Sylvään vuosikertomus 2008-2009

SYLVÄÄN KOULUN
VUOSIKERTOMUS
2008 – 2009
KEVÄTJUHLAPUHE 2009
Arvoisat kutsuvieraat hyvä oman koulun väki!
Kuinka nopeasti vuosi onkaan taas vierähtänyt kevätjuhlaan. Kevätjuhlaan, joka on Sylvään
koulun ensimmäinen Sastamalan kaupungissa. Tänään peruskoulun päättötodistuksensa saa
183 oppilasta.
Sylvään koulu jättää taakseen 36:nnen toimintavuotensa. Lukukauden päättyessä Sylvään
koulussa oli 590 oppilasta ja 59 opettajaa ja henkilökunnan jäsentä.
Kulunutta vuotta voi kuvata sanoilla vauhdikas, osallistuva, myönteinen, toimiva. Sylvään
koulusta on oltu kovasti kiinnostuneita. Kiinnostuneita vielä myönteiseen sävyyn. Terveenä
elämään, toimivana maailmaan on motto, joka kestää ja joka kantaa.
Perustyö on nostettu kunniaan. Perustyölle luokissa on annettu runsaasti aikaa. Tämä on
kannattanut, koska opettajat saavuttivat opetussuunnitel-massa asetetut tavoitteet hyvissä
ajoin.
Aikoinaan tiimi sanana ei ollut kovin suuressa huudossa. Nyt tiimityöskentely on
luonnollisena osana monen työtä. Rehtoritiimi, kehitystiimi, hallinnon tukitiimi,
koulusihteereiden tiimi, aineryhmät, oppilashuoltoryhmä ja juhlaryhmä ovat sellaisia
tiimejä, joissa ja joiden kautta moni työ tehdään. Moni tiimissä toimija on myös huomannut,
kuinka paljon enemmän saa aikaan yhdessä tekemällä.
Tässä yhteydessä haluan kiittää hyvästä työstä kehitystiimimme toimijoita.
Liikennneturvallisuuspäivä oli todellinen taidonnäyte ja vaati todella suuren määrän
epäitsekästä työtä. Toivotan samalla menestystä tulevaan kehitystiimin syksyyn. Kiitän
myös oppilashuoltotyöryhmään osallistuneita kaikesta uutterasta ja väsymättömästä
työstänne lasten ja nuorten parhaaksi. Ilman hyvin toimivaa moniammatillista kehitystiimin
toimintaa jäisi moni asia varmuudella hoitamatta ja monen nuoren koulunkäynti ja koko
elämä olisi varmasti paljon haasteellisempaa, jopa mahdotonta.
Lasten ja nuorten osallisuus on kaupungissamme jo arkipäivää. Monessa kunnassa lasten ja
nuorten parissa toimivat eivät voi kuvitellakaan siitä tilanteesta, mikä Sastamalassa tällä
hetkellä jo on. Nuorille on mahdollistettu vaikuttamisen rakenteet. Valittu tie ja linjaus on
oikea. Nuorten ääni on saatu kuuluviin ja vaikutukset näkyvät positiivisesti.
Tukioppilaat ovat tehneet useita vuosia erittäin merkittävää työtä toisten oppilaiden ja
monien yhteistyötahojen kanssa. Tukioppilaiden toiminta on huomioitu myös koulun
ulkopuolella. Mannerheimin lastensuojeluliiton Sastamalan paikallisosaston palkinto
luovutettiin tukioppilaille viimeisellä kouluviikolla. Tärkeässä osassa on ollut
tukioppilastoiminnasta vastannut opettaja lehtori Mari Lausniemi. Toimintaan
osallistuminen on ollut varmasti erittäin antoisaa ja kehittävää sekä myös hauskaa. Kiitos
Mari Lausniemelle ja tukioppilaille tärkeästä työstänne.
Ystävyys kestää mitä vain. Ystävyys on kalleimpia varjeltavia asioita. Vaikka monen tänään
koulunsa päättävän luokkaa ei enää ole, monella on kuitenkin vaalittavanaan jopa eliniän
kestävä ystävyys, joka on alkanut täällä Sylväällä. Samoin kuin hoidat itseäsi, hoida myös
ihmissuhteitasi. Kanna ja välitä ystävästäsi, hän kantaa sinua silloin, kun apua tarvitset.
Jokaisen asenteella on erittäin suuri merkitys siihen, onnistummeko työssämme ja
tehtävässämme. Kukaan ei enää näinä aikoina pitäne työtään itsestäänselvyytenä ja väitän,
että kaikki tietävät, miksi työtä tekevät, mikä on työn toiminnan kohde ja tarkoitus. Koulun
taakse jäävää kouluvuotta voi pitää monessa mielessä onnistuneena. Suuri etumme
verrattuna moniin muihin työyksiköihin maassamme, on henkilöstön lähes olematon
vaihtuvuus. Yhdessä teemme enemmän. Vielä paremmin silloin, kun tunnemme toisemme
hyvin. Merkittävää on aina ollut se, että jokainen on valmis auttamaan toista.
Aineryhmätyöskentely on myös esimerkki onnistuneesta yhteisestä toiminnasta. Korostan
tässä yhteydessä työn ja yhteisöllisyyden merkitystä. Kiitän jokaista tekemästään työstä ja
iloitsen siitä, että suurimmalla osalla on aidosti asenne ja suhtautuminen toisiin
kollegoihinsa kohdallaan.
