kyöstin, oh3vy; jälkeensä jättämät radiolaitteet, tavarat ja antennit

KYÖSTIN, OH3VY; JÄLKEENSÄ JÄTTÄMÄT
RADIOLAITTEET, TAVARAT JA ANTENNIT
Kerhon pitkäaikainen jäsen, Kyösti, OH3VY; kuoli viime vuoden lopulla. Kyösti oli pitkään
työssä Lahden pitkäaaltoasemalla ja viimeksi Tiirismaan radioasemalla. Ennen eläkkeelle
siirtymistään hän oli aktiivinen bandeilla, HF:ltä VHF:lle, mutta ehkä workkimistakin
tärkeämpää hänelle oli laitteiden ja antenninen rakentelu. Kyösti kuului paljolti siihen ryhmään
innokkaita rakentelijoita, jotka rigin valmiiksi saatuaan pitivät sillä muutaman yhteyden ja
ryhtyivät sitten rakentamaan uutta laitetta!
Rakentajana Kyösti oli huolellinen ja tarkka. Kaikki itse tehdyt laitteet ovat käytännöllisissä
koteloissa ja osat ovat huippuluokkaa.
Kerho on saanut Kyöstin siskolta suurimman osan Kyösti jälkeen jättämiä laitteita. Laitteet
myydään siinä kunnossa missä ne ovat eikä kerho takaa niiden toimivuutta.
Tavaroiden myyntiehdot on kerrottu toisaalla.
1. HEATHKIT HW-9 CW-TRANSCEIVER+MANUAALI
Heathkitin legendaarinen 1980-luvun QRP-CW-lähetinvastaanotin.
Kaikki bandit 10m-80m, myös WARC-bandit. Ulostuloteho 3-4W,
saatavissa pienellä modifikaatiolla 5 Wattiin. Mukana kansiossa
alkuperäiset kokoamisohjeet ym. täydellisenä. Erittäin hyvin
koottu. ”Life is too short for QRP”, mutta kaikki HW-9:n omistajat
ylistävät laitetta. Netistä löytyy useampia sivuja modifikaatioohjeita. Myydään CW-taidetta ja QRP-kunnioittavalle. Alkuperäinen
hinta (v. 1980) noin 240 §, käytetyn myyntihinta Euroopassa ollut
100-200 €
2. YAESU FT-7800 2M/70CM TRANSCEIVER+MANUAALI
Huippuluokan ison tehon 2m/70cm FM-transceiveri joko
autokäyttöön tai kotiasemalle. Teho 50 W (2 m) / 40 W (70 cm).
Mukana mikrofoni. Pyytää 13.8 C DC. Vastaanotin ilmeisesti lähes
aukoton 100-1000 MHz. Mukana tietenkin manuaali. Varkaiden
iloksi irrotettava naamataulu/paneeli. Yli 1000 muistipaikkaa.
Uuden hintaluokka 220-250€
3. ANTENNIVIRITIN 10 M-80 M
Itsetehty antenniviritin. Hyvää työtä. Takana UHF-liittimet. Edessä
liiton oskilloskooppia varten. Sisällä 10 W keinokuorma. Jos tällä ei
pysty virittämään silitysrautaa – niin ei sitten millään.
Käden työtä arvostavalle. Ja niille, joiden antennit eivät vedä.
4. VIRTALÄHDE KPS-280A
Tyylikäs säädettävä virtalähde 9-16 V, 0-32 A, jatkuva 25 A. Tehoa
yli 200 W. Isot ja helppolukuiset mittaritaulut näyttävät jännitteen
ja virran. Hiljainen lämpöohjattu puhallin! Viisi eri virranottopistettä, joista yksi tupakansytytinliitin. Ylivirtasuojattu. Paino 1,8
kg. Koko 144(L) x 115(K) x 175(S) RXTX-tuote pyytää 100 €
5. MFJ MOBILE TUNER MFJ-945E
MFJ-945E on pienikokoinen antenninvirityslaite 1,8-60 MHz
taajuusalueelle, sis. 6 m alueen Tehonkesto 300 W. Koko L21 x
K5.5 x S14.5 cm. Paino 450 g. MFJ-945E on toteutettu 2
kondensaattorin T-sovituspiirillä. Selkeä 2 neulan SWR/tehomittari
300 ja 30 W tehomittausalueilla. Takapaneelissa SO-239-liittimet
(UHF-runko), liitin SWR/teho- mittarin taustalamppua varten (12 V
DC) sekä siipimutteri maadoitusta varten. Ohituspainikkeesta
antenni kytkeytyy suoraan lähettimeen ohittaen virityspiirin.
