Uutiskirje 6 2013.pub - Kirkon Nuorisotyöntekijöiden Liitto ry

30.8.2013
UUTISKIRJE 6/2013
AKAVA MUKANA KESKITETYN RATKAISUN TUNNUSTELUISSA
Akava on mukana tunnustelemassa mahdollisuuksia keskitettyjen työmarkkinaneuvotteluiden aloittamiseksi. Työmarkkinakeskusjärjestöjen johtajat ovat tavanneet viime päivinä ja selvittäneet, onko osapuolilta löydettävissä yhteisiä suuntaviivoja.
Akava ja muut palkansaajat ovat valmiita neuvottelemaan maltillisesta
palkkaratkaisusta, mutta se ei riitä. Ennen kuin neuvottelut voidaan aloittaa, pitää kaikilla olla vahva tahtotila yhteisen lopputuloksen hakemiseksi.
Nyt ei saa käydä niin kuin viime keväänä, jolloin toinen osapuoli oli valmis ja toinen ei. Suhtaudun kuitenkin positiivisesti. Lähipäivät ratkaissevat, ennakoi puheenjohtaja Sture Fjäder.
Akava on valmis neuvottelemaan vähintään kaksivuotisesta ratkaisusta,
jolla myös palkankorotukset sovittaisiin kahdelle vuodelle. Akavalla on
valmius neuvotella myös kolmannesta vuodesta, jonka molemmat neuvottelijaosapuolet voivat tarvittaessa irtisanoa kahden vuoden sopimuksen jälkeen. Akava tavoittelee prosenttipohjaisia korotuksia.
Sture Fjäder
Maltillisten korotusten vastapainoksi sopimuksessa on oltava joitakin työelämän parannuksia. Palkansaajat ovat vastuullisia ja ymmärtävät vakavan taloustilanteen, mutta kukaan ei voi olettaa, että vain
palkansaajien on oltava valmiit joustamaan, Fjäder painottaa.
Akava hakee ammattiliitoille kanneoikeutta. Lisäksi voittoa tekevien yritysten omavastuuta tuotannollistaloudellisiin syihin vedottavissa irtisanomisissa pitää korottaa.
Palkansaajien ostovoiman takaamiseksi Akava vaatii maan hallitukselta inflaatiotarkistuksia vuosien
2014–2015 palkkaverotukseen.
AJANKOHTAISTA
Lm-koulutusta
Ilmoittautuminen syksyn lm-kurssille on menossa. Vakavan, Jukon, KNT:n ja Dtl:n luottamusmieskoulutus pidetään 10.—11.10.2013 Helsingissä Best Western Premier hotellissa Katajanokalla. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 18.9.2013.
Jäsentyytyväisyyttä tutkitaan syyskuussa
Opiskelija- ja varsinaiset jäsenet saavat 5.9. viestin sähköpostiinsa liiton jäsentyytyväisyystutkimuksesta. Varsinainen linkki tutkimukseen saapuu sähköpostiin 10.9. Linkki sulkeutuu 1.10. Muistathan
käydä vastaamassa kyselyyn!
Kaikki muuttuu—mitä jää?
TUHTI-seminaari 14.–15.10.2013 Järvenpäässä
Nuorisotyö ja sen toimintaympäristö muuttuvat nopeasti. Kun kaikki muuttuu, mitä jää? Tämän kysymyksen äärellä ollaan TUHTI-seminaarissa 14.–15.10.2013 Järvenpää-talossa (Hallintokatu 4, Järvenpää). Seminaari on tarkoitettu kuntien, järjestöjen ja seurakuntien nuorisotyön toimijoille.
Majoitusvaraukset tehdään suoraan hotelli Scandiciin 16.9. mennessä varaustunnuksella ”Tuhti”,
puh. +358 9 27141, sähköposti: [email protected]
Sähköinen ilmoittautumislomake löytyy www.seurakuntaopisto.fi
Sivu 2
UUSIA TYÖAIKAKOKEILUJA
Uusi yleistyöaika-malli kokeiluun
Jaksotyöajan ja yleisen säännöllisen työajan yhdistämisestä on saavutettu neuvottelutulos. Uusi työaikamalli on nimeltään yleistyöaika.
