Vuosikirja 2005-2006 - Vaasan lyseon lukio

Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja
2005–2006
(mainos)
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005–2006
1
Muista käyttää suojatietä!
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
2
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Toisen asteen koulutuslautakunnan tervehdys:
Tuloskunnon kohotusta
Jussi Hietikko
johtava rehtori,
kouluneuvos
Muuttuva toimintakenttä
Eihän tulevaisuus arvaamaton ole.
Jo vuosia ovat olleet tiedossa väestön ikärakenteessa tapahtuvat muutokset ja arvioitavissa kehityksen seurauksena syntyvät toisenlaiset koulutustarpeet. On viisasta sopeutua
muutokseen ennen kuin olosuhteet
pakottavat korjaaviin toimenpiteisiin.
Nuorten ikäluokkien pienenemiseen on Vaasassa varauduttu oppilaitoksia yhdistämällä ja kokoamalla
koko toisen asteen koulutus yhden
hallinnon alaisuuteen. Viimeisimpänä
toimenpiteenä saatettiin loppuun lukiokoulutuksen muutostyö. Lukiokoulutus ei enää muuttuvassa tilanteessa ollut toiminnallisesti ja taloudellisesti hyväksyttävällä tavalla järjestettyä. Samalla on voitu tiivistää
myös aikuiskoulutuksen yhteistyötä
ja tälläkin tavalla vastata uuden tilanteen luomaan haasteeseen.
Toimenpiteiden avulla on pystytty turvaamaan opiskelijoille laaja
kurssitarjonta ja mahdollisuus yksilöllisiinkin valintoihin. Molemmat
ominaisuudet ovat kilpailukykyisen
koulutusorganisaation tunnusmerkkejä. Yhdistetty toisen asteen koulutusorganisaatio edistää oppilaitosten
tiiviimpää yhteistyötä tehostaen toimintamahdollisuuksia ja resurssikäyttöä.
Toiminnallisen tehostamisen lisäksi on taloudellisuutta kyetty lisäämään siten, että vuonna 2007 koko
toisen asteen koulutus toimii nettohallintokuntana, kun lukiokoulutuskin
tulee toimeen yksikköhinnallaan. Aikaisemmasta, lähes 1000 euron opiskelijakohtaisesta yksikköhinnan ylityksestä on päästy päällekkäisyyksiä poistamalla.
Tilahallinto
Myös toimitiloja (n. 66 000 m2 ) on
ryhdytty arvioimaan kriittisesti. Tuloksena on päätös vetäytyä Runsorissa
sijaitsevasta Vaasan ammatillisen aikuiskoulutuksen kiinteistöstä hallintokunnan muihin toimipisteisiin, pääosin
Ruutikellarintie 2:een ja Sepänkyläntie 16:een. Aikataulun mukaan puolet Runsorin kiinteistöstä vapautuu
syksyllä 2007 ja loput vuosina 2008
tai 2009, kunhan korvaavat tilat on
saneerattu tai rakennettu kiinteistöön
Sepänkyläntie 16. Toiminta tiivistyy
noin 7000 m2 verran.
Alueellinen voimavarojen
yhdistäminen
Toisen asteen koulutus on tulevaisuuden Suomessa selkeästi sellainen yhteiskunnan tehtävä, joka soveltuu toteutettavaksi alueellisen ylläpitäjän tai
järjestäjän toimesta. Siksi hallintokunta onkin osaltaan halunnut tukea
koulutusvastuun siirtämistä Pohjanmaan liiton kaksikieliselle organisaatiolle.
Asia ei kuitenkaan vielä toistaiseksi ole maakunnassa edennyt toivotulla ja viisaalla tavalla. Onnellista
olisikin, jos valtiovallalla olisi rohkeutta lainsäädännöllä ohjata voimak-
kaammin kuntia yhteistyöhön kielirajojakin kunnioittavasti ylittäen. Toisen asteen koulutusorganisaatiolla on
edellä kuvatunlaisesta yhteistyöstä
pelkästään hyviä kokemuksia.
Jännittävää on nähdä, päästäänkö ensi syksystä alkaen taas eteenpäin kehitysprosessissa. Aikaa ei ole
hukattavissa keskinäiseen kinasteluun!
Tuhat osaajaa
Kevään valmistujaisjuhlia viettää noin
tuhat nuorta ja aikuista, kolmanneksen ollessa ylioppilaita. Määrä kasvaa vielä muutamilla sadoilla, kun
mukaan lasketaan aikuisten ammatti- ja erikoisammattitutkinnot.
Tieto ja taito ovat valttia tulevaisuuden Suomessa. Haluan lämpimästi
onnitella jokaista koulutusorganisaatiossamme opinnoissaan menestynyttä. Osaaminen on vakuutus tulevaisuuden varalle! Toivottavasti onnistutte nopeasti löytämään yhteiskunnassa paikkanne, jossa mieluusti täytätte tehtävänne. Ja toinen toivomus
olkoon, että monen kohdalla tuo
paikka löytyy kotiseudulta, Vaasanseudulta.
Osansa on kiitettävällä tavalla
hoitanut myös koulutusorganisaatiomme henkilökunta. Vastuullinen henkilöstökin on kesätaukonsa ansainnut. Syksyn tullen aloitamme taas
uuden “rynnistyksen”. Tämä koulutusorganisaatio luo tulevaisuutta!
Kiitos työyhteisölle ja sidosryhmille
menestyksellisestä lukuvuodesta.
Hyvää kesää!
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Erinaceus europaeuskin on jo
herännyt talviuniltaan.
a
a
t
t
o
v
i
o
t
me
m
i
m
i
i
t
,
a
j
a
Toimitt n lukijoille hyvää
vuosikirja , virkistävää ja
lämmintä ta kesää!
to u h u ka s
3
4
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Rakennemuutoksesta
suuntaa tulevaisuuteen
Kulunut lukuvuosi suomenkielisissä päivälukioissa on ollut sopeutumista muuttuviin olosuhteisiin ja uudenlaiseen yhteistyöhön.
Opetusjärjestelyjä ja opetussuunnitelmia on yhdenmukaistettu ja
opetusryhmiä yhdistetty. Merkittävä rakennemuutos toteutettiin
tammikuun alussa, jolloin Vaasan
yhteislukio ja Vaasan lyseon lukio yhdistettiin Vaasan lyseon lukioksi. Lisäksi maaliskuun alussa
Vaasan lyseon aikuislukio liitettiin
Lyseon lukioon aikuislinjaksi.
Näin syntynyt uusi Vaasan lyseon
lukion on Suomen suurimpia lukioita, yhteinen opiskelijamäärä
on yli 900 ja opettajia sekä muuta henkilökuntaa on noin 80.
Suuren yksikön vahvuus on
ennen muuta laaja ja monipuolinen opetustarjonta. Kokonaiskurssimäärä on lähes 900, joten valinnaisuutta on hyvin. Säästövelvoitteiden
vuoksi keskimääräinen ryhmäkoko
on kuitenkin kasvanut erityisesti pakollisissa ja valtakunnallisissa syventävissä kursseissa. Toki se on vielä
siedettävissä rajoissa, mutta tehokkaan opettamisen ja hyvien tulosten
kannalta ryhmäkokoa ei ole suotavaa enää kasvattaa. Opettajien jaksamisesta ja työyhteisön hyvinvoinnista on pidettävä huolta.
kotimaahan kuin ulkomaillekin.
Joukko Lyseon opiskelijoita osallistui Helsingin Sanomien Päivä lehtimiehenä -kilpailuun, ja ryhmä
pääsi tekemään oman sivun Helsingin Sanomiin. Opiskelijamme
ovat menestyneet erinomaisesti lukuvuoden aikana lukuisissa urheilukilpailuissa niin yksilö- kuin joukkuelajeissa aina SM-tasoa myöten. Lisäksi mainetta ja kunniaa on
saavutettu erilaisissa kirjoitus- ja
taidekilpailuissa. Oppilaskunnan
toiminta on ollut aktiivista ja koulun henkeä nostattavaa.
Varustustasoon parannusta
talolla. Juhlapuhujaksi oli kutsuttu
koulun oma kasvatti professori Kari
Uusikylä. Hän painotti puheessaan
yhteisöllisyyden merkitystä. Lyseossa yhteisöllisyys on aina koettu tärkeäksi ja sitä on pyritty vaalimaan.
Näin tulee olemaan myös jatkossa.
Juhla onnistui kaikin puolin mainiosti. Kiitän lämpimästi Vaasan lyseon
entisten oppilaiden yhdistystä Valeota, joka hoiti tyylikkäästi juhlamme
käytännön järjestelyt.
Monipuolista toimintaa
Juhlavuosi
Tämä lukuvuotemme on ollut myös
juhlavuosi, sillä Lyseo täytti syksyllä
komeat 125 vuotta. Pääjuhlaa vietimme 8.10.2005 Vaasan kaupungin-
Työjärjestyksen mukaisen opiskelun
lisäksi koulussamme on pidetty lukuisia juhlia, järjestetty tempauksia ja
teemapäiviä, vierailuja sekä opintomatkoja, jotka ovat suuntautuneet niin
Opetusvälineistöä uudistettiin syksyn kuluessa. Kouluumme hankittiin tietokoneita, dokumenttikameroita, videotykkejä, dvd-soittimia, laboratoriovälineistöä ja paljon muuta. Näin varusteisiin saatiin merkittävää parannusta. Hallinnossa siirryttiin kevään aikana käyttämään Multiprimus- ja Wilma-ohjelmia. Näiden
tehokas hyödyntäminen edellyttää,
että jokaisessa opetustilassa on oma
tietokone. Siihen joudumme puuttumaan jatkossa.
Jäähyväisiä
Maaliskuun alussa siirtyi eläkkeelle
ruotsin lehtorimme Anna-Liisa Uusikylä. Elokuun alusta jäävät eläkkeelle
äidinkielen lehtori Sirkka-Liisa Toivonen sekä fysiikan ja matematiikan
lehtori Raimo Jukkola. Kaikki kolme ovat pitkään palvelleita ja ansi-
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
5
Hermolomalta…
okkaan uran tehneitä opettajia. Haluan esittää heille sydämelliset kiitokset koulun hyväksi tehdystä työstä ja
toivottaa terveyttä ja monia onnellisia eläkevuosia.
Onnittelut
Onnittelen kevään uusia ylioppilaita.
Usean vuoden aherrus on nyt saanut
ansaitsemansa palkinnon. Tänä keväänä kokelaat saivat tehtäväkseen
uudentyyppisen ylioppilastutkinnon,
kun reaaliaineen koe otettiin käyttöön. Kiinnostavaa oli nähdä, miten
kokelaat valitsivat eri reaaliaineiden
välillä. Odotetusti historiaan ja psykologiaan vastattiin eniten, mutta kovin suuria muutoksia aikaisempaan
verrattuna ei ollut. Kevään kirjoittajista toisen kotimaisen kielen jätti
kokonaan valitsematta noin seitsemän
prosenttia ja ylimääräisenä sen valitsi noin 13 prosenttia.
Kiitokset
Esitän lämpimät kiitokset kaikille
opiskelijoille, opettajille ja muulle
henkilökunnalle lukuvuoden työstä.
Kiitän myös kaikkia koulumme yhteistyötahoja ja stipendien lahjoittajia. Erityisesti haluan kiittää Vaasan
yhteiskouluyhdistystä, joka on tukenut stipendeillä koulun toimintaa monin tavoin. Toivotan kaikille virkistävää kesää. Syksyllä tapaamme uusin
voimin.
Kari Kukkohovi
Lukiokoulutuksen rehtori
Aurinko on jo paistanut pitkään. On lämmintä ja vihreää, ainakin silloin on
ollut, kun olen katsonut ikkunasta ulos. Kyllä olisi kivaa olla koulussa
räpeltämässä. Harmi ettei enää tarvitse, ei ole tarvinnut enää hetkeen,
olen nimittäin ollut hermolomalla, kuten varmasti moni muukin kolmannen
vuosikurssin opiskelija.
Jos et kestä muodollisuuksia tai standardimaista konseptia, suosittelen loikkaamaan tämän tekstin yli, nimittäin kuten joka vuosi, kerrotaan
tässä lyhyesti, kuinka oppilaskunnan vuosi on kulunut, mitä on tehty ja
miksi on ollut kivaa.
Enää ei ole Vaasan yhteislukiota tai Vaasan lyseon lukiota, on vain
pelkkä Vaasan lyseo. Koulujen yhdistymisen myötä yhdistyivät myös oppilaskuntien hallitukset. Kummassakin yksikössä toimii edelleen yksikön
hallitus, mutta päätökset tekee yksi yhteinen hallitus. Tuntumaa yhteiseen
päätöksentekoon ja toimintaan ryhdyttiin hakemaan jo viime syksynä.
Pidettiin yhteiskokouksia, joissa puitiin muun muassa uuden hallituksen
valintatapaa koulujen yhdistyessä. Hyvin valmisteltu lasku onnistuikin käytännössä oikein hyvin.
Vuosi on kulunut nopeasti. Hallitus on ollut järjestämässä oppilaskunnalle taasen kaikkea kivaa ja jännää. Koulujen yhdistymisen myötä järjestettiin myös pikimmiten ensimmäiset yhteiset pippalot, jotka osoittautuivat käytännön menestykseksi. Uusi lukuvuosi aloitettiin uuden hallituksen valinnalla. Oppilaskunnan hallitukseen valittiin mahdollisimman demokraattisesti allekirjoittaneen lisäksi 12 henkilöä. Yhdessä järjestettiin mopopäivä ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille, oppilaskunnan joulujuhla, josta aiheutuneita traumoja haluan pyytää niitä saaneilta anteeksi. Lisäksi Vaasanpuistikon yksikössä on oppilaskunnan hallitus pitänyt kioskia auki läpi lukuvuoden. Keväällä järjestettiin muun muassa potkiaiset ja
penkkarit abeille. Noin maaliskuun alussa kirjoitusten alkaessa tilalleni Vaasanpuistikon yksikössä tuli Maija Rossi. Loppukeväästä järjestettiin muun
muassa koko yksikön ikioma tosisöpö ihq halipäivä. Jännää ja kivaa on
siis ollut, ja jos ei ole ollut, sitä on järjestetty, vaihtelevalla menestyksellä,
mutta kuitenkin, ja kenellekään mitään pahaa tarkoittamatta.
Erityiskiitokset ketään kuitenkaan sen vähempää arvostamatta käytännön järjestelyistä ja avusta haluan esittää kioskivastaava Heli Stenroosille, Iida Autiolle sekä ohjaavalle opettajalle Heli Koskiselle. Kiitos myös
koko oppilaskunnalle menneestä lukuvuodesta, pitäkää taas hauskaa töissä
ja koulussa, oppilaat ja opettajat, kesäloma loppuu pian.
Hyväähyvää ja kaikkia kauniita asioita
Toivoo
Kalle Autio
Lyseon oppilaskunnan
hallituksen puheenjohtaja 2005-2006
6
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Se o förttis tröbö
Eläkkeellejäämiset tapahtuvat yleensä koulun päättyessä, joten niistä ei ehdi kirjoittaa sen kevään vuosikirjaan.
Vuosikirjan reportterit paikkaavat uutisoinnissa tapahtuneita laiminlyöntejä.
Kevään 2005 eläkkeellejäävien
joukkoon kuului suuri suomalainen
kuvataiteilija ja kuvataideopettaja
Veli Ekroos. Hänen pääkoulunsa oli
Merenkurkun yläaste, jossa suuremmat juhlallisuudet järjestettiin. Lyseossa tyydyttiin sitten vain kukittamiseen ja ylistäviin ajatuksiin opettajien päätöskahvitilaisuudessa.
Innokkaana pyöräilijänä tunnettu Veli Ekroos lähetettiin asiaankuuluvasti eläkkeelle polkupyörän (toivottavasti tämä nimitys ei halvenna
ylellistä kokoontaitettavaa kaksipyöräistä Brompton-hightech-ajoneuvoa) selässä. Matka suuntautui Merenkurkun opettajien saattamana
kohti yllätyksellistä päämäärää, joka
aikanaan osoittautui olevan opettajien ammattiyhdistyksen sauna Vaskiluodossa. Tiedostusvälineen edustajalla ei ollut pääsyä tilaisuuteen, joten juhlapäivän tapahtumat myöhemmiltä osiltaan jäivät armeliaan hämärän peittoon.
Sen verran Veli palasi vielä Lyseon leipiin, että järjesti yhdessä Vesa
Nesteen kanssa Italian-taidematkan
elokuussa koulun alkaessa. Mutta
siitä kerrotaan lisää toisaalla.
Ensimmäinen vuosi eläkkeellä on
ollut kiireinen, kuinkas muuten. Matkat, näyttelyt, pyöräily, autoilu (Citroen!), lapsuudenkaupungissa Turussa oleva kakkosasunto ja tietysti taiteen tekeminen kuuluvat kaikki viikko- tai ainakin kuukausiohjelmaan.
KMä
Rauhallinen ja
sosiaalinen, mutta
uhattuna erittäin
vaarallinen ja
yllättävän nopealiikkeinen. Puskee
läpi harmaimmankin kiven. (Sarvikuono, vasemmalla)
Varusteiden
tarkistus ennen
matkaan lähtöä
Jaa miten niin viimeinen oppitunti?
Ei kai se nyt vielä
lopu?
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Se oli kemiaa
ja
petta sa
o
t
u
tun
kin
nnos a työtak iden,
i
a
j
ra
he
sta
ahke kin ripu ettiin pu
n
a
tiik
ten
list
tema lttoi kui äisiä juh ra.
a
m
a
a
e
äksi
ian j
en m
en k
Kem Mikkon lä 2005. L ja lahjoj
a
l
n
Leen an kevää renadie
e
a
naul laulun, s
o
kuor
Ritva ja lahjaesine
n+1 kpl onnitteluja
matemaatikoilta
Ritva
Ullakon
onnittelut
Kun koulun ruokalaan
ei enää pääse
Niin minä
neitonen
sinulle laulan
Nyt ei mikään
voi mennä
vinoon
7
8
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Lukukauden avaus 15.8.2005
Teksti: Kaisa Haapaniemi,
Lyska-abi 2006
On maanantaiaamu, kello on 9.00,
ja istun Vaasan kaupunginkirkon penkillä omissa ajatuksissani. Kuten varmasti sadat muut ympärilläni istuvat
oppilaat, minäkin mietin jälleen kerran: kuinka se kesä taas vierähti niin
nopeasti. Viimeistä kertaa istun tässä aloittamassa jälleen uutta lukiovuotta ja yhtäkkiä tajuan, kuinka nopeasti kaikki on tapahtunut. Aikaa ei
voi pysäyttää, vaikka kuinka yrittäisi, ja jotenkin aavistan, että tänä lukuvuonna aika tulee kulumaan erityisen nopeasti. Kun koittaa lukea ylioppilaskirjoituksiin, voi aika kuin
huomaamatta lipua sormien lävitse.
Täytyy yrittää kaikin voimin estää se,
mutta hetkeen tarttuminen on vaikeaa. Kanttori Reko Tammen aloittaessa soittaa virttä 425 havahdun
mietteistäni ja palaan jälleen maanpinnalle.
Tilaisuus, jonka pastori Vesa
Koivisto avaa, on Yhteislukion ja
Lyseon lukion yhteinen lukukauden
avausjuhla. Väkeä on niin paljon, että
lehteritkin täyttyvät. Ihmisjoukossa
näen monia entuudestaan tuttuja kasvoja, mutta on myös paljon sellaisia,
joita en tunnista. Ensimmäisen vuosikurssin oppilaat tunnistaa hiukan
harhailevasta ja hermostuneesta olemuksesta, kun taas toisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijat ovat tottumuksesta tyynen rauhallisia. Näin
suurta oppilasjoukkoa on vaikea saada täysin hiljaiseksi, mutta onneksi
pastori Koiviston aloittaessa puheensa äänentoisto tekee tehtävänsä.
Puheessaan Koivisto kertoo tarinan kauppamatkustajasta, joka halusi opetella samuraiksi puolustautuakseen rosvojoukkoja vastaan.
Kauppamatkustajalla oli ainoastaan
yksi päivä aikaa opetella, ja koko
päivän hän opetteli ainoastaan alkuasentoa. Koulutuksen sisältö epäilytti
miestä, mutta jo seuraavana päivänä
hän joutui panemaan oppinsa käytäntöön. Rosvojoukon hyökätessä
kauppamatkustaja asettui alkuasentoon. Tämän nähdessään rosvot luulivat häntä todelliseksi samuraimestariksi ja pelästyivät niin, että jättivät
kauppamatkustajan rauhaan. Tarina
haluaa siis opettaa meille, että elämän
”alkuasenne”, se perustavanlaatuinen
asenne, joka ihmisillä on elämää kohtaan, on kaikista tärkein. Tämä perusasenne sisältää suhtautumisemme
itseämme ja muita kohtaan. Se on se
asenne, miten suhtaudumme itse elämään. Jumala haluaa antaa sellaisen
perusasenteen, joka kantaa elämän
läpi aina ikuiseen elämään saakka.
Puheen jälkeen on vuorossa yh-
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
teinen Isä meidän -rukous ja virsi,
jonka jälkeen rehtorimme Kari Kukkohovi toivottaa kaikki tervetulleiksi
ja esittelee opettajat. Hän kertoo
myös, että kursseja voi valita sekä
oman että toisen koulun kurssitarjottimesta ja tarvittaessa ottaa yhteyttä
opinto-ohjaajiin. Lopuksi vielä apulaisrehtorimme Vesa Neste sanoo
muutaman sanan. Hän nostaa esille
kulttuuritietämyksen merkityksen ja
koulun tehtävän välittää kulttuuriperintöämme oppilaille. Neste muistuttaa vielä koulutyön pitkäjänteisyydestä ja ohjeistaa ihmiset kirkosta kouluihin siirtymisestä.
Lukukauden aloittaminen kirkossa tuo tapahtumaan aina mukavaa
juhlallisuutta ja piristystä. Pastorin ja
koulumme johtajien sanat antoivat
miettimisen aihetta. Toivottavasti ne
auttavat meitä taas jaksamaan puurtaa eteenpäin vaativalla lukiotiellä.
Ihmismassojen valuessa kirkonovista ulos kohti lukiorakennuksia totean taas lukukauden alkaneeksi tuttuun turvalliseen tapaansa ja tunnen
sittenkin ehkä hiukan haikeutta ajatellessani, että ensi vuonna en luultavasti enää ole täällä.
9
10
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Italian taideopintomatka
syyslukukaudella 2005
Oli varhainen aamu perjantaina 26. päivä elokuuta ja istuin Finnairin koneessa matkalla kohti Italiaa. Vihdoin koitti taideopintomatkamme lähtöpäivä, jota olin kuumeisen innostuneena odottanut siitä
lähtien, kun kesäloma oli loppunut.
