Susanna Nurminen toipuu elohopea

NÄKÖKULMA
2011-2012
toiminnalliseen lääketieteeseen
Professori Olle Ljungqvist
on huolissaan
aliravitsemuksesta
s.8
ESPEN-kuulumisia s.6
Sisko Helsti
”Minulla on
uusi elämä” s.4
Suomalaiset
avustavat
Ghanassa s.18
Susanna Nurminen
toipuu elohopeamyrkytyksestä s.14
NÄKÖKULMA
2
NÄKÖKULMA
NÄKÖKULMA
toiminnalliseen
lääketieteeseen
Eikö taistelu aliravitsemusta vastaan
olekaan jokaisen lääkärin velvollisuus?
Esimerkiksi syöpäpotilaista jopa 50 prosentilla todetaan ravitsemushäiriö.
Näin sanotaan Euroopan parlamentin kannanotossa viime vuodelta. Siinä todetaan myös, että aliravitsemuksesta aiheutuu yhteiskunnalle yhtä suuret kustannukset kuin liikalihavuudesta. Yllättävää, eikö totta?
Lääketieteellinen sidosryhmä ENHA (European Nutrition for Health Alliance) kiirehtii toimenpiteisiin ryhtymistä. Sen mukaan Euroopan väestöstä viisi prosenttia kärsii aliravitsemuksesta. Sairaalapotilaista 40 prosentilla ja hoitolaitoksissa 60 prosentilla on aliravitsemus. Siis rikkaassa Euroopassa.
Nämä luvut eivät ole yllätys Antioksidanttiklinikoiden lääkäreille. Käytännön hoitotyössä he ovat todenneet ravitsemuksellisia puutteita tai häiriöitä lähes jokaisella
ongelmapotilaalla – usein monioireisilla. Potilaiden taustat ja status määritellään,
jonka jälkeen he saavat tarkkoihin mittauksiin perustuvan täsmällisen ravitsemushoidon, samalla kun ehkä välttämätön lääkehoito jatkuu tai aloitetaan.
Antioksidanttiklinikoiden
asiakaslehti
17. vuosikerta
Julkaisija:
Kruunuhaan Lääkärikeskus Oy
Kaisaniemenkatu 1 Ba
00100 Helsinki
(09) 622 6450
[email protected]
www.antioksidantti.fi
Päätoimittaja: Raimo Henttonen
Toimittaja: Gunni Nordsröm
Ilmoitukset: Virpi Lagström
Paino: UPC Print, Vaasa
Painosmäärä: 300.000
Tuotanto:
Mainostoimisto Fixit Oy
Itäinen Pitkäkatu 49
64100 Kristiinankaupunki
(06) 221 3331
[email protected]
Mutta mikä on Suomessa vallitseva käytäntö? Tilastot kertovat, että viime vuonna lääkärimme määräsivät 1,7 miljoonaa antibioottikuuria, 700.000 statiinilääkitystä
ja puolelle miljoonalle ihmiselle happosalpaajia. Vastaanotolla kirjoitetaan reseptejä, mutta harvoin otetaan selvää potilaan geneettisestä perimästä, ruokailutottumuksista, ympäristöstä tai muista taustoista. Sairautta kohti lääkärit kirjoittavat
jopa neljää lääkettä – ja usealla potilaalla voi olla monta sairautta. Kukaan ei voi pysyä selvillä lääkkeiden yhteis- ja sivuvaikutuksista. Se tiedetään, mitä tämä maksaa
yhteiskunnalle.
Suomalaiseen lääkärikoulutukseen ei sisälly ravitsemusoppi/-hoito. Mutta pitäisihän sen kuulua, ainakin näin maalaisjärjellä ajateltuna. Olisihan se pitkässä juoksussa kansantaloudellisestikin kannattavaa – oletan. Kansantautejamme kuten sydän-verisuonisairauksia, kakkostyypin diabetesta ja syöpää voisi varmaan ehkäistä
ennakolta paljon paremmin, kuin mitä nyt tapahtuu.
Euroopan Unioni on ESPENin (www.espen.org) johdolla ryhtynyt taisteluun aliravitsemusta vastaan. Eiköhän suomalaistenkin pitäisi liittyä rintamaan.
Tilanne itse hoitotuotteiden kohdalla tuntuu jokseenkin nurinkuriselta, kun lääketeollisuus yrittää kehittää synteettisiä aineita (lääkkeitä), jotka tehoaisivat oksidatiiviseen stressiin. Mehän tiedämme, että puhdas ja monipuolinen ravinto sekä antioksidantit parhaiten torjuvat solukuolemia.
Paradoksi on siinä, että antioksidantit ovat välttämättömiä ihmisen elämälle ja kasvulle, mutta sitä eivät tunnu terveydenhoidon ammattilaiset ja päättäjät ottavan
huomioon.
Raimo Henttonen
päätoimitttaja
3
NÄKÖKULMA
”Minulla on
uusi elämä!”
Sisko Helsti, 61, on tottunut tekemään omat päätöksensä ja hankkimaan
niiden perustaksi tarvittavat tiedot. Hänelle
määrättiin kerran lääke,
jota olisi käytettävä koko
loppuelämän ajan. Se ei
voi olla niin, hän ajatteli
ja päätti sen sijaan muuttaa ravintotottumuksiaan ja elämäntapojaan.
Teksti GUNNI NORDSTRÖM
Kuvat RAIMO HENTTONEN
L
ääkäri epäili aluksi, ettei hän kokonaan voisi muuttaa elämäntapojaan. Sisko Helsti piti kuitenkin
päänsä ja päätti yrittää. Lääkäripä ei tiennyt, että hän on eräänlainen asiantuntija
elintapojen muuttamisessa. Draamapedagogina hän on omistautunut ohjaamaan
muun muassa koululaisia ongelmariippuvaisuuksista terveemmälle tielle. Hän oli
nimittäin usean vuoden ajan töissä Elämäntapaliitossa, jolla on juuret raittiusliikkeessä.
Hänellä itsellään ei ole kokemusta vakavammista paheista, paitsi siitä miten helppoa on tottua epäterveelliseen ruokaan.
Niin, ja tietysti savukkeisiin. Teini-ikäisenä hän alkoi polttaa tupakkaa rippileirillä. Hänellä on surkuhupaisa muisto siitä
kuinka hän ja muut tytöt makasivat kalliolla ja opettelivat vetämään henkisavuja.
– Nyt minä syön paljon kotimaisia marjoja, minusta on tullut mustikkariippuvainen. Pitäisi ilmeisesti saada vierotushoitoa, hän sanoo pilke silmäkulmassa.
Huumori on varmasti ollut hänelle hyvänä apuna hänen omissa terveysongelmissaan. Tänään hän ilmiselvästi nauttii
elämästä.
Pirteämmäksi
vanhemmiten
Sisko Helstillä on todella ollut paljon
ongelmia terveytensä kanssa elämänsä aikana. Jo 19-vuotiaana hänelle tehtiin iso
lonkkaleikkaus. Hän tiivistää kokemansa
muutamin sanoin:
4
NÄKÖKULMA
käyttämä palautusjuoma. Tällä tavalla on
etsitty parhaiten vaikuttavaa annostusta
ja valmistetta. Olen pitänyt tarkkaa unipäiväkirjaa, ja sen lukemat vahvistavat
johdonmukaisesti omat kokemukseni –
nukun selvästi paremmin kuin aikaisemmin.
– On ollut suurenmoista käydä lääkärillä, joka uskoo minuun ja tukee minua.
Hän ei myöskään koskaan ole arvostellut
muita lääkäreitäni, vaan todennut heidän
tekevän oma hoitotyötään. Hän antaa ravitsemuksellista tukihoitoa ja ravitsemusneuvontaa. Olen myös itse kartuttanut
tietojani ja se on lisännyt haluani seurata
hänen suosituksiaan
Hyväntuulinen Sisko Helsti hymyilee kilpaa Helsingin Eiranrannan auringon kanssa
– Olen useamman kerran elämässäni ollut lähes liikuntakyvytön. Liikuntakyky
heikkeni pikkuhiljaa lonkkaproteesin aiheuttamien liikerajoitusten vuoksi.
– Vielä vuonna 1994 pystyin kävelemään vain noin 300 metriä tuntematta
kipua. Nyt voin kävellä kymmenen kilometriä ja olen vaeltanut jopa 25 kilometriä yhtämittaa.
– Tuntuuhan se ihmeeltä. Ravitsemushoitojen ansiosta kivut alkoivat hellittää vähä vähältä, ja se teki mahdolliseksi
kuntoutusharjoittelun. Kasvatin kävely- ja
uintimatkojani aluksi vain parilla sadalla metrillä, mutta kolmisen vuotta sitten
puhuttiin jo kilometreistä. Särkylääkkeitä
en tarvitse enää lainkaan. Liikun monta
kertaa viikossa vuodet ympäri.
Liikuntakyky palasi ravitsemushoitojen
yllättävänä sivuvaikutuksena, sillä Sisko
Helsti tuli noin kymmenen vuotta sitten
Kaarlo Jaakkolan vastaanotolle Helsingin
Antioksidanttiklinikalle muusta syystä.
Hän oli valmistautumassa vaativaan leikkaukseen.
– Lääkäri Jaakkola määräsi ravitsemuksellinen tukihoidon, jota noudatin kolmen kuukauden ajan ennen leikkausta.
Olen vakuuttunut siitä, että juuri antioksidanttihoito auttoi minua toipumaan
operaatiosta uskomattoman nopeasti. En
saanut mitään jälkitauteja, en edes kuumetta. Nousin vain sängystä ja aloin voida paremmin päivä päivältä. Niin nopea
toipuminen herätti sairaalassa huomiota.
– Vuosien varella olen monesti keskustellut Kaarlo Jaakkolan kanssa siitä, mitä
todella vaaditaan elämäntapojen muuttamiseksi. Sehän on valtava prosessi.
Minulle se oli vaikeaa senkin taki, että
olin vuosia tupakoinut. Painonkin kanssa on ollut ongelmia. Aina en myöskään
ole noudattanut hänen ohjeitaan ja ravitsemussuosituksiaan. Mutta sairastuin
muutamia vuosia sitten sikainfluenssaan,
jonka jäljiltä olin tosi heikossa kunnossa.
Silloin huomasin, että oli aika terästäytyä.
– En periaatteessa vastusta kemiallisia
lääkkeitä, vaikka tiedän niiden mahdollisista sivuvaikutuksista. Haluan silti pitäytyä luonnollisissa valmisteissa niin paljon
kuin mahdollista, Sisko Helsti sanoo.
Levollista unta
– Olen käyttänyt noin viittätoista ravintolisää, joista on vaikea suoraan sanoa,
mikä mitenkin vaikuttaa.
– Joissakin tapauksissa yhteys on kuitenkin ollut selvä. Noin vuosi sitten Jaakkolan vastaanotolla tuli puheeksi sattumalta unettomuus, joka on vaivannut
minua pitkään. En ollut ajatellut, että
unettomuuttakin voitaisiin ehkä hoitaa
ravintolisillä, Sisko Helsti kertoo.
– Olen nauttinut parin kolmen viikon
jaksoissa joko pelkkää neurolipidijauhetta tai vahvaa neurolipidiuutetta viherlevä-vehnänorastiivisteen kanssa ja välillä
olen pitänyt parin viikon taukoja. Nyt
yhdistelmään on lisätty eräs urheilijoiden
Paino alas
laihduttamatta
Painokin on nyt hallinnassa, se on alentunut 10 kiloa varsinaisesti laihduttamatta, Sisko Helsti kertoo.
– Kun syön terveellisesti ja saan tarpeelliset ravintolisät, tunnen itseni kylläiseksi eikä napostelutarvetta ole. Verenpaine
on laskenut ja myös kolesteroliarvot ovat
madaltuneet. Käyn säännöllisesti seurannassa, mutta kukaan lääkäri ei ole tyrkyttänyt lääkkeitä, vaan kehottaneet minua
jatkamaan Antioksidanttiklinikalla laadittua terapiaa.
Sisko Helsti on aina ollut kiinnostunut uinnista. Hän on ihan hyvä uimari,
mutta on viime aikoina vielä kohentanut
taitojaan kroolauskursseilla. Hän ui hiljattain tauotta 2350 metriä tunnissa ja 40
minuutissa, eikä hän edes rasittunut.
– Sanoin muutama päivä sitten, että minulla on uusi elämä. En ikinä olisi uskonut
saavuttavani tällaista kuntoa ja terveydentilaa. Tänä kesänä olen jopa auttanut miestäni olemalla betonimyllärinä kesämökillä.
Sisko Helsti ei ole kokonaan jättänyt
työelämää. Hän työskentelee perheyrityksessä , jonka toiminta sopii hänen elämänfilosofiaansa. Sisarustensa kanssa hän
nimittäin on muuttamassa suvun Espoossa sijaitsevia tiluksia ekologiseksi asuinalueeksi. Rakennusaineena käytetään
paljon puuta ja lämpö tullaan ottamaan
kallioperästä.
– Tuntuu aivan ihanalta kun on terve ja
on mielekästä tekemistä.
5
ESPEN kongressi 2011:
Euroopan taistelu
aliravitsemusta vastaan
The European Society for Clinical Nutrition
and Metabolism (ESPEN) piti 33:n kongressinsa syyskuun alussa Göteborgissa Ruotsissa.
Teemana oli “Nutrition in translation – bridging science and practice”, suomeksi ehkä
“muuttuva ravitsemus – tieteestä käytäntöön”.
E
SPEN on eurooppalainen tieteellinen organisaatio, jonka tehtävänä
on kiinnittää viranomaisten,
terveysalan ja elintarviketeollisuuden huomiota aliravitsemusongelmaan. Tavoitteiden saavuttamiseksi ESPEN tekee laajaa
yhteistyötä Euroopan komission ja maakohtaisten terveysviranomaisten kanssa. ESPENin
tieteellisten komiteoiden työskentelyyn osallistuu tutkijoita,
lääkäreitä, ravitsemusasiantuntijoita sekä ravinnon asiantuntijoita koko Euroopan alueelta.
