Hiiden Luukku

1
Lohja
Vihti
Siuntio
Hiiden Luukku
Hiiden Opiston asiakaslehti 2014
Hyvinvointia oppimisesta
E
urooppalainen vertaileva tutkimus BeLL (Benefits of Lifelong Learning) vapaan sivistystyön opintojen
tuottamista hyödyistä valmistui tammikuussa 2014. Tutkimukseen osallistui kymmenen maata; Englanti,
Espanja, Italia, Romania, Saksa, Serbia, Slovenia, Suomi, Sveitsi ja Tšekki. Suomen koordinaattorina toimi professori Jyri Manninen Itä-Suomen yliopistosta.
BeLL:n tutkimuskohteena olivat vapaan sivistystyön opinnot, joita Suomessa järjestää kansalaisopistot,
kansanopistot, opintokeskukset, kesäyliopistot ja liikunnan oppilaitokset. Opinnot ovat harrastustavoitteisia,
ei-ammatillisia kursseja, jotka perustuvat vapaa- ja omaehtoisuuteen. Lue lisää sivulta 2.
Tapio Sippoin on Hiiden
Opiston uusi tuntiopettaja
lukuvuodella 2014-2015.
Hän opettaa Kehoälymenetelmää, josta kertoo
sivulla 4.
Tässä numerossa:
Sivulla 2
Tarvitaanko Hiiden Opistoa? - Anne Kotonen
Vapaan sivistystyön
hyödyt - Bell-tutkimus
Timo Nevalainen opiskelee
japanin kieltä Hiiden Opistossa
matkailuansa varten. Japanin
matkastaan Timo koosti kuvakirjan nimeltään From Hanko
to Tokyo. Timo kertoo opiskelustaan sivulla 10.
MAAHANMUUTTAJAOPETUKSEN MONET
MUODOT HIIDEN
OPISTOSSA
Hiiden Opisto tukee maahanmuuttajien kotoutumista monin
tavoin. Opetushallitus on
myöntänyt Hiiden Opistolle
avustusta tätä työtä varten.
Kurkista sivuille 9 ja 12, mitä
kaikkea opiston monikulttuurisuus voi olla!
Sivulla 3
Kansalaisopistojen
rahoitusuudistus
-Matti Saarinen
Sivulla 4
Kehoäly - Hyvinvoinnin
ja läsnäolon menetelmä
- Tapio Sippoin
Tavallisen tantan
elämänlaajuinen
itsekasvatusprojekti
- Marja-Riitta Turunen
Sivuilla 5-8
Hiiden Opiston kevään
2015 tapahtumia sekä
aineosastojen
kurssitarjonta
Sivuilla 10-11
Timo ja Markku - sitkeät
ja elämänmyönteiset
opiskelijat
Sivulla 9
Lohjan kulttuuripalveluiden kuulumisia
Sivulla 12
Monikulttuurisuuden
monet muodot Hiiden
Opistossa
Karjalohjan
kuvataidenäyttely
10.4.-29.4.,
Karjalohjan kirjaston
kulttuurivintti
Lohjan kevätnäyttely
14.4.-18.4.,
Lohjan pääkirjasto
Lohjan kuvataidenäyttely
21.4.-25.4.,
Lohjan pääkirjasto
Tanssi- ja musiikkigaala!
lauantaina 11.4.
Laurentius-sali, Lohja
Vihdin kevätnäyttely
11.4.-12.4., Työväentalo
Rientola, Nummela
Nummelan
kuvataidenäyttely
4.5.-22.5.,
Nummelan kirjasto
2
Tarvitaanko Hiiden Opistoa?
HIIDEN LUUKUN TOIMITUS 2014
Päätoimittaja Anne Kotonen
Toimitussihteeri Marja-Riitta Turunen
Toimittajat Kaisa Hannula, Ilona Kauppinen, Eija Terävä, Marja-Riitta Turunen
Taitto Kaisa Hannula, Eija Terävä
Painatus Lönnberg Oy
Hiiden Opisto on
Lohjan, Vihdin ja Siuntion
alueella toimiva kansalaisopisto.
pääkirjoitus
Eurooppalainen taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD vertaili aikuisten taitotasoja 24 maassa 2011-2012. Suomesta tutkimukseen osallistui noin 3,5 milj. 16-65 -vuotiasta kansalaista. Tutkimuksessa tarkasteltiin lukutaitoa, numerotaitoa sekä ongelmanratkaisutaitoa.
Suomalaisten nuorten aikuisten taidot olivat vertailun huippua, sen sijaan vanhempien työikäisten taidot selvästi heikompia – vaikkakin keskimääräistä korkeampia muihin maihin verrattuna lukutaidossa ja numerotaidossa. Taitotasot kääntyvät jyrkkään laskuun sekä Suomessa että
muissa tutkimusmaissa 35 vuoden iässä – ja ovat alimmillaan 65-vuotiaiden ikäryhmässä, johon tutkimus rajautuukin (Kuva 1. Kansainvälinen
aikuistutkimus PIAAC: Programme for the International Assesment of Adult Competencies, OECD).
Pisa-tutkimuksista tiedämme, että suomalaisten lasten ja nuorten koulutus ja osaamistaso on maailman huippua. Sen sijaan osaamisvaje ja
koulutukseen osallistumattomuus tuli esiin aikuisten PIAAC-tutkimukseen osallistuneilla vanhemmissa ikäryhmissä. Tuloksista ilmenee hälyttävästi, että esim. tietotekniikkaa soveltavissa ongelmanratkaisuissa jopa miljoonalla suomalaisella aikuisella on puutteelliset taidot.
PIAAC-tuloksia pohtiessaan Opetus- ja kulttuuriministeriön johtaja Kirsi Kangaspunta
peräänkuuluttaa koko kansakunnan osaamispotentiaalin saattamista täysimääräiseen
käyttöön. Kangaspunta heittää pallon mm.
vapaalle sivistystyölle. (Rakenteiden uudistaminen ammatillisen aikuiskoulutuksen
ja vapaan sivistystyön näkökulmasta, OKM
2014). Kansalais- ja työväenopistoilla - Hiiden Opisto mukaan lukien - onkin aikuisten
osaamisen edistämisessä ja ylläpitämisessä
PIAACin valossa valtavasti tekemistä. Pelkästään tietoyhteiskuntataitojen opettamisessa ja
tietotekniikan osaamistason nostamisessa yli
35 -vuotiaiden ikäryhmässä on haastetta. Hiiden Opisto ottaa kopin Kangaspunnan pallosta ja ryhtyy töihin. Kyllä, Hiiden Opistoa todella
tarvitaan.
Kuva 1. Taitojen keskiarvot ikäryhmittän Suomessa (PIAAC)
rehtori Anne Kotonen
Vapaan sivistystyön hyödyt
B
eLL (Benefits of Lifelong Learning) eurooppalainen vertaileva tutkimus vapaan sivistystyön
opintojen tuottamista hyödyistä valmistui tammikuussa 2014. Tutkimukseen osallistui
kymmenen maata; Englanti, Espanja, Italia, Romania, Saksa, Serbia, Slovenia, Suomi, Sveitsi ja
Tšekki. Suomen koordinaattorina toimi professori Jyri Manninen Itä-Suomen yliopistosta.
Tutkimuksessa mitattiin opiskelijan kokemaa muutosta omassa elämässään ja opiskelun tuottamia laajempia hyötyjä niin perheelle, yhteisölle, työelämälle ja yhteiskunnalle. Tuloksista ilmeni, että suurin osa vapaan sivistystyön opintoihin osallistuneista tunnistaa monia erilaisia
opiskelun tuottamia hyötyjä. Yli 70 prosenttia kokee opiskelumotivaation, sosiaalisen kanssakäymisen ja hyvinvoinnin sekä tyytyväisyyden lisääntyneen opiskelun ansiosta. Uudet taidot
ja tiedot lisäävät itseluottamusta ja tunnetta, että yksilö pystyy vaikuttamaan oman elämänsä
suuntaan.
BeLL-tutkimuksen tulosten mukaan vapaa sivistystyö tuottaa työelämälle paremmin osaavia ja jaksavia työntekijöitä. Yhteiskunta saa aktiivisia kansalaisia, terveydenhuolto- ja sosiaalikulut pienenevät ja sosiaalinen koheesio vahvistuu. Aikuisopiskelu hyödyttää eniten niitä
aikuisopiskelijoita, joiden koulutustaso on matalampi. Vapaa sivistystyö tasoittaa siten lapsuuden ja nuoruuden koulutusmahdollisuuksien eroja.
Tutkijat esittävät tutkimuksen tulosten pohjalta, että vapaan sivistystyön opinnot tulisi huomioida paremmin kansallisessa ja EU:n koulutuspolitiikassa ja opintojen selvät hyvinvointivaikutukset tulisi hyödyntää systemaattisemmin. ”Vapaasta sivistystyöstä ei voi säästää, se tuottaa
paljon enemmän hyötyjä kuin aiheuttaa menoja. Vastaavasti vapaasta sivistystyöstä säästäminen lisää yhteiskunnan menoja varsin nopeasti, esimerkiksi lisääntyvinä sosiaali- ja terveysmenoina”, tiivistää Suomen-koordinaattori Jyri Manninen tulokset.
Linkkivinkit:
http://www.bell-project.eu/cms/
http://www.souli.fi/nakokulma/hyodyt-tutkittu/
http://www.thl.fi/fi_FI/web/kaventaja-fi/eriarvoisuus/hyvinvointi/sosiaalinen-paaoma
http://www.souli.fi/uutinen/bell-tutkimus-paljasti-opiskelun-hyodyt
Sosiaalinen koheesio tarkoittaa yhteiskunnan sisäistä eheyttä. Se kuvaa yhteiskunnan yhtenäisyyttä ja
luokka- ja elintasoeroja ja sitä, kuinka jäsenet elävät
ja tekevät töitä yhdessä.
Teksti: Marja-Riitta Turunen
Koulutukseen osallistumisen hyödyt (Bell-tutkimus).
Eniten lisääntyi koulutusmyönteisyys (96 % vastanneista),
vähiten työhön liittyvät hyödyt (47 % vastanneista).
Opiskelun vaikutus hyvinvointiin. Ote Hiiden Opiston kurssiarviointikyselystä 2013-2014.
3
Kansalaisopistojen rakenne- ja rahoitusuudistus
tulee, oletko valmis Hiiden Opisto?
Hallitus antoi 29.11.2013 päätöksen rakennepoliittisen ohjelman
toimenpanosta. Päätöksen mukaan myös vapaassa sivistystyössä toteutetaan rakenne- ja rahoitusuudistus Matti Saarinen, lohjalainen
kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan sekä sivistys- ja tiedejaoston jäsen, lupautui ”suomentamaan” meille vireillä olevaa uudistusta. (http://www.hare.vn.fi/mHanke)
Hiiden Opiston on säilytettävä
omat kasvonsa
Rakenneuudistuksen tavoitteena on toiminnan laadun ja vaikuttavuuden
varmistamiseksi luoda riittävän suuret vapaan sivistystyön oppilaitokset ja
elinvoimainen ylläpitäjäverkko, jossa on nykyistä vähemmän ylläpitäjiä. Ylläpitäjäverkon muodostumiseen vaikuttavat olennaisesti myös ne ratkaisut,
joita tehdään koskien ammatillista koulutusta, lukiokoulutusta ja perusopetusta. Voisiko tämä ajatus johtaa siihen, että Hiiden Opisto yhdistetään vaikkapa Laureaan, Lohjan lukioon tai johonkin vielä suurempaan seutuopistoon vai onko Hiiden Opisto mielestäsi tarpeeksi
suuri toimiakseen nykyisenlaisella pohjalla?
- Ylläpitäjäkunnat päättävät tietenkin itse näistä asioista. Itse toivoisin,
että päätöksissä huomioitaisiin ns. läheisyysperiaate, joka on Euroopan
Unionin keskeisiä toimintaperiaatteita. Ei ole mikään itseisarvo, että kokoa kasvatetaan. Merkitystä on sillä, että tunnetaan ihmiset, tavat ja ympäristö, hyvänä esimerkkinä ovat kyläkoulut. Hiiden Opistollakin täytyy
olla omat kasvot, jotka kuntalainen voi tunnistaa. Hiiden Opiston alueen
väestöpohja on yli 80 000 asukasta, se varmasti on riittävä pohja toiminnan jatkamiselle nykyiselläänkin. Hiiden Opiston tilanne on myös muutoin
erittäin hyvä, niin taloudellisten kuin muidenkin resurssien suhteen.
Uudistuksen tavoitteena on selkeyttää ja ajantasaistaa rahoituksen määräytymisperusteet. Rahoituksen tulee kannustaa opiskelumuotojen kehittämiseen ja toiminnan ennakoitavuuden parantamiseksi määritellään vapaan
sivistystyön toiminnan volyymille ylläpitäjäkohtaiset rahoituksen reunaehdot. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä Hiiden Opistolle?
- Vastaan suoraan inhorealistisesti, kyse on rahasta ja sen säästämisestä.
Hiiden Opiston on tultava toimeen nykyistä pienemmillä resursseilla. Valtio supistaa omaa rahoitusosuuttaan, joka määräytyy valtionosuuksiin oikeuttavien tuntien määrän ja tunnin yksikköhinnan perusteella. Jos opisto
ylittää toiminnassaan nämä reunaehdot, niin ylimenevä osa jää sen omaan
piikkiin. Toiminnan ennakoitavuus tarkoittaa sitä, että rahoitus on vakaalla pohjalla ja leveämmillä hartioilla, jotta yllättävät notkahdukset tai muutokset tulorahoituksessa eivät vaaranna opiston toimintaa.
Korkea osaaminen, henkivakuutus
tulevaisuuteen
Matti Saarinen, olet eduskunnan sivistys- ja tiedejaoston jäsen, mitkä
asiat sillä alueella koet tärkeimmiksi tällä hetkellä?
- Suomessa on maailman paras koulutusjärjestelmä, jonka jatkuvuus on
taattava tässä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Aikoinaan Suomi on
juostu maailmankartalle ja metsää on kaadettu muskeleiden avulla, mutta
nyt tarvitsemme menestyäksemme aivoja ja henkistä pääomaa. Jos emme
onnistu koulutuspolitiikassamme, putoamme kansakuntien maakuntasarjaan, jolle on tarjolla vain hanttihommia, jotka eivät muille kelpaa. Näen
korkean osaamisen pitkälti henkivakuutuksena tulevaisuuteen, jolla voidaan taata se, että Suomi on jatkossakin osaava ja inhimillinen hyvinvoin-
!
Matti Saarinen on kalastuksen lisäksi kiinnostunut kielistä ja käyttäytymistieteistä,
joihin hän toivoo voivansa paneutua vaikkapa Hiiden Opistossa työelämän kiireiden
hellittäessä. Perhesyistä ruotsin ja hollannin kielet ovat hänelle läheisiä.
tivaltio. Kannan huolta myös vapaan sivistystyön resurssien riittävyydestä,
sillä sen tekemän työn vaikutus yhteiskuntaamme ja ihmisten hyvinvointiin on suuri. On ollut jo yli sata vuotta.
Toteutuuko koulutuksen/vapaan sivistystyön tasa-arvoistava tavoite?
- No nyt päästiin ihan ajan valtimolle. Ilmiö on vielä marginaalinen, mutta tulee esiin selvästi jo pienten lasten kohdalla. Tasa-arvo ei toteudu esimerkiksi lasten harrastuksissa, osa jää ulkopuolelle. Sama kehitys jatkuu
koulussa, osa jää ulkopuolelle ja jää lopulta myös ilman koulutusta. Ilman
koulutusta ei saa töitä ja nuori syrjäytyy yhteiskunnasta ja elämästä. Tällä
hetkellä joka päivä työkyvyttömyyseläkkeelle jää 4-5 alle 30-vuotiasta. Ongelmat ovat koko ajan vaikeampia ja ratkaisua niihin olisi etsittävä ajoissa.
Kansalaisopisto ei yksinään voi paljoa tehdä, mutta sen oven olisi oltava
aina auki ja kynnyksen vielä matalampi, jotta se ihan surkeimmassakin
jamassa oleva ihminen voisi astua siitä sisään niin halutessaan. Hänelle
pitäisi ojentaa vielä käsikin kynnyksen ylittämisen avuksi.
Marja-Riitta Turunen
Talousprofessori: Koulutus on peruspilari
Lamasta on taloustieteilijä Sixten Korkmanin mukaan turha
syyttää hyvinvointivaltiota tai liian isoja palkkoja. Syyt ovat
rakenteissa: Nokian romahduksessa, metsäteollisuuden
kutistumisessa, metalliteollisuuden ongelmissa ja euroalueen kriisissä.
− Kun kasvuresepti on hukassa, kysytään arvoja: millaisen
yhteiskunnan me haluamme?
Professori varoittaa uhraamasta pohjoismaista hyvinvointivaltion mallia lamalle. Koulutus on mallin peruspilari ja
Suomen tärkein kilpailutekijä.
− Hyvinvointivaltiota ei hoideta leikkauksilla vaan veropohjaa vahvistamalla, Aalto-yliopiston professori muistuttaa.
Se tarkoittaa talouden saattamista kestävään kasvuun.
Lisäksi hyvinvointivaltion lupausta pitää täsmentää, jotta
kukin tietää, mitä verojensa vastineeksi saa.
