BALTIAAN 2015 BALTIAAN 2015 - Matka

Opastettuja matkaelämyksiä
Viroon, Latviaan ja Liettuaan:
konsertteja ja teatteria, käsitöitä
ja puutarhoja, patikointia ja pyöräretkiä,
kaupunkeja ja kesäisiä maisemia,
kartanoita ja mielenkiintoista historiaa!
Makusi mukaan
BALTIAAN 2015
–laivalla
Voit myös kerätä oman ryhmän – minne vain, milloin vain.
Pyydä tarjous ja kysy myös ryhmänkerääjän etujamme.
Saarenmaan
Oopperapäivät
• 23. – 26.7. (to-su)
Kesä, Saarenmaa ja musiikki kuuluvat yhteen!
Kuressaaren Piispanlinnan pihalla nautitaan
kuuluisan Teatro di Milanon esityksistä.
Matkallamme kaksi oopperaelämystä: Rossin Sevillan Parturi
sekä Bella Italia -oopperagaala, jossa solistina Soile Isokoski.
Retkiohjelmaa: Kuressaaren kierros, saarikierros,
Koguvan kylämuseo.
1 illallinen, 1 lounas,
1 keittolounas.
www.matka-agentit.fi
• Hotelli
Johan Spa
545,-
• Hotelli Spa
Hotel Meri
570,-
Billy Elliot –musikaali
Tallinnassa
My Fair Lady –musikaali
Tallinnassa
Oopperan kummitus
–musikaali Tartossa
Türin kukkamarkkinat
Billy Elliot –musikaali kertoo Jamie
Bellin eli Billyn tarinan 1980-luvun
alun hiilikaivoskaupungissa
Koillis-Englannista Lontooseen.
Billyä ei kiinnosta nyrkkeilytunnit,
hän aloittaa salaa balettiharrastuksen
ja koskettavienkin vaiheiden jälkeen
hän päätyy Roayl Ballet Schooliin
Lontooseen. Musikaalin on säveltänyt
Elton John, ja se esitetään Nordeakonserttihallissa.
Hotelli Meriton Old Town
• 18. – 19.4. (la-su) ................................................... 150,-
Musikaali kukkaistyttö Elizasta on
ollut huippusuosittu maailmalla jo
lähes 60 vuoden ajan. Ensiesitys oli
Broadwaylla 1956, ja 1964 valmistui
filmiversio. Nyt Eliza ja vannoutunut
poikamies professori Higgins myös
Estonia-teatterissa – ja kuinkas
sitten käykään…
Hotelli Metropol.
Vanemuine-teatterin suursuosikki
on Oopperan kummitus. Musikaali
on ranskalaisen Gaston Lerouxin
kauhuromaani, jonka Andrew Lloyd
Webberin musiikki nosti musikaalimaailman huipulle. Vappumatkalla
myös kaupunkikierros, panimovierailu
olutmaistajaisineen ja lounaineen,
sekä vierailu Pöltsamaan linnan
viinikellarissa viininmaistajaisineen.
Hotelli Pallas.
• 24. – 25.4. (pe-la) ................................................... 145,-
• 1. – 3.5. (pe-su) ............................................................. 270,-
Virolaisten puutarhojen kevätsesonki
alkaa Türin kukkamarkkinoilta
Keski-Virossa. Mukana puutarhayrityksiä,
taimitarhoja ja yksityispuutarhureja.
14.5. ja 15.5. lähdöillä hotelli Tatari 53
Tallinnassa, vierailut markkinoiden lisäksi
Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa
ja Rosmakorin ruusutarhassa, 16.5.
Neljän Kuninkaan hotelli Paidessa,
vierailu markkinoiden lisäksi Atlan
kartanossa. Kaikilla matkoilla 1 illallinen.
• 14. – 15.5. (to-pe)....................................................... 155,• 15. – 16.5. (pe-la)....................................................... 160,• 16. – 17.5. (la-su)......................................................... 180,-
Liettuan kiertomatka
Carmen-ooppera Tartossa
Jänedan kukkapäivät
Riian oopperajuhlat
Viron ja Latvian Riian kautta Liettuaan:
historiallisia muistomerkkejä, vanhoja
kaupunkeja ja kaunista luontoa.
