(PDF, 1016KB)

Tiedote 1/2013
20.1.2013
Kuluvan vuoden tapahtumat
Sukukokous
Menneen vuoden tärkein tapahtuma oli sukukokous Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarissa
13.7.2012. Kokouspaikka oli sukukokouksen pitämiseen erityisen sopiva ja tunnelmallinen. Vahinko vain,
että osanottajia ei ollut kovin runsaasti. Olisikohan viikonpäivä verottanut, kun se sattui olemaan perjantai.
Tämän tasoisia luostariretkiä ei välttämättä kovin usein järjestetä.
Kokouksen järjestäytymisen ja maittavan lounaan jälkeen aloitimme luostarin arkeen ja pyhään
tutustumisen kulttuurikeskuksessa, missä meidät toivotti tervetulleiksi tuore pappismunkki.
Hän kertoi avoimesti itsestään, elämästään, myötä- ja vastoinkäymisistään ja siitä mikä on tie Valamon
munkiksi ja miten se hänen kohdallaan tapahtui. Hän myös kertoi munkkiveljien arjen askareista ja munkin
elämään liittyvästä hartauden harjoittamisesta.
Tämän jälkeen kuulimme varapuheenjohtajan ja Piirosten perheen musiikkiesityksen ja toivotuksen
armorikkaista päivistä.
Valamosta ennen, nyt ja tulevaisuudessa kertoi seuraavaksi sukukokoukselle luostarin vt johtaja korkeasti
siunattu Joensuun piispa Arseni.
Puheenjohtaja; Jorma Riissanen, Kirkkotie 35, 04310 Tuusula; p: 0400 505240; e-mail: [email protected]
Varapuheenjohtaja; Eija Räsänen, Utriaisenniementie1, 80510 Onttola; p: 040 5019358; e-mail: [email protected]
Sihteeri; Raija Riissanen, Kalevankatu 11 C 19, 80110 Joensuu; p: 0400 765860: e-mail: [email protected]
Seuran nettisivut: http://suvut.genealogia.fi/riissanen/
Piispa Arsenin esityksen jälkeen tutkiskeltiin Anne Ratilaisen opastuksella vanhoja Riissasten sukuun liittyviä
valokuvia ja tunnistettiin kuvista tuttavia.
Opastetulla kierroksella saatiin erinomainen kuva luostarin toiminnasta ja sen laitoksista.
Myöskin nähtiin alkuvuodesta palanut vanha ja arvokas päärakennus, joka oli jouduttu purkamaan varsin
pitkälle rakennuksen huonon kunnon vuoksi. Tässä vaiheessa oli vielä epäselvää saadaanko päärakennus
kokonaan purkaa vai rakennetaanko se uudelleen entisen mallin mukaan.
Puheenjohtaja; Jorma Riissanen, Kirkkotie 35, 04310 Tuusula; p: 0400 505240; e-mail: [email protected]
Varapuheenjohtaja; Eija Räsänen, Utriaisenniementie1, 80510 Onttola; p: 040 5019358; e-mail: [email protected]
Sihteeri; Raija Riissanen, Kalevankatu 11 C 19, 80110 Joensuu; p: 0400 765860: e-mail: [email protected]
Seuran nettisivut: http://suvut.genealogia.fi/riissanen/
Kierroksen ja kakkukahvien jälkeen palasimme kulttuurikeskukseen pitämään varsinaista sukukokousta.
Kokouksessa johti puhetta Erkki Piironen jämäkällä tyylillä. Sihteerinä toimi seuran sihteeri Raija Riissanen.
