Hakuesite 2015 - Keskisen Uudenmaan Musiikkiopisto

KESKISEN UUDENMAAN
MUSIIKKIOPISTO
Järvenpää ♫♫ Tuusula
OPPILASVALINNAT 2015
Miten opiskelemaan?
Valintatestit perusopetukseen ovat:
Järvenpäässä 19.5.2015 ja Tuusulassa 20.5.2015
Hakuaika perusopetukseen on 7.4.-8.5.2015.
Henkilötietolomake täytetään hakuaikana ennen testiä
musiikkiopistolla tai www-sivuilla. Ajan testiin saat joko
sähköpostiisi tai käymällä musiikkiopiston toimistossa tai
soittamalla toimistoon puh. 040 315 2803.
Testi ei vaadi ennakkovalmentautumista. Hakija tekee
testaajien kanssa vuorovaikutteisen musikaalisuustestin ja
huoltajalle on samaan aikaan lyhyt haastattelu. Testi ja
huoltajan haastattelu kestää yhteensä 10–15 min.
Huoltajan suostumuksella voidaan myös haastatella
16 - 17v. hakija. Valintatestissä jokainen hakija tekee
testaajan kanssa yhdessä ja erikseen rytmi- ja
melodiatehtäviä. Jos hakijalla on aikaisempaa
soittokokemusta, voi antaa soittonäytteen.
Oppilasvalinnat tehdään juhannukseen mennessä, jonka
jälkeen jokaiselle hakijalle lähetetään kirje kotiin.
♫ www.kum.fi ♫
MUSIIKIN PERUSOPETUS
YHTEISMUSIIKKIAINEET
Musiikkiopisto antaa musiikin laajan oppimäärän mukaista
taiteen perusopetusta järvenpääläisille ja tuusulalaisille
lapsille ja nuorille.
Opetus tapahtuu sekä yksilöopetuksena että yhteismusiikin
muodossa. Yhteismusiikki kuuluu oppilaan opintoihin alusta
lähtien. Lisäksi oppilaat osallistuvat opetussuunnitelman
mukaisesti musiikin perusteiden opiskeluun n. 10 v. alkaen.
7-8-vuotiaat osallistuvat instrumenttiopetuksen lisäksi
musiikkivalmennukseen ja 9-vuotiaat kuoroon. Jokainen
oppilas tarvitsee itselleen oman soittimen. Opettajat
neuvovat soittimen hankinnassa. Musiikkiopistolla on
soitinlainaamo, josta voi vuokrata orkesterisoittimia.
Opintojen alussa osallistutaan musiikkivalmennukseen ja
kuoroon.
MUSIIKKIVALMENNUS on tarkoitettu 7- ja 8-vuotiaille
perusopetuksen soitinopiskelijoille sekä
musiikkileikkikoululaisten jatkoaineeksi. Ryhmiin otetaan
myös uusia oppilaita. Tunneilla soitetaan ja lauletaan
yhdessä. Tunneilla tutustutaan myös säveltäjiin ja heidän
tunnetuimpiin teoksiinsa ja opetellaan helppoja rytmi- ja
melodiatehtäviä. Viikoittaisen oppitunnin lisäksi oppilaille
esitellään musiikkiopistossa opetettavia soittimia, joita on
myös mahdollista opettajan opastuksella kokeilla.
Perusopetuksen lukukausimaksu on 315 €.
POP/JAZZ-OPETUS
Opetus on samalla tavoin musiikin perusopetusta. Yhteismusiikkimuotona on bändisoitto ja yhtyelaulu.
Lukukausimaksu 135 €.
LAPSIKUORO on tarkoitettu n. 9-11 –vuotiaille tytöille ja
pojille. Vauhdikas kuoro harjoittelee kerran viikossa ja
esiintyy upeissa konserteissa.
NUORISOKUORO on tarkoitettu n. 12-14-vuotialle
nuorille.
MUUT YHTEISMUSIIKKIMUODOT
SOITTIMET
Musiikkiopistossa voi opiskella seuraavia soittimia
(suluissa suositeltava aloitusikä):
piano, kitara, harmonikka (6-12v.), kantele (8-12v.),
lyömäsoittimet (7-16v.)
Jousisoittimet: viulu (6-10 v.), alttoviulu (6-16v.),
sello (6-12 v.), kontrabasso (6-14 v.)
Puupuhaltimet: huilu, klarinetti (8-12 v.), saksofoni
(9-10v.), oboe (9-16v.), fagotti (10-14 v.)
Vaskipuhaltimet: trumpetti, käyrätorvi, pasuuna,
tuuba (10-16v.)
Yksinlaulu (15-30 v.)
Pop/jazz-soittimet: sähkökitara, sähköbasso, piano,
rummut, laulu (15-30 v.)







