Mukana myös Vanajavesi

1/2013
HS-Veden asiakaslehti
Suodatinkangas
vähentää Vanajaveden typpikuormaa
s. 7
Puhdistamo
vastaa tiukentuviin
vaatimuksiin
s. 10
M
Kutalanjoen
asukkaita etsittiin
sähkökalastuksella
s. 14
u
Va ka
na na
ke ja my
sk ve ös
us si-
Aulanko Golf
kastelee kenttiään
säästeliäästi
s. 3
AULANKO GOLF
KIERRÄTTÄÄ
KASTELUVEDET
VESIHUOLTO VAATII
ERIKOISOSAAMISTA
Pääkirjoitus
V
esihuoltolaitostoiminnan
osa-alueita ovat raakaveden hankkiminen ja käsittely, veden johtaminen
putkiverkkoa pitkin asiakkaille sekä jätevesien kerääminen viemäriverkoston
avulla ja niiden käsittely – HS-Veden
toimintakenttä on siis laaja. Vesilaitospuoli on tärkeää laatutoimintaa, jossa ei saa tapahtua esimerkiksi alueen
asukkaiden terveydentilaan vaikuttavia, veden laatua heikentäviä lipsahduksia. Jätevesilaitostoiminta puolestaan on merkittävää ympäristötyötä,
jota kehittämällä on pystytty vaikuttamaan mm. Vanajaveden vedenlaatuun, kuten tässä Vanajavesikeskuksen
kanssa yhteistyössä tehdyssä lehdessä
toisaalla on seikkaperäisesti kuvattu.
Viemäröintijärjestelmä on merkittävä osa yhtiön ylläpitämää maanalaista
tekniikkaa. Viemäröintiä on rakennettu
Hämeenlinnan kaupungin alueella viime vuosisadan alkuvuosikymmenistä
lähtien, Akaassa, Hattulassa ja vanhoissa maalaiskunnissa rakentaminen alkoi
myöhemmin. Alkuvaiheessa viemäreitä
rakennettiin yksinkertaisesti vesien pois
johtamiseksi. Vaikka viemärien purkupaikka oli läheinen vesistö, oli toimista merkittävää kansanterveydellistä
hyötyä, kun tautia aiheuttavat likavedet
saatiin johdettua pois taajamista, eikä
vesiklosettien yleistyttyä muita vaihtoehtoja edes ollut. Sittemmin jätevesiä
alettiin käsitellä jätevedenpuhdistamoilla – Hämeenlinnassa 60-luvulla,
maalaiskunnissa pääasiassa 70-luvulla.
Jätevedenpuhdistamoiden
kehittymisen alkuvaiheessa kiinnitettiin erityistä
huomioita siihen mihin tänäkin päivänä, eli fosforin poistoon. Luonnollisesti
myös kiintoainesta poistettiin ja estettiin
vesistöjen selkeä roskaantuminen viemäristön kautta. Erityisesti 1980-luvulla
alettiin kiinnittää huomiota myös orgaanisen aineen poistoon mm. vesistöjen
happitilanteen takia.
Yhdyskuntien ja teollisuuden jätevesien käsittelyn kehittyminen on turvannut pintavesistöjen elinvoimaisuuden
säilymisen. Tätä voi pitää jonkinlaisena
menestystarinana, kuten tässä lehdessä
Reijo Oravaisen artikkelista voi lukea.
Yhdyskuntien
jätevedenpuhdistuksen
suhteen ollaan niin pitkällä, että jatkossa keskityttäneen etenkin toimintavarmuuteen liittyviin kysymyksiin. Toki
yhdyskuntien jätevesissä on myös uusia
tutkimuskohteita ja haasteita: esimerkiksi hormonien, lääkejäämien ja orgaanisten haitta-aineiden puhdistettavuutta
tullaan tulevina vuosina varmastikin
arvioimaan. Laajemmin Vanajaveden ja
muiden vesistöjen tilaan voidaan vaikut-
,
putkien jäätyä
Älä anna vesi
ätyä.
pä
sisään taloon
tai pakkasen
lakkaa,
aveden tulo
.
Muuten juom
ntöstä kakkaa
huuhdella pö
etkä voi edes
ää,
n ei siitä tykk
Vesimittarikaa
ää,
ta sisään lykk
jos kylmä raos
lkeaa,
ittarin lasi ha
silloin vesim
lkeaa.
elä maassa va
vaikkei olis vi
koituu,
nuksiakin siitä
Turhia kustan
noituu.
in
n myöhemm
ja laskua sitte
taa maatalouden kuormitusta vähentämällä sekä muuhun hajakuormitukseen
vaikuttamalla.
Jätevedenpuhdistuksessa syntyy lietettä, jonka HS-Vesi käsittelee varsin pitkälle itse. Esimerkiksi Paroisten puhdistamolla liete mädätetään, siitä otetaan
metaanikaasua hyötykäyttöön ja lopuksi
se kompostoidaan. Yhtiön valmistamat
kompostituotteet ovat Eviran hyväksymiä ja niitä voidaan lainsäädännön
asettamien rajoitusten puitteissa käyttää
erilaisiin maanparannustarkoituksiin.
Liete on arvokasta: se sisältää mm.
maailmanlaajuisesti hupenevaa fosforia,
ja sen jatkokäytön tehostamista tutkitaan
tällä hetkellä laajasti. Liete on kuitenkin kaikissa tilanteissa saatava ajettua
puhdistamoiden aitojen ulkopuolelle.
Toivottavasti lietetuotteiden kysyntä on
jatkossakin sellaista, että niitä voidaan
tavalla tai toisella jatkojalostaen palauttaa luonnon kiertokulkuun.
REISTA
ella,
lot tilki huol
Siis raot ja ko
la.
voiton puolel
olet silloin jo
on päällä,
ä että lämpö
Varmista viel
joka säällä.
a tulee vettä
silloin hanast
tää,
sä vettä käyt
Huoletta voit
yttää,
in hanasta tä
löylykiuluak
joulu,
assa talvi ja
saa tulla rauh
utumiskoulu.
ra
va
ty tämä
kun on läpäis
tari, HS-Vesi
olm, putkimes
Kim Westerh
SHUTTERSTOCK
Vain lyhyeksi leikattuja nurmialueita
keinokastellaan, Aulanko Golfin toimitusjohtaja Kari Kuivasaari sanoo.
Timo Heinonen
toimitusjohtaja, HS-Vesi
A
TA JA -MITT
HDOIS
LTA VESIJO
O
U
H
Ä
Ä
V
Y
N PITÄÄ H
MUISTATHA
Talvi tulee!
TEKSTI TIA YLISKYLÄ KUVAT TIA YLISKYLÄ,
Vedenkulutusta seurataan ympäristösertifikaatin ohjeiden mukaan.
G
olf-kenttään liitetään mielikuva tolkuttomasti vettä
hörppivästä viheriöstä.
– Tuo mielikuva on harhaa. Suomen kesät ovat yleensä sen verran sateisia, että kasteluvettä tarvitaan
vain kuivana aikana, Aulanko Golfin
toimitusjohtaja Kari Kuivasaari sanoo.
Aulanko Golfissa pelikenttien kasteluvetenä käytetään luonnonvettä. Suurin
osa kasteluvedestä kierrätetään.
Salaojiin valunut vesi kerätään talteen kentällä sijaitseviin lampiin. Niihin
kerättyä vettä käytetään uudestaan viheriöiden ja välialueiden kasteluun.
