Lataa Panoramic

Pst - FI
PaNoRaMIC
MaatuIlla vaRustettu
LUOTETTAVAA RAKENTAMISTA.
PANORAMIC
Ideoita
liikkeellä
Tutkimus ja innovaatiot ovat olleet Merlon teknikoiden ja insinöörien päätavoitteina jo vuodesta 1964, jolloin yhtiö
perustettiin. Alusta lähtien tuotekehitystyön tavoitteena on aina ollut turvallisuuden maksimointi, kuljettajan
mukavuuden parantaminen ja yhä luotettavampien ja tuottavampien koneiden valmistaminen.
Joka päivä insinöörimme katsovat tulevaisuuteen ja etsivät viimeisimpiä teknisiä ratkaisuja, jotka kannustavat
kehitystämme ja vastaavat päivittäisiin haasteisiin voittaen mahdottomiltakin vaikuttavat esteet sekä luovat
innovatiivisia ratkaisuja, jotka tuovat ratkaisevia muutoksia ihmisten tapaan työskennellä.
Turvallisuus, mukavuus ja suorituskyky ovat Merlon tutkimustoiminnan keskipisteessä. Oikeisiin asioihin keskittymisen
ansiosta jokainen uusi Merlo-tuote nostaa sekä suunnittelun että suorituskyvyn uudelle tasolle kunnioittaen ihmistä ja
ympäristöämme. Jokaisesta uudesta konetyypistä tulee osa voittajatiimiä, jonka ehtymätön energia on valjastettu
selviämään haastavimmistakin tilanteista.
Panoramickonsepti
Kilpailuetu
Teknologiaa
työkohteisiin
Panoramic-kurottajat ovat saaneet nimensä erinomaisesta näkyvyydestä kuljettajan paikalta. Vuodesta 1987, jolloin
Merlo alkoi valmistaa maailman ensimmäistä sivulle sijoitetulla moottorilla varustettua kurottajaa, Panoramic-konseptia on jatkuvasti kehitetty, ja se on ollut esimerkkinä muille kurottajien valmistajille.
Moottorin sijoituksen ansiosta huoltotoimet on helppo suorittaa maassa seisten, ja kun lisäksi puomi on näin voitu
kiinnittää erittäin alas, näkyvyys on vertaansa vailla joka suuntaan. Kun koneessa on sivulle sijoitetun moottorin lisäksi
hydrostaattinen voimansiirto vakiovarusteena, tuloksena on kilpailevia merkkejä pienempi ja kevyempi kokonaisuus,
mitä osataan arvostaa nykyisin usein ahtaissa työkohteissa. Merlon ominaisuuksiin kuuluvat lisäksi puomin sivuttaiskääntö, rungon vaakaus ja hydrauliset maatuet, minkä ansiosta sen vakaus, turvallisuus ja suorituskyky ovat huippuluokkaa. Koneen rakenteessa esimerkiksi teräskehikko antaa käsityksen uudenlaisesta lujuudesta, tuottavuudesta ja
monikäyttöisyydestä. Hydraulisin maatuin varustettuun Panoramic-tuoteperheeseen kuuluu useita eri malleja, joilla
saavutetaan jopa 4000 kg:n nostokyky ja lähes 17 metrin nostokorkeus.
PaNoRaMIC
koNsePtI
PaNoRaMIC 38st-saRja
suorituskykyiset ja käyttäjäystävälliset kurottajat ilman kompromisseja!
PaNoRaMIC 39st-saRja
Pienen kurottajan ketteryys,
kätevä koko ja korkea tehopainosuhde
unohtamatta
kuitenkaan suorituskykyä ja
monikäyttöisyyttä!
PaNoRaMIC 40st-saRja
Lippulaivamallisto
jossa
teho, nostokyky ja nostokorkeus
ovat
alan
terävintä kärkeä. Teknologiallaan ja tuottavuudellaan
kurottajien parhaimmistoa.
PaNoRaMIC-MallIsto
4500 kg
PANORAMIC 40ST-SARJA
4400 kg
PANORAMIC 39ST-SARJA
PANORAMIC 38ST-SARJA
4300 kg
4200 kg
4100 kg
P 40.16
4000 kg
3900 kg
P 39.10
3800 kg
P 40.17
P 38.12 / P 38.12 PLUS
P 38.14 / P 38.14 PLUS
P 38.13 / P 38.13 PLUS
3700 kg
3600 kg
3500 kg
3400 kg
3300 kg
3200 kg
3100 kg
3000 kg
0m
1m
2m
3m
4m
5m
6m
7m
8m
9 m 10 m 11 m 12 m 13 m 14 m 15 m 16 m 17 m 18 m 19 m 20 m
voIttajaN
INNovaatIoIta
huoMINeN oN jo täällä
PaRas
suoRItuskyky ja luotettavuus
Merlo-kurottajien ainutlaatuisen suunnittelun tunnistaa välittömästi. Alustan keskeisenä osana on uskomattoman luja
teräskehys 'Ring of Steel’ (Ø 70 mm umpitankoa!). Sillä on sekä rakenteellinen että suojaava tehtävä, ja se myös lisää
koneen vakautta alentamalla merkittävästi painopistettä.
