Tekijän mukaan - Päijät

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirjojen artikkelit tekijän nimen mukaan
Hakusana
Artikkeli, tekijät, julkaisu
Aartomaa
Anttila
Anttonen
Erik Bruunin Hyvon-Kudeneuleen julisteet yrityskuvan ilmentäjinä, Ulla
Aartomaa,Vuosikirja 1995.
Jean Sibelius suomalaisen metsän sävelrunoilijana, Kalevi Aho, Vuosikirja 2001. Puun
Puhe.
Esikoislestadiolaisuus Lahdessa ja sen ympäristössä, Raimo Airamo ja Seppo Leivo
Vuosikirja 1983.
Lahden puukirkko, Jukka-Pekka Airas, Vuosikirja 2001. Puun Puhe.
Heinolan siltojen vaiheita. Asko Alho, Vuosikirja 1997.
Veden saatavuuden yhteiskunnalliset vaikutukset. Heidi Andersson, Vuosikirja 2013.
Veden äärellä.
Poliittinen Päijät-Häme, Olavi Anttila, Vuosikirja 1980.
Pyhätön. Veikko Anttonen, Vuosikirja 2014. Lahden paikka, Lahden paikat.
Elomaa
Piirteitä Lammin ilmastosta. Esko Elomaa, Vuosikirja 1990.
Forsius
Forsius
Forsius
Forsius
Vanhusväestön hoito-ongelmista lahdessa, Arno Forsius, Vuosikirja 1980.
Kunnallinen sairaankuljetus Lahdessa vuosina 1912-1945, Arno Forsius, Vuosikirja 1981.
Päijät-Hämeen keskussairaalan perustamisen alkuvaiheet, Arno Forsius Vuosikirja 1981.
Päijät-Hämeen keskussairaalahankkeen toinen vaihe 1940-1946, Arno Forsius, Vuosikirja
1982.
Katsaus vanhainkotien vaiheisiin Lahdessa, Arno Forsius, Vuosikirja 1982.
Hollolan piiri- ja kunnanlääkäreistä, Arno Forsius, Vuosikirja 1983.
Influenssaepidemioista yleensä ja espanjantaudista Lahdessa 1918-1920, Arno Forsius,
Vuosikirja 1984.
G.J. Ramstedt, lahtelainen tiedemies, Arno Forsius, Vuosikirja 1984.
Vanhusten hoito Lahdessa 1985, Arno Forsius, Vuosikirja 1985.
Lahtelaisuutta etsimässä, Arno Forsius, Vuosikirja 1985.
Päijät-Hämeen keskussairaalahankkeen kolmas vaihe (1947-1963), Arno Forsius,
Vuosikirja 1986.
Sveitsiläiset juustonvalmistajat Päijät-Hämeessä, Arno Forsius, Vuosikirja 1986.
Lahden kunnallinen hammashoito 1937-1987, Arno Forsius, Vuosikirja 1987.
Vesijärven myrkylliset sinilevät vuonna 1928, Arno Forsius, Vuosikirja 1987.
Karl Viktor Boman, lahtelainen luottamushenkilö ja toimenhaltija, Arno Forsius,
Vuosikirja 1988.
Ullrik Rudenschöld ja hänen matkansa Suomessa vuosina 1737-1738, Arno Forsius,
Vuosikirja 1988.
Sairaalasieluntyö Lahdessa 1964-1989, Lahden ev. lut. seurakuntien
sairaalasielunhoitotyön 25-vuotishistoriikki, Arno Forsius, Vuosikirja 1989.
Päijät-Hämeen bibliografia, Arno Forsius, Vuosikirja 1989.
Matkailua Päijät-Hämeessä sata vuotta sitten, Arno Forsius, Vuosikirja 1994.
Fredrik Pihlflyckt (1797-1869) - Kärkölän pitäjänsuutarin pojasta Helsingin
kaupunginkirurgiksi, Arno Forsius, Vuosikirja 1998.
Puujalka ja jalkapuu, Arno Forsius, Vuosikirja 2001. Puun Puhe.
Padasjoen ja Sysmän kirkkoherra Johannes Matthiae ja hänen perhekuntansa, Arno
Forsius, Vuosikirja 2002.
Arwidsson-suvun vaiheista, Arno Forsius, Vuosikirja 2007.
Aho
Airamo
Airas
Alho
Andersson
Forsius
Forsius
Forsius
Forsius
Forsius
Forsius
Forsius
Forsius
Forsius
Forsius
Forsius
Forsius
Forsius
Forsius
Forsius
Forsius
Forsius
Forsius
Forsius
1
Forsius
Forsius
Forsius
Forsius
Forsius
Forsius
Granberg
Päijät-Hämeen tutkimusseura 30 vuotta, Arno Forsius, Vuosikirja 2008-2009.
Hirviveneestä Hullukaaliin.
Päätössanat, Arno Forsius, Vuosikirja 2008-2009. Hirviveneestä Hullukaaliin.
Ferdinand Flodin - Heinolan piirilääkäri ja monitaitoinen kulttuurihenkilö, Arno
Forsius,Vuosikirja 2011. Kansalaistahtoa ja vaikuttamista.
Kirja-arvostelu. Päijät-Hämeen historian 1. osa. Jouko Heinonen. Unohdettu maakunta.
Päijät-Hämeen synty, valloitus, unohdus ja uuden nousun alku. Jyväskylä 1997. Arno
Forsius, Vuosikirja 1997.
Honkapirtti, entinen Merilä. Arno Forsius, Vuosikirja 1990.