Taloustieteen professori Sixten Korkman, Aaltoyliopisto, Korkmanin esitys Julkisen talouden kriisi ja
koulutus on pidetty 25.9.2014 Toisen asteen rakenneseminaarissa Helsingissä. Lainaus Soulista 1.10.2014.
4
Kehoäly - läsnäolon ja itsehoidon menetelmä
Kuka olet ja mikä on taustasi?
Olen Tapio Sippoin, Hiiden Opiston tuntiopettaja, Kehoälyn
harjoitusten ja Terveysmeditaation kehittäjä, sekä meridiaanihieronnan ja akupainannan ammattilainen. Akateemiselta
taustaltani olen kauppatieteen maisteri, pedagogi ja uskontotieteilijä. Olen myös työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden
asiantuntija, urheiluvalmentaja, hieroja, akupunktioterapeutti
ja jäsenkorjaaja. Olen toiminut itsehoidollisten terveysharjoitusten ohjaajana ja opettajana yli kaksikymmentä vuotta.
Miten olet kehittänyt Kehoälyn menetelmän?
Kehoäly on syntynyt kolmenkymmenen vuoden jatkuvan
prosessin aikana. Ensimmäiset Kehoälyn harjoitukset kehittelin 80-luvulla ja siitä lähtien olen kehittänyt Kehoälyn
harjoituksia koko ajan lisää. Kehoälyn harjoitusten taustalla
vaikuttaa laaja opiskeluni ja kokemukseni erilaisista body-
”Opettajan tai ohjaajan
persoonallisuus, asiantuntemus ja lähestymistapa ovat oppimiselle
tärkeitä. Lisäksi ryhmän
merkitys on suuri. ”
Terhi Kouvo, Bell,
www.souli.fi
mind-menetelmistä ja parantamisen muodoista. Suurin osa
Kehoälyn harjoituksista on itseni kehittämiä, mutta joukossa
on joitakin muualta lainattuja ja sovellettuja harjoituksia.
Voidaan sanoa, että harjoitukset muistuttavat joiltain osin
joogaa.
Mikä on ominaista harjoittelulle?
Kehoälyharjoitukset vahvistavat ihmisen toimintakykyä ja
vähentävät stressiä. Kehoälyn harjoittelu on terveysliikuntaa
ja se sisältää erilaisia liikesarjoja, hermostoa vahvistavaa
harjoittelua, lempeää itsehoitoa, oman elinvoiman tunnistamista ja rentoutusharjoituksia. Kehoälyn harjoittelun
seuraukset voisi tiivistää niin, että oman elämän mielekkyys
ja kokonaisvaltainen hyvinvointi lisääntyy. Tämä sopii myös
Hiiden Opiston tämän vuoden opetus teemaan oppimisen ja
hyvinvoinnin näkökulmasta.
Kenelle suosittelet Kehoäly läsnäolon ja itsehoidon kurssia ja miksi?
Kurssin opetus painottuu perusteiden oppimiseen ja kurssi
sopii senioreille, keski-ikäisille ja nuorille, kaikille, joilla on halua oppia enemmän itsestään. Kurssi sopii erityisesti stressistä
tai väsymyksestä kärsiville, sekä kaikille jotka ovat kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistaan.
Mitä hyötyä kurssin käymisestä on?
Kurssilla oppii tiedostamaan omaa kehon ja mielen yhteyttä
ja sitä kuinka harjoittelua kannattaa tehdä. Kurssin ensisijainen tarkoitus on ohjata ihmisiä kuuntelemaan omaa kehoaan, arvostamaan aidommin itseään, sekä tulemaan tietoisemmaksi omasta elinvoimastaan. Oleellista on erilaisten
harjoitusten kautta saavutettava kyky rauhoittaa ja vahvistaa
omaa mieltä, sekä kasvava elämän mielekkyyden kokemus
sitä voisi verrata mindfulnessiin.
Veden ja luonnon vaikutukset hyvinvointiin ovat vahvoja.
Mihin polku vie, jos tästä oikein innostuu?
Kurssin jälkeen voi tehdä itsenäisesti Kehoälyn harjoituksia
esim. kotona ja työpaikalla. Enemmän asiasta innostuneet
voivat syventää Kehoälyn osaamista edistyneemmille suunnatuilla kursseilla, laajentaa Kehoälyyn liittyvää ymmärrystä
menemällä MindWellness terveysmeditaation kursseille ja
harjoituksiin, sekä jatkaa halutessaan vaikka Kehoälyn ohjaajien koulutukseen.
Haastattelu: Ilona Kauppinen
Lisätietoja:
http://kehoeetikko.blogspot.fi/2014/09/kehoaly-wellnesscoach-koulutus.html
Tavallisen tantan elämänlaajuinen itsekasvatusprojekti
Kuva: Eija Terävä
I
tsekasvatus, mitä se on? ”Useimmille itsekasvatusta pohtineille suomalaisen sivistystyön
veteraaneille – kuten J.V. Snellman, Santeri Alkio,
Zahris Castrén ja Urpo Harva – itsekasvatuksen
selkeänä johtotähtenä näytti olevan ihmisyyden
edistäminen muodossa tai toisessa. Yksilöllisestä näkökulmasta itsensä kasvattaminen saattoi sivistystyön tuolloisessa merkitysmaailmassa
tarkoittaa herruutta yli villien intohimojen tai
pyrkimystä pois joutilaisuudesta” (Jaakko Rantala,
Kansalaisfoorumi.net-verkkolehti, 24.5.2010).
Tämän tantan elämässä on tarvittu rutkasti
tuota itsekasvatusta. Vapaan sivistystyön oppilaitokseen tutustuin jo 16-vuotiaana vähemmän
vapaaehtoisesti 1970-luvun alkupuolella, kun
laahustin Tuusulan kansanopiston ovesta sisään.
Äitini patisti minut sinne kotitalouslinjalle toivoen
tyttäressään tapahtuvan suotuisaa kehitystä.
Sivistystä postilaatikossa
T
yöväenopiston oven aukaisin ensimmäisen
kerran muutamaa vuotta myöhemmin Vantaalla. Suoritin heti laakista tutkinnon - perhepäivähoitajatutkinnon nimittäin. Tarvitsin kasvatusoppia, sillä olin tullut äidiksi (huom. villit
intohimot) ja ottanut vielä päivähoitolaisenkin
(huom. pyrkimys pois joutilaisuudesta). Suoritin samoin tein myös Kansanvalistusseuran kirjeopistossa muitakin lapsenkasvatukseen sekä
kirjoittamiseen liittyviä kursseja. Kirjeopisto oli
40 vuotta sitten autottomalle, köyhälle kotiäidille
mainio tapa opiskella. Muistan vieläkin, kuinka
innostuneena odotin päiväpostin tuloa. Kirjeitse
saapuva sivistys valaisi arkipäivääni kirkkaan
kevätauringonsäteen lailla.
Muutettuani Vihtiin vuonna 1980 ryhdyin ns. virallisen koulutukseni lisäksi kasvattamaan itseäni
kansalaisopistossa milloin miltäkin kantilta. Olen
hakenut tietoa ja taitoa, henkistä huoltoa sekä
kehon kohennusta. Muistan erityisellä lämmöllä
yli kaksikymmentä vuotta sitten Nummelassa kokoontunutta naisten piiriä, joka taisi olla melkeinpä feministinen sortiltaan.
syksynä olen aloittanut ohjaajana Hiiden Opiston
ikäihmisten yliopistossa, jossa professorien jakama viisaus saapuu verkon ja tietokoneen kautta
esimerkiksi Karisjärven vanhalle kansakoululle.
Loppuyhteenvetona totean, että olen pikku hiljaa
päässyt villien intohimojen herraksi ja joutilaisuutta vastaan taistelen joka päivä. Lieneekö vapaan sivistystyön ja itsekasvatuksen ansiota vaiko
vain ikääntymisen aikaansaamaa luonnollista kehitystä, en tiedä. Muutoin ihmisenä kasvamisen
matka jatkuu opistossa sekä sen ulkopuolella.
Tavallinen tantta, Marja-Riitta Turunen
Viisautta verkossa
P
itäjänkeskuksessa olen paukutellut kangaspuilla mattoa ja muokannut savesta kippoja. Olen opetellut digikameran käyttöä ja kuvankäsittelyä sekä kirjoittamista eri näkökulmista
lähestyen. Opistossa olen saanut myös päivitettyä
tarvittaessa uusia kansalaistaitoja atk-ajokortin, hygieniapassin ja EA-kortin muodossa. Tänä
!
Nykyisin tulospaineet, talouden mittarit, koulutuspoliittiset
tavoitteet ja postmoderni yksilöllisyys vaikuttavat
opistotoiminnan taustalla. Niiden puristuksesta huolimatta
kannattaa pitää kiinni sadan vuoden läpi kantaneesta
sivistysajatuksesta. Maailma tarvitsee tulevaisuudessakin
yhdessä toimivia, epäileviä, luovia ja tuntevia eli sivistyneitä
ihmisiä.”
Samu Nyström: Oodi sivistykselle. Helsingin työväenopisto
100 vuotta. Minerva Kustannus Oy.
5
Kevään 2015 ohjelma Hiiden Opistossa
Kevätkaudella käynnistyy lähes 160 kurssia, nappaa lehden keskisivunen talteen ja löydä omasi! Myös monilla koko lukuvuoden kestävillä kursseilla on tilaa - kysy lisää toimistoista. Huom.,
lyhytkursseille ilmoittautuminen viim. kahta viikkoa ennen kurssin alkua. Jos peruutat kurssipaikkasi viimeistään seitsemän (7) vuorokautta ennen kurssin alkua, ei kurssimaksua peritä.
Kevätlukukausi 7.1.-14.4.2015. Talviloma 16.-22.2.2015. Pyhien aattoina ei ole opetusta.
Ilmoittaudu ke 19.11. klo 9:00 alkaen:
www.hiidenopisto.fi
(019) 369 1498 / (09) 2242 2787
Lohjan toimisto
Linnaistenkatu 9
08100 Lohja
p. (019) 369 1498
fax. (019) 369 1494
tarja.saarinen(at)hiidenopisto.fi
ritva.karhu(at)hiidenopisto.fi
Vihdin toimisto
Karhumäenpolku 5
03100 Nummela
p. (09) 2242 2787
fax. (09) 568 0011
tuula.vartiainen(at)hiidenopisto.fi
Avoinna 1.9.-30.11. ja 7.1.-14.4.
ma-to 9.30-12 ja 13-15, pe 13-15
Muina aikoina ma-to 9-12. ja 13-15
ma-to 9.30-18, pe 13-15
Muina aikoina ma-to 9-15, pe 13-15 pe 13-15
Avoinna1.9.-30.11. ja 7.1.-14.4.
Tapahtumat
Lohjan Menneen Ajan Joulumarkkinat
– Taito- ja taidepaja 13.12.-14.12., Lohjan
museon navetta
Linnunpönttötalkoot 14.3. la 9.00-13.00,
Kuo ppanummen koulukeskus, Nummela
Karjalohjan kuvataidenäyttely
10.4.-29.4., Karjalohjan kirjaston kulttuurivintti
Tanssi- ja musiikkigaala la 11.4. Laurentius-sali, Lohja
Vihdin kevätnäyttely
11.4.-12.4., Työväentalo Rientola, Nummela
Lohjan kevätnäyttely
14.4.-18.4., Lohjan pääkirjasto
Lohjan kuvataidenäyttely
21.4.-25.4., Lohjan pääkirjasto
Opintoretki: Tammelan ylänkö
– Etelä-Suomen erämaa
25.4. la 9.00-17.20
Nummelan kuvataidenäyttely
4.5.-22.5., Nummelan kirjasto
Opintoretki: Jean Sibeliuksen syntymästä 150 vuotta – Tuusulanjärven
musiikillisia kulttuurimuistoja
16.5. la 9.00-17.20
Taiteen ja liikunnan osasto
KUVATAITEET
11031334 ÄITI JA VAUVA -KUVAKYLPY 2/LAKE 8.1.–9.4.
to 13.30-15.00. Lohjan yhteislyseon lukio, Lohja. Mäkitalo
Annastiina 24 t , maksuton. Kuvakylpy on
kuvallinen versio vauvamuskarista ja on
tarkoitettu ensimmäisen vauvansa kanssa
kotona oleville äideille (ja isille). Kurssilla
pyritään kiireettömyyteen ja vauvantahtisuuteen, sekä tutustutaan muihin samassa
elämäntilanteessa oleviin. Ilm.18.12. mennessä.
11037326 IKONIMAALAUS ALKEET B
16.1.–25.1. pe 17.00-20.15, la-su 10.0017.00. Luksia, Ojakkalantie 6, NUMMELA
Tarima Ritva, 40 t, 57 €. Kurssilla perehdytään ikonimaalauksen perusasioihin. Maalataan oma ikoni valinnan mukaan maaja mineraalivärejä käyttäen. Kurssi sopii
vasta-alkajille ja ennen maalausta harrastaneille. Tarvikkeita voi ostaa opettajalta.
Kurssipäivät: 16.1., 17.1., 18.1., 23.1., 24.1.,
25.1. Ilm.29.12.2014 mennessä.
11037315 AIHEENA IHMINEN 30.1.–
27.2. pe 16.00-19.15. Pitäjänkeskus, Uudenmaantie 10, VIHTI. Junno Maija, 8 t,
18 €. Piirrämme ja maalaamme ihmistä.
Piirrämme ja maalaamme croquita ja pidempiä asentoja. Mukaan hiiltä, säämiskä,
hiilikumi, luonnoslehtiö, lyijykyniä, kumi,
akvarellit, siveltimet ja vesipurkki. Litoposteria voi ostaa opettajalta. Kurssipäivät:
30.1., 27.2. Ilm.13.1. mennessä.
11031319 IKONIMAALAUS INTENSIIVIKURSSI B 6.2.–1.3. pe 17.00-20.15, lasu 10.00-17.00. Lohjan Yhteislyseon lukio, Karstuntie 6, LOHJA. Tarima Ritva, 40
t, 57 €. Ikonimaalausta munatemperatekniikalla aikaisemmin maalanneille. Aiheena Suurenviikon ikonit. Ikonien teologiaa,
historiaa ja symboliikkaa. Käytännön työskentelyä maa- ja mineraaliväreillä. Vaativa
aihe puupohjalle valinnan mukaan. Kurssipäivät: 6.2., 7.2., 8.2., 27.2., 28.2., 1.3.
Ilm.22.1. mennessä.
11037335 IKONIMAALAUS INTENSIIVIKURSSI D 6.3.–22.3. pe 17.00-20.15
la-su 10.00-17.00 Luksia, Ojakkalantie 6,
NUMMELA. Tarima Ritva, 40 t, 57 €. Sisältö sama kuin edellä Kurssipäivät: 6.3., 7.3.,
8.3., 20.3., 21.3., 22.3. Ilm.12.2. mennessä.
11981310 OMAT KIRJAIN- JA KUVALEIMASIMET 27.3.–29.3. pe 17.30-20.00, la-su
10.00-16.45. Anttilan koulu, Kirkkokatu 6,
LOHJA. Lyra Iiris, 19 t, 28 €. Piirrämme ja
suunnittelemme kirjaimista ja kuva-aiheista omia leimasimia, joilla painamme kauniita kortteja. Tuo piirustuspaperia, pala
voipaperia, maalarinteippiä, lyijykynä, kirurgiveitsi, liimaa ja leimasinvärityyny. Materiaalimaksu 10-15 €. Ilm.10.3. mennessä.
11031304 MAALAUSRETKI HALOSENNIEMEEN 16.5.–18.5. ma 16.30-18.00, la 9.0017.15, Lohjan Yhteislyseon lukio, Karstuntie
6, LOHJA. Junno Maija, 12 t, 41 €. Matkaamme Halosenniemeen, jonka Pekka Halonen
rakennutti perheelleen kodiksi ja itselleen
ateljeeksi. Retki toteutetaan tilausbussilla
yhdessä valokuvauskurssin kanssa. Paikan
päällä jalkaudumme museon ympäristöön
piirtämään ja maalaamaan inspiroituen Halosen ja hänen naapureidensa sielunmaisemasta. Lähistöllä lounasmahdollisuus. Ruoka ei kuulu hintaan. Kurssiin kuuluu myös
töiden katselmus opistolla sekä matalan
kynnyksen näyttelyn kokoaminen opiston
käytävälle retkeä seuraavana maanantaina.
Retken alustukseksi voi myös osallistua Torsti Salosen luennolle Halosesta ja hänen aikalaisistaan pe 15.5.18.30-20.00 (luennolle
ilmottaudutaan erikseen). Retkipäivä 16.5.,
lähiopetuspäivä 18.5. Ilm.23.4. mennessä.
11031311 AISTIKASTA MAALAUSTA
1.6.–5.6. ma-to 10.00-16.00, pe 10.0012.30. Lohjan Yhteislyseon lukio, Karstuntie 6, LOHJA. Junno Maija, 31 t, 47 €. Lähestymme kuvan tekemistä hieman erilaisesta näkökulmasta. Kutkuttelemme kaikkia
aistejamme virittäytyessämme maalamiseen. Annamme musiikin, kirjallisuuden
ja ehkä jopa liikkeen vaikuttaa työskentelyymme. Pyrimme pois totutusta ja avaamaan tekemistämme leikkisään suuntaan.
Annettuja ja omia aiheita, retkiä. Tekniikka vapaa. Päivä sisältää tunnin ruokatauon. Ilm.20.5. mennessä.
