Jäsentiedote 2/2013 - Oulun Työväen Pursiseura ry

OTPS
JÄSENTIEDOTE
Lokakuu 2013
KOMMODORIN KUULUMISIA
Ensimmäinen vuosi uudella hallituksella on jo loppusuoralla, kuten
veneilykausikin. Vuosi on ollut rankka paljon uusia asioita ja tehtäviä
hoidettavana, onneksi edeltäjät ovat perehdyttäneet hyvin seuraajansa ja
antaneet tarvittaessa apua ongelmatilanteissa.
Olemme saaneet tänä vuonna ennätyksellisen paljon uusia jäseniä ja toivotan
heidät kaikki tervetulleeksi seuraamme ja toivottavasti näemme heidät
aktiivisena mukana seuramme toiminnassa.
Seelarin remontti alkuvuonna oli jälleen mittava suoritus ja näyttö siitä miten
meillä seurassa talkootyö on vielä voimissaan. Saimme kunnostettua Seelarin
uuteen kukoistukseen ja voimme ylpeänä esitellä sitä vierailemme,
Kiitos vielä kerran kaikille talkoisiin osallistuneille teitte mittavan
työpanoksen yhteisen hyvän eteen ja erityiskiitos Hentilän Kaijalle upeista
suunnitelmista.
Tätä kirjoittaessa on telakointi kovassa vauhdissa. Molemmat hallit tulevat
aivan täyteen ja kaikki halukkaat ovat saaneet veneensä halliin tänä vuonna.
Laituripaikat ovat olleet sataprosenttisesti käytössä ja uusia paikkoja saamme
jatkamalla uuden hallin edessä olevaa laituria Pajusaaren sillalle asti ja
siirtämällä mastonosturi uuteen paikkaan mastotelineiden läheisyyteen.
Jätekatoksen rakennuslupa on saatu ja tarkoitus on aloittaa syksyllä katoksen
perustustyöt ja jatkaa runkotöitä talven mittaan aina säiden salliessa.
Hyvää syksyn jatkoa
t. Antti
P.S. Syyskokouksen pidämme Seelarissa 14.11.2013 klo 18.00
2
AJANKOHTAISTA
KUTSU SYYSKOKOUKSEEN
Oulun Työväen Pursiseura ry:n syyskokous pidetään
torstaina 14.11.2013 klo 18.00 Seelarissa.
Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
Tervetuloa!
Hallitus
SATAMAKAPTEENIN TERVEISET
Venepaikkojen aisat nostettava lokakuun loppuun mennessä ellei vene ole
vielä vedessä. Portti on pidettävä näin veneilykauden ulkopuolella suljettuna
myös päiväsaikaan. Ja muistakaapa merkitä telakka-alueella oleva kalustonne!
3
SEELARIN REMONTTITALKOISTA …
Kevät 2013 oli jälleen seuralaisille näytön paikka, kun jo rapistumaan päässeet
ja talvella kylmät Seelarin ravintola- ja kokoustilat kunnostettiin uuteen
iskuun suurimmaksi osaksi talkootöinä.
Hieman yli 20.000 euroa
maksaneessa ja yli 600 henkilötalkootyöpäivää vaatineessa projektissa
vaihdettiin mm. ikkunat ja sisäpuolelle tehtiin kattava pintaremontti.
Talkoisiin osallistui 48 eri henkilöä ja ahkerimmat olivat mukana melkein
kaikkina talkoopäivinä.
Top 10 ”työn sankarit” olivat tällä kertaa
(aakkosjärjestyksessä): Anna-Liisa ja Heino Anjas, Eero Erkkilä, Pauli HepoOja, Pekka Lammi, Tapani Määttä, Aira ja Reijo Nyman, Pentti Palovaara ja
Rauno Rautio. Suurkiitos kaikille osallistuneille; lopputulos on todella hieno ja
edustava!
Seelarin vuokrauksesta tietoa: http://www.otps.fi/seelari
(Jukka Orajärvi) soittamalla 040-5798 803
4
tai talkkarille
KESÄN PURJEHDUSKILPAILUISTA MENESTYSTÄ
Kesän 2013 kilpailut on kisailtu, ja menestystä ja mainetta tuli. Reijo Nymanin
kipparoima venekunta miehistönään Jussi Kuivas ja Jukka Annunen voitti
Haiveneiden SM-kisoissa hopeasijan. Vaativissa oloissa venekunta nousi
viimeisen lähdön voitolla toiseksi koko kisassa. Tämä on seuran kaikkien
aikojen paras saavutus Hai-SM:issa. Venekunnalla olisi ollut mahdollisuus jopa
mestaruuteen, mutta…
Järvisen Jussin venekunta, miehistönään Sampsa Teittinen, Teuvo Jumisko ja
Risto Karjalainen, tuli kilpailuissa hienosti kahdenneksitoista 21 venekunnan
joukossa.
OTPS:n Mäkelinpurjehduksessa Haiveneiden kilpailu oli jännittävä johdon
vaihdellessa koko ajan. Järjestys maalissa oli ykkösenä Reijo Nyman,
kakkosena Jussi järvinen ja kolmantena Timo Inkiläinen. Valitettavasti muita
luokkia saatikka veneitä kilpailussa ei ollutkaan mukana.
Tasaisessa Yökilpailussa voiton vei Annusen Jukka ja toiseksi tuli Kuivaksen
Jussin venekunta. Tuulta kilpailussa oli vähintäänkin riittävästi ja maaliin
saakka pääsikin vain neljä venettä.
Uuden Oulun Regatassa LYS 2:ssa Annunen ja Kuivas olivat taas kärjessä. Haiveneluokan voitti Anjaksen Heino.
