UUTUUKSIA

UUTUUKSIA
UUTUUSLUETTELO KIRJAKAUPPIAILLE
Books on Demand
Työtä ja seikkailuja
satakielten maassa
IRAN
Kirja perustuu Glenn Willstedtin päiväkirjamuistoihin
hänen työskennellessään yhdessä maailman suurimmista maatalouden kehittämisprojekteista lounaisessa Iranissa. Willstedtin kertomukset jokapäiväisestä
kanssakäymisestä eri ihmisten ja sosiaaliryhmien kanssa ovat opettavia, yllättäviä ja täynnä jännitystä. Kirja
on erinomainen käsikirja kaikille niille, jotka työskentelevät ulkomailla esimerkiksi ulkomaanaputehtävissä
tai pyrkivät tällaisiin tehtäviin. Lisäksi kirja on myös
jännittävä seikkailukertomus.
ISBN 978-952-498-910-7
kovakantinen, 240 s., OVH EUR 33,90
NEWS
KAIKKI BoD:N KIRJAT PAINETAAN NYT
FSC-SERTIFIOIDULLE PAPERILLE
FSC® (Forest Stewardship Council – Hyvän metsänhoidon neuvosto) on ottanut tavoitteekseen
edistää maailmanlaajuisesti ympäristön kannalta vastuullista, yhteiskunnallisesti hyödyllistä ja
taloudellisesti kannattavaa metsänhoitoa. BoD tukee nyt tätä tavoitetta olemalla virallisesti FSCsertifioitu yritys. Tämä tarkoittaa sitä, että käytämme kaikissa BoD-kirjoissa FSC-sertifioitua paperia,
joka näin ollen on peräisin vastuullisesta metsänhoidosta.
TALV I 2011
Kaunokirjallisuus
Ahonen, Kyky
Stadipunkin kuulustelupöytäkirja – Pete Malmin elämä
ISBN 978-952-498-607-6,
pehmeäkantinen, 56 s., EUR 7,90
Aikio, Heikki
Rinkinen, Eljas
2 Tyllitanssit
Pienten puuhaa pyhiksi
ISBN 978-952-498-903-9, kovakantinen, 308 s., EUR 34,90
ISBN 978-952-498-604-5,
pehmeäkantinen, 44 s., EUR 16,90
Kaikilla merkittävillä julkisuuspaikoilla on alalla kuin
alalla alakulttuurinsa. Ison latvuksen katveeseen
mahtuu miljoonia pieniä ja jopa mahdollisia aputarinoita. Ellei Tyllitanssit ollut totta, se olisi voinut olla.
Ja jos ei ollut, se oli elokuvateollisuuden vahinko.
A ava, Roosa
Pieni vihreä
ISBN 978-952-498-620-5,
pehmeäkantinen, 28 s., EUR 8,90
Alatalo, Leena
Meku-Jussi paarmuskana –
ja muita tarinoita entisajan
ihmisistä ja tapahtumista
ISBN 978-952-498-647-2,
pehmeäkantinen, 100 s., EUR 10,00
Ahlfors, Mika Kristian
Hunahpú Mayalainen –
Ensimmäinen koodeksi –
pääkallopallo
ISBN 978-952-498-902-2,
kovakantinen, 308 s., EUR 33,90
2
Forsell, A apo; Vilenius, Merja
Tietokonepakolainen
ISBN 978-952-498-609-0,
pehmeäkantinen, 96 s., EUR 14,90
K ärkkäinen, Anja-Helena
Vesi muistaa
Mäntylä, Juha
Pupulaakson tarinoita
ISBN 978-952-498-610-6,
pehmeäkantinen, 60 s., EUR 14,00
ISBN 978-952-498-596-3,
kovakantinen, 124 s., EUR 21,00
K arri, A atu
Montonen, Timo
Pispalan riivaaja
Sadie Q – Romaani
ISBN 978-952-498-566-6,
kovakantinen, 108 s., EUR 34,90
