Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 2/2014 ILSSI

PILSSI
Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 2/2014
Tässä numerossa:
Toimisto kesäksi Myllysaareen
Kevätkokous
Kilpailukausi alkaa
Junioreiden toimintamuutoksia
Muista katsastukset
Kommodorin sana
Kevätkokous ja lipunnosto
Myllysaaresta on tulossa seuran hermokeskus
N
äin siinä sitten kävi, ettei kunnon talvi
saapunut tänne Etelä-Suomeen. Kevätkin on useamman viikon etuajassa ja ainakin
Niemessä on nähty innokkaimpia kippareita
veneitään kunnostamassa tulevaan kauteen.
Vuodenvaihteen jälkeen on paljon tapahtunut.
Matti Jaro on jäänyt viettämään ansaittuja eläkepäiviä ja Helena Ikonen on ottanut hienosti
toimiston haltuunsa. Pitkäjänteinen juniorityömme on huomattu ministeriötasolla asti ja
LPS:n junnutyölle on myönnetty OKM:n palkkatukea. Tuki mahdollisti määräaikaisen junioripäällikön palkkaamisen ja tehtävään valittiin
hyvien hakijoiden joukosta Helena Kämäräinen. Helenalla on vankka kokemus urheilujärjestötoiminnasta, nuorten parissa touhuamisesta
ja hän omaa monipuolisen liikuntataustan.
Myllysaaresta on tulossa seuran hermokeskus, kun toimisto siirtyy kesän ajaksi Vesijärvenkadulta Myllysaareen. Saaren kunnossapidosta tulee vastaamaan viime kesän tapaan
Kari Kaartti ja tämän mahdollisti Lahden
Työttömät ry, joten iso kiitos heille. Myllysaaressa tullaan näkemään entistä enemmän vipinää ja vilskettä, sillä junnu- ja kilpailutoiminta
lisääntyy merkittävästi, kesäteatteri alkaa pyöriä kesäkuusta elokuuhun ja paljon muutakin
mukavaa toimintaa on luvassa.
Ykskoivua on parina viime vuonna siistitty ja rakennuksia kunnostettu, joten paikka on
varsin hienossa kunnossa. Hommaa kuitenkin
jatkossakin tulee riittämään, sillä rakennukset
ja laiturit poijuineen vaativat jatkuvaa huoltoa.
Saari-isäntä Matti Laaksonen varmasti keksii
monen moista hommaa, joten mukavia talkootöitä on tiedossa.
Hökän saunasaaren laituri valmistui jo syksyllä ja uusi vessa/vajayhdistelmä on viimeistelyä vaille valmis. Tänä kesänä Sakke Oinosen johdolla ryhdytään kunnostamaan huvilaa,
josta on tarkoitus tehdä mukava kokoontumistila huonojen kelien varalle.
Olemme panostaneet ja investoineet viimevuosina todella paljon erilaisiin tarvehankintoihin ja rakennusprojekteihin. Kaikesta huolimatta seuran talous on hyvällä mallilla. Tiukalla
kuluseurannalla ja talkootöitä tekemällä tulemme varmasti pärjäämään ja saamme pidettyä
paikat siisteinä ja hyvässä kunnossa.
Huom! Katsastamattomalla veneellä ei ole
perälipun käyttöoikeutta, eli muistakaa katsastaa veneet ajoissa! Peruskatsastus 30.4 mennessä ja vuosikatsastusten päivämäärät sekä
katsastuspaikat löytyvät seuran nettisivuilta.
Lahden Purjehdusseura ry:n
sääntömääräinen kevätkokous
järjestetään maanantaina 28.4.2014 klo 19.00 Myllysaaressa.
Käsiteltävät asiat:
1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina.
2. Todetaan läsnä olevat seuran jäsenet.
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
4. Esitetään kokoukselle vuoden 2013 toimintakertomus, tuloslaskelma ja
tase sekä tilintarkastajien lausunto.
5. Päätetään tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta ja vastuuvapauden
myöntämisestä hallituksen jäsenille ja muille tilivelvollisille.
6. Päätetään asioista, jotka hallitus kokoukselle esittää.
7. Käsitellään muut kokouskutsussa esitetyt asiat.
8. Käsitellään muut kokoukselle esitettävät asiat.
Kahvitarjoilu, tervetuloa!
LPS:n lipunnosto
Mukavaa kevättä!
katetaan perinteiseen malliin 1.5.2014
klo 12-13.30 ja klo14-15.30
LPS:n jäsenille aterian hintaan
kuohuviinilasillinen ja aterialle yksi annos
viiniä tai olutta
Pekka Jaakkola
Kommodori
Vappulounas noutopöydästä
Toimiston yhteystiedot ja aukioloajat
Toimintasihteeri Helena Ikonen
Toimisto avoinna ma–ti klo 10–16, ke klo 9–17, to–pe suljettu
Osoite: Vesijärvenkatu 74 B, 15140 Lahti
Puhelin: 044 069 8450
Sähköposti: [email protected]
Pankkitili: Nordea 228038–41890
IBAN: FI85 2280 3800 0418 90 BIC: NDEAFIHH
Juniorivastaava Helena Kämäräinen, 044 769 8450
Pilssin taitto: Anja Kallio
Kannen kuva:Soili Hirvonen
Pilssi 2/2014 2
www.lahdenpurjehdusseura.fi
Vappulounas
Aterian hinta 40,00 / yli 12v ja
20,00/ 3-12v sekä alle 3v veloituksetta
pöytävaraukset 29.4.2014 mennessä
info(at)myllysaari.fi tai 040 577 23 22
Vuoden 2014 veneilykausi avataan
virallisesti Lipunnostolla Myllysaaressa
torstaina 1. toukokuuta kello 14.
Tervetuloa!
Äitienpäivänä 11.5. LPS:n jäsenetuna
sunnuntaihin 4.5.2014 asti kaksi aikuista
yhden aterian hinnalla tilaukset ja varaukset 4.5.2014 mennessä 040 577 23 22
www.lahdenpurjehdusseura.fi
Pilssi 2/2014 3
Kilpailutoiminta
Kilpailutoiminta
Kilpailuavustukset HAUSSA!
Leha, Juha Lehtinen
”Wapun jälkeen, jos LPS:n hallitus suo,
jaetaan jälleen toimintatukea ja kilpailuavustuksia; ja julistetaan siis
täten hakemusten täyttö alkaneeksi kehoittamalla kaikkia seuran kilpailevia jäseniä
tämän tapahtuman huomioimaan sekä muutoin asiallisesti ja tarmokkaasti toimeen ryhtymään,
sillä se, joka tästä ajankohdasta myöhästyy viivyttelemällä taikka muilla kommelluksilla,
on raskauttavien asianhaarainvallitessa syypää siihen päätökseen,
jonka seuran hallitus kustakin rikkeestä ja rikkomuksesta erikseen säätää.”
