EU:n tarkastajat

FI
Lehdistötiedote
ECA/14/21
Välittömään jakeluun
Luxemburg, 21. toukokuuta 2014
EU:n tarkastajat: Etuuskohtelukauppaa koskevien menettelyjen
hallinnointi ei turvaa kaikilta osin EU:n taloudellisia etuja
Euroopan tilintarkastustuomioistuimen tänään julkaisemasta kertomuksesta ilmenee, että EU:n komissio on
parantanut vaikutustenarviointiensa laatua, mutta se ei siitä huolimatta edelleenkään analysoi riittävällä tavalla
etuuskohtelukauppaa koskevien menettelyjen taloudellista vaikutusta. Lisäksi EU menettää tuloja, koska
jäsenvaltioiden tullivalvontatoimet ovat puutteellisia ja niiden avulla ei aina onnistuta estämään tapauksia,
joissa tuontiin sovelletaan etuuskohtelua virheellisesti.
”Etuuskohtelukauppaa koskevia menettelyjä sovelletaan EU:n kaupankäyntiin 180 maan ja alueen kanssa. EU:hun
tuotiin kyseisten menettelyjen mukaisesti tavaraa yli 242 miljardin euron arvosta, mikä vastaa 14:ää prosenttia EU:n
tuonnista”, toteaa kertomuksesta vastaava tilintarkastustuomioistuimen jäsen Baudilio Tomé Muguruza. ”Kauppa
hyödyttää taloudellisesti sekä Euroopan unionia että sen kumppanimaita ja edistää kestävää kehitystä ja köyhyyden
vähentämistä kehitysmaissa. Etuuskohtelukauppaa koskevat menettelyt ovat EU:n kauppapolitiikan keskeinen väline,
mutta menettelyjä on hallinnoitava tarkkaan, jotta EU:n edut saadaan turvattua.”
Etuuskohtelukauppaa koskevat menettelyt antavat kauppakumppaneille mahdollisuuden myöntää toisilleen
etuuskohtelun keskinäisessä kaupassaan. Vastavuoroisilla menettelyillä alennetaan tulliesteitä, jotta kauppa,
taloudellinen kasvu, työllisyys ja edut kuluttajille lisääntyisivät kummankin osapuolen näkökulmasta. Ei-vastavuoroisissa
menettelyissä EU myöntää etuuskohtelun kehitysmaille, jotta näillä olisi tulliton pääsy EU:n markkinoille, mikä puolestaan
edistää köyhyyden vähentämistä ja kestävää kehitystä.
Komissio vastaa etuuskohtelukauppaa koskeviin menettelyihin liittyvistä neuvotteluista, arvioi menettelyjen taloudelliset,
yhteiskunnalliset ja ympäristövaikutukset sekä valvoo menettelyjen toteuttamista jäsenvaltioissa ja kumppanimaissa.
Jäsenvaltioiden tulliviranomaisilla on pääasiallinen vastuu valvoa, että etuuskohtelua sovelletaan ainoastaan kyseiseen
kohteluun oikeutettuun tuontiin.
EU:n tarkastajat havaitsivat, että vaikutustenarviointeja tehdään aiempaa enemmän ja että suoritettujen analyysien laatu
on parantunut. Parantamisen varaa on tästä huolimatta. Lisäksi tarkastajat havaitsivat tapauksia, joissa tavaroiden
tuontiin oli sovellettu tullietuuskohtelua, vaikka ei ollut tarvittavaa näyttöä siitä, että tavarat todellakin olivat peräisin
tullietuuskohteluun oikeutetuista maista. Näistä tapauksista aiheutui tulonmenetyksiä.
Lehdistötiedotteessa esitetään tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomuksen sisältämät keskeiset tiedot.
Erityiskertomus löytyy kokonaisuudessaan sivustolta www.eca.europa.eu.
ECA Press
12, rue Alcide De Gasperi – L-1615 Luxembourg
Puhelin: +352 4398 45410 – Matkapuhelin: (+352) 621 55 22 24
Sähköposti: [email protected] – @EUAuditorsECA – Youtube: EUAuditorsECA – www.eca.europa.eu
FI
Toimittajille tiedoksi:
Euroopan tilintarkastustuomioistuin julkaisee erityiskertomuksia pitkin vuotta. Niissä esitetään EU:n talousarvioaloja tai hallinnollisia
aiheita koskevien tarkastusten tulokset.
Tämän erityiskertomuksen (nro 2/2014) otsikkona on ”Hallinnoidaanko tullietuuskohtelukauppaa koskevia menettelyjä asianmukaisesti?”.
Kertomuksessa arvioidaan, onko komissio arvioinut etuuskohtelukauppaa koskevien menettelyjen taloudelliset vaikutukset
asianmukaisesti. Lisäksi kertomuksessa tarkastellaan, kyetäänkö menettelyjä koskevilla valvontatoimilla varmistamaan vaikuttavasti, että
tuontiin ei voida soveltaa etuuskohtelua virheellisesti ja aiheuttaa siten tulonmenetyksiä EU:lle.