Uranus-tuonti pyytää 160 €
6. SWR-MITTARI 3.5 MHZ-150 MHZ
Pieni ja soma seisovan aallon mittari näppärälle asemalle. Merkki
CB-Master. 3.5-150 MHz. Tehonkesto tuntematon. Miten helppoa
onkaan SWR:n mittaaminen tällä vehkeellä!
7. SÄHKÖTYASVAIN
Tyylikäs sähkötyspumppu. Tukeva metallialusta, jonka päällä
kaunis vaalea jalopuu. Räppäkäpäläkin pääsee tällä avaimella A1klubiin! (CW-harrastajien eliitin kerho.) Myötäilee antavaa
kättä. Hyvät säädöt. Ei tietoa valmistajasta, saattaa olla jonkun
kotimaisen kerhon sarjatuotantoa.
8. 2M SKANNERI/VASTAANOTIN
Rakennussarjasta (Josty-Kit?) tehty kahden metrin vastaanotin, jossa myös
skanneriominaisuus. Hyvin koottu. Mukana ilmeisesti suurin osa ohjekirjoista.
9. KIDEKALIBRAATTORI
Laadukas kidekalibraattori tyylikkäässä kotelossa. Kiertokytkimessä säädöt: 1 MHz, 500
kHz, 100 kHz, 50 kHz, 10 kHz ja 5 kHz. Tällä tiedät, missä olet.
10.PR-PUHELIN MOCOMA 7040
40 kanavainen FM pr-puhelin. Alansa arvostettu työjuhta. CBaatelia. Paketissa eli joko ainakin vähän käytetty tai lähes
käyttämätön.
11.80M TRANSCEIVER ”ROKLOTIN”
80 metrin pieni lähetin-vastaanotin. Kaikesta päätellen
legendaarinen, Maurin, OH1OY; suunnittelema ”Roklotin”. Teho
tuntematon mutta tarpeeksi hyvään kusoiluun. Juma-radioiden
henkinen esikuva. Hyvin koottu.
12.YAESU FT-270 2M TRANSCEIVER
Vesitiivis 2m monsterikapula. Max. Teho 5 W. Leveä vastaanotin 136-174
Mhz, IPX7 upotusvesitiivis. Tehoakku FNB-83 (7.2 V/1400 mAh).
Selkeä LCD-näyttö. CTCSS/DCS. 10 Muistipankkia Kaksoiskuuntelu (Dual
Watch). 200 muistia (Smart Search). Internet Connection (WiRES)
Feature. Ulkopuolinen virransyöttö (6-16 V DC) Tosimiehen rigi 2!
800
mW audio ulostulolla kuurompikin mies kuulee viestin!
RXTX-tuote pyysi uutena 135 €.
13.YAESU VX-6 2M/70CM
Pieni mutta näppärä kahden bandin käsikone. 5 W FM. Kestävä, voit ajaa
panssariautolla päältä ja jatkaa workkimista. Kaupan hinta ollut aikanaan
n. 250 €.
14.
ICOM IC-22 2M TRANSCEIVER
Taajuusalue: 144-146 MHz Mode: FM Lähtöteho 10 W/ 1 W.
Jännite: 13,8 VDC Mitat (L * K * S): 155 * 55 * 230 mm 24
kidekanavaa, kiteiden määrä tuntematon. Autokone, joka ei
ryömi.
15.AKKUVARAAJA FUNCTA
12 V, 6 A. Tällä saat kylmän akun kuumaksi.
16.AUTOMAATTINEN AKKUVARAAJA MUUNTOLAITE ML 12/4B
Kotimaisen Muuntolaite Oy:n luotettava akkuvaraaja kotimaisiin pakkasiin. 12V, 4A.
Tyylikäs perinteinen ja siis toimiva.
17.
DYNAAMINEN PÖYTÄMIKROFONI ERS
Elegantti dynaaminen pöytämikrofoni. 50 Kohmia-200 ohmia. Tällä
kehtaa mennä jopa 3699 kHz:iin.