OM:n ja OPS:n pitämissä kisoissa pärjäsi hyvin varsinkin Jukka Annunen. Hän
oli kärjessä Räntä-racessa, Nautilus Cupissa ja Toppilan Ocean Racessa. Ocean
Racessa seuran veneille tuli menestystä myös LYS 3:ssa. Kolmen kärki sarjassa
oli Nyman, Järvinen, Anjas.
Pettymyksenä kesän kilpailuissa täytyy pitää kilpailijoiden vähäistä määrää.
Oulun Rankingissa, Mäkelinissä ja Yökilpailussa oli seurastamme mukana vain
muutama kölivene. Yhteensattumia sattuu tietenkin aina ja kaikki halukkaat
eivät pääse kilpailuihin mukaan. Suuri huolenaihe on kuitenkin OTPS:n
junioreiden puute kilpailuissa. Seuran junnuista kilpailuihin osallistui Aura
Hämäläinen, ja menestyikin kohtuullisen hyvin, ollen Regatassa 6. sekä
kadettikilpailuissa 10. Matti Rehell oli mukana Oulun Rankingkilpailussa, ollen
3. Ranking 3:ssa. Kesän purjehduskouluissa on toki ollut muitakin seuran
5
junnuja. Mutta lisää kilpailijoita tarvittaisiin kuitenkin
luokkiin niin junioreihin kuin senioreihinkin.
kipeästi kaikkiin
Nyt onkin tuumaustauon paikka ja kutsuisinkin kaikki kilpailijat, niin nuoret
kuin vanhatkin ja muutkin kilpailuista kiinnostuneet yhdessä miettimään
myönteisessä hengessä mm. sitä miten
•
kilpailutoimintaa pitäisi kehittää
•
mitä kilpailuja ensi kesänä pidetään
•
mihin aikaan kesästä niitä pidetään
•
miten isoja veneitä saataisiin mukaan
•
miten aloittelijoita saataisiin innostumaan kilpailuista
•
mistä lisää junnuja seuraan
Palaveri pidetään torstaina 31.10. klo 18 alkaen Seelarissa
Timo Liikanen, kilpailupäällikkö
Ps. suurkiitokset taas kerran Antti
osallistumisesta kaikissa kesän kilpailuissa.
Smedille
kilpailulautakuntaan
TIESITKÖ MUUTEN …
että Suomen Purjehdus ja Veneily Ry:n jäsenenä saat 12.50 euron vuotuisen
jäsenmaksun vastineeksi melkoisen määrän palveluita? Tarkempaa tietoa
jäseneduista, kuten tapaturmavakuutuksesta ja monenlaisista alennuksista
löydät osoitteesta http://www.purjehtija.fi/index.php?sivu=34625
OTPS:n Hallitus suosittaa kaikkia OTPS:n jäseniä liittymään myös SPV:n
jäseniksi. Tämä tapahtuu maksamalla vuotuisen seuran jäsenmaksun
yhteydessä SPV:n 12.50 euron jäsenmaksu.
KOULUTUKSIA
NORTH SAILS/Purjeneulomo Niiniranta Oy Anttti Niiniranta tulee pitämään
purjeiden viritys/huoltokurssin Seelariin 15.3.2014 lauantaina OTPS:n ja
HAPS:n jäsenille. Tarkemmat tiedot tilaisuudesta sekä ilmottautumisohjeet
laitetaan seuran nettisivuille alkuvuodesta.
6
TOIMIHENKILÖIDEN YHTEYSTIEDOT
Kommodori Antti Wiik, 044-5852581 antti.wiik (at) luja.fi
Varakommodori Olli Pistokoski, 0500-388 425, olli.pistokoski (at) martela
Sihteeri Risto Suikkari, 050-521 2747, risto.suikkari (at) ylivieska.fi
Taloudenhoitaja Outi Koivikko, 040-5237219, outikoivikko (at) gmail.com
Junioripäällikkö Hannele Huumonen, 050-4076585, hannele.huumonen (at) suomi24.fi
Kilpailupäällikkö Timo Liikanen, 040-587 8827, liikanen.timo (at) gmail.com
Satamakapteeni Pekka Väänänen, 040-5921291, pear.vaananen (at) hotmail.com
Kiinteistöpäällikkö Alpo Tabell, 040-777 1885, alpo (at) altafin.fi
Koulutuspäällikkö Reijo Nyman, 040-5515487, reksa.nyman (at) gmail.com
Tiedotuspäällikkö Jukka Orajärvi, 040-4142347, jukka.orajarvi (at) iki.fi
Seuran tekstiviestitiedotuksen numero on 040-573 6500.
Numeroa käytetään tekstiviestitiedotteiden lähettämiseen kaikille seuralaisille, jotka ovat sallineet tekstiviestitiedotteet. Älä vastaa viesteihin.
Tiedotteita koskevat tiedustelut toimihenkilöiltä. Pidäthän ystävällisesti
numerotietosi ajan tasalla!
MEILTÄ PUUTAVARAA KAIKKEEN RAKENTAMISEEN!
MYÖS HÖYLÄHIRSI SAUNAT JA MÖKIT!
www.kellonpuu.com
Karpalotie 20, KELLO p. 010 2701 300, ma-pe 9-17
Pistotie 4, PUDASJÄRVI p.010 2701 303, ma-pe 9-17
Matkapuhelimesta soittaessa 8,28 snt/puh + 17,04 snt/min (alv 24%)
Lankapuhelimesta soittaessa 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min (alv 24%)
7
Oulun Työväen Pursiseura r.y.
Puomitie
90510 Oulu
www.otps.fi
8