Yleistyöaika -mallia kokeillaan 1.10. - 31.12.2013 aikana yhdeksässä seurakunnassa tai seurakuntayhtymässä. Kokeiluseurakuntia ovat Kuopio, Lappeenranta, Kokkola, Hyvinkää, Sipoo, Huittinen,
Somero, Siuntio ja Espoon Tapiolan seurakunta. Kokeilu koskee kaikkia työajassa työskenteleviä
työntekijöitä, paitsi Tapiolan seurakunnassa, jossa kokeiluun osallistuu vain kirkonpalveluskunta.
Kokeilun tavoitteita ovat:
- työaikojen joustavampi käyttö työn tarpeiden mukaan
- virka- ja työsuhteen erojen vähentäminen työajallisilla
- samanlaiset työaikakorvausjärjestelmät kaikille työajan piirissä oleville
- keskeytyneen työviikon pelisääntöjen yhtenäistäminen ja selkiyttäminen
Kokeiluun osallistuu muutamia hengellisen työn ammatteihin kuuluvia, joilla on työaika.
Keravalla kokeillaan moduuli-mallia
Keravan seurakunnan hengellisen työn ammattiryhmät aloittavat moduuli-mallin kokeilun. Kokeilu
alkaa 2014 vuoden alusta ja se on kaksivuotinen.
Moduuli –mallin idea on, että päivittäinen työaika muodostuu 2 tunnin moduuleista. Yhdessä työpäivässä on 4 moduulia, kuitenkin niin, että viikko työaika on 19 moduulia. Työaikaa noudatetaan myös
leirityössä.
Työaikakokeilun tavoitteena on
- työ- ja vapaa-ajan selkeämpi erottaminen
- työssä jaksaminen
- työn tuloksellisuuden parantaminen ja työn selkiyttäminen
- työn tasapuolisuus eri viranhaltijoiden välillä
- työn selkeämpi etukäteissuunnittelu
- esimiehen ja viranhaltijan yhteistyön edistäminen
Uusia kokeiluseurakuntia etsitään lisää. Jos kiinnostuit asiasta, ota asia puheeksi työpaikalla. Jos
kiinnostusta löytyy ja kirkkoherra puoltaa kokeiluun mukaan hakeutumista, hänen tulee olla yhteydessä asiasta Kirkon työmarkkinalaitokseen.
TYÖTTÖMÄT VOIVAT HAKEA VIRKISTYSRAHAA
Virkistysrahan myöntämisperusteet
♦ Virkistysrahaa voi hakea liiton jäsen, joka on ollut työttömänä yhtäjaksoisesti vähintään 6 kuukautta
ennen hakuajan päättymistä. Myönnettävän virkistysrahan määrä on 100 € / henkilö.
♦ Hakuaikoja on kaksi: ensimmäinen haku 31.3. ja toinen haku 30.9. mennessä. Hakemus tulee lähettää liiton toimistoon sähköpostilla knt(at)knt.fi tai osoitteella Kirkon Nuorisotyöntekijöiden Liitto, Ratamestarinkatu 11, krs 4, 00520 HELSINKI.
♦ Hakemukset käsitellään luottamuksellisesti ja päätöksestä ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Sivu 3
Hallituksen blogi
Kauko Huhtaluhta
Juurihoitoon vai riparille? No mieluummin kuitenkin riparille, toisaalta ei tämä nyt mikään taivas ole. Työtä, vaativaakin sellaista. Toisaalta aika mieluista oikeastaan. Kylvömiehen hommia. Vapaaehtoisesti
täällä olen niin kuin riparilaisetkin. Ei ole pakko. Paavalin sanoja mukaellen :” kaivaa en jaksa ja kerjuuta
häpeän, olen siis nuorisotyönohjaaja…” Ja asian toinen puoli; joskus täällä kuitenkin saa elää pienen
palan taivasta, keskellä jotain elämää suurempaa.
Viisitoistavuotiaan rippikoulutytön nauru helähtelee leirikeskuksen käytävällä. Ilo pursuaa tämän tuosta
nauruna ilmoille. Sellainen hän on aina ollut, iloinen, myönteinen, valmis kaikkeen kivaan ja haastavaa.