Kuivina aikoina molempien kenttien
kasteluvesi otetaan viereisestä Vanajavedestä. Vesi pumpataan kastelualtaaseen
järven rannalla sijaitsevalta pumppaamolta.
– Järvestä otamme vain tarpeellisen
määrän vettä, 5 000–10 000 kuutiota kaudessa. Rantapumppaamoon on tulossa
tarkka kulutusmittari, Kuivasaari kertoo.
Hänen mukaansa vedenkierrätys
näkyy lampien puhtautena. Golfkentän
ruohopintojen kasvualustana käytettävä
hiekkakerros toimii hyvänä suodattimena.
Ruoho pidetään hengissä
Aulanko Golf sai keväällä kansainvälisen GEO (Golf Environment Organisation) -ympäristösertifikaatin.
Se tarkoittaa sitä, että yritys on valmis panostamaan kestävään kehitykseen
ympäristötoimenpiteiden jatkuvalla parantamisella.
Merkittäviä kehityskohteita ovat esimerkiksi vedenkulutuksen mittaaminen,
niittyalueiden monipuolisuuden parantaminen, vesianalyysien arvioinnin
parantaminen ja energiankulutuksen
vähentäminen.
Lisäksi Aulanko Golf dokumentoi
tarkasti toimintatapansa.
– GEO-sertifikaatti on meille tärkeä
viesti siitä, että ruohoon ei tuhlata ylimääräistä vettä tai lannoitetta. Ruoho pidetään hengissä, mutta sitä ei kasvateta
turhanpäiten, Kuivasaari sanoo.
Pelikenttien ruoholajit on valittu
mahdollisimman hyvin kuivuutta kestäviksi.
Kuivasaari korostaa, että vain lyhyeksi leikattuja nurmialueita keinokastellaan. Reuna-alueet pidetään luonnonvaraisina niittyinä ja karheikkoina.
Fakta
• Aulanko Golf on neljäs GEO-sertifikaatin saanut golfkeskus Suomessa.
• Sertifikaattiin kuuluvat Aulangon
molemmat golfkentät, Eversti ja
Hugo, rakennuksineen.
• Aulangon golfkentät on nimetty
Aulangon perustajan eversti Hugo
Standertskjöldin mukaan.
• Vuonna 1940 perustettu yhdeksän
reiän Hugo on Suomen vanhin
alkuperäisessä muodossaan oleva
golfkenttä.
• Aulanko Golf käyttää kasteluun
noin 7 000 kuutiota järvivettä vuodessa.
OMA VESILÄHDE
Oman vesilähteen käyttäminen vaatii erikoisjärjestelyjä kiinteistössä, jossa
on liittymä HS-Veden vesijohtoverkostoon. Laitoksen veden ja oman vesilähteen veden saa yhdistää samaan putkeen ainoastaan niin sanotun avoimen
ilmatilan kautta, eli kiinteää putkiyhteyttä ei saa olla.
Oman vesilähteen vettä saa laskea viemäriin vain, jos vesilaitos on sen
mitannut. Esimerkiksi karjatilat ja golf-kentät liitetään vesilaitoksen veteen
usein silloin kun oman kaivon kanssa on ongelmia. Yleensä omaa vesikaivoa
ei kuitenkaan poisteta käytöstä, koska sitä on tarkoitus käyttää esimerkiksi
kasteluun. Jarno Laine, suunnittelupäällikkö, HS-Vesi
VESIMITTARI
3
Vanajanselkään Lepaan virran kautta
kohdistunut orgaaninen kuormitus on
vähentynyt 1970-luvun alusta jopa 95
prosenttia.
Fosforikuormituksessa huima lasku
Myös fosforikuormitus on vähentynyt
noin 95 prosenttia 1970-luvun alun tilanteeseen verrattuna (kuva).
kuulaa.
– Nytkin on hauikset kipeät kahvakuulatreenistä!
kg/d
200
140
180
120
160
140
100
120
80
100
60
80
60
40
40
20
20
fosforikuormitus
kesä
talvi
2012
2010
2008
2006
2004
2002
2000
1998
1996
1994
1988
1986
1984
1982
1980
1978
1976
0
1974
HS-Vesi tarjoaa asiakkailleen nykyaikaisen maksutavan, e-laskun. Se on sähköisessä muodossa oleva
lasku, jonka asiakas saa omaan verkkopankkiinsa.
E-lasku hyväksytään nappia painamalla, mutta
laskulle voi määritellä myös automaattisen veloitusajankohdan.
E-laskut arkistoituvat verkkopankkiin, joten niistä ei tule jätettä.
Asiakas saa internetin kautta toimivan palvelun käyttöönsä solmimalla verkkopankkisopimuksen omassa pankissaan. Tämän jälkeen voi tehdä
verkkopankissa e-laskutussopimuksen HS-Veden laskuista. Tunnistetietona
tarvitaan viitenumero edellisestä laskusta. Laura Haavisto, talouspäällikkö, HS-Vesi
Eniten tähän on vaikuttanut asutuksen jätevesien käsittelyn tehostuminen.
Suurin yksittäinen kuormittaja on
HS-Veden Paroisten puhdistamo, mutta
sen kuormitus on kuitenkin laskenut viimeisten 10 vuoden aikana.
Typpikuormitus on pysynyt koko
ajan samalla tasolla vaihteluvälissä
600 – 1 000 kg N/d.
Typpikäyrät ovat olleet koko ajan
nousussa, koska sekä typpitason että
vuosittaiset pitoisuusvaihtelut määrää
hajakuormitus.
Onneksi typpi ei ole minimiravinne
Vanajaveden eikä myöskään Vanajanselän alueella.
Kaikki panokset on siten jatkossakin
suunnattava fosforikuorman vähentämiseen.
Hajakuormitus suurin ongelma
µg/l
1972
E-LASKUN SAA VERKKOPANKKIIN
LEPAANVIRTA (PISTE VAN1/23)
Fosforikuormitus (kg/d) ja fosforipitoisuus (µg/l)
vuosina 1964 – 2012
1970
Hänen tehtäviinsä kuuluu asiakaspalvelun lisäksi yleislaskutus.
– Parasta työssäni on, jos onnistun
selvittämään asian niin, että asiakaskin
Vanajaveden happitilanne on korjaantunut näillä toimilla tuntuvasti, eikä
laaja-alaista happikadon vaaraa enää
ole. Syvänteissä toki hapettomuutta
edelleen esiintyy voimakkaan rehevyyden takia.
Orgaaninen kuormitus romahtanut
1968
Ammattilaisen nurkka
VESIMITTARI
YLEENSÄ IHMISET
SOITTAVAT VESILASKUN
SUURUUDESTA.
on vastaukseeni tyytyväinen. Hankalissa
tapauksissa yritän asettua asiakkaan asemaan ja ymmärtää hänen tilanteensa.
Leena Karin työnkuva ei ole vuosien
saatossa muuttunut paljonkaan, mutta
laskutusohjelmat ovat.
Seuraava suuri muutos on maaliskuussa 2014, kun hänen työpisteensä
muuttaa kaupungintalolta uuteen toimitilaan, jätevedenpuhdistamon kylkeen.
Vapaa-ajallaan Leena Kari harrastaa
liikuntaa: tyttären Sulo-koiran kanssa
lenkkeilyä, kuntonyrkkeilyä ja kahva-
REHEVYYS RIIPPUU NYT
HAJAKUORMITUKSESTA.
