SATAKIELI - Vantaan Steinerkoulu
SATAKIELI Jäsentiedote 3 • 2010 V A N T A A N S E U D U N S T E I N E R K O U L U STEINERPÄIVÄKODIT METSÄTÄHTI, PIKKUKARHU JA POHJANTÄHTI SISÄLTÖ Onnenkantamoinen .......................................................................3 Uusi palsta: Johtokunnan kuulumisia ..........................................5 Tunnelmia 5. luokan kasviopin tunnilta .......................................6 Henkilökunta esittäytyy: musiikinopettaja Outi Järvelä .........8 Kokouskutsu .................................................................................10 6. luokka leirikoulussa Eerikkilässä ...........................................11 Vaeltamassa Saariselällä ...............................................................12 Filosofi suurten kysymysten äärellä ........................ ...................16 Vantaan seudun steinerkoulu Satakielentie 5, 01450 Vantaa Puh. toimisto (09) 8386 480 Puh. opettajat (09) 8386 4818 www.vantaansteinerkoulu.fi Steinerpäiväkoti Metsätähti Rasinkatu 13, 01360 Vantaa Puh. (09) 874 2835 Steinerpäiväkoti Pohjantähti Kirkkotie 8, 04300 Tuusula Puh. (09) 273 3290 Kouluun ilmoittautuminen: Ritva Seuna, puh. (09) 8386 480 Steinerpäiväkoti Pikkukarhu Osoitteenmuutokset ja Kukkakatu 6, 04430 Järvenpää ilmoitusmyynti: Puh. 050 443 0238 [email protected] Jäsentiedote 3/2010. Toimitus: Tuomo Oksanen. Taitto: Niina Mälkiä. Etu- ja takakannen kuvat: Eveliina Kaartinen. Tämän sivun kuva: Annimari, 5. lk. Painopaikka: Savion Kirjapaino Oy. ONNENKANTAMOINEN Marja Vuori Jokin onnenkantamoinen toi perheeni Vantaan seudun steinerkoulun piiriin muutama vuosi sitten. Päätimme tuolloin anoa oppilaspaikkaa yläasteikäiselle tyttärellemme, joka oli siihen saakka opiskellut tavallisessa koulussa. Koulun vaihtaminen tuli ajankohtaiseksi, kun ensimmäinen syksy tavallisella yläasteella alkoi tuntua masentavalta. Heti syksyllä lapsemme joutui alakynteen, joku saman luokan oppilas otti hänet silmätikukseen eikä haukkumisesta ja nimittelystä tullut loppua. Jouluun mennessä häneltä oli varastettu polkupyörä koulun pihalta, ja kallis musiikinkuuntelulaite hävisi myöhemmin. Jostain syystä koulutyö suuressa luokassa ei innostanut. Luokkatovereista ei löytynyt kaveria, saati ystävää. Kun aloin tarkemmin seurata, miten koulussa oikein toimittiin, tuli sellainen tunne että tärkeintä näytti olevan byrokratian toteutuminen. Lapseni oli ikään kuin persoonaton lomake, josta koulu täytti tyhjät kohdat. Steinerkoulussa koko suhtautumistapa oppilaisiin tuntui alusta saakka toisenlaiselta. Tajusin, että osittain ero johtui koulun koosta. Pienessä koulussa on mahdollista tutustua kaikkiin ja tulla kohdelluksi jonakin tiettynä ihmisenä, persoonana, kun taas jättiläismäisissä kouluissa voidaan olla ikään kuin keitä tahansa. Oli ilahduttavaa, että steinerkoulussa uudesta luokanopettajasta välittyi arvostus koko perhettämme kohtaan, vaikkei hän ollut meille ennestään tuttu. Tyttäremme mielestä tuntui luontevalta, ettei tarvinnut joka tunti vaihtaa luokasta toiseen ja opettajalta toiselle. Muutamassa kuukaudessa uusi opettaja oli päässyt perille tyttäremme oppimiseen liittyvistä erityispiirteistä ja pulmakohdista ja hän oli selvästi kiinnostunut siitä, millainen ihminen tämä oli. Mielestäni steinerkoululaiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan arvostavammin kuin tavallisen koulun oppilaat. Voin kuvitella, että he pitkän ajan kuluessa kasvavat yhteen ja hioutuvat osaksi luokkayhteisöään ja siinä samalla oppivat opettajiensa esimerkistä hienovaraisia sosiaalisia tapoja, kuten toisten huomioon ottamista. Karujen koulukokemusten saattelema, tavallisesta koulusta Musiikkialan ihmisenä arvostan erityisesti sitä, että kulttuurilla ja erityisesti taiteella on oma merkityksensä koulun arjessa. Kulttuuria arvostetaan. Se ei jää koulutyöstä erilliseksi saarekkeeksi vaan sisältyy hiljaisesti muihinkin kuin varsinaisiin taideaineisiin. Kulttuurin, perinteen ja käsityön arvostus näkyy monin tavoin, esimerkiksi tiloissa, oppimateriaaleissa ja kurssien sisällöissä. Se ilmenee opettajien suhtautumistavoista. Erityisen selvästi se käy siirtyvä uusi tulokas ei tietenkään voi heti päästä kiinni tähän uuteen olemisen tapaan. Niinpä tyttäremmekin oli aluksi puolustuskannalla. Vanhempana tuntui kuitenkin huojentavalta, että luokkatoverien suhtautuminen oli heti alusta saakka niin myönteistä. Oli liikuttavaa seurata, miten tärkeä kokemus nuorellemme oli vaikkapa adventtilahjan saaminen joltakin nimettömältä luokkatoverilta ja sellaisen keksiminen jollekin toiselle. “en tunne hyvin steinerin filosofiaa, mutta käytäntö, joka välittyy lapseni kautta steinerkoulusta, tuntuu nykypäivänä ihmeelliseltä, voisi sanoa jopa lohdulliselta.” Ystävällisen utelias ja myönteisellä tavalla haastava suhtautuminen luokkatoverien taholta auttoi osittain sopeutumista. Päinvastoin kuin aiemmassa koulussa, täällä ei tarvinnut pelätä, ettei tulisi hyväksytyksi. Ei tarvinnut myöskään olla huolissaan, että