Lääkäreiden mainoslahjat loppuvat melkein kokonaan

6
UUTISET
Psykiatriassa osataan paremmin ennakoida ja valmistautua
väkivallan uhkaan. Somaattisella puolella on jopa kuollut ihmisiä
rajoittamistilanteissa.
Psykiatrinen sairaanhoitaja, Mapa-kouluttaja (Management of actual or potential aggression) Petteri Miettinen. Tehy 3/2014.
MEDIUUTISET 7.3.2014 NRO 10
KOLESTEROLI
Kalan syönti vaikuttaa
kolesteroliin
Rasvaisen kalan syönnin lisääminen
nostaa terveydelle edullisten suurten
HDL-hiukkasten määrää veressä,
osoittaa PLOS ONE -lehdessä julkaistu Itä-Suomen yliopiston tutkimus.
Kalaa vähintään 3–4 kertaa viikossa syöneillä oli veressään enemmän
suuria HDL-hiukkasia, joiden uskotaan suojaavan sydän- ja verisuonitaudeilta.
Suuret HDL-hiukkaset on yhdistetty pienempään sydän- ja verisuonitautiriskiin, kun taas pienillä HDLhiukkasilla voi olla jopa päinvastaisia
vaikutuksia.
Tutkittavat söivät rasvaisia kalalajeja kuten lohta, kirjolohta, silakkaa
ja muikkua. ep
E-RESEPTI
Reseptit sähköistyvät
vauhdilla
Apteekkariliiton ennakkotietojen
mukaan apteekit toimittivat viime
vuonna yhteensä noin 53 miljoonaa
reseptiä, joista jo yli 40 prosenttia oli
sähköisiä.
Vuonna 2012 e-reseptien osuus oli
vain 10 prosenttia. Viime vuoden loppuun mennessä sähköisen reseptin
oli saanut jo lähes kolme miljoonaa
suomalaista.
Toimitettujen reseptien määrä
kasvoi edellisvuodesta noin miljoonalla. ep
RANNEKANAVA
Mediracer suuntaa
Japanin kautta
maailmalle
Oululainen Mediracer Oy on päässyt
Japanin terveydenhuollon markkinoille rannekanavan hermopinnettä
mittaavalla laitteella.
NCS-järjestelmä sai toimenpiteen
korvauskoodin, joka avaa käytännössä markkinat Japanin terveydenhuollossa.
Laite on pieni, ja se kulkee mukana
laukussa käsimatkatavarana, vaikka
mukana on myös tietokone. Laitteen
tarvitsema elektrodi valmistetaan
Oulussa ja itse laite kootaan Turussa.
Suomessa Medirace NCS -laitteita
on käytössä noin 50:ssä terveydenhuollon yksikössä ympäri maan. ep
PÄIVYSTYKSET
Lääkäreiden mainoslahjat
loppuvat melkein kokonaan
Uudet säännöt kiristävät lääkeyhtiöiden
markkinointia.
Kongressimatkoja ei
sentään peruta.
omia ohjeitaan, jotka ovat EFPIA:n
sääntöjä tiukempia.
– Jaossa ei ole edes kyniä. Jaettavan materiaalin pitää liittyä potilasturvallisuuteen. Esimerkiksi
keuhkosairauksien yksikkömme on
jakanut demoinhalaattoreita, sanoo
GSK:n keuhkosairauksien yksikön
johtaja Pekka Lehmus.
ahjojen jakelu lääkäreille
loppuu nyt! Lääketeollisuus ry:n jäsenet ottavat käyttöönsä eurooppalaisen emojärjestön,
EFPIA:n eli European Federation of
Pharmaceutical Industries and Associationin uudet eettiset ohjeet.
Uudet määräykset ovat huomattavasti tiukemmat kuin Suomen laki.
Ohjeet velvoittavat Lääketeollisuus
ry:n jäsenet lopettamaan jopa osan
kynien ja post it -lappujen jakamisesta lääkäreille. Vuodesta 2015 alkaen jäsenyritysten pitää julkistaa
sidonnaisuudet yksittäisiin lääkäreihin.
Kongressimatkoilla maltillisesti
GSK vie lääkäreitä edelleen ulkomaille kongresseihin.
– Niistäkin on hyvin tarkat ohjeet.
Majoituksen on oltava kohtuuhintaista, eli ei ainakaan viiden tähden
hotellia, sanoo Lehmus.