ISBN 978-952-498-614-4,
pehmeäkantinen, 352 s., EUR 26,90
K arri, Meri-Pilvi
R ahkonen, Juha
Viruksen mysteeri
Mekwierl-projekti
ISBN 978-952-498-559-8,
kovakantinen, 100 s., EUR 34,90
ISBN 978-952-498-599-4,
pehmeäkantinen, 372 s., EUR 23,90
L aine, Jere
R apo, Anssi
Tuomari – vitam impendere
vero – uhrata elämänsä
­totuudelle
Pako
ISBN 978-952-498-606-9,
kovakantinen, 340 s., EUR 32,90
ISBN 978-952-498-419-5,
pehmeäkantinen, 72 s., EUR 17,90
3
Kaunokirjallisuus
Ruotsalainen, Johanna
Paska päivä – Pätkätyöläisen
vuosi värikuvina
ISBN 978-952-498-598-7,
kovakantinen, 32 s., EUR 19,90
Ruotsalainen, Susanna
Agenttikanit – Kuka kolkkasi
Matti Joogamaton? Seikkailu
Harjastorokissa
ISBN 978-952-498-560-4,
kovakantinen, 32 s., EUR 19,90
Vainio, Tanja
Hetkiä ajassa
ISBN 978-952-498-330-3,
kovakantinen, 76 s., EUR 28,90
Vilenius, Merja Anneli
Oodi Äitimaalle,
kootut runot ja kirje
ISBN 978-952-498-567-3,
kovakantinen, 56 s., EUR 34,50
4
Vilmi, Heli
Tuulten riisuma
ISBN 978-952-498-565-9,
kovakantinen, 108 s., EUR 30,90
Pöytälaatikon ovi –
Espoon kirjoittajayhdistys
Limerikki ry 25 vuotta
ISBN 978-952-498-654-0,
pehmeäkantinen, 64 s., EUR 10,00
Sanoja rakkaudesta – Parhaat
tekstit BoD:n ja Kirjastolehden
kirjoituskilpailusta
ISBN 978-952-498-909-1,
pehmeäkantinen, 84 s., EUR 8,90
Lemmikin kesäloma –
15 parasta kuvakertomusta
Lemmikki-lehden ja BoD:n
kilpailusta
ISBN 978-952-498-911-4,
pehmeäkantinen, 56 s., EUR 9,90
Tietokirjallisuus
Hepola, Mauno
Kakurokirja – 100 summaristikkoa
Tapaninen, Pekka
Lestadiolaisuus – 80 kirjaesittelyä
ISBN 978-952-498-592-5, pehmeäkantinen, 88 s, EUR 9,90
ISBN 978-952-498-520-8, pehmeäkantinen, 180 s., EUR 22,00
Innostu kakuroista! Sudokuja ei tarvitse etsiä, niitä on
tarjolla valtavasti. Kakuroita on vaikea löytää. Tarjolla
on englanninkielisin ohjein varustettuja kansainvälisiä kirjoja, jos niitäkään. Tässä on sinulle suomenkielinen kakurokirja. Sinulle, joka olet innostunut
kakuroista. Sinulle, joka etsit uutta mielenkiintoa.
Kuka kertoo olleensa ”kynitty kananpoika“?
Kuka oli ”suloinen saarnaaja“? Miten lestadiolaisuus ja kaliumsyanidi kuuluvat yhteen? Näihin
ja moniin muihin kysymyksiin löytyy vastaus tästä kirjasta, jossa esitellään 80 lestadiolaisuusaiheista tietokirjaa ja kaunokirjallista teosta.
Montonen, Timo
Parempaan elämään – Muutospäiväkirja
Virpiranta, Mika
Sun Cults versus Thunder Cults –
Punic Origins of Druidism and Christianity
ISBN 978-952-498-516-1, pehmeäkantinen, 292 s., EUR 25,00
ISBN 978-952-498-556-7, pehmeäkantinen, 168 s., EUR 28,47
Terveemmäksi! Sosiaalisemmaksi! Tyytyväisemmäksi!
