DLUOKKA DLUOKKA
AutoSound DON SANOO: OSTA AUTOSOUND! TECHNICAL MAGAZINE HIFIÄ MOPOAUTOON! 8,20 € 6/2009 WWW.AUTOSOUND.FI FINAALIRAPORTIT! EMMA EM MaxBOOM Kokeilussa: DSPeaker Anti-Mode Ampire näyttö+tv D LUOKKA Monacor Raptor 12 TESTISSÄ! Autoesittelyssä: Stock-Audi A4! LISÄKSI: Proffan palsta Arskan hifit! Syksyn tuoteuutuudet! Kokeilussa Teksti ja kuvat: Janne Soilakari Uudet laitteet käyttötestissä Rakenna autosi tavaratilaan oma Jurassic Park! Monacorin maahantuoja toimitti kokeilua varten subbarin mukana 1500 wattia jatkuvaa tehoa neljään ohmiin puskevan, dinosaurusteeman mukaisesti nimetyn D-REX/2500 -vahvistimen. On muuten hieno laite sekin, simppelin tyylikäs ulkoasu vetoaa ainakin meikäläiseen. No ehkä wattilukemat olisi voinut jättää painamatta vahvarin kuoriin… KUUNTELU Testilaitteistona toimii subbarivahvistinta lukuun ottamatta sama setti kuin viime numeron testien yhteydessä esiteltiin. Pääkaiuttimina autossa oli aktiivisesti ohjattu 6-tuumainen 2-tiesarja. Aloitin kuuntelun Bruce Springsteenin Streets Of Philadelphialla, jolla hain kohdalleen jakotaajuutta sekä jyrkkyyttä, ja myös subbarin tasoa ja vaihetta. Nämä asettuivat 50 hertsiin ja 24 dB jyrkkyyteen. Alkuhuomiona oli se, ettei kotelo ainakaan poikkeuksellisen herkältä tunnu. Muuten toisto tuntui ihan tasapainoiselta, joten ainakaan kotelon viritykseen en tässä vaiheessa ole koskemassa. Mikko Kuustonen ja Abrakadabra. Suhteellisen miellyttävä, kallellaan kuitenkin pehmeän ja pyöreän suuntaan. Erottelee ihan kivasti ja seurattavuus hyvä. Ei integroidu yhtä hyvin yhteen etupään kanssa kuin referenssinä toimiva kahdella 6,5tuumaisella elementillä varustettu kotelo. Agents: Mä elän vieläkin. Tällä toimii vähän paremmin myös muuhun äänialueeseen sulautumisen suhteen, kun tiputin hiukan midbassojen ylipäästöä. Menee todella alas ja tulee sellaisia tuntemuksia, mistä kuuspuokeilla ei ollut tietoakaan. Basso tuntuu välillä penkissä ja jalanpohjissa, vaikkei ole tippaakaan korostunut. Matalaa tulee hillittömän vaivattomasti. Myös lineaarisuus on hyvä eli subbari ei katoa, kun äänenvoimakkuutta laskee. Junior Wells: Sweet Sixteen. Pehmeästi rullaa eteenpäin, vaikka saisi olla tarkem- pi. Erottelee kyllä ihan asiallisesti, mutta kontrollia kaivataan silti lisää. Siinä missä 6,5-tuumaiset antoivat hyvin lisäryhtiä midbassotoiston alapäähän, niin tämä lähinnä pehmentää sitäkin. Tosin on vähän kappaleriippuvainen. Hyvänä puolena on se, ettei mörise, kuten jotkut refleksikoteloidut saman koulukunnan järeät elementit. Bela Fleck & The Flecktones: Flight of the Cosmic Hippo. Menoa ja meininkiä löytyy! Ei hyydy rankankaan volumen alla. Tavaraa tulee nyt jopa liikaa, vaikka aikaisemmilla näytteillä taso olikin ihan sopiva ja alussa jopa totesin, ettei kotelo tunnu erityisen herkältä. Kotelon viritys on ilmeisen matalalla, koska todella matalaa bassoa tulee ihan vimmatusti. Kontrolli on keskitasoa, joten sen suhteen olisi parannettavaa. Tasoa on pakko pudottaa tai jopa equttaa matalimpia taajuuksia pois. Rammstein: Heirate