TUIKETIEDOTE 2/2013

TUIKETIEDOTE
2/2013
SISÄLLYSLUETTELO
Sihteerin terveiset
1. Puheenjohtajan tervehdys
2. Jäsenasioita
3. Myönnetyt apurahat
4. Isotooppipäivät 2014
5. LRY:n hallitusjäsenet vuonna 2013
6. Vuoden 2012 isotooppimenestyjähakija
7. Isotooppitoiminta Suomessa vuonna 2012
8. STUK:n radioaktiivisten aineiden kuljetuksen koulutusmahdollisuus
9. Säteilysuojelukoulutus terveydenhuollossa (st 1.7)
10. Tulevia koulutustilaisuuksia
11. Matkaraportteja vuodelta 2013
Lyonissa järjestetty EANM:n kongressi keräsi taas suomalaisia ja muita eurooppalaisia kollegoita yhteen. Tapahtuma tarjosi niin ammatillisesti, tieteellisesti, kulttuurillisesti kuin seurallisesti hienoja kokemuksia. Oli mukava nähdä, miten uudet SPECT:n
sydänkuvausmenetelmät on otettu Euroopassa laajasti käyttöön. Uusilla
kollimointi- ja ilmaisintekniikoilla saadaan parempaa kuvanlaatua
nopeammin ja pienemmällä potilasannoksella. Kehitys on ollut siis
kaikin puolin onnistunutta. Mielenkiintoista oli myös nähdä, että paljon
viime aikoina puhuttu kvantitatiivinen SPECT-menetelmä oli nyt
kaupallisesti saatavilla ja uusilla laskentamenetelmillä kuvien paikallinen tarkkuus paranee merkittävästi. Myös PET-MRI -laitteissa oli
menty eteenpäin uuden kaupallisen toteutuksen myötä.
Tieteen ja uusien laitetekniikoiden lisäksi Lyon tarjosi kaupunkina hienot puitteet kongressin järjestämiseen, kuten viihtyisän vanhan kaupunTunnelmaa Rhonelta
gin, hienon konferenssialueen ja kauniita puistoja. Kongressin aikana
järjestetyt iltatilaisuuden jäivät varmasti monelle hyvin mieleen, kuten
Hermes-laivalla seilattu Rhonen risteily ja MAP:n ja GE:n mörköjen ilta. Suomalaiset heittäydyimme taas
tapamme mukaan todenteolla Halloween-tunnelmaan näyttävien asujen kera. Toivottavasti mörköt eivät
kuitenkaan vieneet keneltäkään yöunia. Tiedotteen lopussa lukuisia hienoja tarinoita jäsenien Lyonin ja muistakin
koulutusmatkoista.
Ensi keväänä on luvassa paljon uusia mielenkiintoisia koulutustapahtumia, joista monet järjestetään Turussa. Maaliskuussa on perinteinen
PET:n perusteet kurssi ja osaksi LRY:n järjestämä Aivokuvantamiskoulutus. Toukokuussa vietetään isotooppipäiviä Oulussa ja toukokuun lopulla PET-symposium Turussa. Tapahtumista löytyy varmasti jokaiselle
jotakin, ja monille useampikin kiinnostava koulutustapahtuma. Tilaisuuksista lisää kohdassa “Tulevia koulutustapahtumia”. Tiedotteeseen
on myös lisätty terveiset STUK:n ”Säteilyturvallisuus ja laatu isotooppilääketieteessä” tapahtumasta, lyhyt muistutus ST-1.7:n tuomista koulutusvaatimusmuutoksista, viimeiset tarinat keväisestä Isotooppimenestyjäkilpailusta, vuoden 2012 valtakunnalliset tilastot isotooppitoiminnasta, hallituksen jäsenen esittely ja paljon muuta mielenkiintoista.
Mörköjä ja phantomeja
Loppuvuodesta on taas perinteisesti muistuteltu niitä jäseniä, joilta jäi
jäsenmaksu maksamatta kesäkuussa. Vuoden viimeinen muistutus lähtee huomenna. Toivon, että kaikki
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 2(26)
unohtaneet maksavat maksunsa vielä tämän vuoden puolella. Keväällä
voi mahdollisesti tulla jäsenrekisteriin suursiivous, jolloin rekisteristä
poistetaan kaikki jäsenet, joilta lasku on jäänyt viimeisen kolmen
vuoden ajalta maksamatta. Lisäksi muistutan, että jos yhteistietonne
ovat muuttuneet, olette lähettämässä apurahahakemusta tai haluatte tiedottaa yhdistyksen kautta kollegoitanne, lähettäkää perinteisesti
sähköpostia ([email protected]).
Työntäytteinen syksy on ohi ja on aika rauhoittua joulunviettoon.
Toivotan kaikille oikein rauhallista joulua ja onnellista vuotta 2014.
Olkaa yhdessä, muistakaa tärkeimmät ja läheisimmät ihmiset, unohtakaa hetkeksi kiireet, rentoutukaa ja nauttikaa joulurauhasta!
t, Tommi
1. PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS
Hyvät LRY:n jäsenet! Jälleen kerran yksi työteliäs vuosi on takana ja on aika hetkeksi hiljentyä
vähitellen jouluun. Tämän TUIKE –tiedotteen myötä haluan toivottaa teille kaikille rauhallista joulun
aikaa!
Tuiketiedotteen runsas sisältö muistuttaa, mitä kaikkea kuluvana vuonna on tehty. Siitä merkkinä olkoon
lukuisat matkaraportit. Ja tulevasta muistuttaa erilaiset koulutustapahtumat, joita on luvassa myös
ensivuonna. Meitä muistutellaan välillä myös ulkopuolisen yhteiskunnan taholta. Sote-uudistukset ja
erilaiset rakenneuudistukset eivät päästä meitä edes jouluna otteestaan. Sairaaloissa on pakko pohtia,
millainen yhteys on tulevilla rakenne- ja rahoitusuudistuksilla oman työyksikön toimintaan ja siihen
liittyvään päätöksentekoon. Millä mekanismilla vaikutukset näkyvät ja millä aikajanalla ne vaikuttavat?
YT-neuvottelut ja erilaiset tuottavuusohjelmat ovat todellisuuttamme juuri nyt. Toimintamme on täysin
riippuvaista tutkimusten tarpeesta ja kysynnästä. Ja myös opetuksesta ja tutkimuksesta. Uuteen vuoteen
katson kuitenkin toiveikkaana – onhan sitä ennenkin pärjätty, miksi ei nytkin.
Hyvän joulun toivotuksin, Hanna
2. JÄSENASIOITA
Tutkija Mia Ståhle TYKS:n Valtakunnallisesta PET-keskuksesta on hyväksytty yhdistyksen uudeksi jäseneksi.
3. MYÖNNETYT APURAHAT
Yhdistys on myöntänyt matka-apurahaa seuraaville jäsenilleen
hoitajajäsen Sanna Mikkolalle 300 €:a EANM:n kongressiin 19.-23.10.2013.
tutkija Kirsi Mikkolalle 500 €:a EASD-kongressiin Espanjaan 22.-27.9.2013.
tutkija Sanna Hellbergille ja Mia Ståhlelle 500 €:a ja Helena Ahtiselle 700 €:a kongressimatkaan
Brasiliaan.
kemisti Anna Kirjavaiselle, Sarita Forsbackille ja Semi Helinille 500 €:a kongressimatkaan, Venäjälle.
hoitajajäsen Eila Koskelle ja Katja Sutiselle 350 €:a sydänkurssille Kuopioon.
fyysikko Mikko Hakuliselle 422 €:a STUK:n kurssille, Helsinkiin.
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 3(26)
Kosken, Sutisen jan Hakulisen apurahat maksettiin Kuopion vuoden 2012 sydänkuvantamiskurssin tuotoista.
Kohdassa ”Matkaraportteja vuodelta 2013” kerrotaan lisää apurahan saajien matkakokemuksista.
4. ISOTOOPPIPÄIVÄT 2014
Vuoden 2014 isotooppipäivät järjestetään Oulussa. Päivien teema on ”Isotooppilääketiede tänään ja huomenna”.
Tilaisuuden ajankohta on 8.5.-9.5.2014 ja paikka Oulun Radisson Blu Hotelli (Hallituskatu 1). Ohjelma
julkaistaan tammikuussa 2014. Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet tulevat keväällä yhdistyksen kotisivulle. LRY ja
Oulun yliopistollisen keskussairaalan isotooppiosasto toivottavat kaikki lämpimästi tervetulleeksi
isotooppipäiville!
5. LRY:N HALLITUSJÄSENET VUONNA 2013
Hallitusjäsenten esittely jatkuu Tuikeesta 2013/1. Alla esittäytyy toinen uusi hallituksen jäsen Antti Loimaala.
Toimin Meilahdessa HYKS:n isotooppiosaston osastonylilääkärinä, olen
kotoisin länsirannikolta ja syntynyt Unescon maailmanperintökohteessa jossa
kävin kouluni. Valmistuin lääkäriksi Tampereen yliopistosta, jonka jälkeen
olen työskennellyt apulaislääkärinä/tutkijana UKK-instituutissa. Siellä tein mm.
verisuonisairauksien
riskitekijätutkimusta,
HRV-tutkimusta
ja
rasituskaikukardiografiaan perehdyin CNR-yksikössä, Pisassa, Italiassa,
väittelin aiheesta v. 1998. Erikoistuin kliiniseen fysiologiaan ja
isotooppilääketieteeseen Tayssa, jonka jälkeen toimin pari vuotta KFI-osastolla
vs. erikoislääkärinä. Sieltä siirryin Lappeenrantaan Etelä-Karjalan KS:aan KFIyl:n virkaan ja sen jälkeen Seinäjoen KS:aan vastaavaan pestiin.
Olen ollut mm. SKLFY:n jäsen vuodesta 1998 ja LRY:n 2002 lähtien,
Euroopan kardiologisen seuran (ESC) ja sen Working Group on
Echocardiography jäsen v. 1998- ja ESC:n Fellow 2001 lähtien. Vapaa-aikana
harrastan lähinnä pallopelejä jos nivelet kestää, pyöräilen ja hiihtelen talvella.
Perheeseen kuuluvat kuvataidevaimo, aikuinen tytär ja poika sekä koira, joiden
kanssa matkailemme. Elokuvaa, teatteria ja musiikkia seuraan laajalla skaalalla ystävien kanssa.
6. VUODEN 2012 ISOTOOPPIMENESTYJÄHAKIJA
Lääketieteellinen radioisotooppiyhdistys jakoi vuoden 2013 isotooppipäivillä vuoden 2012 isotooppijulkaisu ja
vuoden 2012 isotooppimenestyjä -palkinnot. Vuoden 2012 isotooppijulkaisupalkinnon voitti yhdistyksen jäsen
Anne Roivainen työryhmineen ja vuoden 2012 isotooppimenestyjäksi valittiin Heikki Minnin työryhmä. Alle on
esitelty vielä yksi erinomainen Isotooppimenestyjäpalkinnon hakija.
Esitys Vuoden 2012 Isotooppimenestyjä –palkinnon saajaksi: Isotooppihoitaja Ulla Lopperi.
Sairaanhoitaja Ulla Lopperi on toiminut Kymenlaakson sairaalapalvelujen isotoopilaboratorion vastuuhoitajana
yli 30 vuotta sekä ollut Kymenlaakson sairaanhoitopiirin ja sen jälkeisen organisaation Kymenlaakson
sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän (Carean) palveluksessa yhteensä 43 vuotta.
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 4(26)
Isotooppilaboratorio saavutti standardin SFS-EN ISO/IEC 17025 mukaisen akkreditoinnin vuonna 2002 Suomen
ensimmäisenä akkreditoituna isotooppilaboratoriona. Isotooppilaboratorio oli myös ensimmäinen akkreditoitu
laboratorio, jolle tehtiin kliininen auditointi.
Ulla Lopperi pitänyt ammattitaitoaan yllä kouluttautumalla ahkerasti. Hän on esimerkiksi käynyt jokaisilla
Lääketieteellisen radioisoooppiyhdistyksen järjestämillä isooppipäivillä vuodesta 1989 lähtien ja ollut Kotkassa
pidettyjen isotooppipäivien keskeinen organisoija.
Vuosi 2012 oli siis isotooppilaboratorion FINAS-akkreditoinnin 10-vuotismerkkivuosi. Laatujärjestelmän
ylläpito ja akkreditoinnin säilyttäminen 10 vuotta on palkitsemisen arvoista arjen menestystä. Akkreditoinuna
laboratoriona toimiminen on koko Kymenlaakson sairaalapalveluiden isotooppilaboratorion työryhmältä, mutta
erityisesti vastuuhoitajalta, melkoinen saavutus, kun huomioidaan laboratorion pieni henkilökunta ja kattava
tutkimusvalikoima.
