Samsungin mobiililaitteet nyt meillä

news flash
Samsungin mobiililaitteet nyt meillä
Tech Datan asiakaslehti
Numero 2/2011
?
Mihin Suomen
IT-markkinat ovat
menossa?
sivut 8-9
Tech Datalla uusi
myyntikonttori
Tampereella
sivu 3
newsflash
teksti
Kasvamme ja kehitämme palveluitamme
Lumi on sulanut ja aurinko on alkanut
lämmittää. Kevät on perinteisesti liiketoiminnan kehitysaikaa ja niin myös meillä
Tech Datalla. Olemme innolla työstämässä muutamia merkittäviä projekteja, mikä
tulee näkymään asiakkaillemme konkreettisena parantuneena palveluna heti kesälomien jälkeen.
Olemme ladanneet kovat kasvuodotukset
tälle vuodelle. Vaikka alkuvuoden aikana markkina on ollut tahmeahko (tarkemmin tämän lehden sivulla 8-9), uskomme kasvuodotusten
edelleen toteutuvan koko vuoden osalta. Kasvuamme siivittämään
ja palveluamme kanavaan parantamaan olemme palkanneet uutta
henkilöstöä: avasimme Tampereelle myyntikonttorin huhtikuussa. Tampereella työskentelee jo nyt kahdeksan uutta techdatalaista pääasiallisesti myynnissä. Tämän lisäksi olemme vahvistaneet resurssejamme monilla strategisilla osa-alueilla, kuten Azlan Enterpise
-tuotemyynnissämme sekä Brighstar-mobiili -yksikössämme. Kaiken
kaikkiaan henkilöstömme on kasvanut 15 henkilöllä.
Kasvustrategiamme tukemiseksi olemme myös laajentaneet tuotevalikoimaamme aloitettuamme Samsungin mobiililaitteiden, Asuksen
PC- ja oheislaitteiden, Sun/Oracle hardwaren sekä Wacomin tuotteiden jakelun.
toukokuu 2011
Sisällysluettelo
newsflash
2.
Pääkirjoitus
3.
Tampereelle uusi toimisto
4.-5.
Ecom
6.
Logistiikkapalvelut
7.
Wacom
8.-9.
Marketvisio: IT-markkinat
10.-11 Samsungin mobiilituotteet
12.-13. Microsoft
14.
F-Secure
15.
Symantec
16.
Canon
17.
Asus
18.
BenQ
19.
Azlan-tiimi kasvaa
20.-21. HP - Paras kesä ikinä!
22.
IBM
23.
Marketvisio
24.
Tech Datan yhteystiedot
Henkilöstömme työskentelyn tehostamiseksi ja palvelumme parantamiseksi investoimme myös työkaluihimme. Kesän aikana asennamme
uuden puhelinjärjestelmän sekä uuden asiakkuuksien hallintajärjestelmän
(CRM). Näiden yhteisvaikutus näkyy teille parantuneena henkilöstön
saatavuutena ja kohdistetumpina markkinointi- ja tuotetarjonta-aktiviteetteina.
Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä, on tämä uusi interaktiivinen
asiakaslehtemme News Flash. Toivon sen tarjoavan teille mielenkiintoisia uusia näkökulmia ja kiinnostavaa informaatiota.
Mukavia lukuhetkiä!
Niko Tarjasalo
maajohtaja
2
The Difference in Distribution
SM
newsflash
Tech Data avasi uuden myyntikonttorin
Tampereelle huhtikuussa
Kuvassa vasemmalta oikealle:
Helena Hakulinen, Turkka Hämäläinen, Kiti Tapio, Salla Leviäinen, Panu Rapatti ja Joni Keskinen
Yhteystiedot:
Helena Hakulinen
Sales Representative
[email protected]
Puh. 050 3880 328
Joni Keskinen
Field Sales Executive
[email protected]
Puh. 050 3880 280
Turkka Hämäläinen
Internal Account Manager (Corporate Sales)
[email protected]
Puh. 050 3880 309
Kiti Tapio
Sales Representative
[email protected]
Puh. 050 3880 266
Saila Leviäinen
Internal Account Manager
[email protected]
Puh. 050 3880 277
Jaana Lunden
Tuotepäällikkö, Acer
[email protected]
Puh. 040 525 4657
Panu Rapatti
Field Sales Executive
[email protected]
Puh. 050 3880 310
3
TDsähkö
TD
sähkö
Uusia toimintoja Tech Datan webissä:
tilausten muokkaaminen
Voit lisätä uusia tuotteita tilaukselle, tehdä kappalemäärämuutoksia, poistaa tuoterivejä ja poistuneita
tuotteita tilauksilta sekä valita tilalle niille ehdotettuja korvaavia tuotteita. Voit myös vapauttaa tilauksen kokonaistoimituksesta osatoimitukseen.
Tilausten muokkaaminen tapahtuu tilausten seurannan kautta. Hae muokattava tilaus, mikäli se ei näy suoraan tilausten seurannan aloitussivulla.
Tilaus on muokattavissa, mikäli sillä näkyy Muokkaa tilausta -linkki.
Muokkaa tilausta
-linkistä sivulle
avautuu tilauksen
muokkaussivu
1. Tuotteen lisääminen tilaukselle
Voit lisätä uusia tuotteita kokonaan toimittamattomalle tilaukselle (ei mahdollista EDI/XML- tilaukselle).
Uuden tuotteen lisääminen tilaukselle tapahtuu seuraavasti:
• laita valmistajan tai Tech Datan tuotekoodi sille varattuun
kenttään
• anna kappalemäärä ja klikkaa Lisää-painiketta
• jatka tuotteiden lisäämistä
• lopuksi päivitä tiedot tilaukselle Päivitä muutokset -painikkeesta
3. EOL-tuotteen poistaminen tilaukselta
ja korvaavan tuotteen valinta
Tilausten seurannan EOL-tilaukset -raportin kautta saat haettua
kaikki poistuneita tuotteita sisältävät tilaukset.
Kyseisen rivin tunnistat tilauksen rivistatuksesta Poistunut tuote
(EOL). Tekstin alla näkyy Vaihda / Poista -linkki, jota klikkaamalla
pääset poistamaan tilausrivin tai valitsemaan tilalle korvaavan tuotteen, mikäli sellainen on tuotteelle määritelty.
EOL-tuotteen poistaminen/vaihtaminen tapahtuu seuraavasti:
2. Tuotteen tai koko tilausrivin poistaminen
Voit vähentää tuotteen kappalemäärää tai poistaa koko
tilausrivin seuraavasti:
• valitse Vähennä määrää -valikosta uusi tilausrivin kappalemäärä
• valitse kappalemääräksi 0,
mikäli haluat poistaa koko
tilausrivin
• lopuksi päivitä tiedot
tilaukselle Päivitä muutokset
-painikkeesta
Mikäli haluat lisätä tuotteen kappalemäärää tilauksella, niin
tee se lisäämällä tuote ja lisättävä kappalemäärä.
4
Hae EOL-tilaukset
Klikkaa
Vaihda / Poista -linkkiä
öisetpalve
Valitse Poista tuoterivi tilaukselta tai
vaihda tilalle Korvaava tuote
4. Tilauksen vapauttaminen kokonaistoimituksesta
Voit vapauttaa tilauksen kokonaistoimituksesta osatoimitukseen. Näin toimitukseen lähtevät ne tuotteet, jotka heti saatavilla, ja muut jälkitoimitukseen jäävät tuotteet myöhemmin.
Kokonaistoimitukseen merkityillä tilauksilla näkyy tilausten
seurannassa Kokonaistoimitus-teksti sekä sen alla Vapauta
tilaus -linkki.
Kokonaistoimitustilauksia voit hakea myös tilausten seurannan laajennetun haun kautta.
Kokonaistoimituksen vapauttaminen tapahtuu seuraavasti:
Klikkaa
Vapauta tilaus
-linkkiä
Klikkaa sivulle avautuvassa ikkunassa
Vapauta -painiketta, minkä jälkeen muutos päivittyy
tilaukselle.
Uusia toimintoja Tech Datan webissä: varaava tilaus
Voit tehdä varaavan tilauksen webin kautta ja lisätä tilaukselle tuotteita tiettyyn kellon aikaan asti, kunnes tilaus vapautetaan ja se
siirtyy keräilyyn. Tilaukseen liittyvät muutokset tehdään webin tilausten seurannan kautta, joten huomioi tämän toiminnon käytön
yhteydessä tilausten muokkaamiseen liittyvät ohjeet ja säännöt.
