Vuosikertomus www 2010 -2011.pdf

VUOSIKERTOMUS
LUKUVUOSI 2010 - 2011
Lahden konservatorio
4
Pääkirjoitus
6
Oopperavuosi Mozartin sävelin
7
Opetustoiminta, todistuksia ja tutkintoja 12
Orkesterit14
Konsertteja17
Henkilöstöuutiset20
Tietohallinto20
Lahjoituksia21
Kansainvälinen toiminta
22
Konserttitalo luupin alla
28
Tapahtumia29
Mestarikursseja30
Kilpailuja30
Stipendit34
Tilastotietoja ja talouslukuja
35
Oppilaat, opiskelijat, opettajat ja 36
muu henkilökunta Teksti ja taitto: Sirkku Lehti-Permanto
Kuvat: Lahden konservatorion arkisto, ellei toisin mainittu
Kirjapaino Markprint Oy
Lahti 2012
4
Lahden konservatorio
Perustettu Viipurissa vuonna 1918, toiminut Lahdessa vuodesta 1940 alkaen
Perusopetuksessa on oppilaita Lahdesta sekä kuntien kanssa tehtyjen koulutussopimusten perusteella Artjärveltä, Hartolasta, Hollolasta, Hämeenkoskelta, Iitistä, Kärkölästä, Nastolasta, Orimattilasta ja Padasjoelta. Ammatilliseen koulutukseen ja ammatilliseen lisäkoulutukseen otetaan opiskelijoita valtakunnallisesti.
Oppilaitosasteet ja osastot
Varhaisiän musiikkikasvatus
Musiikkileikkikoulu alle kouluikäisille
Musiikin perusopetus
Musiikkiopiston perustaso 7 - 15-vuotiaille
Musiikkiopistotaso 16 - 19-vuotiaille
Aikuisosasto 16 - 30-vuotiaille
Avoin osasto: ei ikärajoitusta
Ammattikoulutus
Ammatillinen toinen aste
- musiikkialan perustutkinto yli
16-vuotiaille
- aikuisten näyttötutkinto
- aikuisten näyttötutkinto
oppisopimuskoulutuksena
Ammatillinen lisäkoulutus
Seniori-ikäisten toiminta
Seniorimuskari
Toiminta-ajatus
Lahden konservatorio on valtakunnallisesti
musiikin ammatillista koulutusta ja alueellisesti
tavoitteellista musiikin perusopetusta antava
oppilaitos. Monipuolisella konserttitoiminnallaan ja toimimalla yhteistyössä muiden musiikkialan ammattilaisten, laitosten ja järjestöjen
kanssa se kehittää toiminta-alueensa musiikinharrastusta, luo ympärilleen musiikille myönteistä ilmapiiriä, kasvattaa piirissään olevista
ihmisistä musiikin kuluttajia ja kehittää osaltaan
maamme musiikkikulttuuria.
5
Missio
Lahden konservatorion perustehtävänä on
• kasvattaa musiikin harrastajia, kuulijoita
sekä musiikin ammattilaisia
• herättää lapsi nauttimaan musiikista ja
kannustaa häntä spontaaniin ja luovaan
ilmaisuun
• tuottaa elämyksiä musiikin ja oppimisen
kautta
• kehittää lapsen tunne-elämää ja psyykettä
kokonaisvaltaisesti tieto- ja suorituskeskeisessä yhteiskunnassa
• edistää taidekasvatuksen asemaa osana
sivistystä ja yhteiskuntaa ja sitä kautta
osaltaan nostaa koko yhteiskunnan
esteettistä tasoa
Arvot
Lahden konservatorion toiminnan perustana
olevien arvojen mukaan
• keskeisenä tavoitteena on tasapainoisen
ihmisen kasvattaminen
• jokainen lapsi on ihmisenä yhtä arvokas
musiikillisesta lahjakkuudestaan riippumatta
• lasten erilaiset edellytykset ja tarpeet otetaan huomioon musiikillisten tavoitteiden
asettamisessa
• konservatorio välittää oppilailleen myönteistä, rehellistä ja tinkimätöntä asennetta työtä kohtaan sekä oman ja toisen
tekemän työn kunnioittamista
Hallinto
Lahden konservatoriota ylläpitää Lahden
Musiikkiopisto Oy, jonka korkein hallintoelin on
sen hallitus.
Oppilaitoksen
Lahden Musiikkiopisto Oy:n hallitus
Rehtori Ville Marjomäki
puheenjohtaja
Hallituksen puheenjohtaja Antti Kivekäs varapuheenjohtaja
Musiikinopettaja Ari Niskanen
jäsen
Kansliapäällikkö Timo Pohjansalo
jäsen
Apulaisrehtori Terttu Pohjolainen
jäsen
Musiikkiterapeutti Maarit Rihu
jäsen
OTK Kari Salmi
jäsen
Asianajaja Marja-Liisa Starckjohann
jäsen
Rehtori Matti Vierumäki
jäsen 19.4.2011 alkaen
Hallituksen kokouksiin ovat toimiensa puolesta ja esittelijöinä osallistuneet myös toimitusjohtaja, rehtori Eero Pulkkinen ja hallintopäällikkö Auni
Myöhänen.
Lahden konservatorion johtokunta
Lahden konservatorion johtokuntaan ovat kuuluneet kaikki yllämainitut
Lahden Musiikkiopisto Oy:n hallituksen jäsenet sekä rehtori Eero Pulkkinen. Heidän lisäkseen johtokunnan kokouksiin ovat puhevaltaisina osallistuneet opettajakunnan edustaja lehtori Heikki Keski-Saari (varajäsen
Inkeri Jaakkola) sekä opiskelijakunnan edustaja Milla Punkari (varajäsen
Tiia Salminen).
Johtokunnan kokouksissa ovat esittelijöinä toimineet rehtori Eero
Pulkkinen ja hallintopäällikkö Auni Myöhänen.
nimet
Viipurin Musiikkikoulu
1918 - 1923
Viipurin Musiikkiopisto
1923 - 1963
Lahden Musiikkiopisto
1964 - 1977
Päijät-Hämeen konservatorio
1977 - 2003
Lahden konservatorio
2003 -
Rehtorit
Boris Sirpo
1918 - 1939
Felix Krohn
1940 - 1963
Aarre Hemming
1965 - 1991
Eero Pulkkinen
1991 6
Menestystä, voittoja ja tuloksia
Oopperavuosi Mozartin sävelin
Rehtori Eero Pulkkinen
Päättynyt lukuvuosi oli menestyksekäs vuosi niin taiteellisesti kuin pedagogisestikin. Taikahuilu-oopperan
valmistaminen ja esittäminen neljästi loppuunmyydylle
salille ja yhteensä yli 1900 kuulijalle oli lukuvuoden
suurin voimainponnistus ja samalla sen näyttävin saavutus. Harjoitusten myötä suuresta esiintyjäjoukosta
hioutui yhtenäinen, osaamista ja esiintymisen riemua
pulppuava kokoonpano. Oopperan onnistumisesta
kuuluu kiitos paitsi konservatorion omille opettajille ja
oppilaille, myös valmisteluihin ja esityksiin osallistuneille
lukuisille yhteistyökumppaneille.
Toinen riemunaihe oli konservatorion yhtyeitten
menestys kamarimusiikin SM-kilpailuksikin kutsutussa
Savonlinnan Melartin-kamarimusiikkikilpailussa, jossa
konservatorion Trio Sereno voitti oman sarjansa. Tässä
triosarjassa osanottajayhtyeitä oli 14. Serenon soiton
korkea taso suhteessa siinä soittavien ikään herätti
ihastusta ja ihmetystä, olihan heidän sarjassaan soittajien suurin sallittu keski-ikä 18 vuotta, ja alun toisella
kymmenellä olevat serenolaiset olivat selvästi sarjan
nuorimmat osanottajat. Voiton arvoa nostaa entisestään vielä se, että Sereno sai koko tapahtuman ainoan
erikoispalkinnon parhaasta Melartinin musiikin esityksestä.
Opetustyön tulokset näkyivät paitsi konserteissa myös
suoritettuina tutkintoina ja todistusten muodossa. Erityisen ilahduttavaa oli, että ammatillisen toisen asteen
koulutuksesta valmistui peräti 16 opiskelijaa eli yksi
enemmän kuin konservatoriolla on tässä koulutuksessa
aloituspaikkoja. Aiempina vuosina valmistumisia on ollut
selvästi vähemmän, kun osa opiskelijoista on päässyt
kesken opintojensa jatkamaan opintojaan ammattikorkeakouluun. Tällaiset ”positiiviset keskeyttäjät” ovat
olleet konservatorion työn tuloksellisuutta mitattaessa
harmillisia, vaikka opiskelijan kannalta koulutuksen
tavoite täyttyykin, kun jatko-opiskelupaikka korkeaasteella aukenee.
7
Risto Saarmanin ohjaama ooppera oli iso ponnistus
paitsi konservatoriolaisille myös kaikille yhteistyökumppaneille, joita ilman produktiota ei olisi voitu toteuttaa.
Upeasta toteutuksesta lämpimät kiitokset kaikille siihen
osallistuneille:
Orkesteri ja kuorot johtajineen
Oopperaorkesteria johti Juhani Palola, ja korrepetiittorina harjoituksissa toimi Ilkka Sivonen. Soittajat olivat
konservatorion ammatillisen toisen asteen opiskelijoita
ja pitkälle opinnoissaan ehtineitä perusopetuksen oppilaita. Mukana oli myös joitakin entisiä opiskelijoitamme,
jotka nyt jatkavat opintojaan Lahden ammattikorkeakoulussa.
Lukuvuosi oli monella eri tavalla mitattuna menestyksen
vuosi. Siitä kiitos osaavalle ja työlleen omistautuvalle
opettajakunnalle ja muulle henkilöstölle!
Taikahuilu
Myös konservatorion saksofonikvartetti Feria Quartet
menestyi kilpailussa erinomaisesti sijoittuen omassa
sarjassaan Sibelius-Akatemian yhtyeen jälkeen toiseksi.
Konservatorio toimi isäntänä koordinoimansa Leonardo
da Vinci Working Musician -hankkeen Suomen jaksolla.
Kansainvälisen toiminnan viikkoon osallistui konservatorion koko päätoiminen henkilöstö sekä yhteensä 23
vierasta ulkomaisista yhteistyöoppilaitoksista ja verkoston muista suomalaisista konservatorioista. Viikon
opetustarjonnassa oli viisi eri mestarikurssia, luentoja ja
ryhmäimprovisaatio-opetusta.
Esiintymislava oli kokonaan solistien ja kuoron käytössä, ja siksi oopperaorkesteri sijoitettiin permannolle
poistamalla katsomosta kolme ensimmäistä penkkiriviä.
Neljä täyttä salillista nosti kokonaiskatsojamääräksi
1910 henkilöä.
konservatorion omana tuotantona
Trio Sereno: Sanni Saarinen, Anton Uotila ja Viola Uotila.
Lokakuussa huipentui jo syksyllä 2008 aloitettu työ
Mozartin Taikahuilu-oopperan esittämiseksi. Ooppera
sai neljä esitystä, joista ennakkonäytös 14.10. oli suunnattu konservatorion omalle väelle ja esiintyjien lähipiirille. Ensi-ilta oli perjantaina 15.10. ja muut näytökset
heti perään lauantaina ja sunnuntaina. Kun useimmilla
esiintyjillä oli lisäksi hoidettavanaan päivätyö tai opiskeluvelvollisuudet, antoivat he todella kaiken vapaaaikansa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Taikahuilun toteutukseen tarvittiin kaiken kaikkiaan noin 120
henkilön työpanos.
8
Taikahuilun roolimiehitys:
Lahden Bach-kuoro ja Orimattilan mieslaulajat
muodostivat yhteisvoimin oopperan kuoron,
jota harjoittivat Saara Aittakumpu ja Varvara
Merras-Häyrynen. Orimattilan mieslaulajia harjoitti myös kuoron oma johtaja Paavo Kiiski.
Solistit
Taikahuilun solisteina lauloi
pääosin konservatorion nykyisiä lauluoppilaita ja -opiskelijoita. Osa solisteista oli korkeakouluopintoihin jatkaneita
entisiä oppilaitamme. Oopperan ohjasi yksinlaulun lehtorimme Risto Saarman, joka myös esitti prinssi
Taminon roolin. Konservatoriosta keväällä
2011 valmistunut ja jo ennen valmistumistaan
Sibelius-Akatemiassa opintonsa aloittanut Jani
Kyllönen eläytyi linnustaja Papagenon rooliin
itseään säästämättä ja tarjosi niin Paminan kuin
Papagenankin roolit esittäneille naisille vauhdikkaan vastaparin. Paminan rooleissa vuorottelivat Milla Mäkinen ja Satu Strömberg.