Tavoitteena on estää aliravitsemusta, sillä tiedetään että noin
20-25 prosenttia Euroopan väestöstä ei saa tarvitsemaansa päivittäistä ravintomäärää. Luvut
ovat huomattavasti suurempia
ikääntyvässä väestössä, varsinkin haurailla ihmisillä vanhainkodeissa ja laitoshoidossa.
Euroopan komissio on arvioinut, että aliravitsemus aiheuttaa
toiseksi eniten kuolemia Euroopan alueella. On myös arvioitu,
että neljä kymmenestä sairaalapotilaasta kärsii aliravitsemuksesta. Siitä seuraa merkittäviä
yhteiskunnallisia kustannuksia kuten sairaalassaoloaikojen
pidentymistä, sairaalakomplikaatioita ja kuolleisuuden lisääntymistä. Asianmukaisella
ravintotasapainolla saavutettaisiin siis merkittäviä yhteiskunnallisia säästöjä.
ESPENin perinteitä noudattaen kongressin tieteellinen anti
oli suullisissa esitelmissä sekä
postereissa. Lisäksi kongressiin
6
on alusta alkaen kuulunut kurssimuotoista opetusta (ESPEN
Life Long Learning Program,
LLL), jossa nyt käsiteltiin tautikohtaisia ravinnon saantiin
liittyviä ongelmia, esimerkiksi
ravitsemustilan vaikutuksia potilaan selviytymiseen syövästä.
Kongressiin osallistui noin
2800 tutkijaa, lääkäriä ja ravintoterapeuttia. Postereita julkaistiin lähes 700 ja suullisia sessioita oli noin 200. Kongressi oli
ESPENin historian laajin. Seuraava kongressi pidetään Barcelonassa syyskuussa 2012.
Sarkopenia
Kongressin yhtenä painopisteenä oli sarkopenia, sen diagnostiikka, yleisyys ja torjunta sekä
sen komplikaatiot.
Sarkopenialla tarkoitetaan lihaskatoa, joka usein alkaa jo 50
vuoden iässä. Vuodessa lihaksista katoaa noin yksi prosentti
ja lihasmassa voi korvautua rasvakudoksella. Näin ollen rehevä ulkomuoto voi pettää ja se ei
sulje pois sairautta. Heikko lihasvoima voi peittyä lihavuuden
alle.
On arvioitu, että kun vanhusten osuus väestöstä kasvaa, lihaskadosta kärsii jopa 20-40 prosenttia yli 80-vuotiaista. Suurin
osa potilaista on naisia, ja lähes
kaikilla laitoshoidossa olevilla vanhuksilla on sarkopeniaa.
Sarkopenia voidan diagnostisoida esimerkiksi yksikertaisella
”Time up and go” -testillä sekä
kävelytestillä, jossa mitataan
kolmen metrin matkan edestakaiseen kävelyyn kuluva aika.
Lukuisia muitakin keinoja taudin toteamiseksi on olemassa.
Laboratoriomittauksissa todetaan virtsan alentunut kreatiniinipitoisuus, seerumin kohonnut
herkkä CRP ja homokysteiini
sekä anemiaa. Altistavia tekijöitä sarkopenialle ovat stressi ja
liikunnan puute, virheelliset ravintotottumukset sekä ennaltaehkäisevän hoidon laiminlyönti.
Tutkimusten valossa ennaltaehkäisy lihaskunnon ylläpitämiseksi on aloitettava viimeistään
keski-iässä korjaamalla mahdolliset proteiinivajaukset sekä tarvittaessa käyttämällä lisäravinteita.
D-vitamiinin tärkeyttä korostettiin monissa esitelmissä.
Jo pienellä päivittäisellä lihasharjoittelulla saavutettiin merkittäviä muutoksia potilaiden
virkeysasteeseen ja lääkkeiden
määrään. Ennenaikainen kuolleisuus myös väheni. Hyvällä
ennalta ehkäisyllä, liikunnalla ja
ravintotasapainolla näyttää olevan suuri merkitys etenkin hauraiden potilaiden ja vanhusten
hoidossa.
Välimeren dieetti
Toinen painopistealue oli Välimeren dieetti ja sen puitteissa
tehdyt laajat väestötutkimukset,
joita muun muassa amerikkalaiset tutkijat esittelivät.
Välimeren dieetti liittyy teemaan ”olet sitä mitä syöt”. Välimeren dieetissä päivittäinen
ruoka-annos sisältää runsaasti oliiviöljyä, vihanneksia sekä
kuitupitoisia viljatuotteita. Maitotuotteet syödään juustojen tai
jogurtin muodossa. Ruokavalio
sisältää myös viikoittaisia kalasekä liha-annoksia. Lisäksi ateri-
an yhteydessä nautittu kohtuullinen annos punaviiniä kuuluu
repertuaariin.
Yhdysvalloissa on arvioitu,
että Alzheimerin tauti aiheutti noin 67.3 miljardin kustannukset vuonna 1991. Olettaen että taudin esiintyminen
pysyy vakiona, tutkijat ovat
arvioineet nykyisten ja tulevien sukupolvien Alzheimertaudista aiheutuvien hoitokustannusten nousevan 1.75
triljoonaan dollariin. Tämä
vain USA:ssa.
Professori Nikolaos Scarmeas
New Yorkista esitti väestötutkimuksia, joissa osoitettiin, että
varsinkin naisilla, jotka noudattivat Välimeren dieettiä, oli noin
50% relatiivinen riski sairastua
dementoivaan Alzheimerin tautiin. Hän totesi Välimeren dieetin voivan edesauttaa taudin
hidastumista. Laajan esitelmän
yhteenvetona professori Scarmeas totesi, että Välimeren dieetti ei vain vähennä riskiä sairastua dementoivaan tautiin, vaan
näyttäisi hidastavan varhaisdementian oireita ja taudin lopullista puhkeamista. Hän kuitenkin totesi, että toistaiseksi ei ole
olemassa yhtenäisiä ravintosuosituksia, mutta hän itse syö päivittäin oliiviöljyä, kalaa, vihanneksia ja hedelmiä – ja mielellään
punaviinin kera. Professori vaikutti hyvin elinvoimaiselta esitellessään tulevia tutkimusprojekteja asian tiimoilta.
Kongressin anti oli moninainen ja erittäin runsas. Yllä oleva
on vain pieni poiminta. Toivottavasti ensi vuonna Barcelonassa
osallistujien joukossa on runsaasti myös suomalaisia sekä
luennoitsijoina että kuulijoina.
Nyt heitä oli harvassa.
Kaj Mahlberg
NÄKÖKULMA
Länsimaisen lääketieteen
suuri ongelma
on aliravitsemus
Liikalihavuudesta on
keskusteltu pitkään
läntisessä maailmassa.
Nyt ollaan kiinnittämässä huomiota siihen, että
myös aliravitsemus on
meille merkittävä ongelma. Tätä mieltä on
ruotsalainen professori
Olle Ljungqvist Örebron
yliopistosta. Hän on
kirurgina tuonut uutta
tietämystä ravitsemuksen merkityksestä ennen
ja jälkeen leikkausten.
Teksti GUNNI NORDSTRÖM
O
lle Ljungqvist on vuodesta 2009
toiminut Örebron yliopiston kirurgian professorina. Hän on
myös työskennellyt Tukholman Karoliinisessa Instituutissa, jossa hän väitteli
1987 tohtoriksi aiheenaan verensokerin
merkitys verenvuodon ehkäisyssä. Tuolloin hän myös kiinnostui ravitsemusasioista siinä määrin, että hänestä tuli tunnettu asiantuntija alalle. Noin vuosi sitten
hän jäi syrjään ESPENin puheenjohtajan
paikalta. ESPEN, European Society for
Clinical Nutrition, on kliiniseen ravitsemukseen ja metaboliaan eli solun aineenvaihduntaan keskittyvä järjestö. Järjestö
on muun muassa luonut ravitsemuksen
yleistavoitteet syöpähoidon ja vanhustenhuollon osalta.
Örebron yliopisto on hiljattain saanut oikeuden kouluttaa lääkäreitä. Olle
Ljungqvist kertoo, että ravitsemushoito
kuuluu tärkeänä osana koulutukseen:
– Tämä on erittäin myönteistä, koska
ravitsemustiedon tulee olla itsestäänselvyys hoitokäytännössä. Tämä käsitys valtaa yhä enemmän alaa sekä Ruotsissa että
8
muualla Euroopassa. Molemmat äärimmäisyydet, ylipaino ja aliravitsemus, ovat
ajankohtaisia kysymyksiä myös Euroopan
maissa. Aliravitsemus ei ole yhtä näkyvä
ilmiö kuin liikalihavuus, mutta mielestäni vähintään yhtä iso ongelma. Meidän
on otettava nämä asiat kattavasti huomioon terveydenhoidon suunnitelmissa.
Hän valittaa sitä, että hänellä ei näiden
asioiden tiimoilta ole ollut yhteyksiä suomalaisiin lääkäreihin viime vuosina:
– Se on suuri vahinko, sillä Suomessa
tehdään paljon hyvää tutkimustyötä ravitsemukseen läheisesti liittyvillä alueilla
kuten sydän- ja verisuonitautien sekä diabeteksen tutkimisessa.
Ravintoliuosta
ennen leikkausta
Olle Ljungqvist oli juuri tullut Japanista kirurgien maailmankongressista, kun
haastattelin häntä. Seuraava tapaaminen
on Suomessa vuonna 2013. Isäntänä tulee
toimimaan Suomen Kirurgiyhdistys.
Silloin Olle Ljungqvist toivoo voivansa herättää suomalaisten kiinnostuksen
ERAS-nimiseen projektiin. ERAS (Enhanced Recovery After Surgery) tarkoittaa parempaa palautumista kirurgisen operaation jälkeen. Projekti on Olle
Ljungqvistin agendalla tärkeimpänä juuri nyt. Hän on sen puitteissa kehittänyt
malleja, miten estää stressireaktioita, jotka aiheuttavat insuliiniresistenssiä leikkauspotilaissa.
- ERAS-projektin ympärille on kasvamassa laaja kansainvälinen verkosto ja
tarkoituksenamme on saada kehitetyt
mallit käytäntöön, hän kertoo.
Käytännössä tämä tarkoittaa muun
muassa sitä, että potilaalle annetaan hiilihydraattipitoista juomaa ennen leikkausta, eikä pidetä paastolla kuten ennen.
Juoma annetaan pari tuntia ennen leik-
kausta. Näin aineenvaihdunta saadaan
käyntiin ja leikkauksen jälkeinen insuliiniresistenssi vähenemään.
– Ravintoliuoksessa ei ole mitään erikoista, se on kuin vahvistettua urheilujuomaa, mutta sisältää 12,5 prosenttia
hiilihydraatteja. Tieteellisten tutkimuksien mukaan tämä ravintoliuos auttaa myös
toipumaan nopeammin.
Hoitomalli perustuu tietoon, että kirurgiset operaatiot aiheuttavat stressireaktion
kehossa. Se vaikuttaa aineenvaihduntaan
niin, että verensokeri kohoaa tilapäisesti muistuttaen diabetesta. Insuliiniresistenssi on osoittautunut erääksi syyksi
komplikaatioihin ja pidentyneeseen palautumiseen. Jos potilas on paastonnut ja
lisäksi suoli on huuhdeltu, keho on päässyt kuivumaan. Kun potilasta leikkauksen aikana nesteytetään, neste voi kerääntyä kudoksiin munuaistoiminnan ollessa
alentuneena.
Ravintoliuoksen ansiosta nestetasapaino ja aineenvaihdunta paranevat, samalla
komplikaatioiden riski pienenee. ERASohjelman ansiosta potilaiden toipumisaika leikkauksen jälkeen on lyhentynyt
kahdella-kolmella päivällä. He voivat
myös aloittaa normaalin ruokailun aiemmin. ERAS-mallissa luovutaan vanhasta
tavasta paastota ennen leikkausta. Olle
Ljungqvistin mukaan paastolle tässä yhteydessä ei oikeastaan ole ollut tieteellistä
perustetta.
Aliravitsemusta
vanhuksilla
Muutamia vuosia sitten Olle Ljungqvist
johti toimintaa vatsa/suolistokeskuksessa Erstan sairaalassa Tukholmassa. Hän
onnistui järjestämään sekä sairaalan potilaille että läheisen palvelutalon asukkaille
parempaa ja ravitsevampaa ruokaa. Hänen
aloitteestaan esimerkiksi perunat tarjoiltiin
aina vastakeitettyinä, vaikka muu ruoka
tuotiin muualta ja lämmitettiin uudelleen.
Jatkuu sivulla 10
NÄKÖKULMA
Olle Ljungqvist
Arkistokuva
9
9
NÄKÖKULMA
Länsimaisen lääketieteen
suuri ongelma on aliravitsemus
...jatkoa sivulta 8
Hän palkkasi jopa keittiömestarin laatimaan vaihtelevia ruokalistoja.
– Oli jännittävää yhdistää eri ammattiryhmiä kuten
ravitsemusterapeutteja, keittiömestareita ja sairaalahenkilökuntaa, hän kertoo nyt, mutta toteaa pettyneenä, että Erstassa lienee palattu takaisin vanhaan
käytäntöön hänen lähtönsä jälkeen.
Laskelmien mukaan 10 prosenttia kaikista yli
70-vuotiaista ruotsalaisista on aliravittuja. Tilanne on
pahin juuri vanhuksilla ja sairaaloissa.
