kilpailussa - Uudenmaan Projektinjohtopalvelut Oy

UPJ / uutisteksti nettisivuille
4.5.2012
UPJ:lle kunniamaininta Vuoden putkiremontti -kilpailussa
Vuoden putkiremontti -kilpailun tarkoituksena on palkita uusia tai hyväksi todettuja
toimintamalleja ja -tapoja, joissa on kiinnitetty huomiota muun muassa hanke- ja
toteutussuunnittelun onnistumiseen, aikataulussa pysymiseen, saavutettuun energiansäästöön,
asumishaittojen minimointiin ja viestintään.
Uudenmaan Projektinjohtopalvelut Oy (UPJ) painottaa samoja asioita jokapäiväisessä työssään ja
onnistui jälleen kerran tavoitteissaan. Tällä kertaa tunnustus laadukkaasta työstä ja
tinkimättömästä asiakkaan edunvalvonnasta tuli Taloyhtiö 2012 -tapahtumassa Finlandia-talossa
26.4.2012., kun UPJ:n toteuttama As Oy Ilkantie 8-10:n mittava saneeraushanke sai
kunniamaininnan Kiinteistöliiton järjestämässä Vuoden putkiremontti -kilpailussa.
UPJ vastasi hankkeen projektinjohdosta ja valvonnasta heti hankkeen alkumetreiltä asti.
- Haasteellisinta As Oy Ilkantien hankkeessa oli asukasmuutosten hallinta. Parasta oli varmaankin
se, että isännöitsijä pystyi keskittymään omaan työhönsä, aikataulu piti ja työ toteutui
kustannusarvion mukaisesti, UPJ:n toimitusjohtaja Sami Koskela toteaa.
Vuoden putkiremontti -kilpailun kilpailutoimikunta luonnehti toteutettua hanketta seuraavasti:
”Hankkeeseen valmistauduttiin huolella ja siinä uskaltauduttiin ottamaan erittäin paljon
korjausvelkaa kiinni. Laajamittainen hanke onnistuttiin hoitamaan taloyhtiössä yksimielisillä
päätöksillä. Korjaushankkeessa hyödynnettiin kellaritilassa olevia käyttämättömiä tiloja.
Projektin toteutuksen onnistumista edesauttoi hyvä tiedottaminen viikoittain työn edistymisestä
sekä sähköpostitse että ilmoitustaululla. Toteutus onnistui hyvin ja lisätöiden osuus jäi alle kolmen
prosentin. Havaitut puutteet remontin jälkeen saatiin hoidetuiksi viikon kuluessa.”
- Olemme erittäin iloisia saamastamme kunniamaininnasta, sillä rakennuttajakonsultin käyttö ei
monista eduistaan huolimatta ole vielä itsestäänselvyys taloyhtiöiden toteuttamissa
saneeraushankkeissa. Onnittelemme myös As Oy Ilkantien isännöitsijää ja hallituksen jäseniä
kaukonäköisyydestä ja kiitämme erinomaisesta yhteistyöstä, Koskela sanoo.
UPJ on urakoitsijoista ja suunnittelijoista riippumaton toimija, jonka työskentelyä ohjaavat ainoastaan lait
ja asetukset sekä rakennuttajakonsulttien eettiset säännöt. Riippumattomuus ja vankka
projektityöskentelyn osaaminen merkitsee taloyhtiölle vaivattomuutta, luotettavuutta ja
kustannustehokkuutta. Isännöitsijä voi nukkua yönsä hyvin – UPJ valvoo hänen puolestaan.
Lisätietoja: Toimitusjohtaja Sami Koskela, UPJ, puh. 040 040 5011, email: sami.koskela°upj.fi ja
kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Juhani Siikala, Kiinteistöliitto, puh. 0400 585 102.