Yhdessä viidentoista muun tytön ja
matkanjohtajiemme Veli Ekroosin
ja Vesa Nesteen kanssa kokoonnuimme Vaasan lentokentälle aamu
seitsemäksi ja lähdimme viikon
kestävälle matkalle, jonka aikana
näkisimme Italian kolme tärkeintä
taidekaupunkia Venetsian, Firenzen ja Rooman ja tutustuisimme
niiden aarteisiin. Matkamme ohjelma oli intohimolla ja kokemuksella suunniteltu, olivathan matkanjohtajamme tehneet taideopintomatkoja Italiaan jo monta kertaa aikaisemmin. Tämä matka oli erityinen vielä silläkin tavalla, että se tulisi olemaan eläkkeelle siirtyvän kuvaamataidonopettajamme viimeinen Lyseon lukion kanssa tehtävä
taidematka. Kutkuttava ilon- ja
jännityksentunne oli vallannut minut jo ensimmäisellä kerralla nähdessäni tulevan ohjelman ja nyt,
istuessani todella koneessa matkalla kohti Venetsiaa, en meinannut
pysyä housuissani. Vaikka innostustani hiukan laimensivat väsy
edellisen valvotun yön jäljiltä ja vieressä meluava koululaisryhmä, en
silti voinut mitään muuta kuin huokaista tyytyväisyydestä ja nauttia
lennosta.
Saavuimme Venetsiaan hiukan
ennen puoltapäivää ja lentokentältä
lähdimme ajamaan venetakseilla hotelliamme kohti. Oli hauskaa ensin
ajaa kovaa vauhtia avarammalla vesialueella ja sitten kanaaliin päästyämme rauhassa lipua talojen vieritse.
Kilpaa otimme kuvia kaikista uusista
nähtävyyksistä. Ensivaikutelma Venetsiasta oli idyllinen. Maisemat ja
tunnelma olivat juuri sellaisia kuin
postikorteissa ja elokuvissa. Vanhat
talot haaleissa väreissä ja hiukan vihertävä kanaalin vesi elivät täydellisessä väriharmoniassa toistensa
kanssa. Monet rakennukset olivat
rapistuneen näköisiä. Ne, niin kuin
koko Venetsia, taistelivat olemassaolostaan aikaa vastaan. Maan vajoaminen tuottaa vuosi vuodelta suurempia vaikeuksia Venetsian kaupungille
ja saimme tuntea olevamme etuoi-
keutetut, kun vielä ehdimme nähdä tuon pikku hiljaa tuhoutuvan
kaupungin kauneuden.
Päivän ohjelmassa oli ensiksi
majoittua rauhassa hotellille ja sitten lähteä Vaporetolla (eräänlaisella
venebussilla) Pyhän Markuksen
torille. Torille saavuttuamme kuljeksimme hetken sen ympäristössä ja menimme sitten sisälle Markuksen kirkkoon, joka sijaitsi aivan torin vieressä. Katoliseen tapaan paljastava pukeutuminen ei
ollut sallittua, ja ne, joilla ei ollut olkapäitä peittävää vaatetta, saivat
eräänlaisen lakanan hartioilleen.
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Kirkossakäynnin jälkeen oli loppuilta vapaata, ja jokainen sai käyttää sen parhaaksi katsomallaan tavalla. Ystävieni kanssa lähdimme kävellen kohti hotelliamme. Matka
osoittautui väsyneille jalkaparoillemme kuitenkin liian vaativaksi, ja lopulta turvauduimme vaporeton apuun
ja pääsimme kuin pääsimmekin takaisin hotellille. Loppuilta kului sujuvasti hotellilla, löysimme nimittäin alakerrasta pieniä snackseja ja virvokkeita tarjoavan baarin.
Seuraavana päivänä oli vaihtoehtoina joko lähteä Velin kanssa Venetsian Biennaaliin tai Vesan kanssa
Muranon saarelle, jossa sai tutustua
Museo Vetro di Murano –lasimuseoon. Itse valitsin ensimmäisen vaihtoehdon. Venetsian Biennaali on nykytaidetta eri puolilta maailmaa kokoava suuri näyttely, joka järjestetään kahden vuoden välein. Sitä johtaa joka vuosi vaihtuva kuraattori,
joka valitsee Biennaaliin osallistuvat
taiteilijat ja teokset. Vuonna 2005
pääpaino teoksissa oli poliittisesti
kantaaottavissa teemoissa, jotka olivat erittäin mielenkiintoisia. Pääpaviljongissa oli muun muassa Suomesta
taiteilija Eija-Liisa Ahtilan videoinstallaatio, jossa pohdittiin kuoleman
läsnäoloa ja sen vaikutusta ajan ja tilan kokemiseen. Monet teoksista herättivät tunteita, ja jäin pohtimaan niitä
vielä pitkäksi aikaa Biennaalissa
käyntini jälkeen. Paikka oli todellakin käymisen ja tutustumisen arvoinen!
Sunnuntaina 28. oli taas varhainen herätys, ja hiukan kahdeksan jälkeen lähdimme junalla kohti Firenzeä. Hotellimme oli nimeltään Deco,
ja ennakkovaroitusten mukaisesti
kaikki huoneet eivät olleet vielä valmiita saapuessamme. Oli mielenkiintoinen kokemus odotella huoneiden
valmistumista pienessä ahtaassa porraskäytävässä, jonka rappusia ylös
olimme raahanneet laukkumme. Kolme kerrosta eikä hissiä! Siinä voimistuivat käsilihakset.
11
12
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Firenzessä meillä oli kolme kokonaista päivää aikaa kierrellä ja
käydä eri paikoissa. Ohjelmassa oli
muun muassa Uffizin taidegalleriassa
käynti, kuuluisan Daavid-patsaan
(patsaiden) näkeminen (joita löytyi
Firenzestä jopa kolme kappaletta), Kirkko Santa Maria
Novellaan tutustuminen (jossa oli kuuluisien maalareiden
Masaccion ja Filippo Lippin
Freskoja), matka Fiesolan
kukkulalle, taidemuseo Accademia vain muutamia mainitakseni. Lisäksi kävimme yhdessä syömässä ja meillä oli runsaasti vapaa-aikaa, jolloin
saimme omatoimisesti tutustua
kaupunkiin. Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä Firenzessä oli, kun lähdimme ilta-aikaan suurella porukalla käymään Ponte Vecchio -sillalla. Silta ja siltä avautuva
näkymä oli auringonlaskussa uskomattoman kaunis! Saimme myös kokea odottamatta mukavan, hiukan
toisenlaisen, taide-elämyksen, kun
paikallinen kolmesta nuoresta miehestä koostuva musiikkiyhtye piti ulkoilmakonsertin
sillalla.
Keskiviikkona 31. päivä
lähdimme sitten viimeiseen
matkakohteeseemme: Roomaan! Ensimmäisenä päivänä
Italian pääkaupungissa ehdimme nähdä Lateraanikirkon, Espanjalaiset portaat,
Fontana di Trevin, Pantheonin, Piazza Navonan ja lopulta Colosseumin, jonka äärellä sijaitsevassa ravintolassa söimme
illallisen. Päivän ehdottomasti mieleenpainuvin tapahtuma oli, kun olimme Pantheonissa ja alkoi sataa vettä
kaatamalla ja pian sen jälkeen myös
salamoida. Tunnelma oli leppoisa
monien turistien ja paikallisten pidellessä yhdessä sadetta Pantheonin
suurten katosten alla.
Seuraavana päivänä oli vuoros-
sa Vatikaanin museo, jonne lähdimme heti kahdeksan jälkeen. Vaikka
saavuimme museolle jo puoli yhdeksän aikoihin, oli jonoa jo ainakin 500
metriä! Ei ollut hauska ajatella, minkälainen jonottaminen olisi niillä ih-
misillä, jotka saapuisivat vasta puolenpäivän aikaan. Sisällä museossa
aikaa kului kolmekin tuntia lähes huomaamatta. Katseltavaa oli niin paljon, ettei tiennyt minne päänsä kääntää. Sikstuksen kappeli oli tungokseen asti täynnä väkeä, ja aika ajoin
kuului vartijan kovaääninen ”Ssshhhyyyh”, joka yritti hillitä ihmisten puheesta syntyvää hälinää ja melua.
Michelangelon freskot olivat kieltämättä upeita, mutta olin kuvitellut, että
esimerkiksiAatamin luominen olisi ollut paljon suurempi kooltaan. Myös
Pietarin kirkko oli hätkähdyttävä elämys, mutta mielestäni kaikki se koristeellisuus oli mennyt liiallisuuksiin
eikä enää näyttänyt hyvältä. Kirkkoon oli mielestäni ahdattu liian paljon kultaa ja koukeroita. Vatikaanista lähdettyämme menimme vielä päivän lopuksi syömään toiseen ravintolaan, josta myös oli näkymä Colosseumille.
Oli matkamme viimeinen
ilta ja halusimme tehdä jotain
erityistä. Niinpä päätimme
lähteä käymään Piazza Navonalla, jota myös kutsutaan
roomalaisten ”olohuoneeksi”
ja jossa Veli oli aikaisemmin
matkan aikana vannottanut
meitä käymään. Mutta julkisilla liikennevälineillä kulkeminen Roomassa yöaikaan
osoittautuikin luultua hankalammaksi. Emme kuitenkaan
lannistuneet siitä, ettei metro enää
kulkenut, vaan hyppäsimme bussiin
ja pienten käännösten kautta pääsimme p.zza Navonalle. Aukio näytti todellakin olevan roomalaisten olohuone. Vaikka muualla oli kadut melkein
autioita, niin siellä sentään oli elämää:
katutaiteilijat myivät maalauksiaan, jokin tanssiryhmä veti
esitystä keskellä piazzaa, oli
aukiolla yksinäinen trubaduurikin, joka soitti yleisön pyytämiä kappaleita. Ostimme
ihanaa italialaista jäätelöä ja istahdimme katsomaan ohi kulkevia ihmisiä ja Navonan hälinää. Hetken aikaa istuttuamme ajattelimme lähteä takaisin
hotellille, mutta vasta silloin tajusimmekin, että viimeinen
bussi oli mennyt jo aikaa sitten. Päätimme lopulta kävellä takaisin hotellille, mikä ei ollut täysin kaikkia miellyttävä ratkaisu, mutta rahanpuutteessa vaihtoehtoja ei ollut. Lopulta kuitenkin saavuimme majapaikkaamme Center Oneiin, ja jalat kivistäen kivusta pääsimme lopen uupuneina nukkumaan. Seuraavana aamuna olikin aika lähteä ja jättää hyvästit ihanalle Italialle. Lentomme
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Roomasta lähti 11.25 ja Vaasassa
olimme perillä kuudelta.
Italian taideopintomatkamme oli
upea elämys! Matkaohjelmamme sisältöä katsoessa olisi jotakuta saattanut tapahtumien ja nähtävyyksien
paljous pyörryttää, mutta runsas vapaa-aikamme toimi hyvänä vastapainona kaikelle suunnitellulle ohjelmalle. Tuntui, kuin kattavampaa taidematkaa ei näin lyhyessä ajassa olisi
edes voinut tehdä! Vaikka näimme
huikean paljon, ei Italiaa kuitenkaan
kerralla nähdä. Matka oikeastaan
vain vahvisti tunnetta: tuonne tahdon
takaisin! Jokaisessa kaupungissa voisin milloin tahansa käydä uudestaan.
Ihastuin matkalla taiteen lisäksi tietenkin myös italialaiseen ruokaan. Ja
jäätelöä, sitä en unohda koskaan!
Ps. Ja jotkut tytöistä voivat varmasti sanoa samaa niistä miehistä…
;)
Kaisa Haapaniemi
13
Pietarinkirkon
aukiolla
Colosseum
by night
Poliisi hoitamassa
tärkeitä tehtäviään.
Tärkeä tehtävä
Tärkeä tehtävä
n:o 3
Espanjalaiset
portaat
Italiassa
Solmussa?
14
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Apurahat
Elokuussa lehtorit Kaarina Ryytty ja Ulla Vapola kävivät vastaanottamassa Sampo Pankin
myöntämän 4000 euron apurahan. Se myönnettiin kädentaitoja edistäviin hankkeisiin, jotka
ovat lukuvuoden aikana hyvin
toteutuneet. Projektin aikana on
syntynyt oman koulun kuva-aihein varustettuja kasseja ja Tpaitoja; lisäksi on valmistunut
reseptikirja ”Yhtärin viimeiset
kiusaukset” ja on tehty lasitaideteoksia ja -koruja.
Johtaja Thomas Ferm ojentamassa apurahaa ja kunniakirjaa
lehtori Ulla Vapolalle.
Apurahansaajien hymy on herkässä.
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
15
Työn touhussa Juho
Suihkonen (vasemmalla), Juhana Tuhkanen ja
Anssi Saksa.
Kankaanpainanta on
tarkkaa ja monivaiheista työtä. Erityisesti asiassa on
kunnostautunut
Merja Tamminen
(kuvassa keskellä).
Koevedokset on saatu valmiiksi.
16
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Junnupäivä sateelta suojassa
Kirkkopuistikon jokavuotinen tutoreiden vetämä junnupäivä järjestettiin perinteistä poiketen koulullamme
Kirkkopuistikon yksikössä.
Pari päivää ennen junnupäivää näytti uhkaavasti siltä,
että rankka rintamasade olisi
lähestymässä rannikolle. Pelko siitä, onnistuisiko junnupäivä ollenkaan, kävi varmasti sekä opojen että tutoreiden mielessä, sillä Alskatissa järjestettävä päivä olisi
mennyt piloille yhteisten ulkoleikkien osalta. Siksi vuoden 2005 junnupäivä päätettiin järjestää koulussa.
Perjantaina 26.8. koulu alkoi klo
8.00 kuten tavallisestikin. Aamu oli
viileän nihkeä ja sateisen huuruinen.
Kaikille junnuille pidettiin ensimmäinen tunti normaalisti, ja sillä aikaa tutorit ehtivät vielä valmistautua päivään
kertaamalla leikkejä. Heidän tehtäviinsä ei ainoastaan kuulunut leikittää
uusia tulokkaita, vaan myös keksiä
hauskat asut omille junnuryhmilleen.
Junnuille puettiin ylle niin kalsareita
kuin kypäriäkin.
Noin puoli kymmenen ja kymmenen välillä junnut astelivat sisään
liikuntasaliin – jotkut iloisesti päivän
tapahtumia odottaen, jotkut taas varautuneina. Junnupäivä alkoi siis liikuntasalista, jossa junnut puettiin. Jos
vaatteita jostain syystä ei ollut tai niitä ei haluttu pukea ylle, otsaan tuli
automaattisesti pala ilmastointiteippiä,
johon kirjoitettiin: “Junnu”. Tämä vaihe oli ehkä päivän haastavin.
Pukeutumishässäkän jälkeen yksi
tutoreista käski metelöivää salin väkeä keksimään omalle ryhmälleen
Ninnu Salo kertoili oppilaskunnan hallituksesta junnupäivänä
nimen. Joillakin ryhmillä nimen keksiminen vei aikaa enemmän kuin toisilla. Loppujen lopuksi kaikki saivat
kuitenkin itselleen nimen, joka enemmän tai vähemmän kuvasi ryhmää.
Pisteissä tietoa uusille lukiolaisille
Junnut kiertelivät ympäri koulua heille
järjestetyille pisteille. Pisteillä oli erilaisia leikkejä tai tehtäviä. Oppilaskunnan toiminnasta ja sen hallituksen
tehtävistä kertovan pisteen olivat järjestäneet OKH:n nykyiset jäsenet.
Tarjolla oli tuoretta kahvia ja rentoa
meininkiä. Hannu-opo puolestaan piti
junnuille pienen tilaisuuden, jossa hän
kertoi heille valinnoista ja hyvistä
opiskelutavoista. Tarkoituksena ei
ollut suunnitella valintoja, koska junnuilla oli jo valmiit tarjottimet. Päivän
tarkoitus oli pikemminkin perehdyttää uusia opiskelijoita lukio-opiskeluun.
Leikkiessä tutustuttiin omaan
ryhmään
Tärkeää päivässä oli toisiin tutustuminen, joten pian oli leikin vuoro.
Hauskoilla asuilla ja nimillä varustautuneet junnut saivat tanssia tutoreiden
mukana Fröbelin palikoiden laululeikkejä, kuten “Leijonaa mä metsästän” ja “Nenä, olkapäät, peppu, varpaat”. Junnujen mukana olo oli ihailtavan hienoa katseltavaa. Alku meni
nappiin, mutta päivä oli vasta alussa
ja oli vielä paljon tekemistä.
Ehkä suosituin leikki kaikista oli
kaupunkisota, joka käytiin liikuntasalissa. Kaikki saivat ihan luvan kanssa heitellä ja viskata palloa niin pal-
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
17
Junnupäivänä leikittiin, iloittiin ja tarpeen tullen levättiin.
jon kuin sielu sieti – kunhan muisti, ettei
satuta ketään. Peilisaliin koottu “sokkorata” oli myös menestys. Radalla kävelevän silmille oli sidottu huivi, ja muiden
ryhmäläisten tehtävänä oli huudella sokeana kulkevalle ohjeita siitä, minne ja
miten pitäisi kävellä, jotta hän pääsisi
radan läpi.
Puoli kahden aikoihin leikit oli leikitty ja touhun täyteinen junnupäivä alkoi olla lopussa. Tutoreiden tehtäväksi
jäi kiittää junnuja hienosta päivästä ja toivottaa heidät tervetulleiksi koulun penkille viimeistään tässä vaiheessa. Mukavaa oli sateesta ja tuulesta huolimatta,
eikä sade onneksi estänyt tapahtuman
järjestämistä.
18
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Vaasanpuistikon mopot kastettiin
kunnon lyseolaisiksi
Tiistaina syyskuun 27. päivä,
mopot kertovat kastajaisten
tapahtumista:
”Luokkahenki kasvaa paukkuen
aamuisessa Hietasaaressa, kun ryhmät siirtyvät rastilta rastille tehtäviään
suoritellen. Vesi lentää ja nauru raikuu! Leikkien jälkeen koululle syömään ja sitten vaatteiden vaihtoon ja
pihalle jumppaan. Piha täyttyy kypäräpäisistä, kalsareilla varustetuista
mopoista ja tanssi alkaa. ’Maahan,
punnertakaa’, ja ykköset hikoilevat… Rinta rinnan lähdettiin marssimaan kaupunkiin laulun kuuluessa
korttelien päähän: ’Ihanaa kakkoset,
ihanaa!’ Hartmaninkujalla leikittiin ja
laulettiin vielä lisää. Ja sitten koululle
pesemään huulipunat naamasta…”
-mopho”Mukavimpia muistoja mopotuksesta ovat mieletön armeijameininki ja ohjelma Hartmaninkujalla. Päivä alkoi koululta, ja meidän naamat
maalattiin luumunvärisellä huulipuna-
tuksella. Sitten vähän lenkkeiltiin ja
jumpattiin ja laulettiin. Kaupungilla
punnerrettiin, marssittiin, syötettiin
toisille naminamia ja hinkattiin naamaa jauhoihin! Siis muun muassa leikittiin kurkkuviestiä ja kaikkea muuta jauzaa!!”
Sydämellä
mopotetut kevarit
”Ollessamme kakkosten höykyytettävinä saimme mukavasti yleisöä kaupungilla, mikä oli loppujen
lopuksi hauskaa. Hymyileviä kasvoja yleisön joukossa, ja mikä parasta:
ilmaista julkisuutta hyvän porukan
kanssa! Hauskinta oli huutaa, keitä
olemme ja mistä olemme.”
Kyllä kelpaa olla
Lyskan ykkönen
”Meidän mielestä oli kivaa, kun
kakkoset nöyryyttivät meitä julkisesti
torilla xD. Torin laidalla jouduimme
laulamaan noloja lauluja, punnertamaan ja palvomaan kakkosia.”
-banaanimöröt-
”Oli tosi nöyryyttävää tallustella
jonossa roskasäkit päällä laulaen
mopolauluja Saku Sammakon sävelellä. Kakkosten alaisuudessa hankasimme heidän kenkänsä putipuhtaiksi
tiskiharjalla ja palvoimme heitä polvet ruvella, polvisuojaiset olivat onnekkaita. Kilpailut olivat hauskoja,
ainakin katsojien mielestä.”
Nimim.
Helluset Roskasäkkimopot
”Mukavaa oli, kun kaikki (lukuun
ottamatta muutamia nimeltä mainitsemattomia henkilöitä…) olivat pukeutuneet roskasäkkeihin ja muihin tilpehööreihin (tiskiharja, patakinnas,
kumpparit, heijastimet, kypärä, jonkin sortin lasit, polvisuojat ja kalsongit). Yhteenkuuluvuuden tunne oli
huipussaan, leikit olivat joiltain osin
hauskoja, mutta vähän välillä ’mopo
karkasi käsistä’. Julkinen nöyryytys
isossa joukossa oli taattua, mutta tunnelma oli kuitenkin kaikin puolin hyvä.
Ensi vuonna on meidän vuoro.”
by: tulevat kakkoset
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
19
”Mopokastajaisissa oli kivointa , kun oltiin ulkona ryhmän kanssa ja
kun teimme estetehtäviä, joissa tarvittiin kaikkia. Myös se oli kivaa, kun
saatiin juosta koulua ympäri.”
”Nöyryytetty”
Estetehtäviä Hietasaaressa
Harjoittelua koulun
pihassa
20
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Lyska täyttää sata ja ¼ sataa
vuotta ja Rintasen muotokuva
paljastetaan
On lokakuun 8. päivä Herran vuonna 2005. Vaasan lyseon lukio on tullut kypsään 125 vuoden ikään. Tänään paljastetaan suuren suomalaisen
kuvataiteilijan Veli Ekroosin uusi mestariteos, Vaasan lyseon entisen rehtorin, ansioituneen Markku Rintasen muotokuva. Saavun Lyskan
juhlasaliin, vähän epäröiden. Onkohan tämä aivan turha reissu?
Vaivun kuitenkin tylsyydestä miltei uneen ennen pitkän juhlaseremonian puoliväliä. Katseeni kiertää salissa. Parin ensimmäisen rivin paikat ovat vielä tyhjiä. Ne on
arvatenkin varattu kunniavieraille.
Katson parhaimmaksi asettua vielä täysin tyhjään kolmannen rivin
keskustaan.
Tuijotan kelloa, juhlallisuudet
alkavat viiden minuutin päästä, tasan kello 10.30. Sali on jo täynnä
vanhoja Lyskan poikia ja nykyisiä opettajia. Tuolit vieressänikin
ovat jo käytössä. Pienen keskustelun jälkeen selviää, että silmälasipäinen herra vasemmalla puolellani on Pentti Partanen, Suomen
pelastusylijohtaja. Jonkinlainen
julkkis siis, arvelen hiljaa mielessäni.
Mietin, mitä moisen kunnianarvoisan
tittelin haltija oikein tekee työkseen.