Mich. Alku oli yllättävän vaisu, odotin jotain kunnon “lapiolla selkään” -meininkiä. Ei huono varsinaisesti, mutta hiukan tuli vaikutelma, että ”humps, humps”, kiitos ja näkemiin. Todella matalaa tulee isolla kauhalla, mutta ylempi alue, eli subbarin ja midbasson jakotaajuuden välinen tienoo ei ole yhtä hyvin hallussa. Metallica: Dyers Eve. Biisin alussa ollaan suurin piirtein kartalla, mutta sen jälkeen eksytään jonkin verran kurssista. Tuplabasaripoljento tahtoo mennä puuroksi, vaikka yritystä selviytyä siitä kunnialla kuulostaa olevan. Bass Mekanik: Toccata. Tämän alku piti kuunnella oikein useampaan otteeseen peräkkäin, jiihaa! Nyt lähtee ja tuntuu. En muista ennen kuulleeni refleksikoteloidulla subbarilla, että biisin alun matalinkin väpätys tulee niin että paidanhihat hulmuavat. Menee kyllä rankalla voimalla alimpiin nuotteihin saakka. Tällä materiaalilla elementti ja kotelo ovat omimmalla alueellaan. Bomfunk MC’s: Freestyler. Penkissä tuntuu ja matalaa tulee. Tarkkuutta ja lyöntiä voisi olla enemmänkin, eli bassonuotit voisivat tulla ilmoille vielä ”repivämpinä”. Tosin on tämä tällaisenaankin jo varsin railakas ja suupienet hymyyn nostattava toistin, mutta Toccata asetti riman sen verran korkealle, että jäin odottamaan vieläkin brutaalimpaa ilmaisua. Nightwish: From Wishes to Eternity. Pienempiin elementteihin verrattuna meno on kertaluokkaa reippaampaa. Toistoon tulee paljon lisää yksityiskohtia ja kuunteluiloa nostattavia pikkujuttuja, joita ”kevyemmät” subbarijärjestelmät eivät vain saa aikaan. Erittäin nautittava esitys kautta linjan. Tekee koko ajan mieli lisätä äänenvoimakkuutta, vaikka liikutaankin jo tasolla, joka ei enää välttämättä tee kovin hyvää kuulolle. Tuplabassopoljentokin on lähestulkoon kontrollissa. Meno todellakin TUNTUU, eikä vain kuulosta hyvältä. Kokonaisuutena Raptoria voisi suositella yleiseen hauskanpitoon, ei niinkään hifielementiksi. Elementin järjetön voima pääsee tehokkaan vahvistimen kanssa oikeuksiinsa vasta, kun soittimeen ladataan reippaasti alarekisteriä sisältävää materiaalia. saman valmistajan D-REX/2500päätteen, josta kerrotaan lähtevän jo neljään ohmiin 1,5 kilowattia, matalampiin sitten vielä reippaasti enemmänkin. Asensin tämän monsterin autooni ja nostin 80-litraisen ja noin 30 hertsiin viritetyn eli hieman valmistajan suositusta kookkaamman boksin tavaratilaan. Kotelossa on pituuden osalta säädettävä refleksiputki ja sain ohjeet viritellä virettä haluamallani tavalla, jos maahantuojan hakema vaihtoehto ei miellytä. Sillä nyt kuitenkin aloitetaan. Monacor Carpower Raptor 12 MK2 Dawn of the Dinosaurs! ”Raptori mark kakkonen on - subbareista ehkä voittamaton”. Näin ainakin, jos asiaa kysytään Matti Näsältä tai saksalaiselta autohifilehdistöltä. AutoSound tutki miten asian laita oikeasti on. U uden Raptor-malliston ilmestyminen oli iso asia Monacoria maahantuovan A-COM Oy:n toimitusjohtajalle Arto Prättälälle. Kaverin todellinen innostuneisuus ja intohimo Carpower-autohifimalliston kärkeä edustavia tuotteita kohtaan oli