Tämän ainutlaatuisen Merlo-rakenteen ansiosta kone on erittäin tasapainoinen, ja kun kokonaisuuteen vielä lisätään
monitoimiset vetävät/ohjaavat akselit, poikkeuksellisen suuri maavara, suuret tulo- ja jättökulmat sekä 40 km/h maantienopeus, tuloksena on lyömätön ajettavuus vaativimmissakin olosuhteissa.
Panoramic-kurottajat kuuluvat markkinoiden turvallisimpiin ja mukavimpiin työkoneisiin, ja ne täyttävät korkeimmatkin
vaatimukset luotettavuuden, laadun, tuottavuuden ja etenkin turvallisuuden suhteen!
PaNoRaMIC
voIttajaN INNovaatIoIta
Vakiovarusteena
oleva
hydraulitoiminen
pikakiinnityskelkka
mahdollistaa nopeat työvälineen
vaihdot ohjaamossa olevia
hallintalaitteita käyttäen. Pikaliittimin kytkettävästä
kaksitoimisesta hydrauliliitännästä saadaan syöttö
hydraulitoimisille laitteille.
Merlon insinöörien suunnittelema jousitus joko puomissa tai etuakselissa
varmistaa mukavuuden ja
lisää koneen suorituskykyä
ja turvallisuutta.
Koneen alustaa ympäröi
teräskehys 'Ring of steel'
(Ø 70 mm umpitankoa),
jolla on sekä rakenteellisia
että suojaavia tehtäviä. Sen
ansiosta koneen painopiste on matalalla, mikä on
omiaan lisäämään vakautta.
Il correttore di inclinazione
trasversale ad azionamento
idraulico consente di livellare
orizzontalmente il telaio recuperando le inclinazioni trasversali del terreno.
Puomin teleskooppimekanismi on kokonaan puomirakenteen sisällä suojassa vaurioitumiselta, mikä
osaltaan varmistaa korkean
tuottavuuden.
Kokoluokassaan
Panoramicin ohjaamo on suurin
ja laajat ikkunapinnat antavat hyvän näkyvyyden
joka suuntaan ympäröivälle työalueelle sekä työskentelyä että liikkumista ajatellen. Hyvä näkyvyys on tärkeä
turvallisuustekijä työmailla.
Hydraulitoimisen
rungon
vaakausjärjestelmän avulla
alusta voidaan asettaa vaaka-asentoon ja siten kompensoida maaston epätasaisuus ja varmistaa noston
suuntautuminen
suoraan
ylös.
Merlon omaa suunnittelua
ja tuotantoa olevat portaaliakselit antavat suuremman maavaran kuin monet
muut akselityypit.
eN
15000
-standardin
mukainen jatkuva pituussuuntaisen
vakauden
valvontajärjestelmä estää
automaattisesti kaikki vakautta vaarantavat liikkeet,
jos koneen pituussuuntainen
vakaus uhkaa ylittää turvallisen käytön rajan.
hydrauliset
maatuet
edessä
ovat
erikseen
säädettävissä ja parantavat koneen vakautta ja turvallisuutta käytössä.
Puomiston
sivusiirto
mahdollistaa kuorman käsittelyn erittäin tarkasti konetta
siirtämättä.
Ohjaamo
Näkyvyyttä
ja turvallisuutta
Luokkansa
paras ergonomia ja mukavuus
Ohjaamo on luokkansa tilavin, ja se on suunniteltu tarjoamaan turvallisuutta, ajomukavuutta ja erinomaisen näkyvyyden. Suuret lasipinnat antavat kuljettajalle mainion näkyvyyden joka suuntaan. Sekä tuulilasi että takalasi ovat avattavat, ja ohjaamon teräsrunko täyttää kansainvälisten standardien asettamat turvallisuusvaatimukset (ISO 3449 FOPS
Level 2 ja ISO 3471 ROPS). Ohjaamo voidaan varustaa lisätyövaloilla, kun halutaan varmistaa näkyvyys huonoimmissakin valaistusolosuhteissa. Ohjaamo on kiinnitetty joustavien tukien varaan, mikä vähentää tärinää ja lisää käyttömukavuutta. Samasta syystä mekaaniset ja hydrauliset ohjausyksiköt on kiinnitetty suoraan alustaan ja kaikkia päätoimintoja ohjataan sähköisesti.
PANORAMIC
Ohjaamo
Konemallin ja valinnaisvarusteiden mukaan teleskooppipuomin toimintoja ohjataan joko hydraulisilla ohjainvivuilla
(kuva vas.) tai proportionaalisella, sähkömekaanisella
ohjaussauvalla (kuva alla). Täysin elektroninen ohjaussauva on joihinkin malleihin tarjolla lisävarusteena.
Nopeusalueen valinta (2-nopeuksinen vaihteisto) tapahtuu
sähköisellä ohjauksella (kuva alla).
Jalkakäyttöinen hidastuspoljin antaa kuljettajalle mahdollisuuden tarkasti hallita kulkunopeutta moottorin kierroslukua muuttamatta. Tämä on erityisen kätevää, kun käytetään
kauhaa tai kuormauslaitetta.
Ohjaamoon
on
helppo
sisäänkäynti itsepuhdistuvien askelmien ja tasaisen
lattian ansiosta. Ohjaamon
oven ylä- ja alaosa avautuvat täydet 180°.
Ohjauspylvääseen sijoitetulla
sähköisellä ohjausvivulla
kuljettaja voi sormenpäillään
vaihtaa ajosuuntaa tarvitsematta irrottaa otettaan
ohjauspyörästä.