Päätän kysyä Partaselta vaivihkaa
asiasta. Hän kertoo, että aina kun
Suomessa tapahtuu jokin isompi katastrofi, niin hänen päänsä näkyy te-
levisiossa. Selitys kelpaa minulle.
Juhla alkaa Vaasan lyseon entisten oppilaiden eli Valeon puheenjohtajan Aatto Wuorenlinnan tervetulopuheella. Juhlaväki saa kuulla koulun alkutaipaleesta aina 125 vuoden
Juhlat järjestettiin juhlasalissa
takaa. Wuorenlinna ylistää vuolaasti
Lyskan ensimmäisen rehtorin, herra
Levónin muotokuvaa ja kasaa paineita uusimman rehtorimaalauksen
harteille. Onneksi Wuorenlinna muistaa myös kiitellä Markku Rintasen
ponnisteluja Lyseon hyväksi: koko-
naiseen neljään vuoteen ei kukaan ole
yo-kirjoituksissa reputtanut, koulu on
sijoittunut valtakunnallisessa vertailussa jopa 56. sijalle ja onpa Rintanen
muistanut vahvistaa sitä kuuluisaa
Lyskan henkeäkin. Kiitoksen saa
Rintasen lisäksi myös oppilaskunta, Lyseon miesvahvuudesta
nyt puuttuva Kari Ojanen ja oppilaskunnan ohjaaja. Wuorenlinna
ihastelee kaikkea hyvää, mitä Lyska-lehdillä on saatu maailmaan:
neljä Italian-matkaa, biljardipöydät, savenpolttouuni kuvisluokkaan, kioski ynnä muuta. Lopuksi
Wuorenlinna muistuttaa, että Vaasan yhteislukion ja Vaasan lyseon
lukion yhdistyminen vaatii työtä,
mutta toivottavasti seurauksena
ovat hyvä tulevaisuus ja menestys.
Seuraavaksi puhujankorokkeelle nousee apulaisrehtori Vesa
Neste. Puhe alkaa vertauskuvin
elämästä, kuten on 125-vuotisjuhlilla perinteisesti tapana. Neste kertoo myös Lyskan lähihistoriasta:
vuoden 1994 yhdistymisestä Onkilahden kanssa (hyvinhän sekin
yhdistyminen meni), vuoden -95
Lyseon peruskorjauksesta ja kuuluisasta kirjaston tyhjennyksestä. Nestekin haluaa kehua Rintasen itseään
säästämätöntä aherrusta koulunsa hyväksi ja lisää, että Veli Ekroosin muotokuva Rintasesta jää elämään omaa
elämäänsä muiden salin rehtorinku-
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
vien joukossa. Apulaisrehtorimme
kiittää Valeota taulun luovuttamisesta, ja lopultakin koulun partiotytöt ja
-pojat vetävät liinat taulun edestä ja
paljastavat Rintasen muotokuvan.
Onhan se onnistunut. Juhlaväki huokaisee helpotuksesta, taulun kasvot
ovat tutut. Taiteilijan voisi sanoa tavoittaneen sekä ex-rehtorin ulkoisen
olemuksen että sielun. Maalauksen
silmissä on eloa ja ilme on lämpimän
isällinen, olihan Markku tavallaan
kaikkien lyskalaisten isäpappa.
Taulun paljastuksen jälkeen on
vuorossa itse Markku Rintasen puhe.
Hän kiittää kaupunkia 30 vuoden työurasta, ja Valeokin saa osansa kiitoksista. Rintanen painottaa, kuinka iloinen hän on, että juuri Ekroos maalasi muotokuvan, ja kiittää taiteilijaa
opettajantyöstä Vaasan lyseon lukiossa. Rintanen toivottaa Lyseolle vielä
hyvää jatkoa ennen kuin antaa vuoron koulun pianotaituri Julia Lavikaiselle.
Soitannon jälkeen pallo on historioitsija Olavi Antilalla. Hän siirtyy
puheessaan niinkin kauas kuin vuoteen 1849 asti. Tällöin syntyi Laihialla Mikko Iipponen, tuleva Vaasan
lyseon lukion perustaja. Iipponen oli
laajalti itseoppinut ja kunnianhimoinen mies, joka halusi saada Pohjanmaalle oman suomenkielisen oppilaitoksen. Verbaalisesti lahjakas mies
kun oli, niin sai muutkin Laihian isännät innostumaan hankkeestaan. Paljolti Iipposen ansiosta vuonna 1880
avattiin Vaasaan lyseo ja sen kunniaksi 125 vuotta myöhemmin eräässä
juhlassa paljastetaan taiteilija Anne
Ponnerin valmistama reliefi Mikko
Iipposesta Laihian delegaation edustajan Tuomion saattosanoin. Iipponen, aikansa ennakkoluuloton visionääri, saa paikkansa muiden lyseolaisten suurmiesten joukosta.
Reliefin paljastamisen jälkeen
esiintyy Lyseon kuoro. Minua huvittaa hieman takaani kuuluva ihmetys
siitä, että Vaasan lyseon kuoroon ei
21
Johtoporras onnitteluja vastaanottamassa
Lyskan pojat ihastelevat Lyskan tyttöä. Tai päinvastoin.
Onnittelut kadun
toiselta puolelta
Opintosihteerit
haikeina
22
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
kuulu yhtään miesjäsentä. Hämmästyksen syynä on luultavasti se tosiseikka, että Lyska oli alun perin poikakoulu. Joku vanha Lyskan poika
supattaa olevansa hieman kateellinen
nykyisille poikaoppilaille. Aamupäivän juhlallisuudet päättää Valeon
Wuorenlinna ja toivottaa kaikki tervetulleeksi iltapäivän juhliin kaupungintalolle. Nyt kaikki haluavat päästä onnittelemaan juhlapuhujia. Itse
kättelen Rintasta ja kiitän Ekroosia
onnistuneesta maalauksesta. Kävelen ulos juhlasalista. Eihän siellä ollut
tylsää ollenkaan, kyllä tänne kannatti
tulla. Äidinkielenopettajani huomaa
minut ja huokaisee helpotuksesta,
edes yksi nykyinen lyskalainen on
vaivautunut paikalle vapaaehtoisesti.
Saan siis tehtäväkseni kirjoittaa tapauksesta koulun vuosikirjaan. Mikäs siinä, saavatpahan muutkin tietää, mitä tapahtui aamupäivällä eräillä 125-vuotissyntymäpäivillä.
Antti Linnola
Edessä historioitsija Olavi Antila
Kuvassa mm. nuoret pirteät naisopettajamme
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Lyseon naiskuoro
Aatto Wuorenlinna
Kiitospuhe taiteilijalle
Vanhoja tuttuja
Ja siinä se vihdoinkin on
Kiitokset Valeolle
mahtavasta juhlasta.
Kyllä, se kuvastaa
mallinsa luonnetta.
Mikko Iipposen
reliefi
23
24
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Vaasan Lyseo 125-vuotias
vuonna
2005
Arja Kujanpää
Vaasan lyseon 125-vuotisjuhlat vietettiin Vaasan kaupungintalon juhlasalissa 8.10.
2005. Jo aamupäivällä oli
koululla pidetty luokkakokouksia.
Vaasan lyseon lukio, Valeo ja
Vely juhlan järjestäjinä kutsuivat
kaikki entiset lyseolaiset, Lyseon ystävät ja tukijat tähän arvokkaaseen
pääjuhlaan. Kaupungintalon juhlasali
olikin täynnä enimmäkseen kaikenikäisiä miehiä – kuten poikakoulumenneisyydestä saattoi arvata. Keskustelunsorina ennen juhlan alkua oli
vilkasta – monet poikakoulun entiset
luokkatoverit olivat tänään jälleen tavanneet toisensa vuosien, kymmenienkin, jälkeen. Pian väki hiljeni ja
Lippulaulu kajahti ja sen tahdissa tuotiin liput saliin juhlavasti.
Lyseon lukion nykyinen rehtori
Kari Kukkohovi piti tervetuliaispuheen ja kertasi lyhyesti, mitä Vaasan
lukiorintamalla viimeisten vuosien aikana oli tapahtunut. Entiset Vaasan
neljä lukiota yhdistettiin kahdeksi
vuonna 1994: Vaasan lyseon lukioksi ja Vaasan yhteislukioksi. 2000-luvulla vuonna 2004 kaavailtiin yhteinen toisen asteen koulujen hallinto,
syksyllä 2005 tuli kaikille yhteinen
tuntikaavio ja nimitettiin lukioiden yhteinen rehtori Kari Kukkohovi. Vaasaan muodostettiin yhdistämällä yksi
suomenkielinen päivälukio, joka jatkaa Vaasan lyseon lukion, Vaasan
Kirkkopuistikon lukion ja siihen jo
aikaisemmin yhdistetyn Vaasan yhteiskoulun lukion sekä Vaasan lyseon aikuislukion perinteitä. Taloudelliset ja pedagogiset syyt edesauttoivat yhdistymistä – samoin kilpailutilanteen lauettua lukiotoiminnan kehittäminen yhdessä helpottui.
Uuden yhdistetyn lukion rehtorin
Kari Kukkohovin lähihistoriallisen
katsauksen jälkeen Vaasan lyseon
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
lukion nykyinen opiskelija Heidi Orrenmaa esittää kaksi Oskari Merikannon laulua.
Kaupunginjohtaja Markku Lumio lausuu Vaasan kaupungin tervehdyksen Lyseon 125-vuotisjuhlaa viettävälle yleisölle. Hänen mukaansa nyt
juhlivalla Lyseolla on ollut tärkeä
paikka vaasalaisten sydämessä. Tietyt instituutiot luovat turvallisuutta.
Lumio onnitteli 125-vuotiasta Lyseota ensi vuonna 400 vuotta täyttävän
Vaasan kaupungin puolesta.
Juhlapuheen piti entinen lyseolaiProfessori Kari Uusikylä
nen, professori Kari Uusikylä. Hän
korosti itse Lyseossa vuosina 1956–
1964 opiskelleena koulun merkitystä hyvien elämän eväiden antajana.
On ollut tärkeää kuulua tähän poikakoulun yhteisöön; on ollut tärkeää
tajuta sukupolvien ketju; on ollut tärkeää oppia suhteuttamaan asioita.
Hän muisteli entisiä luokkatovereitaan, joista on kasvanut monenlaisia
osaajia, kasvanut nyky-yhteiskunnan
vaikuttajia. Kahdeksanvuotinen poikakoulu on tovereineen vaikuttanut
monen elämään merkittävästi. Lyseo
on ollut ”yhteistä elämää, yhteistä
nuoruutta, ystävyyttä, hyvää henkeä”,
jota kannattaa vieläkin vaalia. Kari
Uusikylä muisteli oman kouluaikansa aamuhartauksia, mieleen jääneitä
opettajia, rehtoreita Unto Ahjopaloa
ja Olavi Niemeä (Hiksiä). Hän mainitsi myös Lyseon juhlasalissa vuonna 1957 paljastetun Pro Patria –taulun, johon on kaiverrettu nuorten sodissa kaatuneiden lyseolaispoikien
nimet. Puheessaan hän siteeraa oman
isänsä, tuolloin nuoren vänrikin, rintamakirjeitä. Niiden sisältö sopii myös
hänen omiin kouluaikoihinsa, Lyseon henkeen, jonka mukaisesti koulussakin huolehdittiin muita heikommista – poikayhteisö oli kasvattava.
Koulun henki on tärkeä, sillä luova
rohkeus ja yksilöllisyys ovat tärkeitä: massaihminen ei luo uutta. Ei haittaa, vaikka joskus joku epäonnistuukin, kun yhteisö pitää huolta. Parhaimmillaan koulu voi oppilaassaan
synnyttää sisäisen motivaation, jolloin
syntyy rakkaus omaan alaan. Kari
Uusikylä kehotti lopuksi vaalimaan
yhteisöllisyyttä ja hyvää henkeä.
Juhlapuheen jälkeen konkreettisena ilmentymänä oppilaiden yhteisestä ahertamisesta nyky-Lyseon
kuoro esitti musiikinlehtori Jari Ojalaisen johdolla kappaleen Memory,
soololaulajana Johanna Andtsjö.
Musiikin jälkeen oli Lyseon tyttöjen
liikuntaesitys.
Valeon tervehdyksen lausui pitkälti juhlan järjestelyistä yhdessä
muiden Lyseon ystävien kanssa vastannut Valeon puheenjohtaja Aatto
Wuorenlinna. Hän loi katsauksen
entisiin juhlatilaisuuksiin ja juhlajulkaisuihin: 1955 julkaistiin Lyseon Matrikkeli, myöhemmin Lyseon historiikki, Lyseon valokuvakirja 100-vuotisjuhlien aikaan, 120-vuotisjuhlan
kunniaksi ilmestyi muistelmateos Lyseon pojat. Seuraava muistelmakirja
on tekeillä, ja se on tarkoitus julkaista kahden vuoden kuluttua, kun Valeo ry. täyttää 60 vuotta.
Pentti Partanen tuo juhlaan Velyn terveiset. Hän kertoi muun muassa Helsingissä kokoontuvan Velyn
toiminnasta. Seura kokoontuu sään-
25
nöllisesti kaksi kertaa vuodessa
kuuntelemaan esitelmiä, joiden aiheet
usein liittyvät Lyseoon ja Vaasaan. Tilaisuuksissa muistellaan entisiä kouluaikoja ja entisiä opettajia. Seura
luovutti Lyseolle 100-vuotisjuhlassa
KOE-seuran lipun, joka tämänkin
juhlan alussa kannettiin sisään yhdessä Suomen lipun kanssa ja joka asetettiin kaupungintalon juhlasalin korokkeelle. Pentti Partanen toivoi, ettei koulun perinteitä unohdeta, ja samalla ilmoitti, että kaikki uudet jäsenet (entiset Lyseon oppilaat ja opiskelijat) ovat Velyyn tervetulleita.
Juhlatilaisuuden päätteeksi oli
vapaan sanan vuoro, jolloin useat
entiset lyseolaiset halusivat muistella
kouluaikojaan ja tähdentää Lyseon
merkitystä koko aikuiselämänsä näkökulmasta. Yllättäen ensimmäisenä
puhujakorokkeelle nousi kuitenkin
Lehtori Nina Arve-Airanne
nainen, lehtori Nina Arve-Airanne,
joka muisteli, kuinka hän pikkutyttönä vuonna 1930 asteli isänsä, vuonna 1927 lehtoriksi tulleen Frans Emil
Arven työpaikalle, Lyseon joulujuhliin. Tilanne oli sen verran jännittävä
ja uusi, että se pysyi ja pysyy mielessä vuosikymmenten ajan. Lehtori
Nina Arve-Airanteen jälkeen lyseolaisaikojaan halusi muistella lääketieteen tohtori Pekka Puska. Hän ker-
26
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
toi monien asioiden menneen yhteiskunnassa eteenpäin hänen omien
kouluaikojensa jälkeen, ja hän korosti terveiden elintapojen tärkeyttä.
Hän kiitti saamastaan kutsusta ja
muisti kehua edellisten puhujien tapaan Lyseon henkeä. Myös seuraavalle puhujalla, valtakunnansyyttäjä
Matti Kuusimäelle Lyseo on antanut
paljon elämäneväitä. Hän muisteli
karismaattisia opettajia ja sitä, kuinka kaikkien oppilaiden kohtelu oli
tasapuolista. Lyseossa kasvoi osaksi yhteisöllisyyttä, luokat olivat sosiaalisesti kiinteitä ja henki oli hyvä.
Koulu kasvatti peräänantamattomuutta, oppilaat tukivat toisiaan ja
opettajat kannustivat. 1950-luvun
Lyseon oppimistuloksissa oli toivomisen varaa, mutta koulun jalkapallojoukkue oli hyvä. Kuusimäen mukaan ei ole ollenkaan sama myöhemmän elämän kannalta, missä opinahjossa kouluvuotensa on viettänyt.
Hänelle vuonna 1955 Lyseo, joka
tuolloin täytti 75 vuotta, oli karismaattinen ja vetovoimainen opinahjo.
Kuusimäen jälkeen kiitoksensa entiselle koululleen lausui lääketieteen
parissa elämäntyötään tehnyt Tapani
Luukkainen.
Viimeisenä puhujakorokkeelle
nousi vuosina 1961 – 1966 Lyseossa opiskellut Nokian pääjohtaja Jorma Ollila. Hän korosti Lyseon yhteisöllisyyden merkitystä, yhteisöllisyyden, joka syntyi arvoista, opettajista
ja rehtorista. Ollilan mukaan koulun
hyvän hengen loivat opettajat, ja hän
kiitti entisiä opettajiaan Hilkka Köystettä, Raimo Teppoa ja Matti Ylipotia, jotka olivat jääneet hänen mieleensä erityisen myönteisinä.
Juhlan päätteeksi esiintyi Vaasan
Ylioppilaskuoro György Kadarin
johdolla. Viimeiseksi kaikki vanhan
tavan mukaan lauloivat Vaasan marssin. Entisten ja nykyisten lyseolaisten
sekä Lyseon ystävien tapaamiset ja
keskustelut jatkuivat vielä yhteisillä
illallisilla.
Vaasan
Ylioppilaskuoro
Lyseon pojat laulavat.
Lyseon tytöt tanssivat.
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
27
Venäjää verkossa
Elokuussa 2005 etsittiin EteläPohjanmaan virtuaaliverkkoon venäjän opettajaa ja Vaasan yhteislukiossa
päätettiin tarttua haasteeseen. Niinpä syysloman jälkeen ns. lyhyen venäjän 1. kurssi polkaistiin käyntiin
ensimmäistä kertaa Vaasan lukioiden
historiassa videoneuvottelutekniikkaa
hyväksi käyttäen. Mukaan hankkeeseen ilmaantui maakunnasta kolme
lukiota: Ylistaro, Kauhajoki ja Teuva. Opetusstudiossa Vaasan lyseon
lukion tiloissa (omassa ”live”-ryhmässämme) oli mukana kaksi opiskelijaa Lyseon aikuislukion puolelta. Kaiken kaikkiaan opetusryhmässä venäjän aakkosten ja alkeiden parissa
painiskeli 18 opiskelijaa.
Apunani luokassa tai koulussa
tarvittaessa saatavilla on ollut myös
ATK-henkilöstöä. Vaasan lyseon
lukion fysiikan ja ATK:n lehtori Kari
Mäkinen on vastannut laitteiston tekniikan toimivuudesta, ja Vaasan ammattiopiston puolelta on ollut käytettävissä harjoittelijoita, jotka ovat
osaltaan tarjonneet teknistä apuaan,
arvokasta ”vierihoitoa”. Joskus tämä
tukiverkosto onkin joutunut venäjän
tunnilla todellakin kovemman paikan
eteen kuin itse aineenopettaja, kun
teknistä vikaa on ollut pakko etsiä
monen miehen voimalla.
Siltä varalta, että kuva- tai ääniyhteys maakuntaan ei toimi moitteettomasti, lähetettiin opiskelijoita varten jokaisesta oppitunnista seikkaperäinen tuntisuunnitelma, jota opiskelijat ryhtyivät itsenäisesti toteuttamaan
yhteyden katkettua. Menetelmä on
opettajan kannalta hyvin työläs, koska tunteja ei juurikaan voi improvisoida, vaan opiskeltava aines on
suunniteltava hyvin huolellisesti etukäteen. (Tuleepa vain mieleen ne vanhat, hyvät auskultointiajat!) Lisäksi
menetelmä vaatii opiskelijoilta erittäin
hyvää motivaatiota ja itsekuria, koska opettajan ohjaava sormi ja tarkkaava silmä ei luokkatilanteessa ole
konkreettisesti läsnä. Onneksi niillä,
jotka ryhtyvät opiskelemaan venäjää,
on jo valmiina mielessään ylimääräinen annos innostusta, niin että hyviä
tuloksia voidaan joka tapauksessa
saavuttaa.
Kaikkialla Suomessa aletaan vähitellen huomata, kuinka lukiolaisten
kielivalikoima on koko ajan kutistumassa, vaikka juuri kouluaikana hankittu kielitaito on jatko-opintoja ja/
tai työpaikkaa ajatellen ensiarvoisen
tärkeää. Pidetäänhän työpaikkaa täytettäessä itsestäänselvyytenä, että
hakija hallitsee englannin ja ruotsin.
Muitten kielten osaaminen on erityiskielitaitoa, jonka hankkimiseen juuri
lukioissa pitäisi panostaa huomattavasti enemmän. Tällä hetkellä tämä
harvinaisempien kielten peruskielitaidon hankkiminen on jäämässä lähes
täysin yliopistojen ja korkeakoulujen
hoidettavaksi, mikä osoittaa valtavaa
resurssien tuhlausta. Kukaanhan ei
kiellä, että Suomi tarvitsee muittenkin kuin englannin ja ruotsin kielten
taitajia.
Verkkoyhteydet ja videoneuvot-
telutekniikan käyttö opetuksessa tekevät osaltaan mahdolliseksi, että
myös harvinaisempien kielten pieniä
opetusryhmiä voidaan yhdistää ja
näin tarjota pienikokoisille lukioille
näiden kielten monipuolinen valikoima. Tällaiseen ratkaisuun ajavat tietenkin myös sekä ikäluokkien pienentyminen että monia kuntia uhkaavat
säästövaatimukset. Koska opetuksen
järjestämisen rahoittavat kaikki siihen
liittyvät koulut yhdessä osallistujamäärän mukaisessa suhteessa, ei minkään yksittäisen koulun osalle lankea
kurssia kohti kohtuuttomia kuluja.
Ryhmämme on kevään aikan
edennyt kolmanteen kurssiin, joka on
suunnitelmissamme aloittaa ensi syksynä 2. jakson alusta alkaen (25.9).
Videoneuvottelutuokioiden lisäksi
kurssiin kuuluu etätehtäviä sekä ohjattua verkko-opiskelua. Jos siis osaa
lukea ja kirjoittaa kyrillistä tekstiä
sekä hallitsee jonkin verran kieliopin
alkeita ja sanastoa, voi ilmoittautua
mukaan venäjän kurssillemme.
venäjän ja ruotsin kielen lehtori
Kaija Yli-Koski
28
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Kahdeksanhenkisen ryhmän projekti
TEKSTI: ESSI LINDHOLM
Helsingin Sanomat ilmoitti
vuoden 2005 alussa Päivä
lehtimiehenä -kilpailusta.
Kaikkiaan neljä ryhmää eri lukioista pääsi kilpailun ensimmäisen vaiheen päämäärään
eli tekemään oman sivun Helsingin Sanomiin. Toisessa
vaiheessa näistä ryhmistä
nousi yksi sivun paremmuuden perusteella voittajaksi.
Tämä voittajaryhmä palkittiin
matkalla Amsterdamiin.
ka olitte yksi jatkoon selvinnyt ryhmä ja pääsitte toimittamaan omaa sivua Helsingin Sanomiin Helsingin kirjamessuille 2005 lokakuun lopussa.