NÄYTTÄMÖTAITEET
11021318 TARINATEATTERIKURSSI
8.1.–16.4. to 17.00-20.15 Lohjan Yhteislyseon lukio, auditorio, Karstuntie 6, LOHJA,
Rimpinen Anna, 52 t, 59 €. Tarinateatteri
on improvisaatiopohjaista, yleisön kokemuksista ja tarinoista syntyvää yhteisöllistä teatteria. Kurssilla tutustutaan tarinateatteriin esitysmuotona ja otetaan haltuun
perustekniikoita. Kurssi kehittää esiintymis- ja vuorovaikutustaitoja. Ilm.15.12.
mennessä.
Liikunta ja tanssi
11051330 TANSSITAAN VAUVANI 12.1.–
13.4. ma 10.00-11.00. Opistotalo, Linnaistenkatu 9, LOHJA, Kauppinen Ilona, 16 t,
32 €. Tunneilla vaihdellaan teemoja salsasta jazziin ja afrotanssista balettiin, jolloin vauva voi olla rintarepussa tai kantoliinassa. Lopputunti tehdään keskivartaloa vahvistavia Pilates-liikkeitä ja joogapohjaisia venytyssarjoja. Vauva (0-12 kk)
voi olla mukana liikkeissä, turvakaukalossa tai alustalla. Oma alusta vauvalle mukaan. Ilm.7.1. mennessä.
11057330 TANSSITAAN VAUVANI 7.1.–
1.4. ke 10.00-11.00 Uimahallin liikuntatila,
Hiidenvedentie 3, NUMMELA, Kauppinen
Ilona, 16 t, 32 €, Tunnilla vaihdellaan teemoja afrosta salsaan, jolloin vauva voi olla
rintarepussa tai kantoliinassa. Lopputunti
tehdään keskivartaloa vahvistavia Pilatesliikkeitä ja joogapohjaisia venytyssarjoja.
Vauva (0-12 kk) voi olla mukana liikkeissä
tai turvakaukalossa alustalla. Oma alusta vauvalle mukaan. Ilm.2.1. mennessä.
83011369 MATKA MINUUN - KOHTI VAPAUTTA JA UNELMIA, 31.1.-14.3. la 1214.15, Opistotalo, Linnaistenkatu 9, LOHJA, Kauppinen Ilona, 12 t, 23 €. Miten
löydän työkaluja omaan hyvinvointiini?
Tuntuuko, että elämästä puuttuu jotain?
Omat ajatuksemme luovat todellisuutemme ja sitä kautta tunteemme ja tekomme.
Kurssilla käydään läpi erilaisia mielikuvaharjoitteita, rentoutusharjoituksia, aarrekartta, tehdään oivalluksia ja matkataan
omaan kehoon ja mieleen. Kurssipäivät:
31.1., 14.2., 28.2., 14.3. Ilm. 15.1. mennessä.
83011349 MINDFULNESS B. 11.1.–15.3.
su 10.00-13.00. Opistotalo, Jumppasali,
Linnaistenkatu 9, LOHJA. Makkonen Päivyt, 32 t, 47 €. Ei alennuksia. Tule oppimaan hyväksyvää tietoista läsnäoloa
mindfulness-kurssille. Kurssi perustuu Jon
Kabat-Zinnin kehittämään MBSR-Mindfulness based stress reduction-menetelmään. Kurssin aikana opetellaan hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittamista
erilaisten meditaatio-ja tietoisuustaitoharjoitteiden avulla. Menetelmän harjoittamisen myönteisinä vaikutuksina mm. stressinhallinta, rentoutumiskyky ja tässä hetkessä eläminen lisääntyvät! Ryhmätapaamisten väliajoiksi saat erilaisia kotiharjoitteita, joiden avulla pyritään lisäämään erityisesti tässä hetkessä elämisen taitoa arjessa. Ota oma alusta mukaan ja mukava
lämmin vaatetus. Ohjaaja Päivyt Makkonen MBSR- mindfulness -ohjaaja CFM©
Kurssipäivät: 11.1., 18.1., 25.1., 1.2., 8.2.,
1.3., 8.3., 15.3. Ilm.2.1. mennessä.
11051325 LAVATANSSIT II 13.1.–14.4. ti
19.00-20.30. Lohjan työväentalo, Kalevankatu 1, LOHJA. Broström Petter, 26 t, 58
€. Kurssilla opitaan lisää käytännön tanssitaitoa. Ilm.2.1. mennessä.
11057340 RAUTAROUVIEN TANSSILIIKUNTA 13.1.–14.4. ti 12.00-13.30 Uimahallin liikuntatila, Hiidenvedentie 3, NUMMELA. Kauppinen Ilona, Kurvinen Anita,
26 t, 33 €. Vaihdellen eri tanssityylejä, mm.
luovaa tanssia, nykytanssia, afroa, mustalaistanssia ja balettia. Lisäksi venytellään
ja tehdään lihaskuntoa ylläpitäviä liikkeitä
sekä rentoutusharjoituksia. Kurssi on tarkoitettu yli 60-vuotiaille tai eläkepäätöksen saaneille. Ilm.2.1. mennessä.
83017317 KAHVAKUULAA HARJULLA
28.4.–2.6. ti 18.00-18.45. Ingberg Petra,
6 t, 24 €. Nummelan harju, Hiihtomajan
parkkipaikka. Kahvakuulatunneilla treenataan tehokkaasti Harjulla ulkona ja käydään läpi kahvakuulan perustekniikkaa.
Oma kahvakuula ja reipasta mieltä mukaan myös sateen sattuessa! Kurssipäivät:
28.4., 5.5., 12.5., 19.5., 26.5. ja 2.6. Ilm.14.4.
mennessä.
11051320 TANSSI- JA LIIKEIMPROVISAATIO INTENSIIVI 1.6.-3.6. ma-ke 16.1520.30. Opistotalo, Linnaistenkatu 9, LOHJA Koistinen Laura, 15 t, 28 €. Kurssilla tehdään erilaisia ohjattuja tanssi- ja liikeimprovisaatioharjoituksia yksin ja ryhmässä. Tavoitteena on syventää tietämystä omasta kehosta ja liikkeestä. Ilm.11.5.
mennessä.
6
Kielten ja musiikin osasto
kielet
YLEISET
KIELITUTKINNOT
Hiiden Opistossa
on mahdollista
suorittaa perus- ja keskitason
tutkintoja. Katso tentti- ja
ilmoittautumisaikataulut sivulta
12.
Espanja
12071311 ESPANJAN KULTTUURILUENTO: EUSKADI - PAÍS VASCO - BASKIMAA 13.3. pe 17.45-20.00. Opistotalo, Linnaistenkatu 9, LOHJA. Rantala
Olli, 3t, Ovimaksu 5 €. Espanjan alueista omaperäisin on baskien ikivanha
kotimaa. Kieleltään muusta Euroopasta poikkeavat baskit asuvat luonnonkauniilla seudulla, joka tarjoaa upeita
maisemia, valtavasti kulttuurihistoriaa ja eläviä perinteitä. Luentokieli suomi; avainkäsitteet espanjaksi ja pari sanaa baskia! ¡Bienvenidos! Ongi etorri!
Ilm.26.2. mennessä.
12077315 ESPANJAN ALKEET MATKAILIJOILLE (PERUSTASO A1) 22.1.–
5.3. to 19.30-21.00. Kuoppanummen
koulukeskus, Kuoppanummentie 18,
NUMMELA. Bellaveglia Tarja, 12 t, 23 €
Oppikirja: ¡Venga, a España!. Käytännönläheinen tutustumiskurssi Espanjaan tai espanjankieliseen maahan matkaa suunnitteleville. Kielen oppimista
ääntämisestä lähtien aivan alkeista,
keskitytään matkailijoille hyödyllisissä
tilanteissa kommunikoimisen harjoitteluun. Lisäksi maantuntemusta. Sopii
vasta-alkajille. Ilm.8.1.mennessä.
12071317 ESPANJAN KURSSI
- ESPAñOL CON MÚSICA (PERUSTASO A1-A2) 21.4.–5.5. ti 18.00-20.30, ke
18.00-20.30 Lohjan Yhteislyseon lukio,
Karstuntie 6, LOHJA. Méndez Jenni, 15 t,
28 €. Opiskelemme espanjaa musiikin avulla. Harjoittelemme espanjankielisen laulun avulla kuuntelua, sanastoa, ääntämistä ja/tai kielioppia.
Espanjan alkeet opiskelleille. Opettajan materiaali, maksetaan opettajalle.
Ilm.7.4.mennessä.
Italia
12081326 ITALIAN KULTTUURILUENTO: MOLISE - UN TESORO NASCOSTO
20.3. pe 17.45-20.00. Opistotalo, Linnaistenkatu 9, LOHJA. Fina Rosario, 3 t,
Ovimaksu 5 €. Il Molise - Un tesoro
nascosto. Un gioiellino del Meridione
d´Italia, abbracciato dal mare e dai
monti, dove l´antico incontra il moderno. Yksi Italian pienimmistä ja tuntemattomimmista maakunnista, Molise
on kätketty jalokivi. Meri ja ranta, kukkuloita ja korkeita vuoria. Pikkukylissä
elävät vielä vanhat perinteet ja elämisen tahti on rauhallinen. Luentokielinä
suomi ja italia. Ilm.5.3. mennessä.
12081329 ITALIAN KULTTUURILUENTO: I DIALETTI ITALIANI - ITALIAN
MURTEITA 10.4. pe 17.45-20.15. Opistotalo, Linnaistenkatu 9, LOHJA. Di
Nardo Enrico, 3 t, Ovimaksu 5 €. Analisi
dei più comuni dialetti d´Italia, delle
cadenze e delle pronunce delle varie
regioni d´Italia attraverso film italiani e video di comici italiani. Sotto esame il dialetto toscano, romanesco, napoletano,
siciliano ecc. Luennolla esitellään Italian yleisimpiä murteita ja murteellista
ääntämystä. Näytteitä myös italialaisista
elokuvista ja komedia-sarjoista. Luentokielet italia/ suomi. Ilm.26.3. mennessä.
12081335 ITALIAA KESKIPÄIVÄLLÄ ITALIANO A MEZZOGIORNO (PERUSTASO A1-A2) 14.1.–25.3. ke 11.45-13.15
Opistotalo, Linnaistenkatu 9, LOHJA.
Haavisto Anja-Riitta, 20 t, 33 €. Tule kertaamaan ja aktivoimaan taitojasi sekä
oppimaan uutta. Arkielämän sanastoa
ja käytännön kielitaitoa kehittäviä harjoituksia. Opettajan materiaali, maksetaan opettajalle. Ilm.7.1.mennessä.
12081338 ITALIAN KURSSI - CI VUOLE ORECCHIO! (PERUSTASO A1-A2)
28.1.–1.4. ke 17.30-19.00. Lohjan Yhteislyseon lukio, Karstuntie 6, LOHJA.
Haavisto Anja-Riitta, 18 t, 28 €. Italian
kuullunymmärtämisharjoituksia eri aihepiireistä musiikkia unohtamatta.
Kuunnellaan monia tuttuja italialaisia
lauluja ja otetaan selvää, mistä sanat
kertovat. Sopii kaikille, vähän italiaa
opiskelleille. Opettajan materiaali, maksetaan opettajalle. Ilm.14.1. mennessä.
12081332 ITALIAN INTENSIIVIKURSSI
- PARTIAMO! (PERUSTASO A1) 15.4.–
6.5. ke 17.45-20.00. Lohjan Yhteislyseon
lukio, Karstuntie 6, LOHJA. Fina Rosario,
12 t, 23 €. Italian alkeet haltuun nopeasti keskeisimpien matkailutilanteiden
kautta; opitaan peruskielioppirakenteita ja tutustutaan italialaiseen elämänmenoon ja kulttuuriin. Sopii sekä aloittelijoille, jotka haluavat edetä ripeästi että niille, jotka haluavat palauttaa
mieleen sanastoa ja rakenteita. Opettajan materiaali, maksetaan opettajalle. Ilm.1.4. mennessä.
Ranska
12051342 RANSKAA MATKAILIJOILLE (PERUSTASO A1) 13.4.–18.5. ma
18.00-19.30. Opistotalo, Linnaistenkatu 9, LOHJA. Heinonen Anette, 12 t,
23 €. Oletko lähdössä matkalle Ranskaan tai ranskankieliseen maahan? Opit
ääntämään ranskaa ja selviytymään
helpoissa matkatilanteissa. Tutustut
myös tapakulttuuriin. Sopii vasta-alkajille tai kertausta haluaville. Opettajan materiaali, maksetaan opettajalle.
Ilm.30.3.mennessä.
12057311 RANSKAN KURSSI:
SOIRÉES FRANÇAISES (PERUSTASO
A1-A2) 21.4.–5.5. ti 17.30-19.45. Opistotalo, Karhumäenpolku 5, NUMMELA.
Lundqvist Soile, 9 t, 18 €. Kolme iltaa kolme teemaa: gastronomiaa & viinialueita, kuuluisia henkilöitä kuten Prévert,
Cézanne, Chanel, chansoneja & upeita
puutarhoja. Tule tutustumaan ranskalaisten elämään, kulttuuriin ja matkakohteisiin Ranskassa! Sopii kielen perustiedot opiskelleille tai pidemmälle
ehtineille. Bienvenue! Opettajan materiaali, maksetaan opettajalle. Kurssipäivät: 21.4., 28.4., 5.5. Ilm.7.4.mennessä.
Ruotsi
12021311 RUOTSIN NOPEIDEN ALKEIDEN JATKO 1 (PERUSTASO A1)
19.1.–20.4. ma 17.30-19.00. Lohjan Yhteislyseon lukio, Karstuntie 6, LOHJA.
Haavisto Anja-Riitta, 24 t, 33 €. Oppikirja: Hålligång, kpl 1-3. Tule jatkamaan
ruotsin opiskelua. Kurssi valmistaa toimimaan arkielämän tilanteissa ruotsiksi. Sopii jonkin verran ruotsia opiskelleille sekä perusasioiden kertaajille. Ilm.9.1.
mennessä.
12027310 KADONNEEN RUOTSINKIELEN METSÄSTYSKURSSI! (PERUSTASO A1-A2) 31.1.–7.2. la 10.00-16.30.
Pitäjänkeskus, Uudenmaantie 10, VIHTI.
Tokoi Paula, 16 t, 28 €. Kurssi valmistaa
toimimaan arkielämän tilanteissa ruotsiksi. Sopii unohtuneen kielitaidon aktivoimiseen ja kertaamiseen. Opettajan materiaali, maksetaan opettajalle.
Ilm.16.1. mennessä.
12021316 RUOTSIN PERUSKURSSI 1
- VÅR I MUMINDALEN (PERUSTASO A1-A2) 1.4.–22.4. ke 11.45-13.15.
Opistotalo, Linnaistenkatu 9, LOHJA.
Haavisto Anja-Riitta, 8 t, 18 €. Tutustumme Tove Janssoniin ja Muumilaaksoon.
Kuullunymmärtämistä, asiaa verbeistä
sekä aikamuodoista. Sopii jonkin verran ruotsia opiskelleille. Opettajan materiaali, maksetaan opettajalle. Ilm.18.3.
mennessä.
Saksa
12041311 SAKSAN PERUSKURSSI 1
- BERLIN (PERUSTASO A2) 12.3.–26.3.
to 17.00-19.00. Lohjan Yhteislyseon lukio, Karstuntie 6, LOHJA. Odell Anja, 8 t,
18 € Tutustumme Saksan pääkaupunkiin ja sen nähtävyyksiin. Katsomme vi-
deoita, luemme tekstejä sekä tutustumme autenttisiin nettisivuihin. Sopii n.
4-5 vuotta saksaa opiskelleille. Opettajan materiaali, maksetaan opettajalle.
Ilm.5.3. mennessä.
12047315 SAKSAA MATKAILIJOILLE
(PERUSTASO A1) 12.3.–23.4. to 19.3021.00. Kuoppanummen koulukeskus,
Kuoppanummentie 18, NUMMELA.
Bellaveglia Tarja, 12 t, 23 €. Käytännönläheinen kurssi. Lähdemme liikkeelle
alusta, pääpaino käytännön fraaseissa
ja suullisessa harjoittelussa, kielioppia
vain hiukan. Tervehdyksiä, lukusanoja,
oman itsen esittely, ostoksilla käynti,
kahvilassa ja ravintolassa tilaaminen,
hotelliin majoittuminen. Oppimateriaali ilmoitetaan myöhemmin. Ilm.26.2.
mennessä.
Muut kielet
12981300 KIELTEN KULTTUURILUENTO: KAUKASUS - KIELTEN VUORISTO
6.2. pe 17.45-20.00. Opistotalo, Linnaistenkatu 9, LOHJA. Rantala Olli, 3 t, Ovimaksu 5 €. Arabit nimittivät Kaukasusta ”kielten vuoristoksi” sen kielellisen
moninaisuuden vuoksi. Alueen pitkä
historia ja ikivanhat perinteet tekevät
siitä kulttuurisesti kiinnostavan. Armenia ja Georgia olivat kaksi ensimmäistä
kristinuskoon kääntynyttä valtiota, joten myös uskonnolliset perinteet ovat
alueella pitkiä. Tutustumme alueen historiaan ja kulttuuriin suomenkielisellä
luennolla. Ilm.22.1. mennessä.