7. ISOTOOPPITOIMINTA SUOMESSA VUONNA 2012
Ohessa kaikkien Suomen (vastaukset saatiin lopulta kaikista 25 yksiköstä!!!) sairaaloiden tilastot tehdyistä
isotooppitutkimuksista vuonna 2012. Kiitokset kaikille Suomen isotooppiyksiköille. Pystyitte hyvin lyhyessä
ajassa kiireen keskellä toimittamaan luvut. Alla myös kuva paikallisen joulupuun kukka Pohutukawasta, joka
parhaillaan kukkii Uudessa-Seelannissa.
t, Marko
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 5(26)
8. STUK:n RADIOAKTIIVISTEN AINEIDEN KULJETUKSEN KOULUTUSMAHDOLLISUUS
Koska radioaktiivisten aineiden kuljetuksiin liittyvät asiat ovat hiukan haasteellisia terveydenhuollon puolella,
STUK voisi olla asiassa avuksi. STUK voi tarvittaessa tulla pitämään tiedostavan koulutuksen niille LRY:n
jäsenille, jotka kuljettavat radioaktiivisia aineita ja joilta tämä tiedostava koulutus puuttuu. Tiedostava koulutus on
laissa oleva termi ja ko. pätevyydellä voidaan korvata vaarallisten aineiden kuljettajan pätevyys (ADR-pätevyys,
viikon kurssi), kun kuljetetaan esim. A-tyypin kolleja. Jos kuljetetaan vain peruskolleja, kuljettajalta ei edellytetä
mitään nimellistä pätevyyttä.
STUK kuitenkin korostaa, ettei missään tapauksessa halua kilpailla koulutuksen tarjonnasta kaupallisten
kouluttajien kanssa (esim. DGM Finland). Jos tällaiselle koulutukselle on tarvetta, olkaa yhteydessä STUK:n
yhteyshenkilöön Jyri Lehtoon ([email protected]).
9. SÄTEILYSUOJELUKOULUTUS TERVEYDENHUOLLOSSA (ST 1.7)
Jäsenistöltä on tullut kyselyitä, kuinka uudessa ST 1.7 ohjeessa säteilykoulutusvaatimukset ovat muuttuneet
verrattuna vanhaan ohjeeseen. Alla lyhyt yhteenveto isotooppihoitajien, lääkäreiden, fyysikoiden ja muun
henkilökunnan osalta.
Isotooppilääkärien osalta säteilysuojelun vähimmäismäärä perus- ja jatkokoulutuksen (80 h) ja
täydennyskoulutuksen (40 h / 5 v) aikana ja tavoiteltava osaamistaso (kaikissa asiasisällöissä III) ovat
pysyneet samana, ainoastaan nimike on muuttunut Isotooppilääkäristä Kliinisen fysiologian ja
isotooppilääketieteen erikoislääkäriksi.
Röntgenhoitajien osalta muuten kaikki on pysynyt samana, perus- ja jatkokoulutus- (120 h) ja
täydennyskoulutusvaatimuksissa (40 h / 5 v), ainoastaan säteilysuojelusäädöstö täytyy jatkossa hallita III
tason mukaisesti.
Laboratoriohoitajien säteilysuojelua perus- ja jatkokoulutuksessa on lisätty (40
54 h), ja
täydennyskoulutusvaatimus on pysynyt samana (40 h / 5 v), mutta vaadittavaa osaamisen tasoa on
laskettu kaikissa luokissa: säteilyfysiikan perusteet II
I, säteilybiologian perusteet II
I,
säteilysuojelusäädöstö II
I, säteilyturvallisuustoimenpiteet työpaikalla III
II ja säteilyn käyttö
lääketieteessä II I.
Sairaalafyysikoilla vaatimukset ovat muuten pysyneet samana eli täydennyskoulutus (40 h / 5 v) ja
vaadittavan osaamisen taso aina III, ainoastaan koulutuksen vähimmäismäärä on noussut perus- ja
jatkokoulutuksessa selvästi 100 h -> 160 h
Alla vielä listattuna tavoiteltavan osaamisen tasot:
I:
Henkilö ymmärtää tehtäviensä kannalta säteilysuojeluun liittyvät käsitteet ja periaatteet yleisluonteisesti ja pystyy oppimansa
perustella vastaamaan työtehtävissään asiaan liittyviin tavanomaisiin kysymyksiin. Tavoitteena on, että henkilö osaa koulutuksen
perusteella huolehtia omissa työtehtävissään säteilysuojelusta ja omaksuu turvalliset työtavat.
II:
Henkilö ymmärtää tehtäviensä kannalta säteilysuojeluun liittyvät käsitteet ja periaatteet hyvin myös käytännön tilanteissa ja pystyy
selittämään ne muillekin. Tavoitteena on, että henkilö osaa koulutuksen perustella minimoida säteilyn käytön riskejä, tuntee säteilyn
käyttöä koskevat säädökset ja määräykset, osaa huolehtia omissa työtehtävissään säteilysuojelusta, omaksuu turvalliset työtavat ja
osaa opastaa myös muita turvalliseen työskentelyyn.
III: Henkilö ymmärtää tehtäviensä kannalta säteilysuojeluun liittyvät käsitteet ja periaatteet syvällisesti, pystyy soveltamaan tietojaan
uudentyyppisissäkin käytännön tilanteissa ja pystyy kouluttamaan ja opastamaan muita säteilyturvallisuuden ylläpitämiseksi ja
parantamiseksi. Tavoitteena on, että henkilö osaa koulutuksen perusteella tunnistaa, arvioida ja minimoida säteilyn käytön riskejä ja
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 6(26)
optimoida säteilyn käyttöä, tuntee säteilyn käyttöä koskevat säädökset ja määräykset laajasti, osaa soveltaa niitä käytäntöön, omaksuu
turvalliset työtavat ja osaa opastaa ja kouluttaa myös muita turvalliseen työskentelyyn.
Linkki ST-1.7 ohjeeseen: http://www.finlex.fi/data/normit/13830-ST1-7.pdf (STUK, 10.12.2012).
10. TULEVIA KOULUTUSTILAISUUKSIA
Isotooppipäivät 2014, Oulussa, 8.5.-9.5.2014, Radisson Blu Hotelli, tervetuloa!
KOTIMAASSA
PET Basics 2014 , 07.-09.4.2014, Turku.
Aivojen isotooppi- ja fuusiokuvantaminen, 13.-14.03.2014, Turku.
SRY:n 90-vuotissymposium, 16.05.2014, Kalastajatorppa, Helsinki.
NACP CT Course, Challenges of the new technology in Computed Tomography, dosimetry, quality assurance,
optimization, 22-23.5.2014, Helsinki.
XIII Turku PET Symposium and the 3rd NACP Symposium, 24. – 27.5.2014, Turku.
ISRRT World Congress 2014, Suomen Röntgenhoitajaliitto järjestää ISRRT:n maailmankongressi, 1215.6.2014, Helsinki.
Sydämen CT-kuvantaminen (alustava ajankohtatieto), 16.10. – 17.10.2014, Turku.
ULKOMAILLA
31st International Symposium "Radioactive Isotopes in Molecular Imaging", Zell am See, Itävalta,
22 – 25.1.2014.
3rd European Conference on Clinical Neuroimaging (ECCN 2014), Lille, Ranska 31.3. – 01.04.2014.
ESRR'14 - 17th European Symposium on Radiopharmacy and Radiopharmaceuticals, Navarra,
Espanja, 24. – 27.04.2014.
8th European Symposium On Paediatric Nuclear Medicine, Platja D'aro – Girona, Espanja.22 –
25.05.2014.
SNMMI 2014 Annual Meeting, St. Louis, USA, 07 – 11.06.2014.
The World Molecular Imaging Congress 2014, Soul, Etelä-Korea, 17. – 20.9.2014.
EANM’14 Annual Congress, Göteborg, Ruotsi, 18.-22.10.2014.
2014 IEEE Nuclear Science Symposium and Medical Imaging Conference, Seattle, USA, 08.11. –
15.11.2014.
RSNA Annual Meeting 2014, McCormick Place, Chicago, USA, 30.11. – 5.12.2014.
XI Congress of the World Federation of Nuclear Medicine and Biology, Meksiko, 27. - 31.8.2014.
21th International Symposium on Radiopharmaceutical Sciences (ISRS2015) –konferenssi,
Columbia, USA, 26. - 31.5.2015.
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 7(26)
11. MATKARAPORTTEJA VUODELTA 2013
EANM nuorten tutkijoiden kokous, Wien, 17.-18.7.2013, LK Erik Aro, Turun yliopisto.
Nuorten tutkijoiden pienimuotoinen tapaaminen järjestettiin aiheenaan Multimodality Imaging of the Painful
Arthroplasty. Oma tutkimukseni oireisten metalli-metalli-lonkkaproteesien PET-kuvantamisesta sopi siis
loistavasti otsikon alle.
Kyseessä oli ensimmäinen kokousmatkani sekä kunnon esityksen pito. Pitkin kevättä oli perhosia vatsassa, mutta
pari päivää ennen lähtöä ylimääräinen innostuneisuus suli arjen realismiin aikaisine lähtöineen. Helteisen Wienin
keskustassa sijaitsevaan kokoustilaan oli ahtautunut 16 nuorta tutkijaa. Ensimmäisen päivän edetessä alkoi selvitä,
että muut todellakin olivat MD, PhD ja isotooppilääketieteeseen erikoistuvia/erikoistuneita lääkäreitä. Tämä
selitti, miksi osa esityksistä, varsinkin italialaisten papattamina, meni hieman yli hilseen suomipojalta. Muitten
esitysten tasoero oli kuitenkin valtava: maailman johtavista tutkimusryhmistä tulevien esitykset olivat laadultaan
ja ymmärrettävyydeltään aivan eri tasoa verrattuna joihinkin eteläeurooppalaisiin papupatoihin.
Illalla oli edessä yhteisillallinen, eli n. 100 gramman edestä tapaksia jazzklubilla. Johtuikohan tästä vai tutkijoiden
paneutuneisuudesta, että enemmistö tuntui lähtevän jo ennen esityksen alkamista. Tästä seurasi pitkät ja hartaat
ruususen unet, joiden ansiosta sain seuraavan aamun esityksestä kiitoksiakin.
Kaiken kaikkiaan nuorten tutkijoiden kokous oli todella hyvin järjestetty ja antoisa. Hotellit, ruokailut, esitykset ja
moderaattorit olivat erinomaisia. Jos jotain negatiivista täytyy keksiä, niin kokouspaikalla olisi todellakin ollut
ilmastointi tarpeen. Tämä kokous toimi loistavana tilaisuutena päästä kokemaan kansainvälisten kokousten
ilmapiiriä ja harjoittelemaan esityksen tekoa ja itse esiintymistä.
Haluaisin kiittää Suomen Radioisotooppiyhdistystä matkan tukemisesta ja EANM:ä loistavista kokousjärjelyistä.
11th World Congress on inflammation, Natal, Brazil, 19.09.2013-25.09.2013, Helena Ahtinen,
Valtakunnallinen PET-keskus, Turku.
Olá! Maailman inflammaatiokongressi järjestettiin tänä
vuonna Brasilian Natalissa. 27
tunnin matkustuksen jälkeen
saavuimme
vihdoin
kohteeseemme.
Hotellimme
sijaitsi Atlantin rannalla aivan
kongressikeskuksen kupeessa.
Kongressissa oli yhteensä noin
1500 osallistujaa, joista vain
160 oli Brasilian ulkopuolelta
Kuvassa näkymät hotellilta
tulevia. Kongressin järjestäjien
tiedottaminen oli aika erikoista. Vääriä sähköposteja lähetettiin osallistujille ja esimerkiksi oma suullinen
esitykseni vaihtui posteriksi vain vähän ennen matkalle lähtöä. Luentojen aiheet käsittelivät pääosin tulehdukseen
liittyvää solusignalointia, eivät niinkään kuvantamista. Kongressiin osallistui lukuisia arvostettuja puhujia niin
Sveitsistä, Australiasta, Kanadasta kuin Yhdysvalloistakin. Minua kiinnostivat eniten syöpä- sekä
autoimmuunisairauksiin liittyvät aiheet. Paras sessio oli mielestäni australialaisten luennot aiheesta ”Novel
biologic therapeutics for the treatment of inflammation/autoimmunity”, jossa puhujina olivat muun muassa
professori Mark Hogarth sekä professori Samuel Breit.
Vapaa-ajan vietimme altaalla löhöillen sekä kaupoissa kierrellen. Paikallisten asukkaiden englannin kielen taito
oli melko huono, mutta viittomisella ja positiivisella asenteella epäselvemmätkin asiat saatiin selvitettyä.
Brasilialainen ruoka oli erinomaista, ainakin punaisen lihan ystävälle. Brasilia oli kokemuksena mahtava.
Tahdon kiittää lämpimästi radioisotooppiyhdistystä taloudellisesta tuesta.
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 8(26)
11th World Congress on inflammation, Natal, Brazil, 21.09.2013-25.09.2013, Sanna Hellberg,
Valtakunnallinen PET-keskus, Turku.
11th World Congress on Inflammation keräsi Nataliin noin 1500 osallistujaa. Kongressin nimestä huolimatta
osallistujista suurin osa oli brasilialaisia, vain 160 oli muualta. Kokouspaikkana oli Natalin kongressikeskus,
Centro de Convenções de Natal, joka sijaitsi lähes meren rannalla. Kongressi keskittyi pääasiassa inflammaatioon
liittyvään signalointiin, autoimmuunisairauksiin sekä trooppisiin sairauksiin. Itselleni mielenkiintoisimmat
luennot liittyivät makrofagisoluihin sekä inflammaation uusiin lääkekohteisiin. Kongressissa oli yksi sessio in
vivo -kuvantamisesta, mutta todellisuudessa esitelmät käsittelivät kuitenkin in vitro -solututkimuksia. Itselläni oli
kongressissa posteri otsikolla Pre-clinical evaluation of the novel TSPO (18KDA) targeting PET agent [18F]GE180 in atherosclerotic plaque inflammation in mice.