Konservatorion
musiikkileikkikoululaisista
kootut pikkulintusten parvi, metsän eläimet sekä
Pikku-Papagenat ja -Papagenot valloittivat näytöksissä kaikkien sydämet. Muskarilaiset Taikahuiluun valmensi musiikkileikkikoulun opettaja
Hanna Viitanen.
9
Sarastro Tamino Pamina Petri Huttu
Risto Saarman
Milla Mäkinen: 14.10. ja 16.10.
Satu Strömberg:
15. ja 17.10.
Kaitsijapappi Kai Rahkonen
Papageno
Jani Kyllönen
Yön kuningatar Saara Silvennoinen
1. nainen Anni Veck
2. nainen
Katariina Airaksinen
3. nainen Satu Yli-Suutala
Papagena Leeni-Maria Hovila: 15.-16.10.
Siru Vilkuna:
14. ja 17.10.
Monostatos Markku Ukkonen
1. poika
Laura Riihimäki
2. poika Heini Juvonen
3. poika Milja Kannas:
15.-16.10.
Tiia Salminen:
14. ja 17.10.
Lohikäärme
Antti Lapinoja
1. haarniskoitu Lasse Reijomaa
2. haarniskoitu Antti Lapinoja
1. pappi Kimmo Tuominen
2. pappi Mauri Rekola
Orjat Heikki Tervo
Peeter Samblik
Joonas Vesalainen
Aleksi Nyholm
Sauli Eerola
10
Puvustus, maskeeraus ja lavastus
Oopperan puvustus vuokrattiin Savonlinnan
oopperajuhlilta, ja esiintyjien maskeerauksesta
huolehtivat Koulutuskeskus Salpauksen kauneudenhoitoalan opiskelijat. Lavasteet näytökseen
suunnitteli ja rakensi Leena Töyrylän johdolla
Taide- ja muotoilukoulu Taika. Valaistuksesta
vastasivat Juha Raitala ja Arto Vuorinen. Konserttisalin aulaa elävöitti Taikan oppilaitten
askartelemien lintujen lisäksi Anne Lasonpalon
suunnittelema puu.
Karonkka
Sunnuntaina 17.10., viimeisten aplodien vaiettua muuttui Felix Krohn -sali oopperalavasta
juhlatilaksi, kun oopperan koko tiimi vietti
karonkkaa lavalle katetun buffet-pöydän äärellä.
Markkinointi
Oopperasta jäi kaikille hyvä mieli, ja tähän
vaikutti mitä suurimmassa määrin salin ilta toisensa jälkeen täyttänyt yleisö. Keväällä 2010
systemaattisesti aloitettu markkinointi onnistui
yli odotusten, ja näytökset oli myyty loppuun
jo kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa. Taikahuilun
tuottamisessa ja markkinoinnissa konservatorion omaa henkilöstöä vahvistamaan kiinnitetty
kulttuurituottajaopiskelija Jutta Kosonen teki
produktion eteen loistavaa työtä.
11
Tarjoiluista vastasi LeppWall Oy, joka talven
mittaan kotiutuikin konserttitalolle vakituisesti.
Tästä lisää tuonnempana otsikolla Ravintola
Kruuni.
Karonkassa nautittiin myös Taikahuilu-leivoksia,
jotka oopperaamme varten oli valmistanut konserttitalon Melodia-kahvilaa ylläpitänyt Diakonialaitoksen ateriapalvelut.
Taikahuilu -orkesterissa soittivat:
1. viulu Heidi-Anniina Nikkilä
Solveig Parikka
Henriikka Pilpola
Essi Oksman
Piia Virtanen
Emma Kaakko
Hanna Salo
Diandra Flores
Martin Järvi
2. viulu Johannes Hakulinen
Heidi-Marja Virtanen
Sonja Kari
Hanna Suni
Sara Keski-Saari
Selma Pöntinen
Justiina Luostarinen
Jaana Virolainen
Alttoviulu Maiju Kataisto
Veikko Marjamäki
Pauliina Okkonen
Sello Olli-Pekka Paakkonen
Sannamari Pilpola
Viola Uotila
Veera Surkka
Emma Häggkvist
Linda Hammaren
Minja Volotinen
Kontrabasso
Jasmiina Saarinen
Mauri Lunkka
Matti Jaro
1. huilu
Milla Punkari
2. huilu
Ronja Piipponen
1. klarinetti
Artturi Winstén
1. oboe
Joonas Salo
2. oboe
Aku Painilainen
1. fagotti
Antti Salovaara
2. fagotti
Asko Artamaa
1. trumpetti
Valtteri Saarola
2. trumpetti
Ilari Pälli
1. käyrätorvi
Ilkka Hongisto
2. käyrätorvi
Sara Paldanius
1. pasuuna
Jari-Matti Vänttinen
2. pasuuna
Nelli Nikkanen
3. pasuuna
Mikko Marttila
Lyömäsoittimet
Jerry Piipponen
Celesta
Milla Nissinen
12
Figaron häitä juhlittiin vain
viisi kuukautta myöhemmin
Maaliskuun puolivälissä soi Felix Krohn -salissa
jälleen Mozartin oopperamusiikki, kun konservatorion ja Lahden ammattikorkeakoulun
Musiikki- ja draamainstituutin järjestäminä
vietettiin Figaron häitä. Orkesterina oli nyt laitosten yhteinen sinfoniaorkesteri Lahden Nuori
Sinfonia Esa Heikkilän johdolla. Ennakkonäytös
oli 14.3. ja päänäytökset 15., 16. ja 18.3. Myös
tämä ooppera tarjosi yleisölle hienon orkesterimusisoinnin lisäksi raikkaita ja taidokkaita sooloosuuksia sekä ilmeikkäitä roolisuorituksia. Ooppera esitettiin kokonaan italiankielisenä ja saliin
heijastettiin kekseliäästi tekstitys suomeksi.
Tämänkin oopperan miespääroolissa Figarona
nähtiin Jani Kyllönen. Oopperan ohjasi Janne
Lehmusvuo, laulut harjoitti Sirkka Parviainen ja
korrepetiittorina toimi Leena Suhonen. Figaron
häiden markkinoinnista vastasi Lahden ammattikorkeakoulu.
Opetustoiminta
Lukuvuonna 2010-2011 Lahden konservatoriossa harrasti tai opiskeli musiikkia 987 henkilöä. Instrumenttiopinnoissa heitä oli 699,
musiikkileikkikoulun eri ryhmissä yhteensä 272
ja musiikkiteatterikoulutuksessa 16.
Sara Paldanius, säestää käyrätorvensoiton lehtori
Heikki Keski-Saari.
13
Todistuksia ja tutkintoja
Milla Punkari pianistinaan Harri Saarinen
Musiikkiopiston perustason
päättötodistuksen saaneet
Al-Khatib Sofia
viulunsoitto
Bister Sofi
pianonsoitto
Entola Ilari
pianonsoitto
Färlin Annu-Maija
pianonsoitto
Hagelin Anni
viulunsoitto
Holopainen Aleksi
käyrätorvensoitto
Hovestadt Hadassa harmonikansoitto
Häkkinen Johannes kitaransoitto
Kauppinen Sara
pianonsoitto
Kirjonen Arla
laulu
Kosola Lotta
kitaransoitto
Kunnas Kari
kitaransoitto
Luostarinen Justiina viulunsoitto
Marjamäki Veikko
viulunsoitto
Missonen Sanni
kanteleensoitto
Niemi Ilmari
lyömäsoitintensoitto
Okas Daniel
pianonsoitto
Paldanius Sara
käyrätorvensoitto
Pelkonen Reetta
sellonsoitto
Perkiö Pekka
laulu
Pöyry Nelli
harmonikansoitto
Rinkinen Mikko
vapaa säestys
Roslund Mia
kanteleensoitto
Räihä Katariina
pianonsoitto
Savander Viviána
sellonsoitto
Suni Hanna
viulunsoitto
Tuppurainen Vilma
pianonsoitto
Vihavainen Annika
kanteleensoitto
Virta Veera
pianonsoitto
Musiikkiopistotason
päättötodistuksen saaneet
Marjamäki Lauri
klarinetinsoitto
Piipponen Ronja
huilunsoitto
Salo Saara
pianonsoitto
Virtanen Heidi-Marja viulunsoitto
Volotinen Minja
sellonsoitto
Musiikkialan perustutkinnon
suorittaneet
Horkka Juho
trumpetinsoitto
Hotti Joona
saksofoninsoitto
Ikonen Eeva-Kaarina sellonsoitto
Kyllönen Jani
laulu
Linkola Laura
kanteleensoitto
Munter Maija
huilunsoitto
Naberukhin Nikita
piano,
vapaa säestys
Nikkilä Heidi-Anniina viulunsoitto
Nissinen Milla
pianonsoitto
Parikka Solveig
viulunsoitto
Piipponen Jerry
lyömäsoitinten
soitto
Punkari Milla
huilunsoitto
Sainala Jenni
laulu
Salminen Tiia
laulu
Siilin Miska
kitaransoitto
Vilkuna Siru
laulu
Minja Volotinen
Lisäksi musiikkialan perustutkinnon suorittivat aikuisten näyttötutkintona
Leppänen Outi
Penttilä Seppo
laulu
lyömäsoitinten
soitto
A-kurssitutkintoja,
ammatillinen lisäkoulutus
Kakko Merja
laulu
Hennen Ilona
huilunsoitto
Muusikon tutkintodistusta noutamassa Solveig Parikka
14
Orkesterit
Orkesterikonsertit
Lahden Nuorisopuhallinorkesteri syntyi
14., 15., 16. ja 17.10.2010
Taikahuilu-ooppera: kamariorkesteri
Konservatorion B-puhallinorkesteri ja Lahden
musiikkiopiston puhallinorkesteri yhdistettiin, ja
uusi orkesteri nimettiin Lahden Nuorisopuhallinorkesteriksi. Näin saatiin aikaan vahva, aiempia
erillisiä orkestereita suurempi ja soitinjakaumaltaan tasapainoinen kokoonpano. Oppilaitokset
jakavat orkesterin toiminnan kustannukset.
Orkesteria johtavat konservatoriosta Juha Salmela ja musiikkiopistolta Tomi Nietula.
21.10.2010
Nuorisopuhallinorkesterin konsertti
17.11.2010
Lahden Nuori Sinfonia
21.11.2010
Elokuvamusiikin konsertti:
puhallinorkesterit solisteineen
Lukuvuonna 2010 – 2011 toimineet
orkesterit johtajineen:
7.12.2010
Jousiorkestereiden joulukonsertti
Lahden Sinfoninen Puhallinorkesteri
Juha Salmela ja Ville Paakkunainen
Tähtijouset, johtaa Sirkku Hilanko
9.12.2010
Puhallinorkestereiden joulukonsertti
Lahden Nuorisopuhallinorkesteri
yhteistyössä Lahden musiikkiopiston kanssa
Juha Salmela ja Tomi Nietula
Junioripuhallinorkesteri
26.1.2011
Lahden Nuori Sinfonia
Kiiltomato-puhallinorkesteri
19.2.2011
Huumeeton Huominen –viihdekonsertti
Merja Kakko ja Heikki Keski-Saari
Heikki Keski-Saari ja Pirjo Lehtonen.
Orkesterin omaa musiikin perusteiden ryhmää
opetti Inkeri Jaakkola.
Lahden Nuori Sinfonia
15., 16. ja 18.3.2011
Ooppera Figaron häät, LNS
Tähtijouset, sooloryhmä
yhteistyössä LAMKin kanssa
Esa Heikkilä
Jousiorkesteri Fiocco
Juhani Palola ja Janne Saarinen
Tähtijouset-orkesteri
29.4.2011
Puhallinorkestereiden kevätkonsertti
Taikahuilu-orkesteri / kamariorkesteri
4.5.2011
Lahden Nuori Sinfonia, nuoret solistit
Sirkku Hilanko ja Merja Keski-Saari
Juhani Palola
Viihdeorkesteri
Jarkko Kiiski
15
9.4.2011
Tapahtumalauantain konsertti:
Tähtijouset ja Junioripuhallinorkesteri
Viihdeorkesteri Huumeeton huominen-konsertissa,
kapellimestarina Jarkko Kiiski
5.5.2011
Jousiorkestereiden konsertti
16
Vuoden orkesterilaiset
Konsertteja
Orkestereiden johtajat palkitsivat Vuoden orkesterilainen -kunniakirjoilla ansiokkaita orkestereidensa jäseniä.
