Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys
Yasmine ry
Jäsenlehti, marraskuu 3/2013
www.yasmine.fi
1
Puheenjohtajalta
”Nyt minä repäisen vihdoinkin!” Tuo lause on erään vasta ilmestyneen naistenlehden otsikko.
Jutussa neljä aikuiseen ikään ehtinyttä naista kertoo uuden harrastuksen myötä tulleista
kokemuksistaan ja tuntemuksistaan. Harrastuksen aloittaminen on vaatinut heiltä uskallusta, jopa
rohkeutta lähteä kokeilemaan uutta ja kenties ylittämään itsensä. Vastalahjana on ollut uuden
taidon oppiminen sekä itsetunnon kasvu ja rohkeus!
Tunnistin itseni tuon lehtijutun naisten tarinoista. En koskaan ollut saanut aloitetuksi mitään
varsinaista liikuntaharrastusta, vaikka olenkin liikkunut aina paljon. Itämaista tanssia olin kokeillut
kuitenkin Yasmine ry:n viikonloppukurssilla, 90-luvun puolessa välissä. Yasmine ry oli tuolloin vasta
perustettu yhdistys ja itämaisen tanssin suosio oli Suomessa vahvassa nousussa. Vaikka laji innosti
minua kovasti, tuossa vaiheessa en kuitenkaan löytänyt mielestäni riittävästi aikaa aloittaa. Vieri
aikaa, kunnes lopullinen sysäys aloittaa tämä laji tuli yhdistyksemme perustajajäsenen, Kerttu
Ristolan kautta, jonka tanssia oli ilo nähdä yhteisen työpaikkamme tilaisuudessa. Totesin, että tuota
tanssia minun on päästävä oppimaan, niin kaunista se on!
Ja niin repäisin itseni mukaan itämaisen tanssin pariin. Enkä ole katunut valintaani, vaan joskus jopa
harmittelen, että en aloittanut jo aiemmin. Koskaan ei ole kuitenkaan liian myöhäistä aloittaa.
Tanssiminen tekee hyvää keholle ja mielelle aloititpa missä iässä tahansa! Nyt olen harrastanut
tanssia Yasminessa jo kymmenisen vuotta. Sattumalta se on melkein puolet yhdistyksemme iästä!
Yasmine ry viettää 20- vuotis - juhlavuottaan ensi vuonna, 2014. Vaikka tanssin harrastajille on
Oulussa tarjolla monenlaisia uusia tanssityylejä kokeiltavaksi, alkeistuntimme vetävät edelleen tästä
naisellisesta lajista kiinnostuneita puoleensa. Uusia harrastajia on tullut mukaan myös tänä syksynä
alkaneelle Tribal -style alkeiskurssille! On hienoa, että saamme uusia jäseniä joukkoomme! Yasmine
ry on edelleen vahva tanssiyhdistys ja tarjoaa laadukasta opetusta itämaisen tanssista
kiinnostuneille. Yhdistyksemme 20- vuotista taivalta on syytä juhlia ja on hienoa saada olla mukana!
Yasminen 20-vuotisjuhlanäytös on jo valmisteilla.
Kevätnäytöstoimikuntamme on aloittanut työskentelynsä jo ennen syksyn tuntien aloittamista ja
esitykseen sopivia koreografioita pohdittu jo pitkään. Me harrastajat saamme taas mahdollisuuden
esiintymiseen, tällä kertaa juhlavissa puitteissa! Kaikki harrastajamme eivät ehkä halua esiintyä,
mutta jokainen jäsen on lämpimästi tervetullut mukaan rakentamaan hienoa kevätnäytöstä, itselleen
sopivalla tavalla. Tarjolle tulee monenmoista tärkeää tehtävää, joista tiedotetaan tuonnempana.
Mitäpä, jos repäiset itsesi nyt mukaan yhdistystoimintaan. Voit saada sitä kautta itsellesi hauskoja
hetkiä ja tutustut vielä paremmin toisiin jasmiinittariin!
Toivotan teille kaikille antoisaa loppuvuotta itämaisen tanssin parissa!