Varaavan tilauksen tekeminen
tapahtuu seuraavasti:
1.
tee ostoskori ja hae siihen tuote
normaaliin tapaan
2.
siirry ostoskoriin ja täydennä
tilaukselle tarvittavat tiedot
normaaliin tapaan
3.
ostoskorin viimeisessä vaiheessa
3 valitse Tee varaava tilaus
(laita ruksi ruutuun)
4.
lähetä tilaus (tilaa ostoskori)
Noin 10-15 minuuttia tilauksen lähettämisen jälkeen voit täydentää tilausta webin tilausten seurannan kautta. Tilaus vapautuu keräilyyn
klo 15:00. HUOM! Klo 15:00 jälkeen tehdyt varaavat tilaukset vapautuvat keräilyyn seuraavana arkipäivänä klo 15:00.
5
Nordic Logistics Center
Konfigurointi
(Turva-)
merkinnät
Sopiva logistiikkapalvelu
Paremman tehokkuuden ja
kannattavuuden saavuttamiseksi
Varastointi
Erikoiskäsittelyt
Erikoistoimitukset
Kotiutus/
Kierrätys
Logististiikka- ja esiasennuspalvelumme
Tech Datan logistiikkapalvelut ovat nyt suositumpia kuin koskaan aikaisemmin! Tässä lyhyt
yhteenveto monipuolisista palveluistamme. Ota
yhteyttä, niin etsitään sinulle ja asiakkaillesi
parhaat vaihtoehdot.
Esiasennukset
Rautaa vai softaa? Vai sekä että? PC:tä vai palvelimia –
tai ehkäpä verkkotuotteita?
Teemme monipuolisia esiasennuspalveluita yli 20 ammattilaisen voimin logistiikkakeskuksemme yhteydessä toimivassa
asennuskeskuksessa. Tietokoneiden ja palvelinten rautaasennusten lisäksi teemme image- ja muita ohjelmistoasennuksia. Voit myös tilata PC:t ja serverit täysin käyttövalmiina.
Meillä on lisäksi valmius luoda imaget asiakkaan antamien
määrittelyjen mukaisesti.
Asennus sisältää aina DOA-testauksen, jolloin viallinen laite tai
mahdolliset vialliset komponentit vaihdetaan jo asennuksen
yhteydessä toimiviin. Tämä säästää aikaa ja kustannuksia käyttöönottovaiheessa.
Vaivatonta - voimme toimittaa tilaamasi laitteet suoraan asiakkaallesi. Sinun ei tarvitse huolehtia välipurkamisesta, asennuksesta, uudelleenpakkaamisesta tai lopullisesta kuljetuksesta!
Säästät aikaa ja rahaa, ja saat tuotteet haluttuna päivänä
perille.
6
Logistiikkapalvelut
Tech Datalla on Pohjoismaiden suurin IT-varasto, josta toimitukset Suomeen tapahtuvat pääosin seuraavaksi työpäiväksi.
Suuri varasto tarkoittaa hyvää saatavuutta, jolla voidaan
turvata oikea-aikaiset toimitukset joko kumppanillemme tai
suoraan loppuasiakkaille. Halutessasi toimitamme laitteet
turvakaapissa, jolloin kaikki pakkausmateriaalit jäävät varastoomme, josta ne ohjataan kierrätykseen.
Varastomme tarjoaa myös varastohotellipalvelut. Siellä voidaan
säilyttää jälleenmyyjien, loppuasiakkaiden
tai vaikkapa
kolmannen osapuolen omistamia tuotteita. Tuotteet tilataan
varastohotellista samalla tavalla kuin muutkin tuotteet.
Tutustu palveluihimme, lisätietoja saat webbisivuiltamme
www.techdata.fi.
Otathan yhteyttä, niin kerron, miten voit saada
veloituksetta Tech Datan myyjän käyttöösi.
PEKKa PaLOLa
Logistiikkapalvelut
Puh. 0400 647 333
[email protected]
newsflash
Wacomista on tullut maailman johtava piirtopöytien, interaktiivisten piirtonäyttöjen ja digitaalisten käyttöliittymäratkaisujen valmistaja. Wacomin intuitiivisten syöttölaitteiden edistyksellistä teknologiaa on
käytetty digitaalisten taideteosten, elokuvien, erikoistehosteiden, muotiluomusten ja suunnitelmien
luonnissa ympäri maailmaa.
Wacomin johtava käyttöliittymäteknologia on sekä yritysten että kotikäyttäjien saatavilla. Jo miljoonat
asiakkaat käyttävät paineen tunnistavaa langatonta ja paristotonta kynäteknologiaa. Tuotteita on saatavana myös OEM-ratkaisuina.
Lisää liiketoimintaa. Enemmän mahdollisuuksia.
Merkittävän markkinaosuuden ja kilpailukykyisten kasvulukujen ansiosta Wacom on vahva tekijä myös tulevaisuuden markkinoilla.
Etuja jälleenmyyjille:
•
Houkutteleva kate sekä tuotteiden hyvä saatavuus
•
Hyvät ristiinmyyntimahdollisuudet: myy samalla digitaalikameroita, skannereita, valokuvatulostimia,
kuvankäsittelyohjelmistoja sekä esitys- ja toimistoohjelmistoja
•
Hyvä myynnin tukimateriaali
•
Panostus tiedottamiseen: tuotearvioinnit ja -artikkelit, markkinointikampanjat ja markkinointi sosiaalisessa mediassa tuovat asiakkaita kauppoihin
•
Luotettavat tuotteet: alle 0,1 prosenttia myymistämme tuotteista on viallisia ja korjausta vaativia
•
Suora loppukäyttäjän tuki - paikallinen palvelunumero
Esimerkkejä tuotteista:
Wacom Bamboo Fun M Pen & Touch
•
•
digitointilaite,
digitointikynä
21.7 x 13.7 cm
•
•
•
TD-koodi: 1933672
4 painiketta
langallinen
USB - hopea
TILAA
Wacom Bamboo Fun S Pen & Touch
•
•
•
digitointilaite,
digitointikynä
14.7 x 9.2 cm
4 painiketta
TD-koodi: 2094970
•
•
•
langallinen
USB
hopea
HENRi LöfbERg
Wacom
Puh. 040 824 7989
[email protected]
TILAA
7
newsflash
Vuonna 2010 Suomen IT-markkinoiden arvo kääntyi selvään kasvuun.
Onko ennakoitu vauhti pysynyt vai mikä on Marketvision näkemys
tilanteesta ja kehityssuunnasta tänään?
Jutun arvioinnit perustuvat Marketvision tutkimuksiin sekä Marketvision seniorikonsultti Markku
Anderssonin sekä ICT-palvelut pääanalyytikon Mika Rajamäen antamiin lausuntoihin.
Taantuma vaikutti Suomen IT-markkinoihin vahvasti ja se näkyi erityisesti IT-hankkeiden ja laitteiden päivitysten
viivästymisenä. Vuonna 2010 Suomen IT-markkinoiden arvo kääntyi hieman yli 3 prosentin kasvuun ja kokonaismarkkinoiden arvo oli 5479 miljoonaa euroa. Marketvision arviot tulevaisuuden näkymistä kertoivat kasvun pysyvän kutakuinkin samanlaisena ainakin seuraavat 2 vuotta.
Marketvision pitkäjänteinen IT-markkinoiden seuraaminen on tuonut jatkuvuutta markkinoilla tapahtuvien
muutosten seurantaan sekä edellytyksiä ennakointiin ja toimenpiteiden suunnitteluun. Totta on, että yllätyksiä
tulee aina, mutta ennakointi varmistaa nopeaa reagointia ja pienentää yllättävien riskien määrää.
Windows 7 päivityksillä ei ennakoidun suuruisia vaikutuksia laitekauppaan
Markku Andersson
Marketvisio
Taantuman hellittäessä vuoden 2009 jälkeen, voitiin vuoden 2010 IT-markkinaluvuissa jo nähdä kasvua. Marketvision selvitysten mukaan kasvua selittäviä tekijöitä olivat tietotekniikan hyödyntämisessä etenevä palveluistuminen,
hanketoiminnan asteittainen elpyminen, mutta osin myös laitemyynti. Taantuman vaikutuksesta IT-hankkeet
viivästyivät ja laitteiden päivityksiä tehtiin usein vain välttämättömissä tapauksissa. Voimakkaasti vajonnut laitekauppa lähtikin selvään kasvuun työasema- ja palvelinmyynnin vetämänä. Erityisesti työasemien päivittäminen on
talousnäkymien kohentuessa priorisoiduin alue, johon asiakkaiden huomio keskittyy laiteostoissa. Yrityksissä
nähtiin, että tärkeimpiä laitepäivityksiä ei voida lykätä loputtomiin.