Ainakin viimeiset 8 vuotta, jotka olen hänet tuntenut. Voisipa aina säilyttää tuon ilon. Kasvun ja aikuisuuden keskellä, jospa elämänilo säilyisi. Ehkä näissä hetkissä on se pala taivasta joka auttaa jaksamaan.
Hetket, joissa nuoren elämänilo ja välittömyys vyöryy kaiken yli.
Rippikoulupoika haastaa minut näsäviisaudellaan otteluun. Keskeyttää aina kun on tilaisuus. Pyrkii sekoittamaan ajatukset joka välissä. Sitten hän taas pienemmässä porukassa juttelee kuin ihminen ihmiselle. Oma kärsivällisyyteni on koetuksella. Jaksanko olla se tukeva aikuinen, joka asettaa aidan oikeaan paikkaan ja tienviitat oikeaan suuntaan, sauvan käteen nuorelle miehelle. Jospa sitä ymmärrystä ja
malttia jostain tännekin jaettaisiin, työntekijällekin…
Vatsatauti ja kuume, siinä vasta on topakat leirikaverit työntekijälle. Missä kulkee se raja että pakkaan
kamppeeni ja lähden kotiin sairastamaan? Kyllähän täälläkin kykenee olemaan, mutta nyt vain olemaan.
Jos leirit olisivat lyhyempiä niin silloin ei ehtisi tarttuvat taudit saada niin suuria mittasuhteita. Mitä oikeasti menetettäisiin pidemmillä ennakkojaksoilla ja lyhyemmillä leireillä?
Tämän päivän työtä kertyy noin 16 tuntia, suunnilleen niin kuin muinakin leiripäivinä. Taidan saada onneksi nukkua suht rauhassa – vaikka ei sitä koskaan tiedä. Neljästä tällaisesta vuorokaudesta saan yhden ylimääräisen vapaapäivän, seitsemästä kaksi vapaata, sekä päivärahat. Liekö tuo kohtuullista. Ei
mielestäni. Toisaalta usein kirkon töissä kurkimme aidan taakse vihreämmille niityille ja katselemme
kateellisina kuntapuolen työntekijöiden leirietuja. Ne ovat aika paljon paremmat. En silti kokonaisuutena
haluaisi vaihtaa palkkaustani kunnan järjestelmään. Vanhalle karhulle sopii vapaus.
TYÖELÄMÄ SYKSYN AKAVA-PÄIVIEN TEEMANA—tule mukaan!
Akava-päivien teemana on tänä syksynä Työhön! Tilaisuuksissa käsitellään akavalaisten työelämää
eri puolilla Suomea: työllistymistä, työelämän laatua, työelämän rakenteita, työssä jaksamista ja työyhteisöjen tarpeita.
Akava-päiviä järjestetään syksyn aikana yhdeksällä paikkakunnalla ja niihin ovat tervetulleita kaikki
akavalaiset. Merkitse oman alueesi päivämäärä kalenteriin ja tule mukaan!
Akava-päivät syksyllä 2013:
24.9. Seinäjoki
3.10. Helsinki
10.10. Jyväskylä
30.10. Mikkeli
31.10. Lappeenranta
7.11. Hämeenlinna
12.11. Kajaani
28.11. Tampere
29.11. Oulu
Akava-päivien tarkemmat tiedot ja ohjelmat päivittyvät syksyn aikana osoitteeseen www.akava.fi/
akava-paivat
Sivu 4
TYÖELÄKEKUNTOUTUKSELLA ONNISTUNEITA TULOKSIA
Työeläkevakuuttajien tarjoama työeläkekuntoutus on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi vähentää työkyvyttömyyttä. Työeläkekuntoutuksen edut ovat nopeasti nähtävissä, sillä siihen käytetty raha saadaan takaisin, kun kuntoutettava jatkaa työssä kuntoutuksen ansiosta.
Työeläkekuntoutukseen osallistujien määrä ylitti 11 000 kuntoutujaa vuonna 2012. Heistä 64 % palasi
työelämään.