Matka tehdään yhtenä ryhmänä,
eikä GSK hyväksy lippujen siirtelyä
niin, että lääkäri jää ylimääräisiksi
päiviksi ulkomaille. Matkalla tarjottavan illallisen hinta määräytyy
GSK:n maakohtaisen tariffin mukaan. Aterian arvo vaihtelee 50–80
euron välillä.
– Esimerkiksi Espanjassa raja illallisen suhteen per osallistuja on 60
euroa, sanoo Lehmus.
Lääketeollisuus ry. edustaa alkuperäislääkkeitä valmistavia yhtiöitä. Liiton säännöt eivät sido siihen
kuulumattomia yhtiöitä, kuten kansainväliseen Teva-konserniin kuuluvaa Ratiopharmia.
– Sisäiset ohjeemme ovat melkein
yhtä tiukat kuin Lääketeollisuus ry
jäsenillä. Me emme myöskään usko,
että kynällä voi mitenkään vaikuttaa lääkäreiden toimintaan, sanoo
vt. toimitusjohtaja Tommie Jern.
Ratiopharm jakaa mainoslahjoja.
– Mainoslahjassa pitää olla firman
logo ja sen pitää olla pienimuotoinen ja sen liittyä lääkärin ammattiin. Täysin kiellettyä on antaa lahjaa, joka on vastine myyntisuorituksesta, sanoo Jern.
Hän ei halua kertoa tarkkaan,
kuinka paljon lahja saa maksaa.
– Poikkeuksena voivat olla merk-
L
Pienetkin liikelahjat pannaan
Mediuutisten haastattelemien lääketeollisuuden edustajien mukaan
suuria lahjoja ei ole annettu aiemminkaan, vaikka aiemmat säännöt
sallivat 35 euron arvoiset lahjat.
Vastaisuudessa lääkäreille ei saa
antaa reseptilääkkeiden markkinoinnin yhteydessä mitään mainoslahjoja.
Lääkeyhtiöt saavat toki antaa arvoltaan vähäisiä liikelahjoja, mutta
niiden on liityttävä suoraan ammattiin. Pipoja, juustohöyliä tai muita
lahjoja ei saa antaa.
Eikä tässä vielä kaikki. Lääkärille
saa antaa lääkinnällisiä tarvikkeita
mutta ei mitään sellaista, jota hän
käyttää päivittäin. Lääkärille ei siis
voi antaa normaalikäytössä kuluvia
toimistotarvikkeita.
GSK on jo 2012 lähtien soveltanut
Orionkin luopuu lahjoista
Suomen lääkemarkkinoiden ehdoton ykkönen Orion ei sekään kuulu Lääketeollisuus ry:hyn. Yhtiö on
juuri uusimassa eettisiä ohjeitaan.
– Olemme EFPIA:n jäsen ja noudatamme heidän ohjeistustaan. Mietimme juuri, millä laajuudelle
ryhdymme julkistamaan
yksittäisiä sidonnaisuuksia, sanoo Orionin
lääketieteellinen johtaja Paula Rytilä.
Orionin mainoslahjat
ovat liittyneet työhön.
Yhtiö luopuu kesäkuun
loppuun mennessä resep-
tilääkkeisiin liittyvistä mainoslahjoista.
– Ulkomainen kongressitoimintamme on hyvin vähäistä. Suomessa järjestämme paljon tilaisuuksia,
mutta emme maksa niihin tulevien
matkoja tai hotelliyöpymisiä, sanoo
Rytilä.
Ilkka Jauhiainen 040 342 4402
[email protected]
Vähempi parempi
32 §
Mainoslahjoja, jotka liittyvät lääkemääräystä edellyttäviin lääkkeisiin
ei saa antaa.
Itsehoitolääkkeiden markkinointiin liittyvien mainoslahjojen tulee
olla taloudelliselta merkitykseltään
vähäisiä.
Mainoslahjojen tulee olla olla
taloudelliselta merkitykseltään
vähäisiä ja liittyä vastaanottajan
ammatilliseen toimintaan.
Terveydenhuoltohenkilöstölle ei
saa tarjota taloudellisia kannustimia,
eikä heidän harrastustoimintaansa
saa tukea.
33 §
Informaatiomateriaalin on oltava
arvoltaan vähäistä ja liityttävä suoraan potilastyöhön. Lääkinnällisiä
tarvikkeita saa antaa, jos ne ovat
arvoltaan vähäisiä, eivätkä korvaa
päivittäiseen toimintaan liittyviä
kuluja.
40 §
Lääke-esittelyissä tulee noudattaa
yleisiä viranhaltijoiden vieraanvaraisuuden vastaanottamiseen liittyviä
ohjeita.
