Lataa artikkeli itsellesi PDF-tiedostona - Kanerva

26
6
Keskiviikko 28.3.2012
Juniorit - Kaverimaailma
Pallokissat, Kuopio ry
Kova harjoittelu
on osa joukkuehenkeä
Hyvä joukkuehenki, kova harjoittelu ja voitontahto. Siinä
ovat peruselementit, joista Pallokissojen C-97 rakentaa tulevan pelikautensa. Pelaajakohtainen harjoituksiin osallistumisen keskiarvo on ollut noin 80
prosenttia, mikä kertoo varsin
hyvästä sitoutumisesta. Pelaajia
joukkueessa on vajaat parikymmentä ja jokainen on pelannut
keskimäärin noin kuusi vuotta.
Kapteenit Susanna Heinonen
ja Jenna Kukkonen kiittelevät joukkuekavereitaan:
– Olemme voitontahtoinen
joukkue, joten luottavaisena
voi ensi kesään lähteä. Motivaation taso on säilynyt kaikilla korkeana. Välillä treeneissä
mennään tosi kovaa, mutta porukalla tsemppaaminen kasvattaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Ja tahtoa yhdessä menestymiseen ja voittamiseen.
"Parasta koko
hommassa on
hymyilevät
pelaajat"
Yhteishenki on ollut koko ajan kasvava, onhan joukkueen runko pelannut yhdessä jo vuosia. Myös menestys
on ruokkinut tyytyväisyyttä ja
ryhmän kiinteyttä. Viime kaudella joukkue saavutti pronssia Helsinki-Cupissa. Taidoista
kertovat myös Itä-Suomen piirinmestaruus vuotta vanhempien (C15) sarjassa sekä voitot
Alba-turnauksessa Jyväskylässä ja Puma Girls Cupissa Iisalmessa.
Alkavalla kaudella tavoitteena on edetä FUN-turnauksessa
mitaliotteluihin. Lopputurnaus pelataan heinäkuussa Turussa Kilpailun nimi tulee sanoista ”Futaa – Unelmoi – Nauti”.
Tuleva kesä tuo myös arvokasta kokemusta tulevaisuutta ajatellen, sillä joukkue pelaa B-tyttöjen ykkösessä (B1).
Valmennuksessa on pyrkimyksenä pelaajien kokonaisvaltainen kehittäminen. Tavoitteena on luoda jokaiselle valmius ottaa kykyjään vastaava
”seuraava askel ”, tässä tapauksessa siis Pallokissojen B-SM
-ryhmään, edustusjoukkueeseen tai harrastejoukkue Unitediin. Harjoituksia on keskimäärin neljästi viikossa. Lisäksi osa
käy edustusjoukkueen Pertti
”Speedy” Nissisen vetämässä
Talentti-ryhmässä.
Tyytyväisyys, kiinteys
ja menestys
C-97:n päävalmentajana toimii
Risto Taanio, toinen valmentaja Jari ”Nikke” Koponen
muistetaan KuPS:n edustusjoukkueen monivuotisena pelaajana. Joukkueenjohtaja on
Barcelona
– yhteinen
päätös
Kausi 2012 alkoi Ronaltiina cup -voitolla. Mukana oli myös tyttöjä -98 -joukkueesta.
Jyrki Kukkonen. Myös huoltaja Harri Holm tuntee joukkueurheilun hienoudet.
Valmennustyössään Taanio
korostaa perustotuuksia. Päävalmentajan mukaan kaikki
lähtee keskittymisestä omaan
suoritukseen:
– Muistutan tyttöjä aina siitä,
C15
-97
Vastuuvalmentajat:
Risto Taanio, 050 462 3870
[email protected]
Jari Koponen, 050 917 1475
[email protected]
Joukkueenjohtaja:
Jyrki Kukkonen, 040 0922 137
[email protected]
että keskittyminen tuo kyvyn
havainnoida peliä ja reagoida
oikein. Kyky nopeaan reagointiin on eräänlainen tahtotila, joka luo intohimon tehdä peliä.
Siitä se pelikäsitys syntyy.