Päivä mahtoi olla työntäyteinen.
– Työskentelimme Messukeskuksessa HS:n pisteessä, jossa tekstit
kirjoitettiin puhtaaksi tietokoneille.
Haastattelimme messuväkeä ja Sigur
Rós -yhtyeen kosketinsoittaja Kjartania. Yömyöhäisellä vierailimme vielä itse painossa, joka oli valtaisa
paikka.
Ensimmäisen vaiheen voittajakouluista yksi oli Vaasan lyseon lukio (muut olivat Kallion lukio, Lumon
lukio, Ressun lukio). Vaasasta tullut
ryhmä koostui Pauliina Sepänmäestä, Nina Mattilasta, Antti Mäenpäästä
(taittaja), Paula Alangosta (toimitussihteeri), Topi Hellbergistä (graafikko), Meri Heikkilästä (graafikko),
Ville Orrenmaasta ja Kitty Koivulasta (valokuvaaja). Meri Heikkilä kertoo nyt omasta näkökulmastaan projektin kulusta.
Näkökulma tärkeintä
Valmistautuminen
Voisitko Meri Heikkilä kertoa,
miten pääsitte mukaan kilpailuun?
– Äidinkielenopettajamme Mervi Potka ilmoitti tästä kilpailusta viime talvena. Pian sitten syntyi vaadittu kahdeksanhenkinen laumamme
kokoon. Taiteilimme esittelyn ryhmästämme ja karkean hahmotelman
mahdollisesta lehden sivusta. Kilpailutyö postitettiin puoli tuntia ennen
viimeistä kantovuoroa.
Onneksi kuitenkin ehditte, kos-
Ympärillänne oli jatkuvasti ammattilaisia, joilta varmastikin saitte
hyviä vinkkejä juttujen tekoon.
– Näin oli. Työryhmämme jäsenet
saivat opastusta ja neuvoja omiin tehtäviinsä alan asiantuntijoilta. Erityisesti
painotettiin kiinnostavaa näkökulmaa
juttuihin.
Ryhmänne sai varmaankin lehden
syntymisestä ja teosta hyvän kuvan,
koska olitte itse tekijöinä.
– Vasta nyt ymmärtää, kuinka
paljon aikaa vaatii edes yhden ainoan haastattelun työstäminen valmiiksi artikkeliksi.
Saitte nähdä lopputuloksen heti,
kun se vain oli mahdollista. Miten
kuvailisit sen hetkisiä tuntemuksia?
– Olo oli kovin helpottunut. Jäljelle jäi tyhjä tunne, kun suuri työ oli
saatu päätökseen. Koko työn ajan
oli hienoa, kun sai työskennellä itse
ja nähdä, miten lehden teko oikeasti
toimii.
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
29
Vaasan lyseon lukion ryhmän hienosti työstetty sivu kuvituksineen ilmestyi Helsingin Sanomissa
30.10.2005. Vaikka sivu oli hieno, voitti Kallion lukion ryhmä omalla sivullaan. Näin ollen kalliolaiset
pääsivät Amsterdamiin opintomatkalle. Mutta eihän se kuitenkaan ollut kilpailun päätarkoitus…
30
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
KUVAT: MERVI POTKA
Päivä lehtimiehenä
kuvina
unoin
öpiste ikk
ty
u
tt
te
ero
keessä.
yleisöstä
ilman syk
a
a
Sermein
m
s
ti
u
iinni u
tiukasti k
een piti to
imittajat
lehtityö
li kaikki
o
ä
s
s
e
e
yöpist
ssujen t
jelmat.
Kirjame ly- ja taitto-oh
te
vankäsit
Joskus otsikon keks
iminen voi
olla lehtimiehen vaike
in tehtävä, huomasivat Vi
lle, Topi ja
Paula.
ssä t
kk
a teknii
arvittav
kua, mm.
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
31
Tähtihetkiä: Meri ja Pauliina haastattelevat kirjamessuyleisön ja fanien edessä Sigur Rós -yhtyettä.
Kitty valokuvaa.
Sigur Rós -yhtyeen Kjartanin haastattelu tehtiin englanniksi. Maailmanluokan bändi oli luonnollisesti
myöhässä sovitusta aikataulusta, mutta toimittajamme hoitivat tilanteen ammattimaisesti.
32
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Syksyn lakkiaiset ja
itsenäisyysjuhla
Kokoonnuimme Vaasan kaupunginkirkossa 2.12.2005 juhlistamaan rakkaan isänmaamme itsenäisyyspäivää
sekä syksyn lakitettavia. Kirkkoon ei
ollut mikään suuri tungos, mikä kaiketi johtui siitä, että koulupäivä päättyisi heti juhlan jälkeen. Paikalla oli
koulumme oppilaita, opettajia sekä
ylioppilaiden sukulaisia.
Juhla alkoi ylioppilaiden saapumisella musiikin soidessa. Lakitettavat astelivat ylpeinä eturiviin, olihan
tämä heidän tähän saakka merkittävin etappinsa tulevaisuutta ajatellen.
Heidän istuttuaan alas airutkulkue
saapui kunnioittaen Suomen itsenäisyyttä. Seuraavaksi yleisö nousi ylös
ja lauloi kirkon raikuessa Siniristilippumme-laulun. Kolmannen luokan
oppilaat luovuttivat laulun päätyttyä
vapauden viestin tuleville kolmosille.
Puheiden jälkeen Suvi Udelius sekä
Anu Hakkarainen astelivat lavalle ja
asettuivat paikoilleen. Udelius soitti
selloa ja Hakkarainen pianoa, sävelmä oli Sibeliuksen Romanssi. Yleisö
kuunteli hiljaa, kun oppilaat soittivat
tämän vaikuttavan sävellyksen todella taidokkaasti.
Koulumme apulaisrehtori Vesa
Neste piti tervetuliaispuheen. Hän
puhui suomalaisuuden merkityksestä sekä ylioppilaslakin saamisesta.
Toivotettuaan kaikki tervetulleiksi
juhlaan apulaisrehtori meni takaisin
paikalleen ja koulun kuoro saapui
hänen tilalleen. Kuoro lauloi laulun
Minun maa, jonka se esitti hyvin kauniisti.
Kirkkoherra Krister Koskela piti
juhlapuheen, joka koski ihmisiä, jot-
ka olivat taistelleet Suomen itsenäisyyden puolesta. Hän kertoi koskettavan tarinan eräästä sotilaasta, joka
oli ollut mukana taistelussa. Koskela
myös muistutti meitä siitä, että vapauden tähden on maksettava aina suuri
hinta. Meidän tulee myös olla kiitollisia itsenäisyydestämme. Lopuksi
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
hän lausui Herran siunauksen tuleville ylioppilaille. Puheen jälkeen Minna Saarimaa sekä Heli Stenroos lauloivat laulun Beautiful Savior Jari Ojalaisen säestyksellä. Esitys oli sanoinkuvaamattoman kaunis.
Yhteislukion ja Lyseon yhdistämisestä sekä sen seurauksista puhui
rehtorimme Kari Kukkohovi. Hän
kehotti meitä sitoutumaan yhteisiin
tavoitteisiin. Puhe koski myös ylioppilaskirjoitusten muutoksia sekä koulutuksen tärkeyttä. Seuraavaksi koitti
ylioppilaiden odotettu hetki, nimittäin
todistusten jako. Yleisö taputti riemukkaasti, kun Kukkohovi julisti
oppilaat ylioppilaiksi. Tämän jälkeen
Lotta Karppi soitti huilua Iiris Kankaanpään tanssiessa. Laulun nimi oli
Syrinx ja sen säveltäjä oli Debussy.
Tuore ylioppilas Jenni Lehtola muisteli seuraavaksi lukiovuosiaan ja kertoi jäävänsä kaipaamaan mukavia
opettajia ja oppilaita.
Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, lauloimme Maamme-laulun kaikkien seistessä juhlallisesti. Juhlayleisö kuunteli keskittyneesti koko juhlan ajan esityksiä sekä puheita. Kiitos!
Marianna Påfs
Johanna Sinisalo
33
34
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Leikkejä ja esityksiä junnujen
pikkujouluissa
TEKSTI: JENNI VIERTOKANGAS
JA TARU KOIVULA
KUVA: MAUNU YLIMÄKI
Junnut odottivat tutoreiden heille ennen joulua järjestämää pikkujoulua malttamattomina Kirkkopuistikon
kiinteistön juhlasalin suljettujen ovien edessä. Suuri osanotto takasikin juhlan onnistumisen.
Junnujen pikkujoulut aloitti opettajien ”Royal Family” -tanssiesitys,
joka sai junnut hilpeälle tuulelle. Itse
junnut innostettiin liikekannalle soittamalla Fröbelin Palikoiden klassi-
koita, joiden tahdissa kädet heiluivat
vimmatusti ja peppu pyöri.
Tutorit olivat tehneet joulukuvaelman, jossa näyttelijöinä olivat junnut itse. Kuvaelmassa oli muun muassa poroja, joulukuusi sekä joulupukki ja joulumuori. Koulumme pienimmät esittivät myös joululaulun
Porsaita äidin oomme kaikki. Leikkejä oli järjestetty myös erikseen tytöille ja pojille. Viisi vapaaehtoista
poikaa tanssi N‘Syncin ”Bye Bye
Bye” -videon mukaan, ja paikalle
saapuneet tutorit halusivat osallistua
omalta osaltaan juhlaan muutaman
junnutytön kanssa kopiomalla Spice
Girlsejä.
Yhdessä laulettiin Kulkuset, kulkuset, minkä jälkeen seurasi Mia Hiltusen päätä huimaava aerobic-esitys.
Loppua kohti tunnelma nousikin niin,
että kun tuli aika jälleen liikkua Fröbeleiden tahdissa, myös itse toimittajat innostuivat jammailemaan Hoogie Boogieta.
Viimeisenä järjestettiin ”snören
syönti” eli kilpailu, jossa poika-tyttöparit kisailivat siitä, mikä pareista
imaisee lakritsinauhan suuhunsa nopeimmin. Käsiä ei tietenkään saanut
käyttää. Lopuksi saatiin pikkujouluun
myös Joulupukki paikalle. Hän jakoi
muutamia pipareita kilteimmille junnuille. Joulupukin lähdettyä myös villiintyneille junnuille annettiin lupa
poistua, ja kaikilla oli hyvä jouluinen
mieli.
Kaikki kiltit lukiolaiset saivat joulupukilta piparin.
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
35
Vaasan lyseon lukion jalkapallojoukkue testasi taitojaan
SM-finaaleissa Kuopiossa
TEKSTI: TIINA TAKALA
KUVA: MIKA JOKIAHO
Koululiikuntaliiton järjestämän jalkapalloturnauksen
SM-finaalit pelattiin tänä lukuvuonna Kuopiossa. Vaasan
alkukarsintojen jälkeen Kuopioon suuntasi myös vasta
yhdistyneen Vaasan lyseon
lukion taitava ja energinen
joukkue.
Vaasan alkukarsinnoissa joukkuetta vastassa oli kaksi vahvaa jouk-
kuetta: toinen Kokkolasta, toinen
Oulusta. Kokkolan joukkueesta saadun voiton jälkeen riitti tasapeli Oulua vastaan. Tiukkaakin tiukempi ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin,
joten Vaasan lyseon lukion tyttöjoukkue suuntasi koulujenvälisiin SM-finaaleihin Kuopioon.
Koeviikon osuttua kilpailumatkan kanssa päällekkäin osa tytöistä
jäi joukkueesta pois. Kokoonpanoltaan muuttunut joukkue sai ensimmäiseksi vastustajakseen Turun. Ottelus-
ta tuloksena oli niukka tappio. Joukkue hävisi myös toisen ottelunsa
Kuopion joukkuetta vastaan.
Aivan omaa luokkaansa aina ollut Mäkelänrinteen lukio löylytti joukkueellaan tälläkin kertaa kaikki muut
mukana olleet joukkueet. Kulta meni
siis Helsinkiin.
Vaasalaiset palasivat kotiin kuitenkin hyvillä mielin. Hyvä joukkuehenki teki matkasta tekemisen arvoisen.
Koululiikuntaliiton tyttöjen jalkapallofinaalissa Kuopiossa olivat pelaamassa Jannica Lappi, Emmi Kiviniemi, Susanna Ranta, Maria Perasto, Henna Henriksson, Sofia Ikola, Tiina Takala. Kuvasta puuttuvat
Sanna Peltoniemi ja Tanja Hiivanainen. Voitokasta joukkuetta ohjasivat liikunnan lehtorit Riitta PääjärviMyllyaho ja Kati Sandvik.
36
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Puurojuhlassa hauskaa yhdessäoloa
TEKSTI: TARU KOIVULA
JA JENNI VIERTOKANGAS
KUVAT: JATTA VARTIAINEN
Perinteistä puurojuhlaa
vietettiin viimeisen kerran
Kirkkopuistikon kiinteistössä
7.12. 2005.
Puurojuhlaa juonsivat Alisa Salonen ja Anna Sangi, jotka alusta asti
pyrkivät tempaamaan yleisön mukaansa, muun muassa esittämällä villin joulutanssin. Osanotto oli osin nihkeää, sillä paikalle oli saapunut vain
kourallinen opettajia. Oppilaita paikalla oli kuitenkin kiitettävän paljon,
ja pienestäkin porukasta voi lähteä
kovasti ääntä.
kollegoistaan. Se osoittautuikin jokseenkin rajalliseksi. Mitä enemmän
vastaus meni kisailijoilta metsään, sitä
enemmän yleisö mylvi.
Opettajille oli järjestetty uutisvuoto, jossa testattiin heidän tietämystään
Puurojuhlassa esiintyi myös koulun bändi Slogans, jonka tahdissa
Puuro maistui juhlan lopuksi.
pystyi panemaan jalalla koreasti, sillä he soittivat mm. Oasista ja Creediä. Oppilaillekin oli järjestetty pientä kivaa, kuten tunnistatko joululaulun -kilpailu, jossa piti lisätä puuttuvat sanat kalvolta heijastettuihin joululauluihin.
Rooliasuihin pukeutuneet opettajat naurattivat esityksellään.
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
37
Ari Katajamäki (vas.), Ville Viertola ja Jussi Hyvärinen sekä Elias Rautakoski revittivät puurojuhlassa.
Opettajat olivat järjestäneet perinteisesti oman esityksensä. Tänä
vuonna he olivat valmistaneet pienen
tanssin, ja päälle oli vedetty mitä kummallisimmat varusteet. Eniten naurunhermoja kutkutti historian opettaja
Mikael Nybäckin herkkä glitter-liivi.
Ennen puuron syömistä joulupukki lahjoineen toivotettiin tervetulleeksi. Lahjoja oli laidasta laitaan, ja
ne liittyivät aina jollain tavoin saajaansa. Esimerkkinä voisi mainita liikunnan opettaja Kati Sandvikin ja
hänen rantapallonsa sekä äidinkielen
opettaja Uusipaavalniemen ja Loukaksen herkät Disney-aiheiset kynät.
Muutaman tunnin iloittelun jälkeen
puuro maistuikin nälkäiselle juhlayleisölle.
Abit puolestaan olivat tehneet
muutamista opettajista sketsin. Sketsissä “JP” piti tapansa mukaan pistarit, Uusikylä oli hukassa kirjojensa
kanssa, Mikola hihitti hiljaa paikallaan ja Öhman-Mäki kaipasi pikku
mukuloitaan.
Lopuksi yhdistettiin opettajat ja
oppilaat tiimeiksi. Kilpailussa piti derivoida, osata panna suola-, sitruuna- ja tequilalaput oikeaan juomajärjestykseen sekä läpäistä monimutkaisia esteitä. Kisa oli tiukka, sillä monelta osanottajalta oli ainakin derivointi hukassa, mutta onneksi tequila
kuitenkin osattiin “juoda” oikeaoppisesti.
Anna Sangi ja Aliisa Salonen juonsivat puurojuhlaa.
38
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Joulun tunnelmaa monisävyisissä
väreissä
TEKSTI: LAURA VESTI
KUVAT: ARJA KUJANPÄÄ
Joulukuun 13. päivänä
Vaasanpuistikon liikuntasali
täyttyi hyväntuulisesta ja vilkkaasta oppilaitten puheensolinasta. Alkamassa oli joulukirkon jälkeinen oppilaskunnan hallituksen järjestämä
perinteinen joulujuhla. Kalle
Aution juontama ja isännöimä tilaisuus houkutteli opiskelijoitten lisäksi paikalle
myös kirjavan joukon koulun
henkilökuntaa sekä itse rehtori Kari Kukkohovin.
Juhlan räväkästä avausnumerosta
vastasi Tommy Nåhls, joka varmalla
otteella tempaisi yleisön mukaansa
esittämällä joululaulun ”Hoosianna”.
Kalle Autio pitää puhetta joulusta.
Hyvää Joulua!
Minna Saarimaa ja Heli Stenroos tunteilevat Silent Nightia.
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Omaulotteinen tulkinta tästä adventtijuhlien klassikosta ei tarvinnut tuekseen taustasäestystä. Se teki mieleenpainuvan vaikutuksen kuulijoihinsa,
epätavallisesta lopetuksesta huolimatta.
Toisena ohjelmanumerona kuultiin Heli Stenroosin ja Minna Saarimaan laulamana kappale ”Silent
Night”. Tyttöjen kauniin ja harmoniaa tihkuvan esityksen jälkeen olikin
koko juhlayleisön vuoro kajauttaa
yhteislaulu ”Kilisee kilisee kulkunen”.
Musiikintäytteisten esitysten jälkeen lyseolaiset, etenkin kauniimman
sukupuolen edustajat, saivat nauttia
juhlan juontajan joulupuheesta, joka
hänen omien sanojensa mukaan oli
”omistettu naisille”. Vivahteikkaan
hauskassa puheessa eriteltiin joulun
merkitystä ja sanomaa monesta eri
näkökulmasta. Pitkähkö, mutta kaavoihin kangistumaton puheenvuoro
päättyi Aution joulurauhan sekä onnistuneen koeviikon toivotukseen.
Puheesta seuranneet myrskyisät
suosionosoitukset vaimenivat kuitenkin vähitellen ovelta kantautuvan äänen alle. Juhlan yllätysvieras, joulupukki, istui apulaistontun työntämässä kärryssä ja onnistui kaappaamaan
jokaisen paikallaolijan huomion puoleensa. Hämmästyneet ja huvittuneet
silmäparit seurasivat kiinteästi hiljalleen lattian vallanneen oppilasmeren
halki kohti esiintymisaluetta lipunutta
vaunua. Valkoparta ilahdutti apurinsa avustuksella juhlayleisöä heittelemällä karkkeja ympäri salia, ainoatakaan nurkkausta unohtamatta. Pukin
poistuessa estradilta, yhtä näyttävästi
kuin oli sinne saapunutkin, lauloi koko
juhlaväki tilaisuuden päätteeksi kuorossa kaikille tutun, ja aina yhtä hilpeän joululaulun ”Joulupukki”.
Lopuksi oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja kehotti kaikkia
suuntaamaan kulkunsa ruokalaan kinkun ja joululaatikoiden äären, eikä
vieraita tarvinnut kahta kertaa käskeä.
Maija Rossi ja Petra Tuisku antoivat naisellisen panoksensa
tonttuna ja joulupukkina.
39
40
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Yhteinen joulujuhla Vaasan kirkossa
TEKSTI:
SAIJA NISKANEN JA SINI KARI
Joulukuun 13. päivänä
oppilaat saapuivat kirkkoon
yhdeksäksi. Tunnelma oli
rauhallinen, ja kirkossa kuultiin paljon musiikkia.
Aluksi Maria Virkkala lausui kaikille tervehdyssanat, minkä jälkeen
Kalle Autio soitti kitarasoolon. Kuoron esitystä johti Petri Laaksonen.
Myös yleisö pääsi laulamaan yhdessä En etsi valtaa, loistoa.
Joulujuhlan puheen piti pastori
Eija Kasari. Puheensa Kasari kohdensi erityisesti nuorille ja halusi muistuttaa joulun merkityksestä. Puheen
jälkeen Valtteri Tuomisto soitti pianolla J.S. Bachia.
Joulukirkossa luovutettiin lukioiden taksvärkkikeräyksen tuotto Vaasan sairaanhoitopiirin Lasten poliklinikalle. Sen ojensivat Jaana Aholalle
oppilaskunnan edustajat Kalle Autio
ja Maria Virkkala. Liisa Laaksonen
luovutti Sinikka Kuntsin stipendin
Kaisa Kontiolle.
Tänä vuonna jouluevankeliumin
lukivat Jenni Pyrrö ja Iiro Wennberg.
Yleisö pääsi vielä laulamaan joulujuhliin perinteisesti kuuluvan Enkeli taivaan -virren sekä osallistumaan viimeiseen yhteislauluun Maa on niin
kaunis.
Ohjelma päättyi rehtori Kari
Kukkohovin lopputervehdykseen.
Joulujuhlan jälkeen oppilaita odotti
vielä herkullinen jouluateria koulujen
ruokaloissa.
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
41
Sanna Laitinen voitti taas –
Maarit Mäenpää loppukilpailuun
Toisen vuosikurssin opiskelija Sanna Laitinen voitti toisen kerran peräkkäin Yritys Hyvä kirjoituskilpailussa. Valtakunnallinen yritysmaailman aiheisiin pureutuva kynäilykisa on inspiroinut
Sannaa, sillä hänellä on lähipiirissään useita yrittäjinä työskenteleviä eri alojen ammattilaisia. Palkintojenjakotilaisuudessa 16.5. Helsingin Messukeskuksessa oli kilpailun järjestäjilläkin ihmettelemistä: ei ole aivan tavallista, että sama kirjoittaja voittaa perättäisinä vuosina. Sanna kirjoitus
sivusi apteekkialaa, ja sen otsikko kuului Heureka! – Se on Eureca! Kilpailu järjestetään taas
ensi vuonna, joten Sannalla on mahdollisuus jopa hattutemppuun!
Abiturientti Maarit Mäenpää selvisi finaaliin Pikku-Finlandia 2006 -kilpailussa, jossa päättövuoden opiskelijat kisaavat kirjallisuusesseillä. Maarit jalosti AI5-kurssin esseetään H. C. Andersenin saduista Pieni merenneito ja Satakieli. Lahjakas kirjoittaja ja analysoija tarkasteli
Kala, lintu ja ripaus unelmia -otsikoidussa tekstissään muun muassa haaveiden ja toivon merkitystä. Ensi vuonna järjestetään Pikku-Finlandia 2007, johon tulevat abiturientit saavat osallistua.
Palkintojen vastaanottamisen jälkeen Sannalle jäi
aikaa tutustua Helsingin
uusimpiin nähtävyyksiin.