Päijät-Hämeen keskussairaalahankkeen neljäs vaihe 1964–1976. Arno Forsius, Vuosikirja
1990.
Päijänne - toipuva keskusjärvi, Kaj Granberg, Vuosikirja 1987.
Haapala
Haikonen
Haikonen
Hakaste
Onko Lahdessa kauneutta? Arto Haapala, Vuosikirja 2014. Lahden paikka, Lahden paikat.
Päijät-Hämeen kasviston kartoitus, Veli Haikonen, Vuosikirja 1983.
Kartanopuistojen ihana rappio, Veli Haikonen, Vuosikirja 1988.
Lahden yhteiskoulun maantieteellinen vaikutusalue 1896-1905, Saara Hakaste, Vuosikirja
1981.
Hakaste
Oppikoulu Lahteen hinnalla millä hyvänsä, Saara Hakaste, Vuosikirja 1996.
Hakaste
Kasvatusidea ja sen käytännön toteutus, Saara Hakaste, Vuosikirja 2007.
Hakaste
August Fellman kunnallisena vaikuttajana, Saara Hakaste, Vuosikirja 2011.
Kansalaistahtoa ja vaikuttamista.
Hakkarainen Messilän kartano Hollolassa, Mika Hakkarainen, Vuosikirja 1984.
Halila
Päijät-Hämeen hallinnollisista oloista ja niiden muutoksista, Aimo Halila, Vuosikirja
1980.
Heikkilä
Päijäthämäläistä työperinnettä tallentamassa, Katariina Heikkilä, Vuosikirja 2002.
Heikkilä
Psykiatrian palvelut Päijät-Hämeessä ja psykiatrian palvelujen käyttö v. 1988. Kirsti
Heikkilä, Vuosikirja 1990.
Heikkinen Avointa yliopisto-opetusta ja siihen liittyvää tutkimusta Päijät-Hämeessä, Senja
Heikkinen, Vuosikirja 1994.
Heinonen
Päijät-Häme sai maakuntamuseon, Jouko Heinonen, Vuosikirja 1980.
Heinonen
Anneli Mäkelä, Nastolan historia I, arvostelu, Jouko Heinonen, Vuosikirja 1980.
Heinonen
"Kerpiekkari" - ensimmäinen päijäthämäläinen "julkkis", Jouko Heinonen, Vuosikirja
1983.
Heinonen
Hallitsijavierailut Päijät-Hämeessä, Jouko Heinonen, Vuosikirja 1984.
Heinonen
Kulttuuritoiminnan tavoitteita Lahdessa, Heikki Talvenmaa ja Yrjö Heinonen, Vuosikirja
1984.
Heinonen
Lahden kaupunginvaakuna, Jouko Heinonen, Vuosikirja 1995.
Heinonen
Alkusanat, Ville Marjomäki, Jouko Heinonen, Vuosikirja 2001. Puun Puhe.
Heinonen. Olavi Lanun varhaistuotannosta eli miten maalarin väristä tuli yhä paksumpaa, Mika
Heinonen. Vuosikirja 1994.
Heiskanen Keinutuolinmatoista kansallispukuihin - Helmi Vuorelma Oy 1909-1984, Merja
Heiskanen, Vuosikirja 1984.
Heiskanen Oliko Hollola Päijät-Hämeen keskus rautakaudella, Sirpa Heiskanen, Vuosikirja 1994.
Heiskanen Lahden historiallisen museon kokoelmat ja alueen identiteetti, Merja Heiskanen
Vuosikirja 1995.
Heiskanen HMN - lahtelaista huonekalutuotantoa, Merja Heiskanen, Vuosikirja 2001. Puun Puhe.
Helin
Lahden kaupungin talous 1978-84 verrattuna Ouluun, Poriin, Kuopioon ja Jyväskylään,
Heikki Helin, Vuosikirja 1986.
Helin
Lahden talous, palvelut ja mielikuvat, Heikki Helin, Vuosikirja 2014. Lahden paikka,
Lahden paikat.
2
Hiilamo
Niemenkatu 73 ja muita muistikuvia lahtelaisesta vaatetusalan yrittäjästä, Heikki Hiilamo,
Vuosikirja 2014. Lahden paikka, Lahden paikat.
Honka
Anianpellon markkinat, Asser Honka ja Juha Keto, Vuosikirja 1982.
Honka
Ammattikorkeakoulu Lahdessa, Juhani Honka, Vuosikirja 1992-1993.
Hovi
Arkeofyytit, muinaisjäännökset ja vanha asutus Päijät-Hämeessä, Antti Hovi, Vuosikirja
2008-2009. Hirviveneestä Hullukaaliin.
Huitu
Orimattilan Heinämaan kylän puuastioiden teko ja myynti. Marketta Huitu, Vuosikirja
1990.
Hulkko
Riskiraskauksien seulonta, lasten sairastavuus ja aivovauriot Päijät-Hämeessä, Seppo
Hulkko, Vuosikirja 1989.
Huvinen
Korpi-Jaakon toiminta Artjärvellä 1731-1740, Hannu Huvinen, Vuosikirja 1980.
Huvinen
Rovasti Albert Leidenius - artjärveläinen vaikuttaja, Hannu Huvinen Vuosikirja 1981.
Huvinen
Kinttulan kartanon vaiheita, Hannu Huvinen, Vuosikirja 1982.
Huvinen
Edvard Duncker, Kinttulan herra, Hannu Huvinen, Vuosikirja 1996.
Huvinen
Artjärveläisiä musiikkimiehiä, Hannu Huvinen, Vuosikirja 1996.