125 §
Taloudelliset suhteet julkistetaan
siten, että vastaanottava organisaatio ja ammattilaiset yksilöidään.
Yksittäisten vastaanottajien saamat
etuudet voidaan julkistaa vuosittain
niin, summat voidaan esittää pyynnöstä vastaanottajalle ja tai viranomaiselle.
LÄHDE: LÄÄKETEOLLISUUDEN EETTISET OHJEET.
LÄÄKETEOLLISUUS RY.
Mistä lääkkeiden nimet tulevat?
Kajaanin päivystys
Lääkkeiden nimet ovat
siirtyi keskussairaalalle tutun oloisia ja hyvin
Kajaanin ja Ristijärven virka-aikainen
kiireellinen päivystystoiminta siirtyi
maaliskuun alussa Kainuun keskussairaalan päivystyspoliklinikalle. Siellä toimii tästä lähtien sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon päivystys.
Terveysasemilta vapautuvia henkilöstöresursseja aiotaan Kainuussa
käyttää niin sanottujen subakuuttien
potilaiden hoitoon, jotka ovat kuormittaneet paljon päivystystä. ep
kipäivään tai jouluun liittyvät lahjat.
Ei 60-vuotislahjaksi voi antaa kynää.
Nekin ovat pienimuotoisia ja niihin
pitää erikseen saada lupa. Kyseessä
voi olla esimerkiksi kukkakimppu,
sanoo Jern.
asiallisia. Minkälaisia
nimiä lääkkeille voi antaa
ja miten ne keksitään?
Fimean yksikön päällikkö Pekka
Suhonen, voiko lääkkeellä antaa
nimeksi Hyvä olo alkaa nyt tai
Megaparannus?
– Ei. Lääkkeiden nimet eivät saa olla
markkinoinnillisia tai harhaanjohtavia. Niissä ei myöskään saa olla voimakkuuteen tai vaikutuksen tehoon
viittaavia sanoja. Nimen tarkoituksena on valmisteen erottaminen
muista kaupan olevista valmisteista.
Mitä muita kriteerejä Fimea
asettaa?
– Nimi ei saa sekoittua kirjoitusasun
tai ääntämyksen vuoksi johonkin jo
Suomessa myyntiluvan saaneeseen
lääkkeeseen. Tämä on turvallisuuskysymys. Nimen erottavuus ja nimeen liittyvät mielleyhtymät tulisi varmistaa käyttäjätutkimuksin.
Geneeristen lääkkeiden nimissä on
yleensä vaikuttava aine ja sen perässä yrityksen nimi.
MSD:n lääketieteellinen johtaja
Kaisa Elomaa, mistä te keksitte ne
nimet?
– Olemme monikansallinen yhtiö.
Nimet keksitään pääkonttorissa.
Tarkka prosessi on liikesalaisuus.
Pääkonttori arvioi nimiä ja lähettää kuhunkin maahan neljästä seit-
semään ehdotusta. Me sitten lähetämme näistä nimistä arvion takaisin. Pääkonttori tekee yhteenvedon
kaikkien maiden arvioista ja tekee
sitten päätöksen.
Entä jos nimi ei sovi Suomen kieleen tai Fimea ei hyväksy sitä?
– Ilmoitamme siitä pääkonttoriin.
He ehdottavat sitten uusia nimiä.
Lääke voi tulla markkinoille sadassa maassa. Ihan jokaisen markkinan
näkemystä ei voida ottaa huomioon.
Jos nimi sopii kaikille muille markkinoille, mutta on meidän mielestämme huono, niin ei meidän kantamme ole ratkaiseva. Mahdotonta
nimeä ei kuitenkaan runnata läpi,
jos se viittaa vaikka johonkin alatyyliseen.
Ketkä nimen keksivät?
– Mukana prosessissa on ihmisiä
ainakin lääketieteelliseltä puolelta,
markkinoinnista ja myyntilupahallinnosta.
Jos nimi täyttää Fimean vaatimukset, niin voiko se muutoin olla
lähes millainen vain?
– Nimi ei mielellään saa muistuttaa muitakaan brändejä. Ei ole meidänkään etu, jos lääke tuo mieleen
vaikkapa Siemensin. Usein nimessä on mukana lääkkeen vaikuttava
mekanismi tai vaikuttava aine. Koska Fimea hyväksyy vain tietyin ehdoin kaksiosaiset nimet, emme suosi
myöskään niitä.
Ilkka Jauhiainen 040 342 4402
[email protected]