Lue numero 2/2012

GREEN
ENERGIARATKAISUJEN SUUNNANNÄYTTÄJÄN CHILLER OY:N ASIAKASLEHTI • 2 • 2012
KAUPPAKESKUS
VETURI
ASETTI KOVAT
VAATIMUKSET
ILMASTOINNILLE
TURUN T-SAIRAALA ON TULEVAISUUDEN SAIRAALA TÄNÄÄN
KUULUISA GRAND HÔTEL
PALA RANSKAA – TUKHOLMAN
SUOSITUT CHILLER-VALINTAOHJELMAT UUDISTUVAT
ENERGIA-ALAN
KIRISTYVÄT
VAATIMUKSET
PÄÄTOIMITTAJALTA
Syksyn myötä talousennusteet Manner-Euroopasta eivät
ole ainakaan parantuneet ja Suomessakin päällimmäisiksi
uutisiksi näyttävät muodostuvan irtisanomiset ja YT-neuvottelut. Kuten yleensä, hyvät uutiset jäävät huonojen varjoon.
Suomessa rakennetaan ja peruskorjataan edelleen. Uudet
rakennukset ovat entistä energiatehokkaampia ja siihen
vaikuttavat niiden korkeatasoiset LVI-ratkaisut.
Hyvä esimerkki on lehdessämme esiteltävä Turun yliopistollisen sairaalan T-sairaalan laajennus. Sairaala on monin
tavoin edistyksellinen kokonaisuus; erityistä huomiota kannattaa kiinnittää sen ilmanvaihto- ja jäähdytysratkaisuihin.
Potilashuoneita tai -osastoja voidaan ilmaeristää ja niillä on
erillinen IV-järjestelmänsä ja -koneensa. Sairaalan hermokeskuksissa, sähkö-, UPS- ja teletiloissa käytetään SMART
VariTM -vakioilmastointikoneitamme.
T-sairaalan viereen valmistuu Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin lääkehuoltorakennus, jossa on n. 800 m2 puhdastiloja. Erilaisia toimintoja varten on tarkat huonekohtaiset
vaatimuksensa, jotka tekevät suunnittelemisesta haastavaa.
Rakennuksen kaksi korkean hyötysuhteen Chillquick
ThermoTM -lämpöpumppua jäähdyttävät tarvittaessa ilmanvaihtoa. Puhdastilojen ilman kuivatukseen on oma kylmävePauli Juppi
siasemansa ja tele-, sähkö- sekä UPS-tiloissa on käytössä
toimittamamme vakioilmastointikoneet.
suurin ostoskeskus Veturi. Ympäristöystävällinen ostoskeskus lämpiää maalämmöllä. Myymälätiloihin toimitimme kaikkiaan 330 erikokoista ja -tehoista BOX VariTM -kasettipatteria.
LVI-alan syksyn kohokohta oli ehdottomasti Nürnbergissä
9.–10. lokakuuta järjestetyt Chillventa-messut. Tutustuimme
siellä uutuuksiin ja esittelimme omia ratkaisujamme alan
ammattilaisille. Voit lukea messukuulumiset www-sivuiltamme: www.chiller.fi/uutiset
2 • 2012
Kouvolaan on valmistunut Kaakkois-Suomen modernein ja
CHILLER OY:N ASIAKASLEHTI GREEN FUTURE
2
Pääkirjoitus
3
Energiatehokuuden uusi aika
Ajankohtaista
4
Täydelliset puitteet kauppakeskukselle
8
Tulevaisuuden sairaala tänään
12
Vain paras kelpaa
14
Pala Ranskaa Ruotsissa
15
Suositut Chiller-valintaohjelmat uudistuvat
Uutisia rakennus- ja kiinteistösektoreilta
Turun uusi keskussairaala
T-sairaalan lääkehuoltorakennus
Grand Hôtel Stockholm
Edellä mainituista hankkeistamme voit lukea tästä uudistuneesta GREEN FUTURE -lehdestä. Mukavaa syksyn jatkoa
kaikille lukijoille.
Heikki Lahdenperä
Toimitusjohtaja, Chiller Oy
2
GREEN FUTURE • 2 • 2012
Chiller Oy:n asiakaslehti GREEN FUTURE 2/2012
Julkaisija: Chiller Oy, Louhostie 2, 04300 Tuusula, puh. (09) 2747 670,
[email protected], www.chiller.fi • Päätoimittaja: Heikki Lahdenperä
• Toimitus: DDT Communications Oy • Taitto: Aleksei Dernjatin
• Kannen kuva: Aki Loponen • Painatus: Scanweb Oy
UUTISIA
UUTISIA TUTKIMUS-,
RAKENNUS- JA
KIINTEISTÖSEKOREILTA
Rakentamisen energiatehokkuuteen panostetaan kaikilla
sektoreilla. Talotekniikkaratkaisut kulkevat kehityksen kärjessä.
MAALÄMMÖLLÄ JA LED-VALOILLA SÄÄSTÖJÄ
Maalämpöpumpun ja LED-valaistuksen
Maalämpöpumpun tuoma säästö
käytöllä on VTT:n ja Itä-Suomen yliopis-
perustuu siihen, että sen avulla on
mahdollista siirtää samalla
mahdollista pienentää
iStockphoto
ton tuoreen tutkimuksen mukaan
sähköenergialla enemmän
merkittävästi rakennusten
lämpöenergiaa lämmitet-
energiankulutusta. LED-
tävään rakennukseen.
valoputket kuluttavat
Tutkimuksen mukaan
rakennuksissa yleisim-
syntyvien säästöjen mää-
min käytettyihin T8-
rään vaikuttavat merkit-
loisteputkiin verrattuna yli
SUOMESSA KEHITETÄÄN
PUHTAAN YMPÄRISTÖN
INNOVAATIOITA
tävästi pumpun lämmön-
50 prosenttia vähemmän
keruupiirin asennuspaikka
sähköä. Maalämpöpum-
ja pituus.
pulla puolestaan voi pienentää
Sairaalat, yritykset ja VTT ovat kehittäneet
rakennuksen sähkönkulutusta jopa 60
Lue lisää: http://www.vtt.fi/
”High-tech sairaala” -hankkeissa keinoja
prosenttia etenkin kaukolämpöverkon
news/2012/120912
hygienian hallintaan ja ennaltaehkäisevään
ulkopuolella.
infektioiden torjuntaan. Uudenlaisen yhteistyömuodon synnyttämiä ratkaisuja on otettu
käyttöön viidessä Pirkanmaan sairaalassa.