helposti aistittavissa, kun keskustelimme ensimmäistä kertaa uusista kamoista. Edellinen Raptor-mallisto oli tuotannossa lähes kymmenen vuotta, joten ilmeisesti myös valmistaja on ollut sangen tyytyväinen aikaansaannoksiinsa. Myös saksalaiset autohifilehdet ovat vuosien saatossa hehkuttaneet sarjan elementtejä maasta taivaaseen. Mark 2 -mallisto on nyt kuitenkin julkaistu ja myynnissä, joten hyvääkin voidaan ilmeisesti vielä parantaa. lossa. Raptorien rakenne poikkeaa jossain määrin monista muista subbarielementeistä. Päällimmäisin eroavaisuus äärimmäisen järeyden lisäksi on kahden alaripustuksen eli spiderin käyttäminen. Valmistaja perustelee tätä sillä, että kahden ripustuksen avulla puhekelan ja kalvon kontrolli saadaan pidettyä parempana, silloin kun elementtiä soitetaan todella suurilla tehoilla ja matalilla taajuuksilla. Liikerataa subbarin kartiolle luvataan 13,5 milliä suuntaansa, joka on kyllä paljon, muttei kuitenkaan aivan älyttömästi. 50 AutoSound Kaiutinkaapeleita varten on tukevasti runkoon kiinnitetyt kullatut jousiliittimet, joiden jämäkkyys pitää piuhan varmassa otteessa. Myös napaisuus on merkitty selvästi väreillä. Liittimiltä puhekelalle kulkee paksut lattamalliset, ylempään spideriin integroidut johtimet. MONACOR CARPOWER RAPTOR 12 MK2 Perustiedot Suositushinta............................. 490 euroa Maahantuoja.............................A-COM Oy Puhelin.................................. 09-274 55 30 Internetissä.......................www.monacor.fi Tositoimiin SUB-bari Kakkossarjan Raptoreita on toistaiseksi saatavana 12- ja 15-tuumaisena. Sain näistä kuunteluun pienemmän mallin, joka toimitettiin reippaan kokoisessa refleksikote- Elementin rakenne vaikuttaa viimeistelyn osalta asialliselta. Brutaali on varmasti oikea termi kuvaamaan tätä ilmestystä. Subbarin runko on tukevaa alumiinivalua ja niin ikään alumiinista on valmistettu myös hienon näköinen kartio ja sen keskelle liimattu pölykuppi. Elementin pakkaus ei sisältänyt suojaritilää tai muitakaan tarvikkeita. Myöskään käyttöohjeita ei mukana tule, mutta Monacorin nettisivuilta löytyy erittäin tarkat parametrit. Kunnon kotelointiohjeet olisivat kuitenkin mukava lisä, vaikka valmistajan sivuilta selviääkin refleksikotelon suosituskooksi 65 litraa. Suurin näkyvä uudistus edellisen ja tämän uuden mallisarjan välillä on kokoalumiininen kartio, jossa siis myös pölykuppi on todella tukevan tuntuista tekoa. Yläripustus on vaahtokumia ja kalvoa painelemalla kaksi alaripustusta pistävät kunnolla vastaan eli tuntuu harvinaisen jäykältä. Arton kertoman mukaan elementtiä ei edes saisi soittaa alle kilowatti jatkuvaa tehoa neljään ohmiin antavalla vahvistimella. Mielellään jerkkua saisi olla tarjolla vielä tätäkin enemmän. Valmistaja lupailee yhdellä neliohmisella puhekelalla varustetun subbarin jatkuvaksi tehonkestoksi 1000 wattia, mutta tunnetusti Monacorin tehonkestoilmoitukset ovat erittäin maltillisia. Elementtiä hypistellessä voisin uskoa, ettei Arto ihan puppua puhele. Jotta puhekelalle saataisiin sopivasti