Ohjaamo
PANORAMIC
Merlon uusi istuin on monipuolisesti säädettävissä,
ja sekä istuinosassa että
selkänojassa on erinomaisen
istumamukavuuden
varmistavat tuet. Erikoisvarusteena on tarjolla paineilmajousitettu istuin.
Ohjauspylvään
kallistuksen säätövara on jopa
16 astetta, jotta jokainen voi
säätää itselleen mukavan
ajoasennon
Mittaritaulu näyttää kaikki tärkeimmät käyttötiedot ja varustukseen kuuluu pituussuuntaisen vakauden ilmaisin
(”liikennevalo”) sekä hälytyssummeri. Sarjojen 38ST mittaritaulu on vasemmalla olevassa kuvassa ja 40ST-sarjan mittaritaulu yllä olevassa kuvassa.
Kätevä oikeanpuoleinen
käsinoja on kiinnitetty sivukojelautaan ja tarjoaa kuljettajalle mukavan työasennon.
PaNoRaMIC
ohjaaMo
Sekä tuulilasi että takaikkuna ovat avattavissa
ohjaamon tuuletuksen tehostamiseksi.
Lisävarusteena
saatava
kaksiasentoinen aurinkosuoja varmistaa mukavat
työolot myös kirkkaassa paisteessa.
vilkkumajakka
kääntyy
alas koneen korkeuden
pienentämiseksi. Lisävarusteena saatavan ilmastointijärjestelmän lauhdutinkokoonpano on erillisessä
ulkoisessa yksikössä, joka
ei suurenna koneen ulkomittoja.
Erilaisia säilytystiloja on
runsaasti eri puolilla ohjaamoa.
Teleskooppipuomi
Aina
tehtävien tasalla
Lujuutta ja tehokkuutta
ilman kompromisseja
Teleskooppipuomi on jokaisen kurottajan tärkein osa. Sen on oltava vankka ja vahva, jotta sen kuormankäsittelykyky
olisi hyvä ja pidentäminen turvallista. Sen on myös oltava hyvin jäykkä ääriasentoonsakin pidennettynä, jotta tarpeetonta notkumista ja taipumista ei esiintyisi. Merlon insinöörit ovat onnistuneet luomaan puomikokonaisuuden, josta on
tullut alalla käsite.
Puomin osat on valmistettu kahdesta, suurilujuuksisesta teräksestä valmistetusta U-profiilista, jotka on hitsattu
yhteen pitkin neutraaliakseliaan tai läheltä sitä. Puomin osien samanaikaiseen ja progressiiviseen siirtoon käytetään
hydraulista pidennysmekanismia, joka on kokonaan puomin sisällä suojassa ulkoisilta vahingoilta. Puomin osat liikkuvat erikoisvalmisteisten säädettävien liukupalojen varassa, jotka on valmistettu Merlon juuri tähän tarkoitukseen valitsemista uuden sukupolven polymeereistä.
PaNoRaMIC
teleskooPPIPuoMI
Panoramic-kurottajien monipuolisuutta voidaan lisätä lähes rajattoman
Merlo-lisälaitevalikoiman avulla ja
lisävarusteilla, jotka voidaan muutamassa hetkessä vaihtaa haarukkakelkkaan.
Erilaisia käyttösovelluksia on valtavasti:
materiaalien nosto, henkilöiden nosto
työkohteeseen, lavojen käsittely, maansiirtotyöt, jne. Panoramic-kurottajien
vakiovarustukseen kuuluu hydraulisesti lukkiutuva tac-lock-järjestelmä
(1), joka antaa Merlo-kuljettajalle huomattavan edun verrattuna tavanomaista käsikäyttöistä kytkentäjärjestelmää
käyttäviin kilpailijoihin. Laitteen kytkentä
haarukkakelkkaan tapahtuu hetkessä.
kytkentää ja lukitusta ohjataan suoraan ohjaamosta, ja pikaliitinten ansiosta hydrauliikkaa käyttävien laitteiden
liittäminen järjestelmään on yksinkertaista ja kone on heti käyttövalmis. Puomin päässä oleva sähköliitäntä kuuluu
varustukseen sähköisesti ohjattavia
laitteita varten. Vakiovarusteena oleva
kaksitoiminen hydrauliikkaliitäntä pikaliittimin (2) on tuotu puomin päähän,
ja siitä saadaan käyttövoima hydraulisille
lisälaitteille.
Puomin pidennysmekanismi ja siihen
kuuluvat hydrauliset ja sähköiset
komponentit ovat kokonaan puomin
sisällä, millä varmistetaan mahdollisimman hyvä suojaus ja luotettava toiminta.
1
Kätevä
kallistusmittari
on koko ajan kuljettajan
nähtävissä, ja siitä hän voi
aina katsoa puomin nostokulman kuormituskaaviota käyttäessään.
2
lisätyövalot voidaan asentaa lisävarusteena sekä
ohjaamoon että puomiin,
jolloin työskentely pimeän
aikaan tai huonossa valaistuksessa on helpompaa ja
turvallisempaa.
bss (booM susPeNsIoN systeM) – teleskooPPIPuoMIN jousItusjäRjestelMä
bss-järjestelmä on lisävarusteena
tarjolla tiettyihin malleihin ja sen yksinkertaisen ja luotettavan teknologian tarkoituksena on tehokkaasti vaimentaa
kuormaan ja puomiin kohdistuvia iskukuormituksia käsittely- ja kuljetustöiden
aikana.
