1924 Royal Enfield 180 8HP
Omistaja: Pasi Mäkiranta
Merkin historia ulottuu 1800-luvulle, jolloin Royal Enfield valmisti muun muassa polkupyöriä. Seuraavan
vuosisadan alkaessa vuonna 1901 näki päivänvalon ensimmäinen Royal Enfield -moottoripyörä. Tuskin omistajat uskalsivat uneksiakaan lähes 70 vuoden mittaiseksi venyvästä elinkaaresta, joka yrityksellä oli edessä.
Parhaina vuosinaan Royal Enfield oli yksi menestyneimpiä brittiläisiä pyöränvalmistajia. Yrityksen toiminta
loppui vuonna 1970, mutta 1955-mallisten Enfieldien
valmistus jatkuu Intiassa vielä tänäkin päivänä.
Kuvissa olevan pyörän rullatessa ulos Redditchin tehtailta vuonna 1924 ei osattu aavistaa sitäkään, että
vuonna 2008 joku Pasi jossakin Finlandiassa ajelee
pyörällä VMPK:n rallissa voittaen vanhimman moottoripyörän palkinnon ja Tekniikan Maailma -lehden
kiertopalkinnon. Ja voitto tuli vieläpä pyörällä, jonka ei
pitänyt enää herätä henkiin.
Lähtökohtana toivoton raato
Tarinan mukaan toisen maailmansodan päättymisen
jälkeen poikaset olivat ottaneet pyörän omin luvin
käyttöönsä ja päräyttäneet sillä aidan läpi lehmihakaan.
Enemmiltä harmeilta välttyäkseen isäntä oli purkanut
pyörän ja varmuuden vuoksi heittänyt vielä kaasarinkin
kaivoon. Reilun kolmenkymmenen vuoden jälkeen Enfield oli vain surkea raato, tai paremminkin kasa ruostuneita osia.
Pelastajaksi ilmaantui rovaniemeläinen Happosen
Timo, joka keräsi osat 1980-luvun alussa. Parin vuoden
kuluttua pyörä siirtyi Ruovedelle Kivistön Matille, jolla
”projekti” oli parikymmentä vuotta päätyäkseen nykyiselle omistajalleen Mäkirannan Pasille.
Todennäköisesti tästä aidosta suomipyörästä – ellei se ole
merimiehen tuomisia – oli 1950–1960-luvuilla rakenneltu
raaseria, jolloin runkoa oli muuteltu ja mm. tankki vaihdettu. Tunteja laskematta Pasi löysi palapelin puuttuvat
osat, mutta helppoa se ei ollut. Osia on haalittu Euroopan
ja Amerikan lisäksi aina Australiaa myöten.
8
Ka ksipyöräiset veteraanit
Pyörässä on alun perin ollut sivuvaunu, jonka tilalle löytyi toinen aikakaudelle sopiva vaunu, joka kylläkin istuu
Royal Enfieldiin kuin nenä päähän. Itse pyörä on Suomen ainoa lajiaan, ja vielä tässä vaiheessa se odottaa
viimeistelyä alkuperäiseen asuunsa. Tekniikkahan on
jo todettu toimivaksi. Vuonna 1924 ryhdyttiin pyöriin
asentamaan tehtaan itse valmistamia V-twin-moottoreita, joka tässä pyörässä on kuutiotilavuudeltaan
976 cm³. Vääntöä takarenkaaseen säädellään käsivaihteilla, eteen ja taakse on jalkajarrut, ja muista varusteluista voi mainita karbidivalot.
Kaksipyöräiset veteraanit
9
1928 Rudge Whitworth
Omistaja: Lauri Laitinen
Pyörän osti uutena kauppias Kustaa Kivelä Kuopion
Kurkimäestä. Toinen omistaja oli hänen poikansa Väinö, joka poisti Rudgen rekisteristä vuonna 1957. Pyörä
jäi seisomaan navetan seinustalle osittain purettuna,
josta Lauri löysi sen sattumalta vuonna 1972 ja teki siitä
saman tien kaupat. Huonokuntoinen pyörä jäi talliin
odottamaan parempia aikoja. Vihdoin vuonna 1980 alkoi Rudgen palauttaminen iloiselle 1920-luvulle.
Ennen oli pyörät rautaa
Vuonna 1980, tuolloin yli viisikymppisen pyörän, osakokoelma oli masentavasta ulkonäöstään huolimatta
kestänyt ulkosäilytyksen kohtalaisesti. Britit olivat käyttäneet ilmeisen hyviä materiaaleja, joihin ruostekaan ei
ollut paljon pystynyt. Entisöinnistä ja osien metsästyksestä oli kuitenkin tulossa mittava urakka.