sähköä, toimitti maahantuoja kokeilua varten myös Elementin runko on alumiinivalua ja syvyyttä subbarilla on sen erikoisen rakenteen vuoksi peräti 227 milliä ja asennussyvyyttäkin yli 200 milliä. Painoakin on kertynyt yli 13 kiloa. Elementin alaosan tukiraudat eivät ole ihan synkassa rungon kanssa. Tämä on pieni kauneusvirhe, vaikkei toimintaan vaikutakaan. Magneetin takaa löytyy Raptorien erikoisuus: toinen alaripustus. Valmistaja perustelee tämän tarvetta sillä, että puhekela pysyy paremmin kontrollissa, kun elementillä toistetaan todella matalia taajuuksia suurilla tehoilla. Tällöin puhekela sekä kalvo tekevät laajaa liikettä. VALMISTAJAN ILMOITUKSET Kokonaishalkaisija.........................320 mm Asennushalkaisija..........................282 mm Kokonaissyvyys.............................227 mm Asennussyvyys..............................205 mm Paino............................................... 13,1 kg Rungon materiaali.................. Alumiinivalu Kartion materiaali..........................Alumiini Yläripustuksen materiaali........Vaahtokumi Liittimet............ Kullatut jousikuormitteiset Puhekelan halkaisija........................77 mm Tehonkesto........................... 1000 W RMS Herkkyys.........................87 dB (1 W / 1 m) Impedanssi....................................4 ohmia Fs....................................................... 34 Hz Vas.................................................32 litraa Qts........................................................0,52 Qms...................................................... 7,87 Qes.......................................................0,56 Xmax....................................... +/- 13,5 mm AutoSound 51 wanhat gurut Autohifin pioneerit tarinoivat Teksti: Tero Kukkonen ja Saaristo Bros Kuvat: Saaristo Bros ja Pasi Kalliojärvi dB Drag Racingin kuninkaat: Team Loud - Saaristo Bros Pasi ja Jussi Saaristo ovat veljekset, joiden kädenjäljet ovat tulleet tutuksi maailmanlaajuisesti. S uomea on viety maailmankartalle oikein urakalla, sillä herrojen aikaansaannoksia on lukuisten Suomen mestaruuksien lisäksi useat pohjoismaiden, Euroopan kuin maailmanmestaruudetkin. Maailmanennätyksiä on myös syntynyt enemmän kuin kahdella kädellä saa laskettua ja nyt on painepuolella saatu rikot- tua maaginen 180 desibelin raja ja kaiken päätteeksi vielä yhdellä subbarielementillä. Antaa herrojen itse kertoa missä mennään tällä hetkellä. Team loud saaristo bros Jussi saaristo Ikä......................................................... 34 v Ammatti....................... Toyota-mekaanikko Pasi Saaristo Ikä......................................................... 34 v Ammatti................................ Lasityöntekijä Kiitokset SPL Dynamics: Marko, Hannu, Seppo, Digital Design: Jassa, Manse-Marin: Pekka ja Tapsa, Laura & Nella, Nora & Onni SAARISTO BROSIN HAASTATTELU Kerrotteko hieman harrastuksen alkutaipaleesta. Mikä sai tuolloin lähtemään mukaan? Ensimmäinen kosketus autohifiin oli meillä molemmilla samoihin aikoihin noin 13 tai 14 vuotta sitten. Kavereiden laitteistoja siinä ihmeteltiin ja pakko oli pian itsellekin subbarit ja muut saada. Jussi luotti aluksi kahteen 12-tuumaisen Kenwoodin elementtiin ja Pasi haali itselleen täydet 15-tuumaa Caliberin laatua. Veljeskateuden välttämiseksi me kumpikin hankimme Audisonin päätteet ja näiden hankinnan myötä myös velkaannuimme tasapuolisesti. Äänenpaineharrastus alkoi samaan aikaan, kun ensimmäiset laitteistot oli saatu kasattua. Oli pakko päästä mittaamaan saavutukset Hifi-Klubin äänenpainekisoihin. Ihan ensimmäisten kisojen sijoitus ei muistu mieleen, mutta päällimmäiseksi muistoksi jäi se, että voitettiin eräs Volvo Amazon, joka oli saapunut jostain Teiskon tai Teksasin suunnalta mukaan ja jossa oli 18-tuumainen Cervin Vegan Stroker ja 1000-wattinen vahvistin. Tulos oli tuolloin 135,5 desibeliä ja tämä perustui vanhaan mikkipohjaiseen mittalaitteistoon. Tätä siinä sitten keskenämme kummasteltiin ja ajatus laitteiston ”virittämisestä” äärimmilleen syntyi. Molempien katuautojen subbareiden virittelyä tehtiin puolin ja toisin ja itse asiassa tähän päivään mennessä ei ole kummassakaan autossa ollut yhtään valmista asennusta, vaan aina on ollut jo seuraavat muutokset mielessä ennen kuin edellisestäkään on saatu ääntäkään pihalle. Muutaman vuoden jälkeen velkaannuttiin sitten oikein rankemmalla kädellä ja matka kohti Kauhasoundia alkoi. Ensimmäisellä vierailulla takalaatikkoon ladattiin subbareita ja vahvistimia ihan tosissaan ja muistaakseni kaikki olivat käytettyjä. Harju-Heikkilän Pasin legendaarinen Jurassic Jetta oli purettu ja hankimme siitä irrotetut laitteet itsellemme. Voi hemmetti sitä innostuksen määrää, kun järjetöntä läjää autohifiä perusteltiin talouden naisväestölle. Kahden auton kokoaikainen rakentelu vei niin paljon aikaa ja MDFlevyä, että sovittiin Jussin Corollan päätymisestä kilpailuautoksi. Ajan mittaan läjäpäin vehkeitä myytiin pois ja tuplamäärä hankittiin taas tilalle. Pikaisten laskujen mukaan olemme omistaneet ainakin 85 subbaria tähän päivään mennessä, eikä tuossa määrässä varmastikaan ole vielä kaikki mukana. Usean erilaisen kokonaisuuden ja sijoituksen jälkeen alkoi käyttöauton toistuva pahoinpitely riittää ja päätimme siirtyä Extreme-luokkaan. Päätöstä vielä tuki ajatus tallilla seisovasta autosta, jota hiplattiin aina kun aika vain riitti. Tämä tarkoitti hetken päästä sitä, että pyysimme isältä lupaa, jos saisimme siirtää metsästä roudatun Opel Kadetin hallin nurkkaan seisomaan siksi aikaa, että auto saataisiin valmiiksi. Loppujen lopuksi tämä kestikin sitten seitsemän vuotta ja seitsemäntuhatta miestyötuntia, kun Kadettia hinkattiin aina vaan paremmaksi. Muistan, kun aivan alkutaipaleella Jussi riehui Kadetin kimpussa ja itse tein työpaikallani panssarilaseja autoon. Hauskana muistona tulee mieleen, kun Kadettiin suunniteltiin itsekantava putkirunko, 56 AutoSound joka on kaiketi kokonaisuutena ensimmäinen laatuaan maailmassa. Tämä tarkoittaa, että jos auto purettaisiin ympäriltä pois, se ei vaikuttaisi lopputulokseen. Kysyimme isältämme, että voisimmeko ottaa häneltä hieman putkea, joka oli tarkoitettu alun perin linja-autojen runkoon. Myöntävän vastauksen saatuamme ja rungon valmistuttua putkea olikin mennyt mukavat 150 metriä. Kysyimme, että paljonko olemme velkaa ja isä vastasi, että ”Te ette jätkät halua edes tietää, kuinka kallis runko teidän Opelissa on!”