Järjestelmä perustuu kaasutäytteisin iskunvaimentimin varustettuun
hydraulipiiriin, joka vähentää teleskooppipuomin hyppimistä nopeassa ajossa
ja epätasaisessa maastossa liikuttaessa.
Kuljettaja voi tarpeen mukaan joko
kytkeä jousituksen pois käytöstä (puomi
toimii tavanomaiseen tapaan) tai kytkeä
sen toimimaan automaattisesti.
PuoMIN sIvusIIRto
aINutlaatuIsta
tekNIIkkaa
taRkkuus vakIoNa
Kurottajan turvallisen ja tuottavan käytön perustana ovat koneen vakaus ja kyky suoriutua kuorman käsittelystä tarkasti ja hellävaraisesti. Näiden ominaisuuksien tärkeys korostuu suuremmilla nostokorkeuksilla. Kaikissa etumaatuilla
varustetuissa Panoramic-kurottajissa on erinomainen puomin sivusiirto, joka on Merlon kehittämä järjestelmä.
Järjestelmä on erittäin tehokas, sillä sen ansiosta alustan yläosaa ja puomia voidaan kääntää sivusuunnassa koneen
pitkittäisakselin suhteen. Käyttäjä voi hyvin tarkasti säätää kuorman sivuttaissiirtoliikkeen määrän. Koska liike on osa
koneen alkuperäistä suunnittelua, se varmistaa mahdollisimman hyvän vakauden kuormituskaaviossa esitetyissä rajoissa koko työalueella täysin riippumatta siitä, miten paljon alustaa ja puomia käännetään.
Muissa yleisesti käytössä olevissa järjestelmissä, kuten haarukan hydraulinen sivuttaissiirto, koneen vakaus voi kärsiä
tai nostettava hyötykuorma voi olla pienempi, ja lisäksi kytkettävän laitteen käyttö on varsin monimutkaista.
PaNoRaMIC
Merlon patentoidulla puomin sivusiirrollakoko alustaa ja sen mukana puomia
voidaan ohjaamossa olevalla ohjaimella
kääntää sivusuunnassa koneen pitkittäisakselin suhteen.
Tämän liikkeen tekee mahdolliseksi
etuakselin ainutlaatuinen kiinnitys
alustaan.
Itse asiassa akseli toimii kiertokeskiönä,
jonka ympäri sivuttaissiirto tapahtuu.
Tällä järjestelmällä saadaan hyvin tarkka
RuNgoN vaakaus
Rungon vaakausjärjestelmä on osa
koneen alustaa. Se on sekä tehokas
että yksinkertainen.
alustan ja etuakselin välillä on kaksi
hydraulisylinteriä, joiden avulla vaakausliikkeet suoritetaan.
Koska akselin kummallakin puolella on
oma hydraulisylinterinsä, kallistus tapahtuu täysin symmetrisesti niin oikealle
kuin vasemmallekin.
Muista yleisesti käytetyistä ratkaisuista
poiketen, Merlon kehittämä järjestelmä
myös varmistaa tasaisen voimien jakautumisen etuakselille, ja rasitukset
kohdistuvat yhtä suurina koko akselirakenteen pituudelle.
Koneen ollessa sivusuunnassa kallistuvalla alustalla kuljettaja voi säätää
rungon sivuttaiskallistusta jopa 10%
kumpaankin suuntaan.
PuoMIN sIvusIIRto
liike nopeasti: käyttäjän ei tarvitse sen
paremmin asetella konetta kuin jatkuvasti siirrelläkään koko konetta tarvittavan
asennon saavuttamiseksi.
Käytettävissä olevan sivuttaisliikkeen
määrä riippuu Panoramic-mallista ja puomin pidennyksestä ja voi suurimmissa
malleissa olla jopa 870 millimetriä!
Sivuttaissiirron käyttö ei millään tavoin
heikennä koneen nostokykyä vaan varmistaa täyden, kuormituskaavion
mukaisen suorituskyvyn riippumatta puomin sivuttaissiirron määrästä,
puomin pidennyksestä tai nostokulmasta.
Yhdessä rungon vaakausjärjestelmän ja
maatukien kanssa puomin sivuttaissiirto
antaa kuljettajalle mahdollisuuden käyttää
parasta työskentelytapaa, jolla hän varmistaa kurottajan vakauden ja tehokkaan
toiminnan.
Maatuet
Turvallisuutta ja vakautta
epätasaisilla alustoilla
Mahdollisimman hyvä vakaus
mahdollisimman pienessä tilassa!
Kahden etuakseliin kiinnitetyn hydraulikäyttöisen maatuen avulla voidaan varmistaa tarvittava vakaus ja koneen täysimittainen käyttö myös epätasaisilla ja kaltevilla pinnoilla.
Käyttäjä voi asetella maatuet erikseen maapinnan mukaan käyttäen niitä alustan vaakaukseen ja siten kompensoida
maan sivusuuntaisen kaltevuuden koneen vakauden varmistamiseksi. Maatukien lisäksi voidaan käyttää rungon vaakausta. Maatukia ohjataan erikseen kahdella vivulla, mikä varmistaa mahdollisimman joustavat säädöt.