Tuula Wallenius
Yasmine ry:n puheenjohtaja
2
Merkkaa kalenteriisi
********************
Kurssit keväällä 2014 alkavat viikolla 2 (paitsi maanantain
ryhmät ja alkeet viikolla 3)
Opettajat kyselevät syksyn viimeisillä tunneilla
osallistumisia kevään tunneille.
Ilmoittaudu kevään tunneille kuitenkin viimeistään
3.1.2014.
********************
Vuosi 2014 on Yasmine ry:n 20-v. juhlavuosi!!
Juhlanäytös Valveella 26.–27.4.2014.
********************
SYKSYN TUNNIT
Opetus päättyy viikolla 49 PAITSI alkeet ja Katerinen tunnit.
Muistathan käydä korvaamassa syksyn poissaolot syyslukukauden
aikana.
********************
Sääntömääräinen vuosikokous 14.3.2014 klo 18.00 alkaen
Jytyn tiloissa: Uusikatu 23a, 5. krs, 90100 Oulu.
Hallitus vaihtuu kokouksessa osittain, joten uusia aktiiveja
tarvitaan!!
********************
3
KEVÄÄN 2014 VIIKKOTUNNIT
Opettajat kysyvät syksyn viimeisillä tunneilla osallistumisia kevään tunneille. Voit ilmoittautua silloin
sitovasti. Jos et käy tunneilla tai haluat ilmoittautua johonkin toiseen ryhmään, ilmoittaudu
kuitenkin
viimeistään
3.1.2014
mennessä
nettisivujen
kautta,
sähköpostilla
[email protected] tai puhelimella (040-554 1824).
Varmista lopullinen kevään 2014 lukujärjestys nettisivulta vuodenvaihteen jälkeen.
Kurssit alkavat viikolla 2, paitsi maanantain ryhmät ja alkeet viikolla 3.
Koulujen talvilomaviikolla (viikko 10) ei opetusta.
OULUN ITÄMAISEN TANSSIN YHDISTYS YASMINE ry:n KEVÄÄN 2014
LUKUJÄRJESTYS
KLO
MAANANTAI
iltapäivä
17.0018.15
TIISTAI
KESKIVIIKKO
TORSTAI
13.00-14.00
16.00-17.15
25. Seniorileidit
31. Nuoret
Anna Salminen
Katerina Timonen
12x60min
12x75 min
23. Tribal
26. Jatkotaso
17.00-17.30 Sali varattu
17.20-18.20
Katerina Timonen
Pirjo Huusko
17.35-18.35
32. Bellyfit
12x75 min
12x75 min
29. Lapset
Katerina Timonen
Matilda Ristola
12x60 min
12x60 min
24. Keskitaso
27. Edistyneet
33. Perustaso
18.30-
Saila Kakko
Katerina Timonen
Anna Salminen
19.45
12x75 min
12x75 min
12x75 min
Sali varattu
28. Alkeisjatko
34. Alkeet
Swing tanssijat
Anna Salminen
Anna Salminen
12x75 min
12x75 min
20.00 21.15
4
PERJANTAI
Kevään tuntien kuvaukset:
Lapset, Matilda Ristola
Tunnilla tutustutaan itämaiseen tanssiin lapsille sopivalla tavalla. Tunti sopii sekä uusille aloittelijoille
että jo aiemmin tanssineille.
Nuoret (yli 12-v), Katerina Timonen
Rytmikkään arabipopin tahdissa itämaisin askelin. Lisämausteena mukana Show Dancen ja Zumban
tyylejä. Sopii vasta-alkajille ja jo pidempään tanssineille tytöille ja nuorille naisille.
Alkeet ja alkeisjatko, Anna Salminen
Teemana perusliikkeet aloitteleville itämaisen tanssin harrastajille sekä niille, jotka haluavat kerrata
alkeita. Opetellaan ja kerrataan perusliikkeitä, esimerkiksi lantio- ja rintakehäympyrät, käsien
perusasennot, pään liikkeet, lantion ja lonkan iskut, kierrot ja pudotukset. Helppoja askelsarjoja ja
tanssahtelua.
Perustaso, Anna Salminen
Alkeisjatkon kertausta ja perustason tekniikkaa, keväällä koreografia.