12011315 SUOMEN ALKEET KEVÄÄLLÄ - FINNISH FOR FOREIGNERS - BEGINNERS´ SPRING COURSE (PERUSTASO / LEVEL A1) 12.1.–20.4. ma
17.30-19.00. Lohjan Yhteislyseon lukio, Karstuntie 6, LOHJA. Eriksson
Solveig, 26 t, 39 €. Oppikirja: Hyvin menee 1. Suomea aivan alkeista. Kielen
perusteita, puhumista, arkielämän tilanteita ja sanastoa. Sopii vasta-alkajille. Voit hakea opintoavustusta kurssimaksun maksamiseen Hiiden Opiston
toimistoista. Ilmoittautuminen opettajalle kurssin alkaessa. Book: Hyvin menee 1. Come and learn Finnish from the
beginning. We will practice vocabulary,
pronunciation, speaking and grammar.
Our focus will be on everyday language. Beginners’ course. You can apply
for a study grant at the offices of Hiiden Opisto to pay the course fee. No
advance enrolment.
12031310 ENGLANNIN INTENSIIVIPERUSKURSSI - SUMMER ENGLISH (PERUSTASO A2) 29.4.–10.6. ke
17.30-20.00. Opistotalo, Linnaistenkatu
9, LOHJA. Rawstorne Henry, 18 t, 28 €.
If you need English for holidays, work
or for business trips, this course is for
you. We will have lots of discussions, as
well as activities and games. It is taught
in English by an Englishman. Opettajan materiaali, maksetaan opettajalle.
Sopii n. 3-4 vuotta opiskelleille. Kurssipäivät: 29.4., 6.5., 20.5., 27.5., 3.6., 10.6.
Ilm.15.4. mennessä.
12987320 JAPANIN INTENSIIVISET
MATKAILUALKEET (PERUSTASO A1)
18.4.–25.4. la 10.00-15.00. Opistotalo, Karhumäenpolku 5, NUMMELA.
Maezono-Eskola Kaori, 12 t, 23 €. Oppikirja: Hyvää matkaa! japaniksi. Oppikirja
tulee olla mukana ensimmäisellä tunnilla. Matkailutilanteissa tarvittavaa peruskeskustelua. Opetellaan tunnistamaan
matkalla hyödyllisiä yksinkertaisia kanjimerkkejä. Tutustutaan kulttuuriin ja tehdään origamitöitä. Opettajan materiaali,
maksetaan opettajalle. Ilm.1.4. mennessä.
12987325 KIINAN KULTTUURILUENTO - NOJATUOLIMATKA KIINAAN
7.3. la 11.00-12.30. Opistotalo, Karhumäenpolku 5, NUMMELA. Lukkaroinen
Sari, 2 t, ovimaksu 5 €. Kuljemme Kiinan muurilla, Pekingin keisariaikaisilla
nähtävyyksillä, läpi modernin Shanghain, kohti muinaista pääkaupunkia
Xiania ja terrakottasotilaita. Sieltä jatkamme pandojen kotiseudulle Sichuaniin ja edelleen kohti etelää. Tutustumme paikalliseen kulttuuriin, tapoihin ja
perinteisiin. Ilm.23.2. mennessä.
KAKSIN
- kielet kiertoon
Kurssikoodi 12981100
9.4. to 17.30-19.00
Opistotalo, Linnaistenkatu 9,
Lohja
Lundqvist Soile, Odell Anja
Ei ennakkoilmoittautumista
Hiiden Opiston kielten ja musiikin osaston Kaksin – kielet kiertoon -projektin ideana on,
että muodostetaan pareja, jotka opettavat toisilleen omaa äidinkieltään. Lähde mukaan
oppimaan kieliä uudella, hauskalla tavalla ja löydä itsellesi samalla uusi ystävä. Projektissa esimerkiksi suomenkielinen venäjänopiskelija ja venäjänkielinen suomenopiskelija opettavat toisilleen äidinkieltään. Samalla molemmat pääsevät myös tutustumaan
toisen maan tapoihin ja kulttuuriin. Tapaamisissa ei ole mukana opettajaa, vaan parit tapaavat toisiaan itsenäisesti, vaikka lenkillä tai kahvilla. Kaksin kieltenopiskelu sopii kaikentasoisille kieltenopiskelijoille, jotka ovat opiskelleet kieltä vähintään vuoden. Mukaan voi
lähteä myös pelkästään pariksi maahanmuuttajalle, jolloin puhutaan vain suomea. Näin
maahanmuuttaja voi löytää itselleen suomenkielisen ystävän tukemaan hänen suomen
opintojaan ja kotoutumistaan. Yhteisiä tapaamisia on lukuvuoden aikana kaksi. Keväällä
9.4. on yhteinen tapaaminen, jossa parit voivat kertoa meille kokemuksistaan. Tervetuloa
mukaan! Laitetaan yhdessä kielet kiertoon! Ei ennakkoilmoittautumista.
Come and learn languages in a fun, new way and find yourself a friend along the way.
The idea of the face-to-face language learning project is that, for example, a Finn who
is studying Russian and a native Russian speaker, who is studying Finnish, teach each
other their native language. At the same time, both will learn about the customs and
culture of their partner’s country. There is no teacher present during the meetings
and the pairs decide themselves when and where they meet. Face-to-face language
learning is suitable for language learners of all levels, who have studied the language
for at least a year. During the year, there are two meetings lead by a teacher. During the
second meeting on April 9th, pairs can talk about their experiences. Welcome along
students of all languages. No advance enrolment.
12987330 TUTUSTUMME KIINAN KIELEEN (PERUSTASO A1) 14.3.–28.3. la
10.00-13.15. Opistotalo, Karhumäenpolku 5, NUMMELA. Lukkaroinen Sari, 12
t, 23 €. Oppikirja: Kiinaa matkailijoille.
Tutustumme kiinan kieleen ja kulttuuriin. Harjoittelemme mm. tervehtimistä, ravintolassa tilaamista ja tinkimistä
ostoksilla sekä opettelemme yleisimpiä
kirjoitusmerkkejä. Kurssi auttaa matkailijaa selviämään erilaisista käytännön tilanteista Kiinassa. Ilm.27.2. mennessä.
12981305 NYKYKREIKAN INTENSIIVIKURSSI - KREIKKAA LAULAEN JA
TANSSIEN (PERUSTASO A1-A2) 15.4.–
6.5. ke 17.30-20.30. Lohjan Yhteislyseon
lukio, Karstuntie 6, LOHJA. Velentzas
Evangelos, 16 t, 28 €. Tutustumme nykyaikaisiin ja perinteisiin lauluihin, joita voimme sekä laulaa että tanssia. Laulujen myötä harjoittelemme ääntämistä
ja lukemista, kartutamme sanavarastoa.
Opettajan materiaali, maksetaan opettajalle. Ilm.1.4. mennessä.
12981303 LATINAN KULTTUURILUENNOT: LATINAN VAIHEITA SUOMESSA 13.4.–20.4. ma 18.00-20.30.
Opistotalo, Linnaistenkatu 9, LOHJA.
Heikkonen Antti, 6 t, Ovimaksu 5 €/luento. Suomalaiset ovat olleet kosketuksissa latinankielisen kulttuurin kanssa
jo yli tuhannen vuoden ajan. Latinaa
käytettiin kirkon, hallinnon sekä tieteen
kielenä vuosisatojen ajan. Edelleenkin
suomalaiset ovat maailmankuuluja latinankielisten uutislähetysten ansiosta. Tutustumme latinan käyttöön Suomessa kuvien, laulujen ja lyhyiden tekstinäytteiden avulla. Luento ei edellytä
latinan taitoa. Luentopäivät: 13.4., 20.4.
Ilm.30.3. mennessä.
12981308 TUTUSTUMME TANSKAN
KIELEEN (PERUSTASO A1) 27.4.–4.5.
ma 17.30-20.30 ke 17.30-20.30. Lohjan
Yhteislyseon lukio, Karstuntie 6, LOHJA
Toivonen Johanna , 12 t, 23 €. Käymme
läpi tanskan kielen perusteita ja keskitymme käytännön kielitaitoon. Harjoittelemme ääntämistä ja ennen kaikkea
kuullunymmärtämistä. Intensiivikurssi,
etenemme ripeään tahtiin, ruotsin kielen perustiedoista on hyötyä. Opettajan materiaali, maksetaan opettajalle.
Kurssipäivät: 27.4., 29.4., 4.5. Ilm.13.4.
mennessä.
12061311 VENÄJÄÄ MATKAILIJOILLE
(PERUSTASO A1) 21.3.–28.3. la 10.0016.30. Karjalohjan koulu, Koulukuja 1,
KARJALOHJA. Tokoi Paula, 16 t, 28 €.
Harjoitellaan matkalle esille tulevia tilanteita, mm. itsensä esitteleminen, tervehtiminen, ravintolassa tilaaminen ja
lippujen ostaminen. Sopii vasta-alkajille sekä kertaajille. Opettajan materiaali, maksetaan opettajalle. Ilm.6.3.
mennessä.
12987335 VIRON ALKEITA MATKAILIJOILLE (PERUSTASO A1) 2.2.–16.3.
ma 19.30-21.00. Kuoppanummen koulukeskus, Kuoppanummentie 18, NUMMELA .Liira-Vilenius Liilia, 12 t, 23 €. Tule
oppimaan matkalla tarvittavaa sanastoa ja fraaseja. Aiheina mm. hotellissa, ravintolassa ja kaupassa asioiminen.
Syntyperäinen opettaja antaa vinkkejä
hienoista matkakohteista. Sopii aloittelijoille ja kertaajille. Ilm.19.1. mennessä.
12017307 SUOMI TUTUKSI NETTIKURSSI / LAKE - FINNISH FOR
FOREIGNERS - FINNISH ONLINE (PERUSTASO / LEVEL A1) 15.1.–16.4. to
17.00-18.30
Kuoppanummen
koulukeskus,
Kuoppanummentie 18, NUMMELA Leväniemi Pirjo, 24 t,
Suomen kielen alkeiskurssi, joka suoritetaan kielistudiossa. Tavoitteena jokapäiväisen sanaston kehittäminen. Aihepiirit sijoittuvat suomen oppijan arkeen, mm. esittäytyminen, koti ja perhe,
ostoksilla käyminen ja päivärutiinit. Monipuolista Suomi tutuksi verkkomateriaalia (Promentor) voi myös käyttää kotona kurssin ajan, jos opiskelijalla on toimiva nettiyhteys. Sopii hieman suomen
alkeita opiskelleille. Ilmoittautuminen
ajalla 19.11.2014-7.1.2015 internetissä
www.hiidenopisto.fi tai opiston toimistoihin p. 019 369 1498 / 09 2242 2787.
This beginners’ course is carried out in
a language laboratory. The goal is to
develop everyday vocabulary. The topics on this course are introductions,
home and family, shopping and daily
routines. The Suomi tutuksi web material can also be used at home during
the course, if the student has a working internet connection. For those
who have studied a little Finnish. Enrolment 19.11.2014-7.1.2015 on the internet www.hiidenopisto.fi or by phone
to 019 369 1498 / 09 2242 2787.
Musiikki
11011322 LAULUN JA ESIINTYMISTAIDON PAJA 29.1.–23.4. to 16.30-20.20. ,
la 19.00-14.50. Järnefeltin koulu, Helsingiuksentie 56, VIRKKALA. Gebhard
Inari, Rautakoski Sari, Vakkilainen Ari,
80 t, 118 €. Ei alennuksia. Ohjelmistossa klassista sekä kevyttä musiikkia. Laulutekniikkaa, musikaalisten muotojen
hallintaa ja näyttämöilmaisua. Esiintyvä
ryhmä. Sopii vasta-alkajille sekä edistyneemmille laulajille. Ohjaajina oopperalaulaja Inari Gebhard (laulu), säveltäjä
Ari Vakkilainen (piano) sekä ohjaaja Sari
Rautakoski ( näyttämöilmaisu). Kurssipäivät: 29.1., 12.2., 26.2., 12.3., la 21.3.,
la 28.3., 16.4., 23.4. Ilm.15.1.mennessä.
7
Yhteiskuntaosasto
Historia ja
kotiseutu
13011304 LOHJA UUDEKSI KOTIKAUPUNGIKSI ma 19.00-20.30, Anttilan koulu,
LOHJA, 12.1.–20.4., Salonen Torsti, 26 t, 33
€. Millainen on laajempi Lohja ja millaisia
uusia palveluja ja mahdollisuuksia on tarjolla? Kurssi on suunnattu kaikille, jotka haluavat perehtyä Lohjaan ja sen erilaiseen
julkiseen ja yksityiseen palvelutarjontaan.
Kurssi sopii niin kauan paikkakunnalla asuneille kuin uusille asukkaille. Ilmoittautuminen 19.12. mennessä.
13011336 KARJALOHJAN KYLÄMATKA - YHTEISÖLLISTÄ TARINANKERRONTAA to 18.00-19.30, Karjalohjan nuorisotalo Katulamppu, Keskustie 46, KARJALOHJA 22.1.–28.5., Karjalainen Annamari, 10 t,
23 €. Tapaamisissa muistellaan tarinoita ja
juttuja Karjalohjalta ennen vanhaan. Valitaan yhdessä aihepiirit, jotka heitä kiinnostavat. Tarinat voivat olla lähihistoriaa tai tarinoita, joita isovanhemmat Karjalohjasta
kertoivat, suullista muistitietoa. Tapaamiset ovat vapaamuotoisia tarinapiirejä, joiden tukena muistiharjoitteita. Kaikenikäiset kertojat ja kuulijat ovat tervetulleita.
Kesän 2014 tapaan tarinoista on tarkoitus tehdä Kylämatka – esitys. Ilmoittautuminen 14.1. mennessä.
13011356 TUUSULANJÄRVEN KULTTUURIMAISEMIA pe 18.30-20.00 Opistotalo, LOHJA, 15.5., Salonen Torsti. Tuusulanjärven rantamaisemiin muodostui
1890-luvun lopulla taiteilijayhteisö. Suomen taiteen kultakauden tunnetuimmat
edustajat asettuivat seudulle perheineen.
Juhani Aho, taiteilijavaimonsa Venny Soldan-Brofeldt, taidemaalari Eero Järnefelt,
taiteilija Pekka Halonen, runoilija Juhana
Henrik Erkko ja säveltäjämestari Jean Sibelius viettivät järven rannalla perhe-elämää,
tekivät työtään. Luento on katsaus Tuusulanjärven taiteilijayhteisöön, käy alustukseksi valokuvaus- ja taidemaalausretkelle. Ovimaksu 5 €. Ilm. 28.4. mennessä.
RETKET
13011325 TAMMELAN YLÄNKÖ - ETELÄ-SUOMEN ERÄMAA la 9.00-17.20. Lohjan Kirkkokenttä, 25.4., Salonen Torsti, 70
€, ei alennuksia. Uudenmaan ja LounaisHämeen rajaama Tammelan ylänkö on
lähialueemme laajin erämaa-alue. Tutustumme alueen luontoon vierailemalla Hämeen luontokeskuksessa Tammelassa, jatkamme historiallista Hämeen Härkätietä
Lopelle Marsalkka Mannerheimin metsästysmajalle. Tutustumme majan historiaan,
nautimme siellä lounaan. Vierailemme Lopen 1500-luvun puukirkossa ja taiteilijakoti Villa Vesperissä. Oppaana Torsti Salonen.
Retken hintaan sisältyvät opastukset, lounas ja kahvi. Mahdolliset sisäänpääsymaksut kohteisiin maksetaan erikseen. Lähtö Lohjan Kirkkokentältä klo 9.00 ja Nummelan linja-autoasemalta klo 9.20. Paluu
Nummelaan n. klo 17.00 ja Lohjalle n. klo
17.20. Ilm.8.4. mennessä.
13011377 JEAN SIBELIUKSEN SYNTYMÄSTÄ 150 VUOTTA - TUUSULANJÄRVEN MUSIIKILLISIA KULTTUURIMUISTOJA la 09.00-17.20, Lohjan Kirkkokenttä, 16.5. Salonen Torsti,70 €, ei alennuksia.
Kansallissäveltäjämme syntyi 1865. Opintoretkellä vieraillaan säveltäjän kodissa
Ainolassa, Alvar Aallon suunnittelemassa säveltäjä Joonas Kokkosen taidekodissa ja Järvenpään taidemuseossa. Oppaana Torsti Salonen. Retken hintaan sisältyvät opastukset, lounas ja kahvi. Mahdolliset sisäänpääsymaksut kohteisiin maksetaan erikseen. Lähtö Lohjan Kirkkokentältä
klo 9.00 ja Nummelan linja-autoasemalta
klo 9.20. Paluu Nummelaan n. klo 17.00 ja
Lohjalle n. klo 17.20. Ilm. 28.4. mennessä.
AVOIN YLIOPISTO
12021321 RUOTSIN KIRJALLINEN JA
SUULLINEN TAITO (5 OP) ke 18.00-20.30,
Lohjan Yhteislyseon lukio, LOHJA, 7.1.–
15.4., Lepikkö Asta, 60 t, 100 €, ei alennuksia. Kurssin hyväksytty suorittaminen
osoittaa kaksikielisellä virka-alueella toimivalta korkeakoulututkinnon suorittaneelta valtion virkamieheltä vaadittavaa
toisen kotimaisen kielen taitoa. Yhteistyöyliopisto Turun yo, yliopiston opintomaksun 20 € Turun yliopisto laskuttaa suoraan
opiskelijalta. Pohjakoulutusvaatimuksena
lukion vähimmäisoppimäärä ruotsin kielessä. Ilm. (019) 369 1498.