joku käy käsiksi tai rikkoo tai varastaa toisten tavaroita. Hauskaa oli myös se, että tytöt ja pojat näyttivät olevan kavereita keskenään. ilmi huolellisesti valmistetuissa juhlissa, joista me vanhemmatkin saamme nauttia. En tunne hyvin Steinerin filosofiaa, mutta käytäntö, joka välittyy lapseni kautta steinerkoulusta, tuntuu nykypäivänä ihmeelliseltä, voisi sanoa jopa lohdulliselta. Koulu ei kasvata lapsia kilpailuun, kulutushysteriaan tai oman edun tavoitteluun. Sillä on kauaskantoisemmat päämäärät. Marja Vuori, MuT Järvenpää JOHTOKUNNAN KUULUMISIA Aloitamme uuden palstan Satakieli-lehdessä. Tältä sivulta voit lukea ajankohtaisista asioista, joita koulun johtokunnassa on syksyn aikana käsitelty. Koulun talous on tasapainossa ja vuosi on kulunut budjetin mukaisesti. Työn alla on nyt ensi vuoden budjetin suunnittelu. Haemme ylimääräistä valtionavustusta muiden steinerkoulujen lailla vuodelle 2011. Valtionosuusuudistuksessa steinerkoulujen valtionosuudet pienenivät, vaikkei se ei ollut uudistuksen tarkoitus. Budjetin suunnitelussa otetaan myös huomioon säästäminen tulevaa F-rakennusta varten. Koulun oppilasmäärä on nyt 271 oppilasta, joista 1–9-luokkalaisia on 207 ja lukiolaisia 64. Juhlasaliin remontoidun lattian suojaksi on hankittu suojamatot. Juhlasali on nyt taas vuokrattavissa juhlakäyttöön. D-rakennuksen katto on vuotanut ilkivallasta johtuen. Katolta oli irrotettu tarkistusluukun kansi. Vahingot eivät onneksi olleet suuret ja koulun vakuutus korvaa korjaukset. B- ja Drakennusten väliin on tulossa verkkovarasto vielä syksyn aikana. E-rakennuksen takuukorjaustyöt aloitettiin elokuussa ennen koulun alkua. Työt jatkuivat taas syysloman. Seinien laseeraus tehdään myöhemmin, joten toistaiseksi seinät jäävät valkoisiksi. Työn jälkeä voi käydä ihailemassa esimerkiksi kuudennessa luokassa. Kouluisäntä Ilkka Hänninen kiertää opettajien kanssa tarkistamassa pulpettien kunnon. Pulpetit on numeroitu ja niiden kunnon on oltava hyvä myös keväällä, kun ne luovutetaan seuraavalle oppilaalle. Koulumme on ilmoittanut olevansa kiinnostunut siviilipalvelusmiehestä, joka voisi toimia koulussa avustajana. Odotamme yhteydenottoa sopivalta hakijalta. Joulukuussa valitaan taas uudet jäsenet johtokuntaan erovuoroisten tilalle. On tärkeää saada johtokuntaan mahdollisimman monenlaista osaamista. Tervetuloa mukaan! Johtokunnan puolesta, Juulia Salonen pj. [email protected] Vihkotyö: Annimari TUNNELMIA 5. LUOKAN KASVIOPIN TUNNILTA Minusta kasvioppi oli mukavaa. Opin paljon kukista, puista, sanikkaisista, sammalista ja jäkälistä. Minua kiinnostivat eniten levät ja sammalet. Me teimme retken lähimetsään, jossa näimme sammalia, jäkälää, sieniä ja sanikkaisia. Minusta kasvioppi oli hyvä jakso. Joona Opimme tuntemaan esim. jäkälät, sammalet, levät, sienet, havupuut ja kukkakasvit. Hauskinta olivat levät. Opettaja toi meille rakko- ja sinilevää sekä ahdinpartaa kouluun näytille. Se oli kiva kokemus. Ahdinparta tuntui vedessä pehmeältä. Kun sen nosti, se tuntui langalta. Rakkolevä oli vedessä kovaa. Kun sen nosti, se tuntui hiukan pehmeältä. Pääsimme myös maalaamaan esim. voikukka, lilja ja oma kukka ne olivat kaikki haastavia tehtäviä! Niitä oli kyllä kiva maalata! Pihla Minua jännitti, kun tulin vitoselle, mutta tämä olikin mukavaa. Kasviopissa minä pidin eniten retkestä, jossa näimme sananjalkoja ja jäkäliä, myös sammalia. Luonto on ihana asia. Pidin myös siitä, kun tutkimme erilaisia leviä esim. rakkolevää. Peppi-Lotta Ruusu Kaunis, punainen, täyteläinen, sulotar. Sen terälehdet muodostavat kauniin kupin. Kun sanon sen nimen, päässäni soi kellot. Ruusu, ruusu, se kaunis on. Aino-Sophia Ruusu Kesällä ruusu tuo kaunokainen, kesän mahtavimman tuoksun luo. Taas syksyllä, kun ruusunmarja pensaassa punertaa, (niin) voisin ottaa sen, mutta piikki sormeeni lipsahtaa. Sienimetsä Vesi sataa ropisten, huomenna kun heräilen, metsään menen. Sienen näen. Kanttarelli keltainen, noussut se on valohon. Tuolla on kirkasvärinen, valkopilkullinen, houkuttelevannäköinen. Haen sen – ei, se on myrkyllinen. Kuusenkäpy Kuljin metsässä suurta kuusta katsomaan. Kuusen oksa heilahti, käpy sieltä tipahti, orava kuusesta hypähti. Kuusen siemenet ilmassa lenteli pikku siivillään, kun käpy kuivahti. Ronja Vihkotyö: Inka-Lilja henkilökunta esittäytyy musiikinopettaja outi järvelä Tuomo Oksanen Outi, milloin tulit kouluumme ensimmäisen kerran musiikinopettajaksi? Aloitin samaan aikaan Ewyn kanssa 1997, muistaakseni. Opinnot Sibelius-Akatemiassa olivat jo tuolloin loppusuoralla. Olitko ollut musiikinopettajana jo muualla ennen kuin tulit meille? Olin ollut Järvenpään yläasteella musiikinopettajana. Olin pitänyt MLL:n muskaria Espoossa, opettanut pianoa Fazerin musiikkikoulussa Helsingissä, ja minulla oli ollut paljon piano-oppilaita sitä ennen. Aloitin opettajanurani opettamalla naapureitten lapsia, kun olin 14-vuotias. Olit muutaman vuoden ajan poissa meiltä. Mitä puuhailit tänä aikana? Olen ollut useamman vuoden kotona lasten