Kriitikko 1/2011

Kriitikko
Suomen arvostelijain liiton jäsenjulkaisu 1/2011
SISÄLLYS
3
5
6
11
13
14
15
17
PUHEENJOHTAJAN PALSTA
Puheenjohtajan palsta / Siskotuulikki Toijonen
Hälsning från viceordföranden / Elisabeth Nordgren
Uusi hallitus esittäytyy
Toimittajan tervehdys / Riikka Laczak
Kritiikin Kannukset 50 vuotta
Kutsu Suomen arvostelijain liitto ry:n kevätkokoukseen 2011
Kuvataidejaoksen / AICA Finlandin vuosikokouskutsu
Kritiikin Kasvot -kirja nyt saatavilla
Kuva: Heli Saarela
Juna män justiinsa
Kriitikko 1/2011
Julkaisija: Suomen arvostelijain liitto ry
SARVin hallituksen puheenjohtaja:
Siskotuulikki Toijonen
SARV juhli viime vuonna 60-vuotistaivaltaan monin tavoin. Järjestimme ennätysmäisen määrän alaan liittyviä seminaareja, tapahtumia ja keskusteluja. Julkaisimme Kritiikin kasvot -juhlakirjan, ja Kritiikin Uutisten juhlanumeron. Liitto
sai myös paljon näkyvyyttä mediassa. Juhlavuosi huipentui 60-vuotisjuhlaan,
jonka mieleenpainuvin osuus kaiken muun ohella oli Otso Kantokorven veret
seisauttava juhlapuhe. Venäläinen kirjailija Jevgeni Zamjatinia kirjoitti vuonna
1921 ilmestyneessä artikkelissaan ”Pelkään”, että venäläisellä kirjallisuudella
on edessään vain yksi tulevaisuus: sen menneisyys. Kantokorpi pohdiskeli asiaa
kritiikin kontekstissa ja päätyi pelotta siihen, että ”jos suomalaisen kritiikin tulevaisuus on yhtä kuin sen menneisyys, ei ole mitään pelättävää”.
Kriitikko ilmestyy neljä kertaa vuodessa
Tästä on hyvä jatkaa, mutta menneisyyden laskutkin on maksettava. Juhlavuosi
kaikkinensa oli liiton taloudelle koetinkivi, joten tänä vuonna toimimme hallitusti pienemmällä volyymillä. Hallitus on linjannut järkevän säästöohjelman talouden tasapainottamiseksi, jossa onnistumme kyllä.
Yhteystiedot:
Hietalahdenkatu 2 B 23 a
00180 Helsinki
p. 041 506 5594, 09 612 7351
[email protected]
www.sarv.fi
Jäsenkirjeen julkaiseminen sähköisenä säästää varojamme ja luontoa. Emme
tänä keväänä järjestä Kritiikin Päivää, se siirtyy syyskokouksen yhteyteen, jolloin
pyrimme järjestämään kiinnostavan ja antoisan seminaari- ja koulutuspäivän.
Kritiikin Kannukset jaetaan tänä vuonna 50. kerran. Kevään tapahtumista tärkeimmäksi nousee Kritiikin Kannusten juhla.
Kannen kuva: Riikka Laczak
Louisiana Museum of Modern Art, Humlebæk.
Jaosten budjeteista ei tingitä, mutta olisi järkevää, että jaokset yhdistäisivät
voimiaan, jolloin järjestettävät tilaisuudet ja koulutukset tavoittaisivat mahdollisimman laajalti jäsenkuntaa ja muutakin yleisöä.
Toimitus ja ulkoasu:
Riikka Laczak
Tiedossa olevat kuvaajat mainittu kuvien yhteydessä.
3
Säästötalkoiden tuoksinassa, kuin pahanilmanlintuna ja yllättäen VR-Yhtymän
matkustajaliikenteen kaupallinen johtaja Jussi Rönkkönen ilmoitti 1.4.2011 päivätyllä kirjeellä, että VR lopettaa 25 prosentin lehdistöalennuksen. Sen on saanut SARVin pressikortilla. Kolmeatoista järjestöä koskevasta käytännöstä aiotaan
luopua huhtikuun alussa. VR myy lehdistölippuja maaliskuun 2011 loppuun asti,
ja ne kelpaavat vielä toukokuun ajan.