Olle Ljungqvist suhtautuu mietteliäästi kysymykseen, tarvitsisivatko kaikki kansanryhmät ennakoivia
ravintolisiä:
– Uskon, että useimmat tulevat toimeen monipuolisella ja terveellisellä ruokavaliolla. Toisaalta kaikkea
ei vielä ole tutkittu. On olemassa tutkimuksia, jotka
todistavat antioksidanttien voivan vaikuttaa immuunijärjestelmään. Mieleen tulee muun muassa immunoterapia, joka sisältää muun muassa arginiinia ja
omega-3 -rasvahappoja. ESPENin suuntaviivoihin ravintoasioissa otetaan vain faktoja, joille on tieteellinen
pohja. Kaikki kirjallinen aineisto tarkistetaan todistusvoiman selvittämiseksi. Kannanottojen taustalla
oleva todistelu luonnollisesti vaihtelee. Tieteellisen
tutkimusaineiston ohella turvaudutaan joskus myös
luotettavaan kokemukseen.
Antioksidanttiklinikoiden kokemuksen mukaan
monikirjoinen ravitsemushoito ennen leikkausta lyhentää toipumisaikaa merkittävästi. Tähän tietoon
Olle Ljungqvist suhtautuu näin:
– Se on ilahduttavaa kuulla, mutta olisi hyvä tehdä
tieteellisiä tutkimuksia, jotka vahvistaisivat tulokset.
Voin hyvin kuvitella, että on paljon aineita, joilla voi
olla tehoa, mutta se olisi todistettava. Monesti hyviltäkin asioilta puuttuu todistusvoimaa.
Olle Ljungqvist suosittelee, että kaikki potilasryhmät seulottaisiin aliravittujen ja vaaravyöhykkeessä
olevien löytämiseksi. Seulonnassa ei käytettäisi verikokeita eikä perusteellisia analyysejä. Ne otettaisiin
käyttöön vasta, kun yleiset kysymykset terveydentilasta ja ruokailutottumuksista paljastaisivat henkilön
kuuluvan riskiryhmään.
Käynnissä on tutkimuksia, joissa selvitetään syövän,
ravinnon, ympäristön ja yksilöllisen herkistymisen
(esimerkiksi geneettisten ominaisuuksien takia) suhdetta. Kysymykseen koska näistä tutkimuksista saadaan tuloksia Olle Ljungqvist vastaa näin:
– Siihen menee aikaa, ennen kuin kaikki yhteydet
on selvitetty. Mutta se on mielenkiintoinen haaste,
jonka parissa työskentelee suuri joukko tutkijoita.
10
• Tukee muistia ja keskittymiskykyä
• Voi vähentää alakuloa
• Edistää oppimista
• Vahvistaa immuunijärjestelmää
• Auttaa ylläpitämään sydän- ja
verenkiertoelimistön normaalia toimintaa
• Tukee nivelten hyvinvointia
• Lisää univalmiutta
Lue lisää: www.autaaivojasi.fi
Annospusseja
14 kpl
Mikrokapseloituja
neuroliposomeja
NÄKÖKULMA
Erkki Antila
Lääkäri ja potilas yhdessä
pyrkivät ehkäisemään sairautta
Sairaanhoitomme on ajautumassa kriisiin. Ryhmä toiminnallista lääketiedettä kannattavia lääkäreitä on äskettäin
puuttunut keskusteluun antamalla julkilausuman. He haluavat soveltaa lääketieteellistä tutkimustietoa sekä ennalta
ehkäisevässä että sairauden luonnollisia
paranemismekanismeja tukevassa hoidossa. He haluavat myös antaa potilaille
mahdollisuuden ottaa enemmän vastuuta omasta terveydestään.
Teksti GUNNI NORDSTRÖM
Kuva RAIMO HENTTONEN
N
ämä lääkärit ovat mukana kymmenen vuotta sitten perustetussa
Funktionaalisen Medisiinan
Seurassa. Julkilausumalla he
haluavat myös kertoa toiminnastaan, koska ovat sitä mieltä, että
heidän päämääristään on olemassa virheellisiä tulkintoja.
Seuran puheenjohtaja on Erkki
Antila, yleislääkäri, lääketieteen
lisensiaatti ja filosofian tohtori.
Hän toimii nyt työterveyslääkärinä; funktionaalisen lääketieteen menetelmiä hän toteuttaa
yksityisvastaanotollaan. Kysyimme häneltä mitä käsite toiminnallinen lääketiede sisältää. Näin
hän vastasi:
– Mielestämme pitäisi kiinnittää paljon enemmän huomiota
monien kroonisten kansantautiemme syihin, eikä pelkästään
diagnostiikkaan ja akuuttihoitoon sekä farmakologisten lääkkeiden käyttöön. Terveydenhuoltomme on suuntautunut
sairaanhoitoon ja jättänyt jopa
yksinkertaisetkin ennaltaehkäisevät toimenpiteet tekemättä.
– Sydän-verisuonisairaudet, sokeritauti, syöpä, suolisto- ja hengityselinten sairaudet sekä monet
autoimmuunisairaudet ovat syinä
yli 90 prosenttiin kuolemista. Alkoholista johtuvien kuolinsyiden
kasvu työikäisissä miehissä on
kaksinkertaistunut noin 20 vuodessa. Nämä sairaudet ovat suurelta osin ehkäistävissä, tai ainakin siirrettävissä myöhäisempään
ikään, mutta uusi hallituksemme
on leikannut talousarviosta kaksi
miljoonaa euroa pois juuri sairauksien ennaltaehkäisystä.
– Tiedämme että näiden tau-
tien syntytekijöihin liittyviä tutkimustuloksia olisi paljon käytettävissä, mutta sitä tietoa ei
hyödynnetä. Lääkäreiden hoitokäytännöt ovat kaukana siitä,
mitä tutkimus on kroonisten sairauksien riskitekijöistä ja synnystä selvittänyt.
Ravitsemus tärkeää
– Paljon enemmän tulisi
kiinnittää huomiota myös ravitsemukseen, kriittisiin ravitsemustekijöihin, hormoniaineenvaihduntaan, ihmisen
myrkynpoistojärjestelmään ja
ympäristömyrkkyihin sekä elämäntapavirheisiin, kuten huonoihin ravintotottumuksiin, liikunnan puutteeseen, alkoholin
ja tupakan käyttöön sekä näiden
seurauksena ylipainoon ja muihin terveysongelmiin, Erkki Antila jatkaa.
Jatkuu seuraavalla sivulla...
11
NÄKÖKULMA
...jatkoa edelliseltä sivulta
Hän kertoo myös että ravitsemuksen ja ravintolisien merkitystä terveydelle on korostettu
eurooppalaisessa yhteistyöelimissä ja järjestöissä. Näin on tehnyt
ESPEN, The European Society
for Clinical Nutrition and Metabolism. Toinen organisaatio,
ENHA, European Nutrition for
Health Alliance, on todennut,
että jopa viidellä prosentilla Euroopan väestöstä voi olla vajaaravitsemustiloja, sairaalapotilaista
40 prosentilla ja hoitolaitoksissa
olevista peräti 60 prosentilla.
Euroopan parlamentti esitti
vuonna 2010 syöväntorjuntaohjelman, jossa ehdotetaan perustutkimuksen ja kliinisen tutkimuksen yhteistyötä ja myös että
otettaisiin huomioon ravitsemuksen merkitys taistelussa syöpää
vastaan. Ohjelmassa huomioidaan, miten syövän aiheuttamia
ravitsemusvajauksia voidaan hoitaa.
Toiminnallisessa lääketieteessä
otetaan huomioon ihminen/potilas kokonaisvaltaisesti, Erkki Antila selventää:
– Vastaanotto ei ole ohi kymmenessä minuutissa, vaan yksilölle annetaan aikaa parikin tuntia,
varsinkin uuden potilaan kyseessä ollen. Kehon ravitsemustila pitää kartoittaa vähintään kriittisten ravintotekijöiden osalta.
– Nykyinen koulutus Suomessa
ei anna lääkäreille läheskään riittäviä tietoja niistä mekanismeista,
jotka johtavat sairastumiseen. Se
ei myöskään sivua sitä, että terveydentilaan voi vaikuttaa lääkkeiden lisäksi ruokavaliomuutoksilla
ja ravintolisillä. Meidän olisi luotava ihmisille paremmat mahdollisuudet ottaa enemmän vastuuta
omasta terveydestään.
Potilaita riittää
Terveydenhuollon viranomaiset ja monet lääkärit suhtautuvat
epäillen käsitteeseen toiminnallinen lääketiede. Siitä huolimatta
lääkäreillä, jotka soveltavat tätä
hoitomuotoa koululääketieteen
ohella, on runsaasti potilaita.
– Meidän ei ole tarvinnut mainostaa itseämme, sanoo Erkki
12
Antila. Potilaat jotka mielestään
ovat saaneet apua, kertovat tutuilleen, jotka vuorostaan tulevat
vastaanotoillemme. Aikamme ei
yksinkertaisesti riitä ja toivomuksemme onkin, että useammat lääkärit tutustuisivat toiminnalliseen
lääketieteeseen lähemmin. Ongelmana on koulutuksen vähäinen tarjonta Suomessa. Toisaalta
akateemisen koulutuksen saaneen
mahdollisuudet poimia tietoa kirjallisuudesta ja Internetistä ovat
nykyisin huikeat. Oppia ja kollegatapaamisia on tarjolla etenkin
Yhdysvalloissa.
Muutamilla Funktionaalisen
Medisiinan Seuran lääkäreillä on
Erkki Antilan tapaan vastaanot-
nan överkänslighet). Oireet viittaavat siihen, että potilas kärsii
yliherkkyydestä, vaikka tavallista allergiaa ei voida määrittää.
Erkki Antilalla on ollut paljon
tällaisia potilaita. Hän uskoo
monien kärsivän oireista, jotka
ovat ympäristöperäisiä. Erilaiset
kemikaalit, kosteusvauriomikrobien myrkyt, sisustusmateriaaleissa ja elektroniikassa käytetyt
kemikaalit ja niiden reaktiotuotteet, mm. bromatut palonestoaineet, voivat Antilan mukaan olla
aiheuttajina oireissa, joista tämä
potilasryhmä kärsii.
– Tutkijoilla on omat teoriansa, mutta uskon, että pitää yrit-
Mitä on funktionaalinen lääketiede?
Funktionaalinen lääketiede on nykyisen terveydenhuoltojärjestelmän vaatimuksiin ja tarpeisiin vastaava, merkittävä edistysaskel lääketieteen harjoittamisessa. Siinä keskitytään perinteisen lääketieteen harjoittamisen
sairauskeskeisyydestä enemmän yksilölliseen, potilaskeskeiseen tutkimusja hoitotapaan. Funktionaalinen lääketiede tutkii ja hoitaa ihmistä kokonaisuutena ja siinä yhdistetään tietoja paitsi lääketieteen eri osa-alueista,
kuten sisätaudeista, neurologiasta ja immunologiasta, myös biokemiasta,
ravintotieteistä, kasvitieteestä, ekologiasta,perinnöllisyystieteestä, fysiologiastaja toksikologiasta.
Funktionaalisen lääketieteen perushoitomenetelmiä ovat:
- yksilöllisesti ohjatut ruokavaliomuutokset
- probioottinen hoito
- elimistön korjaustapahtumia tukevat ravintolisät
(mm. vitamiinit, mineraalit, välttämättömät rasvahapot,
aminohapot)
- liikunta
- stressinhallinta
Hoitomenetelmiin kuuluvat myös mm. fytoterapeuttisten valmisteiden
käyttö ja entsyymit joko ruoansulatusentsyymien korvaushoitona tai immunologisesti vaikuttavana entsyymiterapiana.
Funktionaalisen Medisiinan Seura - www.fms.fi
to Antioksidanttiklinikan tiloissa
Helsingissä. Sen lisäksi he saattavat toimia lääkäreinä muuallakin.
Seuralla on jäseniä eri puolilla
Suomea.
Ympäristöperäiset sairaudet
Teollistuneessa
maailmassa kasvaa sellaisten potilaiden
määrä, jotka hakevat apua monimuotoisiin oireisiin, joita on
vaikea diagnosoida. Puhutaan
yleisesti ympäristöperäisistä sairauksista, tai kuten Ruotsissa
”muusta yliherkkyydestä” (an-
tää löytää kokonaisvaltainen näkemys, syyt eivät sulje toisiaan
pois vaan useat syyt sen sijaan vahvistavat oireenmuodostusta.
Yksilölliset tekijät vaikuttavat
siihen mihin suuntaan oireet kehittyvät. Monet oireet ovat päällekkäisiä eri oireyhtymissä kuten
monikemikaaliyliherkkyydessä
ja kroonisessa väsymysoireyhtymässä sekä fibromyalgissa eli
pehmytosareumassa.
– Keskushermostossa ja autonomisessa hermostossa on todettu normaalista poikkeavia
löydöksiä jotka heijastuvat usein
häiriöinä hypothalamus-aivo-
lisäke-lisämunuaiset akselilla.
Mielenkiintoinen havainto on
solujen energialähteiden, mitokondrioiden, alentunut toiminta, joka saattaa selittää näiden
potilaiden kroonisen väsymyksen.
Erkki Antilalla on myös ollut
potilaita, joilla on muutoksia veri-aivoesteen toiminnassa. Tällaiset potilaat reagoivat muun
muassa keskushermostoa kiihdyttäville ravinnosta saataville
aminohapoille kuten aspartaamille ja glutamaatille – oireita
voi olla lievästä vapinasta epilepsiaan.
Hormonihäiriöitä
– Hormonitoiminnan häiriöt
ovat tavallisia monioireisilla potilailla. Näitä lääkärin on vaikea
diagnosoida. Varsinkin perusaineenvaihduntaa säätelevän kilpirauhashormonin eli tyroksiinin
aktivoituminen ei tapahdukaan
normaalisti kudoksissa, joka
puolestaan johtaa kilpirauhasen
vajaatoimintaoireisiin, vaikka
tyroksiinia syntyisikin itse kilpirauhasessa.
Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan tietyn tyyppiset bromatut
palonestoaineet muistuttavat tyroksiinia. Epäillään, että ne voisivat aiheuttaa hormonihäiriöitä
kehossa. Jos niin on, mitä voisi
tehdä sen estämiseksi? Näin vastaa Erkki Antila:
– Pitää yrittää saada hormonitoiminta tasapainoon hallitusti jos aktiivista kilpirauhashormonia, trijodotyroniinia, ei
muodostu riittävästi ja oikeassa
suhteessa inaktiiviseen käänteistrijodotyroniiniin ja jos on
lisämunuaiskuoren vajaatoimintaa, on nämä luonnollisesti kaikki korjattava. Elimistön
toipumista häiriötiloista voidaan
tukea oikeanlaisilla ravintolisillä. Tarve on sitä merkittävämpi,
jos on osoitettavissa suoranaisia puutostiloja. Usein lisätarvetta
on antioksidanteista, magnesiumista, ubikinonista, karnitiinista, arginiinista, B-vitamiineista,
erityisesti B12-vitamiinista, muutamia mainitakseni, vastaa Erkki Antila.
NÄKÖKULMA
Nakokulma2010_HT(Tryptom#37DBEC 4.8.2010 15:28 Page 1
C
Composite
M
Y
CM
MY
CY CMY
K
13
NÄKÖKULMA
”Minua
pidettiin
luulosairaana”
14
NÄKÖKULMA
Vihdoinkin Susanna
Nurmista uskotaan.
Nyt hän myös saa apua
moniin oireisiinsa,
joille terveydenhuollossa viitattiin kintaalla. Hän tuntee
voimiensa vähitellen
palaavan, vaikka ei vielä
ihan olekaan entisensä.
Teksti GUNNI NORDSTRÖM
Kuvat RAIMO HENTTONEN
”
Minun pitäisi oikeastaan kirjoittaa
kirja kaikesta kokemastani. Minua
on pidetty vain luulosairaana taiteilijaluonteena, jota ei ole tarvinnut ottaa
vakavasti.”
Näin hän kertoo meille, kun tapaamme
hänet syrjäisessä, mutta kodikkaassa, talossa Pohjois-Savossa. Asuinkumppaneina
hänellä on kissa ja koira. Susanna viihtyy koskemattomassa luonnossa nauttien
raittiista ilmasta. Kaukana on se ruuhkaSuomen miljöö, jossa hän kasvoi ja vietti
nuoruuden.
Susanna Nurminen, 39, on myyntimerkantti ja somistaja, mutta työskentelee nyt hevosten hoitajana ratsutallilla
Kiuruvedellä. Sairauslomalla monista oireistaan hän on ollut vain ajoittain – pääasiassa hänet on viime vuosina ohjattu
työttömyyskassaan ja sosiaalitoimistoon.
Vapaa-aikoinaan hän säveltää ja sanoittaa
lauluja. Toisinaan hän maalaa tauluja ja
piirtää. Hän on myös löytänyt turvapaikan helluntaiseurakunnasta, jonka tilaisuuksissa hän joskus esiintyykin.
Elohopeamyrkytys
Hän joutui vakavaan elohopea-altistukseen vuonna 2006, joka aiheutti vakavia oireita. Mutta kukaan ei ollut uskoa,
että hänestä Iisalmen terveyskeskuksessa vuonna 2007 mitattu elohopeamäärä,
130 nanomoolia litrassa verta, olisi syynä
kroonisiin oireisiin. Työperäisessä altistuksessa toimenpiderajana on 90 nanomoolia/litra.
– Sairaanhoitaja, joka kertoi minulle
verikokeen tuloksen oli selvästi hämmästynyt. Muuta ei sitten tapahtunutkaan.
Lähdin terveyskeskuksesta epätietoisena,
todistus kädessäni.
Hän oli altistunut elohopealle kun hän
meni hammaslääkärille korjauttamaan
amalgaamipaikkaa. Ikenestä vuosi runsaasti verta, kun hammaslääkäri oli täyttämässä amalgaamimassalla niin kutsuttua matriisia. Paikka-aine ei kovettunut
vaan valui Susannan suuhun ja hän nieli
osan täytteestä veren mukana. Noin kuukauden kuluttua alkoivat oireet, joille hän
ei keksi muita selityksiä, kuin hammaslääkärin vastaanoton tapahtumat. Sydän
pompotti, henkeä salpasi, hikoilutti ja
vatsan toiminta meni epäkuntoon, hän
kertoo.
Susanna Nurmisen hampaissa oli yhdeksän isoa amalgaamipaikkaa, jotka hän
oli saanut lapsena ja teini-iässä. Hän ei
ollut tiennyt niiden sisältävän elohopeaa.
Kun asia hänelle selvisi vuonna 2007, hän
halusi poistattaa ne välittömästi. Hammastäytteet vaihdettiin, mutta ilman
asianmukaista suojausta. Oireita tuli lisää, lihakset ja nivelet särkivät. Ajoittain
hän ei jaksanut edes liikkua. Suoliston oireilu lisääntyi myös huomattavasti.
tehdyn amalgaamisaneerauksen jälkeen.
Hänen mielestään pienelläkin elohopeamäärällä voi olla terveysvaikutuksia.
Hän huomioi myös sen, että potilaalla
oli nuoresta saakka ollut taipumus migreeniin ja väsymykseen, vaikka yleiskunto muuten vuoteen 2006 saakka oli ollut
hyvä. Dramaattinen elohopea-altistus olikin ilmeisesti saanut aikaan terveydentilan heikkenemisen.
Susanna Nurmisen menneisyydessä
kummittelee myös home; talo jossa hän
nyt asuu on sisustettu lainahuonekaluin,
koska hänen oli tuhottava omat tavaransa
asuttuaan täysin homehtuneessa talossa.
- Kamalinta oli väsymys. Saatoin maata
sohvalla ja päättää nousta ylös, mutta jalat eivät totelleetkaan minua.
Nyt Susanna Nurmisella on uusi diagnoosi: krooninen väsymysoireyhtymä.
Tätä syndroomaa kutsutaan kansainvälisesti ME:ksi, myalgic encephalomyelitits.
Taudilla katsotaan olevan samankaltaisuutta fibromyalgian kanssa. Tautinimikkeestä vielä keskustellaan, mutta monet
lääkärit käyttävät sitä, koska on olemassa
joukko virallisesti hyväksyttyjä määrittämisperusteita sen vahvistamiseksi. Oireisiin kuuluvat muun muassa syvä väsymys,
joka ei lievene unella, muita oireita kuten
kova päänsärky, ruoansulatusongelmat,
nivel- ja lihasongelmat sekä ääni- ja valoyliherkkyys.
Krooninen väsymys
Jo 1950-luvulla
Kukaan ei ymmärtänyt, mistä oireet
saattoivat johtua. Oireiden selitettiin olevan psyykkisiä ja lähetteitä kirjoitettiin
psykiatreille ja psykologeille. Mielialalääkettä määrättiin, mutta siitä hän sai rajuja fyysisiä oireita. Lopulta hän sai eräältä
psykiatrilta todistuksen siitä, että hän ei
ollut psyykkisesti sairas.
Tutkijat ovat todenneet ME-potilailla
heikentyneen immuunipuolustuksen ja
muutoksia hermo- ja hormonijärjestelmissä. Ruotsalainen professori Carl-Gerhard
Gottfries kiinnostui taudinkuvasta jo
1950-luvulla. Hän totesi, että huomattava
osa potilaista oli sairastanut aasialaiseksi kutsutun influenssan. Taudin taustalla
voisivat siis olla virusinfektiot, mutta ympäristövaikutuksillakin tätä syndroomaa
on selitetty. Ongelmana on edelleen, että
täysin yksiselitteistä parannuskeinoa ei ole
keksitty. Vitamiinihoidot ovat tavallisia,
näille potilaille määrätään varsinkin B12vitamiinia.
– Mutta olinhan minä alakuloinen ja
masentunut. Niin olisivat olleet kaikki
muutkin samanlaisen säryn ja lamauttavan väsymyksen kourissa.
Vaikka Susanna Nurmisen tila paheni
pahenemistaan, hänen oireitaan ei otettu
vakavasti. Lokakuussa 2009 hänen isänsä päätti, että ”nyt tämä saa riittää”. Hän
haki tyttärensä Helsinkiin ja oli myös varannut hänelle ajan Antioksidanttiklinikalle.
Lääkäri Kaarlo Jaakkola kuunteli hänen
kertomuksensa ja päätteli, että oireet olivat pahentuneet asiantuntemattomasti
– Kroonista väsymysoireyhtymää on
vaikea voittaa. Se vaatii laajan ja järjestelmällisen ravitsemushoidon, joka kohdistuu niihin puutteisiin, joista potilas tietämättään kärsii, Kaarlo Jaakkola sanoo.
Jatkuu seuraavalla sivulla...
15
15
NÄKÖKULMA
...jatkoa edelliseltä sivulta
- Jo marraskuussa 2009 Susanna Nurmisen tullessa seurantakäynnille lyhyen antioksidanttijakson jälkeen hän totesi, että jotain oli tapahtunut. Hän oli pitänyt tarkkaa
kirjaa, miten oli reagoinut eri ravintolisiin
ja antioksidanttijuomiin. Nyt hän heräsi
levänneenä, eikä tarvinnut enää päiväunia.
Muutos oli huomattava. Hän oli ollut kaksi
vuotta poissa työelämästä syvän väsymyksen ja monien muiden oireiden vuoksi.
Susanna Nurmiselle määrätty ravitsemushoito perustui laajoihin, verestä tehtyihin laboratoriomittauksiin. Niissä
paljastui muun muassa merkittävä D-vitamiinin puute.
Vuonna 2010 talven kuluessa hänen
yleiskuntonsa parani huomattavasti. Hän
pani myös merkille, että migreenikohtauksia tuli harvemmin. Hän pystyi taas
syömään ruoka-aineita, joita aikaisemmin
ei voinut sietää. Vähitellen hän pyrki takaisin työelämään, kokeillakseen miten
paljon hän jaksoi tehdä. Nyt hän työskentelee lähes täysipäiväisesti.
Vieraillessamme Susanna Nurmisen
luona tapasimme iloisen ja tasapainoisen
naisen, joka mielellään virittää laulun kitaransa säestyksellä. Saimme kuulla ironisen viisun siitä, miten elohopeamyrkytyksen uhria käsitellään suomalaisessa
terveydenhoitojärjestelmässä.
16
Elohopean aika on ohi
Alla pari lainausta Kaarlo Jaakkolan kirjasta Ruoansulatus kuntoon
ravitsemushoidolla.
”Maailman Terveysjärjestön (WHO)
käyttämän toksikologian asiantuntijan
Mats Berlinin esittämät faktat perustuen viimeisiin 900 tutkimukseen ovat
osoittaneet, että amalgaami on täysin
sopimaton hammastäytemateriaali ja
elohopean altistumiselle ei ole turvallista alarajaa.
Amalgaamin käyttö kiellettiin Norjassa vuoden 2008 alusta lähtien.
Tanska antoi käyttökiellon 1.4.2008 ja
se astui voimaan 1.10.2008. Toksikologi Berlinin esittämät tutkimustiedot
(Dentala material och hälsa, 2003)
vakuuttivat mm. Ruotsin viranomaiset
ja eduskunnan ja amalgaamin käyttö kiellettiin vuonna 2008 ja laki astui
voimaan kesällä 2009. Mainittakoon,
että jo vuodesta 1994 Ruotsin hammashoitovakuutus on kieltäytynyt
korvaamasta amalgaamista tehtyjä
täytteitä.
Susanna Nurminen esittää
säveltämäänsä ja sanoittamaansa laulua
”Myrkytetty kulkija”.
Toksikologinen näyttö on niin painava, että on loogista odottaa, että
Suomessa Valtioneuvosto tekee amalgaamin käyttökieltopäätöksen lähitulevaisuudessa. Amalgaamielohopea on
keskeinen hapetusstressin aiheuttaja
kaikille, joilla on tai on ollut amalgaamimassaa hammaspaikoissa.”
”Tätä asiaa koskeva kirjallisuus osoittaa, että pitkäaikainen ja kumuloituva
eli hitaasti kasvava elohopeapitoisuus
elimistössä vaikuttaa lähes kaikkiin elimistön funktioihin, mm. suoliston mikrobitasapainoon ja immuniteettiin.”
Tieteen Kuvalehti 11/2011: ”Vuonna
2013 maailman valtioiden johtajien
on määrä kokoontua keskustelemaan
sopimuksesta, jolla elohopean käytöstä asteittain luovutaan kokonaan.”
Tämä tarkoittaisi sitä, että vaaralliseksi myrkyksi luokiteltu elohopea olisi ensimmäinen alkuaine, jonka kaikkinaisesta käytöstä luovuttaisiin.
NÄKÖKULMA
Ruoansulatuskirjan rinnalle on
tulossa pokkari samasta
aiheesta otsikolla
”Vatsa kuntoon”
Kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Jaakkolan toiseen painokseen
ehtineen “Ruoansulatus kuntoon ravitsemushoidolla” -kirjan
rinnalle on tulossa saman kirjoittajan taskukirja.
Noin 180-sivuiseen jokamiehen ja -naisen terveysoppaaseen
on kerätty oleellista tietoa vatsan kunnossapidosta
yli 30 vuoden kokemuksella ravitsemushoidoista.