Huvinen
Maalaisliitto - Suomen keskusta Artjärvellä 1930-2000, Hannu Huvinen, Vuosikirja 2002.
Huvinen
Artjärven hevoskasvattajat (1897-2000), Hannu Huvinen, Vuosikirja 2003-2004.
Huvinen
Heinänviljelyn yleistyminen Artjärvellä vuosisadan vaihteessa. Hannu Huvinen,
Vuosikirja 1997.
Hämäläinen Punakaartin Lahden rykmentin muonitus-, vaatetus- ja tekninen huolto vuonna 1918,
Erkki Hämäläinen, Vuosikirja 1985.
Hämäläinen Lahden pamaus 1918. Erkki J. Hämäläinen, Vuosikirja 2012. Toteutumattomat
tulevaisuudet.
Härö
Pyhäniemen kartano, Erkki Härö, Vuosikirja 1982.
Ihamäki
Kaupunkikulttuurista ja Lahden kulttuurista, Pauli Ihamäki, Vuosikirja 1984.
Jokela
Kaksi vuosikymmentä kesäyliopistotoimintaa Päijät-Hämeessä, Heikki Jokela, Vuosikirja
1982.
Pulkkilanharju - Vaelluslintujen silta Päijänteen yli, Ilpo Kekki ja Teppo Jokinen,
Vuosikirja 1986.
Päijät-Hämeen alueella avoimeen korkeakouluopetukseen osallistuneiden opintomenestys
1977-1982, Reijo Jouttimäki, Vuosikirja 1983.
Johdanto, Reijo Jouttimäki, Vuosikirja 1992-1993.
Rantojen maankäytön suunnittelu. Sanna Jylhä, Vuosikirja 2013. Veden äärellä.
Jokinen
Jouttimäki
Jouttimäki
Jylhä
Kaarninen
Kallio
Kallio
Kallunki
Kaloinen
Kanerva
Kanerva
Kanerva
Kare
Karisto
Karisto
Lapsuus Launeella, Mervi Kaarninen, Vuosikirja 2014. Lahden paikka, Lahden paikat.
Väinö Hämäläinen, kultakauden viimeinen taiteilija, Maija-Riitta Kallio, Vuosikirja 1995.
Mauno Hartman saa hirren soimaan, Maija-Riitta Kallio Vuosikirja 2001. Puun Puhe.
Padasjoki - projekti - uutta ajattelua kunnan elinkeinopolitiikkaan, MikkoKallunki,
Vuosikirja 1982.
Ratsastajapatsas 1970-luvun Lahdessa, Kimmo Kaloinen, Vuosikirja 1980.
Huovilan ratsutila ja Carl Constantin Collin, Taito Kanerva, Vuosikirja 1982.
Tiilien valmistuksesta Kärkölässä, Taito Kanerva, Vuosikirja 1983.
Kärkölän kirkot, Taito Kanerva, Vuosikirja 1987.
Sysmän suomalaisen yhteiskoulun rehtori Matilda Tirkkonen, Veijo Kare, Vuosikirja
2011. Kansalaistahtoa ja vaikuttamista.
Jossittelun tiellä. Antti Karisto & Kati Mikkola, Vuosikirja 2012. Toteutumattomat
tulevaisuudet.
Salamannopeasti, sattumien varassa – Salpausselän kisojen synty. Antti Karisto,
Vuosikirja 2012. Toteutumattomat tulevaisuudet.
3
Karisto
Lahti - kaupunki vailla ominaisuuksia? Lahden sosiaalisesta ja fyysisestä
kaupunkikuvasta. Antti Karisto Vuosikirja 1990.
Karisto
Karisto, Antti Karisto, Vuosikirja 2014. Lahden paikka, Lahden paikat.
Karisto
Lahtea paikantamassa, Antti Karisto ja Riitta Niskanen, Vuosikirja 2014. Lahden paikka,
Lahden paikat.
Karivalo
Lammi suunnittelumaantieteen opiskelijoiden tutkimuskohteena, Lassi Karivalo,
Vuosikirja 1983.
Karppinen Paikallisen kehittämistyön edellytyksiä ja reunaehtoja etsimässä, Juha Karppinen,
Vuosikirja 1986.
Kauppinen Rautasänkyjä Lahdesta, Veijo Kauppinen, Vuosikirja 1998.
Kauppinen Tulitikkuja Lahdesta ja muualta, Veijo Kauppinen, Vuosikirja 1998.
Kauppinen Huviloiden Isosaari, Veijo Kauppinen, Vuosikirja 2010. Huvilaelämää Päijät-Hämeessä.
Keitola
Lapsuuteni ihmisiä lahtelaismaisemassa 1920 - ja 1930-luvuilla, Laila Keitola, Vuosikirja
1983.
Kekki
Pulkkilanharju - Vaelluslintujen silta Päijänteen yli, Ilpo Kekki ja Teppo Jokinen,
Vuosikirja 1986.
Keränen
Keskiaikainen Viipuri, Esko Keränen, Vuosikirja 1983.
Keto
Jätevesijärvestä Vesijärveksi, Juha Keto, Vuosikirja 1980.
Keto
Vesijärven kalastuksen historiaa, Juha Keto Vuosikirja 1981.
Keto
Anianpellon markkinat, Asser Honka ja Juha Keto, Vuosikirja 1982.
Keto
Viimeaikaisia tutkimustuloksia Porvoojoen vedenlaadusta, Juha Keto, Vuosikirja 1983.
Kivekäs
Lahden runomaraton 1982-2002, Ulla Kivekäs, Vuosikirja 2003-2004.