42
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
s
i
o
p
a
t
s
a
k
s
y
L
t
a
h
n
a
v
n
a
a
t
i
k
t
o
P
Teksti: Antti Linnola
Kuvat: AKu
15.2.2006, päivää ennen penkkareita, kakkoset pääsivät viimeinkin kostamaan kolmosille kaikki mopopäivänään kokemansa nöyryytykset. Illan mittaan yhtä jos toistakin ”vapaaehtoista” abiturienttia vietiin erilaisissa hupaisissa leikeissä, joita ahkerat
kakkoset (Maija Rossi, Petra Tuisku
ja Tommy Nåhls etunenässä) olivat
koulukiireiltään ehtineet valmistella.
Ensimmäisenä vuorossa oli reppuselkäleikki, jossa tytön piti kiertää
360 astetta pojan ympäri kertaakaan
maahan koskettamatta, ja sitten parien piti poksauttaa ilmapallo käyttämättä käsiään. Tyttö–poika -pareista voitti se, joka ensimmäisenä oli tehtävästä suoriutunut. Vähemmän yllättävästi tehtävän voitti ylivoimaisesti
koulun karju Jarkko Laitalainen parinsa kanssa.
Kakkostehtävässä valittiin 12
vapaaehtoista abia, joista muodostettiin kolme joukkuetta. Kullekin
joukkueelle jaettiin sanomalehti, jonka sivuista piti muodostaa mahdolli-
Maija Rossi ja Petra Tuisku juontajina
simman nopeasti suora tie maaliviivalle. Se joukkue voitti, joka ensimmäisenä pääsi ”lehdillä” maaliin. Paljaalle lattialle ei sopinut kilpailijan tennarin osua, koska se oli ”sulaa laavaa”, niin kuin kisojen järjestelijä
Tommy Nåhls täsmensi.
Seuraavassa tehtävässä abiturientit Tea ja Pasi olivat eri joukkueissa – tehtävänä oli aina hakea yleisöstä joku, jolla oli jokin tietty ominaisuus tai piirre (vasenkätinen poika, mustapaitainen tyttö, valkoinen
sukka jne.). Neiti Rossi kertoi kilpailijoille, mitä kulloinkin piti etsiä. Pasin joukkue selviytyi voittajaksi.
Neljäs tehtävä oli varsin mielenkiintoinen: kahden joukkueen piti
muodostaa omista vaatteistaan niin
pitkä jono, kuin vain kehtasivat. Leikkiin kunnolla panostaneen Kalle Aution ryhmällä taisi olla pisin jono. Ikävä kyllä, jonojen valmistuttua kilpailijoille kerrottiin, että omat vaatteet
piti vielä nopsasti lajitella siististi pinkkoihin ja sitten pukea päälle. Nopein
olisi voittaja. Tämä vähän söi eniten
vaatteitaan riisuneiden kilpamielialaa.
Viidennessä tehtävässä oli kolme
tyttöä ja läjä poikia. Kukin tyttö sai
valita poikajoukosta itselleen mieleiset kolme designeria, jotka sitten aikarajan puitteissa muotitietämystään
käyttäen suunnittelivat hänelle rojuläjästä haute couture -asun. Ajan
päätyttyä mannekiini esitteli yleisölle
luomusta, ja pojat selostivat, miten
valintaansa päätyivät. Yleisö valitsi
suosikkinsa huutoäänestyksellä. Tuore mallivoittaja Maija Koivisto sai
palkinnoksi purkin cappuccinoa.
Seuraavaan kisaan ”pääsin” itsekin mukaan. 12:sta abista muodostettiin kolme joukkuetta, joiden piti
ryhmässään toimia siten, että ainoastaan tuomariston määräämät ruumiinosat koskivat maahan (esimerkiksi 2
päätä, 1 käsi, 4 jalkaa). Eräänlainen
Twister-variaatio siis. Taipuisa joukkueeni selviytyi kisasta nopeiten.
Seiskatehtävässä vastakkain kilpailivat kaksi poikaa ja kaksi tyttöä
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
43
Vaateketju
Maija Koivistoa puetaan
sanaselityksessä. Ensin parien piti
nopeasti esittää toisilleen annettu sana
tai sanayhdistelmä ilman puhetta käyttäen vain elekieltä. Toisessa erässä
sai avata avuksi myös sanaisen arkkunsa. Molemmissa osioissa saivat
myös yleisön jäsenet osallistua arvuutteluun, kun kilpailijoiden epätoivo yltyi liian suureksi. Kisan voitti lopulta tyttöpari kuusi–nolla.
Illan viimeisenä tehtävänä oli
tanssikilpailu. Mukaan joutui minun
lisäkseni kaksi tyttöä ja yksi poika.
Kilpailijoiden piti otella toisiaan vastaan erilaisissa tanssityyleissä taustamusiikin tahdissa. Semifinaaleissa kilpailin ensin minä vastaan abi Mikko
Hannula kahdessa erässä. Ensimmäisessä erässä tanssin salsaa ja Mikko
ripaskaa, toisessa hypin humppaa ja
vastaparini teknoa. Yleisö päätti pistää minut finaaliin. Tytöt ottelivat ensin tangon ja baletin ja sen jälkeen
macarenan ja steppauksen tahdissa.
Abi Jenna Laine selviytyi jatkoon.
Finaalissa tanssittiin vain yksi erä:
Jenna 70-luvun tyyliin ja minä breakdancea. Tiukan taiston jälkeen palasin paikalleni yhtä cappuccinopurkkia rikkaampana.
Vaiherikkaiden kilpailujen jälkeen jaettiin vielä illan päätteeksi diplomit omalla sarallaan kuluneen vuoden aikana ansioituneille abeille. Vuoden Laululintu: Johanna Andtsjö,
Vuoden Ripaska: Pasi Lämpsä, Vuoden Hymy: Jenna Laine, Vuoden
Hiihtäjä: Heidi Lindfors, Vuoden
Äänekkäin Nauru: Mari Saari, Vuoden Barbi: Maija Koivisto, Vuoden
Kansikuvapoika: Juha-Matti Saariaho, Vuoden Pakkopalkinto: Tomi
Kaarniemi, Vuoden Pekka ja Pätkä:
Mikko Hannula ja Sami Suorsa, Vuoden Kahvinkinuaja: Jarkko Laitalainen, Vuoden Nero: Valtteri Tuomisto, Vuoden Takkipäällä: Juuso Järvinen, Vuoden Kiskatäti: Heli Stenroos, Vuoden Monitoimikone: Iida
Autio, Vuoden Hei: Kalle Autio.
44
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Lisää potkiaisten kuvasatoa
Lehdillä maaliin
Maija Rossi
Tyttöjä puetaan
Vain kolme kosketusta maahan
Poikien tanssiesitys
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
45
Penkkarit
uomiota.
n herätti h
e
e
in
e
ru
u
se
Kleopatra
Varaudumm
e lintuinflue
nssaan
Vaasan lyseon lukion perinteiset penkkarit järjestettiin tänä vuonna torstaina 16.2. Hyvällä tuulella olleet abit
olivat pukeutuneet hämmentävän suureen valikoimaan erilaisia pukuja. Paikalla oli muun muassa teletappeja, satuolentoja ja julkisuuden henkilöitä.
Tavalliseen tapaan päivään sisältyi myös abien itse suunnittelema teatterinäytös, jossa pilailtiin leikkimielisesti
opettajien kustannuksella. Abinäytelmä sujui hienosti, ja yleisö sai nauraa moneen otteeseen.
Abit hyvästelivät myös heidän ryhmänohjaajansa, ennen kuin siirryttiin syömään. Ruokailemaan pääsivät ensimmäisinä tietenkin abit, joilla oli jo kiire Lyseon nurkalta lähteville kuorma-autoille. Suurin osa muista koululaisista
siirtyi kaupungin keskustaan seuraamaan abien ajelua ja nauttimaan karkkisateesta.
Tuomas Saikkonen
46
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Penkkareiden kuvasatoa
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
47
48
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Hei, nyt hieman wanhastellaan!
TEKSTI: HANNA HAURU
Perinteiset vanhojentanssit pyörähtivät käyntiin 17.
helmikuuta iltakuuden jälkeen. Toisen vuoden opiskelijat ja runsas yleisö kokoontuivat Vaasan kauppaoppilaitoksen liikuntasaliin.
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
49
50
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Käde
tv
an
ät pi
äsyv
...
Pian musiikki alkaa soida. Hetki
lyö, ja portit avautuvat kohti suurta
yleisöä. Porttien takana odottavat
vanhemmat, sisarukset, isovanhemmat. Parini käsi tärisee kuin vispilä.
Olemme valmistautuneet tätä hetkeä varten paljon. 18 tanssiharjoitusta
on takanapäin. Hiki on usein noussut
pintaan opettajilla, sillä tanssin opettelu ei aina käy leikiten. Tanssien järjestys on mietitty tarkasti, ja opettajat ovat huudelleet toisilleen harjoituksissa pitääkseen ihmismassat kurissa. Olemme olleet koko perjantain
poissa koulusta, jotta tämä suuri tanssitapahtuma sujuisi ja kykenisimme
keskittymään.
Viikkokausia on mennyt pukujen
ja kampausten suunnitteluun. Ompelijat ovat suristaneet koneillaan, jotta
helmamme voisivat hulmahdella.
Muotolaskokset ovat asettuneet kohdalleen monien sovitusten ja hikoilun
myötä. Pian satiini suhisee. Paljetit
välkkyvät. Kampaajat ovat saaneet
nutturat ja korkkiruuvit kohdalleen
useiden koekampausten jälkeen.
Kenkäkaupassa on pitänyt käydä
useaan otteeseen, jotta kenkien väri
sopisi asuun.
Myös pojat odottavat suurta tapahtumaa tummissa puvuissaan. RipPetteri Holm ja Terhi Kalliokoski ovat yhtä hymyä.
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
51
Seniorit avaustanssin
pyörteissä.
pipukua on ehkä yritetty saada mahtumaan, mutta se ei ole enää sopinut.
Poikienkin on siis pitänyt hikoilla vaatekaupassa. Jukolan veljesten törrökampaus on vaihtunut geelillä viimeisteltyyn frisyyriin. Poikien katseista kuvastuu arvokkuus. Oikea
ryhtikin on viimein löytynyt.
Orkesteri luo juhlatunnelman paikalle. Tanssit on nyt vihdoin opittu.
Kaikki tulee varmaan sujumaan: tango, valssi, puhumattakaan vanhoista
tansseista. Myös vanhemmat tanssivat meidän tanssimme jälkeen.
Puristan parini kättä. Se värähtää. Katson häntä suoraan silmiin.
Otan ensimmäisen askeleen. Kyllä se
sujuu!
Pasta bolognese ja muut tanssit pääsivät arvoiseensa käsittelyyn.
52
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Pärnulaisten vierailu 18.–21.2.2006
Anne Rönkkö, Marjo Hänninen
ymmärtämisessä oli vaikeuksia. Iltapäivällä Lyskan väki meni seuraamaan upeaa tanssiesitystä Kirkkopuistikon kiinteistöön.
Kuudelta illalla ajoimme Öjbergetille nauttimaan vauhdin hurmasta.
Otimme allemme roskapussit ja liukurit ja kateellisina katsoimme ”oikeita” laskettelijoita. Mieltämme lämmitti onneksi koulun tarjoama mehu.
Kun olimme saaneet tarpeeksemme
kylmyydestä, lähdimme kohti kotia.
Ilta kului virolaisia korttipelejä opetellessa ja suomalaisia herkkuja maistellessa.
Tiistai 21.2.
Lauantai 18.2.
Vanhojentansseista juuri ja juuri selvinneinä menimme Lepikkoon vastaanottamaan pärnulaisia ystäviämme, jotka olivat lopen uupuneita pitkästä matkastaan. Jarmo Juupaluoman muodollisen infon jälkeen vieraat jaettiin omiin isäntäperheisiinsä.
Suurin osa porukasta majoittui Lepikkoon. Rohkeita majoittajia oli Lyskan puolelta vain muutama kappale.
Lauantai-illalle ei ollut järjestetty
mitään erikoista ohjelmaa, vaan jokainen majoittaja huolehti itse uuden
ystävänsä viihtyvyydestä.
Sunnuntai 19.2.
Sunnuntaina kolmen aikaan suuntasimme kohti Kaupungintaloa, missä
suuret ja viralliset juhlaseremoniat
odottivat meitä. Pukukoodimme oli
selvästi väärä, kuten myös nuori
ikämme muihin juhlavieraisiin verrattuna. Tunnit kuluivat monia kuoroesityksiä ja puheita kuunnellessa.
Sieltä siirryimme koululle katsomaan hienoja tanssi- ja musiikkiesityksiä. Koulun keittäjät olivat loihtineet
meille illallisen, josta muu kouluväki sai
osansa seuraavana päivänä.
Maanantai 20.2.
Makoisan aamupalan jälkeen oli aika
lähteä kouluun. Vieraamme osallistuivat muutamalle tunnille seuraamaan
opetusta. Aika kului kuitenkin lähinnä Sudokua pelatessa, koska kielen
Lyskalaisilla päivä alkoi taas koulunkäynnillä, kun taas vieraamme nauttivat kaupungin tarjoamista shoppailumahdollisuuksista. Koulun jälkeen
keräännyimme nälkäisinä Rossoon
syömään viimeistä yhteistä ateriaamme.
Loppuilta kului virolaisten bussia
odotellessa. Kohteliaina emäntinä
muistimme ystäviämme pienillä jäähyväislahjoilla.
Taas yhtä kokemusta rikkaampina odotamme innokkaina tulevaa
vastavierailuamme syksyiseen Pärnun
kaupunkiin.
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
53
Anna-Liisa Uusikylä –
pirteä oloneuvoksetar
30.5.1962 Anna-Liisa pääsi ylioppilaaksi Vaasan tyttölyseosta, ”Tipulasta”, jolla nimellä kaikki vaasalaiset tämän opinahjon parhaiten tuntevat. 28.2.2006 ympyrä sulkeutui –
Anna-Liisa jäi täysinpalvelleena eläkkeelle ruotsin ja englannin kielen lehtorin virasta – samasta koulusta.
Koulun nimi tosin ei enää ollut entisensä, vaan se oli ehtinyt vaihtua useampaankin kertaan. Katederin takana
hyörimistä kertyi Anna-Liisalle täten
yli 30 vuotta, ja kunnallisesta palveluksesta hänet on palkittu sekä hopeisella että kultaisella ansiomerkillä.
Kaikki työvuodet eivät täyttyneet
kuitenkaan yhdessä ja samassa rakennuksessa. Mukaan mahtui myös
toinen vaasalainen lukio, tosin samalla
kadulla kivenheiton päässä – Vaasan
yhteiskoulu. Siellä ura alkoi syyskuun
1. päivänä 1969. Kun Vaasan yhteiskoulu yhdistettiin Kirkkopuistikon
lukioon syksyllä 1994, Anna-Liisa
muutti tähän uuteen kouluun, jonka
nimeksi kirjattiin Vaasan yhteislukio.
Vielä työuran loppumetreillä mukaan
tuli yksi nimenvaihdos, ”Yhtärin” saadessa nykyisen nimensä. Mutta pesunkestäväksi tipulalaisten jälkeläiseksi Anna-Liisaa voidaan varmasti
nimittää.
On koko joukko positiivisia adjektiiveja, jotka luonnehtivat AnnaLiisaa työtoverinamme. Hän on impulsiivinen ja rohkea persoona, joka
uskaltaa sanoa asiat kiertelemättä niin
kuin ne ovat. Tätä rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä me entiset kollegat hänessä erityisesti arvostamme. Työtoverina hän oli myös rento ja huumorintajuinen. Kieltenopettajat muistavat Anna-Liisan joustavana ja yhteistyöhaluisena opettajana, jonka kans-
sa asiat luistivat aina kuten oli sovittu. Hän kantoi vastuuta ennen kaikkea opiskelijoiden käytännön kielitaidon kohentamisesta mm. järjestämällä erilaista ohjelmaa luokkatilan
ulkopuolella. Kävimme tutustumassa Wasa Teaterin näytöksiin, vierailimme Vasabladetin toimituksessa
ym. kohteissa, joissa opiskelijat saivat mahdollisuuden kokeilla vieraan
kielen ymmärtämistä ja puhumista
autenttisissa käytännön tilanteissa.
Koulumme yhteisissä riennoissa
Anna-Liisa oli innolla mukana järjestellen erilaisia tapahtumia. Vuosina,
jolloin yhteistyö pärnulaisten ystävyyskoulujemme kanssa oli tiiviimpää, hän toimi aktiivisesti organisoimalla myyjäisiä ja hankkimalla ja lahjoittamalla tavaroita pärnulaisten tueksi. Useita vuosia Anna-Liisa oli
koulumme ”kukkaistyttönä” keräten
rahaa kukkarahastoon, mistä käsin
muistettiin kouluyhteisön jäsenten
kaikki niin ilon kuin surunkin hetket.
Anna-Liisan vastuulla oli myös leike-
kirja, johon koottiin kaikki oppilaitostamme koskeva materiaali päivälehtien palstoilta.
Anna-Liisaa ovat aina kiinnostaneet kotikaupungin kulttuuri- ym. tapahtumat. Tämä tulee esiin mm. siinä, että nuorena hän työskenteli kesäisin Vaasan turistioppaana. Nykyään hän osallistuu myös yleishyödylliseen toimintaan kantamalla aidosti
huolta Vaasan kissatalon pienistä asukeista. Tätä työtä Anna-Liisa tekee
vaivojaan säästämättä uhraamalla
vapaa-aikansa eläinten hyvinvoinnin
turvaamiselle.
Olemme päästäneet eläkkeelle
reippaan ja suoraryhtisen kieltenmaisterin, joka rempseään tyyliinsä
on opetellut uudelleen autolla-ajamisen hienon taidon. Autollaan hän voi
viedä ajelulle vaikkapa lastenlapsiaan
ja nauttia täysi siemauksin vapaudestaan ja ansaituista eläkevuosistaan.
Yhteisistä työvuosista kiittäen ja
virkistäviä eläkeläispäiviä toivottaen
Opettajakunta
Rehtori Kari Kukkohovi
nostaa maljan AnnaLiisalle viimeisenä
työpäivänä.
54
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Nuorten kansainvälinen
ympäristökonferenssi Hallstahammarissa
Keskiviikko 5.4.
Kuten aina Vaasasta jonnekin lentäessä, täytyi meidän herätä epäihmismäiseen aikaan. Yöllä ei tietenkään
nukuttu, joten oikeastaan heräämistä ei edes tarvittu :P Lennolla saimme peruslentokoneruokaa (kuivahtanut paha sämpylä ja pahvipussiteetä/
sukkamehukahvia). Asiaan tietenkin
kuului, että lentomme myöhästyi: sulatusmönjä loppui ja konetta ei saatu
puhdistettua jäästä, joten lentomme
myöhästyi tunnilla Helsingistä lähtiessä. Kun vihdoin ja viimein monien
mutkien kautta pääsimme Ruotsiin,
jouduimme jumittamaan reilun tunnin
Arlandan lentokentän kalliissa kahvilassa odottamassa muutaman tunnin (ei niin) mukavaa bussimatkaa
Tukholmasta Västeråsiin.
Ah-niin-ihana opettajamme Jarmo Juupaluoma ei ollut varma, missä
meidän tuli jäädä bussista pois, mutta pienellä onnella jäimme oikealla
pysäkillä. Sieltä meidät nouti Kantsowska gymnasietin rehtori ja ah-niinkomea isäntäoppilaamme Tomas.
Päädyimme koululle syömään ruotsalaista kouluruokaa! Suosittelemme
kaikille, todellinen kokemus (muistakaa omat tarjottimet, koulusta niitä
ei löydy)! 8) Sitten lievän painostuksen alaisena lähti Tomas ajamaan
Västeråsiin hienolla autollaan (me
kyydissä tietenkin) :P Perille päästyämme kiertelimme kaupoissa ja ajelimme hissillä sekä tietysti jumiuduimme mäkkiin. Tomas seurasi kuin hyvin koulutettu koira.
Loppupäivä kului ajellessa ja elokuvia katsellessa.
Torstai 6.4.
Aamulla saimme mitä ihanimman herätyksen: Tomas koputti ja avasi oven
vastausta odottamatta ja ilmoitti aamupalan olevan valmis… me vielä
tyytyväisinä nukuimme ja koimme
pienen järkytyksen. Ovea kohtelias
isäntämme ei tietenkään voinut sulkea!
Toivuttuamme aamuisesta sokista lähdimme koululle. Siellä tapasimme ihmisiä Hollannista (joiden joukossa kaksi ystäväämme viime vuodelta Hoofddorpista) ja kiersimme
koulua oppainamme muutama turismi-opiskelija.
Sitten lähdimme mielenkiintoiselle
kierrokselle Trångforsin vesivoimalaan. Kierros kesti odotettua lyhyemmän ajan, ja menimme puistoon kävelylle. Sieltä menimme hienolle opiskelijoiden valmistamalle aterialle (me
tietysti menimme ensin väärään ruokailuun syömään...). Näimme virolaiset oppilaat vasta siellä ensimmäisen
kerran. He saapuivat muita päivän
myöhemmin. Seuraavana vuorossa
oli Arosfortet (seikkailutalo(?), tyyliin Heureka). Ratkoimme muutamia
”ongelmia” pienissä huoneissa ja
saimme huonot pisteet... jee! :P Ryhmäämme kuului meidän kahden lisäksi ruotsalainen Tomas sekä virolainen
Martin. Pääsimme shoppailemaan
Västeråsiin, tosin me olimme shoppailleet jo edellisenä päivänä, joten
vietimme aikamme ajelemalla hissillä
istumalla mäkissä... vaivaiset 3 tuntia
:P Juna onneksi pelasti ja vei meidät
takaisin Hallstahammariin.
Illan viimeinen ohjelmanumero oli
tylsähkö opettajien lauluesitys… asiaan kuului toki myös perinteinen ruotsalainen noutopöytä purkkisillillä ja
perunamuusilla (oli siellä muutakin
”ruokaa”).
Perjantai 7.4.
Herätys oli samanlainen kuin edellisenä aamuna, ainoana erona se, että
olimme jo hereillä ja Tomas jäi ovelle roikkumaan hieman pidemmäksi
aikaa... Aamupalan jälkeen menimme koululle harjoittelemaan esityksiämme, kaikille oli varattu 15 minuuttia aikaa esityssalissa harjoitteluun.
Meidän powerpoint-versiomme ei
toiminut halutulla tavalla, mutta onneksi koululta löytyi toinen kannettava tietokone, joka näytti esityksen
tarpeeksi hyvin. Meidän vuoromme
oli ensimmäisenä, ja hyvä niin, se oli
äkkiä hoidettu pois alta, ja keskityimme (köhköh) 100 % muitten esitelmien seuraamiseen.
Ruokailu oli jälleen koululla, tällä
kertaa vähän hienommassa pikkusalissa tosin. Paikallislehden toimittaja
haastatteli projektiosallistujia ja Jenna pääsi oikein kuvaankin.
