KOKEMÄEN ROTARYKLUBI

KOKEMÄEN ROTARYKLUBI
TOIMINTAKERTOMUS
2009 – 2010
Kokemäen Rotaryklubin toimintavuosi oli järjestyksessään 44. Vuoden kansainvälisenä teemana
oli: ”Rotaryn tulevaisuus on sinun käsissäsi”. Ennen toimintavuoden alkua hallituksen piti laatia
klubijohtosuunnitelma, jota täydennetään vuosittain (liite 1).
Ohjelma
Klubiohjelma jaettiin neljään eri osaan ja ohjelma toteutui suunnitelmien mukaan paria poikkeusta
lukuun ottamatta.
Klubiohjelma käsitti seuraavia tilaisuuksia:
klubiesitelmiä
11
vierailuja eri yrityksiin
9
erilaisia liikuntatilaisuuksia
8
avec-tilaisuuksia
7
koulutustilaisuuksiin osallistumisia
7
kulttuuria
4
erilaisia juhlia
4
saunomisia
4
yhteistilaisuus RT- ja OT-klubien kanssa
Intercity-kokouksen järjesti Nakkilan klubi, esitelmän piti Harri Aalto nuorisourheilusta.
Hallitus kokoontui kokonaisuudessaan kolme kertaa, mutta pienemmällä joukolla neljä kertaa.
Klubi osallistui myös perinteiseen valtakunnalliseen rotary-lentopalloturnaukseen, joka pidettiin
Tikkakoskella.
Koko rotaryvuoden ohjelmat ovat nähtävissä liitteessä 2.
Jäsenistö
Rotaryvuoden alussa klubiin kuului 34 varsinaista ja neljä kunniajäsentä. Rotaryvuoden aikana
jäsenmäärä kasvoi kolmella varsinaisella jäsenellä, Jaakko Laine, Ossi Polvivaara ja Jyrki Suutari.
Jäseniä oli näin ollen rotaryvuoden lopussa 37 varsinaista ja neljä kunniajäsentä. Kauden 20092010 toimihenkilöt ovat nähtävissä liitteessä 2.
Jäsenistön merkkipäiviä oli rotaryvuoden aikana seuraavasti:
85 vuotta: kunniajäsen Heikki Ajanko
80 vuotta: kunniajäsenet Antti Aalto-Setälä ja Seppo Lähteenmäki
60 vuotta: Sakari Ryyppö
50 vuotta: Pasi Puotila ja Pekka Helin
Jäsenistön osallistumisprosentti klubin kokouksiin oli keskimäärin 71,5 prosenttia. Jäsenistö toi
yhteensä kuusi paikkauskorttia muiden klubien kokouksista.
Jäsenistöä osallistui seuraaviin piirin järjestämiin erilaisiin koulutustilaisuuksiin ja juhliin:
syysseminaari Raumalla, jäsenyysseminaari Porissa, säätiöseminaari Sastamalassa ja PETSseminaari Turussa. Piirikonferenssiin Porissa osallistui presidentti ja sihteeri.
Oppilasvaihto
Rotaryvuoden aikana klubissa oli vaihto-oppilas Japanista, Misaki Araumi, jonka oleskelu jatkui
seuraavalle rotaryvuodelle. Oman klubin vaihto-oppilaana Japanissa oli puolestaan Heidi Salmela,
hänenkin oleskelunsa jatkuu seuraavalle rotaryvuodelle. Heidi muisti klubilaisia sähköpostilla
rotaryvuoden aikana. Rotaryvuoden aikana kuulimme myös entisen vaihto-oppilaan kuulumisia.
Kansainvälinen toiminta
Rotaryvuoden aikana kävimme tutustumassa Pöltsamaa-projektin alkuasetelmiin Virossa. Matkan
aikana totesimme urakan todella haastavaksi.
Talous
Rotaryvuodelta 2009–2010 tulee erillinen kertomus taloudellisesta toiminnasta.
Erityisiä huomioita rotaryvuodelta
Presidentti Matti Rosvall lahjoitti normaalissa viikkokokouksessa pidettyihin rotary-arpajaisiin
Rotary-kuohuviinipullon. Arpajaiset pidettiin 18 kokouksessa, arpajaisten tuotto oli keskimäärin 40
euroa kokousta kohti. Tällä kohennettiin klubin taloutta huomattavasti. Arpajaisissa rouva Fortunan
suurimmat suosikit olivat veljet Tapani ja Tapio S.