Jos mitä tahansa epäselvää on olemassa, on se otettava nopeasti käsittelyyn ja puhuttava asia
päiväjärjestykseen. Näin ilmapiiri pysyy koko ajan oikeanlaisena. Kollega voi aina kysyä
kollegaltaan, syitä ja perusteita käyttäytymiselleen ja toimilleen, esimiehelle se on
suorastaan velvollisuus. Tässä asiassa olen linjannut nopeamman tavan toimia, jotta
perustehtävämme ei vaarantuisi ja kaikinpuolinen ymmärrys säilyisi. Mihinkään
työyhteisöön ei kuulu sellaiset epäterveet toiminnan piirteet, kuten kiukuttelu, huutaminen,
negatiivinen asenne. Asiasta kuin asiasta voi ja pitää sanoa. Tapa jolla asiansa ilmaisee, on
tärkeä ja joka tilanteessa tulee käyttäytyä asiallisesti ja toimia toista kunnioittaen.
Hyvät kuulijat!
Uusi vanhempainyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja uusi hallitus on aloittanut työnsä
todella vauhdilla. Tapahtumia ja toimintaa on riittänyt huutokaupasta aina simassa Sylväällä
–tapahtumaan. Vanhempainyhdistyksen antama henkinen ja myös taloudellinen tuki on
merkittävä. Olen iloinen siitä, että niin moni vanhempi on löytänyt yhdistyksen ja näin voi
elää ja kokea jälkikasvunsa murrosvaiheen hieman toisin silmin ja nähdä koulun toiminnan
sisälle.
Osa henkilökunnasta siirtyy toisiin tehtäviin tai päättää työnsä Sylvään koulussa. Timo
Favorin on irtisanoutunut tehtävistään. Lämmin kiitos pitkäaikaisesta ja vaikuttavasta työstä
täällä Sylväällä. Liikunnan lehtorit Maiju Kedonperä ja Lassi Lehtonen siirtyvät uusiin
tehtäviin. Seija Saarnion määräaikainen tehtävä päättyy toukokuun loppuun. Kiitos myös
teille hyvästä työstä talossamme.
Kuluneesta lukukaudesta teitä kaikkia lämpimästi kiittäen.
Valoisat kesäyöt ovat edessämme. Kesän tuore vihreys on jo läsnä. Annetaan aikaa itselle.
Annetaan aikaa itselle kuunnella ja katsella kasvua ja kesää. Annetaan aikaa myös toiselle,
annetaan aikaa rakkaimmille. Kaikkea sitä hyvää, mitä itse janoat osallesi, anna runsain
mitoin toisille. Hyvät asiat eivät toisille antaen kulu vaan moninkertaistuvat.
Nouse ainakin yhtenä aamuna varhain. Herää kesäaamun kera. Jos mahdollista mene kalaan
ja anna kesän ottaa kiinni sinusta. Valvo yksi valoisa kesäyö ja nuku vähintään yhtenä
kesäaamuna niin pitkään kuin unta riittää. Hymyile auringon kanssa toisille ja huomaat
saavasi hymyihisi hymyjä ja hyväntahtoisuutta takaisin.
Kiitän kaikkia oppilaita ja henkilökuntaa hyvästä kouluvuodesta! Toivon sinun osallesi
hyvän kesän toteutuvan. Suhtaudu positiivisesti uusiin asioihin ja ihmisiin. Ole esimerkkinä
muille omalla toiminnallasi.
Toivotan teille kaikille aurinkoa ja hyvää mieltä jokaiseen tulevan kesänne päivään! May the
force be with you.
OPETTAJAKUNTA
ANDERSSON JARI
HIETANEN JUHANI
FAVORIN TIMO
GALENIUS TERESA
GYLLING MINNA
HAANSOLA MARJA-TERTTU
HAAPANIEMI SIRPA
HAKALA MERVI
HAUTALA TAINA-RIITTA
HELKIÖ KIRSI
HUHTANEN KIRSI
HUJU KATARIINA
HÄRMÄ EIJA
INKILÄ SUVI
INNANMAA-SETÄLÄ RAIJA
JOKIRANTA TANJA
JUURIJOKI MIKA
rehtori
apulaisrehtori, matematiikka
matematiikka, fysiikka ja kemia; virkavap.
kuvataide
ruotsin ja saksan kieli
englannin kieli
matematiikka, fysiikka ja kemia
äidinkieli ja kirjallisuus; virkavap. syyslukukauden
tekstiilityö, kuvataide, englannin kieli
maantieto ja biologia; virkavap.
kotitalous; viransij.; virkavap. syyslukukauden
ruotsin kieli
matematiikka
kotitalous, terveystieto
matematiikka, tietotekniikka
kotitalous; viransij. 10.11. - 20.12.
matematiikka, fysiikka ja kemia, tietotekniikka;
viransij. kevätlukukauden
KAIKU ANNA
äidinkieli ja kirjallisuus, historia, elämänkatsomustieto,
kaupalliset aineet
KAJANDER TERHI
englannin kieli; viransij.
KAJAS EEVA-MAIJA
äidinkieli, uskonto; viransij.
KEDONPERÄ MAIJU
terveystieto, liikunta
KOIVISTO MARKO
erityisopettaja
KULMAKORPI LEA
liikunta
KUUSELA ARI
tekninen työ
LAHTINEN KIMMO
matematiikka, fysiikka ja kemia, tietotekniikka;
virkavap. kevätlukukauden
LAHTINEN RIINA
englannin ja ranskan kieli
LAMPINEN PAULIINAoppilaanohjaus; virkavap. 15.4. alkaen
LAUSNIEMI MARI
oppilaanohjaus
LAUSNIEMI MARKO
erityisopettaja
LEHTONEN LASSI
liikunta; viransij.