Reijo Oravainen, limnologi
Vanajaveden rehevyys riippuu nyt lähes
yksinomaan hajakuormituksesta.
Lopputalven alhaiset fosforipitoisuudet paljastavat, että pistekuormitus on
saatu hallintaan, mutta se ei näy kesätuloksissa, koska hajakuormitus lisää voimakkaasti rehevyyttä.
Hajakuorma nostaa rehevyyden
avovesiaikana erittäin rehevälle tasolle.
Rehevyydestä seuraa leväkukintoja
ja alusveden happikatoa, joka kiihdyttää
sisäistä kuormitusta.
Ilman hajakuorman vähentämistä
tätä noidankehää ei saada katkaistua.
Asiantuntijavieras
4
vesilaskun perusteista.
– Yleensä ihmiset soittavat vesilaskun suuruudesta. Lasku on asiakkaan
mielestä liian suuri, ja silloin selvitellään, mistä yllätykset johtuvat, Leena
Kari kertoo.
Tavallista suurempaa vesilaskua ihmetteleviä hän neuvoo ensimmäisenä
tarkistamaan mahdolliset vesivuodot.
Vessanpytystä kannattaa aloittaa.
– Pytyn sisäpuoli vuorataan illalla
vessapaperilla. Jos paperi on aamulla
kostunut, pytty vuotaa.
Pikkuvuodoillakin on merkitystä.
Ompelulangan ohut vuotokohta aiheuttaa vuodessa noin 30 kuution ylimääräisen vedenkulutuksen.
Jos taas vuoto on parsinneulan kokoinen, valuu vettä hukkaan jo noin 300
kuutiota vuodessa.
Vessanpytyn jatkuvaa vuotoa verrataan tulitikun kokoiseen vuotoaukkoon.
Se tietää noin 3 000 kuutiota hukkavettä
vuodessa.
Työpiste siirtyy ensi vuonna
Leena Kari on työskennellyt vesihuollon parissa kaikkiaan 13 vuoden ajan.
Viime vuoden alussa hän siirtyi Akaan
kaupungin vesipalveluista HS-Veden
palvelukseen.
SHUTTERSTOCK
1966
A
urinko tervehtii sivuikkunasta, kun HS-Veden palvelusihteeri Leena Kari istahtaa
työtuoliinsa. Pian soi puhelin.
Soittaja saa Leena Karilta selvityksen
TEKSTI TIA YLISKYLÄ KUVAT TIA YLISKYLÄ,
J
Kausiteollisuus oli merkittävä orgaanisen aineen kuormittaja vielä 1970-luvun alussa, mutta se supistui voimakkaasti vuosikymmenen puolivälissä.
Kausiteollisuus loppui kokonaan
vuoteen 1998, kun Turengin sokeritehdas lopetti.
Orgaaninen
kuormitus
väheni
1980-luvun puolivälissä myös Tervakoski Oy:n jätevesien biologisen käsittelyn
ansiosta.
ätevesikuormituksen aiheuttama
likaantuminen oli Vanajaveden
reitillä voimakasta ennen puhdistamoiden valmistumista.
Lisäksi vesistöä kuormitti kausiteollisuus: Turengin Sokeritehdas Janakkalassa ja Hämeen Peruna Hämeenlinnassa.
Kausiteollisuuden kuormitus painottui
loppukesään ja syksyyn.
Alkutalvella 1971 koettiin jopa laaja
happikato ja kalakuolemien suma reitin
alaosalla. Vanajavesi kärsi myös voimakkaasta likaantumisesta, leväkukinnoista ja rehevyydestä.
Tilanne alkoi korjaantua 1970-luvun
puolivälissä, kun asutuksen puhdistamot
valmistuivat ja sokeritehdas tehosti jätevesien käsittelyä. Hämeen Peruna siirtyi
samaan aikaan Renkoon.
1964
Leena Kari, palvelusihteeri
Toimipaikka Akaan Toijalassa
Työtehtävät: Laskutus ja asiakaspalvelu
Kaikki panokset on suunnattava fosforikuorman vähentämiseen, limnologi Reijo Oravainen kirjoittaa.
1992
SELVITTÄÄ
LASKUJEN
TAUSTAT
1990
Leena
VANAJAVEDEN KUORMITUSTA
ON ONNISTUTTU KEVENTÄMÄÄN
VESIMITTARI
5
KIRISTYVÄT VAATIMUKSET
muokkaavat
jätevesien käsittelyä
TEKSTI TAPANI
SULIN
KUVAT SANNA
HEINONEN
Biologinen jätevedenpuhdistus yleistyi kunnallisilla puhdistamoilla 1950- ja
1960-luvuilla.
Biologinen jätevedenpuhdistus muutti
eloperäisen lika-aineen bakteerikasvun
avulla bakteerimassaksi ja hiilidioksidiksi. Ylimääräinen bakteerimassa kuivattiin jätevesilietteeksi muiden laskeutettujen lietteiden kanssa.
Näin saatiin vähennettyä biologista
kuormitusta.
Pohjoismaissa huomattiin, että vesistöjen rehevöityminen riippuu fosforin
määrästä ja puhdistamoissa aloitettiin jo
1970-luvun alussa fosforin saostus alumiini- ja rautakemikaaleilla.
Typen poistovaatimus tiukentui
Keski-Euroopassa vedet kulkevat joissa
nopeasti meriin, ja sisävesistöjä on varsin vähän verrattuna Pohjoismaihin.
HS-Veden käyttöpäällikkö Tapani Sulin ja
metanoliasemasta lopputyötä tekevä Enni
Rokkanen tänä vuonna käyttöönotetulla
metanoliasemalla.
J
6
VESIMITTARI
ALUKSI PUHDISTAMOILLA
EROTETTIIN ROSKAT
JA HIEKKA VEDESTÄ.
Typen poisto alkoi Hämeenlinnassa vuonna 1991, jolloin ammoniakin
hapettamiseen tarkoitettu biologinen
puhdistamo aloitti toimintansa. Kokonaistypen poistovaatimus astui voimaan
vuoden 2012 alusta.
Hämeenlinnassa kehitetään uutta
Orgaanisen kuormituksen, fosforin, sekä
typen eri muotojen, ammoniakin ja kokonaistypen, määrien täytyy olla alle
lupaviranomaisten asettamien raja-arvojen puhdistetussa jätevedessä.
Tavoitteeseen on Hämeenlinnassa
pyritty pääsemään käyttämällä jo olemassa olevia rakenteita ja altaita hyväksi
uusissa prosesseissa, rakentamalla uutta
ja saneeraamalla.
Esimerkiksi puhdistamon esikäsittely- ja flotaatiovaiheen prosessit on uudistettu. Lisäksi vuonna 2013 on otettu
käyttöön typenpoistoa tehostava lisäravinteen (metanoli) annostelu.
Prosessien kehittäminen tällä tavalla tiukentuvien vaatimusten ja mahdollisuuksien mukaan on taloudellisinta,
mutta työlästä.
Erityisesti se edellyttää työntekijöiden taitoa ja avoimuutta uusille ratkaisulle, riittävästi tietoa puhdistamoprosessin eri vaiheista ja lisäksi luotettavaa
prosessiautomaatiota.
MIKROBIT HAUKKAAMAAN
VANAJAVEDEN TYPPIKUORMAA
Prosessien kehittäminen on taloudellisinta mutta työlästä,
kirjoittaa HS-Veden käyttöpäällikkö Tapani Sulin.