Osien saanti oli alussa hankalaa, mutta helpottui, kun
Lauri liittyi englantilaiseen ”Rudge Enthusiasts Club”
-merkkikerhoon. Kaikkia osia ei löytynyt senkään kautta, joten esimerkiksi nokka-akseli, pakoputket ja äänenvaimentajat oli tehtävä itse. Arvokasta apua projektin
eri vaiheissa tuli muilta Rudge-miehiltä: Simo Niemiseltä ja Aarno Avoniukselta.
Oikotietä ei ole
Kun tavoitteena on näinkin vanhan pyörän täydellinen
entisöinti, tulee vastaan väistämättä ongelmia autenttisten materiaalien hankinnassa.
Esimerkiksi 1920-luvulla pyörässä käytetyn kangaspäällysteisen vaijerinkuoren valmistus oli lopetettu
varmaan jo Kekkosen ensimmäisellä kaudella, joten sellaista piti värkätä itse. Nykyaikaisesta vaijerista leikattiin muovipinta pois, tilalle kudottiin kangaspäällyste,
jonka jälkeen tämä uusvanha kuori lakattiin mustalla
lakalla. Lopputulos on mahdollisimman lähellä alkuperäistä. Luonnollisesti moottori ja vaihteisto vaativat
10
Ka ksipyöräiset veteraanit
täyden kunnostuksen, koska pyörä oli tarkoitus entistää ajamista varten. Monta pienempää osaa oli vielä
tehtävä, ennen kuin pyörä oli valmis maalattavaksi.
Vain niklauksissa käytettiin ulkopuolista erikoisosaamista, muuten maalaustyön Lauri suoritti itse.
Kaksipyöräiset veteraanit
11
Neljän vuoden päätös
Neljä vuotta kestänyt askartelu tuotti tulosta ja keväällä 1984 Rudge käynnistettiin ensimmäisen kerran yli
kolmeenkymmeneen vuoteen. Omistajalla oli aihetta
tyytyväisyyteen: ”Moottori toimi virheettömästi ja koeajo sujui hyvin. Käsivaihteen ja kaasuvivun käyttö vaati
totuttelua, mutta pienen harjoittelun jälkeen homma
alkoi sujua. Museoajoneuvotarkastuksen ja rekisteröinnin jälkeen suoritin koeajoja. Ensimmäinen pitkähkö
reissu oli matka ’Kontioralliin’, Lentiiraan, Simo Niemisen ja Eero Hännisen kanssa. Vanhat pyörämme herättivät ansaittua huomiota. Sen jälkeen Rudgella on ajettu
useissa veteraanipyörien tapahtumissa. Linköpingin
ajoissa Ruotsissa on käyty ja onpa pari matkaa tehty
’Warszawa’-ajoihin Puolaankin. Kaikki matkat tietenkin
ajamalla. Tyttäreni kanssa osallistuin ’Utsjoki-ajoon’
vuonna 1995, jonka aikana mittariin kertyi yli 3 000
kilometriä. Sain hankittua pyörään myös alkuperäistä
vastaavan sivuvaunun, jonka kunnostamiseen vierähti
pari vuotta. Vaunu oli erityisen mieluisa edesmenneelle
Roosa-koiralle. Ilmeisesti rikkaasta perimästään joh
tuen tämä seropi (sekarotuinen piski) nautti aidosti
vauhdin hurmasta, sillä se ei koskaan olisi halunnut
jäädä pois kyydistä. Nyt luotettava 80-kymppinen saa
ottaa jo vähän rennommin, ja sillä tehdään vain satunnaisia ’eläkeläiskeikkoja’ ja kyyditään lapsenlapsia”.
Moottori: 1-sylinterinen ilmajäähdytteinen, neliventtiilinen kansiventtiilimoottori, 499 cm³, 18 hv
Vaihteet: neljä
Huippunopeus: 115 km/t
Jarrut: vannejarrut; molemmat jarrut yhdistetty polkimeen
(seikka jota Moto Guzzi mainosti omana uutuutenaan vasta
1970-luvulla)
Osaksi liikennekulttuuria
Helsingissä perustettiin ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä maamme ensimmäinen moottoripyöräkerho, mutta kerhojen perustaminen ja toiminta pääsivät alkuun vasta
sodan jälkeen 1920-luvulla. Mm. Suomen
Moottoripyörä Klubi – Finlands Motorcykel
Klubb perustettiin vuonna 1922. Näihin aikoihin myös moottoripyörien yleistyminen pääsi vauhtiin, koska ensimmäisen maailmansodan aiheuttama polttoainepula vähitellen
hellitti, ja bensan myynti laajeni myös pienille
paikkakunnille.
