JSM 2014 - Voimisteluseura Kieppi ry

KIEPPI
KILPAILUOHJELMA
TYTTÖJEN
TELINEVOIMISTELUN
SM-KILPAILUT
SEKÄ KILPA- JA
N
MAAJOUKKUELINJAN
LUOKKAKILPAILUT
5.–6.4.2014
TÖÖLÖN KISAHALLII
HELSINKI
JSM 2014
PUHEENJOHTAJAN
TERVEHDYS
ONI varmaan tuntee vanhan intialaisen aforismin kahdesta kivenhakkaajasta. Kivenhakkaajat
työskentelevät aamuruskosta auringonlaskuun suorittaen fyysisesti raskasta ja yksitoikkoista
tehtävää. Miehet ovat suurin piirtein samanikäisiä, mutta toinen heistä näyttää vanhalta ja
väsyneeltä, kun taas toinen nostaa hakkuaan korkeilla kaarilla ja viheltelee työskennellessään.
Eräänä päivänä paikalle sattuu muukalainen, joka kysyy molemmilta työmiehiltä mitä he oikein tekevät työkseen. Ensimmäinen mies kertoo hakkaavansa kiviä. Toinen miehistä toteaa kysyjälle silmät
loistaen: ”Minä rakennan Taj Mahalia”.
Telinevoimistelu kilpatasolla vaatii rankkaa harjoittelua. Lukemattomia tunteja vaativia harjoitteita, niin
räjähtävää kuin staattistakin energiaa, harjoitussalin ulkopuolellakin kurinalaista elämää. Verta, hikeä – kyyneleitäkin. Ilman unelmia
työ varmasti tuntuu ainakin välillä raskaalta.
Tämän viikonlopun aikana toivottavasti mahdollisimman moni
nuori juniorivoimistelija saa nähdä miltä ”oman mielikuvituksen Taj
Mahal” näyttää! Saamme yhdessä jakaa mahdollisimman monta
onnistumisen elämystä ja nähdä unelmien toteutuvan.
SAAMME
Tämän viikonvaihteen kisojen järjestävän seuran, VoimisteluYHDESSÄ JAKAA
seura Kiepin, toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot
MAHDOLLISIMMAN ja urheilun reilun pelin periaatteet. Toimintamme tavoitteena on
laaja-alaisen ja tasa-arvoisen liikuntakulttuurin sekä elinikäisen
MONTA
liikunnallisen ja terveellisen elämäntavan edistäminen. TarjoamONNISTUMISEN
me lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuuden monipuoliseen
ELÄMYSTÄ”
voimistelun harraste- ja kilpatoimintaan. Panostamme toiminnassamme laadukkaaseen ja kokonaisvaltaiseen valmennukseen, jota
toteutetaan huipputason ammattivalmentajien ja innokkaiden tuntiohjaajien toimesta.
Lasten ja nuorten kohdalla haluamme olla mukana varmistamassa, että terveyden kannalta riittävä
annos viikkoliikuntaa saadaan mahdollisimman laadukkaasti ja turvallisesti. Kolmen liikkuvan nuoren
äitinä pidän tärkeänä, että seura tarjoaa liikunnan lisäksi myös muita mukavia elämyksiä. Olen myös
varma siitä, että voimisteluryhmissämme syntyy elinikäisiä ystävyyssuhteita.
Suurkiitokset kaikille valmentajille siitä pyyteettömästä työstä, jota te olette tehneet, toivotan teille
jaksamista jatkossakin. Toimintaamme ei kuitenkaan pyöritetä ilman vapaaehtoistyötä. Viikonlopun kisojen laittaminen pystyyn on vaatinut myös paljon työtä. Useimmat meistä vapaaehtoisista olemme liikkuvien nuorten vanhempia. Uskallan väittää, että monelle meistä Taj Mahalimme ovat oman jälkikasvun
loistavat silmät. Toivottavasti tuikkivia katseita näemme kaikkien kisan osanottajien osalta!
Toivon, että seuramme edustusurheilijat saavuttavat kisoissa menestystä, mutta samalla tarjoamme
erinomaisesti organisoidun tapahtuman kaikkialta Suomesta tuleville kilpasiskoille.
M
”
Iloisin voimisteluterveisin,
Piia-Noora Kauppi
JSM 2014
VOIMAA, VAUHTIA JA VOLTTEJA!
VOIMISTELUSEURA KIEPPI - TELINEVOIMISTELUA KAIKILLE
VOIMISTELUSEURA KIEPPI RY on helsinkiläinen voimisteluseura,
jonka toiminta käynnistyi vuoden 1990 alussa.