Intohimo tuo jaksamista.
Vaikka tosissaan mennään, niin
vakavuus on kaukana. Parasta
Cn14
-98
Vastuuvalmentajat:
Tero Karjalainen, 044 363 5213
[email protected]
Jukka Hakkarainen, 044 513 8836
Joukkueenjohtaja:
Jyrki Haapakoski, 050 581 6044
[email protected]
koko hommassa on hymyilevät pelaajat. Hymyt kertovat
osaltaan siitä, että C-97:ssa toteutuu joukkue-urheilun ”pyhä
kolminaisuus”. Kun on tyytyväisyyttä, on kiinteyttä ja siten
myös menestystä.
Pallokissat -98 joukkue tähtää
vuoden päästä keväällä leirille
Barcelonaan. Leiri olisi loppuhuipennus vuosien yhteiselle
taipaleelle. C-15 -ikäluokka on
viimeinen ns. yhden ikäluokan
kausi, sillä jo B-juniorisarjoissa tytöt ovat kolmesta eri ikäluokasta (16-18).
C-15 -ikäluokassa pelataan
myös ensimmäisen kerran
epävirallisesti Suomen mestaruudesta tyttöjen FUN (FutaaUnelmoi-Nauti) –lopputurnauksessa. Leiri olisi toivottavasti samalla myös valmistautumista FUN-lopputurnaukseen (jonne täytyy tietysti ensin pelaamalla päästä).
Leiriviikon ohjelmaan on
suunniteltu mm. hyviä harjoituksia, harjoituspelejä, luentoja ja toivottavasti myös Espanjan eli La Ligan -ottelun seuraamista paikan päällä. Unohtamatta tietenkään mukavaa
yhdessäoloa!
Idea leiriviikosta Barcelonan alueelle oli joukkueen ja
vanhempien yhteinen päätös.
Nyt on vuosi aikaa järjestellä
tausta-asiat niin, että unelmasta tulee totta.
Jussi Tuovinen
D13
-99
Vastuuvalmentajat:
Jarmo Korhonen, 050 337 6485
[email protected]
Jukka Lintunen, 050 582 6097
[email protected]
Joukkueenjohtaja:
Pauliina Korhonen, 050 361 1470
[email protected]
Dn12
-00
Vastuuvalmentajat:
Ulla Bergström, 040 410 3852
[email protected]
Anne Tuure, 050 325 6469
[email protected]
Joukkueenjohtaja:
Juha Pyykönen, 040 511 0269
[email protected]
Mietityttääkö oma terveytesi ja hyvinvointisi?
Kaipaavatko elintapasi muutosta?
Tiedätkö riittävästi ja osaatko arvioida, mikä on sinulle hyväksi?
Hyvinvointipolku.fi-sivustolta löydät
luotettavaa ajantasaista tietoa terveydestä,
liikunnasta, ravitsemuksesta, mielen hyvinvoinnista, päihteistä, sairauksista ja niiden hoidosta.
Testien avulla tunnistat elintapasi ja saat tietoa
niiden vaikutuksesta terveyteesi.
Hyvinvointikansioon voit koota omia terveystietojasi, pitää terveyspäiväkirjaa, tehdä
sähköisen terveystarkastuksen ja saada sen
perusteella terveysvalmennusta.
Palveluhaun avulla voit etsiä oman alueesi
terveys- ja hyvinvointipalveluita.
Nuorten kulma - Youth Corner sisältää nuorten
hyvinvointiin liittyvää tietoa, testejä ja pelejä.
Sivusto on rakennettu Kanerva-KASTE
-hankkeessa, joka koordinoi elintapasairauksien
ennaltaehkäisyä viiden sairaanhoitopiirin
alueella Itä- ja Keski-Suomessa.
Tartu terveyteesi jo tänään!
Astu Hyvinvointipolulle osoitteessa:
www.hyvinvointipolku.fi
Röntgen-, ultraääni- ja
magneettitutkimuksia
Matkustajasataman Lääkäritalo
Koljonniemenkatu 2, 3. kerros
70100 Kuopio
A JANVARAUS: 044 5624111