fold Svan Balance - Algol

Joskus on mukava
olla omassa rauhassa
Turvallinen istuminen
lisää itseluottamusta
Harvoin on tilanteita,
jolloin tuntuu paremmalta olla itsekseen,
kuin wc:ssä istuessa.
Pienet lapset kehittyvät
nopeasti ja tarve
henkilökohtaiseen
yksityisyyteen lisääntyy.
Siinä, että ei pysty itse
istumaan wc:ssä ei ole mitään hävettävää.
Kaikki vain eivät pysty sitä tekemään. Mutta
Svan Balancen avulla yhä useampi selviää
ilman tilaavieviä ja vaikeakäyttöisiä apuvälineitä. Lapset ja lyhytkasvuiset istuvat vakaasti
Svan Balancen avulla ja yhdessä Svan Bidette
kanssa saadaan ratkaisu, joka monille tarkoittaa
selviytymistä täysin omin päin. Toisinaan on
on mukava olla omassa rauhassa.
Svan Balance on
kehitetty koko perhettä
varten
Apuvälineen pitää olla helppokäyttöinen
sekä henkilölle jolla on eritystarve että henkilölle
jolla ei ole erityistarvetta. Svan Balance on
kehitetty ja muotoiltu antamaan tukea
lyhytkasvusille ja liikuntaesteisille henkilöille
ja niin ettei se ole muiden perheenjäsenten
tiellä. Svan Balance muuttuu nopeasti, varmasta
tuesta lapselle jolla on erityistarpeita,
käytettävissä olevaksi wc:ksi äidille, isälle ja
sisaruksille.
Moderni muotoilun ja harkittujen materiaalivalintojen ansiosta Svan Balance on siisti,
kestävä ja helppo käyttää.
Helppoa koko
perheelle
Ei irto-osia tai tuoleja jotka pitää
siirtää. Koko perheen on
helppo ja mukava käyttää
Svan Balancea.
Säädettävissä korkeussuunnassa
Käsinojat voidaan helposti
säätää kolmeen eri korkeuteen,
jotta saadaan oikea tuki
lapsille ja lyhytkasvuisille.
Jalkalauta voidaan
Tuki joka antaa voimaa
ja tasapainoa siirtymiseen
Svan Balance helpottaa myös
pyörätuoli- tai rollaattorikäyttäjien
Helppo pitää puhtaana
säätää neljään eri korkeuteen. Näin Svan Balance on helppo pitää
saadaan hyvä tuki jaloille. Korkeuden puhtaana. Se on helppopääsyinen
säätö helposti ilman työkaluja.
ja siinä on sileät pinnat. Myös
selkeä rakenne helpottaa
Harkittu materiaalivalinta
puhtaanapitoa.
Svan Balance on valmistettu lakatusta
Yksinkertainen asentaa
ruostumattomasta teräksestä, näin
se säilyy ruostumattomana kylpySvan Balance ja mukana tuleva
huonemiljöössä. Käsituet on
wc-istuin on nopea asentaa
päällystetty miellyttävällä
wc-istuimen takaosan reikiin.
materiaalilla.
siirtymistä wc-istuimelle ja siitä pois.
Niissä malleissa, joissa on suora tukikaide
ja tukikahva, voi tukikahvan kääntää
wc-istuimen eteen. Koska tukikahva
tulee vartalon lähelle oikeaan korkeuteen
se helpottaa nousua ja siirtymistä.
Tukikaide, josta saa hyvän otteen ja jotka ovat
sopivalla korkeudella, helpottavat myös
pukeutumista. Tukikahvat voidaan myös
kääntää niin, että ne antavat hyvän tuen
eteenpäin, kun istutaan alas.
Lisävarusteet ja
tekniset tiedot
Tukikaide
Duo
Mini
120
145
170
Svan Balance järjestelmässä
on 8 mallia, jotka kattavat
220,
245,
270
useimmat yksilölliset tarpeet,
helpottaen siirtymistä, tasapainoa
ja turvallisuutta wc-käynneillä.
Malli
130
kg
SUORA
Tukikaide
DUO
60
kg
ETEENKÄÄNTYVÄ
Jalkalauta
130
kg
Tukikahvat
1
Tuotenr. 10101
2
Tuotenr. 10102
3
Tuotenr. 10103
4
Tuotenr. 10104
5
Tuotenr. 10105
6
Tuotenr. 10106
7
Tuotenr. 10107
8
Tuotenr. 10108
Tukikaide Duo Mini
100 mm matalampi
9
Tuotenr. 10109
10
Tuotenr. 10110
Materiaali:
Lakattu ruostumaton teräsputki.
Kumiosat polyuretaania.
Svan Balance pöytälevy
Svan Balance pöytälevy heille, jotka istuva pidempään
wc-istuimella. Pöytälevy on hyvin vakaa, sitä voidaan
käyttää jos halutaan lukea, piirtää, leikkiä tai sille
voidaan laittaa tyyny, johon voi painaa päänsä.
Pöytälevyä voidaan myös käyttää tukena silloin
kun on tarve taivuttaa itseään pitkälle eteen.
Pöytälevyn korkeutta ja syvyyttä voidaan säätää,
se on helppo irroittaa, jotta muut voivat käyttää
wc-istuinta.
Jos pöytälevyä käytetään Svan Balancen kanssa
jossa on tukikahvat, siinä oleva kiinnitysosa sopii
myös pöytälevylle, muutoin pöytälevy tilataan
kiinnitysosan kanssa.
Tuotenr. 10074
Täydellinen pöytälevy
kiinnitysosalla, sopii
malleihin 1, 4,7, 8, 9
Tuotenr. 10075
Pelkkä pöytälevy, sopii
malleihin 2, 3, 5, 6, 10.
WC-aukon pienentäjät
Istuinpehmuste
WC-aukon pienentäjä, S, tasainen
WC-aukon pienentäjä, S,
WC-aukon pienentäjä, XS, tasainen
Istuinpehmuste
Tuotenr. 10047
korkeat reunat
Tuotenr. 10049
Tuotenr. 10050
Tuotenr. 10399
Lev. 143 mm Pit. 255 mm
Lev. 140 mm Pit. 163 mm
Lev. 146 mm Pit. 193 mm
WC-aukon pienentäjä, M, tasainen
Tuotenr. 10046
Lev. 170 mm Pit. 262 mm
Selkätyyny
Materiaali
Katetripidikkeet
Svan C ar e f ör behål l er sig r ät t en t il l ändr ingar av såväl pr oduk t er somsor t iment. Ak t uel l inf or mat ion f inns på vår hemsida www. svancar e. se
Lisävarusteet
WC-aukon pienentäjä:
- ABS-muovi
- akryylipinnoite
Selkätyyny:
- polyesteri
- polyuretaanipinnoite
Istuinpehmuste:
- polyeteeni
Selkätyyny
Katetripidike
Katetripidike tuubilla
Tuotenr. 10035
Tuotenr. 10538
Tuotenr. 10540
Katetripidikkeet:
- ABS-muovi
Kork. 250 mm Lev. 360 mm Syv. 100 mm
Maahantuonti ja myynti:
Algol-Trehab Oy
Karapellontie 6, 02610 Espoo
puh. (09) 5099 331
faksi (09) 5099 490
sähköp. [email protected]
internet www.algoltrehab.fi
SE