kanssa. Kaikki, joilla on pieniä lapsia perheessä, tietävät, millaista kotiäidin työ on – hurjan työlästä ja ihanaa samalla. Olimme perheen kanssa paljon Englannissa, ja pidin suomalaista muskaria meillä kotona pari kertaa viikossa. Toimin myös kanttorina Lontoon suomalaisella kirkolla. Häämarssit, virret ja urut tulivat tutuiksi. Miltä tuntui palata kevätlukukauden alussa 2010? Oliko koulumme muuttunut? Odotin kovasti töitten alkamista, olin innoissani! Koulu on muuttunut pienestä maalaiskoulusta. Jouduin aikoinaan opettamaan milloin missäkin ja usein siirtymään toiseen tilaan kesken tunnin. Tilat ovat suorastaan ylelliset nykyään. Musiikkiluokka kaipaa kyllä kuitenkin vielä kohennusta. pianoa en ole soittanut pitkiin aikoihin, vaikka se pääaineenani pyrin akatemiaan. Osaan ohjata oppilaita soittamaan kitaraa, bassoa, lyömäsoittimia ym. sen verran kuin luokassa tarvitsee. Nokkahuilusta olen suorittanut sivuainetutkinnon. Se ei ollutkaan ihan läpihuutojuttu, vaan jouduin menemään keskiaikaisen musiikin kurssillekin. Laadukkaan äänen saamista huilusta harjoiteltiin paljon opettajan kanssa. Mikä musiikin opettamisessa on hauskinta ja mikä vaativinta? Musiikinopettajana on mukavinta olla keskellä luovaa prosessia, kun työstetään ja harjoitellaan jotain. Vaativinta on eri ikäisten oppilaiden tunteja peräkkäin. Ei voi yhtään viipyä tunnelmissa, eikä saa olla yhden ryhmän kanssa pitkään. Soittaminen on lähellä sydäntäsi, entäpä laulaminen? Klassisen laulun ihanne bel canto -ääni on vuori, jolle edelleen yritän kiivetä. Olen opettajani Ritva Eerolan mukaan sentään oikeilla jäljillä. Rytmimusiikkiin ja musikaaleihin ääneni sopii luonnostaan. Olen saanut olla aikanaan mukana Savonlinnan oopperajuhlakuorossa, ja olen laulanut myös piirretyissä elokuvissa. Ihania kokemuksia, joista olen oppinut paljon. Pystyn työssäni koko ajan edelleen hyödyntämään kokemaani. Toimit musiikin opettamisen ohessa myös 9. luokan luokanvalvojana. Mitä haluaisit kertoa tästä puolesta työssäsi? Jaan homman Kostin kanssa, niin eiköhän se suju. Täydennämme toisiamme. Ysit ovat ihania. Luokanvalvojan tehtävät eivät ole erityisen hauskoja, mutta porukka on niin mukavaa, että teen niitä mielelläni. Otan sen ilman muuta kunniatehtävänä. Millaista musiikkia kuuntelet vapaa-aikanasi? Vapaa-aikanani en kuuntele paljoa. Taustamusiikkia en ollenkaan, sillä se häiritsisi kauheasti. Joskus, kun lapset ovat hankalia, laitan barokkimusiikkia soimaan, ja tasapaino löytyy taas. Olen pyrkinyt löytämään laadukasta lastenmusiikkia, vanhat Mörrimöykky-levyt ovat aarteita hienoine sovituksineen. Katsoim- Soitat useita instrumentteja, mitä? Työssäni säestän oppilaita päivittäin pianolla. Klassista Onko kodissasi lemmikkieläimiä? Meillä oli Ami-niminen koira, kun olin lapsi. Se oli hauska ja hyvin inhimillinen, meidän perheessä ainoa, joka ei puuhaillut musiikin parissa. Rakastimme sitä kovasti. Ehkä hankimme pian koiran. Meille sopisi parhaiten tällä hetkellä ns. hoitokoira, joka ei kuitenkaan asuisi meillä. Jos siis joku haluaa antaa koiransa meille vähäksi aikaa hoitoon, niin ottakaa yhteyttä. me Tosca-oopperan televisiosta viikonloppuna. Pyrin pääsemään paikan päälle, jos baritoni Juha Uusitalo laulaa jossain. Ai niin, olemme lasten kanssa myös Maria Lund ja Fran Perea -faneja. Kertoisitko jotain harrastuksistasi? Toivoisin harrastavani ulkoilua ja liikuntaa, teatteria ja oopperaa. Käytännössä keräilen kotona leluja lattialta. Mikä on lempiruokasi? Lempiruokiani ovat koulumme keittiön ruoat. Senkin takia tämä on paras paikka! Mikä on elämäsi motto? Kiitollinen pitää ymmärtää olla. Vantaan seudun steinerkoulun kouluyhdistys ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSVUOSIKOKOUS pidetään torstaina 9.12.2010 klo 18.30 E-rakennuksessa Vantaan seudun steinerkoululla, Satakielentie 5, 01450 Vantaa. ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Valitaan johtokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle 5. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja näiden varahenkilöt 6. Hyväksytään tulo- ja menoarvio seuraavalle vuodelle sekä vahvistetaan seuraavan vuoden jäsenmaksu 7. Lukion materiaali- ja kiinteistötukimaksun maksukäytännön muuttaminen 8. Uuden johtosäännön hyväksyminen 9. Käsitellään muut asiat, jotka on kirjallisesti esitetty johtokunnalle vähintään kahdeksan (8) päivää ennen kokousta TERVETULOA! 