Koe Liettuan pääkaupunki Vilna,
kaunis Trakai, mielenkiintoinen
Kaunas ja tietysti vaikuttava Ristimäki.
Kiertoajelut, paljon nähtävää!
Puolihoito. Hotelli Konventa Seta, Riika
(2 yötä – ensimmäinen ja viimeinen yö)
Hotelli Panorama, Vilna (2 yötä)
Hotelli Ibis Kaunas Centre, Kaunas (1 yö)
Säveltäjä Georges Bizet´n Carmenille
buuattiin ja se sai kriitikoiden murskatuomion ensi-illassaan Pariisissa 1875.
Nykyään se on kuitenkin maailman
esitetyimpiä oopperoita, ja Bizet´n
tunnetuin teos. Nyt Carmenin sävelet
soivat Tarton Vanemuine-teatterissa.
Matkalla myös Tarton kaupunkikierros
ja vierailu Pöltsamaan linnan viinikellarissa maistajaisineen. Puolihoito.
Hotelli Tartu.
• 14. – 19.5. (to-ti) ..........................................................495,• 24. – 29.9. (to-ti) .......................................................495,-
Kukkapäiviä vietetään Jänedan
kartanon mailla, jossa ihaillaan kesää
kohti kurkottavia kukkia ja taimia,
ja haetaan uusia perennoja
kotipuutarhaan. Myös monenlaisia
puutarhatarvikkeita, kauniita käsityöesineitä ja luomutuotteita on tarjolla.
Tutustuminen myös kotipuutarhaan,
Jänedan kartanoon ja käydään
Hansaplantin myymälässä.
1 illallinen, 1 keittolounas.
Jänedan kartanon vierastalo.
Riika on upea sekoitus vanhaa hansakaupunkia, gotiikkaa, klassismia
ja jugendin aarteita, sekä tietysti
musiikkia ja oopperaelämyksiä.
Latvian kansallisoopperassa vietetään
taas oopperajuhlia, ja kesällä 2015
nautitaan Puccinin musiikista –
matkallamme sekä iki-ihana La Boheme
että Madame Butterfly. Kävelykierros,
vierailut Rundalen barokkilinnassa ja
Mezotnen palatsissa. 1 illallinen,
2 lounasta. Hotelli Slokas Ok.
• 22. – 24.5. (pe-su) .................................................. 240,-
• 23. – 24.5. (la-su)....................................................... 175,-
• 11. – 14.6. (to-su)........................................................ 375,-
Länsi- ja Keski-Viron kartanoita
Saarenmaalaisia makuja
Tartto tutuksi
Viron rauhallinen maaseutu on täynnä historiaa, vanhoja linnoja, kauniita
kartanoita. Näet Keila-Joen ja Padisen kartanon, ja Padisen luostarin rauniot.
Suure-Lähtran kartanossa toimii myös kotiseutumuseo, ja Koluveren
linnavierailua juhlistetaan kakkukahveilla. Myös Vana-Vigalan,
Atlan ja Pirgun kartanoissa käydään, ja nähdään Haapsalun Piispanlinna
ja Paiden Ritarilinnan Vallitorni.
1 illallinen, 2 lounasta.
Spa Hotel Laine, Haapsalu (1 yö)
Neljän Kuninkaan hotelli, Paide (1 yö)
Historiaa, makuja ja ruokaperinnettä:
leipomo ja viinitila Muhulla, eri tilojen
vaahtera- ja hunajasiirappia, hilloja
ja ketsuppeja, Mustjalan Mustardtilan sinappeja. Tihemetsan kalatilalla
kalalounas. Pithlan olutpanimo,
Koplimäen luomutilan keittolounas –
herkullista matkaa!
1 illallinen, 1 lounas, 1 keittolounas,
viini- ja olutmaistajaiset.