Tilintarkastustuomioistuin havaitsi, että
• komissio ei ole arvioinut etuuskohtelukauppaa koskevien menettelyjen kaikkia taloudellisia vaikutuksia asianmukaisesti
• yleisen tullietuusjärjestelmän (ei-vastavuoroinen kauppavaihtoa koskeva järjestely, jossa EU myöntää kehitysmaille ja alueille
etuuskohteluun perustuvan pääsyn markkinoilleen) väliarviointi osoittaa, että järjestelmältä odotetut hyödyt eivät vielä ole
kaikilta osin toteutuneet
• tulojen keräämistä kokonaisuudessaan ei ole varmistettu, koska keskeisten jäsenvaltioiden viranomaisten soveltamat
tullivalvontatoimet ovat heikkolaatuisia
• komission suorittamassa jäsenvaltioiden ja edunsaajamaiden/kumppanimaiden valvonnassa on puutteita etuuskohtelukaupan
kohdalla
• etuuskohtelukauppaa koskevista menettelyistä annetut säännökset eivät sisällä riittäviä takeita EU:n taloudellisten etujen
turvaamiseksi.
Jotta etuuskohtelukauppaa koskevien menettelyjen taloudelliset vaikutukset voitaisiin arvioida nykyistä paremmin, komission pitäisi
• laatia kaikkien etuuskohtelukauppaa koskevien menettelyjen osalta vaikutustenarviointi ja kestävään kehitykseen kohdistuvien
vaikutusten arviointi, joissa analysoidaan odotetut taloudelliset vaikutukset perusteellisesti, kattavasti ja kvantitatiivisesti sekä
arvioidaan menetetty tulo (paitsi milloin arvioimatta jättämiseen on perusteltu syy)
• ottaa Eurostat rutiiniluonteisesti mukaan arvioimaan kestävään kehitykseen kohdistuvien vaikutusten arvioinneissa käytettävien
tilastotietolähteiden laatua ja varmistaa, että analyysit laaditaan neuvottelijoiden käyttöön oikea-aikaisesti
• laatia väli- ja jälkiarviointi, joissa analysoidaan, missä määrin vaikutuksiltaan merkittävillä etuuskohtelukauppaa koskevilla
menettelyillä saavutetaan niille asetetut toimintapoliittiset tavoitteet ja miten menettelyjen toimivuutta voidaan parantaa
keskeisillä talouden aloilla; näissä väli- ja jälkiarvioinneissa olisi myös arvioitava menetetty tulo.
Jotta EU:n taloudellisia etuja voitaisiin suojata nykyistä paremmin, komission pitäisi
• laatia etuuskohtelukauppaa koskeviin menettelyihin liittyvät EU:n riskiprofiilit niin, että jäsenvaltiot soveltavat riskianalyysiin
yhteistä lähestymistapaa ja EU:n talousarviotulojen menetykset näin vähenevät
• tarkistaa, että jäsenvaltiot parantavat riskienhallintajärjestelmiensä ja valvontastrategiansa vaikuttavuutta niin, että EU:n
talousarvioon aiheutuvia menetyksiä voidaan vähentää
• kannustaa jäsenvaltioita asianmukaisiin varotoimenpiteisiin, kun ne saavat keskinäiseen avunantoon liittyviä ilmoituksia
• kohdistaa arviointeja ja tehdä riskiperusteisia seurantakäyntejä tullietuuskohtelua nauttiviin maihin muun muassa alkuperä- ja
kumulaatiosääntöjen osalta
• vaatia, että jäsenvaltiot parantavat hallinnollisen yhteistyön yhteydessä antamiensa tietojen laatua
• kehittää OLAFin tutkimuksiin perustuvia taloudellisia jatkotoimia niin, että EU:n talousarviota suojataan velan vanhentumisesta
johtuvilta menetyksiltä
• lujittaa EU:n asemaa vastavuoroisissa etuuskohtelukauppaa koskevissa menettelyissä sekä hyödyntää useammin varo- ja
suojatoimenpiteitä ja sisällyttää nämä tulevaisuudessa kaikkiin kauppasopimuksiin
• edistää alkuperätodistusten ja tavaratodistusten korvaamista viejän omalla varmennuksella.
Kertomuksesta vastaavan tilintarkastustuomioistuimen jäsenen lyhyt videohaastattelu on saatavilla seuraavassa osoitteessa:
https://www.youtube.com/user/EUAuditorsECA
Yhteyshenkilö:
Aidas Palubinskas
Tiedottaja, Euroopan tilintarkastustuomioistuin
Puhelin: +352 4398 45410 – Matkapuhelin: (+352) 621 55 22 24
Sähköposti: [email protected] – @EUAuditorsECA – Youtube: EUAuditorsECA – www.eca.europa.eu