RAKENNUSLUPIEN MÄÄRÄ HIENOISESSA NOUSUSSA
Hygienian tinkimätön ja kokonaisvaltainen
1,75
milj.
m3
1,80
+2,8%
milj.
m3
Rakennuslupien kuutiomäärän pitkään
hallinta on yksi tärkeä osatekijä hoitoon
jatkunut lasku kääntyi lievään nousuun
liittyvien infektioiden ehkäisemisessä. Suo-
kuluvan vuoden heinäkuussa. Raken-
messa kuolee vuosittain noin 750 potilasta,
nuslupia myönnettiin heinäkuussa 2012
joilla on hoitoon liittyvä infektio eikä sellaista
yhteensä 1,80 miljoonalle kuutiometrille,
sairautta, joka aiheuttaa välittömän kuole-
mikä on 2,8 prosenttia enemmän kuin
manvaaran. Kustannuksia hoitoon liittyvistä
vuosi sitten. Tiedot löytyvät Tilastokes-
infektioista arvioidaan Suomen terveyden-
kuksen rakennus- ja asuntotuotantoti-
huollolle kertyvän 200–500 miljoonaa euroa
laston ennakkotiedoista.
vuodessa.
Terveydenhuollossa voitaisiin hyödyntää
Lue lisää:
2011
2012
nykyistä enemmän innovaatioita, joita on
http://www.tilastokeskus.fi/til/ras/index.html
kehitetty esimerkiksi elektroniikka-, lääke- ja
elintarviketeollisuuteen. Tähän pyrittiin TekeKuvio
HUKKALÄMPÖ HYÖTYKÄYTTÖÖN
sin osarahoittamassa ja VTT:n vetämässä
tutkimushankkeessa. Viidessä pirkanmaalaisessa sairaalassa tarkasteltiin mm. leikkaus-
Suuret suomalaiset teollisuus- ja energiayhtiöt etsivät ensimmäistä kertaa
osastojen ja infektio-osaston ilmaa, ilmas-
yhdessä keinoja prosesseista yli jäävän lämmön hyödyntämiseksi. Motivan
tointia ja puhtaanapitoa ja uusia ratkaisuja
mukaan teollisen ylijäämälämmön hyödyntäminen vähentäisi Suomen vuo-
etsittiin esimerkiksi ilmavaihtojärjestelmien
sittaista lämpöenergian tarvetta arviolta runsaat neljä terawattituntia. Se
puhdistamiseen. Hatanpään sairaalassa
on yli 10 prosenttia Suomessa käytettävästä kaukolämmöstä.
tutkimustuloksia hyödynnetään jatkossa leikkausosaston saneerauksen suunnittelussa.
Lue lisää: http://www.motiva.fi/ajankohtaista/motivan_tiedotteet/2012/
teollisesta_ylijaamalammosta_huomisen_lammonlahde.5201.news
Lue lisää: http://htsairaala.vtt.fi
GREEN FUTURE • 2 • 2012
3
CASE
Kauppakeskus Veturi
TÄYDELLISET
PUITTEET
Teksti: Dakota Lavento
Kuvat: Aki Loponen
Syyskuussa avattu Kaakkois-Suomen suurin ja modernein ostoskeskus Veturi tarjoaa asiakkailleen
täydelliset olosuhteet ostosten tekemiseen ja kauppakeskuksen ilmapiiristä nauttimiseen.
Liikkeiden ilmastoinnin jäähdytyksen hoitavat sisäkattorakenteisiin hienostuneesti sijoitetut
Chillerin BOX VariTM -kasettipatterit.
Kuutostien
varteen Kouvolaan kohonneen
pakeskus Karismassa. Kummankin suunnittelussa on hyödynnetty
uuden Kauppakeskus Veturin hel-
kokemuksia, joita viime vuosikymmen aikana on saatu megaluo-
lyttävä symboli, aikoinaan VR:n palveluksessa palvellut höyryveturi
kan ostoskeskusten toteuttamisesta. Mittakaavaa inhimillistävä
Pikku-Jumbo on peräisin Martti Vainion Haapamäellä sijaitsevasta
muoto on peräisin SAFA-arkkitehti Rainer Linderborgilta.
Höyryveturipuistosta. Pikku-Jumbo painaa kompaktista koos-
kuksiin ja ostosympäristöjen parantamiseen. Noin 100 M €:n Veturi
on jättimäisistä ulkoisista mittasuhteistaan sisältä varsin helppo
on myös yksi Keskon suurimmista yksittäisistä vähittäiskauppa-
hahmottaa. Kaartuva muoto paljastaa katsojalle vain sopivan osan
investoinneista. Veturissa on kahdessa kerroksessa yhteensä
kokonaisuudesta kerralla. Kiinteistön toisessa päässä sijaitsee
48 000 neliötä vuokrattavaa tilaa ja noin 80 myymälää. Se onkin
K-Citymarket ja toisessa moderni K-Rauta. Väliin mahtuu erikoisliik-
kuudenneksi suurin ostoskeskus Suomessa.
keitä ja ravintolamaailma monenlaiseen makuun.
Jos Kauppakeskus Veturin avarat ja luonnonvaloa tulvivat
4
Kesko on viime vuosina panostanut maakuntien kauppakes-
taan huolimatta kerrassaan 52 tonnia. Kauppakeskusveturi taas
Kauppakeskus Veturin toteutti konsulttiyhtiö Pöyry CM Oy projektinjohtopalvelumallilla. Pöyry vastasi koko rakennusprojektin joh-
sisätilat antavat jonkinlaisen déjà vu -tunteen, asiakas on varmasti
dosta ja suunnittelun ohjauksesta, hankinnoista, rakennustyömaan
käynyt myös vuoden alussa valmistuneessa lahtelaisessa Kaup-
ja työturvallisuuden johtamisesta sekä päätoteuttajavelvoitteista.
GREEN FUTURE • 2 • 2012
▲ Anttilan jalkine- ja laukkuosastolla riittää tilaa ja ostettavaa.
Avoin alakattoratkaisu paljastaa myös rakenteisiin
integroidut BOX VariTM -kasettipatterit.
Juha Loisa on ollut Veturin talotekniikkaprojektissa paljon
vartijana. Miellyttävät olosuhteet ovat pitkälti hänen
ansiotaan.
JÄÄHDYTYSTÄ TARVITAAN
Juuri ennen syyskuun avajaisia kauppakeskuksen käytävillä ja
tupla-asennuksena. Tekniikka-tiloissa, kuten ATK-, muuntamo- ja
liiketiloissa käy melkoinen kuhina. Myymälä sisustuksia viimeis-
sähköpääkeskustiloissa on käytössä vakioilmastointikoneet
tellään ja myytävää tavaraa kannetaan sisään. Muotimyymälässä
(malli CWUC120).
tuoksuvat uudet tekstiilit.