Spa Hotel Meri.
Viron toiseksi suurin kaupunki on
viehättävä hansakaupunki, ja tietysti
kulttuuri- ja yliopistokaupunki. Ja aivan
mainio kaupunkilomakohde, jossa
kaikki on oikeastaan kävelymatkan
päässä: vanha kaupunki yliopistoineen,
Toomemägi, Johanneksen kirkko,
raatihuoneentori… ja kaikki kahvilat
ja mukavat terassit. Matkalla
kaupunkikierros ja vierailu Pöltsamaan
linnan viinikellarissa maistajaisineen.
1 illallinen, 1 lounas. Hotelli Tartu.
• 5. – 7.6. (pe-su)...................................... 315,• 17. – 19.7. (pe-su).............................. 320,• 21. – 23.8. (pe-su)............................. 315,-
• 12. – 14.6. (pe-su).................................................... 295,-
• 26. – 28.6. (pe-su).................................................. 215,• 4. – 6.9. (pe-su) ............................................................ 210,-
Pyöräilymatka Lahemaalla
Sipulitietä Setumaalle
Hansapäivät Tartossa
Patikointia Pohjois-Virossa
Luontoa ja maalaismaisemia ja
vanhaa kulttuurimaisemaa, pikkuteitä
Lahemaan kansallispuiston alueella.
Nähdään mm. Käsmun kalastajakylä,
Sagadin, Vihulan ja Palmsen kartanot,
Viinistun rajakylä taidegallerioineen
Päivän ajomatkat n. 10 – 35 km (4 pv).
Puolihoito, pyörien vuokraus sis.
Rannaliiv vierastalo, Võsu.
• 29.6. – 2.7. (ma-to) ............................................ 380,• 27. – 30.7. (ma-to)................................................ 380,-
Harvinaisempaa Viroa, erilaista
kulttuuria ja elämäntapoja: mm. Kalle
Palanderin Ontikan kartano, Pyhtitsan
nunnaluostari Kuremäellä, Peipsijärven
rannan Sipulitie ja vanhauskoisten
kylät, Värska ja Obinitsa Setumaalla
– paljon nähtävää! Puolihoito.
Hotelli Saka Cliff, Kohtla (1 yö),
hotelli Pesa, Pölva (2 yötä)
Historiallinen hansakaupunki Tartto
on erityisen kiinnostava heinäkuisten
hansapäivien aikaan, jolloin
kaupungissa on paljon tapahtumia,
konsertteja ja teatteri-esityksiä.
Matkalla kaupunkikierros ja vierailu
Pöltsamaan linnan viinikellarissa
maistajaisineen.
1 illallinen, 1 lounas. Hotelli Tartu.
Lahemaan kansallispuisto on ihanaa
retkeilyaluetta! Luontoa, vanhoja
kartanoita, mielenkiintoisia tarinoita
retkeilyn lomassa.
Päivän patikkamatkat n. 6 – 15 km,
ja reitti sopii aloittelijallekin.
Lahemaalta myös bussiretki
Rakvereen ja sen Ritarilinnalle.
Puolihoito. Park-Hotel Palmse.
• 1. – 4.7. (ke-la)............................................................. 365,-
• 10. – 12.7. (pe-su).................................................. 220,-
• 14. – 17.7. (ti-pe) .....................................................320,-
Virolaisia puutarhoja
Setumaan
kuningaskunnan päivät
Leigon
järvimusiikkifestivaalit
Türin syysmarkkinat
Vanhoja perinteitä: Pyhtitsan luostarin
ja Peipsijärven Sipulitien kautta
Setumaalle, tutustumaan
omintakeiseen setukaiskulttuuriin.
Setunaiset tunnetaan taidokkaista
käsitöistä ja upeista koruista.
Kohokohta on jokavuotinen setukaisten
juhla, kuningaskunnan päivä!
Puolihoito, viininmaistajaiset.
Hotelli Wironia, Jöhvi (1 yö),
hotelli Pesa, Pölva (2 yötä).