18.
ANTENNIVIRITIN 10M-80M
Itserakennettu mutta toimiva antenniviritin 10 m -80 m:lle.
19.
PAKETTIMODEMI OH3WZ
Ilmeisesti pakettiradiomodemi, printtilevyistä löytyy ”OH3WZ
Computer TU 170384 ja 180384. Hieman jäänyt kesken mutta
nopeasti viimeisteltävä.
20.ANTENNIVIRITIN 10M-80M
Sekä symmetriselle UHF-liittimelle että lanka-antennilla.
21.TONNA 4-EL 2M ANTENNI
Tonnan luotettava 4 elementtinen kahden metrin antenni. Hyvässä kunnossa ja
alkuperäisessä laatikossa. Ajalta, jolloin alumiini oli vielä alumiinia.
22.TONNA 9-EL 2M ANTENNI
Tonnan legendaarinen 9-elementtinen superantenni. Tällä ja 10 watilla hallitse puolta
Suomesta ja sinua kutsumaan ”linukkamieheksi”. Hyvässä kunnossa, käytetty vain
kahtena sunnuntaina jumalanpalveluksen aikana.
23.SÄHKÖTYSHARJOITUSLAITE
Sähkötystä harjoittelevan täydellinen setti. ”CW-trainer”, joka
antaa sähkötystä ja jolle voi antaa sähkötystä. Mukana virtalähde
(12 V 1.3 A)ja tyylikäs automaattiavain.
24.AURINKOPANEELILATURI
Aurinkokenno, jolla voit ladata pikkuakkuja tai pattereita tai
käyttää tupakansytytinliittimen kautta muutakin pienitehoista
laitetta. Mukana manuaali jolla saat pienet kytkentäongelmat
korjattua.
25.SÄÄDETTÄVÄ KELA/INDUKTANSSI
Jos et tiedä mikä tämä on, hyppää eteenpäin. Jos tiedät, kaiva
kuvetta. Näitä tulee harvoin myyntiin. Vain ammattimiehille tai
heidän vaimoilleen, joiden mielestä tämä sopii parhaiten
takanreunukselle. Koko noin 15x15x15 cm. Ulkokehällä 14
kierrosta, sisäkehällä 16 kierrosta. Paksua kuparilankaa.
26. TOISTINASEMADUBLEXERI
Kaksi ilmeisesti Yleisradion käytössä ollutta dublexeri-pakettia.
Toisessa iso määrä nuppeja ja nappeja, toinen ehkä virtalähde.
Kyljessä maagiset luvut: 418.000 MHz ja 429.675 MHz.
Ammattimies rakentaa näistä vaikka palikan R-Nettiin.
27. KIDEKALIBRAATTORI 2M
Kahden metrin kidekalibraattori merkki tunnettu ”Selfmade”. Moduloimismahdollisuus.
Kalibraatio 100 kHz:n välein. Lähtökide 48.120 Mhz. Ei kunnossa.
28. KÄYTTÄMÄTÖN KOTELO
Käyttämätön metallikotelo, vielä kaupan muovissa. Koko n. 78(K),
262(L) ja 140(S). Kahvat.
29. 80M MOBILEPIISKA
Lasikuituvavan ympärille tyylikkäästi kierretty 80m metrin mobiilipiiska. Kestä tehoa. P
ituus noin 3,6 m. Kiinnitys helposti tehtävissä. Tällä ja (5) ”MFJ MOBILE TUNER MFJ945E” saat autosi liikkuvaksi 80m asemaksi.
30. PIENTAAJUUSSUODIN
Sisällöstä päätellen pientaajuussuodin.
31. ALIPÄÄSTÖFILTTERI
Alipäästöfiltteri 2 metrille, säädettävät kaksi
säätötrimmerikondensaattoria. Tehoakin kestää kaikki lailliset.
Ottaa rigistä UHF-liittimellä, antaa N-liittimellä.
32. KAKSI PALLOKOVAÄÄNISTÄ
Kaksi pallon muotoista pientä kovaäänistä. Luo asemallesi
professionaali look.
33. 900 MHZ GSM-LISÄANTENNI
A.Kekälaisen antennitehtaan laatutuote: Lisäantenni 900 Mhz:n GSM-alueelle.
