Ilmoittautumisohjeet

 Ilmoittautuminen syksyn 2014 tunneille: Vinhan nykyisten oppilaitten ilmoittautumisaika on 14.4.-­‐9.5.2014. Lomake palautetaan tanssinopettajille, esitysten yhteydessä tai tanssiopiston toimistoon (Tanssiopisto Vinha, Huhdintie 13, 03600 Karkkila), toimiston postilokero löytyy Karkkilan kuvataidekoulun ovesta. Lomakkeen voi palauttaa myös skannattuna, sähköpostin liitteenä ([email protected]), siinäkin tapauksessa huoltajan allekirjoitus vaaditaan. Vapaat paikat ovat uusien oppilaitten käytettävissä 12.5.2014 alkaen. Lukuvuoden 2014-­‐2015 lukujärjestys rakennetaan ilmoittautumisten perusteella. Voit siis ilmoittautua myös sellaisiin ryhmiin, joita ei tänä vuonna ole ollut. Lomakkeeseen voi samalla kirjoittaa toivomuksia uusista kursseista tai jopa viikoittaisista ryhmistä. Lukujärjestys valmistuu touko-­‐kesäkuun aikana, se postitetaan kaikille kesäkuun aikana. Mikäli merkitty ryhmä ei sovikaan, kaikilla onkin seuraavan lukuvuoden alkuun asti aikaa muuttaa ilmoittautumistaan. Muistathan nämä! Taaperotanssi 1-­‐2-­‐ ja 2-­‐3-­‐vuotiaille:. Taaperotanssissa aikuiset ja lapset tanssivat yhdessä. Ryhmät kokoontuvat muista tanssiryhmistä poiketen vain 10 kertaa syys-­‐ ja 10 kertaa kevätlukukaudella. Streettiä aikuisille: Myös aikuisten on mahdollista osallistua streetin opetukseen! Esitysryhmä yli 7-­‐vuotiaille: Esitysryhmissä keskitytään esityksen valmistamisen eri osa-­‐alueisiin, ja lukuvuoden aikana on myös muita tanssiryhmiä enemmän esitystoimintaa. Lukuvuonna 2013-­‐2014 ryhmät ovat toimineet Karkkilassa, mutta mikäli osallistujia tulee tarpeeksi, perustetaan ryhmä mielellään myös Siirilään! Huom. Esitysryhmä ei voi olla ainoa viikkotunti. Nykytanssin syventävä kurssi: Laajan oppimäärän syventäviä opintoja tanssivien on mahdollista osallistua nykytanssin syventävälle kurssille. Ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa, lauantaipäivänä 4 tuntia kerrallaan. Syventävän kurssin tunnit vastaavat 1 viikkotunnin opintoja lukuvuoden aikana eli sen voi valita myös vastaamaan pääaineen toista tai kolmatta viikkotuntia. Syventävä kurssi kokoontuu yhteensä 8 kertaa lukuvuoden aikana ja sen hinta on 80 euroa (summasta ei saa alennuksia!). Ryhmään on myös mahdollista osallistua 20 euron kertamaksulla. Huom. myös balettia pääaineenaan tanssivat ovat tervetulleita ryhmään. Ryhmä sopii sekä uusille että lukuvuonna 2013-­‐2014 osallistuneille. Happy Hour: Happy Hourissa yhdistellään ja vaihdellaan eri tanssilajeja rennossa ja tanssillisessa ilmapiirissä. Ryhmään voi osallistua sekä lukukausimaksulla että kertamaksulla. Tunti sopii sekä nuorille että aikuisille! Lukukausimaksut lukuvuonna 2014 -­‐ 2015: Lukukausimaksut määräytyvät tanssitunnin pituuden ja viikoittaisten tuntien määrän perusteella. Maksu laskutetaan kauden alussa, mutta ne voi maksaa useassakin erässä. Erien määrä valitaan jo ilmoittautumisen yhteydessä, enemmän kuin 1 erässä maksavilta peritään 5 euron maksutapakorotus. Perushinta: 30 min. tunti: 100 e, 45 min.: 122 e, 60 min.: 133 e, 75 min.: 144 e, 90 min.: 155 e Alennukset: 2 viikkotuntia / henkilö: alennus loppusummasta 50 e 3 viikkotuntia / henkilö: alennus loppusummasta 120 e 4 viikkotuntia / henkilö: alennus loppusummasta 200 e Neljännen viikkotunnin ylittävät tunnit ovat ilmaisia. Happy Hour: Lukukausimaksu 82 e, kertamaksu 6 e. Happy Hourin ollessa toinen, kolmas tai neljäs viikkotunti, on alennus 30 euroa perusmaksusta. Taaperotanssi: Lukukausimaksu on 62 e (huom. ryhmä kokoontuu vain 10 