Maailman Kuuntelupäivä

MEDIATIEDOTE 10.7.2013
Maailman kuuntelupäivää vietetään torstaina 18.7.2013 !
World Listening Day – kansainvälinen kuuntelupäivä järjestetään tänä vuonna neljättä kertaa. Kuuntelupäivä on saanut
alkunsa Kanadasta Maailman kuunteluprojektin (World Listening Project) aloitteesta. Päivää vietetään 18. heinäkuuta
kanadalaisen äänimaisematutkimuksen isähahmon ja säveltäjä R. Murray Schaferin syntymäpäivän kunniaksi. Tänä
vuonna hän juhlii 80-vuotispäiväänsä.
Kuuntelupäivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta akustisista ympäristöistämme ja suunnata huomio niin tuttuihin kuin
uusiinkin ympäristöihin kuuntelemalla.
Hiljaisuus ja kuuntelu matkailuosaamisen resursseina Pohjois-Karjalassa –hankkeen
matkailualan yrittäjät osallistuvat kansainväliseen kuuntelupäivään
Kolilta kuuntelupäivään ovat lähteneet mukaan Elontila, KoliActiv ja Ilovoltti. Päivän aikana on luvassa seuraavanlaisia
kuunteluretkiä (ks. tarkempi esite):
Klo: 12:00-12:30 kuuntelupäivän avaus ja hiljainen hetki Kolin Mattilassa (Ylä-Kolintie 12 B)
Projektipäällikkö Noora Vikman
Klo: 12:30-14:30 Metsän tyyneys kävelyretki (Elontila). Lähtö Mattilasta, paluu Kolin alamajalle.
Klo: 14:45-16:45 Pielisen aalto -melontaretki (KoliActiv) Lähtö ja paluu Kolin alamaja.
Klo: 20:30-23:00 Uinuvat vaarat (Ilovoltti) Lähtö ja paluu Koli Shop retkitupa.
Ilomantsista kuuntelupäivään osallistuu Solarus, joka opastaa asiakkaitaan sisäisen itsen kuunteluun ja hiljentymiseen.
Nurmeksessa Äksyt Ämmät ohjaa hiljaiseen valokuvaamiseen ja Valtimolla Puukarin Pysäkki järjestää Murtovaaran
museon ympäristössä kuuntelutuokion klo: 12:00-13:00. Joensuun kasvitieteellisen puutarhan, Botanian
ulkopuutarhasta löytyy kuuntelupisteitä ja normaalin pääsymaksun hinnalla kasvihuoneissa voi käydä kuuntelemassa
trooppisia äänimaisemia.
Linkki Kolin ohjelmaan
http://www.uef.fi/documents/1800604/1812348/13_06_26_kuule_Kolin_kes%C3%A4p%C3%A4iv%C3%A4n_kuiska
us.pdf/bafa6cac-4233-42af-b412-b9e597c6fa47
Yhteystietoja: Elontila p. 045-8797999, KoliActiv p. 0400 857 557, Ilovoltti p. 050 378 8209,
Äksyt Ämmät p. 0400 877 085, Solarus p. 040 9134 272, Puukarin Pysäkki p. 013 454 002, Botania 050 5629 482
Facebook
Liite: hanke-esite
Lisätietoja: Projektipäällikkö Noora Vikman p. 050 442 28650 [email protected]
Projektitutkija Heli Raikisto p. 050 573 012 [email protected]