Kivekäs
Nyströmin huvilaa Herralassa odottaa uusi elämä, Ulla Kivekäs, Vuosikirja 2010.
Huvilaelämää Päijät-Hämeessä.
Kivekäs
Usko Nyström, Ulla Kivekäs,Vuosikirja 2010. Huvilaelämää Päijät-Hämeessä.
Kivilä
Lahden sisäisen linja-autoliikenteen vaiheet, Hannu Kivilä, Vuosikirja 1986.
Koivula
Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus, Samuli Koivula, Vuosikirja
1992-1993.
Kokki
Lääninkivalteri Aschanin talo Heinolassa, Kari-Paavo Kokki, Vuosikirja 1989.
Kolunen
Viiru- ja lehtopöllön pesimäbiologiasta Päijät-Hämeessä, Heikki Kolunen, Vuosikirja
1982.
Kolunen
Linnuston muutoksia Lahdessa, Heikki Kolunen ja Esa Lammi, Vuosikirja 1985.
Konsti-Laakso Unelmien bussireitti - kuinka verkossa voidaan vaikuttaa, Suvi Konsti-Laakso & Sami
Metsäranta, Vuosikirja 2011. Kansalaistahtoa ja vaikuttamista.
Korhonen Talo Lahden taidemuseolle. Susanna Korhonen, Vuosikirja 2012. Toteutumattomat
tulevaisuudet.
Korkiakoski Vedenkorkeuksiin ja virtaamien vaihtelu Alasenjärven-Sylvöjärven järviketjussa. Petra
Korkiakoski, Vuosikirja 2013. Veden äärellä.
Koski
Puuseppää aina tarvitaan, Markku Koski, Vuosikirja 2001. Puun Puhe.
Koski
Puusepistä sanaseppoihin, Markku Koski, Vuosikirja 2014. Lahden paikka, Lahden paikat.
Koskinen
Rullatehdas Sysmässä, Olavi Koskinen, Vuosikirja 2003-2004.
Kouhia
Lahti-blogi lahtelaisuuden kuvana ja kuvaajana, Anna Kouhia, Vuosikirja 2014. Lahden
paikka, Lahden paikat.
Koutola
Heinolan harjupavilijonki, Riitta-Liisa Koutola, Vuosikirja 1994.
Kuisma
Radiomäen isäntä - Arvi Hauvonen, Suvi Kuisma, Vuosikirja 1995.
Kujala
1700-luvun alun levoton Päijät-Häme, Antti Kujala, Vuosikirja 2014. Lahden paikka,
Lahden paikat.
Kuukka
J.K. Paasikiven Lahden vuodet 1875-1899, Matti Kuukka, Vuosikirja 1987.
Laaksonen
Lammi
Paikannimien, diftongien ja muiden kaareutuvien ilmiöiden jäljillä, Pekka
Laaksonen.Vuosikirja 2014. Lahden paikka, Lahden paikat.
Hollolan Vesijärven linnustotutkimuksen tuloksia, Esa Lammi, Vuosikirja 1981.
4
Lammi
Lampi
Lankinen
Linnuston muutoksia Lahdessa, Heikki Kolunen ja Esa Lammi, Vuosikirja 1985.
Helsingin yliopiston tietopalveluyhtiöt, Heikki Lampi, Vuosikirja 1992-1993.
Helsingin yliopiston avointa korkeakouluopetusta tukeva kirjasto,Laila Lankinen,
Vuosikirja 1984.
Lehtoranta Vesijärven hoidon sosiaalinen ja taloudellinen merkitys.Virpi Lehtoranta & Heikki
Mäkinen, Vuosikirja 2013. Veden äärellä.
Leimio
Yksi Sysmä - iloinen kansanliike, Pauli Leimio, Vuosikirja 2011. Kansalaistahtoa ja
vaikuttamista.
Leivo
Esikoislestadiolaisuus Lahdessa ja sen ympäristössä, Raimo Airamo ja Seppo Leivo,
Vuosikirja 1983.
Lempiäinen Rohto- ja hyötykasveja Päijät-Hämeestä kivikaudelta uudelle ajalle kasvijäännetutkijan
näkökulmasta, Terttu Lempiäinen, Vuosikirja 2008-2009. Hirviveneestä Hullukaaliin.
Leppänen
Lyseo ja Lahti, myöhemmin nähtynä, Veli-Pekka Leppänen, Vuosikirja 2014. Lahden
paikka, Lahden paikat.
Lintula
Sibeliustalo, Kimmo Lintula, Vuosikirja 2001. Puun Puhe.
Lukkarinen. Joka niemeen, notkohon, saarelmaan - mietteitä kaavoituksesta ja rantojen käytöstä, Päivi
Lukkarinen. Vuosikirja 2010. Huvilaelämää Päijät-Hämeessä.
Luostarinen Terveyskeskuksen ajanvarausjärjestelmä ja potilaslähete vaihtoehtoisena lääkäriin
hakeutumiskeinona, Eino Luostarinen, Vuosikirja 1985.
Luoto
Suomen esihistoriallisista uhrilöydöistä, Jukka Luoto, Vuosikirja 2008-2009.
Hirviveneestä Hullukaaliin.
Lähteenmäki Reunanpalsta - hävinnyttä Lahtea, Aaro Lähteenmäki, Vuosikirja 1984.
Malin
Malin
Lapin Sysmä syvä, Matti Malin, Vuosikirja 1998.
Itäisen Hämeen kalevalainen menneisyys, Matti Malin, Vuosikirja 2010. Huvilaelämää
Päijät-Hämeessä.
