Jäsentiedote - Vantaan Uimarit Ry

Poseidon, Vantaan Vesikot ja Vantaan Uimarit ovat nyt Uinti Vantaa!
Syyskuun ensimmäinen päivä oli Poseidonin, Vantaan Vesikoiden ja Vantaan Uimareiden historiassa merkittävä päivä,
seurat siirsivät toimintansa kesäkuun alussa perustettuun Uinti Vantaaseen. Uuden ison seuran perustaminen on
osoitus siitä, että vantaalaisella uintiurheilulla on halua olla mukana Suomen uinnin tähtikaartissa.
Kiinnostus uintiurheilua kohtaan on kasvanut näkyen kurssilaisten, harrastajien ja kilpa- ja taitouimarien määrien
kasvussa myös Vantaalla. Kasvava toiminta tarvitsee lisäresursseja, jolloin voimien yhdistäminen on luonnollinen
suunta. Pelkin vapaaehtoisvoimin ei enää pyöritetä kasvanutta seuraa. Valmennustoiminnan ammattimaistuminen ja
työvoiman palkkaaminen lisää kustannuksia. Seurojen toiminnan yhdistämisen tavoitteena on tuoda jatkossa
taloudellisia säästöjä tehostamalla ja kohdistamalla resurssien käyttö erityisesti valmennus- ja kurssitoiminnassa sekä
varainhankinnassa. Kaikesta tästä huolimatta seuran kantava voima on edelleenkin sen jäsenten vapaaehtoistyö.
Tekijöitä tarvitaan jatkossakin kisoihin ja tapahtumiin. Isolla seuralla talkootkin ovat suuremmat.
Yhdistymiskeskustelut alkoivat keräämällä tietoja seurojen valmennus- ja kurssitoiminnasta, taloudellisesta tilanteesta,
arvoista, toimintatavoista jne. Yllättävää oli huomata, kuinka paljon yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia löytyi. Tietojen
avulla seurojen hallitusten jäsenet ja työntekijät ovat työryhmissään luoneet Uinti Vantaalle perusteet, joiden päälle on
hyvä rakentaa uutta seuraa ja kehittyvää ja kasvavaa toimintaa. Me aloimme kulkea 1.9 yhdessä ja yhdessä meillä on
täydet mahdollisuudet saavuttaa Uinti Vantaan visio:
Uinti Vantaa on Suomen johtava uimaseura mitattuna tyytyväisyytenä toimintaan, jäsenmäärällä ja
kilpailumenestyksellä. Seuran valmennus ja ohjaus on ammattimaista ja uimarit pystyvät harjoittelemaan
haluamallaan tasolla. Uimareiden kehittymistä uintiuralla tuetaan aivan huipulle asti. Seuran talous on vakaalla
pohjalla ja ulkoinen viestintä on toimivaa. Seura on haluttu työnantaja.
Toiminnan käynnistämiseen sisältyy paljon käytännön asioiden yhdistämisiä ja hoitamista eikä uuteen seuraan
siirtyminen vielä juuri näy altaalla. Monia asioita on hallituksella valmisteltavana syyskaudella eikä keskeneräisiä asioita
voida esitellä mm. väärinkäsitysten välttämiseksi. Tiedottamista ja avoimuutta lisäämäämme jatkossa, jolloin jäsenistö
on paremmin ajan tasalla uutta seuraa koskevista asioista. Vanhan naapuriseuran uimareille ja valmentajille voi jutella
ja hymyillä yhteisen seurahengen nimissä .
Lisätietoja annetaan lisää vanhempainillassa, jossa voit myös esittää kysymyksiä. Vanhempainilta kaikille on
maanantaina 6.10. klo 18.30 -19.30 Tikkurilan lukion auditoriossa ja paikalla on hallituksen edustajia ja työntekijöitä.
1.9. alkaen yhdistyneiden seurojen työntekijät, myös tuntivalmentajat ja -ohjaajat ovat Uinti Vantaan palveluksessa.
Uinti Vantaan valmennustoiminta tullaan yhtenäistämään, jolloin sekä idässä että lännessä noudatetaan yhtenäistä
valmennuslinjaa. Päävalmentajat Anttoni Laitinen (länsi), Janne Ihanainen (itä) ja Katri Kuikka (taitouinti) tiedottavat
omia valmennusryhmiään.
Kurssitoiminta yhtenäistetään Uimaliiton ”uimarin polun” ja ”taitouimarin polun” mukaiseksi. Syksyn 2014 kurssit
ohjataan ”vanhojen” ilmoittautumisjärjestelmien, kurssien ja toimintatapojen mukaisesti. Ennen vuoden vaihdetta
aukeavat Uinti Vantaan uudet kurssi-ilmoittautumissivut ja vuoden 2015 alusta noudatetaan yhtenäistä kurssikaaviota.
Uinti Vantaan hallitus ja työntekijöitä on lueteltu viestin lopussa. Hallituksen jäsenen nimen perässä on
työryhmävastuu. Kysy mieltä askarruttavista asioista, vastaus on olemassa ja se löytyy! Työryhmiin kuuluu myös
vanhempia ja yhdistyneiden seurojen hallitusten jäseniä. Tarvitsemme työryhmiin lisää vapaaehtoisia, voisitko sinä
antaa oman panoksesi? Kaikkia tarvitaan, jotta saamme uuden hyvän seuran.
Aluksi uuteen seuraan siirtyminen tuottaa enemmän työtä kuin hyötyä. Siirtymävaiheessa näin varmasti on. Asioita
tulee suunnitella vuoden ja viiden vuoden päähän, jolloin olemme lähempänä visiota Uinti Vantaasta. Kärsivällisyydellä,
työllä ja hyvällä yhteishengellä sinne pääsemmekin.
Eikä tässä vielä kaikki, seuran uusi nimi ja ilme julkistetaan 10.10. klo 10, joten ole aalloilla!
Hyvää alkavaa uintisyksyä kaikille,
Juha Karttunen, Anne Saarinen, Riikka Räsänen ja muu Uinti Vantaan hallitus
Hallituksen jäsenet
Puheenjohtaja Juha Karttunen, valmennustoiminta
Varapuheenjohtaja Anne Saarinen, tapahtumat
Varsinainen jäsen Stefan Westerberg, hallituksen sihteeri
Varsinaiset jäsenet:
taloussihteeri Benita Haikola
varainhankinta
Ulla-Riitta Ketola, Heikki Härö, Marko Miettinen
kurssit Riikka Räsänen
taitouinti Merja Joiniemi
Varajäsenet:
Joonas Kallankari, tapahtumat
Heikki Laakkonen, kilpailut
Tea Koivujuuri, taitouinti
Toimihenkilöt:
Toiminnanjohtaja Sami Paavilainen
Kurssisihteeri Mari Korpi
Päävalmentaja Janne Ihanainen
Päävalmentaja Katri Kuikka
Päävalmentaja Anttoni Laitinen