitenkin
malttaa vielä lapion ja pensselin esiin ottamista, mutta suunnittelemisen voi aloittaa heti!
Teksti ja kuvat Arja Oja
12
ON JUHLAN AIKA!
MEILLÄ ON OMA PAIKKA!
Yhdistys on ollut olemassa puolitoista vuotta ja koko se aika - ja jo
ennen sitä – on etsitty ja toivottu omaa aluetta. Asetettuja kriteereitä
täyttävää ja budjettiin sopivaa aluetta ei kuitenkaan ahkerasta
etsinnästä huolimatta ollut löytynyt. Tärkeä päätös alueen löytymisen
kannalta tehtiin vuosikokouksessa 14.4.2013. Tuolloin päätettiin
löyhentää alueen kriteereitä niin, ettei oma ranta olisi enää
välttämätön
.
Ja kuinka ollakaan; heti samana iltana jäsenemme Jari Friman
meni katsomaan netistä, olisiko siellä tarjolla uusittuihin kriteereihin
mahdollisesti sopivaa paikkaa. Ja siellähän se odotti löytäjäänsä;
meidän tuleva oma alue! Vaikka eihän sitä silloin vielä tiedetty.
Heti ilmoituksen nähtyään Jari oli soittanut siinä olevaan numeroon
ja saanut lisätietoa, mikä nostatti kiinnostusta. Pian suurehko
joukko jäseniämme olikin jo tutustumassa paikkaan, ja muutamaa
päivä myöhemmin vielä suurempi joukko. Taisi aika monen
mielessä kyteä kiinnostus, toisaalta mukana oli myös skeptisyyttä, Tällaiselta näytti kenttä, jonne vaunut tulevat, kun
sillä niin monia paikkoja oli jo käyty katsomassa, ja aina syystä tai kävimme aluetta ensimmäisen kerran
toisesta asia oli rauennut.
katsomassa huhtikuun puolessa välissä.
Navetan sisätilojen suunnittelu vetää
välillä vakavaksi.
Tämä paikka vaikutti kuitenkin
sopivan meidän tarkoitukseen niin
hyvin, että vuokraneuvottelut – ja
toisaalla myös rahoitusneuvottelut
– aloitettiin jo ensimmäisen
tutustumiskäynnin jälkeen.
Päätökseen vaikutti osaltaan
myös alueen sijainti keskeisellä
paikalla jäsenistöömme nähden.
Alue sijaitsi myös tulevia
vieraitamme ajatellen hyvällä
paikalla; Helsinki-Tampere
moottoritieltä vain 2,5 kilometriä
Alueen "löytänyt" Jari Friman katsomassa
päällystettyä teitä ja olet perillä.
navettarakennusta ja varmasti myös jo
suunnittelemassa, miten siitä saataisiin alueen
päärakennus...
Porukalla suunnitellaan leikkikentän ja
vaunujen paikkoja.
Keskustelut, neuvottelut ja
suunnittelut alueen suhteen
jatkuivat. Neuvottelut etenivät
erittäin hyvässä hengessä, ja mitä
enemmän suunnitelmat
selkiytyivät, sitä innokkaammiksi
ja positiivisemmiksi muuttuivat
keskustelut jäsenten kesken. Alkoi
tulla usko siihen, että tässä se nyt
on, etsinnän tulos, meidän oma
paikka. 13.5.2013 neuvottelut
olivat siinä pisteessä, että
vuokrasopimusluonnos voitiin
Näkymä kentältä alueen rakennuksiin.
esitellä ylimääräiselle yleiselle
kokoukselle, joka hyväksyikin
yksimielisesti paikan
vuokrauksen.
13
Vuokrasopimuksen allekirjoituspäiväksi
sovittiin 18.5.2013. Suuri joukko
jäsenperheitä tulikin juhlistamaan tärkeää
päivää, jonne oli kutsuttu myös naapureita,
joille voitaisiin kertoa suunnitelmistamme ja
karavaanarielämästä yleensäkin.
Kahvituksen lomassa käytiin aluetta ja sen
rakennuksia läpi, ja ennen kaikkea
suunniteltiin tulevaa.
Oman alueen pihapiiri.