Mallinen
Asemakylästä kaupungin lyseoon, Jukka Mallinen, Vuosikirja 2014. Lahden paikka,
Lahden paikat.
Malmberg Muistin madot, Ilkka Malmberg, Vuosikirja 2014. Lahden paikka, Lahden paikat.
Malminsalo-Lensu, Adolf Bock ja maalaukset Lahden lasitehtaasta ja sahasta, Anne-Maija MalminsaloLensu, Vuosikirja 2002.
Mantere
Lahden kaupunginmuseon yksityisarkistoista, Heikki Mantere, Vuosikirja 1984.
Marjomäki Alkusanat, Ville Marjomäki, Jouko Heinonen, Vuosikirja 2001. Puun Puhe.
Marjomäki Vapaa kansansivistystyö avasi tietä sivistykselliseen demokratiaan, Ville Marjomäki,
Vuosikirja 2011. Kansalaistahtoa ja vaikuttamista.
Mentula
Nastolan sotavankileiri, Erik Mentula, Vuosikirja 1984.
Metsänkylä Lahti kaupunkikansatieteellisen tutkimuksen kohteena, Antti Metsänkylä, Vuosikirja
1982.
Metsänkylä Lahtelainen kulttuuri-Lahdessa, Antti Metsänkylä, Vuosikirja 1983.
Metsäranta Unelmien bussireitti - kuinka verkossa voidaan vaikuttaa, Suvi Konsti-Laakso & Sami
Metsäranta, Vuosikirja 2011. Kansalaistahtoa ja vaikuttamista.
Miettinen
Voivatko Sysmän rautakautiset muinaisjäännökset ja löydöt valaista rautakauden
uskomusmaailmaa? Mirja Miettinen, Vuosikirja 2008-2009. Hirviveneestä Hullukaaliin.
Mikkola
Päijät-Hämeen alueen tutkimustarvekartoitus, Heidi Mikkola, Vuosikirja 1980.
Mikkola
Paimenpojasta modernin kansakunnan rakentajaksi - Radioaseman vahtimestari ja
perinteentallentaja E. J. Ekman, Kati Mikkola, Vuosikirja 2011. Kansalaistahtoa ja
vaikuttamista.
Mikkola
Jossittelun tiellä. Antti Karisto & Kati Mikkola, Vuosikirja 2012. Toteutumattomat
tulevaisuudet.
Mitikka
Päijät-Hämeen valtakunnallinen asema, Erja Mitikka, Vuosikirja 1987.
Moisio
Jepulis penjami, Heini Moisio, Vuosikirja 1998.
5
Myllyvirta
Mäkelä
Mäkinen
Nenye
Nenye
Niskanen
Niskanen
Niskanen
Niskanen
Niskanen
Niskanen
Niskanen
Niskanen
Niskanen
Niskanen
Niskanen
Niskanen
Nummela
Nummela
Nummela
Nummela
Nummela
Nuolijärvi
Oijala
Oijala
Oijala
Oijala
Oijala
Oijala
Oijala
Oijala
Kaupunginjohtajan tervehdys, Jyrki Myllyvirta, Vuosikirja 2014. Lahden paikka, Lahden
paikat.
Päijät-Hämeen asutus 1900-luvulle asti, Anneli Mäkelä, Vuosikirja 1981.
Vesijärven hoidon sosiaalinen ja taloudellinen merkitys. Virpi Lehtoranta & Heikki
Mäkinen,Vuosikirja 2013. Veden äärellä.
Kulttuuriväki ideasampona. Kirsti Nenye, Vuosikirja 2012. Toteutumattomat
tulevaisuudet.
Lahteen on helppo tulla. Kirsti Nenye, Vuosikirja 2014. Lahden paikka, Lahden paikat.
Urheiluvammat ja niiden aiheuttamat kustannukset yhteiskunnalle, Raimo Niskanen,
Vuosikirja 1994.
Lahden kaupungin rakennussuojeluohjelmasta, Riitta Niskanen, Vuosikirja 1995.
Ehdotus 10 pennin käymälää varten Lahden kauppatorille, Riitta Niskanen, Vuosikirja
1996.
Lahden yhteiskoulu kaupunkikuvassa, Riitta Niskanen, Vuosikirja 2002.
Souda tähän rantaan, Riitta Niskanen, Vuosikirja 2010. Huvilaelämää Päijät-Hämeessä.
"Eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne." Lahden kaupunkikuva ja sen muutokset
kirjailija Kerttu-Kaarina Suosalmen teksteissä, Riitta Niskanen, Vuosikirja 2011.
Kansalaistahtoa ja vaikuttamista.
Voittaja vai häviäjä – radiomastot lahtelaisena kulttuurimaisemana. Riitta Niskanen,
Vuosikirja 2012. Toteutumattomat tulevaisuudet.
”Edistyksen merkeissä siis elämme”. Lahden vesi- ja viemärilaitoksen synty. Riitta
Niskanen, Vuosikirja 2013. Veden äärellä.
"Luojan suuressa ateljeessa". Riitta Niskanen, Vuosikirja 1997.
Kirja-arvostelu. Lahti, kotikaupunkini. Meillä Lahdessa. Muistoja omasta elämästä. Toim.
Pekka Laaksonen. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Kansanelämän kuvauksia 45.
Hämeenlinna 1997. Riitta Niskanen, Vuosikirja 1997.
Lahtea paikantamassa, Antti Karisto ja Riitta Niskanen, Vuosikirja 2014. Lahden paikka,
Lahden paikat.
Olavinlinna, Riitta Niskanen, Vuosikirja 2014. Lahden paikka, Lahden paikat.