LINDQVIST ANITA
biologia ja maantieto, terveystieto
LUMIALA JAANA
englannin kieli; virkavap.
MERILÄINEN TARU
kotitalous; viransij. 11.8. - 09.11.
MIKKONEN OILI
tekstiilityö
MUSTANOJA MIKKO
erityisopettaja
MYLLYMÄKI TERTTU
uskonto; virkavap. 1.4. alkaen
MÄKELÄ KASPER
liikunta; virkavap.
OJALA ANNE
äidinkieli ja kirjallisuus; virkavap. syyslukukauden
PARVIAINEN ALISE
ammatti-10
PERTTULA ANJA
matematiikka, fysiikka ja kemia
PERTTULA PAULI
fysiikka ja kemia, tietotekniikka
PEURANIEMI PERTTI
matematiikka, fysiikka ja kemia; viransij.
PITKÄKOSKI JOHANNA
kotitalous, terveystieto
POHJA TEUVO
matematiikka, fysiikka ja kemia
RANTA MIIRA
äidinkieli, oppilaanohjaus, viransij. syyslukukauden ja
15.4. alkaen
RANTANEN ELISABET
musiikki
RANTANEN SUSANNA
RINTAMÄKI MATTI
ROOS ANNE-MARIE
SALO JARI
SUOKUISMA PÄIVI
TABELL PÄIVI
TOIVO AARNE
TUOMINEN MARJA
VAINIOMÄKI SAMUEL
VALLI JUKKA
VALLI MINNA
YLÖNIEMI HARRI
kotitalous; virkavap.
tekninen työ
ruotsin ja saksan kieli
liikunta
maantieto ja biologia, terveystieto
matematiikka, fysiikka ja kemia
maantieto ja biologia; viransij.
englannin ja saksan kieli
historia ja yhteiskuntaoppi, äidinkieli ja kirjallisuus
historia ja yhteiskuntaoppi, äidinkieli ja kirjallisuus
historia ja yhteiskuntaoppi, venäjän kieli
HENKILÖKUNTA
Terveydenhoitaja:
Hinkkanen Taina
Sosiaalityöntekijä:
Kaltto Tuila
Palvelusihteeri:
Mahnala Anne
Koulunkäyntiavustajat:
Arhilahti Marika, Wallin Sari; vapaalla
kevätlukukauden, sijaisena Saarnio Seija
Keittäjät:
Mäkinen Helena, Leino Eija-Liisa, Pajunen Mirja,
Tanhuanpää Sinikka, Tähtinen Armi ja Välimäki Päivi
Siistijät:
Sivonen Pirkko, Suoniemi Pirjo ja Virolainen Nina
Kiinteistönhoitaja-vahtimestari:
Nykänen Vesa
Kiinteistön hoito, harjoittelija:
Lahti Petri
KOULUNSA PÄÄTTÄVÄT OPPILAAT
9A
lo. Helkiö Kirsi, sij. Tuominen Marja
Anttila Ilkka
Backman Siiri
Finska Oskari
Grèn Meeri
Hietaniemi Pasi
Häkkinen Minna
Kimpanpää Hanna
Komero Mira
Kömi Laura
Leikas Tapani
Leikkanen Helka
Mannonen Kristian
Mauri Tiia
Meisner Rauno
Mäenpää Mikko
Nurminen Jalmari
Ojala Henri
Ojala Santeri
Pakula Juho
Rantanen Katri
Ristimäki Jaakko
Suuniitty Eveliina
Toiviainen Maiju
Tuominen Aleksi
Viirtelä Aku
25
9B
lo. Inkilä Suvi
Allgaier Teemu
Haapaniemi Markus
Hassi Vilma
Heinisuo Anniina
Kaski Joni
Koivu Valtteri
Koivuniemi Hennariina
Kolu Markus
Korpela Kalle
Kurttila Samu
Kuusela Eetu
Kuusela Veera
Lempinen Susanna
Mielonmäki Ida-Maria
Mäkinen Emma
Partanen Tuukka
Ritanen Venla
Romo Jesse
Toivola Rami
Turkki Pauliina
Wahtera Sara
Viitamäki Emmi
Ylitalo Veli-Markus
23
9C
lo. Toivo Aarne
Ahola Henry
Ahola Tuomo
Aro Anna-Eveliina
Aronoja Eeva
Backman Aleksi
Forss Mikael
Hannus Toni
Helminen Emmi
Hoikka Miika
Holopainen Eveliina
Jokinen Erno
Järvenkallas Ville
Koivisto Satu
Koivu Eveliina
Koivula Jonna
Korpi Juuso
Lehtonen Alina
Lehtonen Jari
Leponiemi Marko
Mäensivu Santeri
Mäkinen Elli
Peltonen Samu
Rinne Tomi
Sylander Iina
Voittomäki Sanni
Vuorisalo Jukka
26
9D
lo. Haansola Marja-Terttu
Ahokas Johannes
Aukeala Pekka
Honkakoski Pieta
Jokipohja Anna-Kaisa
Kiviniemi Antti
Lehtinen Jenny
McMenamin Stephen
Nieminen Ville-Veikko
Punkka Maarit
Routamaa Ilari
Ryökkynen Sanni
Saari Eeva
Saarinen Heikki
Salli Emma
Salpakivi Iiris
Sariluoto Jenny
Suikki Laura
Tanhuanpää Tapio
Tomperi Niklas
Turppa Tuomas
Turppa Vilja
Venäläinen Mikko
Virtanen Matti
Vulli Henna
Ylöniemi Otto
25
9E
lo. Lahtinen Riina
Ala-Erkkilä Marianne
Grönstrand Priscilla