Kaarlo Jaakkola:
”Suoliston haitalliset mikrobit tuottavat
merkittävän osan ihmisen elimistöä kuormittavista myrkyistä. Lisäksi elimistöä rasittavat erilaiset intoleranssit ja yliherkkyydet, jotka voivat aiheuttaa tulehdustiloja
suoliston limakalvoilla. Tarvitaan tietoa siitä,
miten vaivojen syyt ja taustat korjattaisiin
ja miten suolisto saataisiin kuntoon. Ravitsemushoito on osoittautunut tehokkaaksi
avuksi ruoansulatuskanavan kunnossapidossa.
Ravitsemushoito on haastavaa, mielenkiintoista ja palkitsevaa. Jokainen potilas
on yksilö. Vaikka sairaus olisi sama, niin
ihmisten ravitsemustilanne vaihtelee. Puutostiloja voi olla useita. Siksi on tärkeää,
että on mahdollisuus mitata monia pienoisravintotekijöitä. Mittaustulosten perusteella
jokainen saa itselleen sopivan hoidon.
TILAUKSET:
Kirjojen puhelintilaukset numeroista (09) 6226 450, 044-3384084
(ma-pe 9-15). Sähköpostitilaukset: [email protected].
Kirjat ovat myynnissä myös hyvin varustetuissa kirjakapoissa ja
luontaistuote-/terveyskaupoissa.
Katso lähemmin
www.ruoansulatus.fi
Nakokulma2010_HT(Fosfose#37DBD6 4.8.2010 15:27 Page 1
Kirjoissani osoitan myös esimerkkien
avulla, kuinka hoidot ovat vaikuttaneet.”
C
Seniori
TERVEYS
Syksyn terveellisin
uutuus on
ilmestynyt
M
Y
CM
MY
CY CMY
K
Seniori
TERVEYS
1/2011 5,90
Extrahinta
3,90
Seksikäs
nainen on
sielukas
Pitkän iän salaisuus:
Työtä ja
rakkautta
Jorma
Ollilan
jumppatunti
Suomalaisten
suurin sairaus:
Pyyteettömän
rakkauden nälkä
Masennus yleisin
kansansairaus
10 vuoden kuluttua
Karkkia tarjoavat
isovanhemmat
edesvastuuseen!
U
aaksi
ien parh
sten vuos
– kultai
usi lehti
Tasainen verensokeri avaintekijä
diabeteksen hoidossa ja estossa
SenioriTERVEYS on uusi, seniori-ikäisille suunnattu
laaja-alainen terveysasioihin keskittynyt
aikakauslehti.
SenioriTERVEYS on tilauspohjainen ja irtonumeromyynnissä
R-kioskeissa ja Lehtipisteissä kautta maan. Lehden painosmäärä on 15.000 kpl.
Senioriterveyden keskeisiä aihealueita ovat
◆ fyysisen terveyden koko laaja alue: ihmisen koko
keho suuta ja silmiä myöden
◆ psyykkinen terveys: ihmisen psykosomaattinen yhteys
◆ sosiaalinen terveys: sosiaaliset suhteet ovat tärkeä
osa ihmisen hyvinvointia
◆ seksuaalinen terveys: seksuaalisuus on myös
ikäihmiselle tärkeä ja voimaa-antava elämän osa-alue
◆ yhteiskunta terveydellisestä näkökulmasta
Composite
17
NÄKÖKULMA
Sairaala Ghanaan
suomalaisvoimin
Tavallisten ihmisten pienillä teoilla
voi olla suuret vaikutukset
Kuva: Ansku Jaakkola
18
NÄKÖKULMA
Teksti: Jarmo Majapuro
projektinjohtaja
“Miltä tuntuisi, jos ei voisi viedä vakavasti sairasta lastaan sairaalaan, koska
asuu liian kaukana ja vaikka pääsisi sairaalaan, tuskin silti saisi apua pariin päivään suuren potilasmäärän vuoksi? Miltä
tuntuisi pitää kuolevaa lastaan vain sylissään, kun muuta vaihtoehtoa ei ole?
Millaista olisi, jos mies kuljettaisi synnytyskomplikaatioista kärsivää vaimoaan
sairaalaan polkupyörällä useita kymmeniä kilometrejä ja vaimo kuolisi matkalla?
Millaista olisi, jos ainoa tarjolla oleva juomavesi olisi lammikosta, jota käyttävät
myös eläimet?”
Mikä on istuskellessa uuden terveysaseman portailla.
Kuva: Kwabena Boakye Yiadom
nusbudjetti saatiin kasaan ja vuoden 2011
helmi-maaliskuussa 50 vapaaehtoista eri
puolilta Suomea käytti kolme henkilötyövuotta kuuden viikon aikana terveysaseman rakentamiseen.
Nuorimmat olivat koululaisia ja vanhin
yli 80-vuotias. Mukana oli myös opiskelijoita ja paljon eläkeläisiä. Projekti saatiin
kunnialla valmiiksi ilman suurempia ongelmia. Nyt on hieno tunne, 532 neliömetrin terveysaseman rakentamisessa on
paljon työtä, vaikka rakentaminen Ghanassa onkin helpompaa kuin Suomessa.
Puoli vuotta rakentamisen jälkeen terveysasema - paikallisittain sairaala - toimii
Tällaisin esimerkein Kwabena Boakye
Yiadom, tuttavallisemmin Koby, kuvailee Namongin kylän ja sen lähiseutujen
elämää keskisessä Ghanassa. Alueella on
yli 200.000 ihmistä. Vuonna 2005 siellä
oli yksi lääkäri 16 391 ihmistä kohden.
Sen jälkeen tilanne on vain huonontunut.
jo vilkkaasti vaikkei vielä ihan täydellä teholla. Päivittäin hoidetaan noin 120 potilasta poliklinikalla ja äitiysneuvolassa.
Työntekijöitä on 26, joista kaksi on lääkäriä ja kahdeksan sairaanhoitajaa. Henkilökunnan määrä noussee lähiaikoina
50:een. Suunnitteilla on myös hammasja silmälääkärin palvelut.
Terveysaseman johtaja, kätilö Helena Donkor kertoo Namongin kaltaisella kaakaonviljelyalueella olevan korkean
äiti- ja lapsikuolleisuuden. Kätilönä hän
näkee tehtäväkseen kouluttaa naisia huolehtimaan itsestään ja lapsistaan tulemalla
neuvolaan heti raskauden alussa. Monet
Jatkuu seuraavalla sivulla...
Namongin alueelle on pitkään yritetty
saada parempaa terveydenhuoltoa, mutta
varojen puutteessa se ei ole ollut mahdollista. Vuonna 2008 Jyväskylän adventtiseurakunta päätti vastata haasteeseen ja
alkoi kerätä rahaa terveysaseman rakentamiseksi. Kymmenet vapaaehtoiset järjestivät myyjäisiä, konsertteja ja tapahtumia
Namongin terveydenhuollon hyväksi.
Myös Antioksidanttiklinikat osallistuivat
projektin tukemiseen.
Projekti toteutettiin täysin vapaaehtoisvoimin yhteistyössä ADRA Finlandin ja
Maranatha Volunteers Finlandin kanssa.
Kolmessa vuodessa 66 000 euron raken-
Muuraustaidot kehittyvät.
Kuva: Ansku Jaakkola
19
Kuva: Ansku Jaakkola
NÄKÖKULMA
...jatkoa edelliseltä sivulta
kaukana maaseudulla asuvat naiset hakevat apua vasta kun on liian myöhäistä.
Vakavat verenvuodot ovat yleisiä. Niinpä
Donkor on vaatinut, että hankitaan ambulanssi, jolla pääsee syrjäisiin kyliin hoitamaan äitejä ja lapsia ja tuomaan kaikkein sairaimmat sairaalaan. Ambulanssia
ei vielä ole, mutta yksi lääkäreistä on luovuttanut autonsa toistaiseksi tähän käyttöön.
Kwabena Boakye Yiadom, tuttavallisemmin Koby, terveysaseman rakennusprojektin yhteyshenkilö Ghanassa, on itse kotoisin Namongin alueelta.
Hän syntyi merkittävään perheeseen, sillä
isoisä oli yhteisön kunnioittama fetissipappi. Heidän kodissaan oli alttarihuone, jossa
erilaisia jumalapatsaita palvottiin erityisesti
sunnuntaisin ja keskiviikkoisin. Mielenkiintoista kyllä, lauantaisin jumalat lepäsivät ja
silloin heitä ei häiritty.
Koby on kiitollinen, että hänen ollessaan
alakouluikäinen, hänen äitinsä lähti etsimään parempaa elämää Accrasta, Ghanan
pääkaupungista ja Koby pääsi kouluun.
Kristitty setä vei Kobya jumalanpalveluksiin
ja siellä hänestäkin tuli kristitty. Jo alakoulussa kaverit kutsuivat häntä lempinimellä
osofu, pastori.
Koby suoritti teologian kandidaatin tutkinnon Valley View -yliopistossa Ghanassa. Hän on valmistunut maisteriksi vuonna
2006 Newbold Collegessa Englannissa ja
tällä hetkellä hän tekee väitöskirjaa nuorisotyöstä Andrews yliopistoon USA:ssa.
Kobyn ensimmäinen työpaikka pastorina
oli Dansossa, jossa ei ollut sähköä eikä vettä ja josta pääsi vain kerran päivässä – tai
pikemminkin yössä – autolla suurempaan
kaupunkiin, Kumasiin. Koby rakasti paikkakuntaa ja sen ihmisiä, mutta pian hänen
vastuulleen annettiin 20 seurakunnan alue.
Nykyään hän on adventtikirkon South
Central Ghana -piirikunnan (jäseniä lähes
80 000) nuoriso- ja musiikkityön johtaja,
aluepastori sekä seurakuntapastori. Oforikromin seurakunta sijaitsee alueella, jonka asukkaista 60 % on muslimeja. Kobyn
johdolla seurakunta on luonut hyvät suhteen muslimiyhteisöön muun muassa tuomalla sähköt kylään kaikkien hyödyksi.
Kobylla on vaimonsa kanssa 10-vuotias
poika. Sen lisäksi heidän kodissaan asuu
jatkuvasti kuusi nuorta ja loma-aikoina vielä neljä lisää. Koby kertoo, että tavatessaan
orpoja lapsia, joilla ei ole ollut ketään, tai
lapsia, joiden vanhemmat eivät ole jostain
syystä pystyneet huolehtimaan heistä, ei
hänellä ole ollut muuta mahdollisuutta kuin
tuoda heidät kotiinsa.
20
Terveysaseman toiminnasta vastaa Ghanan kolmanneksi suurin terveyspalvelujen
tuottaja, Ghana Adventist Health Services. Ghanassa kirkot järjestävät 40 prosenttia terveyspalveluista. Valtio maksaa
työntekijöiden palkat, kunhan toimitilat
löytyvät. Valtio on hyväksynyt Namongin terveysaseman ja osa työntekijöistä
nauttii jo tässä vaiheessa valtion palkkaa.
Terveysaseman rakentamisella on ollut
yllättäviä vaikutuksia, Yiadom hämmästelee.
– Alueella asuu niin kristittyjä, muslimeja kuin animisteja. He elävät omilla
alueillaan ja ovat hyvin vähän tekemisissä
toistensa kanssa. Vuoden 2008 vaalikampanja jakoi kansan kahtia: lähes kaikki muslimit kannattivat yhtä puoluetta,
kristityt toista. Maassa eletään varovaisen jännittyneessä tilassa ja yritetään olla
lietsomatta konflikteja. Kun politiikan lisäksi toisesta yleisestä keskustelunaihees-
takin, jalkapallosta, ollaan eri mieltä, ei
juuri jää turvallisia puheenaiheita. Mutta
nyt Namongin alueella on yksi asia, josta
ollaan samaa mieltä: uusi sairaala. Kaikki ihmisryhmät ovat ottaneet sen omakseen. He tapaavat siellä toisiaan, juttelevat
keskenään ja keskinäiset ennakkoluulot
murenevat. Terveysasemalla kohdellaan
kaikkia ryhmiä samalla tavalla. Myös
puhdasta vettä porakaivosta on tarjolla
kenelle tahansa aamuin ja illoin.
Yiadom kertoo esimerkkejä uudesta
yhteydestä ihmisryhmien välillä. Eräänä
aamuna terveysaseman tontilta löytyi
joukko muslimeja siivoamassa ja kitkemässä pihaa. He olivat oma-aloitteisesti
järjestäneet talkoot. Uskontojen väliseen
yhteistyöelimeen tuli ensimmäistä kertaa mukaan alueen imaami. Hän kertoi
tulonsa syyksi uuden sairaalan, sillä hän
koki tärkeäksi, että siitä pidetään yhdessä hyvää huolta. Terveysaseman viereisellä tontilla toiminut fetissi-pappi keräsi
pääkallot ja muut tarvikkeensa pois ja
lahjoitti maansa terveysasemalle, koska
hän arvostaa sen toimintaa ja sen tuomaa
elämää kylään.
–Tällaista ei ole koskaan ennen tapahtunut, Yiadom painottaa.
Yhteistyö suomalaisten kanssa on muuttanut Yiadomin omaa työtä nuorten parissa. Vapaaehtoisten kokema ilo ei ole
voinut olla välittymättä.
– Jos kerran suomalaiset tekevät tällaisia projekteja, miksi emme mekin voisi,
hän pohti. Niinpä hänen järjestämien nuortenleirien ohjelmaan on tulossa muutoksia. Nuoret jakautuvat ryhmiin ja
menevät syrjäisiin, köyhiin kyliin auttamaan perheitä heidän askareissaan kuten
polttopuiden tekemisessä, siivoamisessa ja
peltotöissä.
– Vuonna 2013 on tarkoitus lähettää
läheiseen Liberiaan 500 vapaaehtoista
rakentajaa. Maailmanpankilla on varattuna varoja sodan runteleman maan jälleenrakentamiseen. Heillä on rahaa, muttei
rakentajia. Meillä ei ole rahaa, mutta meillä on väkeä, niinpä voimme tuoda yhteen
varat ja rakentajat, Yiadom nauraa.