ätevesien käsittely aloitettiin Suomessa, kuten muuallakin maailmassa, terveydellisistä syistä.
Ihmiset sairastuivat likaisen
veden aiheuttamiin tauteihin, varsinkin
koleraan, koska juomavedeksi käytetty
vesi oli jäteveden saastuttamaa.
Helsingissä ja muissa Suomen suurimmissa kaupungeissa ryhdyttiin viime
vuosisadan alussa johtamaan jätevesiä
pois juomavesilähteinä käytetyistä vesistöistä ja tekemään puhdistushankkeita.
Hämeenlinnaan rakennettiin ensimmäinen jätevesipuhdistamo ja sinne
johtava viemäriverkko Paroisten syrjäi-
Tämä vaikuttaa jätevesien puhdistamiseen siten, että meriluonnon hyvinvoinnin kannalta pitää jätevesistä poistaa typpeä ennemmin kuin fosforia, eli
typpi on siellä minimiravinne.
Typen käsittelyn vaatimukset tulivat
myös Suomeen. Aluksi ammoniakkia
hapetettiin nitraatiksi. Myöhemmin vaatimukset tiukentuivat, ja siirryttiin kokonaistypen poistovaatimuksiin.
Professori Lauri Arvola johtaa
N-SINK-tutkimushanketta.
TEKSTI & KUVA TIA YLISKYLÄ
seen kaupunginosaan vuonna 1966.
Laitos oli silloin varsin ajanmukainen,
jopa edistyksellinen.
Hämeenlinnan puhdistamoon
laajennus
Suomen laki velvoitti rakentamaan kunnallisia jätevedenpuhdistamoita 1970-luvun alussa. Silloin satoihin kuntiin
nousikin enimmäkseen kemiallis-biologisesti vettä puhdistavia laitoksia.
Hämeenlinnan alkuperäinen jätevedenpuhdistamo muuttui ahtaaksi
1960-luvun aikana.
Laitoksen
laajennus
suunniteltiin suurten kasvuennusteiden aikaan
1970-luvulla, ja laajennuksesta tuli niin
suuri, ettei tavoitteen mukaisia vesimääriä koskaan saavutettu.
Aluksi Paroisten laitokselle tulivat
Hattulan ja Hämeenlinnan jätevedet,
mutta myöhemmin myös Rengon, Tuuloksen ja Hauhonkin vedet mahtuivat
sinne.
Fosforin merkitys ymmärrettiin
Pohjoismaissa
Aluksi jätevedenpuhdistamoilla erotettiin vain roskat ja hiekka vedestä.
Fakta
• N-SINK-hanke on Helsingin yliopiston Lammin biologisen aseman 4-vuotinen projekti.
• Hankkeen tarkoituksena on sisävesien ja Itämeren typpikuormituksen vähentäminen.
• Testauspaikat ovat Vanajaveden lisäksi Keurusselkä ja Petäjävesi.
• Kanta-Hämeestä mukana ovat
myös HS-Vesi, Janakkalan Vesi,
Vanajavesikeskus ja Hämeen liitto.
Vanajaveden typpikuormitus vähenee
huomattavasti, jos tutkijoiden ennakkolaskelmat pitävät paikkansa.
Vastikään käynnistyneessä tutkimushankkeessa tullaan testaamaan mikrobien, eli vesistöjen pieneliöiden, tehoa
nitraattitypen poistamisessa.
Taustalla on EU:n vaatimus typenpoiston tehostamisesta.
Vanajaveden pohjaan suodatinkangas
Yksi testauspaikoista tulee olemaan Hämeenlinnassa.
Paroisten jätevedenpuhdistamolta
lasketaan puhdistettua jätevettä Vanajaveteen Kirstulansalmen eteläpuolelle.
Järven pohjaan on tarkoitus asentaa
kookas suodatinkangas. Sen tehtävänä
on pidättää puhdistettua jätevettä järven
pohjassa.
Kun puhdistettu jätevesi pidetään
nykyistä pidempään kosketuksessa pohjasedimentin kanssa, pääsevät rajapin-
nassa asuvat mikrobit kuluttamaan jäteveden nitraattityppeä.
– Tätä kutsutaan ekosysteemipalveluksi, kun järven pohjassa jo olemassa
olevia mikrobeja syötetään nitraattitypellä, Lammin biologisen aseman professori Lauri Arvola selvittää.
Typen poisto voi ruokkia leviä
N-SINK-tutkimushankkeessa on menossa tiedonkeruuvaihe. Ennakkolaskelmat
ovat erityisen tärkeitä, sillä vielä ei ole varmaa, onko typen poistaminen järkevää.
– Jos typpi loppuu vedestä kokonaan, se suosii sinileviä. Toisaalta, nitraattitypen määrä on Vanajavedessä
keskimääräistä korkeampi, Lauri Arvola
puntaroi.
Hänen mukaansa menetelmää testataan aluksi laboratoriossa. Vanajaveteen
suodatinkangas asennetaan aikaisintaan
kesällä 2015.
VESIMITTARI
7
Vanajavesikeskus
ÄIMÄJÄRVEN PIENPUHDISTAMO TOIMII MAINIOSTI
VANAJAV
YH
Pohjatyö on tehty hyvin
8
T
ämä on huippua, koska nyt
meillä on tulevaisuus, Vanajavesikeskuksen pääsihteeri
Sanni Manninen Johansen
iloitsee.
Vanajavesi-hankkeen perintö jatkuu
ensi vuodesta pitkäjänteisenä ja pysyvänä toimintana, jota ohjaa Vanajavesi-säätiö.
Näin runsaat kolme vuotta sitten
käynnistyneen Vanajavesikeskuksen toiminta jatkuu varmalla pohjalla.
– Hanke oli todella tärkeä, mutta hanke yksinään ei riitä, sillä kaikilla
hankkeilla on päätepiste. Nyt saamme
itsenäisyyden, vaikutusvaltaa ja lisää uskottavuutta oikeasti muuttaa maailmaa,
Manninen Johansen sanoo.
VESIMITTARI
Vanajavesi-hanke on rakentanut varman
perustan toiminnan jatkamiselle. Tärkeässä roolissa on Vanajavesikeskuksen
ammattitaitoinen ja asiantunteva henkilökunta.
– Meillä on paljon eri alojen osaamista, ja kaikki panevat itsensä likoon,
Manninen Johansen kiittää.
Vanajavesikeskuksen takana on
hyvin laaja yhteistyö: mukana on kansalaisjärjestöjä, tutkimus- ja oppilaitoksia, yrityksiä, viranomaisia, etujärjestöjä
sekä kaikki alueen kunnat.
– On iso saavutus, että olemme näinä aikoina saaneet näin isot yhteistyökumppanit säätiön taakse.
Lisäksi toimintaa tukee iso joukko
innostuneita ihmisiä. He ovat alueen
asukkaita tai muutoin vesiensuojelusta
huolta pitäviä kansalaisia.
– Koko ajan julkisen puolen rahoja leikataan. Sitä enemmän on tarvetta
Vanajavesikeskuksen kaltaiselle voima-
Vanajavesikeskuksen
perusrahoitus
näyttää tällä hetkellä hyvältä, mutta uusia yhteistyökumppaneita etsitään koko
ajan pitkäaikaiseen vesien laadun parantamistyöhön.
Ensi vuoden alusta kaikki voivat
tukea Vanajavesikeskuksen toimintaa
rahallisesti. Parhaillaan haetaan keräyslupaa kampanjaa varten.