Windows 7 päivitysten vaikutus laitekauppaan ei kuitenkaan näytä muodostuvan ennakoidun suuruiseksi kiihdykkeeksi, vaan päivitykset toteutetaan suurelta osalta työasemien elinkaaren mukaisten laitevaihtojen yhteydessä.
iT-hankkeita ei voida lykätä
loputtomiin - kasvun edellytyksiä
haetaan
Marketvision arviota ICT-kustannusten kehittymisestä tarkasteltaessa on havaittavissa,
että kohentuneet näkymät ovat rohkaisseet
organisaatioita käynnistämään ICT-hankkeita ja näin ollen luomaan edellytyksiä
kasvulle. Tästä ovat merkkinä erityisesti business intelligencen, sisällönhallinnan sekä
sähköisen kaupankäynnin alueilla käynnistyvät hankkeet, joihin voidaan nähdä varsin
monen asiakkaan huomion kiinnittyvän.
Mika Rajamaki,
Marketvisio
Piristyvä hanketoiminta lisää palvelinten ja
tiedontallennuksen kysyntää, joskin kasvu
kohdistuu enemmän palvelutoimittajiin kuin
loppuasiakkaisiin. Hintaeroosio vaikuttaa
näiden tuoteryhmien markkinakokoon myös
jatkossa. Noin joka neljännessä organisaatiossa palvelinlaitekustannukset laskevat myös
vuonna 2011. Talouden myöhäissyklisyyttä
enemmän tähän vaikuttavat ICT:n ostaminen palveluna sekä edelleen etenevä konsolidoituminen.
10,0%
Laitteet
Ohjelmistot
5,0%
IT-palvelut
IT-markkinat
yhteensä
0,0%
-5,0%
-10,0%
-15,0%
-20,0%
2008
2009
2010
2011
2012
Kuvio 1: Suomen IT-markkinoiden kasvu 2008-2012.
Lähde: Market-Visio Oy 05/2011
kasvavat
Pöytämalliset pc-laitteet
pysyvät ennallaan
14
47
27
26
Puhelimet (matkapuhelimet ja muut päätelaitteet)
26
10 %
10
66
20 %
30 %
40 %
50 %
60 %
1
3
5 3
43
16
70 %
80 %
% organisaatioista
8
3
15
63
41
Laitekustannukset kokonaisuudessaan
3
17
73
25
1
7 1
53
11
Tietoliikenne- ja verkkolaitteet/-komponentit (mm., reitittimet, kytkimet,
keskittimet, LAN-kortit)
0%
25
44
24
Palvelimet
Levy- ja muut tallennusjärjestelmät
ei osaa sanoa
60
48
Kannettavat pc-laitteet (muut kuin PDA-laitteet)
Oheislaitteet (esim. tulostimet, skannerit)
laskevat
Kuvio 2: Suomen laitekustannusten jakautuminen.
Lähde: Market-Visio Oy 2011
90 %
1
100 %
newsflash
Marketvision seuraavat, vuotta 2011 koskevat ICT-markkinaluvut tullaan julkaisemaan toukokuussa 2011. Seuraavassa
Marketvision Mika Rajamäki arvioi tämän päivän tilannetta
tuoreeltaan, näiden vielä analyytikkojen katselmoinnin alla
olevien lukujen valossa.
Onko ennakoitu 3 prosentin kasvuvauhti pysynyt
ja taantumaa edeltäneisiin lukuihin jo päästy?
Alkuvuosi on kokonaisuutena ollut hieman ennakoitua rauhallisempaa kasvua, mutta 3%:n kasvuvauhdissa loppukäyttäjien
IT-markkinoiden arvioissa edelleen ollaan. Lukujen valossa
näyttää siltä, että euroalueen epävarmuus vaikutti yritysten
investointihalukkuuteen hillitsevästi. Kokonaisuutena ei ehkä
aivan vielä taantumaa edeltävälle tasolle vielä ylletä, joskin
hyvää vauhtia sitä kohden ollaan menossa.
Eri markkinasegmenttejä tarkasteltaessa palveluiden osalta
ollaan ennakoidussa kasvussa, mutta erityisesti yritysmarkkinoiden laitekaupan kohdalla alkuvuosi on ollut ennakoitua
rauhallisempaa. Kokonaisuutena kuluttajakaupan osuus on
ehkä hieman kasvanut suhteessa b-to-b hankintoihin.
Laitemarkkina notkahti voimakkaasti vuonna
2009. Vuonna 2010 laitemarkkinoiden nähtiin kasvavan jälleen, mutta missä lukujen valossa nyt
mennään, onko vuoden 2008 tasoon jo palattu?
Kuluttajakentässä näkymät ovat hyvät, kuluttajien investointihalukkuus on palannut, ja uusia laitteita ostetaan taas kasvavalla vauhdilla. Yrityssektorin laitehankinnat ovat kuitenkin
edelleen jäljessä taantumaa edeltävistä luvuista. Uutena tuoteryhmänä esiinmarssia tekevät tablettitietokoneet (ns. mediatabletit), joiden laajamittaisempi markkinoilletulo alkoi vuoden
2010 aikana. Marketvision arvion mukaan ko. laitteita myytiin
2010 aikana vajaat 15000 kappaleen ja vuodelle 2011 ennakoidaan n. 60000 kappaleen myyntiä. Euromääräisesti myynti,
hintaeroosiosta johtuen, ei kuitenkaan aivan vastaaviin kasvulukuihin yllä.
Palvelu- ja ohjelmistomarkkinat ovat olleet tasaisessa kasvussa, miltä luvut näyttävät tänä päivänä?
Ohjelmisto- ja palvelumarkkinat ovat edelleen tasaisessa
kasvussa. Merkillepantavaa näillä markkinoilla on markkinarakenteen muutos palveluistumisen myötä. Nyt luvuissa on jo
selkeämmin näkyvissä pilvipalveluiden lisääntyminen. Pilvipalvelut kasvattavat palvelumarkkinoiden kokoa laite- ja ohjelmistomarkkinoiden kustannuksella, kun yhä suurempi osa
ohjelmistoista ja laitteistakin hankitaan palveluna. Marketvision toukokuun 2011 arvion mukaan Suomen IT-markkinat
jakautuvat niin, että puolet tulee IT-palveluista, neljännes laitteista ja viidennes ohjelmistoista.
Miten pilvipalveluiden yleistyminen on näkyvissä
markkinaluvuissa?
Marketvisio on tarkastellut pilvipalvelujen hyödyntämisen
etenemistä Suomessa vuodesta 2008 alkaen ja markkinalukujen valossa näiden palvelujen hyödyntämisen nähdään olevan
vielä varhaisessa vaiheessa. SaaS toimintamallina on kuitenkin
selvästi lyönyt itsensä läpi suomalaisten organisaatioiden
keskuudessa. Rahankäytön näkökulmasta kyse on kuitenkin
vielä pienehköstä kokonaisuudesta, kun verrataan SaaShankintoja ohjelmistoihin käytettyyn rahaan kokonaisuudessaan. Vuoden 2011 ohjelmistokustannuksista n.11% arvioidaan olevan SaaS-mallin mukaisia kustannuksia. Kasvuvauhti
on sitäkin merkittävämpi, ja SaaS-mallin leviämisen vaikutukset tulevat näkymään loppukäyttäjäorganisaatioissa hyvinkin
nopeasti. Mielenkiintoista on myös nähdä, miten suomalaiset
organisaatiot arvottavat palvelutarjoajat mm. kansallisuuden
ja yritysten toiminnan laajuuden mukaan.
Miten näette pilvipalveluiden vaikuttavan
iT-infrastruktuuriin ja laitteisiin?
Luonnollista on, että isojen pelurien kyseessä ollessa osa
palvelun tuotantoinfrastruktuurista on maamme rajojen ulkopuolella ja suomalaisten laitekauppiaiden tavoittamattomissa.
Paikallisesti pilvipalveluiden seurausta on, että loppukäyttäjien
laiteostot tulevat vähenemään ja palveluiden tuotantoon
käytettävä IT-infrastruktuuri siirtyy palvelutoimittajien vastuulle.