33981303 HENKILÖSTÖJOHTAMINEN
(5 OP), ti 17.00-19.30, Lohjan Yhteislyseon
lukio, LOHJA, 13.1.–3.3., Linnavuori-Yrjönsalo Maija, 18 t, 100 €, ei alennuksia. Opiskelija oppii ymmärtämään henkilöstöjohtamisen merkityksen organisaatiossa: mm.
henkilöstöresurssien suunnittelua, osaamisen kehittämistä ja perehdytystä sekä
hallitsemaan erilaisia henkilöstöjohtamisen perustyökaluja. Opiskelija tuntee henkilöstöjohtamiseen liittyviä perusteorioita
ja malleja. Yhteistyöyliopisto Turun yo laskuttaa opintomaksun 50 € suoraan opiskelijoilta. Ilm. (019) 369 1498.
32017313 RIKOSOIKEUS (8 OP) pe 18.0020.30, la 9.00-15.00, Opistotalo, NUMMELA, 23.1.–24.1., Luennoitsijat, 24 t, 100 €, ei
alennuksia. Edellytyksenä osallistumiselle
on Johdatus oikeustieteeseen -kurssin hyväksytty suorittaminen. Tavoitteena antaa
opiskelijoille perustiedot ja kokonaiskuva
rikosoikeuden yleisistä opeista ja oikeusperiaatteista, rangaistavan käyttäytymisen
alasta, ym. Yhteistyöyliopisto Turun yo laskuttaa opintomaksun 20 € suoraan opiskelijoilta. Verkkoluennot: Kuoppanummen
koulukeskus, Nummela. Lähiopetus: Opistotalo, Nummela. Etäluentopäivät: mato 19.1.-22.1. klo 18.00-19.30, ma-to 26.1.29.1. klo 18.00-19.30. Ilm. (019) 369 1498.
ELÄMÄNTAITO JA
IHMISSUHTEET
21981307 LASTEN HOITAJAN PERUSKURSSI MLL ke 17.30-20.00, la 10.0016.15, Anttilan koulu, LOHJA, 14.1.–25.3.,
Hämäläinen Anu, 36 t, 85 €, ei alennuksia.
Hiiden Opisto ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri järjestävät
yhteistyössä lastenhoitokurssin. Kurssille
voivat tulla 16 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat nuoret ja aikuiset.. Kurssista saa
todistuksen, joka huomioidaan haettaessa opiskelemaan kasvatus- ja hoitoalalle.
MLL:n hoitajana voi toimia henkilö, joka
on suorittanut lastenhoitokurssin hyväksytysti ja on soveltuva lastenhoitotyöhön.
Kurssipäivät: 14.1., 17.1., 21.1., 28.1., 4.2.,
11.2., 25.2., 4.3., 11.3., 18.3., 25.3. Ilm.19.12.
mennessä.
32031320 YLEISÖLUENTO AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖISTÄ ti 18.00-19.30, Opistotalo, LOHJA, 10.2.–10.2., Luennoitsijoina
Aivoliiton suunnittelijat Pirjo Laine ja Krista Hoffström. Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista.
32031302 SANAT VOIMAN JA LUOVUUDEN LÄHTEENÄ / SIUNTIO pe 18.0020.30, la - su 10.00-14.30, Toimipaikka
avoin, 27.2.–8.3., Nordström Paula, 23 t, 33
€. Pidätkö lukemisesta? Onko kirjoittaminen sinulle luonteva tapa ilmaista itseäsi?
Lähde tutkimusmatkalle omaan elämääsi ja tulevaisuuteesi. Voimauttava kirjoittaminen on väylä itsetuntemukseen ja itseluottamuksen voimistumiseen ja tunteiden käsittelyyn. Ryhmässä kirjoittaminen
ei vaadi minkäänlaista kirjallista tai taiteellista osaamista. Kurssipäivät: 27.2., 28.2.,
1.3., 7.3., 8.3. Ilm.12.2. mennessä.
21987329 JÄRJESTYSTÄ KODIN TAVARAKAAOKSEEN B ma 18.00-19.30,
Kuoppanummen koulukeskus, NUMMELA, 23.2., Villa Hanna. Tiedätkö missä tärkeät paperisi ovat? Miten kodin paperit
saa järjestykseen ja mitkä ovat tärkeitä dokumentteja? Luennolta saat käytännön
työkaluja ja dokumenttikaaoksen selättämiseen. Ovimaksu 5 €. Ilm.9.2. mennessä.
32037316 LUOVUUS ESIIN! / VIHTI to
18.00-20.30, Kuoppanummen koulukeskus, NUMMELA, 12.3.–9.4., Virtanen Mari,
12 t, 23 €. Jokainen on pohjimmiltaan luova. Luovuus ei vain aina pääse esiin, sillä
sen kuluttavat pelko, epävarmuudet, kateus. Kurssi raivaa negatiivisuudet sivuun,
auttaa päästämään luovuuden valloilleen.
Kurssipäivät: 12.3., 19.3., 26.3., 9.4. Perustuu
Julia Cameronin harjoitusohjelmaan. Ilm.
26.2. mennessä.
atk ja media
34051301 JULKAISUN TAITON PERUSTEET IN DESIGN CS4 (TASO 3) ke 17.3020.00, Opistotalo, LOHJA 14.1.–25.2. Terävä Eija, 18 t, 43 €. Lehti-ilmoituksen, erilaisten esitteiden ja lehden taittaminen,
pdf-tallennus (internet, tulostin, digipaino)
sekä kuvankäsittely. Ilm. 2.1. mennessä.
34051306 GOOGLE DRIVE - OHJELMAT
PILVESSÄ (TASO 2) ke 17.30-20.00, Opistotalo, LOHJA. 4.3.–1.4. Terävä Eija, 15 t,
33 €. Google Drive ohjelmien käyttö sekä
tiedostojen ja kansioiden jakaminen ja yhteiskäyttö. Ilm. 11.2. mennessä.
34051311 KOTISIVUT HELPOSTI WEEBLY-OHJELMALLA B (TASO 2) ti, to 17.3020.00, Opistotalo, LOHJA 31.3.–16.4. Terävä Eija,15 t, 33 €. Tutustutaan kotisivusuunnittelun perusteisiin sekä verkossa
olevaan englanninkieliseen, helppokäyttöiseen kotisivujen suunnittelualustaan.
Ilm. 17.3. mennessä.
34051316 LUONTOKUVAUSTA KULTTUURIMAISEMASSA la 16.5. klo 9.0017.15, la 23.5. klo 10.00-13.15. Retki Halosenniemi, TUUSULA ja palaute Opistotalo, LOHJA Kommonen Janne 14 t,51 €,
ei alennuksia. Kuvaustehtävät tuovat esille sen, miten monella tavalla saman asian
voi nähdä. Kehityt valokuvaajana, kun saat
palautetta kuvistasi. Soveltuu henkilöille,
jotka osaavat digitaalisen valokuvauksen
perusteet ja omistavat pokkari- tai järjestelmäkameran. Retki sisältää edestakaisen
bussikuljetuksen. Retkikohteessa lounasmahdollisuus tai omat eväät mukaan. Lähiopetus 23.5. sis. kurssipalautteet ja kertauksen retken annista. Ilm. 23.4. mennessä.
34051321 ONNISTUNUT SOMMITTELU VALOKUVAUKSESSA la 10.00-15.00,
su 10.00-15.00 Opistotalo, LOHJA 14.3.–
15.3. Koski Jari,12 t, 37 €. piste, viivat katseen johdattajina, kuvakoot, kuvakulmat,
kuvan jakautuminen pintoihin, kuvan jakaminen kolmanneksiin sekä kultaiseen
leikkaukseen, kolmiosommittelu ja kehys
kehyksessä.Kurssi sopii kaikille digikameran omistajille. Ilm. 26.2. mennessä.
34051326 INTERNET JA SÄHKÖPOSTI
- @-AJOKORTTI (TASO 2) to 17.30-20.00,
Opistotalo, LOHJA 15.1.–5.3. Malinen Anne-Marie, 21 t, 48 €. Perustaidot sähköpostin ja internetin käyttöön. Ilm. 5.1. mennessä.
34051331 PHOTOSHOP ELEMENTS KUVANKÄSITTELY - @-AJOKORTTIi (TASO
2) ma 17.30-20.00, Opistotalo, LOHJA
23.2.–13.4. Heino Laura, 21 t, 48 € Perustaidot digitaalisen kameran käyttöön ja
kuvatiedostojen hallintaan sekä kuvankäsittelyä Photoshop Elements 9-ohjelmalla.
Ilm. 9.2. mennessä.
34051336 TIETOKONE JA INTERNET TUTUKSI JATKOKURSSI D (TASO 2) to 13.0015.30, Opistotalo, LOHJA 15.1.–5.2. Terävä Eija, 12 t, 23 €. Kurssilla vahvistetaan
tekstinkäsittely- ja internetin käyttötaitoja sekä harjoitellaan eri tallennusvälineiden käyttöä. Senioreiden atk-kurssi. Ilm.
5.1. mennessä.
34051341 GMAIL-SÄHKÖPOSTI (TASO
1) ti 13.00-15.30, Opistotalo, LOHJA
13.1.–10.2.Terävä Eija, 15 t, 28 €. Kurssilla
luodaan sähköpostiosoite ja opetellaan
Gmail-sähköpostin eri toimintoja. Senioreiden atk-kurssi. Ilm. 30.12. mennessä.
34051346 TUTUSTUTAAN TABLETTIIN
D (TASO 1) ma 13.30-16.00, Opistotalo,
LOHJA 2.2.–2.3. Terävä Eija,12 t, 23 €. Tabletin ostopäätöstä harkitseville tai androidtabletin juuri ostaneelle. Kurssilla käytetään opiston tabletteja, mutta oman Samsung Galaxy S2 tai Galaxy S3-tabletin käyttö on mahdollista. Ilm. 19.1. mennessä.
34051351 OMA KANNETTAVA WINDOWS 8 -KONE TUTUKSI (TASO 1) ke
10.30-13.00, Opistotalo, LOHJA 4.2.–25.3.
Sannikka Ulla, 21 t, 33 € Windows 8 ja 8.1
käytön perusteet aloittelijoille. Kurssilla
käytetään omia kannettavia Win 8/8.1-koneita. Ilm. 21.1. mennessä.
34051356 XP-KONEEN UUSI ELÄMÄ LINUXINA (TASO 2) ma 13.30-16.00, Opistotalo, LOHJA 9.3.–13.4.Terävä Eija,15 t, 28 €.
Kurssilla asennetaan omaan vanhaan kannettavaan tietokoneeseen Linux-käyttöjärjestelmä. Lisäksi asennetaan tarpeellisia ohjelmia ja harjoitellaan niiden käyttöä. Tuo mukanasi yksi DVD-levy, ulkoinen
kovalevy sekä XP-kannettava tietokoneesi
virtajohtoineen. Kurssilla voi myös harjoitella asennusta ja Linuxin käyttöä pöytäkoneilla, jos omaa kannettavaa ei ole. Senioreiden atk-kurssi. Ilm. 23.2. mennessä.
34051361 LUOVASTI TIETOKONEELLA
- SENIOREIDEN OMA DESIGN-KURSSI B
(TASO 2) ti 13.00-15.30,Opistotalo, LOHJA
24.2.–7.4. Terävä Eija, 21 t, 33 € Kutsu- ja kiitoskorttien valmistusta, esitteitä ja esityksiä PowerPoint2013-ohjelmalla. Senioreiden atk-kurssi. Ilm. 10.2.mennessä.
34051366 OMA DIGIKAMERA TUTUKSI B (TASO 2) to 12.30-15.00, Opistotalo,
LOHJA 26.2.–16.4. Terävä Eija, 21 t, 33 €. Kameran toiminot, sommittelun perusteet ja
valokuvien siirtäminen tietokoneelle. Oma
kamera mukaan kurssille. Senioreiden atkkurssi. Ilm. 12.2. mennessä.
34051371 KUVAT JA TARINAT TALTEEN
IFOLOR-KUVAKIRJAAN B (TASO 2) ke
13.30-16.00, Opistotalo, LOHJA 4.3.–1.4.
Terävä Eija,15 t, 28 €. Ifolor-kuvakirjaohjelmaan tutustuminen. Senioreiden atkkurssi. Ilm. 12.2. mennessä.
34051391 KUVANKÄSITTELYN PERUSTEETVERKOSSA B (TASO 2) 25.2.–25.3.Terävä Eija, 15 t, 38 €. Kuvankäsittelyn perusteita ja soveltavia harjoitustöitä Photoscape-ohjelmalla. Kaikille tietotekniikan perusteet hyvin hallitseville henkilöille. Viikkoa ennen kurssia lähetetään sähköpostitse ohjeet kurssin aloittamista varten. Verkkokurssi Ilm. 11.2. mennessä.
34057351 KUVANKÄSITTELYN PERUSTEET PICASALLA (TASO 2) ti 14.00-17.15,
Opistotalo, NUMMELA 27.1.–3.3. Sannikka Ulla, 20 t, 33 €. Kuvien siirtäminen digikamerasta, kuvien perusmuokkaus, varmuuskopiointi ja kuvien siirto cd/dvd-levylle sekä kuvien lähettäminen sähköpostin liitteenä. Senioreiden atk-kurssi.
Ilm. 13.1. mennessä.
34051399 VALOKUVAUSKURSSI MAAHANMUUTTAJILLE/
LAKE ti 16.30-19.00,
to 16.30-19.00, Opistotalo, LOHJA 14.4.–
28.4. Kommonen Janne, 15 t. Valokuvauksen perusteita omalla kameralla. Kamera voi olla kännykkäkamera, taskukamera
eli pokkari tai järjestelmäkamera. Kurssi
on ilmainen. Basics of photography with
one’s own camera. You can use the camera
of your telephone, a pocket camera or a
system camera. The course is free of
charge. Enrolment by 31.3.
34057359 TIETOKONEOHJELMAT ILOKSI JA AVUKSI A (TASO 2) ma 10.00-12.30,
Opistotalo, NUMMELA 23.2.–13.4. Räsänen Katja, 21 t, 33 €. Monipuolista tietokoneohjelmien käyttöä tietokoneen perusteet hallitseville senioreille. Ilm. 9.2.
mennessä.
34051376 SENIORIT FACEBOOKIIN C
(TASO 2) to 16.30-19.00, Karjalohjan koulu, KARJALOHJA 5.2.–5.3.Terävä Eija, 12 t,
23 €. Kurssilla luodaan omat Facebooktunnukset ja harjoitellaan Facebookin
käyttöä. Senioreiden atk-kurssi. Kurssilla
käytetään omaa kannettavaa tietokonetta ja omaa langatonta internetyhteyttä.
Ilm. 22.1. mennessä.
34057375 TEHDÄÄN OMA DIGITARINA A (TASO 2) ma 13.00-16.15, Opistotalo, NUMMELA 23.2.–30.3. Räsänen Katja,
24 t, 33 €. Videotiedostojen, valokuvien ja
äänen koostaminen elokuvaksi ilmaisen
Windows Elokuvatyökalun (Movie Maker)
avulla. Senioreiden atk-kurssi. Omien kannettavien koneiden käyttö mahdollista.
Ilm.9.2. mennessä.
34051381 TIETOKONEEN KÄYTÖN KERTAUSKURSSI C (TASO 2) ti 16.30-19.00,
Karjalohjan koulu, KARJALOHJA 3.2.–17.3.
Terävä Eija,18 t, 28 €. Kerrataan tekstinkäsittelytaitoja, internetin käyttöä, sähköpostin
käyttöä ja tiedostojenhallintaa. Senioreiden atk-kurssi. Käytetään omaa kannettavaa tietokonetta ja omaa langatonta internetyhteyttä. Ilm. 20.1. mennessä.
34057383 OMA DIGIKAMERA TUTUKSI A (TASO 2) ti 14.00-17.15, Opistotalo,
NUMMELA 10.3.–7.4. Sannikka Ulla, 20 t, 33
€. Kameran toiminot, sommittelun perusteet, valokuvien siirtäminen tietokoneelle.
Oma kamera mukaan kurssille. Senioreiden atk-kurssi. Ilm. 24.2. mennessä.
34051386 OMA KANNETTAVA WINDOWS -KONE TUTUKSI (TASO 1) to
16.30-19.45, Aleksis Kiven koulu, SIUNTIO
5.2.–26.3. Räsänen Katja, 28 t, 39 €. Tietokoneen peruskäyttö, tiedostojen hallinta
sekä tietokoneen ongelmatilanteista selviytyminen. Senioreiden atk-kurssi. Kurssilla käytetään omia kannettavia tietokoneita. Ilm. 22.1. mennessä.
34057303 TILANNEVALOKUVAUS la -su
10.00-15.00, Opistotalo, NUMMELA, 11.4.–
12.4. Koski Jari, 12 t, 37 €, ei alennuksia.
Vinkkejä matkakuvaukseen ja erilaisiin kodin juhlakuvauksiin luonnonvalossa digipokkari- tai digijärjestelmäkameran käyttäjille. Valokuvauksen alkeiden hallitseminen suotavaa. Ilm. 26.3. mennessä.