Riemullista kevätaikaa seuran kaikille jäsenille!
SÄÄNNÖT KILPAILUAVUSTUSTEN HAKEMISESTA 2014
LPS
tukee seuran kilpapurjehtijoita ja
kilpailuihin osallistuvia venekuntia
vuosittain mahdollisuuksiensa mukaan. Kilpapurjehdustoimikunta tekee seuran hallitukselle esityksen kilpailuavustusten jakamisesta
kaudelle 2014 saapuneiden hakemusten perusteella. Esitykseen tulevat vain ne veneet ja
venekunnat, jotka ovat jättäneet hakemuksen
ajallaan. Seuran hallitus tekee päätöksen jaettavien kilpailuavustusten määrästä.
Kilpailuavustuksia voivat hakea kaikki
Lahden Purjehdusseuraa edustavat purjehtijat sekä kevyt- että köliveneluokissa. Vuoden
2014 anomusten myöntämisperusteissa painotetaan junioripurjehtijoita.
Kilpailuavustukset on toimitettava seuran toimistoon 30.4.2014 mennessä.
LPS:n Ranking-sarjat
P
Leha, Juha Lehtinen
urjehduskausi aloitetaan kilpailutoiminnan
osalta kiivaasti henkiin herätetyn LPS:n
ranking-sarjalla. Seuran tehtäviin kuuluu purjehdukseen olennaisesti kuuluvan kilpailutoiminnan edistäminen ja niinpä tällä kaudella
otetaan käyttöön kaksi erillistä Ranking-sarjaa.
Molemmat sarjat ovat avoimia myös muiden
seurojen purjehtijoille. Kevään aikana LPS:n
nettisivuille kilpapurjehdus-kohtaan ilmestyy
ranking-sarjojen kilpailukutsut (NOR=Notice
of Race) ja kilpailuohjeet (SI=Sailing Instructions).
Keskiviikkoranking
Myllysaaressa
Torstairanking Padasjoella
Viime kaudella junioritoiminta aktivoitui siinä määrin, että on aika jälleen järjestää
junnujen keskiviikkokisat. Osallistuvat luokat pääasiassa Optimisti ja Zoom8. Aktiiviset vanhemmat, valmentajat ja junioriohjaajat
järjestävät kilpailut alla lueteltuina päivämäärinä:
Toukokuu: 14., 21. ja 28.
Kesäkuu: 4. ja 11.
Elokuu: 6., 13., 20. ja 27.
Syyskuu: 3., 10. ja 17.
Laituriparlamenttien kyselyhaastattelujen
perusteella myös isommille veneille. Niinpä
torstaisin järjestetään LYS-tasoituskilpailu Padasjoen sataman edustalla ja lähialueella. Tästä on näppärä jatkaa vaikka suoraan viikonlopun viettoon Päijänteelle. Kilpailua ennen ja
sen jälkeen voidaan keskustella kilpapurjehduksesta ja siihen liittyvistä asioista. Rankingin on tarkoitus olla myös opetuksellinen, joten yhteistyötä ja vuorovaikutusta on tarjolla.
Toukokuu: 29.
Kesäkuu: 5. ja 12.
Elokuu: 14. ja 21.
Tulkaahan mukaan skabaan ja seuraamaan aktiivista seuratoimintaa!
Lisätietoja ja ohjeita sekä hakulomakkeet löydät
http://www.lahdenpurjehdusseura.fi/kilpailutoiminta/kilpailuavustukset/
Huomatkaa siis, että hakemusten vastaanotto on alkanut.
CasseliRace avaa
kilpailukauden
Kilpailupäällikkö Joonas Sovinen
V
esijärvellä 23.5.–25.5. purjehdittava CasseliRace avaa tänäkin vuonna virallisen
ranking-sarjan kuudelle eri veneluokalle. Vanhojen tuttujen H-vene-, 505-, Vikla- ja Lightning-luokkien lisäksi Melges24- ja Zoom8luokat avaavat kilpailukauden toukokuussa.
Kahdella radalla on viikonloppuna säpinää,
H-vene-, Vikla-, Lightning- ja Melges24-luokat ajavat samalla ns. isojen veneiden radalPilssi 2/2014 4
la Enonsaaren eteläpuolella ja Zoom8-luokka
ajaa omat kilpailunsa lähempänä sataman aallonmurtajaa. Ravintola Casselin ja Sibeliustalon satama toimii kilpailukeskuksena kaikille
veneluokille. CasseliRacen kanssa samaan aikaan on paljon muutakin tapahtumaa satamassa. Järvipelastajat juhlivat pyöreitä vuosia ja
samalla kastavat uuden pelastusaluksen aktiivitoimintaan.
CasseliRacen järjestelyt tarvitsevat vapaaehtoisia seurastamme, kahden radan poijuveneet,
kaksi lähtö/maali-alusta ja kilpailutoimisto tarvitsevat noin 25 vapaaehtoisen tiimin. Kaikkia
vapaaehtoisia meillä ei vielä ole, joten ilmoittauduthan mukaan, jos aikataulusi sallivat.
www.lahdenpurjehdusseura.fi
Etelä-Päijänteen Ranking
K
ilpapurjehdusta, yhteisöllistä retkipurjehdusta tai jotain siltä väliltä. Päijänteen
eteläpäässä on tehty paljon hyviä asioita purjehdusharrastuksen edistämiseksi. Erityisen
hienoa on se, että tähän on pystytty useiden
seurojen yhteistyöllä. Junnujen jollatoiminnan
lisäksi on myös köliveneiden kilpailutoiminta
saatu viritettyä uudelleen aktiiviseksi.
Tärkeä osa on Etelä-Päijänteen Rankingsarjalla. Kyseessä on viidestä matkapurjehduskilpailusta koostuva sarja, jossa jokaisen
osakilpailun lisäksi palkitaan kokonaisvoittaja. Lopputuloksiin lasketaan kultakin veneeltä neljä parasta kilpailua. Kokonaisrankin-
Petri Ojala
gin voittajalle jaetaan kiertopalkintona hieno
Tehinsilmän pienoismalli.
EPR:n historian aikana, jokaisena viitenä
kesänä pysti on matkannut eri osoitteeseen.
Viime kesäksi päätettiin luopua alkuperäisestä
”kilpa-lys” ja ”perhe-lys” sarjasta ja jakaa veneet lys-tasoituskertoimen perusteella kahteen
luokkaan. Isoon luokkaan kuuluvat veneet,
joiden lys-luku on 1,15 tai yli. Tänä kesänä
jatketaan samaan tapaan.