– Vaatteita ja tekstiilejä myyvissä liikkeissä syntyy hyvin paljon
tekstiilipölyä. Myymälätilojen ilmastoinnin jäähdytyksestä huolehtivat kasettipatterit ovat kovilla. Suodattimet on voitava vaihtaa
Kasettipattereiden kondenssiveden poisto voidaan hoitaa
joko pumpulla tai vapaalla viemäröinnillä. Veturissa mitoitukseen
paneuduttiin huolella.
– Erillisen viemärin vetäminen 330:sta laitteesta olisi ollut
kätevästi, kuten näissä Chillerin BOX VariTM -kasettipattereissa,
turhan vaivalloinen eikä kovinkaan esteettinen ratkaisu avoimessa
huomauttaa kohteen LVI-valvoja Juha Loisa Pöyryltä.
alakattojärjestelmässä. Pumpuista ei ole toisaalta aina saatu hyvä
BOX VariTM -kasetissa on vekattu suurialainen suodatin tavan-
kokemuksia. Tehomäärityksien on osuttava kohdalleen, jotta vie-
omaisen tasosuodattimen sijaan, joten se on näissä haastavis-
märöintiä ei tarvita. Se edellyttää tarkkaa kontrollia kastepisteen
sakin olosuhteissa tehokas. Kasettipatteri sopii hyvin alakattoihin,
suhteen, Loisa huomauttaa.
sillä levyjä ei tarvitse siirtää huollon ajaksi sivuun.
Olosuhteet kauppakeskuksessa ovat suhteellisen vakiot,
ENERGIAPIHI KOKONAISUUS
mutta tilakohtaiset erot ovat suuria. Liiketilojen valaistus aiheut-
BOX VariTM -kasettipatterit valittiin Kauppakeskus Veturiin paitsi
taa suurta lämpökuormaa ja jäähdytystä tarvitaan myös talvella.
käytännöllisyytensä, myös energiatehokkuutensa vuoksi. Laitteen
Pelkkä ilmanvaihdon jäähdytys ei olisi ollut toimiva ratkaisu, vaan
normaalihuoneessa kuluttama energia on vaivaiset 6 W.
tarvitaan myös tilakohtaisesti säätyviä puhallinpattereita.
Veturin ilmastoinnin jäähdytyksessä hyödynnetään kesällä
Kaikkien Kauppakeskus Veturissa käytettyjen ratkaisujen
energiatehokkuus oli todella suurennuslasin alla, sillä Kesko on
vapaajäähdytystä. Liiketiloissa on yhteensä 330 kpl erikokoista ja
yhteiskuntavastuun periaatteissaan sitoutunut panostamaan liike-
-tehoista Chillerin BOX VariTM -kasettipatteria säätimineen yksin ja
ja toimitilojensa energiatehokkuuteen.
GREEN FUTURE • 2 • 2012
5
CASE
Kauppakeskus Veturi
– Teemme lujasti työtä mahdollistaaksemme asiakkaillemme kestävämmät kulutustottumukset. Myös omien
ympäristövaikutustemme vähentäminen on erittäin tärkeää,
painottaa kauppakeskusjohtaja Jari Koistinen.
Veturinkin taloteknisten järjestelmien suunnittelussa on
lähtökohtana ympäristöystävällisyys ja energiatehokkuus.
Veturin maalämpöjärjestelmä pystyy tuottamaan noin
puolet (1,5 MW) kauppakeskuksen tarvitsemasta lämmitysenergiasta ja maalämmöllä sitä itse asiassa lämmitettiin jo
rakennusaikana.
– Maalämpöjärjestelmää varten kiinteistön tontille porattiin
kaikkiaan 110 noin 200-metristä lämpökaivoa, joiden lämmöntuotto on erittäin hyvä. Järjestelmä tuottaa +50 °C lämpöistä
vettä. Lataamme kenttää kauppakeskuksessa syntyvällä
lauhdelämmöllä, kertoo Pöyryn taloteknisen osaston osastopäällikkö, LVI-asiantuntija Jorma Asikainen.
Myös kaupan kylmäjärjestelmän lauhdelämpö hyödynnetään. Kaukolämpöön turvaudutaan vain kovilla pakkasilla.
APUNA YMPÄRISTÖLUOKITUS
Kauppakeskus Veturin energiatehokkuutta ja ympäristöystävällisyyttä tullaan sen valmistuttua arvioimaan BREEAMympäristöluokituksen mukaan. BREEAM (Building Research
Establishment’s Environmental Assessment Method) on
maailmanlaajuisesti käytetyin kiinteistöjen luokitusjärjestelmä, jonka avulla voidaan vähentää rakennusten käyttökuluja
sekä parantaa työskentely- ja elinoloja. Saavutettu luokitus on
myös tunnustus rakennuksen alhaisesta ympäristökuormituksesta.
BREAAM-luokituksessa rakennuksia arvioidaan seitsemän
eri aiheryhmän perusteella. Kokonaispisteiden mukaan rakennukselle voidaan myöntää arvosana läpäisty, hyvä, erittäin
hyvä tai erinomainen. Breeam soveltuu kaikkien rakennustyyppien arviointiin. Luokitus voidaan antaa myös olemassa
olevalle rakennukselle.
Muita käytössä olevia ympäristöluokitusjärjestelmiä ovat
amerikkalainen LEED (Leadership in Energy and Environmental Design), suomalainen PromisE ja koekäytössä oleva
Architects’ Council of Europen Open House.
•
CHILLER VASTASI
KAUPPAKESKUKSEN
ASETTAMIIN KOVIIN
ILMASTOINTIVAATIMUKSIIN
CASE VETURI
Rakennuttaja: Kiinteistö Oy Tervaskangas c/o Ruokakesko
Projektinjohtopalvelu: Pöyry CM Oy
Arkkitehtisuunnittelu: Arkk. tsto Innovarch Oy
Rakennesuunnittelu: Wise Group Finland Oy
TATE-, LVI-, sähkö-, automaatio- ja kylmälaitesuunnittelu:
Ins.tsto Olof Granlund Oy
IV-urakoitsija: Consti Talotekniikka Oy,
Skanska Talonrakennus Oy Talotekniikka ja
Kouvolan Putkityö Oy
Puhallinkonvektorit: Chiller Oy
Sähköurakointi: Sähkösuomilammi Oy ja Sähköneliö Oy
Rakakennusautomaatiourakoitsija: Fidelix Oy
6
GREEN FUTURE • 2 • 2012
Kauppakeskus Veturi on
Suomen kuudenneksi
suurin ostoskeskus.