Kamari- ja kansanmusiikkiyhtyeet
Bändisoitto
Yhtyelaulu
Liedseminaarit
Vapaa säestys
Orkesterit
Kuorot
MUSIIKKILEIKKIKOULU
Musiikkileikkikoulu on tarkoitettu 3kk-6-vuotiaille lapsille.
Musiikkileikkikoulussa saadaan musiikillisia elämyksiä,
valmiuksia ja taitoja, jotka muodostavat pohjan lapsen
hyvälle musiikkisuhteelle ja myöhemmälle
musiikkiharrastukselle. Musiikkileikkikouluun
ilmoittaudutaan opiston www-sivujen kautta 7.4. alkaen.
28.5. mennessä ilmoittautuneille tiedotetaan
oppilaspaikasta kotiin kesäkuun loppuun mennessä.
Musiikkileikkikouluun voi ilmoittautua myös ympäri vuoden
vapaille paikoille. 5-7 -vuotiaiden rumpuryhmässä
kehitetään rytmitajun lisäksi kokonaisvaltaista musiikillista
ilmaisua.
Lukukausimaksu on 115 €.
AVOIN OPETUS
SOITTIMET TUTUIKSI
TAPAHTUMA
Ke 15.4.2015 klo 17.30-19.30 Tuusulassa
To 16.4.2015 klo 17.30-19.30 Järvenpäässä
Tapahtuma
♫ tutustuttaa musiikkiopiston toimintaan
♫ auttaa musiikkiopistoon hakeutuvia lapsia ja heidän
perheitään soittimen valinnassa ♫ paikalla on opettajia
oppilaineen
♫ mahdollisuus kokeilla soittimia
♫ soitinesittelyjä
♫ musiikkiesityksiä
♫ tietoa musiikkiopiston toiminnasta
♫ mahdollisuus varata testiaika

KESKISEN UUDENMAAN
MUSIIKKIOPISTO
Seutulantie 8, 04410 Järvenpää
Kirkkotie 49, 04310 Tuusula
Asiakaspalveluaika:
ma-ke klo 13-15 sekä to klo 14-17.30
p. 040 315 2803
www.kum.fi
[email protected]
Musiikkiopisto on myös facebookissa!
MUSIKANTTI
Musikantti-ryhmäopetus on mukava tapa tutustua
mieluisaan soittimeen/lauluun ja samalla oppia alkeita.
Tunteja on 10 kertaa lukukaudessa.
Myös aikuisille! Mukana olo ei edellytä aikaisempaa
soitto/laulukokemusta. Musikanttiopetus kestää yhden
lukuvuoden. Ilmoittautuminen tapahtuu www-sivujen
kautta ja alkaa 7.4.2015 päättyen elokuun loppuun.
Lukukausimaksu on 135 €. Mahdollisuus lainata soitin
(mikäli soittimia on vapaana).
YKSILÖOPETUS
Yksilöopetukseen voi hakea ilman valintatestiä.
Opetukseen ei ole ikä- eikä kotikuntarajoituksia. Opiskelu
etenee henkilökohtaisen opetussuunnitelman mukaan.
Yksilöopetuksessa voi osallistua musiikin perusteiden
opiskeluun. Lukukausimaksuun sisältyy mahdollisuus
osallistua orkesteriin ja kuoroon (mahd. koesoiton/laulun
kautta). Yksilöopetuksessa voi halutessaan tehdä
tasosuorituksia, joista annetaan todistus.
Oppilaat otetaan vapautuville oppilaspaikoille. Otamme
yhteyttä, kun paikka vapautuu. Hakuaika on 7.4.28.5.2015, jonka jälkeen on jatkuva ilmoittautuminen.
Ilmoittautuminen tapahtuu www-sivujen kautta. Opetusta
on mahdollista saada eripituisin lukukausin ja oppitunnin
pituuksin.
Myös aikuisille! Lukukausimaksut perustuvat lukukauden
ja oppitunnin pituuteen sekä siihen, onko opetus ryhmä- vai
yksilöopetusta. Hinnastot löytyvät nettisivuiltamme.
KUOROT
Lapsi– ja nuorisokuoroihin voit ilmoittaua www.kum.fi
lukukausimaksu on 85 €.
KOULUMUSIKANTIT
KouluMusikantit on mukava tapa aloittaa soittoharrastus.
KouluMusikantit on pienryhmäopetusta (4-6 oppilasta).
Opetus tapahtuu iltapäivisin koulupäivän jälkeen omalla
koululla. Tunteja on 10 kertaa lukukaudessa. Voit
harrastaa koko koulussa olon ajan. Opetusta on
Järvenpäässä ja Tuusulassa. Mukana olo ei edellytä
aikaisempaa soitto/laulukokemusta. Ilmoittautua voi
www.kum.fi kautta elokuun loppuun asti.
Lukukausimaksu on 135€
VIIKONLOPPUKURSSIT
Viikonloppukursseilla on mahdollista kaikkien harrastaa
musiikkia. Kurssitarjonta on monipuolista ja suurin osa
kursseista sopii hyvin musiikkiharrastuksen aloittelijoille.
Opetus on ryhmäopetusta esim. 8 tuntia / ryhmä.
Ilmoittautumiset viikonloppukursseille ja lisätietoa kursseista www.kum.fi.
Kurssimaksut alk. 80 €.
MUSIIKKITEKNOLOGIA
Opetus on suunnattu yli 11v.-vuotiaille.
Kiinnostuksesta riippuen opetusta annetaan myös
aikuisille. Musiikkiteknologiassa opiskellaan äänen ja
nuotinnuksen tallentamista ja muokkaamista.
Musiikkiteknologia on musiikkiopiston oppilaille lukukausimaksuun sisältyvä valinnaisaine.
Ulkopuolisille lukukausimaksu on 120 €
Ilmoittautuminen 7.4.– 28.5.2015 nettisivujen
www.kum.fi kautta.