Perheluokan idea oli, että siihen kuuluvat
veneet eivät käytä spinaakkeria. Osallistujamäärät jäivät kuitenkin niin pieneksi, että
luokasta luovuttiin. Perhemiehistöjen osallis-
www.lahdenpurjehdusseura.fi
Pilssi 2/2014 5
Kilpailutoiminta
Kilpailutoiminta
Kesän 2014 kilpailut: ne jatkuvat
ainakin osalla pikkutunneille saakka. Varsinainen kilpailu alkaa yleensä klo 11
ja kestää tyypillisesti 2–4 tuntia.
Kilpapurjehdus on erinomainen tapa saada purjehdusharrastuksesta enemmän irti. Tapahtumissa on helppo saada purjehdusystäviä
yli seurarajojen ja useimmat oppivat purjehduksestakin jotain uutta. Aina ei tarvitse edes
omaa venettä. Veneiden kasvettua on monella
puutetta miehistöstä. Toiveissa olisi vielä joku
seurojen yhteinen gastipörssi. Tällä tavalla
olisi helpompi yhdistää miehistöttömät veneet
ja veneettömät miehistöt. Rohkeasti mukaan
kokeilemaan. Aika harvalla kilpailut ovat jääneet yhteen.
Seura/lähtösatama
Kuva Juha Lehtinen
tumiskynnys haluttiin edelleen pitää matalana esimerkiksi sillä, että venekunnat saivat
ilmoittaa käyttämänsä purjevarustuksen vasta
kilpailupäivänä. Tämä aiheutti kuitenkin paljon laiturikeskusteluja taktikoinnista. Tänä
kesänä palataan normaaliin kolmen vuorokauden aikarajaan. Tämähän mahdollistaa
edelleen perhe- tai vajaalukuisille miehistöille ilmoittautumisen ilman spinaakkeria
(tai genuaa). Viiden kilpailun sarjaan mahtuu
yleensä kaikenlaisia olosuhteita.
Vaikka osa kilpailijoista on ainakin puolitosissaan on ilmapiiri kilpailuissa rento sekä
henki hyvä. Tärkeät jatkeet kisalla ovat saunassa ja grillipaikoilla tapahtuvat jälkipuinnit
ja muut purjehdukseen liittyvät puheet. Usein
Kelventeen kierto 14.6. LPS/Ykskoivu
Korea-Varpunen 28.6.Heips/Kallioinen
Päijätsalon purjehdus 12.7. (+päm 13.7.) Teps/Ilola
Pirttisaareen purjehdus 2.8.
APS/Karisalmi
Punapään kierto 16.8.
HVS/Hirvisaari
Melges 24 veneet mukana Casseli Race’ssä
Leha, Juha Lehtinen
Y
Kuva: Heli Ojala
Pilssi 2/2014 6
www.lahdenpurjehdusseura.fi
ksi maailman kovatasoisimmista köliveneluokista tekee uuden aluevaltauksen osallistumalla tämänvuotiseen LPS:n järjestämään
Casseli Race –purjehduskilpailuun.
Melgesiä purjehditaan maailman rankingtasolla kahdessa sarjassa; ammattilaissarjana
ja amatöörisarjana. Noin kymmenesosa purjehtijoista maailmantasolla on ammattilaisia.
Tavallaan Melges 24 viettää juhlavuottaan,
sillä ensimmäiset veneet saapuivat Suomeen
vuonna -94 Thelenin veljesten maahantuomana. Aiemmin veneitä on nähty näillä vesialueilla mm. Päijännepurjehduksessa. Ja lisäksi
LPS:n venerekisterissäkin on yksi tällainen
”silitysrauta”-raaceri Ahosen Ollin omistuksessa.
Tämä reilu 7 metrin pituinen vene painaa
vain n. 800 kg, jota siivittää surffeihin yhteensä liki 89m2:n purjepinta-ala. Luokkasään-
töjen mukaan veneen miehistön koko on 4-5
purjehtijaa. Veneen nopeudesta antaa hyvin
kuvaa LYS-tasoitusluku, joka on 1,27.
”Näitä yksityyppiluokan veneitä on maailmalla n. 800. Suomessa ja Virossa purjehditaan yhdistettyä ranking-sarjaa ja kisoista osa
purjehditaan Suomessa ja osa Virossa. Lisäksi osa venekunnista kiertää muita kansainvälisiä kilpailuja, kuten muiden Pohjoismaiden
mestaruuskilpailut sekä EM ja MM-kilpailut.
”Tänä vuonna EM-kisat purjehditaan toukokuun alussa Balatonilla ja sieltä jatkamme
Casseli Raceen” kertoo Suomen luokkaliiton
puheenjohtaja Tomi Hakola ja lisää ”Meidän
tavoitteenamme on houkutella mukaan uusia
purjehtijoita tähän vaativaan ja vauhdikkaaseen luokkaan ja haluamme kisata siellä, missä
on hyvin järjestetyt regatat ja paikalla muitakin purjehtijoita”.
www.lahdenpurjehdusseura.fi
Pilssi 2/2014 7
Kilpailutoiminta
Kilpailutoiminta
Purjehdusta laiturilta
LPS -päivä
Leha, Juha Lehtinen
Leha, Juha Lehtinen
T
iesitkö, että Myllysaaressa voi harrastaa
purjehdusta laiturilla istuskellen?
Yksi
kansainvälisen
purjehtijaliiton,
ISAF:n hyväksymistä kilpailumuodoista on
radio-ohjattavien veneiden väliset kilpailut.
Yksi laajimmin levinneistä ja kustannuksiltaan halvin näistä RC-veneluokista on Micro
Magic. Lahden Purjehdusseuraankin on näitä
veneitä rantautunut ja osa jäsenistöstä on kilpaillutkin luokassa menestyksekkäästi useita
vuosia. MM-purjehtijat ovat myös pitäneet kilpailujaan niin Lahden uimahallissa kuin Myllysaaressakin.
Nyt seura on hankkimassa jäsenistön käyttöön kahta venettä, jotka ovat vapaassa käytössä Myllysaaressa ainakin lipunnoston ja lipunlaskun välisen ajan. Mikko Ryymin, joka
itse on yksi luokan aktiiveja, on lupautunut
kokoamaan nämä rakennussarjana hankittavat
veneet.
Veneiden käyttösäännöt ovat nähtävissä
vahtituvassa/seuran kesätoimistossa, josta ve-
lokuun ensimmäinen viikonloppu 2.-3.8.
on tänä vuonna varsin tapahtumarikas.
Puuveneregatta purjehditaan juhlallisesti jo
kymmenennen kerran ja seuran mestaruuskilpailujen yhteydessä purjehditaan lisäksi Optimistijollien valtakunnallisen kadettisarjan
kilpailu.