Kauppakeskus Veturi tarjoaa
miellyttävän ostosympäristön
raikkaan valoisine sisätiloineen.
KAUPPAKESKUS VETURIN
ILMASTOINTIRATKAISUT
TUOVAT SÄÄSTÖJÄ
Kauppakeskus Veturissa käytettyjen ratkaisujen
energiatehokkuudella on suuri merkitys koko
kauppakeskuksen ympäristöystävällisyyden
kannalta.
BOX VariTM -kasettipatteri on erittäin energiatehokas ja kuluttaa
vähemmän kuin LED-lamppu. Mullistavan EC-säleikön katonsuuntainen ilmanohjaus takaa miellyttävän ja vedottoman
sisäilmaston.
Uusi EC-säleikkö mahdollistaa merkittävän
energiansäästön
Miellyttävä sisäilmasto, ei vedon tunnetta
Puhaltimen ja venttiilin säätö 0…100 %
50 % vähemmän huoltokuluja
Modbus-liitäntä vakiona
Suodattimen pitkä huoltoväli
Pistotulppaliitäntä
SMART VariTM -vakioilmastointikoneiden tyypillisiä käyttökohteita
ovat ATK-tilat, elektroniikka-, mittaus- ja testihuoneet.
Tuntuvan lämmön kerroin on mahdollisimman korkea ja
koneen vaatima lattia-ala mahdollisimman vähäinen.
Tarvittavat ylläpitotoiminnot voidaan tehdä laitteen
etupaneelin kautta.
Ohjaukseen käytetty mikroprosessorisäädin on helppokäyttöinen ja se pitää huoneolosuhteet tarkasti halutuissa rajoissa.
Laitteisiin on mahdollista saada eritasoisia suodattimia
haluttujen vaatimusten mukaisesti.
Alhainen äänitaso mahdollistaa laitteiden sijoittamisen
suoraan ilmastoitavaan tilaan.
Laitteet on tarkoitettu ympärivuorokautiseen toimintaan.
Lue lisää: www.chiller.fi/ilmastointilaitteet
GREEN FUTURE • 2 • 2012
7
CASE
T-sairaala
TULEVAISUUDEN
SAIRAALA
TÄNÄÄN
Teksti: Dakota Lavento
Kuvat: TYKS ja Pasi Leino
Turun vuoden lopussa valmistuva T-sairaala on merkittävä sairaalahanke kansainvälisessäkin
mittakaavassa. Sen ilmanvaihdon jäähdytysratkaisut ovat edistyksellisiä ja energiatehokkaita.
Turun
yliopistollisen sairaalan T-sairaalaan menee
pääasiassa 1950- ja 60-luvuilla rakennetuista sairaaloista. Se ei
mielikseen. Sairaalamaisuus on kaukana,
vain näytä erilaiselta, vaan sen kaikissa suunnitteluratkaisuissa on
vaikka kyseessä on toiminnallisesti ja taloteknisesti maailmalla-
otettu huomioon nykyaikaisten sairaanhoitopalvelujen vaatimuk-
kin huippuluokkaa edustava rakennus. Sisustusarkkitehti Pekka
set.
Kojon luomat viihtyisät sisätilat tuovat mieleen ylellisen kylpylän tai
hotellin.
Uutta sairaalaa Turussa saatiin odottaa pitkään. Turun lääninsairaalaksi rakennettu vanha valmistui jo vuonna 1938. Tilanahtaus
Työskentely- ja potilastilat ovat avoimet, rauhalliset ja viihtyisät.
oli ongelmana jo vuonna 1946, kun siitä tuli yliopistollinen opetus-
Värit paitsi opastavat, myös luovat tunnelmaa; piristävät ja rauhoit-
sairaala. Vuonna 1968 saatiin helpotusta juuri valmistuneen U-sai-
tavat. Runsas luonnonvalo on miellyttävä ja energiatehokas ratkai-
raalan muodossa. Tulevaisuuden sairaalan rakentamista ryhdyttiin
su. Keinovalaistuksella puolestaan luodaan rauhallisia odotus- ja
kaavailemaan jo seuraavalla vuosikymmenellä.
aktiivisia toimintatiloja.
T-sairaalan ensimmäisen, vuonna 2003 valmistuneen vaiheen
(A- B- ja C-osat) koko oli 25 000 m2. Vuonna 2009 valmistui D-osa ja
EDELLÄKÄVIJÄN ROOLI
TYKS on ollut edelläkävijänä, kun Suomen keskussairaalakiinteis-
8
seuraavana vuonna B-osan korotus, joiden bruttoala oli 23 000 m2.
T-sairaalan uusimmat osat, E-, F- ja G-osat valmistuvat jou-
töjen perusparannuksia ja laajennuksia ryhdytty suunnittelemaan
lukuussa ja otetaan käyttöön ensi vuoden maalis-huhtikuussa.
ja toteuttamaan. T-sairaala eroaa luonteeltaan selvästi vanhoista,
Osien yhteinen laajuus on noin 63 000 bruttoneliömetriä. Niihin
GREEN FUTURE • 2 • 2012
Turun T-sairaala on vuoden
lopussa valmistuvan laajennuksen jälkeen vaikuttava
108 000 m2:n kokonaisuus.
TYKS:in LVI-tekniikan rakennuttaja Juha Kettunen (vas.) ja
T-sairaalan LVI-suunnittelija
Juhani Kokko edustavat yhdessä lähes kahdeksan vuosikymmenen kokemusta
suomalaisten sairaaloiden
LVI-tekniikasta.
Juhani Kokko ja Chiller Oy
Turun toimitusjohtaja Jari
Lindberg (oik.) ovat tyytyväisiä
projektiin kokonaisuutena.
sijoittuu tekniikaltaan vaativimmat sairaalan tilat
ja toiminnot, kuten 14 leikkaussalia käsittävä
leikkausosasto, teho-osasto, välinehuoltokeskus,
kardiologian hoitoalue ja kuvantamisen tiloja.
Hankkeen kokonaiskustannukset arvioitiin hankesuunnitelmassa kevään 2006 kustannustasossa noin 200 miljoonaksi euroksi,
josta rakentamisen osuus oli lähes 130 miljoonaa euroa.