10 6. luokka leirikoulussa eerikkilässä Me tulimme maanantaina kouluun ja lähdimme 12.00 bussille. Bussimatka meni aika nopeasti, vaikka kestikin puolitoista tuntia. Kun saavuimme Eerikkilään niin siellä oli vähän kosteaa, mutta muuten ihan aurinkoista. Eerikkilä oli hieno paikka, paitsi huoneisiin oli vähän piirrelty. Ruoat olivat tosi hyviä ja juomatkin. Eerikkilässä oli hirvittävästi ohjelmaa, kuten seinäkiipeilyä, niksikoulu ja kaikenlaisia urheilulajeja. Leirikoulussa käytiin uimassa ja viimeisenä iltana rantasaunassa sekä uimassa järvessä. Paikka oli urheilullinen ja kiva alue. Kivointa leirikoulussa oli melkein kaikki ohjelmat, mutta jos on pakko sanoa, niin ehkä parasta oli kun sai olla vapaa-ajalla!!!! Miikka Luotonen Lähdimme leirikouluun bussilla. Bussimatka kesti noin tunnin ja vähän päälle. Kun saavuimme Eerikkilään niin veimme laukut Hirsihoviin ja lähdimme päätalolle. Hirsihovi oli vanhin rakennus. Yövyimme huoneissa, minä nukuin Effin ja Saran kanssa huoneessa kahdeksan. Eerikkilä oli todella kaunis paikka järvineen ja metsineen. Me ruokailimme ravintolarakennuksessa Hirsihovin vieressä. Ruoka oli todella hyvää! Hauskinta leirikoulussa oli ... kaikki! Ohjelmaa 11 oli paljon mm. seinäkiipeilyä, melontaa, sirkustelua, salibandyä, uintia ja muuta sellaista. Torstaina palasimme koululle takaisin. Leirikoulussa oli oikein mukavaa. Vilja Mäkinen Leirikoulumme pidettiin Eerikkilän urheiluopistossa. Bussimatka kesti n. puolitoista tuntia. Aamuisin jouduimme heräämään jo klo 8, vaikka nukuimme sen jälkeen vielä 15 minuuttia. Päivämme olivat yleensä miltei täynnä ohjelmaa, mm. salibandyä, melontaa, uintia, erilaisia kilpailulajeja sekä seinäkiipeilyä. Hauskinta oli mielestäni seinäkiipeily ja melonta. Eräänä päivänä patikoimme Hämeen luontokeskukseen. Katsoimme siellä kalasääskistä kertovan ohjelman, jonka jälkeen kiersimme näyttelyssä. Vapaa-ajalla saimme olla huoneissamme, ulkona tai varata esim. tennis- tai jalkapallokentän ja mennä pelaamaan. Yleensä pelasimme huoneessamme pokeria. Yhdeksi illaksi meille oli varattu rantasauna ja samalla menimme myös järveen uimaan, vaikka vesi oli aika kylmää. Ruokalassa oli erittäin hyvää ruokaa, paljon parempaa kuin koulussa... Juomana oli hyvää kotikaljaa, erilaisia mehuja ja maitoa. Sää oli vaihteleva, joskus satoi, joskus paistoi. Leirikoulussa oli tosi kivaa ja se olisi voinut jatkua pidempäänkin. Hannes Lento-Hukkinen 12 vaeltamassa saariselällä 9. luokka teki alkusyksyllä perinteisen Lapin-vaelluksen Saariselälle. Tällä kertaa reitti kuljettiin toisinpäin kuin aiemmin, mutta yhtä mukavaa oli! Opettajista mukana olivat Eveliina Kaartinen, Sinikka Lukkarila, Kosti Honkavirta ja Jarno Paalasmaa. Oppilaat kertovat vaelluskokemuksistaan seuraavalla aukeamalla. 13 ”Ennen lähtöä Lappiin meidän piti tehdä kaikenlaista pakkaamisen lisäksi, esimerkiksi käydä pari kolme kertaa viikossa lenkillä ja sisäänajaa uudet vaelluskengät.” ”Kiilopäälle saavuttuamme totesin heti, että onpa raikas ilma, kun on tottunut etelän ei-niin-raikkaaseen ilmaan.” ”Vaeltaminen ei tuntunut enää (toisena päivänä) niin raskaalta kuin ensimmäisenä päivänä. Maasto oli melko helppoa kuljettavaa. - - Taas päivän lopuksi istuimme nuotiolla, Kosti kertoi arvoituksia ja me yhdessä ratkoimme niitä.” ”Lapin-vaelluksesta jäi kokonaisuutena hyvä fiilis. Tuli ylpeä tunne, kun oli jaksanut vaeltaa koko 70 – 75 kilometriä ja kantaa mukana kaikkea, mitä tarvitsi. Ja nyt tietää, että selviäisi myös tuollaisissa olosuhteissa.” ”Olin yllättynyt monista asioista: kännykässä oli kenttää koko ajan, ei ollut lintuja – paitsi kuukkeleita, oli yllättävän lämmintä eikä satanut juuri ollenkaan. Lisäksi laihduin ja voimistuin matkan aikana. Kaikin puolin jäi hyvä mieli!” ”Vaellus oli ehdottomasti kaikkien kouluvuosiemme kohokohta.” ”Toisen päivän jälkeen olikin tullut kerättyä hyvä määrä rakkoja jalkoihin ja oli ihanaa vetäistä puristavat vaelluskengät pois ja mennä nukkumaan.” ”Loppumatka oli paras osa, koska kiipesimme tuntureille, ja sieltä oli todella hienot maisemat ympärille ja oikeasti näki, millainen Lappi on.” ”Tuulesta oli kuitenkin jotain hyötyäkin, sillä onnistuimme sen avulla näkemään poroja hyvin läheltä, koska ne eivät haistaneet meitä. - - Joukossa oli myös kokonaan valkoinen poro. - - Porojen näkeminen oli mahtava lopetus reissulle.” ”Tunnelma vaelluksella oli mielestäni hyvä koko ajan. Matkalla oppi uusia asioita ihmisistä, jotka on tuntenut kahdeksan vuotta, se on aika hyvin. Matka toi ehkä hieman lisää yhteishenkeä luokkaan.” 14 kiilopäältä kohti tuntureita Vaellukselle riitti valmisteltavaa, tietysti iso osa tehtiin viimetingassa. Bussiin kiipesimme lauantaina 28.8. Sanomattakin oli selvää, että bussimatkoista muodostuisi matkan kohokohtia. Sunnuntaiaamuna parin tunnin unien jälkeen lähdimme Kiilopäältä kohti tuntureita. Ensimmäinen päivä oli raskain, koska en saanut rinkkaa säädettyä kunnolla. Ensimmäiset tuntemukset tuntureilla olivat hieman, sanottakoon nyt epätoivoisia. Mutta kyllähän me siitä selvittiin. Monilla telttaryhmillä oli vaikeuksia teltan kanssa, koska se oli aina kylmä. Meidän telttaryhmällämme ei ollut sellaista ongelmaa, koska lämmitimme teltan joka ilta ”sivistyneellä” kortinpeluulla ja ”viisaalla” jutustelulla. Toisena päivänä vaeltaminen oli huomattavasti hauskempaa kuin edellisenä. Rinkka toimi ja olo oli varsin virkeä. Isoimmat ongelmat syntyivät trangian kanssa, joka ei suostunut toimimaan kunnolla. Yleensä tuollaisissa tilanteissa suomalaiset laatusanat auttavat, nyt niistäkään ei ollut apua. Tiistai eli kolmas päivä oli helppo, 8 kilometriä kävelyä ilman rinkkaa saunalle, sitten saunaan ja jääkylmään veteen uimaan, ja lopuksi 8 kilometriä takaisin telttapaikalle. 