Lopullinen näyttötyö löytyy täältä.

Jussi Koskela
Valokuvaajan ammattitutkinto
Näyttökansio
Studiokuvaus
Miljöökuvaus
Digitaalinen työnkulku
Suunnittelu ja kaupalliset taidot
Jyväskylän aikuisopisto
kevät 2013
”Terävä kortti” 2012
Studiotyöskentely
High-key
&
Low-key
Nämä kuvat on tehty omaa portfoliotani
ja tätä näyttöä varten.
Ajatuksena oli leikkiä mustavalkoisuudella, valoilla ja varjoilla sekä tumman ja
vaalean ääripäillä. Toinen kuva muodostuu pääasiassa tummista ja toinen vaaleista sävyistä. Pyrin myös välttämään
kummankaan sävyn ajautumista täysin
mustaksi tai vaaleaksi aivan äärikohtia
lukuun ottamatta. Otin tämän käyttötarkoituksen huomioon valaistuksia suunnitellessani ja kuvauksen aikana tarkkailemalla normaalia tarkemmin otettujen
kuvien histogrammeja.
Liitteenä high-key -kuvan lightroom katalogi esimerkiksi digitaalisesta työnkulusta.
Tein lähes kaiken käsittelyn Adobe
Lightroomilla, kuten yleensäkin. Käsittelyyn kuului ensin sävyjen säätö siten, ettei kuvassa ole juuri valkoisiksi palaneita
tai täysin mustia kohtia. Tarkistin tuloksen
käyttämällä Lightroomista löytyvää varoitusväri -työkalua. Tein myös pieniä hienosäätöjä black & white mix - työkalulla,
jotta sain ihoon sopivat harmaan sävyt.
Seuraavaksi poistin finnit ja muut ihon
epätasaisuudet. Korostin hiuksia, huulia, silmiä ja kulmakarvoja terävöityksellä. Tämän jälkeen poistin ylimääräiset
hiukset Photoshopissa. Viimeiseksi laskin
Lightroomissa hieman clarityä yleisvaikutelman pehmentämiseksi.
Kuvan viemisessä jpg:ksi säädin terävöityksen käyttötarkoituksen mukaan. Tämän
näyttökansion tapauksessa asetuksena oli
”screen” ja ”low”.
Musta kissa
Asiakkaan toiveena oli saada tavallista
lemmikkikuvaa rankempi näkemys. Kerroin hänelle ajatuksesta valaista kissa
siten, että vain sen ääriviivat piirtyvät
tummaa taustaa vasten ja silmät ”hohtavat” vihreinä tummassa kuvassa. Asiakas
oli ajatuksesta hyvin innoissaan.
Itse toteutus tapahtui neljällä pikkusalamalla. Kaksi salamaa sijoitin kissan taakse vasemmalle ja oikealle, yhden itseni
taakse valaisemaan silmiä ja yhden suuntasin valaisemaan taustaa.Taustana toimi
musta puuvillakangas.
Odotus
Tehtävänantona oli ottaa raskausajan
kuva parin naisesta yksin ja sen jälkeen
parikuva. Valitsin tähän näyttöön mukaan parikuvan.
Asiakkaat eivät osanneet oikein kertoa,
että millaisia kuvia he halusivat, joten
pyysin heitä etsimään Googlen kuvahaulla sellaisia, joista he pitäisivät. He löysivät odotuskuvia, joissa on yksinkertainen
tumma tausta ja valaistuksessa oli jätetty varjoja aika reilustikin.
Kuva on valaistu tasovalolla ja melko
kaukana olevalla suurella heijastimella.
Taustaan on suunnattu yksi salama.
Ommellinen
Tässä työssä tilauksena oli tehdä tuotekuvia ompelubloggaajan vaatteista.
Yleiskuvat otimme mallien kanssa ja yksityiskohtia kuvasimme pöydällä. Malleina
toimivat tilaaja itse ja hänen perheensä.
Kuvattavana oli 35 erilaista vaatetta,
joten pyrin tekemään kuvausprosessista
mahdollisimman suoraviivaisen.
Tein henkilökuvien valaistuksen kahdella
taustaa valaisevalla tasovalolla ja mallien valaistuksen yhdellä suurella tasavalolla ja heijastimella joka oli tasovalon
vastakkaisella puolella. Tässä oli ajatuksena se, että mallilla olisi mahdollisimman paljon liikkumavaraa eikä valoja
tarvitsisi liikutella tai säätää juurikaan
kuvauksen aikana.
