Talon rakennuksen perusteet - ja ympäristökulttuurikoulu Lastu

A R K K I T E H T U U R I - J A Y M P Ä R I S T Ö K U LT T U U R I K O U L U
L A S T U
TALON R AK EN N U K SEN P ER U ST EET
Kuvasarja arkkitehtuurin perusteemoista
arkkitehtuuripelin avuksi
ULLA BOVELLAN
Arkkitehtuuri- ja ympäristökultuurikoulu Lastu
Lastenkulttuurikeskus Lastu
2010
HEI!
Tule tutkimaan meidän kaikkien yhteistä rakennettua ympäristöä!
Arkkitehtuuriin tutustuakseen ei tarvitse mennä kovin kauas: se ympäröi meitä koulumatkalla,
ostoksilla ollessa ja kotiovea avatessa. Tulemme kuitenkin harvoin ajatelleeksi, että lähiympäristömme tilat ja muodot voisivat olla taidetta. Puhumattakaan, että huomaisimme jokapäiväisen rakennetun ympäristön olevan yhteinen paikka, jonka tekemiseen ja kokemiseen
voimme itse osallistua.
Ympäristön omaksi ottamisen voi aloittaa esimerkiksi omasta koulurakennuksesta tai kotitalosta. Ensin täytyy vain muistaa avata silmät, korvat ja muut aistit rakennusten hyville ja
hienoille, ja myös huonoille, piirteille. Avuksi tutkimusmatkalle voi ottaa myös muutaman peruskäsitteen tai –teeman, joiden kautta arkkitehtuuria voi tarkastella ja sitä voi myös arvioida
yhdessä muiden kanssa.
Tutki seuraavia kuvia arkkitehtuurin muutamasta perusteemasta ja mieti, miten teemat näkyvät omassa ympäristössäsi. Löydätkö jotain uutta, tai huomaatko jotain vanhaa tuttua uudestaan? Miltä sinun ympäristösi näyttää ja tuntuu?
Haluaisitko sukeltaa syvemmälle rakennettuun ympäristöön? Kerromme mielellämme lisää!
ARKKITEHTUURI- JA YMPÄRISTÖKULTTUURIKOULU LASTU
LASTENKULTTUURIKESKUS LASTU
Linnansalmentie 85 | 73100 Lapinlahti
(017) 733 308 | [email protected]