Puuvenekaunottaret rantautuvat Myllysaareen eskaaderiltaan perjantai-illan aikana,
jolloin aktiviteetti seuramme päätukikohdassa alkaa viikonloppua kohti lisääntyä. Viime
vuonna herätettiin henkiin ajatus seuran mestaruuskilpailuista usean vuoden tauon jälkeen
ja kilpailut purjehdittiinkin suuren innostuksen
vaikuttamana. Tänä vuonna mukana ovat jälleen samat luokat; Optimisti, Zoom8 ja Laser.
Ja lisää elämää tuovat kadettisarjan kilpailuun
osallistuvat optipurjehtijat, joita odotetaan paikalle 30-40 junnua tukijoukkoineen.
Päivän kilpailujen ja oheistapahtumien jälkeen LPS päivä huipentuu regattaillalliseen,
jolloin palkitaan puuveneregatan kilpailuosuuden voittaja ja kaunein tapahtumaan osallistunut vene. Seuran mestaruuskilpailuun osallistujat ja optikadetit jatkavat purjehduksiaan
vielä sunnuntaina.
Seuran jäsenet ovat tervetulleita osallistumaan päivän tapahtumiin joko Myllysaaressa
viihtyen tai osallistuen tapahtuman järjestelyihin. Puuveneregatan järjestelyjä hoitaa Marko
Aalto ja mestaruuskisoja sekä optikadetteja
Panu Päivärinne. Voit osallistua apunamme
esimerkiksi Puuveneregatan radan rakentamiseen poijuveneessä, mestaruuskilpailujen
tuloslaskentaan tai optikadettien lähtöveneessä lippumiehenä… Tai sitten halutessasi voit
seurata kisoja ja tapahtumia järveltä! Luvassa on kuitenkin mukavaa yhdessäoloa LPS:n
malliin.
Kuvat Pepe Korteniemi
Pilssi 2/2014 8
www.lahdenpurjehdusseura.fi
Tervetuloa messiin!
Kuvat Pepe Korteniemi
E
neet voi myös lainata. Normaalin Myllysaaren
käytön lisäksi veneet ovat mukana seuran järjestämissä kilpailutapahtumissa, Lohisopalla
ja Naumin leirillä.
Sitten vaan Myllysaareen kokeilemaan taitojaan radio-ohjattavien veneiden parissa. Vapaasti on myös kokeiltavissa, mikäli ohjaimen
kantama riittää Paviljongin terassilta… Merkkitilanteet ovat kiehtovia ja helpoksi purjehduksen tekee, kun kanssakilpailijalle voi huutamatta vain puheäänellä todeta:
”STYYRAA tai TILAA MERKILLÄ!”
www.lahdenpurjehdusseura.fi
Pilssi 2/2014 9
Kilpailutoiminta
Puuvenetoimikunta
Lahden Puuveneregatalle vuosikymmen täyteen
42. Päijännepurjehdus palaa juurilleen
Kuva Jarmo Kallio
K
T
änä kesänä 42. Päijännepurjehdus palaa
takaisin juurilleen. Heinäkuun 17.–20.7.
viikonloppuna purjehdittava kilpailu lähtee
Jyväskylän Juurikkasaaresta. Kilpailua edeltää
tänäkin vuonna PrePäitsi-jollakilpailut, jossa
purjehditaan mm. optimistijollien-kadettikilpailu. Viime vuoden tapaan PrePäitsissä ratkotaan myös Etelä-Päijäneen jolla-ranking kilpailuiden finaali.
Pääkilpailun reittinä toimii vanha Päijännepurjehdus reitti, eli ylimääräiset kiertelyt
Tehinselältä poistuvat, ja näin kilpailu on todellinen Päijänne päästä päähän purjehdus.
Ennen helmikuisia Venemessuja saimme kuulla ilouutisen, klassiset Hai-veneet olivat ottaneen Päijännepurjehduksen osaksi omaa ranking-sarjaansa. Sarjan toisena matkakilpailuna
on Viaporin Tuoppi, joten olemme päässeet
hienoon seuraan isännöidessämme Hai-ranking osakilpailun tänä vuonna.
Pilssi 2/2014 10
ymmenen vuotta sitten Myllysaaressa todetut kolme asiaa eivät ole menettäneet
merkitystään. Suomen hienoin sisävesistö
tarvitsee vuosittaisen puuveneille tarkoitetun
tapahtuman. Yhtä lailla tärkeää on tukea puuveneharrastuksen ja vuosikymmenten aikana
kertyneen tiedon ja tarinoiden siirtymistä seuraavalle sukupolvelle. Merkityksetöntä ei ollut
sekään, että LPS:n kesään ja seuran historiassa monin tavoin merkittävään tapahtumapaikkaan Myllysaareen haluttiin yksi hieman erilainen veneilytapahtuma lisää.
Totutusti elokuun ensimmäisessä viikonvaihteessa järjestettävä kymmenes Lahden
Puuveneregatta on ohjelmaltaan ja ilmeeltään
edeltäjiensä näköinen. Aloitetaan torstaina
Ykskoivussa ja päätetään tapahtuma illalliseen
Myllysaaren paviljongissa. Veneillään päi-
vät ja viihdytään illat yhdessä. Aivan tuttuun
ja turvalliseen emme tänä vuonna kuitenkaan
tyydy vaan matkan varrelle on suunnitteilla
juhlavuodesta muistuttavaa hyvää.
Kiitos kaikille regattaan tähän mennessä
osallistuneille mukanaseilaamisesta. Suuret
kiitokset myös seuralle sekä regatan toteuttamisessa auttaneille LPS:n aktiiveille tärkeästä
tuesta!
Puuvenetoimikunta
Olemme myös kuunnelleet kilpailijoita ja
tehneet kehitystoimenpiteitä mm. Padasjoen
maalisatamaan. Satamasta olisi tarkoitus saada
pientä purtavaa myös yön sydämellä. Olemme
lisänneet peseytymismahdollisuuksia Padasjoella, jotta halukkaat pääsevät heti maaliin tultuaan lämpimään suihkuun ja saunaan.
Päijännepurjehduksen kotisivuilta www.
paijannepurjehdus.fi saat lisätietoa kilpailusta
ja samalta sivustolta voit myös ilmoittautua
kilpailuun mukaan. Sivustolle päivitetään lisätietoa veneiden laskusta, mahdollisista bussikuljetuksista perjantai-iltana välillä Lahti­–Padasjoki–Juurikkasaari sekä GPS-seurannasta.
Tervetuloa sisävesien suurimpaan purjehduskilpailuun, Päijännepurjehdukseen!