Miten muuttuu viisikymppinen mies? Kirjailija kuvaa
ponnistelujaan kohti parempaa elämää. Keskiöön
nousevat vuoroin kunto, mielenterveys ja sosiaalinen verkosto. Lisäksi arjessa on mukana perhe, työ
ja kirjoittaminen sekä etenevä Parkinsonin tauti.
The book is a report of cultural globalization
research conducted with abductive semiotic,
semantic, and etymologic methods. This treatise
proves that Druidism and Christianity were established by sun-worshipping Punic colonizers of Europe.
5
Tietokirjallisuus
Harola, Paavo
Purouitolta paperitehtaalle –
Mukana olleet muistelevat
ISBN 978-952-498-589-5,
pehmeäkantinen, 140 s., EUR 15,80
Waronen, A aro
Sotakokemuksia lapsen silmin
ISBN 978-952-498-906-0, kovakantinen, 176 s., EUR 24,90
Kirja on kertomus helsinkiläisestä Aaro-pojasta,
joka oli yksi niistä 70 000:sta lapsesta, jotka lähetettiin Suomesta sodan jaloista pakoon. Matka
Norjaan, Ruotsiin ja Tanskaan oli monelle lapselle
hyvin traumaattinen kokemus, joka vaikutti ­vielä
sodan jälkeisinäkin vuosina heidän elämäänsä.
Havia, Jorma
Pieni nukketalokirja –
Opas Nukketalon
omatoimiseen rakentamiseen
ISBN 978-952-498-617-5,
pehmeäkantinen, 128 s., EUR 26,90
Honkanen, R auha
Ihmeentekijät
ISBN 978-952-498-615-1,
kovakantinen, 52 s., EUR 21,00
Willstedt, Glenn
Iran – Työtä ja seikkailuja ruusujen
ja satakielten maassa
K arri, Meri-Tuuli
ISBN 978-952-498-910-7, kovakantinen, 240 s., EUR 33,90
ISBN 978-952-498-608-3,
kovakantinen, 108 s., EUR 38,50
Kirja perustuu Willstedtin muistiinpanoihin hänen
työskennellessään maatalousneuvojana Iranissa.
Kirjailija kuvaa sadunhohtoista vanhaa Persiaa sekä
nykyistä Irania, sen ihmisiä ja elämäntapaa. Erinomainen käsikirja kaikille, jotka työskentelevät ulkomailla, esimerkiksi ulkomaanaputehtävissä.
6
Parhaat lastenkutsut –
10 erilaista teemaa
L alli, Esa
Epäpäteviä totuuksia
ISBN 978-952-498-636-6,
pehmeäkantinen, 104 s., EUR 15,20
L alli, Esa
Verbit arabian kielestä – Osa 2
ISBN 978-952-498-605-2,
pehmeäkantinen, 288 s., EUR 42,50
Salo, Maija
Mistä olemme kotoisin? –
Juuria etsimässä
ISBN 978-952-498-640-3,
kovakantinen, 188 s., EUR 23,90
Tala, Heikki; Järnefelt, Richard;
Lempinen, Marja Leena
Kaksikielisessä
Suomessa tuulee
ISBN 978-952-498-625-0,
pehmeäkantinen, 172 s., EUR 22,50
Pikkuhookana, Jyrki
Tanska, Juha
Jyrkin ajatuksia
elämästä ja uskosta
Changing Paradigms in Biblical
Criticism – 2 Kings 22:1–23:30
in the Flux of Discourses
ISBN 978-952-498-624-3,
pehmeäkantinen, 92 s., EUR 12,90
Pääkkö, Eija Margareta
Vaarien talot –
Haapamaa-Pääkkö 1685-2011
ISBN 978-952-498-634-2,
pehmeäkantinen, 252 s., EUR 26,90
TOP 40 drinkkiohjeet 2012
ISBN 978-952-498-573-4,
pehmeäkantinen, 92 s., EUR 8,90
ISBN 978-952-498-653-3,