Perusteluna on se, ettei alennusta haluta antaa yhdelle ammattiryhmälle sekä
huoli erityisalennuksen vaikutuksesta journalistien objektiivisuuteen VR:ää kohtaan. VR:n mukaan päätökseen vaikutti myös lehdistöalennusten kyseenalaistaminen mm. Journalisti-lehden keskustelupalstalla.
Olen keskustellut asiasta Rönkkösen kanssa ja korostanut, että kriitikot eivät
arvostele kritiikeissään VR:n toimintaa, vaan taidetta ja matkustaminen kuuluu olennaisena osana monien kriitikoiden työhön. Tavoitteena on tietenkin
SARVin jäsenille myönnettävä alennuksen säilyttäminen. Rönkkösen mielestä
VR:n päätös on ehdoton ja lopullinen. Millään alennuksen saavalla liitolla ei ole
erityisasemaa, eikä alennuksen voimassaoloa voida jatkaa edes tämän vuoden
loppuun saakka. Mutta emme anna periksi. Seuraava neuvottelu käydään VR:n
pääjohtajan kanssa. Toivottavasti asia päättyy hyvin.
HÄLSNING FRÅN VICEORDFÖRANDEN
Hej på er alla kritikerkolleger
I det allt hårdare mediaklimatet, i tider då kulturens strukturer skakas om och
ett paradigmskifte börjar äga rum beträffande gradvis utlokalisering av många
instanser inom kulturområdet gäller det i allt högre grad för oss kritiker att
högljutt protestera, hålla kritikerfanan högt och kämpa för kulturens och kulturkritikens yttrandefrihet.
Trots att det ekonomiska läget i vissa fall även har sett och ännu ser kärvt ut för
Finlands Kritikerförbund så skall vi vara optimistiska och hålla på vår sak - det
kritiska uppdraget. Utan kultur och kulturkritik mår vi alla dåligt.
Så upp till kamp...
er nya viceordförande
Elisabeth Nordgren
Asiaa valottaa Journalisti-lehden artikkeli, jonka Pekka Vehviläinen kirjoitti ennen kuin VR oli hiiskahtanut virallisesti asiasta mitään.
www.journalistiliitto.fi/journalisti/lehti/2011/04/uutiset/lehdistoalennus-loppuu-junissa/
Vähintä mitä jäsenistö voi nyt tehdä, on kirjoittaa nimensä adressiin, joka esitetään pääjohtajalle neuvottelun yhteydessä.
www.adressit.com/lehdistoalennus_sailytettava_junaliikenteessa
Vaikka tämä alennus romutettaisiinkin, on hyvä muistaa, että kuuluminen liittoomme on monen muunkin kuin matka-alennuksen väärti. Pressikortilla saa
edelleenkin alennusta Matkahuollosta ja se takaa pääsyn museoihin ja moniin
tilaisuuksiin. Liitto myös järjestää jäsenilleen koulutusta, tilaisuuksia sekä tukee
ja auttaa edunvalvonnassa ja monissa muissakin asioissa. Uudistunut ja upea
Kritiikin Uutiset kolahtaa postiluukusta neljä kertaa vuodessa. Ennen kaikkea
Suomen arvostelijain liittoon kuuluminen legitimoi kriitikot tärkeiksi toimijoiksi
kulttuurijournalismin kentällä. ”Jokainen julkaistu kritiikki, vaikka minimaalisen
pienikin, on kritiikin ja arvostelijoiden puolustuspuhe”, kuten Antti Selkokari
toteaa (KU 4/2010). Näitä puolustuspuheita tarvitaan nyt kipeämmin kuin koskaan.
Toivotan jäsenistön lämpimästi tervetulleeksi kevätkokoukseen päättämään ja
keskustelemaan yhteisistä asioistamme!
Kuva: Riikka Laczak
Bobolin puutarha, Firenze.