Kiepissä voi treenata telinevoimistelua vauvasta vaariin. Nuorimmat voimistelijamme ovat 1–3 -vuotiaita taaperoita, jotka jumppaavat yhdessä vanhempiensa
kanssa eikä yläikärajaa ole! Aikuisryhmät kasvattavat suosiotaan vuosi vuodelta.
Harrastelijaryhmiemme tavoitteena on antaa käsitys telinevoimistelun mahdollisuuksista ja opettaa lajin perustaidot erilaisia temppuja opetellen ja leikkien.
Näissä ryhmissä kiinnitetäänkin enemmän huomiota liikunnan riemuun ja uuden
oppimiseen kuin suorituspuhtauteen.
Harrastevoimistelun lisäksi tarjoamme tytöille mahdollisuuden tavoitteelliseen
kilpavoimisteluun sekä telinevoimistelussa että TeamGymissä. Poikien kilparyhmäkin on suunnitteilla. Se kootaan ja aloittaa harjoittelun suurella todennäköisyydellä syksyllä 2014. Tyttöjen telinevoimistelun kilparyhmiä on seurassamme
viisi, harrastekilparyhmiä yksi ja TG-ryhmiä kaksi. Näissä ryhmissä harjoittelee
melkein 70 6–16 -vuotiasta tyttöä. Kieppiläiset ovat edustettuina myös Suomen Voimisteluliiton naisten telinevoimistelun valmennusryhmissä: Kiepillä on
kaksi edustajaa sekä naisten että tyttöjen (JEM- ja EYOF -ryhmä) maajoukkueringeissä. Maajoukkueen esivalmennusryhmään (nk. minoriryhmä) kuuluu viisi
kieppiläistä telinevoimistelijaa.
KIEPIN RYHMÄT KEVÄÄLLÄ 2014
5 KILPARYHMÄÄ eli K1&2, K3, K4, K5 ja K6.
HARRASTEKILPARYHMÄ
TEAMGYM 1 kilpailee 4.lk:ssa yhdessä Alppilan Salamien TG-joukkueen
kanssa muodostetussa yhdistelmäjoukkueessa. Joukkue kilpailee keväällä
SM-kilpailujen juniorisarjassa.
TEAMGYM 2 eli Platinium kisaa 2.lk:ssa.
HARRASTERYHMÄT eli Taaperot ja tenavat, Lasten ja nuorten ryhmät
sekä Aikuisryhmät
Keväällä 2014 tyttöjen ja poikien harrasteryhmiä on 13, aikuisten Jumbo-ryhmiä
4, iltapäivän Kieppikouluja 2, Haagan peruskoulussa järjestettäviä Kieppikouluja 2 ja Helsingin kaupungin kanssa järjestettäviä Easysport-iltapäivätunteja
2 eli viikkotunteja 23! Lisäksi Kieppi tarjoaa telinevoimistelua kohdennettuna
valmennuksena Helsingin Luistelijoille ja Oopperan Balettikoululle.
JSM 2014
KILPAILUJEN AIKATAULU
LU
LA 5.4.2014
KLO 11.00
KLO 15.00
KLO 18.00
JSM-kilpailut
D -luokka (n+v)
E- ja F-luokka
4-ottelu ja telinefinaalikarsinta
Kilpalinja
Kilpalinja
SU 6.4.2014
KLO
KLO
KLO
KLO
11.00
13.30
15.00
17.00
JSM-kilpailut
B-luokka (n+v)
2. – 5. luokka
C –luokka (n+v)
Telinefinaalit (karsinnan 8 parasta/teline)
Kilpalinja
Maajoukkuelinja
Kilpalinja
ESITTELYSSÄ KIEPIN JSM-EDUSTAJAT
SIIRI
SAUKKONEN
Syntymävuosi
2000
Aloittanut voimistelun
2004
Maajoukkueessa
Minorit 2011-2012
JEM 2012-2013
Suosikkiteline Puomi
Tavoite JSM-, JPM- ja JEM-kisat
REBECCA
SINKKONEN
Syntymävuosi
1999
Aloittanut voimistelun
2007
Maajoukkueessa
Minorit 2011, EYOF 2012
Suosikkiteline Nojapuut
Tavoite
JSM-, JPM- ja JEM-kisat
JSM 2014
TYTTÖJEN TELINEVOIMISTELUN
SM-KILPAILUIDEN SUORITUSJÄRJESTYS LA 5.4.2014
RYHMÄ 1
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
HY-NO-PU-PE
Riina Kaleva
Eeva Tervomaa
Lotta Pitkänen
Anna Fihlman
Monica Sileoni
Rebecca Sinkkonen
Siiri Hakopää
Siiri Saukkonen
Sonja Heliö
RYHMÄ 2
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