Keskitaso, Saila Kakko
Opetellaan koreografia ja syvennetään tanssitekniikkaa sekä eläytymistä tanssiin.
Jatkotaso, Pirjo Huusko
Tinkimättömän Tiukkaa Tekniikkaa, Sulokkaan Sulavia Sarjoja, Tunteella Tehtyä Tanssia.
Edistyneet, Katerina Timonen
Klassista itämaista tanssia moderniin suuntaan vietynä.
5
Senioriladyt, Anna Salminen
Perustekniikkaa ja sarjoja sekä koreografia.
Tribal, Katerina Timonen
Tribal-tunnilla perehdytään American Tribal Style-tyyliseen tanssiin (ATS). Tribal on itämaisen
tanssin fuusiolaji. Se on Pohjois-Afrikan tansseja, flamencoa ja intialaista temppelitanssia yhdistelevä
tanssityyli. Syksyn tunnilla harjoitellaan tribalin perusliikkeitä, ryhmässä tanssimista ja
improvisaatiota. Tribal lähtee siis alkeista ja sopii siten kaikille. Vasta kevätlukukaudella tehdään
koreografiaa.
Jos haluat tietää enemmän Tribal-tanssityylistä, katso esim. http://www.tribal.fi/SuATS.htm.
Bellyfit, Katerina Timonen
Tiukkaa lihaskuntoharjoittelua ja venyttelyjä itämaisen tanssin harrastajalle sopivin liikkein. Saat
voimaa ja notkeutta tukemaan tanssillista ilmaisuasi! Sopii ihan kaikille!
Ryhmien tasokuvauksia voi käydä katsomassa
nettisivulta osoitteesta www.yasmine.fi/Tasot.html.
Yasminen
*******************************************************************************************
6
*******************************************************************************************
Yasmine ry:n hinnasto 1.9.2012 alkaen
OULUN ITÄMAISEN TANSSIN YHDISTYS, YASMINE ry.
Hinnat
1.9.2012 alkaen
Tanssikurssin pituus
12 x 75 min
12 x 60 min
6 x 75 min
6 x 60 min
4 x 75 min
4 x 60 min
3 x 75 min
3 x 60 min
yksittäiset tanssitunnit
Jäsen €
95
76
48
38
32
26
25
20
10
(ei jäsen €)
(120)
(101)
(61)
(51)
(45)
(39)
(38)
(33)
(15)
Lyhytkurssit
hinnoitellaan erikseen kustannusten mukaan.
€/h vähintään
Salivuokra €/h
Avainpantti € (palautetaan)
7
(10)
15
15
(20)
-
*******************************************************************************************
7
Maksukäytännöistä







Kurssi- ja jäsenmaksuja maksaessasi muista aina käyttää viitenumeroa.
Muista maksaa eräpäivään mennessä. Näin varmistat kurssille pääsysi.
Kurssia ei voi enää perua sen alettua.
Lyhytkurssimaksu tulee olla suoritettuna ennen kurssille tuloa.
Tunneilta poisjäänti ei ole peruutus eikä katkaise maksuvelvollisuutta.
Karhulaskuihin lisätään 5 € viivästysmaksu.
Kursseille osallistumisen edellytyksenä on, että jäsen- ja kurssimaksut (myös edellisiltä
tanssikursseilta) on maksettu.
Uusilla harrastajilla on mahdollisuus yhteen tutustumiskertaan ennen sitoutumistaan kurssille. Sama
koskee myös kursseja, jotka ovat yhdistyksen jäsenille uusia. Maksuttomasta tutustumismahdollisuudesta ilmoitetaan aina erikseen. Tutustumiskerran jälkeen voit jatkaa kurssilla, kun olet
ilmoittautunut sitovasti. Mikäli huomaat kesken kurssin, että harrastus ei jatku, yksittäiset
tanssitunnit voidaan perustellusta syystä laskuttaa erillisinä tunteina. Hinnat löytyvät
hinnastosta. Ota ensin yhteys kurssisihteeriin ja selvitä asiaa. Katso myös kohta: Tuntien
korvaaminen / kurssimaksujen palauttaminen.