15 Keskiviikkona oli käveltävänä 18 km. Vaikka 18 km on paljon rinkat selässä, ei se tuntunut ylitse pääsemättömältä esteeltä. Kun saavuimme viimeiselle yöpymispaikalle, olivat Savosta tulleet lukiolaiset levittäytyneet koko alueelle. No eipä siinä muu auttanut kuin pystyttää teltta pensaan päälle. Pensaista ja muista häiriötekijöistä huolimatta muistan nukkuneeni joka yö hyvin. Viimeisenä päivänä käveltävää oli 12 km. Tämä matka mentiin aika lyhyillä tauoilla, koska jokainen halusi päästä pois tuntureilta suihkuun, syömään ja bussiin. Noin kilometrin kävelyn jälkeen ryhmä jakautui kahteen ryhmään, Jarnon ja Kostin ryhmään. Kostin valitsema reitti oli lyhyempi, mutta siellä oli enemmän nousuja ja laskuja, joten valitsin Jarnon reitin. Vaikka Kostin reitti oli tosiaan lyhyempi, ehdimme silti aikaisemmin Kiilopäälle. Takaisintulomatka oli hulvaton, siitä mieleen jäi yksi erityinen kappale. Vaikka vaellus oli rankka, se oli unohtumaton kokemus. Ne, jotka eivät olleet vaelluksella, jäivät paljosta paitsi. Ville Ruokonen FILOSOFI SUURTEN KYSYMYSTEN ÄÄRELLÄ Ulla Ahmavaara ja Jarno Paalasmaa Kriittisen korkeakoulun ja Snellman-korkeakoulun perustaja, filosofian professori Reijo Wilenius täytti tänä vuonna 80 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi julkaisemme parin vuoden takaisen mutta yhä ajankohtaisen haastattelun. 16 Takanasi on pitkä ura ammattifilosofina. Miten se alkoi ja mistä kiinnostuksesi filosofiaan oikein heräsi? Se alkoi jotenkin sisältä päin, ei meillä kotona eikä liioin koulussakaan siihen aikaan ollut sen suuntaista virikettä, vaikka koulu olikin muuten hyvä. Joskus 15-vuotiaana ostin kirjakaupasta ensimmäisen filosofisen kirjani, Schopenhauerin Pessimistin elämänviisaus, joka vastasi silloista murrosikäisen mielialaani ja sitten aloin lukea enemmän sellaisia kirjoja. Samoihin aikoihin keskustelukumppaninani oli Jarmo Visakorpi, joka myöhemmin toimi Tampereen yliopiston rehtorina. Hän oli luonnontieteellisesti suuntautunut ja minusta taas tuntui – ehkä näin voi sanoa jälkeenpäin – että todellisuus on jotenkin syvä. Perustunteeni, ettei pelkkä aistittava pinta ole koko maailma, oli tuskallinenkin tunne – pääsenkö koskaan syvemmälle? Etsin oikeastaan sellaista filosofia, joka auttaisi pääsemään syvemmälle. Kyllä Schopenhauerilla oli tällaista ajattelua ja sitten löysin muitakin. Löysin myös Rilken runouden. Tutustuin Steineriin oikeastaan kahdelta taholta, opiskelutoverini Henry Bromsin ja filosofian professori Erik Ahlmanin taholta. Hän tavallaan yhdisti filosofian ja tällaisen syvyysetsinnän. Vaikka menin yliopistoon opiskelemaan lähinnä historiaa, löysin kuitenkin Ahlmanin. Hän ei ollut mikään loistava luennoitsija, mutta puhutteli, ja rupesin opiskelemaan filosofiaa. Toimit pitkään Jyväskylän yliopistossa filosofian laitoksen johtajana. Miten Ahlmanin ja von Wrightin ajatukset vaikuttivat toimintaasi? Ahlman oli minuun eniten vaikuttanut opettaja filosofiassa, vaikka von Wright oli myös merkittävä. Von Wright oli hyvin laajakatseinen, ymmärsi ajatuksiani, pyrkimyksiäni ja hyväksyi ne. Hän tarkasti myös lisensiaatintyöni ja väitöskirjani. Minulla oli sikäli hyvä onni, että nämä kaksi sattuivat peräjälkeen hoitamaan käytännöllisen filosofian professuuria. Hoidin ensin Helsingissä vuodesta 1966 käytännöllisen filosofian professuuria kevätlukukaudet, kun professori Hintikka oli Amerikassa. Samaan aikaan olin luokanopettaja steinerkoulussa. Vuonna 1972 minut kutsuttiin Jyväskylän yliopistoon. Siellä oli kiinnostavaa rakentaa laitosta, koska ilmapiiri oli avoin. Siellä opiskelija ehdotti laitosneuvostolle, että otetaan Steinerin Vapauden filosofia tutkintovaatimuksiin eikä minulla ollut mitään sitä vastaan. Mitä hyötyä on filosofiasta? Paras hyöty filosofiasta on, että oppii katsomaan asioita monelta eri näkökulmalta. Totuus on usein eri näkökulmien välissä. Hegel ja Steiner tarkoittivat elävällä ajattelulla sitä, että jotakin ilmiötä lähestytään monelta eri puolelta. Von Wright oli myös tätä mieltä. Muistan, kun 70-luvun alussa oli kova taistolaisvaihe filosofiassa ja 17 von Wright piti esitelmän filosofian tehtävästä seminaarissa, jossa oli paljon marxilaisia filosofeja. Hän sanoi filosofian tehtäväksi oppia liikkumaan näkökulmasta toiseen, vaikka läsnäolijat olivat lähinnä sitä mieltä, että he ovat löytäneet sen oikean näkökulman. Minusta se on parasta mitä filosofialta voi saada. Samaan suuntaan vaikuttaa Steinerin esitelmä 12 maailmankatsomuksesta, jotka eri puolilta lähestyvät todellisuutta. Tältä pohjalta olet tehnyt kirjasi Aatteiden maailma. Sain silloin apurahan kirjoittaakseni sen, vaikka olin kyllä pitänyt luentoja aiheesta. Oli varsin vahva elämys, kun oli aikaa eläytyä erilaisiin filosofisiin suuntauksiin. Kaikki alkoi tuntua minusta jollain tavalla oikealta silloin kun oli siinä sisässä. Vähitellen hahmottui kokonaisuus. Ehkä