Kongressissa oli havaittavissa kulttuurieroja eurooppalaisiin kongresseihin: tiedotus oli hieman puutteellista ja
myöhästyminen oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Esimerkiksi abstraktien hyväksymisestä tieto tuli vasta kolme
viikkoa ennen kongressia ja silloinkin ilmoitettiin osa virheellisesti. Vasta noin viikkoa ennen kongressia sain
vahvistuksen sille että esitykseni on posteri eikä suullinen, kuten aluksi ilmoitettiin. Lisäksi kongressikeskuksessa
oli hieman ongelmia mm. tekniikan kanssa. Myös paikallisten heikko englannin kielen taito yllätti, monet eivät
esimerkiksi posterisessioissa juurikaan puhuneet englantia siitä huolimatta että heillä oli englanninkieliset posterit.
Itse kongressin lisäksi ehdimme myös nauttia auringosta ja tehdä ostoksia. Takaisin tullessa teimme myös lyhyen
vierailun Rio de Janeiroon. Kokonaisuudessaan matka oli onnistunut, kiitokset Lääketieteelliselle
Radioisotooppiyhdistykselle osallistumisesta matkan rahoittamiseen!
Epämääräinen kytkin hotellihuoneessa
– uskaltaako laittaa päälle! Ilmeisesti
kuitenkin tarkoitti ilmastointia.
Kongressikeskus
11th World Congress on Inflammation, Natal, Brasilia, 21.–25.9.2013, Mia Ståhle, Valtakunnallinen
PET-keskus, Turku.
19.9 lähdimme matkaan syksyisestä Suomesta kohti Brasilian Natalia, jossa järjestettiin 11. kerran maailman
inflammaatiokongressi. Lähes vuorokauden matkustamisen jälkeen saavuimme lämpimään rantakaupunkiin.
Hotellimme sijaitsi aivan rannan tuntumassa ja kongressikeskus näkyi parvekkeeltamme. Pian saimme huomata,
että vaikka kyseessä oli maailman kongressi, niin murto-osa osallistujista oli muualta kuin Brasiliasta.
Järjestelyissä noudatettiin muutenkin rentoa kaavaa ja opimme nopeasti, että sessioihin kannattaa saapua vasta
hiukan myöhässä.
Kongressiin oli joka tapauksessa saatu hyviä puhujia mm. Kanadasta, Australiasta ja Euroopasta. Mieleeni jäivät
monet makrofageja käsittelevät luennot. Filippo Crea Italiasta piti hyvän esityksen ateroskleroosin patogeneesistä.
Kongressin aihealueisiin kuuluivat myös monet trooppiset taudit, jotka ovat tietysti yleisiä Etelä-Amerikassa.
Kuvantamisaiheita ei kongressissa paljoa ollut, mutta oli ihan virkistävää kuunnella välillä, mitä uutta
perustutkimuksen saralla tapahtuu. Posterisessiot pidettiin aina iltaisin klo 19–21. Omaa posteriani aiheesta
”Detection of v 3 v 5 integrin in atherosclerotic plaques using the 99mTc-NC100692 (Maraciclatide)” esittelin
maanantaina 23.9.
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 9(26)
Vapaa-ajalla keskityimme rantaelämään, sillä aurinkoa ja lämpöä riitti. Shoppailu ja syöminen oli Natalissa
erittäin halpaa. Vaikka Natal on turistien suosima kohde, niin englannin kielen osaaminen kongressin ulkopuolella
oli heikkoa. Onneksi elekielellä pärjäsi hyvin ja tuli opeteltua hieman myös portugalia. Kokonaisuudessaan
kongressimatka oli antoisa ja onnistunut. Paluumatkalla pysähdyimme pariksi päiväksi Rio de Janeiroon, kun
kerran Etelä-Amerikkaan asti oli lähdetty.
Russian-Nordic Symposium on Radiochemsitry, Moskova, Venäjä, 21.-24.10.2013, Semi Helin,
Anna Kirjavainen ja Sarita Forsback, Valtakunnallinen PET-keskus, Turku.
Ensimmäinen Venäläis-pohjoismaalainen Radiokemian symposium pidettiin 21.-24.10.2013 Moskovassa
Lomonosovin Moskovan valtionyliopiston tiloissa. Kokous on jatkumoa vuodesta 1987 järjestetyille Venäläissuomalaisille kokouksille, joita näin haluttiin laajentaa myös muut pohjoismaat kattavaksi symposiumsarjaksi;
seuraava kokous järjestetään neljän vuoden kuluttua Norjassa.
Kokouksen noin 200 osanottajasta arviolta 150 oli Venäjältä, 40 Suomesta ja kourallinen muista pohjoismaista.
Suomalaisten suuri osuus selittynee kokoussarjan historialla, muille tämä ensimmäinen tapaaminen oli vielä
tuntematon. Ehkä seuraava Norjassa pidettävä symposium saa enemmän pohjoismaalaisia liikkeelle. Kokouksen
aihepiiri kattaa radiokemian toiminnan ja tutkimuksen erittäin laajasti. Pääaiheet käsittelivät ydinenergian
tuotantoon ja jätteiden käsittelyyn ja loppusijoitukseen liittyvää kemiaa, radioekologiaan liittyvää kemiaa,
radioanalyyttistä kemiaa sekä radiolääkekemiaa. PET:n hyödyntäminen on Venäjällä vielä lapsenkengissä, ja
suurimman osan (kolme suullista ja yksi posteri) tätä alaa koskevista esityksistä pidimmekin me kolme.
Tulevaisuus näyttää kuitenkin toisenlaiselta; Venäjällä on rakenteilla useita keskuksia.
Aikataulussa ohjelmaa oli kellon ympäri koostuen tyypilliseen tapaan kutsutuista keynote luennoista, suullisista
esityksistä ja posterisessioista. Kansainvälisissä radiolääkeainekemian kongresseissa on ollut usein melko vähän
edustajia Venäjältä, joten nyt oli mainio tilaisuus vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia itänaapurin kollegoiden
kanssa. Kokouksen lisäksi ehdimme kuitenkin tutustua Punaiseen Toriin, tylyhköön asiakaspalveluun ja
Moskovan kaoottiseen liikenteeseen. Semi ehti tutustua hyvin myös Tolstoi-junaan, jolla hän kolkutteli matkan
molempiin suuntiin.
Lämmin kiitos Lääketieteelliselle Radioisotooppiyhdistykselle myöntämästänne apurahasta, joka mahdollisti
osallistumisemme kongressiin.
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 10(26)
European Association for the Study of Diabetes (EASD) -kongressi, Barcelona, Espanja 23.27.9.2013, Kirsi Mikkola, Valtakunnallinen PET-keskus, Turku.
Vuosittainen EASD-kokous järjestettiin tällä kertaa aurinkoisessa ja lämpimässä säässä Espanjan Barcelonassa.
Tämä oli jo 49. kerta, kun kokous järjestettiin. Varhainen aamulento kohteeseen sujui mainiosti. Kongressi
järjestettiin Fira Barcelona -kongressikeskuksessa, noin 8 km päässä kaupungin pääkävelykadulta La Ramblalta.
Barcelona on värikäs kaupunki, jonka kadut täyttyvät lukuisista kahviloista ja ravintoloista. Kaupungista löytyy
myös paljon kauniita rakennuksia, historiallisia nähtävyyksiä ja useita maailmanperintökohteita, kuten Güellin
puisto ja Sagrada Famílian kirkko. Tieteellisesti korkeatasoisessa kongressissa pääsin kuuntelemaan esityksiä
diabeteksesta useasta eri näkökulmasta. Kaikki kongressin posterit esiteltiin suullisina hyvin järjestetyissä
posterikävelyissä. Esittelin tutkimustyöni tuloksia kongressissa posterina sessiossa ”Quantification of beta cell
mass”. Kierroksen puheenjohtajana toimi Martin Gotthardt. Tänä vuonna Claude Bernard palkinnon sai Markku
Laakso Kuopiosta. Viikon aikana pääsin myös nauttimaan hyvästä seurasta sekä ruuasta juomasta Miramarravintolassa järjestetyssä suomalaisessa illassa. Kokouksen lopulla järjestettiin myös perinteinen 5K@EASD
juoksu/kävely, jossa turkulaiset tutkijat menestyivät varsin mallikkaasti.
Kiitän lämpimästi LRY:tä taloudellisesta tuesta, joka mahdollisti osallistumiseni tähän kokoukseen.
Säteilyturvallisuus ja laatu isotooppilääketieteessä, Paasitorni, Helsinki, 21.-22.11.2013, Mikko
Hakulinen, Kuvantamiskeskus, Kuopion yliopistollinen sairaala.
Osallistuin säteilyturvallisuus ja laatu isotooppilääketieteessä kokoukseen erityisesti lyhytikäisten radionuklidien
valmistukseen ja säteilyturvallisuuteen liittyvän ohjelman vuoksi. Olemme Kuopiossa suunnittelemassa
parhaillaan omaa PET-radiolääketuotantoa ja aihe on näin erittäin ajankohtainen. Jyri Lehdon pitämä esitelmä oli
erinomainen käsitellen hyvin laajasti juuri toiminnan aloittamisessa huomioitavia asiakokonaisuuksia ja antoi
hyviä näkökulmia oman suunnittelun pohjaksi. Kokouksen ohjelma oli myös muulta osin hyvin monipuolinen.
Ensimmäisen kokouspäivän aamupäivän luennoilla kerrattiin optimoinnin lähtökohtia sekä optimoinnin työkaluja
hyvin monesta eri näkökulmasta. Iltapäivän ohjelmasta jäi erityisesti mieleen esitys radiolääkkeiden käytöstä
Suomessa 2012 – valitettavasti esitystä/tunnuslukuja ei saanut vielä mukaan - jään siis odottamaan raporttia jota
lupailtiin vuoden 2014 aikana. Myös 8/2013 voimaan tulleet uusien isotooppilaitteiden hyväksyttävyyskriteerit
herätti keskustelua. Toisen kokouspäivän ohjelmasta erityisesti mieleen jäi EU:n BSS joka tuo tullessaan myös
muutoksia Suomen lainsäädäntöön. Odotan myös tulevaa isotooppilääketieteen TT-opasta josta iltapäivän aikana
puhuttiin.
Paikkana Paasitorni oli hieno ja kokoustilat hyvin toimivat. Ohjelma oli rytmitetty hyvin ja esitykset pysyivät
hyvin aikataulussa. Kaiken kaikkiaan hyvä kokous.
Lopuksi haluan esittää lämpimät kiitokseni LRY:lle minulle myönnetystä matka-apurahasta ja toivottaa kaikille
lämmintä ja rauhallista joulua.
11 International Conference on Nuclear Cardiology and Cardiac CT, Berlin, Germany, May 5-8,
2013, Chunlei Han, Turku PET Centre.
ICNC11 was the 11 International Conference on Nuclear Cardiology and Cardiac CT, which was held in Berlin,
Germany, May 5-8, 2013. With the travelling grant from the Finnish Association of Nuclear Medicine, I
participated to this conference. I presented a study, titled “Effect of spill-over from right ventricular cavity to
cardiac PET radio water perfusion study” as a poster presentation. This study focused on the effect of
radioactivity from right ventricular cavity on the septum when analyzing cardiac PET perfusion images using 15O labeled water based on computer simulation data. A mathematical model with effect of right ventricular
radioactivity was developed as a model plugin implemented into Carimas, which is a PET data analysis package
developed in Turku PET Centre of Finland. Comparing with the model without right ventricular effect (this model
is used in many PET centres, including in Turku PET Centre as a routine analysis method), this study showed that
spill-over from right ventricular cavity leads a significant underestimation of perfusion in septum.
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 11(26)
In ICNC11, a researcher from Turku PET Centre, Johanna Silvola, won the Young Scientist Award with her study
of “68Ca-Siglect-9 peptide targeting VAP-1 is accumulated in atherosclerotic plaques”.
The next conference, or ICNC12, will be held during May 3-5, 2015, in Glasgow, Scotland, UK.
Kuvantamistutkimuksen valinta sydänsairauksien selvittelyssä, Kuopio, 7.11. - 8.11.2013, Eila
Koski ja Katja Sutinen, Kl. fysiologian, kl. neurofysiologian ja isotooppilääketieteen yksikkö,
Kuvantamiskeskus, Kuopion yliopistollinen sairaala.
Kaksipäiväinen koulutus Kuvantamistutkimuksen valinta sydänsairauksien selvittelyssä järjestettiin Kuopiossa
Kardiologisen seuran ja KYSin Kuvantamiskeskuksen yhteistyönä. Osallistujia koulutuksessa oli noin 80 ja
osallistujajoukko oli hyvin heterogeeninen. Sydänkuvantamisen parissa työskentelevät eri ammattiryhmät olivat
hyvin edustettuina.
Näyttelyssä oli noin 10 esittelijää ja luennoitsijoita koulutuksessa oli 18. Näyttelyssä oli esillä hyvin niin
isotooppikuvantaminen, magneettitutkimukset kuin tietokonetomografiatutkimukset. Luennoitsijat tulivat
Helsingistä, Turusta, Jyväskylästä ja Munchenista. Koulutustapahtuma oli pieni, mutta luennot olivat erittäin
laadukkaita, järjestelyt toimivat hyvin ja tunnelma oli miellyttävä.