Lahden konservatorio järjesti vuoden aikana
44 konserttia, joista 13 orkesterikonserttia ovat
jo tulleet mainituiksi. Muut konserttimme olivat:
Puhallinorkesterilaisten kunniakirjat luovutettiin
kevätkonsertissa 29.4.2011 ja jousiorkesterilaisten kevätkonsertissa 5.5.2011.
Vuoden orkesterilainen
on osoittanut erityistä aktiivisuutta
orkesteritoimintaan osallistumisessa,
hoitanut oman stemmansa
esimerkillisesti
ja on omalla toiminnallaan edistänyt
hyvän orkesterihengen
syntymistä
Kamarimusiikkikonsertit
4.11.2010
17.5.2011
19.5.2011
Vuoden 2011 puhallinorkesterilaiset
Kiiltomato-orkesteri:
Roope Verkkapuro, käyrätorvi
Junioripuhallinorkesteri:
Hanna Lahtinen, huilu ja
Elias Ryökäs, pasuuna
Nuorisopuhallinorkesteri:
Salli Pöyry, huilu ja
Joonas Mäyrä, lyömäsoittimet
Lahden Sinfoninen Puhallinorkesteri:
Milla Punkari, huilu ja
Jerry Piipponen, lyömäsoittimet
Vuoden 2011 jousiorkesterilaiset
Tähtijouset:
Johanna Jalonen, viulu ja
Valtteri Koponen, kontrabasso
Feria Quartetin
Melartin-kamarimusiikkikilpailuun valmistautumiskonsertti
Kamarimusiikkiyhtyeiden
kevätkonsertti
Kansanmusiikkiyhtyeiden
konsertti
Opettajien konsertit
1.12.2010
16.2.2011
Mario CastelnuovoTedescon sävellyksiä:
Juha Johansson, kitara
Harri Saarinen, piano
Anu Airas, alttoviulu
Ulla-Maija Hallantie, viulu
Merja Kakko, huilu ja laulu
Juhani Palola, viulu
Heikki Pekkarinen, sello
Nykymusiikin
kamarikonsertti
Säveltäjät:
Inkeri Jaakkola
Harri Saarinen
Luis Pasquet
Erik Bergman
Mario CastelnuovoTedesco
Klaus Wiede ja
Jukka Tiensuu
Fiocco:
Jasmiina Saarinen, kontrabasso
Kunniakirjaa noutamassa Jasmiina Saarinen. Rehtoria avustaa tytär Vilja.
17
18
Yhteistyö- ja vierailukonsertit
Kirjastokonsertit Hollolassa
29.11.2010 ja 2.5.2011
Konservatorion ja Lahden musiikkiopiston
hollolalaiset oppilaat pitivät jo perinteeksi muodostuneet kirjastokonsertit Hollolan pääkirjastossa Salpakankaalla.
Huumeeton huominen
–hyväntekeväisyyskonsertti
19.2.2011
Lions Club Lahti Salpausselän kanssa 11. kertaa
järjestetyn Huumeeton huominen -hyväntekeväisyyskonsertin solisteina lauloivat sopraano
Mari Palo, basso Johann Tilli ja baritoni Hannu
Lehtonen. Heitä säestivät Lahden Sinfoninen
Puhallinorkesteri, jota johtivat Juhani Palola ja
Juha Salmela, sekä konservatorion Viihdeorkesteri Jarkko Kiisken johdolla. Konsertin juonsi
Radio Voiman toimitusjohtaja Matti Eve. Konsertin tuotto ohjattiin nuorten huumeidenkäytönvastaiseen työhön.
Sinfonisia kimalluksia
7.4.2011, Lahti
15.4.2011, Helsinki
Yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston
kanssa. Solisteina olivat:
Emma Bakalov (12 v.), piano
Zara Bakalov (8 v.), piano
Niilo Junnikkala (15 v.), piano
Lahden konservatorion kuoro:
Tuomas Hallikainen, Iina Hiironen,
Leeni-Maria Hovila, Milja Kannas,
Johanna Lesonen, Jenny Petäjä,
Risto Saarman, Tiia Salminen ja Siru Vilkuna.
Kuoron valmennus: Risto Saarman
Rimski-Korsakov College of Music
–orkesterin vierailukonsertti
Lahden konservatoriossa 8.4.2011
Pietarilaisen konservatorion opiskelijoista koostuvaa sinfoniaorkesteria johti oppilaitoksen
rehtori, sellotaiteilija ja kapellimestari Aleksei
Vasiliev.
Ohjelmana kuultiin Vivaldin Neljä vuodenaikaa
ja Mozartin Sinfonia nro 40. Vivaldin vuodenajoissa orkesterin solistina soitti viulutaiteilija
Päivyt Meller.
Auta Japania nyt
-hyväntekeväisyyskonsertti 16.4.2010
Kitaransoiton opettaja Saija Klemolan aloitteesta syntyneessä,
SPR:n Lahden alueen osaston kanssa toteutetussa konsertissa
kerättiin varoja Japaniin maaliskuussa 2011 iskeneen tsunamin
uhreille. Ohjelmassa oli sekä musiikkia että japanilaista runoutta.
Kaikki esiintyjät antoivat konsertille työpanoksensa talkoohengessä.
Oppilas- ja opiskelijakonsertit
22.9.2010Musiikki-ilta
20.10.2010Musiikki-ilta
10.11.2010Musiikki-ilta
24.11.2010
Pianistien musiikki-ilta
8.12.2010Musiikki-ilta
11.12.2010Jousisoittajien
maratonkonsertti
12.12.2010Musiikkileikkikoulun
joulujuhla
15.12.2010Musiikki-ilta
2.2.2011
Musiikki-ilta
23.2.2011
Musiikki-ilta
6.4.2011
Musiikki-ilta
25.5.2011
Västäräkistä vähäsen
-kevätkonsertti
31.5.2011
Pääskysestä ei
päivääkään
-päätöskonsertti
Kiitosten hetki ennen juhlaillallista Ravintola Kruunissa 8.4.2011
ConcisRock-tapahtuma 15.4.2011
Viikon kestäneillä Lahden viidensillä lyömäsoitin- ja rumpufestivaaleilla oli perjantai-iltana
ohjelmavastuu konservatorion rytmimusiikkiosaston bändeillä. Sammonkadun Kasisalilla
kuultiin seuraavia kokoonpanoja:
Freebeats, Indetention, Pistorasia, Ressaca,
Saint L. Jay, Seamen ja Wednesday group.
Viulistit Essi Oksman ja Juhani Palola tuumaustauolla
konsertin väliajalla Ravintola Kruunissa.
19
20
Henkilöstöuutiset
Konservatorion vakituisessa henkilöstössä
ei tapahtunut muutoksia lukuvuoden aikana.
Pientä kasvua raportoitiin kuitenkin perherintamalla: saatoimme onnitella viulunsoitonopettaja
Minna Järvelää elokuussa 2010 syntyneen poikavauvan johdosta.
Pianonsoiton lehtori Ilkka Sivonen täytti 60
vuotta huhtikuussa. Konservatorion ja opettajayhdistyksen onnittelut Ilkka vastaanotti kollegionjohtajien kokouksessa 27.4.2011.
Opettajat viettivät kevään viimeisen työpäivän
yhdessä hallinto- ja tukipalveluhenkilöstön
kanssa argentiinalaisissa tunnelmissa Lahden
helteisessä Myllysaaressa 1. kesäkuuta. Ohjelmassa oli tangon opettelua Tarmo Valmelan
opastuksella sekä Astor Piazzollan elämästä
kertova musiikkimonologi, jonka esitti Anu
Hälvä. Häntä avusti harmonikalla Virve Jääskeläinen.
Tietohallinto
Edellisenä lukuvuotena laaditun tietohallintostrategian toteutukseen tartuttiin toden teolla
heti syksyllä 2010. Haastavaan tehtävään,
konservatoriomme tietoverkon uudistamiseen
ja tietoturvan parantamiseen, valittiin yhteistyökumppaniksi tietohallintoyritys Pohjanmaan
Puhelin Oy ja sen tytäryhtiön BCC Finland Oy:n
Lahden toimipiste. Palvelupakettiimme sisällytettiin Microsoft Outlook Webmail, joka toi merkittäviä parannuksia ennen kaikkea opettajien ja
opiskelijoiden sähköpostin käyttömukavuuteen.
Kevääseen mennessä muutostöistä suurin osa
oli saatu tehtyä, mutta työtä riittää vielä seuraavallekin vuodelle.
Myös nettisivujemme ilme ja ohjelmistotarjoaja
muuttuivat. Haimme uudistuksella toimintavarmuutta, viestinnän selkeyttä ja päivitysmukavuutta. Kaikissa näissä onnistuttiin.
21
Lahjoituksia
Arto Sakala
lahjoitti konservatoriolle Fazer-pianon.
Heikki Halonen
lahjoitti konservatoriolle pianonuotteja.
Kari Pulkkinen
osoitti 80-vuotispäivänään saamansa onnittelut konservatorion oppilaille lainattavien
soittimien hankintaan. Lahjoituksia kertyi
kaikkiaan 3.415 euroa. Lahjoituksella hankittavista soittimista päätetään ja hankinnat
tehdään lukuvuonna 2011 - 2012.
Arto Huikuri
lahjoitti konservatorion soitinvarastoon oppilaille vuokrattaviksi huilun ja klarinetin.
Matti Keski-Mattila
lahjoitti konservatoriolle Selmer-merkkisen
pasuunan.
Lions Club Pirunpesä
lahjoitti 500 € hollolalaisten oppilaiden
hyväksi.
22
Kansainvälinen toiminta
Lahden konservatorio toimi partnerina ja verkostohallinnoijana kahdessa Leonardo-hankkeessa. Näitä Euroopan Unionin elinikäisen
oppimisen ohjelman hankkeita hallinnoi ja osarahoittaa Suomessa kansainvälisen vaihdon
keskus CIMO.
Working Musician 2 päätökseen
Marraskuussa 2009 alkaneessa Leonardo
-asiantuntijavaihtohankkeessa järjestettiin kaikkiaan viisi viikon mittaista jaksoa, yksi kussakin
isäntämaassa. Hankkeen isäntäoppilaitokset,
teemat ja ajankohdat olivat:
Kaikkien vaihtojaksojen ohjelmaan kuului musisointia, musiikin teoriaa ja muusikon työllistymistaitoihin liittyviä teemoja. Osallistujat tutustuivat järjestävän oppilaitoksen opetukseen
(”job shadowing”), saivat kuulla asiantuntijoiden
ja opiskelijoiden esityksiä ja esitelmiä sekä
antoivat viikkoon oman panoksensa esimerkiksi opettamalla, pitämällä mestarikursseja tai
esiintymällä itse. Viikkoihin sisältyi myös paikalliseen kulttuuriin tutustumista. Oleellinen osa
vaihtojaksojen sisältöä olivat vapaamuotoiset
keskustelut toisten asiantuntijoiden kanssa
sekä oppilaitosten opetuksen sisällön ja käytäntöjen vertailu.
Tavoitteena oli osallistujien ammatillinen kasvu
ammattiopiskelijoiden ohjaajina. Tavoitteet saavutettiin kohtalaisen hyvin. Kaikki osallistujat
pitivät WM2-viikkoaan positiivisena kokemuksena, josta he saivat tukea omaan työhönsä.
WM2 Lahdessa
Suomen osuus WM2-hankkeesta järjestettiin Lahdessa 27.9. - 1.10.2010 yhteistyössä
Helsingin, Joensuun ja Keski-Pohjanmaan
konservatorioiden kanssa. Viikkoon osallistui
tallinnalaisten ja itävaltalaisten opettajien
lisäksi opettajia ja opiskelijoita yllämainituista
suomalaisista konservatorioista. Kaiken kaikkiaan viikon tapahtumissa vieraili 23 opettajaa
ja opiskelijaa.
Ulkomaiset vierailijat:
• Fabian Müller, saksofoninsoiton opettaja
• Adrian Buzac, oboensoiton opettaja
• Faristamo Leis, improvisaatio-opettaja
• Lauri Sepp, saksofoninsoiton opettaja
• Peeter Malkov, huilunsoiton opettaja
• Kermo Koit, musiikin perusteiden opettaja
North Glasgow College, Skotlanti
•
pianonsoitto ja laulu, kesäkuu 2010
Lahden konservatorio
•
puhallinmusiikki ja yhteismusisointi, syys-lokakuu 2010
Vorarlberger Landeskonservatorium, Itävalta
•
Adrian Buzacin pitämälle oboen mestarikurssille osallistui myös Joensuun konservatorion
opiskelija Filippa Kalejaiye.