Vuosikymmenen alkuun saakka pyörien määrä oli pysynyt sodan aikana jotakuinkin samana, mutta vuosikymmenen päättyessä niitä oli
jo yli 5 000 kappaletta. Suurin osa pyöristä oli
Indian-, DKW-, Radco-, Raleigh- ja HarleyDavidson-merkkisiä. Jälkimmäisiä oli eniten
ja niitä oli myös äskettäin itsenäistyneen Suomen armeijan käytössä – usein sivuvaunullisena versiona.
Apumoottoreilla varustetutuista moottoripolkupyöristä oli monenlaisia sovellutuksia;
moottorit pyörittivät takapyörää ketjuilla tai
eturengasta rullan välityksellä – ja kaikkea
siltä väliltä. Ongelmaksi muodostui usein se,
että poljettaviksi tarkoitetut pyörät eivät kestäneet moottorin tuomia rasituksia. Virityksien epävarmuus johtikin vähitellen siihen,
että moottoreille ryhdyttiin rakentamaan kokonaan omaa runkoa moottoripyörien tapaan.
Vaikka kulkupelit olivat ulkoisesti enemmän
polkupyöriä, voidaan väljästi tulkita niiden
olleen mopon esi-isiä.
Jousitus: edessä kierrejousi, takana ei jousitusta
Mitat: pituus 2 260 mm, leveys vaunulla 1 500 mm, korkeus
960 mm, akseliväli 1 370 mm
Valmistusmaa: Englanti (Coventry)
12
Ka ksipyöräiset veteraanit
Kaksipyöräiset veteraanit
13
1936 Calthorpe Ivory K.4 350
Omistaja: Kalevi Juutinen
Calthorpen tarina alkoi 1890-luvulla Birminghamissa,
jossa George W. Hands aloitti polkupyörien valmistamisen. 1900-luvun alussa yrityksen tuotevalikoimaan tulivat
myös autot ja moottoripyörät, joissa käytettiin monen
eri valmistajan moottoreita. Ensimmäisen maailmansodan aikana ulkopuoliseksi asiakkaaksi tuli Englannin
maavoimat, ja tehdas valjastettiin valmistamaan Mark 5
-käsikranaatteja.
”Red ivory”
Ivory-mallisarjan valmistus aloitettiin vuonna 1928 ja
lopetettiin toisen maailmansodan kynnyksellä vuonna
1939. Samalla päättyi myös koko Minstrel & Rea Cycle
Companyn omistaman Calthorpe Motor Cycle Companyn toiminta. Lopettamisen syynä ei kuitenkaan ollut
alkava sota, vaan pyörien heikko menekki. Taloudellisessa
ahdingossa olleen Calthorpen yksinmyyntioikeudet olivat
siirtyneet jo vuonna 1937 Pride & Clarke -nimiselle moottoripyörien myyntiliikkeelle. Aivan viime hetkillä merkin
omistajakin ehti vaihtua, kun Douglas-moottoripyöristä
tunnetun suvun vesa osti Calthorpe-tuotemerkin itselleen. Uusi omistaja ehti muuttaa viimeisten Ivory-pyörien
värityksen puna-valkeaksi ja nimen Red Calthorpeksi. Tätä väritystä mukailee myös tämä Kalevin pyörän
maalaus. Ivory-mallien alkuperäinen väritys on mustilla
raidoilla koristeltu norsunluun valkea, josta se on saanut
myös mallinimen Ivory (suomeksi norsunluu).
Yli kolme vuosikymmentä
navetassa
Tämän Suomessa harvinaisen pyörän historia on tiedossa
vuodesta 1959 alkaen, jolloin Puolustusvoimien aseseppäkoulussa opiskellut Simo Hentilä osti Calthorpen opiskelutoveriltaan Mäkiseltä, riihimäkeläiseltä insinöörin
pojalta. Hentilä ehti ajaa OK-280-tunnuksella varustetulla
pyörällä vain parina vuotena, kunnes sairastui polioon
menettäen lähes täysin liikuntakykynsä. Osittaisesta
kuntoutumisestaan huolimatta omistaja ei enää pystynyt
ajamaan pyörällään. Calthorpe sijoitettiin säilytykseen
Oulun lähellä sijaitsevaan kotitilan tyhjään navettaan.