NYT SAAMME
LISÄÄ
USKOTTAVUUTTA.
– Jokainen lahjoitus on meille yhtä
arvokas. Olemme jo saaneet lahjoituksia, merkittäviäkin, Manninen Johansen
kertoo.
Häntä lämmittää myös pienlahjoittajien hyvät ideat. Esimerkiksi eräs
Vanajaveden ystävä lahjoitti isänsä
syntymäpäivälahjaan tarkoitetut rahat
Vanajaveden suojelutoimintaan. Isä sai
muistoksi kiitosdiplomin.
Vanajavesikeskuksen rahankeräyskampanjan ennakkomarkkinointi alkaa
loppuvuodesta. Silloin julkistetaan myös
keräyskohteet.
Rauno Hiekkanen esittelee pienpuhdistamoa, joka kuljettaa ojassa
virtaavan veden kahden laskeutumisaltaan kautta Äimäjärveen.
Rauno Hiekkanen Äimäjärven suojeluyhdistyksestä ei pidättele innostustaan
esitellessään mustaa pömpeliä Äimäjärven rannan tuntumassa.
Vempele on fosforisieppari, eli
eräänlainen valumavesien pienpuhdistamo. Sen avulla Äimäjärveen laskevan
ojan fosforipitoisuudet ovat pienentyneet.
– Puhdistamo on poistanut fosfaatteja noin 80 prosenttia ja typpeä noin
puolet luonnontilaan verrattuna. Järjestelmän on suunnitellut ja rakentanut Insinööritoimisto Saloy, Hiekkanen kertoo.
Vaan hyvien uutisten lisäksi on
huonojakin. Puhdistamon kautta kulkeneen veden ph-arvo on laskenut 7,5:stä
3,5:een.
– Tätä ei kuitenkaan tarvinne pitää
haitallisena, koska järveen valuva vesi
leviää laajalle alueelle. Odotamme kuitenkin laitevalmistajalta ideoita pulman
ratkaisemiseksi.
Veteen lisätään rautasulfaattia
Reilu vuosi sitten käyttöön otettu pienpuhdistamo kuljettaa ojassa virtaavan
veden kahden laskeutumisaltaan kautta
Äimäjärveen.
ST
KI
Y Ö S TÄ
Puhdistamossa kauttakulkumatkalla
olevaan veteen lisätään rautasulfaattia,
jonka avulla saostetaan fosfaatteja.
Ensimmäinen allas kerää saostuneet
fosfaattirakeet.
Toiseen altaaseen kasvaa myöhemmin vesikasveja, jotka vielä puhdistavat
vettä ennen kuin se virtaa Äimäjärveen.
Kosteikkoaltaat rakennettiin Vanajavesikeskuksen, Hämeen Ely-keskuksen,
Hämeenlinnan kaupungin ja Kutilan
jakokunnan rahoituksella. Kustannuksia
kertyi lähemmäs 40 000 euroa.
Lisäksi Vanajavesikeskus hankki fosforisiepparin ja rautasulfaattia kahden
vuoden tarpeeksi.
Äimäjärven suojeluyhdistys vastasi
altaiden suunnittelusta ja rakennustöiden valvonnasta. Altaat rakensi maanrakennusurakoitsija Antero Jokinen.
– Tarkoitus on jatkaa vastaavanlaisten kosteikkoaltaiden rakentamista
myös muihin rusaasti ravinteita kuljettaviin ojiin, Rauno Hiekkanen kertoo.
Äimäjärven tila on luokiteltu välttävän ja tyydyttävän välille.
Vanajavesikeskus ja sen tavoitteet
• Vanajavesikeskus aloitti toimintansa vuonna 2010.
• Työntekijöitä on viisi.
Tavoitteet:
• Vanajanselkä on hyvässä tilassa 15
vuoden kuluttua ja myös muiden
sen valuma-alueella olevien järvien ja jokien tila on parantunut.
• Muut ympäristö- ja kulttuuriarvot
ovat vahvistuneet.
• Vesiin liittyvä virkistyskäyttö ja
matkailu on voimistunut.
• Tieto ja osaaminen on lisääntynyt.
• Yhteistyö eri toimijoiden kesken
ja yli hallinnollisten rajojen on lisääntynyt.
• Hämeen hienoista vesistä on tullut
alueen asujille ja yrittäjille myönteistä imagoa.
Lisätietoja ja
yhteystiedot
Ammattinaisen nurkka
Ammattinaisen nurkka
Sanni Manninen Johansen suunnittelee rahankeräyskampanjaa.
Ensi vuonna käynnistyy rahankeräys
EI
T
TEKSTI & KUVAT TIA YLISKYLÄ
varoja kokoavalle ja ihmisiä yhdistävälle
toimijalle, joka myös etsii uusia resursseja, Manninen Johansen sanoo.
I-
ERK
Säätiö takaa jatkuvuuden
VANAJAVEDEN
PARANTAMISEEN
Vanajavesikeskuksen
toiminnot
siirtyvät ensi vuoden alusta vaiheittain
Hämeen liiton alaisuudesta Vanajavesisäätiön alaisuuteen. Säätiön hallitus on
ottanut ohjat ja suuntaa toimintaa.
– Olemme saaneet hankkeilla paljon aikaiseksi, mutta nyt voimme toimia
määrätietoisemmin ja pitkäjänteisesti.
ES
ESIM
www.vanajavesi.fi
VESIMITTARI
9
ALAJÄRVESSÄ
haihtuminen on suurempaa
KUIN VEDENOTTO
TEKSTI & KUVAT TIA YLISKYLÄ,
SHUTTERSTOCK
GRAFIIKKA SHUTTERSTOCK,
PIIA LAITILA
– Laskelma ei silti ole lopullinen totuus, koska emme tiedä, minkä verran
vettä valuu pohjaveteen, ja minkä verran taas pohjavedestä tulee vettä, Mäkelä korostaa.
Saattaa olla, että järvestä poistuva
vesi korvautuu pohjavedellä. Varmaa
tietoa ei ole.
Nykyinen vedenotto alle puolet
sallitusta
VEDENOTTO
v
3
PA
7,
3
milj. m3/v
m 3/
milj. m3
LU
3,7
mi
l j.
HAIHDUNTA
VE
D E N OT T O O
N
HS-Veden tilastojen mukaan vesiyhtiö
pumppaa Alajärvestä noin kolme miljoonaa kuutiota vettä vuodessa.
Määrälle voisi viheltää, mutta suurempi uutinen on kuitenkin se, että Alajärvestä haihtuu vettä peräti 3,7 miljoonaa kuutiota vuodessa.
Luonnonmukaisen haihtumisen määrä siis ylittää vedenoton määrän.
Tilastojen mukaan heinä- ja elokuussa saattaa järvien pinta Etelä-Suomessa laskea jopa 13 senttimetriä kuukaudessa haihtumisen vuoksi.
Hämeenlinnassa vesiyhtiö ottaa
Alajärvestä järvivettä paljon vähemmän
kuin mitä vedenottolupa sallii. HS-Vesi
saisi pumpata vettä jopa 7,3 miljoonaa
kuutiota vuodessa.
EMME TIEDÄ
POHJAVEDEN
OSUUTTA.
Luvan mukainen maksimimäärä
kuulostaa hurjalta Suvi Mäkelän korvissa. Vedenottolupa on myönnetty vuonna
1975.
