Lahden vetovoima hiipui viime vuonna

sunnuntaina 25. syyskuuta 2011
E T E L Ä - S U O M E N S A N O M AT
|5
Kotimaa
[email protected] | puh. 044 7360 418
Lahden vetovoima hiipui viime vuonna
Ulkomailta Lahteen muuttaneiden määrä väheni
huomattavasti viime vuonna. Ulkomailta muutti
Lahteen 379 uutta asukasta vuonna 2010. Se on
vähemmän kuin kertaakaan vuoden 2005 jälkeen.
Tämän vuoden heinäkuuhun mennessä maahanmuutto Lahteen on edelleen jäänyt huippuvuosien
2008 ja 2009 alle. Ulkomailta muutetaan Lahteen
kuitenkin merkittävästi enemmän kuin samankokoiseen Kuopioon. Lahteen vetää opiskelu, sillä
ulkomailta muutetaan kaupunkiin selvästi eniten
elokuussa juuri ennen oppilaitosten lukukausien
alkua. Vähiten uusia lahtelaisia muuttaa ulkomailta
helmi- ja marraskuussa.
Lahdesta ulkomaille lähteneiden määrä on myös
vähentynyt 2000-luvun alusta.
ESS tapasi Lahdessa asuneita ulkomaalaisia ja kysyi,
miltä kaupunki näyttää maailmalta katsottuna.
Hanna Kivistö
Kiinnostus venäjän kieleen
virinnyt peruskouluissa
STT: Venäjän kieli on nostamassa varovasti päätään kouluissa. Opetushallituksen mukaan venäjän opetus näyttää olevan
peruskouluissa hienoisessa kasvussa. Viimeisimmät tilastot
osoittavat, että aiempaa useampi koululainen ottaa venäjän
valinnaisena oppiaineena yläkoulun kahdeksannella luokalla.
– Silti venäjän opiskelu on peruskouluissa vielä erittäin vähäistä, huomauttaa opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta
Opetushallituksesta. Varsinkin liike-elämä toivoo, että suomalaiset opiskelisivat venäjää enemmän.
Mustaparran mukaan koululaisten kanssa tehtävät matkat
ovat hyvä keino innostaa kielten opiskeluun.
Matkailun edistämiskeskuksen aluepäällikkö Arto Asikainen muistuttaa, että venäläiset ovat Suomen suurin turistiryhmä, ja he tarvitsevat palvelua omalla äidinkielellään.
Miksi Mac opintoihin?
Maailman kehittyneimmän käyttöjärjestelmän
ansiosta Mac on sekä helppokäyttöinen että tehokas.
Tule tutustumaan, miksi Mac on paras tietokone
opiskelukäyttöön.
Lahden talvi oli yllätys australialaiselle Kent Eimbrodtille.
John Nelson kaipaa Lahden historiallisia puutaloja.
Owen Coutts ja Inga Doak toivovat palaavansa vielä Lahteen.
Kent Eimbrodt, Sydney
John Nelson, Lontoo
Owen Coutts ja Inga Doak, Chippenham
”M
uutin Australiasta Lahteen vuonna 2003 lahtelaisen yrityksen palvelukseen.
Asuin Lahdessa kaksi vuotta ja
lähdin vasta, kun minulle tarjottiin hyvää työpaikkaa Lontoosta. Nyt asun Sydneyssä.
Lahti on rauhallinen, puhdas
ja turvallinen kaupunki. Kaipaan
Lahdesta pyöräteitä ja mahdollisuutta liikkua pyörällä kaupungin keskustassa. Minusta tuntuu, että lahtelaiset eivät aina
muista, kuinka hyvin asiat kaupungissa ovat.
Ulkomaalaisena arvostin todella paljon kaupunkisuunnittelijoiden kaukokatseisuutta jalka-
käytävien ja pyöräteiden suunnittelussa.
Minusta oli outoa, että Lahdessa autoilijat eivät anna tietä suojatietä ylittävälle jalankulkijalle. Se on yllättävää modernissa länsimaassa. Katsopa vaikka jalankulkijoita, jotka leikkivät hengellään yrittäessään ylittää Aleksanterinkatua Sokoksen edessä. Ellei se olisi niin vaarallista, se olisi melkein koominen näky.”
”A
suin 1950-luvulla koulupoikana Lontoossa, mutta vietin kesät Lahdessa. Kun
1960-luvulla muutin Suomeen
opiskelemaan, oli itsestään selvää, että kotini olisi Lahti.
Setäni omisti Lahden Vulkaamo -nimisen yrityksen Aleksanterinkadun ja Rauhankadun kulmassa. Lahdesta mieleeni tuleekin aina vulkanoinnista tuleva
kumin tuoksu.
Muuttaessani opiskelujen jälkeen takaisin Englantiin ja myöhemmin Itävaltaan kaipasin
Lahden avaruutta ja luonnonläheisyyttä. Ikävä kyllä Lahti on
muuttunut paljon noista vuosis-
ta. Ainoastaan Rautatienkadun
mäki on säilynyt sellaisena kuin
muistan.