Rotaryvuoden aikana Matti Välkkysen Valtaväylä-lehti julkaisi useita juttuja liittyen Rotary-klubin
toimintaan ja näin rotarytoiminta tuli tutummaksi suurelle yleisölle. Lehtileikkeitä liitteenä 3.
Presidentti järjesti ladyjen savusaunaillan Ilmijärvellä.
Pitkäaikainen yhteistyö Ruokala Sinikellon Hanna Laineen kanssa loppui rotaryvuoden aikana.
Uudeksi kokouspaikaksi tuli Kokemäen Seuratalo, jossa uutena emäntänä aloitti Kati Mäkinen.
Samalla Seuratalon seinään kiinnitettiin Rotary-merkki.
Hienoksi lopuksi, vaihtokokoukseen klubimme sai Rotary Internationalin presidentiltä John
Kennyltä kunniamaininnan kunniakirjan kera Rotary-toiminnan tulevaisuuden vahvistamisesta
esimerkillisen toiminnan ja palvelun kautta. Saatekirjelmänä oli piirin D1410 kuvernöörin Kari
Kontulan kiitokset ja onnittelut saadusta kunniamaininnasta (kirjelmä liitteenä 4).
Kiitokset kaikille rotary-veljille, ohjelmaan vaikuttaneille ja rotarien kotijoukoille kuluneesta
rotaryvuodesta. Erityiskiitokset veli Juhani Saarelle Rotary-rattaan lahjoituksesta Seuratalon
seinälle ja veli Kalle-Pekka Mannilalle sihteerin avustamisesta. Kiitokset myös vaihtooppilastoimintaan osallistuneille sijoitusperheille.
Onnea ja menestystä uudelle presidentille ja hallitukselle seuraavalle rotaryvuodelle!
Kokemäki 1.7.2010
Presidentti
Matti Rosvall
Sihteeri
Pasi Kaisla
LIITE 1.
KLUBIJOHTOSUUNNITELMA 2009–2010 (Kokemäen Rotaryklubi)
1.
Sisältö
Klubijohtosuunnitelma 2009–2010 sisältää seuraavat osiot:
2.
Klubin säännöt
Klubin strategiset tavoitteet 2009–2012
Klubin toimintasuunnitelma 2009–2010
Klubin organisaatio
Hallitus
Jäsenyyskomitean suunnitelma
Suhdetoimintakomitean suunnitelma
Palveluprojektit-komitean suunnitelma
Rotarysäätiökomitean suunnitelma
Erityisteema
Klubin talousarvio (Liite 1)
Klubin säännöt
Klubin säännöt uudistetaan RI:n mallisääntöjen mukaisiksi ja klubin toimintaa vastaaviksi.
Vastuuhenkilö Markku Tuominen ja aikataulu 31.12.2009 mennessä.
3.
Klubin strategiset tavoitteet 2009–2012
3.1
Hallinto
Klubijohtosuunnitelma laaditaan vuosittain ja sitä aidosti käytetään klubin johtamisen
apuvälineenä.
3.2
Jäsenyys
1. Lisätään jäsenten määrää joka vuosi vähintään yhdellä jäsenellä.
2. Parannetaan jäsenten osanottoa kokouksiin joka vuosi.
3.3
Suhdetoiminta
1. Julkaistaan paikallislehtien kautta informaatiota tärkeistä tapahtumista.
2. Ylläpidetään klubin nettisivuja esimerkillisellä tavalla.
3.4
Palveluprojektit
3.4.1 Yhteiskuntapalvelu
Osa veljistä mukana paikallislehtien lukemisessa näkövammaisille.
3.4.2 Kansainvälinen palvelu
Saatetaan loppuun Pöltsamaa-projekti (yhteistyössä muiden klubien kanssa).
3.4.3 Ohjelmat uusille sukupolville
1. Hoidetaan yksi vuosivaihto-oppilas joka toinen vuosi.
2. Junaillaan RYLA vuosittain yhdessä muiden alueen klubien kanssa.
3. Osallistutaan GSE-ryhmän vierailun hoitamiseen yhdessä muiden alueen klubien kanssa.
3.5
Rotarysäätiö
Sijoitetaan PolioPlus-rahastoon 2*85 USD/jäsen.
4.