. Tuossa vaiheessa selvisi, että ruostumaton teräsputki ei ole ihan ilmaista ja kaikkien runkoon tehtyjen uudelleenrakentamisien jälkeen putkea on kulunut noin 350 - 400 metriä. Vuosi 2002 oli Opelin debyyttivuosi ja kisa kisalta tulokset kasvoivat. Samana vuonna teki tuloaan useampikin Extreme-luokan auto ja kilpailuissa oli aitoa tunnelmaa. Jännitystä toi se tosiseikka, että kisoihin lähtiessä ei tiennyt että tuleeko paikan päältä tuliaisiksi kirkkain kannu vai kunnolla turpaan. Muistissa on vielä selvästi tapaus, kun hajotimme viimeiset ”kauhajokelaiset” ja illalla yhdeksän aikaan soitin SPL Dynamicsin Markolle ja kysyin että voisimmeko tulla hakemaan vielä samana iltana uusia subbareita. Iltamyynti toimi moitteetta ja sovimme Markon ja Sepon kanssa puolen yön tietämillä jonkinlaisesta yhteistyöstä. Tämä oli meidän seikkailumme kannalta merkittävin tapahtuma, koska ilman tätä meistä tuskin olisi tullut sitä mitä nykyään edustamme. Oli hienoa kuulla, että automme ja käytöksemme olivat esimerkillisen edustavaa ja samalla keikalla saimme myös ensimmäiset ilmaiset tarrat Kadettiin. Tästä se jumalaton nousukiito sai alkunsa ja tulokset paranivat kerta kerran jälkeen. Muistan elävästi, kun Marko sanoi, että kakkosia ei sponsoroida, joten motivaatiosta ei ollut pulaa. Kahden ensimmäisen vuoden aikana vietimme veljen kanssa pajalla yhteensä 660 päivää. Arkisin aikaa kului neljästä kuuteen tuntiin ja viikonloppuisin 10-14 tuntia päivässä. Emännät määräsivät, että juhannus, joulu ja heidän syntymäpäivät olivat pajavapaata aikaa. Muistan myös, kun ensimmäisen kerran astuttiin Ruotsinmaalle kisaamaan. Sollentunassa järjestettiin Pohjoismaiden mestaruuskisat. Voi jestas sitä kansainvälistä meininkiä ja jännitystä. Meille naurettiin suoraan, kun esittelimme ihan itse korjaamiamme subbareita, joissa oli lasikuitua läjäpäin kartioissa, mutta loppujen lopuksi päänahattomat ruotsalaiset huomasivat, että Suomi-pojalle ei vit... kukkoilla! Jokaisesta reissusta ja kisasta voisi kirjoittaa kirjan, sillä sen verran tapahtumarikkaita ja hauskoja ne ovat olleet. Koko Team Loud -tiimi uhattiin jopa lahdata Ranskassa vuoden 2003 EM-taistoissa, kun kuuden auton voimin putsattiin kirkkaimmat pystit ja vastustajia nöyryytettiin naamat peruslukemilla. Tämä reissu oli mielestäni se, missä Suomi hakkasi lähtemättömän vaikutuksen kansainvälisiin dB Drag -ympyröihin. Olemme veljeni kanssa huomanneet, että meistä on tullut parhaat ystävät ja toimimme tiiminä lähes virheettömästi. Meillä molemmilla on omat vahvuudet ja töiden jako on selvä ilman, että siitä tarvitsee etukäteen keskustella. Ainoastaan yksi riita mahtuu näiden vuosien varrelle ja sen