Iltapäivä kului rattoisasti Tomaksen kanssa, ja illalla oli vuorossa keilailua ja tacoja kaikille konferenssiosallistujille. Sitten suuntasimme Martin-nimisen ruotsalaisen isäntäoppi-
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Ennen esityksiä selvästi hilpeä tunnelma
laan kotiin, jossa oli tylsät pippalot
huonolla ruotsalaisella musiikilla höystettynä. Kun olimme hilluneet siellä
äärimmäiseen ikävystymiseen saakka, oli aika viedä virolaiset heidän
majoituspaikkaansa ja sanoa heille
hyvästit.
Yöllä tehtiin kaikkea muuta paitsi nukuttiin (kuten syötiin itsemme
ähkyksi niillä muutamille karkkikiloilla) ja käsillä olevaa lähtöpäivää odotettiin kaikkea muuta paitsi innokkaina.
Lauantai 8.4.
Ennen kuin Tomas vei meidät koululle, kävimme sanomassa hyvästit
hänen vanhemmilleen. Koululta matka jatkui jonkun isäntäperheen isän
autolla bussiasemalle, ja sieltä päädyimme samalla linja-autolla hollantilaisten kanssa Tukholmaan. Shoppailuaikaa oli pari tuntia ennen lennon lähtöä. Tukholmassa oli lämmin
kuin kesällä, torilta löysimme mansikoitakin naposteltavaksi. Sade kuitenkin yllätti, ja saimme juosta bussiasemalle kaatosateessa. Lentokentälle jouduimme muutamia tunteja liian
aikaisin, eikä siellä ollut edes kunnollista tax free -shoppailualuetta. Istuimme siis puolinukkumassa ja syömässä mansikoita odotusajan. Kone
lähti ajallaan ja pääsimme Vaasaan.
Teresa Harju
Jenna Teir
Haikeat
jäähyväiset
Opettajamme
Jarmo Juupaluoman
tyylinäyte
55
56
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Future Fun -päivä
Koulussamme vietettiin torstaina 20.4.2006 Future Fun -päivää.
Päivän tarkoituksena oli antaa meille eväitä lukion jälkeisen opiskelun suunnitteluun. Saimme kuulla erilaisista mahdollisuuksista opiskella Vaasan ammattiopistossa, yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa.
Näiden esittelyiden välissä kiertelimme hallintoaulassa, jossa oppilaitosten edustajat kertoivat tarkemmin kouluistaan. Mukaan mahtui
myös vaasalainen taajuusmuuttajia valmistava yritys Vacon sekä
hauskat ammattikorkeakoulun jalkapalloa pelaavat robotit.
Kauhistuttavaa oli huomata, kuinka painaisimme neljän hirven
verran, jos törmäisimme 50 km tuntivauhdissa. Tämän saimme itse
todeta liikenneturvan puntarilla. Vakuuttavan esityksen ihmisen turhista luuloista omasta erinomaisuudestaan meille tarjosi moottoripyöräonnettomuudessa loukkaantunut Anssi Haapoja. Toivottavasti
kaikki ottivat opikseen ja osaavat varoa liikenteessä niin kissoja
kuin ”kissojakin”.
Oman koulumme osaajat esiintyivät esittelyiden väleissä. Esiintymässä olivat muun muassa Siru Airistola, lauluyhtye ja pari bändiä. Myös oppilaskunta osallistui tapahtumaan ja piti kahvilaa kahvin- ja munkinnälkäisten riemuksi. Tutorit olivat mukana tilaisuudessa messuemäntinä ja juontajina.
Seuraavana päivänä suoritettiin arvonta, johon osallistuivat kaikki, jotka saivat kerättyä oikeat vastaukset Future Fun -kyselylomakkeeseen. Lahjakortit voittivat Marianna Latvala, Kati Kalaranta, Salla Hakala ja Tuomas Rantala. Onnittelut heille.
Janette Kalliokoski, Jenna Hintsala
Essi Lindholm, Meri Heikkilä ja Niina Kaivolahti
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Jalkapalloa pelaavat
robotit
57
58
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
At
Kirkkopuistikon yksiköstä järjestetään matka toukokuussa Englantiin Telfordiin
englannin lehtoreiden Kaarina ja Jorma Ryytyn johdolla.
Matkalle lähtevät opiskelijat
eivät aluksi tunteneet toisiaan kovinkaan hyvin, mutta
viikoittainen tapaaminen ja
matkavarojen keruu lähensivät opiskelijoita ja heidän
vanhempiaan. Nyt tuntuu,
että matkalle lähteminen tapahtuu turvallisesti tutussa
seurassa.
Koulun käytävillä on näkynyt reseptien vaihtoa. Toimitimme Vaasa
400-juhlakirjan Yhtärin viimeiset kiusaukset. Kirjaan on koottu entisten
ja nykyisten yhtäriläisten ruokaohjeita. Kiitämme Sampo Pankkia ja Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahastoa, sillä apurahojen turvin pääsimme alkuun. Kuvataideluokassa loihdittujen
Yhtäri-kassien ja -paitojen avulla
ikuistimme koulumme arvokasta arkkitehtuuria.
Vanhemmat ottivat tehtäväkseen
matkavarojen keruun. Tämä energinen joukko myi vuoroin joulukukkia,
vuoroin vessapaperia, karkkia, teatterilippuja, kinkunsulatusjumppalippuja ja kirpputorillekin meni tavaraa.
Kahvituksia hoideltiin niin vanhojen-
,
n
o
i
t
n
te
!
e
s
a
e
l
p
tansseihin kuin äitienpäiväkonserttiin.
Joulu- ja pääsiäismyyjäiset toteutettiin. Suomalaisessa kirjakaupassa
paketoitiin joulun alla. Vohvelipäivänä väännettiin herkkuja. Opiskelijoista putkahti tehokkaita myyjiä ja yrittäjiä. Tämä on yrittäjyyttä parhaimmillaan. Varainkeruun järjestäminen
ja toteuttaminen vaati vanhemmilta
sinnikkyyttä.
Matkalle lähdetään 25. toukokuuta jo ennen kukon laulua. Saavumme Englannin Manchesteriin jo
aamupäivästä ja tutustumme Manchesterin kaupunkiin. Myös Englannin maaseutu on näkemisen arvoinen.
Telford on kuuluisa museoistaan ja
häikäisevästä luonnostaan. Pääsemme loistamaan paikalliseen Telford
Academy of English -nimiseen kielikouluun ja tapaamaan opiskelijoita.
Maailman vanhin rautasilta Ironbridge välkkyy jo silmissämme. Käymme myös Telfordin ostoskeskuksessa, jossa sanotaan olevan 160 erilaista kauppaa, kahvilaa ja ravintolaa. Tiistaina käymme päivän ajan
tutustumassa myös pääkaupunkiin
Lontooseen. Walesissa tutustumme
linnaan ja kuulemme varmasti siellä
erilaista englantia.
Matkalaiset aikovat yöpyä perheissä ja oppia englannin kieltä muutenkin kuin kirjoista. Ohjelmaan kuu-
luu toki myös ”classroom learning”,
mutta suurin osa ohjelmasta on toteutettu liikunnan tai kulttuurin piirissä. Samalla saamme rupatella paikallisten kanssa. Toiveissamme avautuvat Englannin vihreät niityt ja museoita täynnä olevat kaupungit. Tämä
matka tehdään täysin englannin kielellä, jotta kielikylpy olisi täydellinen
vaahtoineen ja kumiankkoineen.
Kulttuurishokin saaneet matkustajat
palaavat kotikamaralle kesäkuun ensimmäisenä viikon kestävältä matkaltaan. Telford-projekti antaa paljon
uusia kokemuksia opiskelijoille.
Yhteiskoulu-yhdistys rahoitti osin
matkaamme. Yhdistyksessä ymmärrettiin, että kieltä ja kulttuuria oppii
parhaiten ulkomailla. Kiitokset myös
rehtorille ja opettajille, jotka ovat olleet myötämielisiä hankkeellemme. Ei
pidä myöskään unohtaa koulun muiden aikuisten apua. Kanslian Mariannen tarkan työn avulla saimme
raha-asiat sujumaan. Suurimmat kiitokset ansaitsevat lehtorit Kaarina ja
Jorma Ryytty. Ilman heidän vaativuuttaan ja ehdotonta uskoaan hankkeeseen matka ei toteutuisi. Nobody
who ever gave their best regretted
it!
Hanna Hauru
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Anssi Saksa, Juho Suihkonen, Riina Kuusisto ja Janika Haataja pääsiäismyyjäisissä Rewellissä
Telford-projektilaiset ryhmäkuvassa viikkopalaverin lomassa huhtikuussa.
Osa 24 opiskelijasta oli lomailemassa eikä ehtinyt kuvaan.
59
60
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Kielissä saksaa oppimassa
Lähtömme Vaasan ystävyyskaupunkiin Kieliin alkoi sunnuntaina
30.4. Tuolloin päämäärämme oli lentää Vaasasta Helsinkiin, jossa odottelisimme seuraavaa lentoa Hampuriin. Hampurissa olimme perillä paikallista aikaa noin 18.30. Kentällä
meitä vastassa oli itse herra Holstein
ja kaksi perhettä, joiden kyydissä
ajoimme autobaanaa pitkin kohti
Kieliä Humboldt-Schulelle, missä
meidän tuli tavata seuraavan viikon
perheemme. Sinä iltana majoituimme
ja tutustuimme perheisiin. Koska oli
vappuaatto (Saksassa keväänjuhla),
paikalliset asukkaat polttivat kokkoja
karkottaakseen pahat henget ja
noidat pois vanhaan tapaan.
Vappuna oli pyhäpäivä, ja
nettu upeasta hiekkarannastaan, joka
kulkee saaren länsiosaa pitkin pohjoisesta etelään ja on 40 km pitkä.
Rantaa pidetään kunnossa rahoilla,
jotka ihmiset maksavat päästäkseen
rannalle. Samalla tämä pitää myös
öykkärit pois rannalta. Saari on tunnettu retkikohde, ja vain todella varakkailla on mahdollisuus asua tällä
kauniilla alueella.
Tiistaiaamuna tutustuimme Humboldt-Schuleen ja esittelimme itsemme saksalaisystäviemme luokille
juhlasalissa. Samalla
koulun
sen jälkeen meillä oli mahdollisuus
tutustua paikalliseen historiaan ja
kulttuuriin. Kiel avautui silmiemme
eteen raatihuoneen suuren kellotornin huipulta. Tämän jälkeen alkoi suomeksi opastettu bussikierros. Kävimme muun muassa uudessa olympiakaupungissa, jonka ranta-alueita viimeisteltiin ja jossa ranta oli täynnä
monenkokoisia purjeveneitä. Kierroksen päätyttyä oli vapaa-aikaa,
jolloin oli mahdollisuus tutustua vaikkapa Kielin kaupunkiin ja käydä
vaikkapa kurkkaamassa itse Pyhän
Nikolain kirkkoa, jonka historia yltää vuoteen 1242.
Seuraavat päivät oli varattu retkille muihin Schleswig-Holsteinin suuriin kau-
Humboldt-Schule
saatoimme viettää koko päivän “perheemme” kanssa. Tyypilliseen saksalaiseen tapaan tuolloin perheet
yleensä tekivät retkiä ja viettivät aikaa yhdessä sukulaistensa kanssa.
Jotkut meistä pääsivät perheensä
kanssa tutustumaan Pohjanmerellä
sijaitsevaan Westerlandiin, idylliseen
Syltin saareen, jonne pääsee vain junalla, mikä tarkoittaa, että saarelle
meno on maksullista. Saari on tun-
rehtori piti meille tervetuliaispuheen,
ja oma opettajamme Mathias Eklund
lahjoitti lahjan koululle pitkään kestäneen ystävyyden merkiksi. Tämän
jälkeen meillä oli mahdollisuus tutustua muutamiin oppitunteihin, minkä
jälkeen meillä oli Kielin raatihuoneella
kaupunginjohtajan tervehdys Vaasan
ja Kielin ystävyyden kunniaksi. Hän
oli itsekin ollut oppilasvaihdossa muinoin nuorena Vaasassa. Tervehdyk-
punkeihin kuten Lyypekkiin ja Hampuriin. Lyypekissä menimme vanhaankaupunkiin. Saimme kuulla
koko kaupungin historian ja kiersimme Holstentorin tornit, jotka ovat
nykyään museona. Mutta ei siihen
historia loppunut. Pyhän Marian kirkko sai katseet kääntymään ylös ja
meidät haukkomaan henkeä. Se oli
mahtava niin ulkoa kuin sisältä. Pyhän Marian kirkko on suurin Lyype-
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
kin kirkoista. Loppuaika oli vapaaaikaa, ja kiertelimme pieninä ryhminä ympäri vanhaa Lyypekin kaupunkia. Monet pikkuiset kujat toivat mieleen Välimeren kylien kapeat mukulakivikadut valkoisiksi rapattuine talonseinineen ja seiniä pitkin kiipeilevine köynnöskasveineen.
Hampuriin päästyämme suuntasimme ensimmäiseksi paikalliseen
nykytaiteen museoon, jossa oli meneillään muun muassa Tokiossa, Lontoossa ja Saksassa tunnetun nykytaiteilijan Jonathan Meesen (Mama
Johnny) näyttely. Näyttely oli kerrassaan erikoinen ja todella hätkähdyttävä, piti sitten nykytaiteesta tai ei.
Näyttely taatusti herätti sekalaisia tunteita. Koko loppuajan kuljimme jälleen pieninä ryhminä ympäri Hampurin kaupunkia. Kahvilat ja ravintolat
sijaitsivat yleensä Hampuria halkovien jokien rantamilla. Ihmiset olivat ystävällisiä. Koko seurueemme tyttöjen
mielestä kaupunki oli ihanneshoppailupaikka, mutta poikia tuntui hieman
väsyttävän. Illalla, kun olimme palanneet takaisin Kieliin, oli aika ottaa
keilaottelu Vaasan lyseon lukio vs.
Kiel Humboldt-Schule. Ystävämme
voittivat, mutta emme paljon hävinneet. Annoimme heille kovan vastuksen ja lupasimme voittaa heidät ensi
kerralla.
Perjantai olikin meillä kaikilla koulupäivä. Oppituntien ero oli huomattava. Tuona päivänä menimme kouluun klo 8.00, ja ensimmäisellä tunnilla oppilaat tekivät suunnilleen mitä
halusivat, kunhan se liittyi johonkin
kouluaineeseen ja kun joku opettaja
oli valvomassa. Opettajat sanelivat
yleensä muistiinpanot ja kirjoittivat
taululle vain joitain avainsanoja tai
havainnollistivat jotain asiaa kuvin.
Piirtoheittimiä ei liioin näkynyt. Liikuntatunneilla tytöt ja pojat olivat yhdessä samalla tunnilla, ja kaikki tunnit olivat lyhyempiä kuin meillä. Koulupäivätkin olivat lyhyempiä. Saksassa ei
Syltin saarelta
Kielistä ilmakuva raatihuoneen tornista
Hampurin raatihuone
61
62
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
ole kouluruokailua, vaan jokaisella on mukanaan omat eväät,
jotka voi syödä päivän mittaan, kuinka itse haluaa – kunhan
ei keskellä tuntia. Koulun loputtua jokainen meistä meni omalle
taholleen, ja loppuilta oli vapaata.
Lauantai, viimeinen kokonainen päivä Saksassa, vietettiin
yhdessä perheen kanssa, ja valitettavasti muutama meistä, niin
saksalaisista kuin suomalaisistakin, oli kipeänä. Alkuillasta
kuitenkin kokoonnuimme koulun takana sijaitsevaan kauniiseen puistoon viettämään yhteistä picknick-iltaa, nyyttäreitä.
Samalla tuli huomattua, että retkeily tuttavien, ystävien ja perheiden kesken oli varsin suosittua, päätellen siitä ihmismäärästä, joka oli tullut viettämään aikaansa auringonpaisteeseen,
grillaamaan ja pelaamaan. Mekin luonnollisesti grillasimme ja
laitoimme tuomamme ruuat ja juomat kaikkien saataville. Viimeisimmät meistä lähtivät pois puistosta vasta myöhään kymmenen aikaan, kun oli jo pimeää.
Sunnuntaiaamupäivällä oli lähdön aika. Kokoonnuimme
koulun taakse samaan paikkaan, jossa ensimmäistä kertaa
tapasimme ”perheemme”. Sieltä sitten jäähyväisten jälkeen
muutama perhe vei meidät Hampurin lentokentälle. Lähtö oli
hieman haikeaa, mutta oli silti mukava palata kotiin. Helsingin
Seutulassa jouduimme odottamaan Vaasan lentoa melkein neljä
tuntia, mutta aika kului nopeasti puhellessamme keskenämme
ja läksyjä tehdessämme. Olimme illalla hieman yli yhdeksän
Vaasassa, ja kentällä olivat perheemme ottamassa meidät iloiSt.- Marie- kirche
sesti vastaan.
Matkan aikana tuli katsottua ja tutustuttua Saksan kulttuuriin aivan toisenlaisesta näkökulmasta, kuin yleensä
matkoilla tulee tehtyä. Saimme katsella saksalaisesta perhe-elämää arjessa ja juhlassa. Opimme paljon uutta niin
saksalaisista itsestään kuin kielestäkin. Hekin oppivat meistä. Vaikka olemmekin erilaisia, on meissä silti myös yhteisiä piirteitä.
Annika Luukkanen, Kaisa Muinonen
Yhteiskuva
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Kanslia tiedottaa
Lukuvuosi 2005-2006
63
64
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Lukiokoulutuksen neuvottelukunta
Hänninen Osmo puheenjohtaja
Gullberg Tom
varapuheenjohtaja
Aikkola Riitta
Autio Pekka
Eneberg Kirsti
Harjula Veli-Heikki
Höglund Helena
Linna Matti
Martikainen Anu-Liisa
Pietikäinen Susanna
Stolpe Christer
Varstala Lars
Vekara Timo
Westermark Camilla
Oppilaskunnan hallitus
Vaasanpuistikko
Autio Kalle
pj
Koivunen Ida
vpj
Autio Iida
Laurila Mirika
Lundman Jenny
Nousiainen Olli
Nåhls Tommy
Pienimäki Noora
Rossi Maija
Stenroos Heli
Tuisku Petra
Öström Katriina
Oppilaskunnan ohjaava opettaja Heli Koskinen
Kirkkopuistikko
Virkkala Maria
pj
Ylimäki Maunu vpj
Ribacka Cia
Hakoranta Juha
Torsti Salla
Päällysaho Nuutti
Virtanen Aleksi
Suontausta Ville-Matti
Vuorinen Rami
Fredman Eveliina
Oppilaskunnan ohjaava opettaja Riikka Uusipaavalniemi
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
65
Vaasan lyseon lukion vaiheita
Vaasan lyseon vaiheita
1880 Vaasan suomalainen poikalyseo aloitti toimintansa Etelä-Pohjanmaan ensimmäisenä suomenkielisenä
oppikouluna osoitteessa Kirkkopuistikko 27 eli nykyisen Kirkkopuistikon toimipisteemme paikalla. Koulu
toimi ensimmäisinä vuosina myös osoitteissa Koulukatu 20 ja Kauppapuistikko 9.
1898 Nykyinen koulurakennus Vaasanpuistikko 8:ssa valmistui (arkkitehtina J. Ahrenberg)
1940 Lisärakennus valmistui (arkkitehtina A. Ortela)
1973 Lyseosta tuli Vaasanpuistikon yhteislyseo. Kouluun perustettiin iltalinja.
1975 Peruskoulu-uudistus: keskikouluosasta muodostettiin Vaasanpuistikon yläaste, lukiosta Vaasan lyseon lukio ja iltalinjasta Vaasan lyseon lukion iltalinja
1990 Vaasanpuistikon yläaste muutti Vanhaan Vaasaan (Variskan koulu)
1994 Onkilahden lukio (perustettu 1957 Onkilahden keskikouluksi, vuodesta 1962 Onkilahden yhteiskoulu)
liitettiin Vaasan lyseon lukioon. Iltalinjan nimeksi tuli Vaasan lyseon lukion aikuislinja. Myös Vaasan yhteiskoulun lukio ja Kirkkopuistikon lukio yhdistettiin, nimeksi Vaasan yhteislukio.
1995 Lyseorakennuksen saneerauksen ajaksi päivälukio oli sijoitettuna Onkilahden yläasteen ja opistotalon
tiloissa ja aikuislinja Yhteislukiossa
1996 Lyseorakennuksen saneeraus (arkkitehtina A. Schütz) valmistui
1.1.2006 Vaasan lyseon lukio ja Vaasan yhteislukio yhdistettiin. Nimeksi päätettiin
Vaasan lyseon lukio
Koulun nimiä vuosien saatossa:
Vaasan Suomenkielinen Yksityislyseo 1880 – 1882, Vaasan Suomalainen Lyseo 1882 – 1886, Vaasan
Yksityislyseo ja Alkeiskoulu 1884 – 1892, Vaasan Reaalilyseo 1892 – 1914, Vaasan Suomalainen Lyseo
1914 – 1950, Vaasan Lyseo 1950 – 1973, Vaasanpuistikon yhteislyseo 1973 – 1975, Vaasan lyseon lukio
1975 - (Vaasanpuistikon yläaste 1975 – 90), (Vaasan lyseon lukion ilta/aikuislinja 1975 - )
Rehtorit
Eliel Levón 1880 - 1920
Edvard Hammarstöm 1920 - 1927
Frans Vihtori Saukko 1927 - 1928
Karl Gunnar Tuominen 1928 - 1943
Ilmari Vainio 1943 - 1959
Unto Ahjopalo 1959 - 1960
Olavi Niemi 1960 - 1974
Matti Ylipoti 1974 - 1994
Tarja Martimo (yläaste) 1975 - 1990 (jolloin yläaste muutti Vanhaan Vaasaan)
Markku Rintanen 1994 - 2005
Kari Kukkohovi 2005 –
Onkilahden yhteiskoulun vaiheita
Kirkkopuistikko 1:ssä 1957 - 61
Myllykatu 2-6:ssa 1961 - 99
Päärakennus 1961, arkkitehti Osmo Sipari
Ensimmäinen lisärakennus 1964
Toinen lisärakennus 1971
Koulun nimet: Vaasan keskikoulu 1957 - 60, Onkilahden yhteiskoulu 1960 - 75, Onkilahden lukio 1975 - 94,
Onkilahden yläaste 1975 - 99, Vaasan lyseon lukio ja Onkilahden lukio yhdistyivät Vaasan lyseon lukioksi
1994, Vuorikadun yläaste ja Onkilahden yläaste yhdistyivät Vöyrinkaupungin kouluksi 1999.