Sukukokous hyväksyi tilinpäätökset vuosilta 2009, 2010 ja 2011 ja myönsi vastuuvapauden puheenjohtajalle
ja hallitukselle. Samoin vahvistettiin toimintasuunnitelma vuosille 2012-2014 ja evästi hallitusta erityisesti
jäsenmäärän nostamiseen tähtäävistä toimenpiteistä. Potentiaalisiin jäseniin kannattaa olla yhteydessä
suoraan. Sitä varten tarvitaan seuraa ja sen toimintaa esittelevää materiaalia, jonka aikaansaamisessa
toivottiin hallituksen toimenpiteitä. Nuorten innostamisessa seuran toimintaan tulee olla hallituksen
painopiste. Yhtenä välineenä voidaan käyttää tässä työssä sosiaalista mediaa. Ehdotetun Venäjän matkan
osalta toivottiin hallituksen huomioivan isien ja isovanhempien taistelupaikat matkaohjelmassa.
Sukututkimus on paljolti Anne Ratilaisen varassa ja sen toivottiin jatkuvan. Sukukirjan teko on ollut seuran
ohjelmassa, joskin sukukokous totesi ettei se liene ajankohtainen vielä tällä toimikaudella.
Jäsenistöä varten toivottiin myös joitain yhteisiä tunnusmerkkejä kuten rintamerkkiä, standaaria tai viiriä ja
ehkä muitakin tuotteita, kuten sukuseuralle ominainen koru.
Sukukokous vahvisti alkavalle kaudelle jäsenmaksuksi 25 €/v henkilöjäseniltä ja 35 €/v perhejäseniltä.
Tähän jäsenmaksuun perustuva talousarvio hyväksyttiin hallituksen esittämässä muodossa.
Sukukokouksen henkilövalinnat
Seuran puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana jatkavat tulevan kauden entiset (Jorma Riissanen ja Eija
Räsänen). Hallitukseen valittiin Sirkka Turusen tilalle Ritva Riissanen.
Puheenjohtaja; Jorma Riissanen, Kirkkotie 35, 04310 Tuusula; p: 0400 505240; e-mail: [email protected]
Varapuheenjohtaja; Eija Räsänen, Utriaisenniementie1, 80510 Onttola; p: 040 5019358; e-mail: [email protected]
Sihteeri; Raija Riissanen, Kalevankatu 11 C 19, 80110 Joensuu; p: 0400 765860: e-mail: [email protected]
Seuran nettisivut: http://suvut.genealogia.fi/riissanen/
Hallituksen jäsenet 2012-2014
Jorma Riissanen, pj
Kirkkotie 35
04310 TUUSULA
0400 505240
[email protected]
Eija Räsänen, vpj
Utriaisenniementie 1
80510 ONTTOLA
040 5019358
[email protected]
Raija Riissanen, siht
Kalevankatu 11C19
80110 JOENSUU
0400 765860
[email protected]
Juha Riissanen, talous
Munkkiniemen puistotie 7A12
00330 HELSINKI
040 7335093
[email protected]
Anne Ratilainen, jäsen/sukututkimus
Kangastie 29C7
80710 LEHMO
044 5651597
[email protected]
Juha Pekka Riissanen, jäsen
Koivikkotie 13L97
00630 HELSINKI
041 4534899
[email protected]
Ritva Riissanen, jäsen
Oksojankuja 2A7
80260 JOENSUU
Puheenjohtaja; Jorma Riissanen, Kirkkotie 35, 04310 Tuusula; p: 0400 505240; e-mail: [email protected]
Varapuheenjohtaja; Eija Räsänen, Utriaisenniementie1, 80510 Onttola; p: 040 5019358; e-mail: [email protected]
Sihteeri; Raija Riissanen, Kalevankatu 11 C 19, 80110 Joensuu; p: 0400 765860: e-mail: [email protected]
Seuran nettisivut: http://suvut.genealogia.fi/riissanen/
Sukukokouksen osanottajat ryhmäkuvassa Valamon luostarissa.
Kaavailuja vuodelle 2013.