Muistathan, että Yasmine ry:ssä voidaan joustaa maksukäytännöissä, kuten siirtämällä laskun
eräpäivää tai kurssimaksun osamaksulla. On kuitenkin tärkeää, että teet ajoissa aloitteen
maksujärjestelyjen sopimisesta (=ennen laskun eräpäivää). Otathan siis yhteyttä
[email protected].
Tanssikurssin voit maksaa myös Smartum
taloudenhoitajaan: [email protected].
-liikunta
ja
kulttuurisetelillä.
Ota
yhteyttä
Yasminen laskutusta ja taloudenhoitoa hoitavat tekevät hoitavat tehtäviään talkootyönä omalla
vapaa-ajallaan. Olethan huomaavainen ja helpotat heidän työtään noudattamalla yllä olevia ohjeita!
Tuntien korvaaminen / kurssimaksujen palauttaminen
Jäsenet saavat korvata enintään 5 poissaoloa omalta viikkotunniltaan millä tahansa muulla
viikkotunnilla saman kauden aikana. Korvausoikeus ei siirry seuraavalle kaudelle esimerkiksi
kevätkaudelta kesäkaudelle. Kesä 1 tunteja voi korvata kesä 2 tuntien yhteydessä.
Jos sinun täytyy keskeyttää aloittamasi tanssikurssi ja haluat saada kurssimaksua palautetuksi, sinun
on tehtävä kirjallinen hakemus taloudenhoitajalle / hallitukselle. Kurssimaksu tai osa siitä
palautetaan vain perustellusta syystä, esimerkiksi pitkän sairaudesta johtuvan poissaolon vuoksi,
josta jäsen esittää lääkärintodistuksen taloudenhoitajalle. Muissa tapauksissa hallitus ratkaisee
kurssimaksun palauttamisen tapauskohtaisesti
8
Jäsenmaksuista
Kaikki jäsenet maksavat jäsenmaksun vuosittain.
Jäsenmaksu vuonna 2013 on 25 €. Liityttäessä jäseneksi 1.7. jälkeen jäsenmaksu puolitetaan. Yhden
viikonlopun aikana toteutettavan tutustumis-alkeiskurssin hinta sisältää jäsenmaksun loppuvuodelle.
Jäsenmaksuille on selkeä peruste. Jos emme maksaisi jäsenmaksuja, meidät voitaisiin
katsoa liiketoiminnan harjoittajiksi ja lukukausimaksun hintaan rapsahtaisi arvonlisävero. Tämä
tulisi meille harrastajille kalliimmaksi kuin jäsenmaksun maksaminen.
Teksti: Pirjo Ruha /Tuula Wallenius
*******************************************************************************************
Tiedoksi harrastajillemme!
Teksti: Tuula Wallenius
Oulun itämaisen tanssin yhdistys Yasmine ry ei ole vakuuttanut jäseniään, joten suosittelemme
jäsenten ottavan halutessaan itselleen vapaa-ajan vakuutuksen. Alaikäisen jäsenen huoltaja vastaa
vapaa-ajan vakuutuksen ottamisesta oman lapsensa puolesta.
Yhdistyksemme ei vastaa pukuhuoneeseen tai saliin unohdetusta tai sieltä kadonneesta
omaisuudesta. Arvotavara kannattaa säilyttää tanssitunnin aikana salin puolella.
Opettajan sairastuessa tunnin pitää paikalle saatu sijainen. Jos sijaista ei saada, opettaja peruuttaa
tunnin. Tunti korvataan myöhemmin sovittavana aikana. Opettaja ei voi vastata harrastajan turhasta
tunnille tulosta, jos opettaja ei ole saanut paikkansapitäviä yhteystietoja.
Lasten tunnin opettaja ottaa oppilaat vastaan pukuhuoneesta. Pukuhuoneeseen saapuminen ja pois
lähteminen tunnin päätyttyä on vanhempien vastuulla. Pienten harrastajien vanhemmat voivat
odottaa tanssitunnin aikana pukuhuonetilassa, jos haluavat.
*******************************************************************************************
9
Jäsenten salinkäyttö
Yhdistyksen jäsenet voivat varata itselleen maksuttomia harjoitusvuoroja vapaina olevista ajoista
(katso viikkotunnit ja lyhytkurssit ilmoitustaululta ja ajanvarauskalenteri pöydällä).