Ensimmäisenä koulutuspäivänä käsiteltiin sydämen verenkierron ja viabiliteetin sekä vajaatoiminnan kuvaamista
CT:llä ja isotooppimenetelmillä. Lisäksi kuultiin luentoja sydänsairaan potilaan ennusteen tutkimisesta MRI:lla.
Elvytetyn potilaan ja strokepotilaan kuvantamista koskevat luennot jäivät mieleen myös mielenkiintoisina.
Toisen päivän aiheita olivat säteilyturvallisuus ja erilaiset sydänkuvantamisen sudenkuopat. Iltapäivä käytettiin
Hands on –sessioihin, joissa oli mahdollisuus tutustua KYSin MRI:hin, CT:hen ja SPECT/CT:hen, joilla
kuvataan KYSin sydänpotilaat. Kuhunkin työpisteeseen oli aikaa varattu noin 30 minuuttia.
Toisen päivän tärkeimmiksi asioiksi nousivat hyvin tutut aiheet. Hyvän lähetteen merkitystä ja kriteereitä
pohdittiin useamman luennoitsijan voimin. Tutkimuksen onnistumisen kannalta erittäin tärkeät ja vanhat viisaudet
kuten potilaan henkilöllisyyden tarkistaminen olivat esillä. Suurimmat sudenkuopat ovat edelleen hyvin
yksinkertaisia asioita!
EANM’13, Lyon, 19. - 23.10.2013, Jyri Toikka (Suomen varadelegeetti), Salo.
Terveiset EANM Delegaattikokouksesta 19.10.2013. Osallistuin Suomen edustajana EANM:n
delegaattikokoukseen 19.10.2013. Kokouksen pääaiheena oli uusien sääntöjen hyväksyminen. Toistaiseksi
voimassa olevat säännöt EANM Rules / Bylaws ovat vuodelta 1985. Ohjeet eivät enää vastaa tämän päivän
toimintaa ja vaatimuksia. Ohjeiden uusimiseksi perustettiin oma väliaikainen professori Knapp:n vetämä
Constitution Committee.
Ohjemuutokset hyväksyttiin Delegates Assemblyssä noin 90 %:n äänimäärällä ja lopullisesti Members
Assemblyssä yli 80 %:n äänimäärällä.
Uusien ohjeiden nimeksi tuli ’Statutes’, joka yhdistää erilliset Bylawsit ja Rulesit yhteen. Toiminnan tarkoitusta
täsmennettiin ja erillisten toiminnallisten osien kuten Delegates Assembly ja Members Assembly toiminta
kirjattiin ensimmäisen kerran ohjeistukseen. Executive Committee haluttiin korvata yleisemmällä sanalla Board.
Uuden Boardin toiminnallista jakoa uudistettiin. Sihteeri ja rahastonhoitaja yhdistettiin. Delegaattikokouksessa
valittu uusi sihteeri Savvas Frangos Kyprokselta jatkanee yhdistetyssä tehtävässä 2015. 2014 Jatketaan edelleen
vanhojen sääntöjen mukaan. Uusi Education chair päätettiin perustaa organisoimaan EANM:n koulutusta.
Uusi Congress chair päätettiin perustaa, koska EANM:n vuosikokous on rahallisesti erittäin tärkeä. Kokouksen
osallistujamäärä on enimmillään ollut yli 5500 ja nyt 5237 osallistujaa. Kovinkaan monta paikkaa Euroopassa ei
ole, jossa voidaan näin isoa kokousta pitää. Lyonissakin näyttely jakautui kahteen halliin. Teollisuuden kannalta
tilanne ei ollut optimaalinen. Optimitilanteessa tarvitaan 7500 m2 yhtenäinen näyttelytila ja samassa yhteydessä
olevat riittävän isot luentosalit sekä hotellikapasiteetti, joka ylittää 10 000 huonetta. Kiinteä Kongressipresidentti
valitaan kerrallaan kolmeksi vuodeksi ja hän jatkaa tarvittaessa toisen kauden. Kongressipresidentti on nyt
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 12(26)
erotettu kongressimaasta. Tämä takaa mahdollisuuden myös pienten maiden edustajille hakea paikkaa. Hän on
yhteydessä muihin eurooppalaisiin kattojärjestöihin, kongressipaikan pormestariin ja education committeehen.
Usean vuoden toimiva kongressipresidentti pitää laatua yllä paremmin kuin vuosittain vaihtuva. Häntä avustaa
paikallinen Local Ambassador, joka pitää yhteyttä paikallisiin tahoihin kuten yliopistoon.
Uuteen Boardiin kuuluvat President, President elect (vpj, josta nousee seuraava president), Secretary/treasurer
(yhdistettynä), Education chair, Congress chair ja Committee coordinator (entinen task group coordinator).
Uusi Ethics committee perustettiin, miettimään eettisiä asioita.
Members Assemblyssä 22.10.2013 sisään pääsivät vain hyvät jäsenet. Hyviksi jäseniksi katsottiin vuoden 2013
jäsenmaksunsa maksaneet. Viivakoodin luvun jälkeen koneesta tarkistettiin jäsenmaksun tilanne ja vasta sen
jälkeen pääsi sisään. Tärkeimpänä asiana täälläkin olivat ohjemuutokset.
2014 EANM kokous on Göteborgissa ja 2015 Hampurissa ja nyt valittiin 2016 kokouspaikaksi Barcelona. Viime
vuosina kokouksen tuotto on ollut 600 000/vuosi, jolla on rahoitettu toimintaa. 2009 Barcelonan kokouksen tuotto
jäi 180 000 € tasolle, johtuen kovista tarjoilupalkkioista ja tilavuokrista. Nyt 2016 kokousta varten hintoja on
saatu neuvoteltua alas. Valinnan kannalta tämä oli varmaan välttämätöntä, sillä aikaisempina vuosina Delegetes
Assembly kritisoi kovasti Barcelonan kokousta heikon tuloksen vuoksi.
EANM:n kokouksessa eräänä tärkeänä asiana keskusteltiin 99mTc saatavuudesta. 2009-2010 tuotantokatkos avasi
koko isotooppiväen silmät ja nykyään EANM yhdessä AIPES:n (Association of Imaging Producers & Equipment
Suppliers) ja NEA:n (The Nuclear Energy Agency) seuraavat säännöllisesti tilannetta.
Tecnetiumgeneraattoriin tarvittava molybdeeni 99 saadaan tunkemalla ydinreaktorin ytimeen neutronisateeseen
Molybdeeni 98:aa. Tässä käytössä olevat reaktorit ovat valtioiden rahoittamia tutkimusreaktoreita. Valtiot eivät
halua tukea enää muiden maiden toimintaa ja rahoitusta on vaikea saada huoltoihin. Reaktorit ovat myös vanhoja
ja suurin reaktori NRU Kanadassa laitetaan kiinni 2016. Korvaavaa uutta kapasiteetia saadaan Ranskan JHR
reaktorin valmistuttua. Täysi tuotanto saadaan pystyyn arviolta 2019. Tässä välissä 99mTc saannissa saattaa tulla
ongelmia. Jatkossa reaktorin pitäjälle tulee maksaa markkinahinta 99Mo:sta.
Kanadassa kehitetään 99mTc valmistusta syklotronilla, mutta ongelmaksi tulee lyhyt puoliintumisaika kun 99mTc
joudutaan kuljettamaan joka päivä kuvauspaikoille. Koreaan on myös valmistumassa kohtalaisen
tuotantokapasiteetin omaava ydinreaktori 2017.
Korkean uraanipitoisuuden ydinreaktorit eivät ole kovassa huudossa maailmalla, koska uraanista voidaan tehdä
pommeja. Käytännössä kaikki maat ovat päättäneet luopua näistä ja siirtyä matalan uraanipitoisuuden
reaktoreihin. Tämä aiheuttaa vain lieviä muutoksia tuotantomääriin.
Kokonaisuutena EANM, AIPES ja NEA arvioivat potilaskohtaisen 99mTc:n hinnan nousevan nykyisestä
10.83€:sta 12.40-13.94€ tasoon. Tätä hinnan korotusta pidettiin kovana, mutta pakollisena saada isotooppituotanto
pysymään luotettavana jatkossakin.
EANM’13, Lyon, 19. - 23.10.2013, Jukka Schildt (ol), Meilahden Isotooppilaboratorio, Helsinki.
EANM2013 pidettiin Lyonissa, Ranskassa. Osallistujia oli yli 5000, hieman vähemmän kuin viitenä aiempana
vuotena. Osallistujia oli yli 80:stä maasta, joten voidaan todella puhua kansainvälisestä kokouksesta.
Valitettavasti Suomesta osallistujia tuntui olevan varsin vähän ja myös Suomesta hyväksyttyjen abstraktien määrä
melko pieni, 19 kpl (sijalla 25...). Eniten hyväksyttyjä abstrakteja oli Italiasta 184 kpl. Isäntämaa Ranska tuli
toisena 155:llä hyväksytyllä abstraktilla. Lähetettyjä abstrakteja oli kaiken kaikkiaan 1753.
Oma suullinen esitys otsikolla ”The oxyphilic cell amount in parathyroid adenomas is an important determinator
of scintigraphy outcome” oli maanatai-iltapäivän suomi-sessiossa, jossa kahdeksasta esityksestä kolme oli
suomalaisten pitämiä (kaksi niistä Tunnisen Virpin hienoja töitä)! Omassa työssämme arvioimme
lisäkilpirauhasadenoomien eri ominaisuuksien vaikutusta sestamibin huuhtoutumisen kinetiikkaan
kaksoisisotooppitutkimuksessa 46:lla potilaalla. Adenoomissa on vaihteleva määrä eri soluja (oksifiilisiä, pää- ja
kirkassoluja), joista merkitsevä vaikutus näyttäisi olevan etenkin oksifiilisten solujen määrällä. Niistä
adenoomista, joissa oli enemmän oksifiilisiä soluja kuin toisissa, sestamibi huuhtoutui hitaammin kuin niistä,
joissa oli vähemmän kyseisiä soluja. Tämä ainakin osittain selittäisi sen, miksi jotkut adenoomat eivät
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 13(26)
luotettavasti visualisoidu pelkällä kaksivaiheisella kuvantamisella. Yllättäen muualla euroopassa kaksivaiheinen
kuvantaminen on edelleen voimissaan, vaikka mm. EANM:n suosituksissa kehoitetaan käyttämään
kaksoisisotooppimenetelmää.
Lisääntyvän isotooppihoidon tulevaisuutta olevan Radium-223 hoidon vaikutusta oli tutkittu Saksassa
Offenburgissa tehdyssä työssä. Radium-223 hoidolla todettiin olevan merkitsevä vaikutus sekä elossaoloaikaan
(keskimäärin 3.6kk pidempi) että luustotapahtumiin (keskimäärin 5.8 kk myöhemmin) kastraattiresistenteillä
prostatasyöpäpotilailla, joilla on luustometastasointi. Tämä useissa syöpäkongresseissakin suuresti esillä ollut
isotooppihoitomuoto on tulevaisuuden EANM-kongresseissakin varmasti vielä vahvemmin esillä.
Käytännön työn kannalta tärkeä luento käsitteli uusia lymfooman levinneisyys- ja vastearviosuosituksia, joista
pian on odotettavissa julkaistua tietoa. PET-TT:tä suositellaan tehtäväksi rutiinisti lymfooman
levinneisyysarviossa ja enenevässä määrin myös luuydinaffiision selvittelyssä. PET-TT:tä suositellaan myös
tarvittaessa kesken hoitoa tehtävään vastearviointiin TT:n sijaan. Kesken hoidon ja hoidon päättymisen
yhteydessä suositellaan viisiasteisen luokituksen käyttöä PET-TT:n arviossa.
Hienoa oli, että paikalla olleiden fyysikoidemme Miia Pitkosen ja Eero Hippeläisen abstrakti ”Imaging serotonin
and dopamine transporters with dynamic 123I- -CIT SPECT in mouse brain” pääsi highlights-luentoon (ainoana
suomalaisena työnä).
Lyon oli kongressipaikkana mielestäni erinomainen, kaupunki oli kaunis ja ruoka hyvää. Varmasti joskus pitää
käydä uudestaan paremmalla ajalla tutustumassa tarkemmin kaupunkiin, nyt jäi esimerkiksi harmittavasti
jalkapallo-ottelu kokematta. Kongressialue oli toimiva laaja-alaisuudestaan huolimatta ja erityisesti postereiden
sijoittaminen pääluentosalin läheisyyteen oli hieno asia. Perinteinen suomalainen ilta maanantaina oli tietysti yksi
kongressiajan huipentumia, kiitokset siitä yhteistyökumppaneillemme!
Haluan kiittää LRY:tä saamastani tuesta osallistua kongressiin.
EANM’13, Lyon, 19. - 23.10.2013, Tomi Laitinen (prof), Itä-Suomen yliopisto ja KYS.
Yleistä: Matkani Lyoniin oli jo itse matkustuksen kannalta mielenkiintoinen. Siirtyminen Pariisista Lyoniin
huippunopealla TGV-junalla, suurimmaksi osaksi maalaismaisemien läpi, oli miellyttävä kokemus.
Kongressipaikkana Rhonen ja Tête d’Or puiston välissä sijaitseva Lyon Convention Centre – Cité Internationale
oli puitteiltaan huippuluokkaa. Kongressin järjestelyissä näkyi ranskalainen toimintatapa lähinnä siinä, että
liikkuminen kongressialueella oli muodostettu kulkua rajoittamalla epäkäytännölliseksi. Esimerkiksi kongressin
pääsisäänkäynnistä kongressisaleille johtava portaikko oli päätetty sulkea ja osallistujille jäi pääkulkureitiksi
kapeahkot liukuportaat. Myös ulkokautta tapahtuva sisäänpääsy pääsaliin sen varsinaisen sisäänkäynnin kautta
estettiin, mikä pakotti käyttämään parin sadan metrin mittaista kiertotietä sisätilojen kautta.