Siskotuulikki Toijonen
[email protected]
4
5
UUSI HALLITUS ESITTÄYTYY
SISKOTUULIKKI TOIJONEN musiikkijaos
hallituksen puheenjohtaja
Kuva: Antero Tenhunen
Puheenjohtaja Siskotuulikki Toijonen on tamperelainen
kulttuuritoimittaja ja kriitikko, erityisalueenaan musiikki
ja kirjallisuus. Esittelen ja arvostelen taidetta ja kulttuuria laajemminkin radiossa ja kirjoitan useisiin eri lehtiin.
Sieluni olen taiteen ohella myynyt kulttuuripolitiikalle ja
järjestötyölle eri luottamustehtävissä. SARVin hallituksessa
olen ollut jo vuodesta 1997 alkaen ja hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2002. Olen myös Kritiikkiportti-portaalin
(www.kritiikkiportti.fi) päätoimittaja. Jukka-Pekka Sarasteen mukaan “helppouden kaupallinen voima synnyttää
nykyisen tylsistymisen ylistyksen”. Sitä vastaan on taisteltava, joten kulttuurijournalismilla ja kritiikillä on tärkeä
tehtävänsä.
ELISABETH NORDGREN kirjallisuusjaos
hallituksen varapuheenjohtaja
Kuva: Jouko Vatanen
Elisabeth Nordgren on teatteri- ja kirjallisuuskriitikko Helsingistä. Nordgren työskentelee Hufvudstadsbladetin kulttuuri- ja teatteritoimittajana ja avustaa mm. Lysmaskenlehteä.
SEPPO HEISKANEN (s. 1947), kuvataidejaos
Kuva: Iina Heiskanen
Olen vapaa toimittaja. Aihealueeni ovat kuvataide, arkkitehtuuri, muotoilu, kirjallisuus, foorumit Yle Radio 1,
Uutispäivä Demari, Taide-lehti, Hiidenkivi, Kirjain. Kirjoitan
kritiikkiä lähinnä uutispäivä Demariin. Yleen teen lähinnä
haastatteluja. Olen ollut SARVin hallituksen jäsen 1980-luvulla, samoin Kritiikin Kannusten lautakunnan jäsen.
EEVA KAUPPINEN (s. 1959), teatterijaos
Eeva Kauppinen Oulusta on sanomalehti Kalevan kulttuuritoimittaja, teatteri- ja tanssikriitikko sekä Suomen arvostelijain liiton tanssi- ja teatterijaoksen puheenjohtaja. Kirjoituksiani on voinut osua silmiin myös Teatteri-, Tanssi-,
Näytös-, Finnish Dance in Focus- ja Ruotsin Danstidningenlehdistä.
6
KAI KIVIRANTA (s. 1964), musiikkijaos
Kai Kiviranta, musiikkitoimittaja ja -kriitikko Tampereelta.
Toimittanut Radio Moreeniin Bluestime ja Jazzklassikkoohjelmia vuodesta 1992 lähtien. Kiviranta arvioi myös eri
julkaisuihin etupäässä tietokirjallisuutta ja kirjoittaa jonkin
verran myös kuvataiteesta. Journalismin ohella Kiviranta
toimii astanga-joogaohjaana.
Kuva: Minna Soraluoma
MATS LILJEROOS (s. 1962), musiikkijaos
Jag har studerat musikvetenskap vid Åbo Akademi och sedan 1987 jobbat som frilansmusikkritiker och skriftställare
på musikens område. Sedan 1990 har Hufvudstadsbladet
varit min huvudsakliga arbetsgivare, men jag har även bidragit med artiklar för bl.a. Finnish Music Quarterly. Jag är en
musikalisk allätare som vid behov skriver om det mesta, även
om den så kallade konstmusiken i praktiken upptar det mesta
av min arbetstid. Har ett specialintresse för musikteater och
musikal.
Kuva: Jouko Vatanen
ASKO MÄKELÄ (s. 1958), kuvataidejaos
hallituksen talousvastaava
Asko Mäkelä on toiminut arvostelijana yli 30 vuotta. Osin
päätoimisesti, mutta pääasiassa sivutoimena. Hallituksessa
talousvastaavana selvittämässä, miten taloutemme saataisiin taas jaloilleen.