Marketvision näkemyksen mukaan laitehankinnoissa palvelutoimittajat tulevat näyttelemään jatkossa entistä suurempaa
roolia.
Onko jotain erityisiä kohteita, johon iT-jälleenmyyjien pitäisi kiinnittää huomiota, kun tarkastellaan loppuvuotta ja esim. ensi vuotta?
Mielenkiintoisinta markkinoilla on palveluistumisen lisääntyminen ja tablettitietokoneiden yleistyminen.
Näistä palveluistuminen vaikuttaa ennen kaikkea yritysten
ohjelmistohankintoihin SaaS-toimintamallin lisääntyessä. Vielä
ei kuitenkaan voida puhua erityisestä markkinamullistuksesta.
Nähtävissä on kuitenkin, että tietyillä sovellusalueilla SaaSpalvelumallilla tehty toimittaminen näyttelee merkittävää osaa
ja ne tulevat muodostamaan selkeästi valtavirran vaihtoehdon
osassa ratkaisualueista. Näitä ovat ainakin CCC (communication, content & collaboration), CRM ja projektinhallinta.
Pilvipalveluihin suhtaudutaan suomalaisissa organisaatioissa
varsin käytännönläheisesti, eli pilvipalveluja arvioidaan tavanomaisten hanke- ja palvelukriteerien perusteella. Todennäköistä yritysmaailmassa onkin jonkintasoisen sekamallin yleistyminen pilvipalveluiden ja perinteisten mallien kesken,
pilvestä ohjelmistoja hankitaan sinne, missä niistä on eniten
hyötyä. SaaS:n lisäksi muiden pilvipalvelumallien (IaaS ja PaaS)
mahdollisuudet ja tarjoama ovat huonosti tunnettuja.
IT-jälleenmyyntiin pilvipalvelumallien yleistyminen näkyy
lähinnä palvelinkapasiteetin hankintojen siirtymänä loppukäyttäjiltä palvelutoimittajille.
Tablettitietokoneiden yleistyminen vaikuttaa laitekauppaan
enemmän kuluttajakaupassa. Prosenteissa tablettitietokoneiden myynnin kasvu on ollut huimaa lähes olemattomasta liikkeelle lähdettäessä, ja jatkuu kovana myös seuraavina vuosina.
Euromääräisesti tablettitietokoneiden osuus päätynee vuonna
2011 arviolta 5-7%:iin suhteessa perinteisten kannettavien
myyntiin. Yrityksissä tablettitietokoneet tuskin korvaavat
perinteisiä PC-laitteita, mutta joidenkin kotikäyttäjien kohdalla
PC:n hankinta voi jäädä tekemättä. Pääasiallinen käyttökohde
tablettitietokoneilla (mediatableteilla) tulee olemaan Internetpalveluiden käyttö sekä lehtien, kirjojen ja artikkeleiden luku.
Market-Visio Oy on riippumaton ICT-liiketoiminnan ja -johtamisen
neuvonantaja, joka yhdistää edustamansa Gartnerin globaalit resurssit
paikalliseen liiketoimintaosaamiseen. Marketvisio tarjoaa asiakkailleen
(mm. Suomen merkittävimmät ICT-alan toimittajayritykset ja valtaosa
Suomen TOP 100 yrityksistä) konsultointi- ja tutkimuspalveluja liiketoiminnan tueksi. Yrityksen toimipisteet sijaitsevat Espoossa ja Moskovassa.
Tekstit: Satu Järvinen ja Markku Andersson, Market-Visio Oy
Kuvat: Market-Visio Oy
9
newsflash
Brightstar Europe ja Samsung haastamaan
matkapuhelinmarkkinaa Suomessa
Brightstar Europe ja Samsung ovat solmineet pohjoismaisen jakelusopimuksen mobiililaitteiden
jakelusta. Näin Suomeen saadaan uusi merkittävä toimija matkapuhelimien jakeluketjuun ja
Samsung vahvistaa jakelukanavaansa entisestään.
Kasvavat kumppanit yhdessä
Aidosti lisäarvoa myös matkapuhelimien jakeluun
Samsungin IT-tuotteet ovat olleet tukkuri Tech Datan
jakelussa tähänkin saakka, mutta nyt tehty sopimus
laajentaa yhteistyötä myös mobiilituotteisiin erityisesti
yrityssektorille. Näin Tech Datan tuotetarjonta asiakkailleen laajenee matkapuhelimiin ja samalla Suomeen
saadaan uusi toimija matkapuhelimien jakeluketjuun.
Yritys keskittää mobiililaitteiden liiketoiminnan
Brightstar Europe –nimen alle, joka on Tech Datan ja
Brightstarin Euroopassa toimiva yhteisyritys.
Brightstar Europella on Suomessa demo center, jossa voidaan esitellä
yrityksille erilaisia mobiililaitteiden etähallinnan ja tietoturvan ratkaisuja. Asennuspalvelut toteutetaan kustannustehokkaasti Tech Datan
logistiikkakeskuksessa, jossa mobiililaitteiden asiakaskohtainen
räätälöinti onnistuu joustavasti. ”Tämä on aidosti mielenkiintoinen
mahdollisuus tarjota suomalaisille matkapuhelinten jälleenmyyjille
uusia ratkaisuja, joita tuoreimmat Samsungin matkapuhelin
-mallit, kuten Galaxy S II, tukevat”, visioi Tech Datan Tarjasalo.
”Samsungin vahva asema matkapuhelinmarkkinoilla
ja jatkuvasti kasvava markkinaosuus kulkevat samaa
linjaa oman kehityksemme kanssa”, toteaa Tech
Datan toimitusjohtaja Niko Tarjasalo. Yhteistyö on
osa Tech Datan pitkän tähtäimen kasvustrategiaa
Euroopassa.
JaNi KOiVU
Regional Director
Puh. 050 388 0295
JaRKKO PEKKi
Tuotepäällikkö
Puh. 0400 583 376
”Samsung-matkapuhelimet ovat kasvattaneet roimasti osuuttaan
yritysten matkapuhelinvalikoimissa. Brightstarin tehokas logistiikka
ja lisäarvopalvelut tuovatkin kaivattua osaamista tukemaan yritysten
IT-politiikkaa. Yhdessä Brightstarin ja jälleenmyyjien kanssa voimme
varmistaa Samsung-älypuhelinten saumattoman integroinnin osaksi
yrityksen infrastruktuuria kohti parempia mobiiliratkaisuja”, kertoo
Samsung Telecomin Sales Manager Mika Engblom.
iiRO VaLaVaaRa
Myynti
Puh. 0400 220 100
ViVECa LaHOKOSKi
Myyntikoordinaattori
Puh. 040 760 0054
Brightstar Europe lyhyesti
Brightstar Europe on Tech Datan ja Brightstarin yhteisyritys. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Iso-Britanniassa ja sillä on myyntikonttorit Euroopan 16:ssa ja logistiikkakeskukset yhdeksässä maassa. Brightstar Europe jakelee matkapuhelimia ja muita
langattomia laitteita asiakkaille aina operaattoreista muihin jälleenmyyjiin, agentteihin ja verkkokauppoihin eri puolilla Eurooppaa.
10
Älykkäämpi, nopeampi, ohuempi – ei rajoja
Ylivertainen näyttö – SuperAMOLED Plus
Salamannopea suorituskyky tekee vaikutuksen
Huippuohut ja sulavalinjainen muotoilu
TILAA
android 2.3 -käyttöjärjestelmä
• 4,27” SuperAMOLED Plus -näyttö
• 1,2 GHz tuplaydinprosesori
• 8,49 mm paksuinen maailman
ohuin älypuhelin”
• UUSI Samsung GALAXY S II
- älypuhelin
TD-koodi: 2201658
Tuotekoodi: GT-I9100LKANEE
11
newsflash
Tech Data suosittelee aitoja Microsoft-ohjelmistoja
Onko yritysten Microsoft ohjelmisto-omaisuus
ajan tasalla ja lisenssitositteet tallessa?