Torstaina 30.9. konsertoi Helsingin konservatorion opettajien duo Okko Kivikataja, klarinetit
– Timo Palmiola, piano.
Saksofoninsoiton opettaja Juha Keikkonen
Helsingin Konservatoriosta piti mestarikurssin
lahtelaisille ja helsinkiläisille saksofoninsoiton
opiskelijoille perjantaina 1.10.
Lahdessa vierailivat myös rehtori Rea Warme,
Helsingin Konservatoriosta, rehtori Pasi Hirvonen ja Leonardo-koordinaattori Caroline
Kamppila Joensuun konservatoriosta, sekä
käyrätorvensoiton opettaja Hanna Ihajoki ja
Leonardo-koordinaattori Juhani Koivisto KeskiPohjanmaan konservatoriosta.
musiikkibisnes, marraskuu 2009
Conservatório - Escola das Artes, Madeira
•
Vierailijat verkoston
suomalaisista konservatorioista:
Tiistaina Lahdessa konsertoivat Keski-Pohjanmaan konservatoriota edustanut opettaja-duo
Antti Mustakallio, oboe - Janne Palmiola, piano
sekä opiskelijoiden puhallintrio Helena Björklund, oboe - Satu Hyvärinen, piano - Katrin
Björklund, klarinetti.
jousisoitinopetus, helmikuu 2011
G. Otsa nimeline Tallinna muusikakool, Viro
•
poppjazz-improvisointi ja kuorolaulu,
maaliskuu 2011
WM2-hankkeeseen osallistui konservatorioiden
ammatillisen koulutuksen opettajia ja hallintohenkilöstöä. Hankkeen tavoitteena oli hyviä
käytänteitä jakamalla kehittää ja monipuolistaa
henkilöstön ammattitaitoa tulevien ammattimuusikoiden kouluttajina ja ohjaajina. Suomesta jaksoille osallistui yhteensä 22 henkilöä
neljästä eri konservatoriosta.
23
Vorarlberger Landeskonservatorium, kansainvälinen WM2-ryhmä soittamassa suomalaista pelimannimusiikkia.
Okko Kivikataja - Timo Latonen
24
Opetus
WM2 -viikon opetustarjontaan sisältyi viisi
mestarikurssia (saksofoni, huilu, oboe), säveltapailu- ja intonaatioluentoja, saksofoninsoiton
kvartettitunti sekä kolme tuntia ryhmäimprovisaatio-opetusta. Improvisaatiokurssille osallistui saksofonin-, pianon-, viulun-, sellon- ja
kanteleensoitonopiskelijoita. Oboe- ja klarinettikonsertteja seurasivat niin kollegat, opiskelijat
kuin myös kyseisten instrumenttien nuoremmat
oppilaat.
Faristamo Leis pitämässä ryhmäimprovisointituntia
Joonas Salo Adrian Buzacin opissa
Vierailulla Sibeliustalossa
Oheistapahtumat
Keskiviikkopäivän ammensimme voimavaroja
työhön ja jaksamiseen koko henkilöstön ja
vieraidemme voimin Suomen urheiluopistolla
Vierumäellä. Musiikkiaiheisten luentojen lisäksi
patikoimme pitkässä letkassa Vierumäen harjumaisemissa ja nautimme rantasaunan lämmöstä, ja se ken uskalsi, syksynraikkaasta
uimavedestä.
Torstai-illan vietimme Sibeliustalolla. Taloesittelyn jälkeen saimme kunnian tavata henkilökohtaisesti Sinfonia Lahden kotisäveltäjän
Kalevi Ahon, jonka käsialaa oli illan pääteoksena soinut eksoottinen oboekonsertto.
Feldkirch helmikuussa 2011
WM2-viikko Feldkirchissä
Vorarlberger Landeskonservatoriumissa pidetylle jaksolle helmikuussa osallistui vierailijoita
Tallinnasta ja kaikista verkostomme suomalaisista oppilaitoksista. Lahdesta mukana olivat
musiikin perusteiden opettaja Inkeri Jaakkola,
viulunsoiton opettajat Juhani Palola ja Janne
Saarinen, sekä suomalaisen verkoston koordinaattori Sirkku Lehti-Permanto. Jaakkola esitelmöi säveltapailusta, Palola soitti nykymusiikista koostuvan viuluresitaalin ja Saarinen piti
mestarikurssin.
25
WM2-viikko Tallinnassa
Hankkeen viimeisen jakson järjesti Georg
Ots -konservatorio Tallinnassa maaliskuussa.
Popjazz-improvisointiin ja kuorolauluun keskittyneeseen viikkoon ei omasta talostamme ollut
lähtijöitä, mutta verkostomme rytmimusiikin
ammatillista opetusta antavat jäsenet saattoivat
ottaa tämänkin jakson omakseen. Tyyliltään
edeltäjistään poikkeavan viikon ohjelmaan
kuului mm. Joensuun konservatorion opettajien
salsa-mestarikurssit, joita vetivät Jari Lappalainen ja Kati Kokkonen.
26
Concert Circle 4 puolivälissä
Opiskelijoiden opiskelu- ja työssäoppimishanke
Concert Circle 4 toi Lahden konservatorion
orkesteriperiodeihin vaihto-opiskelijoita Madeiralta Conservatório - Escola das Artesista sekä
Tallinnasta Georg Ots –konservatoriosta.
Madeiralaiset vieraamme, viulunsoiton opiskelija Marcelo Caldeira ja alttoviulunsoiton opiskelija Sérgio Sousa, suorittivat kolmiviikkoisen
vaihtojaksonsa marraskuussa Juhani Palolan
oppilaina. Kamarimusiikkia heille opetti Janne
Saarinen. Vaihto-oppilaiden kanssa kamarimusisoivat lahtelaisvahvistuksena omat opiskelijamme Olli-Pekka Paakkonen, sello ja Emma
Kaakko, viulu. Vaihtojaksonsa viimeisellä viikolla, 17.11.2011, Caldeira ja Sousa soittivat
Lahden Nuoren Sinfonian konsertissa.
Omat opiskelijamme maailmalla
Lahden konservatoriosta CC4-vaihdossa vieraili Itävallan Feldkirchissä, Vorarlberger Landeskonservatoriumissa joulukuussa klarinetinsoiton opiskelija Artturi Winstén. Tässä Artturin
tiivistys vaihtojakson annista:
”Ohjaus oli aivan loistavaa ja avasi silmät
musiikin tunteelliseen puoleen mahtavasti.
Jakso antoi potkun, että musiikki on oikeasti se
asia, mitä haluan tehdä.”
Myös Conservatório - Escola das Artesin rehtori
Inês Jardim vieraili pikaisesti luonamme saattaessaan nämä vasta 15- ja 16-vuotiaat opiskelijat Lahteen ja opiskeluiden alkuun.
Tallinnalainen Georg Ots musiikkikoulu lähetti
Lahteen kevään viimeiselle LNS-periodille
huhtikuussa kolme opiskelijaa:
Maris Viismaa, viulu,
opettajana Juhani Palola
Aike Randmann, sello,
opettajana Heikki Pekkarinen
Karl-Johan Kullerkupp, lyömäsoittimet,
opettajana Sami Tervonen.
Janne Saarinen toimi myös näiden vaihto-opiskelijoiden kamarimusiikkiopettajana. Kaikki tallinnalaiset vaihto-opiskelijat esiintyivät kevään
konserteissa. Lyömäsoitinopiskelija Kullerkupp
soitti Lahden Nuoren Sinfonian nuorten solistien konsertin lisäksi myös Lahden Sinfonisen
Puhallinorkesterin kevätkonserteissa.
27
Sérgio Sousa ja Marcello Caldeira
Laulua opiskelevat Jenny Petäjä ja Tiia Salminen matkustivat puolestaan helmikuussa
Madeiralle opiskelemaan Funchalin kaupungissa sijaitsevaan Conservatorio - Escola das
Artesiin ja kartuttivat osaamistaan mm. fadolaulussa.
Niksejä arkeen: otteita
Tiia Salmisen matkapäiväkirjasta
Kamarimusisoimassa Maris Viismaa, Niilo Junnikkala
ja Aike Randmann. Lehdenkääntäjänä avustaa Sanni
Saarinen.
”Aamuisin käymme harjoittelemassa koululla
ja iltaisin harjoittelemme kaikki yhdessä hostellilla ja teemme yhdessä ruokaa. Tuntuu
kuin jättimäiseltä perheeltä, kun ruokaa tulee
valmistettua jättikattilallinen. Varsinkin, kun
teemme ruokaa 6 ihmiselle 2 päiväksi, mutta
ainakin tulee halvaksi. Löysimme tänään uusia
ostoskatuja ja hedelmätorin. Saimme maistella
kaikkia outoja hedelmiä, mutta torilla kaikki oli
kalliimpaa kuin kaupassa. Paikalliset sanoikin,
että se tori on turisteja varten, mutta kuivattuja
hedelmiä sieltä sai erittäin halvalla.”
Opiskelu yhdistyy aitoon fadoon:
otteita Jenny Petäjän
matkapäiväkirjasta
”Lauluopettajani, vanhempi herra Joao Pereia,
on ensimmäiseksi huolissaan siitä, mitä aion
esittää viimeisen viikon konsertissa. Vähän
vanhaa ja jotain uutta on kompromissimme.
Aloitamme heti tutustumisen portugalilaiseen
laulumusiikkiin ja kielen fonetiikkaan. Opettajani
puhuu auttavaa englantia, osa kommunikoinnista hoituu myös käsillä viittomalla. Säestäjäni
Melvin on kuitenkin ehta portugalia auttavasti
puhuva britti joten tulkkaus tunnilla hoituu.”
”Eritoten alkaa laulattaa kun pääsen ensimmäistä kertaa kuulemaan paikallista fadoa!
Sabor a Fado-niminen perheravintola löytyy
pienen etsimisen jälkeen ja tutka kertoo heti
että varsinainen löytö tuli tehtyä. Ihana Alexandra-emäntä toivottaa meidät lämpimästi tervetulleeksi ravintolaansa, jossa laulaa ja soittaa
kitaraa vuoroin yhdessä ja erikseen niin emäntä,
isäntä, kokki, tarjoilija, poika, tytär, pappa tai ketä
milloinkin laulattaa. ...Illan päätteeksi ja yleisön
poistuttua jäämme vielä opiskelijatoverini Eeron
kanssa jutustelemaan omistajien kanssa. Kuullessaan meidän olevan musiikin opiskelijoita,
emäntä maanittelee minuakin laulamaan. Olo
on illan jälkeen suorastaan euforinen, ihania
ihmisiä, ihanaa musiikkia.”
28
Wallin ja Sanna Leppänen. Yrittäjät nimesivät
uuden toimipisteensä Ravintola Kruuniksi,
talon historiaa sopivasti mukaellen ja avasivat
Kruunin ovet 31.1. Kruuni ehti siis mukaan toimintaamme melkein koko kevätlukukaudeksi.
Kruunista on muodostunut konservatoriolaisille kaivattu kohtauspaikka, missä talon oma
väki, oppilaiden vanhemmat ja vierailijat voivat
viihtyä myös iltaisin.
Konserttitalo luupin alla
Konserttitaloaiheinen
postimerkki julkaistiin
Suomen Posti julkaisi maanantaina 13.9.2010
Lahden konserttitaloa esittävän 1. luokan postimerkin. Kuva on peräisin Lahden kaupunginmuseon kuva-arkistosta ja sen on ottanut talon
valmistumisen aikoihin 1950-luvulla valokuvaamo Kuvakiila.
Kuva: Tiina Rekola
Riitta Niskanen luennoimassa seminaariväelle Sirpo-salissa
Museoväen seminaari
Kuva: Tiina Rekola, Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto
konserttitalolla
29
Museovirasto ja Lahden kaupunginmuseo
järjestivät Rakennettu hyvinvointi –hankkeen
kevätseminaarin ”Hyvinvointi-Suomen rakennusperinteen jäljillä” Lahden konservatorion
tiloissa 31.3.2011. Seminaaripaikkana konserttitalo tarjosi museoväelle luentojen ja työpajojen
ohella mielenkiintoisen tutustumiskohteen ja
herätti heissä varmasti paljon ajatuksia rakennusperinteen vaalimisen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Promoottorina seminaarin pitämiseen
juuri täällä toimi Lahden kaupunginmuseon ja
Päijät-Hämeen maakuntamuseon tutkija Riitta
Niskanen, jonka käsialaa on myös Lahden konserttitalon rakennushistoriaa käsittelevä kirja
vuodelta 2004.