Rehtorit
Liisa Palomäki 1957 - 59
Kauko Kultalahti 1959 - 90
Markku Rintanen 1990 - 94
Arja Lindholm (yläaste) 1975 - 97
Paula Hauru (yläaste) 1997 - 99
Vaasan tyttölyseon vaiheita
Cannelin talossa Rastuvankatu 14 1891-1893
Koulukatu 2:ssa 1893-1895
Kirkkopuistikko 21:ssä 1895-1898
Koulukatu 20:ssä 1898-1909
Arkkitehti A.W. Stenforsin piirtämä koulutalo valmistui, Kirkkopuistikko 27 1909Lisärakennus valmistui 1959
66
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Koulun nimet: Vaasan suomalainen tyttökoulu 1891-1951, Vaasan tyttölyseo 1951-1971, Vaasan yhteislyseo 1971-1975, Kirkkopuistikon yläaste ja lukio 1975-1994, Vaasan yhteiskoulun lukio ja Kirkkopuistikon
lukion yhdistyivät Vaasan yhteislukioksi 1994-2005
Rehtorit
Naemi Ingman 1891-1927
Impi Koskimies 1927-1945
Hellä Saarelma 1945-1954
Väinö Suominen 1954-1962
Tauno Kuusimäki 1962-1979
Kaija Strandström 1975-1994 (yläaste)
Matti Ylipoti 1979-1980
Matti Panula-Ontto 1994-95
Pentti Rossi 1994-96
Antti Ylimäki 1996-2001
Kari Kukkohovi 2001-2005
Vaasan yhteiskoulun vaiheita
Koulukatu 20:ssä 1923-28
Oma rakennus valmistui, Kirkkopuistikko 33 1928Lisärakennukset 1960 ja 1970
Yksityisenä oppikouluna 1923-1970
Vaasan yhteiskoulun lukio ja yläaste 1970-1994
Vaasan yhteislukio 1994-2005
Rehtorit
J. Fr. Antola 1923-59
Timo Larjontie 1959-64
Ensio Järvinen 1964-73
Pentti Rossi 1973-1994
Juhani Lehtonen (yläaste) 1975-1994
Opettajat
Ala-Kaukola Katriina, lehtori, biologia, maantieto
Backman Janne, lehtori, ranska, ruotsi
Eklund Mathias, lehtori, liikunta, terveystieto
Faezi Roberto, tuntiopettaja, italia
Hairedin Sainur, lehtori, ruotsi, englanti
Hyvärinen Inkeri, lehtori, matematiikka , fysiikka
Hänninen Mikko, lehtori, matematiikka, tietotekniikka
Härkönen Liisa, lehtori, saksa
Härmä Vesa, lehtori, historia, filosofia, yhteiskuntaoppi
Ingo Helena, lehtori, äidinkieli
Jokiaho Mika, tuntiopettaja, historia, filosofia, yhteiskuntaoppi, yrittäjyyskasvatus
Jukkola Raimo, lehtori, matematiikka, fysiikka
Juupaluoma Helena, lehtori, englanti
Juupaluoma Jarmo, lehtori, englanti
Karjala Maija, lehtori, opinto-ohjaus
Katajamäki Eija, lehtori, biologia, maantieto
Koskinen Heli, lehtori, ruotsi
Kujanen Lasse, tuntiopettaja, opinto-ohjaus, uskonto, matematiikka
Kujanpää Arja, lehtori, äidinkieli
Kukkohovi Kari, rehtori
Laaksonen Liisa, lehtori, kemia, matematiikka
Lindqvist Hannu, lehtori, liikunta, terveystieto, opinto-ohjaus
Linna Sanna, tuntiopettaja, ruotsi
Loukas Sari-Anna, lehtori, äidinkieli
Mikola Jari, lehtori, biologia, maantieto
Mykkänen Elina, lehtori, englanti
Mylläri Jaana, lehtori, biologia, maantieto
Mäkinen Kari, lehtori, fysiikka, tietotekniikka
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Mäkitalo Marita, lehtori, matematiikka
Neste Vesa, apulaisrehtori, opinto-ohjaus
Nordlund Heini, tuntiopettaja, historia, yhteiskuntaoppi
Nybäck Mikael, lehtori, historia, filosofia, yhteiskuntaoppi
Nyman Helena, lehtori, saksa, englanti
Ojalainen Jari, lehtori, musiikki
Perttula Marita, tuntiopettaja, kuvataide
Pitkäranta Tarja, lehtori, englanti
Potka Mervi, lehtori, äidinkieli
Puikkonen Saija, tuntiopettaja, historia
Puronvarsi Helena, lehtori, psykologia
Pääjärvi-Myllyaho Riitta, lehtori, liikunta, terveystieto
Rauhala Juha-Pekka, apulaisrehtori, opinto-ohjaus, historia
Ryytty Jorma, lehtori, englanti
Ryytty Kaarina. lehtori, englanti
Saharinen Karoliina, lehtori, uskonto
Saikkonen Marjatta, lehtori, opinto-ohjaus, liikunta
Sandvik Kati, lehtori, liikunta, terveystieto
Seppä-Cascarino Riitta, lehtori, ranska, espanja
Sillander Ritva, lehtori, ruotsi
Sinivaara Hannu, tuntiopettaja, matematiikka, fysiikka
Sivonen Heikki, lehtori, matematiikka, tietotekniikka
Toivonen Sirkka-Liisa, tuntiopettaja, äidinkieli
Ulvinen Arja, lehtori, matematiikka, kemia, fysiikka, tietotekniikka
Uusikylä Anna-Liisa, lehtori, ruotsi, englanti 28.2.2006 saakka
Uusipaavalniemi Riikka, tuntiopettaja, äidinkieli
Vapola Ulla, lehtori, kuvataide
Vilenius Maarit, lehtori, psykologia
Visser-Keltto Anne, tuntiopettaja, uskonto
Yli-Koski Kaija, lehtori, venäjä, ruotsi
Öhman-Mäki Hilkka, lehtori, matematiikka, fysiikka
Henkilökunta
Opintosihteerit:
Hahto Seija
Huhtala Anneli 10.11.2005 saakka
Kerrman Katri
Svanbäck Marianne
Kiinteistönhoitaja:
Ruuhinen Heikki
Siistijät:
Hirsimäki Sirpa
Järvi Sirpa
Oravainen Kirsi
28.2.2006 saakka
Paloluoma Minna 6.3.2006 alkaen
Sandelin Marja-Leena
Suojanen Sinikka
Keittiöhenkilökunta:
Ala-Aho Maija-Liisa
Knuutti Pirkko
Rikala Ritva
Rinne Tiina
Vahtera Aila
Terveydenhoitaja:
Tolonen Anne
67
68
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Henkilökunta, Kirkkopuistikon kiinteistö
Henkilökunta, Vaasanpuistikon kiinteistö
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
69
Opiskelijaluettelot 2005 - 2006
1A
Ryhmänohjaaja Heli Koskinen
Aro Antti
Haavisto Eveliina
Halonen Iida
Hannula Lauri
Hatanmaa Jasmine
Hautala Joni
Hiivanainen Tanja
Huhta Sanna
Jokinen Laura
Karakan Emine
Kevari Joonas
Laurila Mirika
Luukkanen Annika
Malmi Minttu
Muinonen Anna
Muinonen Kaisa
Mäkiniemi Janne
Niemi Senni
Nurmi Niko
Nyström Emilia
Påfs Marianna
Rahja Saara
Rantala Wilma
Rautakorpi Milla
Schaffter Henri
Sinisalo Johanna
Storgård Cecilia
Vainionpää Hannu
Vauhkonen Noora
Öström Katriina
1B
Ryhmänohjaaja Sanna Linna
Ania Oskari
Grbic Edmin
Huttunen Saara
Hyyppä Nina
Jekunen Noora
Jokinen Juulia
Joutsenlahti Mikaela
Kaarto Riikka
Kivipelto Siru
Koivisto Tia
Koski Anu-Maarit
Kujala Ilkka
Kuoppala Laura
Kurttila Aleksi
Kytöharju Mikael
Laine Miia
Lalli Marianne
Lammi Kaisa
Latvala Satu
Mäkynen Aurelia
Niemi Jesse
Perkkiö Ville
Puskala Perttu
Ranta Susanna
Ritari Netta
Seikkula Jenna
Särkijärvi Petra
Tyvi Henrik
Valkama Mikko
Vierinen Johanna
Willman Jaakko
eronnut 19.12.2005
Oksanen Anni-Maari
1C
Ryhmänohjaaja
Marita Mäkitalo
Ala-Karjanmaa Katariina
Alanko Tommi
Autio Elina
Autio Sofia
Blomberg Anna
Hanhimäki Juho
Henriksson Henna
Humalamäki Joonas
Humalamäki Matias
Jaatinen Ella
Joutsen Katariina
Kajan Minna
Kentala Ville
Koivisto Juuso
Kujanpää Elina
Laitinen Asseri
Lehtineva Antti
Lehtineva Mikko
Manninen Tommi
Mattila Lotta
Mikola Riina
Mäki-Lohiluoma Eero
Panula Katariina
Ripatti Juha
Sivula Vesa
Tschirpke Fabian
Valkama Ida-Maria
Voipio Atte
eronnut 19.4.2006
Nousiainen Olli
1D
Ryhmänohjaaja
Eija Katajamäki
Etelämäki Tommi
Forsbacka Meiju
Hietamäki Tuomas
Huhta Toni
Katajamäki Noora
Kuurila Emilia
Kuutti Minna
Lappalainen Joni
Lehtineva Lassi
Leppänen Juha
Lähdemäki Jenna
Marjamäki Markus
Mäkitalo Jussi
Möksy Anu
Möttönen Nora
Palmu Anna-Leena
Pelli Jukka
Peltomäki Ilpo
Ponsiluoma Nadja
Rajaniemi Suvi
Sandberg Sanna
Sirviö Minna
Syrjälä Joni
Uusipaikka Emilia
Viitasalo Juho
Ylinen Juho
Östman Jennilena
1E
Ryhmänohjaaja Lasse Kujanen
Andrejeff Aki
Hangasluoma Toni
Herala Mikko
Hietala Tomi
Joensuu Mikko
Järvinen Joni
Kilpiö Juha
Korhonen Joonas
Kuoppala Veli-Matti
Känsälä Otto
Mansikkamäki Antti
Marttila Simo
Murtonen Tony
Mäkelä Tero
Niemi Heidi
Pietikäinen Aleksi
Piiroinen Ville
Pitkäkangas Joni
Raassina Otto
Rannanpää Niko
Rytkönen Joska
Seppä Toni
Tuppurainen Heta
Viitasalo Matti
Virkki Pekka
2A
Ryhmänohjaaja Mathias Eklund
Alanko Paula
Ekola Sami-Pekka
Heikkilä Meri
Holkkola Johannes
Ingström Veli-Petteri
Koivula Kitty
Lahti Tuukka
Lindfors Olli
Loukonen Petteri
Mattila Nina
Myllys Satu
Mäenpää Antti Johannes
Niemikari Risto
Nieminen Tomi
Pulkkis Ari-Pekka
Ranta Jannika
Rintala Hanna-Maria
Ritala Aarne
Sahlberg Marika
Sepänmäki Pauliina
Sikström Tony
Sokero Heidi
Surakka Juha
70
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Tapio Teemu
Tynjälä Jenni
Vekara Johanna
Wik Heini
Vähätalo Jenna
2B
Ryhmänohjaaja Heikki Sivonen
Alén Tommy
Alhomäki Juhani
Alhomäki Markku
Ameli Wafa
Arola Aleksi
Autio Minna
Forsander Theresa
Haapakoski Ville
Harjula Joonas
Hänninen Marjo
Isoniemi Mira
Jurmu Sanni
Kaivolahti Niina
Kauranen Sakari
Ketola Olli
Kuutti Janne
Lehtinen Ville
Lundman Jenny
Marttunen Katja
Matintupa Henna
Matkoski Mikko
Munck Janica
Mäenpää Antti Juhani
Mäenpää Laura
Mäki Lotta
Niemistö Jani
Pasanen Petteri
Perasto Riikka
Rantala Heli
Saari Risto
Sinelmaa Tuomo
Tuominen Jenni
2C
Ryhmänohjaaja
Jarmo Juupaluoma
Cooper Alison (vaihto-opiskelija)
Green Patrick (vaihto-opiskelija)
Gröndahl Turo
Hakkarainen Anu
Hakkola Terhi
Harju Teresa
Hellberg Topi
Hämäläinen Jyri
Jakobsson Jerry
Kallio-Kujala Pia
Kaunismäki Ville
Koskimies Laura
Lagerstedt Elina
Lahti Janne
Laitinen Emilia
Laitinen Sanna
Laukkanen Pia
Lehtineva Julia
Leppilahti Jyri
Meriläinen Anna
Niska Salli
Nåhls Tommy
Ojala Anna-Katariina
Orrenmaa Ville
Puolakka Karoliina
Rönkkö Anne
Salo Jaakko
Skogberg Marjo
Takamaa Ville
Tienhaara Tuomas
vaihto-oppilana:
Ala-Mikkula Heidi
Lakka Päivi
2D
Ryhmänohjaaja Jaana Mylläri
Autio Aapo
Heiskanen Laura
Honkaniemi Tuomas
Håkansson Emmi
Ilonen Heidi
Junttila Saana
Kentala Janne
Kivelä Marko
Koskiniemi Sanni
Laaja Freddie
Lindfors Anna
Linnola Mikko
Mansikkamäki Heikki
Myllyaho Manu
Mäkelä Tommi
Rossi Maija
Ruuhinen Petra
Saarinen Mira
Saikkonen Tuomas
Södergård Teemu
Tuisku Petra
Tyynismaa Katarina
Udelius Suvi
Verronen Vesa
vaihto-oppilaana:
Ala-Seppälä Henna
Karvonen Sara
2E
Ryhmänohjaaja Arja Kujanpää
Gräsbeck Sami
Haapaniemi Joona
Hartikainen Hanna-Riikka
Holm Petteri
Kalliokoski Terhi
Kaminen Lauri
Kiviluoma Markus
Koivunen Ida
Kujanpää Harri
Kytömäki Sami
Lindholm Essi
Mäki Jere
Niemelä Riikka
Norrback Oskar
Nykvist Janne
Perälä Johanna
Saari Juuso
Saari Ville
Siltanen Juho
Teir Jenna
Teräväinen Tatu
Toimela Juhana
Tuhkanen Oili
Ågren Heidi
Ängeslevä Joonas
vaihto-oppilaana:
Martikainen Anni
3A
Ryhmänohjaaja Mervi Potka
Andtsjö Johanna
Haapamäki Heikki
Hautala Joni
Hellman Kristina
Hirvelä Essi
Hänninen Sami
Klemetti Markus
Koski Piita
Kytöharju Maarit
Land Elina
Lavikainen Julia
Lehmuste Tea
Lindholm Noora
Linna Jaakko
Mikola Ville
Mäenpää Mia
Niemi Timo
Nieminen Henri
Nissinen Mikko
Nykänen Anna
Pesonen Annina
Pienimäki Noora
Rantanen Salla
Rasinperä Outi
Rinteelä Tiia
Ristamäki Heli
Saanio Tiina
Salo Joonas
Tienvieri Olli
Wainio Veera
West Elina
Ylinen Anna
Ylänkö Joni-Petteri
Öström Riikka
3B
Ryhmänohjaaja Vesa Härmä
Antila Henri
Autio Iida
Haapaniemi Kaisa
Hakala Mira
Hakasaari Mika
Hannula Mikko
Hirvikoski Pauliina
Huhta Jenny
Jokinen Olli-Pekka
Jääskeläinen Miiro
Kunnari Marjaana
Laitalainen Jarkko
Latvala Niina
Linnavuori Sari
Linnola Antti
Liukku Iina
Louko Laura
Mäkelä Satu
Nummela Anni
Purovirta Samu
Rajala Jukka
Saari Carita
Suorsa Sami
Suortti Roope
Tapio Tiina
3C
Ryhmänohjaaja Arja Ulvinen
Finne Tiia
Gullman Teemu
Hakala Sannamari
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Heinäheimo Petri
Jama Ville
Kaakinen Sanna
Kajan Lauri
Karjala Karoliina
Kivioja Matti
Koivisto Maija
Koski Teemu
Kuitunen Jukka
Kyrönlahti Salla
Känsäkangas Teemu
Lahdenmäki Matti
Laitalainen Immu
Leisiö Pauliina
Lindfors Heidi
Marttila Terhi
Myötänen Marianne
Möksy Jukka
Pajari Eveliina
Peräkorpi Janne
Saari Mari
Saariaho Juha-Matti
Salmu Emma
Sirviö Miia
Sissala Toni
Tarvonen Annika
Tuomisto Valtteri
Uus-Leponiemi Mirva
Virkkilä Tuukka
Ängeslevä Sanna
vaihto-oppilaana:
Kajan Jukka
3D
Ryhmänohjaaja Elina Mykkänen
Autio Kalle
Backman Ann-Sofie
Hakala Susanna
Halonen Kaisa
Hänninen Tuija
Järvinen Juuso
Kaarniemi Tomi
Karinen Kimmo
Karri Lauri
Koivumäki Iida
Korhonen Sonja
Koskinen Jaakko
Kulmala Toni
Kurki Liisa
Lifflander Mikko
Liimatainen Viivi
Lämpsä Pasi
Ni Zheng
Nummela Maija
Osala Oskar
Pikkala Miia
Potapoff Sanna
Ravindrarajan Linda
Saarimaa Minna
Sarapää Niko
Stenroos Heli
Vauhkonen Salla
Wik Henri
Virtanen Janna
3E
Ryhmänohjaaja Maarit Vilenius
Ala-Mattinen Heidi
Forslund Jutta
Franke Kristoffer
Haavisto Emilia
Hanka Katja
Hjerppe Daniel
Holmlund Niko
Hyyryläinen Kirsi
Iso-Oja Marjukka
Kamppila Tuuli
Kautto Teemu
Känsälä Olli
Kärkkäinen Essi
Laine Jenna
Latvala Siiri
Lehto Eero
Mattila Pekka
Mäenpää Maarit
Niemelä Aleksis
Niiranen Laura
Nordbäck Nina
Nurmi Mikko
Orrenmaa Heidi
Pakka Lasse
Saarremaa Linda
Vaittinen Maija
Walker Ilmari
Vesti Laura
4A
Ryhmänohjaaja Maija Karjala
Hautaniemi Laura
Kulmala Henni
Latvala Joni
Lindfors Frans
Peltokoski Päivi
Walker Antti
Väärälä Ville
05A
Ryhmänohjaaja Kaarina Ryytty
Alho Noora
Fredman Eveliina
Haataja Janika
Hiltunen Mia
Hintsala Jenna
Kaakinen Leena
Kakkuri Nadja
Kangasniemi Emmi
Kari Sami
Kautto Tapio
Koski Eino-Akseli
Kuusela Katri
Kuusisto Riina
Laitinen Laura
Lammi Sofia
Niiranen Inkeri
Nurmi Mika
Pukkila Jenna
Rantasalo Joni
Rautakorpi Annukka
Rintala Katriina
Rintamäki Heidi
Suoraniemi Jukka
Tahmasebi Nasi
Toppinen Olli
Torsti Salla
Tuhkanen Anniina
Tuomisto Justiina
71
05B
Ryhmänohjaaja Helena Nyman
Aura Mia
Hakomäki Marjo
Havuluoto Mirella
Hovi Saara
Jylhä Joona
Kangasniemi Jarno
Kari Sini
Kostet Sanna
Kyrönperä Sofia
Lappi Janica
Latvakangas Johanna
Lax Emilia
Lepistö Inari
Liikkanen Aurora
Myllymäki Elina
Niiranen Julia
Niskanen Saija
Nurmikoski Antti
Pakka Sallamari
Päällysaho Nuutti
Rantala Annina
Riihimäki Veera
Rintapää Tiia
Saariaho Valtteri
Sarapää Miika
Sihvonen Iina
Suomela Minna
Tammenpää Sanna
Tamminen Heli
05C
Ryhmänohjaaja
Riikka Uusipaavalniemi
Borichev Kirill
Bäck Noora
Hakala Salla
Jokiniemi Topias
Kahilakoski Markus
Kalliokoski Janette
Karjalainen Sofia
Karppi Aleksi
Karvonen Jaakko
Kaski Erno
Kokko Rami
Kujanpää Kari
Laitala Niko
Leinonen Nora
Malmberg Mikko
Mentula Marja
Niemelä Sini
Norrgran Minna
Paaso Samuli
Pajula Kirsi
Peltoniemi Antti
Pyrrö Jenni
Rantanen Petteri
Ratilainen Joonas
Soininen Salla-Mari
Suontausta Ville-Matti
Tuomaala Jami
Tuores Jussi
Tuuri Sami
Vapaavuori Jenna
72
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
05D Ryhmänohjaaja
Mikko Hänninen
Ala-Seppälä Teemu
Dahlqvist Jan
Ekoluoma Tuula
Haapa-aho Sara
Hakoranta Juha
Harsunen Jussi
Hirvelä Tuure
Höglund Mia
Inki Tiina
Kaksonen Milla
Kangasmäki Jari
Kiikeri Antti
Kuusela Janne
Myötänen Miika
Myötänen Mikko
Olmari Maria
Parkkali Essi
Peltonen Sanna
Peräkorpi Niko
Ponsiluoma Sanna-Mari
Ravindrarajan Heidi
Saksa Anssi
Stig Toni
Suihkonen Juho
Tikkamäki Lauri
Tuhkanen Juhana
Verkkonen Juho
West Janika
Ylimäki Maunu
05E Ryhmänohjaaja
Hilkka Öhman-Mäki
Annila Hanna
Chavez Isabell
Elomaa Sanna
Halonen Eveliina
Huotari Olli
Hyvärinen Matias
Isosalo Hanna
Juupaluoma Kristiina
Kalaranta Kati
Kippola Mikaela
Kiviniemi Emmi
Koiranen Kaisa
Kujala Sini
Latvala Marianna
Marttila Suvi
Metsälä Kristiina
Mikola Saara
Peräkorpi Jukka
Perälä Minna
Perämäki Johanna
Puumala Ilkka
Pylkkä Maiju
Rantala Tuomas
Rintala Johanna
Sauna-aho Anne
Wallenius Daniel
Yli-Mäenpää Hanna
04A
Ryhmänohjaaja Jari Mikola
Ahlqvist Maria
Ahola Aleksi
Alanko Anna
Aro Sami
Asikainen Olli
Autio Heidi
Borichev Dmitri
Cederlöf Henna
Dahlmars Anton
Elola Jenna
Eskeli Aaro
Espinosa Zamora Norma
Glassar Sebastian
Hakala Annika
Hangelin Sanna
Hartikainen Aki
Hauru Hanna
Hautamäki Hanna-Mari
Hautamäki Minna
Helin Aleksi
Hiipakka Petteri
04B
Ryhmänohjaaja
Liisa Laaksonen
Holma Tuomas
Hoppela Pia
Hurtig Marja
Ikola Sofia
Ilkka Joni
Joentakanen Niina
Juntunen Jarno
Jyrkiäinen Marko
Jåfs Emil
Kalliomäki Jenni
Kalske Jani
Karinen Annika
Karppi Lotta
Karra Annika
Kivioja Jarno
Knuuttila Niina
Koivisto Anna
Koivula Markus
Kokkinen Noora
Konttinen Iiro
Korpi Sini
Koski Tuomas
Kuivila Teemu
Kurki Toni
04C
Ryhmänohjaaja Jorma Ryytty
Laaksoharju Marko
Lahti Marika
Lammi Henri
Lammi Laura
Lehtola Minna
Liimatainen Maija
Luoma-aho Susanna
Luukkonen Ulla
Lämpsä Marjut
Majasaari Susanna
Majuri Rakel
Makkonen Heidi
Malkamäki Mira
Marttinen Riku
Meriluoto Henri
Mikkola Visa
Mononen Tommi
Muhebullah Obaidullah
Muuri Teemu
Mäenpää Sarianna
Mäkiniemi Juho
Männikkö Satu
Mäntyharju Annette
Niemi Teemu
Niemistö Jonna
04D
Ryhmänohjaaja
Hannu Sinivaara
Niemistö Jussi
Nordbäck Ina
Norrgård Elina
Nortunen Sarita
Nuru Hannu
Ohra-aho Sarianne
Pajuluoma Silja
Peltola Sara
Perasto Mari
Perkiömäki Santtu
Pitkänen Olli
Pohjola Johanna
Ponsiluoma Niina
Puska Tommi
Pylkkä Elina
Pylkkä Marika
Pöytälaakso Marianne
Rahkola Emmi
Rantala Mira
Ravindrarajan Mikael
Ribacka Cia
Riihimaa Emilia
04E
Ryhmänohjaaja Ulla Vapola
Rimpilä Ville
Rintala Iida
Rintamäki Anniina
Rintamäki Emilia
Ruotsalainen Emmi
Räsänen Iiro
Sahala Riitta
Salo Sarianna
Salonen Siru
Saunala Jouni
Seghair Sami
Seppä Vesa
Ström Petra
Suomu Antti
Svensson Karl
Sylander Niko
Syrjä Salla
Syrjämäki Teemu
Takala Tiina
Tamminen Rami
Tantarimäki Miika
04F
Ryhmänohjaaja Kaija Ylikoski
Toppinen Anton
Tuomiharju Lauri
Tuomisto Juhana
Töyli Johannes
Uimonen Tomi
Uljas Juuso
Valkki Katja
Vartiainen Jatta
Vesti Jussi
Vieruaho Ilari
Viljamaa Liina-Kaisa
Virkkala Maria