Tieteellinen ohjelma oli monipuolinen sisältäen sopivasti CME-sessioita, Symposiumeja, Plenary-sessioita,
Interaktiivisia sessioita unohtamatta varsinaisia tutkimusraporttisessioita ja teknologisteille räätälöityä ohjelmaa.
Esitysten aikataulut pitivät kiitettävästi. Professori I.M. Modlinin pitämä esitys Young EANM Daily Forumissa
kliinisen tutkimuksen metodeista oli mielestäni koko kongressin parhaiten pidetty suullinen esitys. Modlin esitti
erinomaisen analyysin siitä, miten tutkimusryhmän toimintaa organisoidaan ja mitkä ovat tutkimusryhmän
johtamisessa tärkeimpiä tehtäviä. Esityksessä käsiteltiin erityisesti henkilökohtaisen strategian muodostamista,
tutkimusaiheen valintaa, tutkimusprojektin elementtejä, onnistumisen perusteita, projektin kehittymistä sekä
aikatauluttamista ja tiedottamista. Kongressin aikana keskityin seuraamaan ennen kaikkea sydänkuvantamista ja
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 14(26)
aivojen kuvantamista käsitteleviä esityksiä sekä hieman onkologisia aiheita ja muita isotooppilääketieteen osaalueita.
Oma esitys ja siihen liittyvät asiat: Omassa posteriesityksessäni esitin viitearvot sydänperfuusiokuvauksesta
tehdystä dyssynkronian faasianalyysistä. Samasta aiheesta oli esillä toinenkin posteri (Diaz-Gonzales et al.,
Salamanca, Espanja), jossa aineiston karakterisointia ei ollut tehty yhtä perusteellisesti kuin omassa työssäni ja
normaaliaineistoksi mainitun ryhmän tulokset oli esitetty vain keskiarvona kuvaamatta ryhmän sisällä yksilöiden
välistä vaihtelua tai ottamatta kantaa mikä olisi soveltuva viitealueen yläraja. Samantyyppisiä tuloksia esitettiin
myös yhdessä suullisessa esityksessä (Kundu et al. Intia), jossa mielenkiintoista oli dyssynkronian määrittäminen
paitsi koko vasemman kammion alueella globaalisti, myös regionaalisesti tarkastelemalla erikseen sydämen
kärjen aluetta, etuseinää, kammioväliseinää, alaseinää ja sivuseinää. Globaalin dyssynkronian faasianalyysissä
saadut tulokset esitettiin keskiarvoina ja SD:nä. Kun Kundun esittämistä tuloksista lasketaan viitealueen yläraja
keskiarvo + 2 SD mukaisesti, raja-arvoksi tulee hyvin samaa luokkaa oleva tulos, kuin omassa aineistossani on
95. persentiilin mukaan määritetty viitealueen yläraja.
Työmme perusteella viitealueen
ylärajaksi
saatiin
faasihistogrammin kaistanleveydelle (bandwidth) 57
astetta, jakauman keskihajonnalle (Stdev) 15.9 astetta ja
entropialle 49. Näitä arvoja
on mahdollista soveltaa
faasianalyysin
tulkinnassa
ainakin
silloin,
kun
dyssynkroniaa mitataan Cedars-Sinain QGS-ohjelman
faasianalyysillä. Muiden analyysiohjelmistojen
(esim.
Cardiac Emory Toolbox) faasianalyysi tuottaa jonkin verran erilaista tulostasoa, joten
nämä viiterajatkin lienevät
menetelmästä riippuvia. On
myös huomioitava, että viitealueen yläraja ei ole sama raja-arvo, jota voisi käyttää
tunnistettaessa vajaatoimintatahdistimesta hyötyviä potilaita. Toistaiseksi on olemassa vain pieniin aineistoihin
perustuvia alustavia tuloksia
mahdollisuudesta tunnistaa
faasianalyysin tuottamien tulosten perusteella vajaatoimintatahdistimesta hyötyvä
potilasryhmä.
Aiemmissa
töissä vajaatoimintatahdistimen hyöty on havaittu sellaisilla, joilla dyssynkroniaa on
huomattavasti
enemmän,
kuin mitä esittämämme viitealueen yläraja kuvaa. Todennäköisesti siis lievän dyssynkronian hoito vajaatoimintatahdistimella ei ole tuloksekasta. Canthino ym.
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 15(26)
(Lissabon, Portugali) esittelivät pienen tutkimuksensa tuloksia faasianalyysin käytöstä vajaatoimintapotilailla,
joille asennettiin CRT-tahdistin. Aiemmin julkaistuista tiedoista poiketen ennen CRT-tahdistimen laittoa tehdyn
kuvauksen faasianalyysin perusteella ei voitu ennustaa ketkä potilaista saavat tavoitellun hyödyn ja ketkä ovat
non-respondereita. Sen sijaan Canthino ym. totesivat respondereilla faasianalyysin tulosten perusteella tapahtuvan
huomattavaa dyssynkronian korjaantumista, kun kyseisille potilaille oli saatu asennettua hyvin toimiva
vajaatoimintatahdistin. Keskustelussa ranskalainen rytmikardiologi P. Milliez kiinnitti huomiota, että nonrespondereilla olisi aiheellista varmistaa vasemman puolen johto oikea paikka.
Tieteellisestä ohjelmasta poimittua: Kongressin ohjelmassa PET-tutkimusten painotus oli suuri, mikä heijastaa
valtavaa kehitystä PET-radiolääkkeiden ja -kuvausten osalta sekä tutkimustyössä että käytännön potilastyössä.
Seuraamissani sessioissa eniten oli esillä erilaisten fluoripohjaisten radiolääkkeiden avulla tehtyjä tutkimuksia.
Nähtävästi jatkossakin PET-toiminnassa on mahdollista päästä pitkälle myös niissä keskuksissa, joissa ei ole
käytettävissä omalla syklotronilla tuotettuja lyhytikäisiä radioisotooppeja. Fluorilla on leimattu monia erilaisia
ligandeja, joita olisi periaatteessa mahdollista hyödyntää laajasti paitsi onkologisissa kuvauksissa kuin muidenkin
alojen tarpeisiin tehdyissä kuvauksissa.
Amyloidikuvantaminen fluoripohjaisella radiolääkkeellä on tulossa todennäköisesti jo lähivuosina käytäntöön
muistisairauksien diagnostiikassa, kuitenkin tarkkaan valikoiduissa indikaatioissa. Tällä hetkellä
amyloidikuvantamisella on jo suuri merkitys Alzheimerin taudin lääkkeiden kehittämiseen tähtäävässä
tutkimuksessa ja muissa muistisairauksiin liittyvissä tutkimushankkeissa. Amyloidikuvantamiseen on olemassa
yksi FDA:n hyväksymä radiolääke (18F-Florbetapir, Amyvid®) ja Suomessa kliinisiin tutkimushankkeisiin
saataville tulee todennäköisesti ensimmäisenä 18F-Flutemetamoli.
SNMMI Sessiossa P. Herschowitch esitti amyloidikuvausten indikaatioksi seuraavat:
Potilaat, joilla on persistoiva tai progressiivinen selittämätön lievä kognitiivinen heikentyminen. Tällöin
amyloidipositiivinen tulos ennustaa Alzheimerin taudin ilmaantumista ja vastaavasti amyloidinegatiivinen
tulos sulkee melko hyvin pois tulevaisuudessa kehittyvän Alzheimerin taudin.
Potilaat, joilla on mahdollisen Alzheimerin taudin pääpiirteet, mutta joko taudinkulku on epätyypillinen
tai esiintyy eri piirteitä muistakin dementiatyypeistä. Tutkimus voi antaa tietoa co-morbiditeetista.
Potilaat, joilla on progressiivinen dementia epätyypillisen varhaisella iällä (<65 v). Tällöin
amyloidikuvantaminen voi auttaa erotusdiagnostiikassa AD- vs. non-AD dementioiden välillä.
Lisäksi samassa esityksessä esitettiin Non-indikaatioina seuraavia tilanteita, joissa amyloidikuvantamista ei tulisi
tehdä:
Potilaat, joilla on todettavissa todennäköisen Alzheimerin taudin kriteerit ja potilaan ikä on tyypillinen.
Dementian vaikeusasteen määrittäminen. Amyloidimäärä ei korreloi dementian vaikeusasteen kanssa.
Pelkkä tieto dementian sukurasituksesta, APOE 4 esiintymisestä tai muiden biomarkkeireiden
esiintymisestä. Amyloidikuvauksen tulokselle ei ole tällaisissa tilanteissa osoitettu ennusteellista
merkitystä.
Potilaat, jotka kertovat kognitiivisista ongelmista, mutta joilla ei ole poikkeavaa tulosta kliinisessä
testauksessa.
Oireettomat ikääntyneet.
Non-medikaalikäyttö (vakuutusta varten tarkastukset, työhönottamista edeltävät tarkastukset,
oikeudellisen toimintakyvyn arviointi)
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 16(26)
Sydämen viabiliteetin tutkimisella on osoitettu saatavan ennustetta kuvaavaa tietoa, jota voidaan hyödyntää
hoitolinjan valinnassa. Kuitenkin H.J. Verbernen esityksestä CME Sessiossa todettiin, että iskemian laajuuden
osoituksen jälkeen viabiliteettitieto tuo vain marginaalisesti lisäarvoa hoitolinjan valintaan. Mikäli tehdään
FDG:llä viabiliteettikuvaus, tulee sydänlihaksen glukoosinkäyttö saada varmistettua jollakin standardilla tavalla.
Verberne esitteli euglykeemistä hyperinsulineemista clamp-tekniikkaa yksinkertaisemman protokollan
käytettäväksi viabiliteettikuvauksissa. Tässä sydänlihaksen energia-aineenvaihdunta ohjataan käyttämään
energianlähteenä glukoosia rasvahappojen sijaan seuraavasti:
2½ h ennen suunniteltua radiolääkeinjektiota tutkittava ottaa Acipimox ®.–lääkekapselin (250 mg,
p.o.). Kyse on nikotiinihappojohdannaisesta, joka inhiboi lipolyysiä ja alentaa seerumin vapaiden
rasvahappojen pitoisuutta.
1½ h ennen radiolääkeinjektiota tutkittava saapuu isotooppiyksikköön.
60 min ennen injektiohetkeä tutkittava nauttii kevyen aterian.
15 min kohdalla ennen injektiohetkeä tutkittavalle annetaan kahteen ruiskuun jaettuna
bolusinjektioina glukoosia (20 % liuoksena 0,2 g/kg) ja toiseen ruiskuun sekoitetaan insuliinia 0.2
U/kg).
Sitten seurataan minuutin välein plasman glukoosipitoisuutta. Glukoosipitoisuus kohoaa
kaksihuippuisesti ja radiolääkeinjektio (250 MBq FDG) annetaan jälkimmäisen huipun kohdalla.
30 min kohdalla radiolääkeinjektion jälkeen tehdään matala-annos-TT-kuvaus , jota seuraa 15 min
kestävä PET-kuvaus.
Personalized medicine –toimintamallia tuotiin esille yhä enemmän. Yksilöllisiin ominaisuuksiin ja hoitovasteisiin
perustuvan hoitolinjan valinta edellyttää runsasta kuvantamistutkimusten käyttöä. Tällaisessa kehityksessä
erilaisten kuvantamistutkimusten merkitys korostuu siis entisestään. Vaikka periaatteessa taustalla oleva ajatus on
hyvin mielenkiintoinen, tällä alueella tarvittaisiin ehdottomasti lisää tutkimusnäyttöä kuvantamistutkimusten
vaikuttavuudesta ja kustannustehokkuudesta.
Lopuksi Esitän lämpimät kiitokseni LRY:lle minulle myönnetystä matka-apurahasta, joka kattaa kongressin
osanottomaksun sekä kiitän myös Itä-Suomen yliopistoa, joka kustantaa muut matka- ja majoituskuluni.
EANM’13, Lyon, 19. - 23.10.2013, Virpi Tunninen, Satakunnan keskussairaala.
Taas
kerran
tuli
pakattua väärät vaatteet lokakuisesta Suomesta lähtiessä. Sitä ei
vaan
usko
sääennustetta että perillä
odottaa 20 astetta ja tpaitakeli. Näistä perinteisistä
hankaluuksista huolimatta
saavuimme Lyoniin
kunnialla jo perjantaiiltana, nimittäin viime
vuoden pre-kongressien tasosta vakuuttuneena olin ilmoittautunut lauantain Quantitative Imaging and
Dosimetry: Steps Towards Personalised Nuclear Medicine Treatments –osioon. Luennoitsijoina oli
vakuuttavia nimiä kuten Boellaard, Ljungberg ja Buvat. Päivä oli juuri niin hyvä kuin olivat odotuksetkin,
napakassa paketissa tuli käytyä läpi kaikki SPECTin ja PETin kvantitaatioon liittyvät ongelmat. Näitä miettiessä
sitä aina ihmettelee että ylipäätään saamme kuvia aikaiseksi .