TYKS:in rakennushankkeet eivät vielä pääty tähän, sillä jatkoa
Koko T-sairaala on suunniteltu pitäen potilasta kaiken toiminnan
keskipisteenä. Potilaat hoidetaan sairaalarakennuksessa ja samalla
lienee tiedossa jo ensi vuoden puolella.
koko TYKSissä sairausryhmien mukaisesti – toimialueittain.
TODELLINEN KÄRKIHANKE
minen. T-sairaalassa muunneltavuus on ollut kaiken suunnittelun
T-sairaalaa on kutsuttu sairaalarakentamisen kärkihankkeeksi.
lähtökohta. Niin tilaratkaisujen kuin esimerkiksi taloteknisten ratkai-
Kansainvälisestikin se on edistyksellinen niin hoitotyön toiminnan
sujen on oltava joustavia. Tästä syystä myös uusimmassa laajen-
kuin teknisten innovaatioidensa ansiosta. Oppia otetaan maail-
nuksessa käytettiin aiemmissa hyväksi havaittuja tekniikkatorneja.
Nykyaikaisen sairaalan luonteeseen kuuluu jatkuva muuttu-
malla innokkaasti. Rakentamisen aikana työmaalla on vieraillut
edustajia Euroopasta ja Japanista.
Kaiken lähtökohtana on ollut visio T-sairaalasta huippusairaa-
MUUNNELTAVUUTTA JA ERISTÄMISTÄ
Joustavuutta ja muunneltavuutta sairaalatiloilta edellyttävät esi-
lana, jossa korostuvat potilaslähtöiset toimintatavat ja hoidon laatu,
merkiksi maailmanlaajuisesti leviävät epidemiat. Ei Suomesta eikä
mutta myös tuloksellisuus.
muualtakaan löytyne tässä suhteessa T-sairaalaa edistyksellisempää laitosta. Eristettävien potilaiden hoitamiseen on rakennettu
Tervetuloa parantumaan,
toivottaa koko kiinteistö pääovelta lähtien.
useita ilma ja kosketuseristyshuoneita eri osastoille. T-sairaalassa
on myös varauduttu suurimittaisiin osastokohtaisiin eristämisiin.
GREEN FUTURE • 2 • 2012
9
CASE
T-sairaala
SAIRAALAN HERMOKESKUKSISSA
ENERGIANKULUTUS
OPTIMOIDAAN CHILLERIN
KEHITTÄMÄLLÄ UUDELLA
KUUMAKAASULÄMMITYSJÄRJESTELMÄLLÄ.
Jotta potilashuone tai -osasto voi toimia eristettynä tilana
Moderni sairaala on energiaintensiivinen laitos. Kaikki ratkaisut
– irrallaan sairaalan muusta ilmanvaihtojärjestelmästä, ilmaeriste-
energiankäytön vähentämiseen on otettu huomioon suunnittelusta
tyillä osilla on oltava oma erillinen -järjestelmänsä ja -koneensa.
lähtien. Sairaalan ilmanvaihdossa sen merkitys korostuu, sillä se on
Hygieniavaatimusten mukaisesti ilmankäsittelylaitteilta edellytetään
päällä vuoden jokaisena päivänä ympäri vuorokauden, ja monet
korkeinta puhtaustasoa (VDI-standard).
erityistilat kuten leikkaussalit vaativat poikkeuksellisen suuria ilmanvaihtomääriä. Sairaalan on myös toimittava kaikissa olosuhteissa,
VARMAA JÄÄHDYTYSTÄ
joten käytössä on varajärjestelmät ja niille varajärjestelmät. Valtava
Hyvä sisäilma edellyttää modernissa sairaalarakennuksessa
laitemäärä kuluttaa energiaa, joten jokainen energiatehokkuutta
myös toimivaa ilmastoinnin jäähdytystä. Sen avulla yleiset tilat ja
parantava ratkaisu otetaan kiitollisuudella vastaan.
potilashuoneet saadaan pysymään miellyttävinä kesäkuumallakin.
Jäähdytyskoneet huolehtivat jäähdytyksestä esimerkiksi leikkaus-
KOKEMUSTA KEHÄSSÄ
saleissa, potilas- ja tutkimushuoneissa sekä näytteenottotiloissa.
– Näin modernia sairaalaa ja tekniikaltaan hienoa ei toista löydy, ke-
Monet kehittyneet sairaalalaitteet edellyttävät täysin vakioituja
haisee TYKS:in LVI-tekniikan rakennuttaja Juha Kettunen. Hän tietää,
olosuhteita niin lämpötilan kuin ilmankosteudenkin suhteen. Ilmaa
jos kuka – vierailtuaan pitkän uransa aikana lukuisissa sairaaloissa
on myös kuivatettava niin ettei lämpötila laske alle vaaditun ase-
ympäri maailmaa. TYKSin palveluksessa hän on ollut 38 vuotta, joten
tusarvon. Sairaalan hermokeskuksissa, sähkö-, UPS- ja teletiloissa
hän on ollut mukana jo vanhan rakennuksen peruskorjauksissa.
käytetään Chillerin vakioilmastointikoneita. Niiden energiankulutuk-
10
Vielä sitäkin pari vuotta pitempi kokemus on T-sairaalan laajen-
sen pitää kurissa Chillerin kehittämä uusi kuumakaasulämmitys-
nusosan LVI-suunnittelijana toimineella Juhani Kokolla Ins.tsto. Åke
järjestelmä.
Jokela Oy:stä.
GREEN FUTURE • 2 • 2012
TYKS:in LVI-tekniikan
rakennuttaja Juha Kettunen ja
LVI-suunnittelija Juhani Kokko
kehuvat T-sairaalan viihtyisiä
ja toimivia sisätiloja. Aulaan
luonnonvalo siivilöituu kattoikkunoiden kautta.
T-SAIRAALAN LAITERATKAISUT
T-sairaalan yleiset tilat ja potilashuoneet saadaan pysyvään
miellyttävinä kesäkuumallakin ilmastoinnin jäähdytyksen
avulla. Olosuhteiden vakaus taataan SMART VariTM
-vakioilmastointikoneilla.
ChillquickTM -kylmävesiasema vapaajäähdytyksellä
(CGIW-120, 300kW)
• Koneita leikkaussaleissa, potilas- ja tutkimushuoneissa,
näytteenottotiloissa ja hoitamassa perusilmanvaihtoa
YIT Rakennus Oy:n
Chiller Oy Turun toimi-
SMART VariTM -vakioilmastointikoneet kuumakaasu-
projektijohtamat ja
tusjohtaja Jari Lindberg
lämmityksellä (energiansäädön optimointi)
urakoimat T-sairaalan
tarkastamassa SMART
• Koneita sähkö-, UPS- ja teletiloissa
E-, F- ja G-osat valmis-
VariTM -vakioilmastointi-
BOX VariTM -kasettipatterit portaattomalla ohjauksella
tuvat joulukuussa 2012
koneen asetuksia.
ja ne otetaan käyttöön
keväällä 2013.