Lupa velvoittaa vesiyhtiötä tarkkailemaan vedenpinnan korkeutta jopa
päivittäin.
Minimivirtaus kuivattaisi kosket
Nykyisellä vedenoton määrällä Alajärvestä virtaa vettä eteenpäin vähintään
20 000 kuutiota vuorokaudessa. Tulva-aikana virtaus voi olla jopa 347 000
kuutiota vuorokaudessa.
Vedenottoluvassa määrätään, että
vettä täytyy päästää virtaamaan eteenpäin vähintään 6 000 kuutiota vuorokaudessa.
Jos vesiyhtiö pumppaisi Alajärvestä
vettä luvan mukaisen enimmäismäärän,
virtaisi vettä pienimmillään vain noin
6 700 kuutiota vuorokaudessa. Se tietäisi kuivia uomia.
– Silloin voisi jo sanoa, että hämeenlinnalaiset ovat juoneet vedet Katiskosken alapuolelta.
POHJAVESI
?
milj. m3
VIIPYMÄ*
513
vrk
Ammattinaisen nurkka
52
milj. m3
VIRTAAMA
POIS
n.
41
milj. m3/v
*laskennallinen aika, kuinka kauan koko
järven vesitilavuuden vaihtuminen kestää
L
uvan mukaan Alajärvestä saisi pumpata paljon nykyistä
enemmän juomavedeksi muutettavaa raakavettä. HS-Veden
vedenotto vaikuttaa Hämeenlinnan Alajärven vedenpinnan korkeuteen hyvin
vähän.
10 VESIMITTARI
Tosiasiassa luonnollinen haihtuminen on suurempaa kuin Alajärvestä pois
pumpattavan veden määrä.
Tämä selviää Vanajavesikeskuksen
vesiasiantuntijan Suvi Mäkelän laskelmista. Hän selvitti, mikä osuus juomaveden ottamisella on Alajärven vesitaseeseen.
Fakta
• HS-Vesi tekee järvivedestä tekopohjavettä Ahveniston harjulla.
• Sinne pumpataan vettä Alajärvestä.
• HS-Vesi ottaa tällä hetkellä Alajärvestä vettä noin 3 miljoonaa kuutiota vuodessa.
VAIKUTTAAKO VEDENOTTO
JÄRVEN TILAAN?
Vanajavesikeskuksen vesiasiantuntija Suvi Mäkelän mukaan
vedenotolla ei pitäisi olla vaikutusta Alajärven tilaan. Paitsi
välillisesti kuivina aikoina.
– Silloin kun veden haihtuminen on suurta, laskee vedenpinta hieman rajummin kuin luontaisesti. Vedenpinnan
nopea lasku saattaa lisätä vesikasvillisuuden määrää, Mäkelä
sanoo.
Mäkelä muistuttaa, että HS-Vesi on sitoutunut pitämään
Alajärven vedenpinnan pikemminkin ylätasolla kuin alatasolla. Näin ollen järven virkistyskäyttö otetaan huomioon
niin hyvin kuin se on mahdollista.
– Toisaalta, padon alapuolisen veden riittävyyden kanssa
joudutaan tasapainoilemaan, Mäkelä toteaa.
Suvi Mäkelän mukaan vedenotto ei
vaikuta Alajärven veden laatuun.
Ammattinaisen nurkka
JÄRVEN
TILAVUUS
VESIMITTARI
11
VESISTÖÖN VALUU LÄÄKKEITÄ
VANAJAVEDEN TILA ON
välttävä
JA tyydyttävä
TEKSTI TIA YLISKYLÄ KUVAT SHUTTERSTOCK
V
anajaveden ekologinen tila
on Miemalanselältä Lepaan virralle saakka edelleen välttävä ja Vanajanselän osalta tyydyttävä.
Järvi sai täsmälleen samat arvosanat viisi vuotta sitten, jolloin edellinen
luokittelu tehtiin. Uusimmat luokittelutiedot alueen vesien tilasta julkaistaan
Hämeen ELY-keskuksen verkkosivuilla
lokakuussa.
– Hajakuormituksen vähentäminen
on äärimmäisen hidasta. Vaikka koko
ajan tapahtuu jotain, se ei näy heti,
Vanajavesikeskuksen vesistöasiantuntija
Suvi Mäkelä sanoo.
– Luonto reagoi viiveellä, Vanajavesikeskuksen pääsihteeri Sanni Manninen Johansen lisää.
Mäkelä ja Manninen Johansen korostavat, että jokaisen on tehtävä oma
osuutensa vesien suojelussa.
– Mikään virasto tai instanssi ei hoida tätä kenenkään puolesta. Olemme
avuksi, mutta emme voi ratkaista ongelmaa, Mäkelä sanoo.
12 VESIMITTARI
FOSFORIKUORIMITUKSEN
AIHEUTTAJAT
On tärkeää vähentää pelloilta tulevaa
kuormitusta, hydrologi Antti Taskinen
sanoo.
Vaikka jätevesien puhdistamisen tekniikka kehittyy, päätyy vesistöihin yhä
lääkkeitä ja muita kemikaaleja.
Viime syksynä käynnistynyt nelivuotinen Conpat-tutkimushanke kehittää
uusia menetelmiä veden haitta-aineista
johtuvien ongelmien ratkaisemiseksi.
Ensimmäisiä tutkimustuloksia ei ole
vielä julkaistu, mutta vesinäytteistä on
jo löytynyt muun muassa antibiootteja
sekä särky- ja epilepsialääkkeitä.
Vaikka pitoisuudet ovat pieniä, on
lääkejäämistä haittaa vesiympäristölle.
Kun eri lääkkeiden voimakkuudet lasketaan yhteen, voi aineiden yhteisvaikutus
olla haitallinen.
Voisiko puhdistusta tehostaa?
on ulkoisen ravinnekuormituksen vähentäminen.
– Silloin vähenee myös sisäinen
kuormitus eli fosforin vapautuminen
sedimentistä takaisin veteen. Sisäinen
kuormitus on luonnollinen osa järven
ravinnekiertoa, mutta ulkoisen kuormituksen kasvaessa se voi merkittävästi
lisääntyä.
Fosforikuormitus on laskenut
huikeasti
Ratkaisu on hajakuormituksen
vähentämisessä
Pulman nimi on fosfori
70 % pellot
13 % muu maa-alue
(esim. metsät ja suomaat)
9%
pistekuorma
8%
haja-asutus
(esim. jätevedenpuhdistamot)
LÄHDE SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS
GISBLOOM-HANKE
/
Vanajanselän pohjaan sedimentoituu
vuosittain arviolta noin 36 000 kiloa
fosforia.
Mitä tämä käytännössä tarkoittaa,
hydrologi Antti Taskinen Suomen ympäristökeskuksesta?
– Osa sedimentoituvasta fosforista
jää sedimenttiin, osa voi päätyä takaisin
järveen aiheuttaen rehevöitymistä, Taskinen vastaa.
Hänen mukaansa paras tapa järven
tilan parantamiseksi pitkällä aikavälillä
Valtaosa fosforikuormasta on peräisin pelloilta, mutta haja-asutuksen ja pistekuormituksen merkitystä ei pidä vähätellä.
– Jos haluamme parantaa vesien tilaa, niin ratkaisu on hajakuormituksen
vähentämisessä, Suvi Mäkelä linjaa.
Ympäristökeskuksen Antti Taskinen
on samaa mieltä, koska hajakuormituksen osuus on selvästi suurin.
