Kirje valituille urheilijoille

Onneksi olkoon!
Sinut (tai urheilijasi) on valittu eteläisen ja kaakkoisen alueen alueleireille Pajulahden
Urheiluopistolle.
Ensimmäinen leiri 7.-9.11.2014 alkaa perjantaina poikkeuksellisesti jo klo 16
kokoontumisella Pajulahti-halliin harjoittelemaan. Harjoituksen jälkeen tapahtuu
majoittuminen ja ruokailu klo 18.00 eteenpäin. Leirin virallinen avaus on päärakennuksen
auditoriossa klo 20.00. Leirin yleisohjelma ja ryhmäkohtaiset harjoitusohjelmat lähetetään
sähköpostilla urheilijoille ja valmentajille lähempänä leiriä.
Jokainen leirille valittu urheilija lähettää viim. viikkoa ennen leiriä vapaamuotoisen
yhteenvedon menneestä kaudesta, ja vuosisuunnitelman 2014-2015 oman lajinsa
kouluttajalle. Liitteenä kouluttajien yhteystiedot ja ohjeet vuosisuunnitelman laadintaan
(ellei se ole jo tehtynä).
Pyydä valmentajasi mukaan leirille, siitä on etua myös sinulle!
Toivottavasti myös henkilökohtaisella valmentajallasi on mahdollisuus osallistua leiritykseen.
Kouluttajamme antavat mielellään palautetta myös valmentajallesi ja keskustelut
valmentajien kesken ovat usein parasta valmentajakoulutusta. Leiriltä on aina kotiin
viemisenä hyviä ideoita harjoitteluun tai uusia näkemyksiä ohjelmien laadintaan, mutta
ennen kaikkea lisävirtaa arvokkaaseen valmennustyöhön.
Vanhempainryhmälle (valmentajat ja vanhemmat) järjestetään myös omia kaikille avoimia
luento- ja keskustelutilaisuuksia leirin aikana. Niissä käsitellään mm. alueleiri-ikäisen
harjoitteluun liittyviä asioita.
Leiriajankohdat
7-9.11.2014
2-4.1.2015
27-29.3.2015
Lajkarnevaalit kesällä 2015 (erillinen hinta)
Leirille ilmoittautuminen
Kaikkien alueleirille osallistuvien (urheilijat/valmentajat/huoltajat) tulee varata majoitus ja
ruokailut Pajulahden urheiluopistolta ennen jokaista leiriä. Majoituksen varaaminen
tapahtuu lomakkeella, jonka pääset täyttämään alla olevasta linkistä. Leirit tulee myös
maksaa majoitusvarauksen teon yhteydessä nettipankkitunnuksia käyttäen. Ensimmäisen
leirin osalta majoitusvaraus tulee olla tehtynä 24.10.2014, sen jälkeen linkki sulkeutuu.
varauslinkki:
http://62.44.192.229/v12/kurssiilmo/paju/index.php?asio=Zmt1cnNzaTtjMjI1Ng==
Kouluttajamaksu
Kouluttajamaksu 70€/urheilija/vuosi maksetaan Lahden seudun yleisurheilun tilille
(FI12 5610 0740 1592 73) ennen ensimmäisen leirin alkua, myös 24.10.2014 mennessä.
Lisätietoihin tulee merkitä urheilijan nimi. Kouluttajamaksulla korvataan kouluttajien ja
leirijärjestelyjen kuluja, ja se tulee maksaa, vaikka ei ensimmäiselle leirille osallistuisikaan.
Ilmoita esteestä!
Mikäli sairauden vuoksi joudut peruuttamaan osanottosi ilmoittautumisen jälkeen, niin
lähetä lääkärintodistus osoitteeseen [email protected] tai Pajulahden
urheiluopisto/Arja Pusila, Pajulahdentie 167, 15560 Nastola välttyäksesi leirimaksulta.
Lisäksi ilmoita asiasta myös leirivastaavalle.