Lue lisää: www.chiller.fi/ilmastointilaitteet
– Kun tulin taloon, Juhani oli jo täällä, Kettunen naurahtaa.
Pitkäaikainen ja hyvä yhteystyö kantaa hedelmää. Kokemus
Laitevalmistajilta saadaan tietoa tekniikan kehittymisen mukanaan tuomista uusista mahdollisuuksista ja toisaalta niille kerrotaan
on arvossaan sairaalarakentamisessa, johon ei opaskirjaa ole
sairaalaympäristön asettamista vaatimuksista ja toiminnallisuuteen
olemassa eikä apua löydy rakentamismääräyksistä. Uusi sairaala
vaikuttavista seikoista. Jokainen hanke on samalla sairaalarakenta-
edellyttää aina uusien ratkaisujen kehittämistä ja käyttöön ottamis-
misen yliopisto mukana oleville ja kerryttää edelleen suomalaista
ta. Kokon mukaan tekniikka on kehittynyt valtavasti 2000-luvulla.
talotekniikkatietämystä erikoisrakennuskohteissa. Tulevaisuudessa
– Uusien, entistä toimivampien ratkaisuiden kehittämisessä yh-
siinä voi olla se etsitty uusi Nokia.
•
teistyö esimerkiksi LVI-alan valmistajien kanssa on kullan arvoista,
Kokko painottaa.
T-SAIRAALAN E-F-JA G-OSAT
T-SAIRAALA VUONNA 2013
Arkkitehtisuunnittelu: Sweco Paatela Architects Oy
Kokonaispinta-ala 108 000 m2
LVI-suunnittelu: Insinööritoimisto Åke Jokela Oy
7 poliklinikkaa
Pää- ja runkourakoitsija: YIT Rakennus Oy
13 vuodeosastoa, 309 sairaansijaa
Automatiikkaurakoitsija: Siemens Osakeyhtiö
14 leikkaussalia
E- ja F-osien ilmanvaihtourakoitsija: YIT Kiinteistötekniikka Oy
68 tehohoito- ja tehovalvontapaikkaa
G-osan ilmanvaihtourakoitsija: Saipu Oy
noin 1 600 työntekijää
GREEN FUTURE • 2 • 2012
11
CASE
T-sairaalan lääkehuoltorakennus
VAIN PARAS
KELPAA
Teksti ja kuvat: Dakota Lavento
Samaan aikaan TYKSin T-sairaalan tuoreimman laajennuksen kanssa on naapuriin rakennettu
häkellyttävän kaunis rakennus. Sen rakennusratkaisuilta ja LVI-tekniikalta vaadittiin samaa
kuin uuden T-sairaalankin osalta – parasta premium-laatua.
T-sairaalan
naapuri on Varsinais-Suomen
nuksen erilaisia toimintoja varten on tarkat huonekohtaiset olo-
sairaanhoitopiirin lääkehuol-
suhdevaatimuksensa. Erittäin hyvien sisäolosuhteiden suunnittelu
torakennus, jossa toimii Turun yliopistollisen keskussairaalan
rakennukseen, jonka kaikkiaan 91 huonetilan osalta vaadittavat
sairaala-apteekki. Noin 25 M€ maksava rakennus on yhdistelmä
olosuhteet poikkeavat toisistaan paljon, vaatii osaamista ja tark-
viihtyisää toimistorakennusta, vaikuttavaa varastoa ja huippumo-
kuutta. Kaiken on osuttava kohdalleen, jotta olosuhteet jokaisen
dernia lääkkeiden tuotantolaitosta.
tilan osalta voidaan varmistaa vastaavan lääkevalmistukselle ja
lääkkeiden säilytykselle asetettuja viranomaisvaatimuksia ilman
PUHDASTA ILMAA
vaihtuvuuden, lämpötilan, suhteellisen kosteuden ja paine-erojen
Lääkehuoltorakennuksessa on puhdastiloja n. 800 m . Hyvät sisäil2
osalta.
maolosuhteiden peruspilarit ovat suuri ilmanvirta, tehokas suodatus ja oikea ilmanjako.
Lääkkeiden valmistuksessa käytettävien puhdastilojen osalta
ENERGIATEHOKASTA TOIMINTAA
Puhdastiloissa käsitellään suuria määriä ilmaa, joten ilmanvaihdon
vaatimukset käytettäville materiaaleille ja laitteille ovat lääketurvalli-
oikea mitoitus sekä kokonaisuuden energiataloudellisuus koros-
suuden varmistamisen edellyttämällä tavalla erittäin tiukat, saman-
tuvat järjestelmän suunnittelussa. Energiatehokkuutta lääkehuol-
laiset kuin teollisessa lääkevalmistuksessa. Ilmanvaihtoon ja sen
torakennuksen ilmanvaihdon lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmältä
jäähdytykseen tarvittavilta laitteilta vaaditaan suurta luotettavuutta,
edellytti myös TYKS rakennuttajana. Kaksi korkean hyötysuhteen
energiatehokkuutta ja helppoa huollettavuutta. Kaikkien ilmanvaih-
Chiller ThermoTM -lämpöpumppua (CHT-80, yhteislämpöteholtaan
tojärjestelmän komponenttien on oltava mahdollisimman helposti
700 kW) jäähdyttävät myös tarvittaessa rakennuksen ilmanvaihtoa.
puhdistettavissa. Esimerkiksi kaikkien lääkehuollon tiloihin tulevien
Kaikkien tilojen ilmanjäähdytykseen lämpöpumppujärjestelmä
laitteiden pintojen tulee kestää ulkopuolinen kemiallinen desinfek-
ei tuota riittävän kylmää vettä. Puhdastilojen ilman kuivatukseen
tio ja lääkevalmistuksen puhdastiloissa sama vaatimus kohdistuu
tarvitaan oma kylmävesiasemansa.
kaikkiin pintarakenteisiin ja muuhun varusteluun.