kertaa lukukauden aikana). Perhealennus toisesta perheenjäsenestä alkaen on 10 euroa / perheenjäsen. Huom. Perhealennuksen saaminen on perheen vastuulla, muistattehan siis ilmoittaa lomakkeessa, mikäli perheestänne käy useita tanssijoita. Liikunta-­‐ ja kulttuurisetelit maksuvälineenä: Työnantajalta saadut liikunta-­‐ ja kulttuurisetelit (Smartum) käyvät myös Vinhan aikuisryhmien maksuvälineenä. Vanhempainviuhka: Ilmoittautumislomakkeessa on myös kohta, jossa vanhemmat ja aikuisoppilaat voivat ilmoittaa olevansa käytettävissä esitysten ym. järjestelyissä. Vanhempainviuhkan merkitys onkin valtava – tulethan mukaan! Muistathan säännöt: Ilmoittautuessasi Vinhan oppilaaksi hyväksyt myös Vinhan säännöt. Säännöt ovat ilmoittautumislomakkeen liitteenä ja ne kannattaa ottaa talteen kotiin. Uutta syksyllä 2014! PÄÄSIÄINEN TANSSIEN: Karkkilan seurakunta on ostanut Vinhalta koko lukuvuoden mittaisen projektin, jossa valmis-­‐
tetaan esitys pääsiäiseksi 2015 Karkkilan kirkkoon (mahdollisesti myös muiden toimintakuntiemme kirkkoihin). Projektiin osallistuminen on tanssijoille ilmaista, ja se kartuttaa myös taiteen perusopetuksen opintosuorituksia. Projektiin voivat osallistua kaikki yli 9-­‐vuotiaat, myös aikuiset! Projekti tulee mukaan viikoittaiseen lukujärjestykseen, mutta se ei voi olla ainoa tanssitunti. Syksyllä tunnin pituus on 60 minuuttia ja keväällä 90 minuuttia. Kysy lisää: [email protected] tai puh. 0400 244 916. TANSSIOPISTO VINHAN SÄÄNNÖT
Vinha on Luoteis-Uusimaan tanssiyhdistys Vinhan ylläpitämä oppilaitos. Syksyllä 2005 perustettu yhdistys jatkaa
karkkilalaisen Karkin tanssikoulun sekä Vihdin taidetanssin edistämisyhdistys Villit Lapset ry:n toimintaa. Vuoden 2006
alusta Vinha vastaa tanssin perusopetuksesta luoteisella Uudellamaalla. Luoteis-Uusimaan tanssiopisto Vinhan
tarkoituksena on antaa tanssin perusopetusta Karkkilassa, Lohjan Pusulassa ja Vihdissä kuntien vahvistaman
opetussuunnitelman mukaisesti. Oppilailla on mahdollista opiskella koulussa varhaisiän opinnoista aina aikuisikään
saakka.
Oppilaitoksen toiminta katetaan kannatus-, jäsen- ja lukukausimaksuilla, avustuksilla ja lahjoituksilla sekä yhdistyksen
toiminnasta saatavilla tuloilla. Toiminnalla ei pyritä hankkimaan taloudellista hyötyä yhdistyksen jäsenille eikä
työntekijöille. Oppilaitoksen hallinnosta vastaa Luoteis-Uusimaan tanssiyhdistys Vinha ry:n hallitus. Opiston toimintaa
johtaa rehtori. Rehtori sekä opettajat muodostavat opettajakunnan, jonka tehtävänä on opetuksen lisäksi arvioida,
suunnitella ja kehittää opetusta. Rehtori toimii opettajakunnan ja hallituksen välisenä tiedottajana.
Yleistä tanssituntien järjestämisestä: Tanssitunnit järjestetään etukäteen jaetun lukujärjestyksen mukaisesti
vähintään 15 viikkona lukukaudessa. Mahdollisista aikataulu- ja tuntimuutoksista tiedotetaan etukäteen. Opisto ei
kuitenkaan vastaa tunti- ja opettajamuutoksista, mikäli oppilaan muuttuneita yhteystietoja ei ole tiedotettu tanssiopistolle.
Opettaja on vastuussa oppilaista tanssitunnin ajan. Tunneille pukeudutaan liikunta-asuun. Isot korut ja kellot on hyvä
jättää pois tunnilta, pitkät hiukset laitetaan kiinni. Matkapuhelimet laitetaan tanssitunnin ajaksi äänettömälle tai kokonaan
kiinni. Opisto ei vastaa pukuhuoneisiin unohdetuista tavaroista.
Oppilastiedotteet: Opiston toiminnasta tiedotetaan kuukausittain sähköpostitiedotteella, joka on luettavissa
paperisena versiona opetuspaikoissa. Esityksistä ja muusta toiminnasta tiedotetaan tanssitunneilla jaettavilla tiedotteilla.