Heikkinen Tyyne
Hoilijoki Elina
Honkonen Niko
Hoti Vjosa
Hurnanen Santeri
Karimäki Jenita
Koskinen Santeri
Kursi Kia
Kuusisto Ville
Laakso Heini
Laurila Martti
Marjamäki Joni
Mäkelä Heidi
Mäki-Laurila Sami
9G
lo. Lausniemi Marko
Anttila Julia
Hautamäki Satu
Helisevä Miikka
Hurskainen Veera
Nieminen Frans
Nieminen Marianne
Parkkinen Mikko
Penkkimäki Tomi
Raesilta Mikael
Rankinen Martti
Skarp Julia
Tahvanainen Jyrki
Valldén Anssi
Vettenranta Lauri
Vieras Vilma
Åkerlund Katarine
28
9F
lo. Ylöniemi Harri
Ahvenus Juuso
Bragge Johanna
Hakanen Eveliina
Heino Eetu
Jarkko Marcus
Kannisto Joni
Koivuniemi Mikko
Kukkuva Kirsi-Marja
Kulmala Saara-Maria
Kultanen Ilari
Kuusinen Santeri
Laakso Jere
Laikko Lauri
Murto Mikael
Mäkelä Joonas
Mäkilä Miia
Nieminen Noora
Peltomäki Kaisa
Raijala Tiina
Rantala Jade
Rantanen Krista
Rantanen Ville
Salminen Jenna
Sulander Anette
Tuomisto Maria
Yli-Kojola Kaisa
Äijälä Heikki
27
Jokiranta Kari-Matti
Jokiranta Tomi
Laamanen Mikke
Lesonen Juuso
Lindholm Leevi
Lähteenmäki Oskari
Myllymäki Niko
Nieminen Heidi
Rantanen Johanna
Rantanen Laura
Riitinki Julia
Rostedt Saara
Roth Roni
Saarinen Simo
Saaristo Antti
Sainio Nelli
Seppä Veera
Simola Niko
Sundgrén Roope
Suoniemi Laura
Vainiomäki Anna-Ilona
Valkama Minna
Vesamäki Janne
27
SYLVÄÄN KOULUN OPPILASMÄÄRÄ 30.5.2009
poikia
tyttöjä
99
98
197
8
101
101
202
9
97
86
183
10
5
3
8
302
288
590
Yht.
9K
lo. Marko Koivisto
Grönfors Ronja
Suhonen Samu
2
Lk
7
yht.
SYLVÄÄN KOULUN OPPILASKUNNAN VUOSIKERTOMUS
LUKUVUONNA 2008-2009
Oppilaskunnan hallituksessa toimivat seuraavat henkilöt:
Puheenjohtaja
Johanna Rantanen
Varapuheenjohtaja
Iina Sylander
Sihteeri
Elina Mustalahti
Rahastonhoitaja
Hemmo Uotila
Kioskiemäntä
Helka Leikkanen
Kioskimyyjä
Anette Maurinen
Kahviautomaattivastaavat
Juho Ylipaino
Pauliina Nyman
Essi Kalliosalo
Otto Saarimaa
Avainvastaavat
Satu Hautamäki (7.11.2008 saakka)
Elina Hoilijoki (7.11.2008 lähtien)
Otto Saarimaa
Siivousvastaava
Sara Wahtera (7.11.2008 saakka)
Tiedottajat
Maria Tuomisto (7.11.2008 saakka)
Susanna Gourine (7.11.2008 lähtien)
Josefiina Huhtasalo
Ohjaava opettaja
Mikko Mustanoja
Oppilaskunnan toimintaa
Oppilaskunta järjesti lukuvuonna 2008-2009 monenlaista toimintaa. 4.10.2008 oppilaskunta
piti buffetia nuorisovaltuuston järjestämässä T.A.P-bändin konsertissa. 13.10.2008
järjestettiin Sylvään koululla nuorisofoorumi, jossa esitetyt kysymykset olivat oppilaskunnan
laatimia ja jossa paikalla vastauksia kuulemassa oli koko oppilaskunnan jäsenistö. TV2:n
kuvausryhmä oli marraskuussa kuvaamassa edustajiston kokousta ohjelmaan, jossa esiteltiin
oppilaiden vaikuttamismahdollisuuksia koulussa ja kotikunnassa. Oppilaat kävivät 16.17.12.2008 Biossa katsomassa oppilaskunnan kustantamana elokuvan 8 päivää ensi-iltaan.
Oppilaskunnasta oli myös edustajia laatimassa koulujen ruokalistaa. Oppilaskunta myi
lippuja Seukulla 27.12.2008 pi-dettyyn hyväntekeväisyyskonserttiin ennen konserttia
koululla, ja vielä paikanpäällä. Kuljetukset talviliikuntapäivän 13.2.2009 kohteisiin rahoitti
oppilaskunta. Liikenneturvallisuuspäivään 30.4.2009 oppilaskunta otti osaa järjestämällä
oman pisteen, jossa pidettiin kioskia ja pieni muotoisia kilpailuja. Oppilaskunnasta valittiin
ryhmä oppilaita, jotka osallistuvat tuleviin opettajien virkahaastatteluihin. Oppilaskunta
järjesti lukuvuoden aikana perinteisesti myös mm. teemaviikon ja luistinten teroituksen sekä
kahvituksia vanhempainiltoihin.