Kilpailupäällikkö Joonas Sovinen
www.lahdenpurjehdusseura.fi
www.lahdenpurjehdusseura.fi
Pilssi 2/2014 11
Junioritoiminta
Junioreilla
edessä muutosten kesä
Teppo Lipsanen
K
evät on tehnyt tuloaan jo hyvän aikaa, ja
on aika valmistautua tapahtuman täyttämään vesikauteen. Junnujen osalta kesätoiminta kokee kaksi suurempaa mullistusta, jotta pysymme mukana muiden suurten seurojen
kasvuvauhdissa. Kesällä tullaan viikkotreenit
jakamaan kolmeen tasoryhmään: vihreisiin, sinisiin ja mustiin. Eri ryhmillä on omat treeninsä ja omat ohjaajansa.
Toinen suuri muutos koskee seuran jollia.
On päätetty, että seuran jollat on tarkoitettu
aloittelijakoulutukseen, ja näin ollen muuttuvat seuran jollat ensimmäisen treenikauden
jälkeen maksullisiksi. Eli, ensimmäisen vuoden ovat jollat käytössä treenimaksulla, toisena vuotena maksat käyttämästäsi jollasta
nimellisen vuokran. Kolmantena vuonna on
jo oman jollan hankinnan aika. Kesä 2014 on
siirtymävuosi, jolloin jollien käyttö on kaikille
vielä maksutonta, mutta jo pidempään harrastaineta kehotetaan omien veneiden hankintaan.
Kesä 2014 on myös kilpailemisen kesä.
Junioreita tullaan entistä suuremmissa määrin
kannattamaan kilpailun kokeilemiseen. Kilpailuihin osallistumista tullaan tekemään entistä helpommaksi, ja siihen tullaan antamaan
entistä enemmän ohjeistusta.
Kaiken tämän jälkeen on kuitenkin muistettava että vaikka jollassa ollaan yksin, on
purjehdus silti erittäin sosiaalinen laji. Tutustukaa siis muihin purjehtijoihin ja tehkää purjehduksesta muutakin kuin urheilua, purjehdus
on mitä mahtavin tapa kesän viettämiseen ja
kavereiden kanssa olemiseen, ja näihin aktiviteetteihin luo seuramme Myllysaari oivat puitteet.
ilpailuihin tähtääville junnuille kevään
ensimmäiset ohjatut treenit pyritään järjestämään tiistaina 29.4. Tuolloin voidaan
yhdessä palautella mieliin syksyllä opittuja
asioita ja testailla talven aikana hankittuja
kuivapukuja. Kauden ensimmäinen kilpailukin olisi tarjolla heti vapun jälkeen. TP järjestää perinteisen On the Rocksin 3.-4.5. Suosittelen.
Toukokuussa treenataan tiistaisin ja keskiviikkoisin purjehdittavat junnuGP-sarjan kisat
pyörähtävät käyntiin 14.5. Kisaryhmän treenejä tulevat kesän 2014 aikana vetämään Juho,
Leha, Ida ja allekirjoittanut. Optit ja zoomit
treenaavat totutusti yhdessä. Alkukesä on kilpailuiden osalta varsin aktiivista aikaa, joten
kisailemaan aikovien kannattaa tulla heti alusta mukaan muistelemaan askelkuvioita jollan
Pilssi 2/2014 12
Purjehduskoulut Myllysaaressa!
Nyt kokopäiväiset
kurssit! Päivä alkaa
kello 8.30 ja päättyy
kello 15.30. Hintaan
sisältyy lounas ja välipala
(sämpylä ja mehu).
Nähdään saaressa!
Infoa kesän kisavalmennuksesta
K
Opi purjehtimaan
pohjalla, ettei mene sitten tiukassa tilanteessa
konttailuksi.
9.-11. kesäkuuta järjestetään seuran oma
treenileiri Myllysaaressa. Zoomarit ja optarit
treenaavat jälleen yhdessä ja leirin sisältö tarkentuu toukokuun aikana. Päivämäärät kalenteriin, puolet leiriajasta valmennuksesta vastaa
SPV:n valmentaja!
Kisaryhmän osalta Naumin ja loppukesän
suunnitelmat tarkentuvat kevään edetessä ja
niistä tiedotetaan alkukesän aikana. Kannustan
lähtemään rohkeasti vesille heti jäiden lähdettyä (veikkaus 13.4.).
Jos herää kysyttävää saa soitella!
Panu 044 575 3953
www.lahdenpurjehdusseura.fi
4–
PÄIVÄISET
KURSSIT
ALKAVAT!
ALK. 170 €
jollakoulut
Lahden Purjehdusseuran purjehduskursseilla opitaan purjehduksen
perusteet ja saadaan hienoja kokemuksia luonnonläheisestä ja
monipuolisesta lajista. Kurssin ohjaajat ovat Suomen Purjehdus ja
Veneily ry:n koulutettuja purjehduksen ohjaajia.
Kurssien hinnat ovat 190 euroa, sisaralennus 20 euroa.
LPS:n jäsenille kurssihinta on 170 euroa.
Nelipäiväiset alkeis- ja jatkokurssit alkavat Myllysaaressa maanantaisin
Alkeiskurssit: 2.6., 16.6., 14.7., 28.7.
Jatkokurssit: 9.6., 23.6., 21.7., 4.8.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset:
www.lahdenpurjehdusseura.fi
www.lahdenpurjehdusseura.fi
p. 0440 698 450
Pilssi 2/2014 13
PURJEHDUS
Opi purjehtimaan!
Junioritoiminta
Vietä viikko Naumin purjehdusleirillä
PURJEHDUS- JA VENEILYPÄIVÄT 19. – 21.5.2014
Lahden Purjehdusseura ry sekä Suomen Purjehdus ja Veneily ry järjestävät yhdessä Lahden
alueen 3-6 - luokkalaisille tutustumispäivän purjehdukseen sekä veneilyyn. Tapahtumassa ovat
mukana myös Lahden Järvipelastajat ry.
Lahden Purjehdusseuran ja Suomen Purjehdus ja
Veneilyn ohjauksessa koululaiset tutustuvat
purjehdukseen ja veneilyyn Lahden Vesijärvellä.
Tavoitteena on saada mahdollisimman moni
koululainen tutustumaan ja kokeilemaan
purjehdusta ja veneilyä. Kolmen tunnin ohjelma
sisältää mm. teoriaopetusta, kumiveneellä ajoa,
purjehdusta optimisti- tai Zoom8 jollalla sekä
tutustumista järvipelastus toimintaan.
Järjestäjät tarjoavat ohjauksen, pelastusliivit
sekä veneet. Koululaisryhmillä on mukana oma
opettaja. Nyt tarvitsemme vapaaehtoisia
tapahtumajärjestäjiä sekä purjehdusohjaajia!