Yksityiskohtakuvat on otettu vaalean
pleksin päällä ja kuvattavan tuotteen
taakse on asetettu 45-asteen kulmaan
suuri tasovalo, joka valaisee ja toimii
samalla valkoisena taustana. Kuvat on
otettu myös n. 45-asteen kulmassa tasovalon vastakkaiselta puolelta. Valitsin
vastavalon, koska mielestäni se tuo kuvattavan pinnan tekstuurin esiin varsin
tehokkaasti.
Poika ja kitara
Lapsikuva studiossa. Tämä on tehty samalla kuvauskerralla kuin Ommellinen
-blogikuvat. Käyttötarkoitus, valaistus ja
kuvan käsittely on tehty eri tavalla.
Tässä kuvassa valaistus on säädetty aika
suuripiirteiseksi, jotta kuvattava pystyi
liikkumaan vapaammin ja minä kykenin
keskittymään kontaktiin hänen kanssaan.
Valoina oli yksi suuri tasovalo kuvaajasta
katsottuna vasemmalla. Oikealla puolella oli suuri heijastin täyttämässä varjoja.
Taustaa on valaistu yhdellä salamalla.
Popcorn
Kuvasin Karstulan elokuvateatterin käyttöön popcorn-rasioita. Näiden kuvien
käyttötarkoitus on näkyä vieritysanimoituina elokuvien alussa ja myyntitiskin televisioissa. Taustaan on tehty salamalla
ylimääräinen valopiste, jotta siihen voisi
sommitella hyvin hintatietoja.
Kuvankäsittely on jätetty asiakkaan
pyynnöstä minimiin, koska heidän henkilöstöstään löytyy siihen osaamista.
Tuotekuvaus oppimis- ja
ohjauskeskus Onervassa
Olen tehnyt työpaikallani tuotekuvauksia useisiin eri käyttötarkoituksiin. Kuvia
tarvitaan mm. oppilaspalautteisiin ja erilaisiin oppaisiin.
Keskimmäisessä kuvassa tabletteja pilleri on tehty terveydenhoitajamme kanssa
lääkehoidon suunnitelmaa varten. Kuvasimme sarjatyönä kymmeniä erilaisia
tabletteja. Oleellista oli, että tablettien
tekstit ja värit erottuvat selkeästi.
Muut kuvat ovat esimerkkejä kuvapankkikuvista, joita voidaan käyttää koulutuksissa, oppaissa ja palautteissa.
Työpaikallani minulla on käytössäni järjestelmäkamera yleiszoomilla ja kaksi
salamaa tasovaloilla. Muina välineinä
käytän yleisiä koulusta löytyviä tarvikkeita kuten teippiä, sinitarraa ja kartonkia.
Välineet tuovat työhön haastetta, koska
koulun ei ole kannattavaa hankkia tarvikkeita, joita käytetään harvoin. Myös monien välineiden tuoma parannus lopulliseen kuvaan on varsinkin loppukäyttäjän
näkökulmasta vähäinen. Sama periaate
pätee työajan käyttöön. Kuvan laatu ei
välttämättä kaksinkertaistu vaikka työaikaa käyttäisikin tunnin sijaan kaksi
tuntia. Koenkin yhdeksi ammattitaidon
mittariksi kyvyn tehdä saatavissa olevilla
välineillä nopeasti kuvaa, jonka laatu on
kuitenkin muihin opetusalalla toimijoihin
verrattuna korkeaa.
Miljöötyöskentely
Keväinen tyttö
Tämä kuva on otettu esimerkiksi keväisestä valmistujaiskuvasta tai muusta vastaavasta muotokuvasta portfoliokäyttöä
varten.
Valona on pelkästään vallitseva luonnonvalo. Malli on aseteltu siten, että oksien
lävitse tuleva valo osuu sopivasti hänen
kasvoilleen.
Mallia ohjatessani pyrin saamaan hänen
asennostaan siksakkimaisen. Pään kallistuessa vasemmalle vartalo nojaa oikealle
ja niin edelleen.
Lapsi viljapellolla
Tilauksena oli positiivinen lapsikuva jonka miljöönä olisi syksyinen viljapelto. Minulla oli mukana tavallista kevyempi varustus eli laadukas pokkari ja valkoinen
heijastin. Pyysin myös paikalla ollutta
aikuista avustajaksi.