Ilmoittautuminen ja oppilaspaikan peruuttaminen: Ilmoittautumisaika on keväällä joka vuosi erikseen ilmoitetun
aikataulun mukaisesti. Vinhassa jo tanssivilla oppilailla on mahdollisuus ensin ilmoittautua seuraavan lukuvuoden
opintoihin, vapaaksi jääneet paikat ovat uusien oppilaiden täytettävissä. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Vapaille paikoille otetaan uusia oppilaita myös lukuvuoden aikana. Ilmoittautuminen tehdään kirjallisesti erillisellä
lomakkeella. Alle 18-vuotiaalta oppilaalta tarvitaan lomakkeeseen huoltajan allekirjoitus. Puhelimessa tehdyt
ilmoittautumiset varmennetaan jälkikäteen lomakkeella. Ilmoittautuessaan oppilas sitoutuu tanssiopiston toimintaan koko
lukuvuodeksi (syys- ja kevätlukukausi) tai lopettamisilmoitukseen asti. Kesken lukuvuotta opintonsa keskeyttävän tai
oppilaspaikkansa peruuttavan oppilaan ja hänen huoltajansa on täytettävä lopettamiskaavake, jonka voi palauttaa
opettajalle tai tanssiopiston toimistoon. Kesken lukukautta opintonsa päättävän oppilaan on maksettava lukukausimaksu
koko lukukaudelta. Mikäli oppilas ei mahdu tanssiopiston ryhmiin, jätetään hänen tietonsa jonoon. Opisto ilmoittaa
jonottajille vapautuvista paikoista sekä kesken lukuvuotta että seuraavana ilmoittautumisaikana. Sekä ilmoittautumis- että
lopettamiskaavakkeita saa tanssiopiston toimistosta, opettajilta sekä opiston nettisivuilta (vinha.net).
Lukukausimaksut: Oppilaat maksavat paikastaan lukukausimaksua, samasta taloudesta osallistuvat oppilaat saavat
lukukausimaksusta perhealennuksen, mikäli perhe on ilmoittanut opistolle oppilaiden kuuluvan samaan talouteen.
Lukukausimaksu laskutetaan lukukauden alussa. Maksujen eräpäiviin on mahdollista sopia muutoksia ottamalla yhteyttä
tanssiopiston toimistoon ennen laskun erääntymistä. Uutta lukukautta ei voi aloittaa, mikäli edellinen lukukausimaksu on
maksamatta. Maksumuistutuksen lähettämisestä peritään 5€:n laskutuslisä jokaista erillistä laskua kohden. Maksujen
joutuessa perintätoimistolle laskutetaan sekä voimassa oleva viivästyskorko että toimiston kulut maksamattomista
laskuista. Tanssitunneille on määritelty myös yksittäinen kertamaksu. Tunnin yksittäismaksu saadaan jakamalla
lukukausimaksu kymmenellä. Tanssitunneille voi osallistua yksittäishinnalla mikäli ryhmissä on tilaa. Tanssiopisto
Vinhaan myönnetään tarvittaessa ja erikseen anottaessa vapaaoppilaspaikkoja sekä alennuksia lukukausimaksuista.
Paikoista päättää tanssiyhdistyksen hallitus, päätökseen vaikuttavat sekä taloudellinen tilanne että opintomotivaatio.
Vapaaoppilaalla tulee kuitenkin olla oppilaspaikka jo ennen vapaaoppilaspaikan anomista. Syyslukukautta sekä koko
lukuvuotta koskevat vapaamuotoiset vapaaoppilashakemukset toimitetaan elokuun loppuun mennessä tanssiopiston
toimistoon. Kevätlukukauden hakemukset toimitetaan tammikuun loppuun mennessä. Hakemukset osoitetaan LuoteisUusimaan tanssiyhdistys Vinha ry:n hallitukselle. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.
Poissaolot: Poissaoloista tulee ilmoittaa etukäteen suoraan opettajalle tai tanssiopiston toimistoon. Yksittäisiä
poissaoloja ei hyvitetä lukukausimaksussa. Poissaolot voi kuitenkin korvata osallistumalla toiselle tanssitunnille,
sopivasta ryhmästä voi neuvotella opettajan kanssa. Pitkäaikaisen sairaus- tai matkapoissaolon vuoksi
maksumuutoksista voidaan sopia. Alennusta voidaan laskea aikaisintaan siitä alkaen, kun opistolle on toimitettu ilmoitus
poissaolosta. Huoltajaan otetaan yhteyttä, jos oppilaalle kertyy kolme perättäistä tai yhteensä viisi selvittämätöntä
poissaoloa.
Vakuutukset
Opistolla on oppilasvakuutus, joka kattaa varsinaisten tuntien lisäksi välittömät matkat tanssitunneille ja kotiin sekä
esiintymiset. Vakuutus on korvaussummiltaan melko pieni, joten halutessaan oppilas voi hankkia itse kattavamman
vakuutuksen.