Hankkeita
Tänä vuonna oppilaskunta suunnitteli taksvärkkirahojen käytön niin, että osa rahoista
käytettiin päiväkoti-ikäisten lasten hyväksi Hoppulan päiväkodissa, osa vanhusten hyväksi
Hopun vanhainkodissa ja puolet summasta jäivät koululle. Näillä rahoilla hankittiin
koulullemme 3kpl pingispöytiä sekä erilaisia palloja ym. välineitä. 4kpl jalkapallomaaleja
saimme ilmaiseksi. Maalit toimitetaan koulun kentälle syyslukukauden alussa.
Oppilaskunta osti jokaiselle Sastamalan alueen alakoululle lasten ja nuorten foorumin
konsertin cd-levyn. Luokkaan 002 alettiin suunnitella musiikinopettajan kanssa
bändikämppää. Rehtorille esitettiin myös, että välituntialuetta laajennettaisiin hiekkakentille,
mutta näitä asioita jatketaan ensi lukuvuonna.
Kioski ja kahviautomaatti
Oppilaskunta piti kioskia auki joka päivä kahdentoista välitunnilla. Karkkeja vähennettiin
entisestään, ja tilalle otettiin terveellisempiä vaihtoehtoja, kuten jogurtteja ja sämpylöitä.
Kioskin tuotto pysyi silti vähintäänkin ennallaan. Kioskiin hankittiin myös mikro mm.
italianleipien lämmitystä varten. Kioskissa työskentelivät Iina Sylander, Elina Hoilijoki,
Henna Finska, Susanna Gourine, Hemmo Uotila, Iida Kärki, Veli-Matti Mäkinen ja Anette
Maurinen.
Myös juoma-automaattien valikoimaa tehtiin terveellisemmäksi vaihtamalla sokeroidut
juomat vähäsokerisiksi. Toisessa automaatissa on vain kivennäisvesiä.
Kahviautomaatin tuotteilla oli alkuun liian alhainen hinta ja se tuotti tappiota. Hinnan
nostamisen jälkeen taas käyttö laski. Tämän vuoksi oppilaskunta järjesti
kahviautomaattikampanjan: koulun seinille laitettiin kahviautomaattia mainostavia julisteita
ja hintoja laskettiin vähän, muttei entiselle tasolleen. Tämä nosti jälleen kahviautomaatin
käyttöä eikä siitä tarvinnut luopua.
Sydänystävä 2009
Sydänyhdistys valitsi Sylvään koulun ja sen oppilaskunnan vuoden Sydänystäväksi.
Perusteina olivat mm. hyvä yhteistyö, terveellisemmät tavoitteet sekä nuorten aktiivisuus.
Sylvään koululle myönnettiin kunniakirja ja shekki keskiviikkona 22.4.2009.
Lyhyesti
Sylvään oppilaskunta toimi aktiivisesti koko lukuvuoden. Hallitus kokoontui vähintään
kerran viikossa ja koko oppilaskunta n. kerran kuukaudessa. Oppilaskunta pääsi
vaikuttamaan ja parantamaan monia asioita oman toiminnan, opettajien ja rehtorin kautta.
Tämän seurauksena kouluviihtyvyys on huomattavasti parantunut.
SYLVÄÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS
Sylvään koulun vanhempainyhdistyksellä on menossa 11. toimikausi. Yhdistys kuuluu
Suomen Vanhempainliittoon, ja sen tarkoitus on edistää koulun ja kodin aktiivista
yhteistyötä ja täten parantaa oppilaan onnistumista koulussa.
Yhdistyksellä on johtokunta, joka valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan, joten puolet
johtokunnan jäsenistä on vuosittain erovuorossa. Johtokunnan valitsee vuosikokous, joka
kuluneena kautena pidettiin 30.9.2008. Kaudeksi 2008 - 2009 valittiin johtokunnan
puheenjohtajaksi Jorma Tahvanainen ja varalle Elmer Vuokko. Sihteeriksi valittiin Siru
Laurila, rahastonhoitajaksi Eija Aro sekä jäseniksi Juha Heikkinen, Hanna Kuutti, Leena
Nieminen, Helena Särkänlahti, Susa Villo-Maier ja Arja Äijälä.
Johtokunta on kokoontunut noin kerran kuukaudessa, ja mukana on ollut yleensä myös
koulun edustaja. Olemme keskustelleet koulun ja kodin arkeen liittyvistä oppilaita
koskevista asioista. Myös muiden vanhempainyhdistysten kanssa on tehty yhteistyötä.
Tänä toimikautena vanhempainyhdistys on lähettänyt koteihin tiedotteen toiminnastamme
sekä Simassa Sylväällä -tapahtumasta, jossa tänä vuonna oli uutuutena ”Tartum
mikrohvooniin”
-kilpailu, lisäksi saimme nauttia jälleen oppilaiden taidokkaista
esityksistä. Tilaisuus oli jälleen hyvin suosittu simoineen, munkkeineen ja iloisine
tunnelmineen.
Kevätkaudella vanhempainyhdistys järjesti Sylväällä koulun käytöstä poistettujen tavaroiden
huutokaupan. Huutokaupasta kuten muistakin tapahtumista saadut varat yhdistys käyttää
edelleen Sylvään koulun oppilaiden hyväksi. Tänä vuonna yhdistys on mm. tukenut koulun
liikuntapäivää ja liikennetapahtumaa, sekä opettajien valitsemaa kohdetta. Myös
kouluterveydenhoitajan työtä on tuettu lahjoittamalla rahaa nuorille jaettavaan ja
lainattavaan kirjallisuuteen.
Kevätjuhlassa jaetaan vanhempainyhdistyksen stipendi yhdelle oppilaalle jokaiselta 9.
luokalta. Kaikki 9.-luokkalaiset saavat peruskoulun päättötodistuksen yhdistyksen
lahjoittamissa kan-sioissa.