Helena Donkor työssään.
Kuva: Kwabena Boakye Yiadom
Suunnitelmissa on orpokoteja, sairaaloita ja kouluja. Yiadom toivoo, että samalla
ghanalaiset nuoret näkevät sodan vaikutukset ja ymmärtävät ettei missään tilanteessa kannata turvautua väkivaltaan.
NÄKÖKULMA
“Olen oikeasti energisempi
kuin ennen. Minulle
Bio-Qinon Q10 on
ollut kuin energiashotti
– ihonikin on hyötynyt
ubikinonista”.
Luonnollinen
tapa pysyä
energisenä
• Bio-Qinon Q10
on alkuperäinen
ubikinonivalmiste.
• Bio-Qinon Q10 auttaa
palauttamaan iän myötä
menetettyä energiaa.
• Bio-Qinon Q10
on parhaiten
dokumentoitu, yli 80
julkaistua tieteellistä
tutkimusta.
• Bio-Qinon Q10
on kansainvälisen
ubikinonitutkijoiden
järjestön virallinen
vertailuvalmiste, johon
muita verrataan.
Johanna Raunio tietää
energisyytensä lähteen:
Bio-Qinonista saan
valtavasti energiaa
– Tämän tuotteen ansiosta minulla on energiaa. Hämmästyttävä ero syntyi, kun vaihdoin 30 mg kapseleista vahvoihin 100 mg
kapseleihin. Yhtäkkiä puhtia löytyi paljon
enemmän. Myös laboratoriokokeet osoittivat, että ubikinonitasoni ovat hyvät.
Johannan mielestä on erityisen tärkeää, että
Bio-Qinonin Q10:n ubikinoni on elimistön
oma aine, toisin kuin vaikka kahvi tai ginseng. – Minun tarvitsee vain pitää huolta,
että soluni saavat sitä riittävästi – edun huomaa selvästi.
Apteekit, luontaistuotekaupat,
Sokos ja Stockmann.
Rajatorpantie 41 C, 01640 Vantaa,
Puh. (09) 8520 2218, www.pharmanord.fi
21
FI_Q10_Case_Nakokulma_0811_210x297
– Teen pitkää päivää kovilla tehoilla ja haluan antaa yleisölle 110 % itsestäni. Se on
mahdollista, kun minulla on Bio-Qinon.
Näin toteaa rauhallisesti hymyilevä Johanna Raunio, joka on käyttänyt Bio-Qinonia
jo vuosien ajan.
- terveen elämän puolesta Biomed Oy on vuodesta 1982 alkaen kehittänyt ja valmistanut ravitsemushoitoihin soveltuvia ravintolisiä ja erikoisvalmisteita. Biomedin toimintaperiaatteena on pitkäjänteinen yhteistyö eri tukimuslaitosten, yliopistojen ja käytännön lääkäreiden kanssa sekä eri alojen tietotaidon
hyödyntäminen tuotteiden kehittämisessä.
SEKURE
Solujen ja maksan suojaksi seleeni + kurkumiini + resveratroli
Hyvin solun sisään imeytyvää seleeniä, joka tehokkaana antioksidanttina suojaa kehoa hapetusstressiltä sekä elohopean ja muiden raskasmetallien haittavaikutuksilta.
Kurkumiini suojaa maksaa ja verenkiertoelimistöä sekä edistää lihasten ja nivelten
hyvinvointia. Intiassa ja Kiinassa kurkumiinia käytetään kipulääkkeenä.
Resveratrolia on erityisesti punaisissa viinirypäleissä. Ranskalaisten alhaisella sydäntautikuolleisuudella on sanottu olevan yhteyttä punaviinin käyttöön. Resveratrolin on todettu edistävän ihon kollageenin ja limakalvojen hyvinvointia. 60 tablettia
KUPARI
Sitruunan makuinen purutabletti
Kupari on kivennäisaine, jota tarvitaan mm. raudan imeytymiseen, punasolujen
toimintaan, hemoglobiiniin, kollageenin ja elastiinin muodostukseen; se on tärkeä antioksidantti. 90 tablettia
D-VITAMIINI
Mansikan makuinen purutabletti
Makeutettu hammasystävällisellä ksylitolilla. D-vitamiinia tarvitaan kalsiumin
imeytymiseen. D-vitamiini vaikuttaa myös solukalvojen ja hermoston toimintaan sekä lihastoimintoihin. 90 tablettia
BIOZINK
Hyvin imeytyvä pienikokoinen tabletti
Sinkki osallistuu moniin elimistön entsyymi- ja puolustusreaktioihin. Se on erikoisen tärkeä imuunijärjestelmän toiminnalle, sillä ilman riittävää sinkkiä uusien
valkosolujen muodostus kärsii. Tulehdustiloissa sinkkivarastot vähenevät nopeasti ja tarvitaan täydennystä esimerkiksi lisäravinteilla. 250 tablettia
OSTEOMAX-K
Kivennäisaine-vitamiini -ravintolisä
Sisältää kalsiumia ja muita kivennäisaineita sekä C-, D- ja K-vitamiineja. Soveltuu
tukikudosten kuten luuston, lihasten ja nivelten sekä ihon, kynsien ja hiusten
kuntoa edistämään. 170 tablettia
MAGNEMIN
Orgaaninen magnesiumvalmiste
Magnesium lisää yleistä vastustuskykyä, fyysistä suorituskykyä sekä antaa lihaksille ja erityisesti sydänlihakselle energiaa. Magnesium ehkäisee myös lihaskramppeja ja suonenvetoa sekä rauhoittaa hermoja. 120 tablettia
www.biomed.fi
22
- terveen elämän puolesta -
SILICUM TONIC
Nestemäinen piihappo-karmelloosigeeli
Piihiukkaset yhdessä orgaanisen karmelloosin kanssa estävät närästystä aiheuttavaa vatsahappojen vaikutusta ruokatorven ja mahalaukun limakalvoihin. Silicum Tonic vahvistaa luustoa, hiuksia, kynsiä ja ihoa. 3 pulloa x 200 ml / 600 ml
MAITOHAPPOBAKTEERIT
Mikrokapseloidut maitohappobakteerit
Käytetään tehostamaan hyvien bakteereiden kasvua suolistossa. Mikrokapseloitujen maitohappobakteerien säännöllinen käyttö ylläpitää
tehokkaasti probioottien suojakerrosta suolessa. Mikrokapselointi estää
maitohappobakteereiden tuhoutumista mahalaukun suolahapon ja sappinesteiden vaikutuksesta. Käytetyt bakteerikannat ovat luonnollisesti ihmissuolessa esiintyviä. Biomedin käyttämien maitohappobakteerien
kasvualustat ovat maidottomia, ne sopivat hyvin vegetaareille, vegaaneille,
laktoosi-intoleranteille ja maitoallergisille.
ACIDOPHILUS - 10 miljardia maitohappobakteeria selluloosakapselissa
(pitkäaikaiseen käyttöön)
ACIDOPHILUS FORTE - 30 miljardia maitohappobakteeria selluloosakapselissa (voimakkaaseen ylläpitoon)
REPLETE INTENSIVE - 100 miljardia maitohappobakteeria annosjauhepussissa (tehokkaaseen aloitukseen)
LINOMIX®
Marjainen pellavansiemenrouhe
Ruusunmarja - Karpalo - Mustikka - Tyrni
Pellavaa 52%, marjoja 24%.
Esim. 20 g Linomixiä päivässä vastaa
yli 15 kg tuoreita marjoja vuodessa!
Sisältää terveydelle ja suoliston toiminnalle arvokkaita luonnonaineita.
Linomix sekoitettuna puuroon, marjakeittoon, jogurttiin ym.maistuu
hyvältä ja suojaa kehoa. Sopii monipuolistamaan aamiaista. 500g
NEUROLIPIDI SITRUSFLAVONOIDI 600
Sitrusflavonoidin ja neurolipidin seosuute (pakaste)
Neurolipidiuute sisältää kaikkia aivojen tarvitsemia fosfolipidejä luonnollisessa ja hyvin imeytyvässä muodossa. Neurolipidiseoksen fosfolipidien on todettu tehostavan
muistia, henkistä vireyttä ja edistävän päättely- sekä aloitekykyä.
24 palaa / 360 g jääpalapussi
NEUROLIPIDI VAHVA 2500
Vahva neurolipidiuute (pakaste)
Vahva neurolipidi sisältää kaikkia aivojen tarvitsemia fosfolipidejä luonnollisessa ja hyvin imeytyvässä muodossa. Voidaan käyttää muistin tehostamiseen, mielialan kohentamiseen, ehkäisemään ja korjaamaan hapetusstressistä tai yksipuolisesta ravinnosta
johtuvaa välttämättömien rasvahappojen ja neurolipidien puutetta.
24 palaa / 360 g jääpalapussi
NEUROGLANDIN®
Mustaherukansiemenöljy - neurolipidivalmiste
Neuroglandin® sisältää rakennusaineita aivoille ja hermostolle. Elimistö uusii hermosolukalvojen rasvayhdisteitä noin 3 kuukauden välein edellyttäen, että tarvittavia rasvayhdisteitä on käytettävissä. Myös vaurioituneilla hermosoluilla on kykyä uusiutua.
Neuroglandinia voidaan käyttää muistin virkistämiseksi, vireyteen, alakuloon ja luovuuden edistämiseen. 30 kapselia
www.biomed.fi
23
- terveen elämän puolesta -
NEUROWAY®
Vaniljanmakuinen rasvahappoliposomivalmiste
NeuroWayn fosfolipidit ovat helposti imeytyvässä rasvarakkula- eli liposomimuodossa, suojaavan heraproteiinikalvon sisällä. Solut käyttävät fosfolipidejä korjaavaan toimintaan vaurioituneita solurakenteita uudistaessaan. Fosfolipidien riittävä saanti: tukee muistia ja keskittymiskykyä,
parantaa univalmiutta, edistää oppimista, vähentää alakuloa ja ahdistuneisuutta, vahvistaa immuunijärjestelmää, auttaa ylläpitämään sydän- ja verenkiertoelimistön normaalia toimintaa.
Pakkauksessa 14 jauheannosta. Sisältää laktoosia (max 185 mg/annos) ja maitoheraproteiinia.
Katso lisätietoja: www.autaaivojasi.fi
IOCIDIN +
Oliivinlehtiuute – greippiöljy – oreganoöljy
Iocidinissä yhdistyy kolmen rohdoksen vahva antioksidatiivinen
vaikutus, jolla pyritään tehostamaan vastustuskykyä.
Oliivinlehtiuutteen, oreganoöljyn ja greippiöljyn vaikutuksia
terveyttä uhkaaviin bakteereihin, viruksiin, homesieniin ja hiivoihin
on laajalti tutkittu ja niiden on todettu estävän monien mikrobien
kasvua. Iocidin Plus -valmisteella on erikoisen hyvä teho candidahiivasienen ja coli-bakteerin kasvun estoon.
30 kapselia
GREIPINSIEMENÖLJYTIPAT
Greippiöljytipat ovat monikäyttöisiä sisäisesti sekä ulkoisesti.
In vitro -testeissä greippireippiöljyllä on todettu useiden bakteerien
ja sienien kasvua hillitseviä vaikutuksia.
30 ml pipettipullo
GREIPPIÖLJYKAPSELIT
Greippiöljyä kasviperäisessä kapselissa
Voidaan käyttää häätämään hiivaa suolistosta ja vahvistamaan
hyviä bakteerikantoja.
60 kapselia
CAROLUS MIXTURA
Kihokki-yrttivalmiste hengitysteille ja kurkulle
Carolus Mixtura on kahdeksan yrtin valmiste nautittavaksi yskän
ja nuhan aikana. Vaikuttavia aineita ovat mm. kihokkiuute, lakritsisiirappi, piparminttu-, anis-, timjami-, neilikka-, laventeli- ja salviaöljy.
Vaikutus perustuu haihtuvien öljyjen tehokkaasen leviämiseen
hengitysteissä.
Tuote on sokeriton, alkoholiton, gluteeniton ja laktoositon.
Pakkaukset: 50ml (kätevä taskussa) ja 200ml
VIRUZINK
Imeskelytabletti
Viruzink on hyvänmakuinen acerolaa, sinkkiä, islanninjäkälää, piitä
sekä anis- ja eukalyptusöljyä sisältävä tabletti. Auttaa tehostamaan
vastustuskykyä mm. flunssan oireita vastaan, lievittämään kurkun
karheutta, äänen käheyttä ja nenän tukkoisuutta. 120 tablettia
GARLIVITA Superantioksidantti
Vitamiini-, valkosipuli- ja hivenainepitoinen kasvisoluvalmiste
Valkosipulin rikkipitoiset aineet vaikuttavat myönteisesti kolesteroliarvoihin, ylläpitävät veren virtausominaisuuksia ja ovat lievästi
mikrobeja tuhoavia. Tuotteen valkosipulimäärä riittää päivittäisen
rohtovaikutuksen aikaansaamiseen. 60 tablettia
www.biomed.fi
24
- terveen elämän puolesta -
ORASMEHU
Luomuviljellyn SPELT-vehnäoraan
kylmäpuristettua mehua pakasteena
Vehnänorasmehu sisältää arvokasta lehtivihreää sekä elimistön
toiminnan kannalta välttämättömiä entsyymejä, aminohappoja
ja proteiineja. Vehnänorasmehu on hyvin vitamiinipitoista,
mm. A- ja C-vitamiinia sekä B-ryhmän vitamiineja siinä
on runsaasti. Vehnänorasmehua suositellaan hyvän yleiskunnon
ylläpitoon ja sairauden tai muun kehon rasitteen jälkitilaan.
Puhdistava paastojuoma.