– Hajakuormituksesta 70 prosenttia
on peräisin pelloilta ja 13 prosenttia muulta maa-alueelta. Tärkeää on vähentää nimenomaan pelloilta tulevaa kuormitusta.
Suomeen on penätty tehokkaampaa jätevesien puhdistamista.
Nyt jätevedet puhdistetaan useimmiten kemiallisella saostuksella, joka
poistaa hyvin ravinteita, mutta päästää
läpi monia lääkeaineita. Tehokkaampana menetelmänä pidetään esimerkiksi
aktiivihiiltä tai otsonointia.
– Varmaan näin on, mutta puhdistamisen kustannukset olisivat myös
erittäin huomattavat. Hankkeessamme
tulemmekin tarkastelemaan altistumisen
aiheuttamia haittoja suhteessa puhdistamiskustannuksiin, sanoo Conpat-hankkeen vastuuhenkilö, yksikönpäällikkö
Timo Huttula Suomen ympäristökeskuksesta.
Fosforikuormituksen määrä on pistekuormituksessa laskenut huikeasti vuoden 1974 huippulukemista.
Silloin fosforia pääsi veteen pahimmillaan yli 200 kiloa vuorokaudessa
pistekuormituspaikoissa. Vuonna 2010
vastaava luku oli noin 20 kiloa.
Typen osalta kuormituksen vähentyminen ei ole ollut yhtä merkittävää.
Kuluttajat voivat itse vähentää lääkejäämien määrää vesistöissä toimimalla
vastuullisesti.
Vanhoja lääkkeitä ei saa hävittää
kotitalousjätteen mukana tai huuhtelemalla niitä viemäriin. Vanhentuneet tai
käyttämättä jääneet lääkkeet ovat ongelmajätettä ja ne tulee toimittaa apteekkiin asianmukaisesti hävitettäviksi.
Conpat on Suomen ympäristökeskuksen, Suomen Akatemian, Terveyden
ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Valtion
taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT),
Turun Seudun Veden, Readingin yliopiston ja Pirkanmaan ELY-keskuksen yhteinen tutkimushanke.
– Typpi on teknisesti niin paljon vaikeampi saada pois, Mäkelä perustelee.
Lisäksi typen poisto on kallista ja nykytiedon mukaan sisävesillä kannattaa
keskittyä fosforin poistamiseen.
Vaikka fosforikuormituksen määrä
on laskenut, Vanajanselän fosforipitoisuus ei ole pienentynyt samaa tahtia.
– Viive johtuu siitä, että sisäinen
kuormitus pääsee tasapainoon ulkoisen
kuormituksen kanssa vasta pitkän ajan
kuluttua, Taskinen sanoo.
Fakta
• Hämeenlinnan keskustan suunnasta tuleva virtaama tuo Vanajanselälle vuosittain noin 43 000 kiloa fosforia.
• Vanajanselältä lähtee fosforia Pirkanmaan suuntaan noin 22 000 kiloa vuosittain.
• Fosforia sedimentoituu Vanajanselän pohjaan noin 36 000 kiloa vuosittain.
• Kokonaisfosforin määrä on 20–70 mg/m3, ja kokonaistypen 900–2 200 mg/m3.
• Vanajanselän tilaa ja kustannustehokkaita kuormituksen vähennystoimenpiteitä
on tarkasteltu GisBloom-nimisessä EU:n Life-hankkeessa.
Lisätietoja: www.syke.fi/hankkeet/gisbloom. Lähde: Suomen ympäristökeskus.
VESIMITTARI
13
Uusimmat tiedotteet sekä lisätietoja hankkeista löydät
HS-Veden verkkosivuilta osoitteesta www.hsvesi.fi.
KUTALANJOKEA
KUNNOSTETAAN
KALAAPAJAKSI
HINNAT NOUSEVAT VUODENVAIHTEESSA
HS-Vesi joutuu korottamaan hintojaan
1.1.2014 alkaen. Korotusten jälkeenkin
hinnat ovat koko maan keskitasoa edullisemmat.
Korotukset johtuvat HS-Veden toistaiseksi laajimmasta investointiohjelmasta.
Parhaillaan on käynnissä kolme
merkittävää hanketta: Vesihuoltolinjan rakentaminen välille Hämeenlinna-Hattula-Iittala-Toijala,
vesihuoltolinjan rakentaminen Hattulassa välille
Lepaa-Rahkoila ja Ahveniston vedenkäsittelylaitoksen perusparannus Hämeenlinnassa.
Uudet käyttö- ja perusmaksut ovat seuraavat (suluissa hinta sis. alv 24 %)
• veden käyttömaksu 1,08 €/m3
(1,34 €/m3)
• jäteveden käyttömaksu 1,79 €/m3
(2,22 €/m3)
• veden ja jäteveden perusmaksut:
VESIMITTARIN KOKO
TEKSTI
TIA YLISKYLÄ
M
KUVAT TIA YLISKYLÄ,
ikko Tiaisella on selässään kummallinen
reppu ja kädessään metallinpaljastinta muis-
ympäristötalouden tutkinto. Kutalanjoen
kunnostussuunnitelma on hänen opinnäytetyönsä.
(58,16)
(312,66)
(1 301,52)
(1 764,46)
85,99
492,57
2 050,41
2 787,28
(106,62)
(610,78)
(2 542,51)
(3 456,23)
• Kutalanjoki laskee Katumajärvestä
Vanajaveteen.
• Se on parin kilometrin pituinen,
lähtee Idänpäästä ja päättyy Kantolaan.
• Kutalanjoessa on muun muassa
ahvenia, särkiä ja haukia.
• Joen kunnostus on Vanajavesikeskuksen, Hämeen ELY-keskuksen,
HAMKin sekä alueen koulun ja
päiväkodin yhteishanke.
AHVENISTON POHJAVESILAITOS UUDISTUU
Ahveniston pohjavesilaitoksen perusparannus alkoi syyskuussa. Remontin on
tarkoitus valmistua toukokuussa 2014.
Perusparannuksessa Ahveniston jo
yli kolmekymmentä vuotta vanha laitekanta uudistetaan. Lisäksi sähköistys ja
automaatio uusitaan ja ajanmukaistetaan.
Veden laadun varmentamiseksi laitokselle asennetaan toinen UV-desinfiointilaite sekä ajanmukainen laitteisto
verkostoveden desinfiointia varten.
Vedenkäsittelyprosessia tehostetaan
ottamalla käyttöön raudan ja mangaanin poisto.
Pohjavedessä olevaa rautaa ja mangaania poistetaan jatkossa tehokkaammin uuden käsittelyosan rakentamisen
jälkeen. Veden käsittelyosaan tulee kaksi hiekkasuodatinta ja ilmastustornia.
Laitos on koko uudistustyön ajan
käytössä, mikä vaatii niin urakoitsijoilta
kuin laitoksen henkilökunnalta lisäponnistuksia.
Harry Manninen, käyttöinsinööri, HS-Vesi
televät vettä, ja osittain puhdistavat sitä,
ennen kuin vesi päätyy jokeen. Lisäksi
HAMKin maisemansuunnittelun opiskelijaryhmä on tekemässä suunnitelmaa
Kutalanjoen maisemanhoidosta ja virkistyskäytöstä.
Piilevät ovat kalastajille tuttu, verkkoihin ja katiskoihin rusehtavan peitteen
muodostava leväryhmä. Niitä esiintyy runsaasti syksyllä ja keväällä, kun järvien täyskierto nostaa ravinteita pohjasta takaisin koko vesimassaan.
