AutoFutur-esite

Ammattilaisen valinta
autokorjaamolle
Ammattilaisen valinta
autokorjaamolle
AutoFutur on Pohjoismaiden käytetyin järjestelmä
korjaamoiden toiminnanohjaukseen. Ohjelmistoa kehitetään
jatkuvasti tiiviissä yhteistyössä varaosa- ja korjaamoalan
ammattilaisten kanssa, minkä ansiosta se on moderni,
kattava ja helppokäyttöinen. AutoFuturia käyttää jo yli 1 500
autoalan yritystä useilla tuhansilla päätteillä.
Tämän päivän autoileva asiakas vaatii
paljon korjaamoltaan. Sen lisäksi, että
autojen korjaamiseen vaaditaan paljon
teknistä tietoa ja monipuolista osaamista, myös palvelulle asetetaan kovat
vaatimukset.
Kustannusarvioiden on täsmättävä, huoltotöiden valmistuttava ajallaan ja laskutuksen sekä asiakasviestinnän oltava laadukasta. Aikaa on jäätävä myös asiakkaiden
palvelemiseen yksilöllisesti ja asiakkaan on
saatava tehdystä työstä selkeät erittelyt.
Nykyään jokaisella korjaamolla on mahdollisuus tehdä määräaikaishuoltoja kaikkiin
autoihin ja käyttää niihin alkuperäisiä varaosia. Tämä kaikki edellyttää korjaamolta
oikeanlaisia työkaluja, joilla em. vaatimukset pystytään täyttämään.
Työkalut kannattavaan
liiketoimintaan
Korjaamon toiminnan täytyy olla myös
taloudellisesti kannattavaa. Laite- ja työkaluinvestointeihin sekä tietotaidon ylläpitä-
miseen kuluu joka kuukausi merkittävästi
rahaa. Tarvitaan siis toimivaa laskutusta ja
taloushallintoa sekä nopeutta rahan kierrossa. Kirjanpitokulut on saatava minimiin
ja talouden seurannan on toimittava nopeasti. Lisäksi tuntihinnoittelun tason on
oltava oikea, ajankäytön suunnittelun tarkkaa sekä varaosien hankinnan tehokkaasti
suoritettua. Korjaamon on myös pystyttävä keskittymään kannattavimpaan erikoisosaamiseensa.
Helppokäyttöinen ja joustava
käyttöliittymä auttaa korjaamoja
päivittäisissä rutiineissa.
KORJAAMON YDINPROSESSIT
”Hyvää palvelua!
AutoFuturin, Autodatan sekä varaosaohjelmistojen kautta tehtävät
määräaikaishuollot kustannusarvioiksi kätevästi.”
Ajanvaraus ja mahdollinen lisämyynti
(esim. nettivaraus)
Varauksen käsittely
AutoFutur-kalenterissa
”Ei ole muuta kun
plussaa teidän ohjelmassa,
suosittelen kaikille alan
yrityksille!”
Vahvistus/muutokset
Korjaukseen tarvittavan tiedon
varmistus ja varaosien hankinta
”HelpDesk toimii
todella hyvin!”