Hallitus kokoontui saamansa tehtävän puitteissa lokakuun loppupuolella puheenjohtajan kotona Tuusulassa
miettimässä sitä, miten sukukokouksen evästys pannaan toimeen. Yhteyttä on pidetty jäsenistöön
jäsentiedotteilla ja seuran web sivuilla. Sosiaalisen median osalta hallitus päätti perustaa seuralle facebook
sivut aluksi hallituksen sisäiseksi työkaluksi ja ajatuksella, että kokemuksen karttuessa sitä ehkä voitaisiin
käyttää seuran jäsenten ja potentiaalisten jäsenten välisessä operatiivisessa yhteydenpidossa. Facebook
vastaava Juha-Pekka Harrinpoika pani asiassa tuulemaan ja heti hallituksen kokouksen jälkeen alkoivat sivut
toimia. Kirjallisen jäsenaineiston valmistelu annettiin puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tehtäväksi.
Alkavan vuoden jäsentapaamisen osalta hallitus ehdottaa tapaamista Etelä – Suomessa. Puheenjohtaja on
alustavasti valmistellut tapaamista Tuusulassa siten, että tapahtumapäivä olisi 29.6.2013, jolloin aamulla
klo 9.30 kokoonnuttaisiin Hyrylässä Ilmatorjuntamuseon tiloissa, missä pidettäisiin lyhyt yhteinen palaveri
kahvin ja munkin tukemana. Sen jälkeen olisi kierros IT-museossa museonjohtajan opastuksella. Tämän
jälkeen menisimme lähiravintolaan lounaalle. Lounaan jälkeen voitaisiin tutustua pariin tunnettuun
tuusulalaiseen kulttuurikohteeseen (Aleksis Kiven kuolinmökki, Pekka Halosen museo Halosen niemessä,
Sibeliuksen Ainola). Tähän ehdotukseen hallitus tulee tiedustelemaan jäsenistön kantaa alkuvuodesta 2013.
Hallitus myös päätti ottaa osaa johonkin valtakunnalliseen sukutapahtumaan – esimerkiksi Vantaalla
vuosittain pidettävään ”Kuulutko sukuuni” tapahtumaan.
Venäjän Karjalaan suunnattavan retken osalta hallitus päätti, että retki suunnitellaan kesälle 2014 ja
ajankohdaksi valittiin juhannuksen jälkeinen viikko. Retki kaavailtiin suunnattavaksi Aunuksen Karjalaan
Sortavalan, Aunuksen, Petroskoin maisemiin siten, että seuran jäsenten toiveet pyritään huomioimaan
retken yksityiskohdissa. Retken valmistelu on tässä vaiheessa seuran sihteerillä (Raija Riissanen). Hallitus
tulee tässäkin asiassa kääntymään jäsenistön puoleen alkavan vuoden puolella.
Puheenjohtaja; Jorma Riissanen, Kirkkotie 35, 04310 Tuusula; p: 0400 505240; e-mail: [email protected]
Varapuheenjohtaja; Eija Räsänen, Utriaisenniementie1, 80510 Onttola; p: 040 5019358; e-mail: [email protected]
Sihteeri; Raija Riissanen, Kalevankatu 11 C 19, 80110 Joensuu; p: 0400 765860: e-mail: [email protected]
Seuran nettisivut: http://suvut.genealogia.fi/riissanen/
Hallitus kokouksessaan lähes täysilukuisena. Vasemmalta edessä vpj Eija Räsänen, Ritva Riissanen ja sihteeri
Raija Riissanen. Takana vasemmalta pj Jorma Riissanen, Juha-Pekka Veikonpoika Riissanen ja taloudesta
vastaava Juha-Pekka Harrinpoika Riissanen. Anne Ratilaisella oli este tähän hallituksen kokoukseen.
Jäsenmaksut 2013
Kuten edellä selostetusta jo kävi ilmi, jäsenmaksu nostettiin henkilöjäseniltä 25 € ja perhejäseniltä 35 €.
Jäsenmaksu pyydetään maksamaan seuran tilille FI5610213000615747 maaliskuun loppuun mennessä.
Hallitus toivottaa sukuseuran jäsenille menestyksellistä kuluvaa vuotta 2013.