Lue lisää http://www.tela.fi/kuntoutustilasto2012
OPISKELIJAT JA NUORET TYÖNTEKIJÄT
Akavan, SAK:n ja STTK:n neuvontapuhelin toimii myös syksyllä
Akava, SAK ja STTK jatkavat kesäduunari-infon kaltaista nuorten työelämäneuvontaa myös syksyllä 2013. Nuorten duuni-info -niminen palvelu on toiminnassa seitsemän viikkoa 16.9.–1.11.
Infosta saa maksutta tietoa työelämän perusasioista puhelimitse, sähköpostilla
ja nettisivujen kautta. Neuvontaa annetaan arkisin kello 9–15 ja neuvojana toimii oikeustieteen ylioppilas Juha Koskinen.
Nuorten duuni-info on osa Ylen Nuorille. Nyt! -kampanjaa 28.8.–4.11.2013. Kampanjan kohderyhmä
ovat 15–25-vuotiaat syrjäytymisuhan alla olevat nuoret ja sen tavoitteena on saada 3 000 nuorta töihin tai aloittamaan opinnot. Lisäksi kampanja tavoittelee nuorille 10 000 uutta yritysten tarjoamaa työmahdollisuutta ja 2 000 uutta aikuista tukihenkilöä.
TARJOUKSIA JÄSENEDUT.FI –SIVUILLA
CDON.COM
Fujitsun kannettavat tietokoneet huippuhinnoin alk. 399 € ja kaupan päälle 50 € alennuskoodi, tietokonelaukku (arvo 9,99 €) sekä F-Securen antivirus -ohjelmisto (arvo 49,99 €).
Tarjous on voimassa 30.9.2013 saakka tai niin kauan kuin varastoa riittää. Jäsenedut.fi palvelusta
löytyy oma tilaussivu tuotteille ja 50 € arvoisen alennuskoodin saa myös tarjoushintaisiin tuotteisiin!
Tilauskoodi xY3YnyAk
BLUEBIIT.COM
Alennukset Bluebiit tablet-tietokoneista ja tarvikkeista jopa 40% - 50%, Jäsenedut.fi palvelusta löytyy
oma tilaussivu tuotteille. Tarjoukset ovat voimassa toistaiseksi.
Sivu 5
NUORISOTYÖHÖN VUONNA 1973
Reijo Takamaa
Naurua, kyyneleitä, tarinoita, muisteluja, huokauksia, halauksia ja vanhoja valokuvia, niistä on mukava kurssijuhla tehty. Valmistuimme kirkon nuorisotyönohjaajan (silloin – nuorisonohjaaja) ammattiin
vuonna 1973 Helsingin Evankelisessa Opistossa. Silloisen HEKin alttarilla meidät siunasi pastori
Seppo Suokunnas.
Yksi meistä, Ensio Orenius on kuollut. Partaharjulla 17-19.5.13 pidettyyn 40v juhlaan ilmoittautuivat
kaikki. Puolet meistä palvelee kirkkoamme kasvatuksen, diakonian tai papin tehtävissä. Toinen puoli
on löytänyt tiensä hoivan, perheterapian, tietotekniikan tai median parista. Joukostamme löytyy myös
keräilyn ammattilainen ja nojapyöräilijä.
Takarivi vasemmalta: Risto Tuomela, Markku Ruini, Reijo Takamaa, Kaisu Rauhala, Riitta Rouhiainen.
Keskirivi vasemmalta: Riitta Tilus-Lohman, Sirkka Kekki, Olli Pekkanen, Ulla Soikkeli.
Edessä vasemmalta: Aino Pesu, Maarit Jukkola.
Kuvasta puuttuu: Hannu Laaksonen.
Kuvaaja: Riitta Mikkonen
Tutustu liiton ja opiskelijajaoksen facebook-sivuihin
Löydät facebookissa liiton sivuston niin, että oman profiilisivusi yläosassa kohtaan Etsi ihmisiä, paikkoja ja asioita laitat liiton koko nimen Kirkon Nuorisotyöntekijöiden Liitto. Liiton facebook-sivulla
pääset seuraamaan päivittäisestä uutisvirrasta kirkon nuorisotyöntekijöitä kiinnostavia ajankohtaisia
teemoja. Tykkää itse ja kutsu mukaan muita jäseniä!
Liiton opiskelijajaoksella on omat facebook-sivut. Ne löytyvät, kun kirjoitat hakuun KNT opiskelijajäsenet.