tulevaisuuden ihminen oppii tällä tavalla kävelemään maailman ympäri, oppii liikkumaan näkökulmasta toiseen, mikä sulkee pois fanaattisuuden, joka paljolti johtaa sotiin ihmisten välillä. Sinulla on muutenkin laaja kirjallinen tuotanto; yhteiskuntafilosofiaa, Snellman-tutkimusta ja kasvatuskysymyksien pohdintaa. Miten arvioisit omaa kirjallista tuotantoasi? Mitä kirjoistasi pidät merkittävimpänä tai parhaiten onnistuneena? Onko hahmotettavissa pääteosta? Muutama vuosi sitten ajattelin, että haluaisin oikeastaan kirjoittaa kaikki kirjani vähän uusiksi. Ainoa, johon en olisi tarttunut, on Kolme näkijää ja tekijää, joka käsittelee klassikoitam-me Runebergiä, Lönnrotia ja Snellmania. Se valautui jotenkin muotoonsa. Samoin ehkä myös kirja Mitä on ihminen? Vaikka sen uuteen painokseen teinkin muutoksia, mutta lähinnä sellaista kannan ottamista nykyiseen keskusteluun, jota seurasin. Kaikkein eniten myyty on minun kuivin kirjani Kasvatuksen ehdot. Sitä olen hämmästellyt. Se tuli yliopistojen tutkintovaati-muksiin ja se käännettiin myös eri kielille. Se on ainoa josta tienasin vähän enemmän. Senkin haluaisin kirjoittaa uudestaan. Haluaisin saada siihen elämää. Väitöskirjani tein kovin “ehkä tulevaisuuden huolellisesti. Sen jälkeinen kirja Koulu ja nyky-yhteiskunta on ollut tietyssä mieihminen oppii tällä lessä ehkä vaikuttavin, koska silloinen tavalla kävelemään opetusministeri Virolainen kertoi saaneensa siitä perusteet saada keskusmaailman ympäri, tapuolue peruskoulun puolelle. Näytti nimittäin siltä, että se asettuu vastaan. oppii liikkumaan Tällöin peruskoulu ei olisi toteutunut. Kirjoitin sen steinerkoulun pohjalta, näkökulmasta mutta perustelin yleensä yhtenäis-koutoiseen.” lumuodon. 18 Sosiaalinen jalanjälki elämän tarkoituksena Olet pohtinut paljon myös suuria metafyysisiä kysymyksiä ja kirjoittanutkin niistä. Miten näet elämän tarkoituksen? Sitä pohdin kirjassani Mitä on ihminen? Nyt puhutaan paljon ekologisesta jalanjäljestä. Se miten ihminen vaikuttaa luonnonympäristöön, on tärkeää, mutta minusta vielä tärkeämpi on sosiaalinen jalanjälki, mitä ihminen jättää inhimilliseen ympäristöönsä. Siinä on paljon elämän tarkoitusta, että myös tämä jalanjälki olisi hyvä. Vaikka emme tietoisesti sitä tarkoita, vaikutamme koko ajan inhimilliseen ympäristöön sillä, millä mielellä olemme ja miten puhumme ja toimimme. Lapset ovat tälle herkimpiä. Parasta on jos voi tukea toisia ihmisiä, jotkut tukevat taloudellisesti, jotkut sosiaalisesti, jotkut henkisesti. Kirjassani päädyn siihen, että opettajan tehtävä on auttaa jokaista löytämään omat kykynsä ja oma tiensä, jossa ne kyvyt tulevat parhaiten yhteiseksi hyväksi. Itsensä kehittäminen tulevaisuuden ehtona Entä miten näet tällä hetkellä ihmiskunnan tulevaisuuden? Se on tällä hetkellä aika avoin sen vuoksi, että ihminen on saavuttanut tietyn toiminnan vapauden. On todellinen vaara, että mennään suohon. Olen kuitenkin optimisti. Kun on menty riittävän pitkälle materialismiin ja sen seurauksiin – käytännöllisen materialismin seurausta on esimerkiksi luonnon tuhoutuminen, se että ei nähdä juuri muita arvoja kuin aineelliset arvot – syntyy vastavaikutus. Kaikissa ihmisissä piilee kyky elää muistakin arvoista, kuten toisen ihmisen arvosta ja henkisistä arvoista käsin. Ongelmana on arvojen tasa-painohäiriö. Ihmisen ja ihmiskunnan elämä toimii hyvin kun siinä vallitsee tietty tasapaino aineellisen, sosiaalisen ja henkisen välillä. Tasapaino voi olla myös yhteiskunnan rakenteessa, kuten Steiner esitti kolmijäsennysteoriassaan. Opiskelijoita tavatessaan tulee optimistiseksi tulevaisuuden suhteen. Uskon, että pyrkimys tasapainoisempaan elämään ja itsensä kehittämiseen vähitellen vahvistuu. Minuun teki aikanaan vaikutuksen, kun kirjailija Aitmatov Suomessa käydessään käsitteli ekologisia ongelmia, sotia ym. ja teki siitä yllättävän johtopäätöksen: Ihmiskunnalla ei ole tulevaisuutta, ellei ihminen lähde kehittämään itseään. Ihmisessä täytyy vähitellen tapahtua muutos, että saadaan ratkaisut ympäristöongelmiin, sosiaalisiin kysymyksiin ja sotilaallisiin konflikteihin. Luulen, että Suomessa 1800-luvun vahva itsekasvatuksen impulssi tulee vahvistumaan. Etsitään vain uusia menetelmiä saada parempi ote itseensä. 19 Yksilöitä ei saa samaan muottiin Koko maailman elämäntapa on muuttunut paljon nykyaikana; mitä oleellisia muutoksia on tapahtunut? Jo filosofi Hegel näki kaikkein suurimman kaaren ihmiskunnan kehityksessä, yksilön vapautumisen. Sitä ilmaisee mm. demokratian kehitys – ihmiset haluavat itse osallistua yhteisiin asioihin. Tästä seuraa elämäntavan yksilöllistyminen, kuten saksalainen sosiologi Ulrich Beck toteaa. Ihmisiä ei saa enää pysyvästi samaan kaavaan. Ongelmana on, johtaako kehitys samalla kylmyyteen, itsekkyyteen, kiinnostukseen vain itsestä vai kehittyykö myös yhteisöllisyys. Eli tuleeko taloudellisten arvojen rinnalle vahvemmin muita arvoja? Oikeastaan mm. Snellman-korkeakoulu ja steinerkoulut ovat olemassa sitä varten, että ne pitävät esillä näitä