kuuden tunnin puhumattomuuden aikana rakensimme koko ajan ja tulos nousi huomattavat 3,3 desibeliä. Sovinto syntyi sitten saman tien ja nauroimme illan päätteeksi koko asialle. Seuraavana viikonloppuna pokkasimme taas yhden mestaruuden. Kovan tuloksen saa vain tekemällä kovasti töitä, eikä sekään auta, jos ei tiedä mitä tekee. dB Drag Racing on harvinainen laji ja sitä arvostetaan aika rajoitetusti. Monikaan ei tiedä, mitä vaatii olla tämän lajin huipulla. Paras laitteisto ei takaa menestystä, vaan luotettavuutta. Jatkuva taistelu fysiikan lakeja vastaan vaatii hermoja sekä luovaa ajattelua ja jatkuva uudelleen rakentaminen taas kädentaitoja. Sen verran on ilman liike jo tuttua, että subbarikotelon veistäminen halutunlaiseksi ei ihan hirveästi stressiä aiheuta. Sama pätee kyllä valmiiseen kokonaisuuteenkin. Syyllisen löytäminen vaitinaiseen toistoon on aika helppoa. niin pahalta. Saihan se tallipaikan pääsponsorimme tallista ja samalla sovimme, että pysyisimme osana SPL Dynamicsin Team Loud -kisatiimiä. Kadetista saadut rahat jaoimme ja sijoitimme uusiin vapaa-ajan viettojuttuihin. Jussi puuhaa nykyään turboprojektinsa kimpussa ja näyttää siltä, että mikään ei riitä siinäkään hommassa. Itse taas olen keskittynyt kaksitahtisen crossimönkijän virittämiseen. Saa nähdä kun kaikki viedään siinäkin äärimmäisyyteen... Listataanko tähän väliin saavutuksenne kilpailuista? Suomen mestaruuksia on varmaankin seitsemän, Pohjoismaiden mestaruuksia yksi, Euroopan mestaruuksia kuusi, maailmanmestaruuksia kaksi, joista jälkimmäinen tuli osana Team Loudia, jota Kadett nykyään palvelee. Maailmanennätyksiä on saatu 12 tai 13. Merkittävimpiä asioita lienee se, kun Kadetilla rikottiin Euroopassa 170 desibelin ”haamuraja” uusiin TermLab-sensoreihin yhdellä elementillä. Seuraavaksi rikottiin ensimmäisenä maailmassa 175 desibelin raja yhdellä bassolla ja samaan rientoon vielä 170 desibelin raja viisi minuuttia kestävässä Deathmatch-kisassa. Ja ettei tuntuisi tylsältä, niin ensimmäisenä rikottiin myös 180 desibelin raja Euroopassa ja siitä tuli samalla maailmanennätys. Tulokset olivat järjestyksessä 180,0, 180,1 ja 180,2 desibeliä kertaakaan kalustoa korjaamatta. Samoissa kemuissa tehtiin myös historiaa viiden minuutin Deathmatch:ssa. Yhdellä bassolla viiden minuutin keskiarvoksi saatiin kunnioitettavat 175,5 desibeliä, joka oli voittajatulos ”kaikki vastaan kaikki” kisassa. Kadetin herkkyydestä kertoo jotain jo se, että 1100 watilla jatkuvaa tehoa on äänenpaine 173 - 174 desibeliä. Entä Kadetin äänentoisto? Soittimena toimii jo seitsemättä vuotta Nakamichin CD-soitin, parasta high end -laatua siis. Vahvistimina on SPL Dynamicsin D9-päätteitä neljä kappaletta (yhden tehot 16 voltilla yhteen ohmiin 10 kilowattia) ja subbareina Digital Designin 99Z18D0,7. Akkuina autossa on neljä 16 V mallia. Harrastaminen kuitenkin loppui, miksi? No kaikki loppuu aikanaan. Fiksua oli lopettaa silloin, kun ei enää ole mitään tavoiteltavaa. Kaikki saavutettiin mitä saavutettavissa oli. Meille molemmille oli tullut