Suomalaisen liiketoiminnan perusrehtiin luonteeseen
kuuluu halu olla laillinen kaikilla osa-alueilla eli myös
käytössä olevien ohjelmistojen suhteen. Vaikka ohjelmistot ovat tärkeä osa yrityksen toimintaa, on hämmästyttävää, kuinka vähän kiinnitetään huomiota niiden hallintaan. Monissa yrityksissä tietotekniikkaa ja
ohjelmistoja ei mielletä johtoryhmätasolla liiketoiminnan kannalta kriittisiksi tekijöiksi. Jos ohjelmistojen
merkitystä liiketoiminnassa ei huomata tai tunnusteta,
vastuu ohjelmistojen lisensseistä ja yleensä ohjelmistoomaisuuden hallinnoinnista sysätään helposti IT- tai
osto-osastolle. On erittäin tärkeää, että IT työskentelee
käsi kädessä yrityksen johdon, oston ja niiden henkilöiden kanssa, jotka hallinnoivat ohjelmisto-omaisuutta
ja siihen liittyviä prosesseja. Jotkut yritykset myös ulkoistavat koko tietotekniikan. Tekeminen voidaan ulkoistaa, mutta vastuuta ei. Perimmäinen vastuu on
kuitenkin yrityksen ylimmällä johdolla.
Kuinka Microsoft seuraa ohjelmiensa käyttöä ja
valvoo käyttöoikeusehtojen noudattamista?
Microsoft aloitti viime syksynä PK-sektorin organisaatioihin konsultointipalvelun, jonka tarkoituksena on jakaa tietoa ohjelmisto-omaisuuden hallinnoinnista ja
auttaa organisaatioita tarkistamaan, onko heillä tarvittavat käyttöoikeudet kaikkiin käytössä oleviin Microsoft -tuotteisiin. Takana on nyt noin 1500 läpikäyntiä
ja asiakkaiden antaman palautteen perusteella tällä
konsultoinnille on ollut tarvetta. Kyse on siis asiakkaan
kanssa yhteistyössä toteutettavasta prosessista. Konsultin ja asiakkaan välillä liikkuu Excel-taulukko (lopuksi asiakkaalle jäävä työkalu), jonka asiakas täyttää ja
jonka tietoja verrataan hankittuihin käyttöoikeuksiin.
Mikäli tuotteiden käyttöönotossa on tapahtunut ennakointia, eli tuote on asennettu käyttöön ennenkuin
käyttöoikeus on hankittu, tulee asiakkaan hankkia
puuttuvat käyttöoikeudet mahdollisimman pian konsultointiprosessin päättymisen jälkeen. Millekään paniikkiostoksille ei kannata sännätä, vaan kannattaa
odottaa prosessin loppuun, ja hankkia kaikki tarvittava
sitten kerralla. Näin on mahdollista kenties päästä hyödyntämään myös volyymisopimusten mukanaan tuo12
mia etuja. Osa tätä prosessia on myös tarkastella,
kuinka hyvin eri osa-alueet käyttöoikeuksien osalta
ovat yrityksessä hoidossa, kuten esimerkiksi vanhojen
laitteiden poistaminen rekisteristä tai ohjelmistojen
hankintatavat (keskitetty hankinta vai jokainen hankkii mitä haluaa tai tarvitsee).
Mitä Microsoft-kumppani voi asiassa tehdä?
Kumppanit ovat olleet erittäin keskeisessä roolissa
monissa näistä läpikäynneistä. Jos asiakasorganisaation ja kumppanin välille on muodostunut luottamuksellinen suhde, ottaa asiakas usein yhteyttä kumppaniinsa saatuaan Microsoftilta kirjeen tällaisen
konsultoinnin aloittamisesta. Tällöin lähdetään reaktiivisesti selvittämään asioita, kaivamaan tositteita ja
mahdollisia ostolaskuja. Mutta voisiko asiaa lähestyäkin toisella tavalla? Olisiko tässä kumppanille proaktiivisesti ajatellen viesti, jolla hän voisi ottaa yhteyttä
asiakkaaseen ja kertoa, että Microsoft tulee lähestymään tällä asialla ennemmin tai myöhemmin. Kun
tällainen konsultointi sitten aikanaan tulee asiakkaan
kohdalle, näitä asioita olisi jo mietitty ja käyttöoikeudet saatu ajan tasalle. Asiakkaat osaavat arvostaa tällaista työtä, ja kun se on paketoitu sopiviin palasiin,
siitä ollaan valmiita kumppaneille myös maksamaan.
Kyseessä on erityisosaaminen, joka ei monen asiakkaan ydinosaamista ole.
auditoinnit
Yhteistyössä tehtävän konsultoinnin ja lisenssitarkistuksen lisäksi Microsoft teettää asiakasorganisaatioihin myös auditointeja. Silloin Microsoft pyytää kansainvälisen tilintarkastustoimiston riippumatonta
tilintarkastajaa suorittamaan tarkastuksen. Tällöin
muun muassa erilaisia työkaluja hyväksikäyttäen asiakkaan koko IT-ympäristö todennetaan, ja asiakkaan
tulee esittää ympäristöään vastaavat käyttöoikeudet.
Jos käyttöoikeusvaje ylittää 5%, tulee asiakkaan korvattavaksi Microsoftille tarkastuksesta aiheutuneet
kustannukset sekä asiakkaan on hankittava viipymättä
asianmukaiset käyttöoikeudet. Tällöin asiakas ei kuitenkaan enää pääse hyödyntämään omia sopimuksiaan,
newsflash
joissa mahdollisesti on ollut määriin perustuva
hinnoittelu, vaan tuotteet hankitaan yksittäisinä
käyttöoikeuksina vähittäismyyntihintaan. Näistä
auditoinneista vastaa Microsoft Ireland Operations Limited.
Seuraamme myös jatkuvasti laittomien ohjelmistokopioiden (piraattituotteet) liikkumista Suomeen ja
jälleenmyyntiä Suomessa. Suomikaan ei ole jäänyt tästä ongelmasta vaille, valitettavasti rikollisen toiminnan lonkerot yltävät
myös tänne pohjolaan asti.
Myös erilaisissa nettihuutokaupoissa on ollut myynnissä tuotteita, joiden mukana ei ole siirtynyt
asianmukaista käyttöoikeutta eli
lisenssiä. Näiden tuotteiden myyjiä
on oikeudessa tuomittu rangaistuksiin.
25%:n piratismiaste (BSA) kertoo,
että meillä kaikilla on Suomessakin on
tällä sektorilla työtä tehtäväksi.
Kirjoittaja: Päivi Kolkkanen
Anti-Piracy lead, Microsoft Oy
Pyydä tarjous asiakkaasi lisenssien laillistamisesta
Tech Datan Ohjelmisto-tiimiltä:
[email protected]
www.techdata.fi
13
newsflash
Haastattelussa F-Securen
tietoturva-asiantuntija
Erkki Mustonen
Miksi
älypuhelin pitäisi suojata?
Onko älypuhelimille oikeasti olemassa viruksia
tai haittaohjelmia?
Kyllä niitä on, joskin määrä on hyvin pieni verrattuna PC-maailman haitakkeisiin. Uutena ilmiönä on nähty erityisesti Android-pohjaisissa laitteissa nähdyt
haitalliseksi muunnetut hyötysovellukset, joita on jaeltu mm. Android Marketissa ja muissa ohjelmistopalveluissa.
Minkälaisia ongelmia suojaamattomille
laitteille on koitunut?
Puhelimessa olevien tietojen joutumista ulkopuolisille tahoille ja aiheetonta
laskutusta. Vanhat haitakkeet aiheuttivat erityisesti erilaisia käyttö- ja toimintahäiriöitä
Minkälaisia käytännön hyötyjä
haittaohjelmilla pyritään saavuttamaan?
Nykyajan haittaohjelmien tekijöiden suurin motiivi on rahan
hankkiminen (verkko)rikollisin keinoin. PC-maailmasta tämä
ilmiö on tuttu jo vuosien takaa ja pikku hiljaa sama ilmiö on
ajautumassa myös voimakkaasti yleistyville älypuhelinmarkkinoille.
Hidastaako ohjelmisto älypuhelimen
toimintaa?
Ei hidasta. Nykyaikaisen älypuhelimen prosessointiteho
hakkaa mennen tullen viisi vuotta vanhan tietokoneen ja
tietoturvan kuormitusvaikutus on liki olematon.
Mitä tarkoittaa varkaudenesto puhelimelle?
Yksinkertaisimmillaan sitä, että puhelimen voi hukata turvallisesti. Mikäli puhelin joutuu voron käsiin, hän ei voi käytännössä käyttää sitä tai varastaa sieltä tietoja. Puhelimen omistaja voi näppärästi tekstiviestillä lukita puhelimen tai tyhjentää sen sisällön muistikorttia myöten. Tämän lisäksi
paikannusmahdollisuus on myös erittäin käyttökelpoinen
ominaisuus esimerkiksi pienten lasten olinpaikan selvittämisessä, kunhan asiasta sovitaan yhteisesti.