• 30.7. – 3.8. (to-su) ............................................... 370,-
Festivaaleja vietetään Otepäässä.
Esiintymislava on keskellä järveä, ja
katsojat nauttivat konsertista rannalla.
Illan pimetessä tulet, valot ja savut
luovat unohtumattoman elämyksen!
Kaupunkikierros Tartossa, tutustuminen
Puurmannin kartanoon. 1 illallinen,
1 keittolounas. 30.7. hotelli Draakon,
Tartto, 2 konserttia, 31.7. hotelli Tartu,
Tartto, 1 konsertti kuljetuksineen.
• 30.7. - 2.8. (to-su) ....................................................370,• 31.7. - 2.8. (pe-su)................................................... 250,-
Pikkukylien pihojen, puutarhojen ja
ruusutarhojen väriloistoa! Vierailut
mm. palkituissa kotipuutarhoissa,
Tarton yliopiston kasvitieteellisessä
puutarhassa, Kaarnan pariskunnan
perennatarhassa, jossa kukkii yli 1500
perennaa, Kasen marjaviinitilalla,
kärhö- ja ruusutarhoissa.
1 illallinen, 1 lounas, 1 keittolounas.
Hotelli Tartu, Tartto (1 yö),
Bernhard Spa Hotel, Otepää (1 yö).
• 23. – 25.7. (to-la) ....................................................260,• 20. – 22.8. (to-la).................................................. 250,-
Birgitta-festivaalit Tallinnassa
Tallinnan kesätapahtumien helmi on Birgitta-festivaalit Piritan luostarin rauniolla.
Upeita taide-elämyksiä: 8.8. pienoisbaletti-ilta, 9.8. ”Orkesteriharjoitus”-esitys,
jonka orkesterinjohtajan roolissa nähdään itse Eri Klas, Viron tunnetuin
kapellimestari ja festivaalin taiteellinen johtaja, 15.8. oopperagaalakonsertti
”Passion of Broadway”.
• 8. – 10.8. (la-ma), hotelli Pirita Spa..................................... 235,• 8. – 10.8. (la-ma), hotelli Metropol........................................ 255,• 15. – 16.8. (la-su), hotelli Pirita Spa .....................................165,-
Täällä ehtii vielä ihailla kesän
ja syksyn kukkaloistoa!
Markkinoilta löytyy myös käsitöitä,
leivonnaisia, hedelmiä, vihanneksia.
Matkalla vierailu Eiveren kartanossa,
Terje Luigin japanilaisessa
puutarhassa ja puutarhamyymälässä.
1 illallinen, 1 keittolounas.
Neljän Kuninkaan hotelli, Paide.
• 4. – 5.9. (pe-la)..............................................................175,-
Heikki Oraman konsertti
Padisen kartanossa
Paunveren suuret
syysmarkkinat
Padisen kartano on kaunis ja tyylikkäästi
entisöity kokonaisuus. Kartanon salissa
konsertoi oopperalaulaja Heikki Orama
säestäjänään pianisti Kaija Eerola:
suomalaisia ja slaavilaisia sävelmiä,
Georg Otsin lauluja. Kiertoajelu
Haapsalussa, vierailu Keila-Joan
kartanossa. 2 illallinen, 1 lounas.
• 4. – 6.9. (pe-su)
Hotelli Fra Mare Spa, Haapsalu.......... 370,Padisen kartanohotelli...................................... 475,-
Viron suurimmat syysmarkkinat
pidetään Paunveressa, n. 40 km
Tartosta. Tarjolla sipuleita, juureksia,
muita syyspuutarhan antimia –
ollaanhan perinteisen Sipulitien
alueilla. Nähdään Kolkjan, Kasepään
ja Varnjan vanhauskoisten kylät,
Tartossa kiertoajelu, Pöltsamaalla
viininmaistajaiset. 1 illallinen.
Hotelli Tartu.
• 18. – 20.9. (pe-su)................................................... 215,-
Laiva-aikataulut
tämän esitteen matkoilla:
• 18. 4. – 11.6. ja 10.8. – 30.9.