MAARIA NIEMI (s.1968), kuvataidejaos
hallituksen Kopiosto-vastaava
Kuva: Jouko Vatanen
Maaria Niemi on vaasalainen taidehistorioitsija ja kuvataidekriitikko. Hän on työskennellyt 90-luvulta taidealalla niin
taidemuseotyössä kuin vapaana taidehistorioitsijana. Maaria
Niemi kirjoittaa säännöllisesti kuvataidearvosteluja alueellisista, valtakunnallisista ja kansainvälisistä näyttelyistä
Pohjalaiseen ja vähemmän säännöllisesti hän kirjoittaa esimerkiksi Taide-lehteen. Vuonna 2011 hänelle myönnettiin
sekä Suomen Taideyhdistyksen Edvard Richter -apuraha että
Svenska Kulturfondenin Bäckin stipendi.
7
OUTI OJA (s. 1977), kirjallisuusjaos
FT Outi Oja on kirjallisuuden tutkija, kriitikko ja opettaja.
Hän työskentelee nykyisin Tampereen yliopistossa.
MARKKU SOIKKELI (s. 1963), kirjallisuusjaos
Markku “MG” Soikkeli on tamperelainen kynätyöläinen, joka
on erikoistunut tieteis- ja fantasiakirjallisuuteen, mutta
tehnyt myös teatteri- ja elokuvakritiikkejä.
HALLITUKSEN VARAJÄSENET:
MATTI RÄMÖ (s.1979), elokuvajaos
Aloitin toimittajan ja elokuvakriitikon työt vuonna 2002.
Toimittajana olen kaikkiruokainen, mutta yhteiskunnalliset
ilmiöt ja elokuva ovat aina olleet suurimpia kiinnostuksen
kohteitani. Olen kirjoittanut elokuvasta arvioita, kolumneja ja haastattelujuttuja mm. Ylioppilaslehteen, Helsingin
Sanomiin, Nyt-liitteeseen ja Imageen. Ylioppilaslehdessä ja
HS:ssa viettämieni pätkätyövuosien jälkeen olen taas vapaa
toimittaja.
TANELI TOPELIUS (s. 1975), elokuvajaos
Taneli Topelius kirjoittaa ensi-iltaelokuvien arvosteluja
Ilta-Sanomiin ja Turun Sanomiin sekä televisiokritiikkiä IltaSanomiin ja Ilta-Sanomien Tv-lehteen. SARV:n hallituksen
jäsen hän on ollut aiemmin vuosina 1999–2004.
8
Magna Plaza, Amsterdam.
Kuva: Riikka Laczak
9
TOIMITTAJAN TERVEHDYS
Tässä on Suomen arvostelijain liiton uusi jäsenjulkaisu Kriitikko, olkaa hyvät.
Liiton paperinen jäsenkirje SARVinfo koettiin vanhentuneeksi ja se sai tehdä tilaa
uudelle sähköiselle jäsenjulkaisulle. Uudistuessaan julkaisu sai nimen Kriitikko.
Kriitikko ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Sen tehtävänä on välittää ajankohtaista
tietoa jäsenille ja muille liiton toiminnasta kiinnostuneille. Kriitikko toimitetaan
kaikille sähköpostiosoitteensa ilmoittaneille jäsenille ja se on myös luettavissa
liiton Internet-sivuilla. Toivottavasti muutos havaitaan hyväksi ja Kriitikko löytää
lukijansa.
Aloitin Suomen arvostelijain liitossa tammikuussa ja alkukevät onkin mennyt nopeasti. Taidehistorian ja viestinnän taustani takia koen taidekritiikin ja kriitikon
työn läheiseksi. Tehtäviini kuuluvat liiton toiminnan organisointi, jäsen- ja talousasiat, tiedottaminen, jäsenjulkaisun toimitus ja taitto, www-sivut, kokoukset ja
tapahtumat sekä yhteydenpito kulttuurihallintoon ja -järjestöihin. Edellä mainituissa ja myös mahdollisissa muissa asioissa kannattaakin ottaa yhteyttä SARVin
toimistoon.
Yksi tämän vuoden haasteista on liiton talouden tasapainottaminen juhlavuoden
jälkeen. Sen eteen on tehty paljon työtä ja tällä hetkellä tilanne näyttää jo valoisammalta. Tarkalla työllä saamme talouden kuntoon.