Yhdistyksen tarvitsemat äkillisetkin harjoitusvuorot ovat kuitenkin aina etusijalla ja peruuttavat
jäsenten varaukset (esimerkiksi äkillinen esiintymistilaisuus, jota varten harjoitellaan).
Varauksista ja varauksien peruutuksista on aina tehtävä merkintä salin ajanvarauskirjaan
(pöytäkalenteri), joka on pukuhuoneen pöydällä.
Merkitse kalenteriin selkeästi:

varausaika (alku ja loppu esim. klo 16.00 - 17.00)

nimesi ja puhelinnumerosi
Maksuttomat harjoitusvuorot on tarkoitettu vain yhdistyksen jäsenille!!!
Jos olet jäsen ja tuot mukanasi yhdistyksen ulkopuolisia käyttäjiä, sinulta laskutetaan salin käytöstä
vuokraa 15 € / tunti.
Jos jäsen varaa salin ja pitää tunnin (esim. polttariryhmä, TYKY-ryhmä, tm. tilaisuus, josta jäsen
perii maksua) on vuokra 20 € / tunti.
Jäsenen laskuttaminen maksullisesta salin vuokraamisesta:
Jos olet käyttänyt salia ei-jäsenten kanssa, ilmoita laskutusvastaavalle ([email protected]) omat
laskutustietosi, käyttämäsi aika sekä laskutettavan tuntihinnan peruste. Esim.
harjoittelua kavereitten kanssa = 15 euroa/ tunti. Polttariryhmän ohjaus 20euroa/tunti. Muista
merkitä varaamaasi aika aina varauskalenteriin!
Kun salin harjoitusvuoron tilaaja ei ole yhdistyksen jäsen, salivuokra on 20 € / tunti.
Pitempiaikaiset salin vuokraukset pitää sopia hallituksen kanssa.
Salin avaimen saa lainaan rahastonhoitajan kautta panttimaksua vastaan. Ota hyvissä ajoin yhteyttä
rahastonhoitajaan ([email protected]) ja sovi avaimen noutamisesta ja palauttamisesta.
*******************************************************************************************
10
ANNA NIEMISTÖ ON YASMINEN UUSI
ESIINTYMISVASTAAVA.
Annaan saat yhteyden sähköpostilla
[email protected] tai puhelimitse 040 554 1824 (ei
kurssi-ilmoittautumisten aikoihin).
KIITOS ANNA!
Esitystilausta tehdessäsi ilmoita, haluatko tanssiesityksen
vai näytetunnin, aika, paikka, kohderyhmä sekä
tanssin/tunnin tyyli, mikäli tiedossa.
SUURI KIITOS entiselle esiintymisvastaavalle
Heikkilän Tuulalle tehdystä työstä!
11
SILKKIÄ MYYTÄVÄNÄ
Oletko ajatellut hankkia itsellesi silkkisen tanssihuivin? Yhdistys
hankki pakan valkoista huivisilkkiä myytäväksi jäsenilleen. Silkki
maksaa 8 euroa / metri.
Jos haluat ostaa itsellesi palan, ota yhteys hallituksen jäseneen.
Hallituksen jäsenet mittaavat silkin ja ilmoittavat ostetun silkin
määrän sekä ostajan yhteystiedot laskuttajalle.
Laskuttaja lähettää ostajalle laskun sähköpostiin tai antaa tarvittaessa
paperilaskun.
********************
12
Heimosisaria, helmoja ja helyjä
Tunnelmia Yasminen tribal-ryhmän kurssi- ja esiintymismatkalta Turkuun 27.- 29.9.2013
Tribal-prinsessat
Viime toukokuussa tanssinopettajamme Katerina Timonen lähestyi meitä kevätnäytösesityksessä
mukana olleita tribal-tanssijoita seuraavanlaisella facebook-viestillä:
”Tribal prinsessat! Me olimme kutsunut Turkuun Syyskuussa osallistua Tribal Näytoksessä! Kuka
haluu? =)))”
Mitä kummaa, meidätkö olisi kutsuttu esiintymään toiselle puolelle maata, näytökseen, joka
järjestettäisiin tunnetun tribal-tanssija Manca Pavlin Suomen vierailun yhteyteen? Näytöksessä
esiintyisi tribal-tanssijoita ja -ryhmiä myös muualta kuin Suomesta. Emme olleet lainkaan varmoja,
olisiko meistä siihen, sillä tribal ei ole mikään helppo laji ja mehän olimme vasta aivan aloittelijoita.