14
Ka ksipyöräiset veteraanit
Vuonna 1995 Hentilän vävy kunnosti 349 cm³ moottorilla varustetun pyörän valmistuttaen mm. sen yläpuolisen
kaksoispakoputkiston alkuperäisten ruosteisten mallien
mukaan ja maalauttaen sen alkuperäisestä värityksestä
poiketen seuraavan, eli vuoden 1937 puna-valkoväreihin.
Vävy ja tytär ajoivat kunnostetulla Calthorpella kahtena
kesänä pyörätapahtumissa, kunnes Simo Hentilä antoi
omistamansa pyörän näytteille ja säilytykseen Espoon
automuseoon. Kalevi osti pyörän Hentilän ilmoituksen
perusteella vuoden 2003 lopussa.
Kaksipyöräiset veteraanit
15
16
Ka ksipyöräiset veteraanit
Kaksipyöräiset veteraanit
17
1937 Ariel Red Hunter 500 VH
Omistaja: Thorolf Priester
Red Hunter on Arielin kauneimpia moottoripyöriä. Sitä
valmistettiin vuodesta 1932 aina 1950-luvun loppuun
saakka. Moottori on iskutilavuudeltaan 497 cm³ ja
antaa pyörälle 26 hevosvoiman teholla 130 kilometrin
huippunopeuden. Vauhti on ollut aikoinaan hiekkateillä ajettaessa melkoinen, sillä jäykkäperäinen Red Hunter sai takajousituksen vasta vuoden 1939 malliin.
Tämä pyörä myytiin uutena Karjalaan ja tuli muuttotavarana Suomen puolelle siirtolaiskuormassa Suojärven
suunnalta. Silloisen omistajan nimeä ei kiihtelysvaaralainen pyörän raadon löytäjä ja talteen ottaja enää
muistanut.
Pyöränraato löytyi vuonna 1961 Polvijärveltä, josta Hirvosen veljekset kävivät sen kantamassa kotiin. Pyörästä
oli siinä vaiheessa jäljellä vain runko haarukoineen ja
rikkinäinen moottori. Thorolf osti Arielin jäännökset
vihjeen perusteella 1990-luvun puolivälissä ja aloitti
mittavan entisöintiurakan. Kaikkia osia ei löytynyt etsimälläkään, joten uusi omistaja joutui valmistamaan
niitä itse.
Pyörä museotarkastettiin ja rekisteröitiin liikenteeseen
kesällä 2000, jonka jälkeen se on toiminut omistajansa
käyttöpyöränä. Arielin maine varmana pelinä ei ole siis
tuulesta temmattu.
Vouhotuksesta käyttöesineeksi
Moottoripyörien yleistyessä niistä tuli arkisia käyttöesineitä, kun ne aikaisemmin olivat
lähinnä vapaa-ajan harrastuksena, ja monien
mielestä vain rikkaiden leikkikaluja. Alkuaikoina moottoripyörillä ei ajettu talvisin lainkaan, mutta nyt ne olivat monella jo ympärivuotisessa käytössä.
Luotettavuuden, ajo-ominaisuuksien ja teiden parantuessa moottoripyörä noteerattiin varteenotettavaksi kulkuvälineeksi. Niitä
hankkivat eri ammattiryhmien edustajat, jotka joutuivat matkustamaan työnsä puolesta.
Päivittäisen työmatkan taittamiseen ne olivat kuitenkin tavalliselle duunarille vielä aika
hinnakkaita, joten kauempana työskentelevien oli edelleenkin hankittava itselleen majapaikka työpaikan läheisyydestä.
Edellisen vuosikymmenen yleisimpien merkkien joukkoon ilmestyivät mm. Ariel, BSA,
Triumph ja Royal Enfield. Yhdysvalloista
1920-luvun lopulla muuallekin maailmaan levinnyt lama vaikutti myös moottoripyörien
määrään Suomessa, sillä 1930-luvun alussa
niiden määrät alkoivat laskea.
Viidentuhannen kappaleen raja ylitettiin toistamiseen vuosikymmenen puolessa välissä,
ja talouden kohentuessa myös maahantuojien aktiivisuus elpyi kansalaisten ostokyvyn
myötä. Toisen maailmansodan kynnyksellä
maassamme oli arviolta 7 500 moottoripyörää, mutta A. Hitlerin aikaansaama myllerrys palautti Suomenkin moottoripyöräkannan
vuosikymmeniä taaksepäin – kuten oli käydä
koko inhimillisen sivistyksenkin.