Apua tarvitaan monessa paikassa ja jo ennen
varsinaista tapahtumaa, mm. eväiden teossa sekä
järjestelytehtävissä. Kaikki apu on tarpeen,
tule mukaan!
Aamuryhmä alkaa 9:00–11:30 ja iltapäiväryhmä
11:30–14:00. Tänä vuonna tavoitteena on saada jopa
800 lasta tapahtumaan.
Ohjaajille ja kaikille vapaehtoisille pidetään infotilaisuus
To 24.4.2014 klo: 18:00 Myllysaaressa,
TERVETULOA!
Naumin
purjehdusleiri
7.–12.7.2014
alk. 200 €
purjehdusleiri
Lahden Purjehdusseuran Naumin purjehdusleiri on
tarkoitettu 6–17-vuotiaille uimataitoisille nuorille.
Purjehdusleiri on elämyksellinen, veneilytaitoja opettava
ja kavereiden kanssa teltassa vietetty kesäviikko.
Leiriläiset jaetaan kolmeen ryhmään veneilykokemuksen
mukaan. Leirin hinta on 200 € seuran jäseniltä ja 220 € ei
vielä seuran jäseniltä. Sisaralennus on 20 €. Leirimaksu
sisältää leirin ohjelman sekä ruokailut. Hinta sisältää
myös Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n vakuutuksen
Lahden Purjehdusseuran jäsenyyden kautta.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset:
www.lahdenpurjehdusseura.fi
www.lahdenpurjehdusseura.fi
p.0440 698 450
Pilssi 2/2014 15
Tukikohdat
Tiedotustoimikunta
Terveisiä Ykskoivun
isännältä:
J
J
os huomaat tukikohdassa epäkohtia, esim.
roskia luonnossa, korjaathan ne pois.
os kuorike tai WC-paperi on lopussa, toimitathan niitä lisää niille varattuun paikkaan.
Jos huomaat rakennuksissa tai rakenteissa epäkohtia tai rikkoutumisia, korjaa epäkohta mikäli mahdollista, tai ilmoita siitä isännälle.
P
H
idetään tukikohdat siistinä ja paikat järjestyksessä!
ehkeän hauskaa tulevaa purjehduskautta,
TALKOOPÄIVÄT
KIITOS!
T
iedotustoimikunta kiittää kaikkia purjehdusohjelmakyselyyn vastanneita.
Myllysaari talkoot 19.4.
Ykskoivu talkoot
31.5.—1.6.
Matti Laaksonen
Opusta luetaan muutaman kerran vuodessa ja sen sisältö vastaa pääosin toivottua sisältöä.
Eniten ohjelmasta haetaan seuraa ja
sen jäseniä koskevaa tietoa. Vastaajat pitivät myös ohjelman uudistuksista (koko
ja värillisyys).
Toivomuksiinne vastataan tulevassa
ohjelmassa: lisäämme sivuille tietoa sääasemista ja hyödyllisistä linkeistä, venepuhelinluettelon sekä lataamme pdf-version Nettisivuille!
Casselin lounaslahjakortin voitti
Timo Kokko.
Venekohtainen
puhelinluettelo palaa
Venekohtainen puhelinluettelo palautetaan Purjehdusohjelmaan seurajäsenien
toiveiden mukaisesti.
Osoitteessa www.lahdenpurjehdusseura.fi
on tietojen ilmoituslomake, jonka kautta
voit ilmoittaa oman veneesi tiedot mukaan
luetteloon.
Luetteloon pyydetään veneen nimi, rekisterinumero, mahdollinen purjenumero,
omistajan nimi ja kännykkänumero sekä
mahdollinen VHF-puhelin.
Tietojen ilmoittaminen onnistuu
tiistaihin 22.4.2014 asti.
Toimisto on kesän Myllysaaressa
Hökkä talkoot 7.—8.6.
Toimiston aukioloajat:
ma­–ti klo 10–16, ke klo 9–17, to–pe suljettu
PÄIJÄNNEVIIKKO 29.6—6.7.2014
Hökän laituri ei aina pysy paikoillaan jäiden
puristuksessa. Miten lie tänä keväänä?
Pilssi 2/2014 16
Kokoontuminen Korpilahdelle, josta
eskaaderipurjehduksena
Kuminan,
Vuorissalon ja Pihlajakosken kautta
Kuhmoisiin. Kuhmoisista siirrytään lauantaiksi 5.7. Ykskoivuun Lohisopalle.
Kuvat Jarmo Kallio
www.lahdenpurjehdusseura.fi
Kaikki mukaan niin, moottori- kuin
purjealukset!
Ohjelmaa ja reittiä tarkennetaan
kesän lähestyessä.
Terveisin, Veneilytoimikunta
www.lahdenpurjehdusseura.fi
Pilssi 2/2014 17
Nuorisovastaava
Hätämerkinantoharjoitus
LPS tarjosi loistavat puitteet tapahtumalle
Toinenkin Helena toimistoon!
Pilssi 2/2014 18
Matti Jaro
Vesi on minulle tuttu elementti kahdesta eri
harrastuksesta. Nuorempana kuuluin Savonlinnan urheilusukeltajiin useamman vuoden
ajan ja lukioikäisenä aloitin soutamisen. Savonlinnan soutajissa ehdin olla jäsenenä seitsemän vuotta. Olen ollut mukana kilpa- sekä
harrastetoiminnassa, ohjannut nuoria, toiminut
joukkueen kapteenina ja ollut aktiivinen seuratapahtumien järjestäjä. Viime vuosina soutu on
jäänyt selvästi vähemmälle, mutta tavoitteena
on silti kiertää joka kesä Sulkavalla Partalansaari.
Ennen työhaastatteluun tulemista otin selvää Lahden Purjehdusseurasta ja mieleeni jäivät erityisesti seuran pitkä historia, sen lähes
800 jäsentä sekä positiivinen säpinä. Tapahtumia, leirejä ja yhteistä kivaa löytyy, jokaiselle
jotakin. Vahvuudeksi koen erityisesti toimikunnat, jotka huolehtivat, järjestävät ja kehittävät toimintaa. On hienoa saada olla osa tätä
tiimiä ja varmasti jatkossa tulemme tekemään
tiivistä yhteistyötä eri toimikuntien kanssa.
Haasteita tässä työssä tulee olemaan. Työnkuva on lähtenyt muokkautumaan ja homma
pyörimään mm. tulevien tapahtumien järjestämisessä. Yksin en tietenkään tästä selviä, joten
apuna minulla on ensisijaisesti junioritoimikunta sekä ohjausryhmä.