muitakin arvoja. Tulevaisuus riippuu kasvatuksesta. “Kun kerran kuolen, kuolen tiellä” Olet pohtinut myös jälleensyntymisen ja kuolemattomuuden mahdollisuutta ja todennut jälleensyntymisen ajatuksen vahvistavan moraalia. Perustelisitko? Tämä on kysymys josta voidaan keskustella, sen ei tarvitse olla vain uskon asia. Tosin jollei ihmisellä ole jotain tuntoa siitä, että toisessa ihmisessä tai myös itsessä on jotain pysyvääkin, on siitä vaikea keskustella. Se on perustunto, joka minulla oli jo varhain. Läheisten hautajaisissa minulla ei ollut sellaista oloa, että hän on kokonaan hävinnyt vaan että hän on, vaikka vain toisella tavalla. Erik Ahlmanin mukaan jälleensyntymisen ajatus vaikuttaa ihmiseen eettisesti. Silloin ei ole vain juridisessa vastuussa teoistaan. Monet ajattelevat, että voi tehdä melkein mitä vain, kunhan ei riko lakia. On joitakin moraalisia lainalaisuuksia, jotka vaikuttavat minussa itsessä. Ahlmanin mukaan oikeudenmukaisuus ei toteudu yhdessä elämässä. Yksi elämä on pätkä tietä keskellä metsää, joka ei johda mihinkään – kuten persialainen runoilija Hafiz sanoi: ”Kun kerran kuolen, kuolen tiellä.” Taloudellisesta kasvusta henkiseen kasvuun Käytännön tasolla olet toiminut hyvin konkreettisesti. Olet perustanut Kriittisen korkeakoulun ja Snellman-korkeakoulun. Miksi? Minulla on ollut taipumus toteuttaa ajatuksiani. Kriittinen korkeakoulu oli perusteilla jo 1967. Vuodesta 1966 olin kuraattori Suomen teiniliitossa, jossa tutustuin myöhempiin huomattaviin poliitikkoihin, kuten Tuomiojaan, Volaseen ja Liikaseen. Teiniliiton hallituksessa oli nuorissa tulevaisuuspotentiaalia. Samaan aikaan olin hoitanut professuuria yliopistossa, jossa oli samaa henkeä. 20 Ajatus luoda foorumi syntyi näiltä kahdelta taholta ja vielä kolmanneltakin taholta. Olin samana vuonna 1966 tullut Suomen antroposofisen liiton puheenjohtajaksi. Siellä olleiden henkilöiden lisäksi oli taustalla myös Steinerin idea vapaasta hengenelämästä. Syntyi ajatus luoda foorumi, jossa eri aatesuuntaukset voisivat tuoda vapaasti ajatuksensa ja keskustella, niin tutkijat, taiteilijat kuin muutkin ihmiset. Syksyllä 1968 idea sai vastakaikua ja tilaisuuksissa kävi satoja ihmisiä. Oli uuden alkamisen henkeä ja siihen tilanteeseen kirjoitin myös kirjan Nuorison kapina ja aikamme suunnanmuutos. Tosin se kapina meni paljolti marxilaisuuteen. Kriittinen korkeakoulu elää vielä hyvin ja löytää aina uusia suuntia, kuten nyt kirjoittajakoulutus. Parasta Kriittisessä korkeakoulussa on ollut se, että on tullut uusia ajatuksia esiin, jotka tosin vasta myöhemmin ovat tulleet laajemmin ymmärretyksi: Ensimmäisenä syksynä Tuomioja alusti kulutusyhteiskunnasta, 60-luvulla Pentti Malaskan kanssa kehitettiin taloudellisen kasvun ajatuksen rinnalle ajatus henkisestä kasvusta, joka sitten myöhemmin levisi, ja tuli fraasiksikin. Hitaasti myös monet steinerpedagogiset ajatukset ovat vaeltaneet pinnan alla ja alkaneet vaikuttaa myös tavallisessa koulussa: mm. Suomessa ei alennettu koulun aloittamisikää alle seitsemän vuoden ja on otettu leirikoulu peruskouluun. Kriittisen korkeakoulun piirissä syntyi myös Inhimillisen kasvun seminaari INKA. Opetusministeriöltä löytyi rahaa uudenlaiseen aikuiskoulutukseen, kokeiltiin erilaisia menetelmiä, esimerkiksi miten maalaus avaa näkemisen luontoon. Tämä oli eräänlaista harjoittelua Snellman-korkeakoulua varten. Snellman korkeakoulu syntyi, kun vaimoni Aijami kyllästyi puheisiini ja sanoi: ”Nyt perustat sen korkeakoulun etkä aina vain puhu siitä.” Asiaan vaikutti myös sen hetkinen yliopiston tutkinnonuudistus, joka vei ahtaaseen ammatilliseen suuntaan. Silloin löysin Snellmanin kirjoituksen akateemisesta opiskelusta. Se oli eräänlainen vastaveto tutkinnonuudistukselle. Ihmisen elämässä voi olla jokin keskeinen elämänteema, joka korostuu useissa elämänvaiheissa. Löydätkö omasta elämästäsi tällaista teemaa, joka olisi eri variaatioissa tullut esiin? Olen usein sanonut opiskelijoille, että arvokkainta on löytää ne oman elämän teemat, jotka elävät tahdossamme. Snellman sanoi, että on vaikeinta tiedostaa mitä todella tahtoo tehdä elämässään. Toivon eläväni vielä riittävästi, että voisin tiedostaa näitä teemoja. Vaikka joitakin aavistuksia itselläni onkin, mutta luotan toisaalta myös siihen, että joku toinen voi ulkopuolelta käsin nähdä selvimmin asioita kuin itse. Raija Skinnari tekee väitöskirjaa ajattelustani. 