myös jo jälkikasvua, jotka vaativat huomiota ja tämä laji vaatii enemmän aikaa kuin mihin normaali perheellisellä on mahdollisuuksia. Lopettamispäätös tuli jo vuoden 2008 alkuvaiheessa. Tähtäimessä oli enää MM-titteli ja se maaginen 180 desibelin rajan rikkominen. Kausi oli kiireinen autoa kehiteltäessä. Viimein se MM-titteli saatiin, mutta tulokseksi jäi 178,8 desibeliä. No, päätös oli päätös, ja auton myymisestä oli jo keskusteltu suuntaan jos toiseen. Onneksi Flextron (SPL Dynamics) päätti ostaa autoon. Meillä oli erittäin hyvä ja pitkä historia kyseisen merkin kanssa, joten lopulta Kadetista luopuminen ei tuntunutkaan Kertokaa hieman tarkempia teknisiä tietoja Kadetista. Auto on Opel Kadetti D-korimallin farmari vuosimallia 1982. Moottorina on 1,3 OHC Rahola Speed-shopin intake-kitillä ja saman pajan putkistolla eli omavalmisteita molemmat. Omaa massaa autossa on paljon ja siihen vielä koko laitteisto päälle. Moottorista irtoaa 65 hevosvoimaa pumppubensalla ja huippuja auto ottaa reilun hölkkävauhdin verran, nappiohjauksella. Onko äänenpaineharrastuksen lisäksi ollut kiinnostusta muuhun äänentoistoon? Molemmat meistä pitävät hyvää äänentoistoa tärkeänä asiana. Mieluummin ilman ääntä kuin huonolaatuisena. Käyttöautoissa on peruslaitteistot, joilla tulee toimeen. Pasin autossa ei ole radio sanonut sanaakaan kolmeen vuoteen ja Jussin autossa on koko kaistan ajava kolmitie-etupää. Painetouhujen ulkopuolella olemme olleet osallisina Salon Pekan Ice Age -Monden subilaatikon rakentamisessa. Muuten kaikki aiheeseen liittyvä on jäänyt. Jos nyt aloitan oman paineprojektin tekemisen, mitkä ovat asioita, joissa ei kannata oikaista? Jaa-a. Missään ei kannata oikaista, sillä se tulee eteen kuitenkin. Huolellisuus ja viimeistely ovat välttämättömiä. Ennen kuin ryhtyy mihinkään, kannattaa tehdä suunnitelmia vaikkapa paperille: Mikä auto ja mihin sitä aiotaan käyttää? Ajetaanko autolla vai tuodaanko se kisoihin trailerilla? Missä sitä rakennetaan ja mitä työstökoneita on käytössä, sillä kuviosahalla ja akkuporalla ei mennä Extreme-luokkaan – varsinkaan, jos rakennuspaikkana on kerrostalon parkkipaikka. Projektiin käytettävissä oleva rahamäärä myös sanelee melkoisesti. Näillä eväillä ja sääntökirjaa tutkiessa selviää pian itselle sopivin luokka. Sen jälkeen kannattaa kokeneemmilta kysyä laitteistovinkkejä. Rahan jakaminen oikeisiin asioihin kerrasta on se paras ja halvin ratkaisu. ▲ 1982-mallinen Opel Kadett, nykyisin ulkoasu muistuttaa kyllä enemmän jotain panssariajoneuvoa. Tosin sillä erotuksella, että niissä on yleensä heikommat ”panssaroinnit”. ▲ Huomaa pakoputken ulostulo etupuskurissa! Haluaisin nähdä katsastussedän ilmeen kun tätä autoa vietäisiin konttorille. Kokonaisuutena viimeistelyn taso on päältäpäinkin paineautoksi aivan uskomattoman hienoa! ▼ Tavaratilasta löytyy neljä superjäreää SPL Dynamicsin päätettä. Puskurissa oleva tarra kertoo oleellisen. ▼ dB Drag Racingissa kansainvälisellä tasolla kisatessa palkintopokaalit eivät ole ihan pieniä… AutoSound 57
© Copyright 2024