Mutta Katerina luotti meihin. Hän sai meidät uskomaan, että vaikka emme ole teknisesti vielä kovin
pitkällä, meidän kolmiosainen tanssikokonaisuutemme oli komea show ja kelpasi sellaisena mukaan
näytökseen. Niinpä muodostimme ”heimostamme” taas kerran hiukan erilaisen tanssikokonpanon
ja ryhdyimme harjoittelemaan. Elokuu ja syyskuu menivät nopeasti, kun kuvioita, liikkeitä ja käsien
asentoja viimeisteltiin näytöskuntoon. Taidot ja varmuus lisääntyivät vähitellen ja samalla myös
ryhmän yhteenkuuluvuus voimistui. Kirpputorit ja koruliikkeet tutkittiin tarkkaan, ja löytyneillä
aarteilla koristeltiin puvut entistä näyttävämmiksi.
Relax! Relax more!
Suurin osa tanssiryhmästämme oli majoittuneena Turun retkeilymajaan, jonka vanhoissa huoneissa
riitti vertailemista ja ihmettelemistä perjantai-iltana. Tunnelma oli korkealla, olimmehan
ensimmäistä kertaa menossa esiintymään ihan oikeaan tribal-näytökseen. Sen, minkä
kokeneemmille tribal-tanssijoille tekniikassa häviäisimme, tasapainottaisimme vahvalla ja
tiivistunnelmaisella esiintymisellä. Sehän me kyllä osaisimme! Ja ennen esiintymistä pääsisimme vielä
huippuopettaja Manca Pavlin tanssitunneille.
Lauantaiaamuna hyppäsimme retkeilymajalta tilataksiin, ja päädyimme pienen harhailun jälkeen
Barker-teatterille, jonka harjoitussalissa tanssikurssit järjestettiin. Oivallinen mainoskyltti näytti
meille oikean tien (ks. kuva).
13
Mainoskyltti (kuva: K.R.)
Manca Pavli oli erittäin huolellinen, huumorintajuinen ja pedagogisesti taitava opettaja. Ensimmäinen
kahden tunnin kurssi oli tarkoitettu vasta-alkajille, joten se oli meistä useimmille sopivin. Haastetta
ei tunnilta puuttunut, mutta Mancan kannustava asenne oli hyvä apu omien rajojen ylittämiseen.
Muutamat ryhmästämme jatkoivat vielä seuraavallekin tunnille, ja taisipa joku olla mukana vielä
seuraavan päivän kursseillakin. Lisää tietoa Mancasta saa seuraavasta linkistä:
http://www.bellydance-fusion.com/
Tanssitunnilla (kuva: K.R.)
Manca Pavli (kuva: K.R.)
14
What The FU****?!
Tanssikurssien jälkeen aloimme virittäytyä illan esitykseen. Anna Salminen oli jälleen kerran
onnistunut löytämään meille apuhenkilöitä meikkien ja kampausten tekoon, mikä oli suuri helpotus.
Valtasimme (luvallisesti) yhden retkeilymajan keittiöistä kampaus- ja maskeeraustilaksi ja niin taas
kerran kuoriutui vaatimattomasta arkiminästämme uljas tribal-nainen. Tilataksin kuljettaja oli
selvästi vaikuttunut poikkeuksellisen näyttävästä naisseurueestamme.