F-Secure Mobile Security on älypuhelimen tietoturvan kokonaisratkaisu. Se suojaa puhelimesi sisällön, takaa turvallisen
mobiiliselailun ja auttaa, jos puhelimesi häviää tai varastetaan.
F-Secure Mobile Security with Antitheft
•1vuosi/1mobiililaite
•myymäläpakkaus
•MobileSecuritytukeeAndroid,
Symbian- ja Windows-mobiilialustoja
TD-koodi: 1605823
Tuotekoodi: FMI812VR001IN
Jälleenmyyjän hinta: 24,33€
sis. alv 0%
Suositushinta: 39,90€ sis. alv 23%
14
TILAA
Small Business Specialization
–ohjelma jälleenmyyjille
Nyt kannattaa liittyä Symantecin Small business Specialization -ohjelmaan.
Edut jälleenmyyjille muun muassa:
Vaatimukset ohjelmaan pääsemiseksi:
• Margin Builder Tool - webbipohjainen työkalu, jonka
kautta voit hakea 10%:a lisää katetta valikoituihin kauppoihin.
• Tekninen tuki veloituksetta käytössä 24/7.
• 50 lisenssiä SMB-tuoteperheestä veloituksetta omaan
tuotantokäyttöön.
• Ohjelma löytyy partnernetistä osoitteesta: https://partnernet.symantec.com
• Vähintään 10.000 USD liikevaihto valikoiduissa tuotteissa
viimeisen vuoden aikana (SEP, SPS, BE ja BESR).
• Vähintään kaksi myynnillistä tai teknistä sertifiointia (1 kpl
securitystä ja 1 kpl BE-tuoteperheestä).
• Jälleenmyyjän oltava vähintään Symantecin rekisteröitynyt
partneri.
Kun jälleenmyyjä täyttää vaatimukset ohjelmaan pääsemiseksi, hänelle ilmestyy Partner-sivuille automaattisesti rekisteröintilinkki.
Osta 3 maksa 2
Symantec-lisenssien suosittu kampanja jatkuu!
Saat nyt kolmen (3) vuoden ylläpidon kahden (2) vuoden hinnalla, kun ostat uusia Endpoint
Protection – tai Protection Suite -lisenssejä tai kun uusit vanhat ylläpidot.Kampanja on
voimassa 30.6.2011 asti.
Built for
Virtualization
Lisenssit on tilattava omilla promokoodeilla. Voit lähettää tilauksesi osoitteeseen
[email protected] tai tilata lisenssit suoraan lisenssikaupastamme LOL:sta.
Network Access
Control
Tulossa
Symantec Endpoint Protection 12.1
Symantec insight -tekniikkaa käyttävä Symantec Endpoint Protection antaa nopean
ja tehokkaan suojauksen sekä fyysisille että virtuaalisille päätelaitteille. Endpoint
Protection integroi saumattomasti tärkeät tietoturvatyökalut yhdeksi tehokkaaksi
agentiksi, jossa on yksi ainut hallintakonsoli, ja antaa markkinoiden johtavan suojauksen tietokoneen toimintaa hidastamatta.
Ennakoiva uhkien tunnistaminen
– Insight- ja SONAR 3 -tekniikat tunnistavat
uudet ja nopeasti muuttuvat haittaohjelmat,
myös uudet ja aikaisemmin tuntemattomat
uhat, ja pysäyttävät haitallisen käyttäytymisen.
Suojaus viruksilta ja vakoiluohjelmilta
– Suojaa viruksilta, vakoiluohjelmilta,
madoilta, troijalaisilta, boteilta, nollapäivän
uhilta ja rootkit-ohjelmilta.
Suojaus verkkouhilta
– Sääntöpohjainen palomuuri ja Generic
Exploit Blocking -toiminto (GE) suojaavat
järjestelmiä haitallisilta uhilta ennen niiden
ilmaantumista.
Yksi agentti monille tekniikoille
– Yhteen agenttiin on integroitu virustorjunta, vakoiluohjelmien torjunta, palomuuri,
luvattoman käytön esto, laite- ja sovellushallinta sekä verkon käytönvalvonta.
Älykäs hallinnointi
– Keskitetty hallinnointi ja prosessien
automatisointi auttavat lisäämään uhkien
näkyvyyttä ja nopeuttaa reagointia uhkiin.
Älykäs ajoitustoiminto
- Toimii huomaamatta suorittamalla toissijaiset tietoturvatehtävät, kun tietokone on
joutilaana.
Suunniteltu virtuaaliympäristöihin
- Suojaa virtuaalista infrastruktuuriasi.
Device and Application
Control
Intrusion
Prevention
Firewall
Antispyware
Antivirus
15
newsflash
Löydä oma
näkökulmasi.
Tuo esiin luova puolesi. EOS 60D:n kääntyvän näytön
avulla voit sommitella kuvan aivan kuten haluat.
18 megapikselin kenno tallentaa yksityiskohdat juuri
sellaisina kuin näet ne.
canon.fi/EOS60D
JARKKO PURHONEN
Canon
Puh. 040 742 2905
[email protected]
16
newsflash
Asusin kannettavat saat nyt meiltä
aSUS on globaali, digitaalisen ajan teknologiajohtaja. Keskitymme innovointiin, muotoiluun, viimeistelyyn sekä
täydellisyyteen. Olemme hyvin kriittisiä omaa työtämme kohtaan, jotta pystymme tuottamaan kuluttajalle vain
parasta.”
Suomessa asusin laajaan tuotevalikoimaan kuuluvat System-tuotteista kannettavat tietokoneet, minit, all in One
-PC:t sekä pöytätietokoneet. Uutena tuoteryhmänä mukaan tulevat PaD-laitteet kesän aikana. asus on ylivoimainen markkinaykkönen emolevyissä ja näytönohjaimissa. Lisäksi komponenttituoteryhmistä myymme Suomessa
mm. näyttöjä, verkkotuotteita ja optisia asemia.
Esittelyssä aSUS-kannettavat:
K-Sarja (A) – kolmas sukupolvi
EeePC – minien aatelia
ASUS K-sarjan kannettavat
tarjoavat hyvää suorituskykyä
houkuttelevaan hintaan. K-sarja
yhdistää edistyksellisen teknologian, ergonomian ja viimeistelyn. Lisäksi sen sulavan muotoilun ansiosta kannettava on
helppo ottaa mukaan. Sujuvasta työnteosta huolehtii
lisäksi palkittu IF-Award chiclet
-näppäimistö sekä multi touch
-tasohiiri.
ASUS näytti tietä PC–valmistajien
keskuudessa luomalla täysin uuden
konseptin, ultramobiilit kannettavat
tietokoneet. EeePC:t ovat keränneet
lukuisia palkintoja niin muotoilusta kuin
suorituskyvystä maailmalla vuosien
saatossa. EeePC:t yhdistävät edistyksellisen teknologian, kompaktin koon,
keveyden, muotoilun ja tyylin. Laitteita on saatavissa useissa
eri väreissä. Alhaisimmillaan se painaa vain noin 1,2 kg ja jopa
8 tunnin akunkesto.
N-Sarja – tyyliä, trendikkyyttä ja voimaa
Trendi-sarjan koneet on tehty suorituskykyä, multimediatoistoa ja tyylikkyyttä ajatellen. ASUS SonicMaster
–teknologia mullistaa kannettavien
tietokoneiden äänentoiston. ASUS
SonicMaster on luonut uuden standardin, joka määrittelee laitteiston, ohjelmiston ja äänentoiston yhdistämisen
parhaalla mahdollisella tavalla, upean
ja tarkan äänimaailman luomiseksi.
N-sarjan kannettavissa erityislaatuinen
kaiutinrakenne ja laajempi koteloiden resonanssi, joka takaa
erittäin tarkan surround-äänimaailman.
G-sarja – republic of gamers
ASUS ROG (Republic of Gamers) /
G-sarjan kannettavat mahdollistavat pelikokemuksesi seuraavan
sinua, minne ikinä menetkin.
G-sarjassa on viimeisintä huipputeknologiaa ja se on rakennettu
parhaista komponenteista. Niissä
on Intelin toisen sukupolven prosessori, NVIDIAN huippunäytönohjain
(DirectX 11 –tuki) sekä loistava
äänentoistotekniikka (EAX ja THX).