Vahvistusta 9,5 dBi. Pääset kaukaakin tukiasemalle. Kaapelia mukana 10m. Autosarjan
liitin mutta muutettavaksi muiksikin.
34. PIENI ALUMIINIKOTELO
Pieni käyttämätön alumiinikotelo 155x92x55.
35. 80 M DIPOLI JA JATKOJOHTO
Ammattimiehen tekemä 80 metrin dipoli. Vahvaa kuparilankaa. Keskisyöttö antennimunien eristäessä, päässä kahdet munat. Valmiiksi liitetty syöttöjohto ja jatkojohto.
36.LENTOKONERADIO, AMERIKKALAINEN
Tuntematon amerikkalainen lentokoneradio. VFO pyörii jouhevasti.
37.2M 1/4-VERTIKAALI NELJÄLLÄ RADIAALILLA
Itsetehty kahden metrin 1/4 vertikaali, jossa neljä loivasti eri suuntiin laskeutuvaa
radiaalia. Mukana kaapelia. Sopii valmiina loistavasti putken päähän talon katolle, jos et
voi tai halua laittaa kääntyvää antennia.
38.LASIKUITUVAPA 8M, UUSI, TELESKOOPPI
Kahdeksan metriä pitkä teleskooppilasikuitavapa, uusi ja käyttämätön. Ilmeisesti
hankittu mobiilipiiskan tekemistä varten. Kahdeksan sisäkkäin menevää, noin metrin
pituista vahvaa putkea. Käy myös vaativalle kalastajalle tai vertikaalin pohjaksi.
39.PIISKA-ANTENNEJA
Neljä erillaista piiska-antennia, pääasiassa autokäyttöön. Mukana myös 5/8-piiska
kahdelle metrille.
40.SÄHKÖTYSKOODIOSKILLAATTORI
Kun tähän liität sähkötysvaimen (vakioplugi), saat tyylikkään sähkötysäänen.
41.KUULOKKEITA JA KOVAÄÄNISIÄ
Kahdet kuulokkeet ja kuusi pientä kovaäänistä.
42.KAAPELEITA
Laatikollinen erilaisia kaapeleita. On ohutta koaksiaalia, paksua koaksiaalia, suojattua
parikaapelia. Roottorin ohjaukseen sopivaa monisäikeistä kaapelia. Kovaääniskaapelia.
Virtajohtoja.
43.VÄLIJOHTOJA
Laatikollinen erilaisia välijohtoja. Löytyy DIN-RCA-pikkuplugi-isoplugi (6mm)-iso
virtajohto- pienivirtajohto- tupakansytytinliitin ym ym. Täydennä täältä kaikki tarpeesi.
44.KOMPONENTTEJA
Laatikollinen kaikenlaista mekaanista komponenttia: Liittimia, banaaneita, releitä,
tyhjiöreleitä, alennusvaihteita, kondensaattoreita, vastuksia, piirilevyjä, kiertokytkimiä,
merkkilamppuja ym. ym.
45.VIRTALÄHTEITÄ
Erilaisia isompia ja pienempiä virtalähteitä 10-12 kpl. Kaikille pienjännitteille.
46.LIITTIMIÄ
UHF-liittimiä, putkenkantoja ym.
47.METALLIPOHJIA
Kolme metallipohjaa ym.
48.KOMPONENTTEJA
Komponenttimiehen miljoonalaatikko. Löytyy lediä, transistoria, mikropiirejä,
kondensaattoreita, vastuksia, diodeita, zenereitä, mikropiirin kantoja ym. ym.
49.PUHALTIMIA
Kolme pientä flektiä: 12V – 230V.
50.ISOKOKOINEN JÄÄHDYTYSRIPA
Iso jäähdytysripa, jossa valmiina neljä x 2N3055
51.KIRJOJA
Sekä ammattikirjallisuutta että hamikirjoja. Mukana kaksi vanhaa Handbookia, Antenna
Handbook ja Rothhammel.
52. PÖYTÄLATUREITA
Kolme tuntemattoman laitteen pöytälaturia.
53.TUNTEMATON X
Tuntematon laite. Mutta tyylikäs. Osta itsellesi haaste.
54.HYYTELÖAKKU
12 V 18AH. Hyytelöakku mutta vain 4 vuotta vanha.