Kuljetusasentoon nostettuina maatuet ovat Panoramic-kurottajan ulkomittojen sisällä ja käytössä ollessaan ne ulottuvat vain 200 mm ulkomittojen ulkopuolelle. Tämä on tärkeä kilpailuetu, kun konetta käytetään ahtaissa tiloissa, joissa
ei ole tilaa asettaa maatukia kovin paljon koneen ulkomittojen ulkopuolelle. Tämän rakenteen ansiosta maatukia voidaan käyttää vakauden ja turvallisuuden varmistamiseksi miltei kaikissa tilanteissa!
PANORAMIC
Maatuet
Maatukia ohjataan erikseen
kahdella vivulla, mikä varmistaa
mahdollisimman
joustavat säädöt.
Merlon insinöörit asensivat
maatuet suoraan kiinni
etuakseliin eikä runkoon,
koska tämän ratkaisun ansiosta koneen asettelu
voidaan tehdä monipuolisemmin ja, ennen kaikkea,
se varmistaa paremman poikittaiskallistuksen kompensoinnin.
Kun rungon vaakausjärjestelmällä saatava korjaus
yhdistetään maatuilla saatavaan kompensointiin, voidaan runko pitää vaakaasennossa jopa alustalla,
jonka poikittaiskaltevuus
on 24%.
Olivatpa maatuet käytössä
tai eivät, Merlo-koneesi on
aina leveydeltään hyvin
kompakti, ja työ voidaan
suorittaa hyvin kapeissakin
tiloissa.
Sivulle sijoitettu
moottori
Täydellinen huollettavuus
Korkeimman
luokan suorituskyky
Useimmissa Panoramic-kurottajissa käytetään nelisylinteristä turbodieselmoottoria, joka täyttää Tier 3
-päästöstandardit ja jonka teho on jopa 74.9 kW (102 HP). Moottori tarjoaa runsaasti voimaa ja vääntöä kaikilla
käyttökierroksilla. Nopea vastaus voimantarpeeseen on keskeinen ominaisuus näissä koneissa, jotka tarvitsevat
tehoa mitä erilaisimmissa tilanteissa.
Moottori on sijoitettu alas alustan oikealle sivulle, jolloin huollettavuus ja huollon turvallisuus ovat mahdollisimman
hyvät, koska huoltomies voi työskennellä jalat tukevasti maassa ja kaikki mekaaniset ja hydrauliikan huoltokohteet
ovat hyvin esillä.
Merlo oli ensimmäinen kurottajien valmistaja, joka otti käyttöön tämän rakenteen, josta alalla on sittemmin tullut vakio.
Voimansiirto on toteutettu hydrostaattisella järjestelmällä, johon kuuluu muuttuvatilavuuksinen pumppu ja moottori
joka varmistaa korkean suorituskyvyn sekä laajan säätöalueen täydellä teholla. Suurin maantienopeus on eräillä
malleilla jopa 40 km/h.
PaNoRaMIC
sIvulle sIjoItettu MoottoRI
suorituskykyinen moottori ja hydrostaattinen
voimansiirto varmistavat
erinomaisen
ajosuorituskyvyn ja turvallisuuden
myös rinteissä.
jatkuva neliveto varmistaa
etenemiskyvyn kaikenlaisessa maastossa.
hydRaulIjäRjestelMä
kuoRMaNtuNteva PuMPPu
Suorituskykyisissä malleissa on hydraulinen ls-ohjaimella varustettu aksiaalimäntäpumppu (1).
Hydrauliöljyn virtaus muuttuu automaattisesti eri hydraulipiirien vaatiman tuoton
mukaan. Järjestelmä on hyvin tehokas
jatkuvassa ja raskaassa käytössä sillä se
varmistaa, että aina tarvittaessa tehoa
on käytettävissä ja vastaus ohjauksiin tapahtuu nopeasti.
Hydrauliöljyvirtaus vastaa aina sitä
määrää, joka ohjaussauvalla asetetaan;
näin polttoaineen kulutus jää pienemmäksi ja komponentit kestävät
pitkään.
haMMasPyöRäPuMPPu
Panoramic
39ST-sarjan
malleissa
käytetään hammaspyöräpumppua (2).
Tässä tapauksessa hydrauliöljyn tuotto
muuttuu moottorin kierrosluvun mukaan
ja sitä voidaan suoraan ohjata kaasupolkimella.
2
1
hydRostaattINeN voIMaNsIIRto
hydrostaattisella voimansiirrolla on
oma, täysin erillinen hydraulipiirinsä;
sillä on suuri dynaaminen jarrutusteho,
minkä ansiosta jarrujen käyttötarve
on vähäinen.
Hydrauliöljy paineistetaan muuttuvatilavuuksisella pumpulla ja syötetään
hydrostaattiselle moottorille, joissa paine muutetaan mekaaniseksi tehoksi.
Hydrostaattinen
moottori
käyttää
sähköisesti ohjattua kaksinopeuksista
mekaanista vaihteistoa. Voima siirretään koneen akseleille kahden kardaaniakselin välityksellä.
Ajonopeutta hallitaan yksinkertaisesti
kaasupoljinta painamalla, eikä vaihteita tarvitse vaihtaa, kuten tavanomaista
mekaanista voimansiirtoa käytettäessä.
Hydrostaattinen voimansiirto on yhdistetty jatkuvaan nelivetoon, joka varmistaa parhaan mahdollisen vetokyvyn
sekä otteen alustaan vaikeissakin olosuhteissa.
