Suuria tunteita 90 vuotta

Suuria tunteita 90 vuotta
JYP Jyväskylä tuottaa suuria tunteita, iloa ja itkuakin.
JYP on tiennäyttäjä jääkiekon juurruttamisessa
Etelä-Suomen kaupunkikeskusten ulkopuolelle.
Enää mitkään frankmoobergit eivät uskalla
sanoa, että ”murskaamme teidät heinäkengät”.
JYPin historiaan kuuluu sekä upeita
onnistumisen hetkiä että karvaita
pettymyksiä – suuria tunteita.
Jyväskyläläisen jääkiekkoilun
historia ilmestyy kirjana
marraskuussa 2013.
JYP herätti keskisuomalaisen jääkiekkoväen 1980-luvulla. Maakunnan miehet ja
naiset tulivat sadankin kilometrin päästä
kannustamaan joukkuettaan: puhuttiin
JYP-ilmiöstä.
Kirjan tuottaa yhdessä JYP Jyväskylän
kanssa Mediasepät vastaten sen sisällöstä
ja ulkoasusta. Sen painaa Kopijyvä. Sisällön tuottamisessa toimittaja Kari Ruuskan
apuna on ollut freelancetoimittaja Tuomas
Heikkilä. JYPin alkuvuosikymmenien osalta kirja noudattelee Erkki Arvajan vuonna
1975 kirjoittamaa 50-vuotishistoriikkia.
Ulkoasun takovat mediasepät Mikko Karjalainen ja Ville Ruuska.
Yläosan kuva on vuodelta 1983.
Löytyykö kuvasta tuttuja kasvoja?
Tarkista marraskuussa
ilmestyvästä historiikista.