18
Ka ksipyöräiset veteraanit
Kaksipyöräiset veteraanit
19
1938 Rudge Special
Omistaja: Sanna Laitinen
Rudgen maine teknisenä tiennäyttäjänä oli alkanut jo
1910-luvulla ja vakiintui seuraavien vuosikymmenien
aikana. Merkin nimiin on kirjattu lukuisia innovaatioita
moottoripyörien kehityksessä ja se otti ensimmäisenä
käyttöön mm. nelivaihteisen vaihteiston, itsestään palautuvan seisontatuen, neliventtiiliset sylinterinkannet,
saranoidun takalokasuojan ja yhteen kytketyt jarrut.
Pyörät menestyivät hyvin myös kilpailuissa, joiden
myötä 500 cm³ Ulster-mallista tuli legendaarinen. Daniel Rudge oli perustanut polkupyöriä valmistavan
yrityksensä jo vuonna 1894 ja moottoripyöriä se ryhtyi
valmistamaan vuonna 1909 liityttyään yhteen toisen
polkupyöränvalmistajan, Whitworthin kanssa.
Sattuma puuttuu peliin
Aktiebolaget Otto Brandt Oy ryhtyi tuomaan Rudgemoottoripyöriä Suomeen vuonna 1913, eli jo pari vuotta niiden tuotannon käynnistymisen jälkeen. Tästä Sannan Specialista ei ole säilynyt tietoja sen alkuvuosilta.
Tunnettu historia alkaa 1950-luvun puolivälistä, jolloin
rautalampilainen Väinö Shalberk osti pyörän Turun
lähettyviltä. Kirvesmiehen ammatissa Shalberk joutui
reissaamaan paljon pitkin maakunnan kuoppaisia teitä.
Kun Shalberk oli ajanut pyörän loppuun, se unohtui
lepikkoon.
Myöhemmin maisemaa siivottiin, ja pyörän raato oli
siirretty metsästä muiden hävitettävien romujen joukkoon. Sieltä sen sattumalta huomasi Väinö Hänninen.
Hän pelasti osat aittaansa, jossa oli muidenkin pyörien
osia. Näitä osia saapui sattumalta katsomaan myös Sannan isä Lauri Laitinen, joka etsi moottoria tuttavansa
Harrikkaan. Voi vain kuvitella, kuinka Rudge-harrastajan silmät olivat aitan hämärässä välähtäneet hänen
huomattuaan tutun brittipyörän hahmon. Niinpä
moottorin ostomatkalta palattiin kotiin yhtä pyörän
raatoa rikkaampana.
20
Ka ksipyöräiset veteraanit
Vaativan entisöintityön valmistuttua vuonna 1992 pyörällä ajettiin tuhansia kilometrejä ilman ongelmia. Hyväksi todetun ja uudelleen sisäänajetun Rudgen Lauri
luovutti tyttärelleen. Sen jälkeen sitä on voinut nähdä
mm. Rukajärven tie-elokuvassa.
Moottori: 1-sylinterinen ilmajäähdytteinen, neliventtiilinen kansiventtiilimoottori, 495 cm³, 19 hv
Vaihteet: 4, jalkakäyttöinen
Kytkin: kuiva monilevy
Jarrut: yhteen kytketyt mekaaniset rumpujarrut
Jousitus: edessä ”risuhaarukka”, takana ei jousitusta
Mitat: pituus 2 200 mm, leveys 750 mm, korkeus 1 000 mm,
akseliväli 1 400 mm
Polttoainesäiliö: 16 l
Paino: 158 kg
Valmistusmaa: Englanti (Coventry)
Kaksipyöräiset veteraanit
21
1939 Ariel Red Hunter 500 VH
Omistaja: Thorolf Priester
Toisen maailmansodan kynnyksellä valmistunut Ariel
on rakennettu classic-kilpapyöräksi. Hyvällä onnella pyörään löytyivät alkuperäisinä kaikki puuttuvat
osat, joten sen rakentaminen alkuperäiskuntoon oli
mahdollista.
Tämän ”Arskan” varhaisimpia vaiheita ei ole pystytty
selvittämään, mutta tiedetään, että pyörittyään aikansa
Forssan seudulla se kulkeutui Mikkeliin, josta se päätyi
nykyiselle omistajalleen.
22
Ka ksipyöräiset veteraanit
Kaksipyöräiset veteraanit
23