Virta Miika
Virtanen Aleksi
Virtanen Sini
Virtanen Susanne
Vuorinen Rami
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Välimäki Jessica
Välimäki Riikka
Välimäki Ville
Vörlin Mika
Åkers Emily
03A
Ryhmänohjaaja
Sainur Hairedin
Ahlskog Tarja
Airistola Siru
Alakoski Hannu
Ameli Manar
Amirkhani Shahrokh
Annila Henna
Anttonen Anne-Mari
Bergström Mari
Eklund Hanna
Eskelinen Antti
Finnilä Laura
Fredman Heidi
Grbic Almir
Haapaoja Matti
Hakala Jenni
Hakala Tero
Hakanen Henna
03B
Ryhmänohjaaja Helena Ingo
Hangasmaa Nelli
Hatanmaa Eeva-Maija
Heikkola Maria
Helinko Antti
Hiltunen Stina
Hyvärinen Jussi
Häggblad Mia
Höykinpuro Hanna
Jokela Janica
Jokinen Heidi
Juslin Lasse
Kallio Merika
Kalliokoski Taija
Kalliokoski Teemu
Kankaanpää Iiris
Karppi Anu
Katajamäki Ari
Kauranen Juho
03C
Ryhmänohjaaja Mikael Nybäck
Kettunen Heikki
Kilpiö Jaana
Kivioja Olli
Kivipelto Joni
Kniivilä Elina
Koivisto Tuomo
Koivula Taru
Koivula Tomi
Kontturi Matias
Koski Jani
Koskinen Emilia
Kosunen Jarkko
Kurunsaari Jenni
Kuusela Ville
Kuusisto Niko
Käräjämäki Kaisa
Laasanen Panu
Lammi Tiina
Lappalainen Sanna
Lautamäki Janne
Lax Christian
03D
Ryhmänohjaaja
Katriina Ala-Kaukola
Luoma Annukka
Luoma Heidi
Maimanen Elisabeth
Malmberg Suvi
Martikainen Atte
Mäkinen Liisi
Mäkinen Pauliina
Niemistö Paul
Niemistö Sanna
Niiranen Oskari
Nikkinen Sini
Nousiainen Ville
Nushi Erza
Nyman Leena
Oksanen Sanna
Ollilainen Krista
Osipov Kirill
Parviainen Laura
Peltoharju Teija
Pentinmäki Julia
Perälä Ville
Piittari Tiina
03E
Ryhmänohjaaja Kati Sandvik
Puska Miita
Rantamäki Tommi
Rautakoski Elias
Reinikainen Ossi
Riihioja Riku
Rintala Emmi
Rintalahti Jussi
Saarela Janika
Salminen Pekka
Salmu Olli
Salo Niina
Salonen Alisa
Sangi Anna
Seppelin Joel
Sillanpää Maria
Simelius Markus
Sorila Teemu
Soukka Mathilda
Stig Matti
03F
Ryhmänohjaaja
Riitta Seppä-Cascarino
Suokas Elena
Söderholm Henna
Taka Mikko
Takaluoma Sami
Tamminen Merja
Tarvonen Saija
Teittinen Juho
Tiainen Pipsa
Tikkanen Sami
Tuominen Mika Juhani
Tuominen Mika Verner
Tuovinen Topi
73
Uusi-Hakala Saara
Wennberg Iiro
Ventä Sanna
Viertokangas Jenni
Viertola Ville
Virkkunen Kinge
Virtanen Joni
Vuorenmaa Katja
Vähäkangas Mari
Wörlund Johan
Yli-Karhu Sanna
Yli-Tuomaala Senja
02A
Ryhmänohjaaja Mika Jokiaho
Arigh Aso
Beijar Annika
Hopponen Tero
Kangasluoma Hanna
Kavaja Fatos
Kraft Matti
Laaksonen Sari
Mattson Tomi
Nguyen Ha
Niemelä Sari
Niemi Riikka
Pastuhov Antti
Peltoniemi Jarmo
Perälä Jonne
Pietikäinen Pietari
Pöytälaakso Miia
Seppänen Kari
Uppa Helena
74
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
05A
05B
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
05C
05D
75
76
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
05E
04A
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
04B
04C
77
78
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
04D
04E
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
04F
03A
79
80
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
03B
03C
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
03D
03E
81
82
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
03F
02A
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
1A
1B
83
84
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
1C
1D
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
1E
2A
85
86
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
2B
2C
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
2D
2E
87
88
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
3A
3B
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
3C
3D
89
90
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
3E
4A
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Tuntijako
Uusi opetussuunnitelma
Koskee syksyllä 2005 tai myöhemmin lukion aloittaneita.
Ensimmäisen vuoden opiskelijoiden suositellaan tekevän kurssivalintansa lähinnä punaisella merkittyjen kurssien joukosta.
Oppiaine
Pakolliset kurssit
Syventävät kurssit
Soveltavat kurssit
Äidinkieli ja kirjallisuus
123456
789
10 11
9 10 11 12
A1-, A2-kielet
- englanti
123456
78
- ruotsi
123456
78
9 10 11
- saksa, ranska, venäjä
123456
78
9 10 11 12
- ruotsi
12345
67
9 10 11
B1-kielet
B2-kielet
- saksa
12345678
9 10
- ranska
12345678
9 10
2345678
9 10
- venäjä
B3-kielet
- saksa
12345678
9 10
- ranska
12345678
9 10
- venäjä
12345678
9 10
- latina
12345678
- espanja
12345678
9 10
- italia
12345678
9 10
Matematiikka
- lyhyt oppimäärä tai
123456
78
9
- pitkä oppimäärä
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
11 12 13
14 15 16
678
Ympäristö- ja luonnontiet.
- biologia
12
345
- maantieto
12
34
5
- fysiikka
1
2345678
9 10 11
- kemia
1
2345
67
45
6789
Uskonto/Et
- uskonto, ev-lut
123
- uskonto, ortodoks.
123
- elämänkats. tieto
123
45
Filosofia
1
234
567
Psykologia
1
2345
6 7 8 9 10
Historia
1234
56
7 8 9 10 11
Yhteiskuntaoppi
12
34
5
Taideaineet
3
- musiikki
1-2
345
6
- kuvataide
1-2
345
67
Oppiaine
Pakolliset kurssit
Syventävät kurssit
Soveltavat kurssit
Liikunta
- poikien liikunta
12
345
6 7 8 9 10 11 12 13 14
- tyttöjen liikunta
12
345
6 7 8 9 10 11 12 13 14
Terveystieto (tytöt, pojat)
1
23
Opinto-ohjaus
1
4
234
Tietotekniikka
12345678
Yrittäjyyskasvatus
1
Julkaisutoiminta
12345
Viittomakieli
1
Kansainväl. kasvatus
1
Ilmaisutaito
12
Liikennekasvatus
1
Pelastus- ja suojelutoiminta
1
Oppilaskuntatoiminnan kurssi
1
Vapaaehtoistyö
1
Tähtitiede
1
Japanin kieli ja kulttuuri
1
Muut kurssit
- toisten oppilaitosten kurssit
- ulkomailla suoritetut kurssit
91
92
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Vaasan lyseon lukion ylioppilaat
Syksy 2005
Haimi Vladimir
Härmä Minna
Ekoluoma Paula
Kalliokoski Katja
Koskinen Toni
Lehtola Jenni
Litmanen Olli
Minkkinen Kaisa
Peltola Marika
Perälä Juha-Matti
Pörsti Riina
Vehkaperä Olli
Tammelin Hannu
Peltokoski Päivi
Kevät 2006
Ameli Manar
Annila Henna
Arigh Aso
Bergström Mari
Eklund Hanna
Eskelinen Ari-Pekka
Finnilä Laura
Fredman Heidi
Grbic Almir
Hakala Tero
Hatanmaa Eeva
Heikkola Maria
Helinko Antti
Hiltunen Stina
Hyvärinen Jussi
Häggblad Mia
Höykinpuro Hanna
Jokela Janica
Juslin Lasse
Kallio Merika
Kalliokoski Taija
Kalliokoski Teemu
Kangasluoma Hanna
Karppi Anu
Kauranen Juho
Kettunen Heikki
Kilpiö Jaana
Kivioja Olli
Kivipelto Joni
Kniivilä Elina
Koivisto Tuomo
Koivula Taru
Kontturi Matias
Kosunen Jarkko
Kuusela Ville
Käräjämäki Kaisa
Laaksonen Sari
Laasanen Panu
Lappalainen Sanna
Lautamäki Janne
Lax Thomas
Luoma Annukka
Luoma Heidi
Maimanen Elisaberh
Malmberg Suvi
Martikainen Atte
Mäkinen Liisi
Mäkinen Pauliina
Niemi Riikka
Niemistö Paul
Niemistö Sanna
Niiranen Simo
Nikkinen Sini
Nousiainen Ville
Nyman Leena
Oksanen Sanna
Ollilainen Krista
Parviainen Laura
Peltoharju Teija
Perälä Jonne
Pietikäinen Lauri
Puska Miitta
Rantamäki Tommi
Rautakoski Elias
Reinikainen Ossi
Riihioja Riku
Rintalahti Jussi
Salminen Pekka
Salmu Olli
Salo Niina
Salonen Alisa
Sangi Anna
Seppelin Joel
Sillanpää Marika
Simelius Markus
Sorila Teemu
Suokas Elena
Taka Mikko
Takaluoma Sami-Pekka
Tamminen Merja
Tiainen Pipsa
Tikkanen Sami
Tuominen Mika Juhani
Tuominen Mika Verner
Wennberg Iiro
Vietokangas Jenni
Viertola Ville
Virkkunen Noora
Vähäkangas Mari
Yli-Karhu Sanna
Ylituomaala Senja
Fagerroth Henriikka
Haanpää Charlotte
Happonen Joonas
Hautaniemi Nina
Havinen Johanna
Hiivanainen Heli
Ingman Kristian
Kivioja Mari
Kokkoniemi Roope
Koski Johanna
Kuvaja Solja
Kyttä Marianne
Latvala Piia
Martins Tia
Mastosalo Emnma
Mietola Jenna
Mäkinen Samuli
Nummi Jukka
Oksanen Katja
Pajuluoma Satu
Palmunen Anssi
Parikka Minna
Partanen Emmi
Pärus Salla
Tuomisto Eeva
Uitto Eeva
Ala-Mattinen Heidi
Andtsjö Johanna
Antila Henri
Autio Iida
Autio Kalle
Backman Ann-Sofie
Finne Tiia
Forslund Jutta
Franke Kristoffer
Gullman Teemu
Haapamäki Heikki
Haapaniemi Kaisa
Haavisto Emilia
Hakala Mira
Hakala Sannamari
Hakala Susanna
Hakasaari Mika
Hanka Katja
Hannula Mikko
Hautala Joni
Hautaniemi Laura
Hellman Kristina
Hirvelä Essi
Hirvikoski Pauliina
Hjerppe Daniel
Holmlund Niko
Huhta Jenny
Hyyryläinen Kirsi
Hänninen Sami
Hänninen Tuija
Iso-Oja Marjukka
Jama Ville
Järvinen Juuso
Jääskeläinen Miiro
Kaakinen Sanna
Kaarniemi Tomi
Kajan Lauri
Kamppila Tuuli
Karinen Kimmo
Karjala Karoliina
Karri Lauri
Kautto Teemu
Kivioja Matti
Klemetti Markus
Koivisto Maija
Koivumäki Iida
Korhonen Sonja
Koski Piita
Koski Teemu
Koskinen Jaakko
Kuitunen Jukka
Kulmala Henni
Kulmala Toni
Kunnari Marjaana
Känsäkangas Teemu
Känsälä Olli
Kärkkäinen Essi
Lahdenmäki Matti
Laine Jenna
Laitalainen Immu
Laitalainen Jarkko
Land Elina
Latvala Niina
Latvala Siiri
Lehmuste Tea
Lehto Eero
Leisiö Pauliina
Lifflander Mikko
Liimatainen Viivi
Lindfors Heidi
Lindholm Noora
Linnavuori Sari
Linnola Antti
Liukku Iina
Louko Laura
Lämpsä Pasi
Marttila Terhi
Mattila Pekka
Mikola Ville
Myötänen Marianne
Mäenpää Maarit
Mäenpää Mia
Mäkelä Satu
Möksy Jukka
Niemelä Aleksis
Niemi Timo
Nieminen Henri
Niiranen Laura
Nissinen Mikko
Nordbäck Nina
Nummela Anni
Nummela Maija
Nurmi Mikko
Nykänen Anna
Orrenmaa Heidi
Pajari Eveliina
Pakka Lasse
Peräkorpi Janne
Pesonen Annina
Pienimäki Noora
Pikkala Miia
Potapoff Sanna
Purovirta Samu
Rajala Jukka
Rantanen Salla
Rasinperä Outi
Ravindrarajan Linda
Rinteelä Tiia
Ristamäki Heli
Saanio Tiina
Saari Carita
Saari Mari
Saariaho Juha-Matti
Saarimaa Minna
Saarremaa Linda
Salmu Emma
Salo Joonas
Sarapää Niko
Sirviö Miia
Sissala Toni
Stenroos Heli
Suorsa Sami
Suortti Roope
Tapio Tiina
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Tarvonen Annika
Tienvieri Olli
Tuomisto Valtteri
Wainio Veera
Vaittinen Maija
Walker Antti
Walker Ilmari
Vauhkonen Salla
West Elina
93
Vesti Laura
Wik Henri
Virkkilä Tuukka
Virtanen Janna
Väärälä Ville
Ylinen Anna
Ylänkö Joni-Petteri
Öström Riikka
Stipendit
Vuosikirjan painoon mennessä stipendirahoja ovat lahjoittaneet seuraavat yhdistykset ja liikelaitokset: Vaasan yhteiskouluyhdistys, Vaasan Säästöpankkisäätiö, Lions Club Vaasa City, Vähänkyrön Lions Klubi, Vaasan tyttölyseon entiset oppilaat, Suomi-Amerikka yhdistys ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö.
Stipendivaroja on saatu myös Vaasan lyseon lukion, Viljo Syreniuksen ja Tyyne Kultavirran rahastoista.
Professori Ilkka Virtanen on jälleen lahjoittanut Pro Mathematica ja Pro Scientia -mitalit.
Kirjapalkintoja ovat lahjoittaneet Pohjola-Norden ja Sverigekontakt i Finland.
Stipendien saajat kiittävät lahjoittajia saamastaan kannustavasta tuesta.
Vaasan lyseon lukio kiittää kaikkia
lukuvuoden 2005-06 aikana
toimintaamme tukeneita yhteisöjä,
yhteistyökumppaneita
ja yksityisiä henkilöitä.
94
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Sisällysluettelo
Tuloskunnon kohotusta ........................................................................ 2
Rakennemuutoksesta suuntaa tulevaisuuteen ........................................ 4
Hermolomalta ..................................................................................... 5
Se o förttis tröbö ................................................................................. 6
Se oli kemiaa ...................................................................................... 7
Lukukauden avaus .............................................................................. 8
Italian taideopintomatka .................................................................... 10
Apurahat .......................................................................................... 14
Junnupäivä sateelta suojassa .............................................................. 16
Vaasanpuistikon mopot kastettiin kunnon lyseolaisiksi ......................... 18
Lyska täyttää sata ja ¼ sataa vuotta ................................................... 20
Vaasan lyseo 125-vuotias vuonna 2005 ............................................. 24
Kahdeksanhenkisen ryhmän projekti ................................................. 28
Päivä lehtimiehenä kuvina .................................................................. 30
Syksyn lakkiaiset ja itsenäisyysjuhla ................................................... 32
Leikkejä ja esityksiä junnujen pikkujouluissa ...................................... 34
Vaasan lyseon lukion jalkapallojoukkue SM-finaaleissa ...................... 35
Puurojuhlassa hauskaa yhdessäoloa ................................................... 36
Joulun tunnelmaa monisävyisissä väreissä ........................................... 38
Yhteinen joulujuhla Vaasan kirkossa .................................................. 40
Sanna Laitinen voitti taas ................................................................... 41
Potkitaan vanhat Lyskasta pois .......................................................... 42
Penkkarit .......................................................................................... 45
Hei, nyt hieman wanhastellaan! .......................................................... 48
Pärnulaisten vierailu ........................................................................... 52
Nuorten kansainvälinen ympäristökonferenssi Hallstahammarissa ........ 54
Future Fun -päivä ............................................................................. 56
Attention, please! .............................................................................. 58
Kielissä saksaa oppimassa ................................................................ 60
Kanslia tiedottaa ............................................................................... 63
Opiskelijaluettelot ............................................................................. 69
Luokkakuvat .................................................................................... 74
Tuntijako .......................................................................................... 91
Ylioppilaat ........................................................................................ 92
Stipendit ........................................................................................... 93
Ilmoitusasioita ................................................................................... 96
Vuosikirjan kansikuvan on suunnitellut Tuomas Saikkonen
95
96
Vaasan lyseon lukio
Vuosikirja 2005-2006
Ilmoitusasioita
KANSLIAN AUKIOLO KESÄLLÄ
Vaasanpuistikko 8: klo 8 – 15, kanslia on suljettu: 26.6. – 30.7.2006
Kirkkopuistikko 27: klo 9 – 14, kanslia on suljettu 6.7. – 30.7.2006
UUDET OPISKELIJAT
Opiskelupaikan varmistaminen:
Vaasan lyseon lukioon hyväksyttyjen syksyllä 2006 aloittavien nimilistat ovat nähtävissä Vaasan lyseon
lukion ovissa aikaisintaan 16.6.2006. Opiskelupaikan varmistamiseksi ilmoittaudutaan jompaan kumpaan
Vaasan lyseon lukion kansliaan Vaasanpuistikko 8 / Kirkkopuistikko 27 16. – 20.6.2006 välisenä aikana klo
9.00 – 14.00. Ota mukaasi perusopetuksen päättötodistus tai sen oikeaksi todistettu jäljennös.
LAKKIAISJUHLA
Vaasa Arenassa, (jäähalli) Rinnakkaistie 1, lauantaina 3.6.2006 klo 10.00.
UUSI LUKUVUOSI
Uusi lukuvuosi alkaa maanantaina 14.8.2006 klo 9.00 yhteisellä tilaisuudella Vaasan kaupunginkirkossa.
Tervetuloa! Infoa saa myös Vaasan lyseon lukion Internet-sivuilta: http://www.vaasanlyseo.fi
Vaasan lyseon lukio
Vaasanpuistikko 8, kanslia 325 3323
Kirkkopuistikko 27, kanslia 325 3302
Lukiokoulutuksen rehtori
Kari Kukkohovi
325 3321, 3300, 040-5688100
[email protected]
Muurarinkuja 5, 65320 Vaasa
Apulaisrehtori
Vesa Neste
325 3320, 040-7475590
[email protected]
Rantakatu 8 A 17, 65100 Vaasa
Apulaisrehtori
Juha-Pekka Rauhala
3253301, 040-8406108
[email protected]
Majakkakatu 8 B, 65200 Vaasa
SYKSYN 2006 KIRJOITUSTEN AIKATAULU
Syksyn ylioppilaskirjoituksiin osallistuvat ilmoittautuvat koulun kansliaan viimeistään maanantaina 5.6.2006.
KUULLUNYMMÄRTÄMISKOKEET
ma 11.9. vieras kieli, pitkä oppimäärä
englanti klo 8.30, saksa klo 11.00, ranska klo 13.00, venäjä/espanja klo 15.00
ti 12.9. toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä
ruotsi klo 8.30
ke 13.9. vieras kieli, lyhyt oppimäärä
saksa klo 8.30, ranska klo 11.00, venäjä klo 13.00, englanti klo 14.00, espanja/italiaklo 15.00 – 15.30
KIRJALLISET KOKEET
ma 18.9.
ke 20.9.
pe 22.9.
ma 25.9.
ke 27.9.
pe 29.9.
ma 2.10.
ke 4.10.
äidinkieli, suomi ja ruotsi, suomi toisena kielenä –koe
psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia
toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä
äidinkieli II, suomi ja ruotsi
uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede
matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä
vieras kieli, pitkä oppimäärä
vieras kieli, lyhyt oppimäärä
TUTKINTOMAKSUT
Perusmaksu 22 e, koekohtainen maksu 24 e, maksu tarkistusarvostelusta 50 e
Perusmaksu maksetaan jokaiselta tutkintokerralta.