Suomen ääni - valtion suurradioaseman alkuvaiheet Lahdessa, Ossi Nummela, Vuosikirja
1995.
Yhteiskuntarauhan heikentyminen Lahdessa marras-joulukuussa 1917, Ossi
Nummela,Vuosikirja 1996.
Vapaaehtoinen huoltotyö talvisodan aikana Nastolassa, Ossi Nummela, Vuosikirja 2002.
Huvilaelämää Lahden Karistossa sodan jälkeen, Kaarina Nummela, Vuosikirja 2010.
Huvilaelämää Päijät-Hämeessä.
Lotta Svärd - järjestö ja väestön huolto Lahdessa syksystä 1939 kesään 1940. Ossi
Nummela, Vuosikirja 1997.
Lahti, monen murteen ja kielen kohtauspaikka, Pirkko Nuolijärvi, Vuosikirja 2014.
Lahden paikka, Lahden paikat.
Immilän lainakirjaston historiaa, Matti Oijala, Vuosikirja 1998.
Nastolan vesistön nimistöstä, Matti Oijala, Vuosikirja 2003-2004.
Orimattilan Marttayhdistys 100v, Mirja-Sisko Oijala, Vuosikirja 2007.
Nastola historiallisilla kartoilla, Matti Oijala, Vuosikirja 2007.
Saatteeksi lukijalle, Matti Oijala, Vuosikirja 2008-2009. Hirviveneestä Hullukaaliin.
Lukijalle, Matti Oijala, Vuosikirja 2010. Huvilaelämää Päijät-Hämeessä.
Huviloiden vaiheilta Nastolassa, Matti Oijala, Vuosikirja 2010. Huvilaelämää PäijätHämeessä.
Arrajoen Morgonlähteen tarina. Matti Oijala Vuosikirja 2013. Veden äärellä.
6
Oksa
Oksa
Oksa
Pakarinen
Pakarinen
Pakarinen
Pakarinen
Pakarinen
Paldan
Partanen
Perttola
Pesälä
Pietiläinen
Piispanen
Pitkänen
Poropudas
Porra
Poutiainen
Poutiainen
Poutiainen
Poutiainen
Puhakka
Pylväs
Päivärinne
Rautiainen
Rissanen
Rissanen
Rissanen
Rope
Ryynänen
Saarnisto
Saarnisto
Seuranäyttämöiltä kesätapahtumiin: Kansalaisyhteiskunnan muutokset maaseudulla, Jukka
Oksa, Vuosikirja 2011. Kansalaistahtoa ja vaikuttamista.
Koko kansan tietoyhteiskunta. Jukka Oksa, Vuosikirja 2012. Toteutumattomat
tulevaisuudet.
Johdanto. Veden tajuaminen. Jukka Oksa, Vuosikirja 2013. Veden äärellä.
Johan Henrik Vitalin isäpuoleiset sukupolvet, Anni Pakarinen, Vuosikirja 1981.
Carolina Moesböll - trahteerinpitäjä, Anni Pakarinen, Vuosikirja 1982.
Lahden kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston mikrofilmikokoelma 1989, Anni Pakarinen,
Vuosikirja 1989.
Humpulan Liisa ja Liena, Anni Pakarinen, Vuosikirja 1989.
Kirkonkokousten pöytäkirjojen mikrofilmit Lahden kaupunginkirjastomaakuntakirjastossa 1990. Anni Pakarinen, Vuosikirja 1990.
Piirtoja Lahden oratoriokuoron toiminnasta 1961-1981, Terttu Paldan ja Toini
Vuorenjoki,Vuosikirja 1985.
Kymmenes vuosi Päijät-Hämeen avoimen korkeakoulun opiskelijana, Pekka Partanen,
Vuosikirja 1986.
Lapinrauniot, Wesa Perttola, Vuosikirja 2008-2009. Hirviveneestä Hullukaaliin.
Hollolan kunnantupa, Sanna Kaisa Pesälä, Vuosikirja 1985.
Mummola Mukkulankadulla ja muita säikeitä sukuetnografiastani, Terhi Pietiläinen,
Vuosikirja 2014. Lahden paikka, Lahden paikat.
Radio, televisio ja kirjaston käyttö, Ritva Piispanen, Vuosikirja 1984.
Luonnon muuttuvat merkitykset – järviluonto virkistyksen lähteenä. Riikka Puhakka ja
Kati Pitkänen, Vuosikirja 2013. Veden äärellä.
Yhdistysten tulo Päijät-Hämeeseen, Lauri Poropudas, Vuosikirja 1983.
Katsaus ympäristönsuojeluhallinnon kehitykseen Lahdessa, Kari Porra, Vuosikirja 1988.
Paikallishistoria alueellisena voimavarana - muinaismatkailuhanke Itä-Hämeessä, Hannu
Poutiainen, Vuosikirja 2007.
Pyyntikulttuurien kalliomaalauksia Hämeestä, Hannu Poutiainen, Vuosikirja 2008-2009.
Hirviveneestä Hullukaaliin.
Päijät-Hämeen rautakautiset aarre- ja korukätkölöydöt, Eero Siljander ja Hannu
Poutiainen, Vuosikirja 2008-2009. Hirviveneestä Hullukaaliin.
Kuppikivet ja muinaiset uskomukset, Hannu Poutiainen, Vuosikirja 2008-2009.
Hirviveneestä Hullukaaliin.
Luonnon muuttuvat merkitykset – järviluonto virkistyksen lähteenä. Riikka Puhakka ja
Kati Pitkänen, Vuosikirja 2013. Veden äärellä.