Valitsen kuvaussuunnan siten, että aurinko oli mallin takana tehden korkovaloa
ja heijastin avustajan käsissä kuvaajasta katsottuna vasemmalla valaisemassa
mallin kasvoja.
Kuvankäsittelyssä tein tavallisimmat
muotokuvan käsittelyt. Kuvassa oli vielä jonkin verran vihreää viljaa taustalla, jotka poistin Photosopin colorize- ja
mask -toiminnoilla.
Liitteenä ovat esimerkkitiedostot digitaalisesta työnkulusta.
Valmistunut lääkäri
Tässä on muotokuva vastavalmistuneesta
lääkäristä hänen kotonaan.
Päätimme ottaa taustaksi kirjahyllyn,
koska se sopi mielestämme kuvan aiheeseen. Teimme muutamia erilaisia
poseerauksia, joista asiakas katsoi mieleisekseen tässä näkyvän mietiskelevän
asennon.
Kuva on valaistu kolmella käsisalamalla.
Päävalo on tasovalo kuvaajasta katsottuna oikealla ja täytevalona toimi sateenvarjo kuvaajan vasemmalla puolella.
Taustaa valaisi yksi salama.
Vaalikuva korkeuksissa
Tämä on vaalikuva kunnallisvaaliehdokkaasta. Erityisen tästä toimeksiannosta
teki se, että kuvaus suoritettiin asiakkaan pyynnöstä kuumailmapallossa.
Kuvaustila oli noin puolentoista neliömetrin kokoinen. Koriin mahtuivat lentäjä, kuvattava, kuvaaja ja kaasupullot.
Ainoa tapa vaihtaa kuvausmaisemaa oli
vaihtaa paikkoja kuvattavan kanssa ahtaassa korissa.
Poikkeuksellisten kuvaustilojen takia valitsin mukaani kevyimmän mahdollisen
laitteiston. Mukana oli käsisalama pienellä beauty dishillä, Fujifilmin X10 -kamera ja langattomat salamalaukaisimet.
Pyrin saamaan mukaan mahdollisimman
paljon maisemaa säilyttäen kuitenkin
potrettimaisen asettelun. Kuvasin pitämällä kameraa toisessa ja salamaa toisessa kädessäni.
Pienen pokkarikameran valintaa puolsi
myös se, että sellaisella saa suurtakin
aukkoa käyttäessä suuren syväterävyysalueen. Tässä kuvassa kyseisestä ominaisuudesta oli hyötyä, koska etäisyys malliin oli pieni ja taustaan todella suuri.
Asuntokaupoilla
Nämä kuvat on otettu kuvissa olevan
asunnon myynti-ilmoitusta varten. Tavoitteena oli ottaa keskivertoa laadukkaammat myynti-ilmoituskuvat. Kantavana ajatuksena oli tehdä raikkaan
näköisiä, selkeitä, oikein valotettuja ja
tärähtämättömiä kuvia. Tilaaja korosti
kuitenkin, että kuvat eivät saa olla liian
”myyviä”, koska sekin saattaa hänestä
herättää ostajassa negatiivisia tunteita.
Esivalmisteluina pyysin asunnon omistajaa siivoamaan asunnon ja siirtämään
kaiken ylimääräisen kalustuksen kaappeihin tai varastoon. Vielä kuvauksen
aikana siirsimme muutamia huonekaluja
toisiin huoneisiin.
Kuvat ovat otettu jalustalla ja 12mm
(24mm) objektiivilla. Aukko on säädetty
pieneksi. Valotusaika on pitkähkö, jonka
takia laukaisu on tehty kahden sekunnin
ajastimella tärähtämisen estämiseksi.
Kuvien käsittelyssä kiinnitin tavallistakin tarkemmin huomiota valkotasapainoon. Poistin
myös saturaatiotyökalulla värillisten seinien
aiheuttamat heijastukset ja tein varovaisia
perspektiivikorjauksia, jotta oleellisimmat linjat kuvapinnalla olisivat suoria.
Tämä kuvaus on mukana näytössä, koska kyseessä on työtehtävä, jollaisia toivon jatkossakin pääseväni tekemään. Asiakas oli hyvin
tyytyväinen tulokseen ja asunto myytiin viikon
sisällä ilmoituksen jättämisestä.
Hääjuhla
Hääjuhla juhlatalo Majakoskella.
Pidin tätä tehtävänantoa haastavana miljöön erittäin niukan valaistuksen vuoksi.