Alueella sijaitsee suuri
navettarakennus, pieni
peruskorjattu asuinrakennus ja
pihasauna. Navettarakennukseen
valmistuu vastaanotto, saunatilat,
keittiö- ja saniteettitilat sekä
yhteiset oleskelutilat. Lapset ja
nuoret saavat tilansa ainakin
toistaiseksi asuin-rakennuksesta,
Vieraana tuleva naapuri (toinen oikealta),
jossa on heti käytössä myös
joka toivotti meidät tervetulleeksi ja me
suihku, wc ja keittiö. Myös
puolestamme hänet tervetulleeksi
pihasauna saadaan pian käyttöön.
tutustumaan meihin lisää.
Kahvia ja pullaa, olkaa hyvät.
Kenttäalue rakennetaan aluksi noin 40 matkailuajoneuvolle, ja
lapsille tehdään oma leikkikenttä vaunualueen välittömään
läheisyyteen. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu uima-altaiden
teko, grillikodan rakentaminen ja suuren navetan ylisten hyötykäyttö.
Hetki oli suuri, kun oman alueen vuokrasopimus allekirjoitettiin
alkamaan 1.6.2013, allekirjoittajina vuokranantaja Riku Jaakonsaari
ja yhdistyksemme puheenjohtaja Hannu Anttonen. Kyllä sille
kannatti malja nostaa! Asiat olivat sujuneet pikavauhtia; oli kulunut
vain reilu kuukausi vuosikokouksen päätöksestä jättää
vesistövaatimus pois ja meillä oli jo oma alue!
Seuraavaksi valitaan omalle alueelle nimi ja kesäkuussa siirrämme
vaunut ja autot omalle Janakkalan Leppäkoskella sijaitsevalle
alueelle. Muutostyöt on jo aloitettu, ja vaikka työtä on paljon,
teemme sen innokkaalla karavaanarihengellä, jotta olemme keväällä
2014 valmiina ottamaan vastaan teidät, hyvät vieraat!
Vuokrasopimuksen allekirjoitus 18.5.2013,
allekirjoittajina vuokranantaja Riku
Jaakonsaari ja yhdistyksemme
puheenjohtaja Hannu Anttonen.
Usean ihmisen pienistä
haaveista on tullut yhteinen
mahtava todellisuus
puolessatoista vuodessa!
Vuokrasopimuksen allekirjoittamisen
kunniaksi nostimme yhdessä maljan.
Kuvassa vuokranantaja Jaakonsaaren perhe
ja pj Hannu Anttonen.
Teksti ja kuvat Arja Oja
Rikun kanssa neuvotteluihin osallistuneet
työryhmäläiset Hannu Anttonen, Matti
Neuvonen ja Arja Oja. Kuvasta puuttuu
Matti Vuorinen.
14
Liittokokous terveiset
Ydin-Hämeen kokousedustajat Hannu Anttonen, Matti Vuorinen, Arja Oja ja
Mauri Oinonen suuntasivat auton nokan Lammilta kohti Kuopiota aamulla
klo 9.00. Pitkän matkan kestäessä oli hyvää aikaa keskustella oman alueen
asioista, toki paljon muutakin asiaa oli keskusteltavana. Koska Vuorisen Matti
oli ensimmäistä kertaa liittokokousedustajana, niin kokeneemman oikeudella
valmistelin häntä uuteen kokemukseen.
Kuopiossa olimme noin klo 14 aikaan. Ilmoittauduimme Rauhalahden
Matkailukeskuksessa, josta matka jatkui kohti hotellia. Syötyämme
matkasimme takaisin Rauhalahden alueelle illanviettoon muiden
liittokokoukseen tulleiden karavaanareiden kanssa. Saimme kertoa
useille hienot uutisemme oman alueen suhteen.
Lauantaina klo 9.00 oli liittokokouksen viralliset avajaiset ja klo 10.00 oli
yhdistysten puheenjohtajat ja muutkin kutsuttu pariksi tunniksi palaveriin. Liiton
puheenjohtaja Juha Hämäläinen kertoi menneistä ja tietysti ennen kaikkea
tulevaisuudesta, sekä kaikkia yhdistysten puheenjohtajia askarruttavasta uudesta
leirintäalueen turvallisuusohjeistuksesta.