7
1
6
4
2
5
3
2
1
1
2
3
4
5
6
7
-
Akseli
Kardaaniakseli
Hydrostaattinen moottori
Vaihteisto
Hydrauliletkut
Hydrostaattinen pumppu
Dieselmoottori
Portaaliakselit
Suorituskykyä
maastoon kuin maastoon
Mikään reitti ei ole mahdoton
Merlo vastaa raskaaseen käyttöön tarkoitettujen portaaliakseleiden suunnittelusta ja valmistuksesta. Jatkuvan nelivedon
ansiosta kone kulkee vaivatta kaikkein petollisimmissakin olosuhteissa.
Rakenteen ansiosta akselirakenteen pääosa on pyörän navan yläpuolella. Tavanomaiseen akselirakenteeseen verrattuna sillä saadaan suurempi maavara samankokoisilla renkailla ja lisäksi painopiste on matalalla.
Taka-akseli on vapaasti keinuva ja mukautuu epätasaisuuksiin äärimmäisissä maasto-olosuhteissa varmistaen renkaiden otteen jyrkissäkin rinteissä estäen siten pyörien luistamisen.
Tarvittaessa voidaan kone varustaa tasauspyörästön lukituksella joko vain taka-akselille tai molemmille akseleille.
PaNoRaMIC
PoRtaalIakselIt
Portaaliakselit on varustettu hammaspyöräparilla toteutetuin alennusvaihtein jolloin ne tarjoavat erinomaisen
maavaran. Merlon voimansiirtoratkaisu
pienentää
melua sekä nykimistä jarrutuksissa ja kiihdytyksissä
parantaen siten ajomukavuutta ja kuormanhallintaa.
Suorituskyky maastossa on
luokassaan poikkeuksellisen
hyvä suurten lähestymisja jättökulmien ansiosta.
akselin keinunta parantaa koneen maasto-ominaisuuksia
Jokaisessa pyörässä on tehostettu hydraulikäyttöinen
levyjarru, jossa on kelluva jarrusatula. Jarrujärjestelmä on
turvallisuuden varmistamiseksi kaksipiirinen.
Seisontajarruna toimii erillinen, jousitoiminen levyjarru,
joka on sijoitettu päävoimansiirron kardaaniakselille.
seisontajarru kytkeytyy automaattisesti, kun moottori sammutetaan.
* Tyypilliset arvot, jotka voivat vaihdella rengaskoon mukaan. Panoramicmallit on suunniteltu selviämään yli 100 %:n rinteistä, mutta suorituskykyyn voi maastotyypin lisäksi vaikuttaa renkaiden pitokyky.
NelIPyöRäjaRRut
eas – elektRoNIsestI ohjattu aktIIvIjousItus, yksI MeRloN aINutlaatuIsIsta INNovaatIoIsta
Etuakselin hydropneumaattinen jousitus
(eas, electronic active suspension),
joka on saatavissa lisävarusteena Panoramic-sarjan huippumalleihin, varmistaa erinomaisen jousituksen toiminnan ja mukavuuden jatkuvassa maastokäytössä.
Tämä etuakselin jousitusratkaisu yhdistää erinomaisella tavalla hydrauliikan
ja elektroniikan ominaisuudet sekä
varmistaa tehokkaan vaimennuksen ja
suorituskyvyn hallinnan.
Järjestelmä ohjaa jousituksen toimintaa
automaattisesti ja jatkuvasti maaston
mukaan. Itsesäätyvä järjestelmä varmistaa tehokkaan vaimennuksen kuormituksesta, maastosta ja ajonopeudesta
riippumatta ilman mitään kuljettajan suorittamia säätötoimia. Kun kone kulkee
esteen yli, aktiivijousitus palauttaa sen
ottaman hydraulisen energian ja varmistaa
siten parhaan mahdollisen vaimennuksen.
Jousituksen vaakaus riippuu ajonopeudesta ja kuljetettavasta kuormasta,
mikä varmistaa kurottajan suorituskyvyn
mahdollisimman tehokkaan käytön, koska
se tarjoaa ainutlaatuisen mukavuuden
ja turvallisuuden.
kolMe ohjaustaPaa ja autoMaattINeN PyöRIeN suuNtaukseN koRjaus
Kaikkia neljää vetävää pyörää ohjataan
hydraulikäyttöisellä ohjausjärjestelmällä.
Käyttäjällä on valittavanaan kolme eri
ohjaustapaa:
• etupyöräohjaus (A).
• Nelipyöräohjaus antaa pienimmän
kääntösäteen (B).
• sivuttainohjaus siirtää konetta sivusuunnassa pituusakselin suunnan muuttumatta (C).
a
b
C
Merlo-lisälaitteet
Monipuolisuuden
voima valloilleen
Monta konetta
yhdessä
Merlo-lisälaitteet tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden laajentaa Panoramic-kurottajien mahtavaa monipuolisuutta.
Kaikkiin malleihin on tarjolla lukemattomia teknisesti edistyksellisiä työvälineitä, jotka maksimoivat koneen potentiaalin, parantavat monikäyttöisyyttä sekä optimoivat käytön kaikilla aloilla. Merlo-lisälaitteiden erinomainen suorituskyky
ja ominaisuudet ovat tulos niiden suunnittelun integroinnista peruskoneen rakenteeseen sekä yksilöllisestä valmistusprosessista.