Ajoneuvon/asiakkaan vastaanotto
Asiakastyytyväisyystutkimus 09/2012, Onway Oy
OHJELMISTON
KÄYTETYIMPIÄ
TOIMINTOJAA:
•Ajanvarausten hallinta
•Työtilausten käsittely
Työn suorittaminen ja asiakkaan
informoiminen tarvittaessa
Ilmoitus valmistumisesta tai
sovittu noutotapahtuma
•Kustannusarvioiden teko
•Trafi- ja smsyhteyksien käyttö
•Takuu- ja vakuutusyhtiölaskujen käsittely
Työtilauksen/ajoneuvon
luovutus asiakkaalle
Hyvä selvitys asiakkaalle projektista
•Varaosatietojen
sähköinen käsittely
•Työveloitusten käsittely
tunteina ja kiinteinä
Asiakkaan jälkihoito
Mm. tyytyväisyysmittaus,
reklamaatiokäsittelyt, jatkohuoltokutsut
•Työaikojen tarkka seuranta
•Korjaamon tehokkuusraportointi
•Liitäntä korjaamoinformaatio-ohjelmiin
(Autodata, Cabas, Trafi)
•Liitäntä varaosaohjelmiin
(AOT-tukkurit)
Jälkimarkkinointi
Oman toiminnan analysointi
ja prosessien kehittäminen
SMS
Ohjelmiston vakiotoiminnot
Lisäosat
• Monipuolinen kassamyynti
• Lähetemyynti, laskutus ja koontilaskutus
• Kustannusarvioiden / tarjousten käsittely
• Työtilausten käsittely
• Työ- ja tuotehinnoittelu ja vakioalennukset
• Työajan leimaukset
• Asentajakohtainen seuranta ja raportointi
• Varaosien helppo tilaaminen
• Varastonvalvonta ja tuotetäydennykset
• Inventaariotoiminnot
• Ajoneuvokohtaiset huoltohistoriat
• Trafi- ja sms-yhteydet
• Sähköinen tuotetietojen käsittely
• Sähköiset varaosa- ja tilausliitännät tarpeen mukaan
• Myyntireskontra, karhu- ja korkolaskut
• Liitäntä pankkiohjelmiin
• Raportointi käyttäjän tarpeen mukaan
• Raportointi kassaa ja kirjanpitoa varten
• Jälkimarkkinointiraportointi
• Käyttäjien käyttöoikeuksien hallinta
• Rengasmerkintätoiminnot
Ajanvarausmoduulit
• 1. Töiden hallinta graafisen kalenterin avulla
• 2. Reaaliaikainen nettiajanvaraus
Pilviversio tai paikallinen versio
Lisäksi erikoistarpeisiin
• Merkkikorjaamoliitännät
• WinCabas-liitäntä kolarikorjaamoille
• Monikieliset tulosteet, mm. englanti ja ruotsi
Ohjelma toimii paikasta riippumatta netin kautta pilviversiona
turvallisesti ja joustavasti. Halutessasi saat myös paikallisen
version omalle koneellesi. Ohjelmisto on hinnoiteltu
käyttäjämäärän mukaan.
Asiakaspalvelu
• Ajanvaraukset
• Kassa- ja laskutusmyynti
• Työtilausten käsittely
• Ostaminen
FuturSoft Oy
Lars Sonckin kaari 16
02600 Espoo
Puh. 0207 288 737 / 0207 288 730
[email protected]
FuturSoft.fi
Kellokorttitoiminnot
• Laajennettu lisäosa (työajat, laskutustunnit, paikallaolo)
Maksupääteohjelmistoliitäntä
• Myynnin veloittaminen helposti ja nopeasti maksukorteilla
• Integroitu toiminta ja yksi kuitti asiakkaalle
Viivakoodit ja tarratulostus
• Viivakoodatut tulosteet (lähete, työmääräys, tuotetarrat)
• Tuote- ja asiakastarrojen tulostus (erillinen tarratulostin)
Rengasmyynti
• Rengashotelli ja kuntokartoitukset
Laskujen lähetys sähköisesti
• Finvoice-verkkolaskut ja eKirjeet
• Laskutuksen ulkoistus
Ostoreskontra
• Ostolaskujen hallinta ja maksatus sähköisesti tai paperisena
Liitännät useisiin kirjanpito-ohjelmiin
• Usean toimipisteen keskitetty hallinta
Korjaamohalli
• Varaosien kirjaus
• Töiden kirjaus
• Muistiinpanot
• Työajan kuittaukset
Toimisto
• Taloushallinto
• Raportointi
• Markkinointi
FuturSoft Oy kehittää johtavia ohjelmistoratkaisuja huollon
ja teknisen kaupan ammattilaisille. Ohjelmistomme ja
pilvipalvelumme tarjoavat kokonaisvaltaisen toimialaratkaisun
yrityksen koosta riippumatta. Ratkaisumme on integroitu
monipuolisesti alan toimittajien varastotietoihin, tilauksiin ja
tuoteluetteloihin. Asiakkainamme on jo lähes 2000 yritystä
Suomessa, Baltiassa ja Ruotsissa.