kovakantinen, 260 s., EUR 33,00
7
Kaunokirjallisuus
Bestseller
Väätäinen, Tuomas
Maatilan eläimiä
ISBN 978-952-498-590-1
kovakantinen, 52 s., EUR 18,80
Ruotsalainen, Johanna
Paska päivä
ISBN 978-952-498-598-7
kovakantinen, 32 s., EUR 19,90
Kelho, Jari
Murha Hattulan kartanossa
ISBN 978-952-498-574-1
pehmeäkantinen, 256 s., EUR 19,90
Carralero, Carlos
Saturnuksen lapset ja Amor
ISBN 978-952-498-526-0
pehmeäkantinen, 68 s., EUR 14,00
Ruotsalainen, Susanna
Agenttikanit
ISBN 978-952-498-560-4
kovakantinen, 32 s., EUR 19,90
Mäntylä, Juha
Pupulaakson tarinoita
ISBN 978-952-498-596-3
kovakantinen, 124 s., EUR 21,00
Kuivanen, Arto
Kurkistuksia
ISBN 978-952-498-549-9
pehmeäkantinen, 176 s., EUR 14,90
Vasenius, Salla
Aliaskuvia
ISBN 978-952-498-586-4
pehmeäkantinen, 24 s., EUR 9,00
Kivineva, Taru
Porre
ISBN 978-952-498-582-6
pehmeäkantinen, 216 s., EUR 13,90
K arma, Uma
Kaiken se kestää
ISBN 978-952-498-159-0
pehmeäkantinen, 320 s., EUR 25,14
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
Tietokirjallisuus
K arri, Meri-Tuuli
Parhaat lastenkutsut
ISBN 978-952-498-608-3
kovakantinen, 108 s., EUR 38,50
R antanen, K atri
Chihuahuan ABC
ISBN 978-952-498-149-1
pehmeäkantinen, 80 s., EUR 15,14
L alli, Esa
Kielioppi arabian kielestä
ISBN 978-952-498-622-9
pehmeäkantinen, 236 s., EUR 39,95
Miettinen, Jenna
Liian nuori
ISBN 978-952-498-758-5
kovakantinen, 108 s., EUR 24,12
Pärssinen, Piritta
Tottelevaisuuskoulutuksen perusteet
ISBN 978-952-498-189-7
pehmeäkantinen, 340 s., EUR 34,31
Schumann, Johannes
book2 suomi – englanti aloittelijoille
ISBN 978-952-498-394-5
pehmeäkantinen, 104 s., EUR 9,95
Ylönen, Seppo
Elämän silmukat
ISBN 978-952-498-895-7
kovakantinen, 240 s., EUR 33,90
L alli, Esa
Verbit arabian kielestä
ISBN 978-952-498-605-2
pehmeäkantinen, 288 s., EUR 42,50
Sipilä, Maria & Vartiainen, Anita
Viestejä Afrikasta
ISBN 978-952-498-554-3
kovakantinen, 232 s., EUR 29,90
Harola, Paavo
Purouitolta paperitehtaalle
ISBN 978-952-498-589-5
pehmeäkantinen, 140 s., EUR 15,80
Sinun tilauksesi:
Books on Demand GmbH
BoD-kirjoja voit tilata Kirjavälityksen
tai BTJ Finlandin kautta.
Books on Demand GmbH BoD – Books on Demand – on yksi Saksan suurimmista perhekonserneista. YriMannerheimintie 12 B
tys on digitaalisen kirjanjulkaisun markFIN-00100 Helsinki
kina- ja teknologiajohtaja Euroopassa ja
se painaa ja myy kirjoja, jotka painetaan
www.bod.fi
”just in time” eli tilauksesta. BoD:n [email protected]
velimella on noin 300 000 toimitettavissa olevaa nimikettä ja yrityksen merkitys kirjamarkkinoilla kasvaa jatkuvasti.
Lisätietoja: www.bod.fi
BoD Uutuuksia ilmestyy neljästi vuodessa ja esittelee
­uusimmat Books on Demandin kautta ilmestyneet
kirjat.