Mikroskoopilla katsottuna piilevät ovat korumaisen kauniita: kovista piikapseleista muodostuneita yksittäisiä leväyksilöitä tai monen solun joukkoja.
Kuolleiden piilevien kuoret voivat säilyä pohjasedimenteissä tuhansia
vuosia. Vesistöjen ja ilmaston historian tutkimuksissa niistä saadaan tietoa
entisaikojen elinympäristöstä. Suvi Mäkelä, vesistöasiantuntija, Vanajavesikeskus
VESIHUOLTOLINJA HÄMEENLINNASTA TOIJALAAN
HS-Vesi rakentaa parhaillaan vesihuoltolinjoja Hämeenlinnasta Hattulan ja
Iittalan kautta Akaan Toijalaan asti.
Linjat ja niihin liittyvät laitokset valmistuvat tammikuun loppuun mennessä
Hämeenlinnan Kiltintien ja Iittalan Sepänkaarteen välille.
Iittalan ja Toijalan välisten linjojen
rakentaminen aloitetaan vuodenvaihteessa, ja koko linja on valmis syksyllä
2014.
Koko matkalle rakennetaan runkovesi- ja runkopaineviemärijohtojen
lisäksi kytkentävesi- ja kytkentäpaineviemärijohdot. Tämän ansiosta linjojen
lähellä olevat kiinteistöt voivat liittyä
vesihuoltoon.
Vesijohdon valmistuttua Akaassa
nautitaan pohjavettä ensi vuoden lopulla.
Samalla Akaan kaupungin ja Iittalan
taajaman vesihuollon toimintavarmuus
nousee hyvään tasoon nykyisestä 0-luo-
kasta. Nykyinen heikko luokitus perustuu siihen, että alueella on käytössä vain
yksi vesilähde.
Uuden paineviemärin myötä Kalvolan vanhasta jätevedenpuhdistamosta
luovutaan, koska jätevedet johdetaan
jatkossa Hämeenlinnaan ja Akaaseen
nykyaikaisempiin käsittelylaitoksiin.
Jukka Sandelin, kehityspäällikkö, HS-Vesi
Ajankohtaista
LEVÄNURKKA:
PIILEVÄT
46,90
252,14
1 049,62
1 422,95
JÄTEVEDEN PERUSMAKSU, €/vuosi
Fakta
Taimen kaipaa soraikkoa
tuttava härveli.
Sähkökalastus osoitti, että esimerkiksi
Laitteella hän syöttää Kutalanjokeen
taimenta ei Kutalanjoesta nyt löydy.
sähkövirtaa. Kun veteen muodostuu
– Taimenta voisi istuttaa Kutalansähkökenttä, kalat uivat laitteen lähelle
jokeen. Mutta se edellyttää taimenen
ja taintuvat.
lisääntymisalueiksi soveltuvien soraikTiainen kerää kalat haaviin ja karkojen rakentamista. Lisäksi sopivien poitoittaa, mitä kaloja Kutalanjoessa ui.
kasalueiden määrää tulee lisätä, Tiainen
Kun kalat on mitattu, ne palautetaan
sanoo.
takaisin veteen vahinKutalanjoen veden
goittumattomina.
JOKI ON
laadusta ei tarvitse
Sähkökalastus liitUIMAKELPOINEN
olla huolissaan: joki
tyy Kutalanjoen kunon uimakelpoinen.
nostussuunnitelmiin.
Monesti hulevedet, eli sade- ja suPusikkoon piiloutuneesta joesta toivolamisvedet, huonontavat kaupunkiputaan kalaisaa virkistysaluetta.
rojen veden laatua, koska ne kuljettavat
Tiaisen tehtävänä on suunnitella
mukanaan esimerkiksi tiesuolaa, hiekkunnostustoimenpiteitä, jotka lisäisivät
kaa ja bakteereja.
Kutalanjoen kalakantaa.
Kutalanjoen onni on rehevät ojat,
Hän opiskelee Turun ammattikorjoissa on paljon kasvillisuutta. Kun hukeakoulussa iktyonomiksi. Se on kala- ja
levesi virtaa niiden kautta, kasvit pidät-
14 VESIMITTARI
20 mm tai alle
25–30 mm
40–65 mm
80 mm tai yli
SHUTTERSTOCK
VEDEN PERUSMAKSU, €/vuosi
VESIMITTARI
15
Julkinen tiedote
kaikkiin talouksiin.
KÄYTTÖVEDEN TYYPILLISIÄ OMINAISUUKSIA
AKAA
HATTULA
HAUHO
HÄMEENLINNA
KALVOLA
LAMMI-TUULOS
RENKO
Kovuus
pehmeä
pehmeä/
keskikova
pehmeä/
keskikova
pehmeä/
keskikova
pehmeä
pehmeä
pehmeä
mmol/l
ºdH
0.5 – 0.7
2.9 – 3.6
0.4 – 1.1
2.0 – 6.0
0.8 – 0.9
4.5 – 5.1
0.7 – 0.9
4.0 – 5.0
0.7 – 0.8
4.3 – 4.5
0.5 – 0.7
2.5 – 4.0
0.5 – 0.7
2.8 – 3.6
pH
Rauta µg/l
7.8 –8.1
30 – 50
7.0 – 7.8
20 – 100
7.2 – 7.5
10 – 20
7.7 – 8.1
10 – 60
6.5 – 7.9
10
7.8 – 8.1
10 – 50
6.8 – 8.1
10 – 40
TÄRKEÄT
YHTEYSTIEDOT
Vesihuoltotoiminnasta vastaa
Hämeenlinnassa, Hattulassa ja
Akaassa HS-Vesi, jonka pääkonttori sijaitsee Hämeenlinnassa osoitteessa Paroistentie 7.
Vikailmoitukset (24 h)
HÄMEENLINNA JA HATTULA
Viemäriviat .............................................................................. 03 621 3720
Vesijohtoviat ........................................................................... 03 621 3717
Veden laatuhäiriöt ................................................................... 03 621 2225
AKAA
Viemäri- ja vesijohtoviat, veden laatuhäiriöt ............................ 03 621 3330
Laskutus ja omistajanvaihdokset (puhelinaika ma–pe klo 8–14) ..... 03 621 3722
Maksuvalvonta (ma–pe klo 8–14) ................................................... 03 621 2700
VESIMITTARI
on HS-Veden asiakaslehti
Julkaisija: HS-Vesi
Päätoimittaja: Timo Heinonen
Toimitus: Tia Yliskylä
Taitto: Vispus Oy
Paino: Painoyhtymä Oy
Jakelualue: Hämeenlinna, Hattula ja Akaa, yhteensä 44 000 kpl
Sopimus- ja liittymisasiat (toimistoaika ma–pe 9–11)
HÄMEENLINNA JA HATTULA .................................................. 03 621 2947
AKAA ....................................................................................... 03 621 3150
Liitoskohtalausunnot ja liittymisen
tekninen neuvonta (toimistoaika ma–pe 9–11) ............................... 03 621 2258
Tonttijohto- ja työtilaukset
HÄMEENLINNA JA HATTULA .................................................. 03 621 2226
AKAA ....................................................................................... 03 621 3148
Mittarinvaihdot
HÄMEENLINNA JA HATTULA .................................................. 03 621 2766
AKAA ....................................................................................... 03 621 3159
[email protected]
www.hsvesi.fi