Jalkaranta kaupunginosa parempi muita? Jouko Pylväs, Vuosikirja 1994.
Lahden kaupungintalo, Satu Päivärinne, Vuosikirja 1985.
Teknillinen korkeakoulu tehostamaan Lahden voimavarojen käyttöä, Juhani Rautiainen,
Vuosikirja 1992-1993.
Laivamatka Lahdesta Jyväskylään 1912, Eeva Rissanen, Vuosikirja 1980.
Mitä laulan lapselleni. Suomen kansan vanhoja kehtolauluja Päijät-Hämeestä, Eeva
Rissanen, Vuosikirja 1985.
Sylvia-koti - Gamphill-liikkeen toimintaa Lahden Renkomäessä, Eeva Rissanen,
Vuosikirja 1987.
Luonnonkasvit kadun koristeena. Maj Rope, Vuosikirja 1997.
Muuttuva kunta ja sen tehtävien muodostus, Aimo Ryynänen, Vuosikirja 1986.
Miten ajoitetaan luonnonhistoriaa, esimerkkejä Päijät-Hämeestä, Matti Saarnisto,
Vuosikirja 1984.
Leipomispäivä Asikkalan Hopeasaaressa, Marketta Saarnisto, Vuosikirja 1995.
7
Saipio
Kalastus ja asuinpaikat Nastolan vesistössä kivikaudella ja varhaismetallikaudella. Jarkko
Saipio, Vuosikirja 2013. Veden äärellä.
Salmi
Fellmanin pelto, Kaisa Salmi, Vuosikirja 2014. Lahden paikka, Lahden paikat.
Salminen
Sopenkorpi, Matti Salminen, Vuosikirja 2014. Lahden paikka, Lahden paikat.
Salokannel Ympäristötaide tekee paikan, Antti Salokannel, Vuosikirja 2011. Kansalaistahtoa ja
vaikuttamista.
Salomaa
Lahtelaisen teatterin varhaisia vaiheita, Kalevi Salomaa, Vuosikirja 1985.
Savolainen Hollolan pitäjän Lahden kartanon uusi päärakennus ja sen ympäristö vuosisadan
vaihteessa, Kari Savolainen, Vuosikirja 1995.
Seppänen
Ahtialan kiinteän asutuksen alkuvaiheista, Kimmo Seppänen, Vuosikirja 1981.
Seppänen
Myllysaaren hautalöytö, Kimmo Seppänen, Vuosikirja 1982.
Seppänen
Liipola, Marjaana Seppänen, Vuosikirja 2014. Lahden paikka, Lahden paikat.
Siikanen
Puurakentamisen kehitys ja tulevaisuuden näkymät, Unto Siikanen, Vuosikirja 2001. Puun
Puhe.
Siikaniemi Lahden kaupunginmuseon monistesarja, Päivi Siikaniemi, Vuosikirja 1989.
Siikaniemi Lahden kansanopiston varhaisin asu, Päivi Siikaniemi, Vuosikirja 1995.
Siljander
Päijät-Hämeen rautakautiset aarre- ja korukätkölöydöt, Eero Siljander ja Hannu
Poutiainen, Vuosikirja 2008-2009. Hirviveneestä Hullukaaliin.
Sivanne
Sairaanhoidon palvelurakenne Päijät-Hämeessä, Helena Sivanne, Vuosikirja 1989.
Stjernvall-Järvi Virtaniemi, huvila Tainionvirran varrella, Birgitta Stjernvall-Järvi, Vuosikirja 2010.
Huvilaelämää Päijät-Hämeessä.
Stjernvall-Järvi Lukijalle, Birgitta Stjernvall-Järvi, Vuosikirja 2011. Kansalaistahtoa ja vaikuttamista.
Stjernvall-Järvi Onni Schildt, sysmäläinen senaattori, Birgitta Stjernvall-Järvi, Vuosikirja 2011.
kansalaistahtoa ja vaikuttamista.
Stjernvall-Järvi, Lukijalle. Birgitta Stjernvall-Järvi, Vuosikirja 2012. Toteutumattomat tulevaisuudet.
Stjernvall-Järvi Päijänteen itäpuolen ratahanke. Birgitta Stjernvall-Järvi, Vuosikirja 2012.
Toteutumattomat tulevaisuudet.
Stjernvall-Järvi, Lukijalle. Birgitta Stjernvall-Järvi, Vuosikirja 2013. Veden äärellä.
Stjernvall-Järvi, Lukijalle, Birgitta Stjernvall-Järvi, Vuosikirja 2014. Lahden paikka, Lahden paikat.
Suutari
Iltamat Lahdessa vuonna 1906, Pirjo Suutari, Vuosikirja 1985.
Syrjämäki Lammin luontoa tutkittu yli vuosisadan, Jaakko Syrjämäki, Vuosikirja 1989.
Syrjämäki Helsingin yliopiston Lammin biologinen tutkimusasema, Jaakko Syrjämäki, Vuosikirja
1992-1993.
Särkiö
Lahden puukirkkoa ei enää ole. Pekka Särkiö, Vuosikirja 2012. Toteutumattomat
tulevaisuudet.
Takala
Takala
Tallimäki
Tallimäki
Tallimäki
Tallimäki
Talvenmaa
Talvenmaa
Tamminen
Tarjanne
Taulo
Vankien karkaamiset Lahden sotavankileiriltä 1918-1919, Hannu Takala, Vuosikirja 1988.
Nastolan Oksjärven rajakivi. Hannu Takala, Vuosikirja 1997.