Pidän seuratyössä erityisen tärkeänä sitä,
että tarjoamme kaikille lapsille taustoihin katsomatta liikuntamahdollisuuden. Lapsille ja
nuorille on tärkeää kokeilla eri lajeja, löytää
se oma juttu ja harrastaa. Purjehdus on yksi
parhaimpia lajeja opettamaan vastuullisuutta,
huolellisuutta sekä hyvää joukkuetoimintaa.
Se tarjoaa upean mahdollisuuden liikkua vesillä ja oppia liikunnallisen elämäntavan, jossa
koko perhe voi olla mukana.
Minut löytää keväällä arkisin toimistolta
toisen Helenan kanssa, kesällä Myllysaaresta,
leireiltä ja tapahtumista. Tule nykäisemään hihasta, niin jutellaan lisää =)
Aurinkoisin terveisin,
Helena Kämäräinen
www.lahdenpurjehdusseura.fi
L
ahden Järvipelastajat järjesti yhteistyössä
Lahden Purjehdusseuran ja Lahden Navigaatioseuran kanssa yhteisen hätämerkinantoharjoituksen Myllysaaressa lauantaina 22.3.
Olosuhteet olivat ihanteelliset: kevättalvinen aurinko helotti täydeltä terältä, eikä tuulikaan juuri tilaisuutta häirinnyt. Niinpä Myllysaareen kokoontui runsaasti veneilijöitä
harjoittelemaan pyroteknisten hätämerkinantovälineiden käyttöä tai muuten seuraamaan
harjoitusta.
Harjoituksessa käytettiin punaisia hätäraketteja ja käsisoihtuja sekä oransseja merkkisavuja.
Moni veneilijä kertoi ensi kertaa ampuvansa hätäraketteja ja -soihtuja, vaikka ne ovat
pakollisia varusteita katsastetuissa veneissä.
Tällaisten harjoitusten todettiin olevan tosi
tärkeitä, koska todellisia hätätapauksia lukuun
ottamatta näitä hätämerkinantovälineitä ei saa
käyttää. Todellisen hätätilanteen osuessa kohdalle, vaikka sitä ei tietenkään kukaan toivo,
on hyvä tietää, kuinka hätäraketteja ja –soihtuja käytetään, eikä siinä tilanteessa ole paljon
aikaa käyttöohjeisiin tutustumiseen.
Harjoituksessa ammuttiin yhteensä yli 60
rakettia, poltettiin saman verran soihtuja ja
pari kymmentä hätäsavua. Harjoitukseen osallistui yli 50 veneilijää, kaukaisemmat tulivat
Loviisasta ja Jyväskylästä.
Harjoitukseen osallistuneiden muonituksesta vastasi LPS:n naistoimikunnan iskuryhmä Saara Oinonen, Leena Puukko ja Raija
Tommola, kahvi, pullat ja grillimakkarat tekivät kauppansa!
Kiitokset kaikille tapahtumaan osallistuneille!
Kuvat Matti Jaro
A
loitin työt seuramme uutena nuorisovastaavana maaliskuun alussa. Työni mahdollistaa
Opetus- ja kulttuuriministeriön Liikunnallinen
myötätuuli -hanke ja tavoitteena on junioritoiminnan pyörittäminen sekä kehittäminen.
Valmistuin Suomen Urheiluopistosta liikuntaneuvojaksi ja keväällä 2013 HaagaHelian ammattikorkeakoulusta liikunnanohjaajaksi. Kouluaikana opiskelin muun
muassa johtamista, seurakehitystä sekä kunto- ja terveysliikuntaa. Viimeisessä työharjoittelussa pääsin Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:lle, seurakehittäjä Johanna Mannisen
matkaan.
www.lahdenpurjehdusseura.fi
Pilssi 2/2014 19
Talvigaala
Toimisto tiedottaa
M U I S TAT K O PA L A U T TA A ?
Toimisto pyytää palauttamaan harrastusja ansiomerkkejä toimistoon niiltä osin, kun
kyseinen henkilö on saanut korkeamman ansiomerkin itselleen. Kuvassa harrastusmerkki
(hopeinen reunus) ja ansiomerkki (kultainen
reunus). Merkkisääntöjen mukaan alemman
”luokan” merkki tulee palauttaa seuralle sen
jälkeen, kun korkeampi merkki on vastaanotettu. Eriarvoisia merkkejä ei kanneta juhlapuvussa samanaikaisesti.
Lisäksi joitakin seuran historiallisesti tärkeitä arkistointimappeja, kilpailuissa käytet-
tyjä radiopuhelimia sekä kilpailutoiminnan
välineistöä ei ole palautunut seuran toimistoon
käytön jälkeen. Toimisto toivoo, että ko. tavarat palautetaan toimistolle.
LPS:n jäsenmaksulaskut erääntyivät helmikuun lopussa,
olethan muistanut maksaa jäsenmaksusi vuodelle 2014?
Mikäli jäsenmaksusi on vielä maksamatta,
hoidathan asian kuntoon välittömästi!
Vasemmalta: Soili Viitaniemi, Saara Oinonen, Juha
Andersson, Juho Poikolainen, Kari Tuominen ja
Pekka Jaakkola
Talvigaalaa vietettiin
Lahden Upseerikerholla
1.2.2014
Tukikohtatarrat postitetaan Purjehdusohjelman mukana
VA H V I S TA V E N E PA I K K A S I
Vahvista venepaikkasi Myllysaaressa ilmoittamalla siitä toimistoon
huhtikuun loppuun mennessä.
Venepaikkamaksut laskutetaan toukokuun aikana.
Vasemmalta: Juha Lehtinen, Matti Jaro
ja Pekka Jaakkola
Kuvat Matti Jaro
Huomionosoitukset 2014 jaettiin Talvigaalassa
Lahden Lauantainäyttämö esiintyi
Pilssi 2/2014 20
Vauhdissa Helena Ikonen ja Niklas Lingner
www.lahdenpurjehdusseura.fi
Andersson JuhaAM
HeikinheimoPetri HM
Jussila
Pirjo
AM
Jussila
Rauno AM
Kallio
Jenna HM
Kallio
Kati
HM
Kallio
Miia
HM
Kivistö
MiikkaHM
Korhonen VilleHM
Lönnqvist ToniHM
Nippala
JaakkoHM
Oinonen
SaaraAM
Orjala
Axel
AM
PoikolainenJuho HM
Poikolainen MarkusHM
Puukko
TuomasHM
Relander
HaraldHM
Saarola
JohannaHM
Tuominen KariHM
Unelius
PerttiHM
Viitaniemi SoiliAM
Hollo
Mika Myllysaari-taulu
HM = harrastusmerkki
AM = ansiomerkki
www.lahdenpurjehdusseura.fi
Pilssi 2/2014 21
Ohjeita
Katsastustoimikunta
Sujuvasti mastonosturilla
KATSASTUS
Mikko Sinivaara
Muista peruskatsastuttaa
S
uurin osa purjehtijoista toimii hyvin ja
muut huomioonottavasti, mutta on pieni
osa jotka ajattelemattomuuttaan tai piittaamattomuuttaan varaavat mastonosturin tarpeettoman pitkäksi ajaksi omaan käyttöönsä. Maston
nosto-/laskusesonki on hyvin lyhyt, joten harmittaa jos oma maston nosto/lasku viivästyy
turhasta syystä. Purjehtijan takia, joka ei ole
valmistellut maston nostoa/laskua ennen mastonosturille ajoa, vaan tekee valmistelevat työt
vasta mastonosturilla, saattaa seistä useampi jo
valmisteltu vene täysin turhaan.