Vanhempainyhdistys kiittää kuluneena kautena toiminnassa mukana olleita vanhempia,
oppilaita, opettajia sekä koulun muuta henkilökuntaa hyvästä yhteistyöstä ja toivottaa
kaikille oikein hyvää ja virkistävää kesää!
SYLVÄÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS RY.
SYLVÄÄN KOULUN KEHITTÄMISTIIMI 2008-2009
Toimintakertomus
Kehittämistiimiin kuuluivat lukuvuonna 2008-2009 Juhani Hietanen (puheenjohtaja), Päivi
Suokuisma, Aarne Toivo ja Marko Lausniemi.
Koulullamme oli lukuvuoden teemana liikenneturvallisuus. Syksyllä koulullamme kävi
vierailijana liikenneturvan kouluttaja Jarmo Tolonen. Tässä yhteydessä oppilaat tutustuivat
liikenne-turvamateriaaliin
luokanohjaajiensa
johdolla.
Edellisessä
hyödynnettiin
Aamulehden sanomalehtiviikon liikenneturvallisuusteemaa.
Edellä mainittuun teemaan liittyen koulussamme järjestettiin vapun aattona 30.4.2009
liikenneturvallisuuspäivä. Päivän aikana koulun ympäristössä oli liikenteeseen, ympäristöön
ja liikenneturvallisuuteen liittyvä teema-alue, joka jakautui kuuteen rastiin. Rasteilla;
1. RASTI
LIIKENNETURVA
3.a RASTI
NÄYTTELY
2.a RASTI
PALOKUNTA
3.b RASTI
TOYOTA
2.b RASTI
SPR
4. RASTI
AUTOLIITTO
5. RASTI
REHAX
AUTOLIITTO
AUTOKOULU
TOMI VALTANEN
6. RASTI
AUTOKOULU
MÄENPÄÄ
Kehittämistiimi teki lukuvuoden aikana yhteistyötä palolaitoksen kanssa valtakunnallisen
Nou Hätä -kilpailun tiimoilta. Koulussa järjestettiin palo-, pelastus- ja turvallisuusasioissa
neljä oppituntia, joihin osallistuivat kaikki 8.-luokkalaiset. Varsinaiseen Nou Hätä
-kilpailuun osallistuivat ilmoittautuneet ryhmät. Koululla järjestettiin myös mittava
paloharjoitus yhteistyössä palokunnan kanssa.
Kahdeksasluokkalaiset ottivat osaa myös Smokefree class -kilpailuun.
Kehittämistiimin muuta toimintaa;
-
koulumme turvallisuus- ja pelastautumissuunnitelman päivitys
 ovisilmät
 tikkaat yläkertaan
 aineryhmäkohtaisia postilaatikoita
 selvitys ikkunoiden aukeamisesta
 ikkunakahvojen hankkiminen
 käytävien puhdistaminen ylimääräisistä tavaroista
-
järjestyssääntöjen päivitys
arvioinnin päivitys
toteutettiin pienimuotoisena hankkeena uusi parkkipaikka ja muutamia siihen liittyviä
liikennejärjestelyjä
koulun kotisivujen päivitys
järjestettiin opintokirjaa ja OPIT-ympäristöä koskeva kysely opettajille
järjestettiin KTO:ta ja yhteisiä koejärjestelyjä koskeva kysely opettajille
järjestettiin siivouspäivä
-
-
Yhteistyö kehittämistiimin ja Sylvään koulun vanhempainyhdistyksen kanssa jatkui;
 Huutokauppa koululla
 Simassa Sylväällä -tapahtuma
TAPAHTUMAKALENTERI LV. 2008 - 09
Elokuu
12.08.
Syyslukukausi alkoi.
20.08.
Valokuvaus.
25.08.
7. luokkien TET alkoi. Oppilaat tutustuivat keittäjän työhön yhden päivän ajan.
26.-
7. luokkien ryhmäyttämispäivä seurakuntatalolla, järjestäjinä Vammalan
kaupungin
nuorisotoimi, Vammalan seurakunnan nuorisotyö ja Sylvään koulu.
Ryhmäyttämispäivänä luotiin luokka-henkeä, joka kestää koko Sylvään ajan.
29.08.
Syyskuu
08.-12.09. Nuorisotoimen esittäytyminen 7. luokille.
09.09.
Sylvään yleisurheilukilpailut.
12.09.
Liikennepäivä, luennoitsijana Jarmo Tolonen. Jarmo Tolonen on itse
liikenteessä loukkaantunut henkilö, joka pitää luentoja kouluilla Liikenneturvan
rahoittamana.
25.09.
9. luokat tutustumassa Huittisten Ammatti- ja yrittäjäopistoon.
Lokakuu
01.10.
Alkaen Smokefree class -kilpailu.
13.10.
Nuorisofoorumi.
14.10.
9. luokan tutustuminen Vammalan lukioon.
15.10.
Taksvärkkipäivä. Keräyksellä tuettiin vanhuksia ja päiväkoti-ikäisiä lapsia
Vammalassa. Sylvään koulun keräyksen tuotto oli 5695 €, josta koulun
oppilaiden hyväksi jäi 2847,50 €.
16.-17.10. Syysloma.
21.10.
7. luokkien vanhempainilta.
22.10.
9. luokan VAK-tutustuminen.
28.10.