G-sarjassa riittää prosessointitehoa,
se tarjoaa upean graafisen teräväpiirtotoiston ja realistisen sekä
voimakkaan äänentoiston. Lisäksi
optiona on myös 3D-näytönohjain, joka tekee pelaamisesta
entistä realistisempaa. Upea muotoilu.
U-sarja - U= Ultra Mobile
U-sarjan kannettava on erittäin ohut tietokone, joka
kattaa kaikki kannettavalle asettamasi vaatimukset.
U-sarja on suunniteltu ammattilaisille ja opiskelijoille,
jotka ovat paljon liikkeessä. Ne ovat ohuita sekä kevyitä.
U-sarja on tunnettu myös huippupitkästä akun kestosta,
joka on liikkuvalle ihmiselle tärkeää. Klikkaa videoon »
Yhteyshenkilöt Tech Datalla:
Rami alppiranta, PC:t ja näytöt
Puh. 040 730 8907, [email protected]
Pasi Kujala, Komponentit
Puh. 040 738 9812, [email protected]
Yhteyshenkilöt aSUSilla:
Jaska Repo, Kannettavat, [email protected]
Juha-Matti Sisto, Kannettavat, [email protected]
aki Salminen, Kannettavat, [email protected]
Tomi Seppälä, Kannettavat, [email protected]
Juhapekka Tukiainen, Pöytäkoneet, näytöt ja komponentit,
[email protected]
Tutustu ASUS-kannettavien valikoimaan tästä »
17
teksti
BenQ on markkinajohtaja Pohjoismaissa
- erityisesti MP780ST on otettu erittäin hyvin vastaan suomalaisissa oppilaitoksissa
Miksi myydä hyvä WXGA-projektori, kun
samalla rahalla saa interaktiivisen lähiprojisointiprojektorin, jossa kaikki luokassa tarvittavat ominaisuudet.
MP780ST on interaktiivinen projektori, jolla voit pitää
esityksiä koskematta tietokonetta, esimerkiksi hiirtä, ja samalla
korostaa esitystä esimerkiksi alleviivaamalla tai ympyröimällä
asioita tai jopa kirjoittaa esityksen päälle tai tehdä muistiinpanoja. Kaikki nämä joko kaukaa tai kirjoittamalla BenQ
MP780ST -kynällä suoraan esitystaululle, joka on joko kangas
tai vaikkapa kovataulu. Kynää voit myös käyttää esimerkiksi
langattoman hiirenä, ns. piirustusalustana. Vaikka projektori
tai taulu liikahtaisivat, laitetta ei tarvitse uudestaan kalibroida,
vaan se korjaa itse itsensä täysin automaattisesti. Mukana
tulee myös Q Draw interaktiivinen ohjelma, joka on tehty
koulujen ala-asteelle. Siinä on mukana mm. kaikki opetukselliseen käyttöön tarvittavat työkalut, kuten harppi, viivotin tai
kulmaviivain jne.
Projektorissa on seuraavia ominaisuuksia:
• Käyttöönotto erittäin helppoa: kaapelit kiinni ja interaktiivinen taulu on valmis.
• Tahdistuu automaattisesti, ei erillistä kalibrointia.
• Ei enää VGA-kaapelointia, kuva runkoverkon kautta eri kytkimien läpi tai voit käyttää USB-kaapelointia kuvansiirrossa.
• Yhteen projektoriin voidaan ajaa kuvaa monelta eri mikrolta
samaan aikaan, projektorin kuvanjako max. 4 osaan.
• Mikron etäkäyttö projektorista.
• Saman esityksen esittäminen samanaikaisesti useampaan
eri neuvottelutilaan, max. 8 kpl.
• 20 W stereokaiuttimet, joita voidaan käyttää, vaikka projektori ei olisi käytössä. Et tarvitse erillisiä taulu- tai kattokaiuttimia.
• Esityksen rajaustoiminto: pystyt rajaamaan työpöytäsi eli
koko työpöytää ei näytetä. Näytetään vain se osa työpöydästä, joka halutaan esittää (esim. powerpoint-esitys).
• Etähallinointi, aikamääritykset, huoltokutsujen tai lampun
kestoiän loppumisen ennakkoviestit halutuille henkilöille tai
palveluksiköille.
• Langaton tekniikka itse projektoreissa valmiina.
• Langattomassa järjestelmässä toimii esityksen rajaus, max.
4 mikron kuvanjako ja kaikki etähallinnointi-ominaisuudet.
Tässä muutamia uusia ominaisuuksia, joita on lähes kaikissa
uusissa malleissa valmiina - ja paljon muuta projektoreiden
markkinajohtajalta!
Tuote sopii erittäin hyvin eri kouluasteille - leikkikouluista
yliopistoihin ja aikuiskoulutuslaitoksiin. Nyt opettajilla on
mahdollisuus ensimmäistä kertaa ottaa interaktiivisuus opetuskäyttöön omien tarpeidensa mukaan.
Valmistajan koodi: 9H.J0677.F4E
TD-koodi: 2046277
TILAA
Etsimme jälleenmyyjiä, jotka osaavat ja tuntevat kouluympäristön, ja
joilla on halu tehdä töitä ja tulosta. Ota yhteyttä Rolf aasholmiin,
mikäli kiinnostuit.
Rolf aasholm
Country Manager Finland
[email protected]
Puh. +358 40 1463888
18
iNKa RUOKOLa
BenQ
Puh. 040 504 4090
[email protected]
Azlan-tiimiin on liittynyt kolme uutta jäsentä
tukemaan järjestelmämyynnin kasvua
Fujitsu Primergy -palvelinten myynti on kasvanut
Tech Datassa viime vuosina voimakkaasti ja nyt
olemme yhdessä Fujitsu TS:n kanssa hakemassa
kasvua Eternus-tallennusjärjestelmien ja muutenkin järeämpien järjestelmäratkaisujen myyntiin.
Tätä tekemään on joukkoomme liittynyt huhtikuussa tuotepäälliköksi Anders Palin, jolla on
vankka tausta kyseisen tuotealueen parista.
Oraclen palvelin- ja tallennusjärjestelmien (entinen Sun Microsystems) myyntiä on tullut edistämään Jarmo Koistinen ennestään
Oraclen ohjelmistoja hoitavan Peter Ekströmin aisapariksi. Oracle-
ohjelmistot ja -rauta sopivat erittäin hyvin yhteen niin teknisessä
kuin lisensiointimielessä, joten tällä puolella on odotettavissa
markkinoiden uusjakoa.
Petri Markkanen siirtyy enemmän kentälle tukemaan HP-partnereita palvelinten, tallennuksen, verkkojen ja palveluiden myynnissä, joten konffiksissa ja hinnoittelussa auttaa jatkossa toimistolta käsin Kim Stenberg. Kim vahvistaa entisestään HP ESSN
–tiimiämme, joten uskallamme luvata hyvää palvelua ja nopeita
vastauksia myös jatkossa.
Jari Nykänen
Enterprise Director
Esittelyssä
Jarmo Koistinen
Jarmo Koistinen, naimisissa ja kaksi poikaa, kotoisin Kuopiosta. Ei mitään
erityisiä
harrastuksia,
liikuntaa tavalla tai toisella,
silloin kun ennättää. Tech
Datalla vastaan Oraclen
palvelimista, levyjärjestelmistä sekä nauhakirjastoista ja myös Oraclen ohjelmistoista.
Olen ollut IT-alalla 22 vuotta. Ensin ylläpitoedustajana Digital Equipment Corporatiossa Lappeenrannan ja Espoon toimipisteissä noin 10 vuotta. Sen jälkeen reilut 12
vuotta Sun Microsystemillä tuessa, konsultoinnissa, myynnin tuessa ja viimeisen
vuoden Account Managerina Systemryhmässä. Viimeiset kahdeksan kuukautta
Oraclella.
Minuun kannattaa olla yhteydessä, jos asiakas tarvitsee mitä tahansa Oraclen tuotteita, X86- tai/ja UNIX-palvelimia, virtualisoitua tai clusteroitua ympäristöä, levyjärjestelmiä tai nauhakirjastoja backupia tai
arkistointeja varten. Oraclen valikoimista
löytyy myös kokonaisratkaisuja, joissa on
palvelimet, verkot, levyjärjestelmät sekä
ohjelmistot valmiiksi asennettuina ja konfiguroituina, joten voimme toimittaa esim.
valmiita datawarehouse- tai tietokantaratkaisuja.