Vaikka kaupunkeja on vaikea
verrata, Englannissa ja Itävallassa säilytetään Lahtea enemmän kaupunkien historiaa. Siellä ollaan myös avoimempia, kun
taas Lahdessa pelätään enemmän Euroopasta ja muualta
maailmasta tulevia vaikutteita.
Minusta Lahdessa olisi mahdollisuuksia paljon nykyistä parempaan. Kaupungissa kannattaisi ainakin vaalia paremmin
sen rikasta menneisyyttä, kuten upeaa funkis-ajan linja-autoasemaa.”
”M
uutimme Suomeen
vuonna 2009, koska halusimme asua Euroopassa ja Ingan oli australialaisena helppo
saada viisumi Suomeen. Valitsimme Lahden, koska halusimme asua Helsinkiä pienemmässä kaupungissa.
Tarkoituksemme oli tehdä töitä Lahdessa ainakin pari vuotta.
Ikävä kyllä juuri silloin talouskriisi iski Suomen talouteen ja vakituista työtä oli mahdoton löytää. Lopulta meidän piti muuttaa Britanniaan töiden perässä.
Lahdesta muistamme aina upean pääkirjaston ja talvella jäätyneen Vesijärven. Kai-
paamme myös lahtelaisten tapaa viettää aikaa ulkona ja nauttia luonnosta.
Muutimme Lahdesta Chippenhamiin, joka on samankokoinen kaupunki, mutta täältä puuttuu Lahden yhteishenki.
Englannissa kaupungit ovat niin
lähekkäin, ettei kaupungeilla oikeastaan edes ole omaa identiteettiä. Ehkä Chippenham tarvitsisi paremman kaupunginkirjaston tai Salpausselän kisojen
tapaisen koko kaupungin yhteisen tapahtuman.
Toivottavasti löydämme Lahdesta vielä töitä ja voimme palata sinne pysyvästi.”
Säästä koulutusalan erikoishinnoillamme!
Vesijärvenkatu 27, Lahti
www.omenagroup.fi • ark 10-19, la 10-15
Suomalainen perheyrityksemme jo vuodesta 1999!
Avattu LAHDESSA
Vintagekoru-myymälästämme
löydät korut elämäsi suuriin tähtihetkiin - Edullisesti!!
Esimerkkejä Vintagekoru-valikoimistamme:
Hopeakoruja
alk. 5€/kpl
Chippendale
pöytähopeat
alk. 39€/kpl
ESS / Pertti Louhelainen
Kuparivarkaista
päänvaivaa
jälleenmyyjille
Kultasormuksia
alk. 35€/kpl
Hinta alk.
349€/setti
Vaihtaessasi
kultaesineesi
tuotteisiin
maksamme
KULLAN ARVO
+ 30%
Korvienreijitys
15€!
Kauttamme saatavilla myös
sijoituskultaa ja -hopeaa!
Katso tarkemmat lisätiedot
www.kultatukku.com.
Ostopiste ja korumyymälä
Vapaudenkatu 8, 15100 LAHTI, puh. 0405656686
Avoinna arkisin klo 10-17 TERVETULOA!
Tällä kupongilla yli
10g kultaesineistä
10 € LISÄBONUS!
Ostamme kulta- ja hopeaesineet hyvään hintaan.
Maksamme rahat
HETI TILILLENNE!
Ilmainen arviointi.
www.kultatukku.fi
Ennätyshinta on saanut
varkaat viemään tavaraa yhä
erikoisemmista paikoista.
ESS–Piia Lavonen
LAHTI
Kupari on uusi kulta, uutisoi
Reuters huhtikuussa. Materiaalin ennätyslukemiin kohonnut
maailmanmarkkinahinta on
synnyttänyt ikävän lieveilmiön:
kuparia viedään sieltä, mistä sitä vain irti saadaan, myös valmiista rakennuksista.
Ylikomisario Heikki Mattila
Päijät-Hämeen poliisista kertoo, että kuparivarkaudet poikivat rikosilmoituksia viikoittain.
Kuparituotteita viedään rakennustyömaiden lisäksi yksityishenkilöiden tonteilta, putkiliikkeiden varastoista ja tehdasalueilta. Metallia on revitty
irti jopa koulun pihassa olevista rakenteista.
– Varkaat ovat vieneet myös
johtoa tai muita sellaisia valmisteita, josta kupari voidaan
eristää, Mattila sanoo.
””
Moni romualan
yrittäjä kokee
tulleensa aika
kyyniseksi
asiakkaita
kohtaan.
Jari Kortesoja
Kuparivarkaudet ovat poliisin
mukaan muuttuneet sekä entistä mielikuvituksellisemmiksi että röyhkeämmiksi.