Kuvausta vaikeutti myös se, että tilan
kattokin erittäin tumma estäen salaman
heijastamisen sen kautta.
Jouduin siis valitsemaan tilanteen mukaan, että käytänkö suorahkoa salamaa
vai nostanko kameran herkkyyttä kuvanlaadun kustannuksella. Selvitin kuvauspaikan entuudestaan ja osasin kysyä
asiakkaalta tarkemmin kuvien käyttökohteista. Kuvat menisivät pienikokoisiksi tulosteiksi tai facebook-käyttöön.
Tästä rohkaistuneena uskalsin joissain
tilanteissa nostaa herkkyyttä tavallista
korkeammalle saadakseni mukaan tilanteen alkuperäistä valaistusta.
Tiesin myös heti paikalle tullessani, että
valkotasapaino tulee olemaan haaste. Tilassa oli luonnonvalon lisäksi ainakin kahta eriväristä keinovaloa. En pystynyt korjaamaan tätä asiaa paikan päällä, koska
valoja ei voinut sammutella ja salaman
kääntösuodin toimii kerrallaan vain yhden erivärisen valon kanssa. Päätin kuvata ilman erillisiä toimenpiteitä ja säädin
valkotasapainon aina kuvan pääkohteen
mukaan. En lähtenyt tekemään paikallisia korjauksia valkotasapainoon kaikissa
kuvissa, koska se olisi vaatinut suuren
kuvamäärän kanssa suhteettoman paljon
aikaa.
Morsiamen isän puhe: Vallitsevassa valossa.
Hääkakun leikkaus: Käsisalama toisessa kädessä ja kamera toisessa.
Kakku: Vallitsevassa valossa
Valssi: Kaksi salamaa sijoitettuna valssilattian vastakkaisille puolille.
Tanssi: Käsisalama toisessa kädessä ja kamera toisessa.
Miljöökuvaus oppimis- ja
ohjauskeskus Onervassa
Kuvaan työpaikallani useimmiten miljöössä ilman erillisiä valaistuslaitteita
tai poseeraavia malleja. Myöskään kuvausajankohtaan en pysty useimmiten
vaikuttamaan.
Kuvaukset liittyvät pääasiassa oppilaiden ja työntekijöiden kuvaukseen. Kuvia
käytetään oppilaiden osalta pääasiassa
oppilaspalautteissa. Aikuisten kuvia taas
julkaistaan erilaisissa esitteissä, mainoksissa ja koulutusmateriaaleissa, sekä painettuina että sähköisessä muodossa.
Kohokarttakuva on otettu vierailulla Luxemburgilaisen näkövammaisten ohjauskeskuksen IDV:n tiloissa. Kuva on otettu
tuomisiksi omalle henkilökunnallemme,
jotta heillä on tietoa siitä, mitä muualle tehdään. Tämän tyylisiä kuvia tullaan
myös käyttämään oman keskuksemme
kotisivuilla esimerkiksi alaan liittyvässä
blogissa.
Ylin kuva on samalta vierailulta, mutta
sitä tullaan käyttämään myös koulutuksia
mainostavissa esitteissä.
Alhaalla oikeanpuoleinen kuva on otettu
puhuvan navigaattorin kokeilusta. Kuvaa
on käytetty navigaattorin valmistajan
uutiskirjeessä.
Kari Paussu
Tein tämän kuvauksen, koska tahdoin
päästä kuvaamaan rengasliike Paussua,
jonka henkilökunta ja miljöö tekivät
minuun asiakkaana suuren vaikutuksen.
Samalla ajattelin, että saan portfoliooni
materiaalia, joka sopii esimerkiksi lehtijutun kuvitukseen.
Sovin kuvauksesta yrityksen omistajan
kanssa, joka suhtautui projektiin erittäin
myönteisesti. Viivyin kuvauspaikalla noin
kolme tuntia keskustellen eri työntekijöiden kanssa ja välillä vain seuraillen
tapahtumia etäämmältä. Yhtäkään kuvaa
ei ole poseerattu tai muuten järjestetty.
Kuvasin Fujifilm X100 kameralla sen
miellyttävän pienen koon ja hyvän kuvanlaadun takia. Uskon myös, että pienikokoinen kamera ei häiritse kuvattavia
tällaisissa kuvauksissa niin paljon kuin
suuret järjestelmäkamerat.
Kari Paussu