Tässä muutamia asioita, jotka tulisi tehdä
ennen mastonosturille ajoa.
veneesi 30.4. mennessä.
Rekisteröintivelvollisuuden piirissä olevaa rekisteröimätöntä venettä ei katsasteta. Myös rekisterimerkinnän veneessä tulee olla lainmukainen.
Lahden Purjehdusseuran katsastajat:
Osmo Lammi
0400 340 893
osmo(a)lammi.info
Roope Juhonen 0400 491 900
roope.juhonen(a)jippii.fi
Miikka Kivistö
045 6366 123
miikka.kivisto(a)penope.fi
Sami Kallio
0400 846 333
sami.kallio(a)sahkonelio.fi
Pertti Kukkonen 0400 749 229
pertti.kukkonen(a)phnet.fi
Pertti Pulkkinen 050 323 7034
pertti.pulkkinen(a)phnet.fi
Jarmo Talikka
040 583 1056
jarmo.talikka(a)hotmail.com
Nosto:
E N N A K K O T I E TO
”Elämysloman” kenraaliharjoitus Myllysaaren kesäteatterissa
8.7.2014.
Tarkempi aika ilmoitetaan myöhemmin. Paikkoja 50 nopeimmalle
seuralaiselle.
Tiedot ilmoittautumisesta päivitetään seuran nettisivuille.
Hannu Tommola 050 537 1402
ratok(a)ratok.fi
Jukka Sorvali
040 558 4048
jukka.sorvali(a)pp1.inet.fi
Vuosikatsastus
tulee suorittaa viimeistään 30.6.
Ota rekisteriote ja edellisen vuoden katsastuspöytäkirja mukaan.
Katsastuspäivämäärät löytyvät seuran
kotisivuilta
www.lahdenpurjehdusseura.fi
Pilssi 2/2014 22
•
•
•
•
•
•
•
•
www.lahdenpurjehdusseura.fi
LÖYTYYKÖ ?
Junnuilla olisi käyttöä vanhoille purjepusseille! Joten jos nurkista löytyy
tarpeettomia purjepusseja, otapa yhteyttä Teppoon, puh. 040 756 3523.
www.lahdenpurjehdusseura.fi
•
•
•
Saalingit kiinni mastossa
Vantit vapaina ja järjestyksessä
Vanttiruuvit paikoillaan ja tarpeeksi
auki ruuvattuina
Masto irrotettuna (ainakin melkein
kokonaan) veneestä, jos ollut talvensidottuna veneen rakenteisiin
Jos masto menee kannen läpi, niin katsotaan että reitti mastonjalkaan saakka
on esteetön
Vantteja ei tarvitse kiristää kuin sormitiukkuuteen mastonosturilla.
Kiristämisen voi mennä suorittamaan
sivummalle
Sähköjen ja muiden liittimien kiinnittämisen voi suorittaa sivummalla
Windex, antenni ja anturit kiinni etukäteen, jos mahdollista
Tarvittavat työkalut ja pultit esillä
Älä epäröi pyytää apua jos sitä tarvitset, ranta on täynnä tietotaitoa
Lasku:
•
•
•
•
Purjeet irrotettuna/poistettuna
Puomi irrotettuna
Juokseva riki purettuna
Kaikki sähköjen ja liittimien johdot
irrotettuina
•
•
•
•
•
•
•
Kannen läpi menevässä mastossa varmista maston esteetön nousu
Nostimet ja muut roikkuvat köydet
on sidottu tarvittavissa määrin kiinni
mastoon
Vantit löysättyinä sormitiukkuuteen
Mastolla paikka johon se tullaan laskemaan, jos se säilytetään veneen kannella
Windex, antenni ja anturit irti vasta sivummalla, jos mahdollista
Tarvittavat työkalut esillä
Älä epäröi pyytää apua jos sitä tarvitset, ranta on täynnä tietotaitoa
HUOM!
Myllysaaren laituritöistä johtuen mastonosturin kunnostusta ei ehditä tehdä kevään 2014 aikana. Mastonosturi Suulin
takana ei siis ole käytössä kesällä 2014!
www.lahdenpurjehdusseura.fi
Pilssi 2/2014 23
)0d1=70¬¬1%
KESÄRAVINTOLA MYLLYSAARI 9.7.-3.8.2014
Myllysaaren sisätilassa sijaitsevassa kesäteatterissa nähdään kesällä
2014 Eeva-Kaarina Kolsin käsikirjoittama ja Virpi Haataisen sekä Anu
Hälvä Sallisen dramatisoima komedia ELÄMYSLOMA. Minkälaisia
hulvattomia tilanteita syntyy, kun luonnosta vieraantuneet ja
stressaantuneet kaupunkilaiset suuntaavat viikonlopuksi hakemaan
elämyksiä maaseudun rauhasta?
ROOLEISSA
Minna Kivelä, Petteri Sallinen, Virpi Haatainen,
Juhani Rajalin, Olli Paakkanen ja Anu Hälvä Sallinen
OHJAUS
Anu Hälvä Sallinen
ESITYKSET
ke 9.7. klo 15 ja 19
to 10.7. klo 15 ja 19
su 13.7. klo 15
ke 16.7. klo 15 ja 19
to 17.7. klo 15 ja 19
su 20.7. klo 15 ja 19
ke 23.7. klo 15 ja 19
to 24.7. klo 15 ja 19
ke 30.7. klo 15 ja 19
to 31.7. klo 15 ja 19
su 3.8. klo 15
www.myllysaari.fi
Koe oma pieni elämyslomasi, ja yhdistä
teatteriretkeen laivamatka Suvitähti II-laivalla
Sibeliustalon vierestä Lahden satamasta, sekä
maittava teatterimenu tai väliaikatarjoilu
Myllysaaren tunnelmallisessa kesäravintolassa!
Tiedustelut laivamatkasta p. 046 846 3020