Merlo-lisälaittein varustettu Panoramic-kurottaja tarjoaa tehokkuutta, tuottavuutta ja merkittäviä kustannussäästöjä.
Minkä tahansa Merlo-lisälaitteen kiinnitys kytkentäkelkkaan tapahtuu hetkessä; näin kone on taas nopeasti ja tehokkaasti käytettävissä erilaisiin nosto-, kuljetus- ja kuormaustöihin sekä tarkkuutta vaativaan kuormien käsittelyyn.
Merlon monitoimiset järjestelmät ovat aina valmiit työhön lukemattomissa eri sovellutuksissa ja ne tarjoavat parhaan
monipuolisuuden, laadun, tuottavuuden sekä ennen kaikkea; turvallisuuden!
PaNoRaMIC
MeRlo-lIsälaItteet
jIbI vINssIllä taI IlMaN
kelkkaaN kIINNItetty
Nostokoukku
PalkkINostuRI
vINssI
haaRukka
kaIvukauha
betoNINsekoItIN
tIIlIhäkkI
betoNIkuuPPa
PyöRIvä kouRa
heNkIlökoRI
MERLOMAAILMA
TOISELTA PLANEETALTA!
INTERNET
Sukella Merlo-maailmaan Internetissä. Käy osoitteessa
www.merlo.com tai
www.rotator.fi.
Merlo-huolto
Kukaan ei tunne kurottajien
käyttäjien tarpeita ja odotuksia paremmin kuin me,
ja asiakkaamme tietävät
sen. He tietävät voivansa
luottaa taitaviin huoltoteknikoihimme missä tahansa he Merlo-konettaan
käyttävätkin.
Globaalisti paikalla
Yli 600 myynti- ja huoltokumppania maailmassa
tarjoavat sellaista lisäarvoa,
jonka voi tuottaa vain mittava kokemus ja innovatiivinen teknologia. Valitsemalla
Merlon tiedät saavasi hyötyä
koneesta, joka on turvallinen,
luotettava ja mukava käyttää ja
jolta voit vaatia todella paljon.
Merlo-rahoitus
Laaja valikoima yksilöllisiä
rahoitustuotteita
kilpailukykyisin
ehdoin,
tehokkaasti hallinoituina ja
yksinkertaisin järjestelyin.
Kaikkiin liittyy lisäarvoa tuottavia palveluja, kuten yksilöllisesti toteutettu vakuutusja sopimusdokumentointi.
Ovemme on aina auki
Olet tervetullut opastetuille
kierroksille
tehtaillemme
tutustumaan tuotannolliseen
ja kaupalliseen organisaatioomme. Voit itse nähdä,
että toimintamme perustuu
täysin integroituun valmistusprosessiin eikä vain komponenttien asennukseen.
PaNoRaMIC
MeRlo-MaaIlMa
MeRlo PRojeCt
Ideoiden kasvualusta ja edistyneen tutkimuksen sykkivä
sydän. täällä tämän päivän
konseptit ja suunnitelmat muuttuvat huomisen
teknologiaksi ja vahvoiksi
koneiksi, jotka ovat vaikuttava näky paikalla ollessaankin
ja todella hämmästyttäviä
käytössä.
CFRM – MeRloN koulutus- ja tutkIMuskeskus
Paras tekninen osaaminen ja tehokkaimmat koulutusvälineet
(INAIL:n, italialaisen työturvallisuusinstituutin sertifioima) ovat
tarjolla kaikille, jotka haluavat oppia koneen turvallisen käytön,
olipa kone minkälainen, -merkkinen tai -tyyppinen tahansa.
www.cfrm.it.
tuRvallIsuus etusIjalla
Dynaamiset törmäystestit,
suojaus putoavilta esineiltä
ja rakenteelliset lujuustestit
altistavat kaikki koneen järjestelmät rasituksille. Panoramic-kurottajan on läpäistävä
kaikki nämä ja monet muut
testit ennen sarjavalmistusta ja
toimitusta työmaille kaikkialla
maailmassa.
MeRlo NeWs
Tämä lehti on täynnä teknistä tietoa ja kiinnostavia
artikkeleita kaikille niille,
jotka työskentelevät kurottajien ja nostokoneiden ja
-laitteiden parissa.
Rekisteröidy
osoitteessa
www.merlo.com niin saat
sen ilmaiseksi.
Iso 9001:2008
Tiukasti
soveltamamme
johtamismenettelyt kussakin
liiketoimintaprosessissa ovat
perustana sille, että laadunvarmistusjärjestelmämme
kykenee tuottamaan tuloksia,
joiden ansiosta olemme saavuttaneet tuhansien asiakkaiden luottamuksen kaikkialla
maailmassa.
MeRloMobIlIty
Se on henkilökohtainen avustajasi, joka täyttää kaikki
mobiilin tiedon tarpeesi ja
jonka avulla voit reaaliajassa
hallita kaikkia koneitasi 24/7
ympäri vuoden. Se on telekommunikaatiopartnerisi
diagnostiikkaa, logistiikkaa
ja toiminnan suunnittelua
varten.
tekNologINeN toteutus
Nykyaikaiset
tuotantotilamme ovat tänä päivänä
parasta
alallaan:
laserleikkauskeskukset, elektrostaattinen jauhepinnoitus, robottityöasemat, nykyaikaiset
automaattityöstökeskukset.