Rakennuksen tele-, sähkö- ja UPS-tiloissa on käytössä Chillerin tarkkuusilmastointikoneet. Kuumakaasujärjestelmän ansiosta
12
TARKKAA SUUNNITTELUA
niiden energiatehokkuus on erittäin hyvä. Rakennuksessa sijaitsee
Kohteen LVI-suunnittelija Jyrki Vuorio Insinööritoimisto Åke Jokela
myös Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin T-sairaalan ATK-konesali,
Oy:stä ja LVI-insinööri Jarno Salminen TYKSistä rakennuttajan
jonka jäähdytyksestä huolehtivat myös tarkkuusilmastointikoneet
edustajana ovat olleet vaativan työn edessä. Lääkehuoltoraken-
yhdessä lämpöpumppujen kanssa.
GREEN FUTURE • 2 • 2012
•
▼ Lääkehuoltorakennuksen erilaisten tilojen tarkasti
määriteltyjen sisäolosuhteiden takuumiehet.
BOX VARITM
- YLIVOIMAISEN
ENERGIATEHOKAS
Sähkö-, UPS- ja teletiloissa on käytössä
SMART VariTM -vakioilmastointikoneet.
VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN
LÄÄKEHUOLTORAKENNUS
Kerrosala: 5 352 m2
Tilavuus 3 3400 m3
Kokonaisala 7 911 m2
Rakennuttaja: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri/TYKS
Pääurakoitsija: Rakennusliike SRV-Asunnot Oy
Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Sigge Oy
LVI-Suunnittelu: Insinööritoimisto Åke Jokela Oy
Sähkösuunnittelu: Sähköinsinööritoimisto Matti Leppä Oy
CHILLER-LAITERATKAISUT
Lääkerakennus:
2 kpl Chillquick ThermoTM -lämpöpumppuja
(CHT-80, yht. 700kW lämpöteho)
ChillquickTM -kylmävesiasema, puhdastilojen ilman
kuivaukseen (CGIW-80, 250kW)
Uudessa BOX VariTM -kasettipatterissa yhdistyvät tyylikkyys, käytännöllisyys ja laatu. Se on erittäin energiatehokas ja kuluttaa vähemmän kuin LED-lamppu.
Mullistavan EC-säleikön katonsuuntainen ilmanohjaus
takaa miellyttävän ja vedottoman sisäilmaston.
BOX VariTM -kasettipatteri soveltuu saumattomasti
erilaisiin sisustusratkaisuihin, tekniikka on turvallista ja
huoltotarve huomattavan pieni. Laitteet valmistetaan
Suomessa ja esitestataan perusteellisesti. BOX VariTM
edustaa entistä vaivattomampaa asenna, käytä, huolla
-toimintakonseptia.
SMART VariTM -vakioilmastointikoneet ATK-konesalin
jäähdytykseen
Puhdastilojen tarkkuusilmastointikoneet
SMART VariTM -vakioilmastointikoneet kuumakaasulämmityksellä (energiansäädön optimointi)
• Koneita sähkö-, UPS- ja teletiloissa
BOX VariTM -kasettipatterit portaattomalla ohjauksella
Lue lisää: www.chiller.fi/ilmastointilaitteet
Uusi EC-säleikkö mahdollistaa merkittävän
energiansäästön
Miellyttävä sisäilmasto, ei vedon tunnetta
Puhaltimen ja venttiilin säätö 0…100 %
50 % vähemmän huoltokuluja
Modbus-liitäntä vakiona
Suodattimen pitkä huoltoväli
Pistotulppaliitäntä
Lisätietoja ja jälleenmyyjät:
Chiller Oy, Louhostie 2, 04300 Tuusula
Puh. (09) 2747 670 • www.chiller.fi • [email protected]
GREEN FUTURE • 2 • 2012 13
www.chiller.fi
CASE
Grand Hôtel Stockholm
PALA
RANSKAA
Teksti: Dakota Lavento
Kuvat: Grand Hôtel Stockholm
Tukholman kuulu Grand Hôtel Stockholm on käsite sinänsä. Se on yksi Tukholman nähtävyyksistä ja
ehkä Ruotsin ylellisin hotelli. Se on toiminut suurellisten bankettien ja näyttävien juhlien pitopaikkana,
julkkisten ja nautiskelijoiden majapaikkana jo vuodesta 1874 lähtien.
Grand Hôtel
edustaa pientä palaa
nunjalokivi on Talvipuutarha. 1930-luvulla siellä tanssittiin syntisen
Ranskaa Ruotsin maape-
jazzin tahdissa. Wallenbergin perhe ryhtyi johtamaan hotellia 1968.
rällä. Hotellin perusti ranskalainen Jean-François Régis Cadier.
Vuonna 1974 hotelli juhlisti satavuotissyntymäpäiväänsä tekemällä
Hotellirakennuksen rakennustyöt aloitettiin vuonna 1872.
suositusta kesäverannasta pysyvän ravintola. Sen vihki rakas-
Hotellin sijainti paraatipaikalla vastapäätä kuninkaanlinnaa ja
Gamla Stania on täydellinen. Hotelli on tunnettu jo hieman kliseiksi
tettu prinssi Bertil.
Ikinuori luksushotelli ei
muodostuneista vetonauloistaan: klassisen ruotsalaisesta veran-
missään vaiheessa ole voinut
nasta voileipäpöytineen, mahtipontisesta Cadier-baaristaan ja
jäädä lepäämään laakereillaan.
nykyisin kahden Michelin-tähden Mathias Dahlgrenin ravintolasta.
Hotellia pidetään kunnossa
Grand Hôtel on samaan aikaan sekä perinteikäs että moderni.
esimerkillisellä tavalla. Varus-
Viiden tähden hotellissa on 300 huonetta, joista 31 sviittejä. Niissä viih-
telussa kelpaa vain kaikkein
tyvät tavallisten turistien lisäksi maailman rikkaat ja kuuluisat sekä vai-
paras, kuten 2000-luvun lopun
kutusvaltaiset; politiikan, musiikin ja elokuvan maailmantähdet. Hotellin
ilmavaihtosaneerauksessa,
vieraita ovat kuninkaalliset ja nobelistit. Yksi hienoimmista sviiteistä,
jossa valinta kohdistui Chille-
85 neliön Nobel-sviitti sijaitsee rakennuksen ylimmässä kerroksessa.
rin Studioline-puhallinpatte-
Huoneessa on jättimäinen parisänky ja kylpyhuoneessa tupla-amme
reihin.
•
sekä höyrysauna. Jos tila loppuu kesken, voi varata myös viereisen
Lippusviitin, jolloin käytössä on jo 195 m2.