Helsinki-Tallinna/Viking XPRS
klo 11.30 - 14.00
Tallinna-Helsinki/Viking XPRS
klo 18.00 - 20.30, su 16.30 - 19.00
• 12.6. – 9.8.
Helsinki-Tallinna Viking Gabriella/Mariella
klo 10.30 -13.15
Tallinna-Helsinki Viking XPRS
klo 18.00 - 20.30, su 16.30 - 19.00
Moottoripyöräiletkö?
Ryhmämatkalle Laulasmaalle
Aja pyörä laivaan ja lähde kiertämään
Baltiaan tai vaikka pidemmälle Eurooppaan!
Kylpylämatka on aina mukava – ja omassa
tutussa porukassa vielä mukavampaa!
Kierrä Viron vanhoja kartanoita – näe mm. Kolga, Palmse ja Sagadi,
yövy kauniissa Vihulan kartanossa. Nauti kesäisestä Suomenlahden
rannikosta ja vieraile Kalvin kartanossa, ja matkalla Tarttoon voit
pistäytyä Peipsijärvellä ja Alatskiven kartanossa. Illaksi ajelet
Pärnuun, viihtyisään Villa Johannaan.
Kerää siis ryhmä ja lähde matkaan. Laulasmaan kaunis luonto,
upea mäntymetsä ja hiekkaranta luovat hienot puitteet niin
rauhaisaa lomaa kaipaavalle kuin myös liikunnan harrastajalle.
Laulasmaa Spa –hotellissa nautitaan monipuolisista
kylpylähoidoista, hieronnoista ja erilaisista kauneushoidoista.
Hinta alk. 180,- /hlö
Sunnuntai – torstai –ryhmämatkat:
hinta alk. 250,-/hlö
sis. laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki kansipaikalla, 2 vrk majoitus
kahden hengen huoneessa, aamiaiset. Lisämaksusta: moottoripyörä
laivalla alk. 19,-, sivuvaunullinen moottoripyörä alk. 38,-
Tai aja Via Baltica Euroopan sydämeen
– reittejä on makusi mukaan!
Moottoripyöräilijöiden matkavaraukset:
Lotta Yttring, puh. 050 371 6770, [email protected]
sis. mm. laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki kansipaikalla,
bussikuljetukset Tallinna-Laulasmaa-Tallinna, majoitus kahden
hengen huoneessa, puolihoito, 6 erilaista kylpylähoitoa.
KYSY LISÄÄ ja pyydä tarjous omalle ryhmällesi:
[email protected]
Tarkemmat matkaohjelmat www.matka-agentit.fi/matkakalenteri.
Kaikkien tämän esitteen opastettujen matkojen hintaan sisältyy laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki
kansipaikalla, muut matkaohjelman mukaiset kuljetukset, tutustumiskäynnit ja opastukset kohteessa,
majoitus kahden hengen huoneessa, ohjelman mukaiset ruokailut,
teatteri-, konsertti- ja oopperamatkoilla mainitut liput.
Yksinmatkustavan on varattava lisämaksullinen yhden hengen huone.
Matkoilla noudatetaan Yleisiä Valmismatkaehtoja sekä Suomen Matka-Agentit Oy:n erityisehtoja.
Makusi mukaan maailmalle
VARAA MATKASI 24 H www.matka-agentit.fi
Vapaa-ajan matkat Liikematkat Service på svenska 010 321 2800
010 321 2820
010 321 2805
HELSINKI
JOENSUU
Teollisuuskatu 21, 00510 Helsinki
[email protected]
Kirkkokatu 20, 80100 Joensuu
[email protected]
PORVOO
Lundinkatu 16, 06100 Porvoo
[email protected]
TURKU
Linnankatu 8E, 20100 Turku
[email protected]
Puheluiden hinnat 8,28 snt/puh + lankaverkosta 5,95 snt/min, matkapuhelimesta + 17,04 snt/min (+alv).