Tulevaisuuden päällimmäisenä asiana on liiton 50 v juhlavuosi 2014 ja siihen
liittyvät tapahtumat mm. Hämeenlinnassa. Juha kertoi, kuinka paljon on satsattu
näkyvyyteen sekä historiikkiin. Kaiken kunniaksi tasavallan presidentti on
juhlavuoden suojelija. Aikamoinen saavutus,
kiitos puuhamiehille siitä. Historiikki on
massiivinen ja taidolla koottu teos, jota Juha
kehotti varaamaan alueille jo heti sen
valmistuttua, tavoite on tänä syksynä. Teos
on erittäin hyvä lahja esim.
yhteistyökumppaneille tai muuten lahjaksi
annettavaksi.
Uuden turvallisuusoppaan
julkistaminen, kuvassa kirjan
tekijät liiton leirintä- ja
turvatoimikunnan
puheenjohtaja Markku Vänskä
ja Pelastusalan keskusjärjestön
SPEK:in edustaja. Etualalla
tapahtumaa seuraa liiton
puheenjohtaja Juha
Hämäläinen.
Toinen tärkeä asia oli uusi
turvallisuusohjeistus, joka tilaisuudessa
julkaistiin. Ohjeistus on tehty yhteistyössä
Liittokokousehdokkaiden tentti, tentattavat teltan edessä vasemmalla.
liiton leirintä- ja turvatoimikunnan
puheenjohtaja Markku Vänskän ja Pelastusalan keskusjärjestön SPEK:in kanssa. Näin ollen kun
pelastuslaitos tekee tarkastuksia alueille, on tämä teos lähtökohtana ja yhteisenä apuvälineenä yhteisesti
sovituista asioista.
Suurimpana muutoksena aiempaan ohjeistukseen
on ehdottomasti uudet TURVAVÄLIT
matkailuajoneuvojen välillä. Nyt voimaan tulevissa
uusissa ohjeissa turvaväli 4 m määräytyy aina
matkailuyhdistelmän uloimmasta kohdasta
laskettuna, kuten teltan, terassin, veto-auton tai
markiisin. Nämä kaikki muodostavat yhdessä sen
osan, josta turvaväli mitataan. Lisäksi turvaväli on
rakennukseen 8 m ja sähkölinjoihin 5m.
Herrat liittokokousedustajamme Matti Vuorinen, Mauri
Oinonen ja Hannu Anttonen jonottamassa
liittokokouslounaalle.
15
Nämä uudistukset tuottavat varmasti joillakin alueilla todella vaikeita
tilanteita. Ihmetyttääkin liiton toiminta ja jopa ajattelemattomuus
yhdistysten kohdalta. Nyt joudutaan vähentämään paikkoja alueilta ja
tekemään jopa kymmenientuhansien muutoskorjauksia. Siirtymä
aikaa on ainoastaan vuoden 2014 loppuun. Henkilökohtaisesti olisin
kyllä halunnut tehdä tämän tiimoilta enemmän yhteistyötä. Tietenkin
turvallisuus on erittäin tärkeää meille, jota pitää kehittää aina. Mutta
jos jossain alueilla tulee tästä muutoksesta hirmu lasku, ei asiaa ole
hoidettu oikein loppuun. Toivonkin liiton kutsuvan meidät puheenjohtajat
keskustelutilaisuuteen ja pohtimaan, kuinka asia
voitaisiin hoitaa hienosti niin sanotusti maaliin.
Puheenjohtajamme Hannu Anttonen
ilmoittamassa ensimmäistä kertaa YdinHämeen edustajat paikalle
liittokokoukseen.
Sitten liittokokousväki kävi syömässä ja ehkä lepäämässäkin sillä
alku illasta kokouspaikalla oli vuorossa liittohallitusehdokkaiden tentti.
Kokousteltassa olikin hyvä meininki ja liittohallitusehdokkaat olivat
innokkaita kertomaan, miten he voisivat vaikuttaa liiton ja yhdistysten kehittymiseen ym tekemiseen.
Myöhemmin illalla kokousteltta täyttyi ääriään myöten liittokokouslounaalle ja kokoustansseihin
osallistujista.
Sunnuntaina 26.5.13 oli varsinaisen kokouksen aika. Tärkeimmäksi asiaksi
nousi henkilövaali. Ehdokkaita oli viisi ja liittohallitus paikkoja tarjolla kolme.