Klubin toimintasuunnitelma 2009–2010
4.1
Klubin organisaatio
4.1.1 Hallitus
Puheenjohtaja
Jäsenet
P
PP
PE
1. sihteeri
rahastonhoitaja
komiteoiden pj:t
Matti Rosvall
Tapio Salomaa
Esa Aalto
Pasi Kaisla
Esa Aalto
Markku Tuominen
Paavo Valtanen
Matti Brandt
4.1.2 Jäsenyyskomitea
Puheenjohtaja
Jäsenet
1. klubimestari
2. klubimestari
Markku Tuominen
Juhani Saari
Ismo Huida
4.1.3 Suhdetoimintakomitea
Puheenjohtaja
Jäsenet
Matti Brandt
Kalle-Pekka Mannila
Sakari Ryyppö
4.1.4 Palveluprojektit-komitea
Puheenjohtaja
Jäsenet
RYLA-asiamies
NV-asiamies
Tapio Salomaa
Jari Sandholm
Mika Rantalainen
4.1.5 Rotarysäätiökomitea
Puheenjohtaja
Jäsenet
4.2
Paavo Valtanen
Tapio Salomaa
Juhani Aaltonen
Hallitus
1. Tehtävä
Hallituksen tehtävänä on johtaa klubin toimintaa tavoitteiden saavuttamiseksi.
2. Toimenpiteet
Hallitus kokoontuu tarvittaessa tiistaisin ennen tai jälkeen Rotary-kokouksen.
4.3
Jäsenyyskomitea
1. Tehtävä
Jäsenyyskomitean tehtävänä on
laatia ja toteuttaa jäsenten pysyvyyden varmistava ja osallistumista lisäävä
mielenkiintoinen ohjelma
kannustaa jäseniä uusien jäsenten hankkimiseen ja huolehtia uusien
perehdyttämisestä.
2. Toimenpiteet
1.
2.
3.
4.
5.
6.
Syyskauden ohjelman laatiminen
Kevätkauden ohjelman laatiminen
Alueelliseen jäsenyysseminaariin osallistuminen
Syysseminaariin osallistuminen
PETSiin osallistuminen
Uusien jäsenten osallistuminen alueen
perehdytystilaisuuteen
Presidentti+hallitus
Presidentti+hallitus
Komitean jäsenet
Hallitus
Komitean tuleva pj
09.06.09
08.12.09
12.10.09
03.10.09
13.03.10
xx.11.09
4.4
Suhdetoimintakomitea
1. Tehtävä
Suhdetoimintakomitean tehtävänä on huolehtia klubin sekä sisäisestä että ulkoisesta
viestinnästä eri medioiden avulla.
2. Toimenpiteet
1.
2.
3.
4.
4.5
Klubin kotisivujen kehittäminen ja ylläpito
Juttu Rotary Nordeniin
Syysseminaariin osallistuminen
PETSiin osallistuminen
Matti Brandt
Sukeltajajäsenet
Koko komitea
Komitean tuleva pj
Jatkuvasti
16.08.09
03.10.09
13.03.10
Palveluprojektit-komitea
1. Tehtävä
Palveluprojektit-komitean tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa rotaryn eri ohjelmiin
liittyviä hankkeita niin alueellisesti kuin kansainvälisestikin.
2. Toimenpiteet
Yhteiskuntapalvelu
Näkövammaisten lehden lukeminen
Sulo Suomalainen
Pasi Kaisla
26.04.10
Mika Rantalainen
Tapio Salomaa
31.05.10
31.05.10
Mika Rantalainen
Mika Rantalainen
Jari Sandholm
30.04.10
Komitean pj
28.02.10
Kansainvälinen palvelu
Vaihto-oppilaalle 70 euroa kuukaudessa
Pöltsamaa-projektin loppuunsaattaminen
Ohjelmat uusille sukupolville
Vuosivaihto-oppilas 2009–2010
Neljä isäntäperhettä 2009–2010
RYLA 2010 junailu yhdessä muiden alueen klubien
kanssa (Huittinen isäntäklubina)
GSE 2010
Intercity-kokous yhdessä Kokemäki, Nakkila
ja Harjavalta (Nakkila järjestää).
Syysseminaariin osallistuminen
PETSiin osallistuminen
4.6
Komitea
03.10.09
Komitean tuleva pj 13.03.10
Rotarysäätiökomitea
1. Tehtävä
Rotarysäätiökomitean tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa tarvittavat toimenpiteet, jotta
klubi voi tehdä tavoitteiden mukaiset sijoitukset Rotarysäätiölle.