Valmennus ilman tulevan suunnittelua ja seurantaa on puuhastelua!
On erinomaisen tärkeää ja hyödyllistä urheilijan yhdessä valmentajansa kanssa käydä
mennyt kausi läpi. Samalla on hyvä kirjata tavoitteet ja suunnitella tuleva harjoittelu sen
mukaisesti (, jotta tavoite varmemmin toteutuisi ). Käykää yhdessä tällainen keskustelu ja
kirjatkaa tärkeimmät asiat ylös, ellette ole sitä jo tehneet. Alla on vinkkejä keskustelun
pohjaksi sekä vuosisuunnitelman laadintaan.
Laatikaa siis vapaamuotoinen vuosisuunnitelma ja lähettäkää se sähköpostitse
leirikouluttajallesi viim. viikko ennen ensimmäistä leiriä. Liitteenä muutama mallipohja, mitä
voi myös muokata itselle / lajiin sopivaksi tai ottaa niistä vinkkiä omaan pohjaan.
Ohjeita Vuosisuunnitelman laadintaan
Kausianalyysi 2014 ( kirjatkaa esiin nousseita asioita ylös )
- käykää läpi mennyt harjoitus- ja kilpailukausi
o missä asioissa onnistuimme / missä emme onnistuneet?
o miksi onnistuimme? miksi emme onnistuneet?
o kilpailuanalyysi? (esim. tulokset, valmistautuminen kilpailuihin, pääkilpailu(t) )
o harjoitteluanalyysi (esim. harjoitusmääristä, taidon kehittyminen, omaisuuksien
kehittyminen, olosuhteet )
o Harjoitusmäärät on helpoin laskea harjoituspäiväkirjasta. Se on paras oppikirja !!!
Tavoitteet
- Kirjatkaa tavoitteet. Se antaa siten paremmin pohjaa ja suuntaa toiminnalle.
- Tavoitteet v. 2014 – 2015 ( mm. lajiosaaminen, harjoitteluosaaminen, kilpailut, tulokset )
- Pitkän tähtäimen tavoitteet
Vuosisuunnitelma
- Lähtötilanne ( laji- ja urheilija-analyysi, harjoitteluanalyysi, olosuhteet, muuta ?)
- Tehdä suunnitelma tulevasta harjoittelusta portaat kohti tavoitetta.
- Miettiä, miten lisätä määrää ja laatua. (Samalla tapaa tehtynä tuloksetkin ovat yleensä
samaa tasoa. )
- Mihin ja miten panostamme, jotta kehittyisimme jopa seuraavalle tasolle.
o Yleisurheiluharjoitteluun käytettävän ajan lisääminen
o Harjoittelumäärän lisääminen
o Harjoittelussa käytettävien liikkeiden lisääminen
o Harjoittelun tehon lisääminen
o Tukitoimet: esim. lihashuolto, ravinto, säännöllinen elämänrytmi, lepo (uni).
o Muuta?
- Suunnitelmassa on tärkeää ottaa huomioon
o yleisurheiluharjoittelu
o muiden lajien harjoittelu
o omatoiminen liikunta ja harjoittelu
o muu elämä
Kouluttajien yhteystiedot
Pika- ja aitajuoksut
Aitajuoksut
Kestävyysjuoksut
Kilpakävely
Pituus
Kolmiloikka
Seiväs/ottelut
Korkeus
Keihäs
Moukari
Kiekko/Kuula
ottelut
Diari Sharifi
Jaakko Erkinheimo
Mikko Kaipainen
Päivi Varis
Abdallah Attaf
Antti Kempas
Sanna Saarman
Hannu Jokinen
Brandon Banda
Timo Joronen
Tuomas Laaksonen
Jarkko Paljakka
Jani Vottonen
Miikka Kelo
Yleisurheiluterveisin
Rami Virlander
Aluepäällikkö, SUL kaakkoinen alue
[email protected], 044 538 3057
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]