Äänestyksen jälkeen valituksi tuli seuraavat henkilöt: Hanna Jokinen
Kokemäen seutu, Kauko Meriläinen Lohenpyrstö ja Jari Valkeapää Liedon
seutu. Onneksi olkoon valituille.
Lopuksi hyväksyttiin jälleen uusi yhdistys suureen karavaanari perheeseen,
Kaakon Cawerit ry, jonka jälkeen meidän matka takaisin kotipuoleen alkoi.
Liittokokouksessa pj Hannu
Anttonen ja sihteeri Arja Oja.
Puh joht Hanski
kuvat Arja Oja
MIKÄ VASTASYNTYNEELLE NIMEKSI?
Niin kuin aina vastasyntyneen kohdalla – oli kyseessä sitten ihminen, lemmikki tai niin kuin nyt, caravanalue - nimen valinnan äärelle tulee pysähtyä. Pienestä alusta ei vielä tiedä, millainen siitä isona
tuleekaan. Nimi tulee kuitenkin pysymään mukana aina, tosi harvoin sitä myöhemmin muutetaan. Jo
hyvin lyhyen tuttavuuden perusteella pitäisi kuitenkin osata valita nimi, joka kantaa myös tulevaisuuteen.
Ja sanotaanhan myös, että nimi on enne...
Caravan-alueen kohdalla nimen valitsijoita on paljon. Toisaalta hyvä, sillä ehdotuksia kertyy monenlaisia,
toisaalta vaikea, sillä myös mielipiteitä on monenlaisia. Ja kuitenkin vain yksi nimi voi tulla valituksi.
Jäsenet antoivat alueelle seuraavat nimiehdotukset: Leppis-Caravan, Tervakosken Leppis-Caravan,
Leppä-Keidas, Leppäkerttu, Ydinhelmi, Hämeenhelmi, Leppäkoski Caravan, Hämeensydän, Tippavaara,
Ydin-Keidas, Hämeenkeidas, Caravan-Keidas ja Keidas-Caravan.
Näistä ehdotuksista hallitus piti oman äänestyksensä, jossa jokainen sai ehdottaa kolmea nimeä ja jonka
tulos oli seuraava (äänimäärä suluissa): Tervakosken Leppis-Caravan (1), Leppis-Caravan (3),
Hämeensydän (3), Hämeenkeidas (3), Leppäkoski-Caravan (4) ja Hämeenhelmi (6). Puheenjohtajan
päätöksellä jäsenistön äänestykseen menivät kaksi eniten ääniä saanutta eli Leppäkoski- Caravan ja
Hämeenhelmi.
Jäsenistön sähköpostiäänestys näiden kahden nimen välillä pidettiin 27.- 30.5.13. Kisa oli koko
ajan erittäin tasainen. Äänestyksessä Leppäkoski-Caravan sai 9 ääntä ja Hämeenhelmi 10 ääntä.
Näin SF-Caravan Ydin-Häme ry:n matkailuvaunualueen nimi on
SFC HÄMEENHELMI
Onnittelut!
Arja Oja
16
Miten valmistan…
Niinan kevätpäivällisen
MENU (4:lle hengelle)
MAUSTETTU PORSAAN SISÄFILEE
PAISTETUT YRTTIPORKKANAT
KERMAINEN KANTTARELLIKASTIKE
MAALAISRANSKALAISET
Tarvikkeet: Maustettua porsaan sisäfilettä (700-800g), 5kpl porkkanaa, 3,5dl kanttarelleja (pakaste), 3,3dl
ruokakermaa, 1dl ruohosipulia, 10-15 perunaa, oliiviöljyä, suolaa, mausteyrttiseos.
Ota porsaan sisäfilee huoneenlämpöön n.1 tunti ennen kypsentämistä.
Kypsennä uunissa 175c n.45 minuuttia kunnes sisälämpötila on +75c.
Kääri liha folioon 10 minuutin ajaksi ennen tarjoilua.
Sillä aikaa;
Paistetut yrttiporkkanat; kuumenna ½ dl oliiviöljyä pannulla, lisää viipaloidut
porkkanat, paista 10 minuuttia puolella teholla ja mausta lopuksi 2tl
mausteyrttiseoksella ja 1 tl suolaa.