Tappio ja voitto Arvi Kivimaan Purppuralaahuksessa, Jouko Tallimäki, Vuosikirja 1983.
Tällaisia ihmiset ovat, aina - Heikki Jartin Herra johtaja, Jouko Tallimäki, Vuosikirja
1984.
Maata kohden. Piirteitä Arvi Kivimaan 1930-luvun proosatuotannosta, Jouko Tallimäki,
Vuosikirja 1985.
Kaunokirjallinen koulumuistelma, Jouko Tallimäki, Vuosikirja 1986.
Kulttuuritoiminnan tavoitteita Lahdessa, Heikki Talvenmaa ja Yrjö Heinonen, Vuosikirja
1984.
Kulttuurilautakunnan tehtävät 80-luvulla, Heikki Talvenmaa, Vuosikirja 1985.
Meren Lahti, Petri Tamminen, Vuosikirja 2014. Lahden paikka, Lahden paikat.
Pulkkilanharjun huvila-asutuksen alkuvaiheet. Liisa Tarjanne, Vuosikirja 2013. Veden
äärellä.
Kun Beibi Suurhallin pystyyn pani. Politiikka ja urheilu ovat pelanneet Lahdessa aina
samassa seurassa, Timo Taulo, Vuosikirja 2011. Kansalaistahtoa ja vaikuttamista.
8
Taulo
Tukia
Tuominen
Tupala
Turpeinen
Turpeinen
Turpeinen
Turpeinen
Turpeinen
Tuulihattu
Mr. Nimby Aleksanterinkadulta, Timo Taulo, Vuosikirja 2012. Toteutumattomat
tulevaisuudet.
Luonnon monimuotoisuudesta asutussa maaseutuympäristössä, Arni Tukia, Vuosikirja
1996.
Supikoira - vakiintunut laji Päijät-Hämeen eläimistöön, Lasse Tuominen, Vuosikirja 1980.
Lahden kylästä Päijät-Hämeen maakuntakeskukseksi, Unto Tupala, Vuosikirja 1980.
Kuolleisuus Päijät-Hämeessä Suomen sodan vuosina 1808-1809, Oiva Turpeinen,
Vuosikirja 1980.
Kuolleisuus ja kuolinsyyt Heinolassa ja Naantalissa 1816-1865, Oiva Turpeinen,
Vuosikirja 1981.
Avioton lapsi ja äiti Päijät-Hämeessä ja Kainuussa 1800-luvulla, Oiva Turpeinen,
Vuosikirja 1982.
Väkivaltaiset kuolemantapaukset entisajan Päijät-Hämeessä, Oiva Turpeinen, Vuosikirja
1983.
Metsäalan ammattiopetusta ja luonnontutkimusta Evolla, Väinö Turpeinen, Vuosikirja
1986.
"Tuulihattu", patikkaretkiltä muistiin merkittyä, "Tuulihattu", Vuosikirja 1980.
Uuskallio
Kuntaliitosselvityksen vastahanka nousee kumpujen yöstä. Vili Uuskallio, Vuosikirja
2014. Lahden paikka, Lahden paikat.
Wahl
Myöhäishistoriallinen Sysmä, Hannu-Matti Wahl, Vuosikirja 1996.
Vanhapelto Lahden soittokuntia vuosina 1883-1917, Jarmo Vanhapelto, Vuosikirja 1986.
Vanhapelto Lahden Musiikinystäväin yhdistys 1904-1914, Jarmo Vanhapelto, Vuosikirja 1987.
Vanhapelto Kuorotoiminta Lahdessa kauppalakaudelta vuoteen 1917, Jorma Vanhapelto, Vuosikirja
1988.
Varhama
Kesäsiirtolatoiminnan alkuvaiheet Lahdessa vuoteen 1936, Pentti Varhama, Vuosikirja
1985.
Vasander
Lahden ja Hämeenlinnan ravintolat ja kahvilat maailmansotien välisenä aikana, Markku
Vasander, Vuosikirja 1984.
Vatka
Sysmän Hovila - maasta kaivettua. Jani Vatka, Vuosikirja 1997.
Venkula
Valtiotieteellisessä tiedekunnassa opetettavien aineiden täydennyskoulutustarve PäijätHämeen talousalueen toimipaikoissa, Marjatta Venkula, Vuosikirja 1980.
Vesikansa Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus, Esko Vesikansa, Vuosikirja
1980.
Viljanen
Kyläsepän työt Mäntsälässä, Osmo Viljanen, Vuosikirja 1982.
Viljanen
Lanu-puisto Lahdessa, Ulla Viljanen, Vuosikirja 2003-2004.
Vilkko
Hämeen poikkiratasuunnitelma, Marja-Liisa Vilkko, Vuosikirja 1987.
Wilkman
Lahti Lahdeksi – arkkitehti Erik Liljebladin testamentti. Pentti Wilkman, Vuosikirja 2012.
Toteutumattomat tulevaisuudet.
Virtanen
Kansalaisvaikuttajana 2010-luvun Lahdessa, Tarmo Virtanen, Vuosikirja 2011.
Kansalaistahtoa ja vaikuttamista.
Vuorenjoki Piirtoja Lahden oratoriokuoron toiminnasta 1961-1981, Terttu Paldan ja Toini Vuorenjoki,
Vuosikirja 1985.
Vuorio
Kasvihuoneilmiö ei vielä näy Lahden Launeella. Pentti Vuorio, Vuosikirja 1990.
Ylä-Anttila Päijät-Hämeen korkeakouluyhdistys ja kesäyliopisto, Leena Ylä-Anttila,Vuosikirja 19921993.
9