Huhtikuu 2013 - Julkulan kaupunginosayhdistys ry.

HUHTIKUU 2013
Puheenjohtajan palsta
Arvoisat Julkulalaiset. Julkulan kau-
punginosayhdistys on ajanut Julkulalaisten asukkaiden
etuja jo yli 30 vuoden ajan. Lisäksi olemme järjestäneet
tapahtumia niin lapsille kuin vanhemmallekin väelle.
Tämän kaiken mahdollistaa vapaaehtoinen työ yhdistyksen hallituksessa ja myös tietenkin apu tapahtumien
järjestämisessä. Tapahtumien järjestäminen vie myös
rahaa ja olisikin ensiarvoisen tärkeää, että mahdollisimman moni Julkulalainen (varsinkin tapahtumissa kävijät)
maksaisivat yhdistyksen jäsenmaksunsa.
Kaikki joukolla mukaan pitämään Julkula Kuopion viihtyisämpänä kaupunginosana!
Hyvät julkulalaiset,
Kun nyt lumet ovat sulaneet humpsahtamalla, entistä kauhistuneempi olin saaresta mökiltä palattuani ja kun kiertelin koiriani ulkoiluttamassa, miten likaista
ymparistossä on. Uskomatonta, miten lakia tottelemattomia koiranulkoiluttajia tai -omistajia meillä Julkulassa on. Jokaisen velvollisuus on korjata
koiransa jätökset pois. Vaiva ei ole suuri, kun pitaa taskussaan muovipusseja ja
vaivautuu vähän kumartumaan! Ryhtiä!
Saimme tänä keväänä järjestettyä 16.3. lasten hiihtokilpailut, joissa kaikissa
sarjoissa oli sekä tyttöjä että poikia. Hyvää jatkoa kaikille pienille yrittäjille!
Kiitokset kaikille vanhemmille, jotka olivat tosiaan nähneet vaivaa naamiaispukeutumisen vuoksi 11.2. pidettyjen naamiaisluistelujen takia. Kuvia naamiaisista on nähtävissä nettisivuillamme.
Tänä keväänä emme järjestä kirpputoria, koska paikan suhteen on hankaluuksia.
www.aeto.fi
palvelevat
Julkula
Puijonsarventie 20
ma–pe 8-17
050 919 6973
Aetoleipuri Oy, Julkulan Leipomo
Palvelemme ma - pe 9 -20
la 9 -16
www.puijonlaaksonapteekki.fi
Ullassa voit järjestää juhlat ja palaverit, kysy tarjous!
Karaoke tai
La
livemusaa Pe ja
p. 017 364 92 00
www.ullankrouvi.fi
• Maukasta ruokaa pizzoista pihveihin
• Hot Wings
Avoinna:
ma-to 16-23, pe 16-02, la 14-02 ja su 14-23
Keittiö klo 22 saakka
Toukokuussa kaupunki tuo kolme lavaa entisiin paikkoihin. Lavat ovat vain
yleisten alueitten siivousjätteitä varten. Mahdollisista siivoustalkoista ilmoitamme myöhemmin.
Valitettavasti jouduimme jo ilmoitetun kevätkokouksen siirtämään myöhempään aikaan, koska toiminnantarkastusta ei ollut suoritettu. Se piti sääntojen
mukaan kuitenkin pitää maaliskuussa ja pidettiin 28.3.2013.
Onnea kaikille äideille 12.5. johdosta ja kiitokset jatkuvasta uurastuksesta lasten
ja perheitten hyväksi!
Virkistävää kevättä ja kesää kaikille!
Ritva Lampainen, pj.
Autotallikirppis toukokuussa
Paloahontiellä!
Seuratkaa K-Marketin
ilmoitustaulua!
PALVELEMME JOKA
PÄIVÄ KLO 21 SAAKKA
JA SUNNUNTAISIN
AUKAISEMME JO KLO 10!
- rennon tunnelman ja maukkaan ruoan ystävä -
JULKULA
Julkulanniementie 5, Kuopio / puh. 040 177 5000 / [email protected]
JULKULALAINEN
2
kuvat Timo Leskinen
Naamiaisluistelu
veti väkeä
Julkulassa
Julkulan perinteiset naamiaisluitelut saivat runsaan
osanoton tänäkin vuonna. Keinänlahden urheilukentällä nähtiin runsas pukujen kirjo, joista tuomareilla oli lähes ylivoimainen tehtävä noukkia parhaat. Kaikki puvut olivat todella hienoja! Ajankohtana oli tällä kertaa ma 11.2. ja naamiaispukuisia
osallistujia oli yli 50 erilaisissa asuissaan. Yhteensä
väkeä oli paikalla arviolta n.80 ja grillimakkaraa
meni 24 pakettia.