Tartu Taiteeseen Sibeliustalossa
Taiteen perusopetusta Lahden seudulla tarjoavien oppilaitosten yhteinen Tartu Taiteeseen
-tapahtuma lapsiperheille järjestettiin Sibeliustalossa lauantaina 16.4. Metsähallin lavalla
esiintyivät konservatoriosta Nuorisopuhallinorkesteri, Sara Niittyviita (harmonikka) sekä
kolme rytmimusiikkikoulutuksen bändiä. Soitinkokeilupajassa soittimiaan esittelivät huilunsoitonopettaja Terhi-Iris Risberg sekä kanteleensoitonopiskelijat Rosa ja Pinja Tykkyläinen.
Tapahtumia
Konservatorio
harrastemessuilla
Ravintola Kruuni
Konservatorio osallistui Kivimaan ja Mukkulan
koulujen 1. - 9. luokan oppilaille sekä heidän
vanhemmilleen suunnatuille harrastemessuille
tiistaina 21.9. Konservatorion osastolla esiteltiin vaskisoittimia ja erityisesti pasuunaa, josta
messuvieraille kertomassa oli pasuunansoiton
opettajamme Saara Kitunen.
Konserttitalon omistavan Musiikkiopiston omakotisäätiön hallitus valitsi uudeksi ravintolapalveluiden tuottajaksi konserttitalolle LeppWall
Oy:n, jonka ravintoloitsijoina toimivat Irene
Konservatorion avoimien ovien päivä järjestettiin 9. huhtikuuta. Soittoharrastuksesta kiinnostuneet lapset vanhempineen toivotettiin
tervetulleiksi musiikilliseen teemapäivään Junioripuhallinorkesterin ja Tähtijouset-orkesterin
puolituntisella konsertilla, jonka jälkeen opetustiloissa oli mahdollisuus tutustua kaikkiin valikoimissamme oleviin instrumentteihin. Lapset
Kymmenisen vuotta Lahden konservatoriolla
toiminut lounaskahvila Melodia sulki ovensa
tammikuussa, kun sen ylläpitäjän Diakonialaitos Lahden omien ravintolatilojen laajennus
valmistui konservatorion naapurissa.
saivat soitinretkelle mukaan tapahtumapassit,
joihin kerättiin tarroja. Ennakkoilmoittautumisia
toukokuun pääsykokeisiin otettiin vastaan salin
aulassa.
Leena Siniranta-Ollberg ja nokkahuilusta innostunut
pikkumies.
Koko perheen tapahtumalauantai
Irrottelua rytmimusiikkiluokassa Tapahtumalauantaina
30
Mestarikursseja
Eero Heinosen mestarikurssit
Kilpailun palkitut olivat:
Working Musician 2 -viikkoon
Professori Eero Heinosen mestarikurssit
konservatorion pianisteille pidettiin 5.11.2010
ja 2.5.2011. Lisäksi heti lukuvuoden alkaessa,
2.–10.8.2010, järjestettiin kolmannen kerran
avoin mestarikurssi yhteistyössä Lahden
kansanopiston kanssa.
Sarja 3
1999 tai myöhemmin syntyneet, 9 osallistujaa
kuuluneet mestarikurssit ja
työpajat:
Adrian Buzac:
oboensoiton mestarikurssi 28.9.
Kari Karjalainen:
luento intonaatiosta 30.9.
Juha Keikkonen:
työpaja saksofonikvartetille 1.10.
Kermo Koit:
säveltapailukurssi 30.9.
Faristamo Leis:
ryhmäimprovisoinnin työpaja 28.9. ja 1.10.
Peeter Malkov:
huilunsoiton mestarikurssi 28. ja 30.9.
Fabian Müller:
saksofoninsoiton mestarikurssi 28.9.
Lauri Sepp:
saksofoninsoiton mestarikurssi 30.9.
2.–10.8.2010, 5.11.2010 JA 2.5.2011
Ritva Koistisen mestarikurssi
3.2.2011
Ritva Koistinen piti konservatoriolla kanteleensoiton mestarikurssin. Aktiivioppilaina kurssille
osallistuivat Laura Linkola, Elli-Noora Suokas,
Emma Vähätalo, Roni Tuomivirta ja EmmaSofia Anttalainen.
Kilpailuja
Sally Westerdahl -pianokilpailu
Lahden konservatorion perinteikäs Sally Westerdahl -pianokilpailu talon omille piano-oppilaille pidettiin Felix Krohn -salissa 27.11.2010.
Järjestyksessä 27. kilpailun tuomareina toimivat
pianistit Seppo Salovius ja Jussi Siirala. Osallistujia tämänkertainen kilpailu keräsi yhteensä
16. Lahden konservatorion puolesta kilpailua
isännöi pianokollegion puheenjohtaja Ilkka
Sivonen.
Olli Mustosen mestarikurssi
Jaettu 1. palkinto, á 100 €:
• Minttu Heikkinen
(op. Minna Kivilä)
• Sami Keski-Saari (op. Tanja Muukka)
• Hanna Wang
(op. Tanja Muukka)
Tunnustuspalkinnot, á 50 €:
• Sami Kaskela
(op. Rauno Jussila)
• Sara Niittyviita
(op. Olli Taavitsainen)
• Tuukka Sauramäki (op. Rauno Jussila)
Sarja 2
1995 – 1998 syntyneet, 5 osallistujaa
1. palkinto, 200 €:
• Iida Niemi
Olli Mustonen piti konservatoriomme omille
oppilaille pianonsoiton mestarikurssin Felix
Krohn –salissa tiistaina 2.11.
(op. Tanja Muukka)
2. palkinto, 150 €:
• Milla-Maria Hulkko (op. Peter Lönnqvist)
jaettu 3. palkinto, á 75 €:
• Roosa Heikkinen (op. Minna Kivilä)
• Daniel Okas
(op. Peter Lönnqvist)
Sami Keski-Saari kuuntelee mitä Seppo Saloviuksella
on sanottavana päivän suorituksesta
Sarja 1
vaativin sarja, ei ikärajaa, 2 osallistujaa
1. palkinto, 250 €:
• Nikita Naberukhin
2.11.2010
Sarja 3:n palkitut onniteltavina
(op. Olli Taavitsainen)
Tim Buzbeen mestarikurssi
16.–17.11.2010
Teksasilainen tuubaguru Tim ”Buzz” Buzbee
piti konservatorion tuuba- ja baritoniluokille
mestarikurssin ja luentoja.
Ilkka Sivonen, Jussi Siirala ja Seppo Salovius
31
Iida Niemi vastaanottamassa 1. palkintoa
32
Harmonikkakilpailuja
Melartin-kamarimusiikkikilpailu
Kansainvälinen kantelekilpailu
Itä-Hämeen harmonikkakilpailut
pidettiin Heinolassa 26.3. Jerzy Zywuszczakin
oppilaat menestyivät jälleen loistavasti, tässä
tuloksia:
Lahden konservatorion Trio Sereno voitti
ensimmäisen palkinnon Savonlinnassa 12. 14.11.2010 pidetyssä kansallisessa Melartinkamarimusiikkikilpailussa.
2004 tai myöhemmin syntyneet:
I Rosa Niittyviita
II Loviisa Seppälä
III Taavi Volanen
Serenossa soittivat Sanni Saarinen, viulu (10
v.), Viola Uotila, sello (13 v.) ja Anton Uotila,
piano (13 v.). Serenolaiset olivat selvästi sarjansa nuorimmat osanottajat, kilpakumppaneiden ollessa keskimäärin 18-vuotiaita.
Suomen kanteleliiton järjestämä kansainvälinen
kantelekilpailu ja -tapahtuma pidettiin SibeliusAkatemiassa Helsingissä 27. - 29.5.2011. Kilpailuun oli ilmoittautunut yhteensä 117 kanteleen
harrastajaa ja ammattilaista Suomesta, Latviasta, Virosta, Venäjältä ja Japanista. Lahden
konservatorion oppilaista palkintosijoille ylsivät
seuraavat soittajat:
2001 – 2003 syntyneet
I Sara Niittyviita
II Elina Napari
1998 – 2000 syntyneet
III Hanna-Maija Lehmonen
1994 – 1997 syntyneet
II Hadassa Hovestadt
Minä soitan harmonikkaa
valtakunnallinen harmonikkakilpailu
Ikaalisissa 1.–3.4.:
6-vuotiaiden sarjassa Rosa Niittyviita saavutti
jaetun 1. sijan ja 10-vuotiaiden sarjassa Sara
Niittyviita jaetun 2. sijan. Kilpailussa oli kaikkiaan 120 osallistujaa, ja sarjat olivat noin 30
kilpailijan kokoisia.
Hopeisen Harmonikan finaali
Jerzy Zywuszczakin oppilas Sara Niittyviita
pääsi Hopeinen Harmonikka 2011 -kilpailun
29.6. Ikaalisissa pidettyyn finaaliin.
Harmonikansoittajat alhaalta ylös:
Elina Napari, Loviisa Seppälä, Kati Raiski ja Elli Salovaara
33
Trio-sarjassa osanottajayhtyeitä oli 14. Soiton
korkea taso suhteessa soittajien ikään herätti
ihastusta ja ihmetystä. Suorituksen arvoa
nostaa lisäksi se, että Trio Sereno voitti myös
koko tapahtuman parhaasta Melartin-esityksestä myönnettävän erikoispalkinnon, 500
€. Trio Serenoa valmentaa Janne Saarinen.
Sannin viulunsoitonopettajana toimii Pertti
Sutinen, Violaa opettaa sellisti-isä Tomi Uotila
ja Antonin pianonsoitonopettajana toimii Tanja
Muukka.
Myös Lahden konservatorion saksofonikvartetti
Feria Quartet menestyi kilpailussa erinomaisesti sijoittuen omassa sarjassaan SibeliusAkatemian yhtyeen jälkeen toiseksi.
10–12 -vuotiaitten sarja 1. sija Neea Nieminen
13–15 -vuotiaitten taidemusiikin sarja 1. sija Emma Vähätalo
13–15 -vuotiaitten kansanmusiikin sarja 1. sija Viola Uotila
13–15 -vuotiaitten muun musiikin sarja
2. sija Viola Uotila
13–15 -vuotiaitten taidelinjasarja
3. sija Viola Uotila
Erityismaininta persoonallisesta ja rohkeasta
soitosta Henna Määttänen
Kvartetissa soittivat Joona Hotti, sopraanosaksofoni, Perttu Nurkka, alttosaksofoni, Lauri
Juvela, tenorisaksofoni ja Tuija Tuominen,
baritonisaksofoni. Kaikki neljä ovat Hannu Lehtosen oppilaita, ja kvartettina heitä valmensi
Kari Karjalainen.
Emma Vähätalo
34
Stipendit 2011
Tilastotietoja ja talouslukuja
Keväällä 2011 stipendejä jaettiin yhteensä 1.250 € edestä. Summa koostui LC Lahti Vellamoiden
400 € ja Teknoware Oy:n 850 € lahjoituksesta. Lisäksi Balbexin maahantuoja Komppi­sorvaamo Ay
lahjoitti 10 paria rumpukapuloita arvoltaan 100 €.
Soitinjakauma pääaineisen instrumentin mukaan osastoittain eriteltynä
Lyhenteiden selitykset sivulla 36.
Stipendiehdokkaita nimettäessä opettajien toivottiin kiinnittävän huomiota hyvän pääaineen opintomenestyksen lisäksi aktiivisuuteen orkesteritoiminnassa ja musiikin perusteisiin osallistumisessa.
Myös teorianopettajat esittivät stipendejä omissa ryhmissään menestyneille oppilaille. Orkesterinjohtajat valitsivat Vuoden orkesterilaiset.