1999
1999
1999
2000
2001
2000
1999
1999
2000
2001
OP
TuUL
OP
STVK
OP
EsTT
TuUL
EsTT
TuUL
EsTT
PU-PE-HY-NO
1. Teresa Räisänen
2. Sofia Silfverberg
3. Josefin Ekman
4. Tia Kallio
5. Aada Asikainen
6. Alisa Niskanen
7. Essi Hyvärinen
8. Ada Koistinen
9. Anna Kapanen
10. Salla Rudnäs
RYHMÄ 4
EsTT
AS
EsTT
TV
EsTT
Kieppi
OP
Kieppi
OP
NO-PU-PE-HY
1. Fanni Hakopää
2. Laura Jäkälä
3. Peppi Penttilä
4. Emma Valmari
5. Jessica Laitio
6. Ella Kettunen
7. Nora Murtonen
8. Anna Salmi
9. Helmi Murto
10. Tira Kuitunen
RYHMÄ 3
2000
2000
1999
1999
1999
1999
2001
2000
1999
1999
1999
1999
2001
2001
1999
1999
1999
2000
1999
VTT
AS
VTT
AS
VTT
AS
KRV
JyVo
KRV
FIF
PE-HY-NO-PU
Emmaleena Hietamies
Wilma Malin
Milla Onkamo
Olivia Vanto
Essi Kuitunen
Ida Hellsten
Suvi Tuuli Partanen
Meri Heikura
Isabella Ahlblad
2001
2001
2001
2001
1999
2001
2000
2001
2001
VSK-U
TV
VSK-U
TuUL
VSK-U
OP
VSK-U
OP
STVK
Hyppy
Nojapuut
Puomi
Permanto
Yht.pist
JSM 2014
12.-18.7.
2015 Helsinki
GYMNAESTRADA,
MONIPUOLINEN VOIMISTELUN
SUURTAPAHTUMA
Gymnaestrada on joka neljäs vuosi järjestettävä, kansainvälisen
voimisteluliitto FIG:n auktorisoima maailmanlaajuinen voimistelufestivaali. Gymnaestrada järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa
12.-18.7.2015. Tapahtuma kokoaa Helsinkiin 25 000 voimistelun
ystävää 50 eri maasta, ja on kansainväliseltä osallistujamäärältään
suurin Suomessa koskaan järjestetty tapahtuma.
Osallistu – Koe – Hämmästy - Ihastu
Make the Earth move!
JSM 2014
Tapahtuma kokoaa yhteen kaiken ikäisiä
voimistelijoita ja voimistelusta kiinnostuneita,
aina harrastajista huippuihin. Seitsemän päivän
aikana Helsingissä on tarjolla kaikki voimistelun
upeat lajit erilaisten esitysohjelmien muodossa.
Viikon aikana on mahdollista osallistua, kokea
ja nähdä tapahtuman avajaiset, päätösjuhla,
kenttänäytöksiä, hallinäytöksiä, lavaesiintymisiä
sekä kaupungille sijoittuvia oheistapahtumia.
Kuva: WG-2011-Florian Aeby
Gymnaestradan aikana pääkaupunkiseutu muuttuu
valtavaksi voimisteluareenaksi. Tapahtuman pääpaikat
ovat Messukeskus ja Olympiastadionin ympäristö.
Olympiastadionin, Sonera Stadiumin, Jäähallin ja
Töölön kisahallin lisäksi voimistelua on mahdollista
nähdä ympäri pääkaupunkiseutua: eri kaupunkilavoilla, kaduilla ja puistoissa.
Kiinnostuitko? Lähde mukaan!
Seuraa tapahtumaa:
www.wg-2015.com
www.gymnaestrada.fi
www.facebook.com/wg2015Helsinki
World Gymnaestrada 2015 Helsinki Office:
Hämeentie 105 A, 00550 Helsinki
Puh. 045 138 2206
[email protected]
Kuva: Volker Minkus/FIG
EUROPRESS on pohjoismaiden johtava jätteenkäsittelylaitteiden valmistaja.
Europress tarjoaa kokonaisvaltaista asiakaspalvelua, johon kuuluu jätehuollon
suunnittelu, erikoismitoitukset, jätehuoltolaitteiden valmistus, toimitus, asennus,
huollot ja muutostyöt sekä käyttäjäkoulutus. Palvelukokonaisuus sovitaan yhdessä asiakkaan kanssa. Europress on vahva
kotimainen yhteistyökumppani, joka huomioi ratkaisuissa, valmistuksessa ja kehityksessä asiakkaansa.
Europress Group Oy
Huhtimontie 16-18
04200, Kerava
020 737 3100
www.europress.fi