Ensimmäinen Nobel-juhla järjestettiin vuonna 1901 hotellin
Peilisalissa. Siellä juhlittiin aina vuoteen 1929, jolloin salitiloihin liian
CHILLER-LAITERATKAISU
suureksi paisunut tapahtuma siirrettiin Tukholman kaupungintaloon. Palkinnonsaajat perheineen yöpyvät edelleen hotellissa ja 13.
StudiolineTM-puhallinpatterit on varustettu kuusirivisillä ja
joulukuuta heräävät Santa Lucian vierailuun.
yksireittisillä jäähdytyspattereilla. Grand Hôtel Stockholm
Huippuhotellit suhtautuvat kuuluisiin vieraisiinsa diskreetillä,
-hotelliin toimitetut laitteet toimivat kaukojäähdytysve-
mutta jo edesmenneet vieraat tuskin vastustavat, vaikka heidät
dellä 8/18 °C. Ne kuluttavat energiaa vain murto-osan
mainitaankin. Grand Hôtelin ylellisissä lakanoissa ovat yöpyneet
verrattuna traditionaalisiin puhallinpatteriratkaisuihin.
Martin Luther King, Monacon ruhtinatar Grace, kuuluisa sinisilmä
Frank Sinatra ja salaperäinen Greta Garbo.
Legendaarinen hotellinjohtaja Wilhelmina Skogh rakennutti hotellin yhteyteen 1909 laajennuksen Grand Hôtel Royalin, jonka kruu-
14
GREEN FUTURE • 2 • 2012
Lue lisää: www.chiller.fi/ilmastointilaitteet
Uusi valintaohjelma
otetaan käyttöön
loppuvuodesta 2012.
VALINTAOHJELMAT
UUDISTUVAT
Teksti: Dakota Lavento
Kuva: Pauli Juppi
Tutut Chillerin suunnittelijoiden ja konsulttien työtä helpottavat kylmälaitteiden valintaohjelmat
uusituvat syksyn aikana. Käytössä on jo täysin uudistettu Chillquick™-kylmävesiasemien ja
-lämpöpumppujen valintaohjelma. Kasettipattereiden ja puhallinkonvektoreiden uudet
valintaohjelmat ovat viimeistelyvaiheessa ja valmiina tämän vuoden loppuun mennessä.
Suositut
valintaohjelmat ovat olleet käytössä jo
runsaan 15 vuoden ajan. Ne kehitettiin
helppokäyttöisiksi ja selkeiksi työkaluiksi tehostamaan suunnitteli-
Rekisteröityminen ja tunnusten hakeminen onnistuu sähköisellä rekisteröitymislomakkeella menemällä Chillerin verkkosivuille:
www.chiller.fi ja valitsemalla oikeasta ylävalkosta Ohjelmat.
joiden ja konsulttien työtä sopivien koneikkojen valinnassa.
– Vanha ohjelma oli kuitenkin jo liian jäykkä tämän päivän
PALAUTETTA KAIVATAAN
tarpeisiin ja toimi lähinnä pääkomponenttien valinnassa, tuotekehi-
Uusiin tietokantapohjaisiin ohjelmiin suurtenkin muutoksien teke-
tyspäällikkö Ari Aula huomauttaa.
minen on vaivatonta.
Uusissa ohjelmissa optioita on huomattavasti enemmän, joten
– Otamme mielihyvin vastaan kaikenlaisia kehitysehdotuksia,
laitteet lisävarusteineen voidaan räätälöidä projektikohtaisesti ja
sillä tällaiset palveluohjelmat eivät koskaan ole täysin valmiita.
tekniset valinnat hioa jo mitoitusohjelmassa.
Kehitettävää ja parannettavaa löytyy varmasti, Aula sanoo.
UUSI KÄYTTÖÖN NOPEASTI
TUKEA UUSIEN OHJELMIEN KÄYTÖÖN:
•
Vanha Kylmävesiasemien valintaohjelma poistetaan toiminnasta
lokakuussa, joten uusi ohjelma kannattaa ottaa käyttöön mahdol-
Valintaohjelmat: [email protected]
lisimman pian.
Tunnukset, laitteistot, yms: [email protected]
UUDISTETUT VALINTAOHJELMAT TUOVAT MONIA PARANNUKSIA
Kylmävesiasemien ja lämpöpumppujen valintaohjelma
mahdollistaa jäähdytys- ja lämmityskoneikkojen tarkan mitoituksen, erilaisten lisämoduulien suunnittelun ja valinnan.
Suunnittelija saa ohjelmasta projektikohtaisesti valinnan
mukaisesti räätälöityvät dokumentit kuten, toimintakaaviot,
sähkökuvat, mittapiirrokset ja työselostukset.
Ohjelmat palvelevat suunnittelijan tarpeita entistä paremmin
ja nopeuttavat työtä huomattavasti
Uudet ohjelmat ovat osa Chillerin asiakasportaalia ja
keskustelevat PDM-järjestelmän kanssa
Myynti saa siirrettyä valinnan tiedot tarjouslaskentaan ja
sieltä tarjouksen tultua hyväksytyksi tuotantoon
Lue lisää: www.chiller.fi/ohjelmat
GREEN FUTURE • 2 • 2012
15
All-in-One Air-conditioner
GRAND Vari
TM
Uusi konsepti hotellihuoneiden,
toimistojen ja pientalojen
ilmastointiin.
Uuden Grand VariTM -puhallinpatterin ainutlaatuinen
rakenne yhdistää EC-moottoriteknologian sekä ilman
imu- ja jakovirran integroivan säleikön. Ratkaisu
mahdollistaa patterille erinomaisen logaritmisen
lämpötilaeron.
Erinomainen hotellihuoneiden ilmastointiin
Puhaltimen ja venttiilin säätö 0…100 %
Vedoton puhallus, lämmitys ja jäähdytys
EC-säleikkö takaa alhaisen energiankulutuksen
Suodattimen huolto säleikön kautta
Huippuluokan energiatehokkuus 3…11 W
MONITOIMISET
LÄMPÖPUMPUT
Lämmitykseen, jäähdytykseen ja
lämmön talteenottoon
Täydellinen automatiikka koko
lämmitysjärjestelmän ohjaukseen
Lämpötehot 15…500 kW
Lämmön tuotto +60 °C lämpötilaan asti
Ekologinen energiaratkaisu
Kaikki laitteet testataan tuotannossa
täysmittakaavakoeajossa
Lisätietoja ja jälleenmyyjät:
Chiller Oy, Louhostie 2, 04300 Tuusula
Puh. (09) 2747 670 • www.chiller.fi • [email protected]
16
GREEN FUTURE • 2 • 2012