Kongressin lukujärjestys tuli tällä kertaa tehtyä IPP-appsilla, joka sinänsä on aivan riittävä syy ostaa iPad tai joku
vastaava vehje (no on on, ainakin jos pitää kotona perustella…). Tällä konstilla välttyy abstraktikirjojen ym.
rahtaamiselta. Vieläkään en tosin oppinut olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa. Tässä kongressikeskuksessa
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 17(26)
tosin oli vaikeaa olla edes yhdessä paikassa oikeaan aikaan. Arkkitehdillä oli ollut pitkä ja kapea pöytä, joten
pahimmassa tapauksessa salien välillä sai juosta vartin verran tukka putkella.
Sunnuntai tuli kulutettua lähes kokonaan näyttelyssä, koska ensi vuonna on edessä SPECT/CT hankinta ja
tämähän oli oiva tilaisuus vertailla kameroita ja softapuolta työasemilla. Perinteisellä (NaI-kide) kamerapuolella ei
mahdottomia uutuuksia esitelty, ehkä mielenkiintoisin oli Siemensin idea kvantitatiivisesta SPECTistä erillisen
kalibrointilähteen avulla.
Näyttelyn lisäksi kuuntelin fysiikan sessioita vähän valikoivalla otteella. Eeron esitystä edelsi muutama melko
kehnosti vedetty setti (hirveästi slideja, huonoa englantia ja reilusti ylitettyjä aikarajoja). Yhdessäkin puheessa
vertailtiin eri valmistajien iteratiivisia rekonstruktioalgoritmeja, eikä tultu kertoneeksi esimerkiksi
rekonstruktioparametreja. Anna Celler antoi palautetta siihen sävyyn että koko sali istui tiukasti asennossa…
Olipa sitten sitäkin mukavampi katsoa kun suomalainen hyppäsi puikkoihin ja junaili homman kotiin.
Omat esitykseni olivat vuorossa maanantaina Conventional & Specialised Nuclear Medicine: Parathyroid –
sessiossa, jossa myös Jukka Schildt piti omansa (hyvä Suomi, 3/8!). Kaksi juttua samasta aihepiiristä oli
olevinaan hyvä idea – aina siihen asti kun sitten erittäin coolina (…) odotin omaa vuoroani. Tietenkin session
viimeiset puheet, joten aikaa erilaisille rytmihäiriöille oli runsaasti. Ylimääräinen jännitys tosin haihtui erilaisia
mibikuvia ihmetellessä. Esimerkiksi englantilaiset olivat kehittäneet menetelmän, jossa tehtiin kolme SPECTiä
peräkkäin, sitten pinta renderöitiin sellaiseksi ”kinkkupussiksi” ja niitä pyöriteltiin vierekkäin. Näin sitten
pelkästään muodon perusteella arvioitiin adenooman paikkaa. Jutun konkluusio oli osuvasti että
lokalisaatiomenestys korreloi menetelmän kompleksisuuteen.
Jukka pääsi estradille ennen minua ja osoitti
vakuuttavasti sen, miksi adenoomat eivät aina
tottele kaksivaiheisen menetelmän taustalla
olevaa teoriaa. Siitä olikin sitten kiva jatkaa
99m
Tc-sestamibi/123I subtraktio SPECT-CT –
jutuilla, jotka sivumennen sanoen olivat
kongressin ainoat tästä aiheesta. Keskustelin
protokollista monenkin maan edustajan kanssa,
eikä kukaan oikein osannut sanoa miksi pelkän
sestamibin käyttö on niin suosittua muualla.
Perinteinen suomalaisten ilta pidettiin tänä
vuonna Halloween-hengessä. Olisi tosin
kannattanut aloittaa juhlat vasta tiistaiaamuna –
maskeerauspuoli näytti olevan ihan heti herättyä
valmis…
Tiistain turistikierroksella tutustuttiin Basilique
de Fourvièreen, jonka tuuliselta tasanteelta oli
mahtavat maisemat Lyonin yli.
Kesäisestä tunnelmasta nautittiin melkein
kolmetuntisessa lounassessiossa - joka jatkui
samassa seurueessa illallisen puolelle. Pikaisen laskutoimituksen mukaan erva-yhteistyötä edistettiin
ruokapöydässä yli kuusi tuntia saman päivän aikana. Mikä tietysti kuului asiaan, oltiin kuulemma Ranskan
ruokapääkaupungissa. Kiitos vielä hyvästä seurasta
Keskiviikkoaamun Physics & Instrumentation & Data Analysis: Standardisation –sessiossa tuli todettua että
lukuisat ovat menetelmät. SNM:n Quality Assurance Comittee oli rakentanut (kaksivaiheiseen menetelmään
perustuvan) lisäkilpirauhasfantomin, jolla on tehty laadunvalvontakierros Veterans Affair –sairaaloiden
isotooppiyksiköissä. Lorraine Figin mainiosti pitämän esityksen mukaan tutkimusta tehdään väärillä
kollimaattoreilla, väärillä kuvausparametreilla ja erityisen huonosti tehdyillä rekonstruktioilla ja saaduista kuvista
annetaan vielä virheellisiä lausuntoja. Samassa sessiossa Jari esitteli munuaisfantomikierroksen tulokset
lausuntojen osalta, ja konkluusiossa todettiin sama johtopäätös kuin lähes kaikissa muissakin tämän session
esityksissä. Tarvetta standardoinnille, harmonisaatiolle ja ulkoiselle laadunvalvonnalle todellakin on!
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 18(26)
Näitä
esityksiä
kuunnellessa tuli
mieleen idea lisäkilpirauhasten
99m
Tc-sestamibi/
123
I
subtraction
SPECT-CT (yllätys…) prosessointi
&
lausunto –
laadunvalvontakier
roksesta. Meillähän on kerättynä
jo melkoinen potilasaineisto leikkaus/patologitietoineen, ja näistä olisi helppo koota sopiva setti analysoitavaksi ja
lausuttavaksi. Olettekos mukana juonessa jos tehdään aiheesta alkajaisiksi esitys Göteborgin kongressiin?
Highlights-sliden mukaan Suomesta oli mukana vain 18 abstraktia. Osallistujia Suomesta oli tällä kertaa niin
vähän ettei päästy edes listoille… Mutta määrän korvasi laatu tälläkin kertaa, Miian ja Eeron hiirijuttu pääsi
mukaan Highlightseihin. Taputuksia!
Lämpimät kiitokset LRY:lle saamastani matka-apurahasta!
EANM’13, Lyon, 19. - 23.10.2013, Anna Johansson ja Sanna Virtaniemi, Isotooppiosasto, HUSKuvantaminen, Helsinki.
Tällä kertaa Meilahden isotooppiosastoa hoitajien puolelta edustivat alle kaksi vuotta alalla olleet juniorit, joille
kaikki oli enemmän tai vähemmän uutta. Poimimme ohjelmaamme luentoja valikoidusti hoitajille, fyysikoille ja
lääkäreille suunnatuista luennoista sekä yhteisluennoista lähinnä niistä teemoista, jotka koskevat läheisimmin
omaa työtämme. Huomasimme tosin, että nekin luennot, joiden sisältö oli itsellemme vieraampi, laajensivat
ymmärrystämme
alalla tapahtuvasta kehityksestä. ”Aloittelijoille” tarkoitetut
Young
EANM -luennot
isotooppikuvantamisen historiasta ja radionuklidien valmistuksesta eivät menneet syvälle molekyylitasolle,
mutta antoivat
paljon yleistietoa ja historiallista
perspektiiviä alallemme.
Ohjelmassa ei
yllättäen
ollut
kovin paljoa asiaa PET-MRIstä,
vaan PET-CT:n
merkitys korostui
edelleen.
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 19(26)
Koska itse työskentelemme lähinnä gammakameroilla, oli mukava huomata, että SPECT-CT puolustaa edelleen
hyvin paikkaansa esimerkiksi tarkemmissa luuston alueen kuvauksissa.
Posterinäyttelyssä tutustuimme lähinnä hoitajien postereihin. Ne havahduttivat huomaamaan, kuinka saman
potilastutkimuksen (esimerkiksi GFR-tutkimuksen) voi tehdä monella eri tavalla, ja kaikki saavat silti mielestään
vertailukelpoisia tuloksia. Monet postereista olivat myös hyvin käytännönläheisiä.
Näyttelypaikoilta löytyi kaikkea kahviloista alkaen, mutta myös hyödyllistä ja uutta tietoa. Pääsimme tutustumaan
tarkemmin esimerkiksi tulevaan kameraamme sekä uuteen synteesilaitteistoon.
Kongressikaupunki Lyon on kaunis ja historiallinen, ja säät suosivat myöhäisestä syksystä huolimatta.
Aamukävelyt kongressipaikalle Tête d’Or -puiston läpi tuottivat yllätyksiä; törmäsimme puistossa mm. peuroihin
ja flamingoihin. Kaupunki sijaitsee lähellä kauniita viinintuotantoalueita, joihin pääsimme myös tutustumaan.
EANM’13, Lyon, 19. - 23.10.2013, Jari Heikkinen, Mikkelin keskussairaala.
SPECT/CTn lisäarvoa käsittelevä luentokokonaisuus oli ajankohtainen meille mikkeliläisille. Neuroendokriinisiä
tuumoreuta kuvataan edelleen 111In-DTPA-Oktreotidillä - meillä on ollut hyviä kokemuksia teknetiumleimatulla
Tektrotydillä. Se ei selvinnyt, että saako sitä vielä ostettua. Sappirakon alue on hyödyllistä varmistaa, jos siellä
kertymä. Näytettiin pari esimerkkiä, jotka olivat hyvin samannäköisiä kokokehokuvissa. Toisessa kertymä oli
sappirakossa kun taas toisessa sen vieressä olevassa patologisessa muutoksessa. Eipä olisi ilman SPECT/CTtä
onnistunut! Paksusuolen kertymästä oli myös hyvä esimerkki. SPECT/CT varmisti hienosti kertymän
merkityksen. Jopa 36% tapauksista kuvaus oli muuttanut potilaan hoitoa.
I-MIBG-kuvauksissa SPECT/CT on hyvä primäärin taudin paikallistamisessa ja multippelin taudin arvioinnissa
sekä hoidon vastetta arvioitaessa. Kilpirauhassyövässä ablaation jälkeen imusolmukestatuksen selvittäminen.
Potilaan hoito muuttui 25%:ssa. Lisäkilpirauhasen adenoomaa kuvattaessa SPECT/CTllä saatu paikkatieto
kirurgille nopeuttaa toimenpidettä ja säästää rahaa keskimäärin 98€/potilas. Ektooppisen adenooman selvittelyssä
se on myös hyvä.
Pahanlaatuisissa luuston sairauksissa mainittiin erityisesti rangan muutokset, lonkka ja häpyluu. Hyvänlaatuisissa
ranne, lonkka, polvi, jalka, nilkka, rintakehä ja olkapäät. Muissa tilanteissa mainittiin hoidoista Y-90 SIRT ja
Tc99m-MAA oikeaan maksavaltimoon, Lu-177 DOTATATE. Vartijaimusolmukkeiden SPECT/CT
melanoomassa ja tulehduspesäkkeen kuvantamisessa hyötyy monesti SPECT/CTstä. Aneurusma vatsaaortassa voi
aiheuttaa kertymän luuston gammakuvaukseen - sekin voi varmistua hyvin SPECT/CTllä.
SPECTCTACULAR!
Tuli esiin myös sellainen asia, että kännykän käyttö leikkaussalissa yhtäaikaa vartijaimusolmukkeen biobsiassa
käytettävän detektorin kanssa saattaa aiheuttaa häiriötä.
SPECT-kuvan suodattimet vaihtelevat eri valmistajien ohjelmistojen välillä - ei kannata suoraan siirtää toiselta
valmistajalta saatuja kokemuksia toiselle siirryttäessä.
Isotooppilääketieteen virheistä oppimissessiossa oli paljon mielenkiintoisia esimerkkejä. Erityisesti jäi mieleen
kysymys: Kuinka parantaa kameran resoluutiota? Oikea vastaus oli: 100€ bonus henkilökunnalle! Perustelu:
esimerkiksi teknisillä muutoksilla ei päästä lähellekkään sitä vaikutusta kuin mitä on esimerkiksi sillä, että potilas
on mahdollisimman lähellä detektorin pintaa. Eli henkilökunnan hyvinvointi ja motivointi tekee
kuvaustapahtumasta mahdollisimman optimoidun. PR se on mikä jyrää!
Kongressin viimeisessä tieteellisessä fysiikan sessiossa oli oman esitykseni lisäksi suuri määrä töitä, joissa
käsiteltiin ulkoista laadunarviointia. Erityisen vaikutuksen teki USAlainen lisäkilpirauhasen kuvantamisen
laaduntarkkailukierros, jossa oli peräti 125 osallistujasairaalaa, kameroita 340. Olivat kehittäneet upean fantomin.
Australialainen ryhmä kehittää internetin kautta tapahtuvia kierroksia, joihin ilmeisesti kohta voi osallistua
maailmanlaajuisesti!
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 20(26)
Yleisön ilmeitä esitykseni jälkeen.
EANM’13, Lyon, 19. - 23.10.2013, Francisco R. Lopez Picon, Turku PET Centre, Turku.
The 2013 EANM had over 5200 participants with 1753 abstracts accepted and presented during the congress.