34057311 LAITTEEN JA TIEDON HALLINTA B- @-AJOKORTTI (TASO 2) ma
17.30-20.00, Opistotalo, NUMMELA 2.2.–
23.3. Malinen Anne-Marie, 21 t, 48 €. Tietokoneen käytön monipuolinen yleiskurssi, joka soveltuu myös kokeneen käyttäjän kertauskurssiksi. Ilm. 19.1. mennessä.
34057319 VERKKOTYÖSKENTELY @-AJOKORTTI (TASO 2) to 17.30-20.00,
Opistotalo, NUMMELA 12.3.–7.5. Heino
Laura, 21 t, 48 €. Kurssi antaa kattavat tieto-ja viestintätekniikan taidot verkossa oppimiseen ja työskentelyyn. Kurssipäivät:
12.3., 19.3., 26.3., 9.4., 16.4., 23.4., 7.5. Ilm.
26.2. mennessä.
34057327 TIETOKONE JA INTERNET
TUTUKSI JATKOKURSSI B (TASO 2)
to 10.00-12.30, Opistotalo, NUMMELA
15.1.–12.2. Sannikka Ulla,15 t, 8 €. Kurssilla vahvistetaan tekstinkäsittely- ja internetin käyttötaitoja sekä harjoitellaan eri
tallennusvälineiden käyttöä. Senioreiden
atk-kurssi. Ilm. 30.12. mennessä.
34057335 TIETOKONE JA INTERNET
TUTUKSI JATKOKURSSI A (TASO 2)
ma 10.00-12.30, Opistotalo, NUMMELA
12.1.–9.2. Sannikka Ulla,15 t, 28 €. Kurssilla vahvistetaan tekstinkäsittely- ja internetin käyttötaitoja sekä harjoitellaan eri
tallennusvälineiden käyttöä. Senioreiden
atk-kurssi. Ilm. 29.12. mennessä.
34057343 YHTEYDENPITO INTERNETISSÄ (TASO 2) to 13.00-15.30, Opistotalo, NUMMELA 22.1.–12.3. Räsänen Katja, 21 t, 33 €. Tutustutaan internetin yhteydenpitovälineisiin (Gmail-sähköposti, Gmail-videokeskustelu, kuvien jakaminen sukulaisille, Skype, blogit, Youtube,
Twitter, Facebook), keskustellaan eri palveluiden tietoturvasta ja mietitään mikä
viestintäväline voisi olla itselle sopiva. Ilm.
2.1. mennessä.
34057367 KUVAT JA TARINAT TALTEEN
IFOLOR-KUVAKIRJAAN A (TASO 2) to
9.30-12.45, Opistotalo, NUMMELA 26.2.–
19.3. Sannikka Ulla, 16 t, 28 €. Ifolor-kuvakirjaohjelmaan tutustuminen. Senioreiden
atk-kurssi. Ilm. 12.2. mennessä.
34057391 OPETTAJAN EVÄÄT - OPETUSSIVUSTO (TASO 3) 24.2.–14.4. Terävä Eija,18 t, 48 €, Kurssilla suunnitellaan ja
luodaan opetussivusto tai oma oppimispäiväkirja Google Sivustot-palvelussa. Viikkoa ennen kurssia lähetetään sähköpostitse ohjeet verkkokurssin aloitusta varten.
Verkkokurssi. Ilm. 10.2. mennessä.
34055306 TIETOKONE JA INTERNET TUTUKSI C (TASO 1) ti 15.45-19.00, NummiPusulan koulu ja lukio, NUMMI. 20.1.–10.3.
Räsänen Katja, 28 t, 39 €. Soveltuu tietokoneen käyttöä aloittaville senioreille. Ilm.
6.1. mennessä.
34055312 TUTUSTUTAAN TABLETTIIN
C (TASO 1) to 16.30-19.45, Nummi-Pusulan koulu ja lukio, NUMMI 15.1.–29.1. Räsänen Katja, 12 t, 23 €. Tabletin ostopäätöstä
harkitseville tai android-tabletin juuri ostaneelle. Kurssilla käytetään opiston tabletteja, mutta oman Samsung Galaxy S2 tai
Galaxy S3-tabletin käyttö on mahdollista.
Ilm. 30.12. mennessä.
Muu koulutus
51021340 RANNIKKOMERENKULKU
A 8.1.–16.4. to 18.00-20.30 Anttilan koulu, LOHJA. Sjöholm Arto, 39 t, 78 €, ei
alennuksia. Kurssi tähtää Suomen Navigaatioliiton rannikkolaivurin tutkinnon suorittamiseen. Edellyttää tietomäärää saaristolaivurikurssista. Saaristolaivurikurssilaiset etusijalla, vapautuvia paikkoja voi tiedustella toimistosta.
Ilm.2.1. mennessä.
51027350 RANNIKKOMERENKULKU
B 7.1.–8.4. ke 18.00-20.30 Kuoppanummen koulukeskus, NUMMELA. Sjöholm
Arto, 39 t, 78 €, ei alennuksia .Sisältö
sama kuin edellä. Ilm.2.1. mennessä.
71011320 MEHILÄISTENHOITOKURSSI 5.2.–20.8. to 18.00-20.30 Pullin koulu, Torkkel Hannu, 34 t, 47 €, ei
alennuksia. Kurssin aikana käydään läpi
mehiläisten hoidon perusteita. Talviaika koostuu teoriaopinnoista ja kesäaikana tutustutaan käytännössä mehiläisten hoitoon. Tarhakäynnit sovitaan tarkemmin kurssilaisten kanssa. Tarkempiin tiedusteluihin vastaa hani-hannu@
luukku.com. Ilm.22.1.
21987312 KOIRIEN KÄYTTÄYTYMINEN JA KOULUTTAMINEN 13.1.–14.4.
ti 18.00-20.30 Kuoppanummen koulukeskus, NUMMELA. Lohivirta Marjaana, 39 t, 50 €. Koirien käyttäytyminen
ja käytösongelmat. Koirien kouluttaminen, oppimisen perusteet ja erilaisia koulutustapoja. Koirien kieli ja erilaiset koiraharrastukset. Eri koirarotujen erityispiirteet. Opettaja suorittanut
eläintenkouluttajan ammattitutkinnon.
Ilm.2.1. mennessä.
8
Taitoaineiden osasto
TERVEYS
61011200 LAPSI JA TAPATURMA, EA 1
la 9.00-15.45 su 9.00-15.45 Anttilan koulu, Kirkkokatu 6, LOHJA Huom! Kurssiajankohta muuttunut 10.1.–11.1. Malmén Miia 16 t 46. Ensiavun peruskurssi EA!, joka painottuu lasten ensiapuun.
Ilm. 18.12.2014 mennessä.
61011300 ENSIAVUN PERUSKURSSI C
(EA 1) la 9.00-15.45, su 9.00-15.45,Anttilan koulu, Kirkkokatu 6, LOHJA 24.1.–
25.1., Ahola-Luttila, Teemu, 16 t, 46 €.
SPR:n todistusmaksu 8 €. Ilm. 8.1. mennessä.
61017302 ENSIAVUN PERUSKURSSI
D (EA 1), la-su 9.00-15.45, Kuoppanummen koulukeskus, Kuoppanummentie
18, NUMMELA 11.4.–12.4., Forssas Isa, 16
t, 46 €. SPR:n todistusmaksu 8 €. Ilm. 26.3.
mennessä.
61011302 HÄTÄENSIAPU C, to 18.0021.15, Anttilan koulu, Kirkkokatu 6, LOHJA, 7.5., Ahola-Luttila Teemu, 4 t, 15 €.
SPR:n todistusmaksu 8 €. Ilm. 23.4. mennessä.
KÄSITYÖ
11041312 KÄSINTEHTYÄ SAIPPUAA
B ti 17.15-18.45, la 10.00-15.00, su 11.0014.15, Opistotalo, Linnaistenkatu 9, LOHJA 20.1.–1.2., Lahti Minna,12 t, 23 €. Info
20.1. Kurssipäivät: 31.1., 1.2. Ilm. 30.12.
mennessä.
11047312 HAAVEIDEN MAJA, la 10.0014.15, su 10.00-16.00, Luksia, Ojakkalantie
6, NUMMELA 7.2.–8.2., Hirva Sari, 12 t, 23
€. Tarvikeluettelo on saatavilla internetistä kurssitietojen kohdalta tai toimistoista.
Ilm. 22.1. mennessä.
11047304 KOKEILEVA KANKAANPAINANTA JA KIRJONTA B, pe 18.00-19.30,
la-su 10.00-16.00, Opistotalo, Minerva,
Karhumäenpolku 5, NUMMELA 27.2.–
15.3., Pyöriä Annamari, 16 t, 28. Info 27.2.
klo 18.00-19.30, kurssipäivät 14.3. ja 15.3.
Tarvikeluettelo saatavilla kurssitietojen
kohdalta internetistä tai toimistoista. Ilm.
12.2. mennessä..
11041325 NUKKEKURSSI (perhekurssi), la–su 10.00-16.45, Veturi, Ratapihantie
3, SIUNTIO 14.3.–15.3., Pankkonen Sari, 16
t, 28 €. Tarvikeluettelo on saatavilla internetistä kurssitietojen kohdalta tai toimistoista. Ilm. 26.2. mennessä.
11041308 KASVIVÄRJÄYS pe 18.0021.15, la 10.00-16.45, su 10.00-16.45,
Opistotalo, Taitoaine, Linnaistenkatu 9,
LOHJA 22.5.–24.5., Tetri Anna-Karoliina,
20 t, 33 €. Tarvikeluettelo saatavilla kurssitietojen kohdalta internetistä tai toimistoista. Ilm. 7.5. mennessä
Huovutus
11041304 HUOVUTA HAUSKAT LAPASET, la 10.00-16.45, su 10.00-16.45, Opistotalo, Taitoaine, Linnaistenkatu 9, LOHJA, 7.2.–8.2. . Tetri Anna-Karoliina, 16 t, 28
€. Tarvikeluettelo saatavilla kurssitietojen
kohdalta internetistä tai toimistoista. Ilm.
22.1. mennessä.
11041310 FELTED ANIMALS - HUOVUTETTUJA ELÄIMIÄ la 10.00-16.00,
su 10.00-16.00, Opistotalo, Taitoaine, Linnaistenkatu 9, LOHJA 7.3.–8.3.,
Troynich Yaroslava, 14 t, 23 €. In this
felting workshop you will learn how to
design models for animal-shaped hand
puppets, how to work with different
types of wool, and the basics of needle
and wet felting. The course language is
English. Tarvikeluettelo on saatavilla internetistä kurssitietojen kohdalta tai toimistoista. Ilm. 12.2. mennessä.
11047308 PIENIÄ PEHMOJA PÄÄSIÄISEKSI - huovutuksen perhekurssi, pe
17.30-20.00,la 10.00-15.00, Opistotalo,
Minerva, Karhumäenpolku 5, NUMMELA 27.3.–28.3., Laine Reija, 9 t, 18 €. Kurssimaksu 18 € / henkilö. Tarvikeluettelo on
saatavilla internetistä kurssitietojen kohdalta tai toimistoista. Ilm. 12.3. mennessä.
Ompelu
11041320 OMMELLAAN MUSTALAISTANSSIHAMEITA to 18.00-20.30, Opistotalo, Taitoaine, Linnaistenkatu 9, LOHJA 8.1.–
12.2., Suutari Raili, 18 t, 28 €. Tule ompelemaan upea liehuvahelmainen tanssihame.
Ilm. 18.12.2014 mennessä.
11041323 MINIRYIJY OMPELEMALLA
pe 18.00-20.30, la-su 10.00-16.00, Opistotalo, Taitoaine, Linnaistenkatu 9, LOHJA
23.1.–6.3., Pyöriä Annamari, 20 t, 33 €. Toteutetaan kurssiviikonlopun aikana perinteisellä ryijytekniikalla ommellen miniryijy.
Kurssipäivät: pe 23.1., la 24.1, su 25.1. ja pe
6.3. Ilm. 8.1. mennessä.
11047310 LAUKKUKURSSI, pe 18.0020.30, la-su 10.00-16.00, Opistotalo, Minerva, Karhumäenpolku 5, NUMMELA 6.3.–22.3., Ruokamo Satu,17 t, 28 €.
Info 6.3. Kurssipäivät 21.3.- 22.3. Ilm. 12.2.
mennessä.
11041318 VALMISTA TARVIKKEITA LEMMIKILLE, ma 18.00-19.30, la-su
10.00-15.00, Opistotalo, Linnaistenkatu
9, LOHJA 30.3.–12.4., Merikallio Nina,14 t,
23 €. . Info 30.3. Kurssipäivät: 11.4.-12.4.
Ilm. 16.3. mennessä.
Lankatyöt
11041302 NEULAKINNAS ke 17.3020.45, Anttilan koulu, Kirkkokatu 6, LOHJA 14.1.–11.2., Papinaho-Kangas Leila, 20
t, 33 €. Ilm. 30.12.2014 mennessä.
11047306 KEHRÄTÄÄN LANKAA B, pe
18.00-20.30, la-su 10.00-16.00, Luksia,
Ojakkalantie 6, NUMMELA 23.1.–14.2.,
Hakkarainen Jaana, 24 t, 33 €. Info 23.1.
Kurssipäivät: 7.2., 8.2., 14.2. Ilm. 8.1. mennessä.
11045300 BRYGGEN KUKKAPITSI, ti
18.00-20.30, Pusulan koulu, Kaukelantie
1, PUSULA 21.4.–12.5., Sammallahti Pirjo,
12 t, 23 €. Pitsinnypläyksen alkeet osaaville. Ilm. 7.4. mennessä
11047314 LOIMILANKANYPLÄYS, ke
18.00-20.30, Opistotalo, Minerva, Karhumäenpolku 5, NUMMELA 22.4.–13.5.,
Sammallahti Pirjo, 12 t, 23 €. Ilm. 8.4.
mennessä.
Metallilankatyöt
11041332 VÄÄNNÄ RAUTALANGASTA
B pe 17.30-20.00, la-su 10.00-16.00, Opistotalo, Luokka 3, Linnaistenkatu 9, LOHJA 13.2.–1.3., Laine Reija, 20 t, 33 € . Info
13.2. klo 17.30-20.00 Kurssipäivät 27.2.,
28.2., 1.3. Tarvikeluettelo on saatavilla internetistä kurssitietojen kohdalta tai toimistoista. Ilm. 29.1. mennessä.
11041343 KEVÄISET KRANSSIT JA KORISTEET, la 10.00-16.45, Veturi, Ratapihantie 3, SIUNTIO 21.3., Pankkonen Sari,
8 t, 18 €. Tarvikeluettelo on saatavilla internetistä kurssitietojen kohdalta tai toimistoista. Ilm. 5.3. mennessä.
11041336 KIMALTAVAT KORENNOT JA
PERHOSET, la 10.00-16.45, Veturi, Ratapihantie 3, SIUNTIO 11.4., Pankkonen Sari,
8 t, 18 €. Lisätietoja https://sites.google.
com/site/rautalankakoristeet/ Ilm. 26.3.
mennessä.
Puu- ja pajutyöt
11045302 HYÖNTEISHOTELLI, ke
17.30-20.45, Taitotalo, Tiedonpolku 2,
NUMMI 8.4., Raine Anne, 4 t, 12 €. Tarvikeluettelo on saatavilla internetistä kurssitietojen kohdalta tai toimistoista. Ilm.
25.3. mennessä.
11045304 RISUASTIA PUUPÖLKKYYN,
ke 17.30-20.45, Taitotalo, Tiedonpolku 2,
NUMMI 18.3., Raine Anne, 4 t,12 €. Ilm.
4.3. mennessä.
11045306 NYT PAJUKKOON MARS!,
la 10.00-14.15, Taitotalo, Tiedonpolku 2,
NUMMI 9.5., Raine Anne, 5 t, 12 €. Ilm.
23.4. mennessä.
Kierrätys
11041314 ASUSTEITA JUOMATÖLKKIEN AVAAJISTA (JATKO), ti 13.00-15.30,
Opistotalo, Linnaistenkatu 9, LOHJA
20.1.–10.2., Kymäläinen Sari,12 t, 23 €.
Jatkokurssi perustekniikat hallitseville.
Ilm. 30.12.2014 mennessä.
11041346 ASUSTEITA JUOMATÖLKKIEN AVAAJISTA (ALKEET)B, to 17.3020.00, Opistotalo, Linnaistenkatu 9, LOHJA 26.2.–26.3., Kymäläinen Sari, 15 t, 28 €.
11041316 KIRJAN UUSI ELÄMÄ, pe
18.00-20.30, la-su 10.00-16.45, Muijalan
koulu, Takaniityntie 26, LOHJA AS 6.3.–
15.3., Rängman Riikka, 19 t, 28 €. Info 6.3.,
kurssipäivät: 14.3. ja 15.3.Tarvikeluettelo on saatavilla internetistä kurssitietojen kohdalta tai toimistoista. Ilm. 12.2.
mennessä.
Taonta ja tiffanylasityöt
11041342 TAONNAN ALKEET B, ti
17.30-20.45, Onnellisen sepän paja, Katteluksen tila, Kattelus 15, KARJALOHJA
20.1.–17.3. Ryhänen Sami, 32 t, 65 €. Kurssilaisten alaikäraja 16 v. Ilm. 30.12.2014
mennessä.