Piano
Aspelund, Niklas
Hulkko, Milla-Maria
Tuppurainen, Vilma
Heikkinen, Minttu
Kauppinen, Sara
Koski, Marlene
Laulainen, Amanda
Liimatainen, Saku
Niemi, Iida
Okas, Daniel
Taipale, Eedit
Jousisoittimet
Ahola-Huhta, Julius
Hulkko, Sanni
Nikkilä, Heidi-Anniina
Parikka, Solveig
Piri, Iiris
Pöntinen, Selma
Uotila, Viola
Piri, Fanni
Puupuhaltimet
Punkari, Milla
Huttu, Petra
Lehti, Tatu
Piipponen, Ronja
Ylöstalo, Laura
35
Vaskipuhaltimet
Laulu
Lyömäsoittimet
10 paria Balbexin rumpukapuloita:
Piipponen, Jerry
Rytmimusiikki
Holopainen, Aleksi
Laitinen, Aku
Marttila, Mikko
Pälli, Ilari
Kitara
Siilin, Miska
Kosola, Lotta
Kantele
Tykkyläinen, Pinja
Vähätalo, Emma
Petäjä, Jenny
Rahikkala, Susanna
Kosola, Lotta
Perkiö, Pekka
Aspinen, Elina (laulu)
Häkkinen, Johannes (kitara)
Loikkanen, Simo (basso)
Muje, Antti (rummut)
Musiikin perusteet
Hagelin, Helmi
Häkkinen, Johannes
Karjalainen, Juhana
Rinkinen, Mikko
Uotila, Viola
Volotinen, Minja
Talouslukuja
Harmonikka
Jäntti, Eetu
Meriläinen, Hanna
Pöyry, Nelli
* Artjärvi, Hartola, Hollola, Hämeenkoski,
Iitti, Kärkölä, Nastola, Orimattila, Padasjoki
36
Opettajat,
Harmonikka
Zywuszczak Jerzy
PT
oppilaat ja opiskelijat
solistisen pääaineen
Eidstø Einar
MPT
Gazdag Aïkos AIK
mukaan 1.6.2011
Hollo Helmi
MPT
Hovestadt Hadassa
AIK
PT päätoiminen opettaja
Häkkänen Otso
MPT
ST sivutoiminen opettaja
Hämäläinen Anna
SVR
osastot:
Joki Tommi
MPT
AIK aikuisosasto
Jäntti Eetu
MOT
AMN aikuisten ammat. näyttötutkinto
Kaufmann Samuli
AIK
AMP musiikkialan ammat.perustutkinto
Kivistö Aura
MPT
AVO avoin osasto
Kuusisto Julia
MPT
MOT musiikkiopistotaso
Kärkkäinen Otto
MPT
MPT musiikkiopiston perustaso
Lehmonen Hanna-MaijaMPT
MUT musiikkiteatteri
MOT
MVR musiikkiopiston perust. valintaryhmä Meriläinen Hanna
Napari Elina
MPT
OSK oppisopimuskoulutus
Niittyviita Rosa
MPT
RMK rytmimusiikkikoulutus
Niittyviita Sara
MPT
SVR soitinvalmennusryhmä
Päärnilä Julia
SVR
Pöyry Nelli
MPT
Alttoviulu
Pöysä Maria
SVR
Airas Anu
ST
Raiski Kati
MPT
Palola Juhani
PT
Rehn Simo
AIK
Salminen-Mäkelä Teija ST s. 2010
Reijonen Aksel
SVR
Salovaara Elli
MPT
Kataisto Maiju
AMP
Seppälä Loviisa
SVR
Kovalenko Filip
MPT
Sutinen Aino
AIK
Lehto Veera
AIK
Sutinen Alina
MPT
Lång Isa
MPT
Vesanoro Aada
SVR
Muiluvuori Aleksanteri MPT
Viinikainen Anni
AMP
Volanen Taavi
SVR
Baritonitorvi
Volanen Venla
MPT
Salmela Juha
PT
Zeus Jan
MPT
Juvela Anssi
AMP
Huilu
Kalliomäki Oskari MPT
Kakko Merja
PT
Makkonen Elias
MPT
Pitkänen Ainokaisa
PT
Nikkanen Nelli
AMP
Risberg Terhi-Iris
PT
Pakkanen Otto
MPT
Rosenlund Henry
MPT
Baski Saula
MPT
Virtanen Valtteri
MPT
Haapanen Rebekka
MPT
Hakomäki Jemina
MPT
Fagotti
Hiljanen Sara
MPT
Vartio Essi
ST
Kaarna Justiina
MPT
Karisto Katariina
MPT
Sutinen Paavo
MPT
Kekkonen Joanna
MPT
Varpula Otto
MPT
Lahtinen Hanna
MPT
Laitinen Sointu
MPT
Lemettinen Ariela
AIK
Luukkonen Juuli
MPT
Mesiniemi Janika
MPT
37
Munter Maija
Myllymäki Linnea
Niemi Matilda
Nietosvuori Helmi
Olkkola Eveliina
Pennanen Fanni
Piipponen Ronja
Puhakka Janina
Pulkka-Stone Saana
Punkari Milla
Pylkkö Kirsi
Pöyry Salli
Reijonen Anni
Riekkinen Niina
Salmela Anni
Salovaara Laura
Uosukainen Rosa
Varjos Elma
Veijalainen Eveliina
Vesasto Santtu
Vihavainen Marika
Ylöstalo Laura
AMP
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MOT
MPT
MPT
AMP
AVO
MOT
MPT
AVO
AVO
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
AVO
MOT
Kansanmusiikki
Alviola Anu PT
ei pääaineisia oppilaita
Kantele
Alviola Anu
PT
Laiho Noora
ST (sij., s. 2010)
Minkkinen Mirva
PT
Uotila Marianne
PT
Vartiainen Jenni
ST (sij.)
Anttalainen Emma-SofiaMPT
Halme Minttu
MPT
Hartikainen Sofia
MPT
Huotari Sara
MPT
Hämäläinen Aino
MPT
Janhunen Veera
MPT
Kakko Rosa
MPT
Leppäkynnäs Sara-Linn MPT
Linkola Laura
AMP
Loipponen Tiitta
MOT
Malaska Tiina
MPT
Malin Tiina
AIK
Manninen Aino
MPT
Marjamaa Mona
MPT
Missonen Sanni
MPT
Mänty Ria
MPT
Määttänen Henna
MPT
Nieminen Neea
MPT
Rinkinen Veera
AMP
Roslund Mia
Ruohonen Pinja
Sirén Aada
Suhonen Julianne
Suokas Elli-Noora
Tonteri Susanna
Tuomivirta Roni
Tykkyläinen Pinja
Tykkyläinen Rosa
Uotila Viola
Vehola Annika
Vihavainen Annika
Vähätalo Emma
Kitara
AIK
MPT
MPT
MPT
MOT
AIK
MOT
MPT
AMP
MOT
MPT
MPT
MPT
Johansson Juha
PT
Klemola Saija
PT
Heino Tuukka
MPT
Herranen Miisa
MPT
Huovinen Sofia
MPT
Huovinen Viivi
MPT
Häkkinen Johannes
MPT
Juhola Matias
MPT
Klemetti Lotta
MOT
Kopo Sakari
MOT
Kosola Lotta AIK
Kunnas Kari
MPT
Kuosmanen Kim
AVO
Laulainen Joonatan
MPT
Leppänen Eevi
MPT
Lohtari Lasse
AIK
Mäkelä Emmi
MPT
Mönkäre Otso
MPT
Ojala Otto
MPT
Okas Sebastian
MPT
Orpana Juho
MPT
Pereira-Lopes Loyanne AVO
Puhakka Otto
MPT
Reponen Paolo
MPT
Reponen Roosa
MPT
Rössi Otto
MPT
Salovaara Elias
MPT
Saraluoto Lasse MPT
Siilin Miska
AMP
Sinelampi Vili
MPT
Steensen Sigune
MPT
Suominen Aleksi
MPT
Tamminen Tatu
AMP
Vaittinen Tara
MPT
Viitanen Emmi-Leena MPT
Virtanen Aaron
MPT
Voutilainen Otto
MPT
Klarinetti
Lehtonen Pirjo
Saarinen Tiina
Aaltonen Juho-Pietari
Huovinen Siiri
Ifill Miro Järvinen Emma
Karjalainen Juhana
Kilponen Maija
Kuusisto Simon
Lehti Tatu
Lemola Tuomas
Lind Anne
Lipponen Camilla
Marjamäki Lauri
Pöntinen Jenni
Selin Ada
Silventoinen Marika
Sommarberg Laura
Tarvainen Ella
Tikkala Lotta
Vehola Marika
Winstén Artturi
Kontrabasso
Rinta-Rahko Anna
Aaltonen Ida
Forstedt Carla
Koponen Valtteri
Paaso Siru
Saarinen Jasmiina
Käyrätorvi
Keski-Saari Heikki
Ertl Viljami
Holopainen Aleksi
Hongisto Ilkka Hätönen Mikko
Jaakkola Jussi
Judin Simo
Kovalenko Henrik
Larvus Eero
Lääveri Luka
Muiluvuori Minna
Oivamäki Jenni
Paldanius Sara
Pentsinen Visa-Olli
Salmén Emmi
Ulmala Veikko
PT
PT
MPT
MPT
MPT
MPT
AMP
MPT
MPT
MPT
MPT
AVO
MPT
AVO
MPT
MPT
MPT
MPT
MOT
MPT
MPT
AMP
ST
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
PT
MPT
MPT
AIK
MPT
MPT
MPT
MPT
AMP
MPT
MPT
AIK
AIK
MPT
MPT
MPT
Ulmala Venla
Verkkapuro Roope
Virolainen Jukka
MPT
MPT
MPT
Laulu
Groundstroem Anna-ClaraST
Harjukoski Erika
PT
Kinnunen Diana
PT
Saarman Risto
PT
Autelo Mira
MPT
Beirad Karolina
MPT
Duncker Outi AIK
Eerola Sauli AIK
Fagerholm Esa
AMN
Hallikainen Tuomas
AMP
Hautaniemi Katja
AVO
Heikkinen Kaarina
AIK
Hiironen Iina AMP
Hovila Leeni-Maria AMP
Huang Xin AIK
Junttila Miia
MPT
Juvonen Heini
MPT
Kallio Kaisa
AIK
Kannas Milja AMP
Karjalainen Matleena AIK
Kirjonen Arla
MPT
Koivunen Minttu
MPT
Korkkanen Janita
SVR
Korpela Jorma
AVO
Korpinen Jannamari AIK
Kuhanen Peeta AIK
Körkkö Matti
MPT
Lapinoja Antti AIK
Leppänen Outi AMN
Lesonen Johanna
AMP
Levola Päivi
AIK
Liski Petri
AIK
Malaska Paula
AVO
Mannelin Krista
MPT
Mäkinen Sofia
MPT
Mölsä Tero
AVO
Nieminen Emmi
AIK
Niemitalo Anja
AVO
Nyholm Aleksi
AIK
Pentsinen Sampsa
MPT
Penttinen Meri
MPT
Perkiö Pekka
MPT
Petäjä Jenny
AMP
Polvi Katariina MPT
Pulkkinen Rosa
MPT
RahikkalasusannaAIK
Rehn Emilia
MPT
38
Reijomaa Lasse
AVO
Rekola Mauri
AVO
Saastamoinen Varpu AVO
Salmi Trina
MPT
Salminen Tiia
AMP
Samblik Peeter
AIK
Schavikin-Myllylä PauliinaAIK
Säkkinen Mikko
AIK
Säkkinen Tuomo
AIK
Toikka Pirjo
AVO
Tolonen Mikko
AIK
Torppala Anu
AIK
Turunen Matti
AVO
Ukkonen Markku
AVO
Waris Edurne
SVR
Varjos Katja
AIK
Vesalainen Joonas
MPT
Vilkuna Siru
AMP
Voutilainen Niina
AIK
Väisänen Eija-Mariia AVO
Ylä-Mononen Seppo AVO
Lausunta
Nisula Marja-Liisa
ST
ei pääaineisia oppilaita
Lyömäsoittimet
Lius Lari
Manninen Timo
Tervonen Sami
Arola Samuel
Aronen Joni
Harjukoski Veeti
Helin Joel
Hilden Eemeli Hirvikangas Anton
Hulkko Aleksanteri
Hämäläinen Pali Jauhiainen Teemu
Kiiskinen Aleksi
Kiiskinen Eemi
Kiiskinen Pietari
Kuusisto Jesse
Laitinen Jussi
Laitinen Onni
Lanki Sofia Lehtonen Olli Leppänen Daniel
Lidsle Casper
Martikainen Konsta
Mälkiä Eemeli
Mäyrä Joonas
39
ST
ST
PT
MPT
SVR
MPT
MPT
AIK
MPT
MPT
MPT
SVR
SVR
MOT
SVR
MOT
SVR
MPT
MPT
AIK
SVR
MPT
MPT
MPT
AIK
Niemi Ilmari
Oravala Jere
Pennanen Henrikki
Piipponen Jerry
Pussinen Aleksi
Rantasalo Roope
Reentie Kalevi
Rossi Toni
Salmela Leo
Salmivaara Simo
Soini Pauli
Virtanen Valtteri
MPT
MPT
MPT
AMP
SVR
SVR
MPT
MPT
MPT
SVR
MPT
SVR
Musiikkiteatteri
Numminen Jyri
Poikolainen Satu Halinen Suvi
Simojoki Henna
Buonocore Monica
Happonen Kiia
Hyytiäinen Laura
Karjalainen Lotta
Kolsi Nelli
Leppänen Nea
Lestinen Evita
Manninen Oona
Miettinen Anna
Nikula Saara
Peuhu Senna
Raittinen Alli
Ruotanen Charlotta
Seppänen Julia
Tiitinen Sofia
Tonteri Saku-Petteri
Siniranta-Ollberg Leena PT
Andersson Iiris
MPT
Hietanen Ada
MPT
Jaakkola Hannielina MPT
Peltonen Pinja
MPT
Puranen Iisak
MPT
Puranen Olga
MPT
Rentsch Elias
MOT
Toura Lauri
MPT
Vehniäinen Tuomas
MPT
Vähä-Antila Viivi
MPT
tanssi, ST s. 2010 Oboe
laulu, PT
Leppänen Pirjo
näytteleminen, PT tanssi ST k. 2011 Bergius Loviisa
Kellokumpu Liisa
MUT
Laitinen Sisko
MUT
Salo Joonas
MUT
Sievänen Mia
MUT
MUT
Pasuuna
MUT
Fagerholm Esa
MUT
Kitunen Saara
MUT
MUT
Haapamäki Konsta
MUT
Hussi Natalie
MUT
Mäkitalo Aaro
MUT
Pakkanen Eeli
MUT
Palomäki Olli
MUT
Pitkäsalo Aapo
MUT
Rastas Jenni
MUT
Ryökäs Elias
Musiikin perusteet
Jaakkola Inkeri
Lampinen Tiina
Leppänen Outi
Pohjola Milla
Härkönen Maarit
Jalonen Aino
Joensivu Tuija
Lahti Pertti
Vanhala Heidi
Vanhala Markus
Nokkahuilu
PT
PT
PT
ST
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
Piano
Greus Marjatta
Jussila Rauno
Järvi Mari
Järvilehto Tarmo
Kauppi Jaana
Kivilä Minna
Laaksonen Johanna
Liimatainen Maarit
Lönnqvist Peter
Mali Tuomas
Muukka Tanja
Silvasti Anu
Sivonen Ilkka
Taavitsainen Olli
ST
MPT
AIK
MPT
AMP
MPT
PT, toimivap.