2. Toimenpiteet
Alueelliseen säätiöseminaariin osallistuminen
Syysseminaariin osallistuminen
PETSiin osallistuminen
Teemakuukauden klubiesitelmä, marraskuu
4.7
Komitean jäsenet
Komitea
Komitean tuleva pj
Paavo Valtanen
Erityisteema
Ilmaston muutoksen osalta toteutetaan piirin toivomat toimenpiteet.
08.10.09
03.10.09
13.03.10
26.11.09
LIITE 2.
KOKEMÄEN ROTARYKLUBI
Kauden 2009 – 2010 teemana:
Rotaryn tulevaisuus ON SINUN KÄSISSÄSI
Ohjelma 7.7. – 31.8.2009
07.07. Vapaa
18.07. Soutuparkki, Seurakuntakeskuksen puistikko (Huom. päivä!)
21.07. Vapaa
28.07. Aamusauna, Rosvallin savusauna Ilmijärvellä klo 07
04.08. Uuden ohjelman ym. esittely, Sinikello
11.08. OK-Bussit, toimitilat Suokkaalla
21.08. Satasoitto avajaiskonsertti, Vanha yhteiskoulu klo 18 (avec)
vko 35 Sauna / Pasi Puotila (päivä ja paikka tarkentuvat myöhemmin)
Toimihenkilöt kaudella 2009 – 2010
Presidentti
Matti Rosvall
Tuleva presidentti
Esa Aalto
Past presidentti
Timo Mikkola
1. Sihteeri
Pasi Kaisla
2. Sihteeri
Harri Kivenmaa
Rahastonhoitaja
Esa Aalto
1. Klubimestari
Juhani Saari
2. Klubimestari
Ismo Huida
Nuorisoasiamies
Mika Rantalainen
IT-vastaava
Matti Brandt
Rotarysäätiöasiamies
Paavo Valtanen
Jäsenyyskomitean pj
Markku Tuominen
Palveluprojektikomitean pj
Tapio Salomaa
KOKEMÄEN ROTARYKLUBI
Kauden 2009 – 2010 teemana:
Rotaryn tulevaisuus ON SINUN KÄSISSÄSI
Ohjelma 1.9. – 31.12.2009
01.09.
Sähkömuseo, Sähköyhtiön tj Kimmo Nurminen
08.09.
Metsätietoa- ja taitoa, Järilän metsästysmaja, Vesa Virtanen (ohjaus Järilänvuorentieltä)
15.09.
Vaihto-oppilas esittäytyy + jäsenyysteema, Sinikello
22.09.
Norilsk Nickel Harjavalta, portilla klo 17.30 (Torttilantie 21, Konttori), Ismo Huida
29.09.
Vuosi- ja vaalikokous, Sinikello, Esa Aalto
03.10.
Syysseminaari, DNA-Areena Rauma, klo 9-15.30 (huom. lauantai)
06.10.
”Pyöräilevät rotaryt”, Sinikello, Lars Numelin
12.10
Alueseminaari, Peipohjan Ammattiopisto, Tauno Loven (huom. maanantai)
16.-17.10.
Pöltsamaan matka yhdessä Nakkilan ja Kyrösjärven klubien kanssa
20.10.
AG Kari Kivistö, Sinikello
24.-25.10.
SM-lentopallo, Tikkakoski (huom. lauantai - sunnuntai)
03.11.
Governor Kari Kontula, Sinikello
04.11.
Säätiöseminaari, Seurahuone Vammala, klo 18 (huom. keskiviikko)
06.11.
RT + OT + Rotaryt –yhteispalaveri, Pekka Helin (huom. perjantai)
11.11.
Intercity-kokous Nakkilassa (huom. keskiviikko)
17.11.
Kirkonmäen maiseman suunnittelu, KHR Lars Pajuniemi
24.11.
Eurot, mitä niistä näkee, Sinikello, Paavo Valtanen
01.12.
Kun ”pikkupojat” sotaan lähti, Perinnehuone, Heikki Ajanko
08.12.
Harrastuskalastusta Kokemäenjoella, Sinikello, Pasi Puotila
15.12.
Joululauluja + puuro, Seurakuntakeskus (perhejuhla)
22.12.
Jouluvalmisteluja kotona
29.12.
