Pohjanmaan leipomolle SoftOne sovelluksia SAUMA sovelluksia

Pohjanmaan Leipomo otti käyttöönsä SAUMA tuotannonohjauksen
sekä XE työajanseurannan ja työvuorosuunnittelun
Pohjanmaan Leipomo on yksi SoftOne Oy:n suurimmista leipomoasiakkaista,
joka käyttää SAUMA sovelluksia toiminnanohjaukseen. Pohjanmaan
Leipomon liikevaihto oli vuonna 2012 yli 2 milj. euroa ja kasvu jatkuu
vuoden 2013 aikana. Yritys sijaitsee Ylivieskassa ja työllistää tällä hetkellä yli
20 työntekijää.
”Jatkuva kasvu olikin yksi suurimmista syistä, miksi ryhdyimme etsimään
meille sopivampaa toiminnanohjausjärjestelmää nykyisen jo vanhaksi
jääneen tilalle” kertoo tj. Jarmo Matikainen.
”Tutkimme markkinoilla olevia eri järjestelmiä ja meille parhaimmaksi
vaihtoehdoksi osoittautui SAUMA sovellusperhe. Olennaisena osana
toiminnanohjaukseen liittyy myös työajanseuranta ja työvuorosuunnittelu.
Myös tähän SoftOnella oli hyvä pilvipohjainen ratkaisu. Meidän työtahti ja
kasvu tapahtuu sellaisella vauhdilla, että meillä ei enää ole aikaa tehdä
samoja töitä kahteen tai kolmeen kertaan, kuten olemme aikoinaan tehneet.
Jokainen tuplatyö maksaa talolle ja siitä halusimme päästä eroon.”
SoftOne Oy
Puhelin
Perintötie 2 b
01510 VANTAA
Telefax
(09) 3507 7570
Neuvonta 020 743 7530
(09) 3507 750
Sähköpostit: [email protected]
henk.koht.:[email protected]
www.softone.fi