– On tapauksia, joissa kuparia
on anastettu useita kiloja, jopa
kymmeniä kiloja.
Koneenosille kyytiä
Käytettyä kuparia ostavan ja
Kirkkonummi • Helsinki • Lahti • Jyväskylä • Järvenpää • Pori • Kuopio
myyvän Romuliike Pasimetallin toimitusjohtaja Pia Hurri
Lahdesta kertoo, että varkauksien määrän raju kasvu tuottaa
ylimääräistä päänvaivaa välitysliikkeille.
– Tavallista tarkempana saa
nykyään olla. Jos meille tarjotaan kuparia myyntiin, eikä
myyjä osaa selvittää sen alkuperää, sanon suoraan, etten osta tavaraa.
Myös Hurri on huomannut,
että varkaat ovat keksineet hyvin erikoisia keinoja kuparin
viemiseksi.
– Tiedän, että koneitakin on
purettu osiin ja niistä on viety kuparisia kaapeleita, joita
on sitten yritetty myydä eteenpäin.
Hurri uskoo, että valtaosa varastetusta kuparista etsiytyy hyvin nopeasti Suomen rajojen
eteläpuolelle Baltian maihin.
– Kuvio menee pääsääntöisesti niin, että esimerkiksi Lahden seudulta varastettu tavara
viedään mahdollisimman nopeasti muualle, eikä sitä tarjota paikalliselle jälleenmyyjälle.
Silloinhan poliisinkin olisi hyvin helppo pysäyttää tekijät.
Tapsa: Ja kokemusta löytyy...
LAHTI Aukeankatu 6
p.0207 689 820 | ark. 7.30-17, la 9 -14
HEINOLA Siltakatu 19
p.0207 689 869 | ark. 8-17, la 9-13
Aja turvallisesti!
Tuulilasikorjaukset,
sijaisautopalvelu.
Kuparia viedään työmaiden lisäksi jopa valmiista rakennuksista.
Hirsimetsäntie 7, Lahti. P. 730 4124
Permanenttitaityvikohotus
TI–KE–TO alk. 70 € (82,-)
sis. hiusten leikkauksen ja kampauksen
•Kevytväriperm.jatyvik.yhteydessäalk.26€(32,-)
Varoitukset toimivat
Suomen Romukauppiaiden liitto on reagoinut kuparivarkauksiin organisoimalla sähköpostitse toimivan ilmoitusjärjestelmän. Sen kautta romukauppiaat saavat nopeasti tiedon kuparivarkauksista.
– Työtä tehdään yhdessä poliisin kanssa. Ikävintä tässä on
se, että moni romualan yrittäjä
kokee tulleensa aika kyyniseksi
asiakkaita kohtaan. Pitää muistaa, että valtaosa tavaraa myyntiin tuovista on kuitenkin rehellistä porukkaa, sanoo liiton toiminnanjohtaja Jari Kortesoja.
Kortesoja arvioi, että kuparivarkauksien lisääntynyt mää-
Pilkington lasi asennettuna
autoosi takuutyönä.
- Vuodesta 1986.
Avoinna
myöskesälauantaisin
8-14
•Ripsipermanentti42€
•Ripsienjakulmienvärjäys24€
•Ripsituuhennukset•
Onko hiuspohjassasi ongelmia? Kutiaako päänahkasi...?
Hiusten ja päänahan MicroCamera -tutkimus
Sami Palkio kärrää putkisaneerauksesta tulleita kupariputkia. Kuvan putket eivät liity
varkaustapauksiin.
rä johtuu hinnannousun lisäksi puutteellisesta rajavalvonnasta.
– Rajavalvonta ei ole tällä
hetkellä EU-alueella kovinkaan
jämptiä. Jos suomalaiselta työmaalta varastetaan tavaraa yö-
aikaan, aamuksi ehditään jo
autolautalle ja siitä Suomenlahden yli. Sen jälkeen varastetun tavaran alkuperää on lähes
mahdoton selvittää.
Moni varastetun kuparin salakuljettaja ehtii kuitenkin jää-
dä kiinni ennen maasta poistumistaan. Tulli on pysäyttänyt alkusyksyn aikana useita varastettua kuparia kuljettaneita henkilö- ja pakettiautoja. Metallin
salakuljetus on viranomaisten
mukaan ilmiönä uusi.
(tutkimus on maksuton)
Päänahan hoidot Vitalitys-tuotteilla 32 €
Otsoni hoito 27 €
YHTEENSÄ 54 €
VESIJÄRVENKADUN LIIKKEESSÄ
Tehokas SOLARIUM 10x 40 €, 5x 30 €
•
•
Eläkeläisalennus 15 % kaikista norm.hint. kampaamo/parturipalveluista
ma-pe
8-18
la
8-14
• Oppilastyöt-20%• Asiakaskorttietu
• Myösilmanajanvarausta
Vapaudenkatu 18, p. 782 2283
Vesijärvenkatu 30, p. 782 8512