Uuden vuoden odotuksia, Sinikello, Martti Jalkanen
Toimihenkilöt kaudella 2009 – 2010
Presidentti
Matti Rosvall
2. Klubimestari
Ismo Huida
Tuleva presidentti
Esa Aalto
Nuorisoasiamies
Mika Rantalainen
Past presidentti
Timo Mikkola
IT-vastaava
Matti Brandt
1. Sihteeri
Pasi Kaisla
Rotarysäätiöasiamies
Paavo Valtanen
2. Sihteeri
Harri Kivenmaa
Jäsenyyskomitean pj
Markku Tuominen
Rahastonhoitaja
Esa Aalto
Palveluprojektikomitean pj
Tapio Salomaa
1. Klubimestari
Juhani Saari
KOKEMÄEN ROTARYKLUBI
Kauden 2009 – 2010 teemana:
Rotaryn tulevaisuus ON SINUN KÄSISSÄSI
Ohjelma 12.01. - 29.04.2010
12.01.
Ohjelman esittely
Sinikello
19.01.
Kansalaisturvallisuus, Petri Ekberg
Sinikello
26.01.
Virkistyskalastus Kokemäenjoella, Kimmo Perkiökangas
Sinikello
02.02.
20 vuotta sitten vaihto-oppilaana, Katariina Kaisla
Sinikello
14.02.
”Triplajuhlat”, Heikki ja Tuulikki Ajanko (sunnuntai) avec
Seuratalo
16.02.
Kolmas paikallislehti, perustaja Matti Välkkynen
Sinikello
23.02.
Hiihtoloma, talviolympialaisten seuraamista
05.03.
Lukko-Ässät (perjantai)
Rauma
12.03.
Whiskyn maistajaiset, Jari Sandholm (perjantai klo 18)
Rantalantie 8
16.03.
Sairaankuljetus, Petri Kakko
Sinikello
23.03.
Kolmiteho, Matti Knuutila (Marjamäentietä 2km, sitten vasen)
Timolantie 91
30.03.
Sikatalous, Jyrki Suutari
Sinikello
06.04.
Paluu Rotareihin, Ossi Polvivaara
Sinikello
17.-18.04.
Piirikonferenssi
Pori
22.-25.04.
Lumikenkäkävely + hiihto tunturissa
29.04.
Porin Teatteri, ”Nootti” (torstai klo 19) avec
Pori
Toimihenkilöt kaudella 2009 – 2010
Presidentti
Matti Rosvall
Nuorisoasiamies
Mika Rantalainen
Tuleva presidentti
Esa Aalto
IT-vastaava
Matti Brandt
Past presidentti
Timo Mikkola
Rotarysäätiöasiamies
Paavo Valtanen
1. Sihteeri
Pasi Kaisla
Jäsenyyskomitean pj
Markku Tuominen
2. Sihteeri
Harri Kivenmaa
Palveluprojektikomitean pj
Tapio Salomaa
Rahastonhoitaja
Esa Aalto
1. Klubimestari
Juhani Saari
2. Klubimestari
Ismo Huida
KOKEMÄEN ROTARYKLUBI
Kauden 2009 – 2010 teemana:
Rotaryn tulevaisuus ON SINUN KÄSISSÄSI
Ohjelma 4.5. – 29.6.2010
04.05.
Ohjelman esittely ja Rotaryvisa
Seuratalo
11.05.
Vaihto-oppilaat
Seuratalo
18.05.
Paluu Rotareihin, Ossi Polvivaara
Seuratalo
25.05.
Teljän Kuljetus
Muuntamokatu 9
01.06.
Pyöräilylenkki ja sauna (Uimahalli – Ammattiopisto – Järilä)
Järilä
(Tapio Salomaan sauna)
08.06.
OK-bussit, Olli Koskinen
Muuntamokatu 7
15.06.
Jokiveneily + sauna, Pekka Tammi / Markku Tuominen
Kuurola
22.06.
Pyhän Olavin kirkko (avec), perillä pitää olla klo 17.00
Sastamala
29.06.
Vaihtokokous, Matti Rosvallin huvila (avec)
Ilmijärvi
Toimihenkilöt kaudella 2009 – 2010
Presidentti
Matti Rosvall
Nuorisoasiamies
Mika Rantalainen
Tuleva presidentti
Esa Aalto
IT-vastaava
Matti Brandt
Past presidentti
Timo Mikkola
Rotarysäätiöasiamies
Paavo Valtanen
1. Sihteeri
Pasi Kaisla
Jäsenyyskomitean pj
Markku Tuominen
2. Sihteeri
Harri Kivenmaa
Palveluprojektikomitean pj
Tapio Salomaa
Rahastonhoitaja
Esa Aalto
1. Klubimestari
Juhani Saari
2. Klubimestari
Ismo Huida