11987300 LASITIFFANY E, la-su 10.0016.30, Pitäjänkeskus, työpaja, Uudenmaantie 10, VIHTI 28.3.–12.4., Hytönen
Marita, 32 t, 47 €. Kurssipäivät: 28.3., 29.3.,
11.4., 12.4. Ilm. 12.3. mennessä
11981300 LASITIFFANY B, la-su 11.0015.00, Källhagens skola, Lukkarinkuja 2,
VIRKKALA 18.4.–26.4., Hytönen Marita,
20 t, 33 €. Kurssipäivät: 18.4., 19.4., 25.4.,
26.4. Ilm. 1.4. mennessä.
Korut ja keramiikka
11047322 KORUJA SOLMEILEMALLA,
pe 18.00-20.30, la-su 10.00-16.00, Opistotalo, Kanervasali, Karhumäenpolku 5,
NUMMELA 16.1.–1.2., Ruokamo Satu, 17
t, 28 €. Kurssipäivät:16.1., 31.1., 1.2. Ilm.
30.12.2014 mennessä.
11047326 HOPEATYÖKURSSI KEVÄT,
VIHTI, la-su 10.00-16.45, Pitäjänkeskus,
työpaja, Uudenmaantie 10, VIHTI 17.1.1.2., Vuorela Ari, 32 t, 47 €. Kurssipäivät:
17.1., 18.1., 31.1., 1.2. .Kurssilaisten alaikäraja 16 v. Ilm. 30.12.2014 mennessä.
11047330 VALOKUVA KERAMIIKALLE
B, pe 18.00-19.30, la 11.00-17.00, Luksia,
Ojakkalantie 6, NUMMELA 30.1.–27.2.,
Manninen Marjukka, 11 t, 23 €. Tallenna
valokuvasi keramiikalle, joka kestää ikuisesti. Polttomaksu 8 €. Kurssipäivät 30.1.,
7.2., 27.2. Ilm. 15.1. mennessä
11041326 HOPEASAVIKORU EMALIKORISTELUIN, pe 17.00-20.15, la 10.0016.00, Anttilan koulu, Kirkkokatu 6, LOHJA 30.1.–31.1., Huusko Sanna, 11 t, 23 €.
Ilm. 15.1. mennessä
11041330 HOPEATYÖKURSSI KEVÄT,
LOHJA, la –su 10.00-16.45, Tytyrin koulu, Kirkkokatu 8, LOHJA 28.2.–8.3., Vuorela Ari, 32 t, 47 €. Kurssipäivät:28.2.-1.3.,
7.3.-8.3. Kurssilaisten alaikäraja 16 v. Ilm.
12.2. mennessä.
11041324 HELMIMUNIA PÄÄSIÄISEKSI, ma 17.15-18.45, la-su 10.00-16.00,
Opistotalo, Linnaistenkatu 9, LOHJA 2.3.–
22.3., Lahti Minna,16 t, 28 €. Info 2.3., jolloin tutustutaan malleihin ja tehdään helmitilaus. Kurssipäivät: 21.-22.3. Ilm. 12.2.
mennessä.
11041328 LASIKORUT, la-su10.00-15.00,
Källhagens skola, Lukkarinkuja 2, VIRKKALA 7.3.–21.3., Kymäläinen Sari, 18 t, 28 €.
Sulatamme koruja 7.-8.3. la-su ja la 21.3.
työstämme korut valmiiksi kiinnittäen korulankoja ja -pohjia. Ilm. 12.2. mennessä.
11041340 KORUKURSSI – KERAMIIKKA, ti 17.30-20.00, la 11.45-15.00, Aleksis
Kiven koulu, Puistopolku 2, SIUNTIO 7.3.–
28.3., Sarviaho Mari, 10 t, 23 €. Polttomaksu 8 €. Materiaalimaksu maksetaan käytön
mukaan opettajalle. Kurssipäivät: la 7.3. klo
11.45-15.00, ti 17.3. klo 17.30-20.00 ja la
28.3. klo 10.30-13.00. Ilm. 12.2. mennessä.
11041338 KEVÄTPÖRINÄÄ! - Keramiikan perhekurssi, la 10.30-13.45, Aleksis Kiven koulu, Puistopolku 2, SIUNTIO
21.2.–7.3., Sarviaho Mari, 6 t, 12 €. . Polttomaksu 8 €. Materiaalimaksu maksetaan
opettajalle käytön mukaan. Kurssipäivät:
la 21.2. klo 10.30-13.45 ja la 7.3. klo 10.0011.30. Ilm. 5.2. mennessä.
Kesäkurssit
11041300 KANKAANKORISTELU – KESÄKURSSI, ma-to, 10.00-16.00, Opistotalo, Taitoaine, Linnaistenkatu 9, LOHJA,
18.5.–4.6., Pyöriä Annamari, 30 t, 47 €.
Kurssilla tutustutaan erilaisiin kankaan
kuviointimenetelmiin. Info 18.5. klo 1819.30., kurssipäivät: 1.6., .2.6., 3.6., 4.6.
Ilm. 4.5. mennessä.
11047316 KUDOTAAN MATTOJA, ma
18.00-20.30, to 18.00-20.30, Pitäjänkeskus, kutomo, Uudenmaantie 10, VIHTI
21.5.–15.6., Korte Jaana, 24 t, 33 €. Ilm.
7.5. mennessä.
11985302 LASITIFFANY – KESÄKURSSI, la-su 10.00-16.30, Taitotalo, Tiedonpolku 2, NUMMI 23.5.–31.5., Hytönen Marita, 32 t, 47 €. Kurssipäivät 23.5., 25.5.,
30.5.,31.5. Ilm. 7.5. mennessä.
11047328 ENTISÖINTI JA VERHOILU,
KESÄKURSSI, ma-pe 09.00-15.00, Kuoppanummen koulukeskus, Kuoppanummentie 18, NUMMELA 1.6.–5.6., Salminen
Anja, 35 t, 50 € .Kurssilaisten alaikäraja 16
v. Ilm. 18.5. mennessä.
PUUTARHA
71031300 PIHASUUNNITTELUN PERUSTEET A la 10.00-15.00, Anttilan koulu, Kirkkokatu 6, LOHJA 7.3.–14.3., Valtonen Anitta, 12 t, 23 €. Pihasuunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet. Tilanjako,
kulkureitit, materiaalien ja värien valinta. Puut, pensaat ja perennat taloon sopiviksi. Ideoita omalle pihalle. Ilm. 12.2.
mennessä.
71035302 PIHASUUNNITTELUN PERUSTEET B, su 10.00-15.00, Nummi-Pusulan koulu ja lukio, Tiedonpolku 4, NUMMI 8.3.–15.3., Valtonen Anitta, 12 t, 23 €.
Pihasuunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet. Ideoita omalle pihalle. Ilm. 12.2.
mennessä.
71031302 PUUTARHAN KEVÄTTYÖT ti
18.00-19.30, Anttilan koulu, Kirkkokatu 6,
LOHJA 17.3.–24.3.,Valtonen Anitta, 4 t, 12 €.
Teemme listan puutarhan kevättöistä ja
aikataulutamme ne. Ilm. 3.3. mennessä.
KOTITALOUS
81021302 JUUREVAA LEIPÄÄ, pe 18.0019.30, la 10.00-15.00, Anttilan koulu, Kirkkokatu 6, LOHJA 30.1.–31.1., Vehovuori Mirja, 8 t, 18 €. Raaka-ainemaksu 10 €
maksetaan kurssilla opettajalle. Ilm. 15.1.
mennessä.
81021304 MAKUMATKA VÄLIMEREN
ALUEEN JA LÄHI-IDÄN RUOKAKULTTUURIIN la 10.00-15.00, Anttilan koulu,
Kirkkokatu 6, LOHJA 7.2., Ahvenainen Juha-Pekk, 6 t, 12 €. Valmistamme erilaisia
Välimeren alueen ja Lähi-idän suolaisia
sekä makeita herkkuja. Raaka-ainemaksu 14€ maksetaan kurssin opettajalle. Ilm.
22.1. mennessä.
81027300 BUON APPETITO! B, pe
18.15-20.45, la 10.00-16.00, Kuoppanummen koulukeskus, Kuoppanummentie
18, NUMMELA 20.2.–21.2., Fina Rosario,
10 t, 23 €. Valmistetaan italialaisia kotiruokia sesongin mukaan. Raaka-ainemaksu maksetaan opettajalle. Ilm. 5.2.
mennessä.
81021306 AMERICAN STYLE la 10.0015.00, Anttilan koulu, Kirkkokatu 6, LOHJA 14.3., Ahvenainen Juha-Pekka, 6 t, 12
€. Valmistamme herkullisia ruokia eripuolilta Yhdysvaltoja. Raaka-ainemaksu 14€
maksetaan kurssin opettajalle. Ilm. 26.2.
mennessä.
81027302 KAKUN KORISTELU KAULITTAVALLA SOKERIKUORRUTTEELLA, la
10.00-14.15, Kuoppanummen koulukeskus, Kuoppanummentie 18, NUMMELA
21.3., Susi, Raija, 5 t, 12 €. Raaka-ainemaksu 25 euroa maksetaan opettajalle. Ilm.
5.3. mennessä.
81021308 TÄYDELLISEN PIHVIN JÄLJILLÄ la 10.00-14.15, Anttilan koulu, Kirkkokatu 6, LOHJA 11.4., Ahvenainen JuhaPekka, 5 t, 12 €. Ilm. 26.3. mennessä.
81027304 SOKERIMASSAKUKAT JA
-KORISTEET KAKKUIHIN, la 10.00-14.15,
Kuoppanummen koulukeskus, Kuoppanummentie 18, NUMMELA 16.5., Susi,
Raija, 5 t, 12 .€. Raaka-ainemaksu 10 euroa maksetaan opettajalle. Ilm. 29.4. mennessä.
9
Maahanmuuttajaien opetus / Education for immigrants
Kielet / Languages
12017307 SUOMI TUTUKSI NETTIKURSSI / LAKE - FINNISH FOR
FOREIGNERS - FINNISH ONLINE (PERUSTASO / LEVEL A1) 15.1.–16.4. to
17.00-18.30 Kuoppanummen koulukeskus, Kuoppanummentie 18, NUMMELA
Leväniemi Pirjo, 24 t, Suomen kielen alkeiskurssi, joka suoritetaan kielistudiossa. Tavoitteena jokapäiväisen sanaston
kehittäminen. Aihepiirit sijoittuvat suomen oppijan arkeen, mm. esittäytyminen, koti ja perhe, ostoksilla käyminen
ja päivärutiinit. Monipuolista Suomi tutuksi verkkomateriaalia (Promentor) voi
myös käyttää kotona kurssin ajan, jos
opiskelijalla on toimiva nettiyhteys. Sopii hieman suomen alkeita opiskelleille. Ilmoittautuminen ajalla 19.11.20147.1.2015 internetissä www.hiidenopisto.fi tai opiston toimistoihin p. 019 369
1498 / 09 2242 2787.
This beginners’ course is carried out
in a language laboratory. The goal is
to develop everyday vocabulary. The
topics on this course are introductions,
home and family, shopping and daily
routines. The Suomi tutuksi web
material can also be used at home
during the course, if the student has a
working internet connection. For those
who have studied a little Finnish.
Enrolment 19.11.2014-7.1.2015 on the
internet www.hiidenopisto.fi or by
phone to 019 369 1498 / 09 2242 2787.
Tietotekniikka /
Computer skills
34051399 VALOKUVAUSKURSSI MAAHANMUUTTAJILLE/LAKE ti
16.30-19.00, to 16.30-19.00, Opistotalo,
LOHJA 14.4.–28.4. Kommonen Janne,
15 t. Valokuvauksen perusteita omalla kameralla. Kamera voi olla kännyk-
käkamera, taskukamera eli pokkari tai
järjestelmäkamera. Kurssi on ilmainen.
Basics of photography with one’s
own camera. You can use the camera
of your telephone, a pocket camera or a
system camera. The course is free of
charge. Enrolment by 31.3.
Kuvataiteet /
Visual arts
11031334 ÄITI JA VAUVA -KUVAKYLPY 2/LAKE 8.1.–9.4. to 13.30-15.00. Lohjan yhteislyseon lukio, Lohja. Mäkitalo
Annastiina 24 t , maksuton. Kuvakylpy on
kuvallinen versio vauvamuskarista ja on
tarkoitettu ensimmäisen vauvansa kanssa
kotona oleville äideille (ja isille). Kurssilla
pyritään kiireettömyyteen ja vauvantahtisuuteen, sekä tutustutaan muihin samassa elämäntilanteessa oleviin. Ilm.18.12.
mennessä.
Art bath is an image-based version of
a music group for babies. The course
is aimed at mothers (and fathers) with
their first baby. During this course
we will get acquainted with picture
books (classics, novelties), visit
exhibitions and draw and paint one’s
own baby, practicing basic techniques
of creating images. We will also make
a colourful mobile and print a t-shirt.
The material created during the course
will be put together to make a
personalized album for the baby. The
activities are unhurried and babycentered. It is a great opportunity
to make friends with other people
sharing the same situation in life, and
also to learn Finnish, since the course
language is Finnish. Enrolment 5.8.21.8.2014 on the internet www.hiidenopisto.fi or by phone to 019 369
1498/09 2242 2787.
LAKE
Laatu- ja kehittämishanke
HANKEKOORDINAATTORI
Virpi Juvonen-Kugge
p. 0443740413 tai
050 3676654
harjoittelija.hiidenopisto@
hiidenopisto.fi
Lohjan kulttuuripalveluiden kuulumisia
Lohjan Menneen Ajan
Joulumarkkinat järjestetään
20:nnen kerran!
L
ohjan keskiaikaisella kirkonmäellä voi joulun alla tavata parhaimpiinsa pukeutuneita kaupunkilaisia, monenmoisia markkinakauppiaita,
seppiä, miekkailijoita, soittajia ja tietysti itse joulupukin. Markkinahulinan
keskellä on mukavaa istahtaa välillä nuotion ääreen lämmittelemään
tai nauttia makoisia herkkuja myyntikojuista ja kahviloista, kuunnella
Tiernapoikia ja kuorojen laulua tai seppien kilkuttelua. Sunnuntaina voi
nähdä myös nukketeatteriesityksen Laurentius-salissa. Markkinarauhaa
häiritsevät pannaan armotta jalkapuuhun.
Myyntikojuja pystytetään yli 200 ja tarjolla on jälleen korkealaatuisia
itse valmistettuja tuotteita, kuten käsitöitä tekstiileistä puutöihin, jouluisia makeita ja suolaisia, perinteisiä ja paikallisia herkkuja, lahjatavaroita,
kuusenkoristeita, kransseja, taontatöitä ja paljon muuta mielenkiintoista.
Viime vuonna Lohjan joulumarkkinoilla kävi n. 25 000 vierasta kahden
päivän aikana. Museon alueella on myös Hiiden Opiston Taito- ja taidepajat, jossa tehdään omin käsin viime hetken joululahjoja, Museon aitassa
on joulupukilla oma postikontti, jossa lapset voivat tavata pukin. Museon
kärrykatoksessa on myös uusi myyntipiste kymmenelle myyjälle.
MiljArt
Lisätietoja ja kuvia tapahtumasta:
http://www.lohja.fi/menneenajanjoulumarkkinat/
Kalle Ryökäs; [email protected] / 044 362 1130
Länsi-Uudenmaan
musiikkiopisto keväällä 2015
H
elmikuun 2. – 6. päivänä kuullaan oppilaiden kamarimusiikkiesityksiä.
Sibeliuksen 150-vuotis juhlavuoden kunniaksi kuullaan mm. säveltäjän
pianotuotantoa. Puhallinorkesterilla on luvassa juhlakonsertti, sinfoniaorkesteri ja muut oppilasorkesterit esiintyvät ahkerasti niin Lohjalla kuin
Nummelassa. Larte-kuoro ja sinfoniaorkesteri esittävät keväällä 80 vuotta
täyttävän säveltäjä Aulis Sallisen ”Kieliopillisen sarjan”.
Kausi huipentuu perinteiseen päätöskonserttiin, jossa onnitellaan päättötodistuksen saajia ja juhlitaan kevättä hyvän musiikin ja elävien esitysten
parissa. Tarkemmat tiedot tammikuussa musiikkiopiston internet-sivuilla
www.lohja.fi/musiikkiopisto
Emil Lotianun ja Maksim Gorkin mukaan näytelmäksi kirjoittanut Martti Pulakka • Musiikki: Yevgeny Doga ja Jyrki Heikkilä • Kustantaja: Finnvox Studiot Oy
Ohjaus: Sari Niinikoski • Musiikin johto: Antti Kajander • Koreografiat: Kirsi Kannas ja Sari Niinikoski • Lavastus: Jari Jalonen • Puvustus: Kati Heikkinen
Esitysjakso: 19.10.2013–18.1.2014 • Liput: 24 €/20 €. Myynti: Lohjan Teatterin toimisto, p. 044 369 1499, Sivistystalo, Tehtaankatu 26, Lohja
Lohjan kaupungin asiakaspalvelukes, p. 019 369 4300, Karstuntie 4, Lohja
Karjalohjan palvelupiste • Nummi-Pusulan palvelupiste • www.netticket.fi • LippuRex • Luckan myyntipisteet
Esitykset: Lohjan Teatteri, Suurlohjakatu 12, 08100 LOHJA • Kahvio: Väliaikatilaukset teatterin toimistosta, p. 044 369 1499 • www.lohja.fi/teatteri
10
Timo,
sisukas japaninopiskelija
T
imo Nevalainen on 32-vuotias hankolainen
tietotekniikkainsinööri, joka ajelee autollaan
sata kilometriä suuntaansa, jotta pääsee perjantai-illaksi Hangosta Vihdin Nummelaan Hiiden
Opiston japanin kielen kurssille. Hän aloitti tänä
syksynä neljännen lukuvuotensa tämän eksoottisen kielen parissa.