I did attend the congress presenting a poster entitled “Brain uptake of novel NMDA and GABAergic PET tracers
in a Model of Traumatic Brain Injury in Rat”. In this poster and abstract I show that at the acute stage, the uptake
of NMDA tracer [18F]GE-179 was increased within the primary cortical lesion as well as in the perilesional cortex
as compared to the contralateral side (p<0.05). At the chronic stage, the increased [18F]GE-179 uptake was more
widespread, including also the ipsilateral capsula externa and the thalamus. The magnitude and distribution of the
GABA tracer [18F]GE-194 binding was quite different from that of the NMDA tracer. Acutely the binding of
[18F]GE-194 was reduced at the primary lesion and the ipsilateral thalamus. At chronic stage, reduced binding of
[18F]GE-194 was still present in the lesioned cortex and ipsilateral thalamus and the reduction in binding had
expanded to the perilesional cortex.
Our data demonstrate that both PET tracers [18F]GE-179 and [18F]GE-194 successfully bind to active NMDA and
GABA receptors, respectively, with a good profile. Second, [18F]GE-179 is a promising tracer to investigate the
overactivation of glutamate receptors and pathologies related to them. By applying these tracers we demonstrated
that within 7 wk post-TBI, abnormalities in NMDA and GABA binding expand from the cortical lesion and
perilesional cortex to the thalamus, which likely relates to the progressive damage in thalamo-cortical pathways.
Finally, the increase in NMDA binding and decrease in GABA binding suggest a development of acquired
channelopathy in thalamo-cortical circuits or locally in the perilesional cortex and the thalamus. It remains to be
demonstrated whether the magnitude of these changes can be used to predict post-TBI recovery and development
of hyperexcitability.
During the meeting, I attended mainly neuroscience sessions related to my field of research.
In the field of neuroinflammation, it was shown microglial activation in acute stroke using [18F]DPA-714 PET
tracer. Futhermore it was presented a poster describing imaging of serotonin and dopamine transporters with
dynamic 123I- -CIT SPECT in mouse brain.
In the field of Alzheimer’s Disease many posters and sessions were scheduled. Several studies with 18F-tracers
[18F]-flutemetemol, [18F]-florbetaben and [18F]-flobetapir were presented. Some of the studies focused on the
comparison of the [18F]-amyloid tracers with [11C]-PIB that is the gold standard of the amyloid tracers. Also
progress reports of Phase II clinical studies were presented for these tracers. Furthermore several presentations
discussed the different tools and methods to be used in the analysis of amyloid tracer binding both in humans and
in preclinical studies with rodents.
The first results of a new amyloid tracer called [18F]-FIBT were presented showing to be comparable or superior
to current [18F]-tracers.
As a summary, the attendance to the EANM 2013 meeting was very fruitful for me, due to the interesting
information received and professional contacts made.
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 21(26)
EANM’13, Lyon, 19. - 23.10.2013, Kati Nieminen ja Sanna Mikkola, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri,
Isotooppilaboratorio.
Meidän molempien osalta matka Lyonissa järjestettyyn EANM:n kongressiin oli ensimmäinen kerta. Aloitamme
PET-kuvaukset ensi vuoden alussa ja matkan tarkoituksena oli saada lisätietoa PET-kuvantamisesta sekä haistella
uusia tuulia isotooppilääketieteen saralta. Tokihan oli myös mukava tavata vanhoja tuttuja yhteistyökumppaneita
ja tutustua uusiin ihmisiin isotooppilääketieteen alalta. Matkaa odotettiin ”intopinkeänä”.
Meidän
”matkanjohtajanamme” toimi fyysikkomme Juha Vuorela. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli siis tiedossa…
Matka Jyväskylästä Lyoniin ei sujunut aivan ongelmitta! Matkamme alkoi klo 01.50 tekstiviestillä, jossa
ilmoitettiin, että lentomme Jyväskylästä Helsinkiin on peruttu. Tämähän tarkoitti siis sitä, että myös seuraavalta
lennolta Helsingistä Pariisiin myöhästyisimme. Matkaan lähdimme linja-autolla ja matkan aikana selviteltiin
jatkolentojen tilannetta. Helsinki-Pariisi koneeseen ehdittiin juuri ja juuri, mutta sitten matka tyssäsi Pariisin
kentälle. Pariisin kentällä ravasimme terminaalista toiseen kilometri tolkulla, meidän paikat seuraavalle lennolle
Pariisi-Lyon oli jo annettu muille ja matkalaukkujen sijainnista ei tuntunut kellään olevan hajuakaan. Muutaman
tunnin seikkailujen jälkeen laukut löytyivät ja matka jatkui eteenpäin junalla. Junassa oli paljon ihmisiä ja ahdasta
oli, mutta maisemia oli mukava katsella ikkunasta. Maalaismaisema oli kuin suoraan Emmerdale-sarjasta,
kaunista. Kaiken säätämisen jälkeen ehdimme tervetuliaistilaisuuteen, vaikkakin hieman myöhässä.
Hyvin nukutun yön jälkeen matkaväsymys oli tipotiessään ja innokkaana läksimme kohti kongressikeskusta.
Nähtävää ja kuultavaa riitti kaikille kongressipäiville. Tutustuimme näyttelyyn sekä postereihin. Luennoilla
keskityimme lähinnä hoitajille tarkoitettuihin sessioihin. Mieleen jäivät erityisesti luennot, joilla käsiteltiin
säteilysuojeluun liittyviä näkökohtia. Osallistuimme kongressin aikana myös laite-esittelyihin.
Osallistuimme MAPin ja GE:n asiakkailleen järjestämään illanviettoon, jossa teemana oli Halloween.
Juhlapaikan puitteet olivat upeat.
Tarjoilijat sekä illan isännät ja
emännät olivat pukeutuneet teeman
mukaisesti. Illallinen viineineen oli
makunautinto ja illan kruunasi
paikallisen taikurin karmiva Halloween-show.
Matka oli menomatkan ongelmista
huolimatta erittäin onnistunut.
Kongressin ajankohta oli meille sopiva, koska saimme käytännön
vinkkejä ja opastusta PET-kuvauksien aloittamista sekä uuden kuumalaboratoriomme käyttöönottoa
varten. Haluamme lämpimästi kiittää Radioisotooppiyhdistystä saamastamme tuesta.
EANM’13, Lyon, 19. - 23.10.2013, Xiaoming Huang, Department of Mathematics, Beijing Jiaotong
University, Beijing, China.
My name is Xiaoming Huang, a mathematical professor at the department of mathematics in Beijing Jiaotong
University, China. I'm working currently in Turku PET Center as a visiting scholar. I thank the Society of Nuclear
Medicine of Finland for travelling grant to EANM 2013, the annual conference of European Association of
Nuclear Medicine, during Oct. 19-22, 2013, Lyon, France.
As a visiting researcher, I will work in Turku PET Center for one year (March of 2013 to February). One of my
research projects in Turku PET Center is to study the accuracy of background subtraction for dual injections with
long half live isotope. In the protocol for novel 18F labeled cardiac perfusion tracer (18F-labeled flurpiridaz), the
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 22(26)
second injection is started around 45-60 minutes after the first injection. In this situation, the background activity
is not decayed to zero yet(fluorine half life is 118 minutes). The high radioactivity background causes the
difficulty for analyzing the second data, since in current PET modeling, the zero background activity is assumed.
The practical solution for the problem is to subtract the background activity for the second injection data, resulting
in a zero background activity. However, background subtraction method has been never validated. In this study, I
created a simulation program in Matlab using the fourth order Runge-Kutta method to generate simulation curves,
then to perform modeling in Carimas2(PET modeling package developed in Turku PET Center). In this way, we
found that background subtraction method introduces significant errors, which increase when perfusion increases.
Dr. Chunlei Han and I reported this result in session of Physics & Instrumentation & Data Analysis:
Modeling/Simulation in EANM 2013 (presentation title: "Inaccuracy in parameter estimation with background
subtraction method in dual injection PET based on simulation study").
Additionally, I have been involved in another research project in Turku PET Center, Compressed sensing based
reconstruction for MRI in study of prostate. In this project, I tried to use the newly developed method in
reconstruction of MR images. By using compressed sensing method, we can under-sample k-space data during
magnetic resonance scanning, which can reduce the scanning time in diagnosis. As a professor of mathematics,
my mathematical background has proved to be very helpful to this research project.
After finishing my visiting research in February 2014, I will go back my China to continue my work. But I still
hope to keep contact with researchers here in Turku PET Center and members Society of Nuclear Medicine of
Finland. Taking part in the international scientific congresses can widen my view in my research areas, so I wish
to keep very close relations with the Society of Nuclear Medicine of Finland in the future.
EANM’13, Lyon, 19. - 23.10.2013, Miia Pitkonen, Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen osasto,
Meilahden sairaala, Helsinki.
Lyonissa 19–23.10 järjestettyyn Euroopan isotooppiyhdistyksen kokoukseen saapui 5237 osallistujaa ympäri
maailmaa. Suomesta osallistujia oli 68. Itselleni tämä oli 1. EANM-kongressi. Kongressi avattiin puheiden,
musiikin, ruuan ja viinin merkeissä lauantai-iltana ja varsinainen tieteellinen osuus alkoi sunnuntaina.
Sunnuntain CME-luennoilla oli aiheena isotooppihoidot ja dosimetria. Mieleen jäi erityisesti fyysikko G.Flux:n
luento ”Dosimetry and Radiobiology for PRRT: Clinically Relevant or is it just a Physicist’s Hobby?”. Marie
Curie-luennon aiheena oli sydämen kuvantaminen, joka oli mielestäni toinen kongressin keskeisimmistä aiheista,
isotooppihoitojen rinnalla. Sunnuntailta jäi myös mieleen hyvä ja selkeä luentokokonaisuus, jossa käsiteltiin
liikekorjauksen fysiikkaa.
Maanantai alkoi yhdistelmäkuvantamisen sudenkuoppia käsittelevällä sessiolla. Hoitovasteen seuranta PET:llä ja
radiolääkkeet (FDG:n rinnalla) olivat myös maanantain luentoaiheita. Maanantai ja tiistai olivat sydänpäiviä;
luennot
käsittelivät
TT-pohjaista
vaimennuskorjausta
ja
sen
mukana
tuomia
uudenlaisia
vaimennuskorjausartefaktoja. Uutta sydämen kuvantamisessa on myös Smartzoom-kollimaattoritekniikka, jonka
tarjoama herkkyyden kasvu mahdollistaa potilasannoksen laskun ja/tai kuvausajan lyhentämisen.
Sydänkameroissa on otettu myös käyttöön uudenlainen detektorimateriaali (Cadmium Zinc Telluride cameras).
Konferenssi-päivän jälkeen pääsimme jokiristeilylle, josta käsin kaupunkia pääsi katselemaan kauniissa
iltavalaistuksessa.
Tiistaina oli oma posteri-esittelyni, jonka aiheena oli aivojen dopamiini- ja serotoniinitransporttereiden
kvantitointi prekliinisellä SPECT/TT-kameralla. Työ sai erityishuomiota, kun se nostettiin mukaan päätöspäivän
Highlight-luentoon.
Konferenssissa oli hyvä kattaus kuvantamista ja isotooppihoitoja. Erityistä huomiota saivat
yhdistelmäkuvauslaitteet ja niiden mukana tuomat haasteet. Sydämen kuvantamiseen dedikoidut kollimaattorit
kiinnostivat. Lisäksi konferenssissa oli esillä kvantitaatioon kykenevä SPECT. Odotin kovasti kuulevani PETMRI-käyttökohteita, mutta ne ovat ilmeisesti vasta työn alla.
Kiitos isotooppiyhdistykselle saamastani matka-apurahasta.
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 23(26)
EANM’13, Lyon, 19. - 23.10.2013, Esa Kauppila, Isotooppilääketiede, Kuopion yliopistollinen
sairaala.
EANM:n kokous järjestettiin nyt Lyonissa. Cite internationalen kyljessä Rhonen länsirannalla oleva
kongressikeskus oli tiloiltaan sopiva, valoisa ja avara. Kun kongressitiloissa yleensä lounaspaikkoja on niukasti,
nyt läheisyydessä oli useita vaihtoehtoja. Uutta oli kongressi-app ja langaton netti, jotka hyvin toimivina
helpottaisivat kongressisukkuloimista ja ohjelman joustavaa seuraamista. Ipad app ei vielä toiminut niin, että
abstrakteja esimerkiksi olisi voinut lukea, mutta toivottavasti kehitys etenee annettujen rakentavien palautteiden
kautta. Tässä on muutamia poimintoja muistiinpanoista.
Sunnuntain J. Baxin plenary-luento käsitteli sydämen multimodaliteettikuvantamista, mm. viabiliteetin arviointia
ja palautui STITCH -tutkimukseen sivujuonteena. Tämä RCT toisin kuin monet retrospektiivviset tutkimukset ei
onnistunut osoittamaan viabliliteetin arviosta hyötyä ohitusleikkausevaluaatiosssa. Luennon perusteella näin kävi
dysfunktion arvioinnin puuttumisen vuoksi. STITCH tuli esiin myös toisessa sessiossa, jossa listasin yksilöidyt
perustelut sen epäonnistumisesta: viive kuvantamisesta toiimenpiteeseen (3 kk), mismatch (perfuusi-fdg)
puuttuminen, ja se, että tutkimus kohdistui kohtalaisen riskin populaatioon. Kun tältä luennoitsijalta kysyttiin,
kuinka hän toteuttaisi oman STITCHinsä, niin vastaus tuli viipymättä: FDG-PET/MRI. Näinhän se olisi: kun FDG
on sensitiivinen osoittamaan mahdollisesti paranevan funktion alueita, MRI:n arpiprosentti paksuusmittana (yli 75
%) on palautumaton, ja 51-75% vielä mahdollisesti viabelia. Koska harmaata vyöhykettä jää, vaiheittainen
dobutamiini olisi myös mahdollista liittää tähän tutkimukseen viiveettä.