PT (sij.)
MPT
MPT
MPT
MPT
OSK
MOT
MPT
MPT
PT
ST
PT
PT
ST (sij.)
PT
ST (sij.)
PT
PT
PT toimivap.
PT
ST
PT
PT
Aalto Roosa-Maria
MPT
Ahmas Ella
MPT
Ahmas Maria
MPT
Ahola-Huhta Nikolai
MPT
Alanen Jaakko
MOT
Antikainen Emilia
MPT
Aspelund Niklas
MPT
Basboga Berfin
MPT
Baski Nahawand
AIK
Bister Sofia
MPT
Davodovskaja Regina MPT
Drogovoz Ivan
MPT
Englund Teija
AMP
Forssell Aaro
MPT
Färlin Annu-Maria
AIK
Grönqvist Maija
AIK
Hagelin Lotta
MPT
Halm Nanja
MPT
Halm Nate
MPT
Halme Emmi
MPT
Heikkilä Saimi
MPT
Heikkilä Satu
MPT
Heikkinen Lilja
MPT
Heikkinen Minttu
MPT
Heikkinen Roosa
MPT
Heiman Damian
MPT
Heino Toni MPT
Helenius Aaro
MPT
Herrala Anniina
AIK
Hiltunen Nicola
MPT
Hirvonen Senja
MPT
Hoviniemi Angelica
MPT
Hulkko Milla-Maria
MOT
Huotari Anna
MPT
Ibrahim Lona
MPT
Ivanov Loren
MPT
Jaakkola Anna
MPT
Junna Helmi
MPT
Junnikkala Niilo
MOT
Kaarna Aliina
MPT
Kaipainen Sonja
MPT
Kakko Jenni
MPT
Kallio Viivi-Olivia
MPT
Kallioinen Kea
MPT
Kalliokoski Anna-Reetta MPT
Kalliokoski Kaisa-Elina AIK
Karisto Hannes
MPT
Karppanen Minna
MOT
Kaskela Sami
MPT
Kauhanen Elina
MPT
Kauhanen Johanna
MPT
Kauppinen Sara
MPT
Kemppi Elias
MPT
Keski-Saari Sami
Ketola Antti
Kiljala Minorka
Kokko Anni
Kokkonen Kira
Kommeri Riina
Koponen Lumi
Kopra Oskar
Kopra Princess
Korhonen Rosa-Maria
Korkalainen Anniina
Korkkinen Anna-Karen
Korkkinen Sofia
Korpela Mikko
Kortelainen Sara
Koskelainen Helmi
Koskenheimo Anna
Koski Marlene
Koski Vesa
Koskinen Joonas
Koskinen Julia
Kuortti Silja
Kurvinen Krista
Kurvinen Matilda
Kyllönen Pamela
Kytökorpi Casimir
Laamanen Crista
Laatunen Petrina
Lahtinen Helen
Laine Sanni
Laine Viljami
Lallo Iina
Lampinen Aino
Lampinen Miska
Latvala Hilda
Latvala Iina
Laulainen Amanda
Laulainen Ida
Launiemi Reetta
Lehmonen Rita-Maria
Lehtinen Inna
Lehtonen Otto
Liimatainen Saku
Liinamaa Leevi
Lipponen Albert
Liski Otava
Loipponen Annabella
Lovikka Sami
Ma Xiao
Makkula Aino-Maija
Marjamaa Enni
Martikainen Kaisa
Mesiä Meeri
MPT
AVO
MPT
MPT
MPT
AVO
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
AIK
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
AIK
AIK
MPT
MPT
MPT
AIK
MPT
AVO
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MOT
MPT
AVO
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
AMP
AIK
MPT
MPT
MPT
MPT
Miettinen Elias
Moilanen Jonna
Musakka Milana
Mälkiä Peppi
Naberukhin Nikita
Niemi Anna-Rosa
Niemi Iida
Nissinen Milla
Nokelainen Saara
Nummela Rosa
Nuurtamo Esa
Okas Daniel
Okas Paul Paavilainen Emilia
Perjo Liisa
Pitkänen Eeva
Polkutie Elsa
Pulkkinen Minna
Pulli Petra
Purho Liia
Puttonen Ilo-Alvari
Pöntinen Saimi
Qvick Aino
Raitala Vilja
Raivio Sanna
Rauhanlaakso Mirette Riipinen Emmi
Rytkönen Aino
Ryökäs Pauliina
Räihä Katariina
Rönkä Rose
Salmela Alma
Salmela Lumi
Salo Saara
Salomaa Essi
Salonen Laura-Lotta
Salonen Selma
Sauramäki Tuukka
Savolainen Aliisa
Sharifpour Bahre
Silina Alisa
Simolin Mona
Sindonen Katja
Suokas Venla
Suontama Roosa
Taipale Eedit
Tallbäck Iris
Tervamo Netta Tilk Margaret
Timoskainen Robert
Torvinen Emilia
Tuominen Disa
Tuppurainen Vilma
MOT
AIK
MPT
MPT
AMP
AIK
MOT
AMP
MPT
AVO
MOT
MPT
MPT
MPT
AVO
MPT
MPT
AMP
MPT
MPT
MPT
MOT
MOT
MPT
AIK
AIK
MPT
MPT
MPT
AIK
MPT
MPT
MPT
MOT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
AIK
MPT
AIK
MPT
40
Uotila Anton
Valkonen Milla
Wang Hanna
Vataja Joonas
Venesmaa Julia
Vesanen Kristiina
Vierimaa Anni
Vierimaa Tero
Viinikainen Iida
Viljamaa Juuso
Viljanen Nea
Virta Vera
Virtanen Akseli
Viuhko Oona
Wolff Alexander
Vähätalo Patrik
Väisänen Pauliina
Väätäjä Sanni
MOT
MPT
MPT
MPT
MOT
AIK
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
AIK
MPT
MPT
MPT
MPT
Piano, vapaa säestys
Kiiski Jarkko
Taavitsainen Olli
Helin Keren
Järvinen Anna
Kaislavuo Jasmin
Lehtonen Lauri
Rinkinen Mikko
Rokka Oona
Stucki Isa
Valkonen Hanna
Rytmimusiikki
Uusivirta Pauliina
Leino Pasi
Parikka Esa
Räisänen Ilkka
Vuorinen Leevi
Lyömäsoittimet:
Muje Antti
Saharinen Jere
Silvenius Aleksi
Tarmio Eero
Popjazz-laulu:
Aspinen Elina
Junna Aino
Kaiponen Nelly
Peltonen Emilia
Rajaranta Kiia
41
ST
PT
MPT
AIK
AIK
AMP
MPT
MPT
MPT
AVO
Sähköbasso:
Autio Elina
Kuoppa Arttu
Loikkanen Simo
Pelkonen Janne
Siilin Kasper
Stucki Walter
Tevajärvi Teivas
Sähkökitara:
Knuuttila Saku
Louko Joni
Multas Karoliina
Nieminen Antti-Juho
Rantanen Joonas
Saksofoni
Lehtonen Hannu
Vilmi Laura
Aho Hermanni
Forsell Janni
Hotti Joona
Huttu Ada-Alexandra
Huttu Petra
Hämäläinen Wili
Juvela Lauri
Kuisma Mari
Lehti Tuomo
Nurkka Perttu
Pulkkinen Martti
Pykälä Esa
Saarinen Tiina
Sakki Marko
popjazzlaulu ST
sähköbasso,
mus .perusteet ST Sello
lyömäsoittimet ST Paavola Jouko
Pekkarinen Heikki
sähkökitara ST
sähkökitara ST (sij.) Uotila Tomi
Ahmas Juho
Forstedt Nella
RMK
Greed Teija
RMK
Hagelin Helmi
RMK
Hammaren Linda
RMK
Huvila Mikko
Huvila Rafael
Häggkvist Emma
RMK
Ikonen Eeva-Kaarina
RMK
Kilponen Verneri
RMK
Kulmala Tea
RMK
Lehto Saara
RMK
Lempinen Pinja
RMK
RMK
RMK
RMK
RMK
RMK
RMK
RMK
RMK
RMK
RMK
RMK
PT
PT
MPT
MPT
AMP
MPT
MPT
MPT
AMP
MPT
MPT
AMP
AVO
AVO
AMN
AIK
ST
PT
PT
MPT
MPT
AVO
MPT
MPT
AVO
AVO
AIK
AMP
MPT
AIK
MPT
MPT
Lepola Emilia
Liimatainen Niko
Lindfors Helmi
Loponen Veera
Miranda Jari
Moisio Elina
Niemi Nadja
Oksman Matilda
Paakkonen Olli-Pekka
Pelkonen Reetta
Pilpola Sannamari
Piri Iiris
Puhakka Elise
Roininen Elina
Sainio Helena
Salakka Ursula
Salonen Tuomas
Savander Viviána
Schweyher Mateus
Skinnari Emilia
Surkka Veera
Taipale Amanda
Tilk Elisabeth
Torvelainen Venla
Tykkyläinen Minttu
Valaja Liida
Volotinen Minja
Trumpetti
Karjalainen Kari
Nietula Tomi
Andersson Jaakko
Frisk Jani
Heroja Arttu
Heroja Lauri
Horkka Juho
Huttu Joona
Kaufmann Benjamin
Koski Kaapo
Laitinen Aku
Lappalainen Eemeli
Makkonen Julius
Mazanikov Ivan
Pakkanen Aada
Paloneva Milja
Pelkonen Leevi
Pälli Ilari
Saarola Valtteri
Tiainen Juan
Tuominen Otso
Virtanen Eemeli
Volotinen Eemi
MPT
MPT
MPT
MPT
AIK
AVO
MPT
AVO
AMP
AIK
MOT
MPT
MPT
AMP
MPT
MPT
MOT
AIK
AIK
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MOT
PT
ST
MPT
MPT
MPT
MPT
AMP
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
AMP
AMP
MPT
MPT
MPT
MPT
Tuuba
Salmela Juha
Hukkanen Kalle
Luoma Tiia
Marttila Mikko
Meriläinen Mikko
Rautiainen Aleksi
Saarola Elmeri
Sadeharju Sanna
Starckjohann Niklas
Valo Samppa
PT
MPT
AMP
AMP
AMP
MPT
MPT
AMP
MPT
MPT
Viulu
Hallantie Ulla-Maija
ST
Hilanko Sirkku
PT
Järvelä Minna
PT (vanh.loma)
Järvi Miina
ST (sij.)