24 palaa / 360 g jääpalapussi
GREEN
Pakastettu vehnänoras–spiruliina–chlorella juomatiiviste
Luomuviljellyn SPELT -vehnänoraan kylmäpuristettua mehua,
johon on lisätty ravintorikkaita chlorella- ja spiruliina-viherleviä.
Suositellaan hyvän yleiskunnon ylläpitoon ja sairauden tai muun
kehon rasitteen jälkitilaan. Puhdistava paastojuoma.
24 palaa / 360 g jääpalapussi
GREEN +
Pakastettu vehnänoras-spiruliina-chlorella-vihreä tee
juomatiiviste
Luomuviljellyn SPELT - vehnänoraan kylmäpuristettua mehua
johon lisätty ravintorikkaita chlorella- ja spiruliina-viherleviä
sekä korkealuokkaista vihreää teetä. Suositellaan hyvän
yleiskunnon ylläpitoon ja sairauden tai muun kehon rasitteen
jälkitilaan. Elimistöä puhdistavia vaikutuksia.
Sopii paastojuomaksi.
24 palaa / 360 g jääpalapussi
GREEN-KAPSELI
Vehnänorasmehu-spiruliina-chlorellakapseli
Vehnänorasmehu on valmistettu tuoreesta kotimaisesta biologisesti
viljellystä SPELT-vehnänoraasta kylmäpuristamalla ja
hellävaraisesti pakastekuivaamalla. Spiruliina ja chlorella ovat
vesiviljeltyjä viherleväkasveja. Tehokas ja helppo tapa siivota
elimistöä kuona-aineista ja virkistyä! 100 kapselia
REMIKSI
Palautusjuoma, erityisruokavaliovalmiste
Remiksi on hallittuun ja nopeaan palautumiseen kehitetty juomajauhe.
Se auttaa kehoa saavuttamaan ennen rasitusta olleen ravinnetason
nopeasti. Urheilijoilla tehdyissä tutkimuksissa Remiksi käynnisti
tehokkaan palautumisen heti harjoituksen tai kilpailun jälkeen.
Soveltuu käytettäväksi myös erilaisten kehon rasitustilojen yhteydessä.
Rasitus, sairaudet, syömisvaikeudet ym. horjuttavat kehon antioksidanttitasapainoa, tuote sisältää siksi runsaasti SOD:ta (ruotsalainen emi-siitepölyvalmiste) ja huomattavan määrän muita tärkeitä energian tuottoa
lisääviä aineita.
600 g / 1200 g
www.biomed.fi
25
BIOMED • UUTISET
Christoffer ei ole hapannaama
”Roskaruoka vaikuttaa myös ajatuksiimme”
Teksti GUNNI NORDSTRÖM
Kuva RAIMO HENTTONEN
Ravinto ja energia
Hänen kiinnostuksensa terveyskysymyksiin heräsi varsinaisesti eräällä
itsensä kehittämisen kurssilla Lontoossa. Siellä käytettiin aikaa myös ravintoa ja energiaa koskeviin asioihin.
– Sain siinä ”kicksit”. Tajusin, että
ilman energiaa emme pääse pitkälle,
vaikka välineet ja strategiat olisivat
kuinka hienoja. Ja energiaa me saamme siitä mitä me syömme. Niihin aikoihin olin usein väsynyt. Ravintoni
koostui pitsoista, hampurilaisista ja
makeisista. Olin riippuvainen kofeiinista ja sokerista, en niinkään alkoholista, vaikka niissä piireissä usein arkenakin juhlittiin.
Palattuaan Suomeen Christoffer
Westerlund aloitti paastoamisen ja
pisti sen jälkeen ruokalistansa kokonaan uusiksi. Nyt hän syö enimmäkseen vihreätä ja elävää ravintoa. Hän
ei ole fanaatikko, mutta huomaa voivansa huonommin, jos sortuu syömään enemmän prosessoitua ruokaa.
Hän sanoo sen näkyvän päältä, jos syö
”kuollutta” ruokaa:
– Oikeastaan kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ihmisestä voi tulla myös henkisesti ”hapannaama”, jos kehoon varastoituu liikaa rasvaa ja maitohappoa.
Fyysinen stressi rasittaa ja vaikuttaa
myös ajatuksiin ja mielentilaan. Sanomani on oikeastaan se, että meidän
tulee oppia tuntemaan itsemme, voimaan mahdollisimman hyvin ja tarttumaan hetkiin.
R
oskaruoka vaikuttaa myös ajatuksiimme. Se on osa näyttelijä Christoffer Westerlundin
sanomasta, kun hän esitelmöi ja kouluttaa.
Hän on käynyt Teatterikorkeakoulun, mutta viimeisimmästä roolista
näyttämöllä on jo kaksi vuotta. Nykyään hän pukeutuu eri rooleihin
varsinkin yritysmaailmassa. Hän on
valmistelemassa musikaalia yritysten
henkilöstön viihdyttämiseksi, hän käy
esitelmöimässä fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista sekä oman persoonallisuuden kehittämisestä ja hän
toimii erilaisten tilaisuuksien juontajana ja ”valmentajana” elinkeinoelämän hengennostatustilaisuuksissa.
Christoffer Westerlund on siis varsinainen monitoimimies. Yritysvalmentajana hän on rauhallisempi, ei
niin äänekäs ja provokatiivinen, kuin
eräät julkisuutta kaipaavat. Hän on
33 vuotta vanha, syntynyt Karjaalla
ja sanoo vielä etsivänsä tietään. Monta rautaa on tulessa, mutta hän ei osaa
valita, mihin eniten tulevaisuudessa
panostaisi.
Saattaa käydä niin, että hän kehittää
ravitsemustietämystään, onhan hän
jo monta vuotta asialle omistautunut.
Christoffer ei silti ole päättänyt, että
ravitsemusasiat olisivat ”ykkösjuttu”,
vaikka haaveileekin ravitsemustieteen
maisterin arvosta.
Christoffer Westerlund puhuu innostuneesti kehon ph-tasapainosta
ja luonnonmukaisista ravintolisistä
kuten klorofyllistä, vihreästä teestä,
spirulinasta ja chlorellasta – kaksi viimeksi mainittua ovat leväkasveja, hän
täsmentää. Hän on yhtä innostunut
puhuessaan psykologisista seikoista
ihmissuhteissa.
26
– En mielelläni anna ihmisille luentotilaisuuksien yhteydessä ruokavaliosuosituksia. Sen puolen jätän mielihyvin alan ammattilaisille, sanoo
Christoffer Westerlund kiirehtiessään
jo seuraavaan esiintymistilaisuuteen. Christoffer Westerlund on luennoinut
myös Biomed Oy:n tilaisuuksissa.
BIOMED • UUTISET
Teksti GUNNI NORDSTRÖM
B
Kuva RAIMO HENTTONEN
Birgit viihtyy työssään
irgit Stenroos kouluttautui ensin artesaaniksi, mutta kiinnostui
sitten luontaistuotteista ja on nyt
Helsingin Yliopiston kouluttama fytonomi.
Kiinnostus luontaistuotteisiin heräsi
eräällä matkalla Ouluun. Birgit Stenroos
tapasi henkilöitä, joilla oli valikoivasti ravintoaineita myyvä kauppa. Sieltä esimerkiksi diabeetikot, ja muut joilla oli erityistoivomuksia ravintonsa suhteen, saivat
tarvitsemansa ruoka-aineet. Hänestä tuntui, että tämä oli ala, jolle hän hyvinkin
voisi ryhtyä.
Suomessa elettiin tuolloin lamakautta.
Birgit Stenroos on kuitenkin ihminen,
jota into kantaa. Niinpä hän perusti äitinsä kanssa samantapaisen luontaistuotekaupan Helsinkiin.
– Äiti työskenteli muualla, joten kaupan
hoito jäi käytännössä kokonaan minulle.
Valikoimassa oli luontaistuotteita ja luomuruokaa. Meillä oli aina tuoreita vihanneksia, hedelmiä, leipää, elävää ravintoa
annospakkauksissa ja paljon muutakin.
Liikkeessä myytiin erikoisruoka-ainesten
lisäksi ravintolisiä ja muita luontaisvalmisteita.
– Nyt tällainen kauppa on ”muodissa”,
mutta silloin olimme aikaamme edellä.
Kysyntä kasvoi silti kaiken aikaa. Pidimme kauppaa kymmenen vuotta, ennen
kuin myimme sen. Sen jälkeen työskentelin Ikivireä Terveyskaupassa myymälänhoitajana viiden vuoden ajan. Nyt olen
ollut tiedottajana ja myyntiedustajana
Biomed Oy:ssä vuodesta 2005. Teen asiakaskäyntejä ja esittelen yrityksen tuotteita. Osallistun myös markkinoinnin ja luentotilaisuuksien suunnitteluun.
Biomed Oy on vuodesta 1982 alkaen
kehittänyt ja valmistanut ravitsemushoitoihin soveltuvia ravintolisiä ja erikoisvalmisteita. Toimintaperiaatteena on pitkäjänteinen yhteistyö eri tutkimuslaitosten,
yliopistojen ja käytännön lääkäreiden
kanssa sekä eri alojen tietotaidon hyö-
dyntäminen tuotteiden kehittämisessä.
Biomed on ainoa yritys Euroopassa joka
valmistaa ja tuottaa kaupallisesti eläinperäisiä fosfolipidejä.
– Biomed ei myy ”meilläkin on tällainen” -tuotteita, vaan tuotteet on kehitetty kokemusperäisesti nimenomaan
ravitsemuksellisia arvoja kunnioittaen ja
omaa tietä kulkien. Niiden esittely luontaistuote- ja terveyskaupoissa kauppiaille
sekä heidän asiakkailleen on mielekästä
ja mielenkiintoista, sanoo Birgit Stenroos.
Birgit Stenroos valmistui fytonomiksi
vuonna 1999. Aikaisemmin hän on saanut muutakin alan koulutusta. Hänen
mielestään opinnot olivat perusedellytys
nykyisen työn hoitamiseksi. Näiden erikoisravintolisen markkinointi vaatii alan
perinpohjaista tuntemusta.
27
BIOMED • UUTISET
Uutuus!
Energiaa
stressiin ja
väsymykseen
myös urheilijoille ja kuntoilijoille
Ainutlaatuinen tärkeitä SOD-entsyymejä
sisältävä ravintolisä, jossa on myös ruusujuurta.
Suojaa soluja vapailta radikaaleilta ja virkistää mielialaa.
SOD eli
superoksididismutaasi
Vapaat radikaalit pommittavat yksittäisiä soluja jopa yli
tuhat kertaa sekunnissa. Kun
solun puolustus murtuu, se vaurioituu ja sen toiminta tukahtuu.
Syntyy uusia radikaaleja, jotka
suuntaavat toisia soluja kohti.
Näin kehon vastustuskyky murtuu kohta kohdalta ja seurauksena on tulehdusherkkyyden selvä
lisääntyminen.
Me emme pääse eroon vapaista
radikaaleista, mutta me voimme
lisätä puolustusvalmiuttamme
niitä vastaan. SOD (superoksididismutaasi) taistelee puolustuksemme etulinjassa ollen tärkeimpia antioksidanttejamme.
Normaalipainoisella ihmisellä
näitä entsyymejä on kehossaan
noin neljä grammaa. Tämän
pienen määrän pitäisi siis saada
sadat miljardit solumme toimimaan oikein ja ylläpitävän vastustuskykyämme.
EnergyWayn sisältämä SOD
otetaan talteen ainutlaatuisella ruotsalaisella menetelmällä.
Prosessissa käytetään tuoretta
kasvin heteen siitepölyä ja emin
siemenaiheita. Yhtymisvaiheen
aikana eli kun siitepöly saavuttaa
emin, syntyy luonnostaan paljon
SODta suojaamaan geneettisiä
ainesosia vapailta radikaaleilta.
Juuri tässä aktiivisessa vaiheessa SOD-uute eristetään. Tämä
SOD koostuu lähes samoista aineista, kuin kehon valmistama
superoksididismutaasi. Siksi se
on loistava antioksidanttipuo-
28
lustuksen täydentäjä. SODn lisäksi reaktiotuotteessa on n. 20
vitamiinia tai vitamiinin kaltaista ainetta, 17 mineraalia, 22
aminohappoa ja kymmeniä kasvientsyymejä.
SOD lisää energiaa antavan
glykogeenin määrää soluissa.
Allergiaa mahdollisesti aiheuttavat siitepölykuoret (25% heldelmöitysmassasta) poistetetaan
valmistusprosessin aikana.
Professori Raimo Hiltunen:
”SODn läsnäolon solussa tai
soluorganelleissa on todettu
suojaavan soluja lukuisilta erilaisilta vapaiden radikaalien ja
hapettavien tekijöiden aiheuttamilta vaurioilta. SOD-suoja
on todettu tärkeäksi ihmisen
ikääntymisen mukanaan tuoman heikentyneen verenkierron
aiheuttamien vaurioiden torjunnassa.
Lääkäreitä
Eila
Vesterinen
Vitamiini-, mineraali-,
hivenaine- ja antioksidanttitutkimukset sekä hoidot
PIEKSÄMÄKI,
Selkiöntie 10
Ajanvaraus puh.
(015) 614 250 tai 0400 958 028
SOD suojaa soluja DNAn vaurioitumiselta, solun rasvojen
ja rasvarakenteiden (biologiset
kalvot) hapettumiselta, säteilyn
aiheuttamilta vaurioilta, proteiinien luonnollisten ominaisuuksien muuttumiselta ja lukuisilta
muilta iän myötä kehittyviltä soluvaurioilta.
Superoksididismutaasin merkitys ihmisen soluille ja vaikutus
ihmisen terveyteen korostuu,
kun huomioidaan, että vapailla
radikaaleilla on todettu olevan
osuutta yli sataan ikääntymis- ja
rappeutumissairauteen.
Hapetusstressi saattaa olla niin
suuri, että elimistön oma SODentsyymien tuotanto ei enää
riitä, jolloin ravintolisä on tarpeen.”