Syövän biologiasta ja kuvantamisesta oli muutamia mielenkiintoisia ja vaikeita luentoaja. Artikkeli, johon usein
törmää, lienee syytä mainita, Hanadan&Weinberg 2011, joka on päivitys kymmenen vuotta aiemmin kirjoitetusta
siteeratuimmasta syövän biologiaa koskevasta artikkelista. Syövän biologinen eteneminen edellyttää useita
mekanismeja, kuten proliferaatiota ja kasvua estävien signaloinnin kumoutumista, invaasiaon ja metastasoinnin
aktivioimista, angiogeneesiä, apoptoosin estämistä, ...Jos biologinen lääkehoito onnistuu kumomaan jonkin
tekijän täsmällisesti, resistenssi kehittyy pääsääntöisesti. Voisi ajatella, että vaikuttaminen kaikkiin
samanaikaisesti toimisi myös huonosti, sillä todennäköisesti uusi tekijä ilmaantuisi, ilmentämään evoluutiovoimaa
(siis syövän kannalta). Hoito joka tapauksessa kamppailee näiden eri mekanismien kimpussa, ja kuvantaminen
pyrkii pysymään mukana, ja osoittamaan täsmähoidon vasteen, joko epäspesifisin tai spesifisin keinoin.
Hoidot ovat alkyloivien aineiden kemoterapiasta 2000-luvun alusta lähtien enenevästi korvautuneet biologisilla
hoidoilla. Tämä on jaettavissa monoklonaalisiin vasta-aineisiin (-mab-loppuisiin) ja pieniin inhibiittoreihiin
(mTOR jne.) Hoidot kehittyvät vauhdikkaasti -ehkä liiankin johtuen markkinamekanismeista -, ja eräässä
luennossa odotetuksia kiinnitettiin erityisesti anti-HER3/EGFR, PI3-AKT (->mTOR), MEK, PDL1F (?)inhibiittoreihin, ja anti-PD1-molekyyleihin. Tyypillistähän näille mahdollisille hoidoille on kalleus, ja tämä
huomioiden 1-3 kuvantamista eri PET tai gammakuvausradiolääkkein on kyseenalaisesti kallis hinta, jos hoitoa
voidaan kohdentaa oikein. Jos kuvantaminen lisää oleellista informaatiota muihin diagnostisiin testeihin nähden,
sitä kannattaa käyttää.
Vaikka esillä on vahvemmin onkologisen patogeneesin parallelismi, jota tarjottiin hierarkkisen ajattelun tilalle,
CUPNET -luento lähti haasteesta löytää imusolmukemetastaasin lisäksi jotakin ”primaaria”. Kuvantamisen
valinnassa tärkeällä sijalla on se, miten syöpä asettuu WHO:n luokituksessa. Gr2, eli proliferaatioindeksin Ki67
ollessa >20 % , FDG-PET soveltuu SRS-kuvausta paremmin, jopa 10-20% välillä olevilla arvoilla.
Erityisindikaatio FDOPA tutkimukselle on midgutNET, ja toki paraganliooma, sekä medullaarinen
kilpirauhaskarsinooma. Orientaatiossa auttavat myös biokemialliset merkkiaineet, kuten 5HIAA (midgut, lung), ja
lisäksi esitettiin immunohistokemialllisia osoittima PDX-1 (haima), Cdx4 (suolisto), TTF-1 (keuhkot). Jos
aiemmat tutkimukset eivät auta, SRS-kuvantaminen soveltuu parhaiten primaarin osoittamiseksi, kun lähtökohta
on patologinen imusolmukelöydös.
Aivokasvainten kuvantamista hallitsee MRI. Aminohappoleimatut PET-radiolääkkeet ovat olleet merkittävimpiä
isotooppimenetelmiä. Niiden avulla kyettään MRItä paremmin erottamaan residiivi reaktiivisesta muutoksesta,
esim. ontelomaisesta tai sentraalista nekroosia käsittävästä muutoksesta, tai reaktiivisesta myöhäistehostumasta.
11C-MET, yksi yleisimmin käytetyistä, ja soveltuu niukan fysiologisen aivoaktiivisuuden vuoksi
aivotuumorikuvantamiseen FDG:tä paremmin, ja on varsin selväpiirteinen käyttää (tätä myös havainnollistettiin).
Tähdennettiin sitä, ettei se kuitenkaan korreloi maligniteettiasteeseen, ja esimerkillä suositeltiin FDG-PETtiä tässä
tarkoituksessa. Jälkimmäinen siis osoittaa luotettavammin malignin transformaation.
Uusista radiolääkkeistä Alzheimer-taudin riskiä kuvaava PIB tekee tuloaan (myös yksi lounassymposium). Hyvä
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 24(26)
negatiivinen ennustearvo, ja mahdollisuus degeneroivien aivosairauksien erotusdiagnostiikkaan ovat sen vahvoja
puolia. Tällä rintamalla on myös mielenkiintoista seurata, millä tavalla tau-kuvantaminen tulee mukaan
diagnostiikkaan.
Isotooppihoidoissa Rad-233 on harppaus aiemmin luustokipuun annettuihin hoitoihin verrattuna. USA:ssa se
hyväksyttiin kesällä kastraatioresistentin prostatasyövän luustometastaasien hoitoon ehdolla, ettei
pehmytkudosmetastaaseja ole, ja käsittelyprosessi on käsillä EMEA:ssa (nyttemmin hyväksytty). Aiempien
luustometastaasihoitojen lisäksi nyt on käytettävissä sytostaattihoitoihin verrattavissa oleva ennusteeseen ja
syövän luustokomplikaatioiden ilmaantumiseen vaikuttava hoito. Kivut joka tapauksessa vaativat hoitoa.
Pähkinänkuoressa nyt noin 1-2 vuoden ennusteen potilaille saadaan morfiinin tarvetta vähentävä kivunlievitys,
sekä 3-4 kk lisää elinaikaa, ja noin 6 kk viivettä luustometastaaseihin liittyvissä komplikaatioissa.
Vaikutusmekanismi poikkeaa kemoterapioista, ja voisi ajatella yhdistelmähoidolla olevan tulevaisuutta. Voisiko
rekisteröintitutkimusta aikaisempi hoito parantaa hoitotulosta tässä luustohakuisessa syövässä?
Ei isotooppikokouksista aiheet lopu. Laukku on pakattava vuoden päästä. Toivottavasti Göteborgissa appi jo
toimii.
EANM’13, Lyon, 19. - 23.10.2013, Eero Hippeläinen, Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen
osasto, Meilahden sairaala, Helsinki.
Jälleen on vuosi
vierähtänyt edellisestä matkaraportista. Tämän
vuoden EANM
kokous järjestettiin
Ranskan
Lyonissa, joka
(tietysti) on kuuluisa
keittiöstään.
Gastronomisen seikkailujen ja mukavien fyysikkopitoisten illanistujaisten lisäksi ohjelma oli, edellisen vuoden
tapaan, täytetty kvantitaatio ja dosimetrian sessioilla. Turisti- ja opintomatkailun lisäksi matkalle lähti Suomesta
mukaan puolivalmis suullinen esitys ja posteri.
Viime vuosien aikana on isotooppilehdissä ja journaaleissa esiintynyt runsaasti
artikkeleita kvantitatiivisesta SPECT kuvantamisesta ja ra-dionuklidihoitojen
dosimetriasta. Tuumoreiden dosimetriaa on tähän mennessä tehty suhteellisen
vähän SPECT kameroiden epätarkan kvan-titatiivisuuden takia. Suurimpia
ongelmia gammakameroilla on huono paikkaerotuskyky (sisältäen kollimaattorin)
ja näin ollen myös lähteen koosta riippuva kvantitatiivinen tarkkuus. Osittain tästä
johtuen tutkimus onkin voimakkaasti viime vuosina painottunut Lu-177
leimattuihin soma-tostatiinianalogeihin ja kriittisten elinten (käytännössä
munuaiset) dosi-metriaan. Jodihoitojen dosimetria on ollut hieman taka-alalla pari
vuotta, mutta uskon, että parin vuoden päästä jodihoidot ja uudet dosimetriset
laskelmat ovat jälleen esillä; Ovathan jodihoidot yksi spesifisimmeistä
hoitomenetelmistä mitä tähän mennessä on kehitetty.
Tämän vuoden kokous oli edellisen vuoden tapaan korkea laatuinen. Prekongressi kävi kattavasti radionuklidihoitojen dosimetrisen ketjun läpi. Itse
kongressi esityksistä, ainakin dosimetrian osalta, oli suurin tieteellinen innostus
alkanut jo hiipua ja esityksissä oli selvästi esillä käytännön prob-lematiikkaa.
Onneksi kokouksen antiin mahtui tieteellisesti ilahduttavia töitä kuten
seeprakalojen dosimetria työ ja posterityö otsikolla ”PET/MRI/SPECT/CT in vivo
longitudinal imaging of earthworm (”Lumbri-cus terrestris L.), as a novel aspect
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 25(26)
for toxicolo-gical testing”. Isotooppihoidoissa mielestäni mielenkiintoisin ja hedelmällisin tutkimus tulee
tulevaisuudessa liittyvän ra-diobiologiseen tutkimukseen. Radionuklideiden dosimetria kehittyy kovaa vauhtia ja
uutta tietoa tarvitaan isotoppihoitojen biologiseen mallintamiseen. Tämän
hetkinen radiobiologinen mallinnus isotooppihoidoissa perustuvat
ulkoisensädehoidon kokemuksiin ja olisi aika saada tarkempaa tietoa sisäistensäteilylähteiden biologisista vaikutuksista. Tähän tarvitaan yhteistyötä
etenkin biologien ja fyysikoiden kesken. Olisi hienoa, jos Suomesta löytyisi
alasta innostuneita ja pääsisimme radionuklidihoitojen radiobiologisen tutkimuksen huippuosaajien joukkoon (saa ottaa yhteyttä..).
Oma rekonstruktioalgoritmien kvantitatiivisuuteen keskittynyt esitelmäni
meni hyvin. Esitykseni ei varmaan mullistanut isotooppimaailmaan, mutta oli
hie-noa esittää tuloksiani ja se oli tärkeä kokemus itselleni. Lähetän
suurkiitok-sen
kaikille
suomalaisille
kannustajille
ja
tietysti
isotoppiyhdistykselle myön-tämästänne matka-apurahasta. Esitykseni jälkeen
pääsin nauttimaan kong-ressin loppu ohjelmasta ja tutustumaan ulkomaan
kollegoihin. Kotiin pääsinkin matkaamaan usean uuden kollegan yhteystiedot
mukanani.
Kongressin loppua odotimme posteri-tutkijaryhmän kanssa innolla. Ja kyllä
vain, tekemänne pre-kliininen hiiren dopamiinitransportteri SPECT
kuvantamistyömme pääsi kongressin highlights osioon. Tämä oli todella
mukava yllätys ja kannustaa jatkamaan.
EANM’13, Lyon, 19. - 23.10.2013, Chunlei Han, Turku PET centre, Turku University Hospital, Turku.
I participated to EANM 2013, the annual meeting of
European Association of Nuclear Medicine, during
Oct. 19-22, 2013 in Lyon, France. In this year EANM
meeting, there were 5 237 people from Europe,
Northern America and Asia. The number of attendants
from Non-EU countries was 1207, increased around
200 persons compared with last year (1033). From EU
countries, France, Italy, Netherlands and Germany had
attendants over 200 (401, 322, 266 and 234,
respectively). For accepted abstracts, 184 was from
Italy, 155 from France, 110 from Spain and 106 from
Turkey, less than 100 was from other country.
I had an oral presentation in session of Physics &
Instrumentation
&
Data
Analysis:
Modelling/Simulation, tittle was “Inaccuracy in
parameter estimation with background subtraction
method in dual injection PET based on simulation
study”. This study focused on the modeling of novel
18F-labeled cardiac perfusion PET tracer. In the
cardiac perfusion study with long half-life isotope
(such 18F flurorine), if rest/stress studies is performed
in short duration (such as in one hour), the background
radio activity is still significant high when the second
injection starts. The high background radio activity
makes the difficulty for modeling the second study,
since in the current PET modeling, the zero radio
activity background is presumed. The current
solution for modeling the second injection is to
EANM conference president, Prof. Dominique Le
Guludec visited my poster. From left to right: Chunlei
Han, Prof. Dominique Le Guludec and Prof. Xuemei
Wang (Department of Nuclear Medicine, Inner
Mongolia University Hospital, Hohhot, China)
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2013 19.12.2013 26(26)
subtract the background to make background activity to zero. However, no reports have been published so far for
validation of this method. In our study, we found the background subtraction method introduces significant errors,
especially in high perfusion condition based on computer simulation data.
Additionally, I had a couple of poster presentation, which were collaborated with China. One was “Decrease of
13N-labeled ammonia uptake in both ipsilateral and contralateral hemispheres after carotid artery endarterectomy
in human”, anther, “Assessment of recovery of regional sympathetic reinnervation after myocardial ischemiareperfusion using a new cardiac sympathetic never imaging agent, 11C-N-methdopamine”.