What The FU****?! -tribalnäytös järjestettiin Timantti-teatterilla, joka sijaitsee Turun
seikkailupuistossa. Aikamoinen seikkailu teatteri oli itsekin. Aluksi tuntui, että emme
yksinkertaisesti mahdu teatterin ahtaisiin pikku huoneisiin valtavine hameinemme. Mutta kuten
vanha sanonta kertoo, antoi sopu sijaa, ja niin vain onnistuimme hivuttautumaan asumme lukuisiin
osiin, kuka missäkin huoneen tai varaston nurkassa, venäläisten, liettualaisten ja muiden tanssijoiden
keskellä. Pääsimme käymään tanssin vain kerran pikaisesti läpi ja saimme silloin todeta, että sali on
todella pieni ja intiimi eikä lavakaan kovin suuri ollut. Yleisöä toivoimme tietenkin paikalle pienen
salin täydeltä.
Tribal-tanssissa asuilla ja koruilla on suuri merkitys, mikä kävi ilmi monien ulkomaalaisten
tanssijoiden asuista. Puvut olivat todella kauniita ja näyttäviä. Huolimatta kaikista omista
helyistämme olimme perinteiseen yasminelaiseen tyyliin melko hillittyjä moniin muihin tanssijoihin
verrattuna. Ryhmämme esiintymisnimi Tribe of the Autumn, joka on Pirjo Huuskon ideoima, sopi
täydellisesti asujemme syksyiseen tunnelmaan.
Jännitys tiheni takahuoneessa ennen esitystä. Ennen lavalle menoa innostimme toisiamme jo tavaksi
tulleella Meidän heimo -huudahduksella. Esitys sujuikin sitten hyvin, ja yleisö eli mukana kannustaen
meitä huudahduksin heti ensiaskelistamme lähtien. Uskon, että ryhmästämme säteilevä naisenergia
koettiin ihan viimeisellä penkkirivillä asti. Kesäkuun festivaaliesityksessä tapahtunut miekan
katkeaminen aiheutti ennakolta taistelukaksikollemme Saila Kakolle ja Tuula Heikkilälle pientä
jännitystä tähän esitykseen, mutta onneksi tällä kertaa kaikki meni hyvin myös siltä osin.
Ensimmäinen tribal-esiintymisemme meni siis odotusten mukaisesti ja jätti mieliimme hyvät
tunnelmat. Tämän syksyn tribal-tunnit ovat kuitenkin palauttaneet meidät maan pinnalle ja
ymmärrämme koko ajan paremmin, kuinka haastava tyyli tribal on. On kuitenkin hienoa, että
olemme saaneet Yasminen kurssivalikoimaan jälleen kerran jotakin ihan erilaista. Keväällä Yasminen
20-vuotisjuhlanäytöksessä pääsemme sitten näyttämään, mitä kaikkea uutta olemme vuoden aikana
oppineet.
Kerttu Ristola
15
Yasminelaiset Turussa. (kuva: Ei tiedossa).
*******************************************************************************************
16
17
Oulun Itämaisen tanssin yhdistys Yasmine ry
tarjoaa:
Itämaisen tanssin pikaalkeet
Tutustu pehmeään itämaiseen
liikekieleen ja treenaa samalla
erityisesti keskivartalon lihaksia ja
liikkuvuutta!
Aika: la ja su 14 - 15.12.2013,
klo 12.00 - 14.00.
Paikka: Yasmine ry:n tanssisali,
os. Isokatu 84, Oulu.
Hinta: 30 € (2 x 2h). Maksu
käteisellä kurssin aikana.
Opettajana: Anna Salminen.
Kuva: Harri Jyrinki
Lisätietoja ja ilmoittautumiset:
Viimeistään 12.12. puhelimella 040-554 1824 tai s-postilla
[email protected].
Pika-alkeista voit jatkaa suoraan kevään alkeis-jatkotason tunnille.
Tervetuloa tutustumaan!
18
Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys
Yasmine Ry
ILMOITTAUMINEN TANSSIKURSSILLE
2014 Kevätlukukausi
Nimi
Syntymä-aika
Osoite
E-mail
Ammatti
Maksuista
vastaavan
huoltajan nimi,
puhelinnumero
ja email-osoite:
Puhelinnumero
Yasmine ry järjestää ohjattuja itämaisen tanssin kursseja jäsenilleen. Vuoden 2014 jäsenmaksu
on yhdistykseen liittyviltä yli 15-vuotiailta 25 €. Uusilta jäseniltä jäsenmaksu laskutetaan
kurssimaksun yhteydessä.