Koulutus- ja seminaaritoiminta on yksi SARVin keskeisistä tehtävistä. Media-alan
muutoksista huolimatta kritiikillä ja kriitikon työllä on tärkeä merkitys kulttuurielämälle. Kritiikin nykytilasta sekä kustannusalan murroksista keskustellaan ensi
syksyn Kriitiikin päivä -seminaarissa.
Louisiana Museum of Modern Art, Humlebæk.
Kuva: Riikka Laczak
Myös tänä vuonna on aihetta juhlaan, sillä Kritiikin Kannukset jaetaan huhtikuussa jo 50. kerran. Kaikille avoimen tilaisuuden teemana on Kannustetut kautta
aikojen. Taidepalkinnon aiemmin saaneiden luettelo on komea ja sisältää monia
tunnettuja nimiä. Kutsu tilaisuuteen löytyy tästä lehdestä. Tervetuloa Suomen
Kansallisteatterin Lavaklubille katsomaan kuka palkinnon saa tänä vuonna.
Antoisaa kevättä kritiikin parissa!
Riikka Laczak
järjestösihteeri, FM
10
11
KUTSU
Kritiikin Kannukset 50 vuotta
KE 27.4.2011
Paikka: Suomen Kansallisteatteri / Lavaklubi
Läntinen Teatterikuja 1, Helsinki
JAKOTILAISUUS KLO 13
Avajaissanat
Palkinnonjako
Kannusten saajan puheenvuoro
Kritiikin Kannukset -palkinto, design Börje Rajalin, hopeasepäntyö Heikki Laakso.
Kuva: Pia Pettersson
50-VUOTISJUHLA KLO 14
Kannustetut kautta aikojen
Esityksiä, puheenvuoroja, musiikkia
Tarjoilu
Tilaisuus on avoin kaikille
TERVETULOA!
12
13
KUTSU SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITTO RY:N KEVÄTKOKOUKSEEN 2011
KUVATAIDEJAOKSEN / AICA FINLANDIN VUOSIKOKOUSKUTSU
Aika:
Paikka:
Aika:
Paikka:
Lauantai 16.4.2011 klo 13.00
SARVin kokoushuone, Hietalahdenkatu 2 B 23 a, Helsinki
Lauantai 9.4.2011 klo 13.00
Rikhardinkadun kirjasto, kokoushuone, Rikhardinkatu 3, Helsinki
ASIALISTA
ASIALISTA
1§
Kokouksen avaus
1§
Kokouksen avaus
2§
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
2§
3§
Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, kahden pöytäkirjantarkastajan ja
kahden ääntenlaskijan valinta
Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjantarkastajien (2) ja
ääntenlaskijoiden (2) valinta
3§
Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
4§
Kokouksen työjärjestys
4§
Vuoden 2010 toimintakertomuksen hyväksyminen
5§
a) Esitellään hallituksen esitys vuoden 2010 tilinpäätökseksi ja toimintakertomukseksi sekä tilintarkastajien lausunto
b) Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuoden 2010
hallinnolle
5§
Vuoden 2011 toimintasuunnitelman hyväksyminen
6§
Jaoksen puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten valinta vuodeksi 2011
7§
Muut asiat
8§
Kokouksen päättäminen
6§
Nimetään Kritiikin Kannusten lautakunta kaudeksi 2011-2012
a) jaosten edustajat
b) suoritetaan kahden (2) varsinaisen ja kahden (2) varajäsenen vaali
Lautakuntaan ovat kuuluneet kaudella 2010–2011 kevätkokouksen valitsemina
jäseninä:
Mats Liljeroos, musiikki (1.kausi)
Silja Ylitalo, kirjallisuus (1.kausi)
ja jaosten nimeäminä:
Harri Römpötti, elokuva (1.kausi)
Riina Maukola, teatteri (1.kausi)
Heikki Kastemaa, kuvataide (1.kausi)
Päivi Hyvärinen, musiikki (2.kausi)
Virpi Alanen, kirjallisuus (2.kausi)
sekä varajäseninä:
Tarja Nurmi, arkkitehtuuri, muotoilu (uusi)
Elisabeth Nordgren, teatteri (2.kausi)
7§
Muut asiat
8§
Kokouksen päättäminen
TERVETULOA!