Jarmo Koistinen
Technical Sales Manager
Puh. 040 7156 946
[email protected]
Kim Stenberg
Toimin Azlan HP ESSN
-tiimissä yhdessä Topin ja
Petun kanssa palvelin- ja
storageasioissa. Osallistun
myös Tech Datan demo
centerin ylläpitoon ja
kehittämiseen.
Olen toiminut muutaman vuoden jälleenmyyjällä presales-tehtävissä kaikissa konesaliprojekteihin liittyvissä asioissa. Sitä
ennen olen toiminut pitkään tukkurilla eri
tehtävissä Compaq/HP-palvelin- ja -storage
-tuotteiden parissa
Minuun kannattaa olla yhteydessä etenkin
asiakasdemojen järjestämiseksi HP:n Blade
ja Storagen osalta, lisäksi voin auttaa
kokoonpanojen suunnittelussa ja konfiguroinnissa.
Voit ottaa yhteyttä myös yhteensopivuuksista
ja hinnoista sekä saatavuuksiin ja tilauksiin
liittyvissä kysymyksissä. Voin lisäksi auttaa
tuotevalinnoissa sekä perusteluissa, miksi
jokin tuote kannattaa valita.
Kim Stenberg
Technical Sales Manager
Puh. 040 706 7662
[email protected]
Anders Palin
Harrastuksina liikkuminen
pojan kanssa, moottoripyöräily sekä pitkän tauon
jälkeen uudelleen aloitettu kitaran julma väärinkäyttö.
Tech
Datalla
vastaan Fujitsun järjestelmätuotteista eli palvelin- ja tallennusratkaisuista.
Olen ollut IT-alalla 12 vuotta sekä järjestelmäasiantuntijana että projektipäällikkönä.
Teknistä taustaa minulla on mm. VmWaresekä CitrixXenServer -virtuaalijärjestelmien
kokonaisvaltaisesta suunnittelusta ja ylläpidosta (verkot, levyjärjestelmät, palvelimet).
Minuun kannattaa olla yhteydessä kaikissa
Fujitsun palvelimiin, storageen sekä palvelinvirtualisointiin liittyvissä asioissa. Voit
myös kysyä minulta vinkkejä, mikäli asiakkaallasi on ongelmia Linux- tai Windowspalvelimien kanssa. Minulle tutuimmat
Linux-jakelut palvelinkäytössä ovat CentOS
ja RedHat.
Anders Palin
Product Manager
Puh. 040 767 8913
[email protected]
19
HP StoreOnce
laitteilla tieto
talteen
Jokaisesta D2D-laitteesta
saat kahden hengen uimapatjan kaupan päälle.
TILAA >
HP E5000 Exchange
optimoitu valmisklusteri
HP FlexFabric = auto DVD
HP BladeSystemsin uudet FlexFabric virtual connect modulit
mahdollistavat FCoE-tekniikan
avulla molemmat kytkennät
FC- JA ETHERNET-PUOLELLE samoilla interconnect-moduleilla.
Myöskään kuitukortteja bladepalvelimille ei enää tarvita. Nyt
kahden FlexFabricn tilaajalle
Philips auto DVD kaupan päälle.
TILAA >
Voit nauttia kesäpäivistäsi rauhassa riippumatossa, kun annat
HP E5000 valimisklusterin hoitaa
asiakkaasi sähköpostit. Jokaisesta
E5000-tilauksesta saat riippumaton
kaupan päälle.
TILAA >
HP Carepack,
turvallisuus ennen kaikkea
HP Carepack myynnillä sinulla on mahdollisuus saada pelastusliivit kesän venereissuille. Riittää, kun muistat tarjota
jokaiseen myymääsi carepackejä mukaan.
Suhteellisesti eniten carepackejä myyneet jälleenmyyjät palkitaan palastusliiveillä.
TILAA >
TILAA >
TILAA >
TILAA >
Voita JoPo !
Hyödynnä
Demolaite
-tarjouksemme
uudesta HP Net
working A-sarjasta
ja saatat kurvailla pian omalla
JoPo:lla.
TILAA >
PEKKa JUKKaRa
HP Networking
KiM STENbERg
HP serverit & storage
Puh. 050 388 0275
[email protected]
Puh. 040 7067 662
[email protected]
PETRi MaRKKaNEN
HP serverit & storage
TOPi KURKELa
HP serverit & storage
Puh. 0500 449 132
[email protected]
Puh. 050 388 0291
[email protected]
21
IBM Storwize V7000 External Virtualisation
On oikea aika ottaa yhteyttä HP- ja EMC-asiakkaisiisi
HP EVa -asiakkaat ovat juuri nyt miettimässä HP EVan, 3PaR:n ja lefthandin väliltä ja EMC CX –asiakkaille tarjotaan
nyt uutta VNX-ratkaisua. ibM Storwize V7000 - levyjärjestelmällä asiakkaat voivat hyödyntää nykyiset investointinsa HP:n ja EMC:n järjestelmiin.
IBM on tarttunut mahdollisuuteen ja
external Virtualisation on nyt 100 % alennuksessa
jos asiakkaallasi on käytössä HP:n tai EMC:n tallennusjärjestelmä* ja hän ostaa vähintään kokoonpanon:
1 x IBM Storwize V7000 Disk Control Enclosure
8 x IBM Storwize V7000 Disks
1 x IBM Storwize V7000 Software
1 x IBM Storwize V7000 Software maintenance
voit tarjota asiakkaallesi 10 lisenssiä veloituksetta
IBM Storwize V7000
* Jos asiakkaallasi on käytössä jokin seuraavista malleista:
HP: EVA3000 / EVA4000 / EVA4100 / EVA4400 / EVA5000 /
EVA6000 / EVA6100 / EVA6400 / EVA8000EVA8100 / EVA8400
MSA1000 / MSA1500 / MSA2000
EMC:CX 200 , CX 300 , CX 400 , CX 500 , CX 600 ,
CX 700CX3-10 , CX3-20 , CX3-40 , CX3-80 , CX4-120,
CX4-240CX4-480, CX4-960
ibM: DS3950, DS4100, DS4200, DS4300, DS4500, DS4700,
DS4800, DS5020, DS5100, or DS5300
• 100 % virtualisoitu levytila, joka parantaa käyttöastetta, hallittavuutta ja suorituskykyä sekä IBM:n että
kolmannen osapuolen levyjärjestelmissä
• Easy Tier -teknologia siirtää automaattisesti pullonkaulat SSD-levylle ja voi nostaa suorituskykyä jopa
300 %
• Thin Provisioning parantaa levyjärjestelmän käyttöastetta jopa 30 %, koska levytila näytetään palvelimelle, vaikka sitä ei olisi allokoitu
• Flash Copy Managerilla voit ottaa levyjärjestelmätasolla pikakopioita sovelluksista ja tehdä palautuksia
esimerkiksi MS SQL - ja MS Exchange -kannoista
Tarjous sisältää yhden vuoden ohjelmistoylläpidon.
Myös kampanjatuotteiden ulkopuolisten lisenssien
hintaa on alennettu. Hinta noin 3300 euroa/levyhylly.
Klikkaa esittelyvideoon
Tarjous on voimassa 12.4. - 30.9.2011
Ota yhteyttä meihin ja saat tarkemmat tiedot kampanjasta.
MaRKKU KiPiNOiNEN
IBM Server & Storage
Puh.
020 155 4417,
050 388 0395
[email protected]
22
JOUNi LYYTiKÄiNEN
IBM Server & Storage
Puh.
050 444 0378
[email protected]
newsflash
Mihin ICT-hankkeisiin
investoidaan tänä
vuonna?
23
Julkaisija
Tech Data Finland Oy
Upseerinkatu 2
02600 ESPOO
Myynnin yhteystiedot
SUURASIAKASMYYNTI
Puh. 046 714 8680
[email protected]
YRITYSMYYNTI
Puh. 046 714 8670
[email protected]
KULUTTAJATUOTEMYYNTI
Puh. 046 714 8660
[email protected]
TDOnline: www.techdata.fi
Päätoimittaja: Jaana Minkkinen
[email protected]
Taitto: Tehdas 050 / [email protected]
Tech Data and the Tech Data logo are registered trademarks of Tech Data Corporation in the United States and other countries. All other trademarks are the property of
their respective owners.
©2011 Tech Data Corporation. All rights reserved.