Sylvään koulun 9A-luokka voitti energiayhtiö Vattenfallin 1000 euron arvoisen
stipendin. Vattenfall ja tiedekeskus Heureka järjestivät yhdessä kilpailun, jonka
tarkoituksena oli saada yläkouluikäiset miettimään, miten energiaa voi käyttää
entistä tehokkaammin koulussa.
Stipendejä jaettiin kolme kappaletta. Stipendit luovutettiin Sylvään koulun
lisäksi Valkeakoskelle ja Toijalaan. Luokan kilpailutyö koostui energiansäästölehtisestä ja itse tehdystä DVD:stä. Työn ohjasi lehtori Pauli Perttula.
Stipendin avulla luokkamme teki luokkaretken tiedekeskus Heurekaan sekä
tietenkin Linnanmäelle.
Luokanohjaaja Marja Tuominen
Marraskuu
05.11.
Matemaattisten Aineiden Opettajien Liiton järjestämä valtakunnallinen
matematiikkakilpailu 9. luokan oppilaille. 1. Laura Kömi 9A, 2. Marianne AlaErkkilä 9E, ja 3. Tapani Leikas 9A.
15.11.
Veera Hurskainen 9G voitti 50 euron stipendin WSOY Oppimateriaalit Oy:n
sekä Biologian ja maantieteen opettajien liiton järjestämässä Kasviostipendikilpailussa.
20.11.
9. luokkien vanhempainilta.
26.11.
Yleisradio kuvasi Sylväällä ohjelmaa: Voi vaikuttaa. Toimittajana Aija
Soivanen ja aiheena lasten ja nuorten vaikuttamisen mahdollisuudet.
28.11.
Adventtikirkko.
Joulukuu
05.12.
Itsenäisyyspäivän juhla: Sotaveteraanien esitys, tietokilpailu Suomen historiasta
ja nykyajasta sekä juhlatanssiaiset 9. luokalle.
15.-17.12. Oppilaskunnan tarjoama elokuva Biolla.
11.12.
8.-valinnaisryhmän ”Energiaa laulamisesta” esiintyi Satakunnan piirin eläkeläisjärjestön pikkujoulussa Vammalan Seurahuoneella. Ohjelman suunnitteli ja
ohjasi musiikin lehtori Elisabet Rantanen.
17.12.
Hoppulan päiväkodin joulutervehdys.
20.12.
Joulujuhla.
Tammikuu
07.01.
Kevätlukukausi alkoi.
12.-16.01. 9. luokan TET-jakso, luokat 9A-D.
14.01.
Valinnaisaineinfo 7. luokille.
19.-23.01. 9. luokan TET-jakso, luokat 9E-G ja 9K.
20.01.
8. luokkien vanhempainilta.
29.01.
Kuljetusalakiertue 9.-luokkalaisille.
Helmikuu
13.02.
Talviliikuntapäivä: laskettelua Ellivuoressa, luistelua ja pelailua koulun kentällä
ja Hopulla, pallopelejä Palloiluhallilla, uintia Nokian uimahallissa, kuntoilua
Pinkki & Pantterissa, ratsastusta KT-tallilla, golfia Golf-hallilla ja koripalloa
Sylväällä.
16.-20.02. Talviloma.
24.02.
Lukioon pyrkivät 9. luokan oppilaat tutustumassa Vammalan lukioon.
Ammatillisiin oppilaitoksiin pyrkivät 9. luokan oppilaat tutustumassa
Vammalan ammatillisiin oppilaitoksiin.
Vammalan Karjalaseuran jäseniä oli leipomassa karjalanpiirakoita 8 luokan
kotitalouden valinnaisaineryhmissä.
26.02.
Nou Hätä -kuntakilpailu 8.-luokkalaisille. Palolaitoksen edustaja Hannu
Saari miehistöineen antoi pelastustaitokoulutusta kaikille 8.-luokkalaisille ennen
varsinaista kilpailua. Sylvään kilpailuun osallistui 9 joukkuetta. Kilpailu
voittivat 8 B luokan oppilaat Saara Mäkinen, Marika Ruohonen ja Joonas
Hilska. Voittajajoukkue osallistui Porissa pidettyyn aluekilpailuun sijoittuen
kahdeksanneksi.
27.02.
8. luokkien Energiaa laulamisesta -ryhmä esiintyi Keskustan päiväkodissa.
Maaliskuu
02.03.
9. luokkien Energiaa laulamisesta -ryhmä esiintyi Hopun vanhainkodilla.
19.03.
Metsävisa 8.-luokkalaisille.
Koulun paras oli Juho Anttoora 8D. Hän sai koulun parhaana palkinnoksi
koivun pahkasta tehdyn kuksan. Kaikki osallistujat saivat muistoksi tervelepästä
valmistetun pulmaisen tehtävän. Juho Anttoora osallistui myös Tampereella
Ahlmannilla 7.5. järjestettyyn jatkokisaan Pirkanmaan parhaasta
metsävisailijasta ja pääsi 10 parhaan joukkoon.
Metsävisan järjestämistä tukevat ja palkinnoista vastaavat Metsähallitus,
Metsäliitto, Metsäkeskukset, Tapio, Metsäteollisuus ry, Nordea, Stora Enso
Metsä ja UPM Metsä sekä Suomen Metsäsäätiön tuen kautta suuri joukko
suomalaisia metsänomistajia.
26.03.
Taloustaitokilpailu 9. luokille, järjestäjinä Historian ja yhteiskuntaopin
opettajien liitto HYOL ja Nordea Pankki.
27.03.
9.-luokkalaisten konsertti.
31.03.
Smokefree class -kilpailu päättyi.
Huhtikuu
06.-09.04. 8. luokan TET-jakso, luokat 8D-F ja K.