Tiina Purhonen, kuvataidejaoksen puheenjohtaja
Vuosikokouksen jälkeen klo 14–15.30 Kuvataidejaos järjestää keskustelutilaisuuden
(Rikhardinkadun kirjaston kokoushuoneessa)
VIRKAMIES TUTUKSI:
JOHTAJA RAUNO ANTTILA SELVITTÄÄ KUVATAITEEN VIENNIN JA KULTTUURIVAIHDON
TULEVAISUUDEN SUUNNITELMIA
Toimittaja Jonni Roos haastattelee opetus- ja kulttuuriministeriössä kymmeniä vuosia vaikuttanutta Rauno Anttilaa. Anttila johti visuaalisten taiteiden yhteistyön ja
viennin organisoinnin tulevaisuutta pohtinutta työryhmää. Ryhmä jätti selvityksensä
helmikuussa 2011 kulttuuriministeri Stefan Wallinille. Selvitys löytyy osoitteesta:
TERVETULOA!
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2011/liitteet/OKMtr04.pdf?lang=fi
Ilmoittautuminen kevätkokoukseen 1.4.2011 mennessä sähköpostitse: [email protected]
TERVETULOA KESKUSTELEMAAN!
14
15
KRITIIKIN KASVOT -KIRJA NYT SAATAVILLA
Suomen arvostelijain liitto on julkaissut kirjoituskokoelman Kritiikin kasvot.
Nimi kertoo kirjan sisällöstä: kriitikot puhuvat omista kokemuksistaan ja havainnoistaan. Ne ovat yhtä yksilöllisiä kuin kriitikot itsekin.
Kirjan on toimittanut Heikki Jokinen ja muut kirjoittajat ovat Ville Hänninen,
Riitta Nikula, Elisabeth Nordgren, Otso Kantokorpi, Matti Linnavuori, Matti
Rinne, Antti Selkokari, Siskotuulikki Toijonen ja Maila-Katriina Tuominen. Mukana
ovat lisäksi Lena von Bonsdorffin ja Pekka Tarkan laajat haastattelut kriitikon
työstä.
Artikkeleissa sekä kriitikkohaastatteluissa pohditaan kritiikin nykyhetkeä, tulevaa
ja itseymmärrystä. Kirjassa kartoitetaan olosuhteita, joissa kriitikot työtänsä
tekevät sekä vaaroja ja mahdollisuuksia, joita horisontissa on näkyvissä. Kriitikon
asemaa taiteessa ja journalismissa sekä valtahierarkioita, jotka arvostelijoidenkin työtä näkyvästi tai näkymättöminä ohjaavat, käsitellään myös kirjan teksteissä.
SARVin piirissä on aina toiminut taide-elämän keskeisiä vaikuttajia: SARV on
taidekentän pikkujättiläinen. Se on tarjonnut kaikkina vuosikymmeninään elävän
foorumin keskustelulle ja vuorovaikutukselle. Kritiikin kasvot liittyy tähän jatkumoon.
Kritiikin kasvot sisältää monia näkökulmia kritiikkiin, sen ehtoihin, sisältöihin ja
painotuksiin. Taide on prosessi, ja siinä arvostelulla on oma luovuttamaton osuutensa.
Kritiikin kasvot -kirja, toim. Heikki Jokinen, ulkoasu Pia Pettersson.
Kuva: Riikka Laczak
Kirjan kuvitus liittyy Suomen arvostelijain liiton vuodesta 1962 jakamaan Kritiikin kannukset -palkintoon.
Kirjaa saa toimistolta jäsenhintaan 10 €, muille 20 € (ovh 38 €).
Postitoimituksiin lisätään toimisto- ja lähetyskulut 3 €.
Lisätietoja:
Kirjan toimittaja Heikki Jokinen
puh. 050 583 4256, [email protected]
Puheenjohtaja Siskotuulikki Toijonen
puh. 044 5065 695, [email protected]
Tilaukset ja arvostelukappaleet:
puh. 041 506 5594, [email protected]
16
17
Suomen arvostelijain liitto ry
www.sarv.fi