Keski-Saari Merja
PT
Linkola Seppo
ST
Palola Juhani
PT
Räisänen Viola
ST (sij.)
Saarinen Janne
PT
Sutinen Pertti
ST
Ahola-Huhta Emilia
MPT
Ahola-Huhta Julius
MPT
Al-Khatib Amal
MPT
Al-Khatib Sofia
AIK
Anttila Maiju
MPT
Arponen Matleena
AVO
Baski Lurin
MPT
Baski Narin
MPT
Bister Larissa
MOT
Bister Sakari
MPT
Flores Diandra
AMP
Forssell Anna
MPT
Forstedt Wilma
MPT
Gazdag Eszter
MPT
Hagelin Anni
MPT
Hakulinen Johannes AMP
Heiskanen Sara
SVR
Helin Sirkku
AVO
Helistekangas HannamariAMP
Heuvel, van den Matilda MPT
Hirvikangas Eevi
MPT
Hulkko Sanni
MPT
Jalonen Johanna
MPT
Juvonen Mira
MPT
Järvi Martin
AMP
Järvinen Roope
MPT
Kaakko Emma
MPT
Kaarna Lumi
MPT
Kapanen Karoliina
Kari Sonja
Kauko Tuomas
Keränen Katariina
Keski-Saari Sara
Kilponen Peppi
Kilponen Viivimaria
Kinnunen Silja
Knuuttila Reetta
Kortelainen Julia
Kovanen Ellinoora
Kurjonen Ada
Lappalainen Oona
Lehtinen Elsa
Leppänen Hanna
Lojander Maiju
Loponen Saara
Luostarinen Justiina
Marjamäki Helka
Marjamäki Veikko
Mutanen Hilma
Mäntyoja Sanni
Niinimäki Sara
Nikkilä Heidi-Anniina
Oksman Essi
Ollikainen Jenna Ollikainen Jenni
Ollikainen Joona
Paavilainen Matias
Parikka Solveig
Pelkonen Lilja
Pilpola Henriikka
Pirbal Ava
Piri Fanni
Puhakka Marleena
Puhakka Samuel Pöllänen Laura
Pöntinen Selma
Pöyry Juliana
Rehn Ulriikka
Rentsch Tabea
Rönkkönen Leevi
Rönkkönen Rebekka
Saarinen Jatta
Saarinen Sanni
Sainio Jaakko
Salmela Amos
Salo Hanna
Salovaara Saara
Sandelin Aino
Seppänen Sara
Siitonen Elisa
Sinelampi Anni
MPT
MOT
MPT
MPT
MOT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
SVR
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
AVO
AVO
MPT
MPT
MPT
AMP
AMP
MPT
MPT
MPT
MPT
AMP
MPT
MOT
MPT
MPT
MPT
MPT
AIK
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
AMP
MPT
MPT
MOT
MPT
MPT
Sjögren Juuli
Skinnari Veera
Starckjohann Max
Suni Hanna Syväranta Saara
Taipale Essi
Terho Artur
Tilk Theresa
Tsokkinen Marju
Tuominen Ada
Tuominen Krista
Tuovinen Raita
Turunen Meeri
Vaara Emmi
Wessman Nea
Virolainen Aleksi
Virolainen Noora
Virtanen Aatu
Virtanen Heidi-Marja
Virtanen Piia-Sisko
Virtanen Salla
Vähätalo Henrik
MPT
MPT
SVR
MPT
AVO
MOT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MPT
MOT
SVR
MPT
MPT
MPT
MOT
AMP
MPT
MPT
Musiikkileikkikoulun
opettajat ja oppilaat
1.6.2011
PT päätoiminen opettaja
ST sivutoiminen opettaja
osastot:
MLKMusiikkileikkikoulu
MVRMusiikkivalmennusryhmä
SRISeniorimuskari
SVRSoitinvalmennusryhmä
Muskari
Hyytiäinen Maija
Koskela Heli
Teräväinen Minna
Pohjola Milla
Viitanen Hanna
Halinen Suvi
Aalto Jenny
Ahlfors Anna
Ahnger Saara-Maria
Ahonen Helena
Ahonen Jussi
Altingediz Miika
Anttalainen Evert
Arola Joona
Aspelund Aarne
Barker Lisa
PT (v.loma)
PT
ST
ST
PT
PT
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
SVR
MVR
MLK
42
Blomqvist Astrid
Elomaa Viivi
Emden, van Helmi
Ertl Valo
Eskelinen Venla
Forsell Iida
Gaasenbeek Annlinn
Gaasenbeek Céline
Grönholm Mira
Haahkola Oskar
Haimi Stefan
Halm Nandi
Harjamäki Sara
Harju Nooa
Hartikainen Seela
Hautakoski Joona
Hautaniemi Eevi
Hautaniemi Vilja
Heino Feetu Heino Fiia
Heinonen Elmo
Heinonen Onni
Hellsten Hilma
Helminen Atte
Helviö Alina
Helviö Nelli
Hertman Tuukka
Hietanen Emmi
Hirvonen Sisu
Holma Iina
Honkanen Martta
Honkanen Mikko
Honkanen Pekka
Huotari Santeri
Hurmalainen Juhani
Hurmalainen Mikaela
Huvila Matilda
Hytönen Oona
Hyvönen Siiri
Härkönen Elsa
Innanen Ella
Juhola Saga
Juvonen Otso
Jylhä-Ollila Hertta
Jylhä-Ollila Viena
Järvinen Siiri
Kaapu Elias
Kaarela Eemil
Kaarela Heta
Kaislaoja Konsta
Kaislaoja Sampsa
Kallinen Sohvi
Kallio Aleksi
43
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MVR
MLK
MLK
SVR
MVR
MLK
MLK
SVR
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MVR
MLK
MLK
SVR
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
SVR
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
SVR
MLK
Kalliovirta Katriina
MLK
Karimäki Eevi
MLK
Karimäki Kalle
MLK
Karvanen Alina
MVR
Karvanen Anita
MVR
Karvanen Maksim
MLK
Kaukanen Enni
MLK
Kaukiainen Nea
MVR
Kaukola Aapo
MLK
Kauppi Inka
MLK
Keränen Aatu
MLK
Kettunen Netta
MLK
Kinnunen Ukko
MLK
Kiuru Isla
MLK
Kivioja Santeri
MLK
Knaup Benjamin
MLK
Koistinen Julius
MLK
Koistinen Rasmus
MLK
Konttila Helmiina
MLK
Koponen Säde
MLK
Korpinen Miisa
MLK
Koskenniemi Viivi
MLK
Kuitunen Sofia
MLK
Kuokkanen Iita
MLK
Kutvonen Vilhelmiina MLK
Kuusi Ksenia
MLK
Kuusinen Kiia
MLK
Kähönen Jani MLK
Kämäräinen Enni
MLK
Laakkonen Ilmari MLK
Laakso Mikael
MVR
Laaksonen Pinja
MLK
Lajunen Jessica
MLK
Lasonpalo Lilja
MLK
Laukkanen Inka
MLK
Laukkanen Maisa
MLK
Launiainen Ada
MLK
Laurett-Souza Alexander MVR
Laurila Mimosa
MLK
Lehtinen Kaarlo
MLK
Lehtinen Lydia
MLK
Lehtinen Sofia
MLK
Lehtinen Tuomas
MLK
Lehtisuo Eetu
MLK
Lehtonen Atte
MLK
Lehtonen Henni
MLK
Lehtoranta Kasperi
SVR
Leivo Linnea MLK
Lempinen Lyyli
MLK
Leppänen Anni
MLK
Liimatainen Joonatan MLK
Lindroos Edvard
MLK
Lindroos Ingrid
MLK
Lindstam Vili
Linna Juliana
Liski Salama
Lojander Ville
Louko Kaius
Louko Nikolas
Luukkonen Helmi
Luukkonen Nooa
Läderberg Venla
Läderberg Vilja
Lönnqvist Lenni
Lönnqvist Leonna
Lönnqvist Luka
Malaska Lotta
Malinen Olivia
Malkki Kenny
Manninen Lilli
Markkanen Aino
Markkanen Tuomas
Martikainen Klaara
Masalin Sofia
Melkkala Markus
Melkkala Niklas
Meriläinen Arttu
Meriläinen Vilma
Milen Milja
Mustonen Liia
Mustonen Sinna
Muukka Armas
Muukka Kaarlo
Mäkelä Veera
Mäkeläinen Elli
Mäkeläinen Oskari
Mäki Onni
Mäkimattila Suvi
Mäkipää Jade
Neva Veera
Niemi Susanna
Nikander Isla
Nikula Saana
Niskanen Oliver
Niskanen Roope
Nummelin Joonatan
Nummelin Venla
Nuutinen Ella
Nyman Patrik
Nyman Roosa
Oikarinen Onni
Oja Enni
Paananen Mikael
Paavilainen Tuulia
Paloneva Heini
Parkkonen Enni
MLK
SVR
MLK
SVR
MLK
MLK
MLK
MLK
SVR
MLK
MLK
SVR
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MVR
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
SVR
MLK
Partanen Olivia
Parviainen Aapo
Patrakka Henri
Peltonen Oliver
Petäjämaa Arttu
Petäjämaa Iida
Punkari Antti
Rajakangas Elina
Rajakangas Janne Rantajärvi Adalia
Rantajärvi Adene
Rantanen Elli
Rautio Elle
Rautionaho Aaro
Rautionaho Auri
Rautsola Kerttu
Reijonen Aaron Reponen Arttu
Roitto Peppi
Roos Ada
Rouhiainen Stella
Rouvila Lumia
Ruohonen Selja
Ruotsalainen Talvikki
Rusila Enni
Rusila Oiva
Rönkä Robert
Saarenpää Juuso
Saarinen Kerkko
Salas Joel
Salmela Aino
Salmela Elviira
Salmi Ia-Aliina
Salminen Vertti
Sandelin Aslan
Sarapuu Siiri
Schroderus Mette
Selin Helena
Selonen Inkeri
Selonen Viljami
Seppälä Viivi
Sihvo Ilja
Siikanen Iina
Siira Vilma
Sipiläinen Anna
Starckjohann Joel
Sulkanen Aari
Suominen Paavo
Suominen Santeri
Taavitsainen Eemil
Taavitsainen Elmo
Talonen Iris
Tergujeff Kristiina
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
SVR
MLK
MLK
MLK
MVR
MLK
MLK
SVR
MLK
MLK
SVR
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
Tervonen Lyydia
Teräväinen Viktoria
Toivanen Aada
Torvinen Mikael
Tuisku Laura
Tuomi Miska
Tuuri Sara
Törmälä Niilo
Törölä Tanja
Töyrälä Viivi
Ukkonen Sara
Urpala Kalle
Vasarainen Milka
Veikkolainen Eero
Veltheim Fanni
Vento Jonni
Vesaaja Siiri
Vesalainen Iris
Vesanoro Emmi
Wexler Andrea
Wexler Anna
Viljakainen Mette
Viljakka Kalle
Villa Emilia
Virtanen Aaroni Virtanen Erica
Wisniewski Ewa
Wisniewski Sissi
Vänskä Rebekka
Vänskä Ville
MLK
MLK
MLK
SVR
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
SVR
SVR
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
MLK
Säestäjät
Järvi Mari
Liimatainen Maarit
Saarinen Harri
PT
PT
PT
Hallinto- ja tukipalveluhenkilöstö
Ala-Röyskö Tarja
Kosonen Jutta
Lauhakari Ari-Pekka
Lehmusmäki Juha
Lehti-Permanto Sirkku
Lehtonen-Ayikar Sonja
Myöhänen Auni
Nieminen Jari
Pietarinen Lasse
Pulkkinen Eero
Toivanen Sari
toimistosihteeri
määräaik. tuottaja
kirjastonhoitaja
vahtimestari
tuottaja
opintosihteeri
hallintopäällikkö
vahtimestari
vahtimestari, sij.
rehtori
toimistoapulainen
Seniorimuskari
Viitanen Hanna
Halinen Suvi
PT, s. 2010
PT, k. 2011
Henttonen Anna-Liisa
Lantta Anja
Nousiainen Eila Railio Aila
Vataja Anneli
SRI
SRI
SRI
SRI
SRI
44
LUKUVUOSI 2010 - 2011
VUOSIKERTOMUS