14.-17.04. 8. luokan TET-jakso, luokat 8A-C ja G-I.
21.04.
Päässälaskukilpailu 8.-luokkalaisille: 1. Aulis Pöyhönen 8D 26 p.,
2. Joonas Hilska 8B 25 p. ja 3. Julia Vainiomäki 8D 24 p.
Vanhempainyhdistyksen järjestämä ”Simassa Sylväällä” -tapahtuma.
27.04.08.05.
9.-luokkalaisten tutustumiskäynnit luokittain Sastamalan työ- ja
elinkeinotoimistoon.
28.04.
8.-luokkalaisten tutustuminen toisen asteen kouluihin, luokat 8E-I.
Vappukonsertti, esiintyjänä Sastamalaseitsikko.
29.04.
8.-luokkalaisten tutustuminen toisen asteen kouluihin, luokat 8A-D ja K.
30.04.
Liikennepäivä.
Toukokuu
13.05.
Tulevien 7. luokkien vanhempainilta.
19.05.
Taloustietokilpailujen palkintojen jako 9. luokille. Nordea Pankki antoi
kunniakirjat ja muistitikut kolmelle parhaalle: 1. Tapani Leikas 9A, 2, Vilma
Hassi 9B ja 3. Mikko Koivuniemi 9F.
22.05.
Kevätretkipäivä.
25.05.
Hoppulan päiväkodin kevättervehdys.
Muotinäytös.
26.05.
7. luokkien TET, tutustuminen vanhempien työpaikkaan.
”Ysien päivä”.
27.05.
Rock-ooppera Valpuri Kyni.
9. lk:n tyttöjen retki Helsinkiin Power mover -tapahtumaan. Kaikki halukkaat
pääsivät mukaan.
28.05.
Näytelmä.
Musiikkiesitys.
29.05.
Kevätsiivouspäivä.
30.05.
Lukuvuoden päättäjäiset.
STIPENDIT 2009
Stipendit, joista esitän lahjoittajille parhaimmat kiitokset, jaettiin tänä vuonna
opettajakunnan päätöksellä seuraavasti:
AAMULEHTI
Salli Emma
9D
50 €
ETELÄ-SATAKUNNAN PUHELIN OY
Tuomisto Tiina
8C
100 €
HARTWALL
Leikkanen Helka
Sylander Iina
Rantanen Johanna
Vesamäki Janne
9A
9C
9G
9G
75 €
75 €
75 €
75 €
LC, KARKKU
Anttila Ilkka
9A
100 €
LC, VAMMALA
Jokipohja Anna-Kaisa
Hurskainen Veera
9D
9G
150 €
150 €
LIIKUNNAN STIPENDI
KESPORT K-M JÄRVINEN OY
Jokiranta Kari-Matti
9G
50 €
MATEMAATTISESTI LAHJAAKKALLE
VAMMALAN LUKION YHDISTETTY STIPENDIRAHASTO
Kiviniemi Antti
9D
150 €
TEKSTIILITYÖN STIPENDI
KÄSITYÖTARVIKELIIKE APRISCO
Turppa Vilja
9D
50 €
OMPELIJAN MAAILMA
OMPELUKONEKESKUS KOIVU OY
Helminen Emmi
9C
50 €
TS-KÄSITYÖ
Valkama Minna
9G
50 €
TEKNISEN TYÖN STIPENDIT
TAUNO KIVIRANTA OY
Hietaniemi Pasi
9A
50 €
PIRKANMAAN TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY
Anttoora Juho
8D
40 €
RAKENTAJAN PALVELU OY REPONEN JA
JÄRVINEN
Ylöniemi Otto
9D
50 €
Bragge Johanna
9F
50 €
RAUTA MARKO OY, RAUTIA VAMMALA
Aukeala Pekka
9G
60 €
VAMMALAN VÄRIAITTA
Virtanen Matti
9D
TYRVÄÄN KIRJAKAUPPA
Viirtelä Aku 9A
50 €
35 €
TYRVÄÄN SANOMAT
Viljamaa Ville
ammatti-10
VAMMALAN ROTARYKLUBI
Leikas Tapani
9A
100 €
VAMMALAN SEUDUN OSUUSPANKKI
Hoti Vjosa
9E
90 €
SYLVÄÄN KOULUN OPPILASKUNTA
Backman Siiri
9A
70 €
Meisner Rauno
9A
70 €
Toivola Rami
9B
70 €
Lempinen Susanna
9B
70 €
Koivu Eveliina
9C
70 €
Peltonen Samu
9C
70 €
Ahokas Johannes
9D
70 €
Honkakoski Pieta
9D
70 €
Laakso Heini
9E
70 €
Hurnanen Santeri
9E
70 €
Yli-Kojola Kaisa
9F
70 €
Rantanen Ville
9F
70 €
Simola Niko
9G
70 €
Sainio Nelli
9G
70 €
SYLVÄÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS
Kömi Laura
9A
100 €
Hassi Vilma
9B
100 €
Hoikka Miika
9C
100 €
Punkka Maarit
9D
100 €
Ala-Erkkilä Marianne
9E
100 €
Ahvenus Juuso
9F
100 €
Vainiomäki Anna-Ilona
9G
100 €
OPETTAJAKUNNAN KANNUSTUSPALKINTO
Grönstrand Priscilla
9E
60 €
REHTOREIDEN KANNUSTUSPALKINTO
Nurminen Jalmari
9A
50 €
HYVÄN KÄYTÖKSEN STIPENDI
Heinisuo Anniina
9B
Pakula Juho
9A
hymytyttö
hymypoika