Ruusujuuri
Ruusujuuri on arktisilla alueilla usein ääriolosuhteissa kasvava
lääkekasvi. Kasvin nimi tulee sen
juurille ominaisesta tuoksusta.
Sitä kutsutaan myös pohjolan ginsengiksi vaikutustensa vuoksi.
Ruusujuuri sisältää flavonoideja, glykosidejä, lignaaneja ja steroleja. Vaikutttavina yhdisteinä
siinä on salidrosidi, rosaviini, rosiini ja rosariini.
Adaptogeenisena kasvina se lisää henkistä ja fyysisä sietokykyä, laukaisee stressiä, suojaa
sydäntä ja tehostaa immuunipuolustusta. Sen on myös todettu vaikuttavan suotuisasti veren
sokeri- ja rasva-arvoihin. Sen sanotaan myös parantavan mielialaa, muistia ja unta.
Yhdessä SOD-reaktiotuotteen kanssa ruusujuuri EnergyWay -ravintolisässä muodostavat yhdistelmän, jonka
ominaisuudet vahvistavat toistensa vaikutuksia.
Silmälääkäreitä
Janka Diemb
Laura Lindberg
Arto Palkama Anna-Ulrika Sarikkola
Päivi Toivonen
Raimo Uusitalo
Risto Uusitalo
HELSINKI,
Kaisaniemenkatu 1 B a, II kerros
Ajanvaraukset puhelimella: (09) 278 4840
Ajanvaraukset Internetissä: www.silmalaakari.net
Fax. 09-671 275
Hammaslääkäreitä
Suomen Biohammaslääketieteen yhdistys ry
www.biohammas.org
LINKO RIITTA
Hammaslääkäriasema
Fossa Oy
HELSINKI,
Pieni Roobertinkatu 16 A
(09) 696 2990
GRANS LEIF
HENRIKSSON-POHJOLA EIVOR
OJALA-VÄYRYNEN SIRKKU-LEENA
POHJOLA ERIK
HELSINKI,
Aleksanterinkatu 21 A • (09) 622 6610
www.cityhammas.com
VUORENMAA PASI
Rotuaarin Hammaslääkärit
PlusTerveys Oy
OULU, Kirkkokatu 10 A
(08) 311 5693
Homeopatiaa
AHO TUULA
LEFEBVRE AINO
- Klassinen homeopaatti
- Biologi
Palvelevia
terveys- ja
luontaistuotekauppoja:
BIOMEDIN TUOTTEITA MYÖS SOKOSTERVEYSTUOTEOSASTOILTA
HELSINKI - TAPIOLA - JYVÄSKYLÄ - TURKU
LAHTI - TAMPERE
EDUT TAVARATALOKOHTAISIA
Life Iso-Omena
ESPOO (09) 452 2708
Life Asematunneli
Life Sello Leppävaara
Life Arabia
Life Heikintori Tapiola
HELSINKI (09) 622 2151
HELSINKI (09) 877 6426
Kaikki Antioksidanttiklinikan
määräämät tuotteet tarjoushinnoilla.
ESPOO Leppävaarankatu 3-9
(09) 595 177
ESPOO (09) 455 7930
- 10 % Antioksidanttiklinikan
määräämistä tuotteista
Luontaistuote
YRTTI-KIPPARI
ANTIOKSIDANTTIKLINIKKA,
HELSINKI, (09) 622 6450
LINNAN KLINIKKA,
HÄMEENLINNA, (03) 625 751
- Koulutettu henkilökunta
- Laajat valikoimat
ESPOONLAHTI
Merenkulkijanpolku 3 G
(09) 8022 233
Ark. 10.30-18, la 10-15
www.yrtti-kippari.fi
Kysy asiantuntijalta
Terveyskauppa
HELOKKI
FORSSA
Torikatu 10, Bio-Kaaren talo
(03) 435 5544
Tapulikuja 6, (03)435 5545
Fytonomi Päivi Könkö
HEINOLA
Kaivokatu 3
(03) 715 3366
-10% Antioksidanttiklinikan
määräämistä tuotteista
www.baldrian.fi
10% alennus Antioksidanttiklinikoiden
lääkärien määräämistä reseptituotteista.
VIP-kortilla lisäalennusta
29
Palvelevia terveys- ja luontaistuotekauppoja
Life Aikatalo
HELSINKI
Munkkiniemen Puistotie 9
(09) 481 274
VANTAA Iso-Myyrin Kauppakeskus
Liesitori 1, (09) 504 3432
[email protected]
-10 % Antioksidanttiklinikan määräämistä tuotteista
Mikonkatu 8
HELSINKI, p. 010 239 2953
Life Viikki Viikintori 3,
Prismakeskus, (09) 222 3466
- 10%Antioksidanttiklinikan
maaräämistä tuotteista
Life
Kajaani
Prisma (08) 612 1390
Kauppapaikka 18 (08) 625 444
Monipuoliset valikoimat ja
asiantuntevaa palvelua.
[email protected]
Luontaistuote
Hälsokost
TERVEYSKAUPPA
LUONTAISTUOTEKESKUS
VESANTO
KRISTIINANKAUPUNKI
KRISTINESTAD
Kauppatori 5, (06) 221 2228
Life
Malmi Nova
Asiantunteva ja edullinen
TERVEYSTUOTEKAUPPA
Life
Hämeenlinna
Luonnonravinto
Kuopio
HELSINKI Malminkaari 15-17
(09) 345 4585
Puijonkatu 27, (017) 261 4991
ma-pe 9-18, la 9-14
Toimitamme myös postitse
- 10 % Antioksidanttiklinikan määräämistä
tuotteista
Life Itäkeskus Piazza
HELSINKI
Life Lahti
Itäkatu 1, 2.kerros (09) 323 7704
Life Itäkeskus City-Jätti
HELSINKI
TRIO
Kauppakuja, Aleksanterinkatu 22
(03) 751 1369
City-Jätin käytävä, Asiakkaankatu 11
(09) 325 2226
- 10 % Antioksidanttiklinikan määräämistä
tuotteista
Life
Kauhajoki
Life
Sörnäinen
Luontaistuote Keto-Aro
Ideaparkinkatu 4
(02) 909 08010
HELSINKI
Hämeentie 58-60 (kurvissa)
00500 HELSINKI
Puh. (09) 7530 976
-10 % Antioksidanttiklinikan
määräämistä resepteistä.
Myös muita edullisia
tarjouksia.
Tervetuloa!
Terveyskauppa
LUONTAISTUOTE
PLANTARA
HELSINKI, Mannerheimintie 5 B
Ark. 9.30-18.30, la 10-16
(09) 654 954
-10% Antioksidanttiklinikan
määräämistä normaalihintaisista
tuotteista.
30
Life
Lempäälä
Ideapark
Life Lielahti
Vitamiinit, luontaistuotteet
ja rohdokset löytyvät meiltä
YRTTI-KESKUS
JOENSUU
Kauppakatu 23
(013) 228 101
yli 34 vuotta
alalla
Luontaistuntija
Kemin Luontaistuote
ja -hoitola
Keskuspuistokatu 3, 040-84 24 595
Avoinna: Ma 9-18, Ti-Pe 9-17, La 9-14
Tuoteostoista kanta-asiakasetu 10 %
LUOMURUOKA-kauppa - KAUNEUSHOITOLA
HIERONTA - AKUPUNKTIO - TURVEHOIDOT
KAARINAN
LUONTAISTUOTE
- 10 % Antioksidanttiklinikan
määräämistä tuotteista
Life
Valkeakoski
Koskikara, (03) 584 7017
Life Lohja
KAARINA
Pyhän Katariinantie 8
(02) 233 2252
Turvesuonkatu 2
(03) 4518 0043
KLAUKKALA
Lepsämäntie 1
(09) 276 4080
Kauppakatu 2 Prismakeskus
(019) 331 080
-10 % reseptille kirjoitetuista tuotteista
Palvelevia terveys- ja luontaistuotekauppoja
Luontaistuntija
Palveleva terveyskauppasi
-10 % Antioksidanttiklinikan
määräämistä tuotteista
TERVEYSKAUPPA
TERVEYS-TUULIA
PORI, S-Market
Tikkulantie 2, (02) 635 3598
Terveyskauppa
TAMPERE
TERVEYSKAUPPA
Insinöörinkatu 23
(03) 363 5113
PORI
Todella edulliset hinnat
Antioksidanttiklinikan asiakkaille
www.terveystuotteet.com
LOHJA
POT POURRI
Virkkalantie 11 (Virkkala)
Nortamonkatu 1, (02) 633 6866
Kauppakatu 14, (019) 322 682
Hervannan
Life Vaasa
Rewell Center
VAASA
Rewell Center 120
(06) 478 1655
Asiantunteva ja edullinen
TERVEYSTUOTEKAUPPA
Luonnonravinto
Varkaus
Yli 35 vuotta
luontaistuotealalla!
Kauppakeskus 32,
(017) 366 9230
ma-pe 9-17, la 9-13
Toimitamme myös postitse
PORI
Isolinnankatu 11, entistä Anttilaa
vastapäätä, (02) 641 3355
Hyvin varustettu luontaistuoteliike
PORI, Mikkola,
Liikekeskus ICCO (Citymarket)
Itäkeskuksen kaari 8, (02) 641 3356
Hyvän Olon
Tuotteet
RAUMA, Karjalankatu 5,
Citymarket, (02) 822 1254
MIKKELI
Erja Koivulehto Oy
Mikonkatu 6, (015) 213 418
MYÖS FARMASEUTTI
PALVELUKSESSANNE
VANTAA, Myyrmanni
(09) 563 6713
ark. 10-20, la 10-18
10 % alennus Antioksidanttiklinikan
resepteistä, muutoin 5 % bonusmahdollisuus
RAAHE
-10 % Antioksidanttiklinikan
määräämistä tuotteista
Kauppakatu 52, (08) 220 006
Myös edullisesti postiennakolla.
Palvelemme: ma-to 9-17, pe 9-18, la 9-14
www.hyvanolontuotteet.com
26 vuotta luontaistuotealalla
TERVEYSKAUPPA
YRTTIPIRTTI
Life CM-Linnainmaa
TAMPERE
Mäentakusentie 1
(03) 364 1050
NUMMELA
Pilkkukuja 2
(09) 222 4008, 044 022 4009
Laaja valikoima luontaistuotteita
Yhteistyössä Antioksidanttiklinikoiden kanssa
Life CM-Turtola
MARJATERTTU
VANTAA, KORSO
Maakotkantie 10
(09) 851 2140
TAMPERE
Sotilaankatu 11
(03) 363 3263
Life Rauma
Savilankatu 2, (02) 822 1077
-10 % Antioksidanttiklinikan
määräämistä tuotteista
RAAHE
Laivurinkatu 19 M 3, (08) 265 656
10 % alennus reseptiasiakkaille
Avoinna ma-pe 9-17, la 9-13
Life
Laitila , (02) 855 630
Life
Riihimäki
RIIHIMÄKI
Keskuskatu 7, puh. 010 421 3200
Prisma, puh. 010 421 3203
Life CM-Nokia
Nuijamiestentie 5
(03) 342 3228
- 10 % Antioksidanttiklinikan
määräämistä tuotteista
Life
Vaasa
Hovioikeudenpuistikko 15
Hovrättsespl. 15 - (06) 317 4493
Kauppahalli
Saluhallen - (06) 317 4025
Life Jumbo
VANTAA, Vantaanportinkatu 3
p. 010 239 2951
Life Myyrmanni
VANTAA, Iskoskuja 3
p. 010 239 2952
-10%Antioksidanttiklinikan
maaräämistä tuotteista
Kauppakeskus Elo - Elotie1 - YLÖJÄRVI
Puh. 010 423 5772
Mikkolantie 2 - YLÖJÄRVI
Puh. 010 423 5771
K-Citymarket Lielahti - TAMPERE
Harjuntausta 7, Puh 010 423 5773
www.misteli.fi
31
NÄKÖKULMA
ANTIOKSIDANTTIHOITO
Toiminnallisen lääketieteen tärkeä osa-alue on antioksidanttihoito. Sillä tarkoitetaan lääkehoitoa sellaisilla
vitamiineilla, hivenaineilla, rasvahapoilla, fosfolipideillä, aminohapoilla ja luonnonlääkkeillä, joilla on solujen
rakenteita suojaava tai korjaava vaikutus.
www.antioksidantti.fi
ANTIOKSIDANTTIKLINIKAT
Helsingin Antioksidanttiklinikka
Kruunuhaan Lääkärikeskus
Tampereen Antioksidanttiklinikka
Kaisaniemenkatu 1 Ba, 2.kerros
HELSINKI
Puh (09) 622 6450 - fax (09) 6226 4510
[email protected]
Hämeenkatu 18 A 10, 5.kerros
TAMPERE
Puh (03) 222 3788 - fax (03) 222 3799
[email protected]
Pohjois-Suomen Antioksidanttiklinikka
Lääkärikeskus Bios
Länsi-Suomen Antioksidanttiklinikka
Kristiinan Lääkärikeskus
Rotuaari, Kirkkokatu 17 C, 3.kerros
OULU
Puh (08) 378 014 - fax (08) 374 392
[email protected]
Kauppatori 3
KRISTIINANKAUPUNKI
Puh (06) 221 2300 - fax (06) 221 2334
[email protected]
LÄÄKÄRIT
32
Erkki
ANTILA
Pertti
LÄHTEENMÄKI
Kaarlo
JAAKKOLA
Rauli
MÄKELÄ
Päivi
MÄKELÄINEN
Yleislääkäri,
filosofian tohtori
Lääketieteen ja
kirurgian tohtori
Kirurgian
erikoislääkäri
Korvatautien
erikoislääkäri
Yleislääketieteen
erikoislääkäri