-Innostuin vuonna 2003 Japanista nähtyäni
Viimeinen samurai – elokuvan. Japanin ihmeelliset maisemat ja kulttuuri sykähdyttivät ja päätin heti, että kun saan tarpeeksi rahaa kasaan,
niin lähden Japaniin. Kuitenkin ensin minun oli
hankittava ammatti ja työ ja sen semmoista, joten pystyin vasta vuonna 2011 aloittamaan unelmani toteuttamisen todenteolla. Aivan ensimmäiseksi halusin opiskella sen verran japania,
että turistina pärjään siellä. Nummela oli lähin
paikka, mistä löytyi kielen alkeiskurssi.
Ahkeralla työllä kieli karttuu
S
iitä alkoi Timo Nevalaisen kielimatkailu
Hangon ja Nummelan välillä. Nuori mies
menetti kielelle niin sydämensä kuin vapaaaikansakin ja turistijapaniajatukset unohtuivat nopeasti. Kaksi ensimmäistä vuotta hän istui varmuuden vuoksi neljä oppituntia yhteen
kyytiin tunneilla ja tänä vuonna hän opiskelee
Hiiden Opiston kurssin lisäksi yhtenä iltana viikossa japania Espoossa. Päivittäin hän käyttää
parisen tuntia lukemiseen ja kielen harjoitteluun. Hänen kielitaitonsa on karttunut vauhdilla
ja hän testannut sen suorittamalla jo japanin
kielen kansainvälisen taitotasokokeen (JLPT)
kolmostason.
- Ensimmäinen reissuni Japaniin toteutui viime vuoden maalis-huhtikuussa. Kuukauden vietin Tokiossa ja toisen kuukauden reissaten siellä
sun täällä. Japanissa kiehtovaa on se, että se
on nykyaikainen ja länsimainenkin maa, mutta
kuitenkin sen oma vanha kulttuuri ja perinteet
ovat vahvasti läsnä. Menneisyys ja nykyisyys
kulkevat käsi kädessä. Lokakuun
lopussa lähden kuukaudeksi
Eur
jälleen sinne.
oo
Ryhmässä itsevarmuus kasvaa
T
imo aikoo jatkaa Japanin maan valloitusta
vielä tämänkin jälkeen ainakin kahdella
reissulla ja kielen valloitusta samalla innolla
kuin tähänkin saakka. Heti matkalta saavuttuaan
joulukuussa hän osallistuu taitotasokokeen kakkostasoon, minkä jälkeen on jäljellä vielä korkein eli ykköstaso N1, joka on tasoista vaikein.
Pystyäkseen suorittamaan sen opiskelijan täytyy osata japania jo liiketoiminta- ja yliopistotasoisesti.
-Opiskelu Hiiden Opistossa on antanut minulle
paljon. Olen saanut sosiaalisia kontakteja ja
uusia opiskelijakavereita ilmaantuu joka vuosi. Moni opiskelijatovereista on myös käynyt
Japanissa ja heiltä olen saanut paljon tietoa ja
vinkkejä matkojani varten. Opettajilta olen saanut myös paljon hyviä ohjeita ja jopa kontakteja
matkalleni ja niin oli helpompi mennä sinne ensimmäisellä kerralla. Oppitunneille lähteminen
voittaa aina kotona löhöilyn ja henkistä hyvinvointia tämä kaikki on lisännyt selvästi. Olen
iloisempi ja pirteämpi. Pelkästään kotona kieltä
opiskelemalla en olisi ikinä saanut näin paljon
lisää itsevarmuutta. Opiskelumotivaationi huitelee ihan katossa.
Sisulla suuret vuoret valloitetaan
T
imo Nevalaiselta löytyy valtavasti sisua
muuhunkin kuin Japaniprojektiin. Hän on
laihduttanut viimeisen kuuden vuoden aikana
70 kiloa ja niistä 30 viimeisen vuoden aikana.
Lisäpontimen laihdutukseensa hän sai aikeestaan kiivetä 3776 m korkealle Fujille, japanilaisten pyhälle vuorelle. Joskus tulevaisuudessa Timo aikoo lähteä Etelä-Amerikkaan ja sitä
vartenhan tämän suomi-samurain onkin sitten
opiskeltava espanjaa.
– Edes turistikielen verran, nauraa Timo.
tail ppala
u
i
kok ssa su sessa
ve
o
e
selv vat ke malais rsk
e
e
lisä mmin imäär t
ä
ä
o
ja o vän its piske istä
lu
v
e
maa at valm varmu n
u
n
ii
maa muita ta rohk tta
ki
a
n. T
erh n opis iseBe
k
ll, w
iK
ouv eleww
o,
.so
uli.
fi
Haastattelu: Marja-Riitta Turunen
Tokiossa Timo nauttii Bushi taiken -kokemuksesta, joka
tarkoittaa henkilökohtaista samurai-kokemusta. Hän
käyskenteli 30 min. julkisissa paikoissa miehen perinnepukuun eli kimonoon pukeutuneena.
11
Markku, elämästä innostunut taideopiskelija
Kuka olet ja missä asut?
Olen 32-vuotias elämästä innostunut maanmittausinsinööri Markku Oksanen, ja asun vaimoni
kanssa Vihdin kirkonkylällä.
Kuinka kauan olet opiskellut/harrastanut kuvataiteita?
Muutama vuosi sitten mieleeni pälkähti, että nuorempana pidin kovasti piirtämisestä, mutta
sittemmin harrastus oli jäänyt. Hiiden Opiston kurssiesitettä on aina kiva selailla, ja tilanteeseen heränneenä mietinkin kuvataiteen peruskurssin kohdalla että miksikäs ei. Olen
nyt taiteen perusopetuksen kolmannella eli viimeisellä vuosikurssilla, ja kurssi kaikkinensa
onkin ollut innostavan Maija Junnon ohjailemana mukava läpileikkaus erilaisiin tekniikoihin.
Peruskurssilla tulee törmättyä sellaisiinkin kuvataiteen aloihin, joihin ei muuten tulisi eksyttyä.
Samalla pääsee tutustumaan itseenkin taas uudelta kantilta.
Opiskeletko Hiiden Opistossa muuta?
Käyn myös Janne Virtasen kitarasäestystunneilla Oinolassa nyt kolmatta vuotta. Tarpeeksi
kauan kun valittaa ääneen, että olisi kiva oppia soittamaan kitaraa, niin huomaa saavansa sellaisen vaimolta joululahjaksi. Sen jälkeen vaihtoehdot ovat vähissä. Kurssi on ollut todella
mukava; opetus ja kappaleet mieluisia. Tasokin on tasapainoillut mukavasti hyvän olon ja
tavoitteellisuuden molemmin puolin. Aiemmin kävin myös rivitanssissa, ja sitä tekisikin mieli
jatkaa jossain vaiheessa.
Mitä opiskelu antaa Sinulle?
Hiiden Opiston kurssit antavat minulle sopivassa suhteessa mahdollisuuden harrastaa,
rentoutua, oppia uusia asioita sekä haastaa ja kehittää itseäni. Tuntuu hyvältä, että hyvinkin
kohtuullisella taloudellisella panostuksella ihmisillä on mahdollisuus oppia niin moninaisia
asioita, ihan vaikka vain siksi että haluaa. Opiskelu antaa mahdollisuuden olla ja tehdä mitä
haluaa tai haluaisi.
Onko taitosi ja osaamisesi vahvistunut opiskelun aikana?
Vaikka opiskelu itsessään on mukavaa, niin toivon että kolmen vuoden aikana myös osaaminen on lisääntynyt, ja onhan se. Vaikka sekä kitaransoitossa että kuvataiteissa olen vasta
ensiaskelmilla, niin osaavat ja innostavat opettajat ovat saaneet luotua pohjaa, josta on
helpompi jatkaa.
Lisääkö opiskelu yleistä hyvinvointiasi?
Varmasti. Tuskin kurssilla olisin, jos se ei tuntuisi hyvältä. Kursseilla oleminen sekä itsensä kehittäminen lisäävät sekä lyhyt- että pitkäaikaisesti hyvinvointiani. Pidän kursseilla olevasta tunnelmasta ja "oppimisen ilosta", sekä siitä että taidot ja kokemukset karttuvat. Aina ei tietenkään
ole hyvä päivä, mutta useimmiten kurssien ilmapiirit eivät ainakaan pahenna niitä.
Ovatko sosiaaliset suhteet kurssilla tärkeitä Sinulle?
Yhteisöllisyys kursseilla on melko tärkeää minulle, ja ihan varmasti suurelle osalle opistolaisista
muutenkin. Kursseilla tapaa samoista asioista kiinnostuneita samanlaisia ja erilaisia ihmisiä,
jotka ovat oppimassa vapaaehtoisesti. Motivoituneet opiskelijat eivät varmasti haittaa
opettajankaan intoon opettaa. Kansalaisopistojen kurssit ovat siis hyviä paikkoja tutustua
uusiin asioihin sekä myös ihmisiin.
Onko Sinulla tavoitteita kuvataiteen suhteen?
Tavoitteeni liittyvät enemmän oman hyvän olon lisäämiseen sekä itseni kehittämiseen, kuin
taitojen raakaan hyödyntämiseen. Aion pysyä maanmittausalan tehtävissä, enkä havittele
uutta ammattia tai sivutointa. Juuri tähän kansalaisopistojen kurssit ovat omiaan. Vaikka
joillakin kurssit voivat toimia johdantoina uusille urille, niin suurimmalle osalle ne ovat kehoa
ja mieltä ylläpitäviä henkireikiä ja pieniä riemun hetkiä arjen ympärillä.
Markku sekoittaa palettiveitsellä akryylivärejä paletillaan.
Haastattelu: Marja-Riitta Turunen
Kuva: Maija Junno
Hiiden Käytävä
Uusi näyttelytila opistotalon sydämessä!
Hiiden Opiston opistotalossa, Linnaistenkatu 9:ssä on avattu Hiiden
Käytävä -niminen näyttelytila. Hiiden Käytävän tarkoitus on toimia
matalan kynnyksen joustavana näyttelytilana opiston taito- ja
taideaineiden opiskelijoille, ryhmille ja opettajille.
VARAA OMA NÄYTTELYAIKASI:
[email protected], puh: 044 369 1422
12
Let’s bake pulla! Let’s go lätkä!
Monikulttuurisuuden monet muodot Hiiden Opistossa
Mikä on ”mersu”?
M
okomaa otusta ihmettelivät eräänä päivänä
Lohjalla asuvat Laeticia Petit ja Jonathan
Massera. Onneksi heidän suomalaiset kieliystävänsä avasivat heille ”mersun” merkityksen
ja saman tien opetettiin ”bemarit” ja ”pösötkin”.
Tällaisia käytännön kielikysymyksiä, joihin ei löydy oppikirjasta vastausta, tulee eteen päivittäin
uudessa maassa asuessa.
Hiiden Opistossa järjestettiin viime syksynä
Kaksin - Kielet kiertoon -tapahtuma (s. 6), jonka
tarkoituksena oli saattaa yhteen pareja, jotka
opettaisivat toisilleen omaa äidinkieltään. Paikalle saapuivat Vihdistä Irmeli ja Sakari Männikkö.
Sakari ei löytänyt toivomaansa kreikankielistä
paria, mutta Irmeli puolestaan löysi kielenopettajaksi kokonaisen ranskalaisen pariskunnan. Sakari liitettiin osaksi kvartettia ja niin alkoi Laetician,
Jonathanin, Irmelin ja Sakarin kielikumppanuus,
joka on muuttunut matkan varrella lämpimäksi
ystävyydeksi. Myöhemmin syksyllä Carola Jaakkola, Irmelin kurssikaveri Hiiden Opiston ranskankurssilta, halusi mukaan ja niin joukko laajeni
viisikoksi.
Irmelin kertoman mukaan Carola Jaakkolan
myötä kielen opiskelusta tuli järjestelmällistä ja
tavoitteellista aikaisemman ”hengailun” sijaan.
Heillä on käytössä oppikirjat, he tekevät tehtäviä
ja syventyvät kielioppiin. Ryhmä tapaa kerran viikossa ja heidän lukuvuotensa on huomattavasti
pidempi kuin Hiiden Opistossa, sillä lomaa he pitivät vain heinäkuun.
Porukan tapaamisissa opetetaan ja opiskellaan
siis ranskaa ja suomea. Kielitaidon karttumista
odotellessa työkielenä käytetään englantia, jota
kaikki osaavat hyvin. Sakari ja Jonathan puhelevat
välillä myös ruotsiksi. Kielitaidon suhteen ryhmäläiset tuntevat olevansa suunnilleen samalla
lähtötasolla, Laeticia ja Jonathan ovat asuneet viisi
vuotta Suomessa ja Irmeli ja Carola ovat opiskelleet ranskaa nelisen vuotta. Kaikkien kielitaito on
heidän mielestään kohentunut huomattavasti viimeisen vuoden aikana.
Jääkiekon kieli on yhteinen. HIFK:n intohimoiset kannattajat Jonathan, Irmeli ja Laeticia Saken kuvaamana Hartwallareenalla.
Kulttuurinkierrätystä kielen lisäksi
V
iisikko opiskelee toistensa kieltä myös toiminnallisissa merkeissä. Sienimetsässä, kesämökillä, jääkiekkomatsissa, jumppatunnilla,
konsertissa, perhejuhlissa tai vaikkapa ruoanlaiton ohessa siirtyy sanaston lisäksi kokonainen
kulttuuri, tiedot ja taidot, tavat ja tyylit, maut
ja mausteet ja niin ihmismielen kuin luonnon
maisemakin. Ryhmä on viettänyt yhdessä loppiaista ranskalaisittain ja vappua suomalaisittain.
He seuraavat yhdessä sekä Ranskan että Suomen
politiikkaa. Kaikki kannattavat samaa suomalaista jääkiekkojoukkuetta. He ovat tutustuneet
Maahanmuuttajien opetusta - Education for immigrants
in Hiiden Opisto
H
aluatko oppia suomen kieltä tai tietokoneen käyttöä? Kiinnostaako sinua
musiikki, leivonta tai käsityöt? Hiiden Opistossa voit opiskella ja kehittää
näitä ja monia muita tietoja ja taitoja turvallisesti ja kannustavassa ilmapiirissä. Samalla tutustut uusiin ihmisiin ja suomalaiseen kulttuuriin. Ota yhteys: hankekoordinaattori Virpi Juvonen-Kugge, 0443740413.
toistensa perheisiin ja vaihtaneet ruokareseptejä.
Laetician äidin ansiosta Irmelin pulla niittää mainetta Pariisissa saakka.
Ryhmäläiset iloitsevat uusista ystävistä ja uuden oppimisesta. Ryhmä on lisännyt mielihyvän
tunnetta elämässä. Laeticia ja Jonathan olivat tunteneet olonsa yksinäisiksi ennen tätä. Nyt heillä
on ystäviä, joihin voi tukeutua tilanteen niin vaatiessa. Mikä tärkeintä terveyden kannalta, tällä
kielikurssilla ilo irtoaa ja nauru raikaa.
Marja-Riitta Turunen
YLEISET KIELITUTKINNOT
Suomessa käytetty yleinen kielitutkintojärjestelmä perustuu Euroopan neuvoston
suositukseen kielitaidon tasoasteikosta. Yleinen kielitutkinto on opetushallituksen ja
Jyväskylän yliopiston kehittämä, aikuisille suunnattu kansallinen kielitutkinto, joka
mittaa kielen osaamista käytännön tilanteissa. Hiiden Opistossa on mahdollista suorittaa perus- ja keskitason tutkintoja. Lisätietoja kielitutkinnoista löytyy opetushallituksen nettisivuilta.
Testipäivä
Kieli
Tutkinnon tasot
Ilm. aika
Huom.
24.1.2015
suomi
keskitaso
1.-12.12.2014
28.3.2015
englanti, italia,
venäjä
perustaso, keskitaso
2.-27.2.2015
11.4.2015
suomi
keskitaso
2.-27.2.2015
18.4.2015
ruotsi
keskitaso
2.-27.2.2015
18.4.2015
ranska
perustaso, keskitaso
29.8.2015
suomi
keskitaso
Huom.
2.-27.2.2015
1.-12.6.2015
Tulosta ilmoittautumislomake ja toimita lomake Hiiden Opiston toimistoon
(Linnaistenkatu 9, Lohja). Tutkinnon lisätietoja sekä ilmoittautumislomakkeita:
Afganistanilainen Mashuma Nurmohammadi leipoo tyttärensä kanssa Let´s bake pulla!
-kurssilla perinteisiä suomalaisia korvapuusteja. Kuva: Virpi Juvonen-Kugge.
www.oph.fi/kielitutkinnot tai Hiiden Opistosta.
Kirjalliset ilmoittautumiset Hiiden Opiston toimistoon, Linnaistenkatu 9, 08100 Lohja.