21 Tunnekasvatuksen puutetta Ulkoapäin katsottuna elämässäsi keskeiseltä näyttäisi vapauden ja totuuden teema. Olet puhunut myös eettisyydestä peruspyrkimyksenä elämässä. Mitä ajattelet koulusurmista ja muista samankaltaisista tapahtumista Saksassa, Yhdysvalloissa ym.? Perussyynä on nähty mm. kylmä kilpailuyhteiskunta ja sen arvot. Vähemmän on pohdittu sitä, minkälaisella kasvatuksella voitaisiin ehkäistä tunnekylmyyden ja empatiakyvyn puutteen lisääntymistä. Mistä ne mielestäsi kertovat? Mitä pitäisi tehdä? Tämän tyyppinen tapahtuma oli jo aikanaan Myyrmäen ostoskeskuksen pommiräjähdys. Silloin kirjoitin Helsingin Sanomiin jutun, jossa käsittelin tunnekasvatuksen puutetta nykykoulussa. Ensimmäisenä tulee mieleen se yksinkertainen asia, että empatiaa muita ihmisiä kohtaan syntyy saduilla ja tarinoilla, joissa joutuu eläytymään muiden, sekä eläinten että ihmisten elämään. Professori Yrjö Engeström totesi aikanaan kirjassaan koululaisen mielikuvituksesta, että kun lapsille kertoo satuja ja tarinoita, he tekevät vähemmän väkivaltaa toisilleen ja pystyvät paremmin eläytymään siihen miltä toisesta tuntuu. Satujen kertomisessa syntyy silta ihmisen ja luonnon ja toisten ihmisten välille. Kun pystyy eläytymään toisen asemaan, ei pysty tekemään toiselle mitä tahansa. Usein tunnekasvatuksesta puhutaan turhan abstraktisti. Vaikka monet kasvatuksen klassikot puhuvat mielikuvaopetuksen moraalisesta kantavuudesta, niin se ei tahdo mennä perille reaalisessa kouluelämässä. Olin Moskovassa 1980-luvun alussa ollessani rauhanpuolustajien valtuuston puheenjohtaja. Tapasin akateemikko Davidovin, joka kertoi lopulta oivaltaneensa, miksei tule täysikasvuista ihmistä: ei tule, koska ei saa ensin olla lapsi. On täydesti elettävä ensin lapsuus. Venäjällä on satuaarteita, joita tulisi hyödyntää kouluissa. Hän sanoi, että periaatteessa hänen pitää olla marxilainen eikä siksi toteuta steinerpedagogiikkaa, mutta hän löytää saman ajatuksen Hegeliltä ja voi lähteä toteuttamaan sitä. Yksilön vapautuminen – yhteisöllisyyden uhka ja mahdollisuus Olet tutkinut paljon myös Rudolf Steinerin ajattelua ja erityisesti Steinerin pääteosta, Vapauden filosofiaa. Kertoisitko lyhyesti, mitä ajankohtaista tai kiinnostavaa siinä on? Teos on hyvin ajankohtainen, koska länsimaisen elämänmuodon perusongelma on juuri yksilön vapautuminen: vaikuttaako se tuhoavasti, kylmeneekö yksilö yhteisölle vai löytääkö yksilö itsestään yhteisöllisyyden ja eettisyyden? Vaikka Vapauden filosofiaa ei voi lyhyesti referoida, kuvataan siinä prosessi, miten ihminen löytää oman eettisen tahtonsa. Eli varsinaisen itsensä, joka on samalla se itse, jolla on myös jotakin annettavaa toisille. Vapauden filosofia saattaa olla 22 hyvin kantava kirja tulevaisuudessa, kunhan siitä ei tee mitään dogmatiikkaa. Steiner yrittää siinä johdatella lukijaa omasta elämyksestä toiseen. Miksi pidät steinerkoulua ja steinerpedagogiikkaa niin tärkeänä? On paljon puhuttu satujen merkityksestä ja lapsuuden puolustamisesta. Paljon on tehty tutkimuksia myös taiteiden merkityksestä. Jos steinerpedagogiikkaa osataan edustaa niin, että sen perusvire tulee esiin, se tulee yhä ajankohtaisemmaksi. Sitä myös tarvitaan yhä enemmän, koska yhä enemmän tarvitaan tasapainoisia ihmisiä. Sielulliset ja henkiset tasapainohäiriöt ovat yhä suurempi ongelma yhteiskunnassa, sadattuhannet syövät masennuslääkettä. Tämä saattaa liittyä siihen että ei ole saanut koko ihmistä, tunnetta, ajattelua ja tahtoa, puhuttelevaa kasvatusta. Ajattelun kehitystäkään ei ole syytä väheksyä. Päinvastoin tarvitaan yhä enemmän sitä, minkä olen kokenut steinerkoulun yläluokkienkin ideaksi: elävää ajattelua ja asioiden tarkastelemista monelta puolelta. Tunnekasvatuksesta olikin jo puhetta. Tahtokasvatus alkaa sillä, että tehdään käsillä asioita. Opettajan aktiivisuus ei riitä Miten näet steinerkoulujen tulevaisuuden? Mitä steinerkoulujen tulisi tehdä ollakseen nykyistä parempia kouluja? Miten ne voisivat kehittää itse itseään? Steinerkoulut eivät jää elämään, jos ne eivät kehity omalta pohjaltaan, mutta samalla avautuen ympäristölle, sille mitä maailmassa ja ajassa tapahtuu. Muistan kun Saksassa 90-luvulla koettiin ongelmaksi, että steinerkoulut jähmettyvät. Nyt suuri osa niistä on lähtenyt liikkeelle ja oppilasvirtaa tulee taas enemmän. Joskus on takerruttu liikaa niihin viitteisiin, joita Steiner esitti silloisille opettajille, sen sijaan että olisi lähdetty elävästi kehittämään niitä eteenpäin. Toisaalla on voitu mennä ohi steinerkouluista. Rüdiker Iwan toteaa kirjassaan Die neue Waldorfschule tämän jähmettymistrendin. Esimerkiksi yläluokkien oppilaat vaativat yhä enemmän tulla kuulluiksi samoin kuin vanhemmat, heidän ajatuksiaan on kuunneltava nykyistäkin enemmän. Opettajat saattavat itse olla hyvin aktiivisia, innostuneita ja loistavia esiintyjiä, mutta kyse on siitä, miten oppilaista tulee aktiivisia. On arvokasta säilyttää luokkayhteisö, mutta sen puitteissa opetusta tulee yksilöidä eri aineissa. Steinerkouluissa oppiaineet ovat usein jääneet melko erillisiksi. Integroimista voisi lisätä, koska todellisuus ei jakaudu samalla tavalla kuin oppiaineet. Maailman on myös päästävä enemmän sisään steinerkouluihin. Tähän on ollut hyvät lähtökohdat, kuten työharjoittelut yrityksissä ja maataloudessa. Ulla Ahmavaaran ja Jarno Paalasmaan tekemä haastattelu on alunperin julkaistu kokonaisuudessaan Steinerkasvatus-lehdessä 1/2008. 23 Vantaan seudun steinerkoulun joulujuhla järjestetään 21.12. klo 11 Keuda-talossa keravalla. Joululoma alkaa 23.12. Vantaan seudun steinerkoulu, satakielentie 5, 01450 Vantaa 24
© Copyright 2024