2013
3
JULKULALAINEN
2013
Julkulassa
hiihdettiin auringonpaisteessa
kuvat Mikko Saesmaa
Perinteiset jokavuotiset lasten hiihtokilpailut pidettiin la 16.3.2013
Julkula-talon läheisellä niityllä. Kaupunki oli ystävällisesti tehnyt
hienot ladut ja aurinkokin paistoi pilvettömältä taivaalta. Pakkasta
oli aamulla yön jäljiltä vielä yli 15 astetta, mutta nopeasti aurinko
alkoi lämmittämään hiihtopaikkaa. Pieniä osallistujia oli tällä kertaa
18, joiden lisäksi mukana oli tukijoukkoja. Yhteensä Julkulalaisia
oli mukana tapahtumassa arviolta n.40-50. Laduilla nähtii upeita
suorituksia ja lopuksi kaikki pääsivät nauttimaan pullista ja mehusta/
kahvista.
• Viherrakentaminen ja -suunnittelu
Tulokset:
Vuonna 2009 ja
myöhemmin syntyneet
tytöt ja pojat (ei ajanottoa)
(Ilmoittautumisjärjestyksessä)
Eero Saesmaa
Sini-Tuuli Huurre
Saku Venäläinen
Fanny Halonen
Frida Halonen
2007-2008 tytöt
Sija
1.
2.
3.
4.
5.
Nimi
Sanni Venäläinen
Veera Saarelainen
Aurora Saesmaa
Hilda Vokkolainen
Ansa Asikainen
2007-2008 pojat
Sija
1.
2.
3.
4.
Nimi
Topi Huurre
Eero Koponen
Atte Böhm
Topi Tossavainen
Aika (min)
1.45
2.04
2.07
2.11
2.32
Aika (min)
1.51
2.15
3.09
3.25
2005-2006 tytöt
Sija Nimi
Aika (min)
1.
Iida-Sofia Tossavainen 1.10
2.
Kerttu Eskelinen
1.20
2005-2006 pojat
Sija Nimi
1.
Tuukka Böhm
1.
Henrik Kaján
Puusorvaukseen
OneWood.fi
puh. 044 275 1918
sähköpostiosoite info@onewood.fi
Aika (min)
1.10
1.10
2013
JULKULALAINEN
4
JULKULAN KAUPUNGINOSAYHDISTYS RY:N
HALLITUS V. 2013 /päiv. 4.3.2013/msa
Seija Heinonen
Puijonsarventie 63 A 25
70260 Kuopio
040 5357 535
Anne Härmälä
Puijonsarventie 9 A 4
70260 KUOPIO
040 5011 080
[email protected]
Erkki Lampainen
Pajulahdentie 20 C 14
70260 KUOPIO
044 5280 497
[email protected]
Ritva Lampainen
puheenjohtaja
Pajulahdentie 20 C 14
70260 KUOPIO
044 5280 496
[email protected]
Timo Leskinen
rahastonhoitaja
Paloahontie 13
70260 KUOPIO
044 5758 679
[email protected]
Pirkko Miettinen
Puijonsarventie 29 C 15
70260 KUOPIO
040 0523 597
[email protected]
Mirja Ruotsalainen
Pajulahdentie 22 C 13
70260 Kuopio
050 3716 787
[email protected]
Suksi- ja pyörähuollon aatelia Kuopiossa
 




Mikko Saesmaa
varapuheenjohtaja, 044 5352 447
Koivuahonpolku 19 tiedottaja
[email protected]
70260 KUOPIO
Päivi Kallunki-Saesmaa
050 3313 416
[email protected]
Petri Tossavainen
sihteeri
Julkulanniementie 32
70260 Kuopio
044 3024 971
[email protected]
199
9
Kirsi Tiainen
Ahopurontie 1 A 4
70260 KUOPIO
Lehden julkaisija Julkulan Kaupunginosayhdistys ry.
Seuraavan lehden aineisto syyskuun 2013 loppuun mennessä
sihteerille.
Lehden kokosi Mikko Saesmaa,
p. 044 535 2447, [email protected]
Lisätietoja:
www.toimikunnat.net/julkula www.facebook.com/julkula
Painopaikka
Kuopion kaupungin painatuskeskus 2013
Anna palautetta lehdestä ja yhdistyksen toiminnasta
Julkulan Kaupunginosa ry:n kotisivujen kautta osoitteessa
www.toimikunnat.net/julkula -> palaute
tai puh. 044 528 0496 (puh.joht.)
Onko Sinulle tärkeää oman asuinalueen toiminta?
Voit auttaa toiminnan jatkumista maksamalla kaupungin-osayhdistyksen jäsenmaksun 10 euroa / 15 v täyttänyt tilille 560070-22661
tai vaikka Julkulan K-Marketin kassalle. Maksu on pieni, mutta
siten turvaamme kaikki naamiaisluistelut, hiihtokisat, urheilukilpailut ja kirpputorit.
Tervetuloa myös talkooväkeen tapahtumissa!