Kaiken
tämän
ansiosta
pystymme teknologiseen
toteutukseen vailla vertaa.
TEKNISIÄ
TIETOJA
OMINAISUUKSIA JA SUORITUSARVOJA
Perus-Malli
P 39.10
P 38.12
P 38.13
P 38.14
P 40.16
P 40.17
Perus
Perus
Plus
Perus
Plus
Perus
Plus
Perus
Perus
Plus-Malli
Kokonaispaino haarukoin, ilman kuormaa (kg)
8350
8550
8650
9050
10250
10350
Kuormannostokyky (kg)
3900
3800
3800
3800
4000
4000
Nostokorkeus (m)
10.3
11.6
12.6
13.6
15.6
16.7
Kurotuspituus eteen (m)
6.9
7.6
8.6
9.1
11.4
12.5
8.1
Nostokorkeus maksimikuormalla (m)
8.1
9.2
11
8
7
Kurotuspituus eteen maksimikuormalla (m)
1.3
2.6
3
3.3
3.7
4
3000
3500
3500
2500
2000
2500
Kuormakapasiteetti maksimikorkeudessa (kg)
Kuorma suurimmalla kurotuspituudella (kg)
1000
1000
800
900
600
500
Puomin sivuttaissiirto (mm)
±265
±330
±340
±345
±410
±435
±10
±10
±10
±10
±10
±10
Turbodieselmoottori (merkki/sylinteriluku)
Rungon vaakaus (%)
Deutz/4
Perkins/4
Perkins/4
Perkins/4
Perkins/4
Perkins/4
Tier 3 -moottoriteho (kW/hv)
74.9/102
74.5/101(1)
74.5/101(1)
74.5/101(1)
74.5/101
74.5/101
Nopeus 1. nopeusalueella (km/h)
7
14(1)
14(1)
14(1)
16
16
Nopeus 2. nopeusalueella (km/h)
25
40(1)
40(1)
40(1)
40
40
Hydropneumaattinen jousitus (EAS)
p
p
p
p
p
p
Hydropneumaattinen jousitus (BSS)
p
p
p
-
-
-
150
150
150
150
150
150
Polttoainesäiliö (l)
Hydrauliikan hammaspyöräpumppu (bar-l/min)
Hydrauliikan kuormantunteva pumppu (bar-l/min)
210-102
-
-
-
-
-
-
210-108
210-108
210-108
210-115
210-115
140
Hydrauliöljytilavuus (l)
105
105
105
105
140
Sähköjärjestelmä (V)
12
12
12
12
12
12
Akku (Ah)
100
100
100
100
100
100
FOPS (ISO 3449) ja ROPS (ISO 3471) -ohjaamo
P
P
P
P
P
P
Hydrauliikan ohjainvivut
-
P
P
P
P
P
Ohjaus sähkömekaanisesti ohjaussauvalla
P
p
p
p
p
p
Ohjaus elektronisesti ohjaussauvalla
-
p
p
p
p
p
Lisälaitteiden Tac-Lock -kytkentä
P
P
P
P
P
P
Hydrauliikkaliitäntä puomissa
P
P
P
P
P
P
Hydrostaattinen voimansiirto
P
P
P
P
P
P
Ajosuunnan valitsin sormikäyttöisellä vivulla
P
P
P
P
P
P
Hidastuspoljin
P
P
P
P
P
P
Jatkuva neliveto
P
P
P
P
P
P
Automaattisesti kytkeytyvä seisontajarru
P
P
P
P
P
P
Käsikäyttöinen päävirtakatkaisin
P
P
P
P
P
P
405/70-24
405/70-20
405/70-20
405/70-20
405/70-24
405/70-24
Työvalot (2 eteen + 2 taakse)
P
P
P
P
P
P
Tasauspyörästön lukko (edessä ja takana tai vain takana)
p
p
p
p
p
p
Käsisäätöinen ilmastointi
p
p
p
p
p
p
Renkaat
(1) Vain Plus-versiossa. Perusmallin nopeusalue 7-25 km/h.
P Vakiona. p Lisävaruste.
Tässä esitteessä esiintyvissä Panoramic-kurottajissa voi olla lisä- tai erikoisvarusteita, jotka eivät kuulu vakiovarustukseen ja jotka toimitetaan tilauksesta. Kaikkia malleja, versioita tai palveluja ei säädösten asettamien
rajoitusten vuoksi ole tarjolla kaikkiin maihin. Lisätietoja eri malleista ja niiden varusteista saa paikalliselta Merlo-edustajalta. Ilmoitetut tiedot ja tekniset ominaisuudet ovat voimassa esitteen mennessä painoon. Merlo pidättää
itsellään oikeuden teknisen kehityksen myötä muuttaa ja päivittää tämän esitteen tietoja ilman erillistä ilmoitusta. Merlo-edustajasi pitää sinut ajan tasalla tuotteistamme ja palveluistamme.
MKT MERLO • U 459 FI 0511
NUMEROT PUHUKOOT
PUOLESTAAN
MKT MERLO • U 459 FI
MERLO S.P.A.
Via Nazionale, 9 - 12010 S. Defendente di Cervasca - Cuneo - Italia
Tel. +39 0171 614111 - Fax +39 0171 684101
www.merlo.com - [email protected]