Kermainen kanttarellikastike; kuumenna n.2rkl oliiviöljyä kattilassa,
lisää kanttarellit, ruohosipulit ja kuumenna muutama minuutti ja lisää
kerma ja anna kiehahtaa hetki, lisää suolaa n.1tl.
Maalaisranskalaiset; Monitoimikoneella tai käsin leikkaamalla tee
perunasuikaleita tai siivuja, n.3-4 perunaa /hlö. Jätä kuoret perunoihin. Paista paisto- ja friteerausöljyssä
rasvakeittimessä perunoita 6-8minuuttia. Mausta sen jälkeen suolalla maun mukaan. Voit halutessasi tehdä
keittoperunoita 1-2 perunaa /hlö.
JA EI KUN SYÖMÄÄN!
Teksti ja kuvat Niina ja
Matti Vuorinen
17
Nuoret karavaanarit
Aurinkoista ja lämmintä kesän alkua kaikille!
Minä olen Niko Valkeinen ja toimin Ydin-Hämeen lehden nuortenosion
vastaavana toimittajana tästä artikkelista lähtien!
Ensimmäistä kertaa olen tämän tehnyt, joten kerronpa vähän itsestäni,
vaikka luultavimmin olen melkein kaikille tuttu jo nyt. Nimi on siis Niko ja olen
16-vuotias, reipas poika. Asun Hollolassa, Lahden kupeessa. Persoonaltani
olen ahkera, mukava, huumorintajuinen, luotettava ja ystävällinen. Harrastan
tällä hetkellä isoskoulutusta, siellä olen ollut mukana vajaan vuoden. Ennen
harrastin jalkapalloa noin viisi vuotta.
Peruskoulu on minun osaltani ansiokkaasti ohi, ja on aika matkata kohti
lukiota, joten hyviä peruskoulu aamuja niille, joilla niitä vielä on (:
Jos teillä lukijoilla on hyviä ehdotuksia tuleviin nuortenosioihin, ideoita voi
lähettää minulle sähköpostilla, facebookissa tai puhelimella. Otan vastaan
mielelläni ehdotuksia, koska aina ei ole varmasti helppoa keksiä jotain
yksittäistä aihetta tänne, laittakaa minulle myös nimiehdotuksia tälle
nuortenpalstalle.
Nämä ensimmäiset osat ovat varmasti vain perustietoa minusta ja Vantaan
Tallin leirintä-alueesta. Sen jälkeen on vapaampaa juttua, siitä mistä me
lapset ja nuoret olemme kiinnostuneet, ja varmasti osa aikuisistakin. Kuvia
laitan myös juttuihin aiheeseen liittyen, omakuva tulee luultavasti jo
seuraavassa lehtijutussa, tähän en sitä vielä kerennyt ottamaan.
Tässä Niko viime syksyn
Halloweeninä, josko seuraava
lehti paljastaa, millainen kaveri
sisältä paljastuukaan...
Niko Valkeinen
044-251-9839
[email protected]
Tässä olikin ensimmäinen osio minun osaltani, juttua vain minusta, mutta kun
pääsen kirjoittelun makuun kunnolla mukaan tulee myös jotain kiinnostavaa
juttua.
Kesää odotellessa :)
Niko
Lehden 1/2013 lastensivujen tehtävien vastaukset:
Piilotetut sanat ovat:
1. KOIRA
2. KISSA
3. ASUNTOAUTO
4. PÄÄRYNÄ
5. HIIRI
6. HEVONEN
7. PELLE
8. VENE
9. KIRJA
10. KYNTTILÄ
Ristikko: riville 12 muodostui sana ASUNTOVAUNU
Kyllä hiiri voi saada juuston.
18
Kasvavat karavaanarit
Ristikkotehtävän on teille tehnyt Aleksi Leskinen ja väritystehtävät Anni Lahdenperä ja Janna Leskinen.
19
Kuka, Mitä, Häh?
Onko tässä kyse jo D-vitamiinin yliannostuksesta?
Kuin kaksi marjaa!
Kevättä rinnassa ja saappaissa!
Satusetä!
Ampu tuleeeeee!
Veivaa, veivaa, veivaa... !
Annetaan kaikkien kukkien kukkia!
20