Ks. Lukujärjestys! Ilmoittaudun sitovasti seuraaville tanssikursseille:
€ (jäsen/einro rastita kurssin nimi
jäsen)
opettaja
23
Tribal 12x75min
95 € /120 € Katerina Timonen
24
Keskitaso 12x75min
95 € /120 € Saila Kakko
25
Senioriladyt 12x60min
76 € /101 € Anna Salminen
26
Jatkotaso 12x75min
95 € /120 € Pirjo Huusko
27
Edistyneet 12x75min
95 € /120 € Katerina Timonen
28
Alkeisjatko 12x75min
95 € /120 € Anna Salminen
29
Lapset 12x60min
76 €
Matilda Ristola
31
Nuoret 12x75min
95 € /120 € Katerina Timonen
32
Bellyfit 12x60min
76 € /101 € Katerina Timonen
33
Perustaso 12x75min
95 € /120 € Anna Salminen
34
Alkeet 12x75min
95 € /120 € Anna Salminen
19
päivä
ma
ma
ti
ti
ti
ti
ke
to
to
to
to
kellonaika
17.00-18.15
18.30-19.45
13.00-14.00
17.00-18.15
18.30-19.45
20.00-21.15
17.35-18.35
16.00-17.15
17.20-18.20
18.30-19.15
20.00-21.15
Rastita oikea vaihtoehto:
__ Olen Yasmine ry:n jäsen.
__ Liityn Yasmine ry:n jäseneksi.
__ Maksan ei-jäsenen kurssimaksun.
__ Olen alle 15-vuotias (jäsenhintainen kurssimaksu).
1. Ilmoittaudun sitovasti Yasmine ry:n tanssikursseille.
2. Sitoudun maksamaan kurssimaksuni eräpäivään mennessä.
3. Mikäli minulla on maksuvaikeuksia, otan yhteyttä yhdistyksen talous-/jäsenasioita hoitavaan
henkilöön sopiakseni eräpäivän siirrosta (e-mail: [email protected])
4. Mikäli minulle tulee pitkäaikaisia terveydellisiä esteitä osallistua kursseilleni, otan yhteyttä
yhdistyksen hallitukseen. Voin lääkärintodistuksen toimitettuani ja kirjallisesta anomuksesta saada
hyvitystä kurssimaksuista (e-mail: [email protected]).
5. Lyhytaikaiset poissaolot voin korvata osallistumalla muille tunneille saman lukukauden aikana; 5
krt/lukukausi.
6. Mikäli henkilökohtaisista syistä en voi jatkaa tanssitunneilla, otan yhteyttä yhdistyksen
hallitukseen. Osoitan hallitukselle kurssimaksun palautusanomuksen, jossa samalla lyhyesti
kerron, miksi en voi jatkaa tunneilla. Voin saada kurssimaksun palautuksen jos minulla on riittävän
hyvät perusteet kurssikeskeytykselle (e-mail: [email protected]).
7. Ilmoittautuneisiin otetaan yhteyttä vain siinä tapauksessa, että kurssi peruuntuu tai on täynnä.
Päiväys ja allekirjoitus (huoltajan allekirjoitus alle 18-vuotiailta)
20
Hallitus vuonna 2013:
Tuula Wallenius, puheenjohtaja ([email protected])
Kaisa Suontila, sihteeri ([email protected])
Riitta Rajanen, taloudenhoitaja, kurssisihteeri ([email protected],
[email protected])
Mari Katvala, tiedotusvastaava ([email protected])
Helena Heikura, jäsen
Matilda Ristola, Jonna Jakola, varajäsenet.
Ota rohkeasti yhteyttä ja ehdota omia ideoitasi ja toiveitasi.
Yhdessä teemme tästä touhusta vieläkin mukavampaa.
Kiitokset jo etukäteen!
Postiosoite:
Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry
Isokatu 84, 90120 Oulu
Tanssisalin osoite: Isokatu 84, 90120 Oulu
Käynti pihan puolelta.
Puhelin: 040 5541 824
Ei